|
Post by spyrre on May 16, 2014 18:11:51 GMT 3
Oli kai myönnettävä että esiin luikkinut puolikapinen hurtta oli jokseenkin erikoinen ilmestys. Ei tosin siinä mielessä että tämä olisi ollut jotenkin harvinainen näky, kulkukoiriahan liikkui ajoittain milloin missäkin vaihtelevissa määrin, mutta enemmänkin yleisessä odottamattomuudessaan. Otus oli selvästi varautunut, laiha ja kovia kokenut, mutta ei silti epäröinyt lähestyä nuorta soturia ja siinä samalla heitä muitakin edes gnollien pitämän porun lävitse jonka olisi luullut pitävän lähes eläimen kuin eläimen loitolla. Eikä tämän toista silmää peittävä silmälappukaan kyllä ollut tavanomaisimmasta päästä. Lepakko tosin tuntui jättävän saapuvan koiran omaan arvoonsa varsin pian todettuaan tämän vaarattomaksi, purppuratukan kuitenkin jäädessä silmäilemään tätä isäntineen uteliaana vaikkakin hieman kauempaa, kunnes nosti katseensa nuorukaiseen tämän puhuessa. "Niinno. Kai se voi olla ettei se ole sen kummempi paikka kuin tämäkään. Kai sen näkee sitten. Täytyy vaan pitää silmät auki" poika pohti myötäävästi mietteliäästi edessä siintäviä vuoria vilkaisten. Vaaroja sitä oli kaiketi kaikkialla ja vaikka vuoristokaan tuskin oli millään mallilla turvallinen ympäristö... eh, no. Kai se oli toivottava että nämä osoittautuisivat lopulta riskien arvoisiksi. Kai edes se että ei olisi liikkeellä aivan yksin oli jonkinlainen helpotus kun soturikaan ei tuntunut muuttavan mieltään edes kuullessaan määränpäästä, vaikka muuten jatko taisi olla vieläkin vähän hämärän peitossa... vaikka kaipa se olisi sitten sen ajan murhe. "Ei se varmaan haittaa. Hyvä kai mukana muutenkin, sillä on kuitenkin hyvä nenä ja silmät" purppuratukka totesi toisen päätyessä vähättelemään otuksen hurjuutta kunnes räpäytti silmiään tajutessaan mitä sanoi katseen hakeutuessa hurtan kyseenalaiseen silmälappuun. "Eh... tai siis... yksi. Tai siis... se huomaa kaikkea. Eläimet on... sellaisia" se korjasi nopeasti elehtien kiusaantuneesti toisella kädellään kunnes lopulta vaikeni epämääräisen yskähdyksen keralla. No, kaipa tarkoitus oli ainakin tullut selväksi mahdollisimman epäselvällä tavalla jos ei muuta.
Lepakkomainen, kahta muuta jonkin verran määrätietoisempi lepakko tuntui puolestaan keskittyvän taustalla oleellisempiin asioihin kahden muun ihmetellessä paikalle hölkännyttä koiraa. Tämä oli vetänyt esille raskaan ja luultavasti aivan tarpeeksi murskaavan vasaran vaikkei tämä välttämättä ollut edes alunperin aseeksi tarkoitettu, pojankin laittaessa tämän puuhat merkille pienellä viiveellä. Tosiaan, tämän kummallinen ketjuterä taisi olla vieläkin kiinni toisessa gnollissa... eh, kuten hänen veitsensäkin. Ohimennen poika pyyhkäisi jälleen sormillaan tyhjän tupen ylitse vetäen sitten kätensä pienen puuskahduksen keralla takaisin jääden sen sijaan tarkastelemaan joen törmää sekä vuoria. Hän tiesi varsin hyvin että minkään muun aseistuksen hakeminen oli hyödytöntä koska mitään muuta ei ollut... mutta vaikka tämä kuitenkin tuntui tiedostavan moisen mahdollisuuden ei purppuratukallakaan tuntunut olevan enää suurempaa hinkua mennä lähellekään gnolleja härkkimään siinä missä muillakaan. Oikeastaan se tuntui jopa jossain määrin helpottuneelta kun hetken punninnan jälkeen lepakkomainen olento viimein totesi että taisi olla parasta vain jatkaa matkaa ja jättää pedot sikseen ja nulikkakin nyökkäsi tälle kannattavasti, soturinkin näyttäessä silminnähden rentoutuvan hieman. "No juu. Ei ne ainakaan meidän perään ole enää tulossa" nulikkakin kuittasi ainakin tästä melkoisen varmaan sävyyn, vaikka muistikuva kummankin otuksen melkoisen hajalle ruhjotuista jaloista saikin sen liikahtamaan ja luomaan viimeisen epämukavan katseen alajuoksulle ennen kuin se viimein henkäisi ja kääntyi kohti vuoria. Oli jo aikakin jättää tämä varsin vastenmielinen välikohtaus taakseen... ehkä oli vain parasta yrittää olla muistelematta tätä sen enempää.
Pienellä viiveellä purppuratukka tuntui kuitenkin muistavan muutakin, hidastaen vielä vauhtiaan huikatakseen olkansa ylitse pikaiset esittelyt jääden samalla vilkuilemaan uusia matkatovereitaan odottavasti. Nämä seurasivatkin pian esimerkkiä pojan nyökätessä vuoronperään kummallekin ymmärryksen merkiksi. Tuskin he vieläkään lopulta tunsivat toisiaan paljoakaan paremmin, mutta nyt kasvoihin ainakin liittyi nimi sen sijaan että nämä olisivat vain olleet puhtaasti muukalaisia mikä tuntui jo itsessään jokseenkin mukavammalta. Spyroksi itsensä nimennyt purppuratukka kääntyi jatkaakseen matkaa kun keltasilmäinen soturi, tai kaiketi Haekli, heitti ilmoille vielä kysymyksen joka sai pojan kääntämään uudestaan päänsä pienen silmienräpäytyksen keralla. "Eh, no.... ei oikeastaan. Me törmättiin vasta vähän ennen kuin... eh, no. Niitä kahta. Ja sitten säkin jo tulit" se oikaisi sormeillen ohimennen huppunsa reunaa kai itsekin varsinaisesti vasta nyt tulleena ajatelleeksi koko asiaa. "Kai sitä ainakin täällä tarkotuksella ollaan, mutta en mä ainakaan arvannu että täällä olis muitakin. Eh, kävi kai vaan tuuria että osuttiin paikalle samaan aikaan... vaikka olisi se voinu käydä paremminkin" lisättiin vielä hieman kyseenalaisemmin, nulikan kohauttaessa hieman laihoja harteitaan, epäilemättä viitaten myös turhankin sopivasti paikalle osuneeseen gnollikaksikkoon. Mutta kaikeksi onneksi näistä oli selvitty jokseenkin yhtenä kappaleena... tai ainakin melkein. Spyro katsahtikin jälleen olkansa ylitse kohti liskonsilmäistä nuorukaista, tai kaiketi ennemminkin tämän viillettyä kämmentä. Eh, kaiketi tällekin olisi hyvä tehdä jotain vaikka tuskin hengenvaarallinen vamma olikaan. "Entä sä? Tulit kanssa aika sopivalla hetkellä" nulikka kysäisi hetken mietittyään hidastaen hieman kävelyvauhtiaan ettei joutuisi puhumaan muille jatkuvasti olkansa ylitse. Tosin se ei näyttänyt kulkevan joukon etunenässä muutenkaan kovin luontevasti vaan jätti johtoaseman suosiolla mielummin Tenkalle tai kenelle vain kuka tämän halusi. Luultavasti se ajattelisi itsekin ihan mielellään hetken jotain aivan muuta samaan aikaan kun keräsi etäisyyttä gnollien tuskaiseen uikutukseen sekä verentahrimiin rantakiviin jotka onneksi jäi taakse askel askeleelta mitä tuskin laittoi pahakseen kukaan muukaan.
|
|
|
Post by submarine on May 17, 2014 3:10:08 GMT 3
Puolittain sattuman ja puolittain kaiketi tilanteen sanelema kolmikko loittoni tuskaisista gnolleista ja kaikesta niihin liittyvästä rivakkaa, hyvää kävelyvauhtia. Ja vaikka jokainen olisikin ollut varmasti jo jossakin aivan muualla nyt saman tien, näillä näkymin tässä oltiin kaikesta huolimatta pääsemässä selville vesille. Ainakaan gnolleilla ei ollut mitään sanomista asioihin - tai ainakaan mitään sellaista mikä olisi tarvinnut tai edes kannattanut huomioida. Kunhan ulisivat. Tenkaksi itsensä nimennyt tapaus otti kaiketi jonkinlaisen johtoaseman varsin nopeasti, tai ainakin tämä asteli ripeästi edessä. Haekli pysytteli jossakin Spyroksi kutsutun pojan tuntumassa, aivan vain kaiketi jo koska puhui tämän kanssa. Ainakin tämä kaikki taisi tuoda tilanteeseen hieman lisäselvyyttä. Nuorukainen raapi välistä päätään ja tiiraili toista liskonsilmillään tämän selittäessä hieman mistä oikeastaan oli kyse. "Eh, se on... melko sattumaa kaiketi sitten. Ehkä jonkun mielestä liiankin sattumaa vain sattumaksi", hän vastasi, osaamatta oikein sanoa mitään fiksumpaakaan nyt aivan saman tien asiaan. Niin olisi kaiketi voinut sanoa, eittämättä. Eh, toisaalta hän itse ei ollut yksi niistä, joten koko huomautus taisi olla hieman samantekevä, mutta... noh. Kai tämä kaikki silti oli melko suuri yhteensattuma. "En varsinaisesti odottanut että tapaisin täällä ketään. Eh, täälläpäin ei minun ymmärtääkseni ole mitään?" nuorukainen lisäsi, yrittäen pitää uteliaisuutensa mahdollisimman hienovaraisena. Se ei tosin tainnut olla sitä kovinkaan hyvin. Hitaampikin olisi tajunnut hänen yrittävän ottaa esiin tähän asti vältettyä aihetta. Spyro oli kuitenkin jo pitkälti todennut että kumpikin oli täällä tarkoituksella, ja suuntakin oli selvillä. Se oli... kieltämättä outoa.
Olipa kysymys kahden matkalaisen aikomuksista miten aiheellinen tahansa, se sai jäädä hetkeksi sivummalle kun purppurapäinen poika tuli tiedustelleeksi oikeastaan aivan samaa Haeklilta. Siis miksi hän nyt tarkalleen ottaen edes oli tässä korvessa. Se sai nuorukaisen puremaan hetkeksi hammasta ja päästämään pienen, melkein kuulumattoman ähkäisyn. Melkein, mutta ei aivan. Olemukseen taisi saman tien tulla tiettyä hankaluutta, kun hän vilkaisi uudelleen veristä, kipeää kättään ja miekkaa kupeellaan. Hetken verran kasvoilla oli ilme, joka niiden oudoista piirteistä huolimattakin oli eittämättä... ristiriitainen, kaiketi. "Minä... minun piti tehdä... jotakin noille", Haekli aloitti, vilkaisten merkitsevästi olkansa yli tulosuuntaan, josta kuuluva valitus oli kaikeksi onneksi hiljenemässä nopeasti. Tosin vain kasvavan välimatkan ja peittävän joen kohinan vuoksi. Sitten katse vaipui alaspäin, maahan, ja hän jäi kiusaantuneesti pyörittämään yhtä monituisista, kesyttämättömistä, ilmeisen luonnollisen punertavista hiuskiehkuroista sormiensa välissä. "Kun. Siis. Siellä kylässä niillä oli... ongelmia noiden kanssa. Olivat tehneet kaikenlaista ja ne... halusivat että niille tehtäisiin jotakin. Minä pysähdyin siellä, ja ne alkoivat sitten... anella", nuori soturintapainen jatkoi, muuttumatta ainakaan varsinaisesti helpommaksi selittäessään. Äänessä kareili monenlaisia vähemmän mukavia tunteita, ahdistuksesta ja kiusaantumisesta yleiseen epämukavuuteen ja kukaties häpeäänkin. Se oli kaiketi sopivaa, sillä aihe herätti hänessä niitä kaikkia ja paljon muutakin. "Minä kai vain... seurasin sitten niitä. Ja ne seurasivat sinua. En minä miettinyt sitten. Mutta... en kai edes onnistunut. Ne ovat siellä nyt. Eh, ne antoivat minulle keihäänkin jos siitä olisi apua. Ja sekin on siellä nyt", hän mietti, kuulostaen entistä surkeammalta mitä pidempään nyt aiheesta tuli jatkaneeksi. Ei, hän ei sitten ollut onnistunut edes tässä. Vaikka ei se kai ollut mitään uutta.
Kukaties Haeklilla olisi ollut lisääkin sanottavaa aiheesta, hän ei tiennyt, mutta siitä huolimatta nuorukainen katsoi parhaaksi vain olla hiljaa. Silmäkulmia kihelmöi taas ja kurkussa oli pala, joka kasvoi kasvamistaan. Eikä sillekään ollut mitään järkevää syytä, ei ainakaan mitään minkä olisi pitänyt olla hyväksyttävää soturille. Soturi ei... liikuttunut (se ei ollut itkun tiherrystä, siitä ei edes puhuttu) tällaisessa tilanteessa. Oikea soturi ei murtunut vain verestä ja väkivallasta ja muusta sellaisesta. Ja siitä huolimatta hän tuli niiskaisseeksi varoittavasti pariin kertaan, ennen kuin yskäisi jonkinlaisena mukamas täysin rentona harhautuksena. Katse taisi tässä kohtaa pysyä visusti maassa, silmät paksun kuontalon alla piilossa, mutta yleinen tunnetila taisi näkyä varsin hyvin muusta. Erityisesti tavasta, jolla nuorukainen puristi haavoittunutta kättään niin tiukasti, että siitä tursuava veri valui vuolaammin. Se sattui, mutta hän ei välittänyt siitä erityisen paljon juuri nyt. Verinen käsi tutisi... ja niin taisi tutista loppu nuorukainenkin.
|
|
|
Post by spyrre on May 17, 2014 16:23:28 GMT 3
Viimein epämääräinen pieni joukko suuntasi askelensa joutuisasti joenvartta myöten kohti vuoria, jättäen varsin uhkaavan välikohtauksensa jäänteet jälkeensä. Tenka näkyi päätyneen jonkinlaiseen johtoasemaan kolmikon (tai nelikön jos koira laskettiin) kärjessä, harppoen määrätietoisesti törmää myöten samalla kun purppuratukka ja Haekli harhautuivat jonkinlaiseen pieneen sananvaihtoon... vaikka kevyt jutustelu äskeisen jälkeen ei kenties tuntunut kaikkein luontevimmalta, antoi se sentään muuta ajateltavaa josta kumpikin taisi olla tyytyväinen. Spyro jäi hetkeksi raaputtamaan hieman empivästi arven halkomaa poskeaan toisen tokaistessa että tässä kaikessa oli jo sattumaa kerrakseen lopulta nyökäten tälle hieman mietteliäänä. Tämä oli kyllä oikeassa, sattumia oli osunut varsin monta juuri samalle hetkelle mutta hän ei ollut aivan varma mitä tämä lopulta tarkoitti. Eh, paitsi että heillä kaiketi oli ollut paljon onnea.... niin hyvää kuin huonoakin. Mutta joka tapauksessa siitä tuskin pääsi mihinkään että kaikki sattumat olivat joka tapauksessa päätyneet napsahtamaan varsin kohdalleen... kaiketi vielä enemmänkin kuin miltä ensisilmäyksellä vaikutti.
Nuhruinen nulikka empi hieman Haeklin tiedustellessa miksi he oikeastaan edes harhailivat korvessa jossa ei yleistietämän mukaan edes pitäisi olla mitään, kohauttaen sitten hieman harteitaan. Vaikka tietoa temppelistä ilmeisesti löytyikin ei tämä selvästikään ollut vielä levinnyt kovin laajalle vaikka Tenka taisikin olla tästä varsin hyvin perillä... tai ainakaan Haekli ei selvästikään ollut tietoinen tästä. Hänellä itselläänkin taisi olla lähinnä aavistuksia ja kuulopuheita, mutta... kaiketi lepakon omaamat tiedot voisi jo tulkita todisteeksi ettei kyse ollut vain huhuista. Eh, vaikka hän ei tämän muistiinpanoja ja muita tärkeitä löytöjä ollut omin silmin nähnytkään, mutta... tuskin tämä moisista valehtelisi. Kai. Eh, kaipa vastaus saattaisi herättää enemmänkin kysymyksiä, mutta siitä huolimatta Spyro katsoi viimein parhaaksi vastata, aivan vain siksi että arveli nuorukaisella olevan oikeus tietää... ja näkisihän tämä viimeistään perillä mistä oli kyse joka tapauksessa. "Eh, no. Ei kai täällä kauheasti olekaan. Mutta tuolla vuorilla pitäis olla jossain yksi vanha temppeli mikä on aika.... eh. No. En tiedä tarkkaan, mutta. Ollaan ainakin menossa katsomaan sitä" se selitti viimein nykien hieman epämääräisesti huppuaan, kunnes kuitenkin hetken mietittyään päätyi palauttamaan kysymyksen lähettäjälleen. Eh, kaipa hänellä ja Tenkalla oli syynsä olla täällä, hieman kyseenalaiset tai ei, mutta Haekli ei tainnut olla ollut edes tietoinen että korvessa olisi mitään, muut matkalaiset mukaanlukien. Mutta vaikka kysymys tuskin oli tarkoitettu muuksi kuin uteliaaksi tiedusteluksi kaiken muun ohella, tuntuikin tämä aiheuttavan nuorukaisen suunnalta jokseenkin odottamattoman reaktion. Äkkiä tämä kävi jälleen varsin vaikeaksi ja vältteleväksi, saaden pojan räpäyttämään epätietoisena silmiään. Hetken aikaa Spyrokin vain odotti huolestuneena huppunsa alta vilkuillen olematta varma oliko juuri tullut sanoneeksi jotakin sopimatonta kunnes liskonsilmäinen nuorukainen viimein sai töksäytettyä ilmoille vastauksen. Pätkittäin ja selvästikin varsin vastentahtoisen, mutta... joka tapauksessa. Lopulta vaikka näyttikin aluksi varsin hämmentyneeltä, taisi tämä lopulta selittää paljon purppuratukallekin.
Vaikka kaiketi pyrkikin hillitsemään ja piilottamaan tätä, alkoi nuori soturi pian näyttää jälleen varsin ahdistuneelta ja vaikealta, eikä tämä jäänyt huomaamatta pojaltakaan. Se hoksasi että jotain oli vialla jo ennen kuin toinen ehti sanomaan mitään käyden itsekin nopeasti jokseenkin empiväksi ja levottomaksi, tietämättä oikein mitä olisi pitänyt tehdä tai sanoa. Syystä tai toisesta katse kävi ohimennen edellä kulkevassa Tenkassakin kuin nähdäkseen olisiko tämäkin huomannut ja kaiketi toivoen jotain joka olisi korjannut tilanteen ennen kuin huomio palasi kuitenkin takaisin tiukasti alaviistoon tuijottelevaan Haekliin tämän viimein puhuessa. Hämmentyneestä nulikasta ei hetkeen irronnut kuin epämääräinen "eeh" -kommentti ennen kuin se vaikeni jääden kuuntelemaan silmiään räpytellen samalla kun pieni ryppy tämän otsalla syveni hiljakseen. Eh... Haekli oli... suorastaan lähetetty gnollien perään? Yksin? Spyro oli jo vähällä töksäyttää kysymyksen yllättyneenä ilmoille kunnes kuitenkin empi, napsauttaen kuitenkin suunsa kiinni harhautuen sen sijaan raaputtamaan epämääräisesti niskaansa, laskien itsekin hetkeksi katseensa jonnekin rantakivikkoon. Eh, oli kysymys lopulta mistä ikinä olikaan, Haekli muisteli äskeistä yhteenottoa selvästi kaikkea muuta kuin ylpeydellä, tätä tuskin auttaisi tippaakaan päivittely siitä kuinka tämä oli lähtenyt moisten petojen perään itsekseen epätoivoisten kyläläisten anelemana. Eh, oikeastaan, tarkemmin ajatellen hänkin oli tainnut kuulla jotain metsässä vaanivista pedoista pikaisen visiittinsä aikana, mutta hänen huomionsa oli ollut jossain aivan muualla sen sijaan että hän olisi lopulta antanut näille varoituksille sen enempää painoarvoa kuin muillekaan yleisille kauhujutuille mitä asumattomista pimeistä korvista aina kerrottiin. Ehh... kenties... tämäkään ei ollut ollut se kaikkein fiksuin veto, ottaen huomioon mitä oli vähällä tapahtua...
"....ehh. Ai niin. Ne oikeastaan.... taisi sanoakin niistä jotain siellä kylässä. Mä vaan... ehm. En ajatellu sitä sen enempää. Kun... ainahan jotain tuollaista sanotaan" poika sai viimein mutistua ilmoille itsekin enemmän tai vähemmän kiusaantuneena. Hieman puolivillainen potkaisu kengänkärjellä lähetti epäonnisen kiven vierimään rapisten rantatörmää myöten, nulikankin kaiketi purkaessa omaa tuskastumistaan pikkukiveen, tosin kaiketi hieman vähemmän kivuliain seurauksin kuin ahdistunut soturi. Pian se nostikin katseensa katseensa jälleen verta vuotavaa kättään puristavaan liskonsilmäiseen nuorukaiseen, yskähtäen hieman. "Eh. Mutta... onnistuithan sä? Tavallaan ainakin. Me ainakin ollaan kaikki hengissä, ja... no. En ihmettelis vaikka ne kaksi ei pääsis enää ylös sieltä ollenkaan. Ainakaan ne ei jahtaa enää ketään pitkään aikaan" se huomautti viimein varovasti päätyen vaihteeksi kyhnyttämään laihaa käsivarttaan paremman puutteessa. Eh, siitä huolimatta että pedot olivat vielä jääneet kituuttamaan joenvarteen ei sitä kaiketi voinut kieltää että nuorukaisen puuttuminen asiaan oli pelastanut ainakin hänen nahkansa... ja kenties lepakonkin, vaikka Tenka olisi saattanut vielä tiukan tilanteen tullen päästä pakosalle. Ehkä tämä ei ollut aivan mitä oli alunperin kysytty, mutta oli tämä silti tarkoittanut melkoista muutosta ahdinkoon joutuneille. Nulikkakin oli vaiti hetken, katseen kuitenkin hakeutuessa jälleen pian huolestuneena toisen tiukasti puristettuun verta tursuavaan kämmeneen. Tiukka puristus ei selvästikään tuntunut ainakaan hillitsevän haavaa, Spyron viimein selvittäessä hieman kurkkuaan kun nuorukainen ei tuntunut edes tiedostavan asiaa.
"Hitto, se vuotaa taas lisää. Tuota, sille pitäis varmaan tehdä jotain?" poika ehdotti viimein hetken pälyiltyään. Tuore verenhaju pisti ikävästi tarkkaan nenään muutenkin saaden sen kirskauttamaan hieman hampaitaan punaisten pisaroiden pudotessa täplittämään rantakivikkoa yksi toisensa jälkeen. Viilto oli kieltämättä näyttänyt huolestuttavan syvältä, mutta.... ehkä tämä asettuisi vähän edes sitomisesta, vaikka soturi itse ei tuntunut uhraavan ahdistuksissaan paljoakaan ajatusta haavalleen kärvistelynsä lomassa. Kaipa muut asiat kirpaisivat tähän hätään enemmän.
|
|
|
Post by submarine on May 18, 2014 15:14:47 GMT 3
Haeklin mielentila ei tainnut jäädä huomaamatta varsinaisesti keneltäkään. Nuorukainen oli selvästikin varsin poissa tolaltaan, ja se taisi saada muitakin jokseenkin epävarmoiksi, ja kukaties huolestuneiksikin. Ainakin Spyro oli jo jokseenkin hämillään tästä, ja laihanpuoleinen, nukkavieru koirakin vilkaisi ilmeistä omistajaansa huolestuneeseen sävyyn ja inahti. Edempänä kävellyt Tenkakin ainakin vilkaisi olkansa ylitse, vaikkei mitään varsinaisesti sanonutkaan. Kaiken kaikkiaan tilanne taisi saada aikaan yleistä hankaluutta, mikä ei jäänyt kaiketi huomaamatta nuorukaiseltakaan. "Äh. Anteeksi. Minä... näin tämä aina menee", Haekli ähkäisi turhautuneesti, ennen kuin niiskaisi uudemman kerran kuuluvasti. Nyt kaikki sitten tuijottivat ja ihmettelivät ja kiusaantuivat. Ei kukaan halunnut katsoa itkua tuhertavia soturinkuvatuksia. Ei sen niin pitänyt mennä. "Minä olen vain... todella huono tässä kaikessa. Kun tämä kaikki on... ja... äh. No, niin", nuorukainen takelteli, osaamatta lopulta selittää kaiketi varsinaisesti yhtään mitään. Hän oli jäänyt seisomaan paikoilleen, tiukasti maahan tuijottaen, mikä kaiketi velvoitti muitakin pysähtymään elleivät sitten aikoneet jättää tätä vain jälkeen. Kai senkin olisi voinut ottaa jonakin turhauttavana, yleisenä merkkinä siitä miten väärin asiat menivät, mutta toisaalta hän ei juuri nyt ehtinyt edes huomata koko asiaa. Juuri nyt oli kaiketi vain... melko hankalaa.
Haekli ei oikeastaan tainnut tulla itse edes huomanneeksi kätensä tilannetta, ennen kuin purppurapäinen poika siitä huolestui. Se sai hänet kuitenkin hieman irti omista maailmoistaan, ja kohottamaan sen silmiensä eteen vaivalloisesti. Ja oltiinpa tässä miten murheen murtamia tai mieli maassa juuri nyt, se kyllä tosiaan vuosi pahasti. Aikaisemmin ei ollut ollut liiaksi aikaa miettiä mitään erityisen ei-hengenvaarallista, mutta nyt kaikesta huolimattakin oli kaiketi pakko myöntää, ettei käsi näyttänyt erityisen hyvältä. Verta vuosi paljon, nyt kukaties vielä äskeistä enemmänkin, ja haava oli muutenkin varsin syvä. "Äh", nuorukainen ähkäisi varsin kuuluvasti ja hankalana. Oli vaikea sanoa, hänenkään, oliko se enemmänkin turhautumista vaiko ahdistumista, vaiko ehkä säikähdystä nyt kun hän oikeastaan ehti edes miettiä mitään sen enempää, mutta siitä huolimatta vamman tajuaminen sai sen jollakin järjettömällä tavalla olemaan heti todellisempi... ja huomattavasti tuskaisempi. "Tämäkään ei ole yhtään hyvä. Äh. Se vuotaa ihan liikaa", Haekli mutisi sen verran kovaa että se eittämättä kuului muillekin. Se kuulosti kyllä varsin hätäiseltä, mutta myös ahdistuneelta. Itse aiheutettu, omasta huolimattomuudesta (tai järkytyksestä, kai sen saattoi niinkin nähdä) tullut haava teki tästä kaikesta vielä huomattavasti karvaampaa. Ja nuorukaisella taisi olla juuri nyt aivan liian monta syytä ahdistua ja aivan liian paljon järkytystä, että tilannetta olisi käsitelty ainakaan kovin rakentavasti... tai edes fiksusti. Lähinnä kaiketi seisoskelua, ähkimistä ja kyyneleitä vastaan kamppailemista. Viimeinenkin ripe taistelun aikaansaamaa pakkoa toimia ja kaiken ylimääräisen mykistävää huumaa oli kadonnut, jättäen jälkeensä vain huomattavasti ikävämpiä tunteita... jotka nuorukaisella taisivat olla tavallista ikävämpiä muutenkin.
Tenka, edempänä, tuntui pysyvän varsin rauhallisena vaikka tilanne olikin mennyt ongelmalliseksi. Tämä seurasi nuoren soturin edesottamuksia paikoiltaan, outojen kasvojen ilmeet varsin tutkimattomina ja tasaisina. Tällä ei ollut kiire väliin, mutta ei ilmeisesti kiire jatkaakaan. Lepakko kaiketi vain arvioi tilannetta kuten se oli. Lopulta, siinä kohtaa kun taisi käydä selväksi että jotain pitäisi jopa tehdä, tämä vaihtoi painoa jalalta toiselle ja veti kätensä kevyeen puuskaan. "Spyro, auta häntä pesemään ja hoitamaan se. Olemme sen verran kauempana niistä että voimme pysähtyä siksi aikaa. Minä vahdin. Jos näyttää pahalta niin se pitää ommella umpeen. Ja jos ei niin sitten se sidotaan. Minulla on siteitä ja neulaa ja lanka", lepakkomainen tapaus lopulta ohjasti varsin tasaisesti. Ne olivat kylläkin enemmän käskyjä kuin pyyntöjä, ja sanoissa oli selvää napakkuutta, mutta siitä huolimatta tämä ei kuulostanut olevan erityisen nyreä tai turhautunut tilanteesta. Kaiketi enemmänkin vain tiesi mitä oli tehtävä samalla kun se muiden kohdalla vaikutti melko huonolta, eikä aikonut tuhlata aikaa tilanteen puimiseen. Se nyt oli mitä oli, eikä siitä ikävä kyllä päässyt oikein mihinkään. Parempi siis kaiketi tehdä mitä kykeni ja saada tilanne hallintaan mahdollisimman nopeasti.
|
|
|
Post by spyrre on May 18, 2014 19:54:45 GMT 3
Lopulta hieman kyseenalaisissa merkeissä alkuun lähtenyt matka pysähtyi pian uudestaan kun alkoi käydä selväksi että vaikka äskeisestä kaaoksesta oli selvitty elossa, oli tällä silti seuraamuksensa... ainakin psyykkiset, vaikka fyysinen puoli olikin jäänyt yllättävän vähiin ottaen huomioon valtavien gnollien raivon. Haeklin pysähtyessä ahdistuneesti mutisten ja alaviistoon tuijotellen seisahtui purppuratukkakin, jo jokseenkin huolestuneempana ja entistä pahemmin ymmällään. Varmasti ketään ei lopulta voinut syyttää järkyttymisestä kun oli vähällä joutua valtavan pedon repimäksi, mutta... sotureiden olisi olettanut kuitenkin tekevän tällaista tuon tuostakin, eikö? Toisaalta, kieltämättä taistelu oli mennyt muutenkin aivan muuten kuin tottuneen soturin rutiinilla jopa Spyron silmään, kun poika ehti varsinaisesti miettimään asiaa. Se loi tuon tuostakin epämääräisen neuvottoman vilkaisun Tenkaan tietämättä oikein mitä muutakaan olisi tehnyt, harhautuen epätietoisena sotkemaan jokseenkin villiä hupun alta törröttävää kuontaloaan vielä pahempaan kuntoon. "Äh... no. Mutta... siltikin" se yritti hieman avuttomasti vaihtaen painoaan jalalta toiselle, kuunnellessaan ahdistuneen soturin mutinaa. Tämä oli selkeästi poissa tolaltaan ja pahasti, tuskin auttaisi yhtään yrittää vakuutella että kaikki oli kuitenkin sujunut... tämä oli silti ollut kaikkea muuta kuin kaunista. Spyrokin sai kylmiä väreitä vieläkin harhautuessaan kuulemaan tuulen mukana jo sentään kauempaa kantautuvan vaimean valituksen, eikä hän ollut edes joutunut kaikkein pahimpaan jamaan koko yhteenotossa vaikka olikin todistanut kaiken paljon lähempää kuin itsekään olisi halunnut... Kun törmäsi vaaroihin ja läheltä piti- tilainteisiin tuon tuostakin oppi varsin nopeasti ettei näitä kannattanut jäädä ajattelemaan liikaa, mutta lopulta tämäkin oli monesti helpommin sanottu kuin tehty. Epäilemättä tämä oli tilanne nuoren soturinkin kannalta. Poikakin tuntui tajuavan sen jääden patistelujen sijaan se lähinnä pysymään vaiti kuunnellen, ja näyttämään syystä tai toisesta hieman syylliseltä. Pieneksi helpotukseksi Tenkakin joukon kärjessä oli pysähtynyt ja näkyi katselevan jälkeensä tasaisena mutta kuitenkaan olematta kärsimätön, kaiketi myös perillä siitä ettei ehkä kannattanut alkaa hoputtaa eteenpäin.
Vaikka yrittikin antaa nuorukaiselle tilaa, ei purppuratukka voinut olla laittamatta pian merkille entistä vuolaammin vuotavaa haavaa tämän kämmenessä. Lopulta tämä oli ainakin jossain määrin konkreettisempi huoli vaikka tuskin paljoakaan mukavampi, Spyron päätyessäkin pian huomauttamaan varovasti asiasta. Kaikeksi onneksi hengenvaarasta ei ollut kyse mutta näin vuolas verenvuoto oli silti kaikkea muuta kuin terveellistä ja miekkakäsi oli aina huono kohde joka oli varmasti selvää vaikkei olisikaan minkäänlainen asiantuntija ja poika tuntuikin huolestuvan tästä nopeasti äkätessään vuodon yltyneen. Haeklikin havahtui viimein tarpeeksi nostaakseen kätensä tarkasteltavakseen, eikä näky ymmärrettävästi miellyttänyt tätäkään. Tässä vaiheessa taisi olla onni että mukana oli joku kylmäpäisempi ja kokeneempi, kuka tiesi miten asioihin saatiin jonkinlaista rotia. Kun Tenka viimein puuttui määrätietoisesti puheeseen purppuratukka käänsi katseensa tähän hieman yllättyneenä kaiketi odottamatta moista äkillistä käskytystä, mutta ei lopulta väittänyt vastaan vaikka loikin uuden hieman vastahakoisen katseen paikallaan ahdistuneena seisovaan Haekliin. Lepakko oli lopulta varsin oikeassa.
"Äh... En tiedä, se näytti aika syvältä" se lopulta vastasi tälle liikahtaen epämukavasti ajatukselle ompelemisesta ennen kuin kuitenkin nyökkäsi niskaansa haroen ja astahti lähemmäs veristä haavaa puristavaa Haeklia. "Pitäisi varmaan... Tule, niin voidaan katsoa miltä se näyttää kun peset sen" nulikka kehotti viitaten vieressä solisevaan jokeen, tarpeen vaatiessa vaikka nykiessä tätä hieman veden suuntaan terveemmän käden hihasta ellei tämä muuten haluaisi liikkua paikaltaan. Kaipa asiat sujuisivat ainakin toivottavasti hieman paremmin jos tämän saisi alustavasti edes virran äärelle... Kenties konkreettisemmat toimet veisivät huomiota muutenkin hieman muualle vaikka auki viilletty käsikään tuntui mitenkään mieltä ylentävämmältä.... Katse kävikin jälleen huolestuneena verta tursuavassa haavassa, ennen kuin poika henkäisi itsekin jokseenkin sekavin tunnelmin. Nuorukainen ei tainnut itse nähdä äskeistä minkäänlaisena urotekona, ennemminkin kaiketi päin vastoin, mutta... ainakaan purppuratukan mielestä ei ollut kieltäminen seikkaa että jos tämä ei olisi puuttunut asioihin, voisi hyvinkin olla mahdollista etteivät he kaikki seisoisi likiman yhtenä kappaleena törmällä. Eh, toivottavasti tämän käsi ei olisi kovin pahassa kunnossa että tämäkin saataisiin paikattua... onneksi Tenka ainakin tuntui tietävän mitä tälle kuuluisi tehdä.
|
|
|
Post by submarine on May 19, 2014 13:57:39 GMT 3
((Se muuten ei ole miekkakäsi, vaan vasen. Piteli sillä huotran suuta esillä niin että miekan saisi takaisin sinne, ja sitten työnsi sen suoraan huotran ja kätensä väliin. Kovaa :V ))
Haekli ei vastustellut, kun Spyro johdatti hänet joen penkalle. Jos totta puhuttiin, olisi tekemättä jättäminen ollut tässä kohtaa hankalampaa, kuin vain kiltisti asioiden mukana meneminen. Juuri nyt oli hyvin vaikea ajatella varsinaisesti yhtikäs mitään. Väkivalta, todellinen, oikea, verinen, ruma väkivalta jossa tapettiin ja kuoltiin, kaikessa epäluonnollisessa, mitään peittelemättömässä kokonaisuudessaan, sai sen aikaan. Se ravisteli hänestä kaikki pienet järjen rippeetkin pois ja jätti tilalle vain... verta. Verta ja yleistä kurjuutta. Ja kaiken sen häpeän ja pettymyksen ja ikävät muistot jotka se sai aikaan. Loppujen lopuksi nuorukainen ei aivan päässyt itkuun asti. Ei aivan. Kukaties se johtui ympärillä olevista jotka pyrkivät hoitamaan asioita kuntoon (tai ainakin takaisin järjestykseen), kukaties vain jostakin muusta. Mutta joka tapauksessa haavaan paneutuminen rauhoitti hieman. Yllättävää kyllä, hän ei valitanut kipua, tai oikeastaan edes varsinaisesti osoittanut mitään kärvistelyjen merkkejä työntäessään pojan valvovan silmän alla kätensä kylmään, vuolaasti virtaavaan veteen. Kuka tahansa tällaista tehnyt osasi eittämättä kertoa miten pahasti vesikin kirveli tuoreita haavoja, mutta hän ei valittanut. Katsoi vain kun veri levisi punaiseksi ryöpyksi vedessä, kadoten virran mukana. Kuin aivan liian nopeasti liikkuvia pilviä. Alta paljastui syvä haava, kuin saveen tai puuhun kaivettu ura. Se ei kulkenut aivan koko kämmenen halki, vaan lähempänä sen sisäreunaa. Se ei ollut kaunis, ja se meni syvälle... tai ainakin niin syvälle, kuin kädessä nyt saattoi mennä ennen kuin luut tulivat vastaan. Tarpeeksi syvälle. "Kaikki sormet liikkuvat. Se on..." Haekli aloitti, mutta hajosi kesken kaiken rajuun nyyhkäisyyn. Ääni murtui, ja hän katsoi parhaaksi vain olla hiljaa koko asiasta. Mistään asiasta.
Tenka seisoi jonkinlaisessa vahdissa taaempana, kuten oli sanonutkin tekevänsä. Tämä vaihtoi välillä puolelta toiselle, tarkkaillen etenkin tulosuuntaan, josta kaikuvat gnollien tuskankarjaisut alkoivat vihdoinkin vaieta. Tämä teki sen varsin rauhallisesti, pälyilemättä tai vilkuilematta tai muutenkaan paljastamatta minkäänlaista yleistä hätäännystä - tai turhautumista tilanteen suhteen. Saattoi kaiketi melkein väittää että tämä tuntui tietävän mitä teki, ja ettei tilanne muutenkaan ollut aivan outo. Ei syytä heittäytyä neuvottomaksi tai hätiköiväksi kaiketi. "Oliko tämä ensimmäinen kerta? Kun jouduit käyttämään miekkaasi oikeasti? Ensimmäinen kerta on aina pahin", lepakko kysäisi ohimennen taustalta kun nuorukainen ja poika yrittivät saada kättä johonkin kuntoon. Rauhallisesta sävystä päätellen tämä yritti lähinnä vain pitää yllä jonkinlaista keskustelua yleisen rauhallisuuden vuoksi. "Ei. Ei, tämä... ei ole ensimmäinen", Haekli ähkäisi hetken hiljaisuuden jälkeen vastaukseksi, pitäen katseensa tiukasti kädessään kuin ei olisi edes halunnut katsoa mitään muuta. Kuten ei halunnutkaan. Hänen äänensävynsä taisi kertoa varsin hyvin, miten epämukava tästä kaikesta oli puhua edes vain kertoina... eikä kaiketi vähiten, koska ensimmäistä seurasi aina toinen, toista kolmas, ja niin edelleen... "Mmh. Sitten en varmaankaan olisi halunnut nähdä sitä ensimmäistä kertaa", Tenka lopulta vastasi pienen vaiteliaisuuden jälkeen, kuulostamatta vieläkään oikeastaan miltään muulta kuin tasaisesti tilannetta miettivältä. Se sai Haeklin vilkaisemaan kaikesta huolimattakin taakseen, kuin yrittäen selvittää tekikö tämä jotakin julmaa pilaa, mutta lepakkomainen tapaus katsoi jo muualle vahdin ominaisuudessaan, miettimättä asiaa selvästikään hiukkaakaan sen enempää. Ja nuorukainen palasi tuskaisena, niin ruumiillisesti kuin henkisestikin, kätensä pariin.
Loppujen lopuksi uitettu ja kaiketi parhaalla mahdollisella tavalla huuhdeltukin harmaanahkainen käsi vetäistiin pois vedestä. Veri alkoi tursuta jälleen välittömästi siitä, mutta kaipa se oli ainakin puhtaampi nyt, ja haavan kuntokin oli nähty. Vaikka Haeklin olikin hyvin vaikea välittää siitä turhan paljoa. Hän vain tuijotti sitä lohduttomana, osaamatta juurikaan suhtautua edes koko asiaan. Kaikki tuntui juuri nyt epätodelliselta. Hän oli vain hetkeä sitten hakannut henkensä edestä jotakin hirviöitä miekalla veren roiskuessa, ja nyt... nyt vain... istuttiin tässä. "Äh", nuorukainen ähkäisi jälleen ääneen, vastustaen halua puristaa kätensä jälleen vain tiukkaan nyrkkiin. Hänen päänsä oli kevyt ja pyöri. Kukaties se johtui veren vuotamisesta, kukaties jostain muusta. Tai sitten kaikesta yhdessä. "Minä... anteeksi. Minun piti olla jokin... äh. Minun piti tehdä jotakin ja nyt vain... näin. Näin se aina... aina. Ne luulivat minua joksikin... paremmaksi", hän sopelteli, tietämättä kai enää itsekään mistä tarkalleen puhui - tai edes kenelle. Tämä tilanne toi aivan liian hyvin muistiin myös muita aikoja ja tilanteita. Joihin tämä kaikki sopi kaiketi aivan hyvin. Ja sitten, täysin varoittamatta ja ilman mitään alkusoittoa, hän vain murtui. Äsken kadonneet kyyneleet löytyivät varsin hyvin, ja loput sanat hajosivat sekaiseksi, rumaksi ja valittavaksi ulinaksi. Se ei ollut mitään kaunista, pidäteltyä itkua, vaan kunnon ryöpsähdys. Sellainen joka tulee, kun yrittää tarpeeksi kauan pitää sitä loitolla. Haekli vain painui kasaan, valittaen sanattomasti ja kovaa. Siinä taisi olla vähän kaikki kerralla. Ja olivatpa suuret, liskomaiset silmät miten oudot tai epäluonnollisen näköiset tahansa, niistä kyllä vuosi kyyneleitä kuten mistä tahansa muistakin. Vieressä istumassa ihmetellyt, huolestuneesti kaikkea tuijotellut kulkukoira ulahti ahdistuneesti mokomasta melunpidosta, ennen kuin köpsähti neuvottomana makuulle, seuraten kaikkea yhdellä ainoalla silmällään. Se ei selvästikään ollut aivan varma mitä tässä olisi pitänyt tehdä... paitsi ehkä inistä hiljaa.
Nuoren soturin hajotessa kasaan varsin kokonaisvaltaisesti astui Tenka lähemmäs tämän takana. Edes äkillinen hajoaminen ei tuntunut tätä varsinaisesti järkyttävän tai häkellyttävän, vaan melkeinpä muina lepakkoina tämä vain vilkaisi arvioivaan sävyyn nuorukaisen olan yli kättä, jota tämä edelleen piteli näkyvillä kuin jonkinlaista anteeksianovaa uhria. Ja sitten, muitta mutkitta ja hätäilemättä, tämä vain vetäisi esiin aikaisemmin mainitun neulan ja langan, jotka ojensi Spyrolle. "Muutaman tikin pitäisi auttaa. Laita reunoille myös ettei repeä pahemmin. Yritä saada reunat tasaan niin ei jää irvistämään", neuvottiin purppurapäistä poikaa kuin asiassa ei olisi ollut oikeastaan mitään outoa... tai ainakin kuin kaikki olisi nähty moneen kertaan. Ja sitten, aivan yhtä tasaisena, tämä palasi pitämään vahtia.
|
|
|
Post by spyrre on May 19, 2014 17:33:35 GMT 3
((Oho, my bad. Luultavasti about yhtä kipeä joka tapauksessa kuitenkin. =I ))
Tenkan jäädessä taustalle vahtiin suuntasi kyseenalainen kaksikko kulkunsa hiljakseen veden äärelle. Nuorukaisen kumartuessa laskemaan vuolaasti vuotavan kätensä viileään jokeen jäi huolestunut purppuratukka norkoamaan tämän tuntumaan lopulta kuitenkin yrittäen antaa Haeklin olla rauhassa vaikka seurasikin vierestä tämän toimia. Se ei oikein osannut vieläkään olla pälyilemättä levottomasti hieman milloin mihinkin vaikka suurin osa huomiosta epäilemättä olikin nuoressa soturissa, nulikan kaiketi osaamatta päättää oliko korrektia tuijottaa kädensyrjässä ammottavaa haavaa vaiko ei, päätyen kuitenkin irvistämään hieman taustalta toisenkin puolesta kun käsi upotettiin vuolaaseen virtaan. Oikeastaan Haekli itse ei näyttänyt reagoivan haavaansa asiaankuuluvalla tavalla tämän varsinaisesti edes valittamatta kun haava syöksi verisiä pilviä joen pinnalle mikä sai taustalta seuraavan Spyron vilkuilemaan tätä jossain määrin entistä huolestuneempana. Olisi varmasti ollut ymmärrettävää että kuka hyvänsä kätensä auki leikannut olisi tuskissaan, mutta kun valituksensanaakaan ei kuulunut... eh, poika ei ainakaan osannut aavistella että tämä olisi välttämättä hyvä asia. Nulikkakin valpastui pienen hätkähdyksen keralla Haeklin viimein puhuessa, repliikin kuitenkin haipuessa kesken tämän äänen pettäessä. Purppuratukka epäröi hetken vaiti rypyn kulmilla syventyessä hieman ennen kuin se kuitenkin nyökkäsi hapuillen, kurottaen sitten varovasti kaulaansa nähdäkseen itsekin haavan paremmin vaikka ei selvästikään osannut suhtautua kauhean luontevasti hoksatessaan toisen ahdingon ja kuinka lähellä kyyneleitä tämä lopulta oli. Moinen oli varsin omiaan saamaan nulikan itsensäkin jokseenkin tulisille hiilille. "Eh. No. Se... on varmaan tärkeintä" se vastasi varovasti nyt puhdasta mutta vieläkin vuolaasti vuotavaa haavaa silmäillen. Eh, taisi olla onni että terä ei lopulta ollut tainnut osua mihinkään kovin oleelliseen sormienkin vielä toimiessa. Ei sillä, että Spyrokaan olisi tähän hätään osannut näyttää kovin helpottuneelta katsellessaan ammottavasta aukosta vuotavaa verta.
Vartiossa seisovan Tenkan esittäessä taustalta kysymyksensä poika jännittyi hieman vilkaisten lepakkoa kyseenalaisesti olkansa ylitse. Yritti tämä viedä huomiota muualle rauhallisella keskustelulla tai ei, purppuratukka ei selvästikään ollut varma oliko äskeisestä muistuttaminen se paras asia ottaa nyt esille, mutta vaikka vilkuilikin jälleen huolestuneesti se pysyi vaiti Haeklin jopa tapaillessa jonkinlaista vastausta joka kieltämättä sai pojankin hieman yllättyneeksi. Hänkin oli varsin pian päätynyt arvelemaan että toinen olisi saattanut olla jossain määrin aloittelija miekanvarressa, sen verran kun hän nyt lopulta pystyi arvioimaan tällaisia asioita... eh, vaikka kaikesta huolimatta nuorukaisen otteissa oli tainnut olla ainakin jonkinlaista harjaantuneisuutta siitä huolimatta että tämä oli näyttänyt olevan varsin hätää kärsimässä. Lepakon äkillinen viileä huomautus taustalta keskeytti kuitenkin pojan ajatukset varsin pian, saaden tämän itsensäkin kääntämään katseensa hieman häkeltyneenä olennon suuntaan kuin ei olisi myöskään odottanut tämän heittävän ilmoille jotain tällaista, tällaisella hetkellä. "Hei, tuo ei nyt auta yhtään" se napauttikin ilmoille protestin, vilkaisten varautuneesti myös katseensa kääntäneeseen Haekliin, nuorukaisen päätyessä kuitenkin pian jälleen tuijottelemaan kättään jokseenkin lohduttomana. Tämän hermot taisivat olla jo melkoisen heikoilla jäillä... eikä lopulta kulunutkaan kauaa kun tämä lopulta antoikin periksi.
Kun tämä viimein nosti kätensä vedestä nulikka käänsi pian katseensa jälleen tähän, kuitenkin hilliten jälleen pienen esiin pyrkivän irvistyksen nähdessään kuinka syvä viilto oli. Näky oli kaikkea muuta kuin kaunis liskonsilmäisen nuorukaisenkin jäädessä tuijottamaan tätä kuitenkin jossain määrin poissaolevasti, ennen kuin tämä avasikin suunsa mutisten jotakin melkoisen epäselvää. Purppuratukka käänsi avoimen hämmentyeenä katseensa tähän kallistaen päätään ymmällään kun soturi töksäytti ilmoille anteeksipyynnön ja... jotain miten... olisi pitänyt tehdä jotain ja... olla parempi? Jonkun mielestä? Spyro käytti jälleen hämmentyneen hetken vaiti ennen kuin avasi suunsa yrittäen keksiä jotakin sanottavaa vaikka ei kovinkaan hyvällä menestyksellä. Eh, jokin kieltämättä sai sen jo aavistamaan ettei kyse välttämättä ollut enää edes pelkistä gnolleista, mutta ennen kuin se ehti saamaan kurkustaan irti muuta kuin epämääräisen hämmentyneen äännähdyksen, nuorukainen viimein murtui varoituksetta. Haeklin vaipuessa valittaen kasaan säpsähti yllättynyt purppuratukka askelen taaksepäin ennen kuin jäi jokseenkin hätääntyneenä tuijottelemaan tätä tummat silmät suuriksi levinneinä. Se ei tainnut olla paljoakaan paremmin perillä siitä mitä nyt olisi kuulunut tehdä kuin soturin vieressä pälyilevä koirakaan, jättäen sentään ulinan eläimen harteille. Sen sijaan nulikka päätyi ottamaan muutamia epämääräisiä sivuaskeleita kivikossa, vilkuillen soturista taustalta tilannetta seuraavaan Tenkaan joka sentään hämmingin keskellä tuntui säilyttävän viileytensä.
Osaamatta itsekään varsinaisesti tehdä tähän hätään muuta kuin näyttää hämmentyneeltä ja ahdistuneelta jälleen jonkinlaisena sijaistoimintona purppuraista kuontaloaan härkkivä Spyro seurasi neuvottomana katseellaan lepakon liikkeitä tämän astellessa lähemmäs katsastamaan auki viilletyn käden kunnon kuin mitään kummempaa ei olisi tapahtunutkaan. Kai se oli hyvä että joku tiesi mitä piti tehdä, mutta ennen kuin purppuratukka ehti varsinaisesti kokea tästä suurtakaan helpottuneisuutta, ojensi lepakko yhtä viilipyttymäiseen tapaan esiin vetämänsä ompelutarvikkeet vieressä pälyilevän nulikan käsiin muutaman ohjeen keralla. Tämä sai kieltämättä pojankin naaman venähtämään sen katsahtaessa ensin hieman pelästyneenä ensin käteensä lykättyyn neulaan lankoineen, ja siitä vuoron perään niin Tenkaan kuin vieläkin rantakivikossa nyyhkyttävään Haekliin. "Ehh? Mä? Mutta... enhän... En mä ole koskaan tehny mitään... tällaista!" se protestoi kuitenkin ääntään madaltaen kai peläten että enemmät kovemmat äänet saattaisivat vain pahentaa tilannetta. Kaikenkaikkiaan ei muutenkaan tuntunut erityisen sopivalta alkaa tökkiä ahdistuneena kyynelehtivää nuorukaista neulalla... ehh, vaikka jo harjaantumatonkin silmä kyllä näki että tämän käsi kaipasi hoitoa.
Nuhruisen pojankin kurkusta karkasi epämäärinen ähkäisy tämän vilkuillen vastahakoisesti lepakosta soturiin, ennen kuin se viimein pitkin hampain kohotti välineet tarkasteltavaksi. Ensikertalainen tai ei, olivat ompelutarpeet lopulta onneksi sen verran yksinkertaista teknologiaa että ei lopulta tarvittu kovinkaan paljoa pyörittelyä hahmottaakseen miten nämä toimivat pojan jäädessä hypistelemään näitä epämukavasti hetkeksi, kuitenkaan näyttämättä erityisen innokkaalta käydäkseen härkkimään ahdistunutta nuorukaista. Eh, ehkä oli parasta antaa tämän nyt ainakin rauhoittua ensin, vaikka verenvuoto olikin runsasta. Tämä näytti tuntevan olonsa aivan tarpeeksi huonoksi ilman neulaakin, eikä nulikasta tainnut löytyä niin hermoja kuin sydäntäkään lähteä vielä pahentamaan tilannetta vaikka Tenka taisikin jälleen seurata tapahtumia odottavasti taustalta. Kukaties tunteiden pääseminen pintaan olisi lopulta se mitä toinen tarvitsikin tähän hätään... ainakin nämä olisivat saaneet purkautua jotenkin, pinnan alla vaanimisen sijasta.
|
|
|
Post by submarine on May 21, 2014 2:29:59 GMT 3
Olipa välistä jokseenkin tahditon eli ei, taisi Tenka ainakin olla varsin hyvin perillä siitä mitä tällainen tilanne vaati, eikä varsinaisesti aikaillut asian kanssa. Haava piti saada umpeen, joten ei siinä sen kummempia kuin neula ja lankaa ja toimeen. Paha kyllä kaikki muut eivät tainneet olla aivan yhtä hyvin perillä tällaisesta, mistä ei välttämättä voinut oikein syyttääkään. Samaan tapaan kuin harvempi edes halusi olla erityisen kokenut verisen taistelutantereen kohtaamisessa, ei monella kaiketi ollut suurempaa halua myöskään osata kursia avohaavoja kasaan, niin hyödyllistä kuin se ehkä olikin. Se oli kuitenkin taito, joka lähtökohtaisesti edellytti ikäviä asioita. Tästä järkeilystä ei tosin tainnut olla erityisen paljon hyötyä juuri nyt ainakaan Spyrolle, joka joutui jäämään tuijottelemaan käteensä lykättyjä tarvekaluja jokseenkin pelästyneen häkeltyneenä, osaamatta tarjota oikein muutakaan kuin hapuroivia vastaanväitteitä Haeklin nyyhkiessä vieressä pitkälti itsekseen. Loppujen lopuksi purppurapäisen empiminenkään ei tainnut tulla lepakolle varsinaisesti minään yllätyksenä, vaan tämä vilkaisi taakseen varsin tasaisesti. Pojalle heitetty katse oli tosin hieman pidempi ja mietiskeleväisempi, mutta siitä huolimatta tämä tunnuttiin lopulta kuittaavan pitkälti kielennaksautuksella ja henkisellä olankohautuksella. "Sitten on kaiketi parempi että minä teen. Vahdi sen aikaa. Mutta suosittelisin opettelemaan, tämä on melko hyödyllinen taito", Tenka tokaisi lopulta varsin ykskantaan astellessaan takaisin nulikan luokse ja napatessaan neulan ja langan tältä. Taaskaan ketään ei tuomittu, mutta toisaalta tämä ei tainnut myöskään varsinaisesti peitellä mielipiteitään. Ne vain eivät kaiketi olleet kamalan kärkkäitä. Tai jotakin sellaista.
Järjestettyään Spyron vahtiin kumartui lepakkomainen tapaus edelleen varsin murheen murtaman nuorukaisen puoleen. Tämä odotti kyykyssä hetken vaiti mitään sanomatta, kaiketi lähinnä tilannetta tarkkaillen. Ja vaikka Haeklilla ei mitään suurempaa kiirettä asioiden suhteen ollutkaan, vilkaisi hän silti tätä odottavasti. Ei hän olisi halunnut näyttää kyyneleitään tai mitään muutakaan juuri nyt kenellekään, mutta kaipa se oli jo huomattu vaikka kuinka peittelisi. Itkuiset kasvot eivät varmastikaan olleet erityisen mieltäylentävä näky, mutta Tenka ei tuntunut juuri ottavan mitään kantaa edes henkisesti siihenkään. "Noniin. Annahan se käsi niin hoidetaan tämä pois alta, ja sitten tämä kaikki on aavistuksen verran kauempana. Ja sen jälkeen voidaan jättää tämä kirjaimellisestikin kauemmas", lepakko tokaisi varsin tasaisen varmasti, ja oikeastaan melkoisen seikkaperäisestikin, ojentaen omaa kättään. Ja vaikka koko tilanne oli juuri nyt niin kamala kuin vain olikaan, oli tämän pragmaattisissa sanoissa silti jotain etäisen järkiperäisesti lohduttavaa. Ainakin tarpeeksi että hetken tuijottamisen jälkeen Haekli lopulta ojensi kätensä. Ehkä jopa rauhoittuikin aavistuksen verran. "No. Tämä tulee sattumaan ihan tarpeeksi. Mutta tämäkään ei taida sitten olla ensimmäinen kerta?" Tenka lopulta kysäisi, päätellen kaiketi kaiken tarpeellisen tavasta, jolla murheen murtama nuorukainen ei tuijottanut ainakaan kauhunsekaisella odotuksella toisen puristamaa neulaa. Päänpudistus taisi kertoa aivan tarpeeksi. Vahvistuksen saatuaan lepakko vilkaisi ohimennen myös Spyroon. "Sinun on ehkä oikeastaan parempi nähdä tämä, niin tiedät ainakin miten tämä menee. Tule katsomaan", kehotettiin purppurapäätä varsin suorasukaisesti. "Ei tänne kukaan eksy tällä aikaa", lisättiin perään pienenä vakuutteluna.
Kun kaikki oli paikallaan, oli kaiketi turha vitkutella sen pidempään. Tai niin Tenka tuntui ainakin ajattelevan, sillä ilman sen suurempia lisäsanoja tai mitään muutakaan tämä sitten, ote tiukkana ja neula varmana, survaisi terävän metallipiikin käteen, läpi haavan yhdestä reunasta, ja heti perään ulos toisesta. Ja vaikka Haeklista olisikin voinut luulla kaikenlaista aikaisempien mielenliikutuksien perusteella, ei kipu tai neulat selvästikään ollut hänen kauhulistansa kärkipäässä. Nuorukainen ähkäisi ja puri hammasta kuten kuka tahansa, mutta ei valittanut melkeinpä pakollisia ääniä enempää, rimpuillut suuremmin kuin saattoi olettaakaan, tai muutenkaan tehnyt asiasta numeroa. Tämä ei kuitenkaan ollut aivan uusi kokemus, ja se taisi näkyä. Itku ja valituskin taisivat unohtua hetkiseksi, kun hän keskittyi painamaan toista kättään polveaan vaste ja puremaan hammasta. "Hyvä. Näin, reunasta sisään ja toisesta ulos. Ja sitten solmu ja uudestaan. Ja uudestaan", Tenka selitti ääneen varsin tasaisen rauhallisesti. Kämmenen nahka, parkkiintuneempikaan, ei ollut erityisen kovaa, eikä tämä joutunut käyttämään suurtakaan voimaa saadakseen neulan läpi siitä. Eipä niin että se olisi tehnyt siitä vähemmän kivuliasta, varmastikaan. Mutta siitä huolimattakin ammottava haava alkoi saada muotoa ja sulkeutua. "Tajuatko? Se on vain tätä. Pitää vain ottaa tarpeeksi pitkältä ettei repeä. Mutta jos liian pitkältä niin reunat irvistävät", lepakko selitti kaiketi eniten pojalle. Haekli taisi tässä kohtaa olla kaikista vähiten hengessä mukana. Oli kiire purra hammasta, eh.
|
|
|
Post by spyrre on May 21, 2014 17:49:53 GMT 3
((Pahoittelut taas pienestä sekavuudesta.))
Jossain määrin hätäiseksi käynyttä tunnelmaa tuskin auttoi paljoakaan kun ahdistuneen nuorukaisen lisäksi Spyrokin tuntui käyvän melkoisen järkyttyneeksi Tenkan päädyttyä muitta mutkitta ojentamaan ompelutarvikkeet hänen käsiinsä. Vaikka hetken häkeltyneen pälyilyn jälkeen päätyikin pyörittelemään kapineita käsissään poika vaikutti kaikkea muuta kuin innokkaalta koko touhusta, eikä tämä lopulta näyttänyt ainakaan pettyneeltä kun lepakko protestien ja hetken punninnan jälkeen katsoi parhaaksi ettei hermoilevan nulikan jättäminen vastuuseen tällaisesta ollut ehkä sittenkään se järkevin idea. Lepakon viileän arvioiva katse sai vieläkin kyynelehtivän Haeklin tuntumassa seisoskelevan purppuratukan luimistumaan kiusaantuneena, mutta siitä huolimatta ettei se voinut olla tuntematta jonkinlaista pientä helpotuksenhäivähdystä kun Tenka viimein totesi tekevänsä paikkailut itse päätyi se silti näyttämään melkoisen nolostuneelta olennon astellessa nappaamaan tarvikkeet takaisin itselleen, tasaisen, mutta jossain määrin terävän palautteen keralla. "Äh. Tuota... Anteeksi" nulikka mutisi luovuttaen esineet kuitenkin suosiolla, ennen kuin nyökkäsi hieman ja vetäytyi epämääräisesti pälyillen kauemmas pitääkseen tilannetta ja ympäristöä kauempaa silmällä. Eh, kaipa vahdin pitäminen oli ainakin sellainen asia johon hän kykeni... ja Tenka ainakin tiesi mitä teki, vaikka tämä kieltämättä kuulosti purppuratukan korvaan hieman pettyneeltä.
Kenties oli joka tapauksessa muutenkin parasta että lepakkomainen olento otti asiat omiin käsiinsä, kun Haeklin ollessa jo tarpeeksi lohduttomassa kunnossa alunperinkin, Spyro tuskin olisi saanut aikaiseksi kiusata tätä kipeän käden härkkimisellä vielä vähään aikaan. Oikeastaan Tenkan tasainen mutta määrätietoinen lähestyminen taisi saada liskonsilmäisen nuorukaisen jopa rauhoittumaan hieman siitä huolimatta että purppuratukkainen nulikka kuikuili taustalla huolissaan, aina silloin tällöin ympäristöäkin lähinnä muodon vuoksi vilkaisten. Jonkun konkreettisemman ajattelu, oli tämä yhtälailla ikävää tai ei, tuntui helpottavan jossain määrin soturin ahdistusta saaden vahdissa seisovan pojankin huokaisemaan hieman itsekseen, kunnes se hätkähti hieman yllättyneenä Tenkan huikatessa että hänen oikeastaan kannattaisi tulla katsomaan miten paikkaus oikein tehtiin. Spyro empi hieman vilkaisten vielä kerran alajuoksulle ennen kuin lopulta kääntyi astelemaan vastahakoisesti takaisin veden ääreen. Myönnettäköön ettei ajatus jonkun käden ompelemisesta ollut erityisen houkutteleva oikein millään tavoin nulikan liikehtiessä vieläkin melkoisen epämukavasti vaikka ei onneksi enää itse ollutkaan neulan varressa, mutta... kaipa asia oli kuten Tenka sanoi: tämä oli luultavasti asia joka olisi parempi osata kuin ei, siitä huolimatta että ajatus oli kyllä omiaan saamaan aikaan kylmiä väristyksiä. Poika seisahtui epämääräisesti käsivarttaan raaputtaen hieman kauemmas Tenkan takavasemmalle vilkaisten jonkinlaiseksi havainnollistusvälineeksi joutunutta Haeklia pahoittelevasti, ennen kuin nielaisi itsekin ja laski vastahakoisesti katseensa verta vuotavaan käteen jota lepakko jo tutkailikin neuloineen.
Pienenä yllätyksenä ammottavan haavan tikkaus tuntui lopulta saavan Spyron huomattavasti levottomammaksi kuin itse paikkauksen kohteen. Oikeastaan Haekli tuntui pienen tokeentumisensa jälkeen sietävän kivun lähinnä hammasta purren, siinä missä purppuratukka jännittyi itsekseen taustalla irvistäen kun Tenka muitta mutkitta pisti neulan repsottavan ihon lävitse. Mutta vaikka ei voinutkaan olla liikehtimättä paikallaan, ei poikakaan sentään ollut lähtemässä karkuun vaan seurasi Tenkan selostusta ja toimia kulmiaan kurtistellen. Kyseessä taisikin olla enemmän empaattista kärvistelyä kuin varsinaista verenkammoa, päätellen siitä kuinka nulikka tuntui pitävän enemmän levottomasti silmällä paikattavan reaktioita kuin tuijottavan panikoiden repsottavaa, vieläkin vuotavaa haavaa lepakon askartelun lomassa. Toimitus oli lopulta varsin suoraviivainen ja pian ammottava repale kädensyrjässä alkoi näyttää huomattavasti vähemmän irvistelevältä Tenkan osaavissa käsissä. "Äh. Juu. Tajusin" purppuratukka mutisi vastaukseksi tämän tiedusteluun kyhnyttäen vaihteen vuoksi niskaansa paremman puutteessa varautunein elkein, kuitenkin katse kokoon kursitussa haavassa. Oikeastaan toimenpide oli jossain määrin yksinkertaisempi kuin nulikka oli olettanut... vaikka se pälyili vieläkin hampaitaan kiristelevää Haeklia huolestuneena, taisi pahin sentään olla nyt ohi vain muutaman nopean ompeleen jälkeen. "Sekö... pysyy nyt noin? Eikö se lanka riko mitään kun liikkuu?" se varmisti vielä syystä tai toisesta hieman epäluuloiseen sävyyn mittaillen lepakon aikaansaannosta katseellaan kaiketi kaikesta huolimatta hieman vaikuttuneena siitä kuinka nopeasti ja näppärästi tämä oli hoitanut haavan kuntoon... tai ainakin enemmän kasaan, tämän paranemisessa luultavasti kuluisi lopulta tovi jos toinenkin eikä ihon lävitse kulkeva lanka saanut tätä näyttämään ainakaan vähempää kipeältä. Varsin pian tummien silmien katse kulkeutui kuitenkin jälleen huolestuneena hammasta purevaan Haekliin.
"Tuota.... oletko kunnossa? Missään muualla ei ole mitään?" tiedusteltiin kohta varovasti hiljaiseksi vajonneelta soturilta, nulikan mittaillessa tätä katseellaan siltä varalta että jotain ikävää saattaisi vielä ilmetä. Tämän kokema ilmalento ja höykytys olivat kuitenkin olleet kaikkea muuta kuin vaarattoman näköisiä ja kieltämättä tämä näytti vieläkin jokseenkin surkealta vaikka oli tainnut jo rauhoittua pahimmasta kyynelehdinnästä... Ohimennen nulikka tuntui nuuhkaisevan ilmaakin syystä tai toisesta huppunsa varjosta kuin jotain päätelläkseen ennen kuin katsahti jälleen Tenkaa kysyvästi. Oli jossain määrin kylmäkiskoinen tai ei, poikakin tuntui päätyneen käsitykseen että lepakko taisi olla tässä kaikessa se joka tiesi mitä kuului tehdä. Se, että tämäkin oli lopulta vain hetkentakainen uusi tuttavuus, taisi olla nulikan mielestä tähän hätään sivuseikka.
|
|
|
Post by submarine on May 22, 2014 12:52:41 GMT 3
Sanottiin että itkeminen auttoi. Ja kukaties se oli tottakin, ainakin omalta osaltaan. Haeklilla oli ollut aikanaan isoäiti (tai joku jota hän oli saanut sanoa isoäidiksi), joka oli sanonut, että siitä tiesi asioiden olevan oikeasti huonosti. Siitä että itketti vielä itkettyäänkin. Oli kukaties omalla hölmöllä, yksinkertaisella tavallaan helpottavaa huomata, että se taisi päteä. Kun itki, ei itkettänyt, ellei kaikki ollut todella huonosti. Ja kaiketi nyt ei sitten ollut, sillä yksi kunnon purkaus ja muutama paksu, kaikkea muuta kuin hienovaraisesti käteen isketty tikki tuntuivat rauhoittavan suuresti. Ei se oloa parantanut, ei millään suuremmalla tavalla, mutta ainakin se rauhoitti. Tenkaksi kutsuttu, lepakkomainen tapaus sai tikkinsä ommeltua loppuun rivakasti, joskaan ei hellävaraisesti, ja päästi sitten ilman sen suurempia irti nuorukaisen kädestä. Hän jäi yhä maahan. Ei vielä mitään kiirettä ylös. Hän jäi hiljaa, korkeintaan äskeisen jälkipyykkejä välistä niiskuttaen, istumaan ja hieromaan kevyesti hoidettua kättään. Ainakin se oli kunnolla tikattu, vaikka jälki ei ollutkaan mitään kaunista. Kukaties sekin piti, omalla tavallaan, paikkansa että asiat saattoi jättää hieman taaemmas kun ne oli hoidettu. Tai sitten ei. Vaikea sanoa vielä. "Ei pahemmin. Mutta parempi kun ei liiku muutenkaan. Siksi se kannattaa sitoa heti kun vain tulee tilaisuus. Mutta se välttää noin nyt tämän aikaa", lepakko tokaisi purppurapäiselle pojalle jälleen varsin tasaisen yksinkertaisesti, murehtimatta ilmeisesti mistään sen enempää. Se oli kaiketi tietyllä tavalla ihailtavaa, mutta toisaalta myös varsin pelottavaa.
Laiha, nukkavieru koira ilmaisi olemassaolonsa nopealla, puolittaisella haukahduksella, saaden Haeklin kääntämään suurisilmäisen katseensa siihen. Hän huokaisi vaivalloisesti, ennen kuin nojautui kompelösti sitä kohti ja laski terveen kätensä hetkeksi sen päälaelle. Se heilutti häntäänsä. Mutta sitten purppurapäinen poika kohotti varovaisesti ääntään, ja arka otus vetäytyi puolivaruillaan kauemmas. Nuorukainen vilkaisi tätä kohti, pyyhkäisten ohimennen kätensä läpi punertavasta tukastaan. Se oli sotkussa ja siinä oli ryjää. "Kyllä. Kyllä, kunnossa. Tai... minä en vuoda", Haekli lopulta vastasi, osaamatta vieläkään kuulostaa erityisen viisaalta tai sanavalmiilta. Mutta ei kai kysymykseen juuri muuta voinut vastatakaan. Häntä sattui joka puolelle, ja hän oli ruhjeilla, tai ainakin pian olisi, ja kurkku tuntui edelleen siltä kuin olisi ollut kasaan painumisen partaalla, mutta hän oli kai niin kunnossa kuin mahdollista. Se ei kaiketi ollut paljoa, mutta... olipa edes jotain. "Minä... tuota. Kiitos", hän lopulta totesi, keksimättä oikein muutakaan. Sitä ei oltu tarkoitettu varsinaisesti kenellekään erityisemmin. Lepakkomainen tapaus heitti pienen nyökkäyksen hänen suuntaansa, muttei tuntunut taaskaan erityisemmin edes miettivän koko asiaa. Tällä taisi olla jotakin muuta, yhä vain aivan yhtä kylmäpäisen tilanteen tasalla olevaa mielessään. "Huudot ovat lakanneet. Se voi olla hyvä tai paha, mutta siitä on parempi olla ottamatta selvää", tämä totesi hetken perästä, heilutellen varsin suuria korviaan joen kohinassa. Haeklilta pääsi ehdottoman tuskainen, ahdistunut äännähdys, mutta siinä ei tainnut olla enää mitään uutta. Lepakko oli oikeassa, niin sekainen ja ikävä kuin koko tilanne edelleen olikin. Ehkä oli parempi keskittyä vain pääsemään mahdollisimman kauaksi siitä...
Vaivalloisesti ja jokseenkin nolon kiusaantuneesti kaiken tämän jälkeen Haekli lähti vääntäytymään pystyyn. Sitä vaikeutti eritoten kasaan kursittu käsi, jolla ei iljennyt juurikaan tarrata mihinkään, ja hänellä menikin hyvä hetki kammeta itsensä yksikätisenä pystyyn. Haparoiva virheliike sai hänet sihahtamaan hampaidensa välistä kun haavoittunut käsi kopsahti kiviä vasten, mutta loppujen lopuksi hän kuitenkin seisoi pystyssä. Jalat olivat kukaties hieman hatarat, ja hämillään nuorukainen pyyhkäisi muutaman silmäkulmassa vaanivan kyyneleen pois, mutta ainakin tässä oltiin... jossakin kunnossa, kaiketi. Tähän hätään tuntui turhalta sanoa varsinaisesti mitään enempää, joten hän väänsi suunsa tiukasti kiinni. "Jos kaikki ovat kunnossa, olisi parempi lähteä saman tien liikkeelle. Päivänvaloa on vielä hyvin jäljellä, ja sen aikana pääsemme vielä reilusti kauemmas koko tapauksesta, ja reilusti lähemmäs vuoria", Tenka tokaisi ohimennen. Lepakko ei tainnut tosin jäädä edes odottelemaan mitään sen suurempia vastauksia. Kyseessä oli taas vain suora ja selkeä ilmoitus siitä, miten asiat nyt olivat. Tämä lähtikin varsin nopeasti astelemaan eteenpäin, katsomatta aikoiko kukaan edes seurata. Haekli heitti Spyrolle ohimennen vilkaisun, mutta ei tainnut lopulta keksiä oikeastaan mitään, mitä olisi halunnut sanoa. Oli kai vain parempi jatkaa...
|
|
|
Post by spyrre on May 22, 2014 18:19:29 GMT 3
Huolimatta kaikesta avuliaasta irvistelystä ja pälyilystä tämän takaa, viimeisteli Tenka kuitenkin toimenpiteensä varsin nopeasti ja näppärästi jättäen niin kokoon kursitun Haeklin kuin Spyronkin silmäilemään aikaansaannosta vaihtelevin tunnelmin. Tikkien laitto tuskin oli tuntunut tippaakaan miellyttävältä mutta ainakin tämä oli tainnut rauhoittaa tilannetta huomattavasti... tai sitten Haekli oli saanut purettua purkauksellaan pahimman ahdinkonsa, jääden jo hiljaisempana vaikkakin lohduttomana kivikkoon hieromaan epäilemättä kivistävää kättään. Vaikka paksu ihon lävitse kulkeva lanka näytti jokseenkin vastenmieliseltä ainakin pojan mielestä, ei kai voinut kieltää että haava oli nyt ainakin huomattavasti vähemmän hankalan näköinen... mutta tuskin pystyi silti väittämään että purppuratukka olisi silti ollut erityisen innoissaan kokeilemaan moista touhua itse vaikka olikin nähnyt miten tämä tehtiin. Nulikka päätyikin lopulta vain nyökkäämään epämääräisesti lepakkomaiselle otukselle tämän todetessa etteivät tikit kaiketi repisi mitään, vaikka tämä kannattaisi silti ilmeisesti sitoa... kunhan olisi aikaa, Tenka näytti jo kääntäneensä huomionsa muualle edelleen maassa kyyhöttävästä nuorukaisesta kuin miettien jo muita asioita. Kuin mitään ei olisi äsken tapahtunutkaan... kenties tämän viileys ja tasaisuus olisi voinut olla tulkittavaksi myötämieliseksikin Tenkan vain hoitaessa mitä oli tehtävä muistelematta tapahtuneita joita kukaan muukaan tuskin pohtisi enää mielellään ja antamatta tunteiden tai mielipiteiden sotkea arvostelukykyään. Eh, kenties tämä olikin armeliasta Haekliakin kohtaan, mutta Spyro ei kuitenkaan voinut olla tuntematta oloaan hieman epämääräiseksi olennon suhteen pystymättä päättelemään oikein paljoakaan mitä tämän pään sisällä liikkui. Tämän tasaisuudessa oli jotain hieman epävarmuutta herättävää... mutta pienestä epätietoisesta vilkuilustaan huolimatta purppuratukka tuntui kuitenkin päätyneen ainakin jossain määrin luottamaan tämän arvioihin. Kenties Tenka oli itsekin pistänyt merkille kahden (kaiketi?) nuoremman ja kokemattomamman levottomuuden, ja pyrki tämänkin vuoksi pitämään päänsä kylmänä, mikä taisi lopulta ollakin parasta.
Tenkan jättäessä paikatun soturin rauhaan tehtävänsä toimitettuaan, jäi vieläkin epätietoisesti niskaansa kyhnyttävä nuhruinen purppuratukka vielä seuraamaan hetkeksi tilannetta. Kaiketi jonkinlaiseksi helpotukseksi liskonsilmäinen nuorukainen oli rauhoittunut ainakin jonkin verran tämän jäädessä hetkeksi taputtelemaan viereensä hivuttautunutta koiraa, eläimen kuitenkin perääntyessä pian epäluuloisena kun Spyro viimein tiedusteli paremmin tämän vointia. Poika katsahti hieman pahoillaan, vaikkakaan eri erityisen yllättyneenä takkuturkin perään kääntäen kuitenkin huomionsa pian takaisin Haekliin kun tämä hetken kuluttua tapaili jonkinlaista vastausta. Kaiketi hieman epämääräistä, mutta... kaipa tämä kertoi tähän hätään tarpeeksi. Huppunsa varjoista silmäilevä purppuratukka huokasi nyökäten sitten, vilkaisten ohimennen itsekin Tenkaa olettaen kiitosten olevan suunnattu tälle. Ei epäilystäkään etteikö heistä varmaan jokainen tuntisi oloaan vieläkin enemmän tai vähemmän höykytetyksi (tai no, Haekli ja Tenka varsinaisesti, vaikka lepakolta ei valituksensanaa kuulunutkaan) eikä lepohetki varmasti olisi ollut pahaksi kenellekään, ei näin lähelle gnolli-välikohtauksen tapahtumapaikkaa jääminen kuitenkaan houkutellut. Spyrokin valpastui suoristaen hieman ryhtiään luoden epäluuloisen katseen alajuoksulle kun Tenka huomautti petojen valituksen hiljenneen. Kieltämättä poika ei jokseenkin riekaleiksi revityt gnollit nähneenä arvellut näiden olevan ainakaan enää ryntäämässä perään, mutta toisaalta, kuten Tenka totesi, taisi olla parasta olla kokeilematta onneaan. Se olikin vähällä avata suunsa arvellakseen otusten mahdollisesti vain menettäneen viimein tajuntansa suuremman juonittelun sijaan, mutta Haeklista irtoava ahdistunut äännähdys kun pedoista mainittiin sai sen vilkaisemaan tätä empivästi ennen kuin se muutti mielensä napsauttaen leukansa kiinni. Ehkä oli parasta olla muistuttamatta vastenmielisestä välikohtauksesta tämän enempää.... eh, tuskin tämä oli enää oleellistakaan, tärkeintä oli että he pääsisivät muualle mahdollisimman nopeasti.
Hetken itseään kokoiltuaan alkoi liskonsilmäinen nuorukainenkin viimein kömpiä jaloilleen... vaivalloisesti, mutta joka tapauksessa. Haekli näkyi ponnistelevan tasapainonsa kanssa aristavaa kättään varoen, mutta vaikka vieressä vilkuileva nulikka olikin jo vähällä tiedustella tarvitsiko tämä apua, päätyi se lopulta sen sijaan jäämään odottamaan paikoilleen kun tämä tuntui viimein löytävän koipensa alleen ja kömpivän ylös. Kauaa ei ehditty jatkoa ihmetelläkään, vaan kun nuorukainen oli päässyt jälleen hädin tuskin jaloilleen, katsoi Tenka parhaaksi patistaa pienen joukon jälleen liikkeelle, suoraan kursailemattomaan tapaansa. Tähän ei kellään tainnut ollakaan vastaväitteitä vaan varmistettuaan pikaisesti että olonsa ilmeisesti hieman huteraksi tunteva soturi oli kunnossa ja pysyi jaloillaan, nyökkäsi Spyrokin myötäillen. "Eh. Varmaan... fiksua niin" se töksäytti paremman puutteessa hieman epävarmasti, ennen kuin osaamatta vieläkään hillitä levottomia sormiaan härkkimästä kyseenalaisia hius-suortuviaan tai huppunsa reunaa, käänsi Spyrokin viimein halukkaasti selkänsä epäilyttävän hiljaiseksi käyneelle alajuoksulle. Tenka alkoi jo harppoa määrätietoisesti eteenpäin, pojan kuitenkin hidastaessa luoden Haekliin hieman epävarman katseen samalla kun vilkaisi lepakonkin jälkeen kun tämä ei tuntunut jäävän odottelemaan... tai oikeastaan edes katsovan taakseen.
"Äh. No. Jokea on ainakin helppo seurata... Varmaan voidaan jo levätä aika rauhassa kun päästään lähemmäs vuoria" se huokaisi kaiketi jonkinlaiseksi puolittaiseksi rohkaisevaksi ajatukseksi, ennen kuin pudisteli ohimennen puolihuolimattomasti nuhruisen viittansa lievettä ja asteli hiljakseen lepakon jälkeen. Lopulta sekään ei tuntunut olevan aivan varma olisiko pitänyt yrittää herätellä keskustelua vaiko ei, mutta kieltämättä ei tuntunut tähän hätään oikein sopivalta alkaa yrittää jutustella turhuuksista... ei sillä, että kumpikaan matkakumppaneista näytti siltä että tätä olisi varsinaisesti halunnutkaan. Spyrokin päätyi lopulta taittamaan matkaa jossainmäärin jännittyneen hiljaisuuden vallassa ellei kukaan osoittaisi suurempaa intoa jutusteluun, kuitenkin tuntuen tuon tuosta pitävän vaivihkaa silmällä Haeklin etenemistä kaiketi siltä varalta että tämä alkaisi jäädä jälkeen. Oikeastaan se tuntui silloin tällöin vilkaisevan perässä jolkottavaa koiraakin syystä tai toisesta kuin ei olisi aivan luottanut tähän, vaikka pieni laiha piski nyt tuskin oli millään tavalla vaarallisen näköinen. Tämän silmälappukaan ei varsinaisesti palvellut tehdäkseen tästä ainakaan katu-uskottavampaa tai hurjempaa, mutta se lopulta ei purppuratukan huoli ollutkaan. Syy tähän luikkikin vaivihkaa sivummalla, kasvillisuuden lomassa turvallisen välimatkan päässä oudosta seurueesta, valkoisia niskakarvojaan hieman kaikelle pörhistellen, nostaen joukon päälukua yhdellä... siitä huolimatta että vain purppuratukka taisi lopulta olla perillä tämän olemassaolosta.
|
|
|
Post by submarine on May 23, 2014 15:40:44 GMT 3
((Skippailua >:I))
Ja niin, niine hyvineen, sattuman (tai kohtalon, jos joku nyt moiseen uskoi) yhdistämä kolmipäinen joukko tovereineen sitten vaelsi. Maasto joenviertä pitkin pysyi suhteellisen helppokulkuisena koko ajan, kiitos kivikon, ja matkaa taitettiin varsin siedettävää vauhtia. Alkuun eittämättä itse kukin oli kaiken jäljiltä vielä varuillaan, varsin viilipyttynä pysynyt Tenkakin vilkuili tarkkana ympärilleen, mutta se taisi loppujen lopuksi olla samantekevää. Vaikka olisikin varmasti ollut helppo uskoa välikohtauksen, taistelun ja sen jälkipuinnin johtavan monenlaisiin seurauksiin, ei siitä ainakaan vielä näkynyt mitään seurauksia. Ei perään lähteviä kostajia, eikä mitään minkä kiinnostuksen kaikki se olisi edes herättänyt. Kuten usein, maailma välitti lopulta hyvin vähän juuri mistään pelkkien kuolevaisten edesottamuksista. Kolmikko sai kulkea kaikessa hiljaisuudessa ilman mitään sen suurempia välikohtauksia. Matkan edetessä ja auringon liikkuessa taivaalla alkoi Haeklikin jos ei nyt sentään rauhoittua, ainakin tasaantua. Vaikka gnollien kohtaaminen olisikin tuoreessa muistissa eittämättä vielä pitkään, oli se kuitenkin nyt vain ja ainoastaan juuri sitä; muisto. Maailma jatkoi kulkuaan siitä huolimattakin, ja kaiken kauheuden jälkeenkin sen huomaaminen oli kaiketi jollakin tavalla... noh, ainakin tasoittavaa. Jos jostakin kamalasta olisi itse pitänyt pitää meteliä että sen puiminen jatkuisi, oli mieluummin visusti hiljaa. Siltikin nuorukainen vilkuili varuillaan ympärilleen vielä pitkään, mutta lopulta sekin taisi olla kaikin puolin se ja sama. Kyllä korvessa varmasti muitakin vaaroja olisi kuin vain muutama ylikokoinen gnolli, mutta ne olivat nyt kaiketi muualla. Matka sai jatkua varovaisessa, mutta häiritsemättömässä hiljaisuudessa.
Kun mikään ei matkaa ollut pysäyttämässä, jatkui se hiljalleen pitkin päivää siihen asti, kuin olisi voinut olettaakin. Aurinko alkoi pikkuhiljaa laskea nyt jo jossain määrin lähempänä olevien vuorten taakse, ja ilta pimentyä. Kukaties pakon edessä matkaa olisi voinut jatkaa vielä jonkin aikaa, mutta sellaista pakkoa ei nyt tainnut olla. Loppujen lopuksi joukkoa johtava Tenka jatkoi kunnes vastaan tuli leiriytymiseen sopivan oloinen paikka, ja sitten ilman sen suurempia pysähtyi. Se ei lopulta ollut juuri muusta joenvarren maisemasta eroava kohta, mutta metsämaa kivikon vieressä oli hieman paremmin auki ja vähemmän umpeen kasvanutta. Sellaista että siihen saattoi leiriytyäkin. "Voimme olla tässä tämän yötä. Puut antavat suojaa", lepakko tokaisi hetken paikkaa tarkkailtuaan. Tämä ei varsinaisesti täydentänyt, miltä suojaa tarkalleen pitäisi antaa, mutta jokainen osasi varmasti keksiä monta hyvää syytä, aina pedoista sateeseen. Loppujen lopuksi paikka näytti rauhalliselta, joten se kaiketi kelpasi varsin tervetulleena levähdysmahdollisuutena. Lepakkomainen tapaus itsekin taisi jo pikkuhiljaa alkaa leipiintymään koko päivän tarpomiseen kaikessa tyynessä ammattilaisuudessaankin. Tämä päästi lyhyen haukotuksen jota ei edes suuremmin peitellyt, ja yskäisi sitten itsekseen.
Ainakin Haeklille leiriytymispaikan ottaminen tuli varsin tervetulleena uutisena. Eipä niin etteikö nuorukainen olisi tarponut suurinta osaa päivistään, mutta tämänpäiväinen oli vienyt voimia ja jaksamista aivan tarpeeksi pahasti. Hän kauhaisi joesta vettä kasvoilleen, ennen kuin asteli puiden viereen, etsi hyvän paikan ja rojahti hetkeksi istumaan, huokaisten. Eittämättä leirin eteen pitäisi tehdäkin vielä jotakin, mutta hetken levähdystauko oli kukaties sentään sallittu. "No... ainakin kaikesta on selvitty", nuorukainen muotoili varovaisen ympäripyöreästi samalla, kun kiskoi jalkineitaan pois jaloistaan. Hänellä oli pitkänpuoleiset varpaat, ja niitä heiluteltiin hetki kokeilevasti.
|
|
|
Post by spyrre on May 23, 2014 17:38:32 GMT 3
((Eh, lyhyttä pukkaa, pahoittelut. Tuosta saa lopulta ihan vapaasti sitten olettaa mitä tarpeen, olen aika varma että Spyro tulee takaisinkin eikä karkaa metsään. =I ))
Kenties hieman odottamattomasti, asiat saattoivat välillä sujua huomattavasti paremminkin ilman enempiä ikäviä yllätyksiä... siitä huolimatta että varautunut, jokea seuraileva kolmikko luultavasti puolittain jotain sellaista odottikin jättäessään nyt jo vähemmän murhanhimoiset gnollit jälkeensä. Päin vastoin, juoksevan veden solinan siivittämä matka taisi sujua jopa suorastaan rauhallisesti vaikka niin Tenka kuin Spyrokin pyrkivät pitämään aiemmasta ainakin jotain oppineena rantatörmää myötäilevää metsänreunaa silmällä siltä varalta että jotakin saattaisi vielä keksiä ryömiä esille. Mutta kun aurinko alkoi painua alemmas taivaankannella, oli itsekin jo jossain määrin uupuneesti askeltavan purppuratukankin viimein myönnettävä että kenties mikään ei ehkä yrittäisikään enää tappaa heitä tänä iltana... ei sillä, että hän olisi voinut väittää olevansa tähän kovin pettynyt. Sekin oli kieltämättä ollut varsin hiljaa suuren osan matkasta keskittyen lähinnä laittamaan jalkaa toisen eteen, mutta kun Tenka viimein pysähtyi lähellä rantaa kasvavan, hieman vähemmän ryteikköisen puurykelmän suojaan poikakin valpastui toiveikkaasti. Vaikka ei sentään ollut valittanut monen tunnin kosteassa kivikossa tarpomisesta oli sekin silminnähden helpottunut kun viimein oli lupa pysähtyä... kaipa Tenka oli jokseenkin väittelyttä saanut osakseen kyseenalaisen kunnian pienen joukon johtajuudesta.
"Näyttää aika hyvältä. Tänne pitäisi saada nuotiokin helposti" purppuratukka kuittasi lepakon arvioon luotuaan pikaisen yleis-silmäyksen tämän valitsemaan paikkaan ja kivikkoon aivan tämän tuntumassa, ennen kuin puuskahti itsekin syvään ja nojautui raskaasti viereistä runkoa vasten haroen jokseenkin villisti huppunsa alta sojottavaa kuontaloaan voipuneena. Maasto oli alkanut käydä varsin hämäräksi nopeasti mutta tämä ei lopulta näyttänyt häiritsevän nulikkaa paljoakaan, tämän harhautuen hetkeksi tuijottelemaan vaiteliaana jossain määrin punnitsevaan sävyyn lähemmäs hivuttautunutta mutta kuitenkin vielä etäistä vuorijonoa edessään, kunnes Haeklin tokaisu sai sen hätkähtämään ajatuksistaan. "Eh. No juu. Onneksi. Ollaan jo aika lailla lähempänä vuoriakin" se myötäsi pienellä viiveellä kunnes suoristautui hieman viilenneessä ilmassa hytisten ja vilkaisi kysyvästi niin Tenkaan kuin jo taloksi käyneeseen Haekliin. "Äh. No. Kai se pitäis hakea puita ainakin. Vedestä ei sentään taida olla pulaa" purppuratukka tokaisi vedettyään henkeä ja silmätessään vain vähän matkan päässä solisevaan jokeen joka kurotti vieläkin kiemurrellen kohti vuorenrinteitä, ennen kuin käänsi ohimennen viittaansa paremmin ympärilleen nykien huomionsa hetki hetkeltä pimeämpään metsänreunaan. Väsymyksestä ja kivistävistä koivista (ja vähän kaikesta muustakin) huolimatta ajatus räiskyvästä, lämpimästä nuotiosta oli varsin houkutteleva, eikä poika lopulta epäröinyt kauaakaan tömistellä kohti hämärää metsää ja lähteä toteuttamaan päähänpistoaan. Sellaisia pikkujuttuja kuin puuttuvaa veistä tai sitä että läsnä oli kaksi muutakin matkalaista ei tunnuttu oikeastaan edes huomioitavan kuin yksin pimeään metsään haahuileminen olisi ollut aivan luonnollinen asia tehdä. Olisihan nuotion ääressä sitten muutenkin huomattavasti mukavampi istuskella viilenevässä illassa, joten mitä nyt pienistä!
|
|
|
Post by submarine on May 24, 2014 15:47:48 GMT 3
Jonkinlainen leiripaikka oli kaiketi löytynyt, eikä kenelläkään varsinaisesti tuntunut olevan mitään vastaansanottavaa asiaan. Paikka näytti vähintään yhtä hyvältä kuin kaikki muutkin paikat, mahdollisesti hieman paremmaltakin. Kaipa se yhden yön välttäisi siis myös leiriytymistä. Päivän koetusten jäljiltä kukaan tuskin olisi valittanut vaikka olisi pitänyt nukkua kivikossakaan, ja tämä paikka taisi kuitenkin olla kaikin puolin mukiinmenevä. Haekli löysi nopeasti itselleen paikan jossa ainakin herähtää, Tenkan jäädessä kuitenkin seisoskelemaan paikoilleen ja katselemaan ympärilleen. Kaiketi tämä suunnitteli yhä asioita. "Lähempänä, mutta ei vielä siellä. Menee vielä huominen kävellessä, ainakin", Tenka tokaisi puolihuolimattomasti Spyrolle tämän todetessa heidän olevan jo lähempänä vuoria. Kaiketi ne tosiaan olivat yhä varsin kaukana. Matkaaminen syrjäseuduilla harvemmin oli erityisen nopeaa mihinkään suuntaan. Mutta sitten taas toisaalta, jos ei ollut valmis kuluttamaan kengänpohjiaan, oli parempi varmaankin pysyä muutenkin yhdessä paikassa. "Ja sen jälkeen pitää nousta vuorille. Päivä lisää, ehkä", lepakko lisäsi lopunperin, kuulostamatta noin nyt varsinaisesti miltään. Se oli vain varsin objektiivista asioiden toteamista. Tämä raapi hetken päätään, ennen kuin ilmeisesti totesi arvionsa siedettävän pitäviksi ja alkoi mittailla askelillaan leiripaikkaa. Tämä selvästikin aikoi tehdä jotakin asioiden eteen.
Spyrokin taisi olla aikeissa ruveta viitseliääksi, tokaistessaan äkkiä puuntarpeesta. Siinä taisi olla vahva sivujuonne aikomusta tehdä se itse. Niin paikoillaan istuva Haekli kuin jotakin alustavasti touhuava Tenkakin vilkaisivat tätä, mutta kummallakaan ei tainnut olla mitään suurempia vastaväitteitä, vaikka keskenkasvuinen olisikin pitänyt päästää itse pimenevään metsään. Tai ei ainakaan heti. Tälle suotiin muutama nyökkäyksentapainen ja ohimennen mutistuja hyväksyviä äännähdyksiä. Oikeastaan vasta kun poika oli jo suorimassa metsään, keksi kukaan mitään varsinaista sanottavaa. "Hei, odota!" Haekli huikkasi pojan perään, vääntäytyen aavistuksen hankalasti kätensä kanssa ylös paikoiltaan, ennen kuin asteli paljain jaloin pojan perään. Hän raapi niskaansa hieman kiusaantuneesti, päästi kukaties kevyen naksautuksen suupielestään, ja kaivoi sitten jotakin esiin taskustaan. "Tässä. Sinun veitsesi taisi... jäädä sinne", nuorukainen totesi, värähtäen silminnähden joutuessaan muistelemaan gnollien kanssa tapahtunutta, ja etenkin jokaista niistä raaoista iskuista, joita oli annetti puolin ja toisin. Mutta joka tapauksessa hänen kädessään oli siltikin veitsi. Ei tosin aivan tavallinen veitsi, vaan kääntöveitsi. Puinen kahva, jossa oli auki ja kiinni kääntyvä terä. Juuri nyt se oli suljettu, käännetty kiinni kahvan loveen. Hän kuitenkin pyöräytti sen ohimennen auki kuin näyttääkseen varmuuden varalle miten kapine toimi, niin yksinkertainen kuin se taisikin olla. Se oli kaiketi vain näppärä, keskikokoinen veitsi. Mahtui pienempään tilaan eikä tarvinnut tuppea. "Siitä on varmaan apua", selitettiin hieman kiusaantuneesti. Siinä sivussa hän kohotti haavoittunutta, tikattua kättäänkin näkyville. "Tulisin kyllä mukaan, mutta... noh. Ehkä parempi että en. Älä mene kamalan kauas, kohta tulee pimeä", seliteltiin parhaan taidon mukaan.
|
|
|
Post by spyrre on May 24, 2014 18:57:17 GMT 3
Kaiketi toiveikkaista pohdinnoista huolimatta näytti siltä että vaikka matkaa olikin taitettu tilanteeseen nähden varsin mukavasti päivän aikana, oli tätä kuitenkin vielä jäljellä enemmän kuin tarpeeksi ennen kuin määränpää ilmaantuisi näkyviin... jos tätä löytyisi ollenkaan, tietysti. Spyron kasvoilla käväisi pieni irvistys Tenkan todetessa tasaiseen tapaansa että matkaa oli jäljellä vähintäänkin päivän verran ilman että edes laskettiin vuorelle kapuamiseen tarvittavaa aikaa, puuhun nojailevan pojan huokaistessa sitten jossain määrin alistuneesti. "Eh, no. Ainakin vuorille saakka pitäis olla helppoa jos voidaan seurata jokea" purppuratukka totesi, vaikka ei varsinaisesti näyttänyt odottavan innolla vuorikiipeilyä. Horisontissa pönöttäviin, jo kauempaa häpeämättömän vaikeakulkuisilta näyttäviin huippuihin luotiinkin jossain määrin syyttävä katse vaikka nulikka taisi olla aivan tarpeeksi perillä että näiden rinteille kiipeäminen oli joka tapauksessa edessä, eikä tälle oikein voinut mitään jos aikoi minne aikoi. "Toivottavasti ei tarvitse lähteä kauhean ylös. Tai löydetään ainakin se oikea" se jatkoi hieman mutisten hetken näkymää silmäiltyään, sentään varsinaisesti valittamatta, vaikka se kuitenkin pian huokasi uudestaan ennen kuin suoristautui erilleen nojailemastaan rungosta hieman kivistäviä jäseniään venytellen. Oli matkaa vielä jäljellä tai ei, oli tämä sentään ohitse ainakin tältä päivältä. Vaikka olo olikin tarpomisen jälkeen melkoisen voipunut oli edessä kuitenkin vielä askareita jotka olisi paras suorittaa ennen pimeän laskeutumista ellei halunnut jäädä hytisemään pimeään joenpenkereelle illan saapuessa.
Tenkan alkaessa mittailla valitsemaansa leirialuetta suuntasikin Spyro jokseenkin niine hyvineen kohti edessä kohoavaa metsää, aikeinaan raahata paikalle nuotiotarpeita. Kun lepakko tuntui hyväksyvän suunnitelman vastaväitteittä poika ei jäänyt itsekään miettimään asiaa tätä pidemmälle, mutta ennen kuin se kuitenkaan ehti luikahtaa kasvillisuuden lomaan sai Haeklin huikkaus sen kuitenkin pysähtymään. Nulikka vilkaisi hieman yllättyneenä olkansa ylitse kohti jaloilleen kömpivää liskonsilmäistä nuorukaista, kääntyen sitten ympäri tämän kiirehtiessä hänen peräänsä. "Mitä nyt?" se kysäisi nykäisten itsekin ohimennen hieman huppuaan, hoksaten kuitenkin pian Haeklin alkavan etsiskellä jotakin taskustaan. Pian tämä näyttikin löytävänsä etsimänsä, vetäisten esille... esineen. Spyro kallisti päätään hieman ymmällään mutta uteliaana olematta aivan varma mikä kyseinen kapine oli, mutta ennen kuin se ehti kysyä asiasta nuorukainen mainitsi kiusaantunein elkein hänen matkan varrelle jääneen veitsensä. Nulikka liikahti itsekin hieman vaikeana kun asiasta muistutettiin, mutta ennen kuin se ehti vastata, nappasikin jokin huomattavasti kiinnostavampi tämän huomion saaden pienen kiusaantuneisuuden unohtumaan varsin nopeasti. Purppuratukan ilme oli kieltämättä jokseenkin yllättynyt kun Haekli ohimennen käänsikin puisen kädensijan uumenista yllättävän näppärästi esiin terän, muuttaen puisen kapineen äkkiä jo huomattavasti enemmän veitseksi tunnistettavaksi. Hämmästyneen purppuratukan kurkusta karkasi pieni epämääräinen "oho" -kommentti sen pian ottaessa tarjotun esineen vastaan, jääden hetkeksi kääntelemään tätä käsissään varsin uteliaaseen sävyyn. Oli lopulta yksinkertainen esine tai ei, oli tämä silti eittämättä vähintäänkin jännyyttä inspiroiva. Nuhruinen nulikka ei kaiketi ollut törmännyt ennen moiseen hienouteen, sen harhautuessa hetkeksi hypistelemään kapinetta päätyen itsekin napsauttamaan terää edes- ja takaisin pariin kertaan hoksatessaan miten systeemi oikein toimi, ennen kuin se pienellä viiveellä tajusi Haeklin oikeastaan sanoneen juuri jotain.
"Eh? Jaa, juu. Kyllä varmaan, aika hyvinkin, se vanha oli muutenkin aina vähän huono tällaisessa. Tai... vähän kyllä muutenkin" se kuittasi jokseenkin vaikuttuneena todettuaan oudon terän vielä kaiken lisäksi teräväksi (onneksi sentään menettämättä sormia prosessissa) ennen kuin nyökkäsi suurempia napisematta Haeklin todetessa että taisi olla parasta että tämä jäisi odottamaan tikattuine käsineen. "Ei haittaa, odottakaa te vaan täällä! Ei siinä kauhean kauaa pitäis mennä kun käyn hakemassa. Otan jotain tästä läheltä" se vakuutti kaiketi harmittelematta paljoakaan että joutuisi itsekseen korpeen raahaamaan polttopuuta, oikeastaan syystä tai toisesta enemmän melkein päin vastoin. Selvitettyään mysteeriveitsen kummallisen mekanismin se napsauttikin tämän jälleen kiinni, nyökkäsi jokseenkin määrätietoisemmin ja kääntyi kohti puustoa, heilauttaen ohimennen kättään olkansa yli. "Koitan olla rikkomatta sitä!" lisättiin vielä varmemman vakuudeksi, vaikka tämä taisi toisaalta toimia enemmänkin päin vastoin kuin oli tarkoitettu, ennen kuin nulikka jo tömisteli puolitohkeissaan menemään puiden lomaan. Lopulta mikä tahansa kuin hiljainen kärvistely tai aiemman dramaattisen välikohtauksen muistelu oli lopulta varsin tervetullutta, ja kaipa puiden hakeminen oli muutenkin hyödyllistä, konkreettista tekemistä... puhumattakaan siitä, että sitten saisi viimein levätä rauhassa roihuavan tulen lämmössä. Tai ainakin toivottavasti.
Spyro taisi jopa pitää lupauksensa, ja jonkin ajan kuluttua nulikan kaikkoamisesta alkoi metsästä kuulua ääniä jotka kielivät pojan palailevan reissultaan metsään karkaamisen sijasta. Seurasi jonkinlaista rytinää, oksien räsähtelyä ja jupinaa ennen kuin se haahuilikin esiin hyvää vauhtia hämärtyvästä metsästä, sylissään yhtä jos toista oksaa ja karahkaa, mitä se nyt vain oli tähän hätään onnistunut kiskomaan irti. Ilmeisesti poika oli pyrkinyt raahaamaan mukanaan kerralla niin paljon kuin nyt vain onnistuisi mikä kieltämättä johti siihen että muutama karahka päätyi jupistuista kirosanoista huolimatta tipahtamaan matkan varrelle, mutta... no, kaipa sitä lopulta jäätiin kuitenkin voiton puolelle. Tömistellessään takaisin pieneen leiriin purppuratukka näkyi oikeastaan löytäneen jotain muutakin... tai jokin muu oli löytänyt tämän, kuinka asian vain sitten halusi tulkita. Joka tapauksessa jonkin verran tämän jäljessä korvesta hölkkäsi muina miehinä valkoinen ja solakka, mutta jokseenkin puolivillin oloinen kissankuvatus, ympärilleen kyräillen, mutta ilmeisesti länsnäolijoita (ainakaan tähän hätään) kavahtamatta... vaikka otus tuntuikin silmäilevän varsinkin nuhjuista koiraa enemmän tai vähemmän epäluuloisena. "Löytyi" Spyro julisti jokseenkin lyhyesti, rysäyttäen kantamuksensa maahan leirin tuntumaan, vilkaisten käsivarsiaan hieroen perässä seuranneeseen kattiin. "Ja kissa" tokaistiin vielä, sävyyn mikä kieli ettei löytö oikeastaan ollut mikään yllätys... vaikka kaipa taisi olla jo vain tässä varsin arvattavissa että kaksikko oli kyllä tuttuja keskenään. Tai ainakin poika sai melkoisesti vähemmän kyräilyä ja pörhistelyä otuksen suunnalta kuin kukaan muu uusista tuttavuuksista. Samalla kun pudisteli (jokseenkin turhaan) risuja ja muuta kiinni tarttunutta ryjää viitastaan nulikka katsahti ympärilleen joen varrella kaiketi varmistaakseen että kaikki oli vielä kunnossa, ennen kuin puuskahti ja jokseenkin lysähti viimein istumaan koipiaan lepuuttaakseen. Onneksi suurempi husellus taisi nyt viimein tämän myötä olla ohi... ellei mitään odottamatonta jälleen tapahtuisi, tietenkin.
|
|