|
Post by spyrre on Feb 22, 2014 22:37:21 GMT 3
((Kutsupeli, Subia odotellen.)) Vaikka taivaanranta tummuu ja jyrisee, ne jotka eivät tohdi kohottaa katseitaan, sinnittelevät eteenpäin tietämättöminä. Aurinko oli jo aloittanut laskemisensa taivaankannella, kuitenkin kajastaen vielä lämpimällä oranssilla kajollaan pilvien sekä yllä kohoavien ikihonkien ja massiivisten lehtipuiden oksastojen läpi ja loi säteitään välkehtimään kuohuvan, metsää halkovan joen pinnalle. Veden kohina peitti alleen monet ympäristön äänistä varsinkin pienehkön kivikon ylitse kuohuvan kosken lähestyessä kun joki kiemurteli hiljakseen eteenpäin mutkitellen, mutta vääjäämättömästi kohti kauempana kohoavia korkeita kallioita, jotka oranssi kajo sai näyttämään olemaan lähempänä kuin olivatkaan. Rinteitä alas virtaava joki oli kuitenkin taittanut melkoisen matkan päätyäkseen missä se nyt oli... ja tämän alkoi hiljakseen hahmottaa kunnolla myös tumma eteenpäin siristellen tähyävä silmäpari kivisellä rantatörmällä. Lyhyemmänpuoleinen, nuhruisen tumman viitan niskaansa kiskonut laiha nuorukainen mittaili etäällä erottuvia kivimuodostumia kädellään silmiään varjostaen, kunnes puuskahti jokseenkin tuskastuneesti lysähtäen istumaan yhdelle muiden seasta kohoavalle suhteellisesti kuivemmalle kivilohkareelle pienen rinteen päällä jonka ylitse oli juuri kavunnut... vaikka pienimuotoisen putouksen kohistessa vieressä täysin kuivan istumapaikan löytyminen ei olisi ollut helppo tehtävä. Tämä tosin ei näyttänyt niinkään hetkauttavan ties mistä paikalle harhaillutta pojan-nulikkaa, tämän keskittyessä hetkeksi lähinnä tasaamaan hengitystään ja mittailemaan edessään kohoavia kivimuodostelmia kuin kovinkin arvioivasti. Monellekaan katsojalle tuskin olisi avautunut paljoakaan muuta kuin vuorenhuippu toisensa perään, mutta varsin pian siristelevä katse seisahtui hieman toispuoleiselta näyttävän vinon huipun tuntumaan jääden mittailemaan tämän juuri ja juuri puiden lomasta erottuvia alarinteitä kuin jotain etsiskellen. Mutta mitä tämä ikinä etsikään, taisi vielä pysyä piilossa katseelta, nuorukaisen kääntäessä pian epämääräisen kirouksen keralla katseensa vuorista vilkaisten alas jalkojensa juureen jossa valkoinen, jokseenkin villin näköinen kissa istui nuolemassa käpäläänsä mahdollisimman välinpitämättömän näköisenä... tosin maukaisten välittömästi mahdollisimman dramaattisesti saadessaan huomiota. "Äh, hitto. Jossain täällähän sen piti olla... eh, ellei olla liian etelässä tai jotain" nuorukainen jupisi sekavan, lähes silmillään riippuvan kuontalonsa alta jokseenkin empivään sävyyn, vilkaisten jälleen eteenpäin pyyhkäisten ohimennen sormillaan kyseenalaisen violetihkoon sävyyn vivahtavia suortuvia pois kasvoiltaan... tosin saaden vastaukseksi pieneltä seuralaiseltaan uuden vaativan maukaisun sekä keltaisten silmien varsin alleviivaavan tuijotuksen kohti jotain epäilyttävän pulleaa ja harmaata, joka riippui nuhruisen nulikan olalla. Oikeastaan tämä näkyi kanniskelevan mukanaan kaulastaan naruun ripustettua, epäilyttävän kuollutta, pulleahkoa ja hyvin ruokitun näköistä pientä hanhea, joka nyt kyseenalaisesti retkottavaa niskaansa lukuunottamatta oli helppo kuvitella natustamaan rehua ja leivänpaloja leppoisalle pihamaalle villillä järvenselällä uiskentelemisen sijasta. Julmasti poika tuntui kuitenkin jättävän katin epähienovaraisen vaatimuksen huomiotta, vaikka laskikin linnun olaltaan viereensä kivelle huokauksen keralla. Katse kääntyi seuraamaan jokea takaisin alajuoksulle ennen kuin seurasi tätä jälleen hieman epäröiden eteenpäin, kohti puunlatvojen kätkemää horisonttia. Mikä pojan ikinä olikaan tuonut keskelle korpea, tämä tuntui kuitenkin seurailevan joen juoksua jokseenkin järjestelmällisesti... mutta vaikka juoksikin lakkaamatta, ei kuohuva vesi onneksi pääsisi pakoon vaikka seisahtuisikin hetkeksi lepuuttamaan jalkojaan. Tai näin nulikka ainakin järkeili, heittäytyen ensin ympäristön katseellaan kiertäen puuskahduksen keralla selälleen lohkareelle ja nostaen katseensa hetkeksi taivaalle joen kohinaa kuunnellen. Synkeä, asumaton korpi vuorien tuntumassa ei ollut se kaikkein paras paikka harhailla omin päin vaikka varovaisinkin asentein, ja siitä huolimatta että tämä oli jostain syystä aluksi tuntunut hyvältä idealta (päätellen siitä että nulikka edes oli täällä) alkoivat pienet epäilykset hiljakseen kasvaa purppuraisen kuontalon kuorrottamassa pääkopassa. Kuka ties hän oli sittenkin kulkenut harhaan... jos lopulta koko pahuksen paikkaa oli edes olemassakaan. Ehh. Mutta, jos oli... kuka tiesi, kenties täältä olisi mahdollista löytää jotakin mahdollisesti hyödyllistä. Ainakin tämä oli ainoa mahdollisuus minkä purppuratukka varsinaisesti keksi, vaikka lopulta kaikki mitä oli saanut korviinsa olivat epämääräisiä puolittaisia huhuja mystisestä jonnekin kallioiden lomaan piilotetusta muinaisesta temppelistä. Ei kai auttanut kuin käydä etsimässä, ja toivoa että tästä irtoaisi... no, edes jotain. Jos paikka edes löytyisi. Paljoa enempää poika ei lopulta edes uskaltanut toivoakaan, mutta.... eihän sitä koskaan tiennyt?
|
|
|
Post by submarine on Feb 23, 2014 17:32:23 GMT 3
Korpi oli syrjäistä ja harvaankuljettua, -asutusta puhumattakaan. Lähin kyläntapainenkin oli ties miten kaukana, ja harvemmin siellä tuli nähneeksi yksittäisiäkään kulkijoita. Mihinpä näillä olisi ollut asiaa, kun näillä main odottivat vain vuoret ja vaikeakulkuinen korpiseutu? Metsästäjiä olisi kukaties voinutkin olettaa näkevänsä, mutta saalis oli parempaa muualla. Kaiken kaikkiaan olisi siis hyvinkin voinut väittää, että taivaltaan nyt taittava pojannulikka todella oli yksin, kunnolla ja pidemmän puoleisesti. Toki huhuttiin siitä, miten joku oli tullut äkänneeksi jonkin aikaa sitten vanhan, vuorten lähituntumaan kätketyn, oudon temppelin, mutta harvempi piti sellaista aikanaan syynä suunnata tänne päin. Päin vastoin, parempi pysyä visusti poissa kaikenlaisesta oudosta. Vuorten toisella puolella kukaties olikin jotakin, mutta tie sinne kulki muualta, helpompia ja turvallisempia reittejä. Loppujen lopuksi olisi ollut varsin kohtuullista todeta, että vain hullut, hölmöt ja uskalikot tohtivat kulkea korpimaita, joilla vaani ties mitä. Mutta sitten taas toisaalta, kaikkia kolmea kyllä maailmassa riitti. Edustipa sitten mitä tahansa näistä ryhmistä, näytti siltä että purppurapäisen pojan lisäksi joku muukin oli löytänyt tiensä syrjäseudulle. Se taisikin olla paljon kummallisempaa kuin se, että tämäkin ilmeisesti seuraili jokea. Tai istui sen varrella, jos tarkkoja oltiin. Olipa sitten miten hölmö tai hullu tahansa, veden seuraaminen oli kuitenkin niitä asioita, joita kenen tahansa kotipihaansa pitemmälle mielivän tuli tietää. Kun seurasi vettä, ennemmin tai myöhemmin löysi tiensä johonkin. Ja niinpä, kun nulikka vain katsoi tarpeeksi pitkälle eteenpäin, saattoi tämä varmaankin erottaa toisenkin matkalaisen. Tämäkin näytti pysähtyneen lepäämään joen penkalle veden lähettyville. Vaikea sanoa kumpaan suuntaan oltiin menossa, mutta tämä nökötti eri puolella jokea. Ja vaikkei nyt hölmö tai hullu olisikaan ollut, taisi kyseessä silti olla hieman tavallisesta poikkeava tapaus...
Kaukaakin saattoi varmasti jo huomata, ettei joenpenkalla istuskeleva matkalainen ollut aivan jokapäiväinen näky. Tai ihminen, jos nyt vähemmän säntillisiä mutta huomattavasti helpposelkoisempia oltiin. Tarpeeksi kaukaa ja hämärässä olisi asiasta voinut erehtyäkin, mutta nyt hyvässä päivänvalossa sen kyllä huomasi. Matkalainen oli sonnustautunut varsin tavanomaisiin varusteisiin, lähinnä kevyisiin ja väljiin vaatteisiin, joiden päälle oli kiedottu paksu, eittämättä säältä suojaava viitta. Ne eivät kuitenkaan peittäneet tämän erikoisempia piirteitä. Vaikka paksuhkon hiuspehkon alta paistavissa kasvoissa jotakin ihmismäistä olikin, niitä hallitsivat silti varsin silmiinpistävät, vähemmän inhimilliset piirteet. Silmät olivat jokseenkin pienet ja melkeinpä pistävän mustat, ja niiden alla komeili jokin, jota ei voinut oikein luonnehtia muuksikaan kuin kuonoksi. Pystyksi, paljaaksi ja kieltämättä vähemmän esteettiseksi kuonoksi. Kun huomioitiin vielä suuret, poimulliset korvat jotka lerpattivat kaikessa komeudessaan, oli loppuvaikutelma eittämättä varsin lepakkomainen. Ihonvärikin oli varsin tummanharmaa, ja laiskan puoleisesti vedessä pyörittelevät jalat pitkävarpaiset ja teräväkyntiset. Samankaltaiset olivat myös kädet, jotka viitan alta pilkistivät. Jonkinlainen kulkija tämäkin, kaiketi. Ilmestys ei ollut erityisen suurikokoinen, mutta näytti kyllä jäntevältä. Oudon ulkomuotonsa lisäksi joenpenkalla istuskeleva näytti tuoneen mukanaan varsin vähän. Kantamukset olivat kevyet, pelkkä pitkänomainen, nahankappaleesta kietaistu selkäpakkaus. Ja vieressä istuva lintu. Kauempaa katsottuna se näytti komeapyrstöiseltä fasaanilta, mutta kyseessä lieni eittämättä kesy yksilö, sillä se istui mahdollisen omistajansa vieressä ilman minkäänlaista hätää tai hoppua. Outo matkakumppani, oudolle matkakumppanille. Tapauksella ei näyttänyt juuri nyt olevan mitenkään erityisempi kiire mihinkään. Tämä oli kukaties istunut jo pitempäänkin paikoillaan, jalat vedessä. Mutta vaikka hoppua ei ollutkaan, ei tämä silti rehellisesti näyttänyt ainakaan siltä, että oli siellä missä piti. Yleisilme taisi olla jopa hieman hankala ja hukassa. Aina välistä tämä tuli vilkaisseeksi ympärilleen, kaiketi paremman puutteessa. Totta puhuen aavistuksen lepakkomainen kulkija tuntui jo huomanneen ettei ollut aivan yksin, fasaania lukuunottamattakaan, mutta tällä ei tuntunut olevan suoranaista kiirettä tehdä itsestään tai jostakin lähimaille ilmaantuneesta pojasta numeroa. Kukaties se oli vain matkaajan varovaisuutta, tai oudon ilmestyksen arkuutta. Pakoon nyt ei sentään lähdetty. Tapaus tuntui olevan aikeissa istuskella paremman puutteessa ehkä pidempäänkin paikoillaan, eikä nulikan ilmaantuminen kaiketi suoranaisesti tilannetta selventänyt. Kukapa tiesi...
|
|
|
Post by spyrre on Feb 25, 2014 14:29:16 GMT 3
Kului tovi jos toinenkin ennen kuin kiven päälle retkahtanut, hengästynyt nuorukainen alkoi varsinaisesti hahmottaa että ympärillä oli jotain erikoista siitäkin huolimatta että tämä yleistä varovaisuutta noudattaen oli yrittänytkin pälyillä ympärilleen. Kuitenkin tämä ei lopulta ollut kiinnittänyt paljoakaan huomiota joen vastarantaan saati tarpeeksi pitkälle, joten omituinen hiljaa paikallaan istuva hahmo veden äärellä onnistui jäämään hetkeksi huomaamatta. Lopulta se ei edes ollut hahmo itse joka kiinnitti tämän huomion, vaan maanrajasta äkkiä kuuluva epämääräinen jäkättävä ääni mikä sai pojan laskemaan katseensa taivaalta ja kohottamaan päätään vilkaisten kivikossa istuvaa kissaa jokseenkin kummastuneena. Katti näytti viisveisaavan seuralaisensa lähes täysin, eläimen jäätyä tuijottamaan keltaiset silmät selällään varsin kiinteästi jonnekin vastarannalle. Taisi olla varsin selvää että otus oli saanut silmiinsä jotain kiintoisaa, saaden nuhruisen purppuratukan lähinnä räpäyttämään silmiään oudoksuvasti. "Hittoako sä vaanit?" se tokaisi hieman huvittuneena saamatta kuitenkaan paljoakaan huomiota pieneltä pedoltaan, seuraten viimein otuksen katsetta kauemmas kai olettaen löytävänsä mahdollisesti veden ääreen harhailleita metsäneläimiä... tosin saaden silmiinsä varsin pian jotain aivan muuta. Aavistuksen kauempana toisella puolella jokea.... istui joku?
Äkillinen oivallus sai nulikan säpsähtämään ja kömpimään nopeasti takaisin istualleen kiven reunalle, katse etäämmällä kyyhöttävässä hahmossa. Hän ei ollutkaan yksin... kuinka kauan muukalainen oli oikein istunut tuossa? Olikohan se jo nähnyt hänet? ...ehh, tämä taisi olla varsin todennäköistä, pikaisesti tilannetta pyörittelevä nuorukainen oli lopulta melko varma että olisi nähnyt tämän jos tämä olisi liikkunut, sama kaiketi pätien toiseenkin. Purppuratukka jäi toviksi mittailemaan hahmoa auringossa siristellen, jokseenkin varuillaan mutta kuitenkaan hetkeen itsekään paikaltaan liikkumatta. Tämä ei ollut odottanut törmäävänsä täällä varsinaisesti kehenkään kanssamatkalaiseen ja vaikka äkillinen havainto lerppakorvaisesta, solakasta olennosta herätti ensimmäisenä mielikuvan hiidestä, kunnes lisätarkastelu paljasti kuitenkin pieneksi helpotukseksi että tämä taisi olla jotain aivan muuta. Mikä, sitä poika ei varsinaisesti tiennyt, mutta otus nyhjötti kuitenkin paikallaan ja piilottelematta toisella puolella jokea.... kirkasvärinen, pullea lintu vieressään pönöttäen. Purppuratukka ei voinut olla jäämättä hetkeksi tuijottamaan kummallista näkyä jokseenkin hämillään, mutta vaikka olikin hetken kahden vaiheilla, ei näkymä niin outo kuin olikin ollut lopulta erityisen uhkaava aivan välissä kohisevan virrankin vuoksi. Oikeastaan tarkemmin katsottuna yksinäinen muukalainen näytti olevan jokseenkin vaisu kuin jokin olisi vaivannut tätä.
Poika kallisti hieman päätään kahden vaiheilla, kunnes vielä kerran epäilemättä koreapyrstöistä lintua tuijottavaa kissaa vilkaistuaan tämä kohottautui jaloilleen, nykäisten niskassaan riippuvan hupun asiaa tuskin edes ajattelematta päähänsä. Vaikka olikin ymmärrettävästi vieläkin jokseenkin varautunut, nuorukainen taisi alkaa hiljakseen päästä ajan tasalle tilanteesta ja aavistuksen jopa enemmän uteliaalle kannalle. Yksikään hiisi tai vastaava ei varmasti olisi kuljeskellut ympäriinsä minkään syömäkelpoisen eläimen keralla tuolla tavalla, linnun näyttäessä istuskelevan tämän tuntumassa aivan vapaaehtoisesti ja oikeastaan varsin rauhallisenakin. Eh, kukaties johonkuhun törmääminen täällä olisikin pieni onnenpotku, ottaen huomioon jokseenkin huterat ohjeet joiden varassa nuorukainen oli liikkeellä. Pidettyään vielä hetken silmällä kummallisen vähäeleisen lerppakorvaisen muukalaisen elkeitä teki poika viimein päätöksensä. Kiven päälle laskettu lintuvainaa heitettiin jälleen olalle samalla kun nuorukainen tönäisi hieman jalallaan maassa joen poikki tuijottelevaa kissaeläintä kiinnittääkseen tämän huomion kunnes lähti jälleen liikkeelle joentörmää myöten. Tämä sai aikaan jokseenkin näreän vilkaisun katin suunnalta ja tyytymätöntä hännänvispausta, mutta murjottavan eläimen sijasta tämän katse pälyili vastarantaa, niin veden rajassa istujaa kuin läheisiä pöheikköjäkin kaiketi varmistaakseen että hahmo oli itsekseen, kunnes likimain tämän kohdalle saavuttuaan nulikka seisahtui joen poikki tähyillen.
"Ehm. Hei siellä!" huikattiin kuohuvan veden äänen ylitse, nulikan nykäistessä ohimennen hieman levottomasti huppuaan, muukalaisen reaktioita seuraten ennen kuin selvitti uudestaan kurkkuaan. "Tuota... tiedätkö mikä noista on Torahuippu? Sen kai pitäis olla jossain täällä päin" laihemmanpuoleinen käsi nousi viittaamaan kysyvästi kohti kauempana kohoavia lukuisia kallioita, kenties jopa aavistuksen kiusaantuneesti, mutta sentään näyttämättä siltä että aikoisi pinkoa pakoon muukalaisen nenän edestä hetkellä millä hyvänsä. Kaipa huppunsa varjoista tähyilevä purppuratukka oli päätynyt lopputulokseen ettei olento joen toisella rannalla olisi luultavasti kummoinen uhka.... vaikka olihan se kieltämättä kiusallista myöntää muukalaiselle ettei ollut aivan varma missä oli. Tai minne menossa. Mutta... eh. Kukaties tästä irtoaisi edes jonkinlainen neuvo vaikka poika ei odottanutkaan että tämä olisi osannut ainakaan kertoa missä hänen hakemansa temppeli sijaitsi. Kaikesta päätellen hyvin harva edes tiesi mokoman olevan täällä, saati osoitti kiinnostusta ikivanhaan raunioon.
|
|
|
Post by submarine on Mar 1, 2014 17:31:06 GMT 3
Mitä Tenkaan tuli, ei hän voinut millään ilveellä väittää tätä yhdeksi niistä paremmista päivistä. Oikeastaan ei välttämättä edes paremman puoleiseksi. Vaikka toisaalta, kaipa kaikki päivät joina ei ollut suuremmassa hengenvaarassa tai paniikissa olivat niitä vähemmän huonoja. Eh, ainakin jos oli koskaan elellyt elämää jossa sellaiset päivät eivät olleet itsestäänselvyys. Ja, olipa se sitten hyvässä tai pahassa, hän kyllä oli. Niinpä kaiketi oli vaikea sanoa, että hän olisi ollut suoranaisen huolissaan tilanteestaan juuri nyt. Mutta eksynyt hän oli, se oli pakko myöntää - ja tämä kyllä kieltämättä teki tilanteesta hieman hankalan ja kiusallisen. Hän ei lopulta ollut liikuskellut täälläpäin kovinkaan kauaa, ja vaikka hän nyt kotopuolessa olikin osannut suunnistaa aivan siedettävästi, nämä suuret vehreät metsät ja oudot näkymät sekoittivat helposti. Ja niinpä tässä sitä sitten lopulta oltiin, joen varressa ja jalat vedessä. Joki oli tullut vastaan tarpeeksi haahuilemalla, ja sen vierellä pysyminen tuntui järkevältä tähän hätään. Oli vaikea sanoa kauanko Tenka lopulta oli siinä istunut, mutta jossain kohtaa suurikorvainen, mustasilmäinen tapaus taisi tajuta, ettei ollutkaan aivan niin ainoa elävä lähitienoolla kuin oletti. Jostakin oli ilmaantunut jokin erehdyttävästi nuorehkolta pojalta (ihmispojalta, täälläpäin oli paljon ihmisiä) näyttävä jonkin matkan päähän istumaan kivelle. Tämä tuskin oli ehtinyt olla siinä vielä kauaakaan, tai ainakaan Tenka ei uskonut. Joka tapauksessa se sai hänet nyrpistämään hetkeksi kuonoaan yleisen hämmentyneesti, ennen kuin hän jäi vilkuilemaan tätä kohti. Jokin poika se nyt vain oli, eikä kaiketi edes vain jokin lähimmän kylän karkulainen. Näytti aavistuksen enemmän siltä että tiesi edes pääpiirteittäin mitä teki. Vaaraa tästä tuskin ainakaan olisi, mikä sekin oli hyvä miettiä heti kättelyssä, mutta kieltämättä keskenkasvuisen olemassaolo oli outoa.
Jonkin aikaa Tenka tuijotteli poikaa aavistuksen hämmentyneenä ja uteliaana. Ohimennen taisi käväistä mielessä, olisiko tälle kukaties pitänyt sanoakin jotakin, mutta koko odottamaton tilanne pisti lopulta hiljaiseksi. Oli kukaties parempi vain katsoa mitä tuleman piti. Poika ei ehkä ollut huomannut häntä vielä, mutta huomaisi varmaankin ennemmin tai myöhemmin omalla painollaankin. Ei varmaankaan ollut tarvetta kiirehtiä sitä, eh. Hän oli outo täälläpäin, ja todennäköisesti nulikka vain häipyisi kun huomaisi hänet. Mikä olisi ehkä parasta muutenkin. Tottuneen oloinen tai ei, seutu tuskin oli hyväksi tämänikäisille. Lepakkomainen kulkija pyöräytti pariin otteeseen jalkaansa vedessä, heilutellen varpaitaan. Noin nyt muuten vain, kaiketi. Ei lopulta kestänyt turhan kauaa, ennen kuin poika sitten tosiaan huomasi kuin huomasikin, ettei ollutkaan aivan yksin. Tai kaksin, jos tämän ympärillä pyörivä pieni valkoinen eläin laskettiin. Joka tapauksessa, Tenka oletti tämän korkeintaan vain tuijottelevan hetken, ennen kuin häipyisi kiireesti johonkin. Eipä niin että hän olisi sitä varsinaisesti halunnut, mutta niin se yleensä tuppasi menemään. Kuten sanottua, hän oli varsin outo ilmestys täälläpäin, ja se kyllä riitti useimmille syyksi häipyä. Tämä poika jäi kylläkin tuijottelemaan melkoisen pitkäksi aikaa, mutta ehkä se oli vain säikähdystä tai jotakin... Ilmeisesti asiat eivät olleetkaan menossa aivan niin yksinkertaisesti, kun sitten mysteeripoika aikansa tuijoteltuaan äkkiä nousikin ylös ja lähti peräti tulemaan kohti. Ehh, tämä oli kukaties utelias, mutta moinen oli siitä huolimattakin melkoisen yllättävää. Se sai Tenkan pälyilemään kohti nyt varsin peittelemättä ja suoraan. Poika nyt vain oli melko outo ilmestys, eikä hänellä ollut oikeastaan aavistustakaan mitä tämä tarkalleen kaavaili.
Kun poika sitten lopulta tervehti ja esitti asiansa, oli se kaikki suorastaan hämmentävän tavanomaista. Tenka oli kukaties odottanut jotakin... noh, vaikea sanoa mitä, mutta jotakin outoa tai yllättävää. Mutta poika sen sijaan äkkiä vain tervehtikin, ja... kyseli sitten kaiketi reittiohjeita. Kukaties hölmöä, mutta hän oli kyllä odottanut jotain aivan muuta. Tavanomainen, korkeintaan hieman empivä tervehdys tai sitä seurannut kyseleminen nyt vain ei tuntunut ollenkaan sopivalta. Eh. Se sai lepakkomaisen tapauksen vain tuijottamaan vaiti muutaman pitkän hetken, ennen kuin lopulta sitten kaiketi jokin alkeellinen hyvätapaisuus velvoitti vastaamaan. Fasaani vieressä sen sijaan ei tuntunut reagoivan niin poikaan kuin tämän kissaankaan oikeastaan mitenkään. Jos totta puhuttiin, sillä taisi tarkemmin katsoen olla silmien paikalla pienet, vihreät jalokivet. Mikä sekin lieni varsin outoa. "Eh, tuota. Hei. Kai se on... jokin noista sitten", sai Tenka lopulta vastattua jokseenkin puolihämmentyneesti. Ääni oli jossakin määrin hapuileva ja karkea, mikä kyllä kertoi kaiketi varsin hyvin ettei hän ollut mikään aivan syntyperäinen kielenpuhuja. Siinä samalla matkalainen vaihtoi viittansa alla asentoaan hieman kiusaantuneesti, nykäisten muutamalla pitkällä sormella sitä paremmin ympärilleen. Ulospäinkin taisi nähdä varsin hyvin ettei hän osannut oikein suhtautua tilanteeseen. "Tuota. Jos olet eksynyt, niin tuollapäin oli kylä. Se Torahuippu on vaarallinen paikka", Tenka lopulta tarjosi paremman puutteessa. Hänellä ei tainnut olla oikein mitään kunnollista tapaa käsitellä vastaan tulevia yksinäisiä ihmispenikoita keskellä korpea. Paras mitä noin nyt nopeasti keksi taisi olla kotiin passittaminen. Tai ainakin ohjaaminen. Vaikka toisaalta, pakko myöntää että oli nopeasti heräämässä pieni kiinnostus siihen, mitä moinen penikka edes kaavaili lähinnä matalin äänin ja paheksuen puhutun vuoren paikkeilla tekevänsä. Viitan alta kohosi pitkäsorminen ja solakka käsi. Ja sormet, joista ainakaan muutamalle kukaan ihminen tuskin olisi vetänyt vertoja, ojentuivat ohimennen raapimaan leukaa. Jo aavistuksen varmemmin, melkeinpä muuten vain mietteliäänä hän lausui ilmoille jotakin puolikokeilevaa. "Sanovat että siellä on jokin vanha temppeli. Eh, ja että harva sinne lähtenyt koskaan palaa. Vaikka niinhän ne aina..." Tenka tokaisi, kuulostaen jossain määrin siltä että aihe ei ollut aivan vieras.
|
|
|
Post by spyrre on Mar 4, 2014 16:22:06 GMT 3
((Pahoittelut epämääräisyydestä, toivottavasti tästä saa jotain tolkkua. ))
Muukalaisen kenties oikeutetuista epäilyistä huolimatta ei joen toiselle penkalle ilmaantunut nuhruinen nulikka näyttänyt olevan pinkomassa minnekkään... tai ilmeisesti suuremmin edes hetkahtamassa muukalaisen varsin erikoista ulkomuotoa vaikka hupun alta pilkistävät tummat silmät mittailivatkin vierasta olentoa jokseenkin tutkivaan ellei jopa uteliaaseen sävyyn. Tämä laittoi kyllä merkille suurikorvaisen olennon elkeet ja kyseenalaiset pälyilyt suuntaansa mikä tosiaan kertoi viimeistään että tämäkin oli kyllä huomannut hänet, mutta kun näitä olentoja tuntui olevan kaikesta pensaikkoihin vilkuiluista ja haistelusta huolimatta vain yksi, ei lopulta kulunut kauaakaan kun poika avasikin sanaisen arkkunsa, vaikka kai se oli myönnettävä ettei lepakkomainen olento näyttänyt erityisen puheliaalta. Kenties ei se kaikkein paras saati itsevarmin keskustelunavaus mitä olisi voinut toivoa, ja moisesta vaivautuneesta tervehdyksestä sekä lyhyestä kysymyksestä seurasikin hämmentynyt hiljaisuus ja molemminpuolista tuijottelua kuohuvan veden ylitse, kuin kumpikaan ei olisi ollut varma mitä seuraavaksi olisi pitänyt tehdä. Purppuratukka yskähti vaihvihkaa suurikorvaista olentoa ja tämän viilipyttymäistä fasaania vilkuillen ja vaihteli epämääräisesti painoaan jalalta toiselle odotellessaan jonkinlaista reaktiota hiljaiselta muukalaisellta... ja joutuikin odottamaan pienen tovin jos toisenkin. Hetken tämä ehti jo pelätä ettei tämä kenties ymmärtänyt yleiskieltä alkaen harkita josko sittenkin vain pitäisi jättää tämä rauhaan ja luikkia muualle, kunnes olento viimein puhui, saaden nulikan hätkähtämään hieman. Aavistuksen takellellen ja karkeasti tai ei, tämä sai ilmoille aivan ymmärrettäviä sanoja... vaikkakaan ei kaiketi sisällöltään aivan sellaisia mitä poika olisi toivonut.
Kunhan ensihelpotus siitä että toinen oli ymmärtänyt mitä oli sanottu oli haihtunut, odotti toiveikkaasti valpastunutta poikaa kuitenkin pieni pettymys, tämän päätyessä varsin pian kallistamaan päätään pettynein elkein kun muukalainen vastasi tapaan, joka ei oikeastaan auttanut kysymyksen suhteen. Kyllähän oli varsin perillä itsekin että haettu huippu oli "joku noista", ongelmahan oli se, ettei hän vain ollut aivan varma mitä kohti näistä suunnata. Vaikutti uhkaavasti siltä ettei muukalainen ollut tästä sen paremmin perillä kuin hänkään... eh, taisi olla arvattavissa ettei tämä luultavasti kyllä olisi paikallisia, tai ainakaan purppuratukka ei ollut koskaan aikaisemmin törmännyt keneenkään joka olisi näyttänyt... no, näin lepakolta. Tai muutenkaan. "Äh. Kyllä mä sen tiedän, vaan että mikä niistä. Sen verran sentään kuulin aikasemminkin" laiha, nuhruinen nuorukainen kuittasi jokseenkin turhautuneeseen sävyyn, tämän kääntäessä pienen tuskastuneen henkäisyn keralla päänsä jälleen edessä levittäytyvän vuorijonon suuntaan käden noustessa kyhnyttämään takaraivoa. Tämä ei nyt auttanut kyllä paljoakaan... ehh, hän oli hortoillut jo näin pitkälle, mutta jälleen epäilyt olivat hyvää vauhtia nousemassa pintaan. Lepakkomaisen olennon ääni sai pojan kuitenkin jälleen havahtumaan epäilyksistään ja kääntämään päänsä kun toinen ehdotti hänen olevan eksyksissä. Tämä kaiketi oletti hänen etsivän kylää? Tosin kai oletus oli näissä olosuhteissa ymmärrettävä, korpi kuitenkin oli vaarallinen kuten muukalainen totesikin, vuoristoa edes lukuunottamatta. "Ehh? Juu, tiedän, tulin sieltä. En mä ole eksyksissä... kai. Kauheasti, Mä vaan.... etsin vähän jotain" poika oikaisi hetken jo ajatuksiaan kokoiltuaan huomattavasti vähemmän turhautuneeseen sävyyn vilkaisten kuitenkin muodon vuoksi tulosuuntaansa. Kenties se oli aikeissa sanoa vielä jotain kunnes kuitenkin äkkiä valpastui kuin taikaiskusta kun toinen jatkoi puhettaan varoituksin... heittäen samalla ilmoille jotain muutakin. Seurasi parin sekunnin hiljaisuus nulikan kääntäessä silmiään räpäyttäen katseensa takaisin joen ylitse hieman yllättyneenä kuin sulatellen kuulemaansa... mutta toisin kuin kaiketi olisi voinut odottaa, kyse ei ollutkaan maininta uhkaavista vaaroista joka olisi saanut keskenkasvuisen epäröimään.
"Säkin olet kuullut siitä? Että se on siellä, se temppeli?" poika tiukkasi äkkiä ilmeisen kiinnostuneena, tuntuen ohittavan lahjakkaasti kaikki juuri annetut varoitukset tarttuen muitta mutkitta seikkaan että toinen oli maininnut temppelin aivan ilman että tästä oli edes kysytty. Jos muukalainenkin olisi perillä tästä... pakkohan huhujen olisi sitten pohjata johonkin, vai mitä? Ehkä? Olisi tosin voinut luulla että toteamus siitä etteivät matkalaiset moisesta paikasta yleensä palanneet olisi saanut kenet hyvänsä järkevän skeptiselle kannalla koko temppeliin harhailun suhteen mutta nyt se tuntui saavan aikaan lähinnä lisää päänraaviskelua ja kulmienkurtistelua kuin moinen olisi ollut lähinnä ärsyttävä ja korkeintaan huolestuttava este tiellä jonka ohitse täytyisi vain löytää reittinsä. Kenties jos pojan mielessä häivähti epäilyksiä nämä eivät kuitenkaan suuremmin löytäneet tähän hätään tietään pinnalle härkäpäiseltä kalskahtavan olemuksen lävitse sen kääntyessä jälleen mittailemaan vuorijonoa, katseen pysähtyen jälleen hieman terävämpään, vinohkoon huippuun. "Arvasinhan että se on totta" se mutisi kaiketi tarkoittamatta tätä varsinaisesti kuultavaksi kuin olisi yrittänyt vakuutella lähinnä itseään asiasta, purppuratukan tähystäessä hetken oranssissa kajossa kylpevää kivimuodostelmaa kädellään silmiään varjostaen, hanhenraato olallaan ja luimisteleva valkoinen kissa jaloissaan, kuin hetkeksi ajatuksiinsa unohtuneena. Näky taisi olla jotain paljon kyseenalaisempaa kuin urhea seikkailija matkallaan, laihemmanpuoleinen nuhruinen poika näytti kaiketi enemmän ties miltä irtolaiselta, joka kuitenkin syystä tai toisesta tuntui olevan näillä main aivan tietentahtoen... vaikkei kenties kaikkein ammattimaisin elkein.
Hetken näkymää mittailtuaan poika henkäisi huppunsa uumenista ja suoristi aavistuksen ryhtiään ennen kuin pienellä viiveellä muisti jälleen keskustelukumppaninsa kääntäen jälleen hieman hämillisen silmienräpäytyksen keralla joen rannalla istuvaan olentoon. "Eh. No. Kiitti kai, jos se vuori on joku noista niin... no, sitten sen temppelinkin täytyy olla jossain täällä" Tämä kuittasi kyseenalaisesti mutta aavistuksen toiveikkaasti siitä huolimatta että tuskin tiesi nyt paljoakaan enempää kuin äskenkään, kallistaen kuitenkin pian jälleen uteliaasti päätään silmäiltyään vierasta olentoa hetken... sekä vilkaistuaan tämän vierellä istuvaa fasaania, jonka läsnäolo tuntui aiheuttavan pientä hämminkiä vaikka nulikka ei varsinaisesti ollut tuosta mitään sanonutkaan. Kissaa lintu puolestaan tuntui kiinnostavan melkoisesti, mutta onneksi eläinten välissä kuohuva virta esti tätä tekemästä parempaa tuttavuutta. Kieltämättä väkisinkin heräsi pieni kiinnostus kuka lepakkomainen muukalainen edes oli, ja mitä tämä teki itsekseen kaveeraamassa siipikarjan kanssa keskellä korpea. Jokin pieni aavistus kertoi pojalle ettei kaikki ollut välttämättä ihan kunnossa ja sai tämän epäröimään... vaikka tuskin taisi olla aivan korrektia alkaa tivata vieraalta millä asioilla tämä liikkui. Ehm. Tosin, ainakin tämä oli selvästi perillä temppelinraunioista vähintään samojen huhujen verran kuin hänkin... oikeastaan tämä näytti lähes siltä kuin olisi jopa tiennyt mistä oli puhunut mainitessaan temppelin?
"Tuota. Et taida olla paikallisia? Tai siis... mennyt täällä päin enemmän? Vaikka tiedätkin siitä paikasta jotain?" poika päätyikin kysäisemään, kenties yrittäen päätellä kannattiko muukalaista häiritä kyselemällä enemmän... tai mahdollisesti uteliaisuudesta ellei kyse ollut hieman molemmistakin. Oli tilanne mikä oli, se tuskin oli tavannut ketään tämänkaltaista aikaisemmin, ja lerppakorvaisen olennon olemus ei kieltämättä ollut vaikea tulkita jokseenkin epävarmaksi edes nulikan näkökulmasta. Ainakin tämä tuntui silmäilevän nyt toista olentoa hieman uteliaammin, vaikka katse karkasikin ajoittain haravoimaan ympäristöä tai takaisin horisonttiin. Jos poika ei ollut ollut aivan varma mitä tarkalleen odottaa määränpäänsä suhteen... niin ei se tainnut olla kovin selvillä mitä mieltä olla kenties oikein toisestakaan. Kuten sanottu, tässä korvessa ei ollut varsinaisesti montaakaan järkevää määränpäätä, ja jos lepakkomainen olento oli hakeutumassa johonkin tienoon kylistä, oli tämä kyllä melkoisen sivussa reitiltä.
|
|
|
Post by submarine on Mar 6, 2014 8:52:44 GMT 3
Varsin nopeasti alkoi käydä ilmeiseksi, ettei yllättäen jostakin ilmaantunut keskenkasvuinen välttämättä ollut aivan tavanomainen. Tenkalla ei ollut oikein aavistustakaan mikä tämä tarkalleen oli, mutta tavallisesta pojasta tuskin kannatti edes puhua. Eh, sen lisäksi että samoili kaiketi tavanomaisen väen kammoamassa ja pelkäämässä korvessa, vaikutti tämä muutenkin nyt vain yksinkertaisesti paljon... noh, kokeneemmalta, kukaties. Sana ei ollut välttämättä aivan sopiva, ottaen huomioon että kaikesta huolimattakin tämä näytti melkoisen nuhruiselta, mutta siltikin. Jotakin tässä nyt vain tuntui olevan. Tämä ei selvästikään kammonnut sitä, ettei ympärillä ollut seiniä, aitoja ja muureja, jotka tarjosivat ainakin näennäistä suojaa maailmalta. Eipä niin että lepakkomainen vaeltelija olisi koskaan ymmärtänyt, miten itsensä tukahduttaminen varsinaisesti helpotti mitään. Eh, mutta. Kun nyt alkoi käydä päällisin puolin selväksi mistä pojassa oli kyse (tai siis ainakin mistä tämä oli tullut, mitä tämä täällä toimitti ja mihin kaavaili seuraavaksi suunnistavansa), vaihtoi Tenka aavistuksen asentoaan päätään kallistaen. Suuret korvat liikahtelivat aavistuksen puolimietteliäästi, ja mustat silmät tiirasivat nulikkaa hieman tarkemminkin. Eh, vaikka eipä tästä kai mitään sen selkeämpää vain vilkaisulla voinut saada selville. Vaikka olikin varsin outo tapaus, näytti tämä lopulta nyt vain pojalta. "Naa. Täältä ei taida löytyä yhtään mitään vähällä etsimisellä. Paitsi ehkä ilallinen. Eh, sinulla vain on jo sellainen", tokaistiin pojan aavistuksen empivään toteamukseen. Tenka ei varsinaisesti puskenut päälle, mutta... olihan tämä kaikki nyt hieman outoa. Sen verran että siitä sopi ehkä huomauttaakin. Se ei välttämättä ollut vielä erityisen kamala rike. Vaikka ihmiset välillä kaikesta suivaantuivatkin, eh.
Vaikka poika näyttikin varsin sopimattomalta paikkaan, ja vielä sopimattomammalta sinne minne ilmeisesti aikoi, oli tämä eittämättä silti melkoisen kiinnostunut huipuista, jotka tälle enemmän tai vähemmän avuliaasti oli osoitettu. Ja kun Tenka tuli maininneeksi muutaman ohimenevän, sen suuremmin miettimättömän sanan aiheesta, oli kiinnostus heti sitäkin kovempi. Toinen kulma kohosi kevyesti pojan täräyttäessä muitta mutkitta vastakysymyksen temppelistä, ja hän jäi hetkeksi tihrustamaan taas nulikkaa, raapien kuitenkin kaikin puolin liiaksi kiirehtimättä leukaansa. Sormet joilla se tehtiin olivat melkoisen pitkät, varmaankin lähemmäs kaksinverroin pidemmät kuin pojalla ainakin (tai ihmisellä yleensäkään), ja ne päättyivät varsin teräviin kynsiin. Eittämättä niillä sopi raaputtaa. "Mmh. No. Saatoi... lukea siitä jossain. Ja vaikka kukaan siellä kylässä ei ollut erityisen tyytyväinen minuun, tai koko aiheeseen, niin oli siellä silti sellainen vähän vanhempi, joka osasi kertoa vähän lisää. Vanhasta temppelistä. Paljon outoa ilmeisesti", Tenka lopulta vastasi aavistuksen laskelmoivasti ja punniten, ja kukaties hieman varuillaankin. Hän ei vieläkään ollut erityisen varma mitä poika kaavaili. Ja oli vaikea kyllä kuvitella tätä vain suorimassa oikopäätä pelättyyn ja mystiseen temppeliin jossakin vuorilla. Tai no, kaipa hän oli tehnyt melkein yhtä typeriä asioita, mutta... no. Se nyt oli eri asia. Kai. Hetken verran Tenka jatkoi pojan tuijottelua kun tämä mutisi jotakin arvauksista ja totuudesta, mutta päästi oikeastaan varsin pian aavistuksen tuskastuneen naksahduksen. Tai kukaties se kuulosti vain naksahdukselta toiselle. Eh, hän ei ollut edes aivan varma miten vanha tämä tapaus oli. Ruipelo kyllä, ihmiseksi, mutta toisaalta... ehkä se oli vain pieni. Lopulta Tenka ei voinut olla varma oliko tämä edes erityisen paljoa nuorempi. Mutta joka tapauksessa, lopulta hän päästi naksahduksensa, ja levitti aavistuksen käsiään pienenä luovuttavana elkeenä. "Eh. Tuota. Minä olen huono näissä asioissa ja tässä kielessä, ja minulla ei ole hajuakaan mitä te mietitte noin pienillä korvilla. Mutta... minä kysyn ihan suoraan. Kuulitko sinä siellä kylässä kun kyselin näistä asioista ja päätit tulla perässä? Minä en ole varma olenko nähnyt sinua", Tenka lopulta töksäytti ilmoille jokseenkin suorasukaisesti. Suorasukaisemmin kuin oli kukaties tarkoittanut. Tilanne nyt vain oli outo. Sitä seurasikin sitten hetkisen verran hiljaisuutta. Ja ainakin Tenkasta se oli ehdottoman kiusaantunutta. "Siis. En minä pahalla. Kun vain... se on kai aika vaarallinen paikka. En usko että sinne on hyvä mennä ilman hyvää syytä. Tai siis, jos ei tiedä asioista. Tai siis... noh. Niin", lepakkomainen nuorukainen (kaiketi, ihmiseen verrattaen tapauksen piirteet tuskin olivat ainakaan vanhat) jatkoi hetken perästä, pyörittäen toista kättään ilmassa elehtien ja melkeinpä pahoittelevana äskeisestä suoruudesta. Taisi olla melko selvää että suhtautuminen oli varsin hukassa. Ja epävarma siitä miten kerrottiin mitenkään kohteliaasti että toinen näytti kyseenalaiselta kyselemään koko aiheesta.
Silmäily taisi jatkua varsin molemminpuolisena, vaikka Tenka jäikin hetkiseksi välttelemään pojan katsetta. Eh, hänellä ei ollut ollut mitään suunnitelmia törmätä keneenkään tässä metsikössä, eikä kaiketi muutenkaan. Tilanne nyt vain oli outo. Niinpä hän hetken heiluttelikin jalkojaan vedessä hieman kiusaantuneesti. Silti, jokseenkin yllättäen pojalla olikin kiinnostusta paitsi temppelistä, myös ilmeisesti hänestä itsessään. Kukaties yleistä tilanteen takkuilua kuittasi hieman sekin, ettei tämäkään kyllä ollut, edes hänen korvaansa, erityisen hienovarainen ottaessaan esille, ettei lepakonpiirteinen, kaikkea muuta kuin täkäläisittäin pukeutunut matkalainen korvessa välttämättä ollut aivan täällä päin. Eipä niin että Tenka kammosi tai paheksui suorasukaisuutta, se tuppasi olemaan paljon helpompaa, mutta ainakaan ei kaiketi tarvinnut pelätä huonotapaisuuttaan. Siis korvessa jalat joessa. Eh. "Tuota. No. En. Ja en. En ole oikeastaan ollut täällä... noh, koskaan. Kunhan satuin lukemaan hieman... vanhoja muistiinpanoja ja karttoja. Ja sellaista. Tulen... noh. Kaukaa. Eri paikasta. Erilaisesta paikasta", Tenka lopulta vastasi, joutuen hieman haeskelemaan sanoja ja muutenkin miettimään miten asian nyt parhaiten ilmaisisi. Rehellinen (tai rehellisen oloinen) uteliaisuus nyt tuppasi olemaan vähemmän tavanomaista kuin pelko tai karsastus. "Idästä. Siellä on vähemmän puita ja sellaista", selvennettiin avuliaasti. Sitä seurasi hetken hiljaisuus ja toinenkin turhautunut naksahdus, ennen kuin suuret korvat pyörähtivät kertaalleen varsin napakasti. Puita... se nyt tietenkään ei kertonut yhtään mitään mistään. "Eh, kai minä... olen kiinnostunut tällaisista asioista. Tai teen tällaisia asioita. Tai siis, en minä tarkoita että istun joessa vaan... siis näitä vanhoja asioita. Mietin tässä vain... tilannetta", lisättiin vielä. Kukaan ei kai ollut kysynyt miksi hän tässä istuskeli, mutta Tenkalla oli kyllä varsin hyvä aavistus siitä, että se voisi hyvinkin olla tulossa. Parempi hoitaa siis pois alta itse. Ei jäisi vaivaamaan, ehh.
|
|
|
Post by spyrre on Mar 8, 2014 14:20:07 GMT 3
Jos nuhruinen nulikka oli ollut yllättynyt törmätessään lepakonkorvaiseen (tai no, yleisestikin lepakkomaiseen) matkalaiseen joen törmällä keskellä korpea, tuntui muukalainenkin suhtautuvan jokseenkin kyseenalaisesti koko välikohtaukseen. Tämä näytti varsin hämmentyneeltä jopa sellaisen silmään joka törmäsi ensimmäistä kertaa johonkuhun tällaiseen kun poika yritti selittää (vaikkakin varsin ympäripyöreästi) tälle tilannetta tiedustellen vaarallisista vuorenhuipuista, eikä laiha nuorukainen lopulta voinut syyttää tätä. Hän oli kieltämättä varsin kyseenalainen näky varsinkin täällä, purppuratukan ollessa tästä perillä liian hyvin itsekin, mikä olikin omiaan tuomaan lisää kiusaantunutta liikehdintää tämän olemukseen tutkivan katseen edessä... mutta ei kaiketi ollut kuitenkaan tarpeeksi ajamaan tätä tiehensä edes kun toinen toi ilmi epäilyksensä tilanteesta varsin suoraan. "....eh. Niin no. Kai. Mutta... joka tapauksessa. En mä ajatellutkaan että olis niin helppoa" Poika kohautti olkapäitään kevyesti kyseenalaisen kuittauksensa päätteeksi, nykäisten vaivihkaa ohimennen hanhenraatoa olallaan hieman pois näkyvistä syystä tai toisesta muukalaisen huomauttaessa tästä. Mutinoistaan huolimatta nulikalla ei tuntunut olevan hirveän suurta kiirettä tarkentaa mitä korvessa sitten toimitettiin tämän olematta selvästikään riistan perässä, mutta emmintä unohtui äkkiä varsin nopeasti lepakkomaisen olennon ottaessa ohimennen vuorilla piilevän temppelin joka sai nulikan valpastumaan kuin taikaiskusta. Eh, no, ainakaan ei tarvinnut enää arvuutella mikä oli vetänyt nuorukaisen tänne keskelle korpea, vaikka se miksi näin oli käynyt taisikin olla tähän hätään se suurempi kysymys.
Siinä siunaamassa taisivat unohtua jo keskustelukumppanin oudot piirteetkin nulikan jäädessä odottamaan jännittyneenä vastausta temppelin suhteen kun toinen empi hetken raaputellen leukaansa epäilyttävän pitkin sormin. Muukalaisen pysyessä tovin vaiti poika ehti jo liikahtaa kärsimättömään sävyyn paikoillaan ennen kuin valpastui jälleen silminnähden lepakon lopulta kertoessa ilmeisesti perehtyneen mystiseen temppeliin enemmänkin, vaikka paikalliset eivät tästä selvästi mielellään puhuneetkaan. Syystä tai toisesta nulikka päätyi räpäyttämään silmiään ilmeisen yllättyneenä ennen kuin rypisti hieman kulmiaan. Toinen oli... lukenut ja kysellytkin temppelin perään? Tämä ei siis ollut sattumaa että olento istuskeli juuri täällä keskellä korpea... tämä kuulosti varsin tarkoitukselliselta. Ennen kuin poika ehti kuitenkaan viimeistelemään johtopäätöstään päättikin lepakkomainen muukalainen tuoda ilmi varsin suoran kysymyksen epämääräisten naksahduksien keralla, tuntui jokin valkenevan pojallekin saaden tämän hätkähtämään hieman jokseenkin hölmistyneen ilmeen keralla.
"Ehhh? Se olit sä siellä kylässä?" Se töksäytti kunnes tajusi miltä moinen vastaus kuulosti ja kiirehti kohottamaan kätensä pienen ähkäisyn keralla puolustelevaan eleeseen eteensä. Tämä... ei nyt kuulostanut yhtään sellaiselta miltä piti. "...ähh. Eikun siis! En mä oikeastaan seurannut tai mitään! Mä, tuota. Menen vain samaan suuntaan" poika aloitti jälleen ilmeisen kiusaantuneena niskaansa kyhnyttäen ennen kuin yskähti uudelleen. Se oli selvästikin onnistuttu nappaamaan jokseenkin yllätyksellä näin suoralla kysymyksellä (sekä kritiikillä pienistä korvista, mutta näiden yhteys asiaan jäi tälle toistaiseksi hieman epäselväksi) mutta kerran näin suoriksi nyt oltiin alettu... ehh, ei kai auttanut muu kuin yrittää selittää ellei halunnut kuulostaa ties kuinka kyseenalaiselta varjostajalta. Nuorukainen irvisti hieman itsekseen kunnes puuskahti epämääräiseen sävyyn ja avasi kohta jälleen suunsa keräiltyään ajatuksiaan hiukan. "Mä, no... osuin vähän aikaa sitten paikalle siellä jossain tavernan paikkeilla kun muutama mies puhui siitä ja... en kyllä kuullut ihan kaikkea, mutta ne puhui siitä temppelistä Torahuipun juurella mutta kukaan ei oikein tiedä siitä kauheasti ja että joku oli kyselly siitä. Eh, ei kuulostaneet kovin tyytyväisiltä siitä mutta meinasivat ettei sinne kuitenkaan uskalleta mennä. Luulin että... se olis ollut joku seikkailijaporukka tai sellaista. Kun ne yleensä on sellaisia mitkä menee tuollaisiin paikkoihin. Eh, olin aikasemminkin kuullu että täällä jossain on jotain sellaista, mutta en sen tarkemmin että missä se on" poika pyrki selventämään mahdollisimman pikaisesti vaivautuneesta liikehdinnästään huolimatta kunnes pysähtyi vetämään henkeä ja vilkaisemaan muukalaisen reaktioita huppunsa varjoista yrittäen kaiketi päätellä kuinka närkästynyt tämä oli ennen kuin lopulta jatkoi. "Kuulin vähän kaikenlaista siitä ja että se on jossain täälläpäin, mutta sitten piti... no, en kuullut kaikkea kun piti mennä, mutta... eh. No, nyt tiedän että se on täälläpäin" jatkettiin kenties hieman epämääräisesti, pojan jättäessä tarkemman motiivinsa sekä äkillisen häipymisensä hieman kyseenalaiseen valoon. Ohimennen se yskähti jälleen nykäisten syystä tai toisesta kiusaantuneena hanhea olallaan ennen kuin henkäisi kohauttaen aavistuksen olkapäitään. "Tiedän että se on kai vähän vaarallinen paikka, mutta... tuota, meinasin käydä ainakin katsomassa, jos... ehm, millainen paikka se nyt on. Jos siellä on... jotain" se viimeisteli vielä aavistuksen härkäpäisesti. Kyseenalaiset perustelut tai ei, oli se kaiketi kuitenkin suuntaamassa kohti ties mitä sisällään pitävää temppelinrauniota jokseenkin määrätietoisesti. Eh, no, ainakaan lepakko ei toistaiseksi tuntunut ottaneen nokkiinsa siitä että tämän vanaveteen oli ilmaantunut joku muukin, mutta ei tämä tainnut erityisen innokkaaltakaan vaikuttaa...
Tilanne taisi olla saanut melko odottamattoman käänteen, johon kumpikaan osapuolista ei tuntunut olevan varma kuinka olisi suhtautunut. Kiusaantunut ilmapiiri tiivistyi hiljakseen molempien pälyillessä tovin ympäriinsä enemmän tai vähemmän hämillisena, mutta lepakkomaisen muukalaisen ainakaan vielä päätymättä komentamaan mokomaa natiaista painelemaan tiehensä. Kaiketi tästä rohkaistuneena poika uskaltautuikin heittämään ilmoille jokseenkin hapuilevan kysymyksen, johon muukalainen vastasikin jopa asiallisesti. Kiusaantunut tai ei, alkoi pojan uteliaisuus puskea väkisinkin jälleen pintaan tämän jäädessä kuuntelemaan nyt vaihteeksi suuremmin edes ympärilleen pälyilemättä. Toinen oli kuin olikin kotoisin jostain jokseenkin kaukaa, kaiketi karusta ympäristöstä.... ja ilmeisesti tämä oli perehtynyt raunioon enemmänkin, kenties yleisemmästäkin kiinnostuksesta? Nämä paljastukset eivät näyttäneet ainakaan laskevan nulikan kiinnostusta asioihin, oikeastaan juuri päin vastoin. "Huh. Olen kai joskus kuullu siitä... ei kyllä oltu koskaan käyty niin kaukana idässä, tullaan enemmän lännen suunnalta" tämä tokaisi heilauttaen ohimennen kättään summittaisesti suuntaan jonka arveli olevan oikea, jääden kuitenkin pian tarkastelemaan muukalaista (ja kenties aavistuksen tämän eloisasti elehtiviä korvia) päätään kallistaen.
"Vanhoja asioita? Raunioita ja sellaisia? Oletko sä seikkailija? Sä olet käyny sellaisissa enemmänkin?" poika päästi ilmoille melkoisen kysymysryöpyn kuulostaen kuitenkin jokseenkin vaikuttuneelta, luoden jälleen hieman kysyvän katseen olentoon tämän todetessa istuskelevansa tässä miettimässä tilannetta, joka näytti herättävän uuden kysymyksen jos toisenkin. Jos se olisi kyennyt fyysisesti höristämään korviaan se olisi varmaan tehnytkin niin, mutta tarpeellisten välineiden puuttuessa moiseen se joutui tyytymään lähinnä vain kysyvään uteliaaseen katseeseen. "Tilannetta? Jotain ongelmiako?" seurasikin varsin pian seuraava johtopäätös, kohteliasta tai ei, pojan kuitenkin näyttäessä rehellisen kiinnostuneelta siitä huolimatta että oli vasta juuri hetki sitten tavannut lepakkomaisen muukalaisen. Moinen tosin taisi olla vain sivuseikka kun verrattiin mahdollisuuteen että toinen saattoi olla ongelmissa... tai ainakin tämä istui yksin joen rannassa keskellä korpea, mikä saattoi olla kyseenalainen merkki.
|
|
|
Post by submarine on Mar 11, 2014 17:27:39 GMT 3
Eh. Pojasta irtosi kyllä paljon kaikenlaista ääntä, se myönnettäköön. Tenka tyytyi lähinnä kuuntelemaan kun ei vastannut, osoittamatta erityisempiä merkkejä siitä mitä mieltä tästä kaikesta olikaan. Totta puhuen hän ei tainnut edes olla erityisen varma. Tällaista ei vielä ollut tullut vastaan, ja hänen nähdäkseen uskaliaimmatkin keskenkasvuiset tyytyivät useimmiten olemaan urheita lähinnä kotipiirissään. Löivät toisiaan kepeillä tai jotakin sellaista. Toisaalta, vaikkei tämä sitä suoraan sanonutkaan, jokin pojan puheissa taisi viitata melkoisesti siihen suuntaan, ettei tällä mitään kotipiiriä ollutkaan. Ilmeisesti tämä ei sitten edes ollut siitä kylästä. Oli vain sattunut olemaan siellä silloin. Yleensä vaeltelijat olivat edes hieman vanhempia... vaikka hän ei lopulta ollutkaan varma, miten vanha tämä nyt sitten oli. Mutta, joko hänen takiaan tai muuten vain, tämä oli varsin kiinnostunut temppelistä. Lepakkomainen tapaus vaihtoi aavistuksen asentoaan, vaikkei vielä nostanutkaan jalkojaan vedestä, heilauttaen korviaan kevyesti. Vaikka hän kallistelikin päätään puolelta toiselle parhaansa mukaan, ei nulikasta silti oikein paljastunut uusia puolia. Paljon tällä selvästikin oli takanaan, mutta oli hankala uumoilla mitä se olisi voinut olla. Vaikka ohimennen hanheen kiinnitetty katse taisi kertoa ainakin sen verran, ettei tämä ollut mahdollisesti aivan puhtoisimmasta päästä; Tenka ei ainakaan ollut nähnyt metsässä yhtään tällaista lintua, toisin kuin lähitienoon pihapiireissä. Vaikka toisaalta, eipä siinä kai mitään uutta ollut. Vaeltelija joutui kiskomaan elantonsa sieltä mistä se irtosi. Hänkin tiesi kyllä sen... kokemuksesta. "No. Et kaiketi ainakaan ole täysin tietämätön, mihin vaaraan olet menossa", Tenka tuli lopulta kaiken kuultuaan tokaisseeksi, onnistuen kuulostamaan kaiketi taas hieman napakammalta kuin olisi ollut tarkoitus. Eh, eihän se lopulta hänen asiansa ollut. Tai ehkä oli jos tämä tapaus kerran oli liikkumassa samaan suuntaan, mutta siis. Kuitenkin. Hän vaihtoi taas asentoa hieman kiusaantuneesti. Oli vaikea sanoa muutakaan erityisen valaisevaa tilanteesta juuri nyt. Olipa poika sitten hölmö tai ei, ainakaan tämä ei ollut aivan tietämätön siitä minne oli menossa. Vaikka kukaties ei aivan käsittänyt siltikään.
Ei ollut lopulta erityisen yllättävää, että poikakin kiinnostui lopulta äkillisestä vastaantulijasta, etenkin siinä kohtaa kun Tenka tuli heittäneeksi ilmoille muutamankin tokaisun, jotka kaiketi kertoivat jotain hänestäkin jollain asteella. Tämän kysymystulva hänestä ei saanut Tenkaa varsinaisesti häkeltymään, mutta siitä huolimattakin pitkät sormet kohosivat taas raapimaan aavistuksen kiusaantuneesti leukaa. Eh, kaiken selittäminen olisi ollut melkoisen hankalaa, eikä hän ollut muutenkaan varma, halusiko. Tämä kohtaaminen oli melkoisen outo, odottamaton ja epätodennäköinen, eikä ollut välttämättä hyväksi käydä heti erityisen tuttavalliseksi. Lyhytkin aika vaeltelijana oli kyllä opettanut sen. "Noh, kai niin voisi sanoa. Olen... tehnyt tällaista ennenkin. Paljonkin. Mutta seikkailija on ruma sana", Tenka huomautti aavistuksen pisteliäästi. Eipä niin että hän olisi kuulostanut suoranaisen vihaiselta asiasta, mutta jokseenkin happamalta kylläkin. "Seikkailijat ovat vain hakemassa jotain... hupia kaiketi. Minä... tutkin. Tai etsin. Tai sellaista." Tenka hiljeni hetkeksi aavistuksen kiusaantuneena. Hän ei ollut varma, miten hedelmällistä oli oikeastaan selittää koko asiaa. Tai kannattiko muutenkaan. Oikeastaan hän ei ollut edes erityisen varma pojasta. Ehkä tämä olisi pitänyt vain käskyttää kotiin... jos nyt siis tällaisia pystyi käskyttämään. Tenkalla ei ollut erityisen hyvää hajua mikä tämä nyt tarkalleen edes oli. Ehh. "Mutta. Minä teen tällaista. Löysin merkintöjä siitä paikasta. Ei mitään erityisen hyvää, mutta harvemmin näistä paikoista hyvää puhutaankaan. Vaikea sanoa mitä siellä tarkalleen edes on. Paitsi jotain mistä kukaan ei koskaan palaa, tietysti", lepakkomainen kulkija lopulta tyytyi tiivistämään asian. Viimeisessä huomautuksessa oli kukaties hieman liikaakin välinpitämättömyyttä. Mutta toisaalta, tavallisella väellä oli aina ja kaikkialla paha tapa manata asian suhteen, olipa totuus sitten millainen olikaan.
Tenkan seikkailullisuus ei nähtävästi ollut ainoa asia, mikä poikaa kiinnosti. Vaikka hän ei niin ihastunut siihen ollutkaan, kiinnitti tämä varsin hyvin huomiota hänen ohimennen mutistuihin selityksiinsä siitä, miksi hän oikeastaan edes istuskeli tässä juuri nyt. Eh, kiusallista. Varsin kiusallista. Leuanraaputus jatkui hetkisen, ennen kuin hän päästi muutaman puoliluovuttavan naksahduksen ja pudisti päätään. "No... ei ongelmia kaiketi. Vain... mietin. Pitkä matka ja sellaista. Ja jokea pitkin pääsisi nopeammin mutta... en tiedä mihin se menee. Ja... minulla ei ole karttaa", Tenka lopulta myönsi, kuulostaen erityisen kiusaantuneelta ja nololta viimeisestä. Kartan puute taisi tosin kieliä joen suunnan tuntemattomuuden lisäksi siitä, että hänkin saattoi hyvinkin olla jossain määrin eksyksissä. Vuoret kyllä näkyivät horisontissa, mutta eittämättä niiden luokse oli parempia ja huonompia tapoja päästä. Ja jos ei tiennyt sijaintiaan... "Eh. Mutta. Sinulla... on näköjään iso lintu. Jos kiinnostaa voin ostaa siitä osan. Eh, en ole syönyt hetkeen", Tenka vaihtoi varsin äkillisesti aihetta, vilkaisten jälleen pojan kantamaan hanheen. "Tämä... ei ole syötävä", hän lisäsi nopeasti, vilkaisten ohimennen yhä vain vieressä nököttävään fasaaniin. Poika eittämättä kiinnostuisi vielä siitäkin. Kivisilmäinen lintu tuskin oli se tavanomaisin näky...
|
|
|
Post by spyrre on Mar 14, 2014 2:01:58 GMT 3
((Pahoittelut pienestä venähtämisestä taas.))
Muukalainen tuntui kuuntelevan jokseenkin mitäänsanomattomasti paikallaan istuen kun nulikka pyrki kiireesti selittämään tilannetta, ehkä hieman rönsyileväänkin tyyliin. Kaikeksi onneksi lepakkomainen olento ei ainakaan näyttänyt hermostuvan saatuaan kuokkavieraita vanaveteensä... vaikkei tämä kyllä kovinkaan innostuneestikaan käyttäytynyt. Poikakin vaikeni yskähtäen jälleen kiusaantuneena muukalaista vilkuillen ja kohautti epämääräisesti olkapäitään tämän kuittaukselle. "Eh. Niinno. Kai. Tai voihan siellä olla jotain ikävää, mutta... aion yrittää ainakin" se lisäsi kai jonkinlaisena puolittaisena selityksenä, päätyen kuitenkin jälleen varsin pian kyhnyttämään taas takaraivoaan huppunsa lävitse. Vaikka ei näyttänyt pahemmin arkailevan keskustelua, oli tilanne selvästikin jokseenkin hämmentävä kummallekin nuorukaisen kuitenkin yrittäessä pysyä hyvissä käytöstavoissa (ainakin sen verran kuin mitä nyt jokseenkin hämillään osasi) kun muukalainen ei varsinaisesti ollut antanut syytä tehdä muutakaan. Joku olisi saattanut varsin hyvinkin tuimistua mahdollisesta kilpailijasta tunkeutumassa aiotuille apajilleen, mutta ainakin toistaiseksi toinen vaikutti lähinnä hämmentyneeltä koko asiasta. Poika ei varsinaisesti voinut syyttää tätä, vaikka nulikka nyt tuskin oli liikkeellä ryöväämässä kaikkia raunion mahdollisia aarteita toisen nenän edestä... Ei sillä, että nulikka itse olisi kaikesta päätellen oikeastaan edes tullut ajatelleeksi asiaa aivan tältä kannalta.
Muukalaisen kertoessa tarkemmin itsestään ja motiiveistaan tuntui poika kiinnostuvankin näistä varsin nopeasti, toisen kiusaannukseksi. Odottamattomasta tilanteesta huolimatta (tai sitten juuri tämän vuoksi) nuhruinen nulikka osoittautuikin jokseenkin uteliaaksi tapaukseksi heittäen jo ilmoille kysymyksen poikineen ennen kuin ehti itsekään ajatella asiaa. Kaiketi se kuitenkin tajusi pienellä viiveellä toisen kiusaannuksen, viimeistään tämän hieman vastahakoisesti annetusta vastaukseksta, nyreän kommentin seikkailijoista saadessa sen räpäyttämään silmiään hieman yllättyneenä. Toinen ei selvästikään omannut kovin mieluista käsitystä näistä vaikka lepakko itsekään ei selvästi ollut ensimmäistä kertaa matkalla penkomaan jotain temppelinraunion kaltaista paikkaa. "...ehh? No... Kai ne on vähän... sellaisia. Tai hakee aarteita ja sellaista. Vaikka kai ne jotain hyvääkin tekee välillä" se arveli hieman epäröiden, viimeistellen repliikin kuitenkin pienellä olkapäiden kohautuksella. Kenties sekään ei ollut aivan varma asian laidasta tai hoksatessaan toisen asenteen ei nähnyt tarpeelliseksi ainakaan väitellä sen enempää... vaikka ei ollutkaan aivan varma miten se mitä seikkailijat tekivät erosi suuremmin tästä "tutkimisesta". Eh, kuka tiesi, kenties toisella oli vain huonoja kokemuksia aiheesta. Joka tapauksessa muukalaisen kuvaus sai sen jokseenkin kiinnostuneeksi, oli toinen sitä tarkoittanut tai ei. Lepakonkorvaisen olennon jatkaessa huolestuttavankin välinpitämättömään tapaan raunioiden vaaroista ja huonosta maineesta, kallisti poika tälle hieman päätään, lopulta nyökäten pienesti näyttäen kuitenkin jälleen hieman empivältä. Tuskin se oli odottanut että määränpää olisi ollut helppo ja vaaraton, mutta tällaisten huhujen kuuleminen oli aina hieman huolestuttavaa. Mutta kenties niin epärohkaiseva kuin oli lopulta ollutkin, oli toisen varoitus temppelistä silti nulikan mielestä vahvistus tiedolle ettei tässä oltu juoksemassa vain huhujen ja haamujen perässä. Vaikka temppelillä olikin huono maine, tiesi hän kuitenkin ainakin yhden joka oli palannut, oli yleinen mielipide mitä hyvänsä... ainakin jos arviot pitivät paikkansa. Ehm.
Oli kuinka oli, myöskään toinen ei näyttänyt kovinkaan vaikuttuneelta temppeliä koskevista huhuista, kenties tämä ei uskonut näitä tai oli varsin itsevarma... tosin tämä oli kyllä antanut ymmärtää ettei ollut ensikertalainen näissä asioissa muutenkaan, mutta siitä huolimatta muukalainenkaan ei kaiketi ollut perillä mitä mokoman sisällä piili sen enempää kuin muutkaan. Poikakin empi hieman ennen kuin päätyi myhähtämään mietteliäästi, huomion kuitenkin palatessa kiinnostuneena takaisin lepakkoon tämän mutistessa jotain ohimennen tilanteen miettimisestä. Olento ei vaikuttanut olevan kovin hyvillään tätä seuraavasta kysymyksestä mikä sai laihan nuorukaisen näyttämään jälleen hieman kummastuneelta pitäen kaiketi itse tiedustelua täysin loogisena jatkotoimena, lepakon kuitenkin vastatessa tähän pieneellä viiveellä ja jälleen hieman kummallisesti naksutellen. Mitä tämä sitten ikinä tarkoittikaan, se ei kaiketi ollut ainakaan merkki tyytyväisyydestä... mutta seuraava kiusaantunut tunnustus oli kieltämättä omiaan valaisemaan asiaa jonkin verran. Eh, muukalainen oli... itsekin hieman hakoteillä? Purppuratukka räpäytti silmiään yllättyneenä, päästäen sitten pienen oivalluksesta kertovan äännähdyksen. Määrätietoisuudestaan huolimatta ei lepakkokaan tainnut sittenkään tietää kaikkea määränpäästään.
"Säkään et kuullut sen enempää? Vaikka, eh. Siitä ei kyllä kai yleensä puhutakaan kauheasti, varmaan sen takia ettei kukaan oikein käy siellä yleensä niin harva tietääkään oikein mitään. Tai jos ne ei tule takasinkaan. Mäkin kai satuin kuulemaan niiltä tämän verran vaan kun ne puhui susta siellä aikaisemmin" poika arveli, irvistäen hieman ajatukselle ja käänsi jälleen hetkeksi katseensa kohti oranssissa valossa kylpevää vuorijonoa sekä summittaisesti tätä kohti kiemurtelevaa jokea miettien hetken. "Tuota, en ole ihan varma itsekään, mutta kai se menee jonnekin vuorille... eh, luulisin, ei mullakaan oikein ole karttaa. Ajattelin seurata sitä niin kauan kun menee edes oikeaan suuntaan" todettiin ohimennen pienen viittauksen keralla jonnekin virtaa myöten, nulikan kaiketi pitäessä hieman epämääräistä suunnitelmaansa aivan tarpeeksi riittävänä, vaikka päätyikin mutristamaan lopulta hieman kriittisesti. "Ehm. En kuullut kauhean tarkkaan oikein muuta kuin että se oikea huippu kuulemma näyttää vähän torahampaalta tai jotain... Ei noista mikään kyllä hampaalta näytä, mutta tuo yksi on kai vähän terävämpi, niin.... ehkä se on se. Jos säkin olet täällä niin ei tämä ihan väärä suunta voi olla" Lisättiin vielä hieman kyseenalaisemmin, nulikan kuitenkin alkaessa näyttää jälleen varovaisen toiveikkaalta asian suhteen. Vaikka muukalainen kaiketi ei suuremmin pitänytkään asioidensa levittelystä, poika ei näyttänyt sinänsä olettavan että tästä olisi haittaakaan sen jopa viitatessa jälleen ohimennen kaiketi valitsemaansa huippuun avuliaasti, oli tämä tarpeen tai ei. Eh, tuskin välttämättä uutta kriittistä tietoa toisellekaan, mutta... kai sekin oli jotain? Repliikki päädyttiinkin viimeistelemään pienellä olkapäidenkohautuksella. Ainakaan eksyksissä oleminen ei näyttänyt olevan nuhruisen nuorukaisen mielestä mitään kovin odottamatonta että olisi varsinaisesti herättänyt suurempaa kummastusta. Ehm.
Pian eksymisistä sekä mystisistä raunioista kiinnittyi lepakkomaisen muukalaisenkin huomio viimein tarkemmin keskustelukumppaniinsa... tai oikeastaan tarkemmin sanottuna tämän olalla kantamaan lintuun. Hetkeksi mietteisiinsä unohtunut poika yllättyi hieman aiheenvaihdosta toisen äkkiä huomauttaessa tästä ja tarjoutuessa kaketi... ostamaan osan lihasta? Olennon todetessa ettei ollut varsinaisesti syönyt hetkeen kääntyi nulikan hieman kummastunut katse odotettavasti vilkaisemaan maassa toisen tuntumassa pönöttävää pulleaa fasaania, toisen kuitenkin oikaistessa varsin pian että lintu oli jotain muuta varten kuin ateriaa. Tämä tuskin oli vielä laittanut otuksesta merkille muuta kuin että toisen perässä ilmeisesti seurasi kesy fasaani, viimeistään kiiltävien jalokivisilmien hoksaaminen kertoisi ettei kyseessä ollut mikään tavallinen eläin. Nuhruinen nuorukainen ei näyttänyt olevan aivan varma mitä mieltä olisi tästä ollut katsahtaen ohimennen omaa, huomattavasti huonommassa hapessa riippuvaa lintuaan, kunnes kohautti olkapäitään. "Eh, no. Kai tästä riittää, jos haluat" se myöntyi kuitenkin lopulta vaikka fasaani saikin toisen hieman kyseenalaisen katseen, ennen kuin poika heittikin hanhen olaltaan hapuillen vyöltään kaiketi jotakin leikkausvälineen tapaista, kunnes tämä muisti äkkiä välissä kuohuvan joen. Käsi pysähtyi empimään kesken liikkeen kun katse laskeutui mittailemaan etäisyyttä veden yli ennen kuin nuorukainen mutisi ilmoille pienen kirouksentapaisen. Tällainen pieni yksityiskohta kuin villisti virtaava vesistö kaksikon välissä saattaisi vaikeuttaa vaihtokauppaa ikävästi. "....hitto. Tuota, ei taida olla kauhean hyvä idea yrittää vaan heittää tätä... onko sulla mukana köyttä tai jotain?" se tiedusteli hieman mietittyään. Ilmeisesti se itse oli liikkeellä vielä muukalaistakin kevyemmin kantamuksin... eh, oikeastaan lintu olalla tuntui vaatetuksen lisäksi olevan hyvin pitkälti kaikki mitä pojalla edes oli mukanaan. Ellei edelleen kaikkea häntäänsä vispaten tuijottelevaa valkeaa kissaa laskettu.
|
|
|
Post by submarine on Mar 16, 2014 9:28:07 GMT 3
Niin epätodennäköistä kuin mokoma olikin, oli kaiketi vain pikkuhiljaa uskottava, että keskenkasvuinen poika tosiaankin oli täällä aivan oma-aloitteisesti ja ainakin jokseenkin harkiten, ei niinkään vain pakonomaisesta aivokatkoksesta. Tai jotakin sellaista. Tenka ei ollut vieläkään hiukkaakaan varma mikä tämä tarkalleen oli, ei ainakaan tavanomainen ihmisenpoikanen, mutta se ei nyt kaiketi ollut niin tärkeää juuri nyt. Ainakaan hänen ei tarvinnut murehtia siitä, että raahaisi perässään ties kenet varmaan tuhoon. Eh, poika oli ilmeisesti menossa sinne itse, olipa se sitten melkoinen sattuma tai ei. Kyseenalaista, mutta... noh, ei se lopulta tainnut olla niinkään hänen asiansa. Yhdessä matkaaminen ehkä olisi, mutta siitä huolimattakin. "En kuullut. Eivät puhu tosiaan suuremmin. Vain ne tavanomaiset. Tuhosta ja vaaroista ja sellaisesta. Vanhoja tarinoita", Tenka tokaisi vastauksentapaisen, elehtien toisella pitkäsormisella kädellään jokseenkin tottuneita elkeitä, kun poika tiedusteli ohimennen josko hän olisi saanut kuulla kylässä muutakin tietoa vuorilla vaanivasta vaaranpaikasta. Sanat jäivät hieman arvoituksellisesti auki, ja varsin pian niitä seurasikin jatkoa, kukaties jopa hieman ylpeästi. "En kuullut, mutta lukenut kyllä. Vanhoja kirjoituksia. Joltakulta joka tiesi siitä jotakin. Minulla on... muistiinpanoja. Ja arvoituksia. Tai ainakin ne tuntuvat arvoituksilta. Löysin käärön. Sen takia edes olen täällä", lepakkomainen tapaus selitti, kohottaen merkitsevästi kantamaansa repuntapaista vierellään. Sen sisällä oli kaiketi käärö joka oli mainittu - ja varmaan muutakin. Mutta ainakin käärö.
Jossakin kaukana häämöttävän temppelin lisäksi kummallakin matkalaisista oli mitä selvimmin samanlaisia ajatuksia (tai kukaties pulmia) myös matkanteon suhteen. Ymmärrettävää sinänsä, näiltä syrjäseuduilta kun tuskin löytyisi karttaa (ainakaan muuta kuin sellaista, jossa koko alue olisi pelkkää nopeasti silmäten raapustettua metsää), ja oli vaikea edes arvailla mihin joki tarkalleen johtaisi. Tenkalla oli tarjota Spyron arveluihin vain aavistuksen tuskastunut korvanheilautus ja naksautus. "Ei vuorille. Ehkä sinnepäin, jonkin aikaa. Mutta joet virtaavat alas vuorilta. Eivät ylös. En tiedä maksaako vaivaa yrittää mennä jokea pitkin. Voi johtaa harhaan", lepakko näpäytti vastaukseksi. Sanoista päätellen kyse ei niinkään ollut vain joen seurailusta penkkaa myöten, vaan... jokea pitkin kulkemisesta. Mahdollisesti tässä siis käytiin pohdiskelua siitä, olisiko sen arvoista rakentaa lautta. Tai jotakin sellaista. Olipa miten oli, sai keskenkasvuisen seuraava miete vuorista hänetkin kääntämään huomionsa niiden suuntaan. "Ehkä jos jollain olisi valtavat, epätasaiset, möykkyiset hampaat. Ehkä lohikäärmeillä on. En ole nähnyt, mutta jotain sellaista siellä kaiketi pitäisi olla. Lohikäärmeillä on kuulemma hirveät hampaat. Tuollaiset olisivat aika hirveät", Tenka tarjosi puoliavuliaasti pojalle tämän tuskaillessa siitä, miten vuoret eivät oikeastaan edes muistuttaneet hampaita. Nimistä huolimatta. Sävy taisi kertoa, ettei hän pitänyt asiaa varsinaisesti edes liiallisen pohdinnan arvoisena. Olisi todennäköisesti paljon helpompaa päätellä oikeaa vuorta lähempää, sitten kun olisi mahdollista myös etsiä itse temppeliä. Ensin pitäisi päästä sinne, ja se taisi olla painavin ongelma nyt. "Jos olisimme tuhat vuotta aikaisemmin täällä, voisi siellä ilmeisesti nähdä niitäkin lentelemässä. Lohikäärmeitä siis. Käärö sanoo että Mahtavat Suomuiset näyttävät tien. Silloin se olisi ollut varmaan helpompi löytää... vaikka silloin tuskin olisi menemistä", tarjottiin avuliaasti. Tai täysin yhdentekevästi.
Vuoria, temppeleitä ja jokia tai ei, kiinnosti Tenkaa tähän hätään jokin muukin. Pieni näläntapainen oli kurninut jo hetkisen vatsan perukoilla, ja poika kantoi mukanaan jotakin, joka epäilyttävästi näytti sopivalta sen tyydyttämiseen. Ravinnon löytäminen näiltä main oli huomattavasti hankalampaa kuin kotopuolessa. Tai ainakin se olisi edellyttänyt melko erilaisia konsteja kaiketi. Joka tapauksessa, jo valmiiksi kuollut, olalla kanniskeltu lintu vaikutti huomattavasti lupaavammalta saaliilta. Etenkin kun siitä saattoi päästä osingoille pienellä vaihtokaupalla. Huomattavasti helpompaa kuin pienempien, nokkelampien lintujen perässä kyräily ties miten pitkään. Hetken ajan poika näytti varsin epäröivältä tarjouksen suhteen, ja Tenka odotteli varsin kiinnostuneen jännittyneenä tämän vastausta. Lopulta se oli myöntävä, ja kirvoitti häneltä hyväksyvän, tyytyväisen naksauksen - joka oli täysin erilainen kuin tyytymättömät ja turhautuneet, tietysti. Matkassa taisi kuitenkin olla mutka, sillä varsin pian poika huomautti välissä virtaavasta joesta. Se oli, kieltämättä, varsin ikävä riski. "On. Kyllä täällä on köyttä. Mutta kastuu jos kiskon sen joen yli. Odota, parempi että tulen sinne", Tenka tokaisi melkein kuin ohimennen, murehtimatta selvästikään liiaksi varsin kunnioitettavan leveästä joesta kaksikon välissä. Edes miettimättä asiaa sen suuremmin hän kohottautui pystyyn, nostaen reppunsa selkäänsä. Varsin kepein, rutiininomaisin elkein myös viitta pyöräytettiin kepeästi pois ympäriltä ja sotkemasta asioita. Alta paljastui eittämättä varsin odotetun kaltainen, laihan jäntevä ruumis, jota kuitenkin peitti yhä melko paksu ja löysä vaatekerros. Jalat tosin olivat paljaat. Ja vaikka se ainakin ihmiselle olisikin varmasti ollut varsin itsetuhoista, ei tämä ottanut juuri edes vauhtia ennen kuin loikkasi. Ja vaikka se ihmisellä olisi myös jäänyt varmasti varsin lyhyeksi, näytti pitkä loikka suorastaan helpolta lepakkomaiselle tapaukselle. Tämä lensi sulavasti ilman halki, pamahtaen maahan varsin leveässä, vastaanottavaisessa haara-asennossa aivan pojan vieressä. Jos se ei olisi ollut niin helpon oloista, olisi sitä eittämättä voinut sanoa uhkarohkeaksi. Muutaman hetken Tenka nökötti varsin vaiti paikoillaan, ennen kuin vilkaisi taakseen, päästäen uuden tyytyväisen naksahduksen. Siinä oli eittämättä hieman sellaista sävyä, että lepakkomainen tapaus oli tyytyväinen suoritukseensa. Ei yllättynyt, mutta... tyytyväisempi kuin jo ennalta varmaan saattoi olla. Varsin uskaliasta kaiketi. "Noniin. Nyt onnistuu kaiketi helpommin", huomautettiin ohimennen. Eh, jos vain kaikki muukin olisi ollut aikeissa mennä yhtä mukavasti...
Yllättäen ja varsin äkkiä muuttui lepakkomaisen kulkijan ilme tyytyväisestä jokseenkin yllättyneen säikähtäneeksi (tai ainakin sinnepäin, kasvonpiirteet olivat kukaties hieman mitä olivat), kun tämä jäi tuijottamaan siihen suuntaan, josta poika oli jokin aika sitten saapunut. Ja siihen taisi olla syytäkin, sillä joen kohinan ylitse kajahti varsin kova, petomainen karjaisu. Kivien ja muun näköyhteyttä peittävän suojasta oli äkkiä kohoamassa varsin suuri ja kaikkea muuta kuin mukavannäköinen hahmo. Ensivaikutelma olisi kukaties ollut valtava ja karvainen. Tai haiseva ja torahampainen. Kumpikin piti eittämä paikkansa. Otus liikkui varsin nopeasti, mutta suuremmin peittelemättä nyt, kun kerran oli päättänyt ilmaantua esiin. Se liikkui kahdella jalalla ja oli ainakin pari päänmittaa tavallista ihmismiestä pidempi, mutta jossain määrin kumara ja vähemmän suoraselkäinen. Mutta harteilla oleva pää oli petomainen ja irvistelevä. Kuin susi tai hyeena. Pienissä silmissä paistoi julma ja pahantahtoinen äly, ja pitkissä, teräväkyntisissä kourissaan kammotus puristi isoa, ikävännäköistä nuijaa. Sitä verhosi tumma, täplikäs turkki ja sekalainen joukko rääsyjä ja rojua joilla se oli verhonnut itsensä. Näistä asioista tietävä olisi kukaties voinut todeta sen olevan gnolli, olkoonkin että varsin suuri ja vankkatekoinen sellainen. Sen nahkaa risteilivät monet vanhat ja uudemmat arvet, ja sen alla pullistelivat suuret, uhkaavat lihakset. Kaikkea kukaties pahensi entisestään se, että hirvitys myös puhui. "Me seurattiin sitä. Me seurattiin. Ei tapettu heti. Vaanittiin! Pieni penikka. Toi tänne. Enemmän saalista. Me syödään ne nyt. Suihin!" gnolli haukahteli karkealla, korvia särkevällä yleiskielen kammotuksella. Se kuulosti peittelemättä mielipuoliselta, ja oli mahdotonta arvailla kenelle se edes puhui. Mutta se lähestyi varsin vääjäämättä, tarraten jämäkämmin kiinni nuijaansa.
Jos olisi ehtinyt, olisi Tenka kironnut kohisevaa jokea. Ilman sitä hänen korvansa olisivat varmasti erottaneet suuren kammotuksen jo hyvissä ajoin. Mutta siinä se nyt oli, tulossa kohti. Se ei juossut tai rynnistänyt kohti, vaan lähestyi vääjäämättömän varmasti - mikä oli tosin aivan yhtä paha. Juuri nyt ei ollut aikaa edes järkyttyä tai miettiä tilannetta sen paremmin. Hirviö oli suuri ja vaarallinen, ja oli parempi häipyä. "Juokse!" Tenka tarjosi avuliaan neuvon pojalle vierellään, ottaen esimerkillisesti itse nopean askeleen metsän suuntaan, kaavaillen eksyttävänsä gnollin johonkin pusikkoon. Enempiä askeleita ei tosin tullut, sillä melkein kuin ennakoiden pakoaikeet ilmaantui äkkiä puiden lomasta näkyviin toinenkin gnolli. Se oli aivan samalla tavalla suuri, ikävä ja verenhimoinen. Sekin puristi paksusta, aivan varmasti kalloja murskaavasta karahkasta tekaistua nuijaa, eikä ketään varmasti lohduttanut hiukkaakaan että se oli huomattavasti hailakampi. Vaaleanharmaa, suorastaan. Se ei niinkään karjunut, vaan päästi kammottavan, vertahyytävän räkätyksen, kuin minkäkin naurun irvikuvan. "Me syödään ne! Luut poikki! Kallo halki! Liha irti! Päät pois!" toinen tulokas rääkyi. Se lähestyi aikaisempaa innokkaammin, saaden Tenkan perääntymään nyt toiseen suuntaan. Paha vain että siellä odotti joki...
|
|
|
Post by spyrre on Mar 18, 2014 14:49:11 GMT 3
((Pientä venymistä taas havaittavissa. Pahoittelut. =I ))
Hiljakseen alkoi valjeta, että vaikka kumpikin matkalaisista taisi olla hieman hukassa kohteensa tarkasta sijainnista, oli lepakkomaisella olennolla tiedossaan hyvin paljon enemmän kuin epämääräisiä huhuja ja kuulopuheita. Toki tämä oli aiemminkin sanonut lukeneensa aiheesta, mutta nuhruinen nuorukainen toisella rannalla ei ollut varsinaisesti odottanut että tämäkään olisi löytänyt muuta kuin summittaisia suuntaohjeita ja tiedonmurusia. Kyläläisistä ei oltu paljoa saatu irti, tuskin heistä kumpikaan, mutta toisella oli ilmeisesti ollut huomattavasti varteenotettavammat lähteensä. Poika kävi kieltämättä jälleen jokseenkin hämmästyneeksi kun lepakkomainen nuorukainen kertoi ylpeästi muistiinpanoista, kääröistä ja arvoituksista, näyttäen tyytyväisenä laukkuaan joka epäilemättä piti nämä tiedot sisällään. "Löysit niin paljon? Hitto mikä tuuri, eh. Mä en oikein saanu irti paljoakaan, vaikka taisin myös... nähdä jonkun käärön joskus. Siitä vaan... ehm, on aika kauan" poika myönsi hieman empien, mittaillen toisen näyttämää laukkua kuitenkin kiinnostuneena. Eh, "kauan" taisi olla varsin lievä ilmaisu, eikä hänellä ollut silloin ollut varsinaisesti tilaisuutta tai kiinnostusta tutkiakaan mokomaa kääröä tarkemmin kun se oli pistänyt silmään, mutta toisella tuntui olevan hyvin yksityiskohtaista tietoakin paikasta joka sai nulikan höristämään korviaan. Eh, ei tainnut olla sopivaa kysyä lupaa vilkaista muistiinpanoja...? Arvoitukset ja vastaavat kuulostivat kieltämättä varsin mystisiltä ja mahdollisesti hankalilta. Raunioille tallustelu ei tainnutkaan olla aivan niin suoraviivaista kuin laiha nuorukainen olisi toivonut... tai siis, vaaroja lukuunottamatta.
Pohdiskelu kääntyi pian itse raunioista tämänhetkisiin konkreettisempiin ongelmiin, kuten yksinkertaisesti paikan löytämiseen. Tenka ei tuntunut erityisen vaikuttuneelta purppuratukan todetessa aikoneen seurailla jokea kohti vuoria saaden nuorukaisenkin vilkaisemaan kauempana näkyvistä kiemurtelevaa kuohuvaa vettä hieman empivämmin toisen tokaistessa tämän voivan johtaa harhaan, ja ilmeisesti juoksevan väärään suuntaankin. Viimeinen kommentti sai nulikan näyttämään jälleen hieman hämmentyneeltä kunnes sekin hoksasi toisen kaiketi kaavailevan lauttaa. Eh, kenties tämä olisikin voinut olla varteenotettava ajatus näitä käytännönongelmia lukuunottamatta, vaikka poika ei varsinaisesti itse halunnutkaan luottaa huteran risuista kyhätyn kapistuksen kuljettavan perille virtaa myöten. Tai olisi välttämättä osannut rakentaakaan käyttökelpoista sellaista. Vesi saikin hieman epäluuloisen katseen ennen kuin se kuitenkin kohautti olkapäitään toisen sanoille. "Eh, no. Voi olla. Eihän se välttämättä vie perille, mutta rantaa pitkin näkee ainakin mihin päin menee. Niin kauan kuin huiput näkyy niin... eh, ainakin huomaa jos tämä alkaa mennä ihan väärään suuntaan" se huomautti hieman hapuilevammin kuin itsevarma lepakko, yrittäen kuulostaa siltä että jonkinlainen suunnitelma oli olemassa. Tai, eh, olihan nuorukaisella, mutta sellainen, joka oli laadittu hyvin vähin tiedoin niin paikasta kuin ympäristöstä itsestään joka kieltämättä taisi jättää melkoisesti toivomisen varaa. Se taisi tajuta tämän itsekin, päätyen näyttämään jälleen hieman kiusaantuneelta huomattavasti paremmin asiaan perehtyneen ja valmistautuneen lepakon edessä. Mutta ainakin jonkinlainen aavistus määränpäästä oli, vaikka sekin taisi olla laadultaan kyseenalainen, varsinkin kun maamerkit taisivat olla jossainmäärin tulkinnanvaraisia.
Vaikka itsekin jälleen mietteliäästi horisontin vuorenhuippuja vilkuileva poika ei ollutkaan näyttänyt vakuuttuneelta huipun tunnusmerkeistä, sai äkillinen pohdiskelu lohikäärmeistä sekä näiden purukalustosta sen valpastumaan jälleen toisen todetessa temppelinkin pitävän sisällään mahdollisesti jotain näihin liittyvää. Poika räpäytti silmiään hieman vilkaisten toista huppunsa varjosta, muttei kuitenkaan tuntunut hirvittävän yllättyneenä ainakaan siitä mitä temppelistä kerrottiin, ennen kuin nykäisi hieman päähinettään ja nyökkäsi kevyesti. Eh, kaiketi kumpikin taisi omata ainakin aavistuksen siitä mitä sisältä voisi löytyä.... tai kaiketi edes paikan summittaisesta historiasta. "No. Niin hirveät ettei sekään kyllä ainakaan söisi niillä yhtään mitään" nulikka kuittasi toisen hammaspohdiskelun pienen epävakuuttuneen päänkallistuksen keralla kaiketi hetkahtamatta aiemmasta kannastaan edes lohikäärmeiden kitojen suhteen, tarkastellen vuoristoa kriittisesti kuin olisi arvioinut muotokuvaa joka ei muistuttanut edes etäisesti tarkoitettua esikuvaansa. Pian se kuitenkin vakavoitui ja käänsi katseensa lähes korviaan höristäen takaisin toiseen tämän alkaessa pohdiskella temppeliä ja lohikäärmeitä, jotka ilmeisesti liittyivät paikkaan muutenkin kuin vain huonon vertauskuvan kautta mikä ei helpottanut paljoakaan sen oikean ei-erityisemmin-hampaalta näyttävän huipun löytymistä. Ei epäilystäkään, lepakkomainen olento oli selvästikin löytänyt varsin päteviä tietoja määränpäästään, purppuratukka ei ainakaan muistanut kyläläisten tuntuneen tietävän lohikäärmeistä mitään. Tai ainakaan suuremmin haluavan puhua näistä.
"Juu, jotan sellaista mäkin kuulin! Kai ne.... asui siellä tai jotain. Silloin kauan sitten. Siellä ei kai käy oikein nekään enää" se vahvisti varsin vikkelästi nyt varmempaan, määrätietoisempaan sävyyn, nostaen ohimennen katseensa taivaalle miettivästi kuin etsiäkseen ylhäällä kaartelevia suomuisia petoja. Jo pitkään poissaolollaan loistaneiden olentojen sijasta ainoa mitä tämä kuitenkin sai silmiinsä oli ylitse lehahtava varis, joka ikävä kyllä ei käynyt kummoisestakaan oppaasta haetun temppelin suhteen. Poika seurasi kuitenkin hetken tämän lentoa metsän yllä kunnes puuskahti itsekseen laskien katseensa takaisin joen vastarannalle. Lohikäärmeet olivat kadonneet täältäkin jo kauan sitten... syystä tai toisesta. Kuten tuntui tapahtuneen hyvin pitkälti kaikkialla muuallakin... mielipiteet siitä mitä tämä tarkoitti olivat kaiketi vaihtelevia vaikka suurin osa tuntuikin olevan yleensä jokseenkin helpottunut petojen katoamisesta. Toisen todetessa että paikkaan tuskin olisi asiaa jos asiat olisivat olleet samalla tolalla kuin tuhatkuntavuotta sitten sai aikaan pienen hieman empivän liikahduksen ennen kuin poikakin kuitenkin nyökkäsi. "No... juu. Ehkä ei" se vastasi, mutta pienellä viiveellä, myötäillen vaikkakin hieman jälkijunassa. Tosin syystä tai toisesta se ei vaikuttanut erityisen järkyttyneeltä ajatuksesta vaan enemmänkin vastahakoiselta, luoden muutaman hieman vaivihkaisen katseen lepakkomaisen muukalaisen suuntaan ennen kuin kaiketi muutti mielensä jonkin suhteen, kaiketi jonkin mitä oli aikeissa sanoa. "No, nyt siellä ei ainakaan ole enää ketään. Tai lohikäärmeitä ainakaan. Ehm. On sinne varmaan voinu mennä kaikkea muuta. Kerran siellä on kaikkea vaarallista" Poika lisäsikin sen sijaan epämääräisesti, pyyhkäisten ohimennen jälleen hieman kiusaantuneena takaraivoaan. Vaikka olikin kiinnostunut aiheesta päätellen aivan siitäkin että oli matkalla ominpäin kohti muinaista, mahdollisesti vaarallista temppeliä, jonkin tuntui silti ajoittain kiusaavan laihaa nuorukaista.
Kun toisen huomio alkoikin kiinnittyä olalla riippuvaan hanheen, poika tuntuikin vaihtavan aihetta vastustelematta siitäkin huolimatta että lintukin oli tainnut olla hieman kyseenalaista alkuperää. Välissä kuohuva joki aiheutti kuitenkin asian suhteen pieniä käytännönongelmia, joista vastarannalla istuksiva lepakko ei kuitenkaan näyttänyt olevan huolissaan. Nuhruinen nuorukainen päätyi näyttämään jokseenkin hämmentyneeltä toisen todetessa mielummin tulevan toiselle puolelle jääden katselemaan pää hieman kallellaan olennon kohotessa muina miehinä jaloilleen istumapaikaltaan. Eh, olihan toinen kieltämättä ulkonäöltään melkoisen lepakkomainen tapaus, mutta purppuratukka ei ainakaan nähnyt tällä siipiä... pian kuitenkin ilmeni ettei tämä kaiketi moisia edes tarvinnut. Hämmentävän luontevasti solakka olento valmistautui keräten tavaransa ja ponkaisi sitten muitta mutkitta ilmaan kuohuvan veden ylle. Poika ehti hädin tuskin säpsähtää äkillistä loikkaa kun lepakko jo tömähti vastarannalle lähes hänen viereensä, saaden nulikan ähkäisemään yllättyneenä ja kompuroimaan askelen takaperin lähes menettäen tasapainonsa. Tämä taisi olla melkoinen saavutus kun pelkällä tasamaalla seisominen tuotti ongelmia siinä missä toinen jo loikki vaikeuksitta jokien ylitse korvaansa lotkauttamatta... tosin kaikeksi onneksi tämä onnistui kuitenkin olemaan lentämättä toistaiseksi selälleen jääden hetkeksi tuijottamaan jokseenkin tyrmistyneenä muina lepakkoina ylös kapuavaa olentoa. Valkoinen kissa tämän tuntumassa puolestaan ilmaisi mielipiteensä rääkäisemällä ja säntäämällä niskojaan pörhistellen kauemmas rantaa myöten, näyttäen sydänjuuriaan myöten pöyristyneeltä koko tapauksesta. Mokomakin draamaeläin. Poika sentään ei tuntunut ottavan tilannetta lähellekään niin raskaasti. "Oho, hitto, se oli hienoa! Miten... En ole koskaan nähny että joku--" se aloitti ilmeisen vaikuttuneena toivuttuaan pahimmasta hämmingistään, kunnes äkkiä petomainen karjaisu halkoi ilmaa keskeyttäen mitä nulikka olikaan aikeissa sanoa. Poika säpsähti ollen vähällä taas kompuroida koipiinsa silkasta yllätyksestä, katseen singahtaessa lähes välittömästi takaisin alajuoksulle josta oli hetkeä sitten saapunut. "Ehh? Mitä hit--" se töksäytti tyrmistyneenä, jännittyen kuitenkin äkkiä paikalleen jääden hetkeksi itsekin tuijottamaan silmät suuriksi levinneinä takaisin joenvartta myöten. Jokin suuri, karvainen ja varsin uhkaava hahmo oli kohoamassa esille lohkareiden ja pensaikon takaa, alkaen epäröimättä työntyä kivikon poikki kohti huomattavasti kepoisempaa kaksikkoa, murhanhimoinen virne petomaisella kuonollaan. Tuskin edes täysin yllätyksellä napatun laihan nuorukaisen oli vaikea arvata mitä otus aikoi, varsinkin kun tämä varmuuden varalta kertoi tämän itsekin innokkaasti torahampaisia leukojaan louskuttaen. Otus oli.... seurannut häntä? Koko matkan, ilman että hän oli hoksannut mitään? Seikka olisi saattanut hyvinkin olla varsin vaivaannuttava ellei tilanne olisi ollut niin vaarallinen kuin oli, mutta kuitenkin jokseenkin kiusaantunut ilme ehti häivähtää pelästyneen nulikankin naamalla tämän astuessa kuitenkin refleksinomaisesti kauemmas lähestyvästä takkuturkkisesta hirviöstä.
Nyt ei ollut aika jäädä päivittelemään tai manaamaan tilannetta vaan oli hankkiuduttava muualle ja mahdollisimman nopeasti kuten lepakkomainen olento nopeampana huomioi. Purppuratukka töksäytti ilmoille pikaisen, epämääräisen kirouksen ennen kuin pyörähti itsekin pois päin kohti harppovasta valtavasta gnollista suunnitellen seuraavansa esimerkkiä ja luikahtavansa pakosalle metsän suojiin, mutta ikävä kyllä aikomus taisi tällä kertaa jäädä yritykseksi. Äkkiä kasvillisuuden seasta astui esiin toinen likimain yhtä takkuinen ja nälkäinen hirviö katkaisten tehokkaasti pakoreitin jokseenkin mielipuolisen räkätyksen keralla. Nyt nuhruisesta nuorukaisestakin irtosi jo pelästynyt älähdys pakoonpinkaisun muuttuessakin pikajarrutukseksi ja kiireiseksi peräytymiseksi, mikä ikävä kyllä johti takaisin kuohuvan joen penkereelle. "Mit--- Miten hitossa... en mä edes haistanut niitä!" tyrmistynyt purppuratukka protestoi katseen singahdellessa lähestyvästä hyeenamaisesta pedosta toiseen, kuin tämä kaiken epäreiluuden julistus olisi ollut jonkinlainen puolustus. Ikävä kyllä, kumpikaan räkättävistä gnolleista tuskin piittasi moisesta. Kumpainenkin olisi tainnut olla aivan itsekseenkin aivan tarpeeksi murhaava vastustaja laihahkon, lyhyen ja näennäisesti aseettoman nulikan tapauksessa puhumattakaan kahdesta mokomasta, eikä pojalla ymmärrettävästi tainnut olla yhtään enempää aikeita tai haluja kohdata kumpaakaan näistä kuin lepakkomaisella olennollakaan. Tumma katse päätyikin varsin nopeasti haravoimaan hätäisesti ympäristöä pakoreittiä etsien, nuorukaisen päätyessä vilkaisemaan varsin syyllisesti ohimennen lepakonkin suuntaan. Ehh, tarkoituksella tai ei, hänhän oli houkutellut toisenkin gnollien hampaisiin... ellei vikkelämpi lepakko ehtisi vielä luikahtamaan pakoon. Se ikävä kyllä ei kuitenkaan ratkaisisi hänen ongelmaansa. Pälyillen hyeenamaisesta hirviöstä toiseen purppuratukka perääntyi hampaidensa välistä kiroten parhaansa mukaan kauemmas kummastakin, yrittäen kiireisesti keksiä ratkaisua tilanteeseen. "Ehh, hei, kuulkaa nyt! Ollaan kyllä häipymässä jos tämä on teidän aluetta tai jotain! Että... Älkää edes meinatko syödä meitä!" Nulikka napautti kiireesti, kieltämättä jokseenkin kyseenalaisin diplomaattisin lahjoin, vilkaisten ohimennen huolestuneen arvioivasti takanaan kuohuvaa jokeakin ennen kuin katse kuitenkin palasi varuillaan takaisin gnolleihin. "Tuota... voitte kyllä saada tämän linnun jos haluatte, jos jätätte meidät rauhaan. Oikein muuta mulla ei edes ole" lisättiin kuitenkin pikaisen punninnan jälkeen, vaikkakin enemmän tai vähemmän pitkin hampain. Ikävä kyllä nuorukainen ei tainnut oikeastaan uskoa itsekään kahden murhanhimoisen gnollin tarttuvan moiseen tarjoukseen, olivathan nämä jo tehneet selväksi haikailevansa suurempaa saalista, mutta ainakin nulikka oli varsin vastahakoinen ateriaksi. Eh, tilanne vaikutti kieltämättä varsin pahalta, gnollien onnisuttua yllättämään ja saartamaan saaliinsa joen penkereelle... vaikka ajatus ei houkutellut tippaakaan, saattaisi pian käydä niin, että joen kuohuihin loikkaaminen saattaisi olla houkuttelevampi vaihtoehto kuin rannalle jääminen.... Niin kyseenalainen pelastautumissuunnitelma kuin tämäkin oli.
|
|
|
Post by submarine on Mar 22, 2014 19:36:17 GMT 3
Jos tilanne olisi ollut vähemmän uhkaava ja jos Tenkalla olisi ollut enemmän aikaa miettiä kaikkea varsin yhdentekevää, olisi hän kukaties kiinnittänyt enemmän huomiota vieressä panikoivan pojan protestiin siitä, miten ei ollut edes haistanut hirviöitä etukäteen. Ihmisillä harvemmin oli tarpeeksi nenää yhtään mihinkään, eikä tähän asti vielä yksikään ollut luottanut siihen millään tavalla - toisin kuin nulikka, joka vaikutti suorastaan tyrmistyneeltä moisesta. Ehdottoman epäilyttävää, mutta toisaalta siihen ei tainnut nyt olla erityisemmin aikaa. Gnollit eivät varsinaisesti pitäneet kiirettä, mutta kohti ne silti olivat tulossa. Eipä niin että ne olisivat olleet jotenkin ennenkuulumattomia otuksia. Tenkakin oli kyllä nähnyt sellaisia, ja myös nahistellut sellaisten kanssa. Ne kyllä vuosivat verta kuten mikä tahansa muukin, ja myös kuolivat, mutta nämä kaksi vaikuttivat ikävän isokokoisilta. Lisäksi ne olivat päässeet yllättämään, eikä paikka tosiaankaan ollut paras mahdollinen... ja loppujen lopuksi lepakkomainen matkalainen oli yksin. Tai toki poikakin oli olemassa, mutta parhaalla tahdollakaan hän ei kyennyt näkemään tätä huitomassa valtavaa koirankuonolaista nyrkillä tai veitsellä. Tai millään muullakaan. Pakeneminen olisi ehdottomasti paras valinta, mutta se tarkoittaisi myös toisen jättämistä yksin pulaan. Se... ei tuntunut mukavalta ajatukselta. Osaamatta vielä tehdä mitään varsinaista valintaa tilanteen suhteen, niin vähän kuin aikaa olikin, kyyristyi Tenka varuillaan ympärilleen pälyillen, laskien kätensä jonnekin vyötärönsä tienoille. Ehh, tämä ei nyt näyttänyt yhtään hyvältä.
Valtavat, nuhruiset ja murhanhimoiset gnollit lähestyivät pitäen meteliä ja ärinää, aikomatta selvästikään antaa minkäänlaista ylenpalttista armoa kaksikolle. Niillä vain ei ollut sellainen kiire että olisi pitänyt ryntäillä. Kuola tosin valui jo suupielistä ja valtavat, kellertävät hampaat vilahtelivat niiden takaa. Yksinkertaisinkin olisi kyllä tajunnut että otukset olivat nälkäisiä, tai ainakin ruuasta ahneita, ja täysin yksioikoisia asian suhteen. Niitä tuskin kiinnostaisi mikään vastaväite, mutta siitä huolimattakaan purppurapäistä poikaa ei kaiketi voinut syyttää yrittämisestä. Oli lopulta hyvin kyseenalaista, mitä muutakaan tilanteessa olisi voinut tehdä. Se tosin sai silti lähinnä Tenkan vilkaisemaan tätä aavistuksen hämmentyneenä, ja valtavat hirviöt räkättämään vähintäänkin pahantahtoisesti ennen kuin jatkoivat ärinällä. "Me otetaan sekin! Syödään kaikki!" ilmeisesti johtajallisempi gnolleista, ensin ilmaantunut tummaturkkisempi, tyytyi ärjäisemään melkoisen lopulliseen sävyyn. Kuten monien raakalaismaisten otusten kohdalla, eivät nämäkään selvästi piitanneet juuri muusta kuin vahvimman oikeudesta. Kaksi yllätettyä ja saarrettua olivat niiden armoilla, eikä niillä ollut mitään syytä olla mukavia tai reiluja. Ne eivät edes miettineet tai epäröineet, kunhan tulivat kohti. Kumpikin alkoi jo ottaa parempaa otetta suuresta nuijastaan, kiertäen pitkäkyntisiä, likaisia kouriaan niiden ympärille.
Nälkäiset otukset ja varsin lupaava, melkeinpä selvä tilanne olivat omiaan synnyttämään paljon itsevarmuutta, eikä tainnut olla erityisen yllättävää että toinen hirvittävistä gnolleista lopulta päätti jättää vaanimisen ja kärsivällisen etenemisen sikseen. Vaaleampi, hieman holtittomamman oloinen tapaus päästi lopulta hirmuisan karjahduksen, hyökäten äkkiä ja varoittamatta, nuija tanassa ja hampaat irvessä, kohti lähintä saalista. Se oli Tenka. Hyökkäys oli nopea, mutta ei jäänyt millään tavalla huomaamatta - hän kuitenkin oli lähinnä pälyillyt ympärilleen paraansa mukaan. Hetken verran olisi voinut tosin silti luulla kohtalon jo kolkuttavan, mutta eipä kuitenkaan. Äkkiä, jo kun se oli melkein liian myöhäistä, kiskaisi lepakkomainen tapaus ähkäisten jotakin esille. Ilman halki viuhahti jotakin metallisen kilahduksen saattelemana, ja äkkiä valtava gnolli horjahtikin ulisten taaksepäin, puristaen kuonoaan tuskaisesti. Äkkiä Tenka ei ollutkaan läheskään yhtä aseistamaton tai harmittoman näköinen, sillä ilman sen suurempia varoituksia lepakko oli kiskaissut nopeasti ja näppärästi jostain viittansa alta aseen - vähemmän tavanomaisen sellaisen. Jämäkkä, lyhyehkö ja jossain määrin sisäänpäinkaartuva terä ei ollut vielä erityisen kummallinen, mutta sen kahvasta lähti pitkä ketju, jota hän pyöritti nyt toisessa kädessään. Sen päässä roikkui (tai viuhui) jämäkkä, melkein nyrkin kokoinen rautapaino, jota hän pyöritti nyt varoittavasti ilmassa. Metallimötikkä oli tempaissut gnollia kuonoon, ja ilmiselvästi (ja oletettavasti) se teki kipeää. Pahasti. Sisun lisäksi hirviöstä oli isketty irti nähtävästi myös muutama suuri, keltainen hammas, joita otus parhaillaan syljeskeli ulisten suustaan. Mitä Tenkaan itseensä tuli, ei hän oikeastaan näyttänyt yhtään sen itsevarmemmalta tai tyytyväisemmältä kuin äskenkään. Mutta toisaalta hän sentään osasi tämän touhun aivan tarpeeksi hyvin. Lepakon kaikki huomio kiinnittyi nyt vain ja ainoastaan edessä ulisevaan gnolliin ja sen seuraaviin aikomuksiin. Hän tuijotti sitä silmä kovana, suoden korkeintaan välillä sivuttaisen vilkaisun pojan ja toisen gnollin suuntaan.
"Veli! Se löi! Se löi!" valitti vaaleaturkkisempi gnolli varsin surkeana, kuin olisi juuri saanut kokea suurtakin vääryyttä. Otus ei selvästikään nauttinut olostaan juuri nyt, ja paremman puutteessa nähtävästi sitten valitettiin. Mainittu veli ei tosin selvästikään ollut mielissään tilanteesta miltään kantilta, ja päästi ilmoille kovan, vihaisen ärähdyksen, pamauttaen nuijallaan maata. "Tyhmä! Tapa se! Tapa! Se pakenee! Lyö sitä!" ärhäkämpi tapaus karjui, ottaen itsekin jo varsin totisia askeleita kohti ikävästi vastarintaan käyviä saaliita. Äkkiä sekin kuitenkin ärjäisi tuskissaan, horjahtaen aavistuksen. Syytä tuskin tarvitsi miettiä erityisen pitkään, sillä sen olkapäässä törrötti äkkiä varsin jokin, joka näytti erehdyttävästi ihka oikealta, vieläkin syvään uponneesta osumasta väpäjävältä nuolelta. Pienempi ja hintelämpi otus olisi todennäköisesti ollut jo maassa, mutta tämä kammotus tyytyi vilkaisemaan yllättyneen raivoissaan taakseen, äristen yhä vihaisesti. Siltä suunnalta kun oli kuulunut myös äkillinen, uhmakas huuto. Syyllistä äkilliselle väliintunkemiselle ei tarvinnut etsiä pitkään, sillä nyt suurehkon kiven päällä vähän matkan päässä seisoi... jonkinlainen matkalainen. Vaikka yksityiskohtiin tuskin olikaan liiaksi aikaa tai kiinnostusta kenelläkään, oli kyseessä silti kaiketi nuorehko miehenalku tai vanhahko poika, ei niin erityisen pitkä, mutta jämäkkää tekoa kylläkin, ja aavistuksen sotkuisen oloinen. Ei aivan ihminen, mutta kuitenkin tarpeeksi sinne päin, ettei kaiken keskellä juuri ehtinyt huomata liian suuria eroja. Tämä oli jännittynyt jousi yhä kädessään tarkkailemaan tilannetta, hapuillen aavistuksen häkeltyneen oloisesti uutta nuolta kun yksi ei ollut riittänyt. Selkäkotelosta pilkisti vielä monta samanlaista, valkosulkaista nuolta. Muutenkin tämän varustus näytti jokseenkin soturimaiselta; tämä oli sonnustautunut erehdyttävästi rengaspanssarilta näyttävään sotisopaan, ja vyötäisillä roikkui lyhyehkö miekkakin. Tarkkasilmäinen olisi voinut varmaankin huomata myös keihään, joka nojasi vieressä kiveä vasten, odottamassa kaiketi mahdollista käyttötarvetta. Nuorukaisen silmät olivat aavistuksen levällään, eikä tämä muutenkaan totta puhuen tainnut näyttää aivan varmalta siitä, oliko tekemässä mitään turhan järkevää nyt. Kyllä tämä selvästi valmis oli, mutta tilanne näytti tuskin silti ainakaan erityisen suotuisalta juuri nyt...
Olipa äkkiä jostakin ilmaantunut tapaus kuka olikaan, ei se ainakaan ilahduttanut keihäästä saanutta gnollia hiukkaakaan. Valtava peto päästi raivoisan ärähdyksen, repäisten olastaan törröttävän heittoaseen irti. Se oli mitä ilmeisimmin väkäpäinen, ja pakolla repiminen sai veren suihkuamaan, mutta se ei huolettanut hirviötä hiukkaakaan. Se vain paiskasi keihään sivuun, kääntyen kohti uutta tulokasta äristen ja hampaat irvessä. "Tapa ne! Tapa!" kammotus karjaisi taakseen, yhä kuonoaan valittavalle lajitoverilleen (ja kaiketi veljelleen) ennen kuin lähti nuijaansa heristäen nyt huomattavasti rivakammin kohti julkeasti keihäitä viskovaa tapausta. Se sai nuorukaisen valpastumaan, ja tämä alkoi kiskoa uutta keihästä käteensä. Vaikea sanoa miten hyvät mahdollisuudet tällä oli, mutta se ei toisaalta tainnut juuri nyt olla tähdellisintä - toisin kuin se, että kuonoonsa saanut tuntui vihdoinkin saavan sen verran sisua takaisin, että hyökkäsi nyt uudelleen päälle kaunaisesti äristen, heiluttaen nuijaansa kaksin käsin ja suuremmin kohteita valikoimatta. Ja vaikka ne olivatkin villejä ja harkitsemattomia, olisi mikä tahansa huitaisuista eittämättä pystynyt rikkomaan luita tai murskaamaan nyt vaikkapa kallon. "Juokse! Pois tieltä!" Tenka sai ähkäistyä, ennen kuin teki itse juuri niin. Hän ei halunnut jäädä kokeilemaan saisiko hirviön perääntymään vielä uudestaan nopealla huitaisulla. Oli parempi odottaa hyvää paikkaa... joko iskeä tai paeta.
|
|
|
Post by spyrre on Apr 8, 2014 3:31:24 GMT 3
Kenelläkään ei tainnut olla mitään vastaanväittämistä siihen, että tilanne oli yhtäkkiä ottanut käänteen hyvin huolestuttavaan suuntaan. Saaliinhimoisten, likaisten kaksijalkaisten petojen lähestyessä ei joen rantaan lepakkomaisen muukalaisen keralla saarrettu nuhruinen nuorukainen voinut kuin manata mielessään huolimattomuuttaan, varautuneiden tummien silmien katseen singahdellessa jokseenkin epätoivoiseen sävyyn lähestyvästä hirviöstä toiseen. Kumpikin takkuinen hirviö oli valtava ja saastainen ja puristi varmastikin luita murskaavaa nuijaa teräväkyntisissä kourissaan; kuinka hän ei ollut huomannut kummankaan otuksen luikkivan jäljessään jos hirviön pilkallisen, voitonriemuinen haukahtelu piti paikkansa ja nämä olivat seuranneet häntä jo pidemmänkin ajan? Eh, kieltämättä hän oli kyllä käyttänyt suuren osan huomiostaan reitin löytämiseen ja pyörittelemään mielessään niitä harvoja asioita jotka tiesi vuorilla piilevästä mystisestä temppelistä... ja nyt jopa muukalainen oli pulassa hänen takiaan. Mutta vaikka jälkiviisauteen ja itsesyyttelyyn uppoaminen olisi voinut ollakin helppoa, ne eivät ratkaisseet kimppuun pyrkivien gnollien ongelmaa millään tavalla. Nyt ei ollut aikaa moiseen, olisi keksittävä jotain muuta... ja pian.
Valtavat hyeenamaiset hirviöt lähestyivät nälkäisinä ja epäröimättä, ilmeisen varmoina voitostaan, eikä hermostunut, aseeton purppuratukka voinut oikeastaan epäillä näiden logiikkaa vaikkei tästä millään muotoa pitänytkään. Ei ollut suurikaan yllätys että hanhen tarjoaminen petokaksikolle heidän sijastaan kuitattiin lähinnä pilkallisella, haukahtelevalla naurulla, mikä sai pienen epämääräisen irveen käväisemään pojan kasvoilla. Eh, olisihan se pitänyt arvata ettei heillä kyllä ollut mitään neuvottelunvaraa, parhaillaan melkoisen alakynnessä jo alunperinkin. Ei ollut myöskään yllästys, että lopulta nuijaansa jo malttamattomasti puristava vaaleaturkkisempi otus kyllästyi viivyttelyyn ja hyökkäsi ärähtäen kohti kuohuvan veden ääreen saarrettua kaksikkoa.... tai tarkemmin sanottuna vieläkin paikallaan kyhjöttävää lepakkoa, kuten silmänräpäystä myöhemmin kävi ilmi. Hermostuneella nulikalla ei lopulta ollut ollut aikaa laittaa varsinaisesti merkille muuta kuin se ettei tämä ollut ainakaan vielä pyrkinyt pakoon takaisin joen ylitse, ja gnollin viimein rynnätessä eteenpäin nuija koholla näytti hetken verran olevan jo liian myöhäistä. Poika ähkäisi kauhistuneena kompuroiden askelen kauemmas ollen jo vähällä huudahtaa varoituksen, mutta kurkusta pyrkivä älähdys muuttuikin varsin nopeasti yllättyneeksi henkäisyksi kun jokin äkkiä suhahti ilman halki, saaden gnollin ulahtamaan tuskasta ja kompuroimaan taaksepäin kuonoaan puristaen. Lepakkomainen olento näytti tempaisseen viittansa alta aseen, joka vieläkin viuhui uhkaavasti ilmassa, pojankin jäädessä hetkeksi tuijottamaan kapinetta hölmistyneenä. Mitään tämän kaltaista se ei ollut ennen nähnyt, muukalaisen käsitellessä kummallista asetta kuitenkin varsin tottunein ottein, pyörittäen ketjun päässä viuhuvaa metallista palloa uhkaavasti samalla puristaen toisessa kädessään jonkinlaista terää. Vaikka viritys olikin varsin outo ja sai osakseen silmienräpäytyksen jos toisenkin, tuntui tämä silti toimivan, saaden irronneita hampaita kidastaan sylkevän ulisevan gnollin epäröimään... vaikkakin ikävä kyllä vain hetken. Isku oli varmasti ollut kivulias, mutta ei tarpeeksi kaataakseen hirviötä... entä sitten kun toinenkin ehtisi mukaan?
Ikävä kyllä, tätäkään ei tarvinnut odotella kovinkaan kauaa. Varsin pian toinen gnolli kuittasi kuonoaan kivuliaasti puristavan veljensä ulinat äkäisellä komennuksella ottaa saaliit hengiltä samalla kun tummempikin peto vetäisi aseensa valmiiksi harppoen äristen kohti. Pojan jännittynyt katse singahti uhkaavasti asettaan pyörittävästä lepakko-olennosta nopeasti lähestyvästä hirmusta toiseen, tämän valmistautuessa luikahtamaan pois alta minne tahansa missä sattuisi ilmenemään edes suhteellisen varteenotettava pakoreitti. Kuitenkin se, ettei tämä lopulta ollut yksin sai tämän epäröimään, siitä huolimatta että laiha aseeton poika tuskin olisi ollut kummoinenkaan apu petoja vastaan. Eh, kenties lepakko olisi onnistunut pitämään yhden gnollin loitolla, mutta kaksi taisi jo olla liikaa tällekin... Äkkiä jokin kuitenkin liikahti kohti harppovan tummemman gnollin takana ja ilmassa kajahti uhmakas huudahdus, kun toinenkin gnolli päästi äkkiä tuskaisan ulvahduksen. Poika säpsähti yllättyneenä kääntyen häkeltyneenä katsomaan raivokkaasti ympäri pyörähtänyttä petoa jonka olassa törrötti nyt syvälle uponnut nuoli... ja varsin pian lohkareelle loikannut ampujakin pisti hölmistyneen purppuratukan silmään. Jostain oli ilmaantunut vieras, (ei sillä että hän olisi lopulta lepakkoakaan oikeastaan tuntenut) aseistautunut ja panssaroitu nuorukainen, hapuillen jo seuraavaa vasamaa ensimmäisen nuolensa jälkeen kenties hieman epävarmoin elkein... eikä tämä jäänyt huomaamatta kostonhimoiselta gnolliltakaan.
Eh, tilanne oli kieltämättä saanut uuden varsin äkillisen käänteen, mutta ikävä kyllä vaara oli silti kaikkea muuta kuin ohi. Vasama ei ollut tarpeeksi pysäyttämään raivostunutta hyeenamaista hirviötä vaan tämä repäisi nuolen pelottavan helposti irti itsestään, pyörähtäen nyt hampaat irvessä kohti uusinta tulokasta joka hapuili jo uutta ammusta käsiinsä. Purppuratukallakaan ei ollut aikaa huolestua tai edes hämmentyä tästä enempää tähän hätään kun se saikin varsin pian muuta ajateltavaa, kaiketi pahimmasta kivusta toipuneen vaaleampiturkkisen pedon rynnistäessä nyt jälleen raivokkaasti heitä kohden. Kuka uusi muukalainen sitten olikaan, tätä täytyisi ihmetellä myöhemmin, pojan hämmentyneiden elkeiden korvautuessa jälleen nopeasti jännittyneellä varautuneisuudella epäluuloisen katseen palatessa kiireesti takaisin toiseen gnolliin uutta muukalaista kohti kääntyneen tummemman yksilön haukahtaessa ilmoille pahaenteisen komennuksen. Poika kirskautti hampaitaan ja töksäytti niiden lomasta ilmoille pikaisen kirouksen kun peto rynnisti nuijallaan murhaavasti huitoen päin. Nulikka ei tarvinnut montaakaan kehotusta noudattaakseen lepakon esimerkkiä, vaikka aika oli käydä varsin vähiin gnollin hurjistuneen rynnistyksen edessä. Toisen livahtaessa pois otuksen iskun tieltä horjahti poikakin kiireesti kauemmas, kompuroiden hätäisesti rannan kivikon poikki ehtien hädin tuskin vilkaisemaan olkansa ylitse gnollin suuntaan, epävarmana sen suhteen mitä olisi tehnyt seuraavaksi. Hän oli tuntenut nuijan iskun suhahtavan ohitse uhkaavan läheltä, mutta ainakin toistaiseksi myös lepakkokin oli tainnut ehtiä pakoon... mutta molemmat raivokkaat gnollit olivat silti vieläkin jaloillaan. Ehh, kirottua... kai kaksi muukalaista pärjäisivät...? Niin uhkaava kuin tilanne olikin, sai moinen pakoon huitominen silti aikaan jälleen varsin turhautuneen ailahduksen purppuratukan mielessä vaikka se lopulta ei tiennyt mitä muutakaan olisi voinut tehdä tähän hätään.
|
|
|
Post by submarine on Apr 9, 2014 18:48:42 GMT 3
Niin paljon kuin kaikenlaisia vähemmän mukavina pidettyjä olentoja, kuten gnolleja, örkkejä, hiisiä ja muita sensellaisia, naljailtiin ja vähäteltiinkin pelkkinä typerinä raakalaisina, ei se ikävä kyllä tainnut tehdä niistä juurikaan vähemmän ikäviä nenätysten. Vaikka toinen kahdesta koirankuonoisesta hirvityksestä olikin saanut muuta mietittävää, tunki toinen nyt vihdoin murjomisen jäljiltä sisunsa löydettyään päälle kovaa ja äänekkäästi. Tenka perääntyi sen tieltä ilman minkäänlaisia hullunrohkeita aikomuksia kohdata otusta jossakin rehdissä ja suorassa taistelussa - ja niin teki kaikeksi onneksi purppurapäinen poikakin. Tämä taisi tosin kiinnostaa ärisevää, raivoavaa ja kostonhimoista gnollia huomattavasti vähemmän kuin sen nenän vinoon tempaissut lepakko, ja riemukseen Tenka saikin varsin nopeasti sen koko huomion. Hirviö tuli päälle nuija heiluen ja kovaa. Hän veti matalaksi ensimmäisen murhaavan nuijaniskun tieltä, ja loikkasi parhaansa mukaan kauemmas seuraavan tullessa. Mutta kostonhimo teki gnollista päättäväisen, ja se painoi yhä vain päälle. Seuraava isku tuli jo pelottavan lähelle, ja pelottavan vahva otus vaihtoi suuren nuijan suuntaa ilmassa aivan liian helposti. Paikan hakeminen jonkinlaiselle vastahyökkäykselle sai jäädä sikseen kun lepakkomainen tapaus keskittyi vain pysymään parhaansa mukaan poissa aivan liian ison ja ärhäkän otuksen tieltä. Vaikka olikin vikkelä, tiesi Tenka varsin hyvin itsekin, ettei pystyisi välttelemään gnollin iskuja loputtomiin. Ja varsin pian se osoittautuikin todeksi, kun hirviö kohotti nuijan päänsä ylle ja kiskaisi sen alas häntä kohti kaikin voimin. Lepakko ehti hädin tuskin tajuta iskun tulevan, ja väistö jäi enemmänkin pelkäksi surkeaksi sivuun nytkähdykseksi. Jollain ihmeellä se riitti saamaan pään pois iskun tieltä, mutta toisaalta se myös kiskaisi hänet täysin kaikesta tasapainon tapaisestakaan. Ja kun valtava nuijanpää pamahti kivikkoon puolta silmänräpäystä myöhemmin, singoten soraa ja kiveä joka puolelle, ei hän enää voinut muutakaan kuin horjahtaa raskaasti kumoon.
Pään kolahtaminen teräviin kiviin teki kipeää, mutta Tenkalla ei ollut juurikaan aikaa jäädä miettimään sitä - tai oikein mitään muutakaan. Valtava gnolli häämötti yläpuolella, puskien yhä vain päälle minkä ehti, nyt huomattavasti kirjaimellisemmin, ja hän pystyi jo melkein haistamaan sen mädän hengityksen. Seuraava isku koituisi aivan varmasti kuolemaksi jos sen antaisi vain tulla, ja kaikessa hätäisessä paniikissakaan lepakolla ei ollut mitään aikomusta heittää henkeään aivan noin vain. Vaikka hän ei ei itseään miksikään varsinaiseksi soturiksi laskenutkaan, oli hän silti oppinut tempun jos toisenkin. Ja nyt niistä olisi ehdottomasti hyötyä. "Kuole! Kuole! Murskaksi!" gnolli karjui raivoisasti samalla, kun harppasi maahan kaatunutta lepakkoa kohti, kohottaen nuijaansa pään päälle uhkaavasti. Se ei kuitenkaan saanut Tenkaa painautumaan kasaan tai kompuroimaan kömpelösti johonkin suuntaan pakoon. Päin vastoin. Kun gnolli tuli, pyörähtikin hän mahdollisimman ketterästi maassa suoraan sitä kohti - ja sen koipien lomasta ohi. Temppu sai hirvityksen selvästi hämilleen, ja sen nuija pamahti maahan uudemman kerran, kohtaamatta muuta kuin kiveä ja soraa. Mutta vaikka se olikin ovela veto, ei Tenka ollut aikeissa vain livistää. Tilaisuus teki varkaan, ja tässä oli nyt yksi harvoista tilaisuuksista kääntää tilannetta ympäri. Lepakon kantama pitkäketjuinen, kaksiosainen ase oli kukaties kaikkea muuta kuin paras mahdollinen, kuin valtava hirviö tunki päälle antamatta tilaa sen käyttämiseen, tai oli yritettävä pyöriä maassa henkensä edestä, mutta jos vain osasi käyttää sitä, tarjosi se mahdollisuuksia. Vain muutamaksi hyvin nopeaksi hetkeksi Tenka jäi gnollin jalkoihin ennen kuin harppasi kauemmas, mutta tarpeeksi tarkkasilmäinen sivustakatsoja olisi voinut huomata hänen tehneen jotain noina hetkinä. Ja hyvin pian gnollikin huomasi sen kun hän pyörähti kauemmas hakien jalkoja alleen; pitkä, rautainen ketju oli kierretty tiukasti ja moneen kertaan sen toisen jalan ympärille. Ja ennen kuin otus ehti varsinaisesti miettiä tilannettaan, horjahti se yllättyneesti ärähtäen kun vastarintaan käyvä matkalainen tiukensi otettaan aseen toisesta päästä, kiskoen kaksin käsin vieläkin selin olevaa gnollia. Se ei kaatunut, mutta sen jalkojen päällä oli kuitenkin sen verran painoa, että moinen horjuttaminen pakotti otuksen lähinnä vain pysymään pystyssä ja ärisemään. Kun se yritti ottaa askeleen, vaihtoi Tenka suuntaa, kiskoen sitä aina mahdollisimman hankalasti ja kiertäen kääntyilevän otuksen mukana. Eikä se selvästikään tiennyt tai ymmärtänyt mitä tarkalleen oli tapahtumassa. Kunhan ärisi, huitoi ja horjui.
Samaan aikaan kun Tenka yritti parhaansa mukaan pärjätä tavalla tai toisella valtavalle, vihaiselle gnollille, sai mitä ilmeisimminkin ehdoin tahdoin kaiken keskelle ja väliin tunkenut jousimies vaivoikseen toisen samanmoisen. Siitä kyllä törrötti jo nuoli, mutta se ei tuntunut juurikaan edes mietityttävän hirvitystä, saati sitten hidastavan. Se oli yhtä nopeasti hyökkäyskannalla kuin veljensäkin lähettyvillä, lähtien jo jonkinlaiseen raivoisaan rynnäkköön kohti kiveä jonka päällä julkea nuorukainen seisoskeli. Ja olipa tämä sitten odottanut sitä tai ei, oli se ilmeestä ja ähkäisystä päätellen siltikin varsin epämiellyttävä käänne. Hetkisen tämä näytti kukaties jopa siltä kuin olisi harkinnut häipymistä samoin tein, mutta joko rohkeus tai vaistonvarainen paniikki ajoi siltikin tämän toimimaan rivakammin. Nuori soturi kiskaisi kotelosta nopeasti esiin toisen nuolen, jonka sovitti varsin näppärästi ja vauhdilla jousensa jänteelle. Elkeet olivat kokeneita, ja tietystä hätäisestä olemuksesta huolimatta aseita oli selvästi käytetty ennenkin. Gnolli ei piitannut hiukkaakaan nopeista reaktioista, vaan jatkoi kohti vyörymistä ärjyen ja nuijaansa heristellen. Se ei selvästikään tuntenut minkäänlaista pelkoa tai kuolevaisuutta. Ehkä se ei vain osannut ajatella moisia... tai sitten se luotti siihen, että moinen vääjäämätön raivo saisi muut epäröimään ensin. Ja niin se saikin, muttei tarpeeksi estääkseen nuorukaista päästämästä toista nuolta jänteeltään. Ja raivoa tai ei, syvälle reiteen iskeytyvä nuoli katkaisi gnollin raivoisan hyökkäyksen lyhyeen. Se horjahti ja romahti ryskyen maahan, ehtien päästää vain tyrmistyneen raivonkarjaisun ennen kuin sai kitansa täyteen soraa. Hyökkäys saattoi olla raivokas, mutta jalat olivat silti lihaa ja verta.
Hetken verran olisi eittämättä voinut luulla kaiken olleen siinä. Niin taisi tehdä ainakin joustaan käytellyt nuorukainen, joka jäi vain tarkkailemaan maahan kaatunutta hirvitystä varuillaan, vetämättä ainakaan uutta nuolta esiin. Hirviö ei ollut vielä heittänyt henkeään, se liikkui ja kakoi ja pyöri edelleen maassa, mutta nuoli oli silti syvällä sen reidessä. Käytännönläheisempi olisi kukaties kiskaissut saman tien uuden nuolen esiin lopettaakseen hirviön rimpuilut, mutta ilman sitäkin tämän olisi eittämättä pitänyt riittää. Nuori soturi ehti jo rentoutua hieman, selkeästi helpottuneena, ennen kuin säpsähti ja värähti hetkeksi osumasta herpaantuneen gnollin iskostaessa murhaavan tuijotuksensa tähän. Se ei ollut minkään lyödyn ja voitetun kaunainen tuijotus, vaan tuijotus täynnä raivoa ja kostonhimoa. Ja niin uskomatonta kuin se nopeasti miettien ehkä olikin, lähti gnolli silti kiskomaan itseään uudelleen pysyyn - eikä edes erityisen hitaasti tai vaivalloisesti. Se kompuroi ja huitoi, mutta siitä huolimattakin se oli nousemassa jaloilleen. Jousimiehen tapainen päästi hätäisen ähkäisyn jo toistamiseen, jääden hetkeksi aavistuksen epävarmaksi kuin ei olisi ollut varma mitä olisi pitänyt tehdä. Gnolli oli jo kerran ammuttu alas, ja kaiken järjen mukaan sen olisi pitänyt alhaalla pysyäkin, mutta se ei vain suostunut. Tarve paikata käsistä karkaavaa tilannetta taisi ajaa nuorukaista enemmän kuin mikään muu, kun tämä hätäisesti kiskaisi vielä kolmannen nuolen. Sitä ei selvästikään ehditty miettiä liikaa, ja nuorukainen päästi sen matkaan nopeasti ja hätäisesti. Ja kukaties se johtui siitä, tai sitten vain yksinkertaisesti gnollin omista, raivoisista taidoista, mutta kolmas ei enää löytänyt paikkaansa. Hirviöllä ei ollut mitään kunnollisia suojautumiskeinoja, mutta en valtava vasen koura taisi silti olla parempi maali tässä kohtaa kuin vaikkapa kurkku. Muitta mutkitta ja empimättä valtava peto heilautti sen nuolen tielle, piittaamatta hiukkaakaan tuskasta joka eittämättä seurasi kun se lävisti koko käsivarren. Ei, sillä oli uhri jolle kostaa, ja se ei aikaillut rynnätessään kohti. Eikä nuorukaisella tainnut ikävä kyllä olla siihen paljoakaan sanottavaa - paitsi hätäinen huudahdus.
Gnolli tuli kovaa ja raivolla päin. Oli kiven ansiota ettei se voinut vain jyrätä nuoren soturin ylitse kuin raivo härkä, mutta se ei sitä juuri haitannut. Yksikin koura riitti kyllä nuijan käyttelemiseen, ja se huitaisi uhriaan kohti kovassa, raivoisassa kaaressa. Soturi osasi hädin tuskin muutakaan kuin vain vetäytyä parhaansa mukaan matalaksi iskun tieltä, ja taisi olla enemmänkin tuuria kuin taitoa, että valtava ase meni ohitse. Tämä ei kuitenkaan selvästikään halunnut kokeilla onneaan uudestaan kiikkerällä kivellä, vaan loikkasi (tai kukaties kompuroi) alas sen toiselle puolelle, toivoen kaiketi väliin jäävän lohkareen antavan edes vähän etäisyyttä ja suojaa. Sitä toivoa ei kuitenkaan pitkään kestänyt, sillä reiteen ammutusta nuolesta huolimattakin valtava hirvitys loikkasi karjuen kiven päälle. Sen toisella puolella nuorukainen kompuroi parhaansa mukaan kauemmas. Turhaksi käynyt jousi oli jo heitetty sivuun, paiskattu pois tieltä aivan samalla tavalla kuin kaiketi koko äskeinen asema ja suunnitelmakin. Raivoisalla gnollilla ei ollut aikomustakaan antaa minkäänlaisia hengähdystaukoja uhrilleen, vaan se loikkasi pelottavalla voimalla ja metelillä alas perään, nuija huitoen. Haettua murskaavaa iskua ei vieläkään löytynyt, mutta nuorukainen kompuroi silti äkkiä melkein kaksin kerroin taaksepäin, kun nuijan pää survaistiin tämän vatsaan. Kukaties tämä olisi huutanutkin, mutta isku vei ilmat keuhkoista. Kyseessä oli kaiketi enemmänkin kivun ja hengenvaaran tuoma paniikki kuin mikään muu, kun tämä kiskoi hätäisesti lyhyen miekkansa vyöltään. Se oli kyllä selvästi terävä ja hyvä ase, mutta se näytti naurettavan pieneltä valtavan gnollin ja tämän nuijan rinnalla, eikä saanut hirviötä edes epäröimään kun se jatkoi päälle tunkemistaan. Pieni tai ei, oli miekka silti miekka, ja kaikesta hätiköinnistä huolimattakin sitä puristi soturi. Gnolli tunki innokkaan raivokkaasti päälle, tavoitellen nyt vain kunnon kuolettavaa osumaan. Se ei edes miettinyt minkäänlaista puolustusta, ja vaikka nuorukainen vastasikin siihen kaikkea muuta kuin uljaan urhokkaasti, tarjosi murjominen silti paikan. Ja äkkiä olikin gnollin vuoro valittaa jälleen, kun lyhyt, terävä terä lävisti sen nuijakäden kyynärvarren. Ja niin paljon kuin hirviöllä olikin sisua ja tarmoa, oli se silti myös verta ja lihaa. Nuija putosi kolisten maahan.
Hetkisen verran gnolli tuntui jopa empivän, jos ei varovaisuudesta niin sitten ainakin kivusta. Se vetäytyi muutaman askeleen lävistettyä, verta tursuavaa käsivarttaan puristaen. Siitä huolimattakaan se ei tuntunut edelleenkään tunnistavan varsinaisesti mitään vaaraa tai pitävän soturia uhkana, mutta ainakin tuska sai sen miettimään uudelleen. Ja niin hyvä paikka kuin tässä olisikin kukaties ollut reteälle soturille jatkaa hyökkäystään, tämä pysytteli varuillaan puolustuskannalla, pidellen miekkaansa edessään parhaansa mukaan suojaamassa mahdollisilta jatkohyökkäyksiltä. Ehkä tällä kertaa hirviö todellakin oli taltutettu ja pysyisi poissa... Taisteluissa harvoin kannatti jättää mitään toivomisen varaan, eikä se tainnut tälläkään kertaa loppua erityisen hyvin. Muutaman hetken verran gnolli valitteli oloaan, mutta varsin nopeasti se löysi taas jostakin sisältään rumaa ja käsittämätöntä sisua ja raivoa. Nuorukainen ehti hädin tuskin ähkäistä taaskaan, kun se äkkiä karjaisi ja hyökkäsi kohti ilman mitään kunnon varoituksia. Miekka oli kyllä edessä suojaamassa, mutta valtavalla hirviöllä oli pitkät kädet, ja yhä verta vuotava koura kiertyi miekkakäden ranteen ympärille samalla, kun toinen löysi jonkinlaisen otteen kaulan tienoilta. Ja vaikka kumpaakin kättä oli telottu, niissä oli silti pelottavan paljon voimaa. Nuorukainen yritti hätäisesti rimpuilla vastaan, potkia gnollia ja kiskoa itseään irti, mutta vaikka olikin varsin jämäkän jäntevää tekoa, ei tämä siltikään pystynyt saamaan paljoakaan aikaan. Hätäiset huudahdukset ja ähkiminen muuttuivat äkkiä huolestuttavaksi pihinäksi, kun ote kurkun ympärillä tiukkeni. Valtavan gnollin tuskin tarvitsisi puristaa kauaakaan rutistaakseen elämän irti vastustajastaan, ja se tuijotti tätä jo äristen jokseenkin voitonriemuisesti. Nyt ei näyttänyt hyvältä...
Jostakin kauempaa kantautui jotakin erehdyttävästi koiran haukkunalta kuulostavaa, mutta juuri nyt paikalla taisi olla hyvin vähän ketää, joka moista ehtisi miettiä. Ehm.
|
|
|
Post by spyrre on Apr 11, 2014 14:41:28 GMT 3
Raivokkaan, muutamaa hammasta köyhemmän gnollin elkeissä oli jo reilusti silkkaa kostonhimoa tämän rynnistäessä veljensä komennuksesta uudestaan eteenpäin nuijaansa heiluttaen... ja jälleen kohti outoa asettaan puristavaa lepakkomaista olentoa joka oli ruhjonut näppärästi hirviön irvistelevää kuonoa. Kauemmas huitovan nuijan tieltä kompuroivalla nuhruisella pojalla ei mennyt kauaakaan tajuta että gnolli ei ollutkaan lähtenyt hänen peräänsä ja tämä pysähtyikin pian uudestaan henkeään haukkoen, kerättyään turvallisen välimatkan itsensä ja otuksen väliin. Kaiketi tässä olisi ollut tilaisuus vain jatkaa matkaa ja painella tiehensä kun kumpikin gnolli näytti olevan kiireinen omalla tahollaan mutta vaikka empikin, pyörähti nulikka kuitenkin ympäri, jääden jännittyneenä seuraamaan mitä tapahtui.
Kumpikin muukalaisista näytti sinnittelevän hurjistuneita takkuisia hirviöitä vastaan, mutta siitä ei päässyt mihinkään etteikö peli olisi ollut hyvin tiukkaa. Valtava gnolli tuskin olisi tarvinnut enempää kuin yhden kunnon iskun murjoakseen pienemmän ja kevyemmän vastustajansa hengiltä tai liikuntakyvyttömäksi, ja hermostunut epätietoisesti sivusta seuraava nuorukainen tiesi tämän myös varsin hyvin. Ehkä hänen olisi pitänyt tehdä jotain.... mutta mitä? Poika mutisi uuden kirouksen hampaidensa lomasta tummien silmien katseen pälyillessä kahden vaiheilla taistelijasta toiseen, ottaen huomaamattaan levottomia sivuaskelia kivikossa. Kaikeksi onneksi se tajusi kuitenkin pysyä pois jaloista, vaikka olikin vastahakoinen lähtemään minnekään. Tosin, varsinkin lepakko tuntui olevan vikkelä liikkeissään, vaikka läheltä piti -tilanteilta ei silti vältytty. Lepakkoa hätyyttävä hirviö tuntui äkkiä löytävän silmittömältä huitomiseltaankin tilaisuutensa, tämän iskiessä äkkiä tätä kohti niin että olennolla oli hädin tuskin aikaa horjahtaa sivuun tämän tieltä välttyäkseen kallonsa halkeamiselta... mutta tasapainoaan tämä ei ehtinyt kuitenkaan pelastaa rysähtäen uhkaavan näköisesti kivikkoon gnollin jalkoihin. Purppuratukka säpsähti vetäisten henkeä järkyttyneenä ottaen jo askelen eteenpäin pedon kohottaessa murhaavasti nuijansa... mutta kaikeksi onneksi ei lepakkomaisesta olennostakaan ollut vielä sisu lopussa. Äkkiä tämä ei maannutkaan enää kivikossa ja gnollin murhaava isku törmäsi vain vasten kivistä törmää. Pojan ilme kävi jälleen varsin tyrmistuneeksi ketterän lepakon seisoessa äkkiä hirviön takana onnistuneena ilmeisesti sitomaan aseensa ketjun otuksen jalkaan, vielä saamatta tätä kaatumaan, mutta pitäen näppärästi hämmentyneen hirviön aisoissa. Taustalta kuuluva toinen varsin tuskainen ärjäisy puolestaan kertoi toisen muukalaisen upottavan jälleen uuden nuolen kauempana riehuvaan hirviöön. Seuratessaan ääntä pojan katse löysikin nopeasti nuolien puhkomana kasaan luuhistuvan tummemman gnollin uskaltaessaan irrottaa huomionsa hetkeksi lepakon pitelemästä otuksesta. Toinen peto oli viimein luuhistunut nuoli syvällä reidessään vaikka vielä liikkuikin, eikä toinen päässyt käsiksi ketjun kanssa taiteilevaan olentoon... toiveikkuus uskaltautui jo nostamaan varovasti päätään kaiken hämmingin keskeltä nulikan mielessä. Gnollien hurjuudesta huolimatta kaksikko saattoi olla tällä hetkellä lähes niskan päällä.... ehkä he vielä selviäisivät...
Mutta vaikka hetken aikaa näyttikin lupaavalta, ei hirviöiden peli ollutkaan vielä pelattu vaikka sivusta seuraavan pojan lisäksi uudempi muukalainenkin tuntui jo luulevan niin. Tuskin purppuratukka oli ehtinyt vetää henkeä helpottuneeseen sävyyn, kun äsken kaatunut gnolli ponkaisikin äkkiä takaisin jaloilleen. Jousella aseistautunut nuorukainenkaan ehti hädin tuskin edes hoksaamaan tilannetta kun hirviö rynnistikin aivan uudella raivolla kohti kuin tästä törröttävät nuolet olisivat vain ärsyttäneet tätä lisää, kivellä seisovan soturin alkaessa hätäisin elkein kiskoa jänteelle uutta nuolta. Äkillinen käänne sai hetkellisesti jo lähes toiveikkaan purppuratukankin säpsähtämään pelästyneenä, jokseenkin lähes yhtä yllättyneenä kuin takkuisen pedon raivon herättänyt, nyt itsekin varsin hätäiseltä vaikuttava nuori soturi, vaikka tämä itse ei sentään onnekseen ollut otuksen ryntäyksen tulilinjalla. Purppuratukka ei nähnyt edessä riehuvan gnollin takaa mitä tarkalleen tapahtui, mutta ehti huomata yllättyneen nuorukaisen kiskovan jo uutta nuolta, onnistuen pitämään päänsä tarpeeksi maltillisena jännittääkseen ja nostaakseen jousensa uudestaan kohti valtavaa petoa. Ärähdys kertoikin tämän osuneen maaliinsa... mutta ikävä kyllä ei niin hyvin kuin olisi voinut toivoa. Hirviö tuskin hidasti vauhtiaan rynnistäessään eteenpäin, ajaen nuoren soturin perääntymään kiireesti lohkareen taakse kivikkoon gnollin seuratessa entistä raivokkaammin tämän jäljessä. Kuinka kirotun sitkeitä nämä hirvitykset oikein olivat...? Otus jätti jälkeensä jo useita tummia verilammikoita nuolien puhkomista ja varmasti tuskaisista haavoistaan, mutta silti tämä vain jatkoi eteenpäin... Vaikka nuori soturi olikin tuntunut aluksi likimain tietävän mitä teki, oli tämä nyt varsin tukalassa tilanteessa, gnollin yksinkertaisesti kieltäytyessä antamasta periksi.
Kaaoksen keskellä jokseenkin unohtuneena kauempana törmällä seisoskeleva poika näytti itsekin olevan kahden vaiheilla kaiken suhteen. Tumma katse pälyili toista petoa pyörittävää Tenkaa, kulkeutuen kuitenkin rantaa myöten edemmäs lohkareiden taakse jonne uudempi tulokas oli joutunut pakenemaan. Vaikka empikin, pikainen tilannearvio oli kuitenkin selkeä: vaaleampikin gnolli oli vielä pystyssä ja täydessä raivossa... mutta lepakko pärjäsi. Siinä missä taas tummemman pedon ärjyntä kaikui edempää entistä uhkaavampana, tämän valtavan takkuisen hahmon heiluessa kivien ja pensaiden takana, epäilemättä toista nuorukaista hätyyttäen... Purppuratukka empi kirskauttaen hampaitaan vastahakoisesti ennen kuin vilkaisi ketjua kaikin voimin kiskovaa lepakkoa kuin hieman pahoittelevaan sävyyn luikkien sitten vaivihkaa tämän sekä riehuvan pedon ohitse kohti kivenlohkaretta. Vaikka poika ei lopulta elätellytkään luuloja että olisi ollut varsinaisesti suureksikaan avuksi otuksia vastaan, tuntui paikallaan seisoskelu vielä huonommalta, siitä huolimatta ettei se varsinaisesti ajatellut suunnitelmaansa niin pitkälle kuin mitä tekisi kummankaan riehuvan gnollin suhteen... jostain oudosta syystä pääkoppaa pisti silti aavistuksenpuolikas että hän oli jollain tavalla jättämässä lepakon oman onnensa nojaan, mutta... eh, nyt ei tainnut olla aika kärvistellä sitä. Niin taistelijat kuin gnollitkin taisivat kuitenkin olla varsin keskittyneitä omiin asioihinsa sekä vastustajiinsa, kenenkään tuskin huomatessakaan vähin äänin taustalla liikkeelle lähtenyttä laihaa nulikkaa. Eipä aikaakaan kun se saavutti kivenlohkareen jonka edessä erottui vieläkin lammikko verta kertoen gnollin kyllä saaneen osumaa itseensä, huolimatta siitä hurjistuneesta metakasta joka vieläkin kantautui murikan takaa. Poika katsahti hieman itsekeen irvistäen maassa lainehtivaa verta kunnes kuitenkin astui tämän editse, kurottaen sitten hiljaa esteen ylitse käsillään rosoisesta pinnasta tukea hakien. Näky, joka tämän takana odotti ei tullut suurenakaan yllätyksenä, mutta se ei siltikään tehnyt tästä yhtään vähempää uhkaavaa.
Lyhyenlännän nulikan tuskin edes tarvitsi kurottaa paljoakaan saadakseen hurjistuneen gnollin näkyviinsä, ja varsin pian erottui myös tämän edessä miekkaansa henkeään haukkoen esiin kiskova nuorukainen. Tämä näkyi heittäneen jousensa käsistään yrittäen nyt pitää raivolla nuijallaan huitovaa hyeenamaista petoa loitolla miekan epätoivoisilla, mutta sentään jokseenkin osaavilla sivalluksilla, siitä huolimatta että soturin hätäännys paistoi kauemmaskin tämän elkeistä. Hetken tämä näytti kuitenkin pärjäävän, kun miekka upposi huitovan hirviön käsivarteen saaden tämän ärähtämään kivusta ja pudottamaan nuijansa, perääntyen raajaansa puristaen. Jännittynyt purppuratukka tuijotti lähes henkeään pidätellen tapahtumia edessään, kuitenkaan osaamatta tällä kertaa luottaa vielä pystyssä pahaenteisesti sinnittelevän, vaikkakin jo vakavasti haavoittuneen gnollin epäröintiin. Sama taisi koskea nuorta soturiakin tämän etenemisen sijasta jääden seuraamaan valittavaa, nyt aseetonta otusta varuillaan... mutta tämä ei ilmeisesti ollut vieläkään tarpeeksi. Ilmaa halkova ärjäisy säpsähdytti pojan lähes kompuroimaan taaksepäin piilossaan pedon äkkiä rynnistäessä taas... ja tällä kertaa soturi ei ollut tarpeeksi nopea. Purppuratukka seurasi kauhuissaan kun gnolli tempaisi väkivaltaisesti nuorukaisen ilmaan kurkusta sekä miekkakädestä puristaen, hirviön omatessa varmasti vieläkin haavoittuneissa, nuolien lävistämissä raajoissaan tarpeeksi voimaa rusentaakseen henkitorvia. Uhkaavan pian soturin pelästynyt huudahdus ja rimpuilu korvautuivatkin ikävillä pihahduksilla... tämän onni tuntui viimein kuluneen loppuun, ja aika alkoi käydä vähiin....
Piileskelevä nulikkakin henkäisi kauhusta kun soturi tempaistiin yläilmoihin, voitonriemuisen murinan kantautuessa jo vertavuotavan, mutta silti aivan liian hengissä olevan kostonhimoisen gnollin kurkusta. Oli tehtävä jotain, ja pian... Poika empi hetken ajatukset mielessään säntäillen kuin pienet vauhkot eläimet, vilkaisten hätäisesti olkansa ylitse toisen gnollin ja lepakon suuntaan. Eh, tällä taisi olla kädet aivat tarpeeksi täynnä oman hirviönsä kanssa ollakseen avuksi.... tämä ikävä kyllä ei tainnut jättää paljoakaan valinnanvaraa. Ennen kuin ehti ajattelemaan asiaa yhtään tarkemmin nulikka vetäisi henkeä ja kapusi kiireesti lohkareen ylitse, katse gnollissa sekä tämän surkeasti sätkivässä saaliissa. Vaikka gnolli olikin vertavuotava ja lähes selin häneen huomionsa kynsissään rimpuilevassa nuorukaisessa näytti yritys silti jokseenkin kyseenalaiselta pojan suunnatessa hiljaa mutta joutuisasti tätä kohti. Katse kävi pikaisesti maassa makaavassa jousessa kuin oljenkorsia hapuillen mutta hylkäsi tämän samantien. Vaikka hän olisi ihmeenkautta osannutkin käyttää kapinetta ei hänellä ikävä kyllä ollut nuolia, jolloin kapine oli joka tapauksessa yhtä tyhjän kanssa. Poika kirosi mielessään, mittaillen kiireesti gnollin hahmoa edessään kunnes henkäisi syvään, pudottaen olalla riippuneen hanhenraadon maahan. Tummien silmien katse oli löytänyt otuksen haavoittuneen jalan, josta vieläkin törrötti nuoli... tämä ei selvästikään ollut vielä tarpeeksi rikkoakseen raajan... mutta siinä tuskin oli epäilystäkään että tämä tuntui kaikkea muuta kuin mukavalta. Kieltämättä mielessä välähti ohimennen aavistus ettei tämä ehkä ollut kovin hyvä idea, mutta sitä ei ehditty nyt jäämään miettimään tätä enempää. Epävarmasti mutta joutuisasti nulikka tarttui ensimmäisenä ajatuksena vyöllään riippuvaan veitseen, vetäen tämän esiin. Kapine ei selvästikään ollut kummoinen ase vaikka olikin suurehko ja ikävän näköinen... mutta jos ei muuta, oli se ainakin metallia ja terävä. Ehtimättä sen enempää punnita ajatusta purppuratukka luikahti hirviön selustaan, suuntasi veitsensä tämän haavoittuneeseen reiteen, survaisi voimiensa takaa ja väänsi. Ehh, siinä missä nuoletkaan eivät tätä pysäyttäneet tuskin veitsikään oli tarpeeksi nujertamaan raivokasta valtavaa hirviötä, mutta se varsinaisesti ei nyt ollut tarkoituskaan. Tämä täytyi vain saada päästämään irti riiputtamastaan soturista... tätä pidemmälle purppuratukka ei oikeastaan ollut edes ajatellut. Mikä ei välttämättä myöskään ollut kovin hyvä asia.
|
|