|
Post by spyrre on Jun 3, 2014 17:03:30 GMT 3
((Vähän miettii kyllä nyt. Varmaan vaihteeksi vähän liikaakin. =I ))
Alkoi vaikuttaa siltä että vaivaannuskiintiö tältä illalta ei tainnut olla vieläkään täynnä, ainakaan purppuratukan osalta. Jos Tenkan ensimmäiset sanat eivät saaneet Spyroa näyttämään kovinkaan tyytyväiseltä, eivät sitä kyllä tehneet seuraavatkaan siitä huolimatta ettei lepakko kuulostanut muuta kuin varsin suorasukaiselta edes pojan töksäyttäessä ilmoille varsin hataria ja ympäripyöreitä vastauksia. Mutta nämä eivät tainneet lopulta vakuuttaa ketään oikein mistään, mistä nulikkakaan lopulta ei ollut kaiketi yllättynyt päätellen ilmeisen punninnan edessä hiljakseen hyvin vaikeaksi menevästä olemuksesta vaikka tämä pyrkikin hillitsemään itsensä. Tenka ei esittänyt kuitenkaan lisää kysymyksiä, mutta tällä oli kuitenkin sanottavansa asiaan. Vaikka tämä ei suoraan kehottanutkaan ketään painelemaan pois jaloista... olisi tämä kaikesta päätellen voinut tehdä aivan yhtä hyvin tämänkin. Viittaansa kääritynyt laiha nulikka luimistui entisestään olennon jatkaessa tasaiseen tapaansa vilkuillen lepakkoa huppunsa varjoista enemmän tai vähemmän vastahankaiseen tapaan. Hetken se vaikutti siltä että olisi halunnut sanoa jotakin, kunnes kuitenkin viimein sen kurkusta karkasi ilmoille vain pieni ähkäisy. Vaikka kuulostikin epäilemättä tylyltä (tarkoituksella tai tarkoittamattaan), ei lepakkomainen nuorukainen lopulta tainnut sanoa mitään mikä ei olisi ollut totta nulikankaan korvaan, ja vaikka kirskauttikin epämääräisesti hampaitaan, ei jännittyneen purppuratukan suunnalta lopulta kuulunut vastaväitteitä. Hetken emmittyään poika viimein käänsi katseensa vältellen jonnekin alaviistoon, ennen kuin vain soi pienen hiljaisen nyökkäyksen varsin kyseenalaiseksi vastaukseksi. Mihin tämä oli tarkoitettu, vain ymmärryksen merkiksi vaiko joksinkin muuksi, sitä ei selvennetty, vaikka hiljainen häivähdys jotakin, kenties häpeilyä saattoi puhua omasta puolestaan.
Oli kuinka oli, lopulta Tenkaakaan ei kiinnostanut ristikuulustella asioita tämän enempää, eikä Spyrokaan osoittanut merkkejä halusta herätellä keskustelua tämän kanssa... kaiketi ymmärrettävistäkin syistä. Ajateltavaa sillä puolestaan taisi olla senkin edestä, purppuratukan jäätyä nykimään epämääräisesti viittaansa liekkeihin tuijotellen. Kenties Tenkalle olisi pitänyt yrittää antaa ainakin jonkinlainen vastaus, yrittää vakuuttaa tämä jotenkin ettei nuotiolla kyhjöttävä purppuratukka ollut vain painolasti, mutta.... rehellisesti Spyrolla ei ollut aavistustakaan mitä olisi sanonut tälle. Taisi olla sanomattakin selvää aivan kaikille ettei purppuratukka ollut soturi, suuri seikkailija... tai kaiketi oikein muutakaan kuin korpeen haahuillut nuhruinen irtolainen. Kenties hänellä olisi pitänyt olla antaa edes pätevä ja hyvä perustelu sille miksi hän edes oli tunkemassa epäilemättä vaaralliseen ja syrjäiseen temppelinraunioon jota lähellekään tuskin kukaan järkevästi ajatteleva menisi ilman painavia perusteluja, mutta... niin hölmöä kuin se kaiketi olikin, nulikka ei ollut aivan varma miten perustelisi koko jutun edes järkevästi itselleenkään. Hänellä ei ollut aavistustakaan mitä temppeli piti sisällään, vai oliko täällä edes mitään, lopulta hän ei ollut aivan varma edes siitä mitä edes toivoisi täältä löytävänsä. Ojenkorsia. Koko suunnitelma tuntui yhtäkkiä varsin huteralta, kuin rakennelma jolle oltiin laskemassa liikaa painoa. Kai Tenkalla oli täysi oikeus kantaansa, aivan katsoen jo mitä hetki sitten oli vähällä tapahtua... Kenties oljenkorret olivat tuntuneet tarpeeksi painavilta perusteluilta hänelle yrittää kun hän oli kuullut vuorilla sijaitsevasta temppelistä, mutta... tarkoituksella tai ei, tilanne oli kaiketi muuttunut. Oliko hänellä lopulta mitään oikeutta vaarantaa koko rakennelmaa ja muita... siinä vaiheessa jos liika painolasti olisikin hän itse?
Ajatuksiinsa vajonnut purppuratukka havahtui viimein nostamaan hetkeksi katseensa kun Tenka viimein suoristautui paikaltaan, ilmoittaen aikeistaan vetäytyä yöpuulle. Hieman poissaolevasti vieressään retkottelevaa kissaa rapsutteleva Spyro nyökkäsi ennen kuin pärskähti pienesti huppunsa alta, nykäisten jälleen ohimennen viittansa lievettä, kaiketi enemmän sijaistoimintana kuin varsinaisesti saaden sen suurempaa suojaa rähjäisestä paksusta kankaasta kuin aikaisemminkaan. "Juu, siitä vaan. Pidän tulen palamassa sillä aikaa" se totesi lyhyesti nojaten sitten jälleen ylös nostettuihin polviinsa, luoden ohimennen vilkaisun ympärilleen pimenevällä joentörmällä kun lepakko kääntyi astelemaan kauemmas. Kaikeksi onneksi maisema oli hiljainen ja rauhallinen kuten taustalla järkähtämättä häälyvät vuoret... ainakin toistaiseksi, olihan näennäinen tyyneys osoittautunut aiemminkin petolliseksi, vaikka rauha ei onneksi ainakaan nyt osoittanut merkkejä rikkoutuakseen. Syystä tai toisesta Haeklikin tuntui viipyvän joella nulikan vilkaistessa tämänkin suuntaan kerran jos toisenkin, tämän kuitenkin näyttäessä löytäneensä vedestä jotakin kiinnostavaa. Tai siltä tämä ainakin vaikutti tihrustaessaan pimeään veteen, siitä huolimatta että tämä epäilemättä oli alas vuorilta juoksevana ainakin lähes yhtä kylmää kuin miltä näyttikin. Poika värähti uudemman kerran ajatukselle, kurottautuen ohimennen lykkäämään muutaman karahkan tuleen. Taustalla Tenka näkyi päätyneen kiipimään kirjaimellisesti yöpuulle saaden myös osakseen pientä vilkuilua taiteillessaan vaivattomasti oksastossa ennen kuin ryömi valmistamansa riippumaton sisään kadoten näkyvistä. Tovin verran taisi ollakin varsin hiljaista. Spyro jättikin lepakon riippumaan rauhassa oksalleen muutaman kerran viritystä pälyiltyään, ennen kuin käänsi vielä Haeklin tallessaolon tarkastettuaan katseensa räiskyvän nuotion ylitse kohti tummia vuorenhuippuja, jääden mittailemaan näitä miettieliäästi, samalla sentään ympäristön ääniä kuunnellen. Tenkan epäsuorasta kehotuksesta huolimatta se vaikutti vieläkin uhkaavan vastahankaiselta kääntymään takaisin... vaikka sillä kaiketi olikin paljon ajateltavaa.
|
|
|
Post by submarine on Jun 4, 2014 5:19:20 GMT 3
Spyro sai kaiketi mietiskellä asioitaan hetkisen verran itsekseen - ja oikeastaan toisenkin. Vaikka vesi eittämättä olikin kylmää ja virrassa oleilu kaikkea muuta kuin miellyttävää, kesti Haeklilla silti varsin pitkänpuoleinen heti siellä. Kyse ei sentään tainnut silti olla siitä että nuorukainen olisi jotenkin ehdottoman mielellään kyykkinyt hyytävässä vedessä joka uhkasi viedä niin nutun kuin housutkin mennessään, tai edes siitä että saastan pesemisessä pois hipiästä ja hiuksista olisi kestänyt jotenkin loputtoman pitkään. Totta puhuen hän tuntui tosiaankin keksineen jotakin tekemistä, kyykistellen vedessä ja nousten sitten nopeasti pystyyn aina välistä. Melkein kuin joen kivisessä pohjassa olisi ollut jotakin, jota hän nyt parhaansa mukaan tonki ja keräsi talteen. Aurinko alkoi olla jo kokonaan laskenut, ja kuu ottaa sen paikkaa, kun Haekli lopulta alkoi osoittaa oikeita merkkejä lopettamisesta. Eipä siinä lopulta erityisen kauaa kestänyt, näillä main aurinko laski varsin nopeasti, mutta siitä huolimatta vedessä kyllä meni hetken verran. Hiljalleen kyykistelyjen välinen pystyyn nouseminen alkoi vähentyä, ennen kuin nuorukainen sitten lopulta nousikin viimeisen kerran melko lopullisen oloisesti pystyyn. Tässä kohtaa hän oli kaiketi helpommin erotettavissa veden pinnasta sillä, että toisin kuin synkkä vesi, nuorukainen ei varsinaisesti heijastellut nuotion valoa. Mutta olipa miten oli, pääsi häneltä silti jonkinlainen loppusoinnulta vaikuttava, nenäonteloita tutisuttava aivastus, ennen kuin hän lopulta lähti kahlaamaan rantaa kohti. Suurin osa nuorukaisen vaatteista oli puristettuna toiseen kainaloon, mutta toisessa kädessä pideltiin jotakin, joka näytti epäilyttävästi joko paidasta tai housuista tekaistulta säkintapaiselta. Ja jos olisi ollut oikein tarkka- ja hämäränäköinen, ja kukaties myös hyväkorvainen, olisi kukaties voinut erottaa sen jopa tutisevan itsekseen... ja napsuvan.
Vaivalloisesti, ja pärskäisten muutaman kerran lisää kuin jonkinlaisena välittömänä kostona mokomasta virrassa kyykistelystä, asteli Haekli takaisin nuotion luokse. Märkiä vaatteita ei vedetty päälle; se olisi lopulta ollut varsin turhaa ja vain haitannut kaiken kuivumista, ja toisaalta lähestyessä oli myös mahdollista nähdä, että hän oli kuin olikin sitonut housujensa lahkeet yhteen, ja sullonut ne sitten täyteen... jotakin. Jotakin napsuttavaa. Nuorukainen itse vaikutti asiasta kuitenkin varsin tyytyväiseltä, eikä oikeastaan peitellyt sitä mitenkään. Hänen kasvoillaan oli pieni, varovainen hymyntapainen joka taisi viestiä siitä, että vaikka asiat olivatkin menneet tähän asti ties miten, oli vastaan tullut lopulta jotakin hyvääkin. Hänen tukkansa, joka tähän asti oli sojottanut uhmakkaassa sotkussa kohti taivaita ja hieman kaikkea muutakin yhtenä kookkaana takkupesänä oli nyt saanut melkoisen... erilaisen muodon. Nyt se roikkui raskaasti alaspäin kuin suuri möykky punertavaa merilevää, laskeutuen vähän joka puolelle. Vaikutelma taisi eittämättä olla hieman... uitettu. "Minä... sain pestyä", Haekli ilmoitti lopulta melko ykskantaan nuotion ääressä istuvalle Spyrolle. Hetken verran hän empi hieman, aistien ilmassa jonkinlaista häilyvää jännitystä. Katse käväisi nopeasti puunoksaan ilmaantuneessa isossa... nukkumapussissakin (kaiketi se sellainen oli, vaikka hän ei ainakaan moista ollut ennen nähnyt), mutta lopulta oli kaiketi parempi olla kyselemättä mitään. Jokin selvästi painoi, eikä ollut kaiketi erityisen hyvä tuputtaa lisäpainoa. Eh. "Tuota... ja löysin ruokaa", nuorukainen lopulta keksi lisätä, kohottaen tekaisemaansa housusäkkiä esittelevään sävyyn. Sen sisällä kävi selvästikin jonkinlainen kuhina ja melkoinen napsutus. "Mietin että... minulla ei ainakaan ole oikein mitään, ja sinäkin taidat olla ilman, niin... noh. Ruoka tekee kai aina hyvää", hän selitti aavistuksen kiusaantuneena.
Vaikka ruoka-asia innosti Haeklia melkoisesti, ja kukaties myös Spyroakin, ei hän siltikään hoppuillut liiaksi sen kanssa. Varovaisesti hän asetteli ensin vaatteensa tulen lähelle auki ja kuivumaan, siirrellen miekkaansa ja muita kuiville jätettyjä tavaroitaan pois tieltä siinä samalla. Ruokaa tai ei, olisi vaatteet silti saatava kuiviksi (ainakin melkein) seuraavaa päivää varten. Kuten jokainen mihinkään matkustanut tiesi, oli märissä tamineissa tarpominen melkoisen tuskallista. Siinä sivussa nuorukainen vilkuili muutaman kerran poikaankin. Tämä oli vaikuttanut hieman hankalalta, ja moinen tuntemattomista syistä johtuva jännite oli omiaan saamaan hänetkin hämilleen ja jännittyneeksi. Vaikka tuskin se hänen vikansa olikaan... ehkä. "Noniin. Minusta näiden pitäisi olla ihan syötäviä, vaikka siitä on kai aikaa kun viimeksi. Tai siis, ei näiden pitäisi olla ainakaan myrkyllisiä tai mitään... ehkä. Tai eivät ne viimeksi olleet", Haekli selitti, onnistuen kaiketi kuulostamaan kaikkea muuta kuin varsinaisen varmalta asiasta. Loppujen lopuksi nuorukainen katsoikin parhaaksi vain avata housunsa ja näyttää Spyrollekin, mistä tarkalleen oli kyse. Se tehtiin hieman varovaisesti, ja syykin taisi selvitä varsin pian, sillä improvisoidun säkin sisällä kävi melkoinen kuhina kun kokonainen kasa pieniä, mustia otuksia ryömi toistensa ylitse ja heilutti vihaisesti nuotionvalossa kiilteleviä saksia. Housut oli tungettu täyteen tummakuorisia rapuja, jotka eivät selvästikään olleet erityisen tyytyväisiä tilanteeseensa. Pienet äyriäiset pyörivät säkissä yhtenä sekaisena mylläkkänä, valon ja vedettömän ympäristön ja toistensa ärsyttäminä.
"Ne... näyttävät vähän pahoilta kai. Mutta ne ovat ihan hyviä. Näitä voi varmaan paistaa, vaikka yleensä ne kai keitetään. Mutta meillä ei taida olla kattilaa. Niissä on lihaa sisällä", Haekli selitti parhaansa mukaan, yrittäen siinä sivussa tehdä pojalle selväksi mikä järki kovapintaisissa otuksissa edes oli. Jos... tämä vaikka ei aikaisemmin ollut nähnyt rapua tai jotakin sellaista. Niiden näkeminen tällä tavalla oli kieltämättä hieman ikävää, kättä niiden sekaan ei ainakaan kannattanut kaiketi työntää, mutta siitä huolimatta hän tiesi että niiden sisällä olisi pehmeää, maukasta lihaa. Ohimennen Spyrolle heitettiin jopa melko estoton hymy, jossa paljastui sivussa muutama hammaskin. Ne olivat kaikki melkoisen terävännäköisiä. Syytä tyytyväisyyteen taisi ollakin, sillä nuorukaisen harmaa vatsa lausui äkkiä oman painokkaan, kurisevan mielipiteensä asioista. Kukaties ravuissa olisi hieman laittamista, mutta juuri nyt kaiken panikoinnin, järkytyksen ja ikävyyden jäljiltä mikä tahansa vatsantäyte alkoi tuntua sen arvoiselta...
|
|
|
Post by spyrre on Jun 4, 2014 19:04:37 GMT 3
((Pientä sekavuutta taas vaihteeksi... ))
Ilmassa riippuva synkistynyt hiljaisuus säilyikin tovin, kyseenalaisten matkakumppaneiden kunkin jäädessä hetkeksi omalle taholleen, omien asioidensa ja ajatustensa pariin. Nuotion ääressä kyhjöttävä Spyro tosin ei tainnut tähän hätään harmitella tätä, tai ainakaan Tenkan kaikkoamista, tällä oli kuitenkin hetkeksi aivan tarpeeksi mylläkkää päänsä sisällä. Se ei tainnut edes liikkua paikoiltaan koko aikana jonka Haeklikin vietti kylmässä virrassa lukuunottamatta ajoittaista vilkaisua tämän suuntaan tai ympärille ennen kuin katse palasi taas nuotioon taikka kaukaisiin synkkiin huippuihin. Oli kaiketi jokseenkin mielenkiintoista kuinka helppoa oli ollut korvata se pieni huojennus siitä ettei nyt hetkeen ollutkaan aivan yksin liikkeellä ties missä epävarmuudella ja orastavalla syyllisyydellä lopulta edes yrittämättä, purppuratukan vajotessa ajatuksiinsa pieni ryppy kulmillaan varsinaisesti hahmottamatta pidempää tovia joka kului hiljaa nuotion ääressä istuskellen. Kun joen suunnalta viimein kuitenkin alkoi kuulua ääniä paljastaen Haeklin astelevan kohti nuotiota havahtui nulikkakin viimein ajatuksistaan. Lähestyvän nuorukaisen aivastus sai sen hätkähtämään hieman Spyron suoristautessa viittamyttynsä sisällä seuraten sitten myös päätään nostaneen kissan katsetta saaden saapujan itsekin pian näkyviinsä, vaikkakin hieman nuotion loimotuksessa siristellen.
"Eh, hyvä. Tenkakin meni jo nukkumaan" poika kuittasi jokseenkin lyhyesti, kuulostaen kieltämättä aavistuksen innottomalta vaikka tämä pian pyrkikin tapailemaan jonkinlaista hymyntapaista huppunsa alta. Ilmassa oli vielä hieman aiemman keskustelun jättämää kärvistelyä, mutta kuitenkaan mahdollista kaunaa ei ollut ainakaan havaittavissa... saati halua ottaa esille mistä oli kyse, vaikka Spyro tuntuikin hieman välttelevän Tenkan yöpuun suuntaan vilkuilua siitä huolimatta että oli mainunnut tämän. Haekli tuntui sentään huomaavan minne lepakko oli kömpinyt itsekin, joten moinen tuskin oli tarpeenkaan. Kuitenkin pian hieman odottamatta taisi paljastua että joelta oli kuin olikin löytynyt jotain mahdollisesti kiinnostavampaakin kuin kiviä ja hyytävän kylmää vettä. Nuorukaisen tokaisu ruuasta sai nulikan räpäyttämään silmiään yllättyneenä ja suoristautumaan hieman enemmän istumapaikaltaan jossain määrin kiinnostuneempana kohti liskonsilmäisen soturin esittelemää nyssäkkää, joka näytti epäilyttävästi umpeen solmituilta housuilta. Toisella oli kieltämättä kulunut melkoisen pitkä tovi joella, nulikkakin oivalsi päätyessään pienellä viivellä ajattelemaan asiaa, mutta kyse ei tainnut olla kuitenkaan harvinaisen sinnikkäistä tahroista taikka virran viemistä vaatteista, ainakin päätellen siitä että nuotion kajoon ilmaantunut Haekli vaikutti oikeastaan aika... tyytyväiseltä. Tämä taisi kantaa mukanaan jotakin muutakin kuin vain vaatteitaan... tai ainakin mytty tämän käsissä näytti osoittavan epäilyttäviä elonmerkkejä. "Eh? Löysitkö?" aluksi enemmän tai vähemmän synkkiin ajatuksiinsa eksynyt Spyro ei voinut olla kuulostamatta vaihteeksi hieman iloisemmin yllättyneeltä toisen ilmoituksesta niin tämän kuin vieressä tuijottelevan kissankin kääntäessä huomionsa nyyttiin, vaikka varsin uitetulta näyttävän nuorukaisen huomautus siitä ettei heillä kummallakaan tainnut olla muutakaan ruokaa saikin sen yskähtämään hieman kiusaantuneena. "No... ei oikein. Mulla oli se lintu, mutta.... luulen että se jäi... sinne" purppuratukka myönsi, kunnes kuitenkin kohautti lammasmaisesti harteitaan jääden sen sijaan vilkuilemaan Haeklin esittelemää nyyttiä uteliaana. Oli kyllä myönnettävä että oli tilanne mikä hyvänsä ja vaikka hanhen hukkaus kiusasikin, ajatus jostain ruuasta oli kuitenkin rohkaiseva nulikankaan lopulta voimatta väittää etteikö olisi ollut jo nälkäinen. Niin kliseiseltä kuin vanha toteamus kuulostikin, taisi silti olla varsin totta että kun vatsa ei murissut tyhjyyttään tuntuivat monet muutkin asiat heti huomattavasti vähemmän synkiltä... vaikkakin Haeklin pitelemän märän kankaan epämääräinen kuhina ja napsutus tämän sisältä saivatkun Spyron nuuhkaisemaan ilmaa hieman epäluuloisena. Mitä tämä ikinä olikaan löytänyt, ne taisivat olla vielä varsin eläviä... ja niitä oli paljon? Haeklilla ei kuitenkaan tuntunut olevan mikään kiire näyttää mitä oli napannut, tämän käyttäessä tovin asetellakseen rauhassa tamineensa tulen loimuun kuivumaan, saaden purppuratukan harhautumaan hetkeksi kuikuilemaan kasvavan uteliaisuuden vallassa maahan asetettua kyseenalaisesti elämöivää nyssäkkää.
"Saitko kaloja? Luulin että siellä ei ollut kun Tenkakaan ei saanut yhtään" poika tiedusteli kiinnostuneena hieman kaulaansa kurottaen kun Haekli kiireettä alkoi viimein raottaa nyyttiä näyttääkseen mitä sen uumenissa piili. Pieneksi yllätykseksi sisältä ei kuitenkaan paljastunut eväkkäitä, vaan... parvi pieniä, kovakuorisia otuksia. Tämä ei kaiketi ollut mitään mitä Spyro oli odottanut, ja saatuaan vihamielisesti saksiaan napsuttelevat äyriäiset näkyviinsä se jäikin silmäilemään näitä päänsä hieman kallellaan. Lopulta se taisi kuitenkin näyttää huomattavasti enemmän uteliaalta ja hieman oudoksuvalta kuin varsinaisesti pettyneeltä kurottautuessaan siristelemään nyssäkän uumeniin, heittäen löydöstään varsin innostuneeseen Haekliin hieman kysyvän katseen tämän vakuuttaessa otukset kaiketi syötäviksi... ja mahdollisesti jopa myrkyttömiksi. Toivottavasti. "Onko ne... jotain ötököitä?" purppuratukka toikin pian ilmoille oman arvionsa olematta kaiketi aivan varma mitä mieltä joesta tongituista, vihaisista monijalkaisista otuksista olisi pitänyt olla. Haeklin tyytyväisyys löytönsä puolesta taisi kuitenkin hillitä pahimpia irvistelyjä pienestä hieman kyseenalaisesta asenteesta huolimatta. Spyro ei tainnut olla varsinaisesti vedenelävien asiantuntija päätellen siitä ettei se selvästikään ollut oikein perillä mitä katseli kurkistellessaan raivokkaana massana nuotion valossa huitovia rapuja.... tai ainakaan sen mieleen tuskin oli koskaan pälkähtänyt yrittää syödä moisia elukoita vaikka olisikin joskus onnistunut hoksaamaan näitä mönkimässä jonkun lätäkön pohjassa. Haeklin selittäessä kuinka näitä olisi kaiketi tarkoitus kokata keittämällä poika kuunteli tätä vilkuillen, pudistaen ohimennen päätään toisen toteamukselle ettei heillä tainnut olla kattilaa. "...huh. Ne näyttää siltä että puree varmaan takaisin" Spyro arveli toisen todetessa etteivät pienet hirviöt näyttäneet kovin herkullisilta, pitäen samalla himan varautuneesti silmällä hanakasti ylös nyytistä huonolla menestyksellä pyrkiviä äyriäisiä. Oli perillä otuksista tai ei, poika taisi kuitenkin hoksata itsekin ettei mokomien lähelle tunkeminen ollut kovin hyvä idea tyytyen kurkistelemaan näitä hieman kauempaa... siinä missä valkoista kissaa kuhisevat pieneläimet näyttivät kiehtovan vielä enemmän. Katti hivuttautuikin lähemmäs kiinteästi tuijottaen, jääden häntäänsä puolelta toiselle vispaten kurkottelemaan otuksia nyytin reunan yli.
"Eh, no. Jos kerran olet syönyt niitä, niin.... parempi kuin ei mitään varmaan. En ehtinyt oikein eilisenkään jälkeen syömään mitään" nulikka tokaisi viimein hetken saalista ihmeteltyään, nyökäten jokseenkin hyväksyvästi itsekin jo huomattavasti vähemmän synkeänä Haeklin tyytyväiselle hymylle. Jos pääkoppaa vielä vaivasivat ikävät kärvistelyt, olivat ne ainakin hetkeksi painuneet taka-alalle kun edessä oli muuta huomattavasti jännempää mietittävää... sekä mahdollinen ateria, kunhan vain keksisi mitä vihaisille äyriäisille olisi tarkoitus tehdä ilman kattilaa. "Miten tuollaiset oikein syödään? Tai... paistetaan? Ehkä tikussa tai jotain?" se päätyikin varsin pian pohtimaan kyhnyttäen hetken mietteliäästi kuontaloaan. Tavalliset riistaeläimet eivät tainneet yleensä tuottaa ongelmia sen suhteen miten näistä saisi aterian, mutta tällaisten elikoiden suhteen Spyro ei ollut edes aivan varma miten kovakuoriset otukset edes otettaisiin hengiltä... vaikka hän epäili ettei tallaaminen luultavasti olisi oikea tapa siitä huolimatta että tämä toimi pienempien selkärangattomien kohdalla. Viimeisen ajatuksensa myötä se päätyikin poimimaan maasta ensimmäisen käteensä osuvan risunpätkän tökäten tällä lähinnä kokeilevasti yhtä huitovaa rapua... joka kieltämättä saikin heti aikaan jotain. Äkillinen vihainen napsahdus sai nulikan säpsähtämään hieman tämän vetäistessä risun äkkiä ylös, vain huomatakseen ravun seuraavan mukana saksillaan kiinni tarranneena mutta edelleen vihamielisesti vapailla moninaisilla jaloillaan huitoen. "Eh. Oho" se kommentoi hieman hämmästyneenä, jääden hetkeksi silmäilemään hosuvaa otusta sitä ilmassa riiputtaen, kunnes irvisti hieman. "....ehkä niihin ei ainakaan kannata yrittää koskea. On aika vihaisia" arvioitiin punnitsevasti, pojan kohottaessa ohimennen pientä hirviötä hieman ylemmäs nyt vaihteeksi tästä varsin kiinnostuneen kissan ulottuvilta. Kaikesta päätellen tämä oli tullut arvioineeksi eläimen aikeet hyvin, saaden aikaan jokseenkin närkästyneen naukaisun pedon suunnalta.
|
|
|
Post by submarine on Jun 5, 2014 11:41:32 GMT 3
Spyro ei tuntunut ainakaan suoralta kädeltä hylkäävän ideaa rapujen syömisestä yllätyksestään huolimatta - vaikka kaiketi se saattoikin enemmän johtua siitä ettei tämä selvästikään ollut aivan varma mitä otukset edes olivat. Moinen epätietoisuus sai Haeklin oikeastaan kohottamaan kulmiaan, kukaties aavistuksen verran latistuneena odotetun innostuksen puutteesta, mutta toisaalta hän ei kaiketi voinut syyttää toista loputtoman paljoa asiasta. Eh, tuskinpa tällä oli edes mitään syytä tietää ravuista mitään, jos ei asunut jossakin jossa sellaisia syötiin. Eli siis veden lähellä. "Eikun rapuja. Ne... elävät veden pohjassa kivien alla ja sellaista ja syövät sitten kaikkea. Kaloja ja sellaista", nuorukainen selitti parhaan kykynsä mukaan, vaikka lopulta rapujen elintavat taisivat olla hänellekin... rehellisesti melko yhdentekeviä. Hän jäi hetkeksi miettimään omia sanojaan, vilkaisten siinä sivussa housuissaan kuhisevia otuksia, ennen kuin kohautti sitten olkiaan. "Kaipa ne ovat sitten... veden ötököitä", lisättiin kovinkin mietteliäästi. "Eivät ne kai pure. Mutta ne kyllä tarttuvat kaikkeen mikä vain tulee ulottuville, ja kovaa", Haekli jatkoi selittämistään pojan hieman epäröidessä rapujen ulkonäön suhteen. Äänessä taisi olla piirun verran omakohtaista kokemusta aiheesta. Eh, eipä niin että tavallinen rapu ketään murhaisi tai edes kummoisemmin vahingoittaisi, mutta kipeää sakset kyllä tekivät. Hän piteli nopeasti tekaistua säkkiä itsekin varsin varovaisesti niin reunoilta kuin vain pystyi.
Spyrokin taisi loppujen lopuksi alkaa myöntymään ravuille, kaiketi paremman aterian puutteessa jos ei muuta. Ruoka oli kaiketi tilanteessa varsin tervetullutta, vaikka se olisikin tullut hieman oudoissa muodoissa. Seuraava miettimisen aihe taisikin sitten olla, miten otuksia oli tarkalleen määrä syödä. Ja se sai Haeklinkin hetkeksi melko mietteliääksi. Nuorukainen kurtisti hetkiseksi kulmiaan, jääden tuijottamaan rapukuhinaa hieman hankalana. Eh, vastaus olisi ollut huomattavasti helpompi sivistyksen keskellä ja kunnollisessa keittiössä, mutta villissä korvessa kattilan tapaisista hienouksista taisi olla melkoisesti pulaa. "Kai ne yleensä keitettäisiin. Ensin vesi kuumaksi ja sitten ihan vain elävinä pataan. Ne kuolevat siihen heti ja sitten kypsyvät... mutta meillä ei taida olla pataa. Tai kattilaa. Tai muutakaan", Haekli totesi, jääden katselemaan ympärilleen jokseenkin mietteliään kyseenalaisena, yrittäen kaiketi keksiä jotakin. Kaipa äyriäiset olisi voinut vain paistaa, mutta hänellä ei ollut oikein aavistustakaan miten se toimi. Keittämällä tuli hyviä, paistaminen oli kyseenalaista. Ja sitä paitsi aistaminen tuskin olisi ravuille mitenkään erityisen... mukava loppu. Eipä se kaiketi kaikista tärkein seikka tässä ollut, mutta siitä huolimatta minkän tahansa otuksen paistaminen hitaasti avotulella tuntui ikävältä ajatukselta. Siinä sivussa hän tarkkaili myös Spyroa, kun poika kiinnostuneena sitten alkoi tökkiä rapuja kepillä. Moinen onnistui kaiketi havainnollistamaan melkoisen hyvin ärhäköiden otuksien hanakkaa taipumusta tarrata kaikkeen ulottuville työnnettävään. Oli kai vain hyvä ettei kyseessä ollut sormi tai jotakin. "Ehh... en tiedä. Menee sotkuiseksi tikussa. Minulle... kerrottiin kaiketi kerran tästä. Jos pitää saada keitettyä vettä eikä ole mitään..." nuorukainen mietti asiaa ääneen. Kasvoilla käväisi sanojen myötä hetkellisesti huomattavasti vähemmän tyytyväinen, jopa synkkä ilme. Asioiden muisteleminen vei mukavampaan, lupaavampaan ja parempaan aikaan. Mutta hän karisti sen nopeasti mielestään tärkeämpien asioiden edeltä.
Hetken verran Haekli mietti asiaa hiljaa, ennen kuin jonkinlainen muistikuva alkoi muotoutua. Spyrolle tuli välissä pieni kiire estää jo kissaansakin vain syöksymästä mielenkiintoisen saaliin kimppuun. Kaikeksi onneksi laihanpuoleinen, nukkavieru koira odotteli kauempana kaikesta kiinnostuneena, mutta huomattavasti varovaisempana. Ja hetken perästä nuorukaisenkin ilme kirkastui taas hänen naksauttaessaan kevyesti kieltään. Niin. Tosiaan. "Eh, pitäisi... olla kuoppa. Ja sinne laitetaan vettä ja sitten kuumia kiviä", Haekli lopulta totesi ääneen, osaamatta peitellä tiettyä epävarmuutta äänessään asian suhteen. Ei hän tällaista koskaan ollut kokeillut, mutta... näin hän muisti asian olevan. "Eh, en tiedä. Mutta kai se kuulostaa ihan... no, joltain. Mmh, jos sinä haet tuolta rannasta vettä ja sellaisia keskikokoisia kiviä, nyrkinkokoisia suunnilleen, aika paljon, niin minä voin vahtia näitä rapuja ja tehdä kuopan", nuorukainen lopulta ehdotti, yrittäen saada järkeiltyä jonkinlaista pientä operaatiota asian suhteen. Ohimennen hartiat luiskahtivat aavistuksen verran kasaan, kuin jokseenkin hämillään tai nolona. "Anteeksi, tästä taitaa nyt tulla vaivaa. Eh, mutta... ravut ovat kuitenkin hyviä", hän yritti parhaansa mukaan pahoitella ja lupailla. Iltapalasta oli tulossa kaiketi hieman suuritöisempää kuin olisi aluksi ajatellut, mutta se ei tainnut toisaalta olla mitään uutta. Korvessa ravinnon saaminen ja hengissä pysyminen olivat aina oma kamppailunsa. Ja loppujen lopuksi suunnitelma ainakin tuntui selkeältä. Kaipa maakattilassa oli edes jotakin järkeä... Vihaiset ravut jatkoivat hosumistaan märän kankaan sisällä, ja kun niille ei vielä ollut sen suurempaa tarvetta, sulki Haekli housupussin suun. Ohimennen hän osoitti pojalle maassa nököttävän, tyhjän vesinassakkansa. Kaipa se paremman puutteessa kelpasi veden kantamiseen, vaikka matkoja pitäisikin tehdä useampia...
|
|
|
Post by spyrre on Jun 5, 2014 15:58:43 GMT 3
Jos ei ollutkaan ollut aivan perillä moisista kummajaisista kuin ravuista, alkoi purppuratukkakin hiljakseen jäädä tutkailemaan näitä kiinnostuneempana kunhan selvisi ensihämmingistään otusten suhteen. Myönnettäköön etteivät monijalkaiset ötökät olleet yleensä hänen ruokalistansa kärjessä, mutta vaikka kuhisivatkin epäilyttävästi ja olivat yleisesti vihaisia sekä kovakuorisia, piti Haeklin huomio kuitenkin paikkansa ettei heillä tähän hätään ollut muutakaan ja lopulta nuorukainen vaikutti jopa sen verran tyytyväiseltä saaliiseensa etteivät nämä aivan syömäkelvottomia voineet olla... vaikka Spyro ei ollutkaan ihan varma kuinka näiden suhteen olisi pitänyt toimia. Tosin, ei tainnut olla Haeklikaan, kun he viimein päätyivät pohtimaan käytännönasioita tarkemmin. Herkullisia tai ei, taisivat ravut osoittautua astetta hankalammaksi ateriaksi vaikka näiden pyydystäminen oli tainnut olla jokseenkin helppoa.
Hetkeksi kaksikko joutuikin jäämään ihmettelemään vipeltäviä rapuja, enemmän tai vähemmän mietteissään. Padan puutteessa ehdotettu tikussa paistaminen ei kuitenkaan tainnut olla Haeklin mieleen, eikä Spyrokaan voinut lopulta väittää olevansa erityisen innokas alkaakseen tökkiä sätkiviä otuksia elävältä vartaisiin ja tuleen. Se päätyikin vain nyökkäämään kannattavasti toisen arviolle rypistäen sitten hieman itsekin kulmiaan, silmäillen tikussa roikkuvaa saksiniekkaa tätä hieman käännellen kuin yrittäen päätellä otuksesta mitä tälle pitäisi tehdä. "Ehh. Entä jos... niiltä irrottaisi pään veitsellä ensin tai jotain?" poika pohti kyseenalaiseen sävyyn, tosin katsahtaen kuhisevia otuksia tapaan joka kieli ettei pään katkominen yksi kerrallaan tuollaiselta määrältä pieniä kovakuorisia otuksia ollut se helpoin tai mukavin toimenpide. Kaiketi soturin haikailema kattila tai pata olisi ollut se paras... sääli vain ettei heistä kenelläkään tainnut olla moista. ....vai olisiko sittenkin? Toisen äkkiä oivaltaessa jotain Spyrokin nosti uudestaan katseensa ravusta nuorukaiseen, räpäyttäen hieman silmiään yllättyneenä. Tarvittaisiin vain kuoppa... ja kiviä? Purppuratukka kuunteli Haeklin selvennystä liikauttaen rapua jälleen ohimennen sivuun nyt jo käpälälläänkin kurottelevan katin tieltä, katsahtaen kivikkoisen rannankin suuntaan kunnes nulikankin ilme alkoi kirkastua. "Hei, se voisi vaikka toimia! Jos se vesi kuumenee siellä tarpeeksi...." se arvioi mietteliäästi katsahtaen samalla kysyvästi Haeklia, ennen kuin nyökkäsi jokseenkin innokkaammin tämän heittäessä ilmoille kehotuksen noutaa rannasta vettä sekä kiviä sillä aikaa kun tämä askartelisi kuopan. Jos se olikin hetki sitten tuntenut olonsa synkäksi, taisi purppuratukka olla harhautunut tästä jo jokseenkin lahjakkaasti saadessaan muuta ajateltavaa.... tosin saattoi olla ettei olisi yllätys vaikka se olisi tehnyt tämän osittain tahallaankin.
Edessä taisi kuitenkin olla vielä melkoisesti työtä ennen kuin päästäisiin edes harkitsemaan syömistä. Haekli näytti käyvän hieman vaikeaksi hoksatessaan itsekin homman työläyden, mutta Spyro puolestaan ei tuntunut varsinaisesti laittavan asiaa pahakseen. Oikeastaan se tuntui nyt hieman viiveellä pääsevän itsekin mukaan hommaan nyökkäillen jo innokkaampana kun edessä oli jotain johon saattoi aivan konkreettisesti ryhtyä. Ja ei se kieltämättä ollut koskaan nähnyt saati kokeillut maa-kattilaakaan, joten sekin oli oikeastaan melkoisen jännää. Tämä katsahtikin vaivaa pahoittelevaa liskonsilmäistä nuorukaista hieman päätään kallistaen kunnes kuittasikin tämän sanat pian jopa pienellä virnistyksellä ja pään pudistuksella. "Eh? Äh, ei kai se haittaa, tuossahan on vieressä kiviä ja vettä vaikka kuinka paljon! Sä kahlasit jo hakemassa nuo, niin äkkiä mä nuo muut haen!" Se ilmoitti alkaen jo lähes ajatuksen myötä kömpiä jaloilleen muistaen hädintuskin pudottaa ihmettelemänsä ravun takaisin muiden joukkoon, vieressä seuraavan kissan pettymykseksi. Ja siinä sitä sitten mentiinkin kun purppuratukka lähti niine hyvineen toteuttamaan suunnitelmaa. Toisen osoittama nassakka sentään muistettiin napata mukaan ennen kuin se jo suorikin nuotiolta pimeällä törmälle, jättäen jälkeensä jokseenkin hämmentyneesti tämän perään vilkuilevan kissan. Otus tosin oli huomattavasti vastahankaisempi lähtemään tulen lämmöstä minnekään vaikka Haekli olikin sulkenut epäilemättä jännän rapunyssäkän, mutta siitä huolimatta katti taisi olla varsin perillä että täällä oli silti jotain kiinnostavaa. Pieni peto jäikin pyörimään avuliaasti (tai potentiaalisen opportunistisesti) paikalle, siitä huolimatta että kauempana odotteleva jokseenkin arkailevampi koira saikin ajoittain joitain näreitä katseita.
No, oli hommasta vaivaa tai ei, ainakin toimeen oli tartuttu jokseenkin antaumuksella. Törmälle painelleella Spyrolla taisi uhostaan huolimatta kestää tovin verran lupaamiensa kivien keräilyssä, mutta aikansa joen rannassa askarreltuaan oli se viimein valmis palailemaan takaisin. Kaiketi Haeklin innovaatioita myötäillen purppuratukka oli päätynyt kiskaisemaan viittansa niskastaan ja latomaan kivet tämän sisälle hankalan sylissä kanniskelun sijasta. Ilmeisesti näitä olikin löytynyt melkoisesti, päätellen siitä kuinka eteneminen oli lähes yhtä paljon raahausta kuin kantamista kun se viimein kolisteli takaisin nuotiolle, retuuttaen jo valmiiksi nuhjuista viittaa varsin surutta lähes maata myöten mukanaan. "Löytyi!" tämä ilmoitti heti lähemmäs päästyään ja rysäytti murikat viittoineen päivineen tulen ääreen, jääden hieman käsivarttaan hieraistuaan hapuilemaan täytettyä vesinassakkaa kainalostaan samalla kun katsasti uteliaasti mitä Haekli oli saanut aikaan. Vedenkantoa taisi kuitenkin olla vielä luvassa, mutta kunhan muu olisi valmista taidettaisiin olla jo voiton puolella.
|
|
|
Post by submarine on Jun 6, 2014 4:16:15 GMT 3
Vaikka suunnitelma taisikin olla hieman outo, tai ainakin vähemmän usein nähty, myöntyi Spyrokin varsin nopeasti siihen sen jälkeen kun Haekli oli hieman selventänyt ajatuksiaan. Kaikeksi onneksi tämä ei muutenkaan vaikuttanut olevan erityisen nyreissään pienestä lisäpuuhasta... mikä taisi olla ymmärrettävää jos tämä kerran itse oli ollut syömättä jo toista päivää. Eh, nuorukainenkin oli sentään syönyt aamusta jotakin, ja nälkä alkoi silti olla melkoinen. Joka tapauksessa, näh nyökkäsi kiitollisenpuoleisesti pojalle tämän ilmoittaessa voivansa kaikin mokomin hakea kiviä ja vettä. "Hyvä. Kiitos. Kyllä se tästä", hän vastasi hieman kiusaantuneesti purppurapäiselle pojalle, hieraisten ohimennen taas hämillään leukaansa nyt kun kädet olivat vapaana ja ravut maassa. Hänellä ei ollut juuri kokemusta kenenkään käskyttämisestä tai edes ohjastamisesta, ja siitä tuli heti melko hankala olo. Mutta kaikeksi onneksi ainakaan Spyrolla ei ollut mitään asiaa vastaan. Eh, ehkäpä tästä tulisikin jotakin... ja jos ei, niin kaipa oli silti mahdollista kokeilla hätäkeinona paistamista. Hädässä raakakin ravunliha oli kai parempi kuin ei mitään. "No, mutta minä sitten... valmistelen täällä asioita", Haekli tokaisi lopulta, vaikka se taisikin olla enemmänkin jokin yleinen julkilausuma kuin varsinaisesti kenellekään osoitettu. Kaiketi siksikin että touhukas nulikka oli jo puolimatkassa joelle kun hän sai sanottavansa sanottua.
Hetken verran Haekli katseli ympärilleen Spyron jo kiiruhdettua työhön, raapien muutamaan kertaan takaraivoaan hämillään. Ohimennen tuli vilkaistua valkoista kissaakin, mutta sillä ei ainakaan tainnut olla tarjottavana mitään erityisen avuliasta tähän hätään - korkeintaan nyreää tuijottelua jos sitäkään. Mutta, eipä tässä lopulta tainnut paljoa mietittävää ollakaan, kunhan hän nyt oli hieman pyörällä päästään ja yllättynyt siitä, että oli tainnut juuri päätyä jonkinlaiseksi... asioita määräileväksi. Se oli kieltämättä uusi kokemus. Eh. "Noniin", Haekli tokaisi pitkälti itsekseen, ennen kuin vetäisi kertaalleen henkeä ja puhalsi sen sitten ulos napakasti. Siinä sivussa hän värähti kylmästä ilmasta, tiedostaen varsin hyvin miten puolipukeinen ja märkä oikeastaan olikaan. Ehh, oli kai parempi toivoa että vaatteet kuivuisivat nopeasti. Siltikin, oli vain yksi tapa saada aikaan kuoppa tähän hätään, eikä se ollut nimenomainen kaivaminen. Maa ei ollut erityisen pehmeää, ja sitä paitsi yksi käsi ruhjeilla ja toinen sen lisäksi vielä tikattunakin siitä tuskin tulisi yhtikäs mitään. Oli siis käytettävä... muita keinoja. Tällä kertaa ei ollut yleisöä katsomassa, jos koiraa ja kissaa ei laskettu, eikä ollut syytä olla samalla tavalla hämillään uteliaista katseista. Lopulta tämä kaikki oli kuitenkin varsin tuttua ja moneen kertaan tehtyä, olkoonkin että nuorukainen ei välttämättä koskaan ollut uskonut aikovansa käyttää oppejaan aivan... näin. Ei se silti huono tapa ollut. Parempi kuin monen. Joka tapauksessa hän istuutui tulen viereen, siitä poispäin, ristien jäntevät jalkansa eteensä. Terveempi käsi liikkui sulavasti. Ensin kämmen kohosi kevyesti hänen edessään ylöspäin, ja laskeutui sitten alas koskettamaan maata samalla tavalla. Hän oli jo kokenut tätä maata ja hänellä oli ainakin jonkinlainen kuva siitä, mitä tässä tarkalleen oli odotettavissa. "Kuoppa. Syvennys. Tiiviit reunat ja tarpeeksi tilaa", Haekli mutisi itsekseen. Se ei kuulostanut kaiketi mitenkään erityisen hienostuneelta, mutta ei ollut tarvettakaan. Ei ollut erityisen hankala visualisoida tai käsittää maakuoppaa johon mahtuisi pää ja hieman enemmän. Ja sitten, niine hyvineen, hän vain... teki sen. Asiasta ymmärtämättömille oli aina hyvin vaikea selittää miltä geomantia, tai kaiketi mikään muukaan taikuus, oikeastaan tuntui. Se oli... tietynlainen tapa katsoa maailmaa toisesta kulmasta ja ymmärtää se eri tavalla. Hieman kuin tajuta että kaikki olikin ylösalaisin, tai jotakin sellaista. Joka tapauksessa, se ei lopulta näyttänyt erityisen suurelta tai mahtavalta. Sen ei tarvinnut nyt, kun kyseessä oli lopulta varsin pieni ja suppea muutos. Harmaahipiäinen nuorukainen vain kohotti kätensä uudelleen ja painoi sen sitten kovaa maata vasten, kiertäen samalla kämmentään ruohossa kuin olisi vääntänyt avainta lukossa. Ja kuin seuraten liikettä maa aukesi, painautuen sivuun ja syrjään. Siinä missä oli ollut vain umpinaista maata oli nyt kuoppa. Kuoppa johon olisi voinut työntää päänsä harteita myöten ja tilaa olisi jäänyt hieman ylikin. Ja siinä se.
Hetken aikaa Haekli istui paikoillaan, silmäillen työnsä tuloksia. Mutta lopulta koko asiassa ei tainnut olla edes paljoa katsottavaa. Kuoppa oli kuoppa. Mutta ainakin se ajaisi asiansa. Hieman vaivalloisesti hän vääntäytyi pystyyn, pyyhkien kostealta iholtaan maasta tarttunutta roipetta varsin tuloksettomasti. Spyro oli tainnut saada kaiken kerättyä, ja oli nyt palaamassa hyvää vauhtia. Hetkisen nuorukainen vilkuili kuoppaan aavistuksen syylliseen sävyyn, kuin se olisi ollut jonkinlaista fuskausta toisen raahatessa painavia kiviä kaksin käsin ja vesinassakka kainalossa. Mutta... lopulta kaiketi kuopan olemassaolo oli se tärkein seikka tässä. Eh, vaikka taisikin olla päivänselvää miten suorastaan räikeän tasaseinäinen ja täydellisen pyöreä kuoppa olikin tehty. "Aa, hyvä", Haekli tokaisi lopulta takaisin pojan palatessa, vilkuillen tätä hetken siltä varalta että aikaisemmasta huolimattakin selkeät yliluonnolliset temput herättäisivät jonkinlaista nyrää. Mutta sitten hän kuitenkin pyyhkäisi vain märät, raskaat hiuksensa silmiltään ja kumartui katsomaan lähemmin tämän tuomisia. Kivet olivat eittämättä kiviä, ja vesikin vettä. Niillä pääsisi ainakin alkuun. "Hyvä. Nämä varmaan toimivat", Haekli totesi lopulta, alkaen nostella kiviä varovaisesti nuotioon. Puuta tarvittaisiin eittämättä lisää jossakin kohtaa, mutta sen hankkiminen metsän vieressä ei ollut suurikaan ongelma. Olisi kai vain katsottava miten koko pyrkimys edes onnistuisi.
"Mmh, tuota vettä tarvitaan kyllä melkoisesti lisää", Haekli tokaisi lopulta, kun vesikin oli kaadettu kuopan pohjalle. Se ei ollut imeytymässä mihinkään tiukkareunaisesta kuopasta, mutta toisaalta tarvittaisiin monta matkaa lisää. Vesi taisi saman tien mennä myös jokseenkin sameaksi, mutta sille nyt kaiketi ei voinut yhtään mitään. "Eh, nuo ravut voi sitten varmaan pestä sen jälkeen tai jotakin. Hiekka on ainakin aika vaaratonta", nuorukainen totesi parhaansa mukaan optimistisena. Olihan tämä koko touhu melkoista säätöä, mutta lopulta melko suoraviivaista säätöä edes. Kivien kuumenemisen ja vesikuopan täyttämisen sivussa, paremman puutteessa, hän tuli vilkaisseeksi myös takaisin puiden oksistoon, suureen... viittasäkkiin, joka niiden lomasta pilkisti hämärässä. Tenkaksi kutsuttu lepakko nukkui kaiketi siellä. Ilmeisesti seura ei ollut sitten kiinnostanut. Tämä tuntui menevän ja tekevän miten mieli, ja samalla myös tietävän mitä muidenkin pitäisi tehdä. Tai ainakin tämä oli määrätietoinen ja suorasukainen jos ei muuta. "Tuo ei taida olla kiinnostunut ravuista. Tai muustakaan", Haekli totesi puoliääneen, yrittäen parhaansa mukaan hillitä itseään ja epäonnistuen melko surkeasti viimeisten sanojen suhteen. Niissä oli pieni mutta erehtymätön kielteinen paino. Nopea, aavistuksen verran synkeän kiusaantunut katse käväisi Spyrossa, siltä varalta että poika vastustaisi suurestikin pientä näpäytystä lepakkomaisen tapauksen suhteen - vaikka totta puhuen hän ei oikein uskonut. Mutta vaikka se nyt olikin ehkä hieman ikävästi sanottu, oli hänen pakko myöntää että lepakko vaikutti aika... oudolta. Spyron kanssa oli tullut ainakin vaihdettua jonkinmoisia sanoja ja saatua jonkinlaista yhteisymmärrystä, mutta Tenkaa moinen ei kiinnostanut. Haavoittuneen käden pieni nyrkkiin painaminen taisi kertoa siitäkin, ettei hän aivan ollut unohtanut suoranaisen tylyä kuittausta jonka oli saanut aikaisemmin kättä katsottaessa. Kukaties siinä oli ollut jotakin perää, mutta... ei se silti ollut mukavalta tuntunut. Olkoonkin että valittaminen tuntui väärältä. Jossakin määrin hankalana nuorukainen laski katseensa maata kohti, paljastaen eittämättä pojalle tunteensa koko asiasta - ja mahdollisesti myös muista tähän liittyvistä. Suuret silmät, liskomaisetkin, taisivat olla vähän liian helppoja lukea. Ainakin niiden ilmeen ja tuijottelusuunnan näki todella helposti, eh.
|
|
|
Post by spyrre on Jun 6, 2014 18:35:55 GMT 3
Vaikka Haekli näyttikin hieman hämmentyneeltä tilanteen tolasta, ei motivoituneesti tiehensä painelevaa Spyroa näyttänyt ainakaan surettavan pieni uurastus, tai oikeastaan edes se että joku toinen kertoi mitä tehtiin. Se ei luultavasti ehtinyt edes ajattelemaan moisia tarttuen vain siihen konkreettiseen käsillä olevaan työhön, vaikka se ei sen kummempaa ollutkaan kuin kivien keräämistä... ei kovin hohdokasta, mutta kai se joka tapauksessa sai tuntea olevansa edes jossain määrin hyödyksi. Edes kauempana joen varressa vallitseva pimeys ei näyttänyt haittaavan sitä tippaakaan ja pian se palasikin kiviä viittansa sisällä retuuttaen. Touhuun lähtiessään se ei ollut ehtinyt edes miettimään sellaisia pieniä yksityiskohtia kuin miten Haekli onnistuisi kaivamaan kuopan kovaan maahan vahingoittuneilla käsillään ja tämä pälkähtikin lopulta mieleen pienellä viiveellä pojan lähestyessä jälleen nuotiota, mutta varsin pian moinen huoli osoittautui kuitenkin turhaksi. Jo aivan sen hetken aikana kun purppuratukka oli käyttänyt joella oli maahan ilmestynyt oikeastaan melkoisen syvä, tiivis ja täydellisen pyöreä kuoppa, joka saikin jokseenkin vaikuttuneen katseen purppuraisen kuontalon alta siitä huolimatta että samantien taisi käydä selväksi ettei nuorukainen ollut kaivanut tätä käsin. "Oho, se kävi äkkiä" se kommentoi, kuitenkin kuulostaen lähinnä yllättyneeltä sen sijasta että olisi näreillyt siitä että liskonsilmäinen nuorukainen oli päässyt helpommalla, kurottautuen ohimennen kurkistamaan kuoppaankin. Mutta niin pyöreä ja sileäreunainen kuin olikin, oli kuoppa kuitenkin silti kuoppa, eikä tässä tainnut lopulta olla hirveästi ihmeteltävää. Sen sijaan Spyro kävikin pian availemaan täyttämäänsä vesinassakkaa kumotakseen vedet monttuun heittäen ohimennen itsekin jokseenkin tyytyväisen virneen Haeklin suuntaan tämän hyväksyessä kivet ja alkaessa latoa näitä tulen ääreen kuumenemaan.
Saatuaan ensimmäisen, ja kaiketi sen raskaimman reissunsa tehtyä Spyro seisahtui hetkeksi vetämään henkeä tulen ääreen. Se tarkasteli hetken kuoppaan kaadettua jokseenkin hiekkaista vettä kai epäillen tämän saattavan vielä imeytyä ympäröivään maahan, mutta kaikesi onneksi tämä ei osoittanut merkkejä moisesta aikomuksesta huolimatta kaikesta epäluuloisesta tuijottelusta. Poika puuskahti tyytyväisenä nyökätenkin ohimennen mokomalle, ennen kuin kääntyi silmäilemään Haeklin toimia samalla käsivarsiaan hieroen. "No juu... jonkin verran. Olisi kai hyvä jos olis joku isompi millä kantaa, mutta... ei kai voi mitään" purppuratukka myötäsi toisen kommentoidessa arvioivasti sitä pientä kuopan pohjalle ilmaantunutta lätäkköä kohottaen hieman pitelemäänsä nassakkaa tätä silmäten, kunnes kuitenkin kohautti olkapäitään. Turha kai se oli valittaa jostain mitä ei ollut, varsinkin kun nassakka kaiketi ajaisi asiansa... vaikka tämä taisi kyllä tarkoittaa melkoista edes-takaisin juoksemista. Nulikka ei kuitenkaan näyttänyt siltä että oli aikeissa valittaa suuremmin, vaikka kurkusta karkasikin pieni henkäisy, sen nyökätessä ohimennen toisen toteamukselle rapujen pesemisestä hiekkaisen veden jälkeen. "Ei se varmaan haittaa. Eiköhän se onnistu ihan hyvin, jos niistä muuten saadaan syötäviä. Ilman että ne ainakaan yrittää enää purra noilla.... jutuilla" poika myötäsi suuremmin hiekkaa tai vastaavaa hetkahtamatta, mutta hieman varovaisemmalla kannalla itse aterian suhteen. Ohimennen se napsautti pari kertaa toisen käden sormiaan vastakkain kaiketi ravun saksia luonnehtien paremman nimityksen puutteessa kunnes kohautti epämääräisesti harteitaan koko asialle. Kaipa se oli kaikille selvää mistä oli kyse, mutta ainakin Haekli taisi olla sitä mieltä että kuuma vesi saisi otukset asettumaan. Toivottavasti. Ravut itse eivät tainneet olla tippaakaan tyytyväisiä siihen mitä niiden varalle suunniteltiin, vaan pikainen vilkaisu nyytin suuntaan paljasti näiden hosuvan vieläkin kankaan sisällä vihaisesti... valkoisen kissan suureksi kiinnostukseksi, otuksen näyttäessä hivuttautuvan vaivihkaa taustalla lähemmäs nyssäkkää.
Oli saksiniekkojen mielipide mikä olikaan, taisi kaksikolla olla silti vielä melkoisesti tekemistä. Kuitenkin Spyro jäi vielä hetkeksi paikalleen seuraamaan Haeklin toimia ennen kuin suuntaisi takaisin joelle. Ennen kuin tämä ehti kuitenkaan jatkaa puuhiaan päätyi nuorukainen pohdiskelemaan omiin oloihinsa vetäytynyttä Tenkaa saaden purppuratukankin katsahtamaan toisen katsetta seuraten ylös puussa riippuvaan myttyyn, kuitenkin kääntäen itsekin pian huomionsa muualle syystä tai toisesta hieman luimistuen kuin ei olisi myöskään mielellään ajatellut lepakkoa. Ainakaan nyt. "Eh. En tiedä. Ei varmaan... sillä oli kyllä jotain ruokaa jo valmiiksi" poikakin arvioi aavistuksen empien, tosin vilkaisten nuorukaista hieman huolissaan hoksatessaan tämän viimeisen lauseen sävyn sekä tavan jolla tämä laski katseensa tikattua kättään pidellen. Ei tainnut olla epäilystäkään että tämä muisteli olennon aiempaa kylmää asennetta muutenkin hankalan yhteenoton jälkeen eikä Spyrokaan voinut olla liikahtamatta vaikeana kärvistellen lepakon äskeisten sanojenkin palaillessa mieleen. Oli tämä vain rehellisen suorasukainen tai ei, heräsi väkisinkin pieni kysymys siitä olisiko olento kuitenkin matkannut mielummin yksin.... teräviä sanoja taisi kuitenkin löytyä silloin kun tämä ei vain suoraan vältellyt muita. Kenties Tenkalla oli ollut perääkin tämän huomauttaessa hänestä, mutta... siitä ei kyllä päässyt mihinkään että ainakin Haeklin saama kritiikki aikaisemmin oli ollut jokseenkin tarpeetonta, varsinkin ottaen huomioon mitä tämä oli joka tapauksessa juuri tehnyt... tai näin purppuratukka ainakin tilanteen oli tulkinnut. Ajatus sai Spyronkin rypistämään hieman kulmiaan ennen kuin henkäisi kyhnyttäen sekavaa kuontaloaan laskien itsekin katseensa hetkeksi liekkeihin. "Ehkä se... ei vaan pidä seurasta tai jotain" purppuratukka päätyi ehdottamaan aavistuksen varovaiseen sävyyn hetken synkeää nuorukaista vilkuiltuaan... tosin osaamatta olla kuulostamatta itsekään nihkeältä olennon suhteen. Oli toisen tokaisu ollut hieman ikävä lepakon kannalta tai ei, nulikallakaan ei tainnut olla suuremmin vastaanväittämistä tämän suhteen, vaikka se ei kaiketi aivan ollutkaan varma miten tähän olisi pitänyt suhtautua. Viileä lepakko taisi olla joka tapauksessa omiaan saamaan molemmat heistä tuntemaan olonsa jokseenkin vaikeiksi, eikä alkuunkaan vähiten omien kursailemattomien kommenttiensa ja sivuun vetäytymisensä vuoksi.
((Jätin nyt tämän näin tähän hätään... jos Haeklilla ei ole mitään sanottavaa asiaan, niin Spyron voi ihan hyvin olettaa painelevan takaisin hommiin sopivassa välissä jos tarpeen. ))
|
|
|
Post by submarine on Jun 7, 2014 6:07:21 GMT 3
Yllättäen muodostuneen seurueen hiljaisimman ja eittämättä myös suorimman jäsenen mietiskely tuntui uhkaavan laskea aterian mahdollisuuden nostattamaa tunnelmaa varsin nopeasti. Spyron varovaiset arviotkaan asian suhteen eivät juuri tilannetta siitä parantaneet, ja Haekli tyytyikin vain nyökkäämän pojalle varsin vaitonaisena. Eh, vaikka tämä kukaties olikin toista mieltä asiasta, ei hän voinut aivan edes väittää, etteikö olisi kokenut aikaisempaa heittoa aiheelliseksi... vaikka se sattuikin. Nämä asiat kokeneen ja osaavan olisi pitänyt kyetä parempaan. Siitä ei päässyt mihinkään vaikka kuinka olisi yrittänyt kaunistella asiaa. Mutta siltikin... oliko se ollut pakkoa sanoa ääneen? Kai sen kaikki tiesivät jo kuitenkin. Eikähän tämä ollut nähnyt muutenkaan sitä "ensimmäistä kertaa". Ei tiennyt mitä oli tapahtunut. Siinä missä nuorukainen muisti jokaisen tuskanhuudon ja ruumiin ja viimeisen hetken. Hän muisti... kaiken. Hänen lävitseen kävi silminnähtävä värähdys, joka nousi kuin petollinen hyökyaalto jostakin syvältä, iskien varpaista jalkojen läpi hänen ruumiiseensa. Se nousi kurkkuun kuin suuri ja tukahduttava pala, ja hetken verran se yritti myös sieltä ulos. Hän puri tiukasti hammasta vastaan. Haekli havahtui hampaita kiristelevistä ajatuksistaan, kun Spyro ilmeisesti vastauksen ja paremman puutteessa suuntasi sitten uudemman kerran joelle vettä kantaakseen. Hän tuijotti hetken jokseenkin neuvottomasti tämän perään, sulki sitten silmänsä ja veti syvään henkeä. Kaikki mikä oli tapahtunut oli tapahtunut. Sitä ei ollut hyvä miettiä. Piti keskittyä vain muuhun. Piti keskittyä kiviin ja... sellaiseen. Äkkiä se, että tarjolla oli jonkinlaista urakkaa ja tekemistä tuntuikin huomattavasti vähemmän ikävältä.
Hetken verran kaksikko uurasti kaiketi hiljaisuudessa. Spyro kantoi vettä kuoppaan, Haeklin yrittäessä parhaansa mukaan kasata mahdollisimman paljon kiviä kuumenemaan tuleen ilman että sammuttaisi tai tukahduttaisi sen. Pienen kokeilemisen jälkeen hän tuli todenneeksi niiden kuumenevan parhaiten kun ne työnsi suoraan hiilloksen alle ja asetteli uutta poltettavaa puuta päälle. Ja sitten ainoa tehtävä olikin kai vain tuijottaa tuleen ja pitää sitä hengissä - ja hätistää ohimennen varovaisesti kissaa, joka alkoi käydä aivan liian uteliaaksi kuhisevan säkin suhteen. Kaikki kivet eivät mahtuneet kerralla kuumentumaan, mutta ainakin osa. Ainakin tarpeeksi alkua varten. Välistä nuorukainen vilkaisi vettä kantavaan poikaankin, mutta ei varsinaisesti sanonut tälle mitään. Juuri nyt ei tainnut olla mitään varsinaista puhuttavaa. Ei ainakaan mitään niin tärkeää että olisi pitänyt keskeyttää toisen uurastus. Loppujen lopuksi kuopan täyttäminen ei kestänyt loputtoman pitkään. Se ei ollut kuitenkaan valtava kuoppa, mitä nyt suunnilleen kattilan levyinen ja jonkin verran syvempi. Pitihän kivien mahtua sinne. Ikävät ajatuksetkin alkoivat pikkuhiljaa unohtua, kun mahdollinen onnistuminen ja sitä seuraava iltapala häämöttivät jo hieman lähempänä. Viimeiset hetket Haekli seurasikin lähinnä Spyroa kun tämä kantoi viimeisiä vesiä kuoppaan. Hieman epäoikeudenmukaiselta se tuntui, mutta toista vedenkantovälinettä ei varsinaisesti ollut. "Eh, ei kannata liian täyteen. Kun kivet ja ravut laitetaan sinne niin pinta nousee kuitenkin. Muuten läikkyy yli. Tai siis... valuu ulos", nuorukainen lopulta totesi kun arvioi vettä olevan tarpeeksi kuopassa. Tyhjää jäi kämmenenleveys reunasta, ja se kaiketi oli melko sopiva. Ainakin hänen silmäänsä.
Kun vedet oli saatu kannettua, taisi vastaan tullakin pian seuraava järjestelemiskysymys. Kivet olivat eittämättä nyt varsin kuumia ja valmiita upotettavaksi veteen, mutta... niiden saaminen ulos kuopasta taisikin olla oma asiansa erikseen. Ehh. Haekli jäi taas hetkeksi katselemaan ympärilleen, haeskellen jotain käyttökelpoista, löytämättä kuitenkaan mitään erityisen vakuuttavaa. Puukeppi ehkä, mutta sellaisen työntäminen syvälle liekkeihin tuskin loppuisi muuhun kuin palaneisiin näppeihin. Tarvittiin jotakin joka ei palaisi. Ja sellaista ei ikävä kyllä ollut... ennen kuin nuorukaisen silmät sitten osuivat sivuun asetettuun miekkaan huotrassaan. Vastahakoisin elkein, jokseenkin nihkeän näköisenä Haekli silmäili hetken asettaan, ennen kuin sitten nosti sen maasta. Haluttomasti hän veti terää hieman esiin tupestaan, silmäten sitä kuin arvoesinettä jota oli juuri turmelemassa... kuten tilanne pitkälti taisi ollakin. "Tällä ei saisi tehdä tällaista. Jos kaivan tällä kiviä esiin niin... terään tulee lovia ja muuta. Eikä tätä muutenkaan olisi hyvä työntää tuleen", Haekli mietti ääneen, tietämättä oikeastaan miksi teki edes niin. Kaiketi hän yritti viestiä Spyrolle missä mätti, vaikka ei odottanutkaan pojalla olevan mitään vastausta tähän ongelmaan. Tällä nyt kuitenkin oli vielä huonommin välineitä tilanteen ratkaisemiseen. Vaihtoehtoja ei lopulta tainnut olla, jos mieli hoitaa suunnitelman loppuun asti. Ei miekka kaiketi mitenkään lopullisesti pilalle tästä menisi, eikä muutama lovi tai naarmu nyt ollut paljoakaan. Ja sitä paitsi se oli ase. Ikävä kapistus joka oli tarkoitettukin kulumaan. Mutta... samalla se oli hänelle muistutus ajoista. Huonoista ja kamalista, ja kaikesta mitä sillä oli tehty, mutta... myös paremmista. Se oli ainoa asia joka hänellä oli ajoilta jotka nyt tuntuivat hirvittävän kaukaisilta. Ja tämän myötä se olisi hieman lähempänä sitä vääjäämätöntä hetkeä jolloin se täytyisi lopulta heittää menemään. Haekli jäi seisomaan paikoillen miekkaansa pidellen. Ei varmasti vaatinut minkäänlaista eleiden tai olemuksen lukutaitoa tajuta, ettei hänellä ollut oikeastaan mitään halua tehdä mitä suunnitteli. Koko tilanne näytti pitkälti siltä, kuin nuorukainen olisi yrittänyt parhaansa mukaan rohkaista itseään johonkin äärettömän epämiellyttävään, samalla kun ei iljennyt oikeastaan vetää miekkaa edes enempää esille. Neuvottomuutta. Syvää sellaista.
((Ha, siinäpä kärvistelyä Spyrolle. Kunpa vain olisi joku joka pystyisi noin vain tunkemaan kätensä liekkeihin. Ei täytyisi uhrata miekkaakaan. Mutta toisaalta, sehän olisi melkoisen epätavallista ja epäilyttävää... Suorastaan syyllistävää! >=D ))
|
|
|
Post by spyrre on Jun 7, 2014 14:41:28 GMT 3
Tenkan aiemmat sanat eivät olleet omiaan saamaan kumpaakaan kaksikosta erityisen tyytyväisiksi, vaikka niin Spyro tai Haeklikaan eivät tainneet tuoda tätä aivan suoraan esiin. Mutta sillä tuskin oli väliä, ei tarvittu paljoakaan ihmis-ymmärrystä tajutakseen että molemmat olivat käyneet enemmän tai vähemmän vaikeiksi ja vältteleviksi kun puhe kääntyi lepakkoon. Varsinkin Haekli tuntui ahdistuvan asiasta melkoisesti saaden purppuratukan silmäilemään tätä hetken huolissaan. Tosin varsin pian Tenkan sanat alkoivat naputtaa nulikankin mielessä. Se liikahti vaikeana paikallaan, vilkaisten ensin niin kuoppaan kuin nuotioonkin ennen kuin katse palasi kärvistelevään Haekliin, sen kuitenkin välttäessä tarkkaan katsomasta suuntaan jossa Tenkan puu sijaitsi. Olento tuskin oli tarkoittanut mitään tällaista pientä puuhastelua aiemmalla kommentillaan "osansa tekemisestä", mutta vaikka tiesikin tämän paikallaan seisoskellessa olo alkoi varsin pian käydä jokseenkin painostavan lusmuilevaksi. Mutta... ehkä oli parasta vain tehdä jotain muutenkin... ja ajatella jotain muuta. Poika henkäisi epämääräisesti suoristautuen hieman ennen kuin mutisi jotakin hieman epäselvää veden hakemisesta ja kääntyi sitten tömistelläkseen takaisin törmälle vaikka vilkaisikin vielä Haeklia olkansa yli mennessään varmuuden varalta. Tällä ei kuitenkaan tuntunut olevan mitään sanottavaa, joten ehkä olisi parastakin antaa tämänkin kokoilla ajatuksiaan hetken...
Seuraava enemmän tai vähemmän pidempi tovi kuluikin hiljaisemmissa merkeissä. Nassakan retuuttaminen joelle ja takaisin ei lopulta ollut kovinkaan raskas urakka ja kai tämä rauhoitti ajatuksiakin jonkin verran purppuratukankin seuratessa ohimennen Haeklin askarteluja kivien kanssa, kunnes kuoppa alkoi viimein hiljakseen täyttyä. Nulikka oli puoliajatuksissaan touhuun syventyneenä vähällä kääntyä jälleen takaisin joelle kumottuaan nassakan tyhjäksi kunnes se havahtui Haeklin huomauttaessa että vettä taisi tosiaan alkaa olla tarpeeksi. Poika seisahtui katsahtaen itsekin tarkemmin alas kuoppaan arvioivaan sävyyn kunnes nyökkäsi itsekin. "Huh. No juu. Vihdoinkin!" se tokaisi laskien viimein retuuttamansa nassakan kädestään istahtaen pienen puuskahduksen keralla... tosin kuulostaen kuitenkin lähinnä tyytyväiseltä. Taisi viimein olla aika alkaa pohdiskella seuraavaa toimenpidettä, pojan jäädessäkin katselemaan odottavan uteliaasti nuotion äärellä askartelevaa Haeklia. Tämä oli haudannut kiviä hiillokseen näiden kaiketi saatua jo kuumentuakin muutaman pitkän tovin, mutta... edessä taisi ollakin vielä jokin ongelma. Liskonsilmäisen nuorukaisen alkaessa näyttää syystä tai toisesta melkoisen empivältä miekkaansa sormeillen kallisti sivuun seuraamaan istahtanut purppuratukka päätään hieman ymmällään, kunnes toinen toikin ilmoille uuden jokseenkin hankalan käytännönongelman. Eh... tosiaan. Kivet olisi kaiketi vielä saatava jotenkin tulesta monttuun... Spyro räpäytti silmiään katsahtaen ensin nuotiota ja sitten Haeklin vastahakoisesti pitelemää miekkaa kuin ei olisi aluksi ollut aivan varma mikä oli ongelma. Se jo lähes avasikin suunsa sanoakseen jotain kunnes kuitenkin äkkiä empi. Tumma katse pälyili vaivihkaa kasvavan kiusaannuksen vallassa ensin tulta ja sitten Haeklia nuorukaisen mutistessa ettei miekkaa saisi missään tapauksessa käyttää tällaiseen vierestä seuraavan nulikan käydessä hiljakseen melko kärvisteleväksi. Menisikö miekka oikeasti pilalle jos sillä tekisi jotain tällaista? Eh, vaikka se ainakin oli selvää ettei soturi olisi mielellään hyödyntänyt asetta tähän...
"...ehh. Odota vähän. Jos... keksitään jotain muuta?" poika ehdotti hetken kahden vaiheilla pälyiltyään, tosin joutuen itsekin haromaan jokseenkin epätietoisesti purppuraisia suortuviaan yrittäen pikaisesti keksiä mitä tämä "jokin muu" oikein olisi. Syystä tai toisesta se tuntui jopa hieman turhautuneelta pälyillen kyseenalaisesti ympärilleen pienessä leirissä kuin olisi yrittänyt äkkiä löytää jotain mistä olisi hyötyä vaikka ei olisi ollut aivan varma mitä edes haki. Mitä tahansa muuta kuin nuorukaisen miekka, kaiketi... ikävä kyllä heidän nykyinen työkaluvalikoimansa taisi olla varsin suppea. Sekaisesti törröttävän kuontalon alta kantautuikin pieni tuskastunut ähkäisy, ennen kuin se viimein muutaman kerran sanoja hapuiltuaan töksäytti ilmoille ainakin jonkinlaisen puolittaisen idean luoden kuitenkin vastahakoiseen Haekliinkin hieman vaivautuneen katseen. "Ehkä.... vaikka pitkiä keppejä tai jotain? Tuoretta puuta, ja ne voi vaikka kastella tuossa ettei se syttyisi.... ehkä? Ehkä se toimii jos ottaa ne kivet äkkiä... Mä voin käydä hakemassa!" Rehellisesti nulikka ei ollut aivan varma itsekään mahtaisiko moinen edes toimia, mutta kaikesta päätellen se oli ainakin valmis yrittämään, vaikka jokin tämän äänessä kieltämättä vihjasi pieneen tuskastuneisuuteen, oli idea tämän oma taikka ei. Oikeastaan se oli jälleen hyvää vauhtia viittä vaille kömpimässä jaloilleen, kaiketi painellakseen vaihteeksi ryteikköön hakemaan jonkinlaisia pätevämpiä (tai kyseenalaisempia) työvälineitä. Ohimennen siitä irtosi hieman tuskastunut vilkaisu roihuaviin liekkeihin kunnes se tyytyi lopulta vain nykäisemään jälleen nuhruisia hihojaan alemmas sen sijaan että olisi sanonut mitään vaikka tämä kirvoittikin ilmoille pienen hampaiden kirskautuksen. Jokin aiheessa oli omiaan saamaan aikaan jonkinlaista kyseenalaista tuskastunutta pälyilyä... syystä tai toisesta, vaikka tämä pyrittiinkin piilottamaan.
((Vähän syyllistyy tästä nyt. =I Jos Haekli ei ehdi/halua alkaa estellä niin voi taas olettaa hyvin että painelee menemään kepakoita etsimään, muussa tapauksessa varmaankin jää kyllä ihan semi-suosiolla kärvistelemään tuohonkin jos Haekli välttämättä haluaa käyttää miekkaa kuitenkin.))
|
|
|
Post by submarine on Jun 8, 2014 14:22:33 GMT 3
Niin turhauttavaa ja syyllistävää kuin se olikin, oli kuumista kivistä kehittymässä nopeasti melkoinen pattitilanne, ja vain ja ainoastaan koska Haekli oli haluton uhraamaan piiruakaan miekastaan niiden siirtelyyn. Kukaties hän olisi voinut vedota siihen että miekan kohtelu oli ensimmäinen asia joka sen käytöstä edes opetettiin. Miekkaa ei koskaan paiskottu menemään tai kiville miten mielittiin. Miekkaa ei hakattu karkeasti toista vasten terä edellä, eikä sillä nuijittu vihollisia kuin milläkin vasaralla. Oppeja ikävistä asioista, mutta yhtä kaikki oppeja jotka häneenkin oli iskostettu. Mutta ei, paljon painavampi syy oli nuorukaisen oma henkilökohtainen haluttomuus. Hänellä ei ollut enää mitään muutakaan muistuttamassa siitä mitä oli ollut ennen kaiken hajoamista. Mutta jos vaihtoehtoja ei ollut... Äkillistä ja odottamatonta armahdusta pulmaan tarjottiin Spyron kannalta, kun poika äkkiseltään Haeklin kärvistelyä seurattuaan sitten puhuikin. Hän säpsähti katsomaan tätä miekkansa tuijottelusta aavistuksen hämillään. Varuillaan, kuin peläten saavansa jonkinlaisen syytöksen haluttomuudestaan, hän kuunteli toisen ehdotusta vaitonaisesti. Nulikka ehdotti jonkin muun keksimistä, ja aavistuksen tuskaisesti ähkäisten Haekli vilkaisi ympärilleen laajassa kaaressa, merkkinä siitä ettei ollut varma mitä muuta keksittävää tässä oli. Leiri oli varsin tyhjä mistään muusta tulenkestävästä kivien tonkimiseen sopivasta. Lopulta Spyro kuitenkin keksi jonkin varsinaisen vastauksenkin, ehdottaen sitten että metsästä haettaisiin kosteita keppejä tai jotakin. Nuorukainen ei ollut aivan varma ehdotuksen järkevyydestä, ja vilkaisikin ensin vaiti metsään, ja sitten uudelleen poikaan. Pimeä, synkeä ja autio korpi ei näyttänyt mitenkään kutsuvalta tai turvalliselta yöaikaan. Mutta... se olisi ainakin jokin mahdollisuus selvitä ilman miekan pahoinpitelyä... Lopulta, vaiteliaasti ja melkein kuin olisi joutunut myöntämään oman avuttomuutensa tilanteessa, Haekli sitten nyökkäsi, jääden tuijottelemaan visusti maata kohti.
Spyrolla oli selvästi kiire tehdä jotakin, ja tämä lähtikin varsin vauhdilla kohti metsikköä, jättäen Haeklin peräänsä katselemaan tuleen. Hän oli kyllä huomannut pojan hieman kärvistelevän ilmeen, ja tulkitsi sen tarkoittavan, ettei tämä tosiaankaan tehnyt tätä mielellään, mutta yritti parhaansa mukaan olla nyt hyödyksi tai jotakin. Se oli omiaan saamaan syylliseksi. Yksi kivistä pilkisti hiilloksesta kuin vaaleanharmaa, kuumuutta hohkaava muna. Hän tuijotti sitä ja kiristi otettaan miekastaan, ennen kuin sitten puristi silmänsä kiinni jokseenkin tuskaisesti. Olisi ollut kovin helppoa vain antaa Spyron mennä. Mutta vaikka poika kuinka halusikin tehdä jotakin, hänen oli pakko myöntää kaikessa tuskaisuudessaankin, ettei tämä loppuisi hyvin. "Ei, odota", Haekli ähkäisi lopulta, käännähtäen kohti jo melkeinpä metsän nielaisemaa Spyroa. Äänessä oli melkoisesti kärvistelyä, mutta samalla myös tiettyä varmuutta siitä, että hän teki oikein käskiessään tätä pysähtymään. Hän ei tiennyt uskoiko Spyro itse suunnitelmaansa, mutta ainakin hän itse osasi jo nyt sanoa, että sen salliminen, sikäli kuin hän pystyi ketään estämään, olisi ollut uskomattoman vastuutonta. "Metsään ei pidä mennä yöllä", nuorukainen lopulta totesi varsin ykskantaan. Se ei ollut mikään mielipide, vaan yleisesti hyväksytty ja varsin paikkansa pitävä totuus. Metsä saattoi päivällä olla jossain määrin vaarallinen, mutta yöllä se oli tosiaan ja kokonaan muiden otusten kuin ihmisten (tai ihmisten kaltaisten) valtakunta. Aikaisemmat gnollit olivat oma osoituksensa siitä että täälläpäin liikkui kaikenlaista kammottavaa, mutta oli paljon tavanomaisempiakin vaaroja, jotka saattoivat olla aivan yhtä kohtalokkaita. Eksyminen tai vaikkapa itsensä telominen epähuomiossa. Puhumattakaan vaikkapa sudesta tai karhusta... tai vaikka uskaliaasta ahmasta. Tai mistä tahansa. Haekli värähti uudelleen kylmässä ilmassa, ennen kuin huokaisi lannistuneeseen sävyyn. Paljaat olkapäät vajosivat taas kasaan, ja hän tarttui hieman määrätietoisemmin miekkaansa. Joitakin asioita ei kaiketi vain voinut vältellä vaikka ne olisivatkin ikäviä. Tai edes suurinta osaa...
"Hoidetaan tämä pois alta nyt niin sitä ei tarvitse tuskailla enempää. Tule vain takaisin", Haekli lopulta tokaisi mahdollisimman määrätietoisesti. Aavistuksen surkeana hän vilkaisi Spyron suuntaan, ennen kuin sitten lopulta tarttui kunnolla miekkansa kahvaan ja vetäisi sen enempää miettimättä esiin. Huotra pudotettiin maahan enempiä miettimättä. Se oli vain puuta ja nahkaa. Terä oli eri asia, mutta sille ei voinut mitään. Ei, jos hän ei halunnut antaa oman kärvistelynsä vaarantaa muitakin. Eikä hän todellakaan halunnut. Ravut kuhisivat edelleen kankaan sisällä, muistuttaen kaiketi ainakin siitä, että tällä kaikella olisi jokin palkkiokin...
|
|
|
Post by spyrre on Jun 8, 2014 16:28:35 GMT 3
Haeklin kärvistelevä, vaikea olemus kertoi jo paljon vaikka nuorukainen ei aluksi sanonutkaan mitään, eikä Spyro lopulta tarvinnutkaan muuta kuin tämän hiljaisen nyökkäyksen lähteäkseen tuumasta toimeen. Suurempia empimättä purppuratukka punnertui jälleen kerran jaloilleen kivikosta suunnaten sitten kiireisin askelin kohti pimeää metsänreunaa. Ehkä hieman turhankin nopeasti, tämä totesi itsekseen pian tuntien olonsa syystä tai toisesta kuin karkuun painelevaksi, hidastaen hieman askeleitaan samalla vilkaisten vielä kerran olkansa yli nuotion ääressä synkeänä istuvaan Haekliin. Tämä tuntui ottavan ajatuksen miekan kaltoinkohtelusta jokseenkin raskaasti, mikä kieltämättä pisti hieman outona jopa purppuratukan mieleen ottaen huomioon kuinka nihkeä liskonsilmäinen nuorukainen suhtautui aseen käyttöön muutenkin, mutta... no, kaiketi tällä oli syynsä, eikä poika tarvinnut paljoakaan tätä enempää tajutakseen että asia oli tärkeä. Jotenkin. Eh, myönnettäköön ettei hän ollut aivan varma toimisivatko hänen kaavailemansa kepit vaiko eivät, mutta.... ei kai auttanut kuin yrittää löytää niitä jostain... niin paljon helpompaa kuin olisikin ollut tehdä tämä vain ilman....
Fiksua tai ei, oli nulikka silti selvästi aivan valmis painelemaan nyt jo pilkkopimeään korpeen niine hyvineen, kunnes äkkiä takaa kantautuva ääni sai sen pysähtymään juuri ennen metsän reunaa. Kuullessaan Haeklin äänen purppuratukka seisahtui yllättyneenä kääntyen katsomaan olkansa ylitse nuotion ääressä odottelevaa vastahankaista nuorukaista. Tämän tokaisu siitä ettei metsään saisi kuitenkaan painella keskellä yötä sai aikaan pienen epämääräisen silmienräpäytyksen nulikan vilkaistessa hieman empivästi niin nuorukaiseen kuin takana kohoavaan pimeään puustoonkin kuin kahden vaiheilla vaikka se tuntui oikeastaan empivän asian sikseen jättämistä enemmän kuin korpeen harhailemista, mutta ilmeisesti toisen varma äänensävy oli tarpeeksi saadakseen sen harkitsemaan uudestaan. Tarkemmin ajatellen kai sen tajusi itse kukin ettei tuntematon erämaa, varsinkaan yöllä, ollut paikka kokeilla onneaan... mutta ilmeisesti ainakaan pimeänpelko ei tainnut kuulua nuhruisen pojan sanavarastoon vaan se tuntuikin luimistuvan hieman estelyistä. "Niin mutta..." se aloitti hieman vastahankaisesti, hätkähtäen kuitenkin soturin viimein vetäessä vaalimansa miekan huotrastaan päättäväisin elkein. Aikoiko tämä nyt kuitenkin...? Vaikka tämä selvästi teki mitä teki hyvin vastentahtoisesti... "Eh? Hei odota vähän! Ei siinä varmaan kauaa mene, kun otan vain tästä... jostain läheltä! Luulis että tässä on jossain jotain mitkä käy..." nulikka yritti vielä, kuitenkaan ryntäämättä enää metsään. Se ei lopulta tiennyt miekoista paljoakaan mutta toisen suhtautuminen kyllä kertoi että tämän tuleen laittaminen olisi pahasta.... ja jos tämä olisi vielä suorastaan tuskastuttavan tarpeetonta.
Hetkeksi purppuratukka tuntui jäävän empimään puurajaan, vilkuillen varsin epävarmasti niin nuotiolle kuin syvemmälle korpeen. Eh, hän olisi voinut sanoa ettei pimeä metsä ollut (ainakaan kovin suuri) ongelma, tai tarjoutua poimimaan kivet vaikka itse soturin selvästi arvokasta miekkaa säästääkseen..... mutta mitä siitä olisi seurannut? "Tavalliset ihmisnulikat" eivät nähneet pimeässä tai poimineet kiviä nuotiosta paljain käsin, ja jo Tenka oli tuntunut aavistelevan jotakin outoa.... Mutta Haeklikin oli käytännössä jo pelastanut heidät omalla kustannuksellaan, eikä ollut oikein jos tämä joutuisi vielä turmelemaan miekkansa jonkun tällaisen takia. Eh, vaikka.... kai tämän toteamus öisistä metsistä silti piti paikkansa varsinkin täällä, mutta... Spyro liikahti vaikeana paikallaan avaten suunsa kaiketi sanoja hapuillakseen, kunnes kuitenkin empi jälleen. Hiljakseen laihemmanpuoleiset hartiat lysähtivät ja pojan hampaiden lomasta karkasi epämääräinen puuskahdus sen viimein nyökätessä hieman ja kääntyessä astelemaan hiljakseen takaisin kohti Haeklia ja nuotiota. Vaikka tulkitsi tekevänsä väärin.... ei hän voinut sanoa mitään tuollaista. Ei mitenkään. Jos muut epäilivät jo nyt jotain.... ajatus sai aikaan ikävän kylmän väreen selkärankaan jonka purppuratukka kuitenkin työnsi pian jonnekin mielenperukoille luikkiessaan takaisin tulen äärelle.
"Mutta... meneekö se rikki tuosta?" Se kysyi kuitenkin vielä kuin yrittäen saada toisen kenties harkitsemaan toista suunnitelmaa uudestaan, mutta sentään yrittämättä rynnätä omin lupineen minnekään. Haeklin jokseenkin väärin tulkitsema hankaluus oli vielä läsnä, vaikka tämä tuntuikin nyt silmäilevän nuorukaista miekkoineen huolestuneesti. Se vaikuttikin jokseenkin syylliseltä mittaillen katseellaan toisen pitelemää kiiltävää terää hypistellen vastahakoisesti laihahkoja sormiaan, mutta lopulta sillä ei tainnut olla enää muutakaan mahdollista vaihtoehtoa tarjottavaksi. No, kaipa sitä kriisi saatiin niin aiheesta kuin aiheesta, ainakin hieman yrittämällä... ilmeisesti niin puolin kuin toisinkin.
|
|
|
Post by submarine on Jun 9, 2014 4:23:14 GMT 3
Kaikeksi onneksi (niin ikävältä kuin se miekan suhteen ehkä tuntuikin) Spyro myöntyi Haeklin kieltoon ilman sen suurempia vastaväitteitä. Tai ei ainakaan erityisen suuria. Niin ikävää kuin aseen telominen olisikin ehkä ollut, olisivat asiat olleet huomattavasti pahemmin jos poika olisi tosiaan hortoillut pimeyteen ja jäänyt sille tielle. Ei ehkä Tenkasta, mutta ainakin hänestä. Ja loppujen lopuksi, yritettyään hetken verran etsiä katseellaan jotakin muuta vaihtoehtoa, nulikka palasikin sitten ilman suurempaa vastarintaa takaisin. Tämä näytti oikeastaan jopa melko lannistuneelta ja... jollakin tavalla syylliseltäkin. Haeklilla ei ollut oikein aavistustakaan miksi, mutta pojan heittämä kysymys siitä, menisikö miekka rikki moisesta, sai hänet unohtamaan melko nopeasti moisen. "Ei. Ei se mene", nuorukainen lopulta myönsi Spyrolle, huokaisten ja sulkien silmänsä hetkeksi. Asian myöntäminen näin pragmaattisesti tuntui kukaties jopa hieman hävettävältä. "Se on tämän jälkeen vain lähempänä rikki menemistä. Eikä miekkoja käytetä näin", Haekli jatkoi, laskien hetkeksi aseen sivulleen. Sen terä, hyvänä pidetty ja niin virheetön kuin sen takonut seppä vain oli aikanaan osannut, välähteli nuotion valossa. Hän vilkaisi aavistuksen häpeissään Spyron suuntaan. Sellaisella, joka pelkäsi ja inhosi aseen käyttöä, ei olisi kaiketi pitänyt olla mitään oikeutta karsastaa sen väärinkäyttöä tai kaltoinkohtelua. Mutta silti hän karsasti. Monesta syystä. Mutta tilanne oli mitä se oli, eikä aikonut muuttua. Oli vain valittava...
Kun tilanne lopulta oli mitä oli, ei Haekli voinut oikein lopulta muutakaan kuin irvistää niin että terävänpuoleiset hampaat näkyivät, ja kääntyä sitten tulen puoleen. Hetken hän vilkuili päätään kallistellen ja miekkaansa välistä tiiraten liekeissä lepääviä kiviä, yrittäen kaiketi etsiä parasta tapaa lähestyä asiaa. Mutta loppujen lopuksi tähän ei tainnut olla mitään ovelaa temppua. Kivet piti saada pois liekeistä, ja miekka saisi nyt toimittaa vaivaisen lapion virkaa. Spyroon vilkaistiin vielä kerran nopeasti. Ei tosin syyllistävästi tai katkerasti tai mitään sellaista, vaan pelkästään kukaties tukea hakien... tai muuten vain kärvistellen. Ja sitten nuorukainen kävi toimeen. Miekan työntäminen liekkeihin ei ollut vielä mitenkään erityisen kammottavaa... olkoonkin että nuorukainen sai nopeasti huomata, ettei lyhyt miekka ollut edes erityisen mukava työkalu urakkaan. Hänen kätensä oli melkoisen lähellä tulta, ja kuumuus poltti rystysiä. Purren uudelleen hammasta hän sitten lopulta siirtyi tuskallisimpaan osuuteen, työntäen terän hiilloksen sekaan ja sinne aseteltujen kivien väliin. Metallin kirskuna niitä vasten teki pahaa korville, ja mahdollisimman nopeasti hän sitten vain erotti yhden kiven muista, ennen kuin heilautti miekkaa kuin lapiota. Kivi vieri ulos nuotiosta ilman suurempia ongelmia ja pienen matkan ruohon poikki, jättäen jälkeensä mustuneen vanan, ennen kuin sitten upposi vesikuoppaan. Kova, raivostunutta käärmettä muistuttava sihahdus kävi lyhyeksi hetkeksi korviin, ja uppoamiskohdasta nousi höyryä. Hetken perästä sieltä alkoi myös kohota kuplia. Ei kiehumista, mutta kuitenkin merkki siitä että tulikuuma kivi oli nyt vedessä. "Pitää... hoitaa muutkin sinne ennen kuin se ehtii jäähtyä", Haekli ähkäisi. Vilkaisematta miekkaansa (hän ei halunnut arvioida vielä miten pahaa jälkeä kivien siirtelystä miekalla oikein seuraisi) hän keskittyi vain tönimään muutkin kivet veteen. Yksi kerrallaan ne vierivät sihisten ja höyryten sinne samalla, kun miekan teräs rutisi ja kirskui niitä vasten tavalla, joka olisi saanut kenet tahansa soturin (tai muuten miekoista mitään tietävän, kaiketi enemmänkin) irvistämään - kuten saikin. Siitä huolimatta työ tuli tehdyksi; nuorukainen oli työntänyt viisi kiveä tuleen, ja määrä tuntui ainakin näin nyt aluksi riittävältä. Enempi määrä olisi vain vienyt tilan ravuilta.
Kun kivet oli lopulta kaikki saatu veteen, survaisi Haekli nopeasti miekkansa perään perään. Ase ei ollut tässä ajassa ehtinyt kuumentua mihinkään hehkuun, mutta siitä huolimatta teräs oli kuumentunut epämukavasti, ja vesi ei aivan vielä kiehunut... jos se nyt aikoisi kiehua muutenkaan. Samalla hän puhalsi viilentävää ilmaa kuumenneille rystysilleen, ja irvisti sitten kaiketi yleisesti. Spyroonkin vilkaistiin uudelleen, kaipa vain yleisesti pojan edesottamuksien seuraamiseksi. Hän yritti tekaista kasvoilleen mahdollisimman tyytyväisen ilmeen, kaiketi jonkinlaisena merkkinä onnistumisesta, mutta se jäi lopulta melko huonoksi yritykseksi. Vesikuopasta kohosi jo lupaavia kuplia, joskaan ei vielä kiehumisen verran, mutta Haeklin huomio oli nyt lähinnä siinä, mikä sen hinta oikeastaan oli ollut. Äsken puhdistettu miekka oli nyt musta ja nokinen, mutta paljon ikävämmältä näytti tapa, jolla sen terävä terä oli kolhiintunut. Mustan kuonan läpi oli vaikea arvioida sitä tarkalleen, mutta jo nyt oli kyllä mahdollista nähdä, että kivien härkkiminen oli saanut aikaan juuri sellaista vahinkoa kuin aina varoiteltiinkin. Nuorukainen silmäili sitä hieman lohduttomasti, ennen kuin huokaisi. Ei voinut kaiketi väittää etteikö hän olisi tiennyt mihin ryhtyi. "Ehkä tämän saa hiottua vielä kuntoon", Haekli totesi ääneen, vaikka taisikin yrittää vakuutella enimmäkseen itseään. Pienet lovet ja halkeamat terässä pystyi kyllä aina hoitamaan kuntoon, mutta isompi vahinko alkoi usein olla sen verran syvällä ettei sitä voinut noin vain poistaa. Ja se oli muutenkin sepäntöitä, hänellä oli vain ja ainoastaan teroittamiseen tarkoitettu hiomakivi. "Eh, tuota... onko siinä nassakassa vielä vettä? Tai voisitko käväistä hakemassa? Tämä noki pinttyy kiinni muuten kiinni. Pitää hangata se irti ja tuo kuoppa on aika kuuma", Haekli kysäisi lopulta epävarmasti Spyrolta, yrittäen kaiketi saada edes hieman holttia tilanteeseen. Mutta vaikka kyseessä olikin vain miekka, tuntui tämä silti kieltämättä hyvin pahalta, eikä hän juuri onnistunut peittelemään sitä. Se oli hänen miekkansa. Hänen ensimmäinen miekkansa, joka oli annettu syystä ja tarkoituksella. Ei mikään sotilaalle annettu ase, vaan merkki siitä että hän oli oppinut jotakin ja oli enemmän kuin vain ei-mitään. Ja silti sitä oli nyt kaltoinkohdeltu, todennäköisesti pysyvin seurauksin. Ja nytkin se oli noen tahrima, kuin mikäkin pahainen rautapata. "Ainakin... vesi taitaa kohta kiehua. Pitää vain odottaa vähän aikaa, mutta se kyllä kuplii..." nuorukainen totesi vaisusti. Oli kai hyvä pitää kuitenkin mielessä miksi tässä tilanteessa edes oltiin... vaikka se taisikin kuulostaa melko lohduttomalta. Ohimennen hän töytäisi jalallaan vieressä yhä kuhisevaa rapusäkkiä, saaden sen hetkeksi hurjistumaan melkoisesti. Kaipa sen oli määrä olla jonkinlainen konkreettinen muistutus asiasta hänelle itselleenkin. Olipa tosin kyseessä pieni poissa tolaltaan oleva hallitsemattomuus, tai harmistumisen aiheuttama purkaus, taisi jalka liikkua hieman aiottua lujempaa. Se oli lopulta enemmänkin potku. Ja vaikka sillä nyt ei suurempia seurauksia ollutkaan, oli rapusäkin potkiminen kaiketi silti melko sopimatonta. Suuret silmät vilkuilivat taas yleisen epämukavasti jonnekin muualle.
Vesi kiehuisi kohta. Piti kai vain odottaa sitä...
(("M-muh sword..." ;_;))
|
|
|
Post by spyrre on Jun 9, 2014 15:59:40 GMT 3
((Kärvistelyä kaikkialla. =( ))
Vaikka empikin matkallaan palasi purppuratukka kuitenkin hiljakseen takaisin tulen ääreen, pälyillen kuitenkin epämääräisen syyllisesti Haeklia ja tämän miekkaa kuin olisi hieman empinyt noudattaa kehotusta. Kaiketi nuorukaisen vastaus siitä että miekka ei onneksi ainakaan hajoaisi tästä oli jonkinlainen pieni lohtu, mutta tämän surkea olemus siitä hyvästä että ase oli kuitenkin heti lähempänä tätä kohtaloa ei antanut paljoakaan aihetta huokaista helpotuksesta... kaiketi heistä kummankaan suunnalla. Oli tähän lopulta aihetta tai ei päätyi Spyrokin kyräilemään tilannetta jokseenkin huolestuneena ja aavistuksen syyllisenä, melko surkean ilmeen häivähtäessä tämänkin nuhruisilla kasvoilla. Se tuskin laittoi moista edes itse merkille tämän johtuessa luultavasti lähinnä siitä kuinka lohduton Haeklikin oli aseensa pahoinpetelystä, mutta lopulta niin tyytymättömältä kuin nuorukainen vaikuttikin taisi tämä viimein tehdä päätöksensä.
Hieman luimistelevan purppuratukankin kurkusta karkasi pieni epämääräinen huokaisu kun toinen viimein kävi sorkkimaan nuotiota, metallia kiveä ja maata vasten raapien. Kaiketi tämä kuulostikin varsin pahalta nulikankin korvaan tämän liikahtaessa ikävästi paikallaan seuratessaan toimenpidettä vierestä, kulmiaan hieman rypistellen samalla kun nyki paremman puutteessa nuhjuisia hihojaan. Temppu taisi muutenkin osoittautua jokseenkin hankalaksi päätellen hampaitaan kiristelevästä Haeklista, mutta lopulta miekka taisi kuitenkin ajaa asiansa... vaikkakaan ei ilman seurauksia. Yksi kerrallaan vihaisesti sihisevät murikat löysivät tiensä tulesta veteen saaden aikaan pintaan poreilevia kuplia jotka sentään kertoivat näiden saavan aikaankin jotain. Ei sillä, että tämä olisi tuntunut lohduttavan Haeklia paljoakaan. Miekan juuri hetki sitten huolella kiilotettu terä kävi varsin pian mustuneeksi ja tahriintuneeksi puhumattakaan tämän pitämistä ikävistä äänistä kun tätä käytettiin, mikä sai Spyronkin kirskauttamaan hampaitaan vaikka se olikin käynyt hetkeksi varsin hiljaiseksi. Se päätyi lähinnä nyökkäämään empivästi Haeklin toteamukselle silmäillessään höyryävää vettä, nostaen viimein katseensa nuorukaiseen kun viimeinenkin kivi upposi vihaisesti sähähtäen veteen. Toinen näkyi jääneen hetkeksi tarkastelemaan terää äskeisen toimenpiteen jäljiltä purppuratukankin kurottaessa hieman varovaisesti kaulaansa nähdäkseen miten pahalta ase näytti, vaikka soturin nihkeä ilme taisi kertoa sille melkein enemmän kuin mustuneen terän tuijottelu. Seurasi uusi jokseenkin kiusaantunut liikahdus sekä epämääräistä pälyilyä kuin nulikka olisi ollut koira joka oli juuri yllätetty rysän päältä pureskelemasta kenkiä kitaansa... sillä pienellä erolla ettei se varsinaisesti ollut pureskellut mitään, miekankin päädyttyä liekkeihin lähinnä Haeklin omien käsien kautta. Mutta se taisi silti olla sivuseikka purppuratukan logiikan kannalta. "Eh. Ehkä.... se on vaan likainen? Ne oli kuitenkin aika pieniä kiviä" se ehdotti varovaisen toiveikkaasti osaamatta lopulta itse päätellä nokisesta terästä paljoakaan. Eh, Haekli sentään kuului arvelevan että tämän saisi vielä hiottua kuntoon, mutta jokin nuorukaisen olemuksessa ei varsinaisesti vakuuttanut eikä tämän lohduton huokauskaan miekkaa silmäillessä auttanut asiaa. Äh. Ehkä hänen olisi pitänyt kuitenkin tehdä jotain..... vaikka nyt se taisi olla jo myöhäistä. Vaivihkaa laihat kädet vetäytyivät jonnekin repsottavien paidanhihojen uumeniin.
Spyronkin hankalat omantunnonvaivat keskeytyivät kuitenkin pian Haeklin kääntäessä huomion jälleen johonkin hieman konkreettisempaan tiedustellessaan vettä. Poika räpäytti silmiään ennen kuin käänsikin katseensa puolihuolimattomasti nuotion tuntumaan jätettyyn vesinassakkaan kurottautuen nostamaan tämän käteensä. Astian keveys sekä pikainen ravistus kertoivat nopeasti saman faktan mitä poika oli jo arvellutkin, sen pudistaessa pian päätään pienen puuskahduksen keralla. "Ei ole, taisin laittaa kaikki tuonne" se vahvisti pyyhkäisten ohimennen kuontaloaan sormillaan ennen kuin nyökkäsi hieman motivoituneemmin nuorukaisen pyynnölle. Vastaväitteitä ja nurinaa ei moisesta saatu vieläkään, nulikan oikeastaan kömpiessä liikkeelle varsin nopeasti istuttuaan jo mielestään häpeämättömästi vain vierestä tuijotellen samalla kun toinen tuhosi arvokasta miekkaansa nuotiossa. "Juu, voin käydä" tämä vakuuttikin pikaisesti kömpien jaloilleen hapuillen nassakkaa mukaansa. No, kaipa touhulla oli ainakin saatu aikaan jotain jos ei muuta. Haekli tosin onnistui tästäkin huolimatta kuulostamaan vieläkin lähinnä surkealta, saaden purppuratukankin silmäämään vielä hieman huolissaan nuorukaisen suuntaan tämän tönäistessä vieressään kuhisevaa rapupussia melkoisella voimalla. Rapujen riehaantuminen näytti saavan lähistöllä norkoavan kissankin valpastumaan, otuksen kuitenkin jäädessä toistaiseksi lähinnä tuijottamaan nyssäkkää kiinteästi vähän matkan päästä, kuin tämä olisi ollut jotain hyvinkin kiehtovaa. Kai säkillinen pieniä vipeltäviä eläimiä katin mittapuulla olikin. "Eh. Ainakin se toimii. Harmi kai ettei oikein ollu kattilaa, mutta..." Spyro vaikeni vilkaisten vielä itsekin hankalana mustunutta miekkaa, ennen kuin huokasi hieman. "Äh. No, haen sitä vettä. Odotas vähän" tokaistiin lopuksi, nulikan pyörähtäessä jälleen painelemaan kohti jokea syyllisine olemuksineen. Mokomat ravut tuntuivatkin päätyneen melkoisen vaivan ja pähkäilyn taakse, mutta ehkä lopusta selvittäisiin ilman kärvistelyjä.... toivottavasti.
Tällä kertaa ei kulunut kauaakaan kun Spyro kiirehtikin takaisin nuotion valopiiriin, nyt raikkaalla vedellä täytettyä nassakkaa ojentaen. "Tässä on" se ilmoitti, katsahtaen vielä kysyvästi niin Haekliin kuin keittokuoppaankin kaiketi varmistuakseen ettei muuta ollut, ennen kuin istahti jälleen ruohikkoon tulen vierelle kuivaten käsiään surutta paitansa liepeeseen. "Kai se lähtee vielä irti?" se tiedustelikin huolissaan jäätyään jälleen hetkeksi seuraamaan liskonsilmäisen nuorukaisen toimia miekkansa kanssa. Ohimennen vilkaistiin vielä hieman syyttävästi kissan vahtaamiin rapuihinkin kaiketi paremman syntipukin puutteessa. Tällaisia ongelmia tuskin olisi ollut jos he olisivat onnistuneet nappaamaan lähes minkä muun saaliseläimen tahansa... vaikka kaipa se oli myöhäistä valittaa enää tästäkään varsinkin kun muuta ei tarjolla ollut. Ei kai auttanut kuin toivoa että nämä olisivat jotenkin vaivan arvoisia, vaikka purppuratukka ei osannut olla olematta hieman varautunut näidenkin suhteen.
|
|
|
Post by submarine on Jun 11, 2014 6:02:22 GMT 3
Kivet oli kaiketi saatu veteen, vaikka sillä olikin kukaties ollut hintansa. Ja vaikkei hän olettanutkaan kenenkään asiaa varsinaisesti ymmärtävän tai sympatisoivan, oli se ollut Haeklille varsin kallis hinta. Mutta toisaalta asialle itsessään ei enää voinut mitään tehdä, ja hän oli itse päättänyt siihen lähteä, joten loppujen lopuksi nuorukaisen yleisolemus ei ollut niinkään epätoivoinen tai muutenkaan erityisen järkyttynyt. Enemmänkin vain hyvin, hyvin lannistunut. Kaiketi tämän kaiken takana häämöttävä palkinto, keitetyt ravut, oli antanut edes syytä kaltoinkohdella kallista miekkaa, mutta ei se juuri tällä hetkellä paljoakaan lohduttanut. Ohimennen hän tuli vilkaisseeksi Spyroon, kun tämä yritti parhaansa mukaan keksiä jonkinlaista positiivista puolta asialle. Siihen vastattiin ensin vain kevyellä huokaisulla. "Olivatpa miten pieniä tahansa, ne ovat kiviä. Ja kivet ovat... kivenkovia", Haekli lopulta vastasi tönkösti, vilkaisten uudemman kerran miekkaa kädessään. "Miekan terä on leikkauskohdasta ohut ja... äh. On siinä vahinkoa", hän yritti ensin selittää asiaa hieman tarkemmin pojalle, joka eittämättä ymmärsi hyvin vähän teräaseista, mutta lannistui sitten lopulta ja tyytyi vain ähkäisemään jonkinlaisen yksinkertaisen tosiasian samalla kun painui silminnähden kasaan. Tarpeeksi taitamaton miekankäyttö aiheuttaisi terälle vahinkoa jopa paljon pehmeämpiinkin asioihin osumisesta, eikä mikään taito maailmassa pelastaisi kiviä vasten survottua miekkaa vaurioilta... jos taitoa nyt olisi edes käytetty. Hän oli kaltoinkohdellut miekkaansa juuri kuin ties mitä lapiota. Loppujen lopuksi nuorukaisen naamalla taisi olla yhtälailla häpeää ja harmia, ainakin paljon enemmän kuin muita tunteita.
Olipa miten oli, vedestä kohoavat kuplat lisääntyivät hiljakseen, jonkinlaisena merkkinä suunnitelman toimivuudesta ainakin tähän asti. Enempää tekemistä ei juuri nyt tainnut olla, ja paremman puutteessa jokseenkin neuvottomasti Haekli istui alas, puristaen yhä miekkaansa kädessään. Spyrolla ei ilmeisesti ollut suuriakaan vastaväitteitä vielä yhden vesinassakan kantamiselle, ja hän nyökkäsi pojalle hieman poissaolevasti. Sen oli tarkoitus näyttää kiitolliselta, mutta ele taisi jäädä melkoisen vaisuksi. Hän kyllä tiedosti jollakin tasolla että aseesta ahdistuminen tuntui selvästi saaman tämänkin kärvistelemään, mutta juuri nyt hän ei kaiketi vain osannut näyttää erityisen huolettomalta. Suuret silmät hiipivät koko ajan miekkaa kohti. Hän ei pystynyt näkemään vahinkoa kunnolla, vaikka harjaantunut ja aseeseen tottunut silmä kertoikin sitä olevan, ja sen kuumeinen pohtiminen tuntui kukaties jopa pahemmalta kuin vain suora ja selkeä vahingon toteaminen. Kaikeksi onneksi Spyrolla ei mennyt erityisen kauaa tuoda vesinassakkaa, ja hän otti sen vastaan nyökäten uudemman kerran. "Kyllä se lähtee. Ei se ole ongelma. Tällaisia ei koskaan vain saisi edes tulla", Haekli vastasi lopulta pojalle, kun tämä oli itsekin istunut alas ja tarkkaili nyt hänen tekemisiään. Hän heitti pojalle ohimennen vilkaisun jonka laadusta ei ollut itsekään aivan varma. Ja sitten, vaivalloisesti, hän asetti miekan polvensa päälle, ennen kuin tarttui maahan kuivumaan asetettuun huiviinsa. Se saisi nyt kastua uudelleen. Varovaisin liikkein, kärvistellen kaikesta huolimatta vahingon paljastumista siinä missä sen pysymistä piilossakin, lähti nuorukainen hinkkaamaan mustunutta nokea pois miekan terältä, kaataen vettä aseen päälle samalla kun pyyhki. Kuona ei ollut juuri ehtinyt iskostua kiinni, ja se lähtikin melkoisen helposti. Samalla vahingon laatu paljastui sen alta, ja hän päästi aavistuksen tuskaisan, muttei aivan täysin yllättyneen sihahduksen, jota seurasi kevyt huokaisu. Kuten hän oli olettanutkin, oli terä kärsinyt aivan tarpeeksi pahasti äskeisestä tempusta. Se ei ollut käyttökelvoton tai toivottoman vahingoittunut, mutta kärkeä kohti terä oli nyt kaikkea muuta kuin tasaisen terävä. Se oli röpelöinen ja kevysti lohkeillut ja halkeillut. Suurin osa hoituisi melko helposti, mutta muutama jälki oli syvempi. Ja suora, terävä ja jämäkkä terä oli nyt kevyesti vääntynyt. Se kaikki näytti aivan tarpeeksi pahalta, vaikkei miekka käyttökelvoton ollutkaan.
"... no. Kaipa minä tätä odotinkin", Haekli lopulta totesi jokseenkin lannistuneesti, pideltyään asetta aikansa paremmassa valossa näkyvillä, kaiketi niin että Spyrokin pystyi erottamaan jäljet vähintään tavalla, jolla terästä heijastuva nuotion loimu särkyi ja hajoili niihin päästessään. Hetken hän pyöritteli esinettä käsissään jokseenkin neuvottomasti, ennen kuin sitten huokaisi uudemman kerran syvään ja kuuluvasti ja asetti sen sivuun - tai melkeinpä sysäsi, taakseen ja sivulle niin että pystyi kääntymään poispäin koko kapistuksesta. Se olisi hiottava ja teroitettava ja muutenkin hoidettava, mutta juuri nyt hän ei halunnut katsoa sitä tai ajatella asiaa liiaksi. Jos edes saisi vatsantäytettä ja... noh. Ehkä sitten asia näyttäisi vähemmän ikävältä. Hän vilkaisi taas kertaalleen Spyroon, yrittäen jollakin ilveellä näyttää vähän reippaammalta, mutta ei tainnut onnistua siinä millään tavoin. "No, tuota... tuo taikaa kiehua kohta ja... sitten voi laittaa ravut sinne. Sitten ne kiehuvat jonkin aikaa", Haekli totesi lopulta ääneen, tietämättä onnistuiko kertomaan kenellekään, itselleen tai nulikalle, oikeastaan mitään kuulemisen arvoista. Hetken hän yritti näyttää siltä, kuin olisi ollut kovinkin kiinnostunut paksun, tuuhean ja pitkän hiuskuontalonsa järjestelemisestä. Sekin oli ikävä kyllä yhä vain märkä, ja koko touhu meni nopeasti turhauttavaksi tappelemiseksi, kun vetiset, sotkuiset suortuvat kiertyivät pitkiin harmaisiin sormiin ja uhkasivat olla päästämättä irti. Eh, tässä sitä kai oltiin...
Lopulta, jonkinlaisena pienenä positiivisena ihmeenä, vesi sitten alkoi kuin alkoikin kiehua. Ensin oli vain paljon kuplia ja kevyttä sihinää, mutta lopulta kuoppa todella porisi. Oli vaikea sanoa kauanko kuumat kivet jaksaisivat pitää sitä lämpimänä, joten Haekli tarttui toimeen mahdollisimman nopeasti. Kukaties hän oli jopa jossain määrin tyytyväinen tekemiseen juuri nyt. Ajatus ruuasta sai kaiketi hänen vatsansakin nopeasti taas valpastumaan, ja nuorukainen yritti parhaansa mukaan jättää sen kurinat (ja maassa lojuvan miekkansa) huomiotta kun nousi ylös ja hapuili rapusäkin käsiinsä. "Eh, nyt kai nähdään tuleeko tästä mitään. Ne ainakin sanovat etteivät nämä ehdi edes tuntea mitään. Ehkä... kiehuminen on nopeaa", Haekli lopulta totesi Spyrolle, seisoessaan kuopan vieressä yhä kuhiseva säkkiä käsissään. Siinä oli kaiketi ainakin hieman jo yleisempää kiusaantumista mukana, vaikka nuorukainen värähtikin melkoisesti erehtyessään epähuomiossa ajattelemaan oikeastaan varsin kamalalta kuulostavaa tapaa päättää päivänsä. Mutta kaipa sekin oli jotakin että ravut eivät kärsisi. Ehkä? Hetken verran Haekli tuijotteli säkin sisälle, kaikkiin pieniin rapuihin jotka heiluttelivat yhä uhmakkaasti saksiaan. Kaiketi ne yrittivät parhaansa mukaan välttyä kammottavalta kohtalolta... vaikka lopulta niillä ei juuri ollutkaan vastaansanomista, kun harmaanahkainen nuorukainen sitten lopulta kallisti housuista tehdyn säkin ympäri, kumoten äyriäiset kuplivaan kuolemaan. Osa niistä takertui kiinni kankaaseen kuin olisi aavistanut mitä tuleman piti. Paremman puutteessa hän irvisti niille, ja upotti sitten housut ilman sen suurempia kiehuvaan kuoppaan. Niiden otteet kirposivat saman tien. Improvisoidun velvollisuutensa suorittaneet housut viskattiin niine hyvineen sivummalle.
Hetken verran ravut pysyivät pinnan alla, näkymättömissä, mutta sitten ensimmäiset niistä kelluivat pintaan. Ne olivat nyt jäykkiä ja täysin liikkumattomia. Osa niistä upposi nopeasti takaisin, ja muita nousi sitten taas ylös tilalle. Tai ehkä ne olivat vain samoja rapuja. Niistä oli mahdotonta sanoa. Koko toimitus tuntui varsin koruttomalta, ja sitä kateleva Haekli vaihtoi hieman hankalasti painoa jalalta toiselle, raapien samalla kiusaantuneesti kylkeään. Siinä ne vain kelluivat, ja kohta olisivat kaiketi hyvää ruokaa. "Ainakin niistä oli jotain hyötyä. Vaikka... ei se niitä varmaan lohduttaisi", nuorukainen lausui ääneen, kuin jonkinlaisena yrityksenä perustella koko touhua henkensä heittäneille, hitaasti punakansävyisiksi käyville ravuille. Tai sitten se oli enemmänkin vain yleistä asian mietiskelyä... ravuilla kun ei ollut oikein enää sanottavaa mihinkään.
|
|
|
Post by spyrre on Jun 11, 2014 19:22:03 GMT 3
((Pientä tökkimistä taas... ))
Vaikka vierestä Haeklin lannistunutta olemusta seuraileva Spyro yrittikin toiveikkaasti hakea miekan kaltoinkohtelusta edes jotain lieventäviä asianhaaroja, eivät nämä tuntuneet lohduttavan liskonsilmäistä nuorukaista paljoakaan. Tämän tajutessaan poika vaikenikin varsin pian luimistuen jälleen hieman toisen todetessa synkeästi huokaisten että kivi se oli pienikin kivi, ja nämä kaikki taisivat joka tapauksessa tehdä jälkensä ohueksi taottuun metalliin. Purppuratukasta irtosi pieni epämääräinen ähkäisy ennen kuin se viimein huokasi jälleen, ympäriinsä sojottavan kuontalonsa alta jääden hetkeksi haromaan suortuvia sormillaan kun muutakaan ei lopulta tainnut olla enää tehtävissä. Toivottavasti miekka olisi kuitenkin vielä pelastettavissa, vaikka mustunutta terää varovaisesti hieman kauempaa silmäilevä nulikka tuskin osasi sanoa tästä lopulta paljoakaan... Haekli tosin selvästi pystyi, soturin olemuksen kyllä kertoessa enemmän kuin tarpeeksi. Oli Spyro itse yleensä erityisen huolellinen varsin vähän omaisuutensa suhteen tai ei, tämä oli kuitenkin varsin nopeasti valmis noutamaan lisää vettä liskonsilmäisen nuorukaisen tätä pyytäessä, eikä touhussa tällä kertaa kulunut hetkeä pidempään. Kun toinen alkoi jälleen puhdistaa nokeentunutta terää huolellisesti alta paljastuvia jälkiä peläten, poikakin jäi jälleen katsomaan sivusta huolestunein elkein. Mutta vaikka mustunut kerros irtosikin helposti metallista, paljastui se oikea ongelma nopeasti tämän alta Haeklin kohottaessa kohta miekkansa tulenkajoon, samalla näyttäen nulikallekin kiiltävän terän reunaan syntyneet lovet sekä vääntymät. Nämä taisivat olla tarpeeksi näkyviä sivusta siristellen tihrustavalle jopa Spyrollekin pojan irvistäessä hieman näylle... tai sitten se teki niin lähinnä nähdessään kuinka raskaasti nuori soturi nämä otti. Joka tapauksessa aiheesta seurasi jälleen hieman lisää pälyilyä.
"Ähh. Olis kai... pitäny vaan kokeilla jotain muuta" se päätyi mutisemaan ennen kuin huokaisi uudemman kerran laskien hetkeksi katseensa jonnekin alaviistoon. Kukaties pimeään metsään hortoilu olisi saattanut aiheuttaa jonkin verran kummastusta, mutta ehkä jos siitä olisi kuitenkin ollut apua... tai jostain muusta. Äh. Kiusallista, joka tapauksessa. "Ehkä joku osaa korjata sen vielä? Joku... seppä tai sellainen?" nulikka yritti vielä, tosin onnistuen lähinnä kuulostamaan epävarmalta sen suhteen miten tuollainen varsinaisesti toimi. Mutta jos kyseessä oli muutama pieni lovi reunassa... ehkä se onnistuisi? Lannistunut Haekli ei tosin vaikuttanut olevan enää kovin hyvillään edes ruuasta tämän osoittauduttua vaivalloisen lisäksi jopa kalliiksikin... mutta jos ei muuta, ainakin huolella väkerretty keittokuoppa sentään näytti toimivan. Nuorukaisen viimein lykätessä miekkansa jälleen sivuun vaikkakin vieläkin melkoisen kärvistelevin elkein ennen kuin huomautti kaiketi muuta ajateltavaa hakien kiehuvasta vedestä, havahtui vaikeana tämän toimia seuraileva Spyrokin hoksaamaan kuopasta nousevan höyryn. Se oli tainnut hetkeksi jo lähes unohtaa seurata mitä tämän vaivalla rakennetun maakattilan suunnalla tapahtui sen räpäyttäen hieman silmiään kiehuvalle vedelle ja jääden silmäilemään tätä hetkeksi. Jos tästä virityksestä oli jotain epäilyksiä ollut, näkyi tämä oikeastaan toimivan paremmin kuin se oli olettanut.
"Eh. Sehän... kuumenee aika hyvin. Vaikka on pelkkä kuoppa" se totesi jo hieman tästä kiinnostuneempana ja kurottautui kurkistamaan monttuun kaiketi arvioidakseen kiehuisiko vesi jo, vilkaisten kuitenkin vielä vaihteeksi märkien hiustensa kanssa painiskelevaan Haekliin. Nämäkin näyttivät päättäneen riehaantua tämän kuurauksesta, mutta ilmeisesti itsekin jokseenkin huolettomasti hiustenhoitoon suhtautuva purppuratukka ei tainnut nähdä moisessa mitään kovin outoa. Sen sijaan se vain aivasti huppunsa alta ja hivuttautui hitusen lähemmäs liekkejä ennen kuin jäi pitämään silmällä hiljakseen enemmän ja enemmän poreilevaa kuoppaa. Kuitenkaan se ei voinukaan olla vilkaisematta ohimennen vieläkin hieman huolissaan toisen sivuun sysäämää miekkaa, vaikka jättikin tämän pian rauhaan kun soturikin tuntui antavan aseen olla. Lopulta antaumuksellisen vahtimisen ansiosta (taikka tästä huolimatta) alkoi vesi viimein kuplia ja kiehua kunnolla. Haeklin viimein hapuillessa rapunyssäkänkin käsiinsä pohdiskellen näiden keittämisen toimivuutta poikakin katsahti äyriäisiä arvioivasti kohauttaen sitten hieman epätietoisesti harteitaan hetken asiaa mietittyään. "Eh. En tiedä. En ole kokeillu koskaan mitään... tällaista. Mutta... jos ne on vesiötököitä muutenkin, niin... ei ne varmaan kuumassa vedessä enää mitään tee" se arveli takaraivoaan kyhnyttäen, katsoen kuitenkin parhaaksi siirtyä hieman kauemmas kun toinen viimein päätyi hetken emmittyään kumoamaan vastahankaiset saksiniekat alas monttuun. Rapumassan kadotessa kuohuvaan veteen Spyro jäikin hetkeksi silmäilemään keittokuoppaa aavistuksen epäluuloisesti kai siltä varalta että jotain vielä tapahtuisi, mutta kun hetken vahtimisenkaan jälkeen vedestä ei hyökännyt mitään alkoi vaikuttaa siltä että Haeklin varovainen arvio oli pitänyt paikkansa. Onneksi, vaikka Spyro ei ollut tainnut kokeakaan suurempia tunnontuskia rapuaterian puolesta, tuskin tämäkään silti olisi halunnut katsella eläinten hyökkäävän vielä tuskissaan ylös vedestä huitomaan ties minne. Kaikeksi onneksi moiselta dramaattisuudelta taidettiin välttyä, koko kokkaus-operaation osoittautuessa lopulta varsin helpoksi nyt kun kiehuvaa vettä oli viimein saatavilla.
Varsin pian pieniä otuksia alkoi pulpahdella esiin pinnan alta, näiden kuitenkin upotessa lähes saman tien takaisin kuopan pohjalle ilmeisen elottoman näköisinä. Sivusta seuraava Spyro joutui jälleen pysäyttämään itsepäisesti lähemmäs tunkevan katin, senkin jäädessä kuitenkin hetkeksi kurkistelemaan äyriäisten jälkeen. "Ei ne ainakaan hengissä ole" nulikka arvioi pidellen puolihuolimattomasti liiankin kiinnostunutta kissaa kauempana toisella kädellään, nostaen kuitenkin huomionsa näistä Haeklin pohdinnat kuullessaan. Se vilkaisi nuorukaista kuin olisi vasta tullut ajatelleeksi aihetta toisen mainitessa tästä, päätyen jälleen härkkimään mietteliäästi sotkuista kuontaloaan. "Eh, no. Ei varmaan. Ei kai mikään koskaan halua tulla syödyksi" sekin myötäsi viimein, kuitenkin jo enemmän toteavaan kuin varsinaisen syylliseen sävyyn. "Ainakin ne meni nopeasti, ei pistäneet kauheasti hanttiinkaan" lisättiin nulikan vilkuiltua hetken otuksien jälkeen, harhautuen kuitenkin pian jälleen nuuhkimaan ilmaa. Jokseenkin laihahko ilmestys tai ei, tämä ei elkeistä päätellen tainnut olla ainakaan vannoutunut kasvis-syöjä... vaikka kieltämättä aiemmin olalla keikkunut epäilyttävän kesyn näköinen lintukin oli kieltämättä viitannut tiettyyn opportunismiin. Kaipa hanhen jääminen sille tielleen oli harmittanutkin nulikkaa melkoisesti, mutta ainakin nyt hiljakseen punertuvat ravutkin kiinnostivat, vaikka tämä osoittikin ainakin hiukan suurempaa itsehillintää kuin vieressä valittava valkoinen katti. "Pitääkö niiden olla tuolla kauan? Hei, ne... vaihtaa väriä? Kuuluuko niiden tehdä noin?" se päätyikin varsin pian ihmettelemään hiljakseen punertuvia rapuja uteliaasti tuijoteltuaan. Kaiketi tummien otusten äkkiä saama kirkas väri sai sen hieman hämmentyneeksi vaikka se kaiken vaivan jälkeen ei näille suuremmin nyrpistellytkään. No, ainakin taustalle jääneen miekan kärvistely oli unohtunut hetkeksi kun itse kunkin kuriseva vatsa antoi muuta ajateltavaa... kaipa tätä ehtisi jatkamaan myöhemminkin kun olisi nähnyt mikä näiden saksiniekkojen laita olisi.
|
|