cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Aug 1, 2015 13:27:24 GMT 3
((blörph, enpä jaksanut eilen illalla kirjoittaa loppuun D: - no, tässä nyt on)) Ei kai olisi pitänyt yllättyä siitä että asiat eivät ikinä menneet niin kuin pitäisi ja jokin niin yksinkertainenkin juttu kuin vartioston hakeminen paikalle päätyi siihen että Saarkith yritti hätistää lohikäärmekaksikkoa ihan toiseen suuntaan mahdollisten vartijoiden luota kun vastaan tuli joku epämääräinen joukkio joissa oli epäilyttävästi Armanilaisia vivahteita. Idea kyllä ehti käydä Caininkin mielessä tämän tajutessa minkä takia Saarkith oli niin hermostunut, ja kuten Spyrokin, tämä toivoi ettei ainakaan heitä kahta ollut tunnistettu. Ainakaan Cainin mielestä mustapukuinen mies ei näyttänyt sinänsä tutulta, joten hän ei ainakaan ollut nähnyt tätä henkilökohtaisesti. Tosin, eh, ei siinä että punapää olisi saanut mitenkään kovin hyvää katsausta mieheen ennen kuin Saarkith oli alkanut tuuppimaan lohikäärmeitä liikkeelle ja vauhdilla. Nainen ei selkeästikään halunnut riskeerata mitään, vaikka ilmeisesti mies seurueineen oli pistänyt merkille nyt ainakin sen että syystä tai toisesta koreasti pukeutunut haltianainen yritti sangen suorasukaisesti törkkiä kahta nuorukaista liikkeelle. Ainakin päätellen siitä että nämä näyttivät kulkevan samaan suuntaan kuin mihin Saarkith yritti tuuppia lohikäärmeitä. "Helvetin helvetti", nainen kirosi sangen suoraan, yrittäen hakea katseellaan jotain, mutta kiroilusta päätellen ei sitä löytänyt. Kadut olivat melko autiot sään takia, eikä lähistöllä näyttänyt olevan mitään aukioita tai muutakaan joilla olisi varmasti ollut ihmisiä tämmöiselläkin kelillä. Vielä perässä tulevat kulkivat ihan rauhalliseen kävelytahtiin, mutta toisaalta, eipä kai lohikäärmeidenkään tahti ollut mikään kaikkein nopein. "Tännepäin", nainen sanoi äkisti ja ohjasi lohikäärmeet sangen tiukasta käännöksestä vasemmalle - ja tuuppasi näitä sangen raskaasti selkään heti kun oli päästy nurkan taakse. "Nyt, juoksua, seuratkaa!", nainen komensi ja lähti kulkemaan edeltä, tuuppimisen lopettaneena. Cain ähkäisi hieman, mutta totteli komentoa arvellen että nainen tiesi mitä teki. Seuraavien muutaman minuutin aikana Saarkith johdatti kaksikkoa eri isompia katuja pitkin mahdollisimman kauas paikasta jossa epämääräiset mustapukuiset henkilöt olivat tulleet vastaan, naisen varmistaessa että joukkio kääntyi aina lyhyen välimatkan välein uusille kaduille. Tavoitteena oli selkeästi yrittää eksyttää mahdolliset takaa-ajajat, ja ainakin se vaikutti toimivan ja kohtapuoliin Saarkith pisti juoksulle stopin joukkion päädyttyä johonkin puistoon. Kasvusto oli tietenkin aivan yhtä lumen peitossa kuten kaikkialla muuallakin, mutta paikalla olevat eri puulajikkeet ja erikokoiset pensaat vihjasivat että kesäisin paikka olisi luultavasti sangen komean näköinen. Nytkin siinä oli tiettyä karua pohjoista kauneutta, ja liikuskelipa siellä joukkion lisäksi muitakin (joista lähimmät vilkaisivat hieman kummeksuen saapujia kun nämä olivat juosseet paikalle), kaikki sangen arvokkaan oloisia miehiä ja naisia, enimmäkseen ihmisiä vaikka pari muidenkin rotujen edustajia oli. Kaikki myös näyttivät sangen yläluokkaisiin asusteisiin pukeutuneilta, paikan selvästi ollessa aateliston ja muuden yläluokan suosiossa oleva paikka. Kun nyt kerran oli pysähdytty niin Cain alkoi nojata lähimpään puuhun hengästyneenä, yrittäen saada pamppaavan sydämen rauhoittumaan - sitä oli joutunut juoksemaan tosissaan että oli pysynyt Saarkithin perässä, vaikka nainen olikin hidastanut tahtiaan kun tajusi etteivät nuoret lohikäärmeet pystyneet pysymään tämän täydessä tahdissa. Oli siinä ihan lähellä penkkikin, mutta Cain ei jaksanut pyyhkiä siitä lunta pois että olisi voinut istahtaa, suosien ihan vain puuhun nojailua näin väliaikaisesti. Saarkith, Cain huomasi, ei näyttänyt olevan moksiskaan muutaman minuutin juoksusta, mitä nyt näytti olevan jokseenkin huolissaan. ”Hh, kuka se oli?”, hengästynyt Cain kysyi Saarkithilta, naisen kääntyessä katsomaan nuorten lohikäärmeiden suuntaan. Suomunaama yllättyi hieman siitä kuinka haltianaisen kasvoilla ei vaihteeksi ollut minkäänlaista ylenkatsomista tai mitään, tämän ollessa ilmeisesti sen verta huolissaan äsköisestä kohtaamisesta että oli ainakin väliaikaisesti tunkenut lohikäärmevihansa mielensä taustalle. ”Se oli itse kirottu kreivi Arman – mitä helvettiä se kirottu paskiainen siellä teki, minä en tiedä, mutta oli uskomattoman huonoa tuuria törmätä häneen. Sentään raporttien muk-”, nainen aloitti, äkkiä hiljentyen ja kääntyen äkisti tuijottamaan sivummalle silmät viiruina, päästäen jonkunlaisen epämääräisen ynähdyksenkin ilmoille. Jonkun matkan päässä, toisella polulla puiston läpi, sama mustapukuinen mies käveli seurueensa kanssa suoraan kohti lohikäärmeitä. Pakoon ei ollut taidettu päästä, vaikka kuka tietää miten ihmeessä heidät oli tavoitettu – varsinkin kun joukkio oli lähestymässä ihan päinvastaisesta suunnasta kuin mistä lohikäärmeet olivat saapuneet. Jotain hyvää sentään, puistossa oli sen verta paljon porukkaa että kreivi miehineen tuskin tekisi mitään kovin suoraa, mutta toisaalta, eipä sitä oikein voinut yrittää rynnättä karkuunkaan juuri samasta syystä. ((ja kuva kreivi Armanista: ))
|
|
|
Post by spyrre on Aug 1, 2015 20:07:45 GMT 3
Pahimmasta alkuhämmingistään selvittyään taisi jokseenkin äkillistä hosumista säikähtänyt Spyrokin päästä jossain määrin tarpeeksi takaisin ajan tasalle tajutakseen mistä oli kyse kun Saarkith alkoi hätyyttää heitä poispäin katua pitkin rauhallisesti astelevasta mustanpuhuvasta joukosta. Jo vilaukseltakin kauempaa nähtynä oli varsinkin näiden etunenässä astelevassa miehessä jotakin pahaenteistä eikä poikakaan jäänyt viivyttelemään ehdittyään nappaamaan pikaisen vilkaisun näistä Saarkithin ohitse ennen kuin pyörähti itsekin ympäri ja alkoi suunnata naisen edellä takaisin, hermostuneena huppunsa alta pälyillen. Hän ei ollut varma olivatko hiipparit jo hoksanneet heidän yrittävän luikkia pakoon ja kiinnostuneet siksi vai olivatko nämä vain sattumalta matkalla samaan suuntaan mutta Teräksinen ei selvästikään halunnut ottaa riskiä asian suhteen... eikä rehellisesti jälleen olonsa varsin tukalaksi tunteva nulikkakaan. Se ei voinut olla vilkaisematta kireästi haltianaisen suuntaan kun tämä manasi ääneen ympärilleen etsivästi vilkuiltuaan, kunnes tämä päätyi kuitenkin tuuppimaan kaksikon mukanaan kadulta jonnekin kulman taakse, pois näkyvistä. Purppuratukkakaan ei vastustellut suunnaten itsekin joutuisasti huppuaan kireästi nykien suuntaan jonne nainen heitä hätisti, pojan ehtimättä kuitenkaan suuremmin edes vetää henkeä kun heidän sekä hiippareiden välissä kohosi ainakin hetken aikaa suojaava luminen rakennuksen kulma, Saarkithin selvästi tuntematta että tämä ei selvästikään ollut hyvä paikka olla nyt.
Purppuratukka hätkähti jälleen kun nainen äkkiä komensi heitä seuraamaan sännäten itse edeltä liikkeelle pitkin sivukatua, nyt kun he olivat hetken aikaa poissa epäilyttävän joukon silmistä. Nulikka räpäytti silmiään luoden Cainiin melkoisen hermostuneen katseen seuraten kuitenkin nopeasti Saarkithin jäljessä tämän johtoa kyseenalaistamatta, yrittäen pysyä parhaansa mukaan tämän jäljessä. Lumipyryn poikki rynnistäminen oli kaikkea muuta kuin mukavaa mutta ainakin nainen tuntui tietävän minne oli menossa, tai jos ei muuta niin ainakin mihin suuntaan heidän kannatti milloinkin kääntyä, eikä Spyronkaan auttanut kuin seurata tätä pojan ehtimättä tuskin edes katsoa missä he milloinkin juoksivat. Mutta tämä taisi lopulta olla sivuseikka tähän hätään. Välimatka outoon joukkioon kuitenkin kasvoi askel askeleelta Saarkithin johtaessa heitä pitkin kiemurtelevia katuja eikä mustaan pukeutunutta miestä tai tämän seuralaisia näkynyt vaikka nulikka rohkeni muutaman kerran vilkaista taakseen. Hän uskalsi jo toivoa etteivät nämä oikeasti olleetkaan edes olleet kiinnostuneita heistä taikka että nämä oli onnistuttu eksyttämään, ja samaa tuntui uumoilevan myös Teräksinen, kun nainen johti pienen, säikähtäneen joukon kohti jonkinlaista talvista puutarhaa jossa käyskenteli lumenkin lomassa pieni joukko ylhäisen näköisiä ihmisiä. Kun tämä seisahtui lumen peittämän kasvillisuuden keskelle silmäilemään ympärilleen huolestuneena pysähtyi Spyrokin muiden mukana jääden itsekin pälyilemään kireästi huppunsa varjoista valkeita höyrypilviä puuskuttaen ilmaan puhaltaen. Juoksumatka ei kaiketi ollut sinänsä ollut pitkä, eikä poika välttämättä olisi ollut vielä tästä erityisen uuvuksissa jos olosuhteet olisivat olleet erilaiset, mutta nyt kylmä talvinen ilma tuntui purevan tuskallisesti happea haukkoviin keuhkoihin. Nulikka päätyikin nopeasti köhimään varsin tukalasti kasvoilleen kiskaiseman hihansa takaa tovin jos toisenkin, ennen kuin onnistui tokeentumaan tarpeeksi katsahtaakseen uudemman kerran tovereihinsa, eittämättä vieläkin tolaltaan äskeisestä.
Cainin tiedustellessa puuhun nojaten ketä he olivat edes juosseet pakoon käänsi itsekin vielä jokseenkin raskaasti hengittävä nulikka katseensa jännittyneenä Saarkithiin kun nainen alkoi vastata oikeastaan yllättävän vähän vihamieliseen sävyyn... ei sillä, että tämä olisi tähän hätään ollutkaan tarpeen, molempien nuorempien lohikäärmeiden tuntiessa olonsa epäilemättä jo aivan tarpeeksi tukalaksi. Spyrolla tuskin rehellisesti oli aavistustakaan kuka tämän mainitsema kreivi oli (muuta kuin ilmeinen Arman) mutta tämä riitti saamaan pojankin rypistämään hermostuneesti kulmiaan kun nainen manasi kuinka huonoa onnea oli törmätä tähän. "Äh. No. Ehkä se ei huomannut--" poika aloitti hengästyneentoiveikkaasti, kunnes tämänkin sanat kuitenkin keskeytyivät äkilliseen terävään hengähdykseen kun tämä vilkaisi ympärilleen ja sai silmiinsä yhtäkkiä pyryn lävitse harppovan, heitä kohti kauempaa suuntaavan joukon. Ei lopulta tarvinnut kuin pikaisen vilkaisun tajuta välittömästi että kyseessä oli epäilemättä sama mies seuralaisineen joiden edestä he olivat jo luikkineet tiehensä, typertyneen pojan voimatta olla jäämättä tuijottamaan silmänsä ymmyrkäisinä näiden suuntaan ennen kuin se ähkäisi, säpsähtäen pitkän, hätäisen askelen taaksepäin kuin olisi ollut vähällä sännätä uudestaan liikkeelle. "....egh. Se-- Miten--" nulikka töksäytti säikähtäneenä, kuitenkaan onnistumatta viimeistelemään lausettaan silkasta järkytyksestä, osaten lopulta vain kääntää neuvottomana katseensa Saarkithiin ja Cainiin. Jollakin ilveellä mustapukuinen mies oli osannut suunnata suoraan juuri sinne minne hekin vaikka tämä ei näyttänyt edes siltä että olisi vaivautunut pitämään minkäänlaista kiirettä... ja nytkin tämä suuntasi pahaenteisen vääjäämättömästi heitä kohti, jättämättä enää epäilystäkään siitä etteikö olisi huomannut yllätettyjä lohikäärmeitä. Mitä hittoa he nyt tekisivät...?
((Taisi tulla hievan tökkivä varsinkin loppua myöten, toivottavasti ymmärrettävä kuitenkin.))
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Aug 4, 2015 20:02:36 GMT 3
Eipä ollut lohikäärmeillä paljoa hengähdystaukoa ryövärien kohtaamisen jälkeen kun taas mentiin epämääräisten mahdollisesti Armaneihin kuuluvan joukon tullessa yllättäen vastaan. Sentään ainakin aluksi näytti siltä että Saarkithin pakoreitti oli ihan toimiva kun tämä lopulta pysäytti joukon rauhallisessa puistossa lyhyen juoksumatkan jälkeen. Kylmä sää teki juoksemisesta aika ikävän kokemuksen kuten molemmat hengästyneet nuoremmat lohikäärmeet saivat huomata. Saarkithin maininta siitä kenestä oikein oli kyse oli ilmeisesti aika huono uutinen, ainakin jos katsoi sitä ilmettä mikä kävi Cainin kasvoilla hetkellisesti ennen kuin tämä jatkoi hengen haukkomista vielä vähän aikaa, yskäisten pari pientä savupilveäkin höyryn lisäksi - ilmeisesti tuo ei ollut aiemmin saanut nyt kuitenkaan ihan kaikkea ulos keuhkoistaan, tai sitten tämän hieman epätavallinen ruumis teki epätavallisia asioita. Saarkith ei selkeästikään ollut kovin positiivisella tuulella kohtaamisesta johtuen, mutta sentään purki ärtymystään lähinnä kiroilemalla sen sijaan että olisi suunnannut sitä nuorten lohikäärmeiden suuntaan. Rupesi tämä hieman selittämäänkin jotain tästä, mutta ei ehtinyt lopettaa kun, no, kreivi Arman näytti kävelevän esiin nurkan takaa yhtä yllättäen kuin tarinan konna jännitysnäytelmässä saattaisi tehdä. Cainkin ynähti säikähdyksestä ja veteli hieman huppuaan paremmin päähänsä, yrittäen myös samalla perääntyä puuta vasten niin paljon kuin pystyi. Punapää ei selkeästikään ollut mitenkään kovin luottavaisin mielin että miten asiat etenisivät tästä eteenpäin.
"Nyt hiljaa ja huput alas! Paskiainen ei ole luultavasti vielä tunnistanut teitä. Lähinnä myötäilkää minua kun puhun", nainen sihahti, koittaen painottaa että olisi todella hyvä jos tämä ei tunnistaisi näitä nyttenkään. Mihin nainen arvionsa perusti, ken tietää, mutta aika varmalta tämä näytti asiastaan, kääntyen tuijottamaan suorastaan murhaavasti kohti lähestyvää joukkoa joita johtavalla mustapukuisella miehellä oli lähinnä mairea hymy kasvoillaan. Cain ei heti oikein tajunnut että mitä nainen oikein ajoi takaa kunnes hoksasi että Arman oli tainnut seurata enemmän sen takia että Saarkith oli Saarkith kuin että keitä tällä oli seurassaan. Tai ainakin Teräksinen varmaan arveli näin - Cainilla ei oikein ollut aikaa alkaa kyselemään että mitä hittoa nainen suunnitteli, mutta kaippa tämä oli se loogisin vaihtoehto. "Ehh, yritetään", Cain mutisi vastaukeksi, yrittäen parhaansa mukaan näyttää mahdollisimman huomaamattomalta. Cain kiitti ketä tahansa jumalaa joka sattui olemaan kuulolla siitä että tämä oli saanut uuden viitan Tangarrilta ennen karavaani-reissua - viitta oli tarpeeksi iso peittääksen punaisen vaatteet enimmäkseen jotka olivat taas sitä samaa mitä tämä piti yleensäkin päällään kiitos tämän aiemman muodonmuutoksen. Pitäisi oikeasti opetella miten sitä asiaa oikein saisi muutettua, Cain mietti happamasti. Auttaisi kovasti jos hän pystyisi pitämään muodon muutoksessa ne vaatteet päällään mitä tällä oli ollut silloin kun muutti muotoa, vaikka optimaalinen tilanne olisi ollut jotain tyyliin se mitä Teräksinen teki. Cain ei ollut oikein varma miten hyvä Saarkithin suunnitelma oikein olisi, mutta tämä kuitenkin vilkaisi epävarmasti Spyroa vielä kerran ennen kuin alkoi yrittämään olla mahdollisimman huomaamaton. Tai no, kai sinänsä tärkeintä olisi että kreivi ei tajuaisi kuka Cain on - Spyrosta tuskin oli hirveästi raportteja ottaen huomioon sen että tätä ei ollut oikein nähty kuin matkan päästä kun wyvernillä ratsastavat Armanien kätyrit olivat jahdanneet lohikäärmeitä kun nämä pakenivat Tangarrin kylästä. Jos nämä olivat edes huomanneet minkään istuvan lohikäärmeen selässä.
"Ah, leidi Saarkith, minnekkäs teillä oli noin kiire?", lähestyvää joukkoa johtava mies huudahti muka ystävällisesti joukkion alkaessa olla tarpeeksi lähellä, miehen kasvojen ollessa yhtä hymyä. Mies näytti todella ylhäiseltä jo ihan kasvonpiirteiltään, kasvot näyttivät vähän siltä kuin että joku olisi jalostanut miehen sukulinjaa että tämä tuottaisi kaikkein ylväimmän mahdollisen henkilön minkä pystyisi. Jokin miehen kasvoissa oli epämääräisen tuttua, jonka Cain kohta hoksasi johtuvan siitä että tämä muistutti hieman Erlachia ulkonäöltään - mikä nyt ei sinänsä ollut mikään ihme. Armanit olivat nyt kuitenkin sukua keskenään. Miehen ilme oli mairea ja ruumiinkielikin oli todella tuttavallinen parhaillaan, mutta jokin tämän silmissä vihjasi siihen että se kuva mitä tämä antoi itsestään ei ollut aivan oikea. Miehen silmät olivat jotenkin hermostuttavat, vaikka näissä ei suoranaisesti ollut mitään luonnotonta - katse oli vain jotenkin intensiivisin katse mitä punainen oli nähnyt koskaan. Terävä, älykäs, ja... vanha. "Sinullehan se ei kuulu 'kreivi'", Saarkith lähes sylkäisi, astuen hieman haastavasti askeleen eteenpäin (ja samalla vieden kreivin hännystelijöiden huomion itseensä). Kreivillä tuntui olevan sekalainen joukko seuralaisia, muutama henkivartija ja pari henkilöä jotka olisivat saattaneet olla muita, vähäpätöisempiä Armaneita, tai sitten vain satunnaisia hännystelijöitä, ja myös epämääräinen lyhyt ja hieman lihava mies joka peitti kasvonsa jonkinlaisen korppinaamion taakse. Korppinaamioinen kiinnitti Cainin huomion syystä tai toisesta, ja tämä melkein halusi nuuhkaista ilmaa muttei rohjennut tehdä mitään joka olisi saattanut kiinnittää huomiota - nyt kuitenkin näytti siltä että kreivi oli kuin olikin kiinnostuneempi Saarkithista kuin tämän seurassa olevista nuorista. Siihen Cainin ei tarvinnut nuuhkaista ilmaa erikseen että tämä olisi havainnut että kreivi oli kuin olikin yksi kirotuista (kuten myös pari tämän seuralaista) - sen hajun punapää oli jo oppinut tunnistamaan aika helposti. Ulkoisia merkkejä kirouksesta ei näillä tuntunut hirveästi näkyvän, vaikka kreivin perässä laahaavalla nuorella naisella olikin hieman epäilyttävän tarkkaan koko kaulan peittävä huivi. Toisaalta, saattoihan tällä olla kylmäkin.
Mies ei kylmästä vastauksesta ollut moksiskaan, naurahtaen vain huolettomasti ja vilkaisten seuraajiaan jotka hyvin tunnollisesti naurahtivat myöskin, ennen kuin tämän katse palasi Saarkithiin, naamalla hieman ilkikurinen hymy. "Tiedätkö, minua hieman hämmensi kun lähdit niin vain menemään, suorastaan loukkaannuin hieman. Mutta sitten mieleeni tuli eräs asia -", mies aloitti, silmissä näkyen hetken pilkahdus suoranaista julmuutta ennen kuin tämä jatkoi "- vaikka oletkin 'ritari' -" äänessä oli hetken puhdasta halveksuntaa "- niin muistutat ajoin, mmh, suorastaan lohikäärmettä luonteeltasi. Ja tiedätkö, lohikäärmeet aina pakenevat pesäänsä kohti kun eivät tiedä mitä tehdä - ja etkös sinä asunutkin tässä puiston toisella puolella, hmm?", mies jatkoi katsoen edelleen hymyillen Saarkithia, mutta silmistä näki sen inhon mitä tuo yritti parhaansa mukaan peitellä. Kirottu musta ei selkeästikään pitänyt Teräksisestä, ja loukkasi tätä niin pahalla tavalla kuin pystyi - ja onnistui siinä aika hyvin päätellen siitä kuinka Saarkith suorastaan tärisi raivosta. Teräksinen ei selkeästikään pitänyt siitä että Arman oli saanut heidät kiinni vain sen takia että tämä oli alitajuisesti ohjannut heitä kohti kotiaan. Cain vilkaisi vähän huolissaan nulikkaa, tietämättä oikein mitä tehdä - varsinkin kun Saarkith näytti parhaillaan yrittävän parhaansa mukaan vain yrittää estää itseään räjähtämästä raivosta, tämän hiljennyttyä hetkeksi ihan vain kihisemään. Mikä taas antoi kreiville tilaisuuden katsahtaa hieman naisen takana olevaan kaksikkoon.
"Mutta, mutta, Saarkith, sinähän et ole esitellyt meitä ja näitä... mmh, ystäviäsi. Sinullahan aina välillä on ongelmia käytöstapojesi kanssa, niin minäpä hoidan esittelyni itse", kreivi sanoi edelleen virnuillen ja meinasi jopa astua askeleen lähemmäksi kunnes vilkaisi edelleen raivoisaa Saarkithia ja päätti että ehkä se ei olisi kaikkein turvallisinta. "Olen kreivi Marius Arman, palveluksessanne. Ja keitäs te nuoret herrat mahdatte olla?", mies tervehti ystävällisen hymyn kanssa ja teki jopa pienen hovikumarruksen (taustalla hännystelijöiden myös esitellessä itseään, mutta näitä hädintuskin kuuli). Ystävällisyydestä huolimatta silmissä oli taas se sama terävä ja häiritsevä sävy, miehen yrittäessä selkeästi katseellaan arvioida olivatko kaksikko mahdollisesti syynä Teräksisen käytökseen. Mies oli selkeästi älykäs ja tiesi melko hyvin miten käsitellä ihmisiä - tosin, se miten tämä käytti taitoaan oli häiritsevää ottaen huomioon sen raivon johon tuo oli onnistunut Saarkithin saamaan yhdellä pienellä huomautuksella. Sekään ei ollut rohkaisevaa että tämä selkeästi tiesi tasan tarkkaan kuka ja mikä Saarkith oli, sen verta tarkka tämän piikki oli ollut vaikkei ollut asiaa suoraan sanonutkaan. Ja nyt tuon pirulaisen huomio oli melko täysin kahdessa nuoressa lohikäärmeessä...
|
|
|
Post by spyrre on Aug 5, 2015 23:55:59 GMT 3
Yllätettyjen lohikäärmeiden keinot alkoivat olla vähissä, kun mustanpuhuva joukko pahaenteinen kreivi etunenässään astelivat lumisen puiston halki heitä kohti. Ylhäisen näköinen mies ei selvästikään kiirehtinyt kuin tällä olisi ollut kaikki aika maailmassa, mutta ei tainnut olla silti epäilystäkään että tämä silti suuntasi suoraan heidän suuntaansa, eikä Spyrokaan tarvinnut kuin pikaisen, hätäisen vilkaisun tajutakseen tämän. Poika säpsähti luoden pikaisen, neuvottoman katseen tovereihinsa jääden pälyilemään kireästi näiden suuntaan oivaltaessaan etteivät he olleet enää aikeissa sännätä pakoon... vaikka tämä tuskin taisi olla enää mahdollistakaan. Heidät oli selvästi nähty ja viimeistään pakeneminen saisi heidät näyttämään äärimmäisen epäilyttäviltä... elleivät he jo näyttäneet, säntäiltyään henkeään haukkoen ympäriinsä keskellä lumipyryä. Kuitenkin Saarkithilla taisi olla omat aavistuksensa asioista. Naisen äkillinen komennus oli vähällä saada purppuratukan hätkähtämään jälleen taaksepäin yllätyksestä mutta se onnistui viimehetkellä hillitsemään itsensä vaikka tämä ei voinutkaan olla luomatta jokseenkin epävarmaa katsetta Teräksiseen. Toinen selvästikin arveli ettei saapuja ollut tunnistanut heitä muita... mutta vaikka mystisen kreivin (tai mikä tämä nyt sitten ikinä olikaan) huomio tuntuikin varsin painostavalta oli heidän kai vain toivottava että nainen olisi oikeassa. Poika vilkaisi vielä yhtälailla hermostunutta Cainia ennen kuin nykäisi itsekin hieman epämääräisesti nyökäten huppuaan entistä syvemmälle, samalla kun hivuttautui vaivihkaa aavistuksen kauemmas saapuvasta joukosta, jättäen Saarkithin hoitamaan tilanteen kuten tämä vaati. Kenties Teräksinen tiesi mitä tekisi... toivottavasti.
Hermostunut nulikka teki parhaansa hillitäkseen itsensä kun mustanpuhuva mies joukkoineen lähestyi, voimatta kuitenkaan olla säpsähtämättä hieman epäluuloisesti kun tämä huikkasi tervehdyksen haltianaisen suuntaan. Tämä kuulosti hyväntuuliselta ja ystävälliseltä, mutta miehen olemuksessa tämän kaiken takana oli jotain hyytävää, joka sai pojan luimistumaan. Tosin, siinä missä kreivi tervehti hymysuin, ei Saarkith selkeästikään salaillut tyytymättömyyttään äkilliseen kohtaamiseen. Miestä huppunsa varjosta pälyilevä Spyro oli vähällä sävähtää kun tämä asteli lähemmäs kun viimein onnistui näkemään tämän tarkemmin, hoksaten kuitenkin viimehetkellä yrittää hillitä itsensä vaikkakin aavistuksen paniikinomaisesti. Pahaenteinen, selkeästikin ylhäinen mies muistutti jopa hänen silmäänsä hätkähdyttävästi Erlachia eikä nulikka voinut olla häiriintymättä tästä melkoisesti. Saarkithin ärhäkkä vastaus kreivin lähes kiusoittelevaan tiedusteluun sai pojan kuitenkin havahtumaan säpsähtäen, ja luomaan varovaisen, varsin huolestuneen katseen naisen suuntaan kuin purppuratukka ei olisi ollut alkuunkaan varma olisiko edes Teräksisen kannattanut suhtautua näin avoimein vihamielisesti Armaniin seuralaisineen. Tällä oli mukanaan ainakin kaksi henkilöä jotka näyttivät jonkinlaisilta vartijoilta, eikä jokseenkin vainoharhaisesti suhtautuva nulikka osannut olla erityisen vakuuttunut näistä muistakaan... vaikka se, joka häntäkin huolestutti eniten oli rehellisesti kreivi itse. Niin harmittomasti kuin tämä yrittikin käyttäytyä, hääilyi tämän naamion takana silti jotakin kylmää ja laskelmoivaa jota ainakaan Spyro tuskin olisi rohjennut härkkiä tällä tavalla. Ohimennen hän vilkaisi tämän tuntumassa seisovaa pahaenteistä joukkoakin miehen ja Saarkithin suunnatessa huomionsa toisiinsa. Syystä tai toisesta enemmän tai vähemmän muilta Armaneilta haiskahtavan joukon seassa seisoi myös aavistuksen joukkoon sopimaton, korppinaamioon pukeutunut mies jota poikakin silmäsi kerran jos toisenkin varautuneena, ennen kuin katsahti kireästi Cainin suuntaan.
Teräksisen avoimen närkästyneestä, ärhäkästä asenteesta huolimatta ei tämän eteen astellut mies tuntunut olevan moksiskaan kalseasta vastaanotostaan. Varsin huolestuttavasti tämä kohtasi Saarkithin hetkahtamattoman hyväntuulisesti, tokaisten sitten suorastaan alleviivatusti heidän äskeisestä pikaisesta häipymisestään. Ei tainnut olla epäilystäkään siitä etteikö tämä olisi huomannut naisen outoa käytöstä... eikä tämäkään epäröinyt härkkiä Teräksistä takaisin siihen tilaisuuden saadessaan. Spyro ei voinut olla jälleen liikahtamatta jokseenkin kireästi taustalla tajutessaan ettei kohtaaminen tainnut olla menossa kovinkaan hyvin edes Saarkithin kannalta, naisen alkaessa näyttää hetki hetkeltä hurjistuneemmalta. Poika kirskautti hampaitaan jääden vilkuilemaan naista tukalasti tajutessaan tämän lähes pidättelevän sanattomana raivoaan miehen sanojen vuoksi, eikä purppuratukka edes heti ehtinyt tajuamaan kreivin pahaenteisen mielenkiinnon kääntyneen viimein taustalla hiljaa vetelehtivään kaksikkoon kun hurjistuneesta naisesta ei tuntunut hetkeen irtoavan sanaakaan. Purppuratukka säpsähti yllättyneenä kun mustanpuhuva mies puhui äkkiä uudestaan, suunnaten selvästi huomionsa nyt heihin, saaden nulikan katseen singahtamaan hermostuneena suuntaansa.
Toviin poika ei kyennyt kuin tuijottamaan verhotun järkyttyneenä kun kreivi Arman tiedusteli muina miehinä kenen seurassa Saarkith edes liikkui, ennen kuin jätti Teräksisen kuitenkin huomiotta ja siirtyi esittelemään itsensä alleviivatun kohteliaasti, jopa pienen kumarruksen keralla. Rehellisesti yllätyksellä napatulla Spyrolla ei ollut nyt aavistustakaan mitä olisi pitänyt tehdä. Hän oli jo ehtinyt toivoa ettei joukko laittaisi hiljaista, vähäeleistä kaksikkoa merkille Saarkithin takaa, mutta tämä oli selvästikin turha toivo. Kukaties he olisivat voineet vain yrittää heittää ilmoille jonkin sattumanvaraisen nimen miehen sitä tiedustellessa, mutta typertynyt nulikka ei ollut alkuunkaan varma pitäisikö hiipparille edes yrittää vastata, varsinkaan kun tämä oli jo raivostuttanut Saarkithin lähes hermojensa rajoille. Pojan kurkusta karkasi vain vaisu, jokseenkin epätietoinen "egh", tämän osatessa vain luoda neuvottoman tukalan vilkaisun huppunsa alta niin Saarkithiin kuin Cainiinkin, kaiketi nähdäkseen mitä nämä tekisivät. Kukaties olisi ollut fiksuinta vain vastata jotain, mitä tahansa, mutta vaikka yrittikin sentään hillitä itsensä ei purppuratukka tuntunut toimivan nytkään yhtään paremmin paineen alaisena kuin aiemminkaan. Mikä tosin saattoi olla kyseenalainen onnikin, ottaen huomioon ettei poika ollut muutenkaan alkuunkaan ensiluokkainen valehtelija.
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Aug 11, 2015 0:06:30 GMT 3
((sori kun en oo vastaillu viime aikoina, oli Maracon ja International viikonloppuna niin meni aika siinä melko lailla D: - oon itse asiassa vieläkin vähän tointumassa siitä ku la-su yönä ei oikein tullu nukuttua, mutta jotain vuoroa nyt piti saada postattua))
Eipä siitä päässyt yli eikä ympäri, kreivi Arman saattueineen oli saanut joukkion kiinni aivan suoraan, vaikka sentään ainakin aluksi mustaan pukeutunut kirottu ei tehnyt juuri muuta kuin piikitteli Saarkithia ja teeskenteli harmitonta aatelista. Enimmäkseen tuon seurue vain seurasi tämän esimerkkiä ja lähinnä päästeli johtajaansa tukevia kommentteja - Cain melkein vertasi mielessään miehen seuraajia kuin ankanpoikasiksi jotka seurasivat emoaan, mutta tässä tapauksessa 'ankanpoikaset' ja 'emo' olivat äärimmäisen vaarallisia. Enimmäkseen nämä olivatkin yhtenäistä joukkiota, mutta olihan tuolla myös tuo korppinaamionen mieskin joka ei aivan tuntunut kuuluvan joukkoon. Sitä ehkä vahvisti vähän se että yhdellä kerralla kun Spyro vilkaisi tätä, tämän naamioidut kasvot olivat kääntyneet suoraan tuijottamaan nulikkaa, vastaten vilkaisuun ihan suoralla, värähtämättömällä katseella naamion takaa. Päinvastoin kuin salaperäinen korppinaamio, Cain ei edes huomannut Spyron vilkaisua, ollen enemmän keskittynyt tuijottamaan hermostuneen oloisena Saarkithin ja kreivin välistä keskustelua, mikä ei oikein tuntunut sujuvan niin hyvin kuin olisi toivonut.
Kauaa siinä ei mennyt ennen kuin mies esittäytyi kreivi Marius Armaniksi sillä oletuksella että kaksikko esittäytyisi seuraavaksi, mutta kumpikaan nuori lohikäärme ei oikein tainnut haluta sitä - Spyro oli selkeästi auttamattomasti hukassa, eikä Cainkaan vaikuttanut sen paremmalta, tämän astuessa pienessä paniikissa askeleen taaksepäin kreivin tultua lähelle. Ei ehkä mikään kaikkein paras tapa reagoida siihen kun kirottu musta esittäytyi - varsinkin kun tarkoitus oli varmaan teeskennellä ettei sitä tiedetty minkä kanssa oikein oltiin tekemisissä. Asiaa ei auttanut se että taustalla korppinaamio tuijotti kaksikkoa myöskin, vaikka sentään kreivin loppuseurueen mielestä Saarkithin raivo oli huvittavampaa, Teräksisen ollessa edelleen sanattomana raivosta vaikka tämä näytti siltä että yrittikin alkaa jo rauhoittua, jo ihan senkin takia että kaksi nuorta lohikäärmettä tuntui olevan vähän hätää kärsimässä. "Eh, sir, tuota...", Cain yritti aloittaa hermostuneena ja yrittäen pitää samalla äänen mahdollisimman neutraalina, epäonnistuen yrityksessään melko lailla täydellisesti. Cain tajusi viimein mikä oli niin hermostuttavaa kreivin (paraikaa kaksikkoa tuijottavissa) silmissä - se katse millä tämä tuijotti nuoria lohikäärmeitä oli jotenkin samanlainen kuin katse joka saalistajalla olisi tämän arvioidessa oliko vastaan tullut olento saalis vai ei. Punainen arveli hermostuneena että ei haluaisi ikinä kohdata kirottua mustaa kahden kesken yhtään missään, ellei ollut oikeassa olomuodossaan. Ja silloinkin varauksella.
"Niissä on magiaa", karhea ääni äkkiä ilmoitti, kreivin kääntäessä hermostuttavan katseensa takaisin seurueensa suuntaan. Puhuja oli ollut naamansa korpin kuvajaisella peittävä mies joka paraikaa tuijotti molempia nuoria lohikäärmeitä. "Pitempi enemmän ehkä. Nuoremmassa on erilaista magiaa, villimpää ehkä. Vaikea arvioida jostain syystä", karhea ääni jatkoi ennen kuin tämä hiljeni uudestaan, vetäytyen takaisin kreivin seurueen sisään sanansa sanottuaan. Näytti siltä että tätä ei erityisesti kiinnostanut enempi keskustelu asiaan liittyen ellei kreivi sitä tältä vaatinut, ja kirottu Arman nyökkäsikin ja kääntyi takaisin katsomaan uteliaana nuorten lohikäärmeiden suuntaan. "Kas, kas... maagejako sitä, eh?", mies kysyi hymyillen ja mittaili kaksikkoa katseellaan, tutkaillen Spyroa ehkä vähän enemmän kuin Cainia - selkeästikin epämääräisen korppinaamion arvio oli herättänyt miehen kiinnostuksen. Ja kai onneksi saaden tämän päätymään väärään mielipiteeseen, ja myös oli kai hyvä tuuri sinänsä että tämä tuntui kiinnostuneen enemmän Spyrosta kuin Cainista epämääräisen kommentin sijaan. Jollakin ilveellä korppinaamio ilmeisesti pystyi aistimaan magiaa, mutta ei onneksi tarpeesti tarkasti että olisi voinut tunnistaa kaksikon olevan lohikäärmeitä ihmismuodoissa - vaikka olikin huomannut että Spyron kohdalla oli jotain hämminkiä. Cain päästi jonkunlaisen myöntävän ynähdyksen ja nyökkäyksen kreivin kysymykselle, onnistumatta saamaan ulos mitään tarkempaa, peläten että mies olisi tajunnut valheen välittömästi jos sen olisi sanonut ääneen. Oli parempi tukea kreivin väärinkäsitystä kuin sanoa mitään joka häiritsisi tätä mielikuvaa, Cainin epäillessä että aatelinen helpommin uskoi jotain mitä oli itse päätellyt kuin mitään mitä tälle kerrottaisiin. Saarkith näytti alkaneen onnistuneesti rauhoittua pikkuhiljaa taustalla, mutta tämä oli silti edelleen hiljaa, mitä nyt vilkaisi vihjaavan oloisena Spyroa ja Cainia. Ehkäpä Arman kyllästyisi pian jos päättelisi kaksikon olevan vain jotain nuoria velhon oppipoikia tai jotain, Saarkithilla oli kuitenkin selkeästi jonkun verran kontakteja Akatemiassa joten oli kai mahdollista että Arman kuvittelisi tämän liittyvän jotenkin näihin. Tärkeää oli vain nyt yrittää estää tätä tajuamasta että kyseessä oli mitään muuta...
|
|
|
Post by spyrre on Aug 13, 2015 13:29:26 GMT 3
Tilanne oli eittämättä menossa jokseenkin huolestuttavaan suuntaan kun kreivi Arman joukkoineen seisahtui heidän eteensä, vaikka mies sekä tämän mukana muukin joukko tuntui suuntaavan suurimman mielenkiintonsa kärttyisään Saarkithiin. Tai siltä tämä ainakin aluksi vaikutti, kun mies ja kärkäs Teräksinen päätyivät sananvaihtoon jossa nainen pyrki tekemään epämieltymyksensä kohtaamiseen selväksi jo kättelyssä siinä missä kreivi vastasi tähän mahdollisimman viattomasti luultavasti käydäkseen parhaansa mukaan lohikäärmeen hermoille... mutta ilmeisesti kuitenkaan aivan kaikkien mielenkiinto ei ollutkaan käydyssä sananvaihdossa. Varuillaan joukkoa taaempaa pälyilevä Spyro oli vähällä säpsähtää tajutessaan äkkiä oudon korppinaamioon sonnustautuneen miehen tuijottavan suoraan suuntaansa, tämän saadessa pojan laskemaan nopeasti katseensa huppuaan levottomasti nykien. Syystä tai toisesta korppinaamioinen tuntui olevan kiinnostunut vaiteliaasta kaksikosta joka pysytteli tarkoituksella taustalla parhaansa mukaan eikä poika voinut olla manaamatta hätäisesti mielessään peläten hiipparin kukaties jotenkin tajunneen jotain... vaikka terävästä katseestaan huolimatta tapaus ei kuitenkaan tuntunut ainakaan tekevän mitään. Ehm. Kukaties... ehkä katse olikin ollut vain jokseenkin viaton vilkaisu, jonka purppuratukka oli jännityksessään mennyt tulkitsemaan huomattavasti ikävämmäksi kuin tämä olikaan.... tai näin poika ainakin rohkeni toivoa, tosin jännittyen itsekin uudestaan hoksatessaan ettei keskustelu ollut menossa alkuunkaan hyvään suuntaan Saarkithinkaan kannalta.
Spyrollekaan ei tainnut jäädä kauheasti aikaa kärvistellä korppinaamioisen suhteen kun heidänkin huomionsa kääntyi nopeasti raivosta kihisevään Saarkithiin, jonka hetkellinen sanattomuus soi itse mustanpuhuvalle miehellekin kääntää hetkeksi mielenkiintonsa vaiteliaisiin ja hermostuneisiin nuorukaisiin. Tämän äkillinen huomio tuli purppuratukallekin melkoisen pahaenteisenä oivalluksena, puhumattakaan tämän hieman yllättävästäkin kohteliaasta esittäytymisestä. Neuvoton poika ei tuntunut pitkään toviin tietävän mitä tehdä pääsemättä edes niin pitkälle kuin jonkinlaisia haparoivia sanoja tavoitteleva Cain, tämän päätyessä lähinnä pälyilemään enemmän tai vähemmän epätietoisen kireästi vuoroin toiseen, ja vuoroin ympärilleen. Varsin nopeasti kuitenkin tämän vaivalloisesti hillitty hermoilu koki äkisti uuden iskun kun odottamaton, karhea ääni jostakin kreivin joukon seasta äkkiä puhui, saaden pojan väkisinkin hätkähtämään pienestä järkytyksestä. Melkoisesti räpyttelevä, ymmyrkäinen katse siirtyi häkeltyneenä äänen suuntaan nulikan tajutessa puhujan olevan sama linnunkasvoinen mies, joka syystä tai toisesta tuntui tuijottavan heitä vieläkin tavalla, josta hän ei pitänyt tippaakaan. Kuten ei tämän äkillisestä arviostakaan joka tuntui suuntaavan heihin entistä enemmän huomiota, lähinnä juuri siltä suunnalta josta he eivät missään tapauksessa olisi sitä halunneet. Poika tuijotti hetken häkeltyneenä jälleen hieman taaemmas sanottavansa sanottuaan vetäytyneen korppinaamioisen hiipparin suuntaan päätyen kuitenkin hätkähtämään jälleen kireästi kun kreivi puhui jälleen, nyt heitä huolestuttavan kiinnostuneesti silmäillen.
Purppuratukka jännittyi kääntäen itsekin hieman kyräillen katseensa mieheen, päätyen kuitenkin räpäyttämään hieman epämääräisesti silmiään kun kreivi päätyi tulkitsemaan seuralaisensa arvion hieman vikasuuntaan. Rehellisesti Spyrolla tuskin oli oikeasti aavistustakaan miten tämän jollakin tavalla hoksaamat huomautukset magiasta (villistä tai muutenkaan) pitäisi ymmärtää tai saattoiko tästä edes päätellä mitään kovinkaan raskauttavaa, mutta kaikeksi onneksi poika sentään tajusi nopeasti ettei pelkkä maagisuus tainnut olla ainakaan paljastanut heitä. Oivallus siitä, että kreivi oli syystä tai toisesta päätynyt silmäilemään häntä sai purppuratukan jokseenkin levottomaksi tämän sentään hillitessä halunsa irvistää epäilyille velhoista, tämän onnistuessa jopa Cainia vilkaistuaan kohauttamaan itsekin harteitaan jokseenkin laimean myötäilevään sävyyn (tai niin hän ainakin toivoi) luoden myös jokseenkin neuvottoman tukalan katseen Saarkithin suuntaan toivoen että nainen tekisi pian jotain joka päästäisi heidät pälkähästä. "Ehh... tuota... me... me vähän eksyttiin kun tuli niin paljon lunta, ja..." se sai sentään mutistua enemmän tai vähemmän selittelevästi kaiketi yrittäen selittää mitä varten he edes harhailivat täällä, ennen kuin poika vaikeni jälleen vaivautuneesti huppuaan härkkien. Eh, oli kaiketi vain yritettävä hillitä itsensä ja toivottava että mies menettäisi mielenkiintonsa jos päättelisi ettei heissä olisi mitään kovinkaan kiinnostavaa... vaikka tilanne kieltämättä kuumottikin melkoisesti.
((Huh, no juu, ymmärrettäviä viiveitä tietysti. Toivottavasti tästäkään vuorosta ei tullut hirvittävän sekava.))
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Aug 17, 2015 22:00:06 GMT 3
Sentään kirottu Arman tuntui luulevan kaksikon olevan jotain velhon oppipoikia tai jotain, tajuamatta mistä oli oikein kyse. Laiha lohtu sinänsä, kun tämä silti piti tämän huomion kaksikossa kun tämä yritti miettiä että minkä takia Saarkith oikein käyttäytyi kuten oli käyttäytynyt jos kyseessä oli tosiaan vain pari nuorta maagikkoa. Kreivi oli joko unohtanut tai lakannut välittämästä kaksikon nimistä päätellen siitä kuinka tämä oli siirtynyt kyselemään kaksikon maagiudesta nimien uvittelun sijaan, mutta eipä se nyt sinänsä hirveästi auttanut. Mies nyökkäili muka tietäväisesti molempien nuorten lohikäärmeiden onnistuessa jollakin tapaa ilmaisemaan ettei kreivi ollut täysin väärässäkään (vaikka oikeastaan olikin) - jos pientä epäröintiä havaittiin, niin se pistettiin hermostuneisuuden piikkiin. Kreivi Arman oli nyt kuitenkin tietoinen siitä minkälaista vaikutelmaa antoi - ylhäinen kreivi joka yhtäkkiä alkoi härkkimään vanhempaa ylhäisneitoa/maagikkoa ennen kuin siirtyi häiritsemään kahta nuorta, ja selkeästi hämmentynyttä ja hermostunutta kaksikkoa. Mies kohotti hieman kulmiaan nulikan mutinoille ennen kuin vilkaisi huvittuneen oloisena Saarkithin suuntaan joka näytti alkaneen jo vähän rauhoittua - ja näytti suunnittelevan alkaa soittaa suutaan kreiville uudestaan. Arman oli kuitenkin nopeampi ja vilkaisi huvittuneena Saarkithin suuntaan ja heitti oman arvionsa tilanteesta.
"Hah, olet muka hyvä ohikulkija vai? Löysit pari eksynyttä lammasta ja päätit opastaa ne kotiin...?", hymyilevä mies naurahti ja kiinnitti taasen huomionsa Saarkithiin. "Asiahan ei sinulle kuulu senkin-" "Saarkith, Saarkith, sinun vain pitäisi pysyä hiljaa. Olet miellyttävämpi silloin. Ja taisin hoksata sinun pelkosi, pelkäät että aion sanoa jotain kirotuille lampaillesi... Älä kuvittelekkaan etten tiedä mitä sinä ja muut kuninkaan kätyrit olette tekevinänne", kreivi sanoi nyt terävämmin, astellen takaisin Saarkithin eteen lohikäärme-kaksikon näennäisesti unohtuneena. Lievästi sanottuna vihjaavasta sävystä päätellen tämä oli päätellyt erheellisesti nuoren kaksikon olevan kirottuja lohikäärmeitä - tai ainakin Cain arveli näin hermostuneen hämmennyksensä keskeltä, ja päätteli että paras asia mitä pystyi tekemään tässä tilanteessa oli näyttää hämmentyneeltä ja epävarmalta. Mikä oli sangen helppoa kun suomunaama oli jo muutenkin todella hermostunut, ja hämmennystäkin tuli mukaan kun punapää oli vähän ihmeissään siitä että kerrankin oli jonkun verran tuuria ja joku heitä jahtaava ei tajunnut että amuletti oli melko lailla aivan suoraan tämän naaman edessä. Saarkith näytti hetken häkeltyneeltä kreivin syytösten edessä mutta toipui nopeasti, ilmeen terävöityessä ja kylmentyessä. "Kruunun asiat kuuluvat vain kruunun palvelijoille", Saarkith kivahti, kääntyen päin nuoria lohikäärmeitä ja pois päin Mariuksesta, naisen antaessa hetken ajan näkyä haltiamaisilla kasvoillaan hieman helpotusta. Ei sekään nyt mikään hyvä asia ollut että kreivi näytti kiinnostuneen kirotuista lohikäärmeistä, mutta sentään parempi kun totuuden tajuaminen. "Te kaksi, nyt mennään", Saarkith komensi Cainia ja Spyroa, ilmeen terävöityessä uudestaan kun tuo vilkaisi ärtyneesti Armania. "Pidä huoli omista asioistasi, 'kreivi'", nainen sihahti ja alkoi hätistellä kaksikkoa uudestaan liikkeelle, tällä kertaa rauhallisempaan tahtiin. Saarkith otti harkitun riskin kreivin kanssa - parhaillaan mies näytti pitävän omaa näkökulmaansa asioista oikeana, mikä sopi Teräksiselle aivan loistavasti. Se että Arman kuvitteli kuninkaan haluavan ottaa suojiinsa kaksi magiaa osaavaa kirottua tulevan varalle oli huomattavasti parempi harhaluulo kuin se että tämä olisi tajunnut Teräksisen olevan vahtimassa koko kirouksen keskipistettä.
Cain vilkaisi hermostuneena taakseen kreiviin ja tämän seurueen suuntaan kun Saarkith lähti johdattamaan heitä poispäin ja näki kreivin jääneen vain tuijottamaan kolmikon perään, mutta ei tehnyt elettäkään lähtiäkseen perään. Mies näytti mietteliäältä toki, mutta pian tämä viittasi seuraajilleen ja aatelinen lähti kulkemaan toiseen suuntaan seurueensa kanssa. Näytti siltä että vaara oli nyt ohi, kirotun mustan luultavasti arkistoidessa tiedon tulevan varalle sen sijaan että olisi tehnyt asialle mitään juuri nyt. "Kävelkää vain luontaisesti!", Saarkith sihahti hiljaa ja tönäisi hieman punapäätä kun havaitsi tämän katsovan taakseen, tehden saman purppurapäälle jos havaitsisi nulikan yrittävän tehdä jotain samansuuntaista. Saarkith ei selkeästikään aikonut ottaa riskejä siitä että mies äkisti tajuaisi mistä oli kyse vaan halusi että tämä luulisi törmänneensä johonkin ihan muuhun mitä kuningas ja tälle lojaalit oikein suunnittelivat tekevänsä. Ja taisi se toimia, sillä pian kolmikko oli jo edennyt puistossa sen verta kauas että kreivi seurueineen oli kadonnut lumipyryyn ja Saarkith selkeästi huokaisi helpotuksesta. Cainkin tajusi olleensa erittäin jännittynyt ja uskalsi taas hengittää kun takaa ei kuulunut ajojahdin ääniä tai mitään muutakaan. Kohtaamisesta kreivin kanssa oli selvitty ainakin väliaikaisesti.
|
|
|
Post by spyrre on Aug 20, 2015 13:19:00 GMT 3
Kreivi Armanin mielenkiinto oli kaikkea muuta kuin tervetullutta kenellekään kyseenalaisesta kolmikosta, varsinkin kun korpinkasvoinen mystinen muukalainenkin puuttui puheeseen huolestuttavan osuvine havaintoineen. Kaikeksi onneksi tästä vedetty johtopäätös ei kuitenkaan osunut aivan nappiin Spyronkaan kuitenkaan osaamatta tuntea oloaan kovinkaan helpottuneeksi kyräillessään tukalasti tumman miehen huomion edessä, kuitenkaan rohkenematta tehdä muuta kuin tapailla jonkinlaista puolittaista selitystä Saarkithin vielä kokoillessa hermojaan. Poika ei voinutkaan olla säpsähtämättä jälleen hieman kun tummanpuhuva miekkonen tuntui syystä tai toisesta huvittuvan hänen sanoistaan kääntyen kuitenkin (pieneksi helpotukseksi) heistä jälleen Saarkithin puoleen havaitessaan uuden tilaisuuden piikitellä tuohtunutta naista. Purppuratukka vaikeni nopeasti jälleen epäluuloisena, kuitenkin hyödyntäen kuumottavan huomion kääntymisen hivuttautumalla jälleen varovaisen askelen kauemmas miehestä kun tämä jäi härnäämään Teräksistä, naisenkin saatua lopulta koottua itseään tarpeeksi napauttaakseen takaisin varsin kursailematta.
Kaikesta päätellen kreivi oli päätynyt vetämään kaikesta huolimatta omia johtopäätöksiään Saarkithin hermostuneista seuralaisista, saaden Spyronkin räpäyttämään hieman silmiään huppunsa varjosta miehen huomattavasti merkityksellisempien sanojen tarttuessa hänenkin korviinsa. Poika tuskin olisi varsinaisesti pitänyt lampaaksikaan nimittelystä, mutta nyt se oli lopulta varsin tyytyväinen vain siihen että heidät jätettiin omaan rauhaansa tummanpuhuvan miehen suunnatessa jälleen terävät sanansa Teräksiselle, mutta silti tämän pahaenteisen alleviivattu tokaisu "kirotuista" lampaista onnistui kiinnittämään nulikankin huomion. Poika liikahti varuillaan luoden varovaisen, vaivihkaisen katseen Cainiinkin tietämättä mitä muutakaan olisi tehnyt Teräksisenkin näyttäessä hetkeksi yllättyneen äkillistä huomautusta. Kukaties jos tilanne ja jännitys olisi sen sallinut olisi tästä saattanut seurata enemmänkin hämminkiä, pojan säpsähtäessä kuitenkin jälleen kun Saarkith kuittasi kärttyisesti kreivin vihjailut yhtälailla ärhäkästi ennen kuin kääntyi rivakasti heidän puoleensa. Hetken aikaa selin mieheen Teräksinen näytti jopa häivähdyksen helpottuneelta kunnes tämä kuitenkin kävi nopeasti hätistämään hämmentynyttä kaksikkoa kireästi liikkeelle kuin tämä olisi parhaillaan luikkimassa pakosalle jäätyään kiinni rysän päältä.... mikä kaiketi oli tarkoituskin. Tämä yritti selvästikin ruokkia kreivin muodostamaa käsitystä siitä mitä oli meneillään, mikä kaikeksi onneksi tuntui toimivan... tai näin Spyro ainakin toivoi.
Saarkithin kääntyessä heidän puoleensa jännittynyt poika ei laittanut vastaan kun nainen lähti tuuppimaan heitä kiireesti kauemmas vaikka selkänsä kääntäminen kreiville joukkioineen kuumottikin melkoisesti. Nulikka yritti kuitenkin vastustaa vaivoin halua pälyillä taakseen kiiruhtaessaan Teräksisen edellä jälleen lumipyryyn saaden nopeasti varoittavan tuuppauksen itseensä erehtyessään harkitsemaan päänsä kääntämistä. Hänkin lähes pidätteli henkeään kuumeisesti kun hetket venyivät heidän kerätessään etäisyyttä kreiviin ja tämän joukkoon pojan lähes odottaessa tämän huutavan hetkellä millä hyvänsä heidän peräänsä taikka jonkun ryntäävän vielä takaa-ajoon, mutta hiljakseen purppuratukkakin tuntui alkavan tajuta ettei näin ollut tapahtumassa. Se teki parhaansa noudattaakseen Saarkithin kehotusta ja käyttäytyä luontevasti vaikkei voinutkaan olla nyppimättä huppuaan jälleen melkoisen kuumeisesti. Lopulta Cainin hengähtäessä helpotuksesta Spyrokin rohkeni kääntää varovaisen vaivihkaisesti Saarkithinkin uhalla päätään silmätäkseen epäluuloisesti taakseen lumiseen puistoon. "...hitto. Se... Menikö ne pois?" se sihahti hiljaa varuillaan, kuin ei olisi ollut vielä itsekään varma olisiko rohjennut uskoa että he olivat selvinneet näinkin vähällä, ennen kuin nulikankin kurkusta karkasi pieni vaisu henkäisy. Äskeinen yllättävä välikohtaus oli iskenyt niskaan kuin salama kirkkaalta taivaalta ja liipannut aivan liian läheltä, mutta... ilmeisesti he olivat selvinneet lähinnä säikähdyksellä.... toivottavasti...
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Aug 24, 2015 17:45:08 GMT 3
Kai matkassa oli vähän tuuriakin että kreivi ei tajunnut mistä oikein oli kyse kun tämän kätyri mainitsi kahden nuorukaisen olevan maagisia, selkeästi luullen näitä kirotuiksi lohikäärmeiksi sen sijaan että olisi arvellut näiden olevan, no, ei-kirottuja lohikäärmeitä. Tosin, sinänsä kun otti huomioon että Cain oli jumissa amuletin kanssa ja Spyro oli jumissa omassa muodossaan niin ehkä nämä nyt teknisesti ottaen olivat kirottuja lohikäärmeitä... ei vain ihan sillä samalla tavalla kuin mitä kreivi oli tarkoittanut. Saarkith ei hidastanut hätistelyä ennen kuin näytti varmalta että kreivi oli päättänyt jättää kolmikon rauhaan, yhden jos toisenkin lohikäärmeen vaikuttaessa helpottuneelta kun kirottu musta seuralaisineen katosi jonnekin lumipyryyn. Saarkith nyökkäsi nulikan kysymykselle vilkaistuaan varovaisesti ympärilleen, päästäen itsekin pienen helpottuneen henkäyksen. Hetken ajan nainen jopa onnistui näyttämään tavallisesta poikkeavasti rauhalliselta ja tyytyväiseltä olotilaansa, unohtaen hetkeksi nuorten lohikäärmeiden kyräilyn. "Onneksi kreivi ei ole yksi niistä kirotuista joiden aistit ovat alkaneet tarkentua, se olisi saattanut tajutakin mistä on kyse jos näin olisi ollut. Mutta tällä kertaa kävi tuuri", haltianainen kommentoi tahdin hidastuessa ja pyyhkäisi pakenemisessa silmien eteen joutuneen hiuskiehkuran sivummalle, korjaten muutenkin vähän päähineensä alla olevaa kampaustaan. Cain uskalsi jo vähän hymyillä sille että vaihteeksi kävi tuuri, mutta kohta Saarkithilla oli taas terävä ilme tämän tuijottaessa kaksikkoa. "Tällä kertaa. Ennemmin tai myöhemmin hän hoksaa teidän olevan kaupungissa, ehkäpä arvaa mitä kautta saavuittekin tänne - Erlach, eikös? Tiedämme sen työskentelevän salaa Yksisilmän kanssa", nainen aloitti varoituksella ja sai Cainin hätkähtämään hieman kun heitti aika tarkan arvauksen siitä mitä kautta kaksikko oikein olikaan saapunut kaupunkiin. Punapää vilkaisi Spyroa vähän epävarmana, mutta nyökkäsi sitten epämääräisesti jonkinlaisena vahvistuksena. Jos Teräksinen kerran tiesi, niin turhapa sitä oli kait kieltääkään. Ja, no, vaikka nyt olikin epämiellyttävä luonteeltaan, niin Cain oli alkanut epäillä että Teräksinen tuskin olisi käyttäytynyt samanlaisesti tavallisia ihmisiä kohtaan - suomunaama ei syytä tiennyt, mutta Saarkith ei selkeästikään pitänyt lohikäärmeistä vaikka oli itsekin mokoma. Kreivi Armanin kohdalla kyse ei ollut pelkästä inhosta, tätä nainen selkeästi aidosti vihasi, ja tunne vaikutti olevan molemminpuolinen vaikkei Cain tiennytkään syytä.
Nainen päätyi tuijottelemaan itsekseen jonnekin sivummalle vähäksi aikaa, kulkien hiljaisuudessa melkoisen mietteliäänä – mitä nyt saattoi nykäistä välillä jompaa kumpaa nuorista lohikäärmeistä jos nämä näyttivät olevan menossa väärään suuntaan. Matka suuntasi taas kohti Montaughin asuntoa, ja jotkut paikat alkoivat jo näyttää jonkun verran tutuiltakin eilisiltä harhailuilta ennen kuin lohikäärmeet olivat löytäneet perille. Punapää vilkuili välillä vähän hermostuneena ensin Saarkithia ja sitten Spyroa, kai yrittäen päätellä että mitä ihmettä Teräksisen päässä oikein liikkui. Kai ihan hyvä asia että tämä oli nyt ainakin väliaikaisesti melkoisen neutraalina melko avoimen vihamielisyyden sijaan. Kaippa kaikki menisi hyvin, Cain mietti kun kolmikko pääsi samalle kauppatorille minkä kautta nuoret lohikäärmeet olivat tulleet aikaisemmin, paikan ollessa vieläkin melko vilkas vaikka jotkut kauppiaat olivatkin jo poistuneet – varsinkin kun joidenkin tilalle oli tullut uusia, muita asioita kaupistelevia myyjiä. ”Kun menette Yksisilmän luo, älkää menkö sinne Erlachin karavaanilla”, Saarkith sanoi äkisti, kääntyen katsomaan kaksikkoa vakavan oloisena. ”Kirottu kreivi tajuaa ennemmin tai myöhemmin mitä kautta olette tulleet tänne – ja se ei vaadi paljoa tajuta sen jälkeen että te olisitte taas hänen matkassaan. Teillä olisi turvallisempaa siellä, totta – mutta te vaarantaisitte läsnäolollanne kaikki karavaanin matkassa olijat”, nainen sanoi vakavana, ehkä pikkuisen syyttävästi Cainin mielestä, mutta toisaalta, ehkäpä tällä oli ihan syytkin tähän. Cain ei ollut oikeastaan ajatellut asiaa tältä kannalta – jos kreivi tosiaan saisi tietää Amuletinkantajan olevan kaupungissa, tämä saattaisi päätellä Erlachin osuuden asiaan. Ja jos tämä päättelisi sen... ”Ehhn...”, oli Cainin epämääräinen ja hermostunut kommentti asiaan, tämän vilkaistessa epävarmana natiaistakin.
((sori taas myöhäisestä vuorosta D:))
|
|
|
Post by spyrre on Aug 25, 2015 21:57:21 GMT 3
Hetki hetkeltä alkoi näyttää enemmän siltä, että hyvin vaaralliselta tuntuneesta välikohtauksesta oli taidettu sittenkin selvitä vähällä. Kesti pitkän tovin ennen kuin jännittynyt Spyro viimein rohkeni rentoutua hieman varmistuttuaan siitä että kreivi joukkoineen oli kadonnut lumipyryyn eikä ollut aikeissa ilmestyä uudestaan, tämän saadessa pojan henkäisemään ilmaan melkoisen helpottuneen pilven valkeaa höyryä. "Hitto. Se oli aika lähellä. Kun se vaan ilmestyi tuolta, niin mä jo luulin että..." purppuratukka puuskahti huppunsa uumenista uskaltamatta kuitenkaan viimeistellä lausettaan, tämän päätyessä sen sijaan puuskahtamaan uudestaan kiihtyneen käsivarsien heilautuksen keralla. He kaikki olivat epäilemättä pelänneet samaa (vaikkakin he kaksi epäilemättä enemmän), mutta oli melkoinen helpotus tajuta että kirottu kreivi olikin ollut lopulta kiinnostunut vain Saarkithista ja tämän käytöksestä. Hetkellisesti jopa nainenkin näytti helpottuneelta, tämän ilmeen kuitenkin terävöityessä uudestaan nopeasti, saaden pojankin jännittymään jälleen. Purppuratukka lähes jo oletti heidän tehneen jälleen jotain mikä oli saanut Teräksisen tyytymättömäksi, tämän kuitenkin säpsähtäessä hieman kun Saarkith töksäytti ilmoille varoittavat sanansa... osoittaen jopa tietävän enemmän kuin odotettua heidän matkaamisestaan. Spyrokin päätyi näyttämään aavistuksen hölmistyneeltä (ja refleksinomaisesti jokseenkin syylliseltä) kun nainen tokaisi tietonsa Erlachista, nyökäten sitten itsekin varovaisesti vilkaistuaan Cainia. Eh, ilmeisesti tämäkin oli varsin hyvin perillä heistä joka kaiketi oli odotettua jos Käärmekaartikin oli, joten Teräksisen varoituksessa oli eittämättä perää... Jos muutkin kykenivät saamaan selville missä ja miten he liikkuivat, saattaisi hyvinkin pystyä myös Armanien suvun ikävämpi puoli.... varsinkin jos karmiva varjohirviökin oli jo nähnyt sekä tunnistanut Cainin. Tuskin oli mitään taetta siitä, etteikö tämä kykenisi ennemmin tai myöhemmin välittämään tietoaan eteenpäin lopulle suvullekin...
Purppuratukka ei voinut olla liikahtamatta jokseenkin epämukavana sille kuinka Saarkith tuntui latelevan tietoja heistä ja heidän liikkeistään tällä tavalla, pojankaan kuitenkaan lopulta tuntumatta varsinaisesti epäilevän sitä että nainen olisi saattanut suunnitella jotain. Tämä ei selvästikään pitänyt heistä, tai kaiketi myöskään lohikäärmeistä, mutta... kaiketi Spyro oli ainakin päätynyt uskomaan ettei tämä tekisi mitään kyseenalaista ellei saisi syystä tai toisesta aihetta moiseen. Nulikka päätyi luomaan hieman hermostuneen, mutta happaman merkitsevän katseen Cainiin kun kaikki tahot heidän ympärillään tuntuivat tietävän kaiken heistä ja heidän liikkeistään riippumatta siitä, kuinka salamyhkäisiä he yrittivät olla, kuitenkin päätyen lopulta vain kääntämään levottoman katseensa takaisin vakavoituneeseen Saarkithiin. "Hitto.... mä olin toivonut että se yksi tietää mitä tekee, että meistä ei tiedettäisi että ollaan mukana" se henkäisi pyyhkäisten aavistuksen nujertuneena kuontaloaan, kuitenkin nostaen katseensa varautuneena takaisin haltiamaiseen naiseen kun tämä äkkiä katsahti heitä terävästi, töksäyttäen etteivät he voineet jatkaa matkaa kuten oli ollut aikomus. "...ehh? Mutta.... Erlach ja muut sanoi että--" poika aloitti hölmistyneenä, selvästikin yllättyneenä äkillisestä suorastaan terävästä, lähes komennukselta kuullostavasta kiellosta, tietämättä miten tällaiseen olisi pitänyt suhtautua. Nopeasti se kuitenkin vaikeni kesken, luoden kulmiaan rypistäen levottoman katseen niin Cainiin kuin Saarkithiinkin. "....mä kyllä... vähän pelkäsinkin jotain sellaista" nulikka mutisi viimein ilmeisen hermostuneena, pyyhkäisten jälleen sormensa huppunsa alta törröttävän kuontalonsa lävitse pienen tukalan irvistyksen keralla. "Mutta... entä jos... Mitä me sitten tehdään? Pitäisikö meidän vaan... häipyä?" tiedusteltiin viimein varovasti pojan nostaessa katseensa neuvottomana jälleen muihin, epäröiden vilkaisten jopa Saarkithiinkin. "...ehh. Me ollaan kyllä jo tultu niiden mukana tänne asti... luuletko että ne muut on turvassa jos me vaan ei olla siellä? Jos ne yhdet epäilee että Erlachilla on ollut jotain tekemistä tämän kanssa, niin...." Eh, eittämättä nulikkakin oli ehtinyt jo pelätä jossain määrin mitä mahtaisi tapahtua jos heidän läsnäolonsa paljastuisi väärille tahoille... niin heidän kannaltaan, kuin muidenkin tielle sattuvien, josta kieltämättä saattaisi seurata jotain kyseenalaista jos selviäisi että Erlachin joukko oli ollut edes tekemisissä heidän kanssaan. Oli naisen syyttävä sävy lopulta oikeutettu tai ei kaksikon kuitenkin tehtyä hyvin pitkälti vain mitä heille oli käsketty, mutta poika kävi silti nopeasti melkoisen syylliseksi terävän katseen edessä. Tuskin tämäkään lopulta oli halunnut millään tavalla aiheuttaa vahinkoa tai ongelmia heidän matkaseuralleen... vaikka rehellisesti pojalla ei tainnut olla aavistustakaan mitä muutakaan heidän pitäisi tehdä. Ehm.
((Pahoittelut pienestä sekavuudesta. Toivottavasti tästä saa jotain selvää. =I ))
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Aug 28, 2015 0:36:08 GMT 3
Cain oli melko samaa mieltä Spyron kanssa siitä miltä tuntui kun aika usein vastaan tuli vain porukkaa jotka tavalla tai toisella tiesivät siitä mitä ja missä Cain ja Spyro tekivät. Tosin, tässä tapauksessa nainen oli kai vain laskenut yks plus yks sen mitä tämä tiesi Erlachista, ja sen tosiasian että kaksikko oli kaupungissa. Sentään jos kreivi Arman tiesi kaksikon olevan kaupungissa, niin tämä ei henkilökohtaisesti ollut tunnistanut näitä, jotain tuuria sentään. Saarkith hieman puuskahti pojan toteamukselle Erlachista, selkeästikään nainen ei ollut kovin mieltynyt kirottuun. Tosin, tiedä sitten johtuiko mielipide naisen yleisestä lohikäärme-inhosta vai jostakin henkilökohtaisemmasta oli paha sanoa. Se taisi toisin olla toissijaista että mitä nainen ajatteli Erlachista, tällä kun oli ihan oma mielipiteensä mitä tuli lohikäärmeiden karavaani-matkaan. Cain näytti sangen vaikealta naisen argumentin edessä, Punaisella kun oli nyt muutenkin aina silloin tällöin itsetunto-ongelmia, kun tämä mietti ihan paniikissa sitä että onko liian lohikäärmemäinen tai jotain - vaikkei sentään enää niin usein kuin mitä oli tehnyt Spyron ja Cainin tuttavuuden alkuvaiheilla. Nuori mies näytti aika neuvottomalta rehellisesti sanottuna. "Mutta... niin. Kuten Spyro sanoi, jos me ei olla siellä ja ne hyökkää niin...", Cain tuki natiaisen tiedustelua jokseenkin masentuneen oloisena selvästi muistellen gnolli-hyökkäystä jossa tilanne olisi voinut vähän riistäytyä käsistä mikäli Cain ei olisi ottanut oikeaa muotoaan ja käynyt taisteluun. Saarkith näytti hieman yllättyneeltä kun kaksikko tuntui olevan niin huolissaan sivullisten kohtalosta, reaktion ollessa selkeästi jotain mitä tämä ei ollut olettanut. Vaikka terävähkö ilme palasi pian, pahin terä oli nyt poissa, kaksikon sanojen saatua haltianaisen ilmeisesti parantamaan tämän mielipidettä lohikäärmeistä ihan vähäsen.
"Kyllä, mutta ei pelkästään häipyä - häipyä näkyvästi. Vähän ennen kuin karavaani lähtee, menkää joku matka kaupungin ulkopuolelle ja... lähtekää lentoon. Herättäkää huomiota - Armaneilla kestää hetki reagoida ja lähteä perään, eivätkä nämä pystyisi sitten menemään karavaaninkin perään antaen Erlachille ja hänen... err, en itse asiassa tiedä mitä hänellä on lastinaan, mutta kumminkin, hän pääsisi menemään karavaaninsa kanssa ilman että häntä häirittäisiin", nainen neuvoi hieman ystävällisemmin. Teräksisellä tuntui olevan tiettyjä ennakkoluuloja lohikäärmeistä ylipäätänsä, niin kun kaksikko käyttäytyi stereotyypin vastaisesti, niin, no, pakostahan se vähän paransi kuvaa mikä tällä oli näistä. Cain jonkun verran irvisti idealle, mutta eipä alkanut kiistämäänkään tätä ihan heti, vaikka vilkaisikin hieman epäuskoisena natiaisenkin suuntaan. "Errh, kai se voisi toimiakin... mutta en minä jaksa lentää loputtomiin, ne saavat minut kiinni ennemmin tai myöhemmin! Armaneilla on aika runsaasti resursseja joita pistää jahtiin!", punapää sanoi hermostuneena, vähän kai peläten että yllättäen vähän höltynyt nainen ottaisi nokkiinsa varovaisemmasta suhtautumisesta. Se nyt kuitenkin olisi aika katastrofi jos Armanit saisivat Punaisen ja amuletin haaviinsa, varsinkin kun koko karavaani-jutun oli alunperin tarkoitus välttää kiinnijäämisen riskiä. Joku ohikulkija vilkaisi vähän kummastuneena äänensä korottaneen punapään puheita lentämisestä, mutta Teräksisen murhaava katse sai tämän nopeasti päättämään että oli parempi keskittyä ihan omiin asioihinsa. Ehkä torikatu ei ollut paras mahdollinen paikka tälle keskustelulle, mutta, no, jossakin se piti käydä.
"Ei teidän tarvitse - tai kannata - lentää koko matkaa. Laskeutukaa jonkun parin päivän lentomatkan jälkeen jalkapatikaksi, ja kun olette taas tarpeeksi lähellä Drache Lochea, lentäkää loppumatka. Sedestiassa on nyt kuitenkin hyvin metsäisiäkin reittejä", nainen vastasi, sentään edelleen sillä ystävällisemmällä sävyllä. Teräksinen taisi olla ihan niin tietoinen panoksista kuin lohikäärmekaksikkokin, ja ymmärsi jo ihan käytännön kannalta sen kuinka tiettyjen riskien ottaminen ei ehkä kannattanut. "Sellainen reitti ei tule olemaan helppo, mutta ainakaan ette tee kokonaisesta karavaanista valtavaa maalitaulua", nainen sanoi ehkä jopa hieman myötätuntoisesti - kun oli päässyt yli ennakkoluuloistaan niin ehkäpä nainenkin oli tajunnut että nuoret lohikäärmeet olivat, no, melko nuoria. Olihan se nyt ymmärrettävää jos kahta nuorta hermostuttaisi pitkä taipale tiettömien mantujen poikki raivoisten takaa-ajajien yrittäessä parhaansa mukaan etsiä nämä käsiinsä, mutta Saarkithin mielestä tämä oli ilmeisesti se paras vaihtoehto. "Sinähän ainakin olet nopea lentäjä? Ainakin raporttien mukaan. Siinä vaiheessa kun Armanit tajuavat että olette jalkaisin liikkeellä laskeuduttuanne he eivät tiedä mistä alkaa etsiä - se voi olla pitemmän päälle turvallisempikin reitti teille", Saarkith vielä lisäsi, kai yrittäen hieman rohkaista kaksikkoa valitsemaan tämän menoreitin. Cain näytti hermostuneelta ja epävarmalta, vilkuillen vuoroin nulikkaa ja vuoroin Saarkithia, tietämättä oikein mitä tehdä. Kai Teräksinen oli tavallaan oikeassa, Cain ei ainakaan oikein voinut mitään sille että tunsi ehkä hieman syyllisyyttä siitä että jos kaksikko menisi karavaanin matkassa, niin tiedä sitten mitä siitä seuraisi. Jos vain nuoret lohikäärmeet (ja Fezaath-juniori) menivät omassa porukassaan, niin ainakaan kukaan muu ei olisi vaarassa. Cain oli valinnan kanssa selkeästi kahden vaiheilla, tietämättä oikein kumpaan suuntaan oikeasti kallistuisi. Kohta kai pitäisi sanoa Saarkithille mitä sitä tekisi, Montaughin talo oli kuitenkin jo aika lähellä joukkion kääntyessä viimein pois kauppakadulta ja kohti katua jolla Montaugh asui.
|
|
|
Post by spyrre on Aug 31, 2015 13:06:21 GMT 3
Tunnelma oli nopeasti pienen varovaisen helpotuksen jälkeen saanut uuden epämukavamman käänteen, kun kreivistä selvinnyttä lohikäärmekolmikkoa johtava Saarkith töksäytti ilmoille painavan mielipiteensä nuorempien matka-suunnitelmista. Kukaties jossakin muussa tilanteessa olisi saattanut tökkiä enemmänkin jos epäkohtelias haltianainen kaiken mulkoilun ja hyppyytyksen jälkeen päätyi vielä sanelemaan komennuksia heidän muistakin asioistaan, mutta tällä hetkellä ainakaan jälleen muita hieman järkyttyneesti vilkuileva Spyro ei ehtinyt ajatella moista... varsinkin kun Teräksisen huolessa taisi lopulta olla perää. Poikakin katsahti Cainia tälle nyökäten kun mies kannatti hänen huolestunutta kysymystään siitä olisiko karavaani turvassa välttämättä silloinkaan jos he eivät olisikaan näiden matkassa, nulikan eittämättä jo odottaessa uutta ärähdystä naisen suunnalta kun he uskalsivat kyseenalaistaa tämän sanoja, pojankin kuitenkin päätyessä räpäyttämään silmiään hieman varautuneena kun Teräksinen katsahti heitä syystä tai toisesta melkoisen yllättyneenä. Poika luimistui aavistuksen varuillaan mutta jäi odottamaan vaiti mitä tästä seuraisi, päätyen kuitenkin pian näyttämään itsekin yllättyneeltä kun naisen kärkäs sävy muuttuikin äkkiä huomattavasti ystävällisemmäksi, tämän jopa neuvoessa mitä heidän olisi parasta tehdä.
Purppuratukka kallisti aavistuksen varuillaan päätään Saarkithille vilkaisten punahiuksista miekkostakin epätietoisesti, jääden kuitenkin kuuntelemaan mitä Teräksisellä oli sanottavana vaikka nulikkakin näytti olevan yhtälailla kasvavan hermostuksen vallassa sen suhteen mihin suuntaan asetelma oli äkkiä kääntynyt. He olivat luottaneet Erlachin ja tämän kannattamien tahojen miettineen suunnitelmansa loppuun ja järjestäneen matkan ajatuksella perille saakka, mutta Saarkithilla tuntui olevan jyrkät omat näkemyksensä siitä kuinka heidän tulisi toimia... eikä Spyrokaan rehellisesti voinut olla olematta huolissaan samasta asiasta. Tosin, se mitä nainen ehdotti kuulosti myös kaikkea muuta kuin houkuttelevalta järjestelyltä saaden melkoisen irveen käymään nulikankin kasvoilla kun tämä ilmoitti että sen lisäksi että heidän olisi jatkettava matkaa keskenään, olisi heidän lähdettävä melkoisella numerolla, vetäen kaikki mahdolliset takaa-ajajat jälkeensä turvatakseen karavaanin kulun. Tämä kuulosti väkisinkin riski-alttiilta, eikä purppuratukka ollut vieläkään aivan vakuuttunut siitä että Teräksinen ajatteli asioita varsinaisesti heidän kannaltaan kun potentiaalisessa vaarassa olisi myös karavaanillinen muita, mutta... vaikka epäröikin kahden varsin huonolta kuulostavan vaihtoehdon edessä, ei Spyronkaan tarvinnut lopulta miettiä kovin kauaa ennen kuin pojan tummat kulmat rypistyivät tukalasti. Halusi Saarkith vain turvata karavaaninkulun ajamalla heidät omillaan pois näiden jaloista tai ei, ei hänkään kokenut oloaan tippaakaan mukavaksi ajatellessaan että koko karavaani olisi vaarassa heidän vuokseen. Nulikka olikin hetken vaiti painotellen tukalasti kahden vaiheilla, silmäten jälleen Cainia kun tämä totesi varovasti että harhautus voisi toimiakin, mutta sen jälkeen he olisivatkin Armanien takaa-ajamia... eikä tämä ajatus selvästi miellyttänyt purppuratukkaakaan.
Vielä hetken aikaa Spyro kuunteli levottomasti liikehtien kahden muun keskustelua vilkuillen vuoroin kumpaakin huppunsa varjosta. Tämä yritti vieläkin päätellä mitä Saarkithin äkillinen sävynmuutos merkitsi pojan selvästikään olematta aivan varma epäluuloisen Teräksisen mielenliikkeistä tämän kuulostaessa nyt jopa suorastaan myötätuntoiselta, samalla kun nainen oli kuitenkin ajamassa heitä entistä suurempaan vaaraan... tosin sentään kaiketi ymmärrettävin perusteluin. Niin epämiellyttävältä kuin tämä kuulostikin, nainen tuntui sentään puhuvan suoraan asioista joka sai pojankin ainakin kuuntelemaan, kunnes tämä viimein kirskautti hampaitaan epämukavasti. "....eikö se paikka ole aika kaukana? Tiedätkö sä missä se on?" se tiedusteli huolestuneesti Punaista katsahtaen pojan ollessa ymmärrettävästi itse melkoisen neuvottomalla kannalla tämän suhteen. "Jos... jos me jotenkin päästäisiin eksyttämään ne sekopäät, niin... en tiedä. Jos me joudutaan kävelemään jossain korvessa ties missä, nehän voi hyvinkin ehtiä edelle ja.... jos ne arvaa mihin me ollaan menossa, niin..." nulikka jatkoi tukalasti hupun alta karannutta purppuraista suortuvaa sormissaan hypistellen kunnes tämä kuitenkin nosti katseensa jälleen Cainiin, pistäen merkille tämänkin hermostuneisuuden. "Mutta... äh. Hitto. Jos ne löytää meidän sieltä karavaanista, niin.... tiedä mitä ne vielä tekee. Se... kuulostaa kyllä aika pahalta. Ei kai me voida... sellaistakaan riskiä ottaa. Eh. Ehkä... ehkä meidän pitäis puhua Erlachin kanssa ensin tai jotain. Ehkä se tietää mitä pitäisi tehdä" ehdotettiin viimein neuvottomasti, pojan päädyttyä kuitenkin jälleen silminnähden hermostumaan Saarkithin sanoista. Nulikka ei selvästikään ollut vieläkään elementissään vaikeiden, vaarallisten valintojen edessä, mutta tämäkään ei halunnut ottaa riskiä että karavaanillinen viattomia saattaisi joutua kärsimään heidän vuokseen... niin vähän kuin se itsekään halusi joutua Armanien takaa-ajamaksi.
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Sept 2, 2015 0:00:03 GMT 3
((pahoittelut mahollisesta sekavuudesta, halus saada vuoron ulos viel tänään ku ei tosiaan huomenna olis ehtiny))
Eipä ollut nuorilla lohikäärmeillä helppoa, Saarkith esitti kaksi vaikeaa vaihtoehtoa eikä puna- tai purppurapää tainnut osata sanoa että kumpi oikein olisi ollut parempi. Karavaani olisi varmasti turvallisempi, mutta kuten Saarkith huomautti, isompi riski että heidän läsnäolonsa vaarantaisi kaikki muut karavaanarit. Eikä huoli nyt niin turha ollut, Armanit nyt kuitenkin pystyisivät pistämään aika ikävän paljon porukkaa perään jos nämä saisivat tietää. Toisaalta, eipä sekään kuulostanut houkuttelevalta vaihtoehdolta että nuoret lohikäärmeet olisivat lähteneet hyvin näkyvästi lentoon kaupungin läheltä (tai no, Cain lähinnä mutta Saarkith ei varmaankaan tiennyt Spyron ongelmista) josta sitten laskeuduttaisiin jonnekin korpeen, josta sitten loppumatka käveltäisiin Drache Locheen. Kaksi ikävää vaihtoehtoa joista oli paha valita yhtä. Cain näytti hieman epävarmalta mitä tuli natiaisen kysymykseen, kohauttaen olkiaan hieman. "Errh, lensin sen yli kerran. Tiedän suurinpiirtein missä päin se on", punapää totesi epävarmana, katsoen jonnekkin tyhjyyteen hetkeksi muistiaan kaivellessaan. "Se tulivuori kyllä näkyy aika kaukaakin", Saarkith heitti väliin avuliaasti, vaikka tiedä sitten kuinka paljon sitä arvostettiin, Cainin näyttäessä hieman hermostuneelta. Teräksisen mielenmuutos oli kyllä mukava, mutta... Cain oli vähän epävarma että saattaisiko tälle äkkiä tulla tämän aiempi ärtyneempi mieliala takaisin. Toivottavasti ei, mutta kuka sitä tietää. Cain tuntui kyllä olevan hermostunut useammasta kuin yhdestä asiasta, pelko Saarkithin ärtyneen käytöksen palaamisesta, epävarmuus siitä mikä oikein olisi paras tapa toimia ja vähän sekin mietitytti että mitä ihmettä sitten tapahtuisi kun päästäisiin perille. "Etteköhän te voisi vain lentää sitten kun pääsette tarpeeksi lähelle - ja eivät Armanit voi olla kirjaimellisesti joka paikassa. Drache Loche on kuitenkin aika iso vuori jonne on monta reittiä, he eivät voi vahtia kaikkia - sinne vievää päätietä Armanit varmasti pystyvät tosin vahtimaan, sitä samaa mitä pitkin karavaani luultavasti kulkee", Saarkith kommentoi nulikan kritiikille, naisen arvellessa että nämä saattaisivat tarvita hieman rohkaisua.
Cain näytti siltä ettei kyllä tienny ollenkaan mikä ihme olisi se oikea valinta, lopulta nyökäten natiaisen ehdotukselle puhua itse karavaanin herralle. Teräksinen huokaisi hieman tajutessaan molempien kannattavan ajatusta puhua kirotulle mustalle, naisen katsoessa kaksikkoa hieman väsyneesti. "Jos minulla on jotain hyvää sanottavaa Erlachista, niin hän yleensä tiedostaa riskit - hän epäilemättä arvelee että riski kannattaa ottaa. Niin... lohikäärmemäistä leikkiä muiden hengillä koska uskot sen olevan sen arvoista", Saarkith sanoi hieman väsähtäneesti. Tuntui siltä että Teräksinen puhui kokemuksesta, vaikkei välttämättä viitannutkaan mihinkään tiettyyn tapahtumaan. Haltianaisella oli syynsä suhtautua lohikäärmeisiin kuten suhtautui, mutta tältä tuskin oli fiksua kysellä asiasta suoraan. Cain irvisti hieman naisen sanoille, joutuen myöntämään että niissä oli tiettyä järkeä... tosin, eräs asia kyllä putkahti punapään mieleen: "Tuota, mutta kai meidän silti pitäisi ainakin ilmoittaa sille jos me tehdään se...?", Cain kysäisi varovaisesti, vilkaisten Spyroakin tukea hakien. Saarkith pysähtyi hetkeksi ja katsoi kaksikkoa hieman vaikeasti tulkittavasti, mutta nyökkäsi sitten. Cain rentoutui hieman, tajuten jännittäneensä ehkä turhankin paljon mitä nainen oikein kommentoisi asiasta. Tuntui niin hankalalta keskustella haltianaisen kanssa kun koko ajan oli ajatusten taka-alalla se kuinka ärtynyt nainen oli ollut niin lyhyt aika sitten. "Älkää miettikö liian kauan. Alamme myös olla perillä - toivon että tulette valitsemaan oikein", nainen totesi, viitaten sitten jo melko lähellä siintävään Montaughin taloon. Cain ei ollut edes tajunnut kuinka lähellä sitä oikeastaan oltiinkaan, ainakin päätellen siitä kun tämä hieman hätkähti huomatessaan missä sitä oikein oltiin - kolmikko oli kirjaimellisesti jo sillä kadulla millä Montaugh ja tämän koboldipalvelija asuivat. Teräksinen näytti siltä että aikoi kohta lähteä eri suuntaan, tämän hieman kohennellessa asuaan ja vilkuillessa jonnekin kuninkaanlinnan suuntaan mietteliään oloisena, ajatukset ainakin osittain jo jossakin muualla.
"Errh, hei sitten", Cain tervehti ja aikoi jo lähteä, kun äkkiä mieleen tuli että hetkinen, kaksikko ei kyllä ollut oikeastaan kiittänyt naista tämän avusta kreivin kanssa. Tai no, oikeastaan koko tilannetta ei olisi välttämättä tapahtunut ilman Saarkithin läsnäoloa, mutta eihän sitä ikinä tiennyt. "Ja, err, kiitos", punapää totesi epämääräisesti, saaden Teräksisen hieman kohottamaan kulmiaan, mutta tämä nyökkäsi hyväksymisen merkiksi joka tapauksessa. Vaikutti siltä että Saarkith oli ainakin jonkin verran parantanut mielipidettään lohikäärme-kaksikosta matkan aikana, mikä nyt ainakin oli postiivinen juttu. Ellei jompi kumpi nuorista lohikäärmeistä tehnyt jotain, niin Saarkith heilautti kättään tervehdykseksi vielä viimeisen kerran ja lähti tarpomaan lumisateeseen, kadoten kohta näkyvistä kiitos senkin tosiasian että tämän harmaahko asu hukkui lumisateeseen aika nopeasti värinsä takia. "Errh, semmoista. Kaipa sitä pitäisi mennä sisälle katsomaan jos siellä olisi ruokaa... ja varmistaa ettei Fezaath ja Kissa ole tehnyt tuhojaan", Cain arveli ääneen, irvistäen hieman kun mieleen tuli joukkion pikkuriiviöt. Ties mitä kaksi tuholaista olivat tehneet kun näitä ei oltu vahtimassa. "Eh, toivottavasti Jurik on pärjännyt."
|
|
|
Post by spyrre on Sept 4, 2015 0:22:48 GMT 3
Ajatukset olivat epäilemättä suuntaamassa melkoisen hankalaan suuntaan kun kolmikko talsi lumipyryn halki. Saarkithin vaatimus vaarantaa itsensä karavaanin vuoksi näinkin pahasti oli varmasti hyvin epämiellyttävä saaden kummankin nuoremmista epäröimään... vaikka nämä taisivatkin ymmärtää naisen tarkoitusperät. Cainin todetessa varovaisesti että tiesi likimain missä heidän määränpäänsä oli sai levottoman Spyron katsahtamaan toista jälleen kärvistellen, ennen kuin poika nyökkäsi, vaieten jälleen tukalasti ähkäisten. Eh, kaiketi Teräksisen ehdotus olisi sinällään sitten ainakin mahdollinen.... niin vähän kuin tämä houkuttelikin. Mutta vaikka naisen äkillinen asenteenmuutos heitä kohtaan tuntuikin oudolta, taisi tämä silti puhua varsin suoraan vaikka purppuratukka ei voinut olla luomatta joitain varautuneita katseita tähän, ei nulikkakaan tainnut onnistua löytämään tästä merkkejä vilpillisyydestä. Teräksinen oli selvästi tosissaan huolissaan karavaanista ja tämän jäsenistä... johon Spyrokaan ei lopulta voinut väittää vastaan kun tämä tarjosi neuvoja sen suhteen miten heidän voisi olla parasta toimia.
Nulikka jäi kuuntelemaan hermostuneesti kuontaloaan haroen, rypistäen kuitenkin jälleen hieman kulmiaan Saarkithin reaktiolle kun hän ehdotti Erlachille puhumista. Nainen selvästi suhtautui tähän varauksella mikä kaiketi oli ymmärrettävää, mutta tämän vihjaus siitä että mies oli kyllä tietoinen riskeistä mutta päättänyt silti toimia miten toimi sai pojankin räpäyttämään silmiään epäuskoisena. "Ehh? Eihän... Ei kai se niin voi..." Spyro töksäytti hieman järkyttyneenä, luoden jälleen Cainiinkin jokseenkin neuvottoman katseen. Kaiketi hänkin ymmärsi että Erlach piti tehtävää varsin tärkeänä niin varmasti omalta ja sukunsa, kuin muidenkin kirottujen kannalta, mutta silti tuntui melkoisen typerryttävältä että tämä olisi vaarantanut joukon viattomia tieten tahtoen. Poika epäröi, mutta nyökkäsi lopulta Punaisen ehdottaessa että mitä he ikinä päättäisivätkään pitäisi heidän kaiketi siltikin puhua Erlachin kanssa, johon Saarkithkaan ei tuntunut haluavan puuttua.
Hetkeksi ajatuksiinsa vajonnut purppuratukka havahtui hieman hätkähtäen kun Teräksinen ilmoitti heidän jo lähes saavuttaneen Montaughin talon, varoittaen heitä olemaan viivyttelemättä liikaa päätöksen suhteen. Poika loi aavistuksen epäluuloisen vilkaisun ympärilleen lumisella kadulla kuin velhon asunto olisi jollakin kierolla tavalla hiipinyt heidän eteensä huomion herpaannuttua hetkeksi, kuitenkin lopulta nyökäten hieman hampaitaan kirskauttaen naisen huomattavasti suopeammille hyvästeille. "Tuota... äh. No juu. Me... me yritetään tehdä parhaamme ainakin" se mutisi silminnähden hermostuneena, ennen kuin hoksasi itsekin heilauttaa hieman kättään lähtöä tekevän Saarkithin perään. Vaihteeksi Teräksinen vaikutti sentään huomattavasti enemmän mietteliäältä kuin vihamieliseltä tai kaunaiselta, mutta tämä tuntui silti yllättyvän hieman Cainin tämän suuntaan töksäyttämää kiitosta sekä hyvästejä. Spyro jännittyi aavistuksen naisen kääntyessä vielä katsomaan heitä kuin vieläkin hieman peläten että tämä saattaisi vielä syystä tai toisesta hermostua... tämän jännityksen sentään jäädessä onneksi aiheettomaksi. Lopulta nainen päätyi vain kuittaamaan tämän epäilyttävästi lähes hyväksyvältä vaikuttavalla nyökkäyksellä ennen kuin kääntyi astelemaan lumipyryn joukkoon, jättäen enemmän tai vähemmän hämmentyneen ja huolestuneen kaksikon jälkeensä. Spyrokin vilkuili vielä hetken olennon jälkeen ennen kuin säpsähti Cainin puhuessa, ja käänsi huomionsa hieman huppuaan nykien tämän suuntaan.
"...ehh. No juu. Kaipa. Toivottavasti me ei olla kauheasti myöhässä" sekin jupisi vaisusti hieman irvistäen, kääntyen seuraamaan Punaista kohti Montaughin asuntoa. Eh, vaikka ruoka olisi epäilemättä ollut varsin tervetullutta, ei tämä kuitenkaan tainnut olla se päällimmäinen huoli pojankaan mielessä, vaikka tämä nyökkäsikin hieman huokaisten toisen sanoille. Asiat tuskin olivat olleet varsinaisesti helpolla kannalla aikaisemminkaan... mutta nyt nämä olivat nopeasti mutkistuneet entisestään. Puhumattakaan siitä, että nulikan niskavillat olivat vieläkin melkoisen pystyssä uhkaavan yhteentörmäyksen kreivi Armanin kanssa vuoksi. Onneksi tämä oli jättänyt heidät rauhaan, ei kaiketi auttaisi kuin toivoa ettei mokoma päätyisi tajuamaan että oli juuri onnistunut missaamaan etsimänsä varsin täpärästi.
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Sept 6, 2015 1:34:34 GMT 3
Päätellen siitä kuinka nainen tuhahti Spyron kommentille, nainen taisi pitää toista ehkä hieman naiivina. "Erlachilla on asiat omassa tärkeysjärjestyksessään", Saarkith tuhahti sävyyn mikä kertoi aivan kaiken tarvittavan siitä, että mitä tämä oli Erlachin prioriteeteistä mieltä. Cain hieman irvisti osittain vastauksena naisen puheille, osittain natiaisen neuvottomalle katseelle, mutta sentään nainen ei sitten kuitenkaan nähnyt tarpeelliseksi kieltää kaksikkoa puhumasta Erlachille joka tapauksessa, vaikka tämä ei pitänytkään kirotusta. Kaikki mitä nainen oli halunnut sanoa taisi olla melko lailla siinä - ainakaan tämä ei pidätellyt kaksikkoa ollenkaan kun kolmikko oli päässyt hieman varkain Montaughin asumuksen eteen, alkaen valmistautua lähtöön sen sijaan. Loppujen lopuksi Teräksinen tuntui nyt vähintään neutraalilta mitä tuli kaksikkoon, tämän kommentit viime minuuttien aikana oltua aika ajottain ehkäpä jopa ihan ystävällisiä neuvoja. "Mitäpä kukaan voi tehdä kuin yrittää parhaansa", Saarkith filosofoi pojan mutinat kuullessaan, naisen tarkan kuulon kyllä kuullessa selvästi pienet mutinat. Mutta eipä siinä sitten tuntunut olevan muuta, haltia nainen suuntasi poispäin ja viimeisen nyökkäyksen jälkeen katosi pikkuhiljaa lumipyryyn, jättäen kaksikon seisoskelemaan velhon talon eteen.
Cain kohautti olkiaan natiaisen jupinoille, tietämättä oikein sitä oliko Jurik vielä tehnyt päivällistä vai ei. Olihan sitä nyt aikaa mennyt, mutta tarkkaa aikaa paha sanoa kun lumipyryn takia ei nähnyt auringon asemaa. Punainen oli myös huomannut että lohikäärmeenä hänellä ei oikein ollut kovin tarkka sisäinen kello... olikohan sen takia että niin pitkäikäisillä olennoilla kuin lohikäärmeillä ei lajikohtaisesti ollut hirveästi tarvetta kovin tarkalle ajantajulle. Yön ja päivän kun erotti muutenkin niin tarviko sitä nyt muuta tietää. "Eiköhän ruoka ole vielä ainakin lämmintä. Errh, luulisin että ei olla myöhässä, mutta, no, eh, en oikein tiedä paljonko kello on", punapää kommentoi astellessaan pari porrasta rakennuksen ulko-ovelle, käden hetken kurkottaessa kolkutinta kohti kunnes Cain vain päätti aukaista oven. Jurik nyt kuitenkin tiesi heidän olevan palailemassa luultavasti, ja jos Montaugh oli jo paikalla niin epäilemättä koboldi oli kertonut tästä vanhalle velholle. Eipä siinä että oven kolkuttelu olisi ollut tarpeen, joku oli selkeästi ollut odottamassa oven takana - pieni valkoinen viuhahdus loikkasi välittömästi ovesta Cainin rinnuksille jostakin kun ovi avautui, saaden punapään kompuroimaan hieman äkillisen pienen ja kylmän suomuisen villipedon yrittäessä ilmeisesti tervehtiä omalaatuisella tavallaan.
"Caain! Tulenytjosisäänruokaaoliskohtatuutuu- hei Spyro - oliikävä", hyperaktiivinen pikkuriiviö ilmoitti sangen epäselvästi, kavuten kaiteesta tukea ottaneen nuoren miehen rintaa pitkin tämän olalle, puhua papattaen koko matkan, ehtien huikata terveiset natiaisellekin ennen kuin päätyi keikkumaan punapään olalle kuin ylikasvanut suomuinen papukaija. Pikkuriiviö hoksasi myös äkkiä että ulkonahan satoi lunta ja sangen innokkaasti nousi takajaloilleen kun tämä yritti tavoitella lumihiutaleita etukäpälillään. Tämä oli jo liikaa Cainille joka pienen ähkäisyn keralla tarttui toisella kädellä pikkuliskoon joka älähti protestoivasti, päätyen pian pitämään tätä sylissään. "Eh. Jolla kulla vähän liikaa energiaa", Cain torui, vilkaisten epävarmasti sinne minne Saarkith oli kadonnut, peläten että tämä olisi nähnyt pienen välikohtauksen josta heittää piikikästä kommenttia, mutta nainen oli kyllä jo kadonnut aikaa sitten. Punapää vilkaisi nulikkaa hieman tuskastuneena ennen kuin astui sisään pikkulisko sylissään, Fezaathin näyttäessä alkavan rauhoittua pikkuhiljaa vaikka jostakin vilpottava häntä vispasikin vielä aika selkeän innostuneisuuden merkkinä. Sisälle päästyään Cain pisti pikkupedon lattialle, heristellen tälle sormeaan hieman varoittavasti ettei tämä tekisi mitään sillä aikaa kun punapää ottaisi ulkovaatteet pois päältään. Punainen hieman huokaisi tyytyväisenä, rakennuksessa ollessa mukavan lämmintä verrattuna Frekallin lumisiin ja tuulisiin katuihin. Vaikutelmaa myös vahvisti jostain leijuva tuoreen ruuan tuoksu - kaksikko oli tainnut saapua paikalle juuri sopivasti. Liekö ruuan valmistuminen ollut syynä sillekkin että Fezaath oli ollut passissa eteisessä, valmiina loikkaamaan punaisen niskaan heti kun ovi avautui. Cainin mieleen tuli hetkeksi että toivottavasti pikkuriiviö ei ollut tehnyt samaa temppua Montaughille jos vanha velho oli tullut aiemmin sisään ja lisko oli ollut jo silloin passissa...
((bloagh, toivottavasti ei hirveesti kirivirheitä, kirjotin lopun aika väsyneenä D:))
|
|