|
Post by spyrre on Jun 8, 2013 20:11:52 GMT 3
((Cutterille, jatkoa täältä: myrkmeren.proboards.com/index.cgi?action=display&board=free&thread=1958&page=30 )) Purppuratukka ei näyttänyt erityisen imarrellulta Erlachin huvittuneesta toteamuksesta heidän esittäydyttyään, miehen kohdellessa häntä kuin jonkinlaista viihdyttävää arvoitusta jonka aikoi ratkaista aikansa kuluksi matkan varrella. Poika tuhahti hieman ja avasi jo suunsa kuin väittääkseen vastaan koppavuudesta syyttelylle tai protestoidakseen muuten, kunnes hoksasi että mies saattaisi hyvinkin keksiä tästäkin ties mitä "vihjettä" arvuuttelulleen, tyytyen kuitenkin vain napsauttamaan leukansa kiinni jopa hilliten halun irvistää mokomalle. Tiedä häntä oliko Spyron henkilöllisyys lopulta suurikaan salaisuus varsinkaan tässä seurassa mutta kaikesta huolimatta pojalla ei silti tuntunut olevan aikeita kiirehtiä selittämään muukalaiselle yhtään mitään... ei sillä, että tämä olisi sitä odottanutkaan. Kaikesta huolimatta kirotulla lohikäärmeellä oli näköjään huomattavasti hauskempaa arvuuttelunsa parissa vaikka tämä tökkikin hieman pojan ylpeyttä. Oli kuinka oli, nulikan hieman tuskastuneesta silmäyksestä huolimatta ylhäisömies olikin jo palannut asiakirjojensa pariin kuin ei minkäänlaisia vastalauseita tai kommentteja olisi odottanutkaan. Tämä oli selvästikin varsin tottunut korkeaan asemaansa, eikä Spyro lopulta nähnyt vaivan arvoiseksi alkaa nyt kinata tämän kanssa turhasta... varsinkin ottaen huomioon kuka tämä oikein oli. ....kenties sitten myöhemmin. Tilanne päätyi lopulta siihen että vaivautunut sekä hitusen näreä poika päätyi jälleen jäämään hieman luimistellen taustalle Armanin puolestaan keskityessä selaamaan ilmeisesti vankkurilistojaan. Spyron aiemmat aavistelut matkasta jonkin vankkurin perässä tallustellen eivät kaikeksi onneksi tainneet lopulta pitää paikkaana päätellen siitä kuinka mies kohta ilmoitti seurueelle jopa kulkuvälineet joissa heidän oli määrä matkustaa, saaden pojan jopa hetkeksi unohtamaan nyreilynsä. Se ei ollut koskaan ennen matkustanut vankkureissa ja ajatus kuulosti oikeastaan melko jännittävältä, vaikka jälkiajatuksena purppuratukka ei voinut olla olematta hieman huolissaan hevosista ja näiden suhtautumisesta matkustajiinsa. Ehh... no, sen näkisi sitten? Toivottavasti edessä ei olisi kuitenkin jonkinlainen kävelyreissu... Tosin maininta vieraasta joka ilmeisesti majoittuisi samaan vankkuriin sai pojan näyttämään hieman empivältä... varsinkin kun paljastui että Samael ilmeisestikin kenkäistäisiin muualle tämän muukalaisen, eh, inhotessa haltioita? Nulikka kallisti hieman päätään tälle Erlachin listatessa närkästynyttä naamaa näyttävän haltian omavaltaisesti toiseen kulkuneuvoon mitään kyselemättä. Ehh... kuka pahus se oikein sitten oli jonka seuraan ilmeisesti hänet ja Cain (sekä Fezaath) tungettaisiin? Oliko tämä jonkinlainen öykkäri tai vastaava? Se vielä puuttuisi, koska tämän kanssa olisi ilmeisesti vietettävä loppumatka, joka ei varmasti tulisi olemaan leppoisa jos joutuisi olemaan varpaillaan jonkinlaisen kyseenalaisen hiipparin vuoksi... Kuitenkin ennen kuin kukaan ehti kiitellä matkajärjestelyistä saati protestoida taikka kysyä lisää Erlach julistikin homman olevan hanskassa ilmoittaen että oli aika alkaa tehdä lähtöä hätistäen joukkion etsiskelemään omat kulkuneuvonsa Kvarin johdatuksella... tosin käyttäen koboldista jokseenkin kummallista nimitystä. Vanha Yksisilmä? Oliko tämä koboldin paljonpuhuttu "herra"? Spyro katsahti olentoa kummastuneena, Kvarin vahvistaessa epäilyn varsin pian napauttaessaan ärhäkästi Erlachille tämän käyttämästä nimityksestä josta tämä ei selvästikään pitänyt, muistuttaen poikaa tämän aikaisemmasta purkauksesta majatalossa hänen erehdyttyään puhumaan tästä ilmeisen ylhäisestä henkilöstä nimityksellä joka ei ilmeisesti ollut tarpeeksi kunnioittava koboldin mielestä. Nulikka irvisti hieman itsekseen jo uumoillen jonkinlaista suukopua omanarvontuntoisen miehen sekä koboldin välillä, Erlachin selvästi ärsyyntyessäkin moisesta oikaisusta. Tosin tämän näreä protesti sai varsin nopeasti kulmakarvan jos toisenkin kohoamaan, Kvarin intoutuessa äkkiä huitomaan esteleviä käsimerkkejä kuin vaientaakseen miehen kesken virkkeensä, mikä ei myöskään tuntunut toimivan kuten olento olisi toivonut. ...ehh? "Useamman sata vuotta"? Spyro jäi muiden keralla tuijottelemaan jokseenkin yllättyneenä silmiään räpytellen Erlachia vilkaisten kulmiaan hieman rypistäen koboldinkin epäilyttävää elehdintää. ...elivätkö koboldit niin kauan? Oikeastaan hänellä ei ollut aavistustakaan, mutta jokin aavistus vihjasi ettei selvästikin hyvin iäkäs ja salamyhkäinen olento luultavasti ollut tällainen, saati sitten ainakaan ihminen. Mutta kuka sitten? Eikä itse Erlachkaan selvästikään ollut nuorimmasta päästä nykyisestä ulkomuodostaan huolimatta... Hetken aikaa Erlach vaikuttikin jokseenkin närkästyneeltä niin koboldin käytöksestä kuin muissa aikaansaamastaan hämmingistä, kunnes äkkiä repesikin nauramaan saaden Spyron hätkähtämään hieman. Poika silmäili kaksikkoa ymmällään siitä mikä aiheutti moisen huvittuneisuuden tai koboldin äkillisen vaivautuneisuuden vilkuillen varuillaan ympärilleen. Ehh? ...pitää henkilöllisyytensä salaisuutena, kunnes Cain olisi paikalla? Tämä kieltämättä kuulosti jokseenkin... epäilyttävältä. Tällä kertaa ei kuitenkaan tarvinnut rypeä epätietoisuudessa kauaa kirotun lohikäärmeen kääntyessä Kvarin estelyistä huolimatta huvittuneena vieraita kohti kunnes paljastikin asian oikean laidan. Spyro vilkaisi itsekin ymmällään hämmentynyttä Cainia kunnes katse palasi takaisin mustahiuksiseen mieheen tämän töksäyttäessä totuuden ilmoille jälleen hyvin suorasukaiseen tapaan. Paljastusta seurasi odotettavasti jälleen jokseenkin tyrmistynyt hiljaisuus. Poika näytti hetken aikaa entistä häkeltyneemmältä räpytellen silmiään pienen epämääräisen "eeh?"-äännähdyksen keralla. Sedestiassa oli sittenkin vielä jäljellä lohikäärmeitä? Se sulatteli repliikkiä tovin verran, kunnes jokin sai sen rypistämään kulmiaan ja viimein jopa avaamaan suunsa. "....miten niin ei koskenut?" se töksäytti lopulta hieman epäluuloiseen sävyyn, ilmeisesti olematta alkuunkaan varma miten tämä pitäisi tulkita. Keitä nämä "kolme" sitten olivat, joihin kirous ei jostain syystä ollut purrut kuten muihin? Eh, no, ehkä ei pitäisi olla kauhean yllättynyt että lohikäärmeisiin hyvin kunnioittavasti suhtautuva koboldi työskentelikin sellaiselle, mutta äkillinen paljastus siitä kenen pakeille tässä oikeastaan oltiin talsimassa oli jälleen omiaan saamaan Spyron levottomaksi varsinkin kaikkien esiin nousevien kysymysten valossa. Katse kävi jälleen epätietoisena ja hieman huolestuneenakin Cainissa, jota tämä kaikki lopulta taisi koskea kaikkein eniten. Tuskin tämäkään oli odottanut mitään tällaista...? Saati Samael, joka ei tainnut olla edes perillä koko kirottujen lohikäärmeiden jupakasta... Eh, mutta... näillä oli ilmeisestikin suunnitelma pirullisen kirouksen rikkomiseksi? Mutta.. "tällä kertaa"? Tätä oli yritetty aikaisemminkin?
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Jun 8, 2013 22:48:15 GMT 3
Erlach tuntui olevan niitä jotka halusivat saada hommat pois alta mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti eikä tämä sitten tuhlannut aikaa ylimääräisiin puheisiin ennen kuin oli jo omasta mielestään niputtanut kolmikon tehokkaasti vankkureihin/vaunuihin, kumpia ne nyt sitten olivatkaan, aikoen jo hätistellä joukko jaloista pyörimästä kun oli muitakin hommia. Kuitenkin siitä nousi pikkuisen kinaa suurkoboldin kanssa, kirottu lohikäärme sanoi asioita joita Kvarin mielestä ei olisi pitänyt sanoa, ja heti kohta peräjälkeen tämä sitten pienen naurukohtauksen jälkeen pudotti sen todellisen pommin, Kvarin mystisen herran luonnon. Kvaria lukuunottamatta kaikki huoneessa olijat olivat eriävissä määrin hämmentyneitä - Samael oli täysin pihalla, Fezaath ei tiennyt oikein miten reagoida joten seurasi punaisen esimerkkiä, Cain oli hämmentyneenä, yllättyneenä ja kait vähän epäluuloisenakin, samaten kuin vissiin Spyrokin päätellen ensimmäisestä kysymyksestä jonka tämä päästi suustaan ja yleisestä reaktiosta muutenkin.
Erlach tuntui vielä hekottelevan jonkun verran, mutta ryki sitten hetken yrittäen parhaansa mukaan rauhoittua, Kvar kun ei ainakaan näyttänyt juuri olevan valmiina puhumaan sen kummemmin, tämä kun näytti vähän surkealta. Kai tätä huoletti miten tämän nyttemmin lohikäärmeeksi paljastunut herra suhtautuisi kun salaisuus paljastui? Erlachan sen oli tehnyt, mutta silti. "Heh, no, tuota kolme lohikäärmettä säästettiin kiroukselta, kun heidän vastuulleen sälytettiin eräs tärkeä tehtävä... Niin ja, no, oikeastaan oli neljäskin, ensimmäinen amuletinvartija. Joka tapauksessa, kolmesta vain yksi selvisi tehtävästä hengissä, Vanha Yksisilmä", kirottu lohikäärme kertoili, jättäen aika ilmiselviä aukkoja kertomukseensa, mikä nyt tietenkin herätti punaisen epäilykset. Kuten sekin että vaikutti vähän siltä että nämä kolme lohikäärmettä olivat varmaankin suostuneet tähän mystiseen tehtävään joka oli ilmeisesti lähtöisin kirouksen asettajilta... "Mikä ihmeen tehtävä? Ja sitä paitsi, tuohan kuulostaa siltä että he olisivat saaneet sen kiroajilta?", epäluuloinen suomunaama kysäisi, kyräillen Armania epäluulon perikuvana. Kirottu lohikäärme huokaisi ja nousi peräti seisomaan katsoakseen sekä nulikkaa että punaista silmiin niin hyvin kuin pystyi.
"Minulla ei oikeasti ole aikaa kertoa koko juttua," Erlach aloitti, katsoen vuorotellen kumpaankin. Saattoipa olla että tuo oli jo päätellyt jotain nulikan kovasta kiinnostuksesta aihetta kohtaan sillä tuo tuntui suhtautuvan vähemmän vähättelevästi tätäkin kohtaan. "Mutta olemassa oli eräs... uhka, ja se uhkasi niin lohikäärmeitä kuin kaikkia muitakin Sedestian seudulla asujia - vaikkei Sedestia tuolloin tietenkään yksi kuningaskunta ollut, alueella oli varmaan neljä pikkukuningaskuntaa ainakin - minkä takia oli tarpeellista saada muutama lohikäärme samaanaikaan tämän kimppuun. Ja... oli myös tärkeää että suurin osa lohikäärmeistä oli poissa jaloista koska tämä uhka... pystyi käyttämään heitä hyväkseen. En ollut samaa mieltä ratkaisun kanssa kun ensimmäisen kerran sain muistini takaisin, mutta... se oli tarpeellista", mies kertoi tarinaansa, näyttäen oikeastaan hieman hermostuneelta pariin otteeseen, varsinkin mainitessaan mystisen uhan. Aihe ei selvästikään ollut miellyttävin mahdollinen. "Kirouksen oli myös aiemmin tarkoitus poistua aikaisemmin - yli viisisataa vuotta sitten. Mutta... tuli ongelma", Erlach jatkoi, pitäen pienen tauon, katsellen hieman tyhjyyteen ilmeisesti muistellessaan.
"Mikä ongelma?", Cain kysyi varovaisesti hetken hiljaisuuden jälkeen, saaden Erlachin säpsähtämään pois pienestä muisteluhetkestään. "Ah. Niin, no, ensinnäkin paljastui että, tuota, uhka ei ollutkaan ihan niin tuhottu kuin luultiin... Kirouksen kumoamisen ensimmäinen vaihe palautti muutaman muistin, mukaanlukien sen kenet tunnet nykyisenä kreivi Armanina. Ja se paskiainen herätti sen mitä siitä oli jäljellä", Erlach jatkoi kertomustaan, käyttäen hetken kiroamaan vieraalla kielellä sukulaistaan - ja Cain tunnisti kielen olevan sama kuin mikä oli vanhan hautajaislaulun kieli, mikä nyt sai punaisen pasmat taas vähän sekaisin, ihan niin kuin ei tässä kaikessa olisi jo tarpeeksi. "Se palautti loppusukumme muistin myös, ja vaikka me vanhemmat emme halunneet olla missään tekemisissä sen paskiaisen kanssa, me emme oikein enää olleet suvun johdossa... niin hurmaantuneita olivat idiootit lupauksista vallasta ja voimasta että unohtivat mitä Patriarkka oli tehnyt eläessään", mies kirosi uudemman kerran, huokaisten sitten raskaasti. Cain huomasi koko kertomuksen kuulostavan jotenkin... tutulta. Ja pelottavalta. Tosin tähän jälkimmäiseen varmaan vaikutti olkapäästä kovasti kynsillään kiinni pitelevä Fezaath joka ei tainnut oikein tietää mitä ajatella kuulemastaan ja joka vaikutti olevan vähän peloissaankin kun vastassa oli mystisiä uhkia. Samael viittasi varovaisesti taustalta, saaden kysyvän ja ärtyneen katseen kirotulta lohikäärmeeltä. "Mitä?"
"Eeh, tuota, kuka tai mikä on Patriarkka, ilmeisesti tämä... eh, uhka?", haltia kysyi ja kerrankin Erlach tuntui suhtautuvan vähän muulla kuin pelkällä välinpitämättömyydellä mokomaan. "Patriarkka oli... minä en oikeastaan ole aivan varma miten se pitäisi sanoa. Hän oli osittain lohikäärme, mutta hänessä oli jotain muutakin... Yksisilmän teoria oli että hän oli jonkunlainen, eeh, varjolohikäärme. Hän oli joka tapauksessa luonnoton hirviö joka käytännössä pakotti lohikäärmeet joko seuraamaan häntä... tai kuolemaan. Ennen kuin kukaan tajusi mikä hän oli, pari sukuni jäsentä alkoi tukea häntä, hän syntyi sukuuni - mutta pian hän riisti vallan, tappoi kaikki jotka vastustelivat ja alkoi levittää valtaansa aina vain laajemmalle", Arman selitti haluttomasti - aihe ei selkeästikään ollut miellyttävä muistella, tämän huokaistessa vähän surkeana. "...Voimmeko puhua tästä myöhemmin? Minä... en suuremmin haluaisi juuri nyt muistella näitä asioita. Varsinkin kun pitäisi tehdä oikeita töitäkin", Erlach pyysi rehellisesti. Cain vilkaisi natiaista ja haltiaa, yrittäen alkaa hieman käsitellä mitä kaikkea sitä olikaan kuultu. Hän myös huomasi että Kvar näytti kuunnelleen melko tarkkaan myös - ehkä hän ei ollut kuullut ihan kaikkea mitä Arman kertoi äsken, vaikka epäilemättä suurin osa oli vanhaa tietoa. Ja olihan kyseessä tietenkin vähän eri näkökulma asiaankin kai. "Minä... luulen että voimme lähteä nyt, eh", punainen arveli, hakien vahvistusta kumppaneiltaan. Cain halusi alkaa oikeastaan sulatella kaikkea kuulemaansa, ja sitähän kyllä olikin. Myös epäilyttävän tutunkuuloisella kielellä sanottu kirous hermostutti ja mietitytti, kuten sekin että tietyllä tavalla kaikki kuulosti jotenkin... tutulta.
|
|
|
Post by spyrre on Jun 9, 2013 18:27:44 GMT 3
Kerrankin sitä tunnuttiin törmänneen johonkuhun joka ei tuntunut pitävän salailua vaivan arvoisena vaan puhui epäröimättä suunsa puhtaaksi ilmeisesti asiasta kuin asiasta... tai ainakin antoi ymmärtää näin. Se, kuinka hyvin näinkin koruton ja ilmoitus näin raskaasta aiheesta otettaisiin vastaan olisikin tosin asia erikseen. Erlach tuntui oikeastaan suhtautuvan asiaan jopa jokseenkin keveästi töksäyttäessään Kvarin estelyistä huolimatta ilmoille mystisen Vanhan Yksisilmän henkilöllisyyden saaden aikaan jo tällä jonkin verran hämminkiä... tämä ei kuitenkaan tainnut olla vielä mitään verrattuna siihen mitä vielä oli tuloillaan. Hämmentynyt ja varsin varautunut Spyro tuntui olevan kahden vaiheilla miten suhtautua siihen melko puun takaa paljastuneeseen sivuseikkaan että tässä oltiin ilmeisesti matkalla tapamaan jotakuta ikivanhaa lohikäärmettä kirotun amuletin kotimaille, eikä Armanien petturin lausahdus tästä sekä ilmeisesti muutamasta muusta jotenkin kiroamattomaksi jääneestä lohikäärmeestä ainakaan valaissut tilannetta... eikä sitä tainnut oikeastaan tehdä ainakaan positiivisessa mielessä miehen yllättävän kursailematon selitys epäluuloisesti töksäytettyyn kysymykseen. Purppuratukka ei tainnut olla varsinaisesti edes odottanut ylhäisömiehen vastaavan, tai ainakaan hänelle, joten se yllättyi tämän vastatessa varsin epäröimättä. Kaikesta hämmingistään huolimatta tämä onnistui ainakin vaientamaan epäluuloisen pojan tämän kurtistaessa kulmiaan entisestään maininnasta muutamasta lohikäärmeistä jotka "säästettiin kiroukselta" jotakin tehtävää varten, mutta joista vain yksi oli lopulta selvinnyt hengissä. ...säästettiin? Tehtävä? Mitä hittoa tämä nyt oli olevinaan, tämähän alkoi kuulostaa siltä että nämä.... olisivat olleet osallisina vapaaehtoisesti? Poika alkoi aavistella entistä enemmän että ei pitänyt tästä käänteestä sitten alkuunkaan. Vaikka myös Fezaath ja Samael tuntuivat häkeltyneen sanattomiksi ainakin Cain taisi olla samoilla jäljillä purppuratukan kanssa päätellen tämän epäilevästä ilmeestä miekkosen tuodessa esiin likimain saman kysymyksen joka koputteli Spyronkin mielessä. Nulikka vilkaisi Punaista kääntäen sitten jälleen huomionsa jokseenkin odottavana Erlachiin, kaipa myös vaatien vastausta tähän melkoisen oleelliseen asiaan.
Hieman vastoin odotuksia kirottu lohikäärme tuntui vakavoituneen melkoisesti tämän äkkiä jopa noustessa huokaisun keralla ylös, katsellen heitä vaihteeksi varsin suoraan ilman papereihinsa pälyilyä. Suhtautuivat kuulijat tähän miten hyvänsä tämä taisi viimein olla tälle tarpeeksi painava asia kertoa amuletinkantajalle mahdollisimman vakuuttavasti... kenties siksikin että pienelläkin epämääräisellä sävyllä varustettuna moista tarinaa olisi saattanut epäillä keksityksi, sen verran hurjalta kaikki kuulosti... vaikka ilmeisestikin kerrottavaa olisi ollut enemmänkin kuin aika nyt salli. Poika kuunteli vaihteeksi jopa avoimen järkyttyneenä Erlachin selitystä Sedestiasta, tätä asuttavista lohikäärmeistä sekä ilmeisesti näitä molempia uhkaavasta mystisestä uhasta, joka... mitä, hyödynsi lohikäärmeitä, jotka... oli tarpeen saada pois jaloista? Ei voinut väittää että Spyro olisi täysin ymmärtänyt mitä tällä tarkoitettiin mutta lopputulos oli silti omiaan saamaan sen jokseenkin kauhistuneeksi. ...kirous oli tehty alunperin tarkoituksella... lohikäärmeiden toimesta? Tämä melkein kuulosti siltä kuin tämän olisi ollut jopa tarkoitus jotenkin suojata näitä, kai, mutta... eihän se voinut olla! Eihän jotain näin kauheaa voinut vain... Ei se vain ollut oikein! Ainakaan näin äkkiseltään nulikan oli vaikea keksiä montakaan kamalampaa asiaa kuin... joku tällainen. Se ei saanut hetkeksi sanaa suustaan Cainin ja Samaelin kuitenkin hoitaessa hämmentyneiden lisäkysymysten latelun kiitettävästi pojan lähinnä kuunnellessa taustalta kasvavan levottomuuden vallassa. Ja asia tuntui vain mutkistuvan entisestään. Kirouksen oli tarkoitus poistua jotenkin mutta se ei ollut tehnyt niin, mutta oli kuitenkin palauttanut Armanin suvun muistin mutta uhka ei ollutkaan vielä ohi ja sitten jotain... hirviöistä ja varjolohikäärmeistä? Hitto.. olihan Spyro hoksannut jo aikaisemminkin että amuletti oli osa ilmeisesti jotain suurempaakin, mutta että jotain... tällaista!
Kuvioihin ilmaantui vielä kaikkea vallankaappauksesta ilmeisesti jonkinlaiseen lohikäärmeiden pakkovärväykseen, eikä puheenaihe kaikesta päätellen ollut alkuunkaan mukavaa muisteltavaa edes Erlachille... ei varmaankaan vähiten tämän suvun osallisuuden vuoksi. Tämä taisikin antaa jutusta jokseenkin pikaisesti tiivistetyn version kunnes totesi ettei varsinaisesti halunnut muistella asiaa nyt. Spyro tunsi kaikesta huolimatta olonsa jo nyt jokseenkin sekavaksi eikä ottanut edes asiakseen kyseenalaistaa tähän hätään mahdollisia epämääräisyyksiä kertomuksessa, vaan nyökkäsi sen sijaan jokseenkin helpottuneesti Cainin ehdottaessa lähtemistä. Se nosti kantamuksensa vähin äänin lattialta ja seurasi ehkä hieman kiireisin askelin muiden perässä mitään sanomatta, kuulemaansa enemmän tai vähemmän hermostuneena sulatellen.
"....mitä hittoa. Eihän... se voi mennä noin!" Se sai viimein töksäytettyä ilmoille lähes tuohtuneena ehdittyään juuri ja juuri teltan ulkopuolelle joko hoksaamatta taikka piittaamatta siitä että telttakangas ei lopulta ollut kovin hyvin äänieristetty, vilkaisten sitten Kvaria jopa syyttävään sävyyn huppunsa alta. Koboldihan oli tiennyt tämän kaiken koko ajan, eikö ollutkin? Tässä taisi asioiden sulattelu hiljakseen olla tarpeen jo itse kullekin, Spyronkin päädyttyä jokseenkin tolaltaan... vaikka se ei ollutkaan aivan varma kuinka paljon tästä kauhujutusta voisi uskoa. Mutta... eh, niin hämmentävää kuin se olikin, Erlach oli kuitenkin kuulostanut varsin.... rehelliseltä?
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Jun 9, 2013 22:07:16 GMT 3
Erlach puhui hitaasti ja varmasti ja oli selkeää ettei aihe ollut mikään kovin miellyttävä, melko lailla päinvastoin. Olihan kertomus nyt suorastaan painajaismainen, vaikka nyt olikin ehkä vähän vailinnainen ajanpuutteestaa ja kirotun lohikäärmeen haluttomuudesta muistella erityisen paljon aikaa joka oli varmaan ollut suorastaan kauhistuttavaa tällekin. Ajatus häiritsi punaista, koska Cain tajusi miehen aiemmista puheista että Erlachin oli täytynyt olla ainakin satoja vuosia vanha ennen kiroustaan, eikä ajatus siitä että sellainen olento jonka luulisi olevan melko lailla peloton ja itsevarma tunsi muistot sen verta häiritseviksi ettei oikein halunnut miettiä niitä tarkemmin ollut mikään mukavin mahdollinen. Mieleen tuli painajaismaisia kuvia siitä miltä tilanne olisi saattanut näyttää silloin, ja Cainia vähän häiritsi kuinka yksityiskohtaisia ne ovat. Kai hän vain oli parempi kuvittelemaan mitä se oli ollut, punainen mietti huolestuneena, haluamatta miettiä tarkemmin olisiko kyseessä voinut olla jotain muuta. Mitä omaan historiaansa tuli, niin Cain oli tälle lähes tulkoon täysin sokea. Tuo tajusi että kaikki ei ollut ihan niin kuin pitäisi, mutta tuo vältteli asian ajattelua yli kaiken - ehkäpä pieni osa hänestä tajusi tai muisti totuuden, ja yritti peitellä sitä. Tai jotain.
Itsekukin taisi kuitenkin olla sekalaisten tunteiden vallassa ja oli varmaan kaikille hyväksi ettei Erlachilla ollut enempiä aikaa kertoilla kauhujuttuja (mies itse asiassa rupesi jo vetämään takkia päälle joukon alkaessa poistua teltasta, itsekin aikoessa lähteä hoitamaan hommiaan joita tälle kuului karavaanimestarina) niin että joukkio pääsi lähtemään. Cain oli ensimmäisten joukossa ulkona teltasta ja vetäisi kunnolla henkeä, kai vähän selventääkseen päätään niin epämääräisten tunnesyöksyjen kuin epäilyttävän tarkkojen mielikuvienkin jäljiltä. Samael tuntui olevan ihan pihalla ja vain seisoskeli hämmentyneenä jossakin taustalla, tietämättä oikeastaan yhtään että miten olisi pitänyt reagoida. Fezaath tuntui olevan neuvoton ja vähän peloissaankin, tarraten aika kovaa punaiseen, haluamatta päästää irti. Cain ei ehkä ollut tuohtunut Erlachin kertomasta kuten Spyro tuntui olevan, tämä oli enemmänkin suuren hämmennyksen ja hermostuneisuuden tilassa. Kvar oli vieläkin jonkun verran surkeana siitä kun oli omasta mielestään pettänyt mystisen herransa luottamuksen, eikä tilannetta auttanut ollenkaan natiaisen syyttävät katseet, raukka näytti vain entistä surkeammalta. Ulkona odotellut Trex painoi vähän synkän ilmapiirin merkille istumapaikaltaan lähes heti, ja kai tämä oli vähän kuullut sitä mitä sisällä oli puhuttu - ei telttakangas nyt niin hyvin kuitenkaan eristänyt ääntä sisälleen.
Cain näytti aikovan vastata jotain Spyron kommenttiin, mutta yllättäen teltan ulkopuolella olevalla penkillä istuskeleva arpinen soturi ehti ensin. "Erlach voi olla omahyväinen, ärsyttävä ja muuten vaan paskiainen, mutta hän ei yleensä valehtele. Välillä toivoisin että hän valehtelee, mutta hän on ärsyttävän rehellinen", istuskelija totesi, näyttäen siltä että oli tuhonnut leipänsä sillä aikaa kun joukkio oli ollut sisällä. Kvar käytti tilaisuutta hyväkseen livahtaakseen Trexin viereen alkaen puhumaan tälle sangen surkeaan sävyyn omalla kielellään, ilmeisesti kertoen että salaisuus oli nyt ulkona. "Kun yksi näistä suurkoboldeista yritti vakuutella minua tästä kaikesta, se tuntui potaskalta", mies sanoi, katsahtaen istuskelevaan Trexiin. "Tuo itse asiassa. Se nyt kuitenkin sai minut taivuteltua puhumaan Erlachille ja, no, vaikka osa kuulostaa siitä mitä hän selittelee kuulostaa... vaikeasti uskottavalta, en usko että hän suuremmin valehtelee", mies sanoi, saaden Cainin näyttämään vähän epäröivältä. Mieleen nousi väistämättä eräs kysymys... "Tuota, onko hän sanonut, että, tuota...", punainen yritti kysyä haparoivaan tyyliin, saaden hieman väsyneen katseen vastaukseksi, miehen tarttuen silmälappuun ja vetäen sitä hetkeksi ylös. Cain hiljeni yllättyneenä sille mitä lapun alta paljastui - miehen silmä oli valkean sokean silmän sijaan kauttaaltaan punainen silmä jota halkaisi musta viiru. Kun sitä oli hetki ihmetelty äimänkäkenä mies pisti silmälapun takaisin, kai suuremmin haluamatta esitellä omituista silmäänsä maailmalle.
"Pari kuukautta sitten kun olin suorittamassa erästä komennusta ritarikunnalleni, pysähdyin lepäämään yöksi erään lähteen viereen. Aamulla, kun kävin juomassa... tämä oli tapahtunut silmälleni. Ensin luulin sitä kiroukseksi, mutta, hah, kyseessä taitaa olla pikemminkin vähän päinvastoin", ritari sanoi hieman happamana, ennen kuin huokaisi. Selvästikin tuolla oli hieman ristiriitaiset tunteet siitä että tälle oli paljastettu mitä hän oli ollut, tai, no, oli vieläkin tavallaan jollakin metafyysisellä tasolla. Taustalla Trex tuntui lohduttelevan melko surkeana olevaa Kvaria, antaen tälle takaisin hyönteispurkinkin, enimmäkseen keltasuomuisen koboldin alkaessa natustelemaan yhtä makupalaa lohdutukseksi. "Kaikki tämä lohikäärme-jutut tuntuivat ensin, no, täydeltä potaskalta. Mutta... minä olen usein nähnyt outoja unia lentämisestä. Muistoja asioista joita en ole tehnyt. Unia... entisistä elämistä", mies kertoi vakavana, muutenkin hiljaisena olevan Cainin näyttäessä hieman yllättyneeltä kuullessaan mitä todistusaineistoa soturi oli saanut todellisesta luonnostaan. Punainen oli aika hiljaa ja vähän järkyttynytkin - mitä ritari sanoi kuulosti tutulta. Fezaath katsoi huoltajaansa huolestuneena ja yritti puskea tämän poskea hieman, katsoen sitten neuvottomana nulikkaa.
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Jun 10, 2013 16:52:55 GMT 3
((testiposti jolla yritetään avata mystistä ketjusolmua))
|
|
|
Post by spyrre on Jun 10, 2013 17:08:59 GMT 3
Vaikka puprppuratukka tuntuikin suurimman osan ajasta olevan varsin leppoisa sekä enemmän tai vähemmän empivä yksilö monenkin asian suhteen, ei kuitenkaan jäänyt arvoitukseksi koska tämä alkoi tuntea olonsa hermostuneeksi tavalla tai toisella. Kaipa kriisi ei lopulta koskenut henkilökohtaisesti sitä itseään eikä se onnekseen joutunut aivan samanlaiseen hämminkiin kuin keskelle kaikkea sotkeutunut Cain, mutta moiset kauhujutut olivat kyllä omiaan saamaan sen hyvinkin järkyttyneeksi ja epätietoiseksi... mikä hyvin helposti tuntui ilmenevän tyrkkäämällä nulikkaa enemmän tai vähemmän äkkipikaiseen suuntaan. Kvar sai jokseenkin terävän silmäyksen heidän astuessaan ulos teltasta kuin tämä olisi johtanut heitä harhaan tuohtuneen nulikan seuratessa itsekseen murahtaen Cainin jäljessä pihamaalle, mutta kaikesta huolimatta hypistellen kantamustaan jokseenkin levottomasti. Tämä... juttuhan tuntui menevän hetki hetkeltä entistä sekavammaksi... ei sillä että koko hässäkkä olisi ollut selkeä alunperinkään, mutta... Miten kukaan lohikäärme voisi tehdä jotain noin kamalaa tarkoituksella kenellekään toiselle... varsinkin noin suurelle joukolle lajitovereitaan? Tai... kenellekään! Ei sellaista vain... ei niin voinut tehdä! Joltain kauhealta pahalta velhoilijalta tuollaista olisi ehkä voinut vielä odottaakin, mutta... Tällä hetkellä ainakin mokoma ratkaisu ties mihin vallanhimoisen hiipparin levittäytymiseen tuntui pojasta huomattavasti karmeammalta kuin itse mystinen uhka, mikä piru tämä nyt sitten olikaan. Olisihan tämän nyt varmasti saanut jotenkin muutenkin nujerrettua kuin... äh, hitto sentään!
Spyro ei tuohduksissaan heti edes hoksannut Cainin kuten Samaelinkaan silminnähtävää hämmennystä päästäen ilmoille varsin turhautuneen protestin osaamatta ottaa selkoa sekavista ajatuksistaan saati piittaamatta mahdollisista kuulijoista. Se tuskin varsinaisesti odotti edes vastausta purkaukseensa mutta saikin yllättäen sellaisen odottamattomalta taholta yksisilmäisen soturin avatessa suunsa. Poika säpsähti hieman havahtuen silkasta yllätyksestä pahimmasta tuohtuneisuudestaan ja käänsi silmien räpäytyksen keralla huomionsa mieheen, päästääen Kvarin livahtamaan tiehensä jokseenkin turvassa suuremmalta kyräilyltä. Vaikka soturi vakuuttelikin Erlachin olevan ilmeisesti luotettavampi kuin miltä tämä tuntui olivat nulikan tuntemukset kieltämättä kummallisenkin puheliaasta ja ylemmyydentuntoisesta tapauksesta varsin ristiriitaiset. Nulikka kirskautti hampaitaan ja oli jo vähällä kommentoida kunnes soturi kuitenkin jatkoi, saaden pojan vaikenemaan silmiään räpäyttäen. Ehh... yksisilmäinen mies tiesi... tilanteestaan? Sillä aikaa kun Spyro yritti lähinnä päättää vaivautuneena mitä mitä sanoisi ehtikin Cain (onneksi) esittämään kysymyksen ensin, soturin yllättäen kurottaen siirtämään silmälappuaan sivuun. Nulikan naama venähti hieman jälleen kerran tämän huomatessa epäilyttävän matelijamaisen punaisen silmän tuijottavan arpisen miehen kasvoista, tämän kuitenkaan näyttämättä lopulta aivan yhtä tyrmistyneeltä asian suhteen kuin muut pojan vetäessä varsin nopeasti yhtäläisyysmerkin tämän sekä Cainin piirteiden välille. Kirottujen lohikäärmeiden piirteet alkoivat hiljakseen ilmetä yleisemminkin jotenkin näiden nykyisestä muodosta huolimatta..? Outoa, miksihän...? Tai kenties tämä vain kuului koko pirullisen kirouksen luonteeseen.... jotenkin?
Mies itse ei tuntunut olevan erityisen innokas esittelemään erikoista silmäänsä vaan piilotti tämän jälleen lapun alle jatkaen sitten kertomustaan enemmän tai vähemmän synkkään tapaan. "..ehh. Hitto. Kuulostaa kyllä tosi oudolta, mutta ehkä siinä jutussa on jotain perää. Kai tämä sotku selviää tästä vielä... toivottavasti" Poika mutisi hetken emminnän jälkeen hieman välttelevästi tietämättä oikein mitä sanoa, kunnes hoksasi äkkiä Cainin näyttävän melkoisen järkyttyneeltä syystä tai toisesta. Se rypisti hieman kulmiaan kääntyen silmäilemään punatukkaa, kallistaen sitten huolestuneena päätään. "Hei? Cain? Mitä nyt?" kysyttiin varovaisesti nulikan vaihtaessa hämmentyneen katseen Fezaathin kanssa... tosin Spyron alkaessa hetken hämmingin jälkeen aavistaa hieman mistä saattaisi olla kysymys. "....ehm. Jos... ehkä meidän pitäis vaan mennä jo lepäämään vähän. Jos kuitenkin kohta lähdetään?" Se ehdotti pian muistaen viimein etsiskellä katseellaan Kvariakin jonka oli ilmeisesti ollut tarkoitus johdattaa heidät oikeille vankkureille. Tuskin tekisi pahaa itse kullekin hieman sulatella tapahtumia...
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Jun 10, 2013 20:20:38 GMT 3
Lohikäärmeet taisivat olla melko järkyttyneitä Erlachin kertomuksesta vaikka se nyt näkyikin eri tavoilla kun eri asiat taisivat järkyttää joukon eri jäseniä - Spyroa järkytti ajatus siitä että kirouksen alkuperä oli osittain lohikäärmeissä itsessään, Cain oli järkyttynyt epämääräisestä tuttuudesta ja Fezaath oli järkyttynyt sen takia että koko juttu pelotti tätä. Samael oli vain ihan pihalla. Oli kait ihan hyvä että porukan ajatukset ohjattiin hieman muualle kun vanha soturi alkoi kertomaan mitä oli saanut itsestään selville - ja paljastaen myös että todistusaineistoakin tällä oli omasta todellisesta luonnostaan epätavallisen silmän muodossa, ynnä epäilyttävien unien ja vastaavien muodossa. Nämä kuulostivat turhankin tutuilta punaiselle, mikä sai tämän jossain määrin järkyttyneeksi. Vaikka vaikeita tosiasioita pystyikin välttelemään jonkin verran, niin ennemmin tai myöhemmin sitä yleensä tapahtui jotain joka pakotti kohtaamaan totuuden, vähän niin kuin taisi nyt olla tapahtumassa. Totuus käytännössä kirkui päin punaisen naamaa ja tuo vain yritti vältellä sitä. "Hmph. Minulla ei ole harmainta aavistusta millaista elämä tulee olemaan sitten kun ja jos tämä, hm, kirous päättyy. Kumotaan. Jotain. Olin kyllä ihan tyytyväinen ennenkin... mutta ajatus ei ole epämiellyttävä", soturi totesi kuullessaan pojan mutinat, kohauttaen sitten olkiaan. Kai tuo oli ollut tyytyväinen tähänastiseen elämäänsä, mutta kun kerran esille oli tuotu todellisuus... No, ei tuo suhtautunut siihen negatiivisesti. Fezaath ja nulikka vaihtoivat huolestuneita katseita kun punainen oli taas sitten vähän erilaisessa mielentilassa.
"Minä... äh. Mennään", Cain sanoi, ravistellen päätään ja jopa tarttuen siihen ihmismäisemmällä kädellään kun päätäkin tuntui alkamaan särkeä, vältellen suoraan vastaamasta pojan kysymykseen. Kai taustalla oli se ajatus edelleen että jos sitä ei sanottaisi ääneen, niin ei sitä tarvitsisi miettiä sen kummemmin. "Kvar, vietkö meidät sinne... minne se olikaan", punainen sanoi, ilmiselvästikin vielä ihan muissa maailmoissa. Sentään tuo nyt kuitenkin lähti liikkeelle itsekin eikä vain ollut hiljaa painavia asioita miettimässä. Masentuneen oloinen suurkoboldi vähän piristyi kun kuitenkin näytti siltä että vaikka nyt jonkun verran oltiin kait loukkaannuttu salailusta, niin ihan täyttä hyljeksintää ei siitä seurannut. "Toki!", pikkulisko älähti, ja lähti johtamaan joukkoa kohti erinäisten vankkureiden ja vaunujen ryhmää kauempana. Trexkin tietenkin tuli mukaan, ja suurkoboldit tuntuivat keskittyvän jonkun verran keskenään keskusteluun matkan aikana - näytti oikeastaan vähän siltä että isompi yritti piristää pienempäänsä jota kalvoi se ettei tämä ollut estänyt Erlachia paljastamasta näiden herran salaisuutta. Ainakin äänensävy oli sellainen rauhoitteleva. Samael kait raahautui muiden mukana, mutta oli vähän epävarma tilanteesta, tämäkin kait tulisi tarvitsemaan vähäsen aikaa että ymmärtäisi edes mistä olisi kysymys - eikä tuo kehdannut edes kysyä.
Cain oli melko hiljaa koko lyhyen kävelymatkan ajan uponneena omiin mietteisiinsä mikä tuntui vähäsen huolestuttavan tämän suojattia joka vähän väliä vilkuili neuvottomana Spyroon. Ei siinä että matka olisi ollut kovin pitkä, se sujuikin melko nopeasti kun jaloissa ei edes pyörinyt turhaa väkijoukkoa hidastamassa, mutta se saattoi tuntua pitemmältä kun olikaan punaisen ollessa synkän hiljainen, eikä Fezaathkaan sanonut mitään ja Samael oli turhan hämmentynyt että olisi oikein voinut kontributoida järkevästi tällä hetkellä. "Nelonen tässä", Kvar sanoi äkisti yleiskielellä ja osoitti yhtä simppelin näköistä matkavaunua - ilmeisesti ainakin suippokorva pääsisi matkaamaan oikeassa vaunussa, vaikkei ilmeisesti niin pienessä seurassa kuin missä lohikäärmeet pääsisivät. Hevosia ei ollut eteen pistetty vielä, ne näyttivät olevan kauempana väliaikaisessa aitauksessa - turhapa niitä oli pysäyksissä pitää vankkureissa ja vaunuissa kiinni. "Tuota, ah, selvä. Seph... tuota, eh, nähdään jossakin vaiheessa. Viimeistään illalla kun ryhdytään lepäämään, pidän huolen teltoista", suippokorva sanoi, ja sai vastaukseksi epämääräisen äännähdyksen ja kädenheilautuksen Cainilta. Kvar vilkaisi vähän huolestuneena Trexiin, tajuttuaan vihdoin että nuori mies oli vähän synkkien ajatusten vallassa, mutta suurempi sanoi myötätuntoisen kuuloisena jotain omalla kielellään ja Kvar nyökkäsi, viitaten joukkiota jatkamaan. Kauas ei tarvinnut kävellä, parinkymmenen metrin päässä vaunusta jonne haltia oli jätetty sijaitsi yhdet suhteellisen kookkaatkin vankkurit, kangaskuomun peittäessä sisustan aika lahjakkaasti. Siellä taitaisi olla jopa tilaa sisällä nukkuakin, mikä oli plussaa.
"Tässä viisi", Kvar sanoi ja pysähtyi katsomaan lohikäärmeitä, Trexin noudattaessa pienempänsä esimerkkiä. "Minä... pahoillani olen, kun salata piti. Mutta herran mielestä parempi oli, että hän itse kertoisi. Uskottavampikin ollut olisi, kuin minä tai Trexi. Mutta, zaah, Erlach mielipidettä jakanut ei", lisko sanoi hieman varovaisesti, yrittäen pyytää vilpittömästi anteeksi. Cainkin havahtui hetkeksi myrskyisistä aatoksistaan, ja hetken epäröinnin kuluttua nyökkäsi. "Minä... eh, en ehkä pidä siitä että salailitte, mutta... ainakin te uskoitte sen olevan syystä", punainen totesi, vilkaisten sitten Spyroa, tahtoen nyt kuulla tämänkin mielipiteen.
|
|
|
Post by spyrre on Jun 13, 2013 16:29:36 GMT 3
Spyro näytti hämmentyvän hieman yksisilmäisen soturin jokseenkin nuivasta asenteesta kirouksen purkamista kohtaan eikä osannut oikein vastata tälle kuin pienellä päänkallistuksella sekä epävarmalla nyökkäyksellä. Mies oli ollut... tyytyväinen tähänhetkiseen elämäänsä? Tai no, kaipa tämä ei ollut tiennyt muustakaan menneisyytensä unohtaneena ja oli onnistunut jopa pääsemään hyvään asemaan ihmisenäkin tämän aiemmista puheista päätellen, tämä tuskin oli lopulta pärjännytkään kovinkaan huonosti... mutta... eihän tämä silti ollut nyt mitä tämän olisi pitänyt olla? Mies ei sentään tuntunut laittavan mahdollista muutosta pahakseen, mutta ei kyllä kuulostanut niin innokkaaltakaan kuin poika olisi ehkä voinut olettaa. Se vilkuilikin miekkosta vaiteliaana ymmällään kunnes huomasi ettei Cain näyttänyt kovinkaan hyvävointiselta ja käänsi huomionsa Fezaathin keralla tähän hieman huolestuneena. Se, ettei Punainen edes vastannut varovaiseen tiedusteluun sai purppuratukan rypistämään hieman kulmiaan mutta vaikka avasikin jo suunsa se muuttikin mielensä eikä tivannutkaan enempää, nyökäten vain vaikeana tämän todetessa että voisi olla parasta vain mennä.
Cainin kutsuessa myös jokseenkin alakuloisen Kvarin näyttämään tietä vankkureille Spyro silmäili tätä hiljaisena, seuraten sitten muiden keralla perässä myöskin omissa ajatuksissaan. Tämä uusin käänne oli selvästi saanut jälleen aikaan enemmän tai vähemmän puitavaa, eikä poika ollut aivan varma mitä mieltä olisi pitänyt olla monestakaan asiasta. Mutta oli miten oli, tämä uusi juonenkäänne oli kuitenkin kaikkea muuta kuin erityisen rohkaiseva. Matka karavaanialueen poikki oli vaitelias ja enemmän tai vähemmän jännittynyt lähes kaikkien osapuolien suhteen nulikan luodessa ajoittain pieniä punnitsevia vilkaisuja keskenään omalla kielellään puhelevien koboldien suuntaan tämän kuitenkaan sanomatta mitään. Eipä aikaakaan kun matka pysähtyi Kvarin ilmoittaessa Samaelin vankkureiden löytyneen. Haltia erosikin joukosta enemmän tai vähemmän vaivautuneiden hyvästien saattelemana Spyronkin havahtuessa heilauttamaan tälle hieman kättään tämän jäädessä oman kulkuneuvonsa tuntumaan, vaikka ei voinutkaan olla luomatta hieman huolestunutta katsetta olkansa ylitse heidän jatkaessaan matkaa. Suippokorva ei tainnut edes tietää mitä oli oikeastaan kysymys, pälkähti pojan mieleen pienellä viiveellä. Hitto, hänhän oli aikonut kertoa aikaisemmin mutta ei ollut ehtinyt... ehh. No, ehkäpä mies pähkäilisi asian itse selville...? Toisaalta, se josta nulikka oli tällä hetkellä eniten huolissaan oli synkäksi vajonnut Cain, joka ei tuntunut piristyvän edes Fezaathin yrityksistä. Varsin pian löytyi myös ilmeisesti heille luvattu kulkuneuvo vain lyhyen kävelymatkan päästä. Purppuratukka jäi hetkeksi silmäilemään kookasta katettua kärryä hieman päätään kallistaen, kunnes Kvar kiinnitti vielä huomion itseensä jokseenkin katuvaisin anteeksipyynnöin. Tämä sai viimein Caininkin sanomaan jotain, Spyron kuitenkin puuskahtaessa hieman vaisusti itsekseen vaihtaen painoaan jalalta toiselle miehen luodessa häneen kysyvämmänpuoleisen katseen.
"No juu. Selvästikään se ei halunnu että tiedetään että se on yksi niistä koko hiton jutun takana. Jostain syystä." se murahti kuivahkosti, kohentaen aavistuksen kantamustaan. No, ehkä salailu ei sinänsä ollut koboldien syytä jos nämä olivat vain tehneet kuten näitä oli käsketty, mutta purppuratukka oli kuitenkin selvästi kaikkea muuta kuin innostunut paljastuksesta. Tosin kenties näiden "herran" salamyhkäinen lohikäärmeys oli sentään jonkinlainen sivuseikka, pojan kuitenkaan osaamatta oikein sulattaa pirullisen kirouksen alkuperää noin vain purematta... josta koboldit ilmeisesti myös olivat tienneet koko ajan.
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Jun 13, 2013 19:41:54 GMT 3
Kvar näytti varovaisen toiveikkaalta kun alkoi näyttää siltä ettei ainakaan suurkoboldeja pidetty isoimpana syypäänä - tosin hyvää puolta taisi vähän synkentää se, että syy tunnuttiin pistävän heidän herransa niskaan, mikä sinänsä oli toki totta, mutta suuresti salaperäistä lohikäärmeherraansa kunnioittavat koboldit eivät ehkä ajatelleet ihan samalla lailla. "Herralla on syynsä", Trex puolusteli, tämän pienemmän lajitoverin nyökätessä tueksi. "Ehkä teidän mielestä syyt eivät olleet tarpeeksi hyviä, mutta hänellä oli syynsä jotka hän perusti yli vuosituhannen kokemukseen - on... ehkä mahdollista että aikojen viisaus aiheuttaa pieniä virhearvioita välillä", isompi suurkoboldi jatkoi puolusteluaan, sanoen myös ehkä hyvin ympäripyöreästi että jopa ikivanha lohikäärme saattoi erehtyä, suoraan tuommoista ei olisi kehdannut sanoa koboldeista kumpikaan ja molemmat näyttivät vähän vaivaantuneilta isomman koboldin mainitessa asiasta. Oli tosin aika selkeää että miksi mahdollisesta virheliikkeestä puhuminen oli hankalaa kaksikolle johtui suuresta kunnioituksesta näiden herraa kohtaan sen sijaan että pelko tai jotain olisi ollut taustalla.
"Minusta se kuulostaa tyhmältä!", Fezaath yhtäkkiä sanoi, onnistuen hätkähdyttään niin punaisen kuin kobolditkin. "Fezaath!", Cain nuhteli, vaikka oli enemmän tai vähemmän samaa mieltä. Tai no, ei Cain uskonut että ikivanha lohikäärme olisi mitään tyhmän kaltaistakaan, mutta tällä saattoi olla pieni näkökulman puute... Miten ties kuinka vanha olento loppujen lopuksi ajatteli taisi olla aika eri lailla kuin ihmiset tai nuoret lohikäärmeet kuten Cain ja Spyro. "Herra tyhmä ei!", Kvar kivahti, Trexin vähän toppuutellessa tätä. "Poikanen on vasta poikanen, Kvar'zha. Epäkohtelias poikanen, mutta poikanen", heltan omaava koboldi totesi, ehkä pikkuriikkisen nyreänä mutta kuitenkin diplomaattisesti kaikesta huolimatta. Penikka ei tietenkään ollut kovin diplomaattinen vaan illisti isolle liskolle, ja Cain huokaisi. Ainakin yksi hyvä asia penikan terrorismista tuli, se näytti saavan ainakin hetkeksi punaisen ajatukset muualle.
"Me varmaan voitaisiin katsastaa miltä tämä näyttää sisältä", punainen mutisi epävarmana, kai myös yrittäen vähän purkaa tilannetta. Ei suurkoboldi kaksikko nyt ollut mitenkään epämiellyttävää seuraa, eikä näitä kai voinut täysin syyttää siitä että seurasivat suuresti kunnioittamansa olennon käskyjä, mutta Cain olisi ehkä siltikin mieluummin ollut hetken ajatustensa kanssa... ja hän myös aikoi kysäistä Spyrolta vihdoin viimein mitä vanhus oli salaillut. Kai se olisi hyvä saada vihdoin viimein varmistus asiaan. Koboldit joka tapauksessa nyökkäsivät ja kääntyivät lähtöä tekeäkseen, Kvarin vielä viipyessä pienen hetken, vilkaisten taakseen. "Me sitten pari vaunua takanapäin ollaan, kun matkaan päästään. Ja lähistöllä ollaan jos jotain tarvitsee", lisko sanoi ennen kuin kaksikko alkoi lähteä toden teolla, suunnaten kulkunsa kohti nuotiota jonka ääressä loput suurkoboldeista istuskelivat tai seisoskelivat. Cain seurasi olentojen poistumista vähän epävarmana ennen kuin sitten kääntyi vankkurin puoleen.
"Sitten vain tuonne... käytkö Fezaath edeltä katsomassa onko se yksi matkustaja sisällä", Cain pyysi poikaselta joka katsoi miestä vähän kummissaan. Cain halusi puhua kahdestaan nulikalle, eikä halunnut pikkuisen valkoisen olevan kuulemassa mitä sanottiin. "Selvä...?", kissalta näyttävä vastasi epävarmasti ja loikkasi alas, käyttäen siipiään ja ketteryyttään loiventaakseen laskua aika lailla ennen kuin kapusi vankkurien sisään hännän ollessa viimeinen asia mikä näkyi ennen kuin poikanen oli vankkurien uumenissa. Punainen pisti merkille että häntä alkoi näyttää liskomaiselta juuri ennen kuin katosi näkyvistä, kai poikanen halusi ottaa oman muotonsa takaisin. Mutta sille ajatukselle ei paljoa aikaa hukattu ennen kuin punainen kääntyi nulikkaa kohti, näyttäen hyvin epävarmalta. "Tuota... Spyro...", Cain aloitti, haluten sanoa jotain ilmiselvästi, mutta ollen aivan liian epävarma miten edetä. Nuori mies oli hetken hiljaa, yrittäen hakea oikeita sanoja, ennen kuin päätti että suora kysymys taisi olla paras. "Mitä... Fezaath sanoi minussa olevan erikoista? Minkä salaisuuden hän unohti?", punainen lopulta kysyi, näyttäen selvästi siltä että oli jo aavistellut jotain, muttei ehkä halunnut ihan täysin tietää sitä. "Se mitä se, eh, ritari sanoi unista tuntui... liiankin tutulta. Ja mitä Erlach puhui... sekin kuulosti jollain tavalla tutulta", Cain sanoi vaikeasti, haluamatta selvästikään suoraan sanoa mihin vihjeet johtivat. Kai se olisi helpompaa kuulla jolta kulta muulta kuin päätellä itse, tai jotain.
|
|
|
Post by spyrre on Jun 17, 2013 16:29:51 GMT 3
Tietenkin koboldit olivat heti kritiikin edessä valmiita puolustamaan herraansa, mikä ei tullut yllätyksenä Spyrollekaan. Poika silmäili näitä synkeästi mutta ei sentään kommentoinut olentojen puolusteluihin kuin tuhahtamalla hieman, lopulta kaikkea muuta kuin vakuuttuneena vanhan lohikäärmeen viisaudesta tai syyttömyydestä. Se tunsi olonsa hämmentyneeksi, tuohtuneeksi sekä hermostuneeksi eikä purppuratukka ollut selvästikään näissä olosuhteissa kaikkein diplomaattisimmillaan piti koboldeja syypäinä johonkin tai ei, varsinkin Trexin saadessa osakseen hieman epämääräisen katseen ja paljonpuhuvan kulmienkohotuksen tämän jokseenkin kierrellen vihjatessa että (ehkä kenties mahdollisesti jossain olosuhteissa) ikivanha viisas lohikäärmekään ei aina ollut oikeassa. Ei tarvittu sen suurempaa neroa huomatakseen että Spyron mielestä vanha olento oli selvästi möhlännyt ja pahasti, jos ei ymmärtämättömyyttään niin ainakin piittaamattomuuttaan, joka oikeastaan oli tämän mielestä vielä pahempi. Kuka tämä oikein luuli olevansa voidakseen tehdä jonkin noin raskauttavan päätöksen KAIKKIEN puolesta (vaikkakin ilmeisesti muutaman kaverinsa kesken), ja sitten kuitenkin vielä nähdä sopivaksi säästää itsensä koko pirun kiroukselta? Olipa tällä otsaa... ensivaikutelma tästä tapauksesta, vaikka tätä ei vielä oltu edes tavattukaan, ei ollut alkuunkaan se paras varsinkaan hieman joskus turhankin nopeisiin johtopäätöksiin sortuvan Spyron kannalta. Kieltämättä poika vaikutti siltä että olisi saattanut harkitakin sanovansa jotain vaikka omasikin jonkinlaisen käsityksen käytöstavoista ajatellen että yksisilmäinen lohikäärme taisi päähänpistostaan huolimatta olla kuitenkin aikeissa nyt auttaa Cainia ja purkaa kirouksen jos tämän puheita (tai tarkemminottaen tämän palvelijoiden) oli uskominen, mutta äkkiä Fezaath joka ei selvästikään omannut vastaavaa hienotunteisuutta ehti ensiksi. Penikka sai yllättyneen katseen niin Spyrolta kuin Cainiltakin miekkosen yrittäessä äkkiä torua nenäkästä poikasta, purppuratukan puolestaan suorastaan nyökätessä hieman... eikä tällä kertaa kyseessä ollut oikeastaan edes kannatus Cainin toruille vaikkei nulikka tätä varsinaisesti heti alleviivannutkaan. Koboldien, tai varsinkin Kvarin terävämmät protestit kirvoittivatkin pojasta jälleen ilmoille hieman kärkkäämmän murahduksen, suuremman olennon sentään pyrkiessä diplomaattisemmin painamaan poikasen epäkohteliaisuuden villaisella. "Se on kyllä aika oikeessa." Spyro murahti ottaen viimein avoimesti poikasen puolen vaikkakaan ei yhtä ärhäkästi, mutta kuitenkin kerrankin ilmeisen määrätietoisesti edes paheksumatta rääpäleen irvistelyä. Tehtyään mielipiteensä selväksi purppuratukka sentään vaikeni olematta näreydestään huolimatta kovinkaan hanakka varsinaiseen kiistaan vaikka olikin varsin hyvin perillä koboldien suhtautumisesta.
No, ainakin Cain oli välikohtauksen aikana havahtunut synkistä ajatuksistaan takaisin nykyhetkeen. Tämän ehdottaessa vankkurin sisätilojen tarkastamista vihjaten siinä sivussa haluavansa jo omaa tilaa tähän hätään ilman suurempaa kinastelua koboldien herran ajatuksenjuoksusta poikakin käänsi huomionsa tähän kohauttaen sitten olkapäitään myötäilevästi. Sekään ei kyllä laittaisi pahakseen hetkeä selvitellä ajatuksiaan tämän kaiken keskellä eikä se estellyt koboldien alkaessa tehdä lähtöä... tosin, nulikka taisi olla vieläkin sen verran närkästynyt kaikesta ettei se kyllä hyvästellytkään, kääntyen sen sijaan silmäilemään vankkureita vaiteliaana. Menkööt liskot menojaan hänen puolestaan. Kieltämättä heräsi pieni epäilys siitä olisiko Sedestiaan rynnistäminen jotakuta... tällaista tapaamaan kuitenkaan hyvä idea, mutta toisaalta, ei heillä ollut vieläkään parempia ideoitakaan. Niin pahasti kuin ajatus tökkikin, kaipa kirouksen purkaisi parhaiten se joka tämän oli langettanutkin jos tähän oli mitään luottamista... mutta jos tämän purkaminen oli osoittautunut vaivalloiseksi ennenkin niin.... Poika rypisti levottomana kulmiaan, hätkähtäen kuitenkin ajatuksistaan Cainin kohta kehottaessa hieman epävarmasti Fezaathia käymään edeltä tarkistamassa vankkurien sisustan. Se silmäsi miekkosta kissamaisen olennon keralla empivästi ollen jo vähällä huomauttaa oliko tämä turvallista jos sisällä saattoi olla ties kuka, mutta laittoi sitten merkille Punaisen levottoman olemuksen. Tämä vaikutti vaihteeksi siltä kuin olisi halunnut sanoa jotain? Purppuratukka vaikeni jonkinlaisten ikävien aavistusten jo alkaessa nostaa päätään ennen kuin toinen edes sanoi mitään, eikä tämä estellyt siivekkään kissan loikatessa alas ja kiirehtiessä tutkimaan kulkuneuvon sisustaa. Poika puolestaan jäi paikalleen jokseenkin vaivautuneena, vilkuillen Cainia olkapäällään kanniskelemaansa karahkaa sormeillen miekkosen kääntyessä kohti selvästikin kaavaillen sanovansa jotakin, tämän kuitenkin osoittautuessa hieman vaikeaksi saada ilmoille. Hetken verran ilmassa leijui hämmentynyt hiljaisuus mutta kauaa ei lopulta tarvinnut odottaa että mies viimein avasi suunsa ja töksäytti katkonaisen, levottoman kysymyksen siitä mitä vanha Fezaath oli kertonut ennen, eh, uudelleensyntymäänsä. Tämä ei tilanteen huomioonottaen lopulta tullut yllätyksenä Spyrollekaan, mutta vaikka vastauskin oli sinänsä yksinkertainen oli tämänkin ääneen lausuminen yllättävän hankalaa. Nulikka liikehti vaivautuneena pälyillen hieman välttelevästi ympärilleen, kunnes viimein yskähti hieman selvittääkseen kurkkuaan.
"...ehh. No kun... siis... Oletko varma että...?" se aloitti vilkaisten ohimennen vankkurienkin suuntaan kuin varmistaakseen että poikanen ei tosiaan ollut kuuntelemassa ja laski kantamuksensa olaltaan maahan voittaakseen vielä hetken aikaa ennen kuin veti hieman alistuneesti henkeä Cainin tunnustaessa äskeisen liskonsilmäisen ritarin puheiden kuulostaneen epäilyttävän tutuilta. Eh, hitto. Purppuratukkaa kieltämättä huolestutti miten Punainen reagoisi kuullessaan vastauksen, mutta... tämä oli kuitenkin kysynyt varsin suoraan. "Mietinkin että vois kuulostaa tutulta. Fe...siis se vanhus, tuota... se arveli että... olet varmaan yksi niistä. Siis... noista kirotuista. Et kai vaan... muista, niinkuin ei ne muutkaan" poika sai mutistua hieman katsetta vältellen ja härkkien jälleen kuontaloaan jokseenkin vaikeana, ennen kuin yskähti uudestaan ja vilkaisi miekkosta varovasti. Sinälläänhän kyse ei ehkä ollut ainakaan Spyron näkökulmasta mikään kauhean hirveä paljastus, tai ainakaan siltä kannalta että Cain oli ollut lohikäärme aikaisemminkin, mutta kaipa tieto siitä että tämä oli myöskin kirottu eläessään ihmismäistä elämäänsä ennen amuletin tempausta saattaisi olla varsin raskas sisäistää... tai ainakin Fezaath oli selvästi arvellut niin salatessaan asian nuorelta Punaiselta vaikka olikin hoksannut asian itse aikaisemmin. Muistikuva tornissa juuri poikaseksi muuttuneen Valkoisen epätoivoisesta katseesta sai pojan kirskauttamaan hampaitaan ja toivomaan ettei hän tehnyt parhaillaan hyvin huonoa päätöstä... vaikka kaikesta päätellen Cainilla kyllä oli tarpeelliset tiedot jo päätellä asia itsekin? "Mä... tuota. Luulen että siinä on järkeä" lisättiin varovasti hetken kuluttua, empivän pojan kuitenkin yrittäessä kai jotenkin lieventää mahdollisesti raskasta paljastusta onnistuen tosin kaikesta huolimatta itsekin kuulostamaan enemmän tai vähemmän levottomalta. "Jos ne unetkin ja kaikkea... ja kerran se amulettikin. Se... se kai vaan nappasi aina seuraavan lähimmän lohikäärmeen kun edelliselle tapahtu jotain vaikka se lohikäärme olis ollu kirottukin, siksi... siksi se kai otti sut eikä ketään sieltä lähempää kun ne hullut tappoi Fe-- siis vanhuksen silloin. Kai se pirun kapine vaan tiesi, jotenkin. Joten.... kai olet nyt sellainen kuin... sun pitäiskin olla, se kai vaan muutti sut takaisin, eikä... no, kironnut. Ja vaan muuttanut... tuollaiseksi. Vaikka... et ehkä sitä muistakaan." Nulikka napsautti vaivautuneena suunsa kiinni yrittäen päätellä kuinka järkyttynyt Cain oikein oli. Se oli ilmeisesti päätynyt jälleen vetelemään hieman omia johtopäätöksiään, mutta kaipa asetelma sen mielestä kuulosti järkevältä ainakin verrattuna siihen kaikkeen muuhun hämminkiin joka ympärillä vallitsi. Mutta kaipa se oli eri asia mitä mieltä asianomainen itse olisi. No, kaipa sika oli ainakin nyt viimein ulkona säkistä....
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Jun 17, 2013 18:32:42 GMT 3
Ei ollut kai kovin yllättävää että ikivanhan lohikäärmeen salailut (ja tätä kautta tämän palvelijoiden salailut) aiheuttivat jonkunlaista kränää lohikäärmeiden ja suurkoboldien välillä, vaikka ainakin Cain olisi mieluusti vain ollut miettimättä koko asiaa, mieltä kun painoi ihan liikaa muitakin asioita. Trex sentään tuntui yrittävän myös vähän purkaa tilannetta vaikka tämän pienempi lajitoveri taisi olla vähän enemmän närkästynyt kun penikka päästi möläytyksen jota Spyro kaiken kukkuraksi vielä tuki. Trex mulkaisi vähän äkäisenä poikaa, muttei ehtinyt sanoa mitään ennen kuin punainen vähän vihjaili että olisi ihan hyvä jos lohikäärmeet saisivat nyt vähän aikaa rauhoittua ja tarkastaa vankkurin sisältö. Eivät suurkobolditkaan halunneet suuremmin kiistellä, minkä takia nämä rupesivatkin melko nopeasti tekemään lähtöä ilman sen kummempia kärhämöitä, vaikka varsinkin Trexin hieman äkkinäisestä puolelta toiselle napsahtelevasta hännästä pystyi päättelemään etteivät liskot nyt niin suuresti arvostaneet herransa arvostelua. Kvar sentään kertoi missä liskot olisivat myöhemmin, mutta kokonaisuutena eroaminen tuntui olevan vähän puolin ja toisin kärhämän varjostama. "Toivottavasti nuo ei nyt liian pahasti loukkaantunut... eh, kai ne loppujen lopuksi hyvää tarkoittavat", Cain huokaisi päätään pudistellen, vähän katuen sitä pahaa jälkimakua jota kiista oli jättänyt. Punainen oli ollut hyvin pitkään yksin ongelmiansa kanssa niin nyt kun joku lupasi auttaa niin ei oikein tuntunut oikealta ruveta kiistelemään näiden kanssa, tuntui oikeastaan vähän happamalta että jopa niiden kanssa jotka tuntuivat olevan ystävällisiä enimmäkseen meni kehnosti ja eroaminen tapahtui niin eripuraisissa merkeissä kuin tapahtui.
Liskojen häivyttyä alkoi olla aika keskittyä muihin asioihin, ja punaisen mielessä olikin jo yksi aika tärkeä sellainen. Salaisuus ei nyt kuitenkaan ollut jotain mitä tuo olisi halunnut pienen poikasen kuulevan, minkä takia Cain kehoittikin Fezaathia menemään tutkimaan mitäs sitä vankkurin sisällä olikaan, vähän molempien nuorempien lohikäärmeiden hämmennykseksi. Cain tunsi molempien hämmentyneet katseet muttei sanonut asiasta enempää, toivoen että penikka totteli, minkä tämä sitten tekikin hetken kuluttua vaikka olikin selvästi vähän hämmentynyt. Ja sittenpä ulos jäikin vain punainen ja purppurainen, joista ensimmäinen yritti parhaansa mukaan kerätä rohkeutta kysyäkseen kysymyksensä. Ei ollut helppoa kysyä jotain jonka arveli muuttavan aika suuresti sitä miten hän oli käsittänyt oman elämänsä tähän mennessä. Lopulta punainen kuitenkin onnistui kakistamaan ulos kysymyksensä, tuntien olonsa oikeastaan hetkeksi helpottuneeksi, olipahan se nyt ainakin ulkona. Ehkä hän olisi arvellut väärin kuitenkin eikä kyseessä ollut mitään sellaista mitä Cain oli alkanut aavistella, ehkä? "Sano se vaan. On... parempi tietää. Poistuupahan tämä epävarmuus...", Cain vastasi epäröiden, toivoen että Spyro vain kakistaisi totuuden ulos mahdollisimman nopeasti - mitä nopeammin se oli ulkona, sitä nopeammin sitä voisi alkaa käsittelemään.
Kun poika lopulta rohkaistui kertomaan mistä oli kyse, Cain vain kuunteli hiljaa, katsoen purppuraista samalla kun yritti pitää tunteensa kurissa. Aina silloin tällöin silmäkulma nytkähti, tai käsi meinasi puristua nyrkkiin, mutta muuten Cain kuunteli liikkumattomana kuin patsas. Kun poika oli saanut kerrottua totuuden, punainen oli edelleen hiljaa, lopettaen kuitenkin pojan tuijottelun, sen sijaan nostaen molemmat kätensä eteensä, aukaisten hieman kynnekästä peittäviä siteitä ja tuijottaen niitä hiljaa. Juuri nyt Cain ei selvästikään ollut ihan kaikkein puheliaimmalla tuulella, yrittäen sisäistää mitä oli sanottu, ja mitä se tarkoitti. Vaikka takaraivossa oli jyskyttänytkin ajatus että asiat olivat niin kuin olivat, niin se että totuus vahvistettiin... oli sillä kuitenkin vaikutusta.
Kun poika alkoi yrittämään vielä vakuutella kaiken varalta, niin Cainiin näytti tulevan sentään hetken kuluttua pikkuisen eloa, punaisen vähän pudistaessa päätään ja jopa laskien kätensä takaisin alas korjattua sidokset kuntoon uudemman kerran. Cain sentään tuntui aktiivisesti kuuntelevan mitä sanottiin pikku hiljaa, vaikka olikin kalpea ja tärisi hieman. Kun poika hiljeni uudemman kerran Cain aukaisi suutaan pari kertaa, aikoen sanoa jotain mutta oli vaikeaa löytää oikeita sanoja. Pari yritystä siinä meni, mutta lopulta Cain onnistui. "Minä... kun tämä kaikki alkoi, ensimmäinen ajatukseni kun... kun aloin muuttua oli että tämä ei ollut mahdollista. Olin kivulias, tuntui kuin olisin ollut kauttaltani liekeissä, ja taustalla - taustalla kuului tympääntynyt ja väsynyt ääni joka kertoi että nyt minun vastuullani oli ikävä homma", Cain sanoi hiljaa vilkaistuaan varmistukseksi kärryn puoleen ettei kankaan liepeistä näkynyt kurkkivaa poikasta. "Minä en usko että unohdan sitä koskaan. Pahinta kaikesta... pahinta oli se, että kaiken kivun ja tuskan jälkeen, kun tajusin mitä minulle oli tapahtunut ja kuinka olin kauhuissani ja järkyttynyt ja ties mitä - pieni osa minusta oli iloinen. Nyt ainakin ymmärrän miksi", punainen sanoi, näyttäen hyvin väsyneeltä kun tämä veti amulettiaan esiin ja tuijotti tätä vähän aikaa. Cain tunsi olonsa jotenkin vapautuneeksi, kaikesta huolimatta, ehkä sen takia että oli purkanut tunteitaan asiasta jolle kuulle muulle kuin Fezaathille ensimmäistä kertaa, vaikka nyt jättikin kertomatta että se joka itse asiassa oli lopulta päästänyt valkoisen päiviltä oli punainen itse. Ehkä jonakin päivänä Cain onnistuisi keräämään rohkeutta kertomaan koko tarinan, mutta ei ainakaan nyt vielä. Ainakin punaiselta nyt tuntui siltä että kaikella oli syy, oli se millainen hyvänsä. Punainen huokaisi, pisti amuletin takaisin piiloon ja tuntui pyyhkäisevän jotain silmäkulmastaan, ennen kuin räpäytti silmiään pari kertaa ja katsahti Spyroon.
"Kiitos", punainen sanoi hiljaa.
|
|
|
Post by spyrre on Jun 18, 2013 14:34:10 GMT 3
Koboldien närkästys nyreästä palautteesta oli varsin selkeä, mutta siltikään Spyro ei tuntunut suuremmin hetkahtavan tätä edes saadessaan äreän katseen itseään huomattavasti kookkaammalta otukselta. Luultavasti olemuksesta päätellen se olisi saattanut jopa pörhistellä niskakarvojaan (tai suomujaan) tälle jos tämä olisi ollut mahdollista, mutta nyt se joutui tyytymään vain jokseenkin härkäpäiseen kyräilyyn, nulikan selvästi uskoessa olevansa Fezaathin keralla oikeassa vastustuksesta huolimatta. Kuinka he olisivat voineet olla olematta, jos joku meni tekemään jotain tuollaista kuin vanha yksisilmäinen lohikäärme, niin.... eihän se voinut olla oikein! Ei mitenkään, kun ajatteli mitä kaikkea tästä oli seurannut ja mitä kirotut olivat joutuneet kärsimään, niin Sedestian lohikäärmeet kuin ne onnettomat jotka olivat eksyneet tänne ja tulleet amuletin kaappaamiksi... ja katsoi asiaa miltä kannalta hyvänsä, Spyron mielestä Fezaathilla oli jo enemmän kuin oikeutusta sanoa mielipiteensä asiasta kaiken kokemansa jälkeen, muisti tämä menneisyytensä tragedioita nyt tai ei... vaikka tämä tähän hätään jäikin lapselliseen näpäytykseen ja irvistelyyn. No... ajatus oli tärkein? Toki Cainillakin olisi varmasti ollut protestoitavaa ja oikeus tähän, mutta Punainen ei vaikuttanut tähän hätään lähellekään yhtä näreältä kuin poika olisi voinut odottaa. Oikeastaan tämä taisi näyttää enemmän jopa alakuloiselta, mikä oli nulikan mielestä melkeinpä vielä huolestuttavampaa.
Nahistelu jäi sentään onneksi melkoisen vaatimattomalle tasolle Spyron lopulta olematta varsinaisesti kaunainen itse koboldeja kohtaan ja olentojen osatessa pitää suunsa kiinni, eikä kukaan tainnut kuitenkaan olla halukas saamaan aikaan kunnon sanasotaa. Purppuratukkakin päätyi lähinnä kääntämään selkänsä koko touhulle antaen koboldien mennä menojaan tämän ollessa kuitenkin tähän hätään huomattavasti kiinnostuneempi hiljaisesta Cainista kuin moista roistoa puolustelevien koboldien ärtymyksestä. Mies kuitenkin tuntui olevan pahoillaan välikohtauksesta, mikä sai pojan sentään vilkaisemaan tätä hieman vaivautuneena... mutta ei varsinaisesti vieläkään erityisen katuvana. "No, Fezaath oli oikeessa" se toisti jokseenkin itsepäisen näreään sävyyn, kai syystä tai toisesta lähes kaunaisempana kuin Cain itse. Kiistakumppaneiden poistuminen sentään sai piakkoin kuumenneet tunteet viilenemään hieman, Spyronkin ärhäkän tunnetilan korvautuessa pian huolestuksella miekkosen alkaessa vaikuttaa entistä ahdistuneemmalta kunnes tämä kehottikin Fezaathia menemään edeltä, selvästikin haluten puhua kahden kesken, mitä luultavimmin aiheesta jota Spyrokaan ei kokenut erityisen mukavaksi ajatella. Lohikäärmeenpoikasen poistuttua enemmän tai vähemmän levoton purppuratukka saikin viimein kakistettua jokseenkin raskauttavan informaation ilmoille. Epäilyksistä huolimatta Cain tuntui sentään ottavan asian jokseenkin rauhallisesti... mutta helppoa tämä ei silti ollut. Hieman vaikeana kaikkialle huppunsa alta pälyilevä nulikka pisti kyllä silmäkulmastaan merkille tämän pienet ahdistuneet eleet ja moinen oli omiaan saamaan purppuratukan itsekin hermostumaan entisestään. Se kiirehtikin pian yrittämään lieventää asiaa jollakin tapaa vaikka kenties se ei Cainille suurikaan lohtu ollutkaan tähän hätään ettei amuletti ollut nyt kironnut häntä lohikäärmeeksi vaan tehnyt päinvastoin joskus menneisyydessä, mutta kaipa tämä oli parasta mitä nulikka näin äkkiseltään keksi... vaikka se kyllä tajusikin ettei tästä luultavasti ollut apua. Kaipa toisen hiljaisuuteen vajoaminen sekä pieni kalpeneminen ja vapina sai hiljaisuuden tuntumaan entistä painostavammalta pojan halutessa vain rikkoa tämä jotenkin, kunnes Punainen lopulta puhui itse. Purppuratukka liikahti huolestuneena kääntäen viimein katseensa suoraan toiseen pienen kulmien rypistyksen keralla tämän kerratessa ensimmäisiä kokemuksiaan muutoksen hetkellä. Nulikka ei sanonut hetkeen mitään laskien vain itsekin katseensa hetkeksi synkästi hieman nyökäten kertomuksen selvästi hirvittäessä sitäkin... toisen ahdingon ollessa tosin jälleen omiaan saamaan sisunkin kuohahtamaan.
"Ei tällasta vaan voi...! Miten ne urpot voi tehdä kellekään... näin! Hitto, pitäis huitaista kuonoon sitä yksisilmää kun pistää naamansa esiin jostain niin..!" Spyro murahti sentään vain puoliääneen ottaen muutaman turhautuneen askelen paikallaan mulkaisten varsin pahasti miehen kädessään pitelemää amulettia kunnes tämän äkillinen vaisu kiitos onnistui keskeyttämään jo hyvää vauhtia nousevan tuohtuneisuuden. Se vaikeni ja seisahtui silmienräpäytyksen keralla jääden sitten silmäilemään miekkosta jälleen varsin huolestuneena. Mokomakin tuuliviiri. "Eh... oletko kunnossa?" kysyttiin viimein varovasti. Ainakaan Cain ei ollut raivostunut, mutta... ehkä tämä oli järkyttynyt liikaa tehdäkseen niin? Tämähän näytti nyt entistä surullisemmalta. Hitto, mitä hän nyt oikein... Ketä tässä olisi tarkoitus huitaista kuonoon että oikeus tapahtuisi ja kaltoin kohdeltu Punainen tuntisi olonsa paremmaksi? Vaikka... ikävä kyllä tilanne taisi olla kaikkea muuta kuin näin yksinkertainen.
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Jun 18, 2013 18:09:44 GMT 3
Cain ei varsinaisesti halunnut suuremmin enää keskustella kiistasta koboldien kanssa eikä ruvennut joko väittämään vastaan tai tukemaan Spyron mielipidettä poikasen oikeassa olosta, se olisi tuntunut hieman turhalta. Ja sitä paitsi, mielessä oli aivan toiset asiat, mistä syystä poikanen hätistettiin vankkureita tutkimaan että punainen voisi keskustella rauhassa pojan kanssa asioista jotka olivat tarpeettoman painavia ja synkkiä. Vaikka epäröikin, niin lopulta Cain onnistui kysymään kysymyksensä nulikalta, jääden sitten kuuntelemaan hermostuneena mitä tuleman pitää, ollen jonkun aikaa vain hiljaa yrittäen käsitellä mitä oli sanottu. Ei se helppoa ollut. Sentään tuo loppujen lopuksi alkoi osoittaa pikku hiljaa elämän merkkejä ja päätyi kertomaan vähän siitä mistä (Cainin nykyisestä näkökulmasta) kaikki ongelmat alkoivat, siitä päivästä kun amuletti valitsi tämän uudeksi vartijakseen. Asiasta kertominen oli raskasta, mutta jotenkin vapauttavaa ja punainen päätyikin hiljenemään hetkeksi saatuaan asiansa sanotuksi. Vaikka olikin selkeästi vielä järkytyksen vallassa jossain määrin, pahin alkoi olla ohi vaikkei sitä ehkä vielä huomannutkaan ulkoisesti.
Cain ei vaivautunut keskeyttämään natiaisen pientä purkausta, antoi nuoremman purkaa raivoaan asian suhteen. Cainin mielestä oli kuitenkin fiksumpaa antaa tällaisten tunteiden tulla esiin sen sijaan että niitä vain patoisi kunnes ne suorastaan räjähtäisivät esiin, katastrofaalisin seuraksin. Siitä punaisella oli valitettavasti kokemusta 'jälleensyntymänsä' jälkeisiltä parilta ensimmäiseltä vuodelta. Sentään sitten kun pahin näytti olevan ohi Cain päästi pienen kiitoksen nulikan suuntaan, mikä tuntui vähän sekoittavan natiaisen pasmoja taas. "Minä luulen että jos löisit jotain runsaasti yli tuhatvuotista lohikäärmettä kuonoon saisit vain nyrkkisi kipeäksi... tai käpäläsi jos tekisit sen lohikäärmeenä", punainen sanoi hieman hymähtäen, pienen hymynpoikasen ollessa ensimmäinen merkki pitkään aikaan siitä että pystyi tuo sentään vähän suuntautumaan asioihin positiivisestikin vielä kaiken jälkeenkin, vaikka tämän päivän aikana olikin saatu kärsiä liioista paljastuksista.
Kaikesta huolimatta Cain nyökkäsi pojan varovaiselle kysymykselle, räpytellen hieman silmiään kai selventääkseen vähän päätään. "Tämä on vähän... järkyttävää, eh, mutta, eiköhän se siitä. Kai jokin osa minusta on aina tiennyt, mutta, niin", punainen sanoi hieman haikeana, kaivaten aikoja kun kaikki oli ollut yksinkertaisempaa. Oli elämä ollut pelkän pakenemisen täyttämää kurjuutta tai ei, niin silloin kun Cain oli vain matkannut vanhuksen hengen kanssa paikasta toiseen niin eipä hänen ollut tarvinnut miettiä juuri muusta kuin selviytymisestä, aikaa ei ollut jäänyt turhia mihinkään muuhun, epäilyttäviä yksityiskohtia ei voinut pähkäillä kun sellainen pähkäily ja epävarmuus olisi saattanut viedä hengen jos Hurtta tai Armanin kätyrit olisivat tavoittaneet tämän väärässä paikassa. "Minä en sentään muista entisiä elämiäni... Jos muistaisin, ergh, kaikki tuskat ja kivut mitä, eh, edelliset minäni kokivat...", punainen sanoi värähtäen hieman, mieleen tullessa se vanha painajainen siitä kuinka hän oli kuollut useamman kerran - näin jälkikäteen tajusi että kyseessä oli vain hyvin syvälle juurtuneita muistoja menneisyydestä, entisistä elämistä. Punainen vilkaisi vankkurin suuntaan, ajatusten pikkuhiljaa alkaessa keskittyä vähän muihinkin asioihin kuin vain näihin todella synkkiin aiheisiin. "Ehm, kai pitäisi käydä katsomassa miten penikka pärjää... ainakaan se ei vielä ole tullut kirkuen ulos tai mitään", punainen sanoi ja yritti ryhdistäytyä hieman, yrittäen ottaa itseään niskasta kiinni ja keskittyä muihin asioihin pikkuhiljaa. Tieto oli ollut järkyttävä, mutta pahin alkujärkytys taisi alkaa olla ohi. Varmaan vielä joskus myöhemmin tulisi jonkunlaisia jälkishokkeja, tyyliin häiritseviä ajatuksia yö myöhällä kun ei saanut unta, mutta juuri nyt Cain halusi keskittyä ihan muuhun. Myöhemmin voisi alkaa miettiä kaikkia niitä unia jotka nyt jälkikäteen olivat paljastuneet hämäriksi muistoiksi, nyt voisi yrittää vain jatkaa elämää.
Enempiä odottelematta Cain astui vankkurin luo, pienen kompuroinnin jälkeen onnistuen kapuamaan kärryssä olevan pieneen portaan avulla kangasliepeen läpi sisälle, punaisen antaen tilaa perässätulijalle että molemmat pääsisivät turvallisesti sisälle. "Täällä on jonkun tavaroita!", penikka kuului ilmoittavan punaisen päästyä sisälle, äänessä vähän ilahtuneisuutta kun Cain näytti jo voivan vähän paremmin, poikanen oli ollut aidosti huolestunut. Näkymä vankkurin sisällä oli loppujen lopuksi sitten aika avara, kärry oli loppujen lopuksi aika iso ja siellä ei ollut paljoa ylimääräistä. Kärryn lattian keskellä oli syvennys ja reunoilla pienet korkeammalle kohoavat kohdat joilla pystyi joko istumaan tai vaikka makaamaan ilman suurempia ongelmia, jopa niin että kärryn molemmilla puolilla istui joku. Suurehko laukku lojui vaunun toisessa päässä, mitä oman muotonsa takaisinottanut poikanen parhaillaan nuuhkiskeli, sentään härkkimättä sitä sen tarkemmin. Vankkurin kolmas (tai no, neljäs jos Fezaath laskettiin mukaan) matkustaja oli parhaillaan teillä tietymättömillä, mahdollisesti jossain muualla karavaanialueella. "Tilaa täällä on ainakin", punainen sanoi tyytyväisenä, pystyen jopa seisomaan pystyssä tuolla kunhan seisoi syventymässä - ei tilaa nyt hirveästi jäänyt pään yläpuolelle, mutta pystyipä nyt kuitenkin kävelemään. Tilassa oli epämääräinen mausteiden haju joka tuntui peittävän alleen vähän kaiken, kai alkuperäinen lasti jonka jäänteitä luultavasti myytiin parhaillaan kojujen suunnalla.
|
|
|
Post by spyrre on Jun 19, 2013 16:50:08 GMT 3
"Ihan sama, se kyllä ansaitsis sen!" Tuohtunut nulikka julisti heilauttaen tuskastuneena laihoja käsivarsiaan Cainin huomauttaessa että jos poika päättäisi mennä huitaisemaan turpiin vanhaa lohikäärmettä, yksisilmäinen olento tuskin olisi se joka kokisi tästä eniten vahinkoa. No, jäisi hurja uhkaus kuinka tyhjäksi hyvänsä taisi se onnistua saamaan sentään pienen hymyn Punaisen kasvoille, Spyron puhistessa närkästystään kaikesta kauheasta vääryydestä. Pahin rellestys sentään jäi pienimuotoiseksi ja loppui lyhyeen miehen töksäyttäessä lyhyen, hiljaisen kiitoksen, saaden nulikan puolestaan jälleen huolestumaan alakuloisella ilmeellään. Se olisi saattanut hyvinkin päätyä pohtimaan lisää huitaisunarvoisia syntipukkeja paremmankaan idean puutteessa mutta onneksi Cain taisi olla hiljakseen tokenemaan päin, vaikka ei varsinaisesti hilpeältä kuulostanutkaan. Kaipa tämänkin oli vain pakko sisäistää tilanne nyt kun asiat viimein alkoivat loksahdella kohdalleen. Tosin, näistä palasista muodostuva kuva taisi kuitenkin olla kaikkea muuta kuin miellyttävä. "Eh... hitto. Se vielä puuttuiskin" poika jupisi itsekin hieman värähtäen miehen pohtiessa "edellisiä elämiään" joita ei kuitenkaan onnekseen muistanut. Ajatus oli varsin hämmentävä ja nulikan olikin jokseenkin vaikea hahmottaa asiaa kokonaisuudessaan mutta joka tapauksessa aihe sai sen varsin levottomaksi. Olisi varmaan kauheaa muistaa kokeneensa jotakin... tuollaista jo monta kertaa aikaisemminkin (vaikka mistä sitä tiesi vaikka osa "edellisistä" olisikin ollut laadultaan huomattavasti mukavampia?) .... kuinkahan vanha Cain sitten edes loppujen lopuksi oli? Olihan ihminen lyhytikäisempi kuin lohikäärme luonnostaankin, mutta jos näitä ihmisikiä oli jo ehtinyt kertyä useampikin... Purppuratukka pudisti hämmentyneenä päätään selkeyttääkseen ajatuksiaan ja nostaen sitten katseensa Cainin kääntäessä viimein aiheen kenties punnitustikin takaisin huomattavasti helpompiin aiheisiin päätyessään toteamaan että olisi varmaan parasta mennä tarkistamaan miten Fezaath pärjäsi. Nulikka huokasi vieläkin hieman ahdistuneesti raaputtaen takaraivoaan mutta nyökkäsi sitten ennen kuin kumartui hieman vaiteliaana nostamaan nyyttinsä jälleen maasta ja seuraamaan Punaista vankureille. Ajatuksia ja kriisejä oli tähän hätään jälleen enemmän kuin tarpeeksi, mutta kaipa Cain tuntui silti ottavan tilanteen yllättävän hyvin. Tekisi varmasti ihan hyvää itse kullekin työntää ne kaikkein vaikeimmat aiheet hetkeksi mielestään. Sitäpaitsi Fezaathista ei kyllä ollut kuulunut nyt hetkeen mitään...
Purppuratukka silmäili vankkureita hetken punnitsevasti kunnes viimein kapusi Cainin perässä sisälle siristellen hieman silmiään hämärissä sisätiloissa. Olivat odotukset millaiset hyvänsä Spyrolla ei lopulta tuntunut olevan ainakaan suurempaa valittamista sen jäädessä oviaukon tuntumaan katselemaan uteliaana ympärilleen vaikka sisällä leijuva mausteiden haju saikin sen irvistämään hieman. "Haisee oudolle" poika kommentoi heilauttaen kättään lähinnä mielenosoituksellisesti kasvojensa edessä ennen kuin käänsi huomionsa ilmeisesti jotakin löytäneen lohikäärmeenpoikasen suuntaan. Ainakaan vankkurin neljättä asukasta ei näkynyt, mutta tämä oli ilmeisestikin jo käynyt jättämässä tavaransa jälkeensä päätellen siitä kuinka Fezaath parhaillaan tutkaili jotain. "Älä vaan ota niitä" se varoitti varmuuden vuoksi, hoksaten sitten poikasen ottaneen jälleen oman olomuotonsa joka sai aikaan jälleen pienen huolestuneen kulmien kurtistuksen pojan kuitenkaan lopulta kommentoimatta vilkaistuaan ohimennen Cainin suuntaan joka puolestaan ei tuntunut piittaavan. Ehh... no, ainakin Fezaath olisi poissa yleisistä silmistä täällä sisällä... ja ellei olisi hyvin kiero tapaus ehkä Erlachkaan ei olisi tilanteen tietäessään tunkenut heitä samaan kärryyn jonkun mielipuolen kanssa, eihän? Luulisi että amuletin kantajaa kohdeltaisiin sentään tuota paremmiin, vaikka Spyro ei toistaiseksi ollutkaan aivan vakuuttunut kaikkien osapuolien motiiveista saatuaan juuri yllättäen varsin epämiellyttävän paljastuksen kirouksenkin alkuperästä. Poika nyökkäsi kuitenkin Punaisen toteamukseen tilavuudesta tutkiskellessaan sisätiloja katseellaan kunnes viimein taisi päätyä kelpuuttamaan paikan ja laskemaan nyyttinsä jonnekin seinän viereen.
"On täällä paremmin tilaa kun luulin, en olekaan ennen käyny sisällä tällasessa! Eipä tarvitsekaan ainakaan juosta hevosten perässä tai mitään" se kommentoi hieman jännittyneenä katsellen hieman kaikkea kuin jotakin uutta ja varsin jännää, vaikka vilkuilikin vielä hieman epävarmasti vieraita tavaroita vankkurin toisella laidalla. "...kukahan se neljäs täällä sitten on? Toivottavasti ei kukaan kauhean outo jos joudutaan olemaan samassa koko matka" pohdiskeltiin hieman matalammalla äänellä, nulikan aivastaessa repliikin päätteeksi ilmeisesti mausteiden hajun käydessä tämän nenään. "Hitto, eihän täällä haistakaan yhtään mitään" se päätyi purnaamaan hieman, päästäen pienen turhautuneen kirouksen pyyhkäistessään kutisevaa nenänpieltään hihaansa. No, jos mitään ei voitu edes haistaa ja vieraan tavaroita tuskin kannattaisi alkaa penkomaan, eiköhän tämän henkilöllisyys paljastuisi vasta kun tämä laittaisi naamansa esiin jostain. "Olispa ne vaan päästäny Samaelin tänne mielummin myös" tuhahdettiin vielä, ilmeisestikin hieman varovaisella kannalla muukalaisen suhteen. Vaikka Spyro ei alunperin ollut suippokorvasta niin perustanutkaan, oli tämä sentään osoittautunut aivan mukiinmeneväksi tapaukseksi ja tuttu naama olisi ollut jokseenkin tervetullut. Tämä uusi hiippari taas saattaisi olla lopulta kuka ja millainen hyvänsä, kaipa ainoa asia jonka he tästä edes tiesivät oli ettei tämä jostain syystä voinut sitää haltioita... mikä kieltämättä kuulosti jo hieman epäilyttävältä purppuratukan korvaan. Tosin, kaipa se oli suhtautunut jo oletusarvoisesti melkoisella skeptisyydellä lähes kaikkeen uuteen, joten kuka tiesi vaikka uusi matkatoverikin osoittautuisi miellyttävämmäksi kuin oli odotettu. Kenties.
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Jun 20, 2013 20:44:38 GMT 3
Synkät pilvet punaisen mielessä alkoivat pikkuhiljaa jos nyt ei väistyä tyystin, niin sentään pilvet alkoivat pikku hiljaa repeilemään ja Cain alkoi olla jo vähän eloisamman näköinen, onnistuipa tuo vähäsen vitsailemaan pojan uhkaukselle tintata ikivanhaa lohikäärmettä jos se olisi nyt ollut naaman edessä. Tosin tuo ei silti halunnut miettiä sen kummemmin entisiä 'miniään', ajatus ei nyt kuitenkaan ollut ehkä niitä kaikkein miellyttävimpiä. Onneksi ei sentään muistanut mitään tarkemmin, ainoa asia mikä tuolla oli viitannut mihinkään sellaiseen olivat epämääräiset unet... ja, no, lohikäärmeen vaistot jotka tuolla lähtivät välittömästi pelaamaan muutoksen jälkeen, mutta eipä Cain alunperin tajunnut mistä nämä tulivat, luullen vain amuletin auttavan vartijaansa alkuun. Ajatukseen liittyi myös se hieman huolestuttava sivuviite, että kuinka vanha hän sitten itse asiassa olikaan, pitäisikö hänen suhtautua itseensä ties kuinka vanhana vai...? Tosin, henkisesti hän tunsi itsensä, no, nuoreksi punaiseksi lohikäärmeeksi joten Cain arveli sangen suorasukaisesti että turha sitä oli ruveta mitään syvempiä miettimään aiheesta - tärkeämpi keskittyä siihen mitä on, kuin siihen mitä oli. "Tämä on aika monimutkaista, eh", Cain tuumasi päätään pudistellen ennen kuin alkoi pikku hiljaa keskittyä muihin huolenaiheisiin kuten esimerkiksi vankkurin sisuksissa tälläkin hetkellä oleskelevaan Fezaathiin. Cain johdattikin kaksikon vankkuria peittävän kankaan alle ja sen alla odottavaan pimeyteen.
Cain ei reagoinut ihan niin voimakkaasti kuin Spyro mausteiden vahvaan hajuun, mitä nyt nyrpästi hieman nenäänsä ja niiskaisi aina silloin tällöin. Punaista yllätti oikeastaan miten häntä vähän ärsytti ettei hajuaisti ollut juuri nyt kovin hyödyllinen, se oli hyvin... lohikäärmemäinen tuntemus. Ei siinä mitään outoa sinänsä ollut ettei olento jolla oli tarkka hajuaisti ei pitänyt siitä että kyseistä aistia haittasi jokin, mutta se ei yleensä ollut jotain mistä Cain olisi juurikaan välittänyt. Ehkäpä se että hän oli nyt vihdoin viimein saanut vahvistuksen ettei ollut ikinä ihminen ollutkaan sai Cainin käyttäytymään hieman lohikäärmemäisemmin? "Varmaan Erlach piti täällä mausteita jossakin aiemmassa vaiheessa... Hänen mieleensä ei tainnut juolahtaa että se kävisi vähän aistien päälle", punainen tuhahti hieman ja niiskaisi, reagoiden hieman eri tavalla hajuun kuin natiainen. Cain arveli että kyseessä oli rehellinen unohdus, vaikka Erlach olikin kirottu lohikäärme, niin, no, hän oli ollut aika kauan ihmisen aisteilla varustettuna eikä olisi ollut suuri ihme että tämä ei ollut ajatellut että vahvasta mausteiden hajusta olisi vähän haittaa. "Vähän... sääli", punainen sanoi epävarmana, vähän hämmentyneenä yllättävästä myötätunnon pistosta kirottua lohikäärmettä kohtaan, aiemmin hän oli ajatellut näitä suhteellisen neutraalisti...? Punainen tajusi että hän oli jo alkanut ajatella hieman eri lailla jo ihan kuultuaan mitä oli ollut, jotain mihin Cain ei tiennyt miten suhtautua.
Punapää nyökkäsi vahvistavasti pojan komentoon penikalle, joka vilkaisi vanhempia lohikäärmeitä ja nyökkäsi hetken kuluttua, pitäen etäisyytensä tuntemattoman kanssamatkustajan laukusta, nuuhkien vain. Punainen vilkaisi nulikkaa tämän ihastellessa tilavaa vankkuria, nyökäten sitten. "Aika tilava... Varmaan sen takia että tämä on yleensä enemmän rahtia kuin matkustajia varten, tarvitsee enemmän tilaa. Eh, ihan mukava kuitenkin", Cain totesi, kopauttaen pari kertaa laidolla olevia korkeampia kohtia. Niillä ei valitettavasti ollut pehmusteita, mutta olihan lohikäärmeillä mukana jonkunlaista tavaraa jota voisi nakata pehmusteeksi. Ja Samaelilla oli teltat joissa voisi nukkua pysähdyspaikoilla. Cain kohautti olkiaan pojan miettiessä tuntematonta, mistäs sitä tiesi. "En usko että meillä olisi tarpeeksi tuuria että se ei olisi outo", punainen totesi vähän tuhahtaen, mutta virnisti kuitenkin jälkikäteen. "Tosin saa nähdä kummat ovat oudompia: me sen mielestä, vai se meidän mielestä", hymähdettiin.
Cain nyökkäsi pojan turhautuneisuudelle hajujen suhteen, ja poikasen suunnaltakin kuuluva aivastus taisi olla myös yhtymistä yleiseen mielipiteeseen. "Pitäisiköhän noiden aukkojen antaa olla vähän auki jonkun aikaa", punainen pohti, ja aukaisi hieman oviaukkoa, väkertäen sen kanssa hetken kunnes sai sen pysymään auki. "Olisihan se ollut mukavampaa. Tiedä sitten millainen tämä vieras on... Ehkä sen voi saada tottumaan Samaeliin", Cain mietti työskentelynsä lomasta ennen kuin katsoi hyväksyvästi kättensä jälkeä ja kääntyi takaisin muiden puoleen. "Pysy sitten poissa tästä", Cain varoitti poikasta ja osoitti avonaiseen aukkoon, pienen valkoisen nyökätessä. "Joo joo", poikanen sanoi ehkä vähemmän kuin vakuuttavasti, mutta siirtyi kuitenkin vähän syvemmälle vankkurien sisälle, loikaten 'penkki' osion päälle ja ryhtyen vähän raapimaan kuonoaan, kai yrittäen päästä mausteiden hajusta eroon. Pieni tuulenvire joka tuli aukosta oli ihan virkistävä, ja kai jossakin vaiheessa se alkaisi hajoittaa mausteiden hajua, muttei vielä.
"Egh, pitäisiköhän käydä siellä kojulla nytten... Olisi vähän nälkäkin", Cain pohti, laskien reppunsa hetken mietittyään vankkurin lattialle - jos vieraskin oli päättänyt jättää omat tavaransa sinne, ei punainenkaan nähnyt mitään syytä miksi ei olisi tehnyt niin.
|
|