|
Post by Sankari on Mar 18, 2013 1:43:57 GMT 3
//Eipä vastaukseen mennytkään kuin reilu kuukausi, eikä se myöskään liene järin pitkä, mutta vaikea sitä olisi mennä venyttämäänkään. Toivottavasti et pahastu hitaasta vastaustahdista // Viittoillessaan Vael toivoi, että bardi ja lohikäärme eivät vain juuri parasta aikaa lentelisi aivan linnoituksen toisella puolella. Näin ei kuitenkaan onneksi ollut asianlaita, vaan lohikäärme rekisteröi pakenevan Kadanin ja hänen laitteensa. Sen syöstessä liekkejä laitetta päin Vael kaivoi tyytyväisenä miekkansa esiin. Kieltämättä tulen syökseminen oli kyllä erittäin hyödyllinen taito. Vaelin henkilökohtainen mielipide oli kuitenkin se, että miekkailu oli hauskempaa. Laite ei laskeutunut alas mitenkään erityisen kevyesti. Ensin se iskeytyi voimalla katonreunaan, kääntyi ympäri ja lopulta syöksyi raskaasti huoneen lattialle. Kadan olisi vastaavan jälkeen enää tuskin hengissä. Kuolema olisi kaiketi kuitenkin syytä varmistaa. Vael otti muutaman askeleen entistä kuumailmapalloa kohden. Enempää hän ei ehtinyt. Silloin laite nimittäin räjähti. Vael lensi räjähdyksen voimasta maahan, mutta kaikki luut vaikuttivat kuitenkin säilyneen ehjinä. Hän ei ollut onneksi ehtinyt tarpeeksi lähelle. ”Tästähän alkaa jo melkein tulla tapa”, hän mutisi itsekseen noustessaan. Ensin se hydra ja nyt tämä. No, aina ei voi voittaa. Bardi olisi hänestä kuitenkin varmasti huolissaan, joten hän heilautti katonreunalle laskeutuneelle lohikäärmeelle ja hänen selässään istuvalle Zachille rauhoittavasti kättään. ”Sinne taisi sitten mennä se Kadan. Nyt sitten varmaan pitäisi keksiä mitä seuraavaksi tehdään. Ovatkohan muut ehtineet ottaa jo ne velhot hengiltä vai pitääkö sekin käydä hoitamassa itse? En suuremmin innostu ajatuksesta, että niitä hirviöitä yhä ilmestyisi jostain lisää.” Vael otti muutaman kokeilevan askeleen. Jalatkin vaikuttivat yhä suurin piirtein liikkuvan niin kuin niiden piti, mutta ravaaminen ympäri linnaa ties missä koloissa piileskelevien velhojen perässä ei juuri tällä hetkellä suuremmin innostanut. ”Osaatkos sinä herra lohikäärme muuten vähän valaista, mitä täällä oikein on ollut meneillään? Ilmeisesti tämä Kadan oli vain melko tavallinen suuruudenhullu ja hänet on nyt hoideltu ja sen pituinen se. Aina välillä esiin kuitenkin nousevat nämä Armanit vai mitä ne nyt olivat, joista tuo bardi ainakin kovasti höpisee, joista olisi varmaankin ihan mielenkiintoista tietää lisää. Jos ne vaikka punovat lisää juonia jossain? Miten ne muuten saivat sinut vangittua, jos saan tiedustella?”
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Mar 18, 2013 22:07:38 GMT 3
((E, itelläkin on välillä melko hitaana vastailu. )) "Tuo näytti kivuliaalta", Zach totesi irvistäen nähdessään laitteen räjähtävän, peittäen silmänsä mahdollisilta sirpaleilta, lohikäärmeen seuratessa esimerkkiä. Olkootkin suomupanssarin suojaama, niin silmät olivat aina heikko kohta lohikäärmeillä, ei siitä mihinkään päässyt. "Selvisiköhän ryökäle hengissä...", bardi mietti ääneen. "Et kuulosta erityisen huolestuneelta", peto huomautti, vilkaisten ratsastajaansa joka lähinnä kohautti olkiaan. Ei tuo erityisemmin pitänyt soturista, joten huolettomuus tämän kohtalon suhteen tuskin tuli yllätyksenä. "Hän vain raahasi minut mukaansa jotain ihmeen 'kadonneita' sanoja etsimään, vai mitä ne nyt olivatkaan", Zach totesi kohauttaen olkiaan uudemman kerran. Lohikäärme näytti mietteliäältä ikään kuin olisi muistanut jotakin aiheeseen liittyvää, mutta keskeytti itsensä huomatessaan alhaalta liikettä. "Ah. Hän on hengissä", lohikäärme totesi ja viittasi kynnellään ylös nousseeseen ja heiluttelevaan soturiin. "Kaippa hän on selviytyjä", bardi mutisi. Kohta saisi varmaan kuunnella kerskailua tai jotain. Loppujen lopuksi Vael huuteli yllättävän vähän kerskailuja, esittäen ihan loogisen kysymyksen velhoista. Lohikäärme keskittyi hetkeksi nuuhkimaan ilmaa, nyrpisti kuonoaan hetkeksi ja katsoi vähän aikaa ympärilleen ennen kuin siirsi katseensa takaisin alhaalla seisoskelevaan mieheen, Zachin ollessa vain katselija tällä hetkellä, tuolla kun ei ollut sen suurempaa keinoa selvitellä asiaa. "Epäilen että kovin montaa velhoa et löydä hengissä linnoituksen sisältä...", lohikäärme sanoi, vilkuillen aina silloin tällöin eri suuntiin, ikään kuin tuo olisi etsiskellyt jotain. "Kaippa kääpiöt ja koboldit ovat jo saaneet useimmat niistä kiinni", bardi mietti ääneen, seuraten hetken katseellaan minne iso lisko katseli, mutta ei tuo erottanut mitään sen kummempaa. Mitähän se oli haistanut kun nyt selkeästi etsiskeli jotain? Lisko tosin jätti hetkeksi etsintänsä sikseen kun Vael esitti sarjan lisäkysymyksiä, kääntäen päänsä irvistyksen kera soturin suuntaan. "En ole mikään herra", lohikäärme kivahti päätän nakkoen, bardin meinatessa hieman horjahtaa äkkinäisen liikkeen johdosta. Yllätyskin vähän vaikutti asiaan ja Zach pikaisesti katsoikin vähän tarkemmin lohikäärmettä, yrittäen miettiä mistä sitä nyt edes erottaisi sen että, tuota, lohikäärme olikin niin sanotusti 'rouva' 'herran' sijaan. Ehkä se oli vähän sirompi kuin mitä miespuolinen olisi ollut? Tosin, mistä sitä nyt erottaisi, olento oli kuitenkin laihuudestaan huolimatta melko riskin ja ylipäätään vankan näköinen. Vaikea sitä oli mieltää minään muuna kuin, no, lohikäärmeenä. "Sinuna en miettisi Armaneita turhan paljoa, ihminen. Täällä heillä ei ole paljoa valtaa, eikä hirveästi täten uhkaakaan, mutta jos oikeasti lähdet heidän perään Sedestiaan asti, mistä he tulevat, tulet törmäämään mitä moninaisempiin ongelmiin. He ovat aatelissuku ja heillä on aatellisuvun valta ja asema, lähtisit syyttämään heitä avoimesti tai yrittämään kammeta heitä alas, he tuhoaisivat sinut. Minkä takia he taas ovat vaarallisia...", lohikäärme kertoi, jatkaen vilkuiluaan ja näyttäen siltä että huomasi jotain päätellen lyhyestä virneestä tuon naamalla tuon jäädessä katsomaan yhtä kohtaa katolla hetken ajaksi. Bardi ihmetteli mitä siellä oli ja tuijotti siihen suuntaan, yllätyksekseen huomaten hyvin maastoutuneen käärmeen piileskivän katon reunalla. Ennen kuin Zach ehti kummemmin reagoida tähän niin äkkiä lohikäärme loikkasi paikaltaan käärmeen viereen (pudottaen samalla kasan kattotiiliä lähelle soturia) ja nappasi tämän kynsiinsä, päätyen sitten roikottamaan tätä ylös alaisin pudotuksen yläpuolella ja ravisteli tätä myös syystä tai toisesta. "...eräs muu voi kertoa siitä paremmin. Kuhan tämä ruoja nyt suostuu ottamaan muodon jossa se voi puhua", lohikäärme totesi vahingoniloisena ja ravisteli käärmettä joka taisi olla vanha tuttu soturille ja bardille. "Armanit onnistuivat kaappaamaan minut ollessani lentämässä - heillä on näitä lentäviä petoja, wyvernejäköhän ne nyt olivat, ja kaksi sellaista ratsastajineen yllätti minut ja pakotti minut laskeutumaan keskelle heidän joukkojaan. Eipä sitä voinut paljoa tehdä", lohikäärme jutteli ravistellessaan käärmettä joka näytti alkavan kasvaa ja itse asiassa kasvattaa jonkunlaista sulkaharjaa ja höyhenpeitteisiä siipiä (joilla tuo yritti kammeta parhaansa mukaan lohikäärmeen kynsiä irti tuosta, mutta olennolla ei ollut läheskään tarpeeksi voimaa suureen petoon verrattuna). Lopulta riuhdottavana oleva käärme oli ehkä neljä metriä pitkä ihmisen jalan paksuinen keskimäärin ja sulkaharjainen. Siivet ja käärmeen niskaa peittävä sulkaharja olivat melko kirkkaan värisiä, enimmäkseen vihreitä mutta punaisiakin sulkia oli siellä täällä. Suomut itsessään olivat vähän tummempia, mutta melko eksoottiset värit tuolla oli joka tapauksessa, paljastaen aika ilmiselvästi otuksen tulevan melko kaukaa. Olento sähisi hädissään lohikäärmeen vain heilutellessa otusta sinne tänne (joskin hitaammin nytten, otus kuitenkin painoi varmaan sata kiloa tai vähän enemmän) ja itse asiassa kuulosti hieman siltä että tuo olisi jopa sanonut jotain. "Ppppääässsshtä irrrti!", oli itse asiassa mitä otus sihisi bardin suureksi yllätykseksi - ja lohikäärme totteli, irrottaen otteensa ja pudottaen älähtävän käärmeen alas. Sulkia lensi ilmaan kun käärme tömähti maahan ja oli soturin lähellä sekavaisessa kasassa. "Au", kuului olennon suunnalta. "Kysy siltä lisää", lohikäärme huikkasi. Bardi katsoi koko näytelmää vähän epävarmana. ((Kärmeksestä on itse asiassa kuvasta : myrkmeren.proboards.com/index.cgi?action=display&board=galleria&thread=1959&page=1#35065 <- toinen kuva tuolla)) ((Ja vuoro venyi :I)) ((edit: unohtu kuvailla käärmeen värejä...))
|
|
|
Post by Sankari on May 31, 2013 10:56:50 GMT 3
//Tällä kertaa vastaamiseen menikin sitten vain vaivaiset kaksi ja puoli kuukautta. Jatkossakin voi kulua pitkiä aikoja, mutta tarkoitus olisi siitä huolimatta jatkaa pelaamista. Toivottavasti hidas vastaustahti ei haittaa aivan kauheasti.// Vai oli lohikäärme rouva. No, aivan vapaasti, vaikka pirustako hänen olisi pitänyt päätellä, kumpaa sukupuolta lohikäärme edusti. Iso ja suomuinen se oli siitä huolimatta. Todellisuudessa Vael ei oikeastaan liiemmin ollut ajatellut lohikäärmeillä mitään sen kummempia sukupuolia edes olevan. Eipä hän tosin ollut muutenkaan juuri uhrannut aikaa lohikäärmeiden olemusten pohtimiseen. Tai niiden pohtimiseen muutenkaan. Onneksi asiaan ei kuitenkaan takerruttu sen pidemmäksi aikaa, vaan lohikäärme jatkoi eteenpäin. Vael murahti itsekseen kuitenkin vähän pettyneenä kuullessaan lohikäärmeen järkeilevän päätelmän, että suurin osa velhoista oli jo napattu. Varmaan se oli kylläkin totta, vaikka olisihan sen vielä voinut käydä tarkistamassa. Äsken uusi ajojahti ei kylläkään ollut vielä kauheasti innostanut, mutta nyt, kun sitä oikeastaan mietti, eikö Kadanin nappaaminen oli lopulta käynyt vähän turhankin helposti? Räjähdyksessäkään ei ollut käynyt sen kummemmin, joten ehkä sitä olisi kuitenkin voinut käydä haastamassa riitaa vielä muutaman velhonkin kanssa. Samalla olisi ainakin varmistunut, että ne kaikki myös tulivat napatuiksi. Mutta toisaalta, Vael kyllä luotti kääpiöihin ja koboldeihin, olivathan nämä kuitenkin hoitaneet osansa tähän asti mallikkaasti. Lohikäärmekin jatkoi yhä jutteluaan, vaikka ei kovin paljon kertonutkaan. Sitten sen huomio näytti kiinnittyvän hetkeksi muualle ja seurasi tapahtumaketju, jonka jälkeen sillä oli käsissään pieni käärme. Sama käärme, joka oli johdattanut heidät sinne tunneliin. Pienen ravistelun jälkeen käärme alkoi kuitenkin kasvaa. Lopullinen muoto ei tosin Vaelin mielestä ollut juuri sen vaikuttavampi kuin alkuperäinenkään, vaikka olikin suurempi ja sulkaisempi, mutta oli se siitä huolimatta tietenkin parempi kuin se muoto, jonka se oli ohimennen vaihtanut ylleen siellä metsässä. Se heilui lohikäärmeen kynsissä jotenkin säälittävästi ja yritti päästä irti, mutta päätyikin lopulta vain Vaelin jalkojen juureen. Lohikäärmeen kehotukseen kysyä siltä lisää soturi tarttui ilomielin, vaikkei ollutkaan aivan varma, mitä siltä kannattaisi kysyä. Ensimmäinen kysymys oli kuitenkin melko itsestään selvä ja tuli siihen mukaan sitten joukko muitakin. ”Niin, että kuka hitto sinä sitten olet? Tai siis mikä, ja mitä sinä teet täällä? Liitytkö sinäkin jotenkin niihin Armaneihin? Oliko tarkoituksenasi aiheuttaa meille jonkinlaisia vaikeuksia?
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Jun 1, 2013 13:02:16 GMT 3
((Aina ei vain ehdi vastailla, ymmärrän sen ihan täysin.))
Zach oli vähän alentunut omaan uuteen asemaansa tapahtumien passiivisena tarkkailijana, hänestä tuntui että häneltä ei oikein nyt odotettu hirveästi. Taistelu oli ohi ja kaiken kukkuraksi näytti siltä että tällä hetkellä huomion keskipistenä oli omituinen sulkakäärme. Ei bardikaan suhtautunut pelolla tulokkaaseen, mutta tuon kyllä täytyi myöntää että omituinen matelija oli vähän hermostuttava. No, eipä sille mitään voi, mies ajatteli ja keskittyi kuuntelemaan miten käärme vastaisisi soturin kysymyksiin, nojaten hieman eteenpäin kuullakseen ja nähdäkseen paremmin. Lohikäärmekin oli asettunut mahdollisimman mukavaan asentoon ikäänkuin katsoakseen jonkunlaista näytöstä. Tämä selvästikin tiesi minkälainen otus käärme oli, ja oletti tulossa olevan jonkunlaisen näytöksen.
Käärme ei heti alkanut vastailla kysymyksiin vaan puisteli päätään hetken ajan, kai selventääkseen sitä vähän äskeisen ravistelun jäljiltä. Sitten tuo nosti 'yläruumiinsa' ylös, nostaen päänsä suurinpiirtein soturin silmien tasolle. Olento hieman puisteli harjaansa ja siipiään, yrittäen saada niitä puhtaammiksi putouksen jäljiltä ennen kuin lopulta edes aikoi vastata mitään. "Ensssikssikin, en tossiaaankaan ole Armanien yssstävä!", käärme aloitti vähän loukkaantuneena olettaen että miehen kysymykseen liittyi jonkun sorttinen syytös, ruumiin samalla heiluessa ikään kuin tuulessa. Tuo näytti hetken mietteliäältä, alkoi äkkiä toistaa viimeksi sanomaansa sanaa parin sekunnin välein. "Yssstävä. Ysstävä. Ystävä. Noin. Parempi", käärmeen sihisevä ääni alkoi pikkuhiljaa kuulostaa vähemmän sihisevältä, äänen oikeastaan alkaen kuulostaa siltä ettei se oikein kuulunut samalle olennolle kuin joka puhui. "Kuitenkin! Minulla on ollut aikojen kuluessa monia nimiä, mutta tällä hetkellä... voit kutsua minua Gistiksi", käärme esittäytyi, tehden kumarrusta matkivan liikkeen, jotain mikä näytti sangen oudolta. "Ja kysymyss siitä mikä olen, ah, se onkin moni- shhgk!", käärme aloitti mahtipontisesti (ja sihahdellen edelleen satunnaisesti, mutta kait se oli vaikea päästä tuollaisista asioista täysin eroon) mutta joutui keskeyttämään älähdyksen keralla saadessaan tiilen päähänsä, lohikäärmeen irrotettua kattotiilen ja viskattua sillä tätä. "Lopeta liioittelu. Se on eräänlainen muinainen henkiolento. Ja sitä kannattaa kutsua ihan vain Käärmeeksi, ruoja vaihtelee nimeään ihan liian usein", lohikäärme valotti asiaa, katsoen huvittuneena kuinka sulkakäärme näytti olevan vähän... käärmeissään keskeytyksestä. "Hmmph! Nuori tulikäärme on kuitenkin periaatteessa oikeassa", sulkakäärme vahvisti vähän happamana hetken kuluttua, alkaen kiertää soturia, käyttäen siipiään käsien tapaan puhuessaan, heilutellen niitä puheen vahvistukseksi. "Minä autoin teitä koska olin palveluksen velkaa tälle kiittämättömälle", käärme sanoi viitaten tympääntyneenä huvittuneen lohikäärmeen suuntaan, pysähtyen sitten katsomaan soturia. "Älä jää velkaa lohikäärmeille mokomat eivät tunne yhtään kiitollisuutta kun autat heitä", käärme valitteli, saaden lohikäärmeen tuhahtamaan. "Minä en nähnyt sinua taistelemassa tuolla", lohikäärme heitti väliin, sulkakäärmeen teeskennellen kuin ei olisi edes kuullut mokomaa.
"Ja... yritin myös täyttää velkaani eräälle toiselle myös...", Gistiksi itseään kutsunut sanoi salaperäisesti, saaden katon päällä olevan lohikäärmeen näyttämään vähän huolestuneelta. "Ah, kuulehan... Zachan se oli? Nyt olisi hyvä aika kertoa mistä tunsin isoisäsi..", lohikäärme sanoi ja enenn kuin bardi ehti reagoida, olento nousi siivilleen ja kantoi kaksikon pois soturin ja käärmeen lähettyviltä, lennättäen itsensä rastastajineen aivan eri osaan kattoa, haluten näköjään puhua ihan kahdestaan bardin kanssa, mistä se sitten olikaan. "Tervemenoa", käärme tuhahti.
|
|
|
Post by Sankari on Sept 3, 2013 4:50:16 GMT 3
Vael kuunteli sulkakäärmeen ja lohikäärmeen jutustelua ja keskinäistä nahistelua juuri puuttumatta puheeseen. Ei hän tosin tähän uuteen tuttavuuteen vieläkään suuremmin luottanut, mutta eipä tuttavuus varsinaisesti vaikuttanut kovin uhkaavaltakaan sulkineen päivineen. Oli sitten henkiolento tai ei, Vaelin henkilö kohtainen mielipide käärmeestä oli, että se siipineen ja höyhenineen näytti melko hölmöltä. Käärmeen mutinoille lohikäärmeiden kiittämättömyydestä Vael kuitenkin hörähteli hyväksyvästi. Lohikäärmeet eivät hänestäkään vaikuttaneet aivan miltään kiitollisuuden perikuvilta, vaikka muuten olivatkin aivan kelpo otuksia. Ylipäänsä soturin keskittyminen sananvaihtoon oli kuitenkin melko puolivillaista, mutta käärmeen salaperäinen toteamus jostain velkojen maksusta ja lohikäärmeen pako bardin kanssa katon toiselle puolelle saivat soturin mielenkiinnon heräämään.
”Aika nopeasti nuo katosivat heti, kun mainitsit tästä jostain toisesta velasta”, Vael totesi jäätyään kahden käärmeen kanssa, joka luikerteli edelleen paikoillaan näyttäen Soturin näkökulmasta myös edelleen yhtä huvittavalta. Kieltämättä tämän reissun aikana oli kyllä ehditty kohtaamaan monenlaisia otuksia: Peikkoja, koboldeja, hirviöitä, kääpiöitä, hiisiä, demoni ja viimeisimpänä sitten tämä matelijakolmikko, mutta kyllä edessä kiemurteleva käärmeentapainen taisi kuitenkin olla se koko joukon kummallisin yksilö. Sulat ja käärmeet – eivät ne vain kuuluneet yhteen. Vaikkakin ilmeisesti nyt kuuluivat. ”Liittyykö siihen jotain mitä bardin ei kannata tietää vai ovatko juttusi vain niin tylsiä, etteivät he tahdo kuunnella niitä?” Vael naurahti omalle vitsilleen. ”No, vitsi vitsinä. Mutta siis, onko tämä sinun velanaksusikin jollain tavoin sidoksissa niihin bardin isoisän seikkailuihin tai sen tapaisiin. Eikös Zach selittänytkin jotain sen tapaista, että hänen isoisänsä ei ollut enää viimeisinä päivinään mieleltään täysin vakaa tai jotain sinnepäin”, hän mietti ääneen, mutta jätti tarkemmat pohdinnat kuitenkin lopulta sikseen. Ylenpalttinen ajattelu ei ollut hänen mieliharrastuksiaan. Sen sijaan toiminta sopi hänelle paljon paremmin. ”Näköjään tässä kuitenkin joudutaan vähän odottelemaan, että kerro vain kaikin mokomin tästä velkojenmaksustasi ja siitä mitä tiedät kaikkeen siihen liittyen mitä täällä on ollut tekeillä.
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Sept 4, 2013 11:26:16 GMT 3
((en muuten näe heittomerkkejäsi jostakin syystä, käytätkö jotain erikoisnäppäimistöä jossa ne on britti-versioina? vai muuttaako sulla joku tekstinkäsittely-ohjelma ne sellaisiksi? ne on kyllä ennen näkynyt tälläkin koneella mutta varmaan joku windowsin päivitys tai jotain on ryssinyt merkistöt kun en enää näe niitä, huomasin eilen kun rupesin tutkailemaan vuoroa ja vilkuilin vanhemmatkin vuorot läpi))
Käärme siirsi katseensa soturiin tämän alkaessa puhumaan lohikäärmeen kannettua bardin pois omista syistään, erikoisen matelijan pitäessä päätään vähän aikaa kenossa ennen kuin jatkoi soturin kiertelyä. "Lohikäärmet rrakasstavat salaisuuksiaan", olento sanoi, painottaen keskittäistä sanaa sangen runsaasti. Äänessä oli lievän huvittunut sävy, outo käärme ei kait pitänyt salaisuuksia niin ihmeellisinä kuin lohikäärmeet pitivät. Mutta kunnioitti asiaa kuitenkin tarpeeksi ettei ruvennut selittämään tarkemmin mistä oli kyse, sillä enempää tuo ei asiasta sanonut. Otus ei kai osannut pysyä aloillaan suurimpaa osaa ajasta kun tuo vain jatkuvasti luikerteli soturin ympärillä, pitäen katseensa tässä koko ajan. Oli myös sangen oudon näköistä kun tuo aina välillä naputteli leukaansa siipiensä sulkien välistä näkyvillä luisilla kynsillä, kai yrittäen näyttää kovastikin mietteliäältä. Olento katsoi soturia pää hieman kenossa ja peräti pysähtyikin hetkeksi tämän heittäessä huonon vitsinsä, käärmeen kai yrittäessä hieman arvioida miestä. "En sanoisi että bardin isoisä olisi ollut mieleltään epävakaa", Gist korjasi miehen mielipidettä, heilauttaen siipeään tavalla jonka oli kait tarkoitus korostaa toruvaa sävyä. Hetken kuluttua tuo kuitenkin nyökkäsi antaakseen jonkinlaisen vahvistuksen soturin arveluille. "Velanmaksuni liittyy tämän Zachin sukuun, kyllä", käärme totesi nyökkäillen ja ilmaa lipoen, jatkaen sitten levotonta liikuskeluaan jälleen kerran, tuhahtaen hieman kun soturi ehdotti pientä turinasessiota.
"Epäilen että ssinä ja bardi ette enää tule matkaamaan yhdessä tämän jälkeen. Oli sinulla ja bardilla mitä sopimuksia nyt sitten olikaan, niin Szhethanokin sanottavat luultavasti vakuuttavat tämän Zachin siitä että hänen tarvitsee lähteä tekemään muita asioita", käärme tokaisi, ehkä pikkuriikkisen pahoittelevaan sävyyn. "Hänen perheensä asiat kuitenkin melko varmasti kiinnostavat häntä enemmän kuin mikään mitä sinä tarjoaisit", tuo vielä huomautti kaiken varalta. "Szhethanok tulee vielä luultavasti kysymään sinulta mitä haluaisit vastineeksi siitä että autoit täällä tänään, tai että haluaissitko mieluummin että hän jäisi palveluksen velkaa, mutta sen jälkeen, tusskin tulet näkemään bardia tai lohikäärmettä enää", käärme arveli hieman hajamielisesti, ollen ilmeisesti hieman muissa aatoksissa päätellen tavasta millä tuo vilkuili jossakin kauempana kuulomatkan ulkopuolella olevan bardin ja ison liskon suuntaan. Tuo tuntui ehkä hieman välttelevän tarkkaa vastailua, mutta toisaalta tuo oli kyllä ehkä hieman aikaisemmalla käytöksellään vihjannut ettei aikonut ruveta tarkemmin kertomaan yksityisasioista, joten kai se oli ymmärrettävää.
"Minä en tiedä tarkkaan mitä Kadan täällä teki", käärme äkkiä myönsi, pysähtyen jälleen kerran katsomaan soturia tarkemmin. "Yritti kai tehdä armeijaa? Hölmöllä tavalla. Eivät nuo luomukset järin ihmeellisiltä vaikuttaneet", Gist arvioi kriittiseen sävyyn, tehden toisella siivellään epämääräisen heilautuksen ulospäin. "Onnistui kaappaamaan täällä vallan mutta ei osannut hyödyntää Armanien tutkimuksia sen paremmin...idiootti varmaan", käärme puheli itsekseen, näyttäen vajoavan mietteisiinsä. Kaikki tuossa olennossa vähän viittasi siihen että tuolta oli hankala saada suoraa vastausta yhtään mihinkään, mutta ei kait niin suuri ihme kun otti huomioon miten lohikäärme oli kuvannut tuota olentoa... Huoneen ulkopuolelta alkoi kuulua liikettä, kait koboldien ja kääpiöiden joukot alkoivat pikkuhiljaa lähestyä tuota tilaa. Myös puheen äänet viittasivat siihen suuntaan että takana oli koboldeja ja kääpiöitä, liskojen raakkuvat äänet kertoivat aika suoraan näiden ollessa paikalla eikä siten ollut vaikeampi arvata ketkä olivat matalamman puheensorinan aikaan saajia.
|
|
|
Post by Sankari on Apr 5, 2014 0:24:28 GMT 3
//Pitkästä aikaa täällä taas. Täytyy myöntää, että vähän unohtui ja jäi tämä peli, kun muut kirjoitusprojektit veivät energian sillä saralla. Nyt kuitenkin hetkellisesti täällä aktiivisemmin. Tosin nyt, kun tarinan yhtä osaa ollaan ilmeisesti kohta saattamassa päätökseen, niin pitäisikö pelille pikku hiljaa alkaa nivoa jonkinlaista lopetusta, että pelille myös saadan jonkinlainen päätös, kun etenemistahti on mitä on? Lopetuksen suuntaanhan taisit ymmärtääkseni jo itsekin vähän viittailla viestissäsi? Noista heittomerkeistä en kyllä tiedä, mutta olet varmaan tässä ajassa jo selvittänyt asian.//
”Niinhän siinä varmaan käy”, Vael totesi pienen mietinnän jälkeen käärmeen arveluihin siitä, että bardin ja soturin tiet erkanisivat piakkoin. Varsinaisesti surulliseksi Vael ei tuntenut oloaan, vaikka ei hän toisaalta olisi sitä vastustanutkaan, jos yhteistyö jatkuisisikin yhä entisellä lailla. Hänellä oli kuitenkin ollut elämänsä aikana huonompiakin matkakumppaneita., jotka eivät olleet suoriutuneet aseiden kanssa edes sillä tasolla kuin Zach. No, ken tiesi, jos he kuitenkin vielä joskus tapaisivat taas. Kovin pitkään hän ei kuitenkaan asiaa miettinyt, koska Gistin ilmoitus lohikäärmeen tarjoamasta palkkiosta kiinnosti häntä huomattavasti enemmän. ”Vai, että mitä haluaisin vastineeksi”, Vael toisti hitaasti. Aiemmin hänelle ei ollut tullut mieleenkään, että lohikäärme aikoisi tarjota hänelle jonkinmoista maksua, mutta eipä häntä yhtään haitannut, jos aikoikin. ”Mitähän häneltä oikein keksisi pyytää?”, soturi sanoi mietiskellen. ”Rahallinen korvaus olisi tietysti helpoin vaihtoehto, mutta toisaalta myös kovin persoonaton sellainen. Vaikka ehkä tässä tilanteessa helpoin vaihtoehto on kuitenkin lopulta se paras.” ”Eivätpä ne hirviöt kieltämättä kovin kummoisia olleet. Tosin harvat ovat, kun vastassa olen minä”, Vael ilmoitti käärmeen esittäessä näkemyksensä Kadanista ja tämän suunnitelmista ja naurahti omahyväisesti. Soturi kuljeksi paikallaan muutaman mietteliään askeleen, kunnes totesi vielä kokoavasti Kadanista: ”Ei kyllä siltikään mikään neropatti. Siinä olet oikeassa.” Asiasta olisi kai vielä voinut virkkoa jotakin, mutta suurinpiirtein samoihin aikoihin huoneeseen tupsahti joukko tyytyväisiä valloittajia, jotka äänillään olivat ilmoittaneet tulostaan jo muutamaa hetkeä aikaisemmin. ”Viimeinenkin hirviö on täten puhdistettu ja taistelu päättynyt. Tänään me olemme voittoisia”, Gondar Rautasydän julisti riemukkaasti joukon kärjestä sillä välittömällä hetkellä, jona ilmestyi huoneeseen ja hänen sanojaan tervehti riemukas huuto ja kääpiön vierellään marssineen Zshathin klaanin Lukorchin iloinen raakkuna. ”Se on hieno kuulla. Erinomaista työtä”, Vael ilmoitti innostavasti kaksikon painellessa lähemmäs perässään osasto remuavia ja riemuitsevia kääpiöitä ja koboldeja. ”Ei niistä hirviöistä ollut lopulta minkäänlaista vastusta, eikö vain pojat?”, Gondar jatkoi itsevarmasti huudahtaen ja sai takanaan kulkevasta joukosta vastaukseksi yhtä itsevarman huudon. Huudon vaiettua kääpiö kuitenkin kysäisi: ”Mutta missä on muuten ystävämme Zacharias Grendel. Tätä on syytä juhlia.” ”Hän keskustelee parhaillaan lohikäärmeen kanssa tuolla toisaalla ”, soturi kertoi. ”Ai te saitte hänet siis vapaaksi. Se on hieno kuulla. Toivottavasti hän saa kuitenkin asiansa pian päätökseen, sillä löysimme linnan uumenistä suuret määrät yllättävän hyvälaatuista olutta, kun siis ottaa huomioon millainen väki sen oluen omisti. Vaikka eihän se olut omistajilleen mitään voi, että me totta kai toivotamme jokaisen tynnyrin tervetulleeksi pitoihin.” Gondar päästi suustaan matalan naurahduksen. ”Kyllä hän sieltä kohta ilmestyy”, Vael ilmoitti, vaikkei tosiasiassa ollut asiasta kovinkaan varma. Jos asiaa oli aivan tuhottomasti niin keskustelu kyllä venyisi, mutta toivon mukaan lohikäärme joko puhuisi erittäin nopeasti tai pitäisi selitykset sen verran ytimekkäinä, että suunta voitaisiin jo pian ottaa kohti odottavia oluttynnyreitä.
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Apr 11, 2014 13:38:44 GMT 3
((Ohops, enpä huomannutkaan että olit vastannut. Mutta joo, jonkunlaisen lopetuksen suuntaanhan tuo olisi menossa, ainakin siinä mielessä että lohikäärme tempaisee Zachin mukaan jonnekin piakkoin))
Käärme katseli soturia hieman pää kallellaan tämän ihmetellessä mitä sitä nyt kysyisi palkkioksi, matelijan päästäessä jonkunlaisen 'kuivan' sihahduksen - kai jonkunlainen tuhahduksen tapainen. Ei tainnut arvostaa raha-vaihtoehtoa. "Kultaa ssaa aina jostain. En ssuosittelisi kysymään ssitä lohikäärmeeltä - kyllähän ssitä saa, mutta kulta tulee ja menee. Tieto, yksittäisset artifaktit... niitä kannattaa lentoliskoilta kyssyä", Gist runoili, käyttäen ehkä lievästi epäkunnioittavaa termiä lohikäärmeistä. Jossakin linnan katolla parhaillaan oleva kuparinen lohikäärme tuskin olisi arvostanut, mutta eipä ollut paikalla niin eipä sulkakäärme viitsinyt varoa sanojaan. Soturin omahyväinen toteamus omasta taidostaan ei näyttänyt hirveästi vakuuttavan käärmettä, mutta pitipä suomuisen kuononsa kiinni asiasta joka tapauksessa. Nyökkäsipä kuitenkin kun Vael tuntui jakavan matelijan mielipiteen Armanien linnan kaapanneesta suuruudenhullusta. Ahneella on yleensä paskainen loppu, eikä tämä kertomus siitä poikennut mitenkään. Kun voitonriemuisten kääpiöiden ja koboldien remakka tuntui lähestyvän, ja Vaelkin kiinnitti hetkeksi huomionsa tulijoihin ja näiden kerskailuihin, Gist vetäytyi hetkeksi huoneen varjoihin - ja hetken kuluttua astui esiin vihreätukkaisena, laihana miehenä jolla nyt vain sattui olemaan vihreä käärmeennahka takki. Periaatteessa tuo näytti vähän haltiamaiselta, ainakin siinä mielessä että tällä oli jonkunnäköiset suippokorvat, mutta toisaalta, tällä oli myös käärmeensilmät ja paha tapa lipoa ilmaa kaksihaaraisella kielellä jopa näin humanoidinakin.
"Usskoakseni peto ja bardi saapunevat pian", Gist sanoi äkkiä, nyt äänellä joka tuntui oikeastaan kuuluvan tuollaiselle joten kuten inhimmillisen oloiselle otukselle. Lähin kääpiö vähän säikähti yhtäkkiä varjosta esiin astunutta vihreätukkaista hiipparia, mutta tajusi pian että oli aseeton - ei tosin ennen kuin oli nostanut vähän asettaan ylemmäs, saaden käärmehiipparin perääntymään askeleen kädet rauhoittelevassa asennossa. "Rauha, rauha, minä en ole vihollissenne!", Gist totesi, ja vaikka tämän epäilyttävä ilman lipominen kaksihaaraisella kielellä näytti saavan kääpiöparan vähän tolaltaan, niin pikainen vilkaisu Gondariin joka vain kohautti olkiaan sai yksittäisen soturin rauhoittumaan. "Ai. Käärme", Lukorch kuului sihahtavan jossakin taustalla vähän tympääntyneenä, ilmeisestikin tietäen mistä oli kyse, eikä vaikuttanut kunnioittavan tätä juuri sen enempää kuin mitä tämän lohikäärme mestarikaan. "Sinä varmaan olit se joka oli puukottanut ne pari kuollutta velhoa jotka löysimme...? Ansaitset varmaan sitten osasi oluesta", Gondar kysyi, sukien sitten partaansa hyväksyvästi kun Gist nyökkäsi vastaukseksi. "Tällähän ssen tein", Gist totesi virnuillen ja heilautti kättään - ja äkkiä siinä oli luinen tikari, tempun saadessa jonkunlaisen kohahduksen aikaan useimmissa kääpiöissä ja muutamassa koboldissa. Ja yhtä äkkiä kuin oli ilmestynytkin, oli se myös poissa kun käärme heilautti kättään uudestaan. Vaikea sanoa mistä tempussa oli kyse, saattoi olla magiaa, mutta toisaalta, tuommoiseen temppuun oli ehkä vähän typerää käyttää magiaa. Luultavasti kyseessä oli vain jonkunlainen näppäryys temppu - vihertukan hihoihin kyllä olisi mahtunut pieni tikari ilman mitään ongelmia.
Äkkiä ilmassa alkoi kuulua siipien huvinaa ja koboldit alkoivat pian hätistellä vähän kaikkia pois tieltä että kuparinen lohikäärme mahtuisi laskeutumaan. Pientä kommellusta saattoi kyllä aiheutua, mutta piakkoin tilaa oli raivattu tarpeeksi että peto pääsi laskeutumaan bardi selässään, joka liukui vähän vaisun oloisena alas pedon selästä kaksikon päästyä maahan. Kuparinen lohikäärme asettui istumaan keskelle tilaa - paitsi että äkkiä siinä ei enää ollutkaan lohikäärme, tämän kutistuessa sekunneissa ja muuttuessa kuparinvärisessä kiiltelevässä mekossa olevaksi haltianaiseksi, jolla nyt sattui olemaan lohikäärmeen sarvet ja silmät. "Zsoh", Lukorch sanoi ja kumartui lohikäärmettä päin, muiden liskojen seuratessa esimerkkiä - kuparihiuksinen sarvekas haltiatar vain nyökkäsi vastaukseksi ja koboldit nousivat takaisin ylös, saatuaan tervehdyksensä loppuun. Taustalla, kun kukaan ei kiinnittänyt tähän huomiota, Gistin oikea käsi näytti muuttuvan käärmeeksi - jota Gist rapsutti leuan alta vasemmalla kädellään. Outo hiippari.
|
|
|
Post by Sankari on Nov 15, 2014 18:18:45 GMT 3
Pienoisesta ympäröivästi sekasorrosta huolimatta Vael seurasi vaiteliaana ja suuremmin ilmehtimättä kuinka lohikäärme laskeuti ja bardi liukui alas tämän selästä, mitä nyt naureskeli mielessään koboldien kummalliselle pokkuroinnille. Olennon äkkiä muuttuessa kiiltävämekkoiseksi haltianaiseksi, jota koristivat muutamat lohikäärmemäiset piirteet, hän kuitenkin yllättyi ja oli lähellä jopa huudahtaa. Sen sijaan hän tyytyi kuitenkin vain naurahtamaan: ”Sinähän osaat monen moista.” Pian hän kuitenkin jatkoi: ”No, väliäkös sillä. En toki halua kuulostaa epäkohteliaalta..”, Vael virkkoi sanojaan juurikaan tarkoittamatta. ”..mutta pieni ystäväsi tässä..” Soturi viittasi kohti Gistiä. ”..neuvoi minulle äsken, että minun olisi asiaankuuluvaa pyytää sinulta jonkinlainen palkinto, kun min... tai siis me sinut juuri äskettäin vapautimme. Onkin siis kaikin tavoin parasta, että hoidamme asian pois alta tuota pikaa. En ole suuri ihmistuntija, mutta salaperäisen keskustelunne perusteella epäilen nimittäin, ettette viivy keskuudessamme enää kovin kauaa ja bardin ja minun tieni erkanevat viimein, joten asia on parasta käydä läpi heti. Vai jäättekö kenties vielä juhliin, jotka järjestämme suuren voittomme kunniaksi. Ystävämme kääpiöt löysivät äskettäin linnoituksen kätköistä olutta, jota he väittävät hyväksi ja olutasioissa kääpiöillä on perinteisesti hyvä maku, joten juhlista voi odottaa miellyttäviä.” ”Kyllä, näin on”, Gondar huikkasi hyväksyvästi taustalta. ”Joka tapauksessa palkinnosta siis... En tiedä, mitä oikeastaan vaatisin, mutta taikaesineet lienevät aina arvokkaita. Kenties, jos tiedossasi siis on jonkin arvokkaan artefaktin, kenties vaikka jonkinlaisen taikamiekan sijaintipaikka, niin katsoisin kiitollisuudenvelkanne kaikin tavoin kuitatuksi, jos ilmoittaisitte minulle tämän artefaktin kätköpaikan.” Soturi kuunteli lohikäärmeen vastauksen ja katsahti sitten vielä bardiin. ”Eron hetkellä kuului kai yleensä sanoa jotain ja vaikka jäisitkin juhliin niin juhlahumussa ei vastaavaan viitsi enää tuhlata aikaa, jos sitä edes muistaa. Oikeastaan en tosin haluaisi edes mitään sanoa – sanat eivät ole suurin vahvuuteni – mutta sanottakoon kuitenkin, että taustaasi nähden selviydyit kaikista matkallamme kohtaamista kommelluksista vähintään siedettävästi. Jopa hyvin, saattaisin sanoa, jos en olisi sitä mieltä, että vain heikot ja teeskentelijät kehuvat toisiaan mairittelevin sanoin. Kaikkien yhdessä kohtaamiemme seikkailujen puolesta toivotan sinulle kuitenkin onnea ja menestystä kaikissa tulevissa kohtaamisissasi ja olkoon seikkailusi antoisat”, Vael päätti puheensa.
//Tässä tämä. Omasta puolestani voi olla, vaikka viimeinen oma kirjoitukseni ellei sinulla ole sitten jotain käänteitä tai kysymyksiä, jotka haluaisit vielä käydä läpi. Joka tapauksessa kiitos pelistä ja kärsivällisyydestä pitkien vastausaikojen kanssa.//
|
|