|
Post by Sankari on Aug 3, 2012 2:56:51 GMT 3
Vael ei ensin virkkonut mitään bardin arveluihin, mutta hävitys oli kiinnittänyt hänenkin huomionsa. Se myös aiheutti hänen niskassaan epämiellyttävää kihelmöintiä. ”Ettei tämä vain liittyisi jollain tavalla johonkin, mitä vuorilta löytyisi”, Hän mutisi itsekseen. ”Tosin, jos siellä joku kykenee aiheuttamaan jotain tällaista, edessä oleva tehtävä näyttää yhtäkkiä melkoisen paljon vaikeammalta.” Vaelin jähmettyi vielä hetkeksi tutkimaan maisemaa, mutta muisti taas pian missä oli eikä hän halunnut jäädä tähän paikkaan yhtään pidemmäksi. Ja tässä oli hukattu jo aivan tarpeeksi aikaa. Vael käänsi hevosensa ja kiihdytti sen tällä kertaa laukkaan. Metsän raja ei ollut enää kaukana. Se tulikin vastaan pian ja vaikka loppumatkalla näkyikin yhä aina silloin tällöin luita, ei äskeisen kaltaisia paikkoja tullut kuitenkaan onneksi vastaan enempää. Vuoret kohosivat nyt edessä massiivisina, vaikka niille olikin vielä jonkin matkaa. Aurinko ei kuitenkaan ollut vielä edes laskemassa, joten he olivat hyvin aikataulussa. Näkyvyyskin oli vaihteeksi hyvä, koska maisemaa värittivät taas pellot. Tällä puolen metsää osa maatiloista näytti kuitenkin hylätyiltä ja harvat ylimystön kartanot olivat muurein ympäröityjä tai jos eivät olleet niitä rakennettiin par'aikaa. ”Näyttää siltä, että vuorilla mahdollisesti majaansa pitäneet hirviöt ovat alkaneet löytää alas,” Vael mutisi epäilyksensä ilmoille. Lopullisesti ne saivat vahvistuksensa, kun he pääsivät kylään. Kylässä vallitsevan epäjärjestyksen näki jo kaukaa. Kaiken keskellä patsasteli melkoinen joukko, ehkä noin kolmisenkymmentä haarniskoitua ritaria, joiden vihreissä viitoissa komeili punainen haukka. Ritareiden komentajat huusivat kyläläisille, joista muutamat protestoivat melkein yhtä kovaan ääneen. Suurin osa ihmisistä yritti kuitenkin seurata ritareiden ohjeita tai sellaisen kuvan Vael ainakin sai, kun he viimein pääsivät kuuloetäisyydelle. Ritareiden komentaja oli ilmeisesti vuorossa nyt ja päätellen siitä kuinka hänen kasvonsa punoittivat uhkaavasti, tätä keskustelua oli jatkunut jo jonkin aikaa: ”Kuten minä toistan jo kahdeksatta kertaa lordi Rodrik on nimenomaa käskenyt tyhjentää koko kylän. Se tarkoittaa niin sinua, vaimoasi kuin rumia kakaroitasi, mutta annan sinulle luvan ottaa mukaan myös sikasi, koska en kykene erottamaan sitä vaimostasi. Tänne ei tule jäämään ainoatakaan ihmistä eikä eläintä, koska siten hirviöillä ei ole mitäänjumalten kiroamaa syytä tulla koko kylään ja kusiset majanne säilyvät pystyssä niin, että hirviöiden poistuttua kykenette ehkä vielä joskus ryömimään niihin takaisin.” Sangen lihava kyläläinen, jolle hän oli puhunut protestoi kuitenkin yhä melkein yhä kovaan ääneen. ”Mutta joutuisin jättämään taakseni arvokkaan majataloni ja kaiken muunkin minkä omistan.” ”Lakkaa jo valittamasta, Gal. Kaikilta meiltä jää omaisuutta taaksemme, mutta mitä hyötyä on omaisuudesta, jos emme ole elossa”, huusi eräs toinen kyläläinen väliin ja ilmeisesti Gal näytti viimeinkin uskovan, koska vielä hetken mutistuaan liittyi vastentahtoisesti ritareiden luo kertyneen ihmisjoukon jatkoksi. Ritarit näyttivät nyt viimein saaneen kaikki kyläläiset mukaansa ja komentajalle jäi lopulta aikaa huomata heidät kaksi. ”Sitä pirun veljeskuntaa”, komentaja murisi Vaelin ilmoittaessa heidän olevan matkalla vuorille.”Ja joku pirun bardi. Ajattelit varmaan laulaa hirviöt suohon, vai? Ettekai te tosissanne kuvittele menevänne vuorille? Hirviöitä löytyy kyllä jo lähempääkin, ne ovat tulleet muutamana yönä tännekin. Mutta omapa on asianne, lordi Rodrik käski minua keräämään kokoon vain hänen väkensä. Teillä ei ole niin väliä, vaikka kyllä sanon, että melkoisia hölmöjä olette jos sinne aiotte mennä.”
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Aug 3, 2012 14:12:29 GMT 3
Zach lähinnä pudisteli päätään epäuskoisena Vaelin jupinoille, ei hän hirveästi uskonut tämän liittyvän vuorien tapahtumiin - jos se liittyisi niin samanlaisia hävityksen jälkiä olisi useammassakin paikassa matkan varrella. Sen verta tosin jupina huoletti että bardi katseli tarkkaan näkyikö mitään vastaavaa matkan varrella, mutta eihän niitä tietenkään näkynyt, onneksi. Ei siinä että maisema metsän ulkopuolellakaan olisi ollut hirveän lupaava, muurein ympäröityjä kartanoita, hylättyjä maatiloita... Muusikko nyökkäsi toisen toteamukselle, siltähän tämä pahasti vaikutti. "Ja ilmeisesti suurissa määrin. Onkohan näiden 'Mustien' tekoset räjähtäneet heidän käsiin...", bardi arveli katsellen huolestuneena maisemaa. Hän luuli näkevänsä jonkin liikkuvan vuoren rinteellä, mutta vilahdus oli niin pikainen ettei hän ollut varma siitä oliko oikeasti nähnyt yhtään mitään. Hän päätti olla kertomatta asiasta soturille kun ei ollut kerta ollenkaan varma oliko edes nähnyt mitään, eikä halunnut tulla pilkatuksi siitä että näki olemattomia. Kun sitten saavuttiin kylään niin Zach seurasi vähän huolestuneena tuota näytelmää joka siellä oli tapahtumassa. Jos tilanne oli tosiaan niin paha että paikkaa oltiin evakuoimassa, niin miten hitossa soturi ja bardi selviäisivät? Kovin moni kyläläinen ei tuntunut kiinnittävän huomiota saapuviin ratsastajiin, riitely ritarin ja lihavan majatalon omistajan välillä kun oli vienyt heidän huomionsa. Muutama tietenkin huomasi ja vähän vilkuili saapujia, muttei hirveästi. Zach tosin kiinnitti huomionsa erittäin vanhan näköiseen kyläläiseen joka tuntui syystä tai toisesta tuijottavan bardia erittäin tiiviisti, vähän hermostuttavastikin. Sittenpä huutokisa loppui ja bardi ja soturi huomattiin oikeasti, eikä heitä näköjään hirveästi arvostettu. "Terve teillekin arvon ritari. Kyllä, meidän olisi tarkoitus matkata vuorille, kumppanini on se jonka pitäisi mätkiä hirviöt suohon. Laulaminen on vähän huono metodi siihen", bardi tervehti ritari komentajaa piristävästi hymyillen, käyttäen luontaista karismaansa hyväkseen. Muutama ritareista näytti vähän hymyilevän hieman vitsailevalle tyylille vaikka komentaja taisi edelleen olla yrmynä. "Mutta vuorista puheenollen, sattuisiko kukaan teistä tietämään kuka - tai mikä - on Szhethanok? Ja mitä vuorilla on näin tarkemmin sanottuna?", Zach tiedusteli ystävällisesti, osoittaen sanansa enimmäkseen kyläläisille. Suurin osa näytti haluttomalta vastaamaan, katsellen muualle synkkänä, mutta se sama vanhus joka oli tuijotellut bardia aikaisemmin tunki tietään väkijoukon läpi. "Minä tiedän! Päästäkää minut puhumaan heille! Kirotut ritarit! No!", ikivanha käppänä huuteli, yrittäen tunkea tätä estelevien ritarien ohi. "Ei minnekkään! Nyt lähd-", komentaja ärähti, mutta tämän huutelun keskeytti jostakin kuuluva epäinhimmillinen huuto. Kylän vuortenpuoleisella reunalla näkyi uhkaava pitkä ja hontelo omituinen olento. Se oli juuri ja juuri humanoidi, mutta ylipitkät kädet, pitkä pää jonka suu oli luonnottoman suuri ja apposen ammollaan, harmaa iho ja tyhjät mustat silmät kyllä kertoivat karua kieltään siitä ettei olento ollut luonnollinen. Se päästi uuden huudon ja jonkunlaisia luonnottomia sekasikiöitä alkoi ilmestyä näkyviin. "Ne ovat täällä!", joku kyläläinen huusi kauhuissaan ja paniikki iski näihin aika tehokkaasti, ritarit jotka olivat pidätelleet vanhusta herpaantuivat ja tämä pääsi juoksemaan erän talon suojiin yllättävän nopeaksi ikäisekseen, viittoen nopeasti soturia tai bardia seuraamaan. "Jäätkö sinä näiden kanssa? Minä menen tuon vanhuksen perään!", Zach totesi kumppanilleen ja jäämättä odottamaan vastausta painui sinne minne vanhus oli kadonnut, jättäen hevosensa rakennuksen ulkopuolelle. ((ajattelin että päämörkö olis tämäntapainen: i.imgur.com/oiGlL.jpg semmoinen pikemminkin epäkuollut kuin vääristynyt sekasikiö olento niin kuin muut. Sopisko että minä hoitaisin tuon Szhethanok-kuvion suunnittelun + ketkä oli alkuperäisiä 'Mustia', ja sinä ne ketkä siellä nyt pitää majaa ja kontrolloi hirviöitä + mitä Szhethanok sitten kertookaan niistä kadonneista sanoista (olin aatellut että olis vielä hengissä joskin edelleen vankina)?)) ((EDIT: perhanan proboards sekoilee ja lähetti vuoron tuplana :I - poistin ylimääräisen ))
|
|
|
Post by Sankari on Aug 4, 2012 0:21:54 GMT 3
Olennon äkillinen ilmestyminen jähmetti Vaelin hetkeksi, mutta hän tointui pian. Bardin ilmoittaessa aikovansa juosta kummallisen vanhuksen luokse, Vael tyytyi vain nyökkäämään. Parempi, että bardi oli siellä kuin täällä pyörimässä jaloissa. Samassa hontelo olento kirkaisi uudestaan ja hirviöt alkoivat syöksyä alas. Ne olivat keskenään hyvin erinäköisiä. Joillakin oli kasvoissa piirteitä, jotka melkein toivat mieleen jonkun olemassa olevan eläimen tai jopa jotakin vastenmielisen inhimillistä, mutta suurimman osan kasvot olivat täysin vailla minkäänlaista vastinetta luonnollisessa maailmassa. Ja joillakin ei ollut kasvoja ollenkaan. Yhteistä niille kaikille kuitenkin oli, että ne eivät olleet mitään pieniä otuksia. Heti sekasikiöiden aloitettua rynnäkkönsä alas vuoren rinteitä, olivat kyläläiset puolestaan aloittaneet toisen, vähintään yhtä intensiivisen rynnäkön kylästä ulos. Jopa lihava Gal katsoi sittenkin arvostavansa omaa henkeään enemmän kuin majataloaan eikä hän pinkonutkaan ollenkaan huonosti, vaan oli jo keskijoukon paremmalla puolen. Hänen vaimonsa, lapsensa ja sikansa seurasivat myös uskollisina perässä. Ritarit sen sijaan ryhtyivät jonkinlaiseen vastarintaan ja Vael liittyi mukaan. Hän tyrkki otuksia kauemmas ilmasta muovaamallaan kilvellä ja iski toisia miekallaan. Hetken näyttikin, että otusten rynnäkkö pysähtyisi, ritareiden kurinalainen taistelutapa toimi lähinnä vain vaistojensa varassa toimivia hirviöitä vastaan. Sitten otus alkoi taas huutaa. Äänellä oli ritareihin musertava vaikutus. Monet vetäytyivät kyyryyn kuin yrittäen siten paeta ääntä, kun taas toiset heittivät suoraan aseensa pois ja pakenivat korviaan pidellen. Ainoastaan kiroileva komentaja ja pieni joukko hänen karaistuneimpia sotureitaan jatkoi yhä taistelua. Raastava ääni koski myös Vaelin korviin, mutta hän kykeni vaimentamaan sitä muutamalla sanalla. Jotain olisi kuitenkin tehtävä ja pian sillä harvat jäljelle jääneet ritarit eivät kestäisi enää kauaa eikä häntä suuremmin innostanut ajatus koko hirviö lauman kohtaamisesta yksin. Samassa Vael huomasi erään talon seinustalla kasan keihäitä. Hän oli ollut nuorempana kohtalaisen hyvä heittämään, vaikka taidot olisivatkin varmasti nyt ruosteessa. ”No eipä tässä juuri mitään parempiakaan ideoita juuri nyt tulvi mieleen”, hän mutisi itsekseen ja juoksi keihäspinon luo. Kuten arvata saattoi, ensimmäinen keihäistä lensi reilusti ohi. Onneksi kuitenkin jopa niin reilusti ettei olento lainkaan huomannut, että häntä kohti heitettiin. Vael kiskaisi kasasta toisen keihään ja tähtäsi tällä kertaa hieman pidempään. Se lensikin jo paremmin, osui jopa otusta jalkaan, mutta osuma tuli ilmeisesti huonossa kulmassa, koska keihäs kimposi pois. Valitettavasti tällä kertaa otus vain huomasi, että häntä ammuttiin. Se lähti tulemaan kohti, mutta lakkasi sentään hetkeksi huutamasta, mistä niin Vael, kuin yhä taistelevat ritarit olivat kiitollisia. Kolmas keihäs lensi kuitenkin taas ohi ja otus alkoi olla huolestuttavan lähellä. Vael alkoi jo miettiä toisia vaihtoehtoja, mutta ainoa suunnitelma minkä hän keksi, oli rynniä villisti huutaen otusta päin miekan ja kilven kanssa ja se suunnitelma ei vaikuttanut kovin hyvältä. Tosin, jos seuraava keihäs ei osuisi, siihen jouduttaisiin joka tapauksessa. Tällä kertaa Vael tähtäsikin harvinaisen pitkään ja se kannatti, sillä keihäs osui otusta suoraan rintaan. Otus vaikutti osumasta enemmän hölmistyneeltä kuin kuolettavasti haavoittuneelta, mutta Vael näki ettei parempaa mahdollisuutta rynnäkköön tulisi ja hyökkäsi otusta päin villisti huutaen ja miekallaan hakaten, otuksen vielä ihmetellessä rinnastaan pistävää keihästä. Hetken Vael ajatteli ettei hyökkäys ollut toiminut, koska otus ei ensin reagoinut mitenkään, mutta yhtäkkiä otus kääntyi ja aloitti raivokkaan juoksun taas kohti vuoria. Oliko se sitten todella ollut niin pahasti haavoittunut, että katsoi parhaaksi paeta vai oliko joku pikemminkin kutsunut sen pois, sitä Vael ei tiennyt. Otuksen lakattua huutamasta oli osa paenneista ritareistakin kuitenkin palannut ja komentajan yhä haukkuessa heitä, he taistelivat kaiken pakenemansa ajan edestä. Hirviöiden jäätyä alakynteen, päätti Vael lähteä siihen samaan suuntaan, johon bardi ja vanhus olivat kadonneet.
//Joo, tehdään vaikka niin.//
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Aug 4, 2012 12:16:56 GMT 3
Zach sitoi nopeasti hevosensa kiinni johonkin ja astui rakennuksen ovesta sisään, etsien sitten katseellaan vanhusta. Löytyihän tämä melko nopeasti, vanha mies katseli huolestuneen oloisena ikkunasta ulos. Rakennus näytti olevan jonkin sortin asumusrakennus. "Te ilmeisesti tiesitte jotain tästä Szhethanokista, ja ehkä vähän siitäkin mitä täällä on meneillään? Olen muuten Zacharias Grendel, hyvää päivää", bardi ei hukannut aikaa vaan aloitti heti kyselyn, vaikka sitten esittelikin itsensä. Vanhus näytti jostain syystä nyökkäävän itsekseen Zachin mainitessa sukunimensä. "Grendel... no, nuoriherra Grendel, olen Roth. Ja minä kyl- ah!", vanhus aloitti, toistaen sukunimen tavalla kuin se olisi ollut tuttu, mutta ulkoa kuuluva hirviön kirkuna sai vanhan miehen tarttumaan tuskaisena korviinsa, bardin seuratessa irvistäen esimerkkiä. "Agh! Hitto mikä meteli! Eugh!", muusikko kirosi korviaan pidellen, yrittäen keskittyä ja keksiä keinoa vaimentaa mokomaa. Hän sulki oven mikä helpotti asiaa hieman, mutta vanhus oli selkeästi edelleen kärsimässä. "Tänne!" muusikko kehoitti vanhaa miestä ja ohjasti tuon toiseen huoneeseen vähän kauemmas äänenlähteestä ja sulki tämänkin oven perässä. Viimein taisi olla tarpeeksi seiniä ja ovia välissä sillä ääni oli vaimennut siedettäväksi, vanhuksenkin ottaessa helpottuneena kädet korviltaan. "Kiitos..."
"Niin, Szhethanok... Te varmaankin haluatte auttaa häntä?" Bardi nyökkäsi vastaukseksi, saaden vanhuksen jatkamaan. "Hyvä... Minä olen jo vuosikymmeniä halunnut auttaa häntä, mutta en olisi ikinä voinut tehdä sitä yksin. Hän pelasti henkeni nuorempana enkä ole vieläkään voinut maksaa sitä velkaa", vanhus huokaisi, bardin odottaessa kohteliaasti että Roth alkaisi selittää Szhethanokista hieman tarkemmin. "Tapasin hänet vain muutaman kerran, mutta hän oli aina kohtelias ja mukava... " vanhus jatkoi jaaritteluaan, saaden muusikon vähän yskimään merkittävästi. Roth näytti tajuavan mitä tässä haettiin takaa ja palasi asiaan. "Mutta niin, te ette varmaankaan edes tiedä mikä hän on? Sinä ja se soturi siis?" Bardi pudisteli päätään vastaukseksi. "Parisataa vuotias kuparinen lohikäärme", vanhus sanoi lyhyesti, saaden lievästi yllättyneen katseen Zachilta vastaukseksi. Jotain tällaista ehkä oli jo uumoiltu. "Kuinka hänet saatiin alunperin vangittua jos hän on lohikäärme? Eivätkös ne ole suuria ja voimakkaita?", bardi tosin huomautti, saaden tuskastuneen hymyn vastaukseksi. "Hän ei ole kovin iso - 'vain' vankkurien kokoinen. Kupariset eivät ilmeisesti ole kaikkein isoimpia... Ja sitä paitsi, hänen alkuperäiset vangitsijansa kävivät hänen kimppuunsa melkoisella joukolla", vanhus selitti surumielisesti. Ilmeisesti vanha mies kiitollisuudenvelkansa vuoksi piti olennosta. "Hetkonen, alkuperäiset?", bardi kysyi hoksatessaan jotain outoa toisen puheessa, saaden nyökkäyksen vastaukseksi. "Jokin muu pitää valtaa siellä nyt... En tiedä mikä tai kuka, mutta ne ovat vieläkin pahempia kuin ne miehet jotka alunperin tekivät jotain kauheaa siellä, nekin loivat hirviöitä, jotain khimeramaisia otuksia - niin kuin iso osa näistä nykyisistäkin, mutta ei niin epäsikiömäisiä kuin nämä. Paikalliset lordit taisivat jopa osittain hyväksyä sen mitä oli meneillään, kaiken takana kun oli joku ulkomaalainen rikas suku joka vain lahjoi kaikki pitämään turpansa kiinni...", vanhus selitti, yhden uuden kysymyksen herätessä välittömästi bardin mielessä. "Mutta... jos ne alkuperäiset vangitsijat ovat poissa, onko Szhethanok enää hengissäkään...?", Zach kysyi varovaisesti. "On. Joskus öisin kun kuuntelee tarkkaan voi kuulla hänen surullisen laulunsa... Syystä tai toisesta mikä tahansa näitä hirviötä luo ja kontrolloi pitää häntä vankina edelleen... Luulen että ihan vain ylimielisyydestä, näyttääkseen että he voivat pitää jotain hänen kaltaistaan vankinaan", vanha mies selitti. "Tiedätkö mistä nämä hirviöt ovat peräisin?", bardi kysyi, vanhuksen nyökätessä ja alkaessa kaivella jotain paitansa alta. "Kyllä, minulla on kartta sinne... pidän sitä aina mukanani, jos joskus tapaisin jonkun joka voisi auttaa Szhethanokia... kuten sinä ja se soturi... no, missäs se nyt on...", vanhus sanoi. Bardi alkoi odotellessaan katselemaan ympärilleen, huomaten kiljumisen loppuneen ulkona. Hyvä...
Kukahan täällä on asunut, Zach mietti huomatessaan pöydälle jätetyn metsurin kirveen, vilkaisten sitten ikkunasta ulos - huomaten vääristyneen eläimellisen naaman tuijottavan takaisin. "Varokaa!" bardi yritti varoittaa vanhaa miestä joka viimein oli saanut kartan eteen, tämän katsoessa hieman hölmistyneenä takaisin. Hirviö hyökkäsi ikkunan läpi, iskien kyntensä vanhukseen joka alkoi kirkumaan tuskissaan ja kaatui lattialle. Bardi otti pöydällä olevasta kirveestä ja iski otusta raivoisasti suoraan päähän, uudestaan ja uudestaan. Mustaa verta roiskui aika runsaasti miehen päälle, varsinkin kun bardi jatkoi kirveellä hakkaamista vielä hetken kuoleman jälkeenkin. Täristen bardi lopetti lopulta hakkaamisen kun kirves jäi jumiin luuhun, kääntäen katseensa vanhukseen. "T-tiukan p-paikan t-tullen olet k-kuin isoisäsi..." vanhus sanoi viimeisinä sanoinaan ennen kuin kuoli. Bardi ei tiennyt mitä sanoa, lysähti vain huoneessa olevaan tuoliin ja painoi päänsä käsiinsä, mihin hän sitten jäikin siihen asti että Vael saapuisi. Kuolleen vanhuksen rinnan päällä oli hieman verestä tahriintunut kartta.
((kylläpä vuoro paisui :I ))
|
|
|
Post by Sankari on Aug 5, 2012 21:35:17 GMT 3
Tämä taisi olla se rakennus, Vael mietti itsekseen saapuessaan sen rakennuksen eteen johon oli sivusilmällään nähnyt bardin ja vanhuksen katoavan. Sen enempää hän ei kuitenkaan epäröinyt, vaan astui saman tien sisään. Sisällä näkymä oli melkolailla erilainen kuin hän oli odottanut. Veri oli tahrinut lattian, jolla makasivat hirviön jäännökset ja ilmeisesti sen saman vanhuksen ruumis. Sitä oli runsaasti myös tuolille lyyhistyneen hahmon päällä, jonka mies tunnisti kohta bardiksi. ”Kas sinäkään et jäänyt kokonaan ilman taistelua. No tehokasta jälkeä,” Vael nyökkäsi hyväksyvästi. ”Vaikkakaan ei ehkä kaikista tyylikkäintä.” Vael veti itselleen tuolin ja istui bardia vastapäätä. ”Saitko mitään selville?” Vael huomasi paperin, jota bardi piteli käsissään. ”Onko tuo kartta? Luulin ensin, että joutuisimme saman tien lähtemään hirviön perään, jos se vaikka johtaisi meidät niiden luo, jotka ovat vastuussa tästä kaaoksesta, mutta tämä helpottaa asioita kummasti.” Vael nousi taas ylös. ”Meidän olisi tosin siitä huolimatta syytä toimia nopeasti. Hirviö on toistaiseksi vielä haavoittunut, taisteluhan siis päättyi meidän voittoomme,” hän lisäsi selvennykseksi. ”mutta epäilen että se toipuu melkoisen nopeasti ja meidän olisi syytä olla taas matkalla ennen kuin se keksii palata. Varusteosastoa olisi tosin syytä täydentää ennen sitä. Kyläläisten paettua ja ritareiden karattua jahtaamaan heitä, täällä vallitsee näköjään itsepalvelu.” Vael tähyili ikkunasta kylän katuja. ”Missäköhän sen lihavan miehen majatalo on? Sen luulisi olevan edes jokseenkin erottuva rakennus, jos hän oli kerta siihen niinkin kiintynyt. Ja asevarasto? Luulen, että vastaisuuden varalle haluan mukaamme ison kasan heittokeihäitä. Pari kehosta esiin pistävää heittokeihästä tekee vahinkoa kovallekin hirviölle.”
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Aug 5, 2012 23:29:03 GMT 3
Zach vastasi myrkyllisellä katseella soturin kepeään suhtautumiseen vanhuksen kuolemaan ja taisteluun hirviötä vastaan "Ai, pitäisikö tappamisessa muka olla jotain tyyliä?", mies sihahti ärtyneenä, poimien kartan vanhuksen rinnanpäältä. Vaikka bardi olikin vähän käärmeissään Vaelille, niin kyllä tuo silti nyökkäili vastaukseksi tämän kysymyksiin, katsoen kuitenkin koko ajan kuollutta vanhusta. Tapahtuma oli vähän järkyttänyt muusikkoa. "Siellä oli alunperin joku aatelissuku ulkomailta tekemässä jotain. 'Jotain kauheaa' kuulemma. Mikä siellä nyt pitää valtaa, siihen ei vanhus osannut sanoa mitään. Szhethanok on ilmeisesti lohikäärme, ei kuulemma hirveän iso. Kartan pitäisi viedä sinne mistä nämä hirviöt ovat tulossa, ja missä Szhethanokia pidetään edelleen vankina, vaikka eri tahon toimesta", bardi selitti tiivistetysti mitä vanhus oli tälle kertonut, nousten sitten itsekin seisomaan ja ojentaen vähän verisen kartan soturille. Vaikka mies osasikin lukea karttaa, hän arveli että toinen osaisi tehdä sen paremmin. Se kuitenkin kuvasi enimmäkseen vuoristoa eikä Zach ollut kovin usein vuorien karttoja tutkinut vaikka silloin tällöin matkasikin rauhallisemmille vuoristo-alueille, hän kun piti vuoristoilmasta. "Aivan, nopeasti", Zach totesi hajamielisesti ja otti hirviön kalloon isketystä kirveestä kiinni ja veti sen irti, ottaen sen mukaansa. "Paikalliset herrat ilmeisesti hyväksyivät mitä täällä oli aiemmin ollut meneillään... eivät olleet halunneet suututtaa vaikutusvaltaista aatelissukua, mikä se sitten olikaan", tuo vielä totesi ohimennen.
"Tuolla on varmaan majatalo", bardin näissä asioissa kokenut silmä auttoi tätä tunnistamaan rakennuksen ja osoitteli tätä ikkunasta, näyttäen sitten vähän mietteliäältä. "...Onko näin pienessä paikassa edes asevarastoa? Yleensä tämänkokoisissa kylissä luotetaan paikallisten lordien suojelukseen... Tosin onhan täällä lähettyvillä hirviöitä, että ehkä täältä jotain löytyy", bardi totesi skeptisesti. "Pitäisikö meidän ensin käydä majatalossa ja sitten vasta etsiä asevarastoa? Turha hukata liikaa aikaa jos sitä ei täällä ole, parempi käydä varmasti täällä olevassa paikassa ensin", Zach ehdotti.
|
|
|
Post by Sankari on Aug 8, 2012 0:50:53 GMT 3
”No emme me varsinaisesti tarvitsekaan aivan samanlaista asevarastoa kuin esimerkiksi linnoissa. Riittää, kun löydäämme jonkun vajan, jossa pidetään metsästystarvikkeita, kuten heittokeihäitä ja jousia. Sellainen yleensä löytyy kutakuinkin jokaisesta vuoristokylästä.” Samassa Vael muisti keihäskasan, joka oli tuotu talon viereen. ”Tosin ne keihäät ja jouset on todennäköisesti jo otettu esiin, kun hirviöiden uhka on näinkin selvä, ja tuotu johonkin keskeiseen paikkaan, jotta ne olisivat käyttövalmiita hyökkäyksen sattuessa. Hän mietti hetken, kunnes lopulta totesi ja marssi ovesta ulos kylän kaduille: Hmm... taitaa olla parasta, että vierailemme joka tapauksessa ensin majatalossa niin kuin ehdotit. Jos se on kylän jonkinlainen keskus, aseet on tuskin kannettu sieltä kovin kauas.” Vael lähti kävelemään kohti bardin osoittamaa suuntaa olettaen, että bardi seuraisi perässä. Majataloon ei ollut pitkä matka ja läheltä katsottuna se erosikin jonkin verran kylän muista taloista. Se oli suurempi ja talon eri osat oli ilmeisesti rakennettu eri aikoihin päätellen siitä miten joissain osissa puu oli kulunut, kun taas toisaalla se näytti vielä suhteellisen tuoreelta. ”Mihinköhän isäntä on piilottanut ruoat”, Vael mutisi itsekseen sisälle päästyään ja suunnisti kohti majatalon tiskin takaa aukeavaa keittiötä. Ensimmäinen kaappi oli täynnä kattiloita, mutta jo seuraavista kaapeista löytyi juustoa, jauhoa ja muita tarvikkeita. ”No ainakaan ruokapuolella ei ole pihistelty”, Vael totesi tyytyväisenä. Hän poimi muutaman juuston, mutta jotain lihapitoistakin olisi syytä saada mukaan. Vael käänsi katseensa kohti lattiasta erottuvaa kellarinluukkua. Kellarissa oli yllättäen pimeää. Vaelilla ei silti ollut vaikeuksia löytää etsimäänsä, itse asiassa niitä olisi ollut huomattavan vaikeaa olla löytämättä. Hän oli nimittäin kävellyt suoraan kinkkuja ja makkaroita päin, niiden roikkuessa katosta aivan sisäänkäynnin edessä. Vael poimikin niitä sokkona aimo kasan käsivarsilleen, mutta aikoessaan taas kääntyä sisäänkäyntiä kohden, hän ei enää kyennytkään löytämään sitä. Sen sijaan hän löysi sitä etsiessään jotakin muuta. Kellarin seinässä oli ovi. Vaelin tunnustellessa oven pintaa paljastui, että ovessa oli paksu ja vahva lukko ja Vael olikin jo aikeissa palata taas etsimään sisäänkäyntiä. Hän tuli kuitenkin töytäisseeksi ovea ja yllätyikin huomatessaan, että suuri lukko olikin auki. Hetken mielijohteesta Vael päätti mennä sisään ja yllättyi toistamiseen huomatessaan, että huoneesta kajasti valoa. Yksinäinen kynttilä paloi puisella pöydällä. Vael käveli pöydän luo. Pöydällä oli pergamentin puolikas, johon oli painetttu omituinen vaakuna. Vael luki sen nopeasti lävitse. Se käsitteli jonkinlaista toimitusta ja siihen liittyviä yksityiskohtia. Toimituksen laatu paljastui Vaelin ottaessa kynttilän pöydältä käteensä. Huoneen takaseinusta oli täynnä ruumiinosia. Ihmisen ruumiinosia. ”Kas kas, tämän takia isäntä ei siis halunnut jättää majataloa oman onnensa nojaan”, Vael mutisi ja kääntyi huutamaan bardille, vaikka ei ollutkaan varma kykenisikö hän kuulemaan Vaelia kellarin paksujen seinien lävitse.
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Aug 8, 2012 17:32:38 GMT 3
Bardi nyökkäsi toisen vähän tarkentaessa sanomisiaan, tuo kuulosti jo todennäköisemmältä. Eikä niitä varmaan olisi sitten kovin hankala löytääkään kuten Vael arveli. "Kuulostaa järkevältä", Zach sanoi, lähtien sitten seuraamaan soturia majataloa kohti kun tämä lähti ulos. Bardi katseli hieman varovaisesti suuntaan jos toiseenkin päästyään ulos, mutta tajuttuaan että hirviöt olivat poissa niin kuin kyläläiset ja ritaritkin, hän huojentui huomattavasti ja käveli rauhalliseen tahtiin toisen perässä majataloon. Bardi pisti merkille talon eri osien eri iän, ollen oikeastaan hivenen yllättynyt siitä että majatalon omistajalla oli ollut rahaa uudistaa paikkaa aina silloin tällöin kaikesta päätellen. Kaippa paikka oli sitten jotenkin otollinen, Zach ajatteli kunnes muisti koko hirviöjupakan. Ja sitä ennenkin seutu tuskin oli ollut mukava kun joku muu oli tehnyt jotakin kyseenalaista vuorilla. Hmm. Mistä majatalonpitäjä oli sitten saanut rahaa paikan remontointiin...? "Vähän outoa että paikkaa näytettäisiin remontoidun tai laajennetun useasti... En usko että täällä päin liikkuu hirveästi vieraita majataloon", muusikko sanoi vähän mietteliäänä. No, eipä bardi asiaa ruvennut hirveästi miettimään vaan seurasi Vaelia keittiöön ja nyökkäsi tyytyväisenä nähdessään ruuat. Mainiota, ainakin ruokapuoli tulisi olemaan kunnossa. Sillä välin kun soturi lähti kellariin bardi rupesi tutkimaan keittiön ruokakomeroita, ottaen mukaan vähän juustoa ja leipää. Zach toivoi löytävänsä kuivalihaa, vaikka epäilemättä jossakin kellarissa olisi oikeaakin kunnon lihaa, niin se säilyisi todella huonosti. Mieluummin muusikko ottaisi mukaan kunnon satsin kuivalihaa kuin kinkkua tai jotain. Valitettavasti majatalossa ei hirveästi tällaista tavaraa pidetty, ehkä sitä löytyisi jostakin muualta mutta täältä ei bardi sitä löytänyt. Vähän omenaa tuo tosin löysi ja otti muutaman mukaansa, alkaen pureskelemaan yhtä.
"Hmm?" bardi totesi itsekseen, kuullen soturin huutavan jotain kellarista. Mitähän asiaa tällä nyt oli... Olkiaan kohauttaen Zach lähti kellariin päin, huomaten melko lailla välittömästi avonaisen oven josta kajasti vähän valoa. Ei siinä että mies olisi sitä tarvinnut, tällä oli hieman tavallista parempi pimeänäkö eikä tällä ollut isompia vaikeuksia luovia tietään roikkuvien kinkkujen ja makkaroiden välistä huoneeseen, järsien samalla edelleen omenaa. "Mitäs tääll- urgh", bardi aloitti huomaten sitten seinällä roikkuvat groteskit ruumiinpalat ja onnistui juuri ja juuri estämään itseään oksentamasta. Mitä helvettiä... "Yörgh, mikä sairas paskiainen se majatalonomistaja oikein on?!", Zach huudahti vihaisena ja järkyttyneenä. Bardikin huomasi paperin ja lukaisi sen nopeasti läpi, puistellen päätään inhoten. Ruumiinpalojen tuoreudesta päätellen konnamainen majatalonpitäjä oli heittänyt hynttyyt yhteen vuorten uusien kauhujen kanssa. "Tiedätkös, sitä ritarien komentajaa kiinnostaisi varmasti suuresti saada tietää tämä... Vaikka vanhus kertoikin paikallisten lordien ennen hyväksyneen sen mitä vuorilla tapahtui ennen, niin syylliset ovat vaihtuneet ja epäilenpä etteivät he suuresti innostuisi siitä jos saisivat tietää jonkun vehkeilevän näiden kanssa", bardi totesi hymähtäen synkkänä. Epäilemättä majatalonpitäjä päätyisi hirteen ja muusikko oli sitä mieltä että tämä ansaitsisi sen.
|
|
|
Post by Sankari on Aug 9, 2012 3:09:35 GMT 3
Vael hymyili synkästi. ”Varmasti kiinnostaisikin. Katsotaan jos komentaja ei olevielä mennyt. Hän saattaisi ehkä jopa tarjota apua.” Siihen Vael ei tosin aivan tosissaan uskonut, ei ainakaan ilman, että olisi ensin juossut lordinsa luona kysymässä tämän myöntymystä. Mutta tuskin yrittämisestä olisi suurempaa haittaa. ”Ainakin tiedämme nyt miksi osassa hirviöistä oli vielä havaittavissa jotain inhimillisiä piirteitä. Ilmeisesti joku on toimittanut heille myös eläinten osia.” Vael katsoi karttaa, jonka bardi oli ojentanut hänelle talossa. ”Ilmeisesti vuorille vievä polku alkaa kylän koillispuolelta. Minusta tuntuu, että olemme keränneet jo aivan tarpeeksi tarvikkeita. Lienee parasta, että olemme jo kohta matkalla. Tosin ne keihäät haluaisin vielä löytää.” Hän löysikin. Majatalon takapihalle oli koottu iso kasa aseita. Heittokeihäitä sekä niiden pidempiä, ei heitettäviksi tarkoitettuja veljiä, jousia nuoliviiniensä kanssa, muutama kirves ja yksi varsijousikin. Vael lastasi muutamia heittokeihäitä jo valmiiksi tavaraa pursuaville käsivarsilleen. Vael yritti muistella minne oli jättänyt hevosensa. Jos se olisi kaukana, tavarat kannattaisi kantaa sen luokse useammassa osassa. Hetken mietittyään hän tuli kuitenkin siihen tulokseen, että koko lasti menisi yhdellä kertaa ja lähti hortoilemaan sitä kohden todeten samalla bardille tavaravuoren takaa: ”Paras, että sinäkin etsit sieltä itsellesi jonkin aseen.” Ihme kyllä, Vael onnistui lopulta pääsemään hevosensa luokse ilman, että joutui keräilemään tavaroita maasta. Muutamaan otteeseen se oli tosin ollut lähellä. Hengissä lastasivat vieressä haavoittuneita ja kuolleita vankkureille ja lähtisivät ilmeisesti heti, kun saisivat tehtävänsä suoritettua. Vael sai pian pakattua tavarat hevosensa selkään ja huomasi komentajan valvomassa lastausta. Nyt olisi varmaankin aivan yhtä hyvä kuin, mikä tahansa muukin, joten Vael marssi komentajan paikkeille ja kertoi hänelle mitä kellarista oli löytynyt. Komentaja ei vaikuttanut kovin yllättyneeltä. ”Arvasinkin, ettei sillä paskiaisella ollut puhtaat jauhot pussissa. Kylästä kuuluvat tapaukset oudoista katoamisista päätyivät aina välillä lordi Rodrikin korviin astikin. Ja oudosti aika usein niiden jälkeen Gal löysi jostain kummasta rahaa laajentaa majataloaan.” Sitten komentaja kuitenkin pudisti päätään. ”Valitettavasti en voi kuitenkaan auttaa, en ainakaan ennen kuin olen käynyt ilmoittamassa tästä lordilleni. Tosin lordi Rodrik ei ole koskaan katsonut hyvällä vuorelta kuuluvia huhuja ja onkin jo pidemmän aikaa halunnut puuttua tapahtumiin, joten kuka tietää miten hän suhtautuu näihin uutisiin.” Lastaus oli saatu suoritettua ja ritarit lähtivät. Näemmä jatkamme edelleen kahdella miehellä, Vael ajatteli ja katseli kohti koillista.
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Aug 9, 2012 15:06:49 GMT 3
"Voisihan sitä yrittää", bardi totesi olkiaan kohauttaen, kuulostamatta järin vakuuttuneelta. Jos ritareita ei oltu käsketty aiemmin hyökkäämän hirviöiden kotipesään niin tuskin tämä uusikaan tieto saisi heidän mieltäänsä muuttumaan. Odottelivatkohan mokomat oikeastaan sitä että vuorilla alunperin vaikuttanut taho järjestäisi jonkunlaisen paikan takaisinvaltaus yrityksen...? Eipä olisi ollut varsinaisesti mikään ihme. Olivat tehneet mitä olivatkaan tehneet, niin hirveästi ne eivät olleet aiheuttaneet ongelmia paikallisille lordeille päinvastoin kuin nämä nykyiset vuorten asukit. Zach nyökkäsi ehdotukselle pikaisesta lähdöstä, se kyllä kuulosti järkevältä. "Käydään vaan etsimässä niitä", muusikko totesi soturin toiveeseen keihäiden löytämisestä ja etsiskeli niitä tämän kanssa. Kyllähän ne sitten pian onneksi löytyivätkin ja vähän muitakin aseita. Bardi ei suuremmin näyttänyt innostuvan niistä, mitä nyt vähän katseli ja tutkiskeli varsijousta. Hän oli pari kertaa ollut metsästämässä sellaisen kanssa, ja kun soturi kehoitti tätä ottamaan jonkin aseen hän nappasi sen mukaansa. Vasamia ei hirveän paljoa ollut, mutta eiköhän kymmenen vasamaa riittäisi. Jätti tuo myös sen kirveen jolla oli hirviön tappanut aiemmin aseiden luo ja nappasi mukaansa hieman paremmin taisteluun soveltuvan kirveen. Zach aikoi kyllä parhaansa mukaan vältellä hirviöiden lähelle joutumista, mutta olisihan se hyvä hätätilanteessa. Bardin lasti oli huomattavasti pienempi kuin Vaelin, ja vaikka muusikkoa toisen kantamusten määrä vähän huvittikin, päätti tuo olla mainitsemasta asiasta mitään. Sen sijaan tuo vain käveli oman hevosensa luo ja kiinnitti kirveen ja varsijousen satulaan ennen kuin lähti taluttamaan sitä soturin luo, saapuen parahultaisesti paikalle kun osturi kävi keskustelua ritarien komentajan kanssa. Puheista päätellen tämä lordi Rodrik ei välttämättä ollut hyväksynyt aiempaakaan menoa, mutta varmaksi bardi ei asiaa tietenkään voinut väittää. Saattoihan komentaja tarkoittaa vain näitä nykyisempiäkin tapahtumia, mutta Zach päätti uskoa siihen vaihtoehtoon joka maalasi paremman kuvan paikallisesta lordista. Saattoihan se olla vääräkin, mutta tuskin sillä olisi väliä tähän hätään. Joka tapauksessa bardi odotteli jossakin taustalla, ottaen lopulta luuttunsa esiin ja alkaen soittaa jotain hieman alakuloista sävelmää - ilmeisesti tuo halusi omalla tavallaan kunnioittaa vainajia. Pari ritaria pysähtyikin kuuntelemaan hetkeksi ennen kuin jatkoi hommiaan, ilmeisesti lyhyt ilmainen esitys otettiin ihan hyvillään vastaan lordin miesten toimesta. Jotkut ritarit olivat näköjään löytäneet vanhuksenkin ruumiin kun tämäkin raahattiin kärryihin, saaden bardin puistelemaan päätään hieman surullisena soittonsa yhteydessä. Kaikesta päätellen vanhus oli tuntenut myös Zachin isoisän, varmaan siitä kun vanha bardi oli käynyt paikan päällä ja todennut Szhethanokin kohtalon. No, muusikko ei antaisi vanhuksen unohtuvan ja pitäisi huolen siitä että mainitsisi tämän avun lohikäärmeelle jos bardi ja soturi onnistuisivat vapauttamaan tämän. Kyllä vanha mies sen taisi ansaita. "Pystymmeköhän menemään koko matkan ratsailla?", poistuvia ritareita katseleva bardi pohti ääneen, vilkaisten Vaelia. "Se karttaan merkitty paikka näytti linnoituksen tapaiselta - tai ehkä se oli vain torni, mutta luulisin että linnoitus -, joten varmaan sinne ainakin vie yksi tie jota pitkin pääsisi hevosilla ja vastaavilla, mutta minä luulen että meidän reittimme ei ole se...", Zach arveli. "Miltä se polku kartassa näyttää?", vielä kysyttiin jos siinä sattuisi olemaan joitain merkintöjä jotka helpottaisivat asian päättelyä. Bardi oli kehno kartanlukija eikä karttakaan välttämättä kaikkein paras ollut joten ei tuo itse hirveästi osannut päätellä.
|
|
|
Post by Sankari on Aug 11, 2012 0:38:44 GMT 3
”Ainakin alkumatkan voimme luultavasti taittaa ratsastaen. Sitten tulee joitakin merkintöjä jyrkemmästä taipaleesta. Niissä saatamme joutua taluttamaan ratsuja tai jopa kulkemaan loppumatkan jalan. Näemme sen joka tapauksessa sitten. Karttaan on merkitty myös useampia luolia ja raunioita, joiden kohdalle on kirjoitettu mahdollinen vaara tai vältettävä. Kaikkia emme kuitenkaan pysty kiertämään kovin kaukaa jos aiomme seurata polkua. Enkä usko, että reitti olisi sen turvallisempi sielläkään. Todennäköisesti vuoret kuhisevat hirviöitä ja kaikkia niitä muitakin otuksia, mitä syrjäiset vuoret yleensä houkuttelevat. Paras toivomme on vain kulkea mahdollisimman nopeasti ja toivoa, että törmäämme niistä mahdollisimman harvoihin. Sen lisäksi rauniolinnoitukset näyttävät vielä olevan jossain määrin yhteydessä toisiinsa tai ainakin karttaan on niistä joidenkin välille merkitty jonkinlaisia salakäytäviä. Ja ilmeisesti yksi käytävä näyttää vievän myös suoraan siihen linnaan, johon ne jotka vuorella tällä hetkellä valtaa pitävät ovat perustaneet tukikohtansa ja sulkeneet lohikäärmeen vangiksi.” Vael piti lyhyen tauon. ”Tietävätköhän he muuten edes, että heidän linnaansa johtaa salakäytävä? Jos eivät, se avaisi meille muutamia mielenkiintoisia mahdollisuuksia.” Vael ojensi kartan takaisin bardille. ”Voit tutkia vielä karttaa tarkemmin, kun ratsastamme jos haluat. Minä taidan keskittyä pääasiassa ympäristöön. Huomaan mielummin hirviöt ennemmin kuin ne huomaavat minut.” Vael lähti suuntaamaan kohti kylän koillispuolta olettaen bardin taas seuraavan perässään. Polku erottuikin kohta jo edessä kallioiden välistä, ei tosin mitenkään liian selvästi. Jos sen ei olisi tiennyt olevan täällä, se olisi todennäköisesti jäänyt huomaamatta. Kuten kartasta oli jo voinut päätellä, matkan alkutaival oli helppo. Tie kohosi loivasti ylöspäin eikä Vael maastoa tarkkaillessaan nähnyt merkkejä mistään epäilyttävästä. Näkyvyys ympäristöön ei tosin ollut kovinkään hyvä, joten se yksinään vielä taannut mitään. Ympäristö pysyi kuitenkin rauhallisena vielä jonkin aikaa, aina siihen asti, kunnes polku jyrkkeni. Vaikka hevoset kykenivät edelleen kulkemaan polkua pitkin, vuorien tunnelma tuntui nyt muuttuneen. Se oli painostavampi nyt ja jostain kaukaa tuntui kuuluvan kumeita ääniä, jotka kaikuivat vuorten seinämistä heidän ympärillään. Toisin kuin Vael oli toivonut, äänet eivät vaimentuneet heidän yhä kulkiessaan eteenpäin. Päinvastoin ne tuntuivat vain voimistuvan ja nyt äänistä saattoi melkein erottaa jonkinlaisen rytmin, kuin kahta kiveä olisi hakattu vastakkain. ”Mitä kartassa näkyy tällä hetkellä?”, Vael kysyi bardilta nopeasti.
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Aug 12, 2012 21:03:35 GMT 3
Zach kuunteli miehen arveluita, nyökkäillen silloin tällöin ihan vain periaatteen vuoksi. Bardi olisi toivonut että matka olisi ollut helpompi kuin kartta antoi ymmärtää, mutta eipä sille mitään voinut. Hieman se tuli yllätyksenä että vuorilla eleli vielä muitakin otuksia kuin nykyisten ongelmien pääaiheuttajien tekoset, mutta ilmeisesti vuorten muu elämä ei ollut vielä hukkunut epämääräisten hirviöiden hyökyaaltoon. Ihan hyvä asia sinänsä, mutta se tarkoitti että ne vuorten asukeista jotka olisivat vihamielisiä tulisivat aiheuttamaan ongelmia kaksikolle. No, eipä sille mitään voinut. "Jos he eivät tiedä, niin, no, se olisi aika iso etu meille. Muuttuisi varmaan vähän todennäköisemmäksi koko operaatiokin", Zach vastasi mietteliäänä, vilkaisten vuorillekin päin. Kun bardi ajatteli asiaa nyt vähän enemmänkin, niin jokaikinen pieni etu minkä kaksikko onnistuisi saamaan puolelleen parantaisi heidän rehellisesti sanottuna aika huonoja mahdollisuuksia melkoisesti. Zach ei tuhlannut sanoja Vaelin ojentaessa kartan, mitä nyt nyökkäsi ja otti paperin vastaan sanattomana. Ei tuo sitä alkanut siinä tutkiskelemaan, tunki vain vyölleen. Sen sijaan että olisi tehnyt jotain hyödyllistä bardi veti taas luuttunsa esiin kun oli selvää että alkumatka ei olisi tosiaankaan mikään kaikkein rasittavin, alkaen siinä ajankuluksi soittelemaan jotain. Taisi tuo hyräillä puoliääneen joitakin laulujakin piristämään ainakin omaa matkaansa. Vael oli jo kategorisoitui bardin päässä mieheksi joka ei suuremmin kunnioittanut musiikkia tai osannut siitä nauttia, muuten tuo olisi varmaan lauleskellut ihan kunnolla. Bardi ei heti edes huomannut muuttuvaa tunnelmaa, mutta lopulta tuokin tajusi että tilanne oli muuttumassa ja pisti luuttunsa syrjään, alkaen katsella ympäröivää maisemaa kun jostakin alkoi kuulua tuota yksinkertaista ääntä. "Eh, katsotaanpas...", bardi vastasi, kaivaen kartan esiin ja etsiskellen hetken että missä sitä oltiinkaan. "Me olemme varmaan täällä... eikun hetkonen, ei, tuossa pitäisi olla raunioitunut torni, olemmekin tässä", mies mutisi hieman hermostuneena etsiskellessään sijaintia kunnes lopulta onneksi löysi sen. "Tuota, eipä hirveästi. Me olemme alueella johon on merkitty "Hakrezhin heimo", muttei mitään sen kummempaa selitystä mikä se on... ei kuitenkaan hirveästi vaaran merkkejä, joten ehkä se ei ole uhka? Ehkä?", bardi totesi epävarman oloisena, vilkuillen hermostuneena ympäröivää maisemaa. Vieläkään mitään ei näkynyt, mutta ääni kyllä muuttui pikkuhiljaa kovemmaksi...
|
|
|
Post by Sankari on Aug 13, 2012 3:06:26 GMT 3
”Hakrez, Hakrez.... ei piru, sehän on peikkokieltä,” Vael töksäytti ja laskeutui äkkiä ratsailta. ”Nyt olisi parempi liikkua hyvin hiljaa, niillä on minun makuuni aivan liian tarkka kuulo. Jos kuitenkin liikumme tarpeeksi hiljaa, se ei välttämättä kuule meitä”, hän jatkoi ja hiipi eteenpäin hevostaan taluttaen. Tämä peikko ei kuitenkaan halunnut tulla ohitetuksi niin helposti. Se oli päättänyt leiriytyä tielle. Vael ehti juuri ja juuri huomata sen ennen kuin olisi astunut kallionlohkareen takaa suoraan sen eteen. Peikko hakkasi kahta kiveä toisiaan vasten ja hörähteli tyytyväisenä itsekseen aina kolahduksen kuuluessa kuin kyseessä olisi suurikin huvitus. ”Eipä vaadi liian paljoa tuokaan”, Vael mutisi itsekseen peikon puuhia seuratessaan. No, jos kaikki kävisi hyvin sen puuhia ei häirittäisi. Kiven toisella puolella aukeava rinne ei ollut tässä kohtaa kovin jyrkkä ja se kääntyi pian taas toisen jyrkemmän harjanteen taakse piiloon. He ehtisivät sen taakse piiloon muutamassa hetkessä, jos peikko jatkaisi meluista huvitustaan vielä edes hetken aikaa. ”Livahdetaan nopeasti tuonne taakse”, soturi supatti hiljaa bardille ja osoitti harjua. Samassa hän päätti myös toteuttaa suunnitelmansa. Hetken kaikki näytti sujuvan hyvin. Sitten ääni lakkasi. Peikko oli pudottanut kivensä ja kääntyi hakemaan sitä. Ja huomasi heidät. Se tuijotti heitä suu ammollaan kuin ei voisi aivan käsittää, mistä nuo olivat tuohon ilmestyneet ja raapi päätään kuin miettien, miten sen tulisi toimia. Valitettavasti se ei ollut kovin kekseliäs peikko, joten se toimi reagoi sillä ainoalla tavalla, jolla peikot yleensäkin toimivat tällaisissa tilanteissa. Se syöksyi heitä kohti mylvien. Vael oli kuitenkin kiskaissut keihään hevosen selästä sen hetken aikana, jonka se oli heitä tuijottanut ja heitti sen nyt. Se lensi vähän vaappuen, mutta osui peikkoa kuitenkin suoraan polveen ja se kaatui. Vael näytti hetken melkoisen tyytyväiseltä itseensä ja totesi ehkä hiukan röyhkeästi ”Olen muuten melkoisen kovassa vedossa tänään.” Kaatuessaan peikko oli kuitenkin pudottanut myös toisen pitelemänsä kiven, joka iskeytyi voimalla toiseen niin, että ne molemmat vierivät pian vuoren rinnettä alas. Tämä rinne sattui vain olemaan täynnä irtokiviä ja kuinka ollakaan ne kaksi lohkaretta saivat aikaan järkyttävän kivivyöryn, jonka kaiku pauhasi vuoren seinämistä kaikkialle. Se ei ollut myöskään jäänyt vuoren asukeilta kuulematta. Erään toisen harjun takaa pisti parikymmentä peikon päätä lisää. Hetken aikaa Vaelin kasvot olivat omituisen ilmeettömät. Sitten hän totesi: ”Tässä vaiheessa kai yleensä siirrytään suunnitelmaan numero kaksi?”
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Aug 13, 2012 21:22:27 GMT 3
"Peikkoja? Niillä on kieli? Hitto, luulin niitä vain juuri ja juuri älyllisiksi", bardi sanoi vähän yllättyneenä soturin tunnistaessa Hakrezin peikkomaiseksi nimeksi. No, kaikkea sitä oppi kun tarpeeksi vanhaksi eli. Tosin, peikot olivat kyllä sellaisia olentoja että vanhaksi eläminen saattaisi olla hieman ongelmallista jos Zach ja Vael törmäisivät yhteen näistä enimmäkseen primitiivisistä olennoista. Seuraten soturin esimerkkiä Zach pomppasi alas hevosensa selästä ja alkoi taluttamaan tätä, edeten niin hiljaa kuin pystyi. Pianhan sieltä sitten tuli näkyviin peikko joka onneksi näytti olevan keskittynyt 'musiikkiinsa' eikä ainakaan heti ruvennut huomaamaan kaksikkoa. Bardi lähinnä nyökkäsi lyhyesti soturin ehdotukselle ja lähti seuraamaan tätä niin hiljaa kuin pystyi - suunnitelma olisi varmaan onnistunutkin ellei tämä kyseinen peikko olisi ollut melkoinen tohelo joka möhlintänsä ansiosta päätyi huomaamaan hiippailevan kaksikon. Bardi pelkäsi pahinta, ja kyllähän se sitten tapahtuikin kun peikko lähti rynnimään hetken siinä toljoteltuaan, hyökkäyksen onneksi päätyessä peikon kannalta hienosti. "Minä en juhlisi ihan vielä...", bardi mutisi synkästi soturin ottaessa ilon irti onnistuneesta keihäänheitostaan. Muusikko arveli että meteli saattoi houkutella epätoivottua huomiota heidän suuntaansa, varsinkin kun peikon pudottama kivi aiheutti yllättäen kivivyöryn. Vihreäsilmäinen miekkonen vaan tuijotti hiljaa ryskyvää vuorenrinnettä, tietäen ettei tästä hyvää seuraisi. Ja eihän siitä seurannutkaan kun peikkojen pärstiä alkoi ilmaantua tuijottamaan heitä, mikä sai Zachin voihkaisemaan kun tämä laskeskeli kuinka runsaasti näitä oli. Aivan liikaa. Pakeneminenkaan tuskin oli kovin hyvä vaihtoehto, peikot pääsisivät aika lujaa menemään maastosta huolimatta kun taas hevosilla olisi ongelmia. "Ai niinkö? Ihanko totta?", bardi sähähti ivallisesti soturin huomautukseen, mulkoillen vihaisena tätä ja sitten peikkoja. Miksi hän olikaan suostunut tälle kovan onnen retkelle... Kirottu soturi, kirotut peikot, kirotut kaikki... Pian peikot alkoivat kiipeilemään harjun yli ja kohti kaksikkoa, ja bardi aikoi ensin lähteä karkuun, kunnes tajusi ettei ikinä ehtisi hevosellakaan. Sen sijaan tuo vain jäi seisomaan ylvästi paikoilleen, katsoen peikkoja hurjana. Jos nyt perhana kuoltaisiin niin kuoltaisiin tyylillä, Zach ajatteli ja otti hevosensa selästä luuttunsa ja alkoi laulaa mahdollisesti hurjinta lauluaan, 'Rodrik Punaparran Kuolema'. "Ma kerron teille tarinan, miehestä punapartaisesta, oli hän Rodrik nimeltään...", bardi aloitti laulamaan raivoisasti suorastaan huutaen. Peikot näyttivät hämmentyvän tästä reaktiosta, joidenkin pysähtyessä kokonaan ja nekin jotka etenivät olivat hieman varuillaan oudosta reaktiosta. Ei tulevien uhrien pitäisi vain laulella jotain. Jotkut lähempinä olevista nuuhkivat ilmaa ja näyttivät hieman pelästyvän jotain, pysähtyen täysin ja katsellen kaksikkoa hermostuneina syystä tai toisesta. Koko porukan isoin ei sitä tosin tehnyt, se vain yritti kannustaa tovereitaan mätkimällä näitä nuijalla. Kyseessä taisi olla joukon pomo, ehkäpä Hakrez. Vaikka tämäkin mulkoili epäluuloisena laulajaa ja soturia, ei tämä ollut säikähtänyt sitä mikä oli ilmeisesti taikauskoisemmat peikot säikäyttänyt. Johtajaksi ei päästy pelkästään voimalla, piti olla vähän älliäkin. Ja juuri nyt ne harmaat aivosolut mitä tuolla oli peikolle epätavallisen paljon kertoivat tälle että vaikka bardin reaktio oli outo ja jokin haisi vähän oudolle, mahdollisesti bardi, niin kaksikko oli silti vain ihmisiä - ja tuohan ei antaisi parin ihmisiä hyppiä nenille! Otus mylvi jotain ja osoitti kaksikkoa sormella, ja lähti sitten yksin tulemaan kohti, selvästi haastaen joko soturia tai bardia kaksintaisteluun. "...kun Rodrik tapasi miehen metallisen, hän rautapään repi irti, ja takan ylle nosti...", bardi jatkoi hurjistunutta lauluaan, se kun näytti joten kuten pitelevän loput peikot aisoissa. Kuhan näiden johtaja saataisiin hengiltä, niin loput peikot varmaan eivät enää olisi mikään ongelma.
|
|
|
Post by Sankari on Aug 14, 2012 4:20:52 GMT 3
”Ei jumalauta, nytkö se sitten päätti ruveta loilottamaan”, Vael murisi bardin aloittaessa laulunsa peikkojen hyökätessä. Olettiko hän, että seuraavaksi Vael rupeaisi tanssimaan. No, tavallaan se voisi melkein toimiakin, peikot todennäköisesti kuolisivat nauruun? Jostain syystä laululla oli peikkoihin kuitenkin erikoinen vaikutus. Ne pysäyttivät hyökkäyksensä ja jäivät pyöriskelemään paikoilleen yhtä hämmentyneinä kuin ujot neidot ensimmäisissä kylätansseissaan. Tilanteen yleisen järjettömyyden huomioon ottaen,Vael ei olisi enää edes juuri ihmetellyt, jos ne seuraavaksi vaikka olisivatkin pistäneet valssiksi. Yksi peikoista ei kuitenkaan pienistä välittänyt tai sitten sillä oli vain muita peikkoja huonompi kuulo. Ainakin se oli tämän joukon johtaja, minkä Vael päätteli siitä, että se oli toisia peikkoja isompi ja, ennen kaikkea, rumempi. ”Jotenkin tuo mieleeni erään neuvoston jäsenen”, Vael mutisi itsekseen. ”Puoliksikaan yhtä uhkaava tämä jäsen ei ollut, mutta vähintään yhtä ruma.”Selkeästi se oli ainakin sisäistänyt toimivat johtamismallit, hutkiessaan toisia peikkoja nuijallaan. Valitettavasti tällä kertaa miehistö vain oli täysin saamatonta, joten lopulta se päätti itseä tarttua toimeen ja yritti haastaa heitä taisteluun. Eipä kai tässä hirveästi muitakaan vaihtoehtoja ole. Ainahan sitä yhden peikon listisi, Vael ajatteli ja kiskaisi miekkansa esiin. Peikon nuija iski kuitenkin jo ja Vael joutui hyppäämään äkkiä maahan, juuri pois sen tieltä. Maasta käsin taistelemista harvoin pidettiin erityisen tehokkaana, joten Vael ei jäänyt makoilemaan sinne turhan pitkäksi aikaa. Hän syöksyi ylös ja suuntasi lyönnin peikon käsivartta kohden. Valitettavasti sen nahka oli kuitenkin harvinaisen paksu ja lyönti lähinnä vain ärsytti peikkoa, joten maa kutsui taas. Tällä tavalla Vael ei saisi juuri vahinkoa aikaan, joten peikon seuraavan iskun viuhuessa yli hän yritti palauttaa mieleensä peikkojen heikkoja kohtia. Hetkeen mitään ei tullut mieleen, mutta äkkiä hän muisti taas. Aivan, nilkat. Peikko oli odottanut, että Vael iskisi taas käsivarsiin, joten se yllättyi, kun Vael syöksyikin kohti sen jalkoja. Se yritti ottaa askeleen taaksepäin, mutta Vaelin miekka iski jo ja katkaisi sen akillesjänteen. Se kaatui maahan mahtava rysähdyksen saattelemana ja samassa Vael siirtyikin jo sen kaulan luokse, otti molemmilla käsillään otteen miekastaan ja iski sen kaulan poikki. Toiset peikot katselivat näytelmää kuuliaisina, mutta ison peikon kaatuessa ja kuollessa, saapui niistä tyhmimmänkin päähän pitkästä aikaa taas ajatus. Heimo oli nyt ilman johtajaa. Mahtavan mylvinnän, murinan, kurinan, korinan, ärinän ja kaikkien niiden muidenkin äänten säestämänä, joita peikot vain kykenivät kurkustaan tuottamaan ne rynnivät toisiaan kohden ja tuskin oli vastaavaa ääntä kuultu vuorilla sitten edellisen johtajapeikon kuoleman. Tätä parempaa hetkeä lähtemiseen tuskin tulisi, joten hyppäsi taas hevosensa selkään, käänsi sen ja totesi bardille: ”Mennään.”
|
|