|
Post by Sankari on Sept 10, 2012 1:12:52 GMT 3
Vael irvisti itsekseen bardin kiistäessä uhmakkaasti äänen kuuluvan jumalalle. Vaikka tämä uusi tuttavuus olikin ehkä voimiltaan ja arvoltaan lähinnä vain korkea-arvoinen demoni, se selkeästi halusi mieltää itsensä jumalaksi, eikä todennäköisesti suuremmin ilahtuisi, jos sen jumaluus asetettaisiin kyseenalaiseksi. Tosin heidän kannaltaan sillä tuskin oli suurempaa väliä, oliko se mikään todellinen jumala vai ei. Se olisi joka tapauksessa sen verrran voimakas ettei sitä kannattanut suututtaa, minkä todisti jo sekin että sitä oli ainakin jossain määrin joskus palvottu. Vaikka tämä demoni tai jumala tai mikälie ei vaikuttanutkaan kovin mukavalta tuttavuudelta, ei Vael silti vielä tuntenut oloaan mitenkään järjettömän huolestuneeksi. Osa saattoi toki johtua silkasta itsesuojeluvaiston puutteesta, mutta hänestä tuntui, että ääni ei ehkä välttämättä toistaiseksi suunnitellut hyökkäävänsä heidän kimppuunsa. Sen se olisi voinut tehdä ilmoittamatta itsestäänkin. Sen sijaan vaikutti siltä, että jumalolennolla olisi jotakin asiaa. Ehkä olisi parasta kuunnella, mitä se halusi sanoa. Ääni olikin, jos mahdollista vieläkin kolkompi, kun se jatkoi: ”Etsitkö ulospääsyä? Sitä ei valitettavasti taida olla. Taisin epähuomiossa poistaa kaikki ulospääsytiet, kun kiskoin teidät tänne. Mutta eihän se mitään haittaa, mehän viihdymme toistemme seurassa emmekö vain”, se lisäsi nauraen. Nauru ei jostain syystä kuulostanut kovin ystävälliseltä. ”Sinulla oli ilmeisesti jonkinlaista asiaa, kun vaivauduit kutsumaan meidät tänne”, Vael totesi väliin. ”Ai sinä haluaisit, että menisimme jo asiaan. Olin ajatellut, että te kuolevaiset halusitte yleensä vähän tutustua ensin, rupatella ja vaihtaa kohteliaisuuksia, mutta käyhän tuokin. Asia koskee erästä velhoa. Velhoa, jonka nimi sattuu olemaan Baratas. Sitä samaa, joka etsii teitä par'aikaa.” Ääni vaikeni hetkeksi, mutta kun se taas jatkoi, siihen oli hiipinyt selkeästi ärtynyt vivahde. ”Kauan sitten, ennen kuin kumpikaan teistä oli syntynyt, me solmimme Baratasin kanssa pienen sopimuksen. Ei mitään kovin ihmeellistä. Baratas halusi voimaa, joten minä lahjoitin sitä hänelle. Vastineeksi hänen ei olisi tarvinnut kuin palvella minua. Aluksi kaikki sujuikin, kuten piti, Baratas nousi välittömästi tusinavelhosta parhaimpien joukkoon ja minulla oli uskollinen palvelija. Tai niin luulin. Jossain vaiheessa Baratas oli kuitenkin tavannut erään toisen kuolevaisen, Kadan hän taisi olla nimeltään ja tälle Kadanille oli jostain päätynyt jonkinlaista tietoa, niin mahtavaa että Baratas uskoi sen avulla voivansa noin vain sanoa sopimuksemme irti. Hän onnistukin, tai ainakin melkein. Niin kauan kuin hän toimi yhteistyössä tämän Kadanin kanssa, hän olikin minun valtani ulottumattomissa. Mutta sitten herrat ilmeisesti kasvoivat erilleen ja heidän tiensä erkanivat ja se tarkoittaa sitä, että Baratas on menettänyt suurimman osan niistä voimista, joiden avulla hän luuli kykenevänsä katkaisemaan yhteistyömme. Sen verran hänellä on kuitenkin voimia jäljellä, että hän kykenee piiloutumaan ja tässä vaiheessa te astutte mukaan kuvioon. Te houkuttelette Baratasin taas esiin ja kun hän on kaivautunut ulos piilostaan, me tapaamme Baratasin kanssa taas.”
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Sept 12, 2012 0:07:45 GMT 3
Zach ei enää oikein uskaltanut sanoa mitään sen jälkeen kun jumalaksi tekeytynyt olento totesi pilkkaavalla tavalla uloskäyntien olevan poissa. Kirottua. Bardi vetäytyi jonnekin taka-alalle käytännössä kokonaan soturin jäädessä puhumaan tyhjästä kuuluvalle äänelle. "Paskat...", mies mutisi itsekseen, alkaen itsekseen hymistä päähän jumittunutta laulua, kuuntelematta oikeastaan ollenkaan mitä ääni puhui. Taas Baratas, Zach mietti kuultuaan ohimennen nimen mainittavan. Olipa taas houkutteleva tarjous, pistäytykää velhon syötiksi. Vaihtoehtoja ei varmaan annettaisi. Bardia oli alkanut kaduttaa koko reissuun lähteminen, mutta häntä kiinnosti kyllä ainakin tietää miksi hänen isoisänsä oli yrittänyt järjestää lohikäärmeen pelastus-yritystä, sitä kun ei oikein päiväkirjoissa mainittu. Varmaan syy oli ollut ihan looginen ja niin edespäin, mutta mikä se sitten olikaan ollut niin siitä ei muusikolla ollut yhtään minkäänlaista käsitystä. "Tässä vaiheessa varmaan sanot että meillä ei ole mitään vaihtoehtoja kun muuten tapat meidät tai jotain", Zach totesi kuivasti pelon alettua hieman laantua. Tilanteelle ei oikein voinut tehdä mitään joten jollakin tapaa se oli laannuttanut pelon ja tehnyt miehestä melko rauhallisen. "Enpä muuten tiedä ehditkö enää tavata sitä typerää velhoa, tuolla jonkun matkan päässä oli palkkatappaja joka murhasi Baratasin miehiä enkä ihmettelisi vaikka velho itse olisi tähtäimenä seuraavaksi... tai sitten ei, pirustako sitä nyt tietää keitä kaikkia se on palkattu tappamaan", Zach sanoi hieman turhautuneena, antaen katseensa kiertää temppelin sisätiloja. Eipä siellä edelleenkään ollut mitään uloskäyntejä - tosin silmään osui jostakin kolosta luikerteleva käärme. Joku vuoristoilla asuvan käärmelajin edustaja varmaan, bardi päätteli ruskeanharmaasta värjäyksestä. Mitään sen kummempaa tuo ei siitä osannut sanoa kun ei ollut käärmeiden asiantuntija. Eläin ei sen kummemmin näyttänyt kiinnittävän huomiota ihmisiin, mitä nyt luikerteli sen verta kaukana ettei törmäisi liian lähelle. Varmaan etsi jotain rottaa tai vastaavaa ateriakseen, Zach päätteli seuratessaan otuksen menoa kunnes kiinnitti taas huomionsa muihin asioihin. "Minun olisi pitänyt vain lähteä kaupungista välittömästi eilen illalla ja jättää sinut taakse, ei ole ollut mitään muuta kuin huonoa onnea sen jälkeen kun lähdettiin tälle typerälle reissulle", Zach jupisi katsoen soturia syyttävästi.
|
|
|
Post by Sankari on Sept 14, 2012 5:00:07 GMT 3
Vael ei suuremmin jaksanut välittää bardin jupinoista. Syntipukin hakeminen tahtoi olla valitettavan yleistä tämän kaltaisissa tilanteissa. Valitettavasti tilanteen ratkeamisen kannalta siitä ei ollut juuri minkäänlaista hyötyä. Sen sijaan olisi, ainakin aluksi, varmaankin vain parempi seurailla tämän valejumalan suunnitelmaa. Vael ei ollut koskaan taistellut demonia vastaan, mutta hän epäili ettei siinä välttämättä kävisi kovin hyvin. ”Hyvä on. Me siis houkuttelemme tämän velhon esiin”, hän totesi itsevarmasti. ”Tosin sen tehdäksemme, me tarvitsisimme ensin oven.” Vael viittasi kohti ovettomia seiniä. ”Mikä ettei”, valejumala vastasi ja samassa vastakkaiseen seinään todella ilmestyikin ovi, ei ehkä tosin kovin näyttävä sellainen, mutta ovi joka tapauksessa mitä suurimmassa määrin. ”Ihan teidän itsenne kannalta olisi muuten varmaan parempi ettette saisi päähänne mitään ihmeempiä pakenemisideoita. Seuraan muutenkin aivan teidän jäljessänne, joten sellainen olisi erittäin typerää.” ”Emme tietenkään”, Vael vastasi mitä vakuuttavin ilme kasvoillaan ja käänsi rintama suuntansa kohti uuden uutukaista (vai oliko se nyt vanha, jos se kerta oli olla möllöttänyt tuossa ennen heidän saapumistaan) ovea. Ulkona nyt pienelle kävelyretkelle mitä mukavimmat puitteet. Aurinko paistoi iloisesti, linnut lauloivat ja vuorilla vallitsi muutenkin mukavan rentouttava ja rauhallinen ilmapiiri. Ainoastaan muutaman jalan päässä taaempana vihaisesti hönkivä demoni hiukkasen latisti tunnelmaa, vaikka se olikin muuttanut itsensä näkymättömäksi, mutta no... Kaikkea ei voi saada. Kävelyretki myös jatkui rauhallisena ainakin muutaman virstan verran. Vaelin nähdäkseen heillä ei ollut mitään kovin selkeää suuntaa, kunhan kuljeksivat sinne minne maasto heitä vei. Valejumala ohjeisti suunnan vain jonkinlaisella epämääräisellä viittauksella pohjoista kohden. Hän näytti luottavan siihen, että jos he kulkisivat sinne päin, Baratas löytäisi heidät ennemmin tai myöhemmin. Niin kuin löysikin. Oikeastaan Vael arvasi jo, että jotain tapahtuisi, kun hän havaitsi erään läheisen kiven välähtävän heidän kävellessään sen ohi. Siihen oli kirjoitettu jonkinlainen riimu, joka alkoi hehkua vihertävää valoa, eivätkä he ehtineet ottaa kuin muutaman askeleen, kun äkkiä nousi hirmuinen tuuli. Aurinkoa vasten Vael havaitsi tuulen seassa tumman välähdyksen, joka laskeutui aivan heidän eteensä. Saapujalla oli sysimusta kaapu, johon oli kirjottu jonkinlaisia merkkejä ja joka peitti hänet päästä varpaisiin. Hupun alta näkyi ainoastaan kaksi punaisena loimuavaa silmää ja pitkä valkoinen parta. Velho oli aikeissa sanoa jotakin, mutta sanat kuolivat hänen suuhunsa saman tien, kun takaa kuului äkkiä poksahtava ääni. Demonijumala oli nyt taas erittäin näkyvä.
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Sept 17, 2012 15:06:29 GMT 3
Zach ei jakanut soturin itsevarmuutta vaan katsoi tätä hieman synkeän oloisena kun Vael pontevana vakuutteli demonille että kyllähän he nyt auttaisivat tässä ongelmassa, ei mitään hätää. Just joo. Ikäänkuin tuolla otuksella olisi mitään aikeita pitää kaksikkoa hengissä sen jälkeen kun hän oli onnistunut käyttämään heitä omiin tarkoituksiinsa. Tilanne masensi bardia, tälle tarinalle kun ei tuntunut olevan olemassa hyvää päätöstä. "Joo, pakeneminen ei varmaan toimisi", Zach mutisi synkkänä demonin varoitellessa seuraten sitten soturia ulos allapäin. Tämä ei oikein onnistunut nauttimaan hyvästä säästä ja muutenkin kaikesta siitä kauneudesta mitä vuorilla vissiin oli näkyvillä, mielessä kun oli se että mitä oli näkymättömissä takana. Katseli tuo silti maisemaa sinne tänne ihan vain yrittäen saada ajatukset vähän muualle, vilkuillen välillä hermostuneena taaksekin missä ei tietenkään näkynyt mitään, vaikka olihan siellä se perhanan demoni jossakin. Siellä tosin oli jotain mikä onnistui kiinnittämään muusikon huomion, se sama pieni käärme näytti seurailevan heitä. Outoa... Mieleen nousi epäilys ettei tämä ollut jotain mitä demoni oli suunnitellut päätellen siitä ettei siitä oltu sanottu mitään, kuten myös se että käärme vältteli näkyviin joutumista - Zachkin huomasi sen lähinnä vilahtavan pari kertaa joidenkin kivien välistä. "Toivottavasti tämä ei pääty meidän kahden kuolemaan", bardi mutisi suhteellisen kuuluvasti ja jupisi muutenkin matkan aikana, ehkä osittain sen takia että halusi pitää huomion itsessään. Mitä tahoa käärme edustikaan, niin oletettavasti joku kolmas osapuoli tarkkaili tapahtumia sen kautta. Tai jotain. Magia oli monimutkaista... Kaiken huipuksi maisemia katseleva bardi huomasi liikettä jossakin ylempänä vuoristossa, sekä välähdyksen ikään kuin kaukoputkesta. Joku tarkkaili heitä hieman tavallisemmin keinoin. Kadan vaikko aiempi palkkatappaja? Zach epäili että kunhan Baratas ilmaantuisi niin siinä olisi katastrofin siemenet, ja että soturi ja bardi jäisivät sivussakatsojiksi. Toisaalta, se myös tarkoittaisi sitä että kaksikko pääsisi mahdollisesti sekasorron aikana pakoon. Niinpä Zach jatkoi epämääräistä valittelevaa mutinaansa koko matkan ajan, samalla vaivihkaa varmistaen että heidän salaperäiset seuraajansa olivat koko ajan perässä. Kauaa ei enää tarvinnut odottaa ennen kuin ilmeisesti paljon puhuttu Baratas ilmestyi jostakin näkyviin. "Ja siinä itse velhonpaskiainen. Baratas, oletan?", Zach kysyi selkeästi koko tähän kuvioon umpitympääntyneenä. Kun takaa kuului poksahdus demonin oletettavasti poksahtaessa esiin bardi ei aikaa tuhlannut vaan maastoutui välittömästi, arvaten että nyt ilotulitus lähtisi käyntiin. Kaukainen tarkkailija niin sanotusti ampui lähtölaukauksen kun jostakin lensi mustanuolinen vasama suoraan päin Baratasia - tähtäys oli tosin vähän pielessä kun se oli näköjään osumassa olkapäähän pään tai rintakehän sijasta. Pieni metallinen vasama meni suoraan maagisten suojausten ohi - epäilemättä kallis erikoisvasama joka oli suunniteltu tappamaan velhoja, mutta valitettavasti nyt vähän huonosti ammuttu, liekö yhtäkkinen demonin näkeminen järkyttänyt ampujan. Käärmeen sijainti Zach ei nähnyt mutta tiesi sen olevan jossakin lähellä. Kaiken kukkuraksi jostakin kaukaa kuului karjuntaa ehkä kolmesta eri kurkusta, jonkunlaisia hirviöitäkin oli liikkeellä ilmiselvästi. "Perhanan hyvää päivää vaan", mahdollisimman matalana suojassa oleva bardi mutisi.
|
|
|
Post by Sankari on Sept 22, 2012 0:06:06 GMT 3
Vael havaitsi salamurhaajan samalla hetkellä, kun demoni poksahti näkyviin. Hän huomasi vasaman lähtevän lentoon ja osuvan Baratasia olkapäähän, mutta sen enempää hän ei ehtinytkään nähdä ennen kuin maa kutsui. Bardin välitön maastoutuminen astetta kovemman toiminnan alkaessa, oli Vaelin mielestä jokseenkin ensimmäinen järkevä teko, jonka Zach oli tehnyt pitkään aikaan, sen sijaan että olisi vain valittanut ja sen kunniaksi Vael päätti toimia samalla lailla. Maasta käsin hän erotti kuinka velho, heti huomatessaan tulleensa yllätetyksi, yritti vaihtaa pakovaihteelle. Hän kutsui taas sen maagisen tuulen, joka hänet oli tänne kantanut ja se kiskaisikin kyllä velhon kohti turvallisempia seutuja. Ei vain tarpeeksi nopeasti. Demoni oli ojentanut kätensä tavoittelemaan pakenijaa ja käsi venyi paljon nopeammalla tahdilla kuin tuuli ennätti kantaa pakenijaa karkuun. Se kiertyi velhon yläruumiin ympärille ja viskasi tämän kohti sitä samaa kallionkielekettä, jolta salamurhaaja oli vastikään ampunut häntä varsijousella ja jolla samainen salamurhaaja yhä seisoi ja tuijotti parhaillaan melkoisen hölmistyneenä kohti lentävää velhoa. Yllättäen pian seurasi melkoinen tömäys ja kaksi parkaisua. Salamurhaaja kierähti iskun voimasta jonnekin rinteen toiselle puolelle eikä Vael nähnyt häntä enää. Velhon hän valitettavasti näki sen sijaan yhä liiankin hyvin. Valitettavasti siksi, koska Baratas ei enää ollut mikään kaunis näky. Välittömästi, viskattuaan velhon vuoren rinnettä kohden, oli demoni syöksynyt seuraksi. Syöksyessään se aukaisi kitansa ammolleen ja velhon tavoitettuaan repäisi yhdellä haukkauksella koko huppupäisen pään ja melkoisen osan ylävartaloa irti. ”Tätä parempaa pakotilaisuutta tuskin tulee”, Vael murahti, nousi ja siirtyi saman tien juoksuun. ”Sinä voit toki jäädä siihen makoilemaan, jos mielesi tekee.” Metsän suojiin ei onneksi ollut kuin jokunen jalka ja heti sinne päästyään Vael tunsi olonsa huomattavasti levollisemmaksi. Ehkä demonia ei heidän kohtalonsa enää suuremmin kiinnostaisi, kun se oli ilmeisesti jo saanut mitä halusi, eivätkä he enää olleet enää näköetäisyydellä ärsyttämässä. Jonkinlainen pieni käärme oli seurannut heitä metsään siimekseen ja jos Vael ei aivan väärin muistanut, hän oli tainnut havaita saman käärmeen ensimmäistä kertaa jo temppelissä. Mokomaa ei kuitenkaan ehtinyt jäädä mietiskelemään sen pidemmäksi aikaa, sillä juoksemista ei kuitenkaan viitsinyt lopettaa aivan heti. Aivan heti se ei loppunutkaan, mutta nopeammin kuin Vael olisi tahtonut yhtäkaikki. Juoksun lopettivat metsästä heidän ympäriltään kuuluvat äänet. Tai oikeammin niiden omistajat. Sen pienen polun, jota Vael oli noudatellut heidän saavuttuaan metsään, katkaisi lauma niitä samoja hirviöitä, jotka olivat hyökänneet kylään. Eivätkä nämä hirviöt näyttäneet mitenkään niitä toisia ystävällisemmiltä.
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Sept 24, 2012 18:51:04 GMT 3
"Ei tarvi kahdesti käskeä!", bardi tuhahti vastaukseksi ja pinkaisi soturin perässä pakoon niin nopeasti kuin pääsi, mikä oli varmaan ihan hyvä idea. Demonia tuskin enää kaksikko kiinnosti, mutta oli se silti hyvä idea pitää kiirettä. Mitenköhän salamurhaajan kävi, Zach mietti ohimennen juostessaan, tappaja kun oli lähinnä kadonnut näkyvistä kun demoni oli yrittänyt viskata tätä velholla. Tuskinpa sekään jäi paikalle demonia vastaan tappelemaan vaikka olikin ilmeisesti menettänyt palkkion kun ei ollut itse päässyt tappamaan Baratasia, ellei tällä tietenkin ollut maagista aseistusta. No, olkoot, bardi ei halunnut asian ajattelulle sen enempää aikaa uhrata. Todennäköisesti tappajakin livisti paikalta kun demoni popsi velhon yläruumiin. Vaikka bardi ei hirveästi huomiota kiinnitänytkään muuhun kuin juoksemiseen hetken ajan, niin silti silmiin sattui se tosiasia että käärme tuntui edelleen seurailevan heitä, edelleen passiivisena tarkkailijana. Hetken ajan oli näyttänyt siltä että se tekisi jotain, mutta demonin tempaus oli saanut eläimen palaamaan tarkkailijan rooliinsa. Taas asioita joita pitäisi miettiä myöhemmin kuitenkin, kun nyt oli tärkeämpää vaan juosta perhanan nopeaa karkuun.
"Huh, taidettiin selvitä", bardi erehtyi sanomaan ennen kuin lähistöltä alkoi taas kuulua hirviöiden huutoa mikä sai muusikon huokaisemaan syvään. Tämä tästä vielä puuttui. Ei kai sitä muuta voinut kuin ottaa kirves esiin ja olla valmiina. "No, jos niitä ei ole liikaa niin kai me voimme selvitä...", Zach arveli vähän epäuskoisen kuuloisena, katsellen hermostuneena metsän siimekseen odottaen hirviöiden pomppaavan hetkenä minä hyvänsä esiin jostakin. Sitten silmiin sattui se tosiasia että käärme oli taas hävinnyt jonnekin - ja välittömästi kun tämä asia tuli mieleen niin yksi hirviöiden äänistä vaihtui korinaksi ja metsän puolelta kuului kovaäänistä sihinää. Jotakin tapahtui näkökantaman ulkopuolella, se oli selvää, ja käärme teki sitä. Bardi vain hermostuneena katseli ympärilleen, yrittäen nähdä mitä mutta eihän se onnistunut. Hirviöissä käärme aiheutti ilmiselvästi sekaannusta kun karjumisen sävy muuttui epäröivämmäksi ja kohtuu nopealla tahdilla pari kappaletta ääniä hävisi kokonaan sähinän ja epämääräisen metakan jälkeen. Pikkuhiljaa hirviöiden karjumisessa alkoi olla ehkä hieman pelokas sävy, eikä aikaakaan kun niiden omistajat alkoivat yksi kerrallaan lähteä lipettiin. Ja sitten hiljaisuus laskeutui taas metsään, ja hetken kuluttua käärme luikerteli jostakin näkyviin, saaden bardin tuijottamaan tätä hieman epäluuloisena. "...Mitähän helvettiä", Zach mutisi tuijottaen epäluuloisena - ja hieman hermostuneena - tyytyväisen näköistä käärmettä. Hieman varovaisesti tuo meni metsän puolelle katsomaan minkälaista jälkeä siellä oli oikein ja heti tuli vastaan pari hirviön ruumista joilla oli sangen suurten hampaiden jäljet niskoissaan - selvästi käärmeen myrkkyhampaista tulleet, mutta aika suuret sellaiset, bardin mielestä näytti siltä että kokoa olisi yhtä paljon kuin hänen sormillaan. Omituisesti maassa oli myös vähän kirkkaanpunaisia ja vihreitä höyheniä vaikka hirviöiltä ei ainakaan näissä väreissä mitään sellaista löytynyt.
"Omituista...", bardi mutisi hermostuneena. "Joku ilmeisesti vähän suojelee meitä... tai jokin", Zach totesi vilkaisten taas käärmeeseen päin - joka muuten näytti väritykseltään enemmän metsään sopivalta nyt, bardi tajusi.
|
|
|
Post by Sankari on Sept 28, 2012 2:38:59 GMT 3
”Tämä on ilmeisesti jonkinlainen muodonmuuttaja”, Vael mutisi erittäin epäilevästi ja jatkoi saman tien: ”Enkä minä pidä muodonmuuttajista yhtään. Niistä ei koskaan tiedä mitä ne oikeasti ovat.” Käärme ei reagoinnut Vaelin sanoihin sen kummemmin, vaan olla möllötti vain edelleen melko tyytyväisen näköisenä. Soturi veti joka tapauksessa miekkansa esiin ja tuijotti käärmettä herkeämättä kuin epäilisi käärmeen voivan muuttua taas hetkellä millä hyvänsä. Aika kuitenkin kului eikä käärme muuttunut, joten lopulta Vael päätti itsekin mennä lähemmin tarkastamaan millaista jälkeä se oli saanut hirviöiden keskellä aikaan. Hän vilkaisi käämettä kohden kuitenkin aina muutaman sekunnin välein. Että mokoma tietäisi, että sitä vahdittiin. Hirviöt näyttivät kuolleen melkein välittömästi tai ainakin ne kaikki vaikuttivat jo täysin kuolleilta eikä niissä ollut enää jäljellä elämän murusiakaan. Ilmeisesti käärmeen, tai minkä otuksen se sitten olikin, myrkky oli melkoisen tehokasta. Tosin hampaanjäljet olivat sen verran isot, että pelkkä niiden purema oli saattanut olla riittävän kuolettava lopettaakseen kohteensa välittömästi. Miten vain, hirviöt, tai niiden kohtalot, eivät oikeastaan kiinnostaneet Vaelia sen suuremmin. Enemmän häntä kiinnostivat maassa lojuvat omituiset höyhenet. Koska ainutkaan hirviöistä ei näyttänyt omaavan sulkapeitettä, oli niiden omistajakandidaatti vähän liiankin selkeä. Käärmeen toisella muodolla oli ilmeisesti sulkapeite. Ja käärmeen pää. Minkäköhänlainen sekasikiö tässäkin oli kyseessä? Vael huitaisi miekallaan pari kokeilevaa liikettä käärmeen suuntaan, josko se vaikka pelästyisi ja muuttuisi. Ei muuttunut. Hän huitaisi uudelleen ja murahti käärmeelle samalla: ”No mokoma, näytä jo todellinen muotosi”. Ei muuttunut vieläkään. Sen sijaan se alkoi luikerrella levottomasti ja nyökäytteli samalla päätänsä ensin kohti jotakin suuntaa ja sitten kohti heitä, kuin olisi halunnut heidän seuraavan. ”No ei varmasti seurata ennen kuin näytät meille mikä olet”, Vael ärähti ilmoille diplomaattisen vastauksen. Käärme teki taas jonkinlaisen omituisen liikkeen, joka olisi voinut olla huokaisu ja näytti äkisti jotenkin nololta, jos käärme nyt voi näyttää nololta. Sitten se muuttui. Muutos oli niin nopea, ettei silmä kunnolla erottanut mitä siinä tapahtui, mutta lopputuloksen erotti valitettavasti sitäkin paremmin. Käärmeen paikalla seisoi otus, joka muistutti jättimäistä strutsia, jolle oli äkkiä kasvanut liskomainen häntä ja jolle joku oli vaihtanut käärmeen pään.Vaelin mielestä otus näytti sanoinkuvaamattoman typerältä. Äkillisen viisauskohtauksen saaneena hän päätti kuitenkin olla möläyttämättä sitä ääneen, mikä taisi olla hyvä, koska käärmestrutsiotus ei itsekään näyttänyt kovin tyytyväiseltä nykyiseen olomuotoonsa. Se jatkoi kuitenkin sitkeästi päänsä nyökyttelyä kutsuen heitä yhä seuraamaan.
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Oct 1, 2012 14:05:06 GMT 3
"Rupesitko sinä ihan oikeasti uhkailemaan auttajaamme? Oikeasti Vael?", bardi kysyi vähän happamana kun soturi sai päähänsä alkaa heiluttelemaan miekkaansa käärmeen suuntaan kun olento alkoi ilmeisesti ohjastamaan heitä jonnekin. Ihme kyllä näytti vähän siltä että jotai tuloksiakin tuli ja käärme muuttuikin joksikin oudoksi sekasikiöksi. Zach meni vähän sanattomaksi ja vain tuijotti olentoa yllättyneenä, ajatellen soturin tavoin että kyseessä ei ollut mikään hirveän järkevän näköinen olento - mutta toisena ajatuksena oli se että sulkapeite oli väärän värinen, se ei ollut sama kuin ne sulat mitä bardi oli löytänyt. Hmm. Ilmeisestikään olento ei oikeasti halunnut paljastaa oikeaa olomuotoaan, mutta Zachia se ei haitannut. Soturi saattaisi tosin suuttua, bardi tajusi vilkaisten Vaelia. Parempi pitää vain turpa tukossa tästä asiasta. Zach ei ollut varma syystä, mutta jostakin syystä hän luotti käärmemäiseen olentoon. Ehkä ihan vain sen takia että tähän mennessä se oli ollut ainoa ystävällinen otus mihin kaksikko oli törmännyt sen jälkeen kun olivat alkaneet nousta vuorelle. Ja rehellisesti sanottuna olennosta oli osoittanut tähän mennessä enemmän ystävällisyyttä ja hienotunteisuutta kuin soturi oli... Pitäkööt salansa, Zach tuumi ja lähti vain seuraamaan olentoa. "Kai sitä pitää käydä katsomassa mitä se tahtoo", bardi arveli ääneen. Siinä sitä sitten kuljettiin omituisen otuksen perässä joka ohjasti heitä jollekin vanhalle pikkupolulle ja sitä kautta joillekin vanhoille raunioille. Nämä näyttivät huomattavasti vähemmän uhkaavilta kuin aiemmat, nämä olivat vain jonkun vanhan vartiotornin rauniot. Bardi otti kartan esille ja vilkaisi sitä nopeasti, yrittäen ottaa selville että missä sitä oikein oltiin. "Kah, tämä paikkahan taitaa olla yksi niistä mistä pääsee niihin salakäytäviin", Zach totesi hetken tutkiskelun jälkeen ja sai nyökkäyksen vastaukseksi käärmeotukselta. Se kyllä ymmärsi selkeästi puhetta ja oli ilmeisestikin aika älykäs, bardi päätteli vilkaisten olentoa ehkä hieman arvioivasti. Minkähän takia se piilotteli oikeaa muotoaan... pelkäsikö se tunnistusta tai jotain? Mutta miksi? No, olkoot. Otus ei aikaa tuhlannut vaan astui sisään isosta reiästä tornin seinässä ja asteli sisällä olevan kammion sisälle, nyökkäillen lattiassa olevaan luukkuun. "Ja tuosta varmaan päästään sinne alas... Tuota, kiitos", bardi sanoi otukselle joka nyökkäsi tyytyväisen oloisena, otti taas pienen käärmemuotonsa ja luikerteli jonnekin nurkkaan katselemaan tilannetta. "Mennäänkö? Sinä edeltä kun enhän minä ole mikään paras mahdollinen taistelija, ja pirustako sitä tietää mitä siellä odottaa...", bardi kysäisi soturilta.
|
|
|
Post by Sankari on Oct 5, 2012 1:08:10 GMT 3
Vael mulkoili yhä käärmettä tuimasti sen johtaessa heitä kohti raunioita pientä polkua pitkin. Bardi oli ilmeisesti välittömästi päättänyt sokeasti luottaa tähän sekasikiöön sen kummemmin elämän yleisistä realiteeteistä välittämättä, mutta Vael tiesi paremmin. Kuten esimerkiksi sen, ettei suuremmin kannattanut luottaa yhtään kehenkään, ellei se joku ollut sattunut pelastamaan henkeäsi vähintään kolmeen kertaan tai ollut muuten moneen kertaan todistanut kunniaansa taistelukentällä. Tai sattunut olemaan niin arka tapaus, että potentiaalisen vaaran mahdollisuus oli mitätön. Bardin Vael iloisesti laski jälkimmäiseen kastiin. Matkalla ei kuitenkaan vielä tapahtunut mitään hälyttävää, mutta käärmeen osoittaessa heille jonkun epämääräisen luukun, joista näköjään pääsisi taas niihin salakäytäviin, Vaelin epäilykset voimistuivat taas. Bardin kysyessä menisikö hän edeltä, Vael tyytyi vain nyökkäämään yliolkaisesti. Jos tuo otus yritti johdattaa heitä johonkin ansaan niin johdattaakoon. Mahdolliset hyökkääjät listittäisiin kivuliaasti. Hän hyppäsi alas luukusta valmiina kohtaamaan kaikki helvetin demonit, vuorten peikot, hirviöt ja jättiläiset, ja jopa vanhan äitimuorinsa, vaikka sen kohtaamisen hän olisi mielellään välttänyt, jos vain mahdollista. Ainoat elävät olennot, joita hän kohtasi, olivat kuitenkin käytävässä hoviaan pitävät rotat. Niiden lisäksi oli vain läpitunkevaa pimeyttä. Vael ei kuitenkaan juuri nyt ollut sillä tuulella, että olisi jaksanut alkaa etsiä mitään soihtuja, saati sitten jotain millä ne saataisiin syttymään, joten hän lähti vain saman tien marssimaan pimeää käytävää pitkin, potkien epäonnisia rottia pois tieltään. Käytävä jatkui pitkään. Niin pitkään, että Vael alkoi jo ajatella mahdollisen ansan olleen suunnitelma eksyttää heidät ikuisiksi ajoiksi näihin tunneleihin. Sitten erään tunnelin mutkan takaa kajasti kuitenkin äkisti valoa. Valon luokse näytti nolevan vielä melkolailla matkaa, mutta valoa se ilmiselvästi oli. Tunneli ei kuitenkaan näyttänyt päättyvän vielä, vaan valo heijastui ilmeisesti jostakin toisesta huoneesta tai sivukäytävästä. Joka tapauksessa, Vael nopeutti askeliaan valon nähdessään, vaikka hän puolittain yhä epäilikin mahdollista ansaa. Valon lähteen ollessa melkein jo muutaman jalan päässä hän hidasti kävelynsä hiipimiseksi. Sitten hän kurkisti kulman taakse, mutta vetäisi päänsä saman tien pois. Käytävän pimeyden jälkeen valo oli niin kirkasta ettei sitä alkuun kyennyt katselemaan. Sitten hän kurkisti uudelleen, tällä kertaa sormiensa raoista katsellen. Kovin paljon hän ei erottanut vieläkään, mutta sen hän sai selville, että kyseessä oli suurehko huone. Ja valo oli peräisin jostakin melko suuresta huoneen keskellä.
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Oct 11, 2012 19:24:03 GMT 3
Zach ei ihan ymmärtänyt minkä takia soturi tuntui olevan aivan niin epäluuloinen kuin oli, ottaen huomioon mitä käärmeotus oli tehnyt heitä uhanneille olennoille oli aika selkeää että halutessaan se olisi voinut melko varmasti tappaa kaksikon jos olisi vain yllättänyt heidät. Ei oikein vaikuttanut siltä että tämä olisi mitään uhkaavaa. Tai ei ainakaan heitä uhkaavaa, olihan otus silti ehkä melko hermostuttava tuttavuus. No, nyt se ainakin jäi taakse, se kun ei heitä seurannut tunneleihin. Olennolla oli muita asioita hoidettavanaan, ja vaikka olikin myötätuntoinen kaksikon yritykselle niin tunneleista kaksikon pitäisi päästä läpi ihan vain kahdestaan. Eipä siinä, ainakin kaksikko sitten pääsi lopulta niihin salakäytäviin joihin oli jo jonkun aikaa yritetty päästä. Valitettavasti paikassa oli vain melko pimeää ja vaikka Zachilla nyt melko hyvä pimeänäkö olikin niin kyllä sitä hänkin valoa tarvitsi. "Nämä näyttävät pikemminkin luonnollisilta tunneleilta kuin rakennetuilta... tämä on varmaan osa jotain isoa tunneliverkostoa", bardi arveli ääneen katsellessaan ympärilleen pimeässä. Ei tosin kovin isoon ääneen, ihan vain kaiken varalta. Sitä ikinä tiennyt mitä tuolla oli. Ja kohtahan sitä alkoi hieman valoa näkyä edestäpäin ja bardi alkoi kävellä hieman varovaisemmin - tosin joutuen sitten vähän kiristämään tahtiaan kun soturi ei alkanutkaan varovaiseksi vaan suorastaan ryntäsi valoa kohti. "Idiootti", Zach mutisi päätään pudistellen, mutta seurasi kuitenkin. Ei mikään kuitenkaan kai onneksi kaksikkoa huomannut, mutta silti. Turha riski. Bardi seurasi Vaelin esimerkkiä ja kurkisti nurkan taakse, joutuen kuitenkin hetken räpyttelemään silmiään kun kirkas valo vähän haittasi näkemistä. Kohta näköhaitta kuitenkin häipyi ja bardi pystyi katsomaan mitä edessäpäin oikein olikaan. Tuon suuremman kammion keskellä oli jonkunsorttin koroke jolla paloi melkoisen kirkas nuotio - ja sen ympärillä liikuskeli jonkunlaisia hahmoja. Ei mitään kovin suuria, ihmistä pienempiä, mutta niitä oli paljon. Hiisiä. Pieniä rumia pirulaisia aseistettuna keihäillä ja tanssimassa jotain tanssia. Onneksi mokomat olivat niin keskittyneitä tekemisiinsä etteivät he huomanneet sisään kurkkivaa soturia ja bardia. Hiisien lisäksi kammion kauemmalla seinämällä oli läjä jotakin, ihan varma asiasta ei Zach ollut, mutta kyseessä taisi olla ruumiita... Tosin pienempiä kuin ihmisten. Hmm. Hiisillä näytti myös olevan pari vankia sidottuna paaluihin nuotion lähellä, parin hiiden istuskellessa lähellä näitä vahtimassa. Vankeina oli yksi ruskeapartainen kääpiö joka kirosi ankarasti jollakin kääpiökielellä aina silloin tällöin, saaden aina välittömästi tökkäyksen keihäästä toiselta vartioistaan, hiljentäen tämän aina hetkeksi. Toinen vanki oli hiljaa ja pienempi kuin kaikesta huolimatta aika vanttera kääpiö ja tämä olikin jotain kolmatta lajia. Koboldikohan tuommoinen oli, bardi muisteli. Olento oli lyhyt kaksijalkainen ruskeanpunainen lisko ja näytti aika pelokkaalta. "Näissä tunneleissa taitaapi asua hiisiä, kääpiöitä ja koboldeja...", bardi arveli hiljaa, katsellen kammiossa olevia jonkunlaisia juhlia pitäviä hiisiä. Kaippa nämä olivat voittaneet jonkunlaisen taistelun melko vastikään, Zachin arvaten epämääräisen hämärässä olevan läjän olevan koboldien ja kääpiöiden ruumiita. Mutta se joukko mikä tuolla kammiossa oli ei tosiaankaan olisi tarpeeksi iso päihittämään niin montaa kuin ruumiita näytti olevan. Tuurilla bardi ja soturikin saattaisivat pystyä päihittämään mokomat. Tosin, missähän loppuheimo sitten oli. "Mitäs tehdään? Kierretäänkö...?", bardi kysyi, nyökäten yhtä sivutunnelia päin, vilkuillen kuitenkin vähän hermostuneena vankien suuntaan. Vaikkeivat hiidet tällä hetkellä näyttäneet olevan vankejaan tappamassa, oli se epäilemättä näiden lopullinen kohtalo.
|
|
|
Post by Sankari on Oct 21, 2012 5:23:45 GMT 3
”Mitäpä sitä turhia, kun tässäkin on kerta ihan hyvä käytävä. Muutama vaivainen hiidenpirulainen nyt ei ole mikään suurempi este”, Vael vastasi itsevarmasti. ”Hiippaileppa sinä vaikka tuota seinustaa pitkin vankien luokse ja vapauta veikkoset kahleistaan. Minä viihdytän sillä aikaa näitä hiisiä.” Sitten Vael olikin jo liikkeellä. Hän loikkasi muutaman komean harppauksen ja päätti sen jälkeen mahtavan karjaisun, joka kuulosti suurin piirtein tältä: ”OAEARRGHYÄÄ!!!” Karjaisu toimikin melkoisen mukavasti eikä vähiten siksi, että luolassa kaikui melkoisesti. Joka tapauksessa hiidet saivat melkoisen sätkyn. Muutama keksi äkisti ihailla maan pintaa huomattavasti lähempää kuin aikaisemmin ja loput yrittivät hätääntyneinä paikantaa ääne lähdettä. Vael oli melkoisen tyytyväinen aiheuttamaansa reaktioon. Luulisi, että bardin olisi nyt kohtalaisen helppo hiipiä vankien luo huomaamatta. Hiidet tointuivat kuitenkin pian ja huomatessaan, että vastassa oli vain yksi ihminen, ne muuttuivat melkein innokkaiksi. Ne hylkäsivät kokkonsa ja ryntäsivät joukolla päin. ”Hölmöt”, Vael ajatteli leikkisästi ja täräytti lähimmältä hiideltä rautahansikkaan peittämällä nyrkillään aivot pihalle yhtä leikkisästi. Se teki toisista äkisti kummallisen paljon varovaisempia. Ne vetäytyivät kauemmas ja tyytyivät tökkimään häntä sieltä käsin keihäillään. Niiden iskut kilpistyivät panssariin eivätkä juuri tehneet vahinkoa, mutta soturi katsoi kuitenkin, että ehkä leikkiminen olisi jo aika lopettaa. Hän kiskaisi miekkansa esiin, syöksähti kohti lähintä hiittä ja huitaisi. Tulos oli odotettu. Hiiden vajotessa velttona maahan, Vael kääntyi ja huitaisi taas. Ja taas. Kunnes lopulta hiisiä ei ollut pystyssä enää ainuttakaan. Vael pyyhki veret miekastaan lähimmän hiiden vaatteisiin. Ne olivat olleet jopa huonompi vastus kuin hän oli olettanut eikä hän pitänyt hiisiä oikein missään arvossa. Ilmeisesti pääjoukko oli jatkanut matkaansa jonnekin ja jättänyt vain kaikista huonoimmat vartioimaan vankeja. Ja muutenkin, mikä tämän taistelun syy edes oli ollut? Tavanomaista hiisien ja kääpiöiden vihanpitoako, vai oliko Kadanilla näppinsä pelissä täälläkin? Ja miten koboldit liittyivät asiaan? Bardi olisi varmaankin jo ehtinyt vankien luo, jos oli sinne yrittänyt. Osaisivatkohan he valaista asiaa jotenkin?
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Oct 29, 2012 20:01:26 GMT 3
"Onpas siinä hie-" bardi aloitti sarkastiseen sävyyn, aikoen jonkin verran kritisoida suunnitelmaa mutta aikomukseksi se jäi kun soturi ryntäsi karjuen hiisien kimppuun säikäyttäen mokomat aika totaalisesti (ja onnistuen hätkähdyttämään Zachiakin). Muusikko huokaisi pudistellen päätään, lähtien sitten hiippailemaan ohjeitten mukaisesti varjoja pitkin kohti vankeja. Oli tuon pakko myöntää että soturi osasi hommansa, tämän aikaansaama kaaos oli kiinnittänyt melko lailla kaikkien hiisien huomion. Vanginvartijatkin olivat päättäneet yrittää avustaa tovereitaan taistelussa, mutta ei kovin suurella onnella. Kukaan ei täten oikein huomannut hiippailevaa Zachia eikä tämän tarvinnut turvautua kirveeseen vaan tuo onnistui hiippailemaan hyvin turvallisesti vangittujen luokse. Kun soturi oli päästänyt helvetin valloilleen niin kauaa ei kestänyt ennen kuin kääpiö oli alkanut huudella kannustavia huutoja soturille ja kirouksia hiisien niskaan. Koboldi näytti edelleen pelokkaalta, mutta ehkä tuo oli hieman rohkaistuneemman näköinen? Vaikea päätellä mitä liskomainen otus ajatteli kun oli tottunut inhimmillisemmän näköisiin henkilöihin, mutta ainakaan tuo ei ollut niin pää painoksissa ja tärisevänä kuin aikaisemmin, tuijotellen sen sijaan soturin aiheuttamaa täystuhoa. "LYÖ SITÄ! JUST NOIN! JA S- täh?" kääpiö karjui kunnes hiljeni yllättyneenä huomatessaan bardin ilmestyneen viereensä. Koboldikin hiemän ynähti yllättyneenä ja tuijotti tulijaa joka hyvin nopeasti irrotti kaksikon köysistään. "Kiitos kovasti nuori mies, sinä ja tuo kumppanisi tulitte juuri passelisti. Ryökäleet jäivät tänne vahdiksi sillä aikaa kun pääjoukko lähti hakemaan pääjehua "kuulustulemaan" meitä... ha! Kirotut hiidet", kääpiö kiitteli ensin, alkaen sitten kirota hiisiä, sylkäisten puheensa lopuksi. Koboldi oli ensin hiljaa, mutta huomasi sitten maassa lojuvan joltakin hiideltä tippuneen keihään ja nappasi sen kätösiinsä ja lähti pistelemään kaikkia näkemiään hiisiä, kiroten vuolaasti kielellä jota Zach ei tuntenut. Enimmäkseen tämä tietenkin hyökkäsi maassa makaavien vakavasti haavoittuneiden kimppuun kun soturi oli jo suurimman osan päihittänyt, mutta jonkunlainen kostonhimo tuolla taisi olla hiisiä kohtaan. Mikäs siinä. Bardi vilkaisi ruumiskasaa päin, tässä vaiheessa hän oli jo niin lähellä että se oli aika selvää että ne olivat tosiaan ruumiita, ja nimenomaan kääpiöiden ja koboldien. "Tuota, eipä kestä. Mitä täällä oikein tapahtui?", bardi kysyi, viitaten ruumiisiin päin. "Hiidenpaskiaiset yllättivät partiomme", kääpiö vastasi sylkäisten mainitessaan vihollisensa. Zach nyökkäili, ja tajusi sitten jotain olevan hieman ehkä oudosti. "Hetkonen... 'partiomme'? Kääpiöt ja koboldit liittolaisina?", bardi kysyi hämmentyneenä ja kääpiö nyökkäsi, sukien partaansa ja katsellen maassa makaavia hiisiä pistelevää liskoa. "Koboldit olivat aiemmin lukumääräältään isoin kansa täällä vuorten käytävissä ja alla, kunnes sitten ne mitkä lie kusipäät kaappasivat sen lohikäärmeen. Koboldit yrittivät useaan kertaan pelastaa tätä, mutta yritykset epäonnistuivat kerta toisensa jälkeen - ja joka kerran jälkeen niitä oli vähemmän... Ja koboldit olivat pitäneet hiisiä kurissa, ja ei ne nyt mitään pahoja ole. Mutta nykyään...", kääpiö kertoi vähäsen epätavallisesta liittoumasta, lopettaen kertomuksensa huokaisten samoihin aikoihin kun soturi saapui paikalle. "Ja tilanne pahenee aina vaan...", kääpiö mutisi synkkänä.
|
|
|
Post by Sankari on Oct 31, 2012 7:57:48 GMT 3
Vael ehti paikalle juuri parahiksi kuulemaan, kuinka kääpiö lopetti tarinansa. Toki hän oli kuuullut siitä suurimman osan jo paikalle tarpoessaaan, vaikkei se aluksi ollut hänessä hirmuisen suuria tunteita herättänyt. Mitä nyt oli hiljaa mielessään ihmetellyt tätä hiukan yllättävää kääpiöiden ja koboldien välistä liittoa. Kuitenkin, lohikäärmeiden ilmestyessä kuvioon, oli jopa soturiakin väkisinkin alkanut kiinnostamaan. Eikö tämä lohikäärme ollutkin juuri se sama, josta bardi oli joskus niin täpinöissään selittänyt? Vael ei suuremmin luottanut näihin lisko-otuksiin, vai mitä nyt olivatkaan, vaikkakin hänen kuvansa olikin parantunut jonkin verran olennon ilmeisestä vihamielisyydestä hiisiä kohtaan (harva, joka inhosi hiisiä saattoi olla täysin paha). Joka tapauksessa otukset vaikuttivat kuitenkin tietävän, missä sitä kuuluisaa lohikäärmettä pidettiin ja se lohikäärme heidän olisi ilmeisesti tarkoitus löytää. Muutenkin, jos jopa kääpiöt, jotka olivat Vaelin henkilökohtaisissa mielikuvissa hyvinkin asiallinen ja arvostettava kansa, luottivat näihin koboldeihin, niin ehkä heille olisi syytä antaa mahdollisuus. Niinpä soturi ei jäänytkään turhia aikailemaan, vaan välittömästi toisten läheisyyteen saavuttuaan kysyä täräytti saman tien: ”Tiedättekös te sitten, missä tämä lohikäärme tällä hetkellä makoilee? Meilläkin olisi hänelle vähän asiaa.” Kääpiö katseli takaisin vähän kummastuneena, kai ihmetteli vähän miten tuota muukalaista nyt yhtäkkiä lohikäärme niin kovasti kiinnosti. Koska tämä nyt oli kuitenkin hyvin ratkaisevalla tavalla osallistunut pelastamiseensa, päätti kääpiökin avata sanaisen arkkunsa. ”Suurin piirtein, mutta tarkempia tietoja olisi kai syytä kysyä tuolta koboldilta”, kääpiö vastasi viitaten kohti lisko-otusta, joka ilmeisesti pisteli nyt jo kerran pistämiään hiisiä, kai huvikseen tai sitten varmistaakseen, ettei mikään niistä ainakaan henkäisisi ilmoille enää surkeintakaan hengityksen poikasta. Kääpiö ei kuitenkaan voinut olla kysymäätä: ”Mutta mitä asioita teillä on tämän lohikäärmeen kanssa?” Vael ei nähnyt suurta tarvetta mihinkään aivan mielettömään salailuun, joten hän tokaisi taas suorasukaisesti: ”Melkolailla samanlaista asiaa kuin noilla koboldeillakin. Pelastustehtävä, vai eikö se näin ollut.” Vael vilkaisi ohimennen bardia. ”Se on sitten vähän pidempi juttu, kuinka me tänne päädyimme. Sitä tärkeämpää olisi kuitenkin nyt päättää, mitä teemme seuraavaksi. Jos hiidet ovat tulossa tänne, meidän pitäisi päättää jäämmekö taistelemaan heitä vastaan, vai pakenemmeko kuin kapiset rakit, joiden kaulat sopisi viiltää auki”, soturi esitti neutraalisti. ”Hiisien pääjoukon luulisi ainakin olevan juuri siinä suunnassa, jossa lohikäärmettä pidetään, jos ne kerran yrittävät estää koboldeja vapauttamasta mokomaa.”
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Nov 5, 2012 22:21:43 GMT 3
Bardi kuunteli vierestä soturin ja kääpiön keskustelua, seuraten samalla puolittain hiisiä edelleen törkkivää koboldia. Kylläpä otuksella oli paljon vihaa näitä kohtaan jostain syystä, Zach mietti. Olivatkohan partion muut koboldit olleet tämän läheisiäkin ystäviä. Bardi antoi soturin vaihteeksi puhua tyytyen passiivisen tarkkailijan rooliin tällä kertaa. Tosin siinä vaiheessa kun kääpiö alkoi puhua lohikäärmeestä heräsi muusikon kiinnostus vähän suuremmaksi ja tämä katsoikin tarkkaan nyt jo pikkuhiljaa rauhoittunutta koboldia, vaikka hiisiä tuo edelleen tökki. Niin, nuo otuksethan olivat melko usein lohikäärmeiden palvelijoita ja apulaisia... Varmaan olivat nämäkin ennen olleet ennen kuin kävi kuin kävi. "Pitääpä sitten kysyä", Zach heitti väliin kun todettiin koboldin tietävän paremmin lohikäärmeen sijainnista, kuunnellen kuitenkin keskustelunpätkän loppuun. Kääpiö näytti vähän hämmentyneeltä kun soturi totesi hiisien pääjoukon olevan siellä missä lohikäärmekin oli, raapien päätään epävarmana. "Tuota, ei luultavasti. Ei ne hiidet sitä kaapannut - hiisiä on nykyään niin paljon kun koboldeja on niin vähän. Se on ongelma joka liittyy kyllä lohikäärmeen vangitsemiseen, totta, mutta en usko että se kovin suoraan siihen liittyy. Ehkä ne hiidenretaleet on liitossa niitten kanssa jotka pitää sitä vankinaan, mutta pirustako sitä tietää", kääpiö vähän selvensi tilannetta arvellen soturin ymmärtäneen vähän väärin mitä tämä oli ajanut puheillaan takaa, vilkaisten sitten yhteen tunneleista. "En usko että tänne on hetkeen tulossa lisää hiisiä, mutta sitten kun niitä tulee... Niitä tulee todennäköisesti paljon. Ei meillä kiire ole paeta, mutta taistelemaan jääminen olisi vain itsemurha, todella typerää." "Huonot asiat yleensä liittyvät toisiinsa", Zach totesi nyökäten, arvellen että oli hyvinkin mahdollista että ainakin vuorten pääasialliset pahantekijät olivat tavalla tai toisella yhteydessä hiisien vaarallisuuden nousuun. Olisihan siinä järkeä, hiidethän olivat perinteisesti kaiken maailman suuruudenhullujen valinta kätyreiksi ja tämä Kadan taisi kyllä kuulua siihen kastiin kaiken sen perusteella mitä tästä oli kuultu. Mistä tulikin mieleen... "Tuota, tiedätkö hiisien lisäksi siitä Kadanista ja sen joukoista? Tai oletko kuullut siitä että jossakin täällä vuorten alla on hydra?", bardi kysyi, päättäen ottaa hyödyn irti tästä mahdollisesta tiedonlähteestä. Taustalla koboldi oli siirtynyt ruumiiden tökkimisestä koboldi- ja kääpiöruumiskasan ääreen ja tuijotti sitä hieman hartiat lysyssä. Ilmiselvästi otti raskaasti partion kohtalon. "No, tiedetäänhän me siitä että täällä on hydra... Sillä on pesä jossakin sen Kadanin päämajan alapuolella. Se on periaatteessa vaarallinen hirviö, mutta... se on älykäs. Kerran yksi partio törmäsi siihen huonoa onneaan, mutta he olivat olleet pinnalla metsästämässä ja heillä oli peura mukanaan. He heittivät peuran sille ja se jätti heidät rauhaan - ja kun partio joutui hiisien yllättämäksi ja joutui pakenemaan reittiä joka vei heidät takaisin sen ohi, se ei tehnyt mitään heille, mutta surmasi hiidet", kääpiö vastasi toiseen kysymyksistä, näyttäen mietteliäältä. "Meillä on tapana aina silloin tällöin viedä sille jotain, ja se ei ainoastaan jätä meitä rauhaan vaan myös käy aina hiisien kimppuun kun törmää niihin. Se vaikuttaa yhtä älykkäältä kuin kääpiö tai koboldi, vaikkei pystykään kommunikoimaan oikein mitenkään kun ei osaa puhua", kääpiösoturi jatkoi. Bardi näytti vähän yllättyneeltä ja vilkaisi soturia. Ehkäpä aiempi suunnitelma hydraan liittyen voisi toimiakin.
|
|
|
Post by Sankari on Nov 8, 2012 0:51:52 GMT 3
Soturi huokaisi itsekseen vähän pettyneesti, kun vaikutti käyvän yhä selvemmäksi, ettei pian seuraisikaan taistelua. No, tulisihan noita, hän yritti lohduttaa itseään, ja saattaisi olla tielle eksyisi siitä huolimatta hiisi taikka pari, eiväthän he varsinaisesti olleet tienneet näidenkään hiisien odottavan täällä. Hiukkasen piristyneenä Vaelkin suuntasi taas vaihteeksi huomionsa kohti käsillä olevaa keskustelua. Puheesta ja bardin vilkuilusta päätellen hydraa oltiin ilmeisesti taas kovaa vauhtia vapauttamassa ja tarkoituksena oli näköjään jälleen päästää se tallomaan hiisiä. No, Soturilla ei periaatteessa ollut mitään sitä vastaan, että muutama maailmassa vaikuttava hiisi pakattaisiin astetta tiiviimpään olomuotoon ja jos otus sattuisi vielä samalla epähuomiossa astumaan tämän Kadanin päälle niin vielä parempi, mutta no... Otus oli kuitenkin hydra.
Ei siis mitenkään erityisen vaaraton otus ja oliko mokomalla kaikesta huolimatta varsinaisesti mitään suurempaa syytä pitää heistä yhtään enempää kuin hiisistä. Varsinaisesti sen kavereita vaikuttavat olevan vain nämä koboldit. Samassa Vaelin mieleen juolahti ajatus. Hän huikkasi kääpiölle: ”Surettaisiko sinua suuresti, jos maailmassa olisi taas muutama hiisi vähemmän? Tarkoitan, että kun näköjään meidän tuorein suunnitelmamme näyttäisi olevan päästää kyseinen otus valloilleen listimään hiisiä, (Soturi vilkaisi merkitsevästi bardia) niin sattuisiko sinua huvittamaan lähteä jonkinlaiseksi puhemieheksi. Meitä, kun se ei suuremmin tunne, niin ei suuremmin innostaisi ajatus saada iso ja ruma hydranjalka niskaansa vain siksi, että se aamu unenpöpperössä sattui luulemaan meitä ylikasvaneiksi hiisiksi.” Kääpiö näytti hetken mietteliäältä. ”Hmmm, periaatteessa kai minun olisi syytä painella ilmoittamaan tapahtuneesta väijytyksestä muille kääpiöille, että saisimme pian järjestettyä vasta iskun, mutta koska emme ole vieläkään palanneet, niin luulen että toiset ovat ehtineet tajuta sen jo itsekin. Niin, että kai minä voisin nopeasti opastaa teidät sen luo ja haastella muutaman sanan. ”Se olisi erittäin hyvä”, Vael vastasi. ”Minun puolestani voimme lähteä, vaikka saman tien kun ei täälläkään vaikuta olevan taistelua tiedossa, ellei bardilla ole jotain muuta?”
|
|