|
Post by spyrre on Jul 12, 2012 16:33:52 GMT 3
Vai että räpellystä. Nainen vastasi uudella puuskahduksella rotan uholle tämän esitellessä maasta poimimansa kiven erinomaisuutta, leveillen samalla lingolla jota tällä ei ilmeisesti edes ollut. Ippuk kyllä käsitteli kivenmurikkaa siihen malliin että saattaisi kenties mahdollisesti (ehkä) jopa osatakin viskata sillä ikävästi, mutta oli miten oli, oli tuollainen murikka joka tapauksessa varmasti huomattavasti kömpelömpi ja epävarmempi kuin kunnon jousi! Puhumattakaan siitä kuinka kaukaa jousella saattoi sihtailla varsin pätevästi, mitä ei varmasti pelkällä heittokäpälällä tehtäisi, oli otuksella linko tai ei, varsinkaan mokomilla rotan tihrusilmillä. "Sehän nähdään." Kissa toisti kohauttaen olkapäitään jälleen varsin itsevarmasti kuin koko nokittelun lopputulos olisi varmasti jo ennalta määrätty, haukotellen hiukan kuljeksiessaan rotan jäljessä pitkin virran vartta. Ohimennen tämä tosin piti silmällä otuksen touhuja enemmän oikeastaan vaivihkaisen uteliaana kuin epäluuloisena. Oli vakuuttunut tämän kivistä ja risuista koostuvasta arsenaalista tai ei, kissaihminen ei kuitenkaan varsinaisesti halunnut tulla viskatuksi kivellä jos rial sattuisi osoittamaan merkkejä moisesta aivopierusta vaikka ei nyt loppujen lopuksi tainnut olettaa tämän päätyvän tähän... vaikka mistä sitä nyt tiesi. Olihan murikka kuitenkin aika kova ja tämä viskeli sitä melko vauhdikkaasti vaikkakin huolettomaan sävyyn.
Tästä huolimatta kun rottiainen päätyi hetken kuluttua pudottamaan vahingossa viskelemänsä kiven lähettäen tämän viuhumaan epämääräisesti pitkin maankamaraa päätyi kissaihminen räpäyttämään silmiään jokseenkin yllättyneenä ja liikahtamaan askelen sivummalle. Varsin nopeasti tämä kuitenkin kääntyi silmäilemään alleviivatusti lievän närkästyneen näköisenä jyrsijään kuin moittien otusta siitä että oli päästänyt murikkansa karkuun.... ei sillä, että katti olisi myöntänyt asiasta varsinaisesti piittaavansa, varsinkin kun jyrsijä päätyi jälleen avaamaan kuononsa kalistellakseen sarvia hiukan lisää. "Vai niin?" kysäistiin kevyesti puolihuolimattoman leuan raaputuksen keralla. "Noh, tietysti joskus. Vain idiootti jää jos ei tarvitse. Mutta joskus on pakko, ja silloin täytyy myös pärjätä" olento oikaisi, hiukan yllättäen oikeastaan edes kieltämättä ajoittaista taktista peräytymistä, vilkaisten Ippukia keppeineen kuitenkin kuononvarttaan pitkin hiukan punnitsevasti. "Olen yllättynyt että olet vielä hengissä" todettiin vielä, selvästikään paljoa uskoa rotan "asioiden hoitamiseen" vieläkään valamatta. Muistutus aiemmasta kivillä hyppelystä sai tosin tämän kuonolla vilahtamaan aavistuksen närkästyneen ilmeen ennen kuin nainen peitteli moisen nopeasti puuskahtamalla kyllästyneeseen sävyyn. "Sanoo talttahammas joka keikkuu putouksessa vain aikansa kuluksi" huomautettiin vastaan. "Sitä paitsi, säästin köyteni, ei sitä tiedä vaikka saattaisin oikeasti tarvita sitä vielä. Pärjäsin mainiosti ilmankin, vaikka sinulla ilmeisesti on sitä haaskattavaksi asti." Niskoja nakattiin hiukan kuin jollekin harvinaisen yhdentekevälle asialle. Eh, ilmeisesti kissa omasi kuin omasikin köyden jolla olisi saattanut voida laskeutua kielekkeeltä halutessaan, mutta oli päätynyt olemaan käyttämättä tätä... joko mainitsemastaan syystä tai jostain toisesta, joita tämä ei kuitenkaan selvästi ollut halukas määrittelemään tarkemmin... kuten ei ilmeisesti rottakaan kun tuli puhe tämän hoitelemasta "möröstä". Tämä ei saannut kissasta irti vieläkään oikein muuta kuin jokseenkin epäilevän vilkaisun, siitä huolimatta että tämä mainosti joskus osaavansa jopa teroittaa keppinsä tarpeen tullessa. "Ja mikähän tämä hurja otus sitten oli? Pikkueläinten hätyyttämistä kepeillä ei yleensä lasketa suureksikaan yhteenotoksi vaikka se varmasti helppoa onkin" tämä heitti vastaan samaan pisteliään huvittuneeseen sävyyn, kunnes hetken kuluttua havahtui nokittelusta hoksaamaan ympäristön äänistä päätellen käyneen huomattavasti eläväisemmäksi.
Kissa hidasti hetkeksi hiukan vauhtiaan vilkaisten ympäristöä tutkivasti huomattavasti tyytyväisempänä normaalimmasta ilmapiiristä kunnes käänsi huomionsa takaisin rottaan joka julisti nappaavansa mitä tahansa... ja oikeastaan tuntui odottavan hänen jopa valitsevan itselleen mahdollisimman haastavan kohteen. Tämä sai katin kulmat kohoamaan hiukan. "Vain tyhmä yrittää vaikeasti" ei voitu olla huomauttamatta, ennen kuin olento naurahti itsekseen ja silmäsi pienen virneen keralla ympärilleen kuin alleviivatun tutkivasti. "Taidat olla varsinainen mestarisaalistaja, hmm? No katsotaanpa sitten mitä saat aikaan" tämä totesi raaputellen mahdollisimman miettiväisenä poskeaan kynnellään haravoiden ympäristöä punnitsevasti katseellaan. "Jos tämä on kerran niin helppoa, niin... sittenhän sinulle ei pitäisi tuottaa vaikeuksia napata hiukan minullekin samalla. Korvaukseksi eväistä, katsos, kuivaliha ei ole ilmaista. Tiedä häntä, ehkä jopa maksan sinulle hiukan jos onnistut... mutta jos et, niin sanotaanko että sitten sinä olet minulle velkaa. Jos uskallat yrittää, siis." Nainen vilkaisi silmäkulmastaan uudestaan rottaan suorastaan odottavaan sävyyn ennen kuin viittasi lähes puolihuolimattomasti joen suuntaan jonka pinta värähti jälleen kuin jonkinlainen vesieläin olisi käynyt pikaisesti pulaamassa pinnassa jättäen jälkeensä sarjan renkaita. "Tuore kala olisi hyvää vaihteeksi, hmm? Ellei se ole liikaa kivillesi ja kepeillesi? Eikä mitään pikku sinttejä sitten. Eihän sellaisesta ole ateriaksikaan."
|
|
|
Post by submarine on Jul 12, 2012 23:57:31 GMT 3
Ippuk heilautti korviaan aavistuksen kärkkään terävästi, kun kissa näpäytti rottaa tämän omalla heitolla tyhmistä ja vaikeasti yrittämisestä. Ja vaikka tämä saikin taas varsin hyvin peitettyä kaikki varsinaiset ajatuksensa ja mielipiteensä suorastaan ylirennolla olemuksellaan, olisi hitaampikin eittämättä huomannut, että tämän oli pakko päästä kopauttamaan heti takaisin, muutenkin kuin vain tavan vuoksi. "Naa-a. Niin yrittää. Mutta minun helppo on sinun vaikea. Kohta näet", lupailtiin varsin pontevasti, samalla kun rotta kopitteli kiveään yhä suorastaan itsevarman painokkaasti, odotellen selvästikin että kissa tarttuisi haasteeseen. Ja tarttuihan tämä kuin tarttuikin. Hetken rottiainen seuraili vaiti kun kissa tutkaili ympäristöään sopivaa haastetta etsien. Lopulta tämä ei kuitenkaan vain osoittanut maalia, vaan rotan pieneksi yllätykseksi (ja eittämättä huvitukseksi) tällä näytti olevan omakin haaste tarjota vastaan. Katti alkoi nähtävästi lopultakin tajuta, miten nämä asiat toimivat. Ja selvästikään jyrsijä ei voinut vastustaa näin suoraa haastoa. "Toki, toki. Apua avuttomalle. Ettei tassu likaannu", vinkaisi rial piruillen takaisin toiselle, odottaen varsin kiinnostuneena, minkälaisen suuren haasteen tämä lopulta tarjoaisi. Ja hetken tutkailun jälkeen kissa päätyi nähtävästi tuijottelemaan veteen, joka näillä paikkein vaikutti huomattavasti lupaavammalta. Kala oli päivän sana, ilmeisestikin. Ja rotta jäi hetkeksi tuijottelemaan pää kallellaan, yhä vain pirullinen pilke silmäkulmassa. "Kalaa kissalle. Mielikuvitusta, neh?" tokaistiin vielä ohimennen. Selvästikään otus ei ollut aivan pimennossa näistä asioista.
Olipa miten oli, ei haaste selvästikään suuremmin arveluttanut Ippukia, olkoonkin ettei tällä ollut edes minkäänlaisia onkivarusteita. Sen sijaan rotta jäi hetkeksi tuijottelemaan arvioivasti veteen, kuin olisi yrittänyt päätellä mitä tarkalleen ottaen oli ahdistelemassa, ja laski sitten keppinsä maahan, ennen kuin äkkiä alkoi nyppiä varsin paksua ja tuuheaa turkkiaan. Muutamalla topakalla nykäisyllä tämä sai kiskaistua irti tupon karvaa, josta kiersi nopeasti epämääräisen, haituvaisen möykyn. Sitä tutkittiin hetki, ennen kuin rotta ilmeisestikin totesi olevansa tyytyväinen, näyttäen kissallekin. "Ilman miekkoja. Ilman jousta. Ilman räpellystä", rottiainen napautti varsin polleasti kissalle, ennen kuin äkkiä puhalsi karvasta taiteilemansa otuksen leijailemaan matalalla virran ylitse. Ja jos oikein siristi silmiään (tai sattui olemaan kala jonka pääasiallinen tehtävä tässä maailmassa oli väijyä ruokaa ja jättää ajatteleminen muille), se olisi hyvinkin saattanut näyttää isolta sudenkorennolta tai oikein lihavalta paarmalta - etenkin kun rotta vieläpä onnistui puhaltamaan sen liikkeelle varsin mutkittelevalla, pyörivällä radalla. Ja mitä ilmeisimminkin tekele hyväksyttiin, sillä suorastaan kuin odottaneena vedenpinta roiskahti äkkiä, ja ilmaan ponkaisi jokin, joka nopealla silmäyksellä näytti varsin komealta, vankkakalloiselta taimenelta. Ensisilmäykset johtivat usein harhaan, ja niin taisi johtaa tämäkin, sillä hetken perästä (ja yhtä hyvin nopeaa kivenheittoa myöhemmin) kyseessä olikin varsin komea ja kookas, mutta täysin lysykalloinen taimen. Rotan paiskaama kivi leikkasi ilmaa suoraan kuin partaveitsi, ja sivalsi lopulta kalaa päähän vähintään yhtä terävästi. Viimeisenä tekonaan (joskaan tuskin omasta aloitteestaan) kala teki ilmassa osuman voimasta voltin, joka sinkosi verta ja epämääräistä roinaa ympäriinsä, ennen kuin loiskahti takaisin veteen.
Enemmän tai vähemmän samalla hetkellä jokin huomattavasti suurempikin loiskahti, sillä lähestulkoon heti kiven paiskattuaan oli rotta loikannut saaliinsa perään, kaiketi estääkseen sitä ajelehtimasta virran mukana muihin maisemiin ja parempiin suihin. Tämä laskeutui käpälät levällään ja häntä ilmaan piesten kalan kimppuun kuin... noh, jokin loikkiva ja syöksähtelevä eläin konsanaan. Ja vaikka hetken verran seurasikin epämääräistä räpiköintiä, kohosi rotta silti lopulta vedestä puristaen kynsissään varsin lihavaa, jämäkkää taimenta. Siitä olisi hyvin harvan ollut mahdollista keksiä mitään valittamista - paitsi nyt ehkä se, että yleensä taimenilla oli kallo, joka oli vielä edes suunnilleen ehjä ja määriteltävässä määrässä osia. "Se hurja otus silloin oli isompi. Mutta silmät pienemmät. Helpolla osuin niihinkin", soi rotta nähtävästi lopulta vastata kissan epäileväisiin kysymyksiin aikaisemmasta möröstä ja sen hoitelusta, nyt kun tällä lopulta oli jotain jolla selvästi todistaa vikinöitään. Ja niine hyvineen rotta nakkasi kalan kissalle - tai jos tarkkoja oltiin, enemmän tai vähemmän viskasi kalalla kissaa. Se tuskin oli kuitenkaan tarkoitettu tappavaksi kallonmurskaukseksi... ehkä?
|
|
|
Post by spyrre on Jul 13, 2012 16:52:02 GMT 3
"Pyh. Se on vaikeaa vain silloin kun ei osaa." Katti kuittasi naputellen jälleen sormillaan härnäävään sävyyn jousensa kaarta, pieni virne kuonollaan kuin olisi pistänyt jotenkin merkille Ippukin pienen närkästyksen. Ilmeisesti tämä oli olennon mielestä suurikin saavutus tyytyväisestä olemuksesta päätellen, tämän lähinnä vain kohauttaessa hiukan olkapäitään jyrsijän julistaessa näyttävänsä väitteensä pian toteen. Eipä kissaihmisellä loppujen lopuksi ollut mitään rotan todistelunhalukkuutta vastaan ja pian tämä silmäilikin ympärilleen etsiskellen sopivaa kohdetta, päätyen itsekin viskaamaan ilmoille jonkinlaisen haasteentapaisen, melkoisen itsevarmaan sävyyn. Rial näkyi tarttuvan tähän lähes epäröimättä, naisen loppujen lopuksi olematta enää erityisen yllättynyt kaikkien näiden uhopuheiden jälkeen... kohtahan se nähtäisiin olisiko talttahampaasta oikeastikin johonkin. "Hmmh. Ei kukaan sanonut etten pystyisi, mutta turhaan me molemmat likaamme kätemme, vai mitä?" Vastattiin hetkahtamatta rotan heittoon, tämän päätyessä sitten viittaamaan puolihuolimattomasti jo eloisamman joen suuntaan eväkkäitä haikaillen... mitä luultavimmin yhtenä motiivina se, että oletti vesieläinten kivittämisen olevan jokseenkin hankalampi homma vaikka rotta saattaisikin normaalioloissa olla näppärähkö heittäjä. Rotan lohkaisema epämääräinen kissa-vitsi tosin sai jo pienen närkästyneen vilkaisun vihreistä silmistä. "En minä mitään mielikuvitusta kaipaa, vaan sapuskaa. Ikävä kyllä en usko että haluaisin syödä sinuakaan vaikka se sinusta parempi idea olisikin, luulen että sinusta tulisi melko epämääräinen paisti." Eipä aikaakaan kun napautusta seurasi tosin jälleen pieni naurahdus olennon jäädessä läheiseen puunrunkoon nojaillen seuraamaan kiinnostuneena rotan aikeita viitaten kehottavasti solisevan veden suuntaan ennen kuin jäi katsomaan.
Siinä kissaihmisen odottavan katseen alla näkyi rialkin keskittyvän käsillä olevaan tehtävään, tuijotellen ensin arvioivasti vettä ja alkavan sitten äkkiä nyppiä turkkiaan ja askarrella jotain. Tämän esittelemä karvapallo sai osakseen jonkinlaisen kulmien kohotuksen mutta kissa ei puuttunut asiaan mitenkään vaan kallisti hiukan päätään kuin olisi jopa aavistellut hiukan mitä Ippukilla oli mielessään. Tämä ei ollut varsinaisesti olettanut että talttahammas olisi hoksannut käyttää jotakin kyseenalaisenkaan syötin tapaista, mutta eihän se loppujen lopuksi tarkoittanut että tämä välttämättä onnistuisi... Olihan elävän kalan kivittäminen nyt kuitenkin... no, kalan kivittämistä. Oikeastaan, vaikka tällä epäilyksensä olikin, rotan temppu taisikin osoittautua pian melkein huolestuttavan toimivaksi. Kookas taimen ei selvästikään nähnyt kovinkaan tarpeelliseksi katsoa mitä yritti hotkaista pinnalta, ja tämä jäikin otuksen viimeiseksi ateriaksi kun ilman halki viuhahtava kivi iski eväkkään lähes kertalaakista hengiltä. Hetken kissa tuijotti lähes tyrmistyneenä kun viimeisiään sätkivä taimen loiskahti takaisin virtaan verenhimoinen jyrsijä peräänsä epäröimättä loikaten, ehtien kuitenkin lähes koota itsensä ja loksauttaa leukansa kiinni rialin viimein räpistellessä rantaan saalis kynsissään. ...katsohan perhanaa. Kuka olisi olettanut? Oli vaikea kieltää etteikö kissaihminen olisi loppujen lopuksi ollut jokseenkin vaikuttunut, vaikka tämä kyllä yritti parhaansa. Leukaa raavittiin jälleen kriittisesti samaan aikaan kun silmät mittailivat kalaa ja vettä valuvaa rottaa.
"Kas. No. Olihan tuokin... kikka." Tokaistiin hetken hiljaisuuden jälkeen jyrsijän päätyessä julistamaan aiemmin mainitusta otuksesta nyt ehkä hitusen verran vakuuttavammin (ehkä) ja innostuen sitten nakkaamaan kiistakumppaniaan salakavalasti kuolleella eväkkäällä. Olento hätkähti hiukan vetäen korviaan luimuun mutta kaikeksi onneksi tämän refleksit toimivat vielä hetkellisestä hämmingistä huolimatta koska muuten tilanne olisi voinut päättyä entistä vaivaannuttavammin kalan saamiseen päin näköään. Lyhyt askel sivummalle ja kohotettu käsivarsi sentään esti nämä aikeet, vaikka märän, juuri joesta kiskotun elikon törmääminen raajaan oli kaikkea muuta kuin miellyttävä kokemus, varsinkin kun raskaahko, limainen otus pärski vielä vesiroiskeita ympärilleen. Katti haparoi hiukan yllättyeesti kiroten ja oli vähällä pudottaa edesmenneen taimenen ennen kuin sai otteen toisella kädellään jääden sitten hetkeksi kyräilemään rottaa riiputtaen jalomielisesti lahjoitettua kalaa pyrstöstä samalla kun pudisteli korviaan luimistellen roiskeita vaatteistaan. "Hmph. Näköjään se sitten toimi sittenkin... jotenkin. Vaikka olikin aikamoista hosumista. Siimalla sama temppu on huomattavasti helpompi. Tai narulla ja jousella." Tämä päätyi viimein kommentoimaan nuuhkaisten kalaa ohimennen kuin olisi muka epäillyt että äsken vielä sätkineessä eväkkäässä voisi olla jotain vikaa... tai ainakin sen lisäksi että tältä puuttui periaatteessa suuri osa päästä. "Kyllähän tämä toki tällaisessa lätäkössä... Mutta entäs sitten kun joki olisikin ollut kovempijuoksuinen? Ja nyt haiset taas märälle rotalle. Pienellä kärsivällisyydellä ja taidolla tuollaisiltakin vältyttäisiin ilman että tarvitsisi edes loikata hulluna rannalta veteen." Nainen silmäsi moittivasti ensin rialin vettä valuvaa turkkia ja sitten hiukan näreämmin omia vaatteitaan ennen kuin hetken pohdittuaan päätyi kuitenkin kohauttamaan olkapäitään kuin ei lopulta olisi kuitenkaan ottanut asiaa hirveän raskaasti vaikka ei erityisen tyytyväiseltä näyttänytkään. "....vaikka, no. Kaipa sinulla hiukan heittokäpälää on. Kaipa... tämä kelpaa." myönnettiin viimein pienen alistuneen huokauksen keralla. Kaipa se jyrsijä sittenkin osasi jotain muutakin kuin vain uhota... vähän, ainakin. Oli se vaivaannuttavaa tai ei, kaipa se oli tullut kuitenkin luvattua jotain... Pienen hymähdyksen keralla vapaan käden sormet päätyivät etsiskelemään lähes summanmutikassamutta kiireettömästi jonkinlaista kolikkoa taskun uumenista olennon vilkaistessa ohimennen vielä rottaan. "Et muuten vielä kertonut mikä otus se hurja mörkösi oli" tämä huomautti ohimennen. Ilmeisesti moista uhoa ei aiottu ohittaa aivan noin vain, kalojen yllättävän onnistuneesta narraamisesta huolimatta.
|
|
|
Post by submarine on Jul 13, 2012 17:30:04 GMT 3
Ippuk tuijotteli varsin maltilliseen, joskin suorastaan ylitsevuotavan rehvakkaaseen "siinähän se nyt nähtiin" -tyyliin kissan takelteluja ja epämääräisiä yrityksiä kaapia kasaan jonkinlaista uskottavuutta, siinä sivussa kuin ravisteli itseään taas aavistusta kuivemmaksi. Ja vaikka toisella olikin paljon sanottavaa ja huomauteltavaa asiasta, oli rotta varsin selvästi jo todennut selvinneensä tästä erästä voittajana - tai jos ei, niin että sitten se olisi yksinkertaisen mahdotonta. Katin mukinoille uskaltauduttiin jopa haukottelemaan puolivillaisesti, kuin mitään unettavampaa ei koskaan olisi edes kuultu, samalla kun rotta raapi märänpuoleista selkäänsä kyllästyneesti. "Vaan kun ei ollut. Ja vaan kun loikkasin. Ja nyt on kalaa", rottiainen töksäytti lopulta piruilevaan sävyyn, vilkaisten vielä viimeisenä tekonaan heittoaseena toimineeseen kalaan (jos ei muuta, eväkäs oli ainakin saanut kokea jotain, mitä eväkkäät nyt harvemmin tuppasivat kokemaan), ennen kuin silmäili varsin ylikriittiseen sävyyn myös kissaa, joka vihdoin tuntui alistuvan kohtaloonsa ja siihen, että joutuisi nyt ikävä kyllä syömään hyvin. "Kissalla kalaa. Rotta kalasti", tiivistettiin koko tilanne lopulta varsin tyytyväisen oloisesti toiselle, siihen malliin että olipa tällä miten paljon vastaanväittämistä tahansa, tässä olivat nyt tosiasiat, joille oli varsin hankala väittää vastaan. Kalaa oli, kaikista vastaväitteistä ja kommenteista huolimattakin, siellä missä sitä ei ennen ollut - ja hieman vähemmän siellä missä oli. Rotta oli selvästikin nyt päättänyt olevansa tämän kahnauksen voittaja, olipa kissa siitä mitä mieltä tahansa.
Olipa miten oli, oli kissa selvästikin päättänyt takertua mörköasiaan varsin kärkkäästi. Kukaties se oli tämän viimeinen oljenkorsi jonka varassa tämä toivoi löytävänsä edes jonkin verran kunnollista napauteltavaa, tai kukaties asia vain kaiveli tätä. Joka tapauksessa, vettä yhä valuva Ippuk ei selvästikään näyttänyt, edelleenkään, erityisen innostuneelta aiheesta, vaikkei nyt suoranaisesti sille irvistellytkään. Märkä jyrsijä vilkuili hetken jonnekin jalkojensa suunnalle pohtivan oloisena, ennen kuin kohotti katseensa taas kissaan aavistuksen vaivautuneesti. "En kysynyt. Liian kiire selvitä ehjänä", rotta sai lopulta vastattua, pyyhkien pitkiä viiksikarvojaan kuiviksi vedestä, jota niistä tippui. Hetken verran tämä näytti jopa mietteliäältä, ennen kuin lisäsi aavistuksen vakavampaan sävyyn: "Ehkä ei nimeä. Ehkä nimet vain asioille jotka tarvitsevat niitä. Se ei tarvinnut. Sille riitti hampaat. Ja kynnet. Ja sarvet." Hetken verran rial näytti pohdiskelevan asioita, ennen kuin nähtävästi hääsi ikävän tapauksen mielestään ja vilkaisi nyt paljon napakammin kissaan, joka ilmeisestikin kaiveli jonkinlaista maksua taskustaan. "Ei rahaa. Turhaa, pidä lantit. Olet velkaa aterian", tämä vinkaisi, ennen kuin vilkaisi ympärilleen ohimennen. "Joten näytä taitosi", lisättiin varsin haastavasti, selvästikin tarjoten tilaisuutta todistaa aikaisemmat mukinat - tai epäonnistua surkeasti yrittäessä.
|
|
|
Post by spyrre on Jul 15, 2012 14:43:09 GMT 3
Kissaihminen luimi hetken vähäeleisesti raaputtaen korvallistaan edesmennyttä kalaa kädessään retuuttaen kunnes lopulta puuskahti pollealle rotalle. "No. Niin taisi käydä." Kuului viimein jonkinlainen hiukan puolivillainen toteamus, tämän kohauttaessa olkapäitään. Olihan se hiukan vaivaannuttavaa ja hän olisi voinut vieläkin olla varsin eri mieltä oliko tämä se helpoin tai paras tapa narrata eväkkäitä, mutta loppujen lopuksi se ei oikeastaan muuttanut sitä pikkuseikkaa että Ippuk oli onnistunut. Ja kun tämä jonkinlainen pieni tappio vedon suhteen kostautui hänelle pullean tuoreen kalan muodossa... no, kaipa hän oli hävinnyt ikävämpiäkin vetoja. ...vaikka olihan rotta kyllä melko nokkava otus. Joka tapauksessa, olihan lupaus kuitenkin lupaus. Nainen päätyi kaivelemaan lupailemaansa kolikkoa taskustaan kysäisten ohimennen vielä tästä kovasti kuulutetusta möröstä jonka rial oli sanojensa mukaan kellistänyt, vaikka oli kyllä pistänyt jo merkille että rotta ei syystä tai toisesta tuntunut suuremmin haluta puhua asiasta tarkemmin. Eikä selvästikään halunnut nytkään, vaikka heittikin ilmoille jonkinlaisen ympäripyöreän vastauksen. Jyrsijä ei tiennyt itsekään mikä mokoma otus oli ollut? Hm. Hetken kissa taisi jopa harkita kysyvänsä lisää kaikesta huolimatta, mutta muutti mielensä syystä tai toisesta kohauttaen vain olkapäitään. Tämä oli uhonnut saavutuksellaan melkoisesti, mutta ehkä kyseessä ei ollutkaan ollut aivan niin helppo kaato kuin tämä oli antanut ymmärtää... jos tämä nyt puhui totta. Olisihan asiasta toki voinut huomauttaa, mutta rotan hetkellisesti vakavampi olemus taisi hillitä hiukan kissan härkkimis-haluja vaikka tämä saikin osakseen toisen uteliaan katseen.
Varsin pian Ippuk vaihtoi jälleen merkitsevästi aihetta, kieltäytyen jo tutun polleaan tyyliin luvatusta kolikosta vaatien vastineeksi ateriasta takaisin samalla mitalla. Nainen vilkaisi jyrsijää myhähtäen sitten suopeasti jättäen etsityn kolikon sikseen. Vai halusi rotta jonkinlaisia todisteita häneltäkin? Röyhkeä otus, mutta... no, mikäpä siinä. Ei kai auttaisi kuin ottaa otukselta sitten luulot pois... jotenkin! "Niinkö? Noh, mikäpä siinä. Mitä saisi olla? Jos löydämme jostain peuroja tai hirven, kaadan mielelläni sinulle sellaisen. Tai villisian, miten vain. Kunnon jousi selviää kyllä siitäkin." Kissa ei jäänyt polleudessa paljoakaan rialia huonommaksi kohentaen itsevarmasti jousta olallaan ja vilkaisten sitten ympärilleen kuin jo merkitsevästi suur-riistaa etsiskellen. Siinäpä olisi talttahampaalle ihmeteltävää, tuskin tämä nyt sarvipäitä sentään hengiltä noin vain kivittäisi! Tosin kissaihminen ei todellisuudessa ei ollut kovin vakuuttunut että lähistöltä välttämättä löytyisi näin suuria eläimiä tähän hätään, saattaisi olla että täytyisi tyytyä etsiskelemään vaikka siivekästä riistaa heinikosta tai jotain... Eiköhän vaikka fasaanikin ateriaksi kävisi vaikka ei olisikaan yhtä vaikuttava... mutta eihän se hänen vikansa ollut jos kunnon riistaa ei sattuisi löytymään, eihän? "Pitelepä tuota sitten vielä hetki" nainen totesi lykäten taimenta takaisin rotan suuntaan saadakseen kätensä vapaaksi ennen kuin suuntaisi edelleen rennohkosti mutta metsästäjän elkein eteenpäin joen vartta etsiskellen rannasta taikka kasvillisuuden lomasta merkkejä riistaeläimistä.
|
|
|
Post by submarine on Jul 15, 2012 18:21:13 GMT 3
Nähtävästi Ippuk ei ollut saamassa aivan heti syytä vähentää tyytyväisyystasoaan, kun kissa myöntyi ilman sen suurempia nahinoita tai vastaanväitöksiä nyt puolestaan hoitamaan rotalle ateriantapaisen - ja siinä sivussa myös todistamaan omia taitojaan tai niiden puutetta, miten nyt asian kukakin näki. Tällä kertaa katille ei kuitenkaan ollut luvassa suoranaista piruilua vaivanpalkaksi, vaan jonkinlaisena suurena avokäpäläisyytenä rotta soi pelkän tyytyväisen tuijotuksen toimittaa sen virkaa. "Naa-a. Etsi jotain. Mikä olisi tarpeeksi hyvä, neh?" rottiainen soi heittää vastaukseksi kissalle tämän kysellessä, mitä nyt oikeastaan oli määrä edes saaliiksi etsiä - ja hieman painottaessa samalla jousen etuja. Selvästikin tämä saisi nyt todistaa sanansa juuri kuten itse parhaaksi näkisi, rotan sekaantumatta tähän millään tavalla. Kukaties tämä uumoili katin aikovan sälyttää syyt niskoille, jos puheiden pohjille ei riittäisikään rahkeita. Peli oli kovaa ja panokset korkealla - tai jotakin sellaista. Todellisuudessahan tässä ei tainnut olla oikeastaan yhtikäs minkäänlaisia panoksia, jos jämäkkää uhoa suuntaan jos toiseenkin ei laskettu. Loppujen lopuksi kumpikin kahdesta kilpailijasta tuntuikin kaiketi olevan lähinnä huvin vuoksi mukana touhussa. Mutta olipa miten oli, otti rotta ainakin kalan takaisin käpäliinsä kun sitä tyrkytettiin pois tieltä toisen käydessä sanoista tekoihin.
Hetken verran Ippuk tuijotteli varsin kiinnostuneesti kissan perään tämän lähtiessä jousensa kanssa hakemaan saallista, muttei kuitenkaan seurannut perässä. Vaikka jyrsijä saattoikin olla hieman mitä oli, tajusi tämä siltikin selvästi, viimeistään kokemuksesta, että metsästys oli varsin tarkkaa ja varovaista touhua, jossa yksikin virhe saattaisi maksaa saaliin - tai huonolla tuurilla reilusti enemmänkin. Niinpä rotta jäikin kalan kanssa valuttamaan loppuja vesiään turkistaan rannan tienoille, vilkuillen kissan perään kunnes tämä katosi näkyvistä. Sitten, aavistuksen pohtivan oloisesti, tämä vilkaisi roikottamaansa kalaan ja ravisteli sitä hetken hajamielisesti, kuin olisi yrittänyt saada siihen eloa - tai sitten todennäköisemmin hieman siistiä sitä kaikenlaisesta roskasta, jota otukseen oli tarttunut tässä kaikessa myllerryksessä. Se ei ainakaan vastannut mitään, suuntaan taikka toiseen, vaikka soikin rotalle varsin paheksuvan ilmeen. Se saattoi tosin olla enemmänkin aikaisemman, otuksen pään runnelleen kiven kuin minkään kalan oman aikeen syytä. Hetken verran rottiainen tyytyi vain tuijottelemaan kalaa, ennen kuin alkoi vilkuilla ympärilleen, kuin suorastaan tylsistyneenä kissan häivyttyä. Sitten kuitenkin jokin läheisessä, tuuheassa puskassa herätti tämän huomion, ja ainakin hetken verran jyrsijällä näytti olevan tekemistä tämän löntystellessä ihmettelemään aavistuksen varuillaan näkemäänsä. Varsin ymmärrettävää, sillä se, mikä puskasta pienellä ihmettelyllä paljastui, oli ruma ja runneltu, mutta siltikin täysin tunnistettavissa oleva käsi. Mahdollisesti siihen kuului myös muita yleensä käsiin kuuluvia osasia, mutta juuri nyt rotta näytti kiinnostuneen aivan tarpeeksi pelkästä raajastakin sitä epäluuloisesti kepillä tökkiessään.
|
|
|
Post by spyrre on Jul 16, 2012 21:26:11 GMT 3
"Täytyy kai katsoa mitä täällä pöheikössä majailee" kuului huoleton vastaus kun rotta päätti että haastaja saisi tällä kertaa valita itselleen sopivan haasteen. Oli panoksena kuinka paha kunnian- ja kasvojen menetys jyrsijän silmissä hyvänsä nainen ei vaikuttanut olevansa suuremmin huolissaan syystä tai toisesta, kenties itsevarmuuttaan tai kenties tämä oli juuri se, mitä kissa halusi rotan ajattelevan. Olihan pöheikössä nyt selvästi enemmän elämää kuin lähempänä vesiputousta, mutta taisi olla kuitenkin hiukan kyseenalaista istuskelisiko viereisessä puskassa kuitenkaan julistettua hirveä tai villisikaa odottamassa saalistajaansa jotta kissanainen voisi lyödä kilpailijansa sintin laudalta. Joka tapauksessa olento aikoi yrittää, mahdollisesti uhoamisen makuun päästyään. Kala lykättiin takaisin pyydystäjänsä käpäliin ennen kuin kissa itse nosti jousen olaltaan käteesä ja lähti liikehtimään joenvarren kasvillisuuden sekaan. "Maltapa hetki" kehotettiin olan ylitse ennen kuin olento hiippaili vettä myötäillen puiden lomaan, kevein, äänettömin askelin. Ei tainnut olla suurikaan yllätys, että tämä oli tainnut metsästää ennenkin. Ippuk sai jäädä odottelemaan paikalleen omine saaliineen tämän joko onnistumista, taikka palaamista tyhjin käsin, vaikka kissan elkeet eivät jättäneet tämän omalta osalta paljoakaan arvoa jälkimmäiselle mahdollisuudelle. Eipä aikaakaan että tämän tumma turkki ja varsin luonnonsävyinen vaatetus katosivat rehevään kasvillisuuteen, vaikka hirveän kauas kissa ei luultavasti olisi kuitenkaan menossa. Kenties.
Pitkästynyt rial saikin odotella ja ihmetellä löytöään joen penkalla kala seuranaan tovin jos toisenkin, ennen kuin pensaikosta alkoi kuulua mitään. Jostain kauempaa kuului linnun rääkäisyjä ja jokin räpisteli ylös lehvästön halki vain tipahtaakseen hetken kuluttua takaisin alas. Kaikesta päätellen katti oli kuin olikin löytänyt ainakin siivekästä riistaa väijyskeltäväkseen. Pian lähestyivätkin jälleen vaihteeksi huomattavasti vähemmän salavihkaiset askelet ja varmasti tuttu hahmo tallusteli näkyviin. Tämä suuntasi kohti jokea hyräillen vaimeasti itsekseen mukanaan tällä kertaa jousensa lisäksi edesmennyt, nuolen lävistämä fasaani. Tai oikeastaan tarkemmin katsottuna näitä olikin kaksi, olennon pysähtyessä hetkeksi poimimaan maasta toisenkin mokoman matkansa varrelta pöheiköstä jonne tämä oli rysähtänyt. "Ikävä kyllä en löytänyt hirveä. Mutta kaipa näistäkin on johonkin." todettiin puolivaatimattomasti kissaihmisen todettua että rotta majaili edelleen likimain samassa paikassa jonne tämä oli jätettykin eikä ollut vain painellut tiehensä. "Pyrkivät lentoon samaan aikaan. Nappasin kuitenkin molemmat." Pian nainen hoksasi Ippukin huomion suuntautuneen viereisen pusikon härkkimiseen olennon kohottaessa kulmiaan astellessaan lähemmäs. "Mitä nyt? Kivitit jotain muutakin joutessasi?"
|
|
|
Post by submarine on Jul 17, 2012 2:36:23 GMT 3
Aika kului yllättävän nopeasti, kun huomiota vaati jokin sellainen, kuin äkkiseltään puskasta löytynyt raato. Sellaisia nyt kuitenkaan harvemmin tuli tuosta noin vain vastaan, mutta tällä kertaa niin näytti tosiaankin olevan. Ja vaikkei Ippuk mikään ruumiiden asiantuntija ollutkaan (ainakaan ihmisruumiiden, toisin kuin moni ihminen olisi voinut epäillä ja väittää jokaisesta rotasta), ei tämän kauaa tarvinnut kättä tökkiä todetakseen sen olevan eittämättä äärimmäisen kuollut - kuten myös kaiken jossa se oli kiinni. Ensinnäkään ketaran tökkiminen ja napauttelu ei saanut aikaan minkäänlaista reaktiota, ja toiseksi sen liha oli jo kelmeän kalpeaa ja velttoa, kuin toukalla. Ja sitten oli tietysti hajukin; näin lähempää oli varsin helppo erottaa kuoleman sairaalloisen makea löyhkä laakson kaikkien muidenkin hajujen keskeltä. Rotta oli varsin varma, että pelkkä raajan tökkiminenkin sai uusia lemahduksia kohoamaan siitä. Ja kun tämä epähuomiossa sohaisi puskaa, ärhäkkä ja valtava parvi erilaisia ötököitä, lähinnä kärpäsiä, kohosi vihaisesti suristen siivilleen, ärsyyntyneinä ateriansa häiritsemisestä. Loppujen lopuksi rotta ei heti tehnyt mitään suuntaan tai toiseen, kunhan jatkoi raajan tutkiskelua. Se seikka, että puskassa odottaisi mitä varmimmin lisää, häilyi toki varsin raskaasti mielessä, mutta vielä tämä ei mennyt siihen. Kaikenlaiset tempaukset ja uhkarohkeus sikseen, ruumis oli silti ruumis, ja se vaati omat toimensa. Kelmeästä ketarasta puuttui sormi, eikä se näyttänyt miltään vanhalta vaivalta - kukaties pieni vihjaus raadon alkuperään. Varovaisesti, kuin peläten ansaa tai ainakin varautuneena noin nyt yleisesti, keppi tökki syvemmälle puskaan, kun rotta tutkiskeli hitaasti löytöään.
Olipa miten oli, aikanaan kissa saapui takaisin paikalle, peittelemättä turhan paljoa askeleitaan. Siitä huolimattakin tämä pääsi varsin lähelle, ennen kuin Ippuk hoksasi kissan puskaan tuijottelun ja tökkimisensä lomasta ja kohotti katseensa puolihuolimattomasti tähän, huomattavasti vähemmän kepeään sävyyn kai aikaisemmin. Ohimennen tämä vilkaisi toisen tuomisiinkin, mutta jos ne saivat tässä aikaan minkäänlaista kiinnostusta, ei sitä ainakaan nyt osoitettu. Sen sijaan rotta tuijotti vaitonaisesti kattiin aikansa, ennen kuin vilkaisi taas puskaan toisenkin kiinnittäessä siihen huomionsa. "Naa-a. Vähän myöhäistä", tuli rottiainen ohimennen vinkaisseeksi, ilman suurtakaan huvitusta, ennen kuin näytti lopulta päättävän tutkailleensa tarpeeksi, ja nakkasi kalan kauemmas. Rivakasti, mutta yhä varsin varovaiseen sävyyn tämä tarrasi käteen, ennen kuin lähti vetämään siitä, hakien samalla otetta syvemmältä puskasta. Uusi vihainen kärpäsparvi surahti esiin, ja nyt kun ruumista häirittiin ja paljastettiin, haju pääsi todella valloilleen - kuin tulevan airut. Se, mikä pusikosta lopulta paljastui rotan vaitonaisen kiskomisen tuloksena, ei ollut mitenkään kaunista. Kättä seurasi käsivarsi, yhtälailla veltto ja kalpea, ja sitten olka. Ja olkaa ruumis. Esiin nytkähtivät vainajan kasvot, irvokas kuolinnaamio josta tuskin kukaan olisi löytänyt mitään kaunista. Liha oli valahtanut veltoksi tämän kasvoilla, ja muutamassa kohdassa luu paistoi jo alta kellertävänä. Osa sekaisesta, mustasta tukasta oli jo pudonnut pois - kuten myös vainajan silmät. Tai sitten, todennäköisimmin, ne olivat päätyneet jonkin makupalaksi. Loppujen lopuksi pusikosta paljastui nähtävästi nuorehkon miehen ruumis. Juuri mitään muuta tästä olikaan sitten varsin vaikea sanoa, sillä repaleista ja saastaista alustunikaa lukuunottamatta se, mikä tämän nyt olikaan surmannut, oli myös vienyt matkalaisen kaiken omaisuuden mukanaan - jos sellaista nyt oli koskaan ollutkaan. Olipa se tosin jättänyt jotain jälkeensäkin.
"Eh. Ikävä tapa mennä", Ippuk tuli ohimennen urahtaneeksi tutkaillessaan vaivalloisesti esiin vetämäänsä ruumista, samalla kun pyyhki käpäliään turkkiinsa. Rotta silmäili varsin pistävästi tämän vatsasta törröttävää, mitä ilmeisimminkin luusta kaiverrettua vartta, joka oli katkennut siihen survaistuksi tultuaan. Muitakin väkivallan merkkejä näkyi, sillä suolistaminen ei ollut nähtävästi edes riittänyt onnettoman vainajan surmaajille, vaan useat rumat ja repaleiset haavat aukoivat tämän kelmeää nahkaa. Leuan alla, lähes korvasta korvaan, ammotti avonainen viilto. Oli vaikea sanoa mihin tämä oli lopulta kuoltu, mutta selvästikin siitä oli päätetty olla varmoja. "Ei jumalia, ainakaan. Eikä eläimiä", jyrsijä lisäsi ohimennen, kuin olisi lähinnä puhunut omaksi tyynnyttelykseen, ennen kuin kumartui tutkimaan tarkemmin raatoa, jonka haju iski vasten kasvoja ja kuonoa melkein kuin aineellinen voima. Kuin tämän olisi edes tarvinnut sanoa ääneen, etteivät eläimet tehneet tällaista - tai jumalatkaan sen puoleen, kaiketi. Kuolleen toinen käsi oli puristunut nyrkkiin niin tiukasti, ettei edes kuolema ollut sitä avannut, ja kuiva veri kertoi tämän myös puristavan jotakin. Jotakin terävää. Ja vaikka koko tilanne selvästikin oli kaikkea muuta kuin rialin mieleen, näytti tämä päättäneen ainakin ottaa selville mistä oli kyse. Ohimennen rotta tuli vielä vilkaisseeksi kissaan, näyttäen nyt huomattavasti tiukemmalta ja terävämmältä kuin aikaisemmin oli ollut. Kaikkea muuta kuin tyhmä ja rento nyt. "Anna veitsi", kuului lähestulkoon käskevä kehotus.
|
|
|
Post by spyrre on Jul 20, 2012 18:08:30 GMT 3
Kaiken sen kaiken eeppisen vaivan-näkönsä jälkeen moisen turhanpäiväisen sarvienkalistelun vuoksi kattia olisi voinut jopa hiukan nyppiä Ippukin välinpitämättömyys hänen saaliinsa suhteen (joka selvästi oli parempi ja ainakin runsaslihaisempi kuin pelkkä yksittäinen kala!) hänen viimein astellessa takaisin kaksikin mureaa fasaania mukanaan. Kuitenkin jos jonkinlaista näreää protestia oli ollut tuloillaan, ne pysähtyivät nopeasti edes ehtimättä tulla lausutuksi ilmoille naisen pistäessä merkille mitä pusikon luokse kumartunut rial oikein härkki. Kissaihminen seisahtui yllättyneenä hiukan etäämmälle saatuaan silmiinsä pöheiköstä törröttävän, varsin epämiellyttävältä näyttävän (ja ennen kaikkea lemuavan) raajan kallistaen hiukan päätään. Vaikka "järkyttynyt" olisi ehkä ollut hiukan väärä sana kuvaamaan kissaihmistä tällä hetkellä, tämä ei kuitenkaan selvästi pitänyt näkemästään ja olemukseen ilmaantui melkoista varautuneisuutta. Tämä selvästikin tiesi että saattoi olla varsin mahdollista että pöheiköstä löytyvä tapaus ei välttämättä olisi kellistynyt aivan omin apuineen ja vaikka ei ollut nähnytkään tähän mennessä mitään erityisen kummallista saattoi silti olla mahdollista että lähistöllä piili vielä jotakin ikävää. "Katsohan mokomaa" mutistiin epämääräisesti katin pyyhkäistessä miettivästi leukaansa sormillaan ennen kuin heitti jousensa takaisin olalleen vilkaisten tutkivasti ympäröivää maastoa ja astui sitten hiukan lähemmäs nähdäkseen paremmin vaikka ilmassa leijuva vastenmielinen löyhkä saikin tämän rypistämään kuonoaan. Tämä tosin pysähtyi jälleen nopeasti nyt huomattavasti vakavamman rotan viskatessa kalasaaliinsa käpälistään kauemmas voidakseen tarttua puolimätään raajaan, alkaakseen kiskoa loppuja ruhosta esille. Kissa ei tehnyt elettäkään auttaakseen tai estääkseen mutta seurasi kuitenkin sivusta häntäänsä heilutellen ja korvat ympäristön ääniä tarkkaillen katse kuitenkin jyrsijässä ja tämän löydössä kunnes loputkin edesmenneestä nuorukaisesta viimein putkahtivat näkösälle. Jos joku oli epäillyt tämän saattaneen tuupertua muuten vain kesken matkansa (vaikka puuttuva sormi oli kyllä vihjannut muuta) niin viimeistään loppujen vammojen paljastuminen katkaisi tältä teorialta varsin nopeasti selän; vainajan kuolema oli selvästi ollut varsin väkivaltainen. Kissa päästi jonkinlaisen myötätuntoiseksi tulkittavan urahduksen tosin löyhytellen kättään kuononsa edessä tarkastellen runneltua ruumista itsekin viimein huomattavasti vakavimmin olemuksin.
"Arvelinkin että täällä on pakko olla jotain outoa. Ryövärit tuskin vaivautuvat aivan tällaiseen" tämä huomautti tipauttaen fasaanit kädestään jonnekin Ippukin taimenen tuntumaan ennen kuin astui lähemmäs löyhkää uhmaten nähdäkseen paremmin. "Minähän sanoin, jos täällä jostain tarvitsee huolehtia niin ne eivät ole mitään henkiolentoja" huomautettiin tilanteeseen nähden rauhallisesti, vaikka kissa kieltämättä irvisti hiukan nuorukaisen silpomisen perustellisuudelle ennen kuin jäi silmäilemään tämän vatsaan upotettua luista terää. Oli tämä ollut mikä oli, kyseessä tuskin oli ainakaan tyypillisen maantieryövärin ase.... ja toisaalta, mitä hittoa ryöväri tekisi tällaisella alueella jolla ryöstettäviä tuskin edes liikkui kovinkaan tiheään? Piilotteli? Hmm. Kissa oli jäänyt mietteliäänä silmäilemään ruumista sekä pöheikköä tämän lähimaastossa kai nähdäkseen piilikö pöheikössä muutakin kunnes rial äkkiä kääntyi tivaamaan veistä. Vihreä katse kääntyi tähän pienen kulmien kohotuksen keralla kissan näyttäessä hetken aikaa siltä että olisi saattanut protestoida kunnes huomasi nyrkkiin puristuneen käden josta rotta oli ilmeisesti kiinnostunut. Nainen pyyhkäisi jälleen leukaansa empien kuin olisi mahdollisesti saattanut harkita rotan sysäämistä sivuun hoitaakseen tutkimuksen itse, mutta ilmeisesti raadosta nouseva löyhkä ja/tai rotan määrätietoisuus saivat vakuutettua olennon. "Hm. Mihinköhän tämä piruparka oli itsensä sotkenut... tämä on selvästi haluttu hengiltä aika hanakasti." Pohdiskelua seurasi uusi tutkiva vilkaisu maastoon ja joentörmään kuin etsien merkkejä muista kulkijoista heidän lisäkseen samalla kun turkin peittämä käsi vetäisi vähäeleisesti esille tikarin naisen vasemman hihan uumenista. Pienen emminnän jälkeen tämä ojennettiinkin kahva edellä jyrsijän suuntaan kuten hyvät tavat vaativatkin... kaipa kattia itseäänkin kiinnisti mitä edesmennyt puristi nyrkissään mutta lemu sen verran kuvottava että kuonoaan nyrpistelevä olento pysyi mielummin askelen- parin verran kauempana. Hoitakoon rial aivan rauhassa likaisen työn kun kerran niin halusi.
|
|
|
Post by submarine on Jul 21, 2012 22:06:46 GMT 3
Kissalla näytti olevan omat mietteensä asiasta, ja vaikka ne eittämättä liikuskelivatkin pitkälti samoilla urilla kuin Ippukin, kuunteli tämä ne yllättäen varsin hiljaa, viskomatta väliin minkäänlaisia suuria viisauksiaan. Vaikkei rotta varsinaisen järkyttyneeltä näyttänytkään, taisi äkillinen ruumis puskasta siitä huolimatta pistää tämänkin hieman vakavammaksi - tai ainakin varautuneeksi ja uteliaaksi. Oikeastaan tämä tuntui olevan paljon kiinnostuneempi runnellun vainajan tutkimisesta kuin edes toinen, vaikka omaisuutta vailla ja pahasti kärsineenä ruumis tuskin paljoa tietoa itsestään aikoikaan luovuttaa. Se, mitä tämä ikinä puristikaan kourassaan taisi olla suurin, ellei ainoa, mahdollisuus selvittää piruparan kohtalosta mitään. "Naa-a. Hengiltä ja hajalle. Olisi kuollut näihin kaikkiin. Nopeasti", antoi Ippuk lopulta jonkinlaisen mielipiteensä asiasta. Kokeneemmankan ruumiidentuijottelijan olisi tuskin ollut edes mahdollista sanoa mihin kurja oli oikeastaan edes kuollut. Tuskinpa sillä oli edes väliä, mutta selvästikin tätä oli runneltu ja silvottu raivoisasti ja raa'asti - ja perusteellisesti. Tämän vatsasta törröttävästä luukeihäästä rotta pysyi tiukasti erillään, kaipa jo aivan siksi että se oli väkäinen ja ilkeännäköinen, mutta käsi kiinnosti selvästi enemmän. Jos tämä yhä puristi siinä jotain, oli sen oltava eittämättä varsin tärkeää. Harvemmin kun kuolleet tuppasivat piittaamaan enää hiukkaakaan siitä, mitä näiden ympärillä tapahtui.
Olipa miten oli, näytti kissa hetken pohdiskelujen jälkeen jopa myöntyvän antamaan vaaditun veitsen ilman sen suurempia vastaanväitteitä. Ippuk ottikin sen vastaan, vilkaisten samalla kissaa tarkemmin. Vaikka tämä ei sitä mitenkään sanonutkaan, oli toisen ruumiin karttaminen silti nähtävästi varsin ilmeistä, sillä tilanteesta huolimattakin siitä oli ehdottoman pakko lohkaista ainakin yksi veto ohimennen. Ihan jo vain kohteliaisuuden vuoksi, selvästihän tässä oli nyt jo muodostunut tavaksi pieni piruilu ja naljailu. "Hienot miekat, niillä huidot kaikkea ja ruumiita tulee. Mutta kuolema pelottaa, neh?" heitti jyrsijä ohimennen, hypistellessään veistä kuin se olisi ollut tälle jokseenkin outo kapistus. Raadon haju ei näyttänyt työntävän tätä luotaan aivan yhtä tehokkaasti, vaikka jotenkin kummasti rotta näytti silti lopettaneen täysin kaikenlaisen haistelun; viikset eivät väpättäneet millään tavoin. Lopulta käpälä kuitenkin löysin paikkansa terän kahvalla, ja varovaisesti rotta kävi toimeen. Hetken kokeilun jälkeen rial tuli todenneeksi, että niin kuollut kuin käsi olikin, sen ote puristamastaan oli silti ehdottoman luja. Hienovarainen tökkiminen ei saanut aikaan mitään, ja ehdottoman itsepäisesti sormet pysyivät yhä aarteensa ympärillä. Vain katkennut nahkanyöri roikkui niiden välistä. Vilkaistuaan vielä ohimennen kissaan työnsi rotta varsin kovakäpäläisesti veitsen tämän sormien väliin, ja pakotti ne auki paremman puutteessa. Ja varsin nopeasti selvisi syykin kovalle otteelle: käsi ei niinkään pidellyt esinettä, kuin esine sitä. Rotta taiteli sen irti tämän lihasta veitsen kärjellä, kohottaen kapistuksen lähemmin tarkasteltavaksi. Kyseessä oli jonkinlainen pitkistä, terävistä, melkein veitsenkärkeä muistuttavista hampaista tehty riipus, sidottu yhteen jonkinlaisella nyörillä. Se näytti varsin julmalta kapistukselta siitä huolimattakin että oli pelkkä koru, eikä ollut ihmekään että vainaja, joka ilmeiseti oli repäissyt sen joko omasta tai ahdistelijoidensa kaulasta kuolinkouristuksissaan, oli puristanut sitä tiukasti näinkin pitkään. Kapistus olisi varmaankin jäänyt kiinni puuhunkin ihan vain heittämällä.
"Eh. Ruma", Ippuk lopulta urahti löydöstään veitsenkärjellä pyöritellessään, ennen kuin ojensi sen lähestulkoon varovaisesti kissan suuntaan, niin että tämä varmasti tajuaisi sen olevan terävä ennen kuin yrittäisi tarrata. Kolme suurta hammasta näyttivat kaikki melkein kuin partaveitsiltä, ja vähänkään huolimattomampi tarttuminen saisi varmasti aikaan pahaa jälkeä. Lisäksi se oli vanhan veren ja moskan peitossa, mikä sekään tuskin teki siitä erityisen kutsuvaa. "Paha merkki", rotta lisäsi aavistuksen happamaan sävyyn. Vaikka tällä tuskin olikaan sen tarkempaa tietoa asiasta, näytti kapistus eittämättä varsin vihamieliseltä. Se, että joku oli kanniskellut sitä kaulassaan (tuskinpa se muuten olisi killunut katkenneessa nahkanyörissä) kertoi kaiketi jo jotain asioista - kuten myös ruumiin vatsasta törröttävä luupiikki. Ohimennen rotta kopautti sitä nyreästi veitsenterällä, haluamatta kuitenkaan millään tavoin tutkia sitä tarkemmin. "Ja paha paikka", lisättiin. Vaikka raato olikin jo vanha, ei se silti ollut millään muotoa tarpeeksi vanha - olihan se vielä olemassa.
Ohimennen rottakin vilkaisi nyt ympärilleen jännittyneen oloisena, kuin olisi epäillyt jonkun yrittävän heti kohta samaa tälle ja kissallekin.
|
|
|
Post by spyrre on Jul 22, 2012 16:28:21 GMT 3
Rotan kommenttia myötäiltiin muutaman askelen päästä yllättävän yksimielisellä myhähdyksellä tämän tutkaillessa vainajan haavoja, ilmeisesti kissakaan ei osannut sen enempää kuin tämäkään päätellä mikä vammoista olisi ollut se viimeinen kuolettava isku... tosin, lieniköhän sillä enää väliäkään, koska lopputulos oli kuitenkin sama, nuorukainen oli silvottu julmasti hengiltä ja jätetty pöheikköön mätänemään. Ainoat varsinaiset vihjeet tekijöistä, kun minkäänlaisia jälkiä ei enää luultavasti ollut ympäristöstä ajan jälkeen löydettävissä, lienivät luultavasti vainajan vatsaan uponnut luinen terä sekä pieni esine jota tämä puristi kädessään kissaihmisen silmäillessäkin nähtävissä olevaa asetta jokseenkin arvioivan kiinnostuneena nyrpistellen vähä-eleisesti kuonoaan. Oli syyllinen (tai syylliset) sitten kuka hyvänsä, tämä ei näyttänyt saavan tunnontuskia repiessään jonkun kappaleiksi raivokkaammin kuin vihainen eläin. Nainen havahtui pohdinnoistaan rialin kohta tivatessa veistä availlakseen kuolonkankeita sormia paljastaakseen näiden piilottaman mystisen esineen, ojentaenkin pyydetyn terän pienen pohdinnan jälkeen. Mikäpä siinä, raato ei varmasti enää välittäisi tippaakaan mitä sille tehtäisiin, ja kenties tämän pitelemä esine valaisisi tilannetta edes vähän.
Ippukin palaute nyrpistelevästä kissasta sai aikaan tilanteesta huolimatta jälleen pienen näreän katsahduksen ja tuhahduksen, vaikka tämän huomio oli edelleen suurimmaksi osaksi puolimädän ruumiin tarkastelussa. "Älä ole typerä. Se vain haisee vielä pahemmalle kuin sinä, vaikka et sitä omalla nenälläsi enää huomaisikaan. Minä en vain suuremmin nauti tuollaisten tonkimisesta, etköhän sinä selviä hommasta ihan itsekin" laukaistiin takaisin, tämän löyhäyttäessä kättään mielenosoituksellisesti kuononsa edessä. "Ota kiinni siitä päästä joka ei ole terävä" kissaihminen neuvoi vielä avuliaasti kun jyrsijä päätyi hetkeksi hypistelemään veistä, ennen kuin vaikeni jälleen hetkeksi seuraamaan mitä kuolleen nyrkistä paljastuisi. Touhu osoittautuikin hiukan odotettua hankalammaksi ja rotta joutuikin vääntämään melkoisesti, mutta lopulta tämä onnistui kuitenkin avaamaan jähmettyneet sormet paljastaen rikki repeytyneen kämmenen ja tähän uponneen melkoisen groteskin korun. Kissa kurotti hiukan kaulaansa yllättyneenä nähdessään esineen rotankin jäädessä tutkimaan tätä. Kesti pienen hetken ennen kuin olento edes hoksasi nyörissä roikkuvien terien olevan pitkiä, teräväreunaisia hampaita ja havainto saikin tämän pian rypistämään hiukan kulmiaan. Jyrsijän ojentaessa kapineen alleviivatun varovaisesti katti tarttui tähän kiinnostuneena nostaen esineen nyöreistä pidellen silmiensä eteen. "... olen tainnut nähdä tällaisia joskus satamakaupungeissa. Tällaisia, tai ainakin samantapaisia hampaita saadaan kai jonkinlaiselta kalalta. En kyllä ole nähnyt näin suuria ennen. Enkä kyllä tuollaistakaan" nainen totesi yrittäen ohimennen ravistella varovasti pahimpia töhniä hurjasta purukalustosta nähdäkseen paremmin, oikeastaan melko uteliaana, nyökäten lopuksi kummallisen keihään suuntaan. ...mutta mistä kuollut nuorukainen oikein oli tällaisen kyseenalaisen korun viimeisinä hetkinään tempaissut? Kuka oli mahtanut täällä kanniskella moista kapinetta kaulassaan? Puhumattakaan tuosta julman näköisestä väkäisestä keihäänkappaleesta. Ohimennen nainen vilkaisi Ippukin puuhasteluja tämän tutkiskellessa ruumista nyökäyttäen pienesti tämän toteamukselle koko välikohtausta koskien. Kieltämättä tällainen löytö oli kaikkea muuta kuin omiaan antamaan mielenrauhaa jo muutenkin omituisen laakson suhteen.
"Hm... tämä on ollut täällä selvästi jo jonkin aikaa... mutta mistä hitosta tämä on edes harhautunut tänne? Tai ne jotka tekivät tämän? Eihän täällä ole asutusta mailla halmeilla." Kissa vilkaisi pohdiskelunsa lomassa mietteliäästi ympärilleen ojentaen sitten puolihuolimattomasti kättään kuin vaatien tikariaan takaisin kääntäessään katseensa vieläkin hammaskorua pidellen joen ja tämän yläjuoksun suuntaan. "...kenties onkin parempi mennä takaisin. En halua että kukaan puskissa hiipparoiva sekopää vie tavarani" tämä totesi jokseenkin varovaisin olemuksin, mahdollisesti ollen hiukan huolissaan jostain muustakin kuin putouksen tuntumaan jääneestä repusta.
|
|
|
Post by submarine on Jul 22, 2012 21:28:33 GMT 3
Ippuk tuijotteli hetken korua jota kissa pyöritteli käsissään, ja vilkaisi sitten taas ruumiiseen, suorastaan kuin olisi pohdiskellut tilannetta enemmänkin. Vaikea tosin sanoa, oliko tässä edes mitään varsinaista tarkempaa mietittävää, tapaus kun vaikutti itsessään varsin selkeältä - ja ne kysymykset joihin ei ollut vielä vastausta tuskin olivat selviämässä aivan heti muutenkaan. Joku oli lynkattu rumasti ja raa'asti syrjäseudulla, ja tappaja (tai tappajat) heiluttivat varsin karkeita aseita ja kantoivat rumia koruja. Ties mitä barbaareita nämä olivat. Mutta siinä olikin sitten kaikki, joka rotalle ja kissalle oli kaiketi tästä tapauksesta selviämässä - ja kukaties myös kaikki, mitä kumpikaan varsinaisesti halusi saada selville. "Naa-a. Matkalainen? Mekin täällä. Tai paennut", Ippuk vastasi lopulta kissan pohdiskeluihin, vilkaisten ohimennen vielä happamasti luiseen terään. Rotta napautti sitä vielä uudelleen tikarilla, ennen kuin ojensi sen vähäeleisesti ja innottomasti takaisin kissalle, selvästikään keksimättä mitään näppärää tästä kaikesta juuri nyt. Nähtävästi tämä ei ollut edes vaatimassa löytöä itselleen, vaikka vilkaisikin ohimennen kattiin, joka yhä puristi sitä kädessään. Koru oli ruma ja karkea, eikä selvästikään kiinnostuksen arvoinen. "Ehkä. Ehkä", myötäiltiin lähtökehotusta, samalla kun jyrsijä kapusi jaloilleen ja vilkaisi vielä kertaalleen ruumiiseen, kuin olisi pohtinut mitä sille olisi tullut tehdä. Mitään niin jaloa kuin hautaamista tai jotain sensuuntaista ei kuitenkaan ehdotettu; tuskinpa sellaiset tavat rottaa hetkauttivat, ja jos ruumiilla nyt mitään pyhyyttä tai koskemattomuutta oli ollut, oli se kyllä häpäisty jo kauan sitten. Niinpä tämä päästikin vain varsin äänekkään, tuhahduksentapaisen niiskaisun, ennen kuin noukki keppinsä ja kalansa maasta. Sitten rotta lähti löntystelemään takaisin tulosuuntaan, kuin ei olisi halunnut enää olla missään tekemisissä koko tilanteen kanssa.
Vaikka lyhyehkö matka takaisin olikin kaiken puolin rauhallinen, ei sen päässä kuitenkaan odottanut millään muotoa mitään hyvää. Heti kun sai pienen leirin näkyviinsä puun takaa, jäykistyi kaksikon kärjessä kulkeva Ippuk tuijottamaan. Pikaisesti rotta vilkaisi kissaan takanaan, kuin varmistaakseen että tämäkin oli perillä siitä että jokin oli vinossa, ennen kuin punnitsi arvioiden keppiä käpälässään. Ja vasta, kun hetkeen ei tapahtunut mitään, lähti rotta varovaisesti etenemään, ääneti ja arvioivasti. Huoleen taisi olla syytäkin, sillä oli varsin helppo nähdä yhdellä vilkauksellakin, mitä oli tapahtunut. Kukaties kohtalo oli keljulla tuulella, sillä kissan aikaisemmat sanat sekopäistä tavaroiden kimpussa näyttivät käyneen toteen; niin rotan kuin katinkin kantamukset oli levitelty varsin kovakouraisesti ympäriinsä, reppu ja säkki tongittu tyhjiksi ja kaikkea selvästikin tutkittu ja räpelletty, ennen kuin turhaksi todettu oli nakattu säälimättä menemään. Vaan eläin tuskin oli kuitenkaan kyseessä, sillä ruuan lisäksi kaikki vähänkään mielenkiintoisempi tai arvokkaamman näköinen huusi nyt poissaolollaan. Sekasortoa lähestyvä rotta etsiskeli varmasti kaikilla aisteillaan jossain lähistöllä väijyviä hiippareita, mutta näistä ei näkynyt jälkeäkään. Olipa kyseessä kuka tai mikä tahansa, oli tämä tehnyt tihutyönsä varsin nopeasti ja karkeasti, kaapinut vain parhaat päältä ja häipynyt sinne mistä oli tullutkin - kukaties peläten omistajien palaavan pikapuoleen. Varovaisesti rotta tökkäisi kepillään maassa nököttävää epämääräistä kangasmyttyä, ennen kuin tuhahti turhautuneena ja vilkaisi sitten kissaan. "Eh. Älä... enää sano ääneen tuollaista. Ei terveellistä", rotta vinkaisi ennen kuin nakkasi kalan maahan ja lähti tutkimaan tarkemmin, mitä oikeastaan oli edes viety - ja kaiketi aivan ensin löytäisikö jonkinlaisia merkkejä siitä, ketä syyttää tapahtuneesta.
|
|
|
Post by spyrre on Jul 23, 2012 17:21:13 GMT 3
Kissa silmäili hetken vaiti kuivuneen verisen töhkän tahrimia nyörissä riippuvia hampaita ennen kuin vastasi mitään rotan arveluille ruumiin päätymisestä tänne keskelle pöheikköä. "Kenties. Mutta entä tappajat? Seurasivat tätä... vaiko tämä piruparka sattui kompuroimaan täällä johonkin mihin ei olisi pitänyt?" Tämä pohdiskeli, kenties lähinnä vain ääneen, ottaen ohimennen ojennetun tikarinsa takaisin ennen kuin viimein irrotti huomionsa korusta silmätäkseen vielä vainajaa ja tämän ympäristöä miettivästi. Kyllähän sitä oli ennenkin ruumiisiin törmätty ja harvoin se olikaan millään tasolla mukavaa, mutta katti ei pitänyt tippaakaan siitä miltä olosuhteet vaikuttivat. Katse käväisi vielä pitelemässään groteskissa korussa sekä toisen käden pitelemässä tikarissa kissaihmisen kääntyessä vähin äänin lähtöä ehdotettuaan kuitenkin astelemaan vielä kohti jokea. Ippuk ei tivannut periaatteessa löytämäänsä hammasnauhaa takaisin eikä sitä tälle enää tarjottukaan ruman kapineen ilmeisesti onnistuttua kuitenkin väräyttämään naisen jännä-mittaria syystä tai toisesta, tämän kumartuessa veden ääreen huuhtaisemaan ensin tikarinsa ja lopulta tahriintuneet hampaat terän päästyä takaisin tuppeensa hihan alle. Kovin pontevaa kuurausta olento ei loppujen lopuksi suorittanut vaan kun kaikkein vastenmielisin töhnä oli huuhdottu irti tämä vilkaisi aikaansaannostaan kiinnittäen nauhan sitten vyölleen ennen kuin kääntyi viimein kiireettömästi, mutta tällä kertaa ainakin sisäisesti huomattavasti enemmän varuillaan seuraamaan rialia takaisin leiripaikkaansa fasaaninsa mukaansa poimien. Tiedä häntä, kenties naista vain kiehtoivat terävät esineet tai tällä oli varsin omalaatuisen huono maku korujen suhteen. Kissakaan ei vilkuillut taakseen saati osoittanut kiinnostusta edesmenneen hautaamiseen tai muuhun turhaan käsittelyyn vaan oli selvästikin itsekin varsin halukas häipymään muualle vaikka tapaus jäikin vaivaamaan hänen mietteitään melkoisesti.
Paluumatka kului lähinnä varautuneen, mietteliään hiljaisuuden vallassa kummankaan kiistakumppaneista ilmeisesti aloittelematta sen suurempaa keskustelua tai edes laukoessa toisilleen piruilevia kommentteja. Ainakin kissaihminen käytti aikansa lähinnä ympäristön pohdiskelevaan tarkasteluun repaleisten korvalehtien seuratessa nyt tarkemmin jokaista vähänkin epäilyttävämpää ympäriltä kuuluvaa rasahdusta vaikka tämä ei ehkä varsinaisesti olettanutkaan nuorukaisen tappaneiden hiippareiden istuvan enää viereisen puskan takana. Ymmärrettävästi olikin varsin epämiellyttävä yllätys kun tämä olettamus osoittautui aivan vääräksi kun he viimein saivat pienen leirintapaisensa silmiinsä. Ippukin jämähtäessä äkkiä niille jalansijoilleen perässä tallusteleva kattikin havahtui ajatuksistaan ja seisahtui itsekin jääden yllättyneenä tuijottamaan pitkin poikin leviteltyjä tavaroita. "Mitä kirottua...." tämä sihahti vaiteliaasti hampaidensa välistä painaen ryhtiään hiukan varuillaan haravoiden maastoa hetken aikaa niin katseellaan kuin epäluuloisesti kääntyilevillä korvillaan ennen kuin lähti lähestymään näkyä hiukan rialin jäljessä. Näky ei selvästikään ilahduttanut tippaakaan ketään, kissa näytti uhkaavasta tilanteesta huolimatta varsin närkästyneeltä ellei jopa äkäiseltä huomatessaan omaisuutensa maahan leviteltynä... mutta sen lisäksi että vaikutti uhkaavasti siltä että heidät oli mahdollisesti juuri ryöstetty, oli tämä myös hyvin selkeä merkki etteivät he olleet täällä yksin. Sen sijaan että olisi siirtynyt heti keräämään tavaroitaan nainen loi vain pikaisen vilkaisun näihin ja olento kävikin ilme tuimana sekä pitkä häntä epäluuloisesti heilahdellen tutkimaan ympäristöä siltä varalta että syylliset olisivat vielä läsnä. Katse mittaili maata etsien mahdollisia jälkiä haravoiden sitten läheiset pensaikot olennon kiertäessä hitaasti alueen ympäri kasvillisuuteen tuijotellen ja nuuskien, käsi varovaisesti sapelinsa kahvalla ennen kuin tämä viimein astelisi äreänä tarkistamaan varusteensa ellei löytäisi ympäriltä enää mitään uhkaavaa. "Hmph, ei se siitä johtunut. Emme olleet poissa kauaakaan... meitä on selvästi pidetty silmällä. Nämä pirut ilmaantuivat lähes heti lähdettyämme, keitä hittoja ne sitten ikinä olivatkaan" nainen puushkahti viskaten fasaaninsa käsistään ennen kuin siirtyi varovasti korviaan luimistellen käymään läpi tavaroitaan jos ei hoksaisi ympärillä mitään välitöntä huomiota vaativaa. Jokseenkin yleisesti huolettomasta ja näsäviisaasta asenteestaan huolimatta tämä ei selvästikään arvostanut tippaakaan ryöstetyksi tulemista.
|
|
|
Post by submarine on Jul 23, 2012 22:10:50 GMT 3
Kissa ei selvästikään ollut turhan mielissään tapahtuneesta, jos tämän olemus, puhina ja manaus nyt mitään mistään kertoivat. Eikä sitä ollut myöskään Ippuk, joka kierteli samaan tapaan tarkastamassa tuhoja ja tilannetta. Rotta tosin nyt ei varsinaisesti vielä sadatellut tilannetta, tuntui enemmänkin vain pysyvän vaiti, mutta siitä huolimattakaan tarvitsi tuskin olla rottien asiantuntija, että tämän suhtautuminen oli selvillä. Tämäkin oli selvästi aivan yhtä tyytymätön ryövättyyn ja leviteltyyn säkkiinsä. Tokihan se oli huomattavasti pienempi ja nuhjuisemman näköinen kuin kissan reppu, mutta siitä huolimattakin sen sisältö oli eittämättä varsin tärkeä tälle, kun nyt kerran oli todettu kantamisen arvoiseksi - olkoonkin että toinen tuskin oli samaa mieltä. Suuri osa rotan tavaroista näytti olevan melko sekalaista ja epämääräistä, siinä määrin että tämä tuskin luotti turhan paljoa tavaroiden hyötyyn tai turvaan. Ja oikeastaan suurin osa siitäkin oli pitkälti sellaista, jota oli noukittu mukaan enemmänkin kiintoisuuden kuin minkään muun takia. Siksipä se ehkä olikin säästänyt rotan tavarat suuremmilta näpistelyiltä, vaikka nekin toki oli pengottu. Paremman puutteessa, kun vahinko nyt oli jo tehty ja syypäät paenneet, näytti rotta keskittyvän pitkälti etsiskelemään jonkinlaisia merkkejä siitä, mistä nämä olivat tulleet, tai minkälaisia tapauksia oli edes kyseessä. Paha kyllä ja jokseenkin ironisesti syypäät näyttivät vain sotkeneen sen verran perusteellisesti koko paikan, että mitään turhan selkeitä jälkiä oli turha etsiäkään. Ehkäpä se oli jopa tarkoituksellista, sillä ruoho ympäriltäkin oli tampattu maahan. Syypäät olivat säälimättömästi vain tulleet, penkoneet, ryövänneet ja tuhonneet sitten jälkensäkin. Taisi olla melko turha edes yrittää lähteä jäljityspuuhiin - ellei nyt sitten uskonut löytävänsä oikeaa suuntaa pelkällä tuurilla.
Loppujen lopuksi Ippuk mätkähti istumaan varsin nyreän lannistuneeseen sävyyn tavaroidensa keskelle, alkaen tunkea niitä takaisin reppuunsa, käyden kaiketi samalla läpi mitä nyt oikeastaan oli edes menettänyt. Ohimennen vilkaistiin kissaankin, mutta juuri nyt ei tainnut olla muuta todettavaa kuin tympääntyneen oloinen niiskaus. Tai olipa sitten kuitenkin, siinä taisi vain mennä hetki. "Sinne meni sitten", tuli jyrsijä ohimennen vinkanneeksi kissalle, jolta oli kaikesta päätellen todennut puuttuvan enemmän tavaraa. Kukaties pientä naljailua olisi ollut luvassa enemmänkin, mutta sitten tämä ilmeisestikin sai todeta, ettei ollut itseään selvinnyt aivan haavereitta. Pienessä hämmingissä rial kohotti ylös pienehkön nyssäkän, joka lerpatti nyt tyhjänä tuulenvireessä. Sitä tuijoteltiin hetki, ennen kuin tämä lähti käymään läpi loppuja tavaroitaan, kuin toivoen sisällön vain tulleen viskatuksi niiden joukkoon ilman sen suurempia. Ikävä kyllä tavaraa ei ollut kovinkaan paljoa, ja varsin nopeasti rotta joutui tulemaan siihen tulokseen, että mystiset varkaat olivat kuin olivatkin löytäneet jotakin näpistettävää tältäkin.
Hetken oli varsin hiljaista, jos nyt ei laskettu jylisevää vesiputousta lähettyvillä. Ippuk näytti vain tuijottelevan eteensä, kuin olisi pohtinut ankarasti - tai ollut pohtimatta yhtään mitään. Ja sitten, melkoisella vauhdilla, tämä loikkasi jaloilleen ja paiskasi raivoisan vinkaisun saattelemana keppinsä kirjaimelliseen jorpakkoon. Se lensi varsin pitkälle ja molskahti vihaisesti osuessaan veteen, jyrsijän raivonpurkauksen siivittämänä. Sitä seurasi hetki melkoisen vihamielistä vinkunaa ja jalanpoljentaa, kuin rotta olisi jopa tosissaan hermostunut tästä käänteestä. Mitä pussukassa olikaan ollut, oli se selvästi varsin tärkeää; raivokohtaus kesti pitkän hetken ennen kuin turhautunut otus lysähti takaisin istumaan, potkaisten maassa nököttävää säkkiään mielenosoituksellisesti.
|
|
|
Post by spyrre on Jul 24, 2012 16:02:48 GMT 3
Varmasti melkoiseksi pettymyksekseen jälkiä syyllisistä häntä vihaisesti piiskaten etsimään lähtenyt kissaihminen ei saanut silmiinsä mitään erityisen varteenotettavia vihjeitä käydessään ympäristöä itsekseen kiroten läpi: siitä huolimatta että pieni leiripaikka ei muuta oikein ollutkaan kuin yhtä isoa "jälkeä" tampattuine ruohoineen ja sotkettuine tavaroineen, pöheikköön ympärillä oli jätetty huomattavasti vähemmän vinkkejä tuholaisten saapumisreitistä. Tutkittuaan kasvillisuutta aikansa katin oli viimein myönnettävä että nämä pirulaiset olivat tainneet peittää jälkensä melkoisen perusteellisesti (ja eivät ainakaan istuskelleet juuri nyt missään vieressä väijyskelemässä) tämä palasi nyreänä leiriin käyden keräilemään leviteltyjä tavaroitaan itsekseen jupisten. Tämähän oli jo suorastaan hävytöntä käytöstä... eikä olento tuntunut käyvän yhtään iloisemmaksi huomatessaan osan varusteistaan vandalismin lisäksi kadonneen kuin tuhka tuuleen. Ruokavarat sekä reppuun varastoitu tikari loistivat poissaolollaan, samoin ainakin hänen kaukoputkensa ja köytensä muutaman muun hyödykkeen keralla... ja aivan kuin tämä röyhkeä rikos ei olisi vielä ollut tarpeeksi, makasi maahan viskottujen tavaroiden seassa hänen mustepullonsa korkki auki tongittuna ja valuttaen viimeisiä pisaroita kallista väriä kyljellään retkottaen hänen viittansa helmalle. Kissan korvat painuivat entistä painavammin luimuun tämän jäädessä tuijottamaan moista ilkivaltaa ennen kuin tämä päästi ilmoille äärimmäisen turhautuneen äännähdyksen ja kiirehti pelastamaan sen mitä pelastettavissa enää oli.
Kaikeksi onneksi suuri osa pengotun repun sisällöstä oli tainnut olla tavanomaisuudessaan tarpeetonta penkojien mielestä ja suuri osa niin harvoista astioista ja vaatekappaleista löytyi pensaikosta tai lammen tuntumasta, samoin kissan suureksi helpotukseksi myös kovia kokenut kartta jonka tämä poimikin kiireesti talteen tarkistaen että tämä ei ollut kärsinyt suurempia vahinkoja. Ohimennen tämä vilkaisi rotankin suuntaan joka tutkiskeli lähistöllä omia menetyksiään, tosin ainakin näennäisesti huomattavasti vähemmän närkästyneenä kuin häntäänsä piiskaava kissa... ilmeisestikin siitä syystä ettei Ippuk kanniskellut mukanaan mitään varastamisen arvoista. Tämä murahti jyrsijän lyhyelle kommentille tyrkäten huonotuulisesti kauemmas epämääräisen, ilmeisestikin rotalle kuuluvan kapineen omien varusteidensa seasta ennen kuin alkoi tunkea näitä takaisin reppuunsa. Tämä touhu ei kyllä vedellyt nyt yhtään.... jostainhan tahmanäppien oli ollut pakko ilmaantua, eivätkä nämä varmasti olleet edes kovin kaukana... Pistävä vihreä katse vilkaisi uudemman kerran mietteliäästi ympärille päätyen hetkeksi tutkailemaan lammen ja kallionseinämän maastoa kunnes rialin äkillinen hermoromahdus hätkäytti murjottamaan unohtunutta olentoa ja sai tämän kääntämään huomionsa yllättyneenä tämän suuntaan. Kaikesta päätellen rottakaan ei ollut tainnut selvitä aivan ilman tappioita, vaikka kissaa kieltämättä mietitytti hiukan mitä niin tärkeää tällä muka oli ollut roinansa seassa että sen menettäminen olisi inspiroinut muuten hyvinkin nenäkkään rotan uskollisen karahkan viskaamisen jorpakkoon sekä tuollaisen määrän vikinää ja jalan polkemista.
"Sinne meni sitten?" tämä ei voinut olla huomauttamatta ohimennen Ippukin rauhoituttua ennen kuin nainen nousi jälleen jaloilleen tuskastuttavasti keventyneen reppunsa keralla. "Ne eivät varmasti ole tulleet kaukaa" katti totesi äkkiä huolestuttavan määrätietoiseen sävyyn rikkoen närkästyneen murjotuksensa astellen hetken pohdiskeltuaan kohti lampea kenties toivoen löytävänsä parempia jälkiä tämän hiekkaiselta törmältä kuin kasvillisuuden seasta. "Ne tahmanäpit ovat istuneet jossain odottamassa että lähdemme, jossain mistä näkevät meidät. Jos eivät tulleet puiden lomasta, ne ovat saattaneet myös piileskellä jossain korkeammalla. Katso jos löydät mitä tahansa mikä ei ollut täällä kun lähdimme" kuului lähes jonkinlainen komennus. Kaikesta päätellen kissamainen olento ei ollut päästämässä syyllisiä tuosta vain kuin koira veräjästä, siitäkin huolimatta että heräsi väkisinkin epäilys että mystisillä penkojilla saattaisi olla myös jotain tekemistä pensaikosta löytyneen silvotun nuorukaisen kanssa. Hmm. Mutta oli miten oli, vaikka kissa olisi alunperin vain suunnitellutkin häipyvänsä mahdollisten ikävyyksien tieltä, tämä oli juuri mennyt astetta henkilökohtaisemmaksi...
|
|