|
Post by submarine on Jul 24, 2012 22:04:13 GMT 3
Aikansa Ippuk tuhisi, puhisi ja ärisi, ennen kuin nähtävästi totesi sen olevan varsin turhaa - tai sitten yksinkertaisesti väsyi touhuun. Aavistuksen vähemmän innostuneesti tämä vilkaisi olkansa yli kissaan joka palautti äskeisen naljailun nyt takaisin varsin napakasti. Tällä kertaa tämä ei kuitenkaan vastannut haasteeseen, kukaties koska oli onnistunut ajamaan itsestään liiat energiat äskeisellä kiukunpuuskallaan, tai sitten aivan vain siksi, että toinen oli nyt vain onnistunut varsin hyvin napauttamaan takaisin. Kaipa sitä joskus piti myöntää sentään erävoitto - vaikka ei tietenkään missään nimessä mitään lopullista. Vastaukseksi riitti nyt nähtävästi luovuttava, tuskastunut vinkaisu ja korvien luimiminen. "Eh. Tuskin metsässä. Eivät pääsisi mihinkään. Ja kiipeäminen hankalaa", Ippuk tuli lopulta vastanneeksi hetken perästä, nuuhkien ilmaa epäluuloisesti. Syypäät tuskin olisivat menossa mihinkään laaksosta painelemalla metsään, ja ylhäältä alas kiipeäminen tavaroita ryöväämään ja sitten takaisin (etenkin jos näillä ei ollut edes minkäänlaisia kantovarusteita) olisi ollut melkoisen hidasta kiinnijäämistä pelkääville varkaille. Jonnekin nämä tietysti olivat menneet, mutta oikeastaan mihinkään ei tuntunut johtavan edes kunnollisia jälkiä - edes yleisen myllätyn leirintapaisen ulkopuolella. Olipa miten oli, rottiaisella ei siltikään tuntunut olevan mitään vastaanväitettä yleiseen aikomukseen löytää syylliset, ja hetken nyreästi nökötettyään tämäkin kömpi pystyyn etsintöjen jatkamiseksi.
Nyt kun pahinta kaaosta oli hieman selvitelty, näytti Ippuk jopa voivan etsiä hieman perusteellisemmin - olkoonkin tosin, ettei tämä niinkään katsellut ympärilleen. Rotta tuntui enemmänkin keskittyvän haistelemaan, mennen matalana melkein kaikilla neljällä raajallaan ja kuono alhaalla kuin mikäkin vainukoira. Tämä kävi läpi koko lähitienoon, edeten hitaasti ja liu'uttaen jalkojaan kuin olisi yrittänyt huomata niilläkin jotakin. Ja vaikka se saattoikin näyttää varsin hölmöltä, oli rotta selvästi keskittynyt touhuunsa ja tuntui jopa saavan jotain irtikin siitä; välistä tämä pysähtyi haistelemaan jotakin kohtaa pidemmäksi aikaa, kuin arvioiden oliko juuri sen haju jollakin tavalla merkittävä, vai oliko kyseessä vain jonkin aikaisemman otuksen tai kulkijan tai jonkin muun jättämä jäljentapainen. Eniten ongelmia taisivat tosin tarjota ne paikat joihin kissan tavaroita oli viskottu, niiden hajut kun olivat tälle kaiketi tuntemattomia muutenkin, ja aina välistä toiseen heitettiinkin monensorttisia vilkaisuja, kuin otus olisi vetänyt johtopäätöksen jos toisenkin haistelemastaan. Ja lopulta tämä sitten taisi löytää kuin löytääkin jotain, joka kiinnitti huomion. Yllättäen jyrsijä päästi jonkinlaisen epämääräisen äännähdyksen ja jäi tutkiskelemaan löytämäänsä varsin tarkasti, ennen kuin tökkäisi sitä varpaallaan. Kun mystinen löytö ilmeisestikään ei aikonut räjähtää, hyökätä päälle tai mitään muutakaan sellaista, noukittiin se varovaisesti ylös tutkittavaksi. Eipä sillä että siinä paljoa tutkittavaa olisi ollutkaan, sillä varsin pian rotta suuntasi takaisin kissan luokse näyttämään löytämäänsä.
"Eh, rottia", ilmoitettiin lopulta hetken kuluttua johtopäätöksenä, kun Ippuk pääsi esittelemään löytöään kissalle: jonnekin ruohonkorsien ja tavaroiden väliin oli takertunut tuppo kalpeanpuoleista, lyhyttä karvaa. Sitä oli hädin tuskin edes sormenpäiden väliin puristettavaksi, mutta ilmeisesti aivan tarpeeksi rotan nenän löydettäväksi. Nähtävästi tämä oli sitä mieltä, ettei ollut kuitenkaan löytänyt vain omia karvojaan - ja tarkemmin katsoen näytti jopa aavistuksen empiväiseltä, kuin niissä olisi ollut jotain outoa. "Eh. Outo haju", Ippuk tuli ohimennen urahtaneeksi, ja vilkaisi sitten äkkiä, kuin olisi tajunnut jotakin, taakseen, kohti lampea. Ja sitten taas kissaan. "Ja märkiä", lisättiin varsin merkitsevästi. Ilmeisesti nämä varkaat olivat joko aavistuksen ovelampia tai monta aavistusta tyhmempiä kuin olisi voinut olettaa. Veteen kun ei jäänyt jälkiä...
|
|
|
Post by spyrre on Jul 25, 2012 16:32:23 GMT 3
Ippukin epäilyissä hävyttömien vandaalien livistysreitistä taisi loppujen lopuksi olla perää. Kissanainen raaputti korvallistaan päästäen epämääräisen myötäilevän myhähdyksen keralla tarkastellen ensin pensaikkoa ja sitten kallionseinämää epäluuloisesti ennen kuin alkoi liikehtiä ilman suurempia kommentteja kohti lammentörmää, uskaltautuen kuitenkin jättämään uudelleen pakatun repun jälkeensä maahan. Tuskinpa kukaan siihen enää käsiksi pääsisi vaikka hän kääntäisikin sille selkänsä hetkeksi... ja jos pääsisi, tämä voisi oikeastaan vain lopettaa näreän kissan syyllisten etsiskelyn lyhyeen jos pirulaiset olisivat tarpeeksi tyhmiä näyttämään vielä naamansa. Sääli, että tämä ei tainnut olla kovinkaan todennäköistä. Rialin lähtiessä motivoituneesti nuuskimaan aluetta läpi ympäriinsä konttaillen katti puolestaan vielä ohimennen tämän touhuja vilkaistuaan kumartui tutkiskelemaan hietikkoa ja leirin lammenpuoleista reunaa silmänsä tarkkana. Rotasta poiketen vaikka kissankin kuono varmasti toimi tämä käytti lähinnä silmiään siitä huolimatta että nuuski itsekin jonkin verran tyytyen lähinnä etsiskelemään jälkiä ja mahdollisia merkkejä syyllisten liikkeistä. Ikävä kyllä vaikka tallattua ruohoa ja sotkettua hiekkaa (sekä joku hiukan omituinen hajukin joka tosin toi hänen mieleensä vain Ippukin) löytyivät tämä ei kuitenkaan onnistunut saamaan suurempaa tolkkua mihin suuntaan pirulaiset olivat häipyneet... rannan alue oli selvästi sotkettu aivan yhtä antaumuksella kuin kaikki muukin. Hmm.
Turhautunut kissa murahti itsekseen ja suoristautui jääden hetkeksi seisomaan mietteliäänä paikalleen kunnes rialin äkillinen vinkaisu kauempaa kiinnitti hänen huomionsa. Nainen hätkähti ajatuksistaan ja käänsi katseensa rottaan joka nuuski maata kuin olisi löytänyt jotain päätyen lopulta noukkimaan jotain sormiinsakin. Kissan katse seurasi valpastuneena tämän puuhia olennon kääntyessä jopa astelemaan uteliaana muutaman askelen vastaan Ippukin lähtiessä löntystämään kohti löytönsä keralla. Se, mitä rial lopulta esitteli käpälässään ei olisi loppujen lopuksi pitänyt varmaankaan tulla suurenakaan yllätyksenä. Kissa luimisti korviaan tuijottaen kalpeaa karvatuppoa sihahtaen lopulta hampaidensa välistä. "Äh, olisihan se pitänyt arvata" tämä manasi, nuuhkaisten itsekin hiukan lähempää vilkaistuaan arvioivasti Ippukiin kuin epäillen karvojen olevan peräisin rialista itsestään, mutta toisaalta taisihan se jo nähdä löytyneen turkin kalpeahkosta väristäkin että epäilys tuskin piti paikkansa. Katti itse ei oikeastaan osannut arvioida haisivatko nämä syylliset jotenkin erilaiselta kuin rotat yleensä, luodenkin hiukan kysyvän vilkaisun löydön tehneeseen jyrsijään. "Outo? Miten?" Tämä kysäisi epäilevästi, räpäyttäen sitten hiukan silmiään oivaltavasti Ippukin todetessa karvojen olevan märkiä. Kuin yhteisestä sopimuksesta molempien katse kääntyi syyttävästi lampeen jylisevine putouksineen kissan kohottaessa hiukan kulmiaan. Katsos vain. Ovelia talttahampaita....
"Katsohan pirulaisia... fiksumpia kuin olisin olettanut" pohdiskeltiin hännän heilautuksen keralla kissan vilkaistessa ohimennen itsensä varsin tarkkanenäiseksi osoittaneeseen vainukoir-- siis rottaan. "Hmh. Mutta eivät tarpeeksi. No, ainakin nenäsi taitaa toimia hiukan paremmin kuin miltä se näyttää." Nainen nyökäytti lähes hyväksyvään tyyliin ennen kuin läimäisi ohimennen kevyesti jyrsijän olkaa kuin olisi taputtanut hiukan kirppuista, mutta tempusta suoriutunutta koiraa ja kääntyi sitten astelemaan määrätietoisemmin takaisin vesistön suuntaan. "Kierrä rantaa toiseen suuntaan, minä menen tätä kautta. Ne ovat joko uineet ylitse jostakin kohtaa, tai sitten vedessä saattaa olla jotain. Luola kalliossa, ehkä." Käsi viittasi pitkin lammen toiseen suuntaan johtavaa rantaviivaa kissan itsensä suunnatessa nyt hyvinkin valppaana suuntaan josta he olivat alunperin tulleet tarkastellen katseellaan märkää kalliota niin putouksen tuntumasta kuin vedenpinnan allekin tähyten lähestyessään, tosin pitäen silmällä rantaakin. Hetkeksi tämä kuitenkin pysähtyi poimimaan reppunsa matkansa varrelta ja lykkäämään sen varmuuden vuoksi läheiseen pusikkoon, haluamatta enää riskeerata loppujenkin tavaroidensa menetystä vaikka olikin tällä hetkellä varsin motivoitunut hankkimaan näpistetytkin takaisin.
|
|
|
Post by submarine on Jul 26, 2012 0:05:27 GMT 3
Ippuk ei näyttänyt olevan turhan tyytyväinen löytyneeseen karvatuppoon itsekään, olkoonkin että kissan arvioiva vilkaisu tämän suuntaan pistettiin kyllä merkille jokseenkin tuhahtavalla naksautuksella. Selvästikään rotta ei arvostanut edes olettamuksia mistään vihjailunsuuntaisesta, ei ainakaan tässä asiassa. Siltikään tämä ei varsinaisesti lähtenyt siitä äkäilemään, olihan tässä nyt kuitenkin parempaakin mietittävää ja tekemistä kuin kalistella hampaita keskenään. Lisäksi karvatuppo ja etenkin kaiketi sen aikaisemmin mainittu outous näytti kiusaavan tätä muutenkin liiaksi, ja oikeastaan rial sai miettiä pitkän hetken vastausta kun katti alkoikin kysellä siitä. "Eeh... outo haju. Jotakin... ei-rottaa. Jotakin... ei-asiaa", Ippuk hapuili selityksensä kautta, osaamatta ilmeisesti itsekään erityisemmin valottaa tilannetta erityisen paljoa. Lopulta tämä tuskastui, ja karisti karvat kädestään, ennen kuin lopulta urahti jokseenkin selvemmän, joskin täysin yhtä mitäänsanomattoman vastauksen: " "Jotain outoa. Ei tavallista tai täältä. Tai muualtakaan." Rotan viiksikarvat väreilivät varsin hermostuneeseen sävyyn ja tämä tuhisi hetken itsekseen, kuin ei olisi niinkään kammonnut karvoja itseään, vaan sitä että niistä ilmeisestikin nouseva haju oli jotakin tälle käsittämätöntä. "Ja valkoisia. Valkoisilla paha tuijotus", lisättiin vielä viimeinen, kukaties kaikista raskauttavin seikka. Albiinorotat eivät nähtävästi olleet hyvä asia.
Olipa miten oli, näytti kissalla olevan varsin selvä jatkosuunnitelma, ja paremman puutteessa Ippukilla ei nähtävästi ollut valitettavaa tai kommentoitavaa - ainakaan siihen. Muuhun kylläkin, kuten aina. "Paras. Sanoinhan", rotta töksäytti varsin pontevaan sävyyn kaikesta huolimattakin kissalle, kun tämä erehtyi osoittamaan jonkinlaista kunnioitusta rotan kuonolle. "Kaiken haistan. Isompi ja parempi kuin tuo", lisättiin vähintään yhtä ylväkkään sävyyn, samalla kun rotta osoitti kissan omaa, huomattavati vaivaisempaa kuonoa, joka selvästikään ei ollut oikein mistään kotoisin. Pienen pönkittämisensä jälkeen rotta näytti oikeastaan käyvän toimeen ilman mitään suurempia vastaväitteitä, lähtien itsekin haravoimaan rantaa ja nuuhkimaan sitä tarkkaavaiseen sävyyn, etsien kaiketi jälkiä syypäistä. Tämän keppi kelluskeli yhä vedessä kauempana, kohoillen vesiputouksen kuohuissa kuin mikäkin pieni laiva. Se ei ollut ainakaan menossa mihinkään aivan heti virta kun pyöritti sitä varsin armotta, ja siitä päätellen tuskin mikään muukaan olisi voinut piileskellä ainakaan vedessä turhan pitkään pitämättä itsestään edes hieman elämää - ellei sitten halunnut ajelehtia hölmönä sinne tänne, ennen kuin lopulta ajautuisi virran mukana ties minne. Silti, ainakaan yhtään rotankuonoa, tai edes ovelaa hengitysruokoa, ei tuntunut kohoavan pintaan missään kohtaa...
|
|
|
Post by spyrre on Jul 26, 2012 17:38:47 GMT 3
Vaikka kissakin suhtautui ymmärrettävän epäluuloisesti löytyneeseen kalpeaan karvatuppoon(tai ehkä ennemminkin siihen joka karvat oli turkistaan varistanut) tuntui löytö kiusaavan Ippukia melkein vielä enemmän. Tätä silmättiinkin jokseenkin uteliaana, rotan kuitenkaan hetken pohdinnankaan jälkeen osaamatta ilmeisesti tuoda sanoiksi hämmennyksensä syytä. Mutta ainakin se asia oli selvinnyt, vaikka se ei ehkä tilannetta paljoa tähän hätään valaissutkaan, että näissä rialeissa oli selvästi jotain epätavallista... ja että ainakin yksi näistä oli ollut valkea. Kissaihminen heilautti häntäänsä pohdiskelevasti ja suoristautui karvatuppoa tarkastelemasta, omaamatta kuitenkaan sen kummempaa kommenttia tähän paljastukseen. Sen sijaan tämä pohti hetken kääntäen huomionsa pian lammen suuntaan kun kaksikolle pian valkeni mokomien piileskelevien talttahampaiden juoni. Siitäkin huolimatta että mokoma lätäkkö teki parhaansa näyttääkseen viatonta naamaa kissa ei tästä hämääntynyt vaan jäi tuijottelemaan putouksen voimasta kuohuvaa pintaa entistä terävämmin. Ei epäilystäkään, jos ryövärirotat eivät olleet tulleet kasvillisuuden lomasta taikka kiipeilleet pitkin märkää kalliota, näillä taisi olla vain yksi pakoreitti...
No, olipa pullistelevasta Ippukistakin ollut hiukan jotain hyötyäkin... Varsin pian kissa tuntui laativan jonkinlaisen suunnitelman kehottaen nenäkkään rotan seurailemaan lammen rantaa kääntyen itse kulkemaan vedenrajaa toiseen suuntaan kuin ei olisi edes odottanut minkäänlaisia vastaväitteitä loistavaan ideaansa. Loppujen lopuksi näitä ei kyllä kuulunutkaan vaan rial tyytyi vain julistamaan jättimäisen kuononsa ylivoimaisuutta saaden määrätietoisesti kohti kalliota talsivan kissan hidastamaan vilkaistakseen olkapäänsä ylitse aavistuksen huvittuneena. "Niin niin. En onneksi tarvitse jättimäistä kuonoa kun käytän mielummin tätä" nainen huomautti napauttaen ohimennen sormellaan pääkoppaansa veitsellä kynityn kuontalonsa alla ennen kuin naurahti ja kääntyi jälleen kulkemaan tarkkaavaisin askelin rantaa myöten kohti jylisevää putousta. Kuitenkin kovasta, epäluuloisesta tuijottelusta huolimatta kissaihminenkään ei onnistunut hyvästä teoriastaan huolimatta jälkiä kauempaa rannasta sen enempää kuin rialkaan. Hetkellisesti tämä lähes empi hiukan vilkaisten taakseen nähdäkseen josko rotalla olisi ollut enemmän onnea, mutta tämäkin näkyi kuljeskelevan vielä kauemmas yhtä etsivästi kuin hänkin. Olento hymähti tyytymättömänä raaputtaen korvallistaan ennen kuin käänsi katseensa tarkkaavaisempana putouksen pärskeiden kastelemaan kallioon jonka keskeltä törrötti epämääräinen, kivestä veistetty pärstävärkki jota katti mulkaisi ohimennen melkein syyttävään sävyyn. Tämä lähestyi seinämää putouksineen kääntäen suurimman osan huomiostaan lopulta rannan pälyilystä räiskyvään veteen kuin olisi etsinyt täältä jotain. Kaloja taikka ympäriinsä pulikoivia, salakähmäisiä rottia ei vieläkään näkynyt vaikka Ippukin viskaama karahka ajelehtikin vedessä, mutta pian kissa valpastui saaden silmiinsä jotain vieläkin mielenkiintoisempaa.
Aivan kuin vaaleana alas jyrkännettä kuohuvan veden lomasta olisi lähempää pilkistänyt ajoittain jotain vielä tummempaa kuin kostea kivinen seinämä... Olento jännittyi hiukan astellessaan varovaisesti lähemmäs ärjyvän putouksen kuohuja luimistellen korviaan äänelle, kuitenkin uhmaten niin räiskyvää vettä kuin meteliäkin suunnaten aivan putouksen tuntumaan lähelle kohtaa josta oli aiemmin kavunnutkin alas. Ja kuinka ollakaan, hiukan vaivaannuttavasti lähes viimeisten seinämästä törröttävien askelmien tuntumassa sivummalla vesimassojen takana erottui varsin kookas tumma hahmo, jonka varmasti tyhmempikin olisi tajunnut luolan suuaukoksi. ...olisihan se pitänyt arvata. Katti hymähti itsekseen kurkotellen silmäämään löytöään kallion vierestä hiukan paremmin. Tämä ei näyttänyt loppujen lopuksi olevan kovinkaan kaukana törmästä eikä varmaankaan tuottaisi ainakaan pitkäjalkaiselle kissaihmiselle suurempia vaikeuksia kurottautua astumaan sisälle, mutta se, mikä sai naisen varovaiseksi ei ollut luola itse vaan se, mitä tämä mahdollisesti pitäisi sisällään. Kissa tihrusti silmiään siristellen vesipärskeiden ja höyryn verhoamaan pimeyteen onnistumatta kuitenkaan näkemään liikettä, ennen kuin vielä ilmaa haisteltuaan ja vilkaistuaan lähes luolan yllä kattona levittäytyviä kivisiä kasvoja tämä vetäytyi kauemmas ja alkoi etsiskellä katseellaan toiseen suuntaan lähtenyttä rialia. Tätä tuskin tarvitsi hakea kauaa ellei jyrsijä ollut syystä tai toisesta keksinyt painella piiloon, ja tämän havaittuaan nainen päästi hampaidensa lomasta äänekkään vihellyksen kiinnittääkseen rotan huomion. Pitkäkyntinen käsi elehti merkiksi että jotain mielenkiintoista oli löytynyt, ennen kuin nainen asteli takaisin kohti putousta ja jäi odottelemaan vilkuillen ajoittain kalliossa ammottavaan pimeään käytävään siltä varalta että joku sisällä piileskelijä hoksaisi piilon paljastuneen.
"Helppoa ilman jättikuonoakin. Niiden on pakko piileskellä tuolla." Nainen ilmoitti varsin itsetyytyväisesti Ippukin saapuessa puhe-etäisyydelle, viitaten alleviivatun vaatimattomasti löytöönsä kädellään. Vaikka kissan asenne oli heilahtanut varsin ärtyneestä nopeasti lähes leppoisaan, oli olemuksessa kuitenkin nyt häivähdys varautuneisuutta tämän selvästikin tajutessa että luolassa piileskelijät olivat mitä luultavimmin myös pensakosta löytyneen silvotun ruumiin takana... ja heillä ei edes ollut aavistustakaan montako jyrsijää luolassa piileskeli. Joka tapauksessa nainen ei tuntunut suuremmin epäröivän vaan tämä kääntyi jälleen kohti luolan suuaukkoa mittaillen tätä katseellaan. "Noh, turhia me tässä odottelemme. Alapa tulla jos uskallat" mokoma huomautti olkansa ylitse ja liikauttaen tottuneesti kätensä sapelinsa kahvalle ennen kuin astui varovasti edemmäs ilmeisestikin kaavaillen luikahtavansa sisälle kallionviertä myötäillen.
|
|
|
Post by submarine on Jul 26, 2012 23:57:59 GMT 3
Ippuk näytti etsiskelevän ajatuksella, joskin varsin hedelmättömästi omalla tahollaan sillä aikaa, kun kissa teki omia päätelmiään ja löytöjään. Mitä ilmeisimminkin rantatörmällä ei näkynyt minkäänlaisia varsinaisia jälkiä jotka olisivat kertoneet syypäiden paenneen takaisin lampeen - tai oikeastaan, kun asiaa nyt mietti, edes nousseen sieltä. Nämä tuntuivat tulleen ja menneen aivan omia aikojaan, sotkeneen paikat ja hävinneen sitten kuin tuhka tuuleen. Ilmeisestikään edes suuresti kehuskeltu suuri ja mahtava kuono ei paljastanut mitään, sillä melkoisesta tuhinasta ja niiskutuksesta huolimattakaan rotta ei näyttänyt missään kohtaa valpastuvan. Kunhan nyt noukki aikansa kuluksi hetken perästä kiven maasta, punnitsi sitä hetken käpälässään ja nakkasi sitten menemään. Se teki varsin ansiokkaasti leipiä vedenpinnalla, ennen kuin napsahti näppärästi tyhjänpanttina kelluskelevaan keppiin. Tuskinpa siitä mitään hyötyä oli, mitä nyt ajantappamiseksi. Kun äkkiä vesiputouksen suunnalta kantautui terävä vihellys, juuri ja juuri jylyn yli erotettavissa, ja rottiainen käänsi päätään vain nähdäkseen kissan viittoilevan hahmon kauempana, ei tämä näyttänyt olevan erityisen pahoillaan turhan tonkimisensa loppumisesta. Ilmeisesti toinen oli tällä kertaa tullut huomanneeksi jotakin enemmän, ja koko rannan haravoiminen oli ollut varsin turhaa muutenkin. Eipä sillä että se olisi rottaa oikeastaan edes risonut, olihan tässä nyt kuitenkin muuta mietittävääkin.
Pitämättä turhan paljoa kiirettä, mutta oikeastaan suuremmalti hidastelemattakaan löntysteli Ippuk huitovan kissan luokse, vilkuillen ympärilleen kuin olisi odottanut jotain suurtakin löytöä. Sitä ei kuitenkaan näkynyt missään, ja oikeastaan jyrsijä tuli huomanneeksi koko luolantapaisen vasta, kun toinen sen tyytyväiseen sävyyn osoitti. Sitä tutkailtiin hetki vaiteliaasti varsin tarkkaan, kuin rotta olisi yrittänyt löytää jotain huomautettavaa - tai ainakin nyt varmistaa että kyseessä todella oli yhtään mitään. Koputeltavaa ei kuitenkaan tainnut olla, sillä lopulta tämä joutui vain luovuttamaan ja vilkaisemaan taas kissaan. Kuitenkin näytti siltä, että pieni hengähdystauko oli tehnyt tällekin varsin hyvää; seuraavat sanat rotan suusta olivat kaikin puolin samaa vanhaa nokittelulinjaa kuin aikaisemminkin, olkoonkin että niissäkin kareili samanlainen pieni jännitys kuin toisella. Tavoista ja tarpeista huolimattakin tilanne saattoi olla kaikkea muuta kuin helppo tai turvallinen. "Naa-a. Valtava reikä. Hienosti löysit, terävä kissa. Hirveä uroteko, ihan ilman kuonoakin! Ohhoh!" rotta vinkaisi varsin ylivedetysti, heilahtaen lähestulkoon vaikuttuneena paikoillaan ennen kuin päätyi taputtamaan kissaa jonnekin olan tienoille kuin mikäkin arkipäivän sankariteosta pikkulasta kehuskeleva taitaja. Hetken rotta odotti hiljaa pää kallellaan ennen kuin lisäsi innokkaan kannustavasti: "Ehkä kohta löytyy jo oma pääkin! Lähellä on! Ihan kuonon alla!" Enempää piruiltavaa ei tainnut olla rotallakaan aivan tähän hätään. Kaikesta molemminpuoleisesta jännityksen lievittämisesti huolimattakin tilanne vaati huomiota, ja kumpikin kaksikosta eittämättä tiesi, ettei luolasta löytyvä välttämättä (tai edes mitenkään todennäköisesti) olisi mitään mukavaa. Niinpä rial pienen hupinsa revittyään asettuikin vain kissan perään, seuraten tätä kun toinen alkoi lähestyä varuillaan luolaa.
Luola itsessään ei ollut ainakaan heti suuaukoltaan oikeastaan mitenkään erityisen oloinen. Kukaties se oli joskus kauan sitten, vielä kun koko lehto oli ollut muutenkin suositumpi ja tunnetumpi paikka, ollutkin ahkerassa käytössä, mutta suuaukolta aukesi vain hämärä ja hylätty luola. Se näytti kyllä jatkuvan mustuuteen kallion sisässä, mutta heti jylisevässä "aulassa" ei tainnut olla oikeastaan mitään huomaamisen arvoista - jos nyt yhtä ainoaa tunkeilijoita tuijottamaan jähmettynyttä rottaa ei laskettu. Se oli tosin aivan tavallinen, joskin aavistuksen kalpeanharmaa ja suurehko, rotta. Hetken otus tuijotteli paheksuen rauhanhäiritsijöitä, mutta varsin pian sekin katsoi paremmaksi häipyä jonnekin mustuuteen...
|
|
|
Post by spyrre on Jul 27, 2012 15:18:48 GMT 3
Vaikka vilkuilikin kiireettä lähestyvän rotan suuntaan kattia ei näyttänyt kuitenkaan suuremmin nyppivän se ettei jyrsijä kirmannut heti kiltisti luokse (tai ei ainakaan näyttänyt sitä) vaan seisoskeli kaikessa rauhassa odotellen kallioon nojaillen ja piti vähäeleisesti silmällä löytöään. Sisältä ei tainnut erottua minkäänlaista liikettä vieläkään vahtaamisesta huolimatta ja pian Ippukin saapuessa nainen pääsikin esittelemään löytöään, varsin itsetyytyväisenä, vaikka käyttäytyikin kuin koko tempaus ei olisi ollut temppu eikä mikään... miten nämä kaksi esitystä oikein sopivat yhteen, jäi ehkä hiukan kyseenalaiseksi mutta se ei tuntunut olentoa häiritsevän. "Pyh. Turhaan näreilet, vaikka reiät seinissä tai ainakin niiden jyrsiminen taitavat enemmän teikäläisten heiniä ollakin" mustaturkkinen nainen kuittasi huitaisten hiukan kädellään kuin rial olisi ollut vain korttipelistä vikisevä huono häviäjä. "Löysin kuitenkin ensin. Toivottavasti jättimäinen nenäsi mahtuu tuosta sisälle." Kuonolla käväisi jälleen jonkinlainen virne ennen kuin kissaihminen kääntyi ja asteli kohti kuohuvien vesimassojen taakse kätkeytyvää luolaa siirtäen kätensä valmiiksi sapeleilleen. Nokittelusta huolimatta huomio oli suuntautunut nyt lähes kokonaan luolaan ja mahdollisiin sieltä kantautuviin ääniin, tämän ollessa loppujen lopuksi varsin hyvin perillä että nyt oli käsillä huomattavasti tärkeämpiäkin asioita kuin rialin härkkiminen. Laaksossa asustelevat rotat eivät selvästi kaikesta päätellen olleet muutenkaan mukavia otuksia, sen lisäksi että näpistelivät tavaroita. Mutta oli miten oli, olento ei selvästikään ollut aikeissa perääntyä.
Luolaa lähestyttiin varoen, mutta epäröimättä. Vihreä katse tuijotteli nauliutuneena pimeyteen arvioiden sisätiloja ja etsien liikettä, repaleisten korvien kuunnellessa tarkkaavaisesti kunnes olento viimein astui lähemmäs ja luikahti sisälle kallionviertä, vältellen ylitseen kuohuvia tyrskyjä. Välittömästi kissa luikahti seinän viereen ulkoa kajastavan valon edestä, jääden sitten hämärään tottuvia silmiään siristellen odottamaan Ippukin seuraavan... vaikka tämä tosin teki parhaansa vain näyttääkseen siltä että oli jäänyt vain tutkailemaan pimeää, kosteaa käytävää. Käytäväksi luola tosiaan varsin pian paljastuikin, onkalon jatkuessa huomattavasti pimeämpänä eteenpäin jossakin yläpuolella virtaavan joen alla. Kissaihminen päästi pienen tuhahduksen vilkaisten ohimennen myöskin luolaan astuvaa Ippukia, valpastuen äkkiä kun edestä erottui liikettä. Tämä tosin paljastui varsin pian huomattavasti pienemmäksi jyrsijäksi kuin joita he olivat etsimässä, joten kissa menetti nopeasti mielenkiintonsa tähän vastattuaan vähintään yhtä näreästi siimahännän paheksuvaan mulkaisuun. Katti heilautti häntäänsä, nyökkäsi lähes itsekseen ja lähti sitten liikehtimään kevyin askelin eteenpäin varjoja kiiluvilla silmillään mittaillen. Kaikeksi onneksi kumpikaan heistä ei tainnut olla varsinaisen valonlähteen tarpeessa, koska muuten huomaamattomina pysyminen olisi luultavasti ollut näissä olosuhteissa melkoisen mahdotonta.
|
|
|
Post by submarine on Jul 28, 2012 8:55:54 GMT 3
Vaikka kissa sitä kehtasikin julkeasti epäillä, näytti Ippukin (myönnettäköön, varsin komean kokoinen) kuono mahtuvan luolaan tämän perässä (ja omistajansa edellä) ilman suurempia ongelmia. Tämä onnistui jopa liikkumaan tarpeeksi näppärästi välttyäkseen suistumasta hankalan reunan kohdalla jorpakkoon, olkoonkin että rotta oli kyllä tainnut todistaa jo tarpeeksi ketteryydestään, ettei se ollut varsinainen yllätys. Joka tapauksessa, hieman katin jälkeen ilmaantui luolaan rottakin, vilkuillen ympärilleen kuten toinenkin. Paljonpuhuttu kuono tutisi kohti luolan syvenevää pimeyttä rialin nuuhkiessa paikkaa. Tämä ei vaikuttanut olevan erityisen tyytyväinen siihen, mitä se tälle kertoi. "Sama haju. Outo", vinkaisi jyrsijä matalana kissalle edessään, vilkaisten tätä jopa jännittyneen oloisesti, kuin olisi odottanut toisen ottavan asioikseen joukon johtamisen. Ja niin tämä hetken perästä ottikin, tuijoteltuaan ensin jotakin, jota rotan silmät tuskin erottivat pimeydestä. Hetken aikaa tämä näytti höristävän korviaankin, mutta vesiputouksen jyly aivan vieressä teki siitä eittämättä turhaa - olkoonkin että se toisaalta varmasti myös auttaisi kaksikkoa livahtamaan huomaamatta syvemmälle luolaan. Tai ainakin kaiken merkittävän huomaamatta; tuskinpa harmahtava, pakoon luikkinut rotta nyt sentään mikään ovivahti oli ollut.
Olipa miten oli, lähti kaksikko etenemään kohti pimeyttä, jättäen taakseen valon ja jylisevän vesiputouksen. Ja pimeyteen tässä tosiaan oltiin menossa, sillä pitipä luolassa mahdollisesti majaansa mikä tahansa, ei se joko tarvinnut tai halunnut valoa - ei ainakaan niin lähellä että sen mistään luolan suun tienoiltakaan olisi voinut havaita. Sama näytti tosin pätevän kissaankin, sillä syvenevä pimeys ei tuntunut tätä häiritsevän, toisin kuin taaempana kulkevaa rottaa. Ilmeisestikin, toisin kuin niin monet tuntuivat uskovan, ei tällä ollut pimeydessä punaisina hohtavia kekälesilmiä tai mitään muutakaan läheskään niin epäkäytännöllistä. Tämä ei kaiketi varsinaisesti nähnyt, mutta pitäessään perää tälle riittivät eittämättä varsin hyvin muut, terävämmät aistit. Jos tarkkoja oltiin, tuntui luolan pohja viettävän aavistuksen verran alaviistoon, joskaan ei niin paljoa että siitä todellista haittaa olisi ollut. Kaiken kaikkiaan tunneli oli oikeastaan varsin helppokulkuinen, leveä ja tasainen, ja lieni varsin aiheellista olettaa, että joskus kauan sitten paikkaa tosiaan oli käytetty enemmänkin. Kiviset seinät ja lattia tihkuivat kosteutta ja ilma kävi nopeasti lähestulkoon koleaksi kylmässä kiviluolassa poissa auringonvalosta. Paikka ei ollut mitenkään erityisen kutsuva, mutta siitä huolimattakin tie johti vain yhteen suuntaan, syvemmälle. Ja tarkemmin sanoen oikealle, sillä tunneli teki jyrkän mutkan.
Äkkiä, juuri kun kaksikko oli päässyt mutkan tietämille, kantautui melkein kuin hyytävänä tervehdyksenä luolan syvyyksistä tuskainen valitus. Sitä tuskin olisi kuullut vesiputouksen jylinässä, mutta nyt kauempana se oli selvä ja surkea, joskin kaukainen. Tuskanulvahdus, pitkä ja estoton, iski vasten korvia hiljaisuudesta, raastaen rauhaa ja aivan varmasti myös huutajansa kurkkua; tämä oli sellainen tuskanhuuto, jota ei pidätelty tai edes harkittu, vaan joka kirposi jo epäinhimillisenä ja sielun syvimmästäkin sopukasta. Todellista tuskaa. Vaikka äänestä olikin mahdotonta sanoa juuri mitään, paitsi että se sai Ippukin niskakarvat nousemaan pystyyn ja rotan painautumaan aavistuksen matalammaksi ja lähemmäksi luolan seinää, ei se ainakaan kuulunut rotasta. Tämä oli ihmisen, tai ainakin jonkin samantapaisen, valitusta. Se kuoli vaivalloisesti ja jätti peräänsä korvissa kareilevan, aivan yhtä ikävän haamun. "Niillä... on joku. Tappavat", vinkaisi rotta kireästi, kun valitus oli vaiennut ja pahin järkytys hälventynyt. Tämä ei ilmeisestikään pitänyt tiedosta erityisemmin. Ainakaan tämän oletus tappamisesta tuskin oli erityisen liioiteltu, äskeinen huuto ei todellakaan ollut sitä sorttia, jota revittiin kenestäkään ilman oikeaa yritystä. Oikeastaan otus, jos kissa sen nyt näki, näytti lähestulkoon odottavan, aikoisiko toinen rynnätä oikopäätä pelastustoimiin vaiko jatkaa varovaisemmin.
|
|
|
Post by spyrre on Jul 28, 2012 14:58:43 GMT 3
Myös kissa käytti hetken nuuhkien ympärilleen kun Ippuk huomautti hajusta, ja tällä kertaa tämä taisi olla jopa sen verran vahva syyllisten pesäluolan suulla että myös hän havaitsi sen ilman suurempaa etsimistä. Vaikka ei vieläkään ollut minkäänlainen rottien ominaishajujen asiantuntija oli mustaturkkikin havaitsevinaan tässä jonkinlaisen hiukan erikoisen häivähdyksen osamaatta kuitenkaan määritellä tätä sen tarkemmin. "Pakko olla tämä paikka. Ovat luultavasti vain pesineet johonkin epämääräiseen" todettiin kuin katti ei olisi suuremmin edes huolestunut asiasta, vaikka rehellisyyden nimissä olisi kai myönnettävä epäluuloisuuden kasvavan myös naisen mielessä.... tosin, se ei missään nimessä tulisi olemaan ainakaan hän joka myöntäisi yhtään mitään. Kaksikko tutkaili kosteaa aulaa hetken kunnes silmiään hämärään totutellut kissaihminen viimein eteni hiukan matalana seinää myötäillen kohti lähes läpitunkematonta mustuutta... joka tosin ei ollut kissansilmille lähellekään sellainen este kuin monelle muulle olisi ollut. Kaikesta päätellen tämä ei ainakaan pelännyt pimeää vaikka etenikin varovaisesti, vilkaisten ohimennen olkansa yli nähdäkseen tuliko Ippuk perässä.
Lähes jatkuvista ilmoille kantautuneista, enemmän tai vähemmän piikittelevistä kommenteistaan huolimatta nainen osasi myös pitää kuononsa kiinni kun tämä oli tarpeen. Olento varmisti rotan seuraavan ja pysyvän perässä mutta ei sanonut mitään vaikka läheisen vesiputouksen jyly peittikin vielä hyvin alleen kaikki hiukan pienemmätkin äänet heidän hyväkseen kunnes suuntasi valppaana eteenpäin. Hiljakseen veden kohina alkoikin jäädä taakse syvemmälle mentäessä vaikka jäikin jokseenkin häiritseväksi taustaääneksi kiven lävitsekin ja pimeys kävi entistä läpitunkemattomammaksi. Edes kissa ei nähnyt niin hyvin kuin olisi toivonut mutta sentään tarpeeksi hahmottaakseen käytävän pääpiirteet sekä perää pitävän rialin, joka saattaisi varsin helposti liian lähelle eksyessään saada läiskäisyn levottomasti heilahtelevasta hännästä mitä seurasi varsin näreä vilkaisu, jota jyrsijä tosin ei luultavasti näkisi senkään vertaa kuin kyseenomaista karvaista uloketta. Tunnelma oli, ei varmastikaan yllätyksenä kenellekään, jokseenkin kireä ja epäluuloinen jo valmiiksi vaikka hiippailevat tunkeillijat eivät törmänneetkään keneenkään alaspäin suuntaavaa tunnelia seuratessaan, ja äkkiä mutkan tekevän käytävän kohdalla ilmaa halkova tuskainen parahdus ei varmasti ollut omiaan keventämään ilmapiiriä tippaakaan. Kissaihminen hätkähti, seisahtui niille jalansijoilleen seinän tuntumaan ja painui hetkellisesti matalammaksi kun ei loppujen lopuksi hirveän kaukaa kantautuvan tuskanhuudon kaiku hiljeni. Hän oli odottanutkin että mikä luolassa piilottelisikaan ei luultavasti olisi miellyttävää, mutta tällaista hän ei sentään ollut osannut arvata... huuto oli selvästi kuulunut ihmismäisestä kurkusta ja tästä erottuvasta tuskasta ei voinut erehtyä: tämä ei varmasti ollut mikään tavanomainen rottahyökkäys. Kuulosti siltä että tuska oli tahallisesti aiheutettua... eivät kai rotat yleensä nähneet tällaista vaivaa vain pelkän rääkkäyksen vuoksi? "Ei pelkästä tappamisesta lähde tuollaista ääntä" hampaiden välistä sihahdettiin vastaus rotan levottomaan kommenttiin tämän odottaessa vielä hetken kuunnellen jännittyneenä. Mitään ei kuitenkaan vieläkään tapahtunut, kissan murahtaessa pian ilmoille vaisun kirouksen. Varsin epämiellyttävästä yllätyksestä huolimatta tämä ainakin selvensi tilannetta huomattavasti jos ei muuta... jos hänellä oli jossakin vaiheessa ollut jonkinlaista epäselvyyttä siitä miten toimia kun viimein saisi tahmanäpit nenänsä eteen, nyt kissamaisella naisella ei ainakaan ollut enää aikomustakaan pidätellä iskujaan. Mitä hittoa luolan sopukoissa sitten tapahtuikaan, hän oli varma että ei tulisi suhtautumaan tähän suopeasti.
Katti vilkaisi pimeässä odottelevan rialin hahmoa ennen kuin lähti uudelleen liikkeelle vain pienen murahduksen keralla, sanaakaan sanomatta. Tämä ei suorastaan rynnännyt mihinkään, mutta olento oli kuitenkin nopeuttanut jonkin verran varovaista vauhtiaan ja jos mahdollista, pyrki keventämään askeleitaan entisestään. Ääneti sormet kiertyivät valmiiksi sapelien kädensijojen ympärille vaikka aseita ei vielä vedettykään esille. Myönnettäköön, vaikka kissamainen olento taisi loppujen lopuksi olla kaukana kirkasotsaisista sankareista, hän ei selvästikään kuunnellut moisia tuskanhuutoja mielellään. Mahdollisimman hiljaa ja varautuneesti tämä hivuttautui käytävänmutkan ympäri seisahtuen kuitenkin hiukan pois näkyvistä jos havaitsisi pientäkään liikettä tai muita merkkejä elämästä edessään. Kaikesta päätellen niin luolan asukkaat kuin näiden onneton vankikaan eivät tainneet olla enää kovinkaan kaukana....
|
|
|
Post by submarine on Jul 28, 2012 22:05:46 GMT 3
Äskeinen tuskainen valitus oli eittämättä saanut kummankin pimeyteen laskeutuvan vähitäänkin varuilleen. Tunneli jatkui yhä vain syvemmälle, ja vaikka uutta huutoa ei enää kajahtanutkaan mistään, tuntui edellinen yhä kareilevan kaikuna syvässä mustuudessa, kuin haamu - ja kukaties saman voisi pian ikävä kyllä sanoa myös äänen aiheuttajasta, ellei jotain tehtäisi ja pian. Kulman takana odotti vain lisää pimeyttä, johon Ippuk nyt kissaa seurasi. Lieni varsin selvää, ettei aikaa ollut tuhlattavaksi, mutta siitä huolimattakaan kumpikaan kaksikosta tuskin kiirehti siltikään siinä määrin, että olisi tullut tiedottaneeksi tulostaan etukäteen. Eipä tosin niin, että erityisempää syytä varovaisuuteen olisi tuntunut edes olevan. Olipa luolaan pesiytynyt sitten rottia taikka jotain muuta, eivät nämä nähtävästi uskoneet kenenkään löytävän piilopaikkaansa, sillä tunneli tuntui olevan varsin tyhjillään, vailla vartijoita tai edes norkoilijoita. Ainoat kaksikon luikkimisesta häiriytyneet taisivat olla pimeydessä lattiaa pitkin kipittävät rotat, jotka suhtautuivat näiden tunkeiluun samanlaisella paheksunnalla kuin aikaisempikin. Niistäkään ei tosin ollut minkäänlaista suurempaa haittaa, kunhan luikkivat pakoon ties mihin koloihinsa. Hiljalleen edestä alkoi kuitenkin häämöttää häilyväistä ja heikkoa valoa, kuin soihtu jossakin kauempana. Nyt edetessä korviin kantautui myös uusia ääniä: voihkinaa. Se ei ollut samanlaista valitusta kuin aikaisemmin, vaan hiljaista, melkein kuulumatonta ihmisen vikinää. Kuin äskeinen huuto olisi kuluttanut kaiken loppuun, ja nyt piruparalla ei ollut jäljellä voimia enää edes äänen pitämiseen. Epätoivoa ja tuskaa siinä silti oli, selvää kärsimystä.
Lopulta edessä häämötti uusi mutka, jonka takaa valo tuntui kajastavan. Myös voihkina, epätasainen ja ailahteleva, kumpusi sieltä. Ja nyt, aivan vieressä saattoi erottaa myös uuden äänen, mitä varmimmin sen joka kirvoitti ensimmäistä. Humahduksia ja napsahduksia, kuin joku olisi piessyt tuskaisesti valittavaa kepillä. Ja jokaista tahditti jonkinlainen kuivakka, kalsea hymähdys. Sen olisi ehkä ollut vaikea sanoa kuuluvan ihmiselle, mutta rotta ei sellaista olisi ainakaan päästänyt. Jokseenkin varuillaan Ippuk tuli vilkaisseeksi kissaan, ennen kuin kumpikaan lopulta vilkaisi kulman taakse. Kammiossa (sillä sellaiseen oltiin lopulta päädytty) odottava näky oli kaikkea muuta kuin kaunis. Se ei ollut mitenkään valtava, vaikkei ahdaskaan. Seinänvierille oli asetettu soihtuja tuomaan häilyvää, kareilevaa valoaan, ja ne valaisivat niin kammiota kuin sen reunojakin, joilta tuijottivat samanlaiset, tuimat ja vanhat patsaat kuin ulkonakin. Se tuskin oli kuitenkaan erityisen kiinnostavaa, sillä juuri nyt eittämättä jokaisen huomiota vaati enemmänkin luolan kaukaisimmassa nurkassa tapahtuva. Rottia ei näkynyt missään, mutta nurkasta saattoi erottaa kaksi hahmoa, toisen kumartuneena toisen yläpuolelle. Maassa kyyhöttävä vaikersi edelleen surkeasti. Tämä oli pelkkään alustunikaansa riisuttu, pahoin runneltu nuorehko mies, joka yhä yritti voimattomasti ja hyödyttömästi suojata käsillään itseään ahdistelijaltaan. Se oli kuitenkin varsin turhaa, sillä pitkä hahmo tämän yllä, ihmismäinen ja raskaisiin kaapuihin verhottu, kohotti armotta uudelleen ja uudelleen raskasta, julmaa sauvaa, lyöden sillä kerta toisensa jälkeen avutonta uhriaan. Käsi joka asetta puristi oli luiseva ja harmaa, kuin vanhalla miehellä, ja tämän päätä peitti suuri päähine. Julma piinaaja selvästikin nautti teoistaan, sillä jokaista huitaisua seurasi uusi tyytyväinen hymähdys niiden onnistuessa kirvoittamaan lisää säälittäviä tuskanhuutoja. Piinaa pitkitettiin säälimättä; sauva runteli kivuliaasti nuorukaisen raajoja ja kylkiä, mutta pysytteli poissa hengenvaarallisista paikoista. Siltikään tämä tuskin kestäisi enää kauaa, mies näytti olevan jo tuskasta heikkona, tuskin enää edes ymmärsi ympärillään tapahtuvaa. Veriset jäljet lattiassa kertoivat varmasti nekin omaa tarinaansa...
|
|
|
Post by spyrre on Jul 29, 2012 12:13:48 GMT 3
Säälittävä tuskanhuuto ei enää uusiutunut kaksikon hiipparoidessa entistä syvemmälle kostean kallion uumeniin mutta se ei varsinaisesti rauhoittanut kissaihmisen mieltä tippaakaan siinä missä tuskin rotankaan. Käytävä jatkui yhtä pimeänä ja autiona mutkan jälkeenkin naisen nopeuttaessa askeleitaan kohti seinistä hetki sitten kaikuneita parahduksia rial jäljessään, viimeistään nyt tyypillisen keveyden karistessa olennon olemuksesta. He selvästikin lähestyivät määränpäätä, mikä tämä ikinä olikaan, eikä hän voinut olla suhtautumatta melkoisella epäluulolla autioina edelleen pysyviin käytäviin. Ainoa liike ja elämä mitä hän vieläkään sai silmiinsä koostui vain tavallisista pienjyrsijöistä jotka vilistivät pitkin lattiaa puuhastellen omiaan... missä olivat ne kaikki verenhimoiset rialit joiden perässä hän oli olettanut heidän olevan? Käytävän perälläkö syömässä yhteistuumin jotakuta onnetonta elävältä? Hmm. Siitä huolimatta joustavat askelet eivät suuremmin epäröineet vaikka vaitelias kissaihminen kieltämättä kävi kireämmäksi matkan edetessä.
Matka tuntui painavan ilmapiirinsä vuoksi kestävän pidempää kuin luultavasti oikeasti kestikään, mutta viimein, vaikka kukaan tätä tuskin suuremmalla innolla odottikaan, alkoi edestä päin kantautua ääniä jotka kielivät että he alkoivat olla lähellä. Nyt kissa hidasti jälleen hiukan vauhtiaan luimistaen korviaan surkeille, kärsiville valituksille sekä äänille, jotka selvästikin kielivät varsin ikävästä pieksemisestä... jonkin sellaisen toimesta joka mitä luultavimmin ei ollut rotta. Oivallus ruokki mustaturkkisen olennon epäluuloa entisestään ja tämä päätyi vaihtamaan jokseenkin pohdiskelevan jännittyneen katseen Ippukin kanssa ennen kuin molemmat hivuttautuivat viimeisen kaarteen paikkeille kurkistamaan tämän ympäri täältä kajastavan lepattavan soidunvalon suuntaan. Edessä avautuva näky tuskin oli rotanpesä jota ainakin kissaihminen oli odottanut, mutta kuka tiesi, ehkä tämä vaihtoehto olisikin oikeastaan ollut miellyttävämpi (tai ainakin selkeämpi) kuin se, joka nyt paljastui. Kammiossa, jonne käytävä johti, ikävän tuttujen patsaiden silmien alla, erottui pitkä kaapuun pukeutunut hahmo pahoinpitelemässä keskittyneenä avutonta nuorukaista. Monestakin asiasta saattoi päätellä ettei tämä hiippari varmasti tehnyt tätä ensimmäistä saati viimeistä kertaa... tai ainakaan jos tämä oli epämääräisestä hahmosta itsestään kiinni. Väkivaltainen näkymä kaappasi varmasti molempien tunkeilijoiden huomion lähes välittömästi naisen pysähtyessä käytävän mutkan varjoihin hiukan matalammaksi painuen jääden hetkeksi silmäilemään brutaalia esitystä. Vihreät silmät siristyivät totutellen jälleen hailakkaan valoon olennon vilkaistessa pikaisesti ympäri kammiota hahmottaakseen tilanteen ennen kuin huomio nauliutui häiritsevään väkivallantekoon.
Tuntui kieltämättä hyvin oudolta kuinka yksikään Ippukin vainuamista rotista ei ollut vieläkään tunkenut kuonoaan esille ja kuinka läsnä tuntui olevan vain yksittäinen mystinen kaapuhiippari uhreineen (puhumattakaan siitä mitä hittoa täällä edes tapahtui) ja nainenkin tajusi tämän, mutta siitä huolimatta tämä ei empinyt kauaakaan. Sanaakaan sanomatta jousi kurotetiin olalta kissan irrottamatta katsettaan kammion perältä. Olento nosti yhtä äänettömästi aseen eteensä, tähtäsi, ja päästi nuolen lentoon kohti pahaenteisen kaapuun pukeutuneen hahmon yläruumista. Oli se fiksua näin epäilyttävässä tilanteessa tai ei, tuimailmeinen katti oli ilmeisesti päättänyt tehdä lopun tästä ajanvietteestä. Tämä selvästikin kaavaili iskevänsä ensin ja ihmettelevänsä sitten... jos asiassa mitään ihmeteltävää enää olisi.
|
|
|
Post by submarine on Jul 29, 2012 16:53:56 GMT 3
Vaikka Ippuk ei selvästikään pitänyt näystä yhtään sen enempää kuin kissakaan, ei tämä näyttänyt olevan aikeissa rynnistää mihinkään uhkarohkeaan aivan heti - ei ainakaan ennen kuin oli silmäillyt kammion läpi. Vaikka karmaiseva näytös taustalla eittämättä veikin suuren osan huomiosta, ei se silti ollut ainoa asia siellä. Nopealla vilkaisulla kammiossa oli paljonkin kaikenlaista, jota hämärässä ja ohimennen oli vaikea kuitenkaan erottaa sen tarkemmin. Missään ei kuitenkaan näyttänyt kyyristelevän vaanimassa rottia, tai varsinaisesti mitään muutakaan, ja kukaties se lieni tässä kohtaa aivan tarpeeksi. Tai sitä se olikin ainakin kissalle, rottiainen ei ehtinyt varsinaisesti ilmaista omaa kantaansa. Toisen kiskaistessa esiin jousensa ja nuolensa vilkaisi Ippuk tätä aavistuksen varuillaan, kuin ei olisi ollut täysin varma aikomuksen viisaudesta (tilanteessa tuntui kuitenkin olevan paljonkin kaikkea varsin epäilyttävää), muttei silti mitenkään yrittänyt estää tätä. Lieni kaiken kaikkiaan vain parempi hoitaa koko homma nopeasti ja pohtia myöhemmin monimutkaista - puhumattakaan siitä, että surkea uhri nurkassa eittämättä arvostaisi mitä tahansa nopeaa väliintuloa. Jos nyt tajusi enää mistään mitään...
Olipa miten oli, pääsi kissa lopultakin esittelemään sivumennen taitojaan aseensa kanssa, kun nuoli helähti jänteeltä kohti pahaenteistä hahmoa. Nuoli oli pelkkä musta vilahdus hämyisessä kammiossa, ja löysi kohteensa nopeammin kuin silmä erotti. Ja äkkiä korvat täytti raivoisa, tuskainen sihahduksen ja rääkäisyn välimuoto, kun epäilyttävä ilmestys pysähtyi kesken iskun. Kookkaan päähineen verhoama pää kääntyili tuskaisen hämmentyneesti luisevien käsien huitoessa ja hapuillessa tukea jostakin, kun hahmo äkkiä horjahti, askeltaen kauemmas uhristaan. Tämä törmäsi pimeässä johonkin kookkaaseen tielle jääneeseen, onnistui saamaan siitä otteen ja kiskoi itsensä outoa sihinää pitäen kohti ampujaansa. Vaikka kammio olikin hämyinen, oli silti helppo erottaa, että ilmestys oli peittänyt kasvonsa naamiolla. Se oli kukaties joskus ollut valkoinen ja kaunis, mutta nyt se näytti ikivanhalta, pahoin kärsineeltä ja jokseenkin piirteettömältä. Silti tämän tuijotuksessa oli jotakin varsin ikävää, joka sai Ippukin sävähtämään silminnähden. Tämän kasvoja tai edes silmiä ei voinut erottaa naamion takaa, mutta siltikin tämän katse tuntui murhanhimoisen läpitunkevalta. Hahmo oli pitkä, muttei mitenkään vahvarakenteisen oloinen - mikä tosin ei millään tavoin tuntunut vähentävän tämän uhkaa.
Muutaman hetken ilmestys vain tuijotti, melkein kuin yrittäen päättää mitä tehdä. Nuoli oli selvästi kirvoittanut tästä tuskaa, mutta kuoleminen ei ilmeisesti ollut yksi noista vaihtoehdoista. Sen sijaan se päästi äkkiä vihaisen, tuskaa ja tuhoa lupaavan sihahduksen ennen kuin kohotti yhä luisevissa, harmaissa sormissa pitelemäänsä sauvaa. Vasta kun ilmestys työnsi sen naamionsa taakse ja suuhunsa (paljastaen samalla kaistaleen yhtä näivettynyttä leukaa) tajusi rotta kyseessä olevan suuri huilu, ei umpinaista keppiä. Mutta tavallinen huilu se ei todellakaan ollut; mikään tavanomainen huilu ei olisi voinut päästää sellaista ääntä, kuin tästä pikapuoliin kiiri. Se oli kuin ruisteisen metallin kirskuntaa ja lasten itkua. Se särki korvia kuin neulat. Muutamaan hetkeen ei tuntunut tapahtuvan mitään, mutta sitten Ippuk urahti erottaessaan liikettä kammiossa. Jonkin vanhan pöydäntapaisen päälle häilyvään valoon kiipesi äkkiä jotakin pienehköä. Tällä meni kukaties pitkähkökin hetki tajuta että se oli rotta, samanlainen suurehko ja harmaa kuin käytävässäkin - rotilla kun harvemmin oli pahaenteisesti loimuavia, punaisia silmiä joilla tuijottaa vihamielisesti tunkeilijoita. Eikä otus ollut yksin, sillä äkkiä koko huone oli yhtä liikettä ja kuhinaa. Rotta toisensa perään erkani varjoista ja nousi esille tuijottamaan. Niitä oli enemmän kuin kukaan olisi ehtinyt laskea missään käytännöllisessä ajassa, aivan tarpeeksi jotta olisi voitu puhua laumasta ilman mitään ongelmia. Ja hetkeä myöhemmin tyhmempikin varmasti tajusi, etteivät silmät olleet ainoa epäilyttävä asia näissä rotissa - eivätkä se uhkaavin. Otuksien mukana varjoista erkani myös kylmää, teräksistä tuiketta. Ja Ippuk urahti jälleen kun nähtävästi tajusi mistä oli kyse: jollain ilveellä nämä rotat puristivat kaikki hännissään veitsiä. Ne liikkuivat pelottavan helposti, kuin olisivat olleet painottomia. Ja siitä huolimatta terät halkoivat ilmaa ja kolahtelivat vasten lattiaa ja esineitä varsin vaivattomasti. Ne eivät olleet mitään pieniä veitsiä.
Hetken rotat vain tuijottivat uhkaavasti. Ja sitten yksi ainoa raivoisa sihahdus taka-alalle jääneeltä hahmolta riitti sinkoamaan ne kaikki raivoisasti vikisten kohti kahta uhmakasta tunkeilijaa. Niiden silmissä tuikki verenhimo...
|
|
|
Post by spyrre on Jul 30, 2012 13:54:00 GMT 3
Kissa oli ilmeisesti jo ehtinyt vetää tilanteesta omat johtopäätöksensä, eikä kammion tyhjäksi todettuaan (kahta perällä erottuvaa hahmoa lukuun ottamatta) jäänyt oudosta ilmapiiristä huolimatta empimään tai kyselemään mielipiteitä. Piittaamatta Ippukin vastahakoisesta vilkaisusta jousi tähdättiin viileästi kohti kohdettaan ja äkkiä nuoli suhahtikin kammion halki iskien kidutustouhuunsa keskittyneeseen kaavutettuun olentoon. Riemu osumasta jäi kuitenkin varsin lyhyeksi kun suorastaan epäinhimillinen rääkäisy halkaisi ilmaa saaden kissaihmisenkin kavahtamaan yllättyneenä. Tuskaisesti vääntelehtivä hahmo kääntyi vaivalloisesti paljastaen naamion peittämät valkeat, kuluneet kasvot ja hoiperteli kauemmas hakien tukea rosoisista seinistä kuin kaatumaisillaan... mutta vaikka nuoli selvästikin sattui, (joka miellytti tätä heti vähemmän kun kipu osui omalle kohdalle) tämä... olento tuntui tekevän kaikkea muuta kuin vetelevän viimeisiään tai edes tuupertuvan. Ei tarvinnut olla nero tajutakseen tässä vaiheessa että kaavun ja naamion alla piili selvästikin jotain muuta kuin tavallinen inhimillinen mielipuoli.
Nainen tuijotti uhkaavaa, tuupertumasta kieltäytyvää hahmoa häkeltyneenä korviaan järkyttyneenä luimien. Mitä hittoa tämä nyt oli olevinaan, mikä luonnonoikku oikein piti tuollaista ääntä? Ja hän oli osunut hyvin, miksei se mokoma kaatunut? Hänen pääkopassaan orastava aavistus siitä että nyt oli taidettu toimia hiukan hätiköidysti vahvistui entisestään ja kissa alkoi vaimeasti kiroten hapuilla lähes hätäisesti toista nuolta jänteelle kaapuhiipparin taustalla vetäessä sauvansa jolla oli puolitajutonta uhriaan piessyt kasvojensa eteen kuin jotain suunnitellen.... ja äkkiä varmaankin jo jokseenkin hätäilevät tunkeilijat saivat havaita sauvan ilmeisesti paljastuvan suureksi, rumaksi huiluksi. Ja jos kapine näytti epämääräiseltä, ei tämän ilmoille päästämä äänikään millään tavalla jäänyt toiseksi. Vihlova ääni oli omiaan saamaan aikaan jo melkein fyysistä kipua herkissä korvissa saaden kissan lähes horjahtamaan sihahtaen kivuliaasti ja lähes pudottamaan pitelemänsä nuolen, onnistuen vain vaivoin olemaan nostamatta käsiään korvilleen. Ote jousesta sentään pysyi vaikka hervahtikin, mutta nuolen asetus jänteelle ei kaaoksen keskellä ottanut onnistuakseen mikä olisi varmasti turhauttanut olentoa suunnattomasti jos tällä olisi ollut nyt aikaa moiselle. Ja siltä varalta että pelkkä ääni ei olisi vielä ollut tarpeeksi karmiva, alkoi kammion varjoissa äkkiä näkyä liikettä. Hyvä kun katti oli ehtinyt toipua ensimmäisestä ikävästä yllätyksestä ja koota itsensä, alkoi hämärään syttyä enemmän pieniä punaisena kiiluvia silmiä kuin oli millään tavalla mukavaa.... sekä epäilyttäviä metallisia välähdyksiä. Olennon ilme oli varmasti näkemisen arvoinen kun esiin ryömi rotta poikineen, hännät veitsillä aseistautuneina. Rottia, eivät edes rialieita! Veitsillä! ...tässä touhussa ei ollut enää mitään järkeä. Tilanne vaikutti myös kasvavissa määrin äärimmäisen ikävältä. Nyt olisi voinut olla hyvä aika katua sisälle luolaan temmeltämistään... myönnettäköön että kissamainen nainen ainakin harkitsi tätä vakavasti.
"Mitä kirottua..." hampaiden lomasta karkasi epämääräinen mutina kun veitsirottia kömpi esille piiloistaan entistä enemmän katseen siirtyessä lopulta kammion perälle. Kirottu demoninen pillipiipari seisoi edelleen yhtä uhkaavana paikallaan, katin vilkaistessa ohimennen empivästi nurkassa retkottavan luultavasti lähes tajuttoman uhrin suuntaan. Tämä oli kieltämättä ollut luultavasti suurin syy naisen mahdolliseen hätiköintiin, mutta... näitä kirottuja jyrsijöitä oli ryöminyt jo esille lähes koko kammion täydeltä. Eikä tainnut olla epäilystäkään siitä, mitä nämä aikoivat seuraavaksi. Jos elukoita olisi ollut edes vähemmän... tai niillä ei olisi ollut veitsiä hännissään, tai ne olisivat heilutelleet niitä edes hiukan kömpelömpään tapaan kuten olisi kaiken logiikan mukaan pitänyt olla.... tai jos hän olisi edes tiennyt mikä kirottu olento kammion perällä seisoi... Kissaihminen irvisti itsekeen arvioiden hätäisellä vilkaisulla jyrsijöiden vellovaa merta, perääntyen sitten sihahtaen askelen verran. "Äh... uhm. Pahus." Vaitelias kommentti oli selvästikin kaikkea muuta kuin tyytyväinen tilanteeseen. Rottia taisi vilistä lattialla aivan liikaa että olisi mitenkään voinut järkevästi harkita huitovansa niitä kaikkia, varsinkin kun nainen oivalsi aavistuksen verran viiveellä heidän lähes kahlanneen rotissa saapuessaankin. Eh, olisivatkohan käytävässä asustelleetkin rotat nyt rynnistämässä heidän kimppuunsa pillipiiparin kutsumina?
Oli idea kuinka hyvä tai huono hyvänsä, se jonka nainen sai päähänsä tuntui tähän mennessä olevan se ainoa jossa oli edes jonkinlaista järkeä. Rottalauman pysähtyessä tuijottamaan uhkaavasti tämä viimein kokosi itsensä vetäen kiireesti uuden nuolen jänteelle jonka nosti uudestaan kohti taustalla väijyvää hahmoa lähes samalla hetkellä kun tämä lähetti sähähtäen murhanhimoisesti vinkuvan lauman murharottia kohti tunkeilijoita. Ymmärrettävästi hänellä ei tällä kertaa ollut aikaa tähdätä kovinkaan huolella mutta kissa teki tässäkin kiireessä parhaansa lähettääkseen nuolen kohteeseensa ennen kuin ensimmäiset hullut jyrsijät ehtisivät kiinni heidän nilkkoihinsa. Tuskin tämä siihen kaatuisi kun ei ensimmäiseenkään, mutta... eh, ehkä tämä edes harhauttaisi otusta ennen kuin se saisi päähänsä mitään ikävämpiä ideoita. Aikaa oli ollut hädin tuskin toiselle ammukselle ja kolmannelle ei enää senkään vertaa kissan joutuessa jo lähes heti ammuttuaan hypähtämään kiroten kauemmas ensimmäisten talttahampaiden tieltä. Jousi heilautettiin takaisin olalle lähimmän veitsirotan saadessa potkun päin näköään olennon hapuillessa sen sijaan kiireesti sapeleitaan. "Ulos! Nyt!" Tämä komensi, kenties tarpeettomasti luultavasti myös rynnäkön kohteeksi joutuvalle Ippukille alkaen perääntyä kapeampaan käytävään yrittäen parhaansa mukaan pitää raivohullut pikkujyrsijät kurissa potkuin ja sapeleiden iskuin. Jopa tässä tilanteessa kissa ei voinut olla puuskahtamatta tilanteen ironialle huomattuaan toivovansa mielessään että päälle rynnivät rotat olisivat olleet edes hiukan suurempia... näitä olisi tällöin ollut huomattavasti helpompi huitoa ja pitää loitolla.
|
|
|
Post by submarine on Jul 30, 2012 18:48:33 GMT 3
Ippuk ei näyttänyt arvostavan viimeisimpiä, varsin nopeatempoisia ja kaikkea muuta kuin miellyttäviä käänteitä hiukkaakaan sen enempää kuin kissakaan. Oikeastaan tällä tuntui, harvinaista kyllä, olevan pitkälti varsin samanlainen mielipide jatkosta muuten: nyt oli parempi olla leikkimättä turhan suurta sankaria ja pohtia asioita paremmin vasta kun olisi huomattavasti turvallisemmassa ja vähemmän vihamielisten veitsirottien täyttämässä tilanteessa. Ja pohdittavaa taisikin tosiaan riittää niin oudon hiipparin, rottien, itse luolan kuin koko tilanteenkin osalta. Ongelmana vain taisi olla, että melko moni näistä asioista yritti tällä hetkellä ottaa hengiltä, eikä niissä lopuissakaan mitään kehumista ollut. Pikaisesti kissa ehti vielä lähettää matkaan toisenkin nuolen, jonka tulokset tosin taisivat jäädä hämärän peittoon rottien alkaessa puskea päälle ja vaatia huomiota. Mutta ei se ainakaan mitään silminnähtävää ja välitöntä saanut aikaan, korkeintaan kirvoitti uuden äänen perällä häämöttävästä hahmosta. Ippuk ei ainakaan jäänyt katselemaan tai kuuntelemaan, kun vikisevä, vihamielinen lauma tunki päälle. Taisi olla vieläkin melkoinen arvoitus miten otukset veitsiään heiluttivat, mutta sitäkin ehtisi eittämättä miettiä myöhemmin. Nyt kiinnosti kaiketi lähinnä että niitä oli paljon, ne puskivat päälle ja ne jollain ilveellä heiluttivat niitä. Ja sivumennen haisivat oudoilta, mikä sekin oli eittämättä loistava syy häipyä - jos niitä nyt ei muuten jotenkin jo oltu saatu tarpeeksi.
Loppujen lopuksi Ippukkaan ei tainnut jäädä aivan toimettomaksi pakoaan lukuunottamatta. Osoittaen jopa jonkinlaista nopeanpuoleista järjenjuoksua rotta nähtävästi totesi, että juuri nyt tyhjin käpälin oli varsin huono olla. Kaikesta aikaisemmasta paheksunnasta huolimattakin kissan sapelit taisivat olla parempi kuin ei mitään ja niinpä varsin julkeasti ja lupia kyselemättä rotta kiskaisi (tai ainakin yritti) äkkiä toisen niistä itselleen ennen kuin katti itse ehtisi. Eipä tosin sillä että tämä mitenkään sankarilliseksi olisi päättänyt siltikään ruveta, vaan enemmänkin kyseessä näytti olevan puhdas varotoimenpide. Rotta itse käännähti varsin nopeasti kannoillaan kissan tapaan nopeimpia otuksia pois huitoen, ja suuntasi takaisin sinne mistä oli tullutkin. Näytti siltä, että jonkinlaista tuuria oli ainakin matkassa, sillä vaikka rottia oli oikeastaan varsin paljon tunnelissakin, vaikuttivat ne lähinnä hämmentyneiltä koko tilanteesta, kuin eivät olisi olleet varmoja noudattaako karmaisevan hahmon ja tämän huilun käskyä vaiko eivät. Ainakin ne väistivät pois tieltä, eikä kumpikaan varmastikaan jäänyt katsomaan miten hullu, valtava, teräaseita heiluttava rottalauma niiden kanssa menetteli. Tuskinpa olisi tosin ollut erityisen yllättävää vaikka niillekin olisi ojennettu veitsen ja värvätty mukaan jahtiin - niin paljon kuin muutamalla otuksella lisää edes oli väliä. Kaikesta uhosta (pitkälti kaikkea kohtaan) huolimattakin kumpikin äskeisistä tunkeilijoista ja nykyisistä pakenijoista ei selvästikään ollut vielä kadottanut kaikkea todellisuudentajuaan; tätä rottalaumaa ei millään varsinaisilla taidoilla nujerrettaisi. "Eh... eh... huono nuoli!" Ippuk tuli ohimennen kommentoineeksi koko tilannetta juostessaan, ja potkaistessaan tieltään rotan kimakan vinkaisun saattelemana.
|
|
|
Post by spyrre on Jul 30, 2012 20:16:07 GMT 3
Viimeisestä uhmakkaasta eleestään huolimatta, joka taisi loppujen lopuksi juuri sellaiseksi jäädäkin, kissakaan ei tuntunut haluavan varsinaisesti jäädä katsomaan mitä nuoli sai aikaan varsinkin kun taustalla häämöttävä hahmo ei ainakaan tuupertunut siihen paikkaan kuten tämä olisi ehkä yli-optimistisesti saattanut toivoa. Tämä alkoi perääntyä kiroten ja rottia potkien hapuillen sapeleitaan heti saatuaan jousen käsistään, tosin saaden yllätyksekseen havaita rialin päättäneen hyödyntää jonkinlaista oman käden oikeutta ja alkaa kiskoa toista terää huotrasta itselleen. Nainen ei selvästikään arvostanut elettä ja lyhyen hetken näyttikin siltä että tämä olisi harkinnut tempaisevansa hävytöntä rottiaista kuonoon aivan refleksinä kunnes kuitenkin epäröi viime hetkellä ja pikaisesti tilanteen todettuaan jopa antoi Ippukin napata miekan itselleen vaikkakin selvästi pitkin hampain... siis sen verran kuin tämä nyt ehti kärvisteellä siinä veitsirottia väistellessään. Tässä ei nyt ollut pahemmin aikaa keskenään nahisteluun ja jos järkevästi ajateltiin, ei rialistakaan kyllä ollut yhtään mitään hyötyä tyhjin käpälin... vaikka täytyisi kyllä pitää tämän houmista silmällä.
Kovinkaan paljoa aikaa suuremmalle punninnalle taikka suunnitelmien laatimiselle ei jäänyt, vaan vaikka nainen tuntui syystä tai toisesta empivän hetken, lähti tämäkin pian peräytymään rialin esimerkkiä seuraten. Hampaiden välistä suollettiin kirous jos toinenkin veitsirottien tunkiessa lähemmäs välittämättä sapelista joka iski hengiltä useita epäonnisia yksilöitä jotka sattuivat jäämään tämän tielle. Katti näytti käyttelevän yhtäkin terää tarpeeksi kiitettävästi, vaikka kieltämättä olisi kaivannut tämän toveriakin kun pienet hyökkääjät iskivät päälle hämmentävän suurella vimmalla, häntäveitset viuhuen. Hampaiden välistä karkasi sihahdus yhden tai parinkin onnistuessa huitaisemaan saappaan peittämää jalkaa, mutta kaikeksi onneksi raatelematta itse raajaa sen enempää vaikka jättikin ikävän jäljen jalkineeseen ennen kuin sapeli vastasi haasteeseen ja viskasi otuksen vikisten jonnekin. Saatuaan hiukan tilaa kissakin pyörähti ympäri sännäten rialin perään taakseen katsomatta, harppoen soihtujen valosta ja olennon karmivasta rääkynästä takaisin pimeään käytävään. Pahoista aavistuksista huolimatta matkan varrella majailevat lukuisat rotat eivät kuitenkaan tuntuneet suhtautuvan yhtä vihamielisesti kuin kammiosta vyöryvät lajitoverinsa. Jyrsijät tekivät tietä vikisten ja varsin hämmentyneinä, naisen rohkaistessa muutamaa hitaampaa yksilöä varsin epäkohteliaalla potkulla ohi mennessään. Veitsirotat tosin jatkoivat takaa-ajoa äänestä päätellen, mutta ilmeisesti ainakaan kaapu-otus ei ollut lähtenyt heidän peräänsä.
Kissaihminen rynnisti käytävänmutkaan ottaen pienen johto-aseman vierellä pakenevaan rottaan töksäytellen vieläkin ilmoille moninaisia kirosanoja varmaankin lähinnä itsekseen, kunnes Ippukin kommentti sai jo valmiiksi synkän olennon mulkaisemaan rottaa. "Nuolessani ei ollut mitään vikaa, se oli joku kirottu luonnonoikku! Enkä sitäpaitsi nähnyt sinunkaan erityisemmin kivittävän sitä nurin!" Tämä napautti kireästi, potkaisten ohimennen tielleen eksynyttä rottaa kuin mielenosoituksellisesti ennen kuin kiihdytti vauhtiaan itsekseen puhisten. Tämä oli selvästi kaikkea muuta kuin tyytyväinen peräytymiseen, mutta omasi aivan tarpeeksi järkeä olemaan jäämättä valittamaan asiasta. Perässä ryntäilevien veitsirottien kannustamana matka jatkui huomattavasti vähemmän salamyhkäisesti ja merkittävästi vauhdikkaammin takaisin samaa reittiä, kissankaan enää empimättä askeleissaan kammion jäätyä taakse.
Niin outoa kuin se olikin, pimeä käytävä tuntui melkein vielä pidemmältä hätäisestä rynnistyksestä ja malttamattomasta kajastavan valonpilkahduksen odotuksesta huolimatta kuin se oli ollut rauhallisesti edettäessä, mutta viimein alkoi pimeydestä erottuva veden jyly voimistua. Uloskäynti tuskin oli enää kovinkaan kaukana, mikä kannusti kissaa kiirehtimään vielä viimeiset metrit, tämän jopa uskaltautuessa vilkaisemaan kerran ohimennen taakseen. Putous oli jo lähellä, he saattaisivat varsin hyvin ehtiäkin ehjinä ulos... mutta varsinainen kysymys kuului: mitä sitten? Hän ei varsinaisesti jaksanut uskoa että murharottalauma suostuisi myöntämään kiltisti tappionsa ja pysähtyisi nätisti luolan suulle... aivan kuin heillä kävisi niin hyvä tuuri, ainakaan lähimenneisyyden esimerkin valossa.
|
|
|
Post by submarine on Jul 31, 2012 10:30:53 GMT 3
Jos Ippuk olisi osannut näyttää skeptiseltä huitoessaan pakoon minkä pystyi, pimeässä luolassa ja perässään joukko murhanhimoisia rottia, olisi tämä todennäköisesti sitä tehnyt kissan heittäessä vastalauseensa. Nyt jouduttiin kuitenkin tyytymään nopeasti viskattuihin vinkaisuihin, joissa jälkiviisaus ja näreys nahistelivat keskenään. "En kivittänyt, en! Jostain syystä! Kumma!" lauottiin varsin nasevaan sävyyn samalla kun jalat tekivät työtä pakenemisen eteen. Rotta ei selvästikään pitänyt, nyt jälkeenpäin pohtien, äskeistä turhan fiksuna vetona. Enempää suitsuttamista ei tosin tullut, kaipa jo aivan siksi että rial vinkaisi äkkiä kimeästi ja suorastaan loikkasi eteenpäin, kiskoen häntäänsä kauemmas ikävän lähelle päässeistä rotista. Veitsissä oli selvästi terää, siitä ei epäilystäkään. Äskeisestä viisastuneena rottakin tyytyi nyt lähinnä pinkomaan eteenpäin. Luola tosiaan tuntui yllättävän pitkältä sokkelolta kun sieltä pois pääseminen oli elämän ja kuoleman kysymys, mutta lopulta edestäpäin tosiaan alkoi kuulua jo vesiputouksen jylyä - samalla kun takaapäin korvia ahdisteli veitsien metallinen kirskahtelu ja vinkuna vasten kiviä, ja murhanhimoinen, vihlova vikinäkuoro. Rotat eivät kukaties yksinään olisi olleet suurikaan uhka, mutta tämä lauma oli suuri ja määrätietoinen. Ja outo. Mikään siinä ei lupaillut hyvää. Ippuk enemmän tai vähemmän piteli häntäänsä käpälässään pinkoessaan pakoon, ilmeisestikin pyrkien välttämään sen enempiä pahoinpitelyitä - olkoonkin että moinen haittasi melkoisesti tämän tasapainoa ja teki touhusta suoranaista hosumista.
Olipa miten oli, monen pitkän ja varsin panikoivan hetken jälkeen edessä lopulta kajasti valoa. Se eittämättä helpotti kaksikkoa, ja jos kummallakaan näistä oli tarpeeksi huomiokykyä jakaa muuhunkin kuin juoksemiseen, tuntui suorastaan lannistavan rottalaumaa takana. Eivät ne tietenkään periksi antaneet, mutta valon lisääntyessä niiden vikinä kuulosti vähemmän murhanhimoisen innokkaalta, ja kukaties ne jäivät jopa muutaman askeleen jälkeen. Eipä tosin niin että se olisi todellakaan antanut ainakaan rottiaiselle syytä lopettaa juoksemista. Päinvastoin, nyt kun mahdollisuuksia näytti olevan hieman paremmin, oli turha edes miettiä mitään muuta kuin viimeistä pyrähdystä. Ja pyrähdys siitä hyvin pitkälti tulikin, sillä kun lopulta luolan suu tuli vastaan, ei ainakaan Ippuk nähnyt selvästikään mitään syytä edes hidastaa tahtia. Villisti ja kenties jopa aavistuksen voitonriemuisesti vinkoen rotta ponkaisi edessä jymisevän vesimassan läpi suoraan eteenpäin. Se ei kukaties ollut kaikista mielekkäin temppu, mutta koko tilanteessa oli hyvin vähän mielekästä muutenkaan. Välittämättä kissan jatkotoimista tämä syöksyi huitoen ja hosuen läpi vesiputouksesta, loiskahtaen vellovaan veteen varsin napakasti. Seurasikin monta sekalaista hetkeä, kun tämä yritti samaan aikaan varmistaa olevansa hengissä, selvittää mikä suunta oli mikäkin (ja mikä raaja mikäkin), olla hukkumatta ja jatkaa yhä pakoaan. Jollain ilveellä rotan onnistui tosin napata yhä lammessa vellova vanha tuttunsa, jonka poisheittäminen oli tainnut nyt jälkiviisaasti olla hieman hätiköityä sekin; keppi oli onnistunut ajelehtimaan enemmän tai vähemmän rialin laskeutumiskohdalle, ja rotta tarrasikin siihen varsin hanakasti heti kun pystyi. Näpistetyn sapelin kohtalo taisi tosin olla melkoisen epäselvä kaaoksessa, kukaties se oli todettu jo turhaksi painoksi ja hylätty? Siitä huolimattakin tämä tosin näytti lähinnä pyrkivän rannalle juuri nyt - tai eipä ehkä sittenkään?
Kun rottalaumakin lopulta ennätti luolan suulle, eivät ne näyttäneet enää läheskään yhtä innostuneilta touhusta. Auringonvalo näytti vieneen niiltä varsin paljon terää, ja enää ne eivät vikisseet hullussa murhanhimossa tai heilutelleet veitsiä. Oikeastaan otukset näyttivät nyt kukaties jopa aavistuksen pienemmiltä. Silmät, joilla ne epäluuloisesti tiirasivat valoisaa maailmaa eivät enää palaneet punaisina, eivät edes kyteneet. Lisäksi nyt kun pahin sisu oli kadonnut vellova vesi, johon ainakin toinen takaa-ajttevista oli paennut, näytti nähtävästi kaikkea muuta kuin kutsuvalta. Pakoon ne eivät olleet lähdössä, mutta nähtävästi se miten tästä tuli jatkaa olikin aivan toinen seikka. Huilun käsky selvästi ajoi niitä eteenpäin, mutta se oli nyt kaukana ja monta suurempaa päänvaivaa edessä. Muutama uskalias yksilö päätyi loikkaamaan Ippukin perään, mutta sai ikäväkseen huomata, että tällä oli ollut melkoisesti massaetua tähän touhuun. Ne huuhtoutuivat surkeasti vikisten jylisevän ja vellovan vesimassan alle, eikä loppu lauma vaikuttanut turhan ihastuneilta siitä. Lopulta, kaiketi pakon edessä, ne lähtivät hivuttautumaan kapeaa kallionreunaa pitkin kohti rantaa. Ja Ippukille, joka yhä tuijotteli rantaa kohti kauhoen koko touhua, tämä näytti ehdottomasti paikalta kääntää tilannetta hieman ympäri.
"Huido niitä! Pudota ne!" Rial vinkaisi veden varasta kissalle minkä pystyi, välittämättä oikeastaan paljoakaan mihin tämä kaaoksen keskellä oli tarkalleen ottaen paennut. Jos joku nyt vain onnistuisi hyödyntämään pullonkaulaa, johon jo huomattavasti vaisumpi lauma itseään ajoi, olisi kukaties tilaisuus hoitaa tämä muutenkin kuin päättömällä pakenemisella...
|
|