|
Post by spyrre on Sept 3, 2012 18:27:51 GMT 3
Yllättäen edes kissaihmisellä ei tainnut olla tähän hätään suurempaa nokan koputtamista tämänkin kiivetessä skeptisin elkein harjun selälle ja jäädessä silmäilemään kivikkoista rinnettä pitkin kiipivää natiaista, havaiten myöskin kohta suojan jota kohti tämä olikin jo pyrkimässä. Syystä tai toisesta tämä ei ollut tainnut olettaa penikan löytävän mitään ehkä aivan vain periaatteesta ennakoiden samaa linjaa koko päivän ilmeisen tapahtumakaavan suhteen, mutta kaipa sitä saatiin lopulta jopa yllättyä jollakin tasolla positiivisesti edes yhden asian suhteen. "Katsohan mokomaa" olento päivitteli itsekseen jokseenkin latteasti, kunnes kohautti olkapäitään ja astui lohkareiden lomaan seuratakseen edellä hortoilevaa natiaista.... ja kai hiukan epähuomiossa vähän rialiakin, tosin vain siksi että tämä oli ikävä kyllä suuntaamassa samaan päätepisteeseen. Kallionkolossa kyyhöttäminen rotan ja epämääräisen nulikan keralla ei suuremmin viehättänyt, mutta eipähän tarvitsisi ainakaan suoraan jäädä pahimman kaatosateen alle... Täytyisi kai vain pitää mokomaa talttahammasta silmällä ettei se saisi lisää epämääräisiä ideoita päähänsä.
Poika selvisi ilman suurempia haavereita louhikon poikki seisahtuen kielekkeen viereiselle lohkareelle odottamaan muita. Se kieltämättä näytti jokseenkin tyytyväiseltä saavutuksestaan vaikka mittailevasta pälyilystään päätellen taisi pohdiskella miten kolme matkalaista mahtaisivat mahtua majoittumaan, mutta ei kai auttanut valittaa kun parempaakaan ei ollut tarjolla. Sopu sijaa antaa... tai niin saattoi ainakin toivoa? Ippuk taisi saavuttaa kyseenalaisen oppaansa ensiksi kissan seuraillessa alleviivatun kiireettömästi perässä, nulikan kääntyessä luomaan rottaan paljonpuhuvan "mitäs-minä-sanoin" -vilkaisun. "Ja löysinkin. Vaikka, eh, tultiin vähän eri suunnasta. Taisin mennä vähän harhaan jossain" se tunnusti härkkien takaraivoaan. Lähempää katsottuna näytti siltä että loukko oli ehkä jopa aavistuksen syvempi kuin miltä oli vaikuttanut muodostaen pienen syvänteen rinteen sisälle, ja vaikka kolmikon täytyisi ehkä kumartua hiukan mahtuakseen sisälle saattaisi seisominen kivisellä lattiantapaisella onnistua jopa melkein tuskattomasti vaikkakin kyyryssä, tiheikön ja suurehkojen kivenlohkareiden rajatessa kielekkeen alle jäävää tilaa. "Näyttää hiukan ahtaalta" oli paikalle ehtineen katin kuitenkin pakko lisätä tämän tiiraillessa silmiään siristellen hämärään loukkoon, saaden pienen näreähkön vilkaisun ja luisevien olkapäiden kohautuksen heidän oppaansa suunnalta.
Onneksi luvassa oli edes hiukan positiivisempaakin palautetta... tai ainakin jotain ehkä sellaiseksi tulkittavaa. Poika suoristi hiukan ryhtiään rialin lopulta hyväksyessä suojapaikan, mutta päätyi kohta jälleen hämmentymään melkoisesti rotan äkkiä lahjoittaessa avokätiseksi palkkioksi juuri maasta poimimansa kävyn. Natiainen räpäytti silmiään käteensä lykätylle kävylle kohottaen sitten jokseenkin kyseenalaisesti kulmiaan pollealle jyrsijälle. "Se on käpy" penikka huomautti oudoksuvaan "mitä hittoa tällä olisi tarkoitus tehdä" -sävyyn kuin olisi epäillyt että rial ei jostain syystä olisi hoksannut tätä kunnes mutristi hiukan rotan alkaessa ylhäisenä vaatia lisää passinkia tulen teon muodossa. Oli tämäkin... tarjosi tämä hanakasti tarinaa vastalahjaksi tai ei. Kieltämättä poika ei tuntunut hirveän vakuuttuneelta tämän palkkion eeppisyydestä, ehkä siksi että selvästikin mielellään satuileva jyrsijä olisi luultavasti päätynyt kertomaan juttunsa halusi kuulijakunta tätä tai ei. Ja käpy... eh, se nyt oli vain käpy? Poika tuntui harkitsevan hetken ennen kuin lopulta tuhahti hiukan vilkaistuaan kuitenkin toisessa kädessään riiputtamaansa taimeneen. "Aioinkin. Täällä on kylmä. Etkö itse osaa?" ilmoitettiin hiukan tuskastuneen vilkaisun keralla, nulikan lopulta puuskahtaessa, nakatessa saamansa kävyn jonnekin pöheikköön ja kääntyen luikahtamaan kivenkolosta peremmälle. No, onneksi suurempaa vastaankärttämistä ei sentään ollut luvassa vaikka kissa loikin kaksikkoon jokseenkin huvittuneen silmäyksen. Hiukan yllättäen lohkareen alta alkoi kuulua retuuttamisesta kieliviä ääniä jota seurasi räsähdys kuin oksia olisi katkottu. Nulikka oli jo työn touhussa kiskonut ilmeisesti peremmältä syvennyksestä karahkan jos toisenkin, ja kasvillisuudesta nypityllä lattialla näkyi komeilevan jo valmiiksi hiiltynyt läntti. Selvästikään nulikka ei viettänyt täällä aivan ensimmäistä kertaa aikaansa.
"Hm. Kelvatkoon." Kissakin myötäili lopulta uuden tuulenpuuskan ravistellessa ympäröiviä puita sekä hiukan hämärämmäksi käynyttä maisemaa. Olento asteli lähemmäs kumartuen sitten ahtautumaan varusteineen sisälle suunnaten sitten hetken kiiluvilla silmillään ympärilleen vilkuiltuaan kohti perällä erottuvaa suojaisampaa syvennystä. Selvästikin se taisi olla tämän mielestä se kaikkein otollisin paikka asettua, mukavasti sateen ja tuulen suojassa... eikä tämä tainnut olla ainoa päätellen siitä että tänne oli jo valmiiksi kiskottu joitakin irti kiskottuja lehteviä oksia kuin pehmikkeiksi. Nulikka rypisti hiukan kulmiaan vilkaisten katin perään mutta ei lopulta sanonut mitään, päätyen vain puuskahtamaan itsekseen ja etsiskelemään vaiteliaasti tuluksia pienestä pussukasta vyöllään joka taisi hyvin pitkälti pitää sisällään muutenkin lähes koko tämän omaisuuden, mikä ei selvästikään ollut määrällä (tai ehkä laadullakaan) pilattu.
|
|
|
Post by submarine on Sept 3, 2012 22:14:43 GMT 3
Mitä ilmeisimminkään nulikka ei lämmennyt niin kauhean paljoa Ippukin mahtavalle käpypalkkiolle tai yleville lupauksille tarinatuokiosta, joka häämötti yhä vain lähempänä. Käpyä tuputettiin hetki varsin painokkaan odottavasti, kuin katsoen aikoisiko penikka tosiaankin jopa ottaa sen jostain kaikille täysin käsittämättömästä syystä. Oikeastaan rotta taisi olemuksesta päätellen taas lähinnä piruilla ja lähinnä tarkkailla toisen reaktioja jokseenkin puolikiinnostuneesti. "Käpy on. Sehän se. Hyvä", rottiainen vinkaisi kannustavasti pojan onnistuessa jopa tunnistamaan tuputetun esineen. Ja sen yhä vain sen ojentaminen jatkui tasaisen varmasti, kuin tämä olisi ollut valmis odottamaan vaikka lopun päivää uhkaavasta myrskystä huolimattakin, kunnes penikka päättäisi tehdä jotain. Mitä nyt siinä sivussa tuli annettua hieman lisää ohjeentapaisia (ei suinkaan käskyjä, eihän nyt sentään!) siitä, mitä seuraavaksi tulisi tehdä. Nulikka ei vaikuttanut olevan tuskastuneisuudestaan päätellen erityisen tyytyväinen moiseen, vaikkei suoranaisesti vielä vastahankaan käynytkään. "Pneh. Ehkä. Mutta sinä tuot tulen. Minä tarinan. Niin se menee aina", jyrsijä vinkaisi vastaukseksi varsin ykskantaan ja jopa aavistuksen vakavissaan, kuin kyseessä olisi ollut kovinkin vakava asia. Selvästikin tarinan mahtiin ja laatuun uskottiin varsin vahvasti. Mutta olipa miten oli, ja kelpasipa selitys tai ei (tai jäätiinpä sitä sitten edes kuuntelemaan tai ei), näytti penikka kuitenkin lopulta vain hyväksyvän kohtalonsa tulentekijänä ja kävynottajana - olkoonkin että se päätyi hetkeä myöhemmin enemmän tai vähemmän sinne mistä oli otettukin. Siitä huolimatta se oli ainakin otettu, siitä ei epäilystäkään.
Saatuaan penikan työhön Ippuk napautti taas kepillä olkaansa ja päästi lähestulkoon mietteliään naksahduksen, tutkaillen ympäristöään hieman tarkemminkin ja haistellen ilmaa. Nähtävästi tämä oli pitkälti samoilla linjoilla kissan kanssa, olkoonkin että huomattavasti vähemmän nirsonpuoleisena. Paikka eittämättä kelpaisi, etenkin paremman puutteessa, kolmen kulkijan säänsuojaksi ainakin tilapäisesti. "Varmasti pahoillaan, kun ei palatsia sinulle", jyrsijä tuli ohimennen napauttaneeksi kissan vähemmän innostuneille myötäilyille varsin kepeään sävyyn, ennen kuin seurasi itsekin tämän perässä tarkastamaan paikkaa hieman lähemmin. Ohimennen rotta tuli vilkaisseeksi jo tulenteon kanssa pähkäilevään nulikkaankin aavistuksen mietteliäästi, kuin ei olisi ollut aivan varma sopiko moiselle luovuttaa tulentekotarpeita ollenkaan, mutta ei ainakaan varsinaisesti tehnyt moisesta ongelmaa; kaipa penikka jotain edes osasi, kun rämpi yksikseen ties missä peräkorvessa. Tai jos ei muuta, niin sitten tällä oli ainakin sen verran reilusti tuuria, että siitä kukaties liikenisi hieman muillekin. Ja jos ei muuta, kivi ei tainnut onneksi palaa.
Olipa miten oli, ei Ippuk vaikuttanut erityisen kiinnostuneelta etsimään mukavaa paikkaa kolontapaisesta, vaan enemmänkin kiinnostuneelta koko suojapaikasta itsestään. Rotta nuuhki varsin syvään ja pitkään sen ilmaa ja tunnusteli kivisiä seiniä tarkkaan ja mietteliään oloisesti. Taisipa tämä ohimennen jopa tulla lipaisseeksi maistiaisiakin, kuin se olisi kertonut jotakin äärimmäisen tärkeää tälle... jostakin. Lopputuomio taisi tosin olla positiivinen, sillä rotta päästi varsin tyytyväisen urahduksentapaisen ennen kuin laski säkkinsä lopulta alas. "Hyvä paikka. Vanha paikka. Hyvä tarinalle", kommentoitiin, kuin sateensuojan varsinainen... noh, sateelta suojaavuus olisi ollut täysin toissijaista sen rinnalla, miten hyvin se sopi tarinankerrontaan. Oikeastaan, rotta tuli vielä vilkaisseeksi lähestulkoon salakähmäisen painokkaasti kumpaankin kahdesta muusta paikallaolijasta. "Ehkä... tarpeeksi hyvä Vanhalle tarinalle. Ehkä jollekin", lisättiin kuin sen olisi pitänyt olla kovinkin merkittävää.
|
|
|
Post by spyrre on Sept 5, 2012 19:00:29 GMT 3
Vaikka kävyn hämmentävän sinnikäs tyrkyttäminen saikin natiaisen suunnalta lähinnä epäluuloisen vilkaisun kuin tämä olisi epäillyt kyseessä olevan jonkinlainen ovela ansa, taisi hiukan vakavampi perustelu nuotiosta ja ilmeisesti hyvistä tavoista saada sen jopa miettimään hetken verran. Kaipa tämä pienen emminnän jälkeen jopa kelpuutettiin jotenkin, tai sitten hiukan viimassa hytisevä nulikka ei nähnyt nuotionsytytysvuoron olevan tarpeeksi hyvä syy jäädä ulos kinastelemaan asiasta lähestyvältä myrskyltä haiskahtavaan ilmaan vaan lopulta tämä antoikin periksi ja kääntyi luikahtamaan sisälle tulentekohommiin vaikka vilkaisikin rialia epämääräisesti olkansa ylitse mennessään. Käpyä tosin ei toivotettu erityisen tervetulleeksi tästäkään huolimatta vaan tämä päätyi julmasti hylätyksi rinteen alla levittäytyvään pusikkoon. Käpy rasahti tiheän oksaston sekaan, aiheuttaen yllättäen toisenkin kahahduksen vähän matkan päässä kun pieni vaalea häivähdys luikahti kasvillisuuden poikki tutkailemaan äänen lähdettä ennen kuin katosi pian uudestaan näkyvistä. Nulikka silmäsi ohimennen alarinteeseen mutta ei tuntunut lopulta kiinnittävän asiaan sen suurempaa huomiota kiivetessään sisälle kiviseen onkaloon, pian niin kissaihmisen kuin rottiaisenkin lopulta seuratessa perässä.
"Mikä hyvänsä kolo mikä ei lemahda märältä rotalta on tarpeeksi hyvä palatsi minulle" onkalon perälle suunnistava katti ilmaisi kantansa Ippukin piikittelystä rysäyttäen sitten pienen tuskastuneen huokaisun keralla laukkunsa muine varusteineen lattialle ennen kuin asettui hetken paikkaa tarkasteltuaan istumaan selkänsä seinään nojaten. Oksia nuotiotarpeiksi kasaava poika vilkaisi hiukan silmiään räpäyttäen kaksikkoa lähes keskeyttäen touhunsa hetkeksi. "Eh. No kunhan saadaan tuli, niin kuivuu äkkiä?" se huomautti toiveikkaasti, saaden kuitenkin kissan lähinnä naurahtamaan hämärän nurkkauksensa uumenista. "Hyvä, teepä niin. Vaikka luulen että tuskin se tähän vaivaan auttaa" nainen lausahti alkaen sitten vähäeleisesti availla laukkuaan ja etsiskellä tämän uumenista omaa viittaansa hiljakseen viimaisemmaksi käyvää säätä vastaan. Hetken ihmeteltyään nulikka nyökkäsi hämmentyneenä (ilmeisesti kuitenkin nuuhkaistuaan ilmaa ohimennen) ja alkoi penkoa tuluksiaan esille pussukastaan huomaamatta onkaloa tutkiskelevan Ippukin skeptistä katsetta. Rottiaisen epäilyistä huolimatta poika ei kuitenkaan onnistunut sytyttämään kivistä suojapaikkaa tai edes itseään tuleen vaan askarreltuaan hetken kivet napsahtivat yhteen ja hämärässä välähti kirkas kipinä. Oikeastaan liekki syttyi jokseenkin suosiolla ja pian hiljakseen vahvistuva lämmin hehku alkoi valaista kallionkoloa sekä tämän asukkaita. Syystä tai toisesta liekkien hohkassa paistatteleva poika vilkaisi aikaansaannostaan kuitenkin enemmän tai vähemmän tuskastuneesti ennen kuin sujautti kivet takaisin paikalleen. Huomio kääntyi pian jälleen jokseenkin hämmentyneenä hyvinkin arvostelevasti kallionkoloa nuuskivan (ja kriittisesti maistelevan?) rotan suuntaan, nulikan jäädessä seuraamaan hetkeksi tämän touhuja päänsä hiukan kallellaan kunnes liikahti kuin hiukan huolestuneena. "Mitä sä oikein haet?" kysäistiin viimein epäillen, kissan tyytyessä puolestaan lähinnä vilkaisemaan koko touhua vaiteliaan oudoksuvasti kiskoessaan viittaansa repustaan.
Loppujen lopuksi kallionkolo taisi kuitenkin täyttää kriittisen rotan kriteerit tämän viimein istuessa tyytyväisenä alas kommentoiden hyväksyvästi paikan olemusta jopa erinomaisesti tarinointiin sopivaksi. Viitan jo niskaansa vetäissyt kissanainen vilkaisi jyrsijää puolittaisen uteliaasti haukotellen sitten hiukan väläyttäen vaikuttavaa purukalustoaan. Poika puolestaan silmäili jyrsijää kuin olisi pelännyt tämänkin ovelan ilmeen liittyvän jollakin tapaa käpyihin mutta nykäisi sitten huppuaan ja liikahti hiukan lähemmäs liekkejä kuitenkin rialia vilkaisten. "Mikä se on? Eikö sitä sitten voi kertoa muualla kuin jossain kiven alla?" Vaikka vaikuttikin hiukan epäilevältä taisi se silti olla jo jokseenkin utelias tuosta paljon näin lyhyessä ajassa mainostetusta tarinasta jota rotta oli hinkunut päästä kertomaan jo jonkin tovin. Sillä, mitä tekemistä sillä oli minkään kanssa missä tarina kerrottaisiin tosin taisi jäädä pieneksi arvoitukseksi päätellen siitä miten nulikka vilkaisi ympärilleen kuin olisi yrittänyt nähdä ympäröivissä lohkareissa jotakin erityisen kiinnostavaa, tässä kuitenkaan onnistumatta. Ohimennen se vilkaisi ulos alarinteen suuntaankin kun kauempaa kantautui kumea jyrähdys taivaan jo lähes peityttyä vaivihkaa paksuihin, tummiin pilviin ja pimennettyä maiseman, mutta käänsi pian huomionsa hetken tähyilyn jälkeen takaisin.
|
|
|
Post by submarine on Sept 6, 2012 14:51:39 GMT 3
Kolmikko oli mitä ilmeisimminkin kukakin tavallaan asettumassa taloksi (tai ainakin koloksi) penikan löytämään suojantapaiseen, ja mitä ilmeisimminkin jopa tuli oli tekeillä. Kiertolaisille, eränkävijöille ja kulkijoille moinen oli eittämättä jo varsin paljon, etenkin kun luvassa olisi mitä ilmeisimminkin napakka myräkkä. Edes Ippuk, joka kävi läpi enemmän tai vähemmän koko kolon varsin tarkkaan, ei vaikuttanut missään kohtaa epäilevän sen kelpoisuutta levähdyspaikaksi - ainoastaan johonkin muuhun. Ja siltikin tämä tuli vilkaisseeksi huomattavasti kriittisemmin piikittelevään kissaan kuin kallioon. "Pnaa-a. Rotta kuivuu. Kissa haisee kissalta. Kuivana myös", heitettiin takaisin varsin ykskantaan, kuin kissanlöyhkä nyt olisi vain ollut yleisesti ja aina pahempi, kuin rotta pahimmillaankaan. Kookas kuono nyrpisteli varsin esimerkillisesti havainnollistukseksi hirvittävästä lemusta, jota joutui auliisti kestämään taukoamatta ja koko ajan - ja nyt vieläpä pienessä ja umpinaisessa kolossa! Käpäläkin käväisi ohimennen sen edessä, ennen kuin jyrsijä päästi varsin kuuluvan, huokauksenveroisen vinkaisun ja laski sen hyödyttömänä alas. Selvästikään mikään tavanomainen mahti maailmassa ei olisi riittävä pitelemään tämän eittämättä kammottava hajua aisoissa. "Ehkä jos turkki pois niin auttaisi. Mutta jää silti nahka", rotta jatkoi suorastaan vilpittömän avuliaasti, silmäillen kissaa kuin olisi tosissaan kaavaillut tämän ajelemista. Moinen kuitenkin unohdettiin varsin pian (kukaties koko aikomuksen hengenvaarallisuuden vuoksi), kun tämä keskittyi taas lähemmin suojapaikkaan.
Olipa miten oli, taisi yksi jos toinenkin saada hetken perästä tehtyä aikomansa; kissa asettui mukavasti, nulikka sai tulen syttymään (epäilyksistä huolimattakin) ja Ippuk tuli lausuneeksi tuomionsa kolosta - kaikesta epäluuloisuudesta huolimattakin. Ja kun joku vielä osoitti kiinnostustakin rotan touhuille, oli ainakin tämä kaikin puolin tyytyväinen. "Ikivinkuja. Aina vinguttu, aina kerrottu. Vaatii paikan. Paikan, jossa haisee tarina. Ja vanha", rottiainen selitti penikalle varsin tärkeän oloisesti, napauttaen painokkaasti kepillään kolon seinää. "Täällä kerrottu paljon. Kauan. Ehkä aina, tai melkein. Hyvä paikka, ehkä Vanhalle", tämä jatkoi, ennen kuin jäi kuitenkin pohtimaan. Ohimennen rial nuuhkaisi tuulenpuuskaa kuin arvioiden sen laatua ja kuunteli korvat tanassa ja tarkkaan jyrähdystä, kuin pohtien sen laatua. "Tai ehkä ei. Ehkä... eräs toinen", rotta lopulta päätti, ennen kuin jokseenkin mietteliästi jyrsäisi keppinsä toista päätä, selvästikin pohtien jotain varsin syvällistä. Niin yhdentekevältä kuin se vaikuttikin, oli rotalla selvästi suuri savotta menossa, jostakin varsin tärkeästä joka tuskin olisi selvinnyt muille edes selittämällä. "Silti. Tarina. Hyvä tarina. Kun hetki sallii", päätettiin lopulta. Ilmeisesti hetki tarkoitti jotakin hieman muuta, kuin sitä kun ei olisi muutakaan tekemistä. Se hetki taisi ollakin jo, ottaen huomioon miten rottiainen oli päätynyt istumaan ja järsimään keppiään ilman mitään sen parempaakaan touhuttavaa.
Jokseenkin viekkaan oloisesti Ippuk tuli vilkaisseeksi kolon perälle pesiytynyttä kissaakin, kuin suorastaan kaavaillen jotakin. "Ehkä sitten unohtuu haju", tämä lupaili - tai kukaties suorastaan uhkaili. Ainakin olemuksessa oli selvää odotusta. Ja sitten, kaiketi paremman puutteessa, rotta alkoi tonkia säkistään ties mitä, kukaties jotakin tärkeää, kukaties ei. Kukapa tästä tapauksesta otti selvää.
|
|
|
Post by spyrre on Sept 7, 2012 18:32:40 GMT 3
"Luulet vain. Oma lemahduksesi on tainnut sekoittaa kuonosi jo ajat sitten" kissanainen lausahti ilmeisesti vakuuttumatta rotan palauttaessa kritiikin lähettäjälleen, vaikka tämä saikin muuten jokseenkin leppoisalta vaikuttavan olennon suunnalta hiukan terävän katseen varsinkin tämän ehdotellessa hävyttömän vakavissaan turkin ajelemista. Sen suuremmaksi kaksikon poru ei onneksi tainnut nousta, molempian tuntuessa kyllästyvän epäilyttävän tutulta kalskahtavan sananvaihdon jälkeen muutamaan periaatteen vuoksi viskattuun loukkaukseen ja keskittyvän omiin asioihinsa; rotta onkalon tutkailuun ja katti reppunsa sisältöön ja majoittumiseen. Nulikka vilkaisi varsin häkeltyneenä ympärilleen kun sateensuojassa puhkesi jonkinlainen kiistely siitä kuka mahtoi haista kaikkein pahiten, mutta lopulta tämä päätyi ilmeisesti olemaan puuttumatta asiaan vaan palasi vähin äänin nuotionsa pariin. Pian suojapaikkaa valaisikin jo lämmin tulen hehku äänekkään tuulenpuuskan puhaltaessa ohitse ulkona. Vaikutti siltä että pois taivasalta oli päästy juuri sopivasti eikä ainakaan hetkeäkään liian aikaisin. Ensimmäiset pisaratkin taisivat jo ropista alas pilvistä.
Poika taisi viimein rentoutua hiukan pahimmasta jännittyneisyyydestään rottiaisen ja kissan päädyttyä lähinnä solvaamaan vain toisiaan vaikka onnistuikin edelleen näyttämään varsin vaivautuneelta lepattavan liekin valossa kuin kaksikon ympärilleen nuuskiminen olisi hiukan hermostuttanut tätä. Mielenkiinto kääntyi kuitenkin pian muualle Ippukin istuessa loppujen lopuksi hyväksyvänä alas varsin tyytyväisenä heidän pieneen kallionkoloonsa vaikka tämän perällä kyyköttikin ilmeisen pahanhajuinen kissa. Jyrsijä sai jälleen osakseen silmienräpäytyksen jos toisenkin alkaessaan selittää antaumuksella jotakin vanhoista vinguista ja... haisevista paikoista? Molemmat olivat ilmeisesti hyvin oleellisia tarinoiden kannalta jotenkin, varsinkaan penikka ei tainnut olla aivan varma miten. Kissa taisikin ymmärtää hiukan paremmin mitä rottiainen ajoi takaa, vaikka tällä ei tietenkään ollut aikomustakaan ilmaista tätä vaan tämä keskittyi tiukasti omiin asioihinsa vaikka repaleinen korvalehti olikin kääntynyt jonnekin kahden muun summittaiseen suuntaan. "Täälläkö? Mistä tiedät? Mä en ainakaan haista mitään... tai eh. Mitään ihmeellistä" natiainen kysäisi epäillen vilkaisten ympärilleen rotan julistaessa heidän ilmeisesti istuneen juuri jonkin eeppisen tarinointikolon suojiin. Eh, no, kaipa hän loppujen lopuksi haistoi jotain, mutta ei jotenkin uskonut että kyseessä olisi ollut tarina... miltä nämä sitten ikinä mahtoivatkaan haista? "...ehm. Paitsi että... täällä oli kyllä jonkinlainen vanhan nuotionjälki jo sillon kun tulin" tämä lisäsi kuitenkin hetken emmittyään laskien katseensa hetkeksi kohti kivikossa roihuavia liekkejä jotka olikin oikeastaan rakennettu samaiseen paikkaan. Oli mitä mieltä olikaan tämän "haisevista vanhoista tarinoista", niin ainakin sen suhteen rial taisi olla oikeassa että he tuskin olivat ensimmäiset tänne koskaan leiriytyneet. Kissa oli näennäisesti syventynyt laukkunsa ja istumapaikkansa järjestelyyn, mutta taisi jopa kuunnella ainakin puolella korvalla vaikka ei sitä aikonutkaan myöntää. Rotta puolestaan tuntui olevan edelleen varsin täpinöissään tarinastaan mutta kävikin äkkiä empiväksi kuunneltuaan saapuvaa myrskyä ja päätyikin sen sijaan järsimään keppiään mietteliäästi.
Keskittynyttä jyrsimistä tosin tuntuikin kestävän tovin. Poika silmäili touhua hetken vilkaisten ohimennen epätietoisesti kissaakin joka vastasi lähinnä puolihuolimattomalla olkapäiden kohautuksella. Ota nyt tuostakin jyrsijästä selvää. Nytkö se ei aikonutkaan sittenkään tehdä mitään? Mitä se oikein odotti? "...no, ei kai se niin tarkkaa ole jos ne on molemmat hyviä ja haluat kertoa sen toisen mielummin?" Poika huomautti ihmetellen selvästikään omaamatta Ippukin nerokasta ajoituksentajua tai edes osaamatta sellaista kaipailla. Kohta rotta kuitenkin kyllästyi ja alkoi penkoa jotakin säkistään heitettyään ensin uuden puolivillaisen solvauksen kissaihmisen suuntaan joka sai olennon tuhahtamaan. Poika onnistui jälleen näyttämään hiukan hämmentyneeltä jatkuvasti edestakaisin lentävistä solvauksista, alkaen hiljakseen päätyä tulokseen etteivät nämä kaksi kai oikein pitäneet toisistaan... Huomattuaan jyrsijän alkaneen etsiskellä jotakin se kuitenkin vilkaisi tätä uteliaana kunnes tuntui hetken kuluttua muistavan jotain. "....eh, ai niin. Mä olen muuten Spyro. Keitä te olette? Kun nyt kerran ollaan tässä." Hiukan kiiluva katse käväisi jälleen hupun alta kaksikossa kunnes kääntyi jälleen seurailemaan aikansa kuluksi rotan puuhia. Ilmeisesti se oli päättänyt pienestä varautuneisuudestaan huolimatta että jos kerran joutui istumaan muukalaisten keralla kallionkolossa, se tahtoi edes tietää keitä nämä olivat... jos nämä vain soivat moisen kertoa.
|
|
|
Post by submarine on Sept 9, 2012 10:44:28 GMT 3
Ippukin monista ja loistavista perusteluista huolimattakaan penikka ei vaikuttanut erityisen vakuuttuneelta onkalon tarinakelpoisuudesta. Rotta soi varsin napakan kuonopuuskahduksen tämän kysymyksille ja epäilyksille, napauttaen jälleen kepillään luolan seinää kovinkin painokkaasti. Nyt oltiin selvästi menossa niin itsestäänselvälle tasolle, että selittäminen kävi jo suorastaan alentavaksi. Alentavaksi ja tuhahduttelevaksi. "Selvästi. Selvästi on oikea paikka. Ne tuntee", rotta ilmoitti varsin ykskantaan, siihen malliin että siinä ei ollut enää mitään nokankoputtelua. Selvästi paikka yksinkertaisesti oli tarinapaikka, eikä sitä voinut kieltää. Koska asia oli niin. Hetken perästä nulikkakin selvästi viisastui hieman ja myöntyi, ottaen esille jo aikaisemmat leiriytymisen jäljet tämän tullessa ensimmäistä kertaa paikalle. Moinen otettiin vastaan äärimmäisen tietävästi ja suorastaan polleana rotan röyhistäessä turkin peittämää rintaansa ja tehdessä epämääräisiä nyökkäyksentapaisia. Nyt keskenkasvuinenkin oli ilmiselvästi totuuden äärellä - tai ainakin jäljillä. "Vanhoja tarinoita. Monia, monista asioista", rottiainen tokaisi äärimmäisen varmaan sävyyn, napauttaen taas seinää painokkaasti. Olisi todennäköisesti ollut varsin mahdotonta olla tajuamatta tähän mennessä, että tällä jyrsijällä taisi olla absoluuttisen selvä käsitys tarinoista ja siitä miten ne tarkalleen ottaen toimivat ja miten tärkeitä ne olivatkaan - tai ainakin vahva usko siihen.
Olipa miten oli, kun tarinoita ei nähtävästi vielä ollutkaan sopiva hetki kertoa, alkoi Ippuk hetken perästä tosiaan kaivella säkistään jotakin, vilkaisten kuitenkin penikkaan kun tämä ilmeisestikin enemmän tai vähemmän kiusaannuksen johdosta heitti hetken perästä huomautuksentapaisen. Sillekin tuhahdettiin painokkaan vähättelevään "tässä se taas nähdään miksi minä olen tarinamestari ja sinä et" -tyyliin, kuin nulikan jokainen sana olisi havainnollistanut tämän tiedonpuutetta. "On tarkkaa. Oikea aika tarinalle. Jokaiselle tarinalle. Ei kaloja puuhun, ei oravia veteen", rial töksäytti takaisin jokseenkin järjettömän oloisesti. "Oikea hetki. Muuten ei toimi. Tarinalle oma aikansa", vakuuteltiin varsin painokkaasti nyökytellen. Koko touhu ei tosin välttämättä siitä huolimattakaan tehnyt varsinaista vaikutusta, sillä pienen hiljaisuuden jälkeen penikka näyttikin keksivän mieluummin jotain aivan muuta kuin missään nimessä sotkeutuvansa tähän soppaan. Tarkalleen ottaen nyt päästiin esittelyihin. "Ippuk. Minä. Paras rotta", vinkaistiin varsin vaatimattomasti noin nyt ilman minkäänlaista rehentelyä vastaus, ennen kuin keppi heilahti varsin nopeasti osoittamaan luolan perällä istuskelevaa kissaa. "Ja tuo on rosvokissa. Ei nimeä vaikka väittää että on. Kateellinen nimille", selostettiin varsin vilpittömään sävyyn kissaa osoitellen, kuin tämä olisi tehnyt suoranaisen palveluksen toiselle säästämällä tämän selvästi kipeältä aiheelta.
Niine hyvineen Ippuk päästi äkkiä tyytyväisen urahduksen, ennen kuin vetäisi esiin sen, mitä oli säkistään tonkinut. Ihmeen kauan siinä olikin mennyt, sillä kyseessä oli eittämättä resuisen säkin kookkain esine. Jos tarkkoja oltiin, oli kyseessä nähtävästi savinen viiniastia, jota koristi aivan liian pramea hihna. Ja hölskymisestä päätellen se ei ollut edes tyhjä. Ilman sen suurempaa kohteliaisuutta rottiainen kiskaisikin korkin auki ja vetäisi pitkän, selvästi varsin nautinnollisen hömpsyn. Eittämättä kyseessä oli vain ja ainoastaan tarinankerrontaan valmistava, vakava toimenpide, ei suinkaan minkäänlainen ryypiskely kun nyt istumaan oli päästy. Ei varmasti, olihan kyseessä muutenkin niin kurinalainen ja nuhteikas rotta!
|
|
|
Post by spyrre on Sept 11, 2012 19:10:15 GMT 3
Nulikan ilmeisen typeriin kysymyksiin vastattiin jälleen alentuneesti tuhahdellen, saaden natiaisen jopa näyttämään aavistuksen nolostuneelta syystä, jota se ei tainnut oikeastaan edes tietää. Epämääräinen "Ehh" oli tähän hätään se syvällisin repliikki mikä pojasta saatiin ilmoille moisen painokkaan paheksunnan edessä sen jäädessä kuuntelemaan ryhtinsä hiukan lysyssä rialin syvällistä tarina-luentoa nykien jonkinlaisena sijaistoimintona huppunsa reunaa. Epäilemättä se olisi tällä hetkellä hyvin mielellään härkkinyt vaivautuneena kuontaloaan mutta mokoma päähine oli tiellä... ei sillä, että nulikka olisi näyttänyt oikeastaan edes harkitsevan tämän riisumista edes sateensuojaan päästyään sen enempää kuin auringonpaisteessakaan. Selvästikin tarinat ja niiden kertominen olivat hyvin vakava juttu rotalle, vaikka toisaalta epävarmasti vilkuilevalle nulikalle oli jäänyt pieneksi kysymysmerkiksi oliko jyrsijä tällä kertaa tosissaan vai oliko kyseessä jälleen jonkinlainen epämääräinen jäynä jolla yrittää naruttaa viattomia kanssaeläjiä... jotenkin? Kissanaisella tosin oli oma, vahva käsityksensä asiasta, mistä kieli jokseenkin epävaikuttunut myhähdys suojan perältä. Ilmeisesti tällä ei kuitenkaan tainnut olla suurempia aikomuksia puuttua puheeseen edes nälväistäkseen rottaa tähän hätään, kaipa kattikin oli loppujen lopuksi tähän hiukan liian voipunut vaikkei sitä myöntäisikään pahimman aiemman paniikin ja jännityksen alkaessa viimein haipua. Pieni lepo tekisi kyllä nyt ehdottomasti hyvää, ehtisihän sitä varmasti kinaamaan myöhemminkin... tuskin rotta tästä minnekään tällä välin katoaisi, niin hyvä tuuri kissalla tuskin tulisi käymään.
Lopulta natiainen sai osakseen hiukan hyväksyntääkin päätyessään tavallaan myötäilemään rottiaisen käsitystä mainitsemalla merkit aiemmasta leiriytymisestä (ja rotan mielestä ilmeiset todisteet eeppisestä tarinankerronnasta). Tästä seurasi pontevaa nyökyttelyä kuin tässä olisi juuri päästy elämän suurien kysymyksien äärelle, mutta vielä ei kuitenkaan ollut selvästikään oikea aika tarinalle (kenties rotta odotti dramaattista salamamanvälähdystä ulkoa?) vaan jyrsijä löysi ilmeisesti parempaa puuhaa keppinsä järsimisestä. Hetken ihmeteltyään natiainen ei osannutkaan pitää suutaan kiinni vaan ansaitsi hapuilevasta huomautuksestaan jälleen hyvinkin paheksuvan katseen kohta säkkiään penkomaan jääneen rialin suunnalta. Sekä jonkin täysin käsittämättömän kommentin kaloista ja oravista. Ehh. "Koska se aika sitten on? Mä olen kuullu joskus kun tavernoissa on kerrottu jotain, ihan muuten vaan. Ei ne kauheasti odotellu mitään." Nulikka huomautti puolustelevaan sävyyn ja vilkaisi otusta epäilevästi, mutta toisaalta tavallaan jopa hiukan uteliaasti... tosin ilmeisesti katsoen parhaaksi olla kyseenalaistamatta kaloja taikka oravia arvaten kysymyksestä varmasti seuraavan lisää paheksuntaa. Hetken pohdiskelun ja kulmien kurtistelun jälkeen se päätyi kääntämään aihetta hiukan sivuraiteille (ehkä tarkoituksella tähdäten vähemmän hämmentävään puheenaiheeseen) hoksaten jonkin verran jälkijunassa varsin oleellisen asian unohtuneen ja jäi silmäilemään odottavasti kaksikkoa esittäydyttyään hiukan töksähtävään tapaansa. Ja ainakaan rialin suunnalta ei vastausta tarvinnut kauaa odotellakaan, eikä tämän voinut väittää olevan ainakaan vaatimattomuudella pilattu. Spyroksi julmasti nimetty nulikka räpäytti silmiään otuksen hyvinkin ylvään vaatimattomalle esittäytymiselle, kunnes mutristi hiukan moiselle ylpeilylle päätyen kohauttamaan tälle hiukan epämääräisesti olkapäitään kun rotta hyvinkin itsetyytyväisenä kiskaisi tovin pengottuaan esille hölskyvän viininassakan. Suuret luulot tällä ainakin tuntui olevan... Pian ennen kuin nulikka varsinaisesti ehti edes jäädä odottamaan taustalla istuksivan kissaihmisen vastausta (joka oli tainnut vaihteeksi jopa kääntää katseensa heidän suuntaansa) päätti rottiainen vastata tämänkin puolesta. Seurasi jälleen hetken häkeltynyt hiljaisuus rottakunnan ilmeisen kruunun julistaessa katin kauheaksi nimettömäksi rosvoksi ja alkaen sitten hörppiä viiniä kitaansa, kunnes suojan perältä kuului paljonpuhuvan kyllästynyt huokaus.
"Cathryn" nainen ilmoitti ykskantaan, ilmeisesti kokien viimein perustelluksi jopa kertoa nimensä, mulkaisten rotan suuntaan kiiluvilla silmillään. "Ja sinä, mikä lienetkään, Riesa sopii sinulle paremmin. Helpompi muistaakin, ja osuisi naulan kantaan" nainen ilmoitti vuorostaan heilauttaen puolihuolimattomasti kättään rotan suuntaan vaikuttaen uhkaavasti keksineen tälle mielestään hyvinkin sopivan lempinimen, ennen kuin soi vilkaista natiaistakin ehkä aavistuksen epämukavan pohtivasti. "Enkä ole mikään rosvo. Yleensä." Tämä oikaisi hetken kuluttua kunnes virnisti hiukan, saaden natiaisen liikahtamaan vaikeana. Mitä luultavimmin Cathryn oli varsin perillä ajoittaisesta vaikeaselkoisuudestaan, päätellen ainakin reaktion aiheuttamasta häivähdyksestä huvittuneisuutta tämä saattoi varsin hyvinkin olla ainakin osittain tahallistakin. Kohta olento kuitenkin vakavoitui kuin äskeinen repliikki olisi ollut hyväkin vitsi ja nojasi selkänsä jälleen jokseenkin rennosti kiviseen seinämään hymähtäen itsekseen. "Hm, Spyroko se oli? Älä usko mitään, mitä se sanoo. Se tykkää satuilla aivan liikaa, tuskin tietää itsekään mistä puhuu" ohjeistettiin vielä avuliaaseen sävyyn, kissan nyökätessä ohimennen ryypiskelemään eksyneen Ippukin suuntaan. "Varmaan päissään jatkuvasti" lisättiin hetken kuluttua, arvioivan nuuhkimisen ja kuonon rypistyksen jälkeen. Ehkäpä tämä selitti jotakin... Nulikka puolestaan vastasi luomalla odotetun hämmentyneen katseen kissasta rottaan, tietämättä miten oikeastaan olisi pitänyt reagoida parivaljakon väliseen ilmeiseen kiistaan. Onneksi varsinainen myrsky oli edelleen vain pienen luolan ulkopuolella, mutta nuotiosta huolimatta ilmassa taisi sisälläkin olla tiettyä pientä sähköisyyttä. Ainakaan vielä se ei tuntunut erityisen halukkaalta ottamaan puolia, vaan päätyi yskähtämään vaivautuneesti ja vaikenemaan.
|
|
|
Post by submarine on Sept 16, 2012 15:06:58 GMT 3
Spyron kysymykset eivät ainakaan saaneet Ippukia hiukkaakaan entistä vähän pontevammaksi ja vähemmän mahtavan tietäväksi - oikeastaan päinvastoin. Nyt rotta tuhahti jo suorastaan närkästyneesti tämän kysymykselle oikeasta ajasta, kuin tämän mahtavien ja uskomattomien tarinoiden vertaminen pahaiseen tavernaviihteeseen olisi ollut jo suoranainen loukkaus. Eipä tosin niin, että se olisi millään muotoa estänyt tätä selventämästä asiaa penikalle varsin ylenkatseellisesti. Rotta päästi toisenkin tuhahduksen, ennen kuin heilautti käpäläänsä painokkaasti ja kiskoi toisenkin pitkän huikan viiniä. "Ihan muuten vaan, niin. Eivät tiedä mitään Tarinoista! Pelkkiä sanoja. Ei tarkoitusta, ei voimaa", rottiainen vinkaisi vastaukseksi penikalle varsin paheksuvaan sävyyn, kuin moinen tarinoiden rienaaminen olisi ollut hyvinkin kammottava asia. Oli se sitä ainakin tälle, vaikka taisi olla varsin hankala ymmärtää ainakaan vielä miksi. Mutta ainakin tämä oli absoluuttisen varma asiastaan, siinä määrin että siinä saattoi olla jopa jotain perääkin - jonka viestimistä muillekin olisi varmasti auttanut suuresti kuulostaa edes suunnilleen fiksulta. Siitä ei tosin tainnut olla suurtakaan toivoa. "Oikea tarina. Ei mitään... sanoja. Tarvitsee ajan. Ja paikan. Muuten vain sanoja", Ippuk jatkoi yhä vain varmana, ja kukaties jopa aavistuksen vakavana. Ja otti sitten taas siemauksen.
Olipa miten oli, ei rotan avokäpäläistä yritystä säästää muiden vaivaa esittelemällä nämäkin selvästikään arvostettu. Moinen sai kissan varsin nopeasti ilmaisemaan oman kantansa nimestään ja olemuksestaan luolan perältä, saaden rotankin ohimennen jopa lotkauttamaan korvaansa. Minkäänlaista varsinaista vaikutusta moinen ei tähän selvästikään tehnyt, mutta siitä huolimatta tämä oli selvästikin pannut merkille, että toinen oli joutunut vihdoin paljastamaan nimensä, jota aikaisemmin ei oltu kuultukaan. "Pnaa. Sillä on nimi", jyrsijä vinkaisi mietteliäästi, melkein kuin itselleen, ennen kuin vilkaisi takaisin kattiin äkkiä kuin hyvinkin pahoillaan - tai ei, tuskinpa sentään. "Nyt vain rosvo. Ei edes nimetön. Ei outo enää", tämä pohdiskeli haikeasti. Toisen yritys kiistää rosvoutensa ja syyllistää puolestaan rottaa ei ainakaan vakuuttanut tätä. Kuin kovinkin ovelana tämä osoitti kepillään kissaa kuin mitäkin esittelykohdetta ja vilkaisi Spyroa selvästi tyytyväisenä. "Noin aina sanovat. Ja sitten rosvoavat. Enkä vielä yhtään satua. Ei sopiva aika", rial heitti takaisin, antaen tosiasioiden puhua puolestaan. Ei tarinoitu, ja kissa oli yhä rosvo. Selvästikin kummallakin vähemmän ihmismäisistä matkalaisista oli oma mielipiteensä siitä, kumpaan nulikan sopi luottaa. Saattoi tosin olla hyvinkin mahdollista, että oikea vastaus oli "ei kumpaankaan."
Ilmeisesti jonkinlaisena salaliittolaisuuden osoituksena Ippuk hetken kuluttua äkkiä vilkaisikin penikkaa pohtivaiseen sävyyn, ennen kuin yllättäen ojensikin viiniastiaansa tätä kohti. Se haisi vahvasti varsin monenlaisilta... noh, kaipa niitä mausteiksi oli parempi sanoa. Ainakaan se ei ollut aivan tavallisimman pään halvinta viiniä, se oli varma. Kukaties ei edes viiniä. "Ota. Auttaa tarinoissa. Ja muutenkin", rottiainen vinkaisi kannustavasti, tuputtaessaan penikallekin avokätisesti antimiaan. Ainakaan litku tuskin olisi myrkytettyä... ehkä?
|
|
|
Post by spyrre on Sept 18, 2012 19:10:37 GMT 3
Penikan olisi ehkä kannattanut vain pitää suunsa kiinni, koska tämän mielestä varsin asiallinenkin huomio kokemuksista aiemman tarinoinnin suhteen herätti jälleen suunnatonta paheksuntaa. Kieltämättä touhu taisi alkaa tuntua hiukan absurdilta jo Spyronkin mielestä tämän päätyessä jo mutristamaan hieman sille kaikelle tuhahtelulle ja närkästyneelle hosumiselle vaikka kallistikin hiukan päätään kai sentään edes kuunnellen vaikkei ilmeisestikään ollut nyt aivan vakuuttunut tästä kaikesta. Olivathan tarinat nyt mukavia, mutta rial teki koko touhusta niin vakavan asian ja suuren sirkuksen ettei poika ollut aivan varma miten suhtautua... No myönnettäköön, hän ei muistanut että tarvenassa kuullut jutut olisivat olleet mitään erityisen hyviä, mutta.... eh, eivätkö kaikki tarinat nyt kuitenkin olleet sanoja? Miten hitossa tarinan voisi kertoa muutenkaan ilman niitä, väitti Ippuk mitä väitti? Silmiä räpäytettiin mietteliäästi muutamaan kertaan ja poika avasikin jo suutaan huomauttaakseen tästä varsin oleellisesta asiasta kunnes viime hetkellä taisikin muuttaa mielensä tajuten mitä tällaisesta verisestä loukkauksesta seuraisi ja napsauttikin vain suunsa kiinni vain jokseenkin epämääräisen "Ai" -kommentin keralla. Tiedä häntä, ehkä hän ei vain ymmärtänyt mitä rotta höpisi tai sitten jyrsijä ei tiennyt itsekään vaan höpisi lämpimikseen viininsä hörppimisen lomassa... tai sitten tämä olisi väitteidensä mukaan jonkinlainen äärimmäisen eeppinen tarinankertoja eeppisten tarinoijien joukossa? ....eh, nulikalla (ja mitä luultavimmin kissaihmiselläkin) oli aiheesta toki omat aavistuksensa siitä mikä vaihtohdoista olisi todennäköisin, mutta kohtapa se mahdollisesti nähtäisiin. Ellei rial päätyisi mystisen "oikean hetken" odottamisen varjolla luistamaan kovaan ääneen lupailemastaan elämää suuremmasta kertomuksesta vaikka "oikea paikka" jo olikin kai maun ja hajun perusteella löytynyt. Hm.
Hetken kuluttua syntynyt vaivautunut hiljaisuus pyrittiin kuitenkin rikkomaan esittelyillä, rialin tarjotessa vastaukseksi ei vain omaansa, vaan armeliaasti myöskin taustalla vetelehtivän katin esittelyt, jotka tosin eivät selvästikään miellyttäneet naista itseään. Eikä tosin myöskään Ippukin hyvin pettynyt kommentti siitä, kuinka olento nyt nimen myötä paljastuikin suorastaan pitkästyttävän epä-omituiseksi. "Tietenkin. Sinä olet oikein hyvin outo rosvo minunkin edestäni. Tai kenties useammankin." Viimein nimen saanut mustaturkki huomautti. "....ja ainoa täällä joka vieläkään on yrittänyt rosvota ketään, olet sinä. Kaksi kertaa, et vain onnistunut. Rosvo, ja vielä huono sellainen. Jos minä yrittäisin olisin onnistunutkin." Epäilyttävästi jonkinlaiselta pullistelulta haiskahtavan kommentin korostukseksi Cathryn loi ilmeisesti jälleen kuvainnolliset sarvensa hetken herpaantumisen jälkeen löytäneenä paljonpuhuvan vilkaisun rottiaisen suuntaan, kunnes haukotteli alleviivatun pitkästyneenä. "Hah. Paljon satuja kyllä osaat, se on ainakin myönnettävä" tämä heitti vielä, pudistaen ohimennen säälivästi päätään hämmentyneenä tilannetta seurailevat pojan suuntaan mokoman harhaisen, juopottelevan jyrsijän höpinöille ja pyöräytti hiukan silmiään. Spyro vastasi vaivautuneella yskähdyksellä ja katsoi parhaaksi pälyillä hiukan lisää ympärilleen välttyäkseen ottamasta kantaa tähän sarvien kalisteluun... vaikka ikävä kyllä tämä taktiikka ei tainnut oikein ottaa toimiakseen, kummankin läsnäolijan selvästikin päättäneen toistensa härnäämisen lisäksi tulkita myös enemmän tai vähemmän pihalla olevalta vaikuttavan natiaisen härkkimisen olevan jokseenkin viihdyttävää ajanvietettä.
Eipä aikaakaan kun antaumuksella olematonta leikkivät Spyro tiedostettiin jälleen tämän yrityksistä huolimatta Ippukin ilmeisesti päättäessä että natiainen selvästikin tarvitsi ryypyn rauhoittamaan hermojaan ja lykkäsi epämääräiseltä haiskahtavan viininassakkansa tämän nenän alle. Poika hätkähti hiukan yllättyneenä, mutta ei tuntunut erityisemmin innostuvan asiasta vaan nyrpisti pian mielenosoituksellisesti nenäänsä ja liikahti pään pudistuksen keralla kauemmas. "Ehh? No hyi, enkä! Se haisee ja maistuu kamalalle!" Se ilmoitti painokkaasti irvistäen vähän lahjakkaasti jälleen kaiken hienovaraisuuden unohtaneena (ja kirvoittaen ohimennen pienen omahyväisen virnistyksen Cathrynin suunnalta) kunnes tämä tajusi asian pienellä viiveellä itsekin käyden jälleen jokseenkin vaivautuneeksi. "Ähh. Tai siis. Eh. Enemmän sulle, vai mitä?" Oikaistiin kohta laihan käden noustessa jälleen härkkimään takaraivoa kunnes harhaileva katse osui hetkeksi nuotion vierelle unohtuneeseen runneltuun kala-vainaaseen. "...ai niin! Tälle pitäis varmaan kanssa tehdä jotain. Eh, oletteko varmoja että ette halua yhtään..?" Nulikka kurotti maassa kellottavan eväkkään käteensä helpottuneena keksittyään edes jotakin tekemistä, vilkaisten kuitenkin vielä kysyvästi ympärilleen. Cathryn kohotti kuonoaan ylenkatseellisesti selvästikään suuremmin hinkumatta osingoille joten huomio kääntyi piakkoin rotan puoleen. Kaipa se ei vieläkään kaikesta hässäkästä ja taimenella viskotuksi tulemisesta huolimatta tuntenut oloaan kovinkaan luontevaksi vain alkaakseen omia koko vonkaletta jonka rial oli ilmeisesti pyytänyt noin vain. Ja kaipa se oli kohteliasta tarjota kuitenkin, vaikka eripurainen kaksikko tuntuikin jokseenkin.... eripuraiselta.
|
|
|
Post by submarine on Sept 26, 2012 13:05:41 GMT 3
Penikka ei selvästikään tajunnut tuon taivaallista suurista ja mahtavista tarinoista, ja Ippuk joutuikin tuhahtamaan vielä uudemmankin kerran tämän mitäänsanomattoman vaisulle vastaukselle. Tässä nyt vain ei arvostettu tärkeitä asioita. Eipä niin että se rottaa olisi suoranaisesti lannistanut, sillä selvästikin kyseessä oli vain muiden tietämättömyys, ei suinkaan minkäänlainen keskeinen ongelma itse jyrsijän näkemyksissä. Ei, tämä kyllä selvästi tiesi kaiken tarpeellisen (kaikesta) ja odotteli vain oikeaa hetkeä. Sittenpähän näkisivät. Ja sitä paitsi, mitä ilmeisimminkään ei kannattanut napista nulikan kanssa, kun paljon parempaakin haastetta tarjottiin. "Outous on rikkaus", Ippuk napautti varsin ykskantaan varmasti kissalle tämän huomauttaessa, ja vilkaisi sitten tätä vähintäänkin pontevaan sävyyn, lotkautellen toista korvaansa suoranaisen nokkavasti tälle. "Pneh. Mitään yrittänyt. Jos olisi, et huomaisi. Kaikki veisin. Mutta ei kannata. Ei mitään hyvää tuolla", jyrsijä töksäytti sitten, osoittaen ohimennen ja epämääräisesti katin laukkua, kuin olisi jo suonut tarkistaa sen sisällön ja todeta kaikin puolin kelpaamattomaksi parempiin käpäliin siirtämiseen. Kukaties olikin, olivathan tavarat olleet aikaisemmin varsin levällään epämääräisen ryövärin niitä tongittua. "Paljon osaan. Etkä ole kuullut yhtään. Vielä", piti vielä ohimennen vinkaista kukaties jopa pahaenteisesti. Tai ainakin pilke rottiaisen silmäkulmassa oli eittämättä sitä. Kuin tämä olisi tiennyt jotakin mitä muut eivät. Toisaalta tämä taisi tietää paljonkin sellaista mitä muut eivät tienneet - tai pystyneet edes uumoilemaan.
Olipa miten oli, herpaantui Ippukin huomio taas yhdestä tapauksesta toiseen, kun nulikka osoittautuikin äkkiä paljon kiinnostavammaksi - joskaan ei erityisen hyvässä mielessä. Ilmeisestikään tämä ei ollut mikään viinin ystävä, sillä rotan tuputtama saviastia torpattiin kuin mikäkin iljetys - järkyttävää kyllä. Perään keksittiin kyllä nopeasti hieman vähemmän nyreä selitys, mutta tämän kannasta tuskin jäi kuitenkaan erityisempiä epäselvyyksiä. Ja taas piti hieman tuhahdella paheksuvaan sävyyn. "Pneh. Ehkä hyvä. Kun noin pieni ja ruipelo ja rääpäle", Ippuk myönsi lopulta auliin ystävällisesti, vilkaisten vähävartista penikkaa tuomitsevasti ennen kuin nuuhkaisi ilmaa. "Kohta vettä ja paljon. Sopii paremmin, neh. Parempi jättää kovemmille. Ehkä kun kasvat", myötäiltiin suopeasti rotan napauttaessa ohimennen penikan varsin ruipeloa kättä kuin havainnollistaakseen, miten vaivainen tämä olikaan. Viinihän olisi voinut vaikka tappaa tämän, ei sellainen toki sopinut. Säästääkseen ja päästääkseen muut pahasta rotta kulauttikin uuden, varsin pitkän huikan itse. Oltiinpas sitä jaloja. Ilmeisestikään aihe ei ollut mieleen, sillä varsin nopeasti nulikka vaihtoi aihetta, keksien alkaa kyselemään taas kalasta, joka tälle oli viskattu. Se ei kuitenkaan tuntunut innostavan kissan lisäksi sen suuremmin rottaakaan, joka yhtälailla kohotti kuonoaan, ennen kuin sitten päästi melkeinpä säälivän vinkaisun, vilkaisten luolan perällä nököttävään tapaukseen. "Pnaa-a. Ei osaa syödä. Vaikka annetaan. Ei ihme että luuta ja nahkaa", rial päivitteli, vilkaisten sitten taas penikkaan kuin kovinkin keskittyneestä. Käpälä osoitti hyvin hitaasti ensin kalaan, ja sitten tämän suuhun. "Kala. Laita suuhun. Syö. Ruokaa", väännettiin avuliaasti rautalangasta.
Ohimennen Ippuk tuli nuuhkaisseeksi ilmaa aavistuksen vakavamman ja kiinnostuneemman oloisena. Myrsky oli nousemassa varsin ansiokkaaseen tahtiin. Ja jännityksestä päätellen rotankin aika oli lähestymässä...
|
|
|
Post by spyrre on Sept 29, 2012 18:56:15 GMT 3
"Siinä tapauksessa olisit varmaan lähes valtakunnan rikkain otus. Sääli että outous ei käy valuutasta" Cathryn heitti puolihuolimattomasti takaisin leponurkkauksestaan asettaen joutessaan jalkansa lepäämään reppunsa päälle... ihan muuten vain tietenkin, eikä missään tapauksessa rotan kaameiden tahmanäppien varalta. Ainakaan kokonaan. Korvat luimistuivat hiukan Ippukin kuitenkin paheksuessa hänen varusteensa niin ala-arvoisiksi etteivät mitenkään olisi tämän eeppisten ros-- siis voronlahjojen arvoisia, kissan päätyessä kuitenkin puuskahtamaan tälle uudestaan varsin pian. "Hyvä. Parempi pitää mielessä jatkossakin olla enää yrittämättä" huomautettiin varoittavaan sävyyn, terävän katseen keralla olennon ristiessä ohimennen reppunsa päällä lepäävät saappaansa. Aiemmat yritykset oli ilmeisesti painettu jalomielisen villaisella, mutta ensi kerralla olisi luvassa selvät tupenrapinat... siis pahemmat kuin viimeksi. Tietysti. "Olen kuullut jo aivan tarpeeksi. Sinusta irtoaa enemmän juttua kuin päihtyneestä pitkästyneestä merimiehestä" kuitattiin vielä, olkapäiden kohautuksen keralla.
Nuotion ääressä kyhjöttävä poika oli katsonut parhaaksi pysyä vaivaantuneena vaiti ja sivussa siihen saakka kunnes rial päätyi anteliaasti tarjoamaan epämääräiseltä haiskahtavaa viininassakkaa tämänkin suuntaan. Spyro ei selvästikään innostunut tarjotusta litkusta, vaan jäi pikaisesta korjausyrityksestään huolimatta seuraamaan rotan ryystämistä vaivihkaisesti nyrpistellen. Eh, aikoiko jyrsijä ryypätä koko nassakan? Sitten tiedossa vasta lennokasta tarinointia varmaan olisikin, jos rotta oli... tällainen jo selvinpäin. Mahdollisesti kissanaisen ajatukset kulkivat jopa hiukan samaa rataa olennon silmätessä myöskin taustalta hiukan itsekseen irvistäen rialin rivakkaa ryyppäystä. Juopunut rotta tästä sopasta vielä puuttuikin... Ippuk itse ei tietenkään nähnyt asiassa mitään ongelmaa, vaan päätyikin pian hetken mietittyään lopputulokseen ettei vastahakoisen rääpäleen juottaminen olisi ehkä sittenkään ollut hyvä idea. Poika ei näyttänyt suuremmin arvostavan moista huomiota ja rypisti kulmiaan, mutta hiukan yllättäen se protestoinnin sijasta laski katseensa jonnekin alaviistoon kohauttaen olkapäitään ja nakkasi yhden lattialla kellottavista puunpalasista liekkeihin. Jonkinlaista metakkaa odottanut Cathryn vilkaisi nulikkaa hiukan yllättyneenä kohottaen kulmiaan, mutta ei lopulta kommentoinut kuin mietteliäällä äännähdyksellä. Ilmeisestikään nulikkaa ei ollut kovinkaan helppoa yllyttää ryypiskelemään tuosta vain... tai sitten vastaväitteettömyys solvauksen edessä johtui jostakin muusta. Hmm.
Vaivautuneen ilmapiirin tehdessä jälleen tuloaan Spyro pyrki hyvin pian keksimään muuta ajateltavaa ja vaihtoi pikaisesti puheenaihetta silmiensä osuessa jälleen lähes unohtuneeseen taimeneen. Maassa kellottavaa eväkästä kurotettiin nälkäisesti pojan luodessa kysyvän katseen ympärilleen nähdäkseen oliko kukaan läsnäolijoista halukas osingoille, mutta vaikutti siltä että rotta päätyi vetämään tästä jälleen omanlaisiaan johtopäätöksiä saaden nulikan viimein rypistämään kulmiaan jo hiukan närkästyneempänä. "Kyllä mä tiedän miten syödään! Mä vaan--" se aloitti terävämmin, kunnes äkkiä ulkoa kuuluva suorastaan dramaattisen kärsivä vonkaisu keskeytti protestin saaden pojan hätkähtämään ja kääntämään äkkiä katseensa huolestuneena alarinteessä leviävään pöheikköön. Näkymätön, äänekäs elämöijä ei kuitenkaan selvästikään ollut tyytyväinen tähän vaan kuulutti surkealla mouruamisella suurta kärsimystään pöheikön lomasta ensimmäisten raskaiden pisaroiden jo putoillessa taivaalta. Spyro irvisti itsekseen, vilkaisi vaivautuneena seuralaisiaan kunnes mutisi ilmoille kirouksen ja alkoi vääntäytyä jaloilleen. "Ähh... mietinkin missä se on..." nulikka jupisi itsekseen luikahtaen sitten lohkareiden lomasta takaisin viileään ulkoilmaan. Kulku suuntautui äänen suuntaan alamäkeen kunnes hetken etsiskeltyään ja pöheikköä maaniteltuaan jotakin poimittiin ylös. Meteli vaikeni viimein ja poika kääntyi rapistelemaan takaisin ylös rinnettä kantaen jotakin ilmeisen tyytymätöntä sylissään viittansa alla. Cathryn oli seurannut välikohtausta jokseenkin oudoksuvasti taustalta, irvistäen nyt hiukan itsekseen, olematta ilmeisesti erityisen innostunut tästä käänteestä. Eipä aikaakaan kun Spyro luikahti takaisin suojaan asettautuen vaimeasti jupisten takaisin paikalleen nuotion ääreen vilkaistuaan ensin syystä tai toisesta hiukan varovaisesti terävähampaisia seuralaisiaan. "Ehh. Kissa inhoaa sadetta, mut se ei kauheasti tykkää teikäläisistä, niin..." mutistiin jonkinlaista vaivautunutta selityksenpuolikasta äskeisestä draamasta, joka viimeisteltiin yskähdyksellä ja olkapäiden kohautuksella. Kenenkään tuskin tarvitsi pohtia kauaakaan mistä nulikka oikein puhui, koska itse syyllinen löytyi varsin läheltä. Pari pyöreitä kiiluvia silmiä tuijotteli varsin pistävästi tämän viitanliepeiden lomasta suojan asukkaita ilmeisen pöyristyneenä siitä, että joutui jakamaan sateensuojansa muukalaisten kanssa joista toinen sattui vielä olemaan jättiläismäinen rotta. Ilmeisestikin vastahankaisia matkalaisia olikin sitten vielä yksi enemmän... Spyro puolestaan katsoi parhaaksi yskähtää uudestaan, ja jatkaa tuttua ja hyväksi todettua vaivautuneisuuttaan. No, ainakin katti oli ehtinyt suojaan vastahankaisuudestaan huolimatta juuri ajoissa, koska jostain kantautui jo ukkosen jyrähdys.
|
|