|
Post by spyrre on Jun 28, 2012 16:37:55 GMT 3
Tällä hetkellä kissaihmisellä oli melkoisia vaikeuksia päättää oliko rotta paljon typerämpi vaiko fiksumpi kuin hän oli olettanut... mutta oli tilanne mikä oli, otus oli silti ainakin varsin taitava käymään olennon hermoille. Vihreiden silmien katse mittaili tuskastuneena lähes vieressä toistaitoisena pällistelevää rottaa yrittäen päästä jonkinlaiseen lopputulokseen sen suhteen kuinka suuri osa tästä oli teatteria ja kuinka suuri osa aitoa typeryyttä kunnes lopulta puuskahti, heilautti häntäänsä niin terävästi että oli vähällä iskeä liki änkeytynyttä rialia naamaan ja kääntyi sitten ympäri. Eikö se nyt tajunnut yksinkertaistakaan puhetta? Parasta kai vain jättää talttahammas omaan arvoonsa kunnes se kyllästyisi... tai jotain. Nainen nopeutti vaivihkaa hiukan askeleitaan astellen sitten välinpitämättömästi lammikon rantaa myöten, tosin vain huomatakseen jyrsijän seuraavan perässä äärimmäisen avuliain elkein. Tämä jatkoi kuitenkin sinnikkäästi teeskentelyään ettei huomannut perässään seuraavaa sirkusta vaikka näreästi piiskaava häntä puhuikin omaa kieltään nyt kun viitan lievekään ei ollut tiellä tätä piilottamassa. Ei puhettakaan että hän olisi kuitenkaan luopunut alkuperäisistä suunnitelmistaan yhden rotan takia... Pieni laakso vaikutti edelleen varsin pätevältä leiriytymispaikalta... vaikka levon saaminen taitaisi osoittautua melkoiseksi kysymysmerkiksi jos hän ei onnistuisi hankkiutumaan turhauttavasta rotasta eroon. Jostain syystä hän tunsi kasvavaa halua vain kampata perässä toikkaroiva otus...
Hän seisahtui itsekseen jupisten tarkastelemaan hetkeksi vesihöyryistä kosteaa (ja luojan kiitos melkoisen viileää) ympäristöä tarkemmin. Rial tosin tuntui tulkitsevan tämän merkiksi että tietä, jota tämä ilmeisesti kuvitteli heidän etsineen, ei löytynyt ja päätyi lohduttelemaan kärsimätöntä kissaa moisen epäonnen johdosta... olennon tosin suuremmin arvostamatta tätä elettä. "Niinkö? No sitten sinun ei auta muu kuin juosta mahdollisimman kovaa mihin tahansa muuhun suuntaan. Kun painelet tarpeeksi kauas löydät sellaisen varmasti ennemmin tai myöhemmin" katti neuvoi kärsimättömästi piiskaten häntäänsä, viitaten sitten puolihuolimattomasti takaisin ylävirtaan. "....vaikka tuonne. Alapa mennä jo!" kehotettiin, tämän jäädessä äkkiä hetkeksi silmäilemään melkoisen oudoksuvasti putouksen suuntaan, ilmeisesti vasta nyt huomaten keskelle vesimassoja kallioon muotoillun jättimäisen naamavärkin. Kissa mittaili tätä katseellaan pää hiukan kallellaan pohtien mitä luultavimmin samoja kysymyksiä kuin kuka hyvänsä vaaralliseen seinämään askarrellun patsaan huomaavat. Melkoisen... erikoinen löytö? Kuka olisi tarpeeksi hullu hakatakseen tuollaisen teoksen keskellä ei-mitään kuohuvaan murhanhimoiseen vesiputoukseen? Katse kävi miettivänä uudestaan ja hiukan tarkemmin tutkailemassa pienen laakson maastoa etäämmältäkin kuin välittömästä läheisyydestä etsien merkkiä mahdollisista muista rakennelmista. Eikö paikka ollutkaan niin hylätty ja syrjäinen kuin hän oli olettanut?
|
|
|
Post by submarine on Jun 28, 2012 23:57:11 GMT 3
Hetken aikaa Ippuk tuijotteli kissaa, kuin olisi tosissaan harkinnut jopa tämän äkäisiä sanoja, kallistaen aavistuksen verran päätään ja siristäen silmiään kuin syvissä mietteissä. Hetken verran tämä raapi niskaansa, kallisti sitten päätään puolelta toiselle, vaihtoi aavistuksen verran painoa ja käyttäytyi muutenkin esimerkillisen mietteliäästi. Saattoi kai olla jopa mahdollista, että tämä oli tosiaan tajunnut, ettei rottaa kaivattu juuri nyt, ja tämän olisi parempi painua jonnekin muualle - melkein kuin jopa... huomaavaisena? "Nääh. Ihan hyvä tässä", ilmoitettiin lopulta, ja rotta suoristautui taas (sen verran kuin rottiaiset nyt yleisesti ottaen edes suoristautuivat) normaalimpaan asentoon ja päästi suorastaan rienaavan antaumuksellisen, peittelemättömän haukotuksen. Ohimennen otus napautti kepillä olkaansa, jääden yhä vain seurailemaan kissan touhuja kuin ei olisi edes pannut merkille tämän selvää ja varmaa raivostusta koko touhuun. Paitsi että sitten, lähestulkoon uteliaana, tämä kääntyi vilkaisemaan taas kissaa, kuin olisi mittaillut tätä ohimennen, viikset mietteliäästi tuhisten. "Et kuollut", Ippuk äkkiä vinkaisi ilmoille, kuin se olisi ollut suurikin saavutus - tai no, tässä tilanteessa se taisi ollakin. Tai siis äsken, kivillä, putouksen päällä. Sinne rotta oikeastaan kepillään osoittikin. "Mikä nimi?" tämä jatkoi tiedusteluaan, tuijotellen uteliaana ja korviaan heilauttaen toista, ennen kuin näytti harkitsevan hetken. "Jos nimeä?"
Olipa miten oli, ei laaksosta tosiaan voinut puhua ainakaan aivan kokonaan sen kuuluisan kammottavan ihmiskäden koskemattomana. Ei ihmekään, olihan paikka hyvä levähdykseen ja varmasti pidempäänkin oleskeluun, ja lieni varsin hölmöä edes kuvitella, että sen ohitse ei ennen olisi kulkenut matkalaisia - viimeistään patsaan takia, niitä kun harvemmin muodostui itsestään. Muitakin merkkejä näkyi, sillä kasvillisuuden joukossa, jo pahasti sen alle hautautuneena, saattoi vielä erottaa vanhoja, suurten putouksesta törröttävien kasvojen tapaan muotoiltuja kivipatsaita. Jonkinlaisia paasia, jotka kaikki tuntuivat kuvastavan erilaisia ihmishahmoja. Niiden kivisilmät olivat kuitenkin saaneet nähdä varmasti jo paljon, sillä aika ja maailma olivat jo jättäneet paljon jälkiään niihin. Suurin osa oli jo sammaleen peitossa, ja huono-onnisimmat olivat kaatuneet tai halkeilleet. Olipa ne sitten tehnyt kuka tahansa, mitä varten tahansa, ei niitä ollut kukaan hoitanut millään tavalla pitkään aikaan. Mitään varsinaista asumusta tai muutakaan jälkeä ihmiselämästä (tai jostakin muusta elämästä) ei kuitenkaan näkynyt, ja oikeastaan koko paikka toi mieleen enemmänkin jonkinlaisen vanhan pyhän paikan tai jotakin sellaista; uskonto oli omiaan saamaan ihmiset tekemään kaikenlaista järjetöntä, kuten louhimaan valtavia päitä henkensä uhalla jonnekin, jossa niitä ei kukaan edes nähnyt. "Naa-a. Vanha paikka, vanha haju. Vanhojen jumalien haju", rotta kissan vieressä pohdiskeli, heilutellen epämääräisesti keppiään kivipaasien suuntaan. Niiden tuimat tuijotukset eivät varsinaisesti siitä pehmentyneet.
|
|
|
Post by spyrre on Jun 29, 2012 16:36:16 GMT 3
Kuinka ollakaan, kissan epäilyt kävivät toteen ja rotta kaikesta alleviivatusta pohtimisestaan huolimatta oli joko aivan liian tyhmä (tai fiksu, miten vain) tarttuakseen naisen heittämään melkein loogiseen kehotukseen. Katti puuskahti jälleen turhautuneena, mutta ei erityisen yllättyneenä. "...äh, miten vain. Mutta katsokin että pysyt poissa jaloista tai saat vielä kyytiä" tämä jupisi ennen kuin päästi liioitellun syvän huokauksen jääden hetkeksi silmäilemään ympäristöä jokseenkin punnitsevasti kun rottakaan ei suostunut häviämään minnekään. Ikävä kyllä se ei tainnut myöskään osata kadota tuijottelunkaan johdosta, joten paras kai kääntää huomio tärkeämpiin asioihin toistaiseksi... Tämä suunnitelma tosin kärsi hiukan siitä faktasta että rial ei jaksanut olla hiljaa kovinkaan pitkään vaan avasi pian jälleen kuononsa, esittäen terävän huomionsa siitä kuinka kissa oli vielä hengissä. Nainen vilkaisi otusta kuononsa ylitse kohauttaen sitten olkapäitään kuin kyseessä ei olisi ollut kummoinenkaan temppu kaikesta siitä aiemmasta vastahankaisuudesta huolimatta. "En. Ja olin nopeampi kuin sinä" tämä päätyi ilmoittamaan puolihuolimattomasti syystä tai toisesta, heilauttaen häntäänsä kääntyen silmäilemään ympäristöä pitkäkyntiset sormet joutilaasti toisen sapelin kädensijaa naputellen. "On tietenkin. Uskaltaisin veikata samaa sinusta, ehkä" todettiin itsestäänselvästi ennen kuin nainen nyökkäsi itsekseen ja kääntyi astelemaan hiukan kauemmas lammesta kohti yhtä kasvillisuuden sekaan kaatunutta kivipaatta kuin jotain kiinnostavaa huomattuaan.
Tuimasti sammalen lomasta tuijottelevat kiviset silmät eivät näyttäneet suuremmin hetkauttavan kissaa, vaikka tämä lähestyikin patsasta aavistuksen varovaisesti ennen kuin seisahtui tämän viereen silmäilemään kapistusta punnitsevasti. Katse etsiskeli kivestä mahdollisesti epäilyttäviä merkintöjä tai muita piirteitä, mutta todettuaan että tämä käyttäytyi kuten vanhan kivenmurikan kuuluikin, siis makasi paikallaan mitään tekemättä ja sammaloitui, olento hymähti tyytyväisenä tönäisten vielä ilmestystä jalallaan ennen kuin laski reppunsa maahan tämän tuntumaan. "Kiviä ne ovat niinkuin kaikki muutkin" kissa kommentoi laimeasti katomasta kieltätyvän rotan pohdiskeluun, istuen suurempia ujostelematta patsaan reunalle pukemaan saappaitaan takaisin jalkaansa. "Mitä sinä mistään jumalista edes tiedät" tämä tokaisi ohimennen ilmeisesti olematta erityisen vaikuttunut, tosin nuuhkaisten ohimennen ympäristöä tarkemmin itsekin vaikka ei varsinaisesti olettanut löytävänsä mitään. Niin kauan kuin paikka oli täynnä vain ikivanhoja patsaita ilman minkäänlaista merkkiä asutuksesta tai vierailijoista, hän ei ollut erityisen huolissaan. Kuten sanottu, uskonto sai ihmiset tekemään kummallisia asioita, mutta kunhan itse uskojat katosivat jäljelle jäivät vain rauniot ja muutama vanha muotoiltu kivi. Ei mitään sen kummempaa... minne paikan aikoinaan rakentaneet henkilöt sitten ikinä olivatkaan kadonneet, sekin oli selvästi tapahtunut jo hyvin kauan aikaa sitten.
|
|
|
Post by submarine on Jun 29, 2012 19:06:43 GMT 3
Jos Ippuk mitenkään erityisemmin antoi arvoa kissan uhitteluille siitä, mitä seuraisi tielle tulemisesta, ei tämä ainakaan sitä millään tavoin osoittanut - oikeastaan päinvastoin; saattoi hyvinkin olla, että rotan hiljainen (vaan ei niin hiljainen etteikö kissa olisi sitä kuullut) tuhahduksen ja vihellyksen välimuoto kertoi aivan omaa tarinaansa tämän suhtautumisesta moiseen. Rottiainen teki pienen pyörähdyksen ympäri, ennen kuin keskittyi taas siihen mitä kissa tarkalleen ottaen teki ja touhusi. Pakko kaiketi myöntää ainakin se, että päivästä oli tullut huomattavasti mielenkiintoisempi kuin se oli aikaisemmin ollut, olkoonkin että tällä otuksella ei selvästikään ollut pienintäkään halua leikkiä mukana. Mutta oikeastaan loppujen lopuksi, se kaiketi teki koko tilanteesta vain mielenkiintoisemman. Vaikka otus selvästi olikin vähän murhanhimoinen ja hullu. Mutta sellaisista nyt aina selvisi, etenkin kun eivät peitelleet verenhimoisuuttaan yhtään mitenkään.
Olipa miten oli, päätyi Ippuk keppi olallaan tuijottelemaan samoja patsaita kuin kissakin. Tämä oikeastaan tuntui jopa nuuhkivan ilmaa kokeilevasti tueksi sanoilleen jumalten hajusta, tai jotakin sellaista. Ohimennen rotta tosin kallisti päätään vastauksena kissan selvälle nihkeydelle paitsi tätä, niin myös jumalia ja sen sellaista kohtaan. Outo otus, eittämättä. Jollain se oli selvinnyt, vaikka olikin selvästi riidanhaluinen ja rienaava. Kukaties tuurilla. Tai tyhmyydellä, sekin oli varsin vahva voima, kun oli vain tarpeeksi paksukalloinen. Tietämättömyys, jo itsessäänkin, suojasi monenlaiselta. Tai jotakin. Ei rotta rehellisesti tiennyt, mutta eipä kissa silti fiksu ollut. "Möh", rottiainen kommentoi, istahtaessaan ilman minkäänlaista varausta melkoisen lähelle saappaita jalkaansa sovittelevaa kissaa, naputellen pohdiskelevan oloisesti kepillään maata. Sitten se nojasi taaksepäin siinä määrin, että tuijotteli oikeastaan takanaan kohoavaa kivipaatta, yhä varsin mietteliäästi. "Jumalat... eh. Jumalia kaikkialla. Odottavat vain huomiota. Uskoa. Jotakin. Tekosyitä", Ippuk pohdiskeli ääneen, ennen kuin vilkaisi taas kissaan. "Paras pysyä erossa. Muttei... loukata", lisättiin varsin merkitsevästi. Ja sitten, varoittamatta, rotta kohotti keppinsä melkoisen napakasti ja tökkäsi sen kissan naaman eteen, niin että oli vähällä tulla huitaisseeksi sitä kuonoon. "Ja hitaampi. Olit hitaampi", tämä tokaisi, kepin heilahdellessa varsin ponnekkaasti.
|
|
|
Post by spyrre on Jun 29, 2012 21:59:46 GMT 3
Kuten odotettua, kissa ei varsinaisesti tuntunut ilahtuvan siitäkään että rotta pyrki istumaan tuskastuttavan lähelle (varmasti kiusallaan) mutta jatkoi kuitenkin vain korviaan luimistaen saappaiden nyörien kiinnittämistä kuin ei olisi huomannutkaan. Tosin pienenä yllätyksenä tämä päätyi hetken kuluttua kommentoimaan jupinaa johon kissaihminen ei ollut odottanutkaan järkevää vastausta pakottaen olennon silmäämään rialin suuntaan häivähdyksen uteliaana. "Älä ole typerä. Vaikka jossain joku sellainen asustelisikin, suurin osa on kuitenkin sepitettyä hölynpölyä. Olisin varmasti törmännyt jo moneen sellaiseen tahtoisin tai en jos niitä olisi niin paljon joka nurkan takana" nainen puuskahti solmien saappaansa ja tarttuen sitten toiseen. "...ellei niitä kiinnosta yhtä vähän kuin minuakin. Keskittyköön omiin asioihinsa kuten minä omiini" viimeisteltiin samalla kun sormet nyörittivät viimeistä saapasta, kunnes rotta keksi äkkiä huitaista yllättäen kepakkonsa lähes kissaihmisen kuonolle. Olento hätkähti hiukan, mutta luimisti pian korviaan mulkaisten hosuvaa rottaa jokseenkin aiempaa hiukan äreämpänä.
"Pidä se kapine pois naamaltani tai siitä tulee polttopuuta" tämä napautti tuskastuneesti huitaisten puolihuolimattomasti keppiä kauemmas ennen kuin nykäisi väkertämänsä solmun loppuun. "...ja tietenkin olin. Oma syysi kun et jäänyt katsomaan. Huono häviäjä, hmm?" Syystä tai toisesta äänensävyssä häivähti hitunen tyytyväisyyttä jota ei olisi olettanut keneltäkään joka oli juuri kivenkovaa kieltäytynyt ottamasta edes osaa koko touhuun.
|
|
|
Post by submarine on Jun 30, 2012 0:32:23 GMT 3
Ippuk naksautti varsin paheksuvaan sävyyn kieltään, kun kissa soi heittää ilmoille kaikkea muuta kuin imartelevat mielipiteensä jumalista ja sen sellaisesta. Huonoa onnea ja typeryyttä, vähintäänkin. Ei niistä pitää tarvinnut, tai kumarrella pitänyt (tai edes kannattanut), mutta tällainen suoranainen kuonon kohottelu ja hännällä huitominen meni jo hieman vaaralliseksi. Etenkin kun kyse ei ollut edes mistään ihmisten yleisesti viskomista jumalista, jotka olivat aivan liian tärkeitä ja mitättömiä (puhumattakaan mahtavasta ja vaivaisesta), että niille olisi tarvinnut lotkauttaa korvaansakaan. Ei, nyt oli kyse oikeista jumalista, ja se sai rotan jopa aavistuksen kiusaantuneeksi ja jännittyneeksi. "Möh. Ja... millainen on jumala? Jos tiedät ettet koskaan nähnyt" rotta kuittasi kissalle varsin suoraan ja mielipidettään peittelemättä. "Ehkä jo törmännyt. Ehkä törmäät. Pian", lisättiin, samalla kun rotta punnitsi taas keppiään käpälässään kissan naaman edessä ja pyöräytti sitä taas mietteliäänä, vilkaisten uudelleen patsaaseen takanaan. "Ei samoja sääntöjä. Ei samaa... ajattelua. Tai maailmaa. Kaikkia ei näe. Joitain ei huomaa. Mutta aina kaikkialla", rottiainen pohdiskeli, vilkaisten taas rienaavan kissan suuntaan. Tämä naksautti kieltään uudelleen, melkein kuin olankohautuksellisesti. "Ei syytä härnätä. Turhaa riesaa. Sopu ei maksa mitään, neh."
Hetken aikaa rotta näytti suorastaan syventyvän pohdiskelemaan jotain, ennen kuin vieressä nököttävän kissan äkillinen ja ärhäkkä napautus (ja huitaisu) kepin suhteen sai tämän havahtumaan, kuin ei olisi edes aivan enää muistanut koko kapistustaan. Varsin hätäisesti, suorastaan kauhistuneen oloisena tämä vetäisi en itselleen, puristaen sitä äkkiä kaksin käpälin itseään vasten kuin rakasta ystäväänsä, jota oli juuri uhattu kuolemalla. Hetken verran rotan viikset tutisivat varsin pelokkaasti tämän tuijotellessa kissaa uudessa, kauhistuneessa valossa. "Sitten... sitten..." rottiainen tapaili, kuin olisi ollut liian kauhistunut keppinsä kohtalosta muistaakseen enää edes sanoja. "Sitten... pitää ottaa uusi", tämä kuitenkin lopetti, taas varsin huolettomaan sävyyn, ja viskasi kepakkonsa ilmaan. Se pyörähti kahdesti varsin näppärästi, ennen kuin otus nappasi siitä kiinni uudelleen ja tuki maata vasten, naksauttaen huvittuneena kieltään. "Ja näh. Jos nopeampi, niin miten minä ensin täällä?" tämä totesi vielä, vilkaisten varsin merkitsevästi järven toisella puolella yhä roikkuvaan köyteensä - tai sinne päin, tosiasiassa rotta ei erottanut sitä millään. "Helposti, turvallisesti, nopeasti. Fiksua", jyrsijä vinkaisi varsin itseriittoisesti, vilkaisten sitten taas varsin piruileva pilke pikimustissa silmissään kissan suuntaan.
"Neh?" kuului melkeinpä kysäisevä äännähdys, kun rotta töytäisi kevyesti käpälällä vieressä nököttävää kissaa, kuin saadakseen tähän enemmän eloa.
|
|
|
Post by spyrre on Jun 30, 2012 15:59:09 GMT 3
Kissan kurkusta karkasi pieni, epämääräinen naurahdus. "Luulen, että jos olisin törmännyt sellaiseen, olisin kyllä huomannut. Tai jos en, sitäkään ei sitten sattunut kiinnostamaan joten sillä ei oikeastaan ole väliä" tämä totesi kohauttaen olkapäitään. "Olen vain väsynyt matkalainen pysähtymässä hetkeksi, ei minulla ole aikomustakaan pistää nokkaani kenenkään jumalallisiin askareisiin tai sellaista. Älä sinä siitä huoli." Olento ei selvästikään perustanut jumaluuksista tai uskonnoista rotan varoitteluista huolimatta, solmi vain rauhassa saappaitaan kivipaaden reunalla, vaikuttaen uhkaavasti siltä että saattoi varsin hyvin suunnitella jäävänsäkin tämän tuntumaan. "...ja jos tässä joku on riesa, niin se en kyllä ole minä" lisättiin vielä ennen kuin nainen tuntui viimein hermostuvan jyrsijän huitelemasta kepistä tyrkäten mokoman pois naamansa tuntumasta, mokoman viattoman kepakon olemassaoloa julmasti uhkaavan napautuksen keralla. Rotan suunnatonta järkytystä tämän kauhean uhkauksen johdosta vilkaistiin jokseenkin tyytyväisesti ohimennen omien touhujensa lomasta kunnes otuksen kauhistus hiipui nopeasti ja mokoma tuntui unohtavan koko asian kepin viuhtoessa jälleen jokseenkin innokkaasti ilman halki. Kissa pyöräytti silmiään päästäen tuskastuneen puuskahduksen.
"Hyvä, teepä niin, saanpahan lisää poltettavaa. Etsipä vielä kunnolla polttopuuta samalla vaivalla" tämä kuittasi julmana aikomuksenaan ilmeisesti tunkea nuotioon jokaikinen nykyisen kepakon seuraajakin jonka saisi käsiinsä ilman suurempia tunnontuskia... tosin ainakaan vielä kattia ei tuntunut kiinnostavan alkaa suorastaan hapuilla karahkaa itselleen niin kauan kuin mokomaa ei suorastaan tuputettu hänen naamalleen. Rotan seuraava määrätietoinen julistus äskeisen kyseenalaisen koitoksen lopputuloksesta puolestaan sai jälleen hiukan terävän vilkaisun vihreistä silmistä. "Sitä ei tietenkään lasketa, menit lyhyempää reittiä ja käytit apuvälineitä. Et voi verrata nopeutta sen perusteella, kai nyt sen verran tajuat" nainen oikaisi, huitaisten ohimennen tuuppivan rotan suuntaan kuin olisi hätistänyt kärpästä, ilmeisesti kuitenkaan yrittämättäkään osua otukseen. "Huijasit, otit etumatkaa. Jos reitti olisi ollut sama niin olisin varmasti ollut nopeampi, tuhlaisit siihen köytesi tai et. Hyvä köysikin käy kalliiksi pidemmän päälle, katsos." Argumenttia alleviivattiin pienellä pään nyökkäyksellä ja merkitsevällä silmäyksellä orpona kallionkielekkeeltä riippuvan köysiparan suuntaan kunnes kissa nousi laiskasti jaloilleen venytellen hiukan ilmeisen tyytyväisenä omaan perusteluunsa.
Siinä kaiken mualla kissaihminen tuntui tarkastelleen paikkaa suojaisten kivipaasien kupeessa eikä näyttänyt aikovan muuttaa suunntelmiaan rialin varoittavista jumaluus-pohdiskeluista huolimatta. Sen sijaan tämä kurottautui etsiskelemään jälleen vesileiliään laukustaan kaavaillen täyttävänsä vesivarantonsa, mutta päätyikin lopulta rottaa ohimennen vilkaistuaan poimimaan nuhruisen reppunsa kokonaan mukaansa ennen kuin saapastelisi lammen rannalle kai arvellen otuksen päätyvän muuten rähmimään tavaroitaan jos sille kääntäisi selkänsä.
|
|
|
Post by submarine on Jun 30, 2012 21:38:17 GMT 3
Ippuk naksautti taas kieltään kissan väittäessä ahkerasti ja antaumuksella vastaan enemmän tai vähemmän kaikessa. Tämä väisti varsin vaivatta epämääräisen huitaisun, jonka tuskin oli edes määrä osua mihinkään, ja napautti varsin pontevasti keppiään maata vasten, ennen kuin nojautui taaksepäin tuijottelemaan kissaa suorastaan itseriittoisesti. "Paljon sanoja. Paljon on", rotta myönsi nyökytellen, kuin se olisikin ollut aivan kaikki mistä tämä edes piittasi - tai millä nyt oli arvoa tässä napinassa. Sitten tämä napautti taas keppiään maata vasten ja nosti sen raapiakseen päätään. "Mutta tietysti lyhyempi nopeampi! Siksi sitä pitkin, nopeammin. Otin nopeamman, olin nopeampi", rotta totesi varsin pontevaan sävyyn, naputellen kalloaan kepillään lähestulkoon huvittuneesti. Selvästi tässä oli nyt kyseessä täydellinen ja aukoton logiikka, johon kissalla ei ollut minkäänlaista sanottavaa - tai siis ainakaan mikään, mille lotkautettaisiin puolta korvaakaan. Hetken verran rottiainen näytti tyytyvän olemaan, ihme ja kumma, jopa hiljaa, kuin ei olisi jostain järkyttävästä syystä enää keksinyt sanottavaa. Mutta sitten, kuitenkin, se päästi äkkiä äännähdyksen, jota olisi voinut väittää jopa jonkinlaiseksi oivallukseksi. Jyrsijä jäi taas nallottamaan kattia, tällä kertaa kuin tällä olisi ollut paljonkin jotakin tärkeää sanottavanaan. "Naa-a. Huijasin. Ja etumatkaa. Kilpailuko se oli? Vaikka... sanoit ettet sellaisia? Mutta kuitenkin? Vaikka et? Vaikka sittenkin?" rotta eritteli äkkiä varsin pontevasti, pyöritellen keppiään kuin olisi laskenut jotakin äärimmäisen vaikeaa toimitusta. Koska selvästihän tässä oli nyt mahdoton yhtälö, kun kissamainen tapaus niin hanakasti arvosteli äskeisen reiluutta ja julisti itseään paremmaksi, vaikka olikin aikaisemmin pyhästi vannonut ettei ollut lähdössä sellaiseen ollenkaan. Ja kiusallisen painostava hiljaisuus saikin sitten kertoa tälle kaiken lopun siitä, mitä rotta tarkalleen ottaen tässä tavoitteli.
Olipa miten oli, seuraili Ippuk vierestä, kun kissa nousi seisomaan ja kaivoi esiin vesileilin, ilmeisestikin aikoen täyttää sen tai jotakin. Sitten tämä kuitenkin harkitsi hetken, ja otti oikeastaan koko reppunsa mukaansa - eikä tarvinnut pohtia kovinkaan kauaa, miksi. "Voin tutk... eikun tonk... eikun var... eikun vahtia!" rotta vinkaisi tarkkaan lasketulla innostuksella ja vähintäänkin piruilevalla ja eittämättä tarkoituksellisella korjailulla, naksauttaen sitten kuitenkin vain kieltään muka kovinkin paheksuvasti, kun kissa mitä varmimmin siitä huolimattakin lähti raahaamaan reppuaan kohti järveä. Kiittämättömyys oli maailman palkka; näin kauniisti tarjottiin apua ja silti kyräiltiin. "Möh", rotta ilmoitti, ennen kuin venytteli ja nousi itsekin huomattavasti rennompana ylös. Tämä talsi kissan perään kaikessa rauhassa, mutta ei ennen kuin oli jättänyt mahdollisimman näkyvästi ja huolimattomasti oman säkkinsä lojumaan.
"Älä kaikkea. Jätä muillekin", Ippuk vinkaisi selkäänsä kepillä rapsutellessaan samalla, kun tuijotteli kissan toimia.
|
|
|
Post by spyrre on Jul 2, 2012 16:07:58 GMT 3
"Ei, vaan silloin reitti vain on lyhyempi, se ei tarkoita että... äh, hitot. Et nyt vain tajua koko asiaa, ethän?" Kissa aloitti tuskastuneena kun rial ei tuntunut vieläkään sisäistävän sitä selkeää faktaa kuinka asioiden oli tarkoitus toimia (ja sitä että otus oli huijannut ja ollut silti periaatteessa hitaampi) kunnes viimeisteli argumentin dramaattisella huokauksella ja nousi venytellen jaloilleen. Rotta ei nyt vain tajunnut mistä oli kyse... tai tietenkään se ei tajunnut, muutenhan se olisi vain joutunut myöntämään hävinneensä! Nainen nyökkäsi tyytyväisenä itsekseen, kunnes hetkeksi hiljaiseksi unohtunut jyrsijä soi jälleen avata kuononsa. Mustat repaleiset korvat painuivat hiukan luimuun ja häntä heilahti puolelta toiselle olennon vilkaistessa vaivautuneena alaviistossa vetelehtivää rottaa kunnes silmänräpäyksen emmittyään kohautti olkapäitään ja päästi alleviivatun, hampaat paljastavan haukotuksen. "Älä hölmöile, ei tietenkään. Mutta oli tai ei, ei se silti oikeastaan vaikuta siihen että olin kuitenkin nopeampi kuin sinä" kuitattiin puolihuolimattomasti kuin koko voitto (vaikka kilpailun vuoksi tätä ei oltu kuitenkaan tietenkään suoritettu) olisi ollut silkka vahinko. "....vaikka samapa tuo" olento lopetti rialin hölmöön inttämiseen kyllästyneeseen sävyyn ja kumartui olkapäitään kohauttaen penkomaan reppunsa sisältöä, tosin luoden rottaan ohimennen varsin epäluuloisen vilkaisun.
Kissa ei piilotellut tällä hetkellä epäilyksiään paljoakaan, joka selvästikin iski rotankin tietoisuuteen kirvoittaen tästä varsin innokkaan avuliaan vikinän. Moinen töksähtelevä, epämääräinen "tarjous" ryöstää rehellisesti kaikki ja tuhkatkin pesästä (jos sellainen siis olisi ollut) ei varsinaisesti vakuuttanut kattia tippaakaan vaan pisteliäästi jyrsijää mulkaistuaan tämä päätti varmuuden vuoksi pitää reppunsa tiukasti näköpiirissään. "Pidä vain ne käpäläsi itselläsi jos haluat pitää ne" ilmoitettiin määrätietoisesti olkapään ylitse pettyneen (tai ennemminkin näsäviisaan) rotan suuntaan kissaihmisen astellessa veden äärelle. Syystä tai toisesta tämä varmisti vielä vilkaisulla missä rotta oli ennen kuin kumartui täyttämään leiliä korvansa kuitenkin rialin touhuja liikkeillään seuraten. "Et sinä näin paljoa tarvitse, vaikka kunnon kylpy ei sinulle pahaa tekisikään. Ikävä kyllä siihen tämä lammikkoparka tuskin riittäisi" tämä vastasi vaikuttavaa itsehillinnänpuutetta (tai piittaamattomuutta moisesta pikkuseikasta) osoittaen pulloa täyttäessään kunnes hymähti itsekseen ja suoristautui silmäilemään vesistöä hiukan tarkemmin ilmeisesti oikeastaan edes uhraamatta suuremmin ajauksiaan rialille viskomaansa kommenttiin. Laakso oli rehevä ja mukavan viileä sekä vesi näytti lupaavalta... mahtaisikohan matalahkossa virrassa näin lähellä putousta asustella mahdollista sapuskaa?
"...et sattunut näkemään kaloja siellä joessa keikkuessasi? Tai sitä aikaisemmin?" Tämä tiedusteli hetken kuluttua hiukan puolihuolimattomasti päätään kuitenkaan kääntämättä ja leukaansa mietteliäästi raaputellen. "Kuivaliha alkaa jo hiljakseen tympiä..."
|
|
|
Post by submarine on Jul 2, 2012 20:43:42 GMT 3
Ippuk seuraili vierestä varsin kepeästi ja huolettoman oloisesti kun kissa täytti vesileiliään ja häsväsi rannan tuntumassa, tekemättä itse oikeastaan varsinaisesti mitään erityisen tähdellistä. Totta puhuen rotalla ei ollut hajuakaan miksi toinen tuputti vettä astiaan eltaantumaan vaikka aikoi nähtävästi leiriintyä kuitenkin järven viereen joksikin aikaa. Kukaties tämä pelkäsi että järvi kuivuisi yön aikana tai jotakin sellaista. Otapa nyt tällaisen otuksen ajatuksista selvää. Rottiainen niiskaisi jokseenkin määrittelemättömään sävyyn vastaukseksi kissan naljailuille kylvystä sun muusta, ja kohotti sitten hälläväliä-tyylin mietteliäänä keppinsä tutkittavaksi. "Naa-a. Ei vedessä pestä. Kielellä pestään", rotta tokaisi jokseenkin skeptisenä koko kylpyjupinalle, ennen kuin vilkaisi kissaa aavistuksen kierommin. "Ja äsken uin. Ja aikaisemmin siinä, ihan siinä, uitin jalkoja. Ja tein tarpeet", rotta lisäsi hetken perästä, puolittain välinpitämättömänä ja puolittain melkein kuin ylpeään sävyyn, vilkuillen kissan reaktioita odotellen - paitsi tietysti jos tämä sattuisi vilkaisemaan kohti. Silloin rotta olisi ilman muuta kiinnostunut aivan kaikesta muusta.
Joka tapauksessa, kun kissa otti jopa aavistuksen vähemmän nälvivän aiheen puheeksi, vaikutti Ippukkin äkkiä huomattavasti valmiimmalta jopa keskustelemaan tosissaan - tai ainakin vastaamaan ilman suoranaista piruilua, mikä taisi sekin olla jo aivan tarpeeksi tässä kohtaa. Ja oikeastaan, vastaus sai rotan selvästikin jopa pohtimaan jotakin, jota tämä ei ollut suuremmin miettinyt aikaisemmin. "Ehh... ei. Ei kalaa. Ei yhtään. Ehkä joessa, mutta ei täällä", rotta pohdiskeli, raapien aavistuksen kiusaantuneen oloisesti niskaansa kepillään, ennen kuin vilkaisi ympärilleen. Samalla tämä heilautteli korviaan, kuin olisi epätoivoisesti yrittänyt kuulla jotakin vesiputouksen jylyn ylitse. Ongelma ei oikeastaan tosin tainnut olla se mitä tämä kuuli, vaan se mitä ei. "Eikä... muutakaan. Ei lintuja, ei mitään. Jossain kaikki. Ei täällä", rottiainen jatkoi, vaikuttaen olevan oikeastaan jokseenkin hämillään itsekin, kuten olikin. Vaikka vesiputous vieressä pitikin melkoisesti ääntä, korviin ei kantautunut oikeastaan minkäänlaisia elämänmerkkejä. Kuin ne kaikki olisivat kadonneet johonkin - tai sitten vältelleet paikkaa aivan itsekseen. Vähintäänkin epätavallista, ja kukaties huolestuttavaakin. "Vähemmän häiriöitä", tokaistiin hetken perästä jonakin epämääräisenä yrityksenä olla murehtimatta liikaa tapauksesta, ennen kuin rotta tepasteli varsin viattoman oloisesti kissan viereen, istahti ja laski jalkansa veteen aivan vedentäyttöpuuhien vieressä. Vähintäänkin harkitun mitään tajuamattomasti.
|
|
|
Post by spyrre on Jul 3, 2012 15:14:19 GMT 3
"No, sellainen pieni pulahdus ei selvästi auttanut tippaakaan. Haiset vain vielä enemmän märältä rotalta" kissa pohdiskeli pullontäytön ohessa, tosin vilkaisten jälleen vieressä vetelehtivää rialia tämän julistaessa viattomasti mitä kaikkea epähygieenistä oli toimittanut lammikkoraukan vedessä. "Juomaveteen? Ei pitäisi olla yllättynyt" tämä paheksui tuhahduksen keralla mutta huomattavasti vähemmän järkyttyneenä kuin olisi voinut odottaa, mikä saattoi kieliä siitä ettei tämä ottanut talttahampaan uhoa kovinkaan vakavasti. Ehkä. "Onneksi tässä virtaa hyvin sitten." Katti kohautti olkapäitään silmäten kuitenkin kaikesta huolimatta vettä vaivihkaisen epäluuloisesti kunnes todettuaan että ei ainakaan nähnyt mitään epäilyttävää tämä suoristautui hiukan silmäillen putouksesta leviävää vesistöä muutenkin tarkemmin. Puolitoiveikkaat pohdinnat kaloista tosin johtivat pettymykseen ainakin jos rotan vastausta oli uskominen, tämän todetessa ettei ollut nähnyt ainuttakaan eväkästä koko lätäkössä... tai oikeastaan minkäänlaista muutakaan elämää pienessä laaksossa. Kissaihminen hymähti pettyneenä vaikkakin aavistuksen skeptisenä ollen hiukan kahden vaiheilla kuinka vakavasti ottaa rotan ilmoittama havainto (no, otus kuulosti olevan vaihteeksi vakavissaan, mutta kai kyse oli enemmänkin siitä ettei nainen välttämättä luottanut tämän arvioon kuin että olisi epäillyt tämän varsinaisesti valehtelevan) mutta huomautus koko laakson hiljaisuudesta sai tämän höristämään itsekin korviaan äkkiä huomattavasti vakavampana. Repaleiset korvalehdet kääntyilivät hetken puolelta toiselle olennon etsiskellessä katseellaankin edes jonkinlaista pikkueläimistä johtuvaa liikettä, rypistäen sitten hiukan huolestuneena kulmiaan todettuaan ettei itsekään rialin tavoin havainnut sellaista. Hmm. Tämä alkoi kieltämättä mennä hiukan enemmänkin epäilyttäväksi... Ainahan ympärillä oli edes jonkinlaista lintua tai pikkuelukkaa... lähes missä hyvänsä liikkuikin. Katse harhaili ohimennen silmäilemään punnitsevasti kohisevasta putouksesta törröttäviä kivisiä kasvoja kunnes olento pudisti itsekseen päätään ja käänsi huomionsa takaisin lampeen. Äh, tuskin tällä oli mitään tekemistä näiden patsaankuvatusten kanssa... selitys oli luultavasti jossain muualla, huomattavasti konkreettisemmassa asiassa.
"Hm. Outoa." Kissa pohdiskeli lähinnä itsekseen kuin varsinaisesti vastausta odottaen ja hymähti ohimennen rialin kommentille mukavan häiriöttömästä laaksosta. Olento itse ei ollut oikein varma mitä mieltä asiasta olisi ollut. Vettä silmäiltiin vielä tovin verran ennen kuin tämä katsahti pitelemäänsä leiliin pyyhkäisten leukaansa jälleen mietteliäästi. Rotta näkyi hivutautuvan viattomasti liottamaan koipiaan aivan viereen saaden naisen harkitsemaan hetken aikaa leilinsä tyhjentämistä tämän niskaan, aivan vain koska tämä tuntui suorastaan kerjäävän sitä. "Joitko tästä aikaisemmin? Täällä alhaalla?" Tämä kysyikin yllättäen sen sijaan, luoden varsin arvioivan katseen rottaan kunnes kohotti leiliään nuuhkaisten muutaman kerran tämän sisältöä vilkaisten rialia uudestaan silmäkulmastaan aivan kuin olisi tahtonut nähdä tapahtuiko jotakin. Vesi juoksi ylhäältä eikä loppujen lopuksi näyttänyt ihmeelliseltä, mutta... kuka tiesi, ehkä lammessa oli jotain vikaa? Se saattaisi selittää täydellisen eläinten puutteen muuten näin rehevässä ja otollisessa ympäristössä... tai ainakin se oli järkevin selitys minkä kissa näin äkkiseltään keksi. Tuskin rottakaan olisi vedessärypemisellään onnistunut murhaamaan koko laakson elämää näin nopeasti, oli tämä kuinka likainen otus tahansa.... ja olisihan moisesta tragediasta jäänyt ainakin vino pino raatoja. Tai jotain.
|
|
|
Post by submarine on Jul 4, 2012 0:18:35 GMT 3
Ippuk uitti varpaitaan sillä aikaa, kun kissa vieressä näytti pohdiskelevan asioita varsin tarkkaan. Kukaties se oli fiksuakin, sillä nyt kun tarkemmin mietti, oli tapaus oikeastaan varsin outo. Toki joskus eläimiä oli vähemmän jossakin, ja toki ne yleensä pysyttelivät piilossa, mutta koko laaksossa ei tuntunut olevan minkäänlaisia elämänmerkkejä oikeastaan mistään. Ei edes lintuja puissa, ei vaikka paikka oli varsin otollista aluetta ja aivan varmasti kaikki lähitienoon elävä olisi nyt vähintäänkin toisinaan käynyt siellä. Tai niin rotta ainakin asian näki. Aavistuksen hämillään tilanteesta tämä heilautti toista korvaansa ja nosti jalkansa vedestä, kuin lammesta olisikin äkkiä koska tahansa voinut iskeä jokin epäilyttävä päälle. Tuskin, mutta kukaties parempi olla siltikään kokeilematta onneaan - tai siis jalkojensa onnea. "Ehh... vähän? Ehkä?" rotta vastasi hetken verran kissaa tuijoteltuaan, kun tämä äkkiä tiedusteli vedestä ja sen juomisesta - tai juomattomuudesta. Ei tämä oikeastaan varsinaisesti pitänyt lukua siitä, missä tarkalleen oli juonut tämän virran ja lammen paikkeilla, vettä kun oli enemmän kuin tarpeeksi, mutta olihan se kaiketi todennäköistä. Kissan ääni vihjaili, että tämä ei pitänyt sitä erityisen hyvänä asiana ja pakko olikin kaiketi myöntää, että hieman moinen arvelutti - ainakin nyt siis. "Naa-a. Maistui vedeltä. Eikä mitään... outoa", rottiainen vinkaisi hetken perästä, nuuhkien kuitenkin itsekin vettä aavistuksen varautuneesti. Mutta vettä se vain oli, puhdasta ja kirkasta vettä, josta ainakaan haju tai maku eivät paljastaneet mitään outoa tai erikoista. "Ja vaikka jotain, niin ei edes lintuja", tarjottiin avuliaasti. Linnut tuskin olisivat kieltäytyneet hyvistä pesäpuista vain sen takia, että vesi lähettyvillä oli arveluttavaa.
Kun hetkeen ei tapahtunut pienestä jännityksestä huolimatta mitään ikävää (kuten että rotta olisi äkkiä pahaenteisen pahaenteettömyyden jäljiltä räjähtänyt tai kuukahtanut siihen paikkaan), päästi Ippuk jonkinlaisen epämääräisen olankohautus-vinkaisun ja kääntyi yhä istuallaan kissan puoleen. Keppi naputteli aavistuksen mietteliäästi kalloa vasten. "Eh. Ei häiriötä, ainakaan", vinkaistiin lopulta, jonkinlaisena yrityksenä keksiä edes jotain positiivista koko tapauksesta. Jos kerran eläimet karttoivat paikkaa tässä määrin, eipä tarvitsisi sitten ainakaan murehtia niistä - tai sitten se päti vain pieniin ja harmittomiin eläimiin. Olipa miten oli. "Ja sinulla isot miekat, ja kova jousi. Iso soturi", tuli rotta sitten lisänneeksi aavistuksen naljaillen perään, vilkaisten kissan kantamia aseita kuin olisi jopa aavistuksen verran halveksinut, tai ainakin saanut revittyä hupia, moisista varusteista. Ja olivathan ne tosiaan tämän oman kepin rinnalla varsin prameat - etenkin tavanomaiselle kulkijalle. "Ei kai pelota? Suurta miekkaa? Joku mörkö? Vaiko vain rottia uskallat?" tämä heitti ilmoille, ilman oikeaa haastetta, enemmänkin ilmeisesti jo melkein tavan vuoksi - olkoonkin että moinen sutkaus saattoi paljastaa hieman tämän kannasta aikaisemman suhteen. Vaikka tuskinpa se kovin yllättävää olikaan.
|
|
|
Post by spyrre on Jul 4, 2012 17:19:18 GMT 3
Kissa tarkasteli tovin hetkellisesti hiukan varautuneemmin vettä tuijottelevaa rottaa tämän myöntäessä juoneensa lammesta, mutta kun tämä ei vieläkään tuntunut kaikesta odotuksesta huolimatta tuupertuvan tai voivan edes pahoin vihreät silmät kääntyivät takaisin vesileilin suuntaan. Hölskyteltyään vesitilkkaa ensin tutkivasti puolelta toiselle olento kohautti viimein hartioitaan ja kohotti pullon huulilleen ottaen kokeilevan siemaisun jota maisteli hetken aikaa varautuneena ennen kuin viimein nielaisi. Hm... johtui laakson autius mistä hyvänsä, vesi ainakin näytti, haisi, maistui ja tuntui aivan vedeltä, eikä hetken odottelukaan tuonut esille mitään kummempia epäilyttäviä sivumakuja. Tiedä häntä, ehkä vika ei ollutkaan lammen vedessä, koska kuten rial vierestä ohimennen huomautti, tämä tuskin olisi karkottanut ainakaan alueen lintuja lukuisista rehevistä puista jotka ympäröivät vesistöä, saati sitten yleensä kaikkialla ryömiviä ja pöriseviä hyönteisiä. Häntä heilahti puolelta toiselle mietteliäästi naisen hymähtäessä uudestaan ajatuksissaan, jopa nyökäten hiukan ennen kuin silmäsi uudestaan kallion yli jylisevää vettä. "....tiedä häntä. Ehkä ne eivät pidä melusta" tämä pohti puoliääneen, tosin sävyyn joka kieli ettei tämä itsekään uskonut tätä kunnes viimein varmasti likaisten jalkojensa uittamisen lopettanut rotta keskeytti hänen ajatuksensa.
"Paitsi että sinä olet vieläkin siinä" katti kuittasi kuivasti ennen kuin talttahammas sai uuden hiukan tuskastuneen vilkaisun alkaessaan arvostella hänen aseistustaan. Pitkäkyntinen käsi kävi ohimennen koskettamassa toisen sapelin kädensijaa kuin varmistaakseen että tämä oli vielä paikallaan ennen kuin tuhahti ja kääntyi palatakseen reppuineen kivipaasien varjoon. "Ei tietenkään. Olen kyllä jo törmännyt yhteen jos toiseenkin mörköön... vaikka en moneenkaan yhtä näsäviisaaseen kuin sinä. Tai pahanhajuiseen." Nainen naurahti, haukotteli sitten liioitellun leveästi ja asettui istumaan tällä kertaa kivipaaden juurelle vilkaisten ohimennen ylös taivaalle luimistaen hiukan korviaan vieläkin kuumottavasti yllä kahisevien lehtien lomasta porottavalle auringolle. Kuumuus oli kaikeksi onneksi hellittänyt melkoisesti kun oli päästy putouksen juurelle, mutta vaikka ilma olikin kostea oli täälläkin silti kaikkea muuta kuin kylmä. Kissa vilkaisi vielä kerran varmuuden vuoksi ympärilleen ennen kuin alkoi availla reppuaan ja etsiskellä esille eväskääröään, kun nuotiolle ei ollut tarvetta tämän leiriytymisaskareet jäivät kieltämättä melko vähiin. "Miksi muuten edes seuraat minua? Oletko jopa menossa jonnekin vai käytkö vain sattumanvaraisten ohikulkijoiden hermoille aikasi kuluksi silloin kun et yritä tappaa itseäsi?" tämä kysäisi ohimennen katsettaan nostamatta sormeillessaan kangasnyssäkästä palasen kuivalihaa pureskeltavaksi.
|
|
|
Post by submarine on Jul 4, 2012 21:45:15 GMT 3
Ippuk seurasi lammen reunalta, kun kissa aavistuksen tuhahdellen nousi pystyyn ja suuntasi takaisin kivien luokse, kääntyen enemmän tai vähemmän istuallaan tämän suuntaan. Tämä naputteli taas mietteliään oloisesti kepillään itseään, kuin olisi pohtinut jotain syvällistäkin, tuijotellen toista varsin kiinteästi - olkoonkin että jokseenkin etäisesti, kuin ei olisi aivan edes nähnyt tätä mietteiltään. Se ei tosin kauaa kestänyt. "Naa-a. Ehkä oma hajusi vain peittää kaiken?" uskalsi rotta hetken perästä lopulta veikata, raaputtaen takaraivoaan kuin olisi tosissaan jopa harkinnut sitä. "Tai sitten huono kuono. Ehkä hajusta? Kissanhaju, möh. Ehkä jos turkki pois niin vähemmän sitä?" lisättiin avuliasti, samalla kun rotta teki aavistuksen kömpelön, mutta silti varsin paljonpuhuvan saksielkeen sormillaan - olipa tämä sitten oppinut saksista mistä ja miten tahansa. Eipä sillä, että rottakaan olisi vaikuttanut turhan kiinnostuneelta naljailusta turhan pitkään juuri nyt, sillä hetken perästä tämäkin nousi ylös koipiaan ravistellen ja lähti löntystelemään ilman sen suurempaa kiirettä katin ja tämän varsin vähämuotoisen leirin suuntaan - tai omien tavaroidensa suuntaan, riippuen nyt siitä, miten asiaa katsoi. Ohimennen tämä jäi hetkeksi jälleen tuijottelemaan toista, kuin olisi miettinyt jotain hyvinkin tähdellistä, mutta ainakaan sitä ei millään tavoin selvennetty tuijoteltavalle. Rottiaisen ajatukset olivat varsin pitkälti tämän omia, ja harvempi olisi varmastikaan osannut lukea tämän ilmeettömältä naamaltakaan minkäänlaisia mietteitä. Eikä tämä taaskaan nähnyt selvästikään tarpeelliseksi levitellä asiaansa, vaan pohdintatuokio oli pian taas ohi.
Kun kissa tuli kysäisseeksi ohimennen Ippukilta siitä, miksi tämä oikeastaan edes oli täällä, ja mitä tämä nyt yleisestikään ottaen teki (olkoonkin että jälkimmäinen saattoi olla enemmänkin vain vahinko), suoristautui lähellä seisoskeleva rotta täyteen (joskin yhä kissaa lyhyempään) mittaansa, melkein kuin yrittäen röyhistää rintaansa. Kukaties se olisi toiminut paremmin jos tämä olisi ollut ihmismies, eikä jokseenkin määrittelemätön rotta. Siltikin, tämä selvästi keräsi ylpeyttä ja ilmaa johonkin tärkeään. "Ippuk. Minä Ippuk. Kulkija. Menen minne kuono osoittaa, minne tuuli kuljettaa. Minne huvittaa. Kun huvittaa. Menossa kaikkialle enkä mihinkään, ja käyn kun haluan!" rotta julisti varsin ylpeän oloisesti, kohottaen keppiään kuin olisi tehnyt tärkeääkin julistusta. Se heilahteli taas jokseenkin mahtipontisesti. "Olen tässä koska merkki jatkosta. Vapaasti kuljen ja teen mitä haluan!" Sitten, julistuksen, joka taisi enemmän tai vähemmän vastata "kyllä, häsvään sinua koska huvittaa" kissan kysymykseen, jälkeen keppi äkkiä laskeutui osoittamaan enemmän tai vähemmän suoraan kissaa. Se osoitti tätä tiukasti ja vääjäämättä, värähtämättäkään, kuin luvassa olisi ollut lisää suuriakin totuuksia. "Ja nyt... haluan palan. Ruoka on loppu", viimeisteli rotta suuren ja mahtipontisen julistuksensa, osoittaen kuivalihaa, jota kissa kangasnyssäkästään veti. Tämä näytti painuvan taas melkoisesti kasaan samalla, kun otuksen vatsa vahvisti tilanteen laidan...
|
|
|
Post by spyrre on Jul 5, 2012 13:38:02 GMT 3
Jos rotan mietteliäisyys pistettiin merkille niin sitä ei kyllä ainakaan ilmaistu millään lailla... vaikka saattoi olla aivan mahdollista ettei kissa osannut tulkita rialin ilmettä sen enempää kuin suurin osa muistakaan jotka eivät olleet itsekin rottia. "Hmmh. Liian hyvä kuono, sanoisin. Muutenhan en haistaisi sinua mutta niin hyvä tuurihan minulla ei tietenkään käy" kissa kommentoi istuessaan nojaten selkänsä laiskasti viileää kiveä vasten. "Hyvä idea muuten, mutta en usko että sinun hajuusi auttaa muu kuin se että keritsemme juuri sinut. Ja ehkä upotamme parfyymiin. Jos sekään. " Tämä pohdiskeli vastaan kuitenkaan katsettaan nostamatta puuhastellen lähinnä omiaan ja päätyi varsin pian kaivelemaan nukkavierun (mutta tarkkaan aiemmin varjellun) reppunsa sisältöä rotan maleksiessa vähin äänin lähemmäs. Tästä kehittävästä ja varmasti ehdottoman kypsästä "ei kun itse haiset" -keskustelusta huolimatta olennon huomio oli jo suuntautunut lähes kokonaan muualle, vastarepliikit seurasivat toisiaan lähes vain periaatteesta. Tosin rotan reaktio ehkä melkein epähuomiossa hetken kuluttua esitettyyn kysymykseen sai naisen viimein kohottamaan hiukan päätään sekä kulmiaan dramaattisesti eteensä ilmaantuneelle poseeraavalle jyrsijälle. Tätä silmäiltiin vaiti kuivalihan pureksinnan ohessa kuin olento olisi jopa kuunnellutkin seuraten esitystä pää hiukan kallellaan hetkeen mitään sanomatta. "Jaa." Kuului litanian lopuksi jokseenkin lyhyt vastaus, kissan jäädessä suupalaansa pureskellen silmäilemään rottaa hetkeksi. "Eli siis et minnekään, ja olet täällä vain häiriköimässä kaikkia muuten vain" tämä tiivisti viimein nielaisten sapuskansa, heilauttaen laiskasti toista repaleista korvaansa ja nyökkäsi hyvin mietteliäästi kuin olisi juuri pohtimassa ja oivaltamassa vähintäänkin elämän tarkoituksen... tai jotain. Ehkä hän tavallaan olikin, tai ainakin rotan olemassaolon tarkoituksen omasta mielestään.
Seurasi lisää dramaattista heilumista ja osoittelua, joka syystä tai toisesta ei tuntunut vieläkään tekevän erityisen suurta vaikutusta katin silmäillessä yhtä puolivillaisesti alleviivaavaa kepillä hosumista kuin aikaisemminkin, ainakin siihen saakka kunnes rotta, Ippuk se oli tainnut sanoa tai jotain, julisti vaativansa osingoille niukahkosta ateriasta. "Hmm? Palan mitä?" Kysyttiin hämmentyneen silmienräpäytyksen keralla samalla kun olento lykkäsi loput lihanpalasta kitaansa jääden pureskelemaan kaikessa rauhassa. Nyt oli ilmeisesti tämän vuoro näyttää täysin viattoman mitääntajuamattomalta, eikä tämä tainnut jäädä tässä paljoakaan vähemmän lahjakkaan läpinäkyväksi kuin rialkaan... ellei kissa jopa suorittanut tätä vielä aavistuksen paremmin. Tämä korosti tilannetta vielä nojaamalla viattomasti reppuunsa, samalla kuin poimi kuin edes asiaa huomaamatta esille uuden palan lihaa. Ilmeisesti katti oli viimein pääsemässä mukaan "peliin" alun turhautumisensa jälkeen jääden vain vaiti silmäilemään rotan suuntaan kuin nähdäkseen mitä tämä tekisi seuraavaksi. Vaikutti uhkaavasti siltä että Ippukista oli muotoutumassa jonkinlainen viihdespektaakkeli, oli tämä tarkoittanut sitä tai ei.
|
|