|
Post by submarine on Jul 5, 2012 17:50:19 GMT 3
Suuret julistukset eivät varsinaisesti tuntuneet tekevän vaikutusta kissaan, mikä ei ollut loppujen lopuksi kaiketi erityisen yllättävää. Jostain syystä ne harvemmin tekivät, siitä huolimattakin että ihmiset sun muut tuntuivat useimmiten arvostavan sitä, joka piti eniten meteliä. Oikeastaan rotatkin, kun asiaa pohti. Mutta kukaties kissat olivat sitten asia erikseen, tai jotakin sellaista. Vaikka eipähän kukaan muukaan yleensä turhan paljoa näistä innostunut. Joka tapauksessa, hetken verran rotta tuijotti tuijottelevaa kissaa keppi koollaan viimeisen vaatimuksensa jäljiltä, odottaen oikeastaan edes jonkinlaista reaktiota. Kun sellainen lopulta sitten tuli, ei se ollut erityisen lupaava. Kissa näytti lopultakin päässeen sisälle tähän kaikkeen, ja teeskenteli ilmeisestikin vaihteen vuoksi tyhmää samalla, kun mutusteli varsin viattomasti vaadittua kuivalihaa. Rotta joutui vaihtamaan painoa aavistuksen verran jalalta toiselle samalla kun tuijotteli tätä itsekin pää kallellaan."Häntääsi. Pureskeltavaksi, näyttää sitkeältä ja käyttökelvottomalta muuten", tämä töksäytti hetken perästä takaisin. Täytyihän sitä nyt vähän nokittaa takaisin kun näin ansiokkaasti haastettiin. Sitten kuitenkin, varsin varoittamatta, rottiaisen keppi teki äkkiä nopean, yllättävän tarkan survaisun, kun tämä työnsi sen varoituksetta läpi eväspussista roikkuvista nyöreistä. "Tai ehkä tätä", lisättiin aavistuksen pohtivaan sävyyn, ennen kuin rotta jatkoi heilauttamalla näppärästi keppiään itseään kohti, kaavaillen kaiketi nykäisevän pussukan omistajansa sormista ja ottamalla sen omiin hoteisiinsa. Röyhkeyttä tältä tapaukselta ei selvästi ainakaan puuttunut, kun sitä vaadittiin.
|
|
|
Post by spyrre on Jul 5, 2012 22:10:44 GMT 3
Jos oli koskaan ollut varsinaisesti tekemisissä edes pienten kissaeläinten kanssa, oli tämä muka-kohteliaan pitkästynyt, mutta jokseenkin alentuneen odottava katse joka löytyi tällä hetkellä mustaturkkisen olennon kasvoilta varmastikin tuttu tämän istuskellessa pureskelemassa lihanpalaa samalla silmäillen rottaa kuin odottaen puolittaisella mielenkiinnolla tämän tekevän jotain edes etäisestä kiinnostavaa. Ruokaa ei ilmeisesti irronnutkaan niin helpolla kuin pelkästään vaatimalla, tämä sai kissan korkeintaan lotkauttamaan toista repaleista korvaansa tämän jäädessä sitten edelleen pureskellen silmäilemään rottaa kuin tällä ei olisi ollut aavistustakaan että sattui parhaillaan aterioimaan juuri sitä josta Ippuk oli kiinnostunut. Ainakin sisäisesti pettyneen pää kallellaan tuijottelevan rottiaisen repliikkiin hännän pureskelusta kattikin kallisti hiukan päätään toiseen suuntaan kunnes pudisti tätä kevyen pahoittelevasti. "Pahoittelut, mutta kun tarvitsen sitä itse" tämä totesi heilauttaen kyseistä uloketta kuin havainnollistaakseen asiaa... mutta eipä aikaakaan kun jyrsijä päätti ikävästi jo toisen kieltävän vastauksen saatuaan soveltaa hiukan oman käpälän oikeutta vastahankaisen seuralaisensa eväiden suhteen. Rotan keppi sujahti oikeastaan ihailtavan tarkasti pussia sulkevien nyörien lomasta ja hetken aikaa tämän erotti vatsansa täytteestä vain pikainen nykäisy kepistä... mutta yllättäen kiskaisu ei lopulta tuottanutkaan toivottua tulosta.
Rottaa puolittaisella mielenkiinnolla tuijotellut kissa ei ollut vieläkään liikkunut paikaltaan, mutta äkillinen kepin heilahdus kohti oli saanut varsin nopeasti terävät kynnet uppoamaan pussin kankaan lävitse kuin tämä olisi oikeastaan odottanutkin moista röyhkeää ryöstöyritystä. Perässä seurasi toinen käsi joka tarrasi myöskin pussukkaan rotan nykäistessä, kissanaisen ollessa selvästikin varsin vastahakoinen luopumaan eväistään. Korvat painuivat hiukan luimuun vihreiden silmien tuijotellessa rottaa edelleen kepin ylitse, tämän kuitenkaan sanomatta hetkeen mitään, jatkaen vain lihanpalan pureskelua. "Aika hyvä, vaikkakin aika ennalta-arvattavaa. Ja ehkä hiukan hidasta" pohdiskeltiin kuitenkin hetken kuluttua naisen pyrkiessä sitten ohimennen vetäisemään nyörin irti kepakosta ellei rotta alkaisi suorastaan kiskoa kilpaa. "Sinun olisi pitänyt odottaa että katson muualle, kai tajuat että jos olisit onnistunut minun olisi täytynyt ottaa se takaisin ja se olisi voinut olla epämiellyttävää." Tämä ojensi kuin olisi arvioinut lapsen suoritusta kohauttaen lopulta olkapäitään pettyneeseen sävyyn. Kylläpä siinä nyt taas leveiltiin puolin ja toisin. Pussia sormeiltiin mietteliäästi kunnes esiin vedettiin pala kuivalihaa joka yllättäen jopa nakattiin vähäeleisen jalomielisesti rotan suuntaan. "Parempi onni ensi kerralla, hmm? Ja jokun muun eväiden kanssa kuin minun."
|
|
|
Post by submarine on Jul 5, 2012 23:34:20 GMT 3
Aina kaikki ei mennyt juuri kuten olisi toivonut, ja nyt taisi olla yksi niistä kerroista. Kissa osoitti olevansa näppärämpi otus kuin miltä näytti, kun kepinheilautus ei kiskaissutkaan pussukkaa tämän hölmistyneistä käpälistä, vaan otus nappasi siitä tiukasti kiinni. Toki Ippuk nyt tiesi että temppu oli ollut varsin ilmeinen, ja että kuka tahansa minkään veroinen kyllä selviäisi siitä, mutta kaipa oli nyt vähän silti pitänyt katsoa, mistä kukakin oli tehty - tai ainakin josko tästä nyt liikenisi kuin liikenisikin päivän lounas. Ei moista tuuria, ikävä kyllä. Kissa tosin, kuten tämä oli olettanutkin, ei kuitenkaan tuntunut ottavan yritystä liian raskaasti - kaiketi koska se oli ollut juuri niin ilmeinen tällekin. Kukaties sitten taas toisaalta oli suurempikin yllätys, kissalle siis, että kiinni jäätyään rottiainen ei oikeastaan jäänyt vääntämään vastaan millään tavoin, vaan tuntui jopa myöntävän varsin helposti tappionsa ja vetäisevän itse keppinsä pois ilman sen suurempia yrityksiä. Niin uskomatonta kuin se olikin, jyrsijä tuntui tyytyvän hyvän häviäjän rooliin, vaikka päästikin aavistuksen lannistuneen urahduksen siinä sivussa. Tämä teki jokseenkin olankohautusta vastaavan elkeentapaisen, jota seurasi huokauksentapainen. "Naa-a. Piti yrittää", tämä vinkaista totaisi rauhalliseen sävyyn, raaputtaen taas kertaalleen niskaansa arvioivanpuoleisesti. "Parempi onni ensi kerralla. Ehkä", lisättiin hetken perästä kokeilevan pohdiskellen, kuin se olisi ollut oikeastaan kaikki mitä tästä jäi käteen - tai käpälään.
Tai ei, taisipa käpälään jäädä sittenkin hieman muutakin, kun kissa äkkiä nakkasi varsin avokätisesti kuitenkin lopulta palan kuivalihaa rotan suuntaan, kaiketi todistaen siinä sivussa että yritteliäisyys palkittiin aina lopulta. Tämä nappasi sen varsin näppärästi kiinni lennosta, oikeastaan nähtävästi nopeammin kuin ehti itsekään miettiä asiaa. Rotta tuli vilkaisseeksi kissaan melkeinpä jonkinlaisen hyvin, hyvin epämääräisen virnistyksen keralla, ennen kuin nyökkäsi ja teki varsin piruilevan, vääntämällä väännetyn kumarruksen. "Lupaan. Ensi kerralla paremmin. Jonkun muun eväille, koska sitten ovat minun", rotta myöntyi varsin hyväkäytöksisesti siitä huolimattakin että lupaili juuri parhaillaan kyllä kokeilla onneaan uudelleenkin. Sitä seurasi alas istuminen, tällä kertaa maahan kissan eteen. "Mutta. Mistä sinä sitten? Ja miksi? Tuskin yhtään sen enempää mihinkään tai johonkin?" vaihtoi rottiainen äkkiä puheenaihetta, kuin äskeistä ei olisi edes tapahtunut, samalla kun työnsi lopulta paljon melua aiheuttaneen lihanpalan suuhunsa. Keppi tämän käpälässä teki yhä jokseenkin elehtiviä liikkeitä, kuin sen olisi ollut määrä selittää jotain. "Haiset matkaajalta", lisättiin pohdiskelevansorttisesti.
|
|
|
Post by spyrre on Jul 6, 2012 16:47:39 GMT 3
Kenties sen saattoi laittaa kuuman sään sekä epämääräisen ilmapiirin piikkiin ettei kumpikaan kiistakumppaneista loppujen lopuksi tainnut olla erityisen innokas käymään suoranaiseen käsikähmään puolin ja toisin lentävistä nälvinnöistä huolimatta. Kissa oli kenties odottanutkin jonkinlaista vastahankaa tai edes protestia rialin suunnalta estäessään tämän rikolliset aikeet, tai näin otuksen liikkeitä hetkellisesti hiukan terävämmin seuraava katse kieli, mutta kun jyrsijä perääntyikin suosiolla vain hiukan pettynein elkein nainenkin rentoutui nyökäten ohimennen itsekseen kuin tyytyväisenä ennen kuin soi muutaman valitun kriittisen sanan rialin suorituksesta. Aivan yhtä röyhkeästi kuin aikaisemminkin talttahammas päätyi kuitenkin julistamaan yrittävänsä vielä uudestaan kuin tämä olisi luonnollisin asia maailmassa pakottaen kissan piilottamaan pienen esiin pyrkivän naurahduksen tuhahduksella kunnes päätyi lopulta viskaamaan peitellyn huvittuneesti palasen lihaa Ippukin suuntaan kuin palkkioksi hyvästä yrityksestä. "Sehän nähdään" ilmoitus kuitattiin laiskasti tämän pääyessä lähinnä kohauttamaan olkapäitään rotan piruilevalle kumarrukselle ennen kuin jyrsijä istui makupalaansa pureskellen. Uhkasi otus mitä uhkasi, nainen ei vaikuttanut olevan tästä erityisen huolissaan päätellen kevyestä esiin pyrkivästä huvittuneesta häivähdyksestä vaikka tämä tosin piti vieläkin ainakin puolella silmällä kyseenalaisen seuralaisensa sekä tämän omaa elämäänsä elävän kepin touhuja. Tosin tämähän taisi olla perusteltavissa aivan silkalla logiikalla.
Pian Ippuk tuntui suupalan saatuaan kuitenkin kiinnostuvan aivan muista aiheista. Kissa kohotti kulmiaan pikaiselle aiheenvaihdolle (sekä hälyttävän vähälle määrälle piruilua koko kommentissa) mutustaen hetken vaiti kuin olisi miettinyt vastaustaan. "Hmmh? Tulin tuolta ylhäältä. Ja olen menossa luultavasti tuonne." Tämä valaisi viimein, osoittaen ensin avuliaasti kalliota edessään seuraten sitten viittauksella tästä juoksevan virran reittiä joka mitä luultavimmin johtaisi pois laaksosta. Ilmeisesti tämä ei nähnyt tarpeelliseksi kertoa suunnitelmistaan tarkemmin... tai sitten katti pyrki peittelemään puolihuolimattomasti mahdollista omaa päämäärättömyyttään. "Minne tuuli kuljettaa, hmm? Tai virta." Nainen totesi naurahtaen hiukan itsekseen, mahdollisesti pönkittäen hiukan viimeisimmän teorian todennäköisyyttä. "Kuonosi on parempi kuin näyttää. Tiedä häntä, ehkä se pieni pulahdus auttoi sittenkin vähän, et taida haista enää niin pahalta" tämä soi viimein tuoda ilmoille hetken pohdiskelun jälkeen repliikin, joka olisi saattanut olla mahdollista jollakin kierolla tapaa tulkita jopa jonkinlaiseksi myönteiseksi palautteeksi. Toteamus tosin viimeisteltiin olkapäiden kohautuksella kuin kissa olisi yhtä hyvin voinut kommentoida säätä.
"...mielenkiintoista muuten, että tätä paikkaa ei näkynyt ollenkaan kartalla vaikka tämän selkeämpää maamerkkiä saisi täältä hakea. Ainostaan joki on piirretty näkyviin" lisättiin hetken kuluttua mietteliäästi olennon jäädessä jälleen hetkeksi silmäilemään putoukseen kaiverrettuja kasvoja kuin vain ohikiitävän ajatusvirran viemänä.
|
|
|
Post by submarine on Jul 7, 2012 13:02:49 GMT 3
Nähtävästi pahimmasta naljailusta ja piruilusta oli päästy yli noin nyt ainakin hetkeksi, sillä pikkuhiljaa kanssakäyminen kahden matkalaisen välillä tuntui lähestyvän sellaista (kyseenalaisen) rauhan pistettä, jota olisi voinut nimittää jopa keskusteluksi. Tai jotakin sellaista, kukaties tosiaankin keli vei vain voimat. Siltikin, Ippuk tyytyi hetken verran vain mutustelemaan kuivalihaansa vaitonaisena ja vilkuilemaan suunnilleen tilanteeseen liittyviin suuntiin, lähinnä nyt kissaan, ja siinä sivussa osoitettuihin suuntiin, ja loppujen lopuksi vielä virtaankin. Kukaties joku olisi voinut erehtyä uskomaan että tämä pohdiskeli jotain syvällistäkin, mutta todelliset syyt taisivat olla paljon vähemmän hienoja; kuivaliha oli sitkeää ja rotalla oli nälkä, ja hetken verran tämä keskittyikin lähinnä vain ja ainoastaan siihen. Loppujen lopuksi rottiainen vilkaisi kuitenkin lampeen takanaan, ja päästi jokseenkin mietteliään naksahduksen, ennen kuin vilkaisi taas kissaan. "Virta on huono seurata. Vain eteen ja taakse, ei vapautta. Ja märkää", tämä äkkiä tokaisi, kallistaen aavistuksen verran päätään lähestulkoon olankohautuksellisesti. Jos tämä ei olisi laskenut keppiään maahan, se olisi varsin todennäköisesti tehnyt nyt jälleen kerran elehtiviä liikkeitään. Nyt rotta kuitenkin vain tuijotti pää aavistuksen kallellaan ja korvat heilahdellen toista, onnistuen kukaties näyttämään jopa aavistuksen tai kahden verran tutkimattomalta - tai ainakin vähemmän innostuneelta. Kukaties aihepiiri oli tälle jopa jossain määrin vakavasti otettava. "Ja minun kuononi on paras", lisättiin kiireisesti, joskin varsin puolivillaisesti, ilmeisestikin lähinnä tavanmukaisena nokitteluna enemmänkin kuin minään oikeana mahtailuna.
Olipa miten oli, sai kissan pohdinta kartasta Ippukin jopa oikeasti mietteliääksi hetkeksi. Rotta kallisti päätään nyt toiselle puolelle, tuijotellen kattia yhdellä ainoalla silmällä varsin keskittyneen oloisesti, kuin olisi yrittänyt päättää, mitä mieltä oli loppujen lopuksi asiasta. Ja sitten tämä hinkkasi sitä hetken varsin antoisasti kun sai siihen roskan. Mutta sitä lukuunottamatta tämä näytti jopa tosissaan pohtivan. "Naa-a. Kartat vain kuvia, ei luottamista", jyrsijä lopulta kuittasi, väännellen käpäliään kuin olisi siitä huolimatta yhä pohtinut asiaa. "Mutta jos ei niin... eivät halua tätä sinne?" rotta lisäsi, ja nousi sitten äkkiä pystyyn, löntystellen lähemmäs sammaleen peittämää kivipaatta, josta yhä tuijottivat vanhat, ajan jäytämät kasvot. Varovaisesti rotta asetti käpälänsä sitä vasten, kokeillen karheaa pintaa ja pyyhkien ajan jälkiä pois karkean patsaan päältä. "Vanhoja jumalia. Ei hyvä sekaantua. Eivät pidä", Ippuk lopulta vinkaisi, vetäisten käpälänsä pois kuin ei olisi halunnut koskea kivipatsaaseen yhtään sen pidempään kuin tarpeellista. Arvoitukseksi taisi jäädä, tarkoittiko rotta pitämättömyydellä vanhoja kivisiä kasvoja (tai niiden omistajaa), vaiko esimerkiksi kartantekijöitä. Mahdollisesti kyse oli kummastakin yhtä paljon. Olipa miten oli, rotta onnistui jopa kuulostamaan siltä, kuin olisi tiennyt, jossain määrin ainakin, mistä vikisi.
Hetken yläkenoon tuijoteltuaan rotta kääntyi äkkiä poispäin ammoisesta jumalkuvasta, vilkaisten taaas kissaan. Tämä naksautti aavistuksen verran kieltään, raapi hetkisen päätään ja nakkasi sitten niskojaan kuin koko asialla ei loppujen lopuksi kuitenkaan olisi ollut suuremmin väliä. "Eh. Vanhoja asioita. Parempi pysyä erossa", seurasi lopulta tokaisu, ennen kuin rotta istui taas alas. Hetken tämä näytti etsivän jotakin muuta mietittävää, ennen kuin mustat silmät kiinnittyivät äkkiä kissan kupeilla yhä roikkuviin sapeleihin. Hetkisen tämä silmäili niitä arvioiden, kallistaen taas päätään aavistuksen verran. "Osaatko käyttää noita? Oletko käyttänyt?" rottiainen heitti hetken perästä kysymyksensä ilmoille, kukaties jopa oikeasta mielenkiinnosta.
|
|
|
Post by spyrre on Jul 7, 2012 16:41:49 GMT 3
"Virta tietää ainakin reitin joka useimmiten myös johtaa johonkin. Tuulta ei sellainen kiinnosta" kissa hymähti rotan paheksuessa joen suoraviivaisuutta päätyen suomaan tälle kuitenkin lähinnä mietteliään olkapäiden kohautuksen. Kumma tapaus, tämä rotta. Jo näin lyhyessä ajassa oli käynyt varsin selväksi tämän paheksuvan suunnattomasti lähes kaikkia mahdollisia rajoituksia, ilmeisesti jopa vain yksisuuntainen veden virtauskin rajoitti liikaa tämän liikkumisen vapautta. Seurasi uusi huvittunut hymähdys kun tämä julisti kuononsa erinomaisuutta katin tosin kerrankin kommentoimatta ateriointinsa lomassa ellei pientä silmien pyöräytystä laskettu. Eipä aikaakaan kun huomio vaelteli hiljakseen jälleen patsaisiin kummankin jäädessä hetkeksi pohtimaan pientä laaksoa jota kukaan ei siitä huolimatta että täällä oli selvästi aikoinaan käyty, ollut nähnyt tarpeelliseksi merkitä karttaan. Oikeastaan, Ippukin pohdinta, tai ainakin se osa siitä joka ei koskenut konkreettisesti näkymättömiä henkiolentoja, kuulosti melkoisen järkeenkäyvältä: paikassa oli mahdollisesti jotain, mistä ei pidetty... nainenkin oli törmännyt paikkaan lähes vahingossa kuulematta halaistua sanaa saati huhua edes läheisistä kylistä, aivan kuin laakso olisi pyritty unohtamaan. Kuka tiesi, kenties vanhalta näyttävä paikka olikin. Ehkä täällä oli aikoinaan tapahtunut jotain, tai patsaat valmistanut uskonlahko oli harrastanut menoja joista muut paikalliset eivät suuremmin perustaneet? Kissaihminen empi hetken tietämättä miten olisi oikeastaan kommentoinut asiaa seuraillen pohtivana kun rial nousi tutkimaan yhtä patsaista, vilkaisten ohimennen kaatuneeseen vastaavaan johon parhaillaan itse nojaili.
"....mitä lienevätkään, tämä paikka on selvästi ollut autio jo ties kuinka kauan. Luulisi että sellaisilla mystisillä hekiolennoilla on parempaakin tekemistä kuin vahdata sattuuko joku lepäämään hetken näiden kivenmurikoiden lähimailla vai ei" kuitattiin pian yhtä skeptiseen sävyyn kuin aikaisemminkin olennon alkaessa suupalansa nielaistuaan pakkaamaan loppuja kuivalihoja taikaisin reppunsa uumeniin ilmeisesti syötyään tarpeekseen. Kommentistaan ja siitä seikasta huolimatta ettei tämä vieläkään liikkunut minnekään patsaaseen nojailemasta katse silmäsi vaivihkaa tuijottavia kivisiä kasvoja. ...ehkä laaksosta olisi silti parasta poistua viimeistään auringon laskiessa, siitä huolimatta että nainen oli kaavaillut viettävänsä leppoisan yön suojaisassa ympäristössä... Vaikka hänellä ei kyllä ollut aikomustakaan antaa kenenkään kuvitella että hän pelkäisi pelkkiä muotoiltuja kiviä. Eihän hän kuitenkaan aikonutkaan mitään muuta kuin lepuuttaa hetken koipiaan ennen kuin jatkaisi matkaa... Mutta oli miten oli, paikassa oli kieltämättä jotakin uteliaisuutta kiehtovaa. "Noh, minä pysyn poissa niiden jaloista ja ne minun. On toiminut hyvin tähänkin saakka" repliikki viimeisteltiin pienellä haukotuksella kissaihmisen alkaessa kaivella puolihuolimattomasti uudestaan reppuaan samallan kun Ippuk kiinnostui hänen sapeleistaan. Kissa vilkaisi ensin jyrsijää ja sitten aseitaan kohauttaen olkapäitään alleviivatun vaatimattomasti.
"Tietenkin. On niillä yhtä jos toistakin tullut huidottua. Rosvoja, elukoita, kaiken maailman mörköjä... ja joitain rottia aina silloin tällöin" tämä totesi leppoisasti taputtaen jälleen ohimennen miekan kädensijaa ennen kuin naurahti ja vetäisi repustaan jokseenkin ruttuisen karttakäärön. Tämä avattiin naisen jäädessä hetkeksi silmäilemään merkintöjä kuin varmistaakseen ettei laaksoa tosiaan oltu merkitty kunnes tämä heilautti korviaan oikeastaan melkoisen tyytyväiseen sävyyn ja alkoi etsiskellä tavaroistaan vielä jotain. Eipä aikaakaan kuin näkyviin ilmestyi myös pieni pullo mustetta sekä taittunut mutta muuten käyttökelpoinen sulkakynä. Näytti uhkaavasti siltä että mystinen laakso saattaisi piakkoin päätyä merkityksi edes yhteen karttaan salamyhkäisyydestään huolimatta... tai ehkä juuri tästä johtuen.
|
|
|
Post by submarine on Jul 8, 2012 1:07:12 GMT 3
Ippuk tuijotteli jopa melkein mietteliään vaitonaisena kissaa tämän kertoessa lyhyesti miekoistaan, silmäillen niitäkin melkein kuin arvioivasti - olkoonkin että taisi jäädä arvoitukseksi, mitä tämä tarkalleen ottaen arvioi. Ohimennen rotta tuli myös vilkaisseeksi omaan, maassa lojuvaan keppiinsä, melkein kuin olisi pohtinut niiden eroa. Sitä seurasi kuitenkin terävä, lähestulkoon kevyttä tuhahdusta muistuttava naksautus, kun tämä vaihtoi painoa jalalta toiselle rennonpuoleisesti. "Tyhmiä rottia. Antoivat huitaista. Tietysti häviävät. Ja tyhmiä muita", seurasi lopulta tuomio koko tilanteesta. Sen sävy antoi oikeastaan ymmärtää, ettei rottiainen niinkään pitänyt ongelmana miekkoja tai ollut turhan vakuuttunut niistä, vaan koko touhu oli ainoastaan telotuksi tulleiden itsensä ansiota. Ohimennen tämä noukki taas keppinsä maasta, heilautellen sitä kevyen punnitsevasti käpälässään. Pikaisesti vilkaistiin vielä kissan miekkoihin, kuin vertailun vuoksi, ennen kuin keppi heilahti rennosti olalle. "Tämä riittää. Helppo ja tarpeeksi. Turhaa ylimääräistä", rotta totesi, ennen kuin istahti taas alas yhä keppiään puristaen. Selvästikin tällä oli varsin eri käsitys siitä, mitä selviämiseen tarvittiin ja mitä aseilla tehtiin - tai sitten varsin vahva usko omaan osaamiseen, jos tämä tosiaan vihjaili että pelkkä keppi riitti miekkojen peittoamiseen. Kukaties, kukaties ei. Olipa miten oli, rotta seuraili vierestä kun toinen kaivoi repustaan esiin kartan, ja siinä sivussa myös kirjoitusvälineet.
"Naa-a. Uskaliasta", Ippuk kommentoi ohimennen, kun kissa näytti olevan aikeissa merkitä karttaansa laakson sijainnin, naputellen taas kepillään. Eipä tällä oikeastaan näyttänyt olevan suurtakaan mielipidettä kissan aikomuksista suuntaan tai toiseen, kunhan tarve kommentoida. Tämä kallisti aavistuksen verran päätään ennen kuin vilkaisi ympärilleen taas kerran, ja sitten uudelleen veteen. Siinä tämä pysyikin sitten hetken verran, viikset tutisten kuin pohtien. "Neh. Virta vie vain johonkin, jossa kaikki tehty ja nähty jo", rotta vinkaisi äkkiä, kaiketi pohtien yhä aikaisempaa. "Ei vapautta. Ei mitään. Ihmiset virtojen luona, ei muuta. Muu muualla. Issakaan ei seurannut jokea, se on petturi. Tuuli neuvoi tien maasta, vesi ahmaisi kaiken", lisättiin jokseenkin mystisesti ja epäselkeästi, ilman nähtävästi minkäänlaista aikomusta selittää asiaa sen tarkemmin. Sen sijaan rotta vilkaisi ohimennen kissaan, ennen kuin jäi järsimään mietteliäästi keppiään.
|
|
|
Post by spyrre on Jul 8, 2012 15:35:45 GMT 3
Kissa ei ollut aivan varma oliko varsinaisesti odottanut mitään suurempaa närkästystä rottiaisen suunnalta mainitessaan ohimennen ottaneensa yhteen ajoittain rialeidenkin kanssa, vaikka asia olikin luultavasti mainittukin kaikkea muuta kuin hienotunteisuutta osoittaen. Mutta Ippukin leppoisahko vaikkakin paheksuva kommentti näistä rotista kummastutti naista kuitenkin hiukan. "Tietysti. Eivät ne kyllä järjellä pilattuja olleet, vaikken lupaa kysellytkään enää siinä vaiheessa kun alkoivat tulla päälle" pohdiskeltiin ruokatavaroiden pakkailun ohessa, mustaturkin ollessa vaihteeksi jostain samaa mieltä... vaikka kyseessä toki olikin niiden rottien hölmöys jotka alkaisivat hyppiä silmille. Joka tietenkin oli selvää. Ei epäilystäkään, kissa selvästikin arvosti miekkapariaan vaikka ei puunannutkaan niitä samaan tapaan kuin jotkut omistautuneimmat, mutta kuitenkin tämä kohensi hiukan ylpeästi asevyötään kun näistä kerran tuli puhe. Kurkusta karkasi kuitenkin pieni naurahdus Ippukin päätyessä kuitenkin arvioimaan oman keppinsä paremmaksi kapineeksi naisen vilkaistessa mokomaa karahkaa hiukan epäuskoisen huvittuneena. Oliko otus nyt vakavissaan? "Niinkö? Haluaisinpa nähdä mitä ajattelit tehdä tuolla jos joku aseistettu tai vain tarpeeksi iso eläin päättää käydä kimppuusi" tämä huomautti heilauttaen häntäänsä ennen kuin naurahti uudestaan ja jatkoi reppunsa penkomista. Pian esiin ilmestyikin kartta jota nainen silmäili onkien sitten tavaroistaan vielä kirjoitusvälineet selkeästi suunnitellen tekevänsä hiukan omia merkintöjä. Päätellen siitä miltä kartta tosin näytti, tämä ei selvästikään ollut ensimmäinen kerta, maastoon oli tehty varsin kiitettävä määrä omia merkintöjä käsialalla joka selvästi erosi kartan alkuperäisestä.
"Hmm? Miksi niin?" kysäistiin olennon nostamatta huomiotaan kääröstä etsiskellen katseellaan joen varresta mielestään likimain oikeaa paikkaa laaksolle tämän selvästikään näkemättä mitään väärää aikeissaan. Pian tämä löytyikin ja pitkäkyntiset sormet tarttuivat kynään, nojailun uhriksi joutuneen järkäleen päästessä vaihteeksi toimittamaan kirjoitusalustakin roolia. Metsän halki kulkevan joen varteen lisättiin riipustus kuvaamaan ilmeisesti vesiputousta, kissan vielä tovin mietittyään käyttäessä hetken piirustaakseen lähes puolihuolimattomasti jonkinlaisen pienen naaman tämän viereen. Ippuk kuului pohdiskelevan taustalla vieläkin joen opastuksen hyviä ja huonoja puolia saaden kissan hymähtämään jälleen touhujensa lomasta ja kääntämään korviaan hieman tämän suuntaan tosin vaikuttaen hiukan empivältä. Rottahan kuulosti suhtautuvan aiheeseen jopa melkein filosofisesti? "Hm, no. Riippuu minne on menossa" tämä vastasi viimein hiukan ympäripyöreään sävyyn kuin ei olisi oikein keksinyt mitään vastaväitettä mutta haluamatta kuitenkaan myöntää suoraan että rialin puheissa olisi oikeastaa perää, ennen kuin jyrsijä alkoi selittää jotakin petollisesta joesta, avuliaasta tuulesta ja jostakusta... eh, Issasta? Tässä vaiheessa vihreä katse kääntyikin jo tätä kohden varsin kummeksuvana otuksen itsensä lähinnä näyttäen kuitenkin keskittyvän viattomaan keppinsä järsimiseen. "Onko tämä taas jotain niitä jumalolento-juttujasi?" Katti kysäisi, piirtäen sitten vielä jonkinlaisen ympyräntapaisen merkitsemänsä vesiputouksen juurelle ja jäi hetkeksi silmäilemään aikaansaannostaan. Tyytyväinen häivähdys pyrki itsepäisesti olemukseen, olihan hän onnistunut jälleen löytämään jotakin uutta ja mielenkiintoista, vaikka hän tuskin olikaan ensimmäinen laaksossa vieraillut... tuskinpa rottakaan joka oli ehtinyt hiukan ennen häntä, mutta se nyt ei loppujen lopuksi ollut niin tärkeää.
|
|
|
Post by submarine on Jul 8, 2012 23:21:06 GMT 3
Ippuk vilkaisi kissaa aavistuksen kyseenalaisesti, kun tämä soi ilmoittaa mielipiteensä kepistä ja sen käyttökelpoisuudesta varsin paljonpuhuvalla naurulla. Rotta vilkaisi ohimennen kapistusta uudelleen, ennen kuin jäi taas katsomaan toiseen. Ei se näyttänyt tämän ylpeyttä niinkään loukkaavan (jos rotille nyt niin saattoi edes tapahtua), vaan enemmänkin näytti saavan otuksen mietiskelemään. Ei tosin turhan pitkäksi aikaa, sillä varsin pian tämä napautti itseään uudelleen kepillään, ennen kuin soi vastatakin. "Naa-a. Saat haluta kauan. En tarpeeksi tyhmä että joutuisin siihen", napautti rottiainen lopulta takaisin, kopauttaen kepillään ohimennen maata kuin sanojensa painoksi. "Tai sitten lyön. Ei tarvitse noita", lisättiin hetken perästä, kuin aivan vain ettei kissa päätyisi väittämään, että osaisi itse hoitaa moisen paremmin. Ei tietenkään, eihän se nyt varmasti olisi edes mahdollista. Ilman muuta rotta oli selvästikin kaikin tavoin vain parempi näissä, siinä määrin ettei tämän tarvinnut edes murehtia mistään nahisteluista - ja jos tarvitsi, sekin hoituisi helpolla. Tai jotakin sellaista, ainakaan tämä ei selvästikään ollut turhan huolissaan siitä, että keppi olisi jotenkin riittämätön kapistus. "Naa-a. Ja lingolla jos tarvitsee. Paitsi että hukkasin", jyrsijä tuli lisänneeksi, vilkaisten äkkiä taivaalle kuin jotain etsiskellen. "Mitä vain lingolla. Minne vain. Ei olisi nälkä sitten kun lintuja taivaalta. Ja kaloja vedestä", jatkettiin, ennen kuin rotta empi aavistuksen ja raapi kiusaantuneesti niskaansa. "Paitsi että kadonneet nekin."
Hetken mahtailutuokio mahtavista linkotaidoista näytti kuitenkin loppuvan varsin nopeasti, kun puheeksi tulivat aavistuksen vakavammat asiat - tai ainakin varsin eri aihepiiriin kuuluvat. "Ihmiset laittavat kaiken ylös. Jos eivät, iso syy", Ippuk vastasi hetken perästä kissalle, seuraillen pää taas aavistuksen kallellaan tämän kartanmerkitsemistä. Ei rotta tosin erityisen huolestuneelta näyttänyt, ja jos totta puhuttiin, olisi tämä ehkä voinut väittää kuulostavan jopa... kiinnostuneelta. Mahdollisesti kyseessä ei ollut niinkään varoitus, vaan enemmänkin tämä otti asian esille melkeinpä positiivisena. Oikeastaan rotta jopa kurotteli ohimennen ilmeisesti nähdäkseen mitä tämä tarkalleen ottaen merkitsi ylös, ainakin ennen kuin kiinnostui enemmän virrasta. Seurasi hetki ainakin rottien varsin pliisulla mittapuulla varsin syvällistä mietiskelyä. Ilmeisestikin matkaaminen ja muu sellainen oli tälle rotalle varsin syvään pohdittu aihe, sillä tällä oli vastaus kissan kommentteihinkin varsin saman tien: "Miksi mennä minne kaikki on mennyt jo? Siellä ollaan, ei tehdä. Ei löydetä. Ei nähdä." Vastaus kuulosti jopa jossain määrin vakavalta ja paheksuvalta. Sitä seurasi kuitenkin varsin paljon pidempi tauko, kun toinen otti asiakseen kysellä Issasta ja muusta asiaan liittyvästä. Hetken aikaa rotta näyttikin jopa pohtivan vastausta, kuin ei olisi ollut aivan varma mitä (tai miten) kertoa. Lopulta se tuli kuitenkin varsin varmana. "Näh. Jumalat. Parempi pysyä erossa. Harmeja ja sotkua. Aina jotain muka tärkeää. Issa pysyi erossa. Issa huijasi niitä", vastasi rotta lopulta, ennen kuin vilkaisi kissaan taas pää kallellaan. Keppi värähti ja kopsahti taas. "Issa tiesi parhaiten", lisättiin varsin perusteellisella varmuudella.
|
|
|
Post by spyrre on Jul 9, 2012 18:37:11 GMT 3
"Saat olla sitten nopea kintuistasi. Kun lyöt tuolla kerran kunnolla, niin se on sitten luultavasti poikki. Parempi osua kunnolla ensilaakista tai toista et tule saamaan" kommentoitiin edelleen hiukan huvittuneeseen sävyyn rotan kriittisiä arvioita kissan kääntämättä katsettaan mutta seuraillen korvillaan jyrsijän liikehdintää. Tämän pohdiskelu lingosta ja tämän monista käyttötarkoituksista tosin sai osakseen hiukan vakavamman suhtautumisen, joka tosin myöskin rajoittui vain lyhyeen puoli-uteliaaseen vilkaisuun kartan tutkimisen lomasta... tosin perässä seurasi nopeasti jälleen pieni hymähdys Ippukin joutuessa myöntämään hukanneensa tämän. "Tipautit jokeen varmaankin" nainen arveli viitaten epäilemättä aiempaan putouksen yllä keikkumiseen. Kuinkahan suuri osa rialin linko-intoilusta mahtoi olla vain uhoa... tosin, olihan tämä varmasti hyödyllinen kapine jos jyrsijä lyhyine käpälineen oikeasti osaisi moista käyttää. Ei sillä, että tämä tietenkään olisi ollut parempi kuin kunnon hyvä jousi edes silloin jos rotalla olisi jopa ollut tällainen kapine mukanaan. "Hmh. Ei kai auta muu kuin etsiä laakson ulkopuolelta. Tuskin ne kaukana ovat vaikkeivat täällä jostain syystä viihdykään." Tämä kuittasi vielä saaliseläimiin liittyvän haikeahkon pohdinnan suunnitellen selvästi itsekin hankkivansa piakkoin jotakin tuoreempaa kuivalihan ohelle olematta kuitenkaan vieläkään erityisen huolestunut. Oli ympäristö jokseenkin outo tai ei, ainakin paikka oli selvästi rauhallinen eikä lähistöllä ollut mitään välittömästi uhkaavaa... ellei kivipatsaiden nyreitä ilmeitä laskettu mutta kissaihminen ei selvästikään ollut vieläkään taipuvainen uskomaan näiden kykenevän varteenotettavaan agressiivisuuteen.
Kartan parissa askarreltiin tovi Ippukin kuikuillessa jopa jokseenkin kiinnostuneena vieressä naisen oikeastaan laittamatta tätä pahakseen, vaan rotta sai katsella minkä halusi... tai mitä nyt kartan kuvioista ymmärsi, saattoihan se olla ettei kissaihminen ollut erityisen vakuuttunut tämän kartanlukutaidoistakaan. Kuitenkin jos käärön merkintöjä oli uskominen, olento oli ilmeisesti kuljeksinut varsin laajalla alueella useiden omalla kädellä lisättyjen merkintöjen valossa... vaikka oikeastaan hiukan mielenkiintoisesti muuten lähes sattumanvaraisesta mutkittelustaan huolimatta kulku näkyi suuntautuneen lähes jatkuvasti melko järjestelmällisesti mahdollisimman kauaksi mantereen läntisistä alueista. Mustaturkkinen kissa oli hetken vaiti ennen kuin vastasi rotan pohdintoihin vaihteeksi jonkin verran mietteliäämpään sävyyn. "Hm. Luultavasti se liittyy tämän paikan tekijöihin enemmänkin kuin mihinkään muuhun. Saattanut olla vain joku outo kultti, josta paikalliset eivät ole pitäneet... taikausko saa ihmiset kaikkoamaan usein oikein tehokkaasti jos tällä laaksolla sattuu olemaan vielä jonkinlainen epämääräinen historia." Naisen itsensä mielestä olettamus oli edelleen oikeastaan varsin looginen... vaikka ei loppujen lopuksi vieläkään selittänyt laakson autiutta eläimistäkin, jotka harvemmin lotkauttivat korvaansakaan taikauskoille. Hmm. Tiedä häntä vaikka voisi sittenkin olla hyvä idea katsella hiukan ympärilleen, paikka oli väkisinkin alkanut kiinnostaa olentoa. Puheenaiheen tosin siirtyessä viimein matkaamisen filosofiaan nainen tuntui jopa hiukan hämmentyvän rialin määrätietoista asennoitumista ja nopeaa vastausta. Lähes tottumuksesta hän yritti nopeasti miettiä jonkinlaista vastavetoa kunnes hoksasi pienellä viiveellä ettei hänellä oikeastaan tainnut olla oikeaa vastaanväittämistä tähän logiikkaan omien matkustusmotiiviensa valossa... paitsi tietysti se, ettei hän välttämättä olisi tahtonut myöntää itsepäisen rialin olevan oikeassa. "....no. Kenties. Mutta jos juokset jatkuvasti jokun tuulen perässä, päädyt ennemmin tai myöhemmin ryntäämään alas kalliolta. Tai pyörimään ympyrää. Parempi seurata karttaa ainakin sen verran että tietää minne suuntaan on menossa." Tämä päätyi oikaisemaan vaikkakaan varsinaisesti väittämättä vastaan, vilkaisten ohimennen rialin suuntaan mietteliäästi. Otushan tuntui suhtautuvan kuin paraskin tutkimusmatkailija... tämä oli kieltämättä odottamatonta rotalta vaikka hän olikin joskus törmännyt aiemminkin tällaisiin fiksumpiinkin yksilöihin.
Viimein kysymys tästä paljon mainostetusta "Issasta" sekä henkiolennoista sai vuorostaan Ippukin näyttämään hetkellisesti hiukan hämmentyneeltä. Tätä vilkuiltiin hetki jopa uteliaasti kunnes tämä viimein vinkaisi ilmoille vastauksen joka kirvoitti naisesta taas jonkinlaisen hymähdyksentapaisen. "Vai niin? Ja kukahan tämä Issa mahtaa olla? Eikö sellainen jumalien huijaaminen ole jo melkoista asioihin sekaantumista?" tämä huomautti päätyen jo arvelemaan että tässä puhuttiin jo jostain aivan muusta kuin esimerkiksi Ippukin mahdollisen sukulaisen toilailuista. Hän oli kyllä kuullut, sekä aikoinaan lukenutkin aivan tarpeeksi sankaritarinoita ja legendoja tunnistaakseen sellaisen... vaikkakin tällaisen kuuleminen rotan suusta oli melko yllättävää. Piirrettyä kuviota jäätiin silmäilemään hetkeksi naisen odotellessa samalla musteen kuivumista ja luoden sitten uuden uteliaahkon katseen Ippukiin. Rial-legendoja... kuka olisi arvannut että sellaisiakin oli olemassa?
|
|
|
Post by submarine on Jul 9, 2012 21:45:36 GMT 3
Ippuk ei vaikuttanut vieläkään turhan vakuuttuneelta kissan vastaväitteistä tuulen ja matkaamisen suhteen, eikä joutunut taaskaan oikeastaan edes pohtimaan vastausta pitkään; ainoa syy edes hetken hiljaisuuteen näytti olevan lähinnä se, ettei rotta vaivautunut vastaamaan saman tien. Mutta kun vastasi, oli se jälleen kerran varma ja selvästikin muutakin, kuin vain perätöntä uumoilua. Niin paljon kuin rotanäänestä nyt kuulsi mikään, kuulsi tästä kokemus - ainakin jonkinlainen. "Seuraan, en juokse sokeasti. Hölmö kaatuu virtaankin, neh? Tai kiveen. Tuuli antaa suunnan, ei reittiä", napautti rottiainen varsin varmaan sävyyn, kohottaen keppinsä jonnekin taivaalle, kuin olisi jollakin ilveellä yrittänyt sen avulla kokeilla paljon puhuttua tuultaan. Eipä niin että keppi olisi laakson suojassa juuri heilunut, korkeintaan sitä pitelevän käpälän takia, mutta siitä huolimattakin tämä näytti varsin tyytyväiseltä kun sai osoitella kapistuksella johonkin taivaisiin. Jälleen pää aavistuksen kallellaan rotta käänsi tuijotuksensa taas kissaan. "Ja nyt tässä. Aina jotain uutta. Ei ympyröitä, ei edes soikioita", rottiainen lisäsi aavistuksen pisteliäästi, ennen kuin päästi keppinsä taas putoamaan maahan. Tai jos tarkkoja oltiin, tämä heitti sen pienellä kiepillä, niin että kapistus tuli tehneeksi pudotessaan juurikin paljonpuhutun ympyrän. Mitä ilmeisimminkään tämä ei ollut huolissaan omasta pärjäämisestään.
Olipa miten oli, kun kissa osoitti kiinnostusta Issaan ja muuhunkin rotan mainitsemaan, tuli tämä vilkaisseeksi toista huomattavasti pidempään, kuin olisi yrittänyt päätellä oltiinko tässä nyt oikeasti kiinnostunut asioista, vai kyselikö vain lämpimikseen - vai kukaties piruillakseen. Ilmeisesti hymähdyksestä huolimatta tämä näytti päätyvän vilpittömyyden (tai ainakin riittävän vähäisen sellaisen kannalle) jopa vastatakseen, vaikka se näyttikin vievän hetken jopa aavistuksen pohtivampaa aikaa. Rotta jäi hetkeksi tuijottelemaan johonkin epämääräisen olemassaolemattomaan viikset mietteliäästi väristen, naputellen varpaillaan maata kuin suurissakin mietteissä. "Naa-a. Ei kuka vaan mitä. Issa teki paljon. Ja paremmin. Eikä ole sekaantumista. Ei välittänyt niiden asioista. Huijasi omillaan. Hyvin huijasi", sai rotta lopulta vastatuksi. Tämä ei selvästikään ollut tottunut siihen, että joku osoitti oikeaa kiinnostusta näihin asioihin - tai että niitä piti yrittää selittää jollain ilveellä. Kukaties aikaisemmin ei ollut tarvinnut. Joka tapauksessa tämä näytti olevan paras mitä tämä tähän hätään osasi asiasta selvittää. Ja kukaties juuri siksi rotta vaihtoikin varsin pian puheenaihetta kauemmas kiusallisen hankalasta. "Eh. Mennään etsimään ruokaa. Ehkä alajuoksulla", rotta tokaisi varsin äkkiä, vääntäytyen äkkiä pystyyn ja haeskellen taas kepin käpäläänsä. Hetken tämä tuijotti kissaa odottavaan sävyyn, ennen kuin lisäsi lähestulkoon haastavasti, ja aivan varmasti kiusoittelevasti: "Tuskin sinusta apua. Mutta seuraksi. Katsomaan kun hoidan."
|
|
|
Post by spyrre on Jul 10, 2012 19:44:23 GMT 3
Repaleiset korvalehdet painuivat jälleen hiukan taaemmas Ippukin vastatessa varsin epäröimättä tähän kummalliseen tuulta koskevaan kiistaan. Hiukan yllättäen kissa ei vastannut, heilutteli vain häntäänsä tovin vain vilkaisten jyrsijää ohimennen tämän viskellessä keppiään uhoavaan sävyyn, päätyen lopulta vain vastaamaan jonkinlaisessa tuhahduksella. Ikävä kyllä rotan puheet eivät loppujen lopuksi edes olleet niin typeriä kuin nainen olisi käytöksellään tahtonut antaa ymmärtää, mutta ei kai hän nyt voinut noin vain myöntääkään että tämän argumentissa oli perää... tai että hän ei loppujen lopuksi keksinyt tälle mitään järkevää vastaväitettä. "Hmph. Et taida vain osata lukea sitä" tämä huomautti sen sijaan rotan väheksyessä kartan käytännöllisyyttä, mutta tuntui kuitenkin jättävän aiheesta kärttämisen tähän pyrkien näyttämään mahdollisimman välinpitämättömältä kuin aiheella ei oikeastaan olisi ollut mitään väliä. Hampaiden välistä karkasi kuitenki uusi pieni puuskahdus.
Varsin halukkaasti puheenaihe kääntyikin huomattavasti erilaiseen suuntaan, mustaturkin kiinnostuessa (ehkä tarkoituksellakin) rialin mainitsemasta ilmeisen kuuluisasta "Issasta" sekä tämän eeppisistä toilailuista. Hetken odoteltuaan rial vastasikin jotain ympäripyöreää saaden kissan hymähtämään jälleen pienen olkapäidenkohautuksen keralla kun toinen ei lopulta tainnutkaan olla kovin halukas (tai kykenevä) selittämään enempää. Noh, eipä kai sitten väkisin, olihan tässä kyllä jo kuultu aivan tarpeeksi jumal-luentoja Ippukin suusta tämän lyhyenkin ajan sisällä, tuskin tämä olisi ollut sen vakuuttavampaa laatua kuin aiempikaan. "Hm. Noh, miten vain" kuitattiin lyhyesti, kissan alkasessa sitten kääriä jälleen karttaa kasaan kuivateltuaan mustetta aikansa ja lykkäsi tämän takaisin reppunsa uumeniin kirjoitusvälineiden keralla. Patsas taustalla näytti nyrpeää naamaa kirjoitusalustaksi jouduttuaan, mutta ei loppujen lopuksi yhtään enempää kuin aiemminkaan... ei sillä että nainen olisi tämän suhtautumisa pitänytkään suuremmin silmällä. Pienen jopa hiljaisuutta lähentelevän tovin kuluttua Ippuk tuntui kuitenkin kyllästyvän mokomaan istuskeluun ja alkoi kömpiä jaloilleen patistaen varsin pontevasti kyseenalaista seuralaistaankin ruuan hakuun. Katti kieltämättä kohotti tälle kulmiaan vilkaisten otusta hiukan terävähkösti tämän julistaessa kuinka mokoma talttahammas hoitaisi asian itse kun kissasta ei ruuan hankkijaksi kuitenkaan olisi, naisen kuitenkin lopulta päätyen tyrskähtämään hiukan pontevalle ilmoitukselle.
"Vai niinkö luulet? Ajattelitko jahdata eläimiä kivillä ja kepeillä jos sattuisit vahingossa löytämään jotain?" Tämä tiedusteli, lähes hyväntahtoisen (tai lähinnä härnäävän) uteliaasti kunnes hetken viivyteltyään lähinnä periaatteen vuoksi kissa kohautti laiskasti olkapäitään ja nousi itsekin jaloilleen vaatteitaan puolihuolimattomasi pudistellen. "Toki, kaikin mokomin. Näytä ihmeessä kuinka ajattelit taikoa ruokaa" kissa vakuutti venytellen, ennen kuin kurottautui ohimennen poimimaan jousensa olalleen. "...ellen minä kyllästy ja ehdi ensin. Parempi pitää kiirettä." Lisättiin kuitenkin vielä jokseenkin itsevarmaan sävyyn.
|
|
|
Post by submarine on Jul 10, 2012 21:23:42 GMT 3
Ippuk näytti olevan varsin halukas ja valmis lähtemään liikkeelle ruuanhakuun, kaiketi todistaakseen sanansa omasta osaamisestaan - ja kukaties myös syistä, joihin tämän ohimennen murahtava vatsa vihjaili. Siltikin, olihan tässä nyt selvästi taas haaste vireillään suuntaan ja toiseenkin siitä, kuka olisi ylivertaisin ja mahtavin metsästäjä... tai jotakin sellaista. Olipa miten oli, punaturkkisen otuksen valmistautumistouhut olivat vielä huomattavasti vähäisemmät kuin kissan, vaikka tämäkin näytti lähinnä vain valmistelevan ja varmistavan jousensa; rottiainen puristi keppinsä käpäläänsä, venytteli hetken varpaitaan ja jäi katsomaan varsin odottavaan sävyyn toisen suuntaan. Ja sitten huomattavasti kyseenalaisempaan sävyyn, kun tämä ilmaisi epäilyksensä jyrsijän varusteista ja taidoista. "Kyllä", ilmoitettiin varsin ykskantaan, kun katti tiedusteli, aikoiko tämä kenties hoitaa ruokansa hengiltä kivin ja kepein, oikeastaan kuulostaen melkeinpä huvittuneelta tämän selvännäkijän lahjoista. Mitä ilmeisimminkin juuri se oli suunnitelma, sillä kuin vahvistuksena rottiainen noukki maasta kiven käpäläänsä ja kopitteli sitä hetken kuin mitäkin palloa, melkeinpä arvioivaan sävyyn. "Hyvin riittää. Ei tuollaisia", rotta napautti takaisin, viitaten kepillään kissan jouseen ja nuoliin. "Oikeaa taitoa. Mutta kai jotkut tarvitsevat apua. Tasoitusta", härnättiin, ennen kuin rotta kääntyi viattomasti ympäri, kopitellen yhä kiveään varsin näppärän ja tottuuneen oloisesti. Tämä viskasi sen ilmaan, pyörähti ympäri ja nappasi sen selkänsä takaa kiinni, ennen kuin teki saman uudelleen - paitsi että nyt se napattiin jalalla. Eittämättä näppärää, mutta rottiaisen mielenkiinto temppuiluun tuntui laantuvan melkoisen nopeasti, sillä muutaman uuden kopin jälkeen tämä jätti sen sikseen ja vilkaisi taas kissaan.
"Naa-a. Katsotaan, katsotaan", Ippuk virkkoi lopulta, selvittelemättä sen suuremmin mitä oikeastaan tarkoitti, ennen kuin lähti tallustelemaan lammen reunaa pitkin eteenpäin, ilmeisestikin kaavaillen löytävänsä jotain lähempänä alajuoksua, hieman kauempana vesiputouksesta jonka ympärillä ei selvästikään ollut ainakaan mitään syömäkelpoista - jos nyt ei ollut innostunut ruohosta ja puunlehdistä. Joka tapauksessa, tämä nuuskaisi ohimennen ilmaa, vilkaisi välistä veteen ja soi sitten vilkaisun kissallekin, jonka ainakin oletti seuraavan perässään, lähestulkoon odottavaan sävyyn. Oikeastaan siinä taisi olla myös aavistus tutkiskelevaa uteliaisuutta, kuin otus olisi pohdiskellut jotakin. "Mörköjä, neh?" tuli rottiainen hetken perästä vinkaisseeksi jonkinlaisena ilmaanheitettynä kysymyksenä, viitaten kaiketi kissan aikaisempaan toteamukseen miekoistaan. Tämä ei vaikuttanut niinkään varsinaisen epäuskoiselta kuin vain uteliaalta - olkoonkin että siihen sisältyi myös aimo annos pientä pisteliäisyyttä. "Naa-a. Helpompiakin tapoja hoitaa ne. Kuin huitoa. Turhaa vääntöä. Fiksu selviää muutenkin, helposti", rotta jatkoi pohdiskeluaan, pyöritellen taas keppiään elehtivään sävyyn, ennen kuin vilkaisi olan yli uudelleen kissaan. "Helpolla hoidin edellisenkin", lisättiin vielä suorastaan ylpeilevään sävyyn. "Ilman teriä. Tai teriä, mutta... ei huitomista."
|
|
|
Post by spyrre on Jul 11, 2012 17:09:36 GMT 3
Kissan kulmat kohosivat entisestään varsin huvittuneeseen (vaikkakin jopa aavistuksen kiinnostuneeseenkin) tyyliin kun Ippuk julisti määrätietoisesti hankkivansa sapuskansa vaivatta vaikka vain kivillä ja kepeillä. "Suuret on sanat ainakin" kuului leppoisahko toteamus olennon seuratessa rotan esiintymistä kiveä viskellen, tämän raaputtaessa ohimennen leukaansa sormillaan. Eipä kai sitä voinut kieltää, mokoma talttahammas oli näppärä... vaikka ääneen moista ei kyllä hevillä myönnettäisi. Tosin eipä kai se ollut temppu eikä mikään viskellä kiviä tuolla tavalla kun oli tuollaiset varpaat, mutta että se kuvitteli suorastaan pärjäävänsä paremmin kivineen kuin hän jousellaan... Pieni naurahdus karkasi hampaiden lomasta. Kovat oli talttahampaalla puheet, ei voinut muuta sanoa. "Kyllähän kuka hyvänsä voi kivittää eläimiä jos ne ovat tarpeeksi typeriä päästämään lähelle" nainen tokaisi taputtaen sitten kädellään uskollista joustaan. "...mutta se onkin sitten eri asia osutko niihin tarpeeksi hyvin. Tai kauempaa. Tällä napataan vaikka lintuja lennosta ilman ongelmia kunhan sitä vain osaa käyttää, ilman niiden perässä juoksemista. Lienee liian monimutkainen kapine sinulle, tosin" vastattiin nokitteluun kuonolle leviävän, hampaat paljastavan virneen keralla. Kylläpä sitä nyt taas uhottiin puolin ja toisin...
Lopulta kun oli mielestään viivytellyt tarpeeksi katti venytteli uudestaan ja tallusti leppoisaan tahtiin rotan perään jousi olallaan, enemmän tai vähemmän huvittunein olemuksin. Edellä kulkevan rotan vilkuiluista piittaamatta tahti pysyi samanlaisena olennon silmäillessä itsekin ympärilleen puolikiinnostuneena kuin ei olisi Ippukia huomannutkaan, ilmeisimmin tehdäkseen selväksi ettei rotta loppujen lopuksi ollut johtamassa mihinkään, hän vain sattui olemaan liikehtimässä samaan suuntaan. Matka suuntautui pois päin putouksesta veden rajaa seuraillen kunnes vastaan tuli kuin tulikin aiempaa kapeampi virta joka juoksi pois päin kalliosta kiemurrellen rehevän kasvillisuuden poikki. Kissa piti lähes puolivillaisesti silmällä vettä sekä ympäröivää pöheikköä jättäen kuitenkin ilmeisesti suurimman työn tähän hätään kovasti uhonneelle rialille (ainakin näennäisesti) kunnes tämä vinkaisi ilmoille lisää kommenttia hänen aseistuksestaan. Kissa heilautti peitellyn närkästyneenä korviaan kun otus yltyi jälleen ylenkatsomaan hänen sapeleitaan irrottaen katseensa hetkeksi joesta luodakseen jyrsijään hiukan kärsimättömän katseen. "Helpompia tapoja? Toki. Mutta katsos, aina ei ehkä ole mahdollista vain juosta tiehensä" ilmoitettiin kissan ilmeisesti vihjaten olettavansa kiljuen pakoon pinkomisen olevan mokoman isottelevan jyrsijän ensisijainen puolustuskeino. "Kuka helposta puhuikaan mitään? Tietenkin näitä täytyy osata käyttää että saa aikaiseksi mitään. Mutta kunhan ne ovat hallinnassa ne myös pitävät hengissä tiukassa tilanteessa varmasti paremmin kuin pelkät kepit ja vikkelät jalat" nainen viimeisteli jokseenkin itsetyytyväisellä äänellä naputtaen ohimennen kynnellään merkitsevästi miekan kädensijaa, tosin pian vilkaisten Ippukia uudestaan kyseenalaisesti. "Minkä edellisen? Härnäsit vihaista koiraa ja pääsit juoksemaan sitä pakoon?" Ei varmasti ollut vaikea pistää merkille esitetyn kysymyksen härnäävää sävyä, varsinkin kun nainen viimeisteli sen uudella huvittuneella hymähdyksellä olematta selvästi vieläkään vakuuttunut rotan eeppisistä kyvyistä.
Keskittyneesti kiistelevä kaksikko oli hiljakseen kulkeutunut sanasotansa lomassa pitkin virran vartta jo jonkin verran kauemmas lammesta ja putouksesta, kunnes vedestä kuuluva loiskahdus sai kissaihmisen kääntämään hiukan päätään pistäen merkille pinnalla väreilevät renkaat sekä pinnan alla vilahtavan tumman hahmon. Mikä lampea ikinä sitten riivasikaan, he olivat ilmeisesti viimein keränneet tähän tarpeeksi etäisyyttä että ympäristöstä alkoi löytyä eläinkunnanedustajiakin. Oikeastaan myös puista kuului viimein pientä rapsahtelua sekä ajoittaista sirkutusta kuin läsnä olisi lopulta ollut pikkulintujakin, ja ilmapiiri oli heti huomattavasti normaalimpi jonkin sudenkorennontapaisenkin suristellessa rantaveden poikki. Kissamainen olento nyökkäsi itsekseen, kääntäen katseensa sitten lähes odottavasti rialiin kuin usuttaen tätä nyt tekemään jotakin hurjaa ja ennen näkemättömän taidokasta kuten oli uhannut. Tosin naisen olemus taisi puhua puolestaan sen suhteen kuinka oletti rotan koitoksen kivineen sujuvan. No näyttäköön nyt, kun oli niin kovasti vaatinut... ehkä tästä tulisi edes viihdyttävää katsottavaa. Kieltämättä hän oli kyllä utelias näkemään mihin tässä päädyttäisiin.
|
|
|
Post by submarine on Jul 11, 2012 22:41:23 GMT 3
Jos kissan vinoilua tiedostettiin sellaiseksi millään tavalla, ei Ippuk ainakaan sitä näyttänyt. Sen sijaan tämä nyökkäsi suorastaan tyytyväisenä otuksen suuntaan, ennen kuin otti aavistuksen tanakamman asennon, selvästikin varsin ylpeänä... noh, kaiketi yleisesti kaikesta. "Suuret sanat. Suurille asioille", rotta napautti varsin pontevasti takaisin kissalle, näpäyttäen kepillään ilmaa tämän suuntaan kuin olisi heittänyt jonkin kovinkin näppärän vedon - olkoonkin että pilke silmäkulmassa taisi kaikesta esimmäisesti huolimattakin paljastaa, ettei tämä ollut äkkiä muuttunut kuitenkaan aivan yhtä hölmöksi kuin antoi uskoa. Tai sitten oli, mutta otti sen ainakin huumorilla. Kun kissa kuitenkin soi epäillä huomattavasti suoremmin rotan kiviä ja taitoja, ei tämä kuitenkaan ottanut sitä vastaan enää aivan yhtä kevyesti. Ei niin että jyrsijä olisi sitä varsinaisesti pahalla ottanut, mutta selvästikin tämä oli huomattavasti suorempi haaste. Ja sellaisena se myös kohdattiin. Rotta röyhisteli hetken rintaansa, vaihtoi painoa jalalta toiselle ja nakkasi kertaalleen niskojaan. "Eivät päästä. Menen jos huvittaa. Eikä tarvitse edes", rottiainen vastasi varsin ykskantaan, selvästikin täysin varmana sanoistaan ja kyvyistään. Käpälässä yhä komeilevaa kiveä kohotettiin varsin merkitsevästi ylös, kuin se olisi tarvinnut vielä lisää esittelyjä. "Lingolla mitä tahansa. Ilmankin tarpeeksi. Turhia nuo, pelkkää räpellystä", jatkettiin varsin itsevarmaan sävyyn, ennen kuin rotta kääntyi ympäri jatkamaan matkaa, kopitellen yhä kevyesti kiveään kuin mitäkin lelua. Se pyöri melkoisen vinhasti, ja tuntui saavan vain lisää vauhtia jokaisella ilmalennollaan.
Kun oltiin lopulta päästy niin kauas, että vesiputous katosi jo näkyvistä (kissallekin) muun oudon laakson muassa, ja sen jylykin oli vain pelkkää kaukaista kohua, pyöri rotan viskoma kivi jo sellaisella vauhdilla, että se näytti enemmänkin täydellisen pyöreältä pallolta. Oikeastaan Ippuk näytti itsekin jo suhtautuvan siihen varsin varauksella, kuin se olisi voinut pienimmälläkin lipsahduksella runnella tämän käpälät pelkällä hirvittävällä nopeudella. Ja oikeastaan rotta olikin sen verran keskittynyt touhuihinsa, että oli vaihteeksi varsin hiljaa, kunnes kissa soi häiritä tämän touhuja. Ja oikeastaan se onnistui jopa yllättämään jyrsijän siinä määrin, että kivi livahtikin äkkiä tämän sormien välistä tullessaan alas, osuen maahan. Tai no, osuminen lieni kukaties hieman kyseenalainen käsite. Jos tarkkoja oltiin, kivi kopsahti ruohoiseen maahan pyörien siinä määrin villisti, että sinkosi eteenpäin kuin yrittäen pakoon, pomppien ja poukkoillen. Lopulta se kopsahti läheistä puuta vasten sen verran lujaa, että ei edes kimmonnut siitä, vaan pysähtyi siihen paikkaan. "Sinähän sen tiedät. Juoksemisesta", Ippuk napautti takaisin varsin nopeasti alkuhämmennyksestään toivuttuaan, vilkaisten taas kissaan pää aavistuksen kallellaan. "En juokse. Minä hoidan asiat. Joskus vain ei tarvitse nahista. Tyhmä yrittää muuten vain", tämä jatkoi, napautellen jälleen kepillä olkaansa. "Ja minä puhuin. Helposta. Tyhmä yrittää vaikeasti. Vaikka muuten vain hulluna kivien yli kun köysi löytyy", jatkui napauttelu, pään kallistuessa varsin piruilevaan sävyyn. Siltikin, näytti siltä että viimeinen kepeistä ja vikkelistä jaloista jopa jossain määrin sai rotan empimään. "Eh. No... niin. Joskus ei riitä keppi", myönnettiin hetken selvän ja vakavan empimisen jälkeen. "Joskus... joskus se on terävä", rial kuitenkin töksäytti jatkon, unohtaen taas teeskennellyn mukahäkeltymisensä ja kallistaen päätä puolelta toiselle. "Kuten se edellinen", rotta tokaisi vielä, näyttämättä kuitenkaan aikovan kertoa siitä sen enempää. Kukaties tämä oli niitä asioita, joita edes suulas jyrsijä ei levitellyt pelkkänä rehentelynä miten sattui.
Olipa miten oli, sai äkkiä vedestä kuuluva loiskahdus rotankin havahtumaan mahtailunsa ja nokittelunsa syövereistä ja vilkaisemaan veteen. Jos tarkkoja oltiin, ei tämä oikeastaan tainnut nähdä siellä yhtikäs mitään, mutta ääni jo itsessään riitti kertomaan varmasti oikein hyvin, mistä oli kyse - kuten myös ne monet muut äänet. Vaivasipa laaksoa mikä tahansa, oltiin selvästi päästy pois sen ikeestä. Tässä paikassa olikin sitten taas elämää, juuri siinä määrin kuin suojaisassa ja vehreässä laaksossa saattoi olettaakin olevan. "Noniin. Nyt ruokaa. Lintu, kala vai muuta?" Ippuk vinkaisi hetken ympäristöään haisteltuaan varsin itsevarmasti, poimien muina rottina uuden kiven menetetyn tilalle. Sitä kopiteltiin taas varsin itsevarmasti toisessa käpälässä, samalla kun toinen puristi yhä rennosti olkaa vasten nojailevaa keppiä. Rotta näytti selvästikin olevan täysin tosissaan siitä, että pystyisi pelkällä kivellä metsästämään enemmän tai vähemmän mitä tahansa. "Ja yritä antaa edes vaikea", lisättiin lähestulkoon piikittelevästi. "Jätä helpot leluillesi." Tai, jos totta puhuttiin, äärimmäisen piikittelevästi.
|
|