cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Mar 31, 2012 12:34:17 GMT 3
((Aaah, huppista. No, hyvä ettei haitannut. ))
Mikäli Cain ei olisi loukkaantunut, niin henki olisi saattanut jatkaa kinaa nulikan kanssa, mutta jätti kuitenkin heittämättä jatkokommenttia nuorukaisen vastaukseen aaveen nälvinnälle. Nyt oli tärkeämpää huolehtia punaisen kunnosta kuin ruveta kinastelemaan mitenkään - ja oikeastaan henki oli jonkun verran mietittyään päätynyt siihen tulokseen, että haluaisi ehkä myöhemmin oikeasti jutellakin nulikan kanssa. Loppujen lopuksi henki ei ollut jutellut lajitovereidensa kanssa vuosikymmeniin (mikäli Cainia ei laskettu), joten tuollainen nuorikin kävisi. Ja sitä paitsi, tuolla oli eräs teoria josta tuo ei oikein halunnut keskustella Cainin kanssa, se kun koski osittain lohikäärmettä itseään... Enempiä tuo ei miettinyt ennen kuin pyysi nulikkaa ottamaan siteet esille, keskittyen seuraamaan suojattinsa etenemistä aina siihen asti että liihotti tämän lähelle.
"Kaikkien uhkien... krhgk... kärvennys ei ole oikein- agh - ei oikein ole ratkaisu", lohikäärme kommentoi vasaman irroittamisen yhteydessä nulikan toteamukselle, ähisten kivusta koko ajan. Hyvähän se oli ehdotella kaiken maailman kärventelyitä, mutta Cain ei yleensä halunnut ruveta kärventämään jokaista vihamielistä vastaantulijaa. Lohikäärme ei halunnut lähteä kulkemaan tuollaista tietä, siitä ei olisi hirveän pitkä matka hirviömäiseen käytökseen. Peto pisti merkille Spyron huomanneen puulaatan, mutta ei aikonut ruveta siitä kommentoimaan. Esine oli viimeinen muisto lohikäärmeen entisestä elämästä, mutta eipä toinen sitä tiennyt - eikä Cain aikonut kertoa. Vaikkei nulikka vaikuttanutkaan sellaiselta että olisi hirveän huonosti punaiseen suhtautunut vaikka olisikin tiennyt millaisena peto oli syntynyt, niin varovaisuus oli aina hyvä asia. Hirveästi lohikäärme ei tosin näitä pystynyt miettimään, otus kun oli enemmän keskittynyt vetämään vasamaa irti, lopulta onnistuen.
Cain katsoi vähän epäuskoisena Spyroa, kun tämä kysyi onnistuisiko pedolta haavan sitominen itse. Peto ei ensin edes sanonut mitään, näytti vain kynnekästä oikeaa käpäläänsä, joka ei tosiaankaan näyttänyt olevan sellainen jolla voisi sitoa haavaa. Terävät ja suuret kynnet olisivat haitanneet sitomista aika runsaasti, todennäköisemmin tuo olisi vain repinyt siteen vahingossa kappaleiksi kuin että olisi onnistunut operaatiossa - puhumattakaan siitä että olisi voinut käyttää vain yhtä käpälää sitomisessa. Lohikäärme ei ihan tajunnut syytä nulikan irvistykseen, olettaen että toinen vain irvisti ikävän näköiselle vammalle, eikä suinkaan verenhajulle. "...ehkä on parempi että sinä yrität sitoa haavan", peto mutisi väsyneenä hetken kuluttua, parhaansa mukaan pistäen jalkansa mahdollisimman suoraksi nulikan eteen, jotta haava olisi helppo sitoa (Cainin vähän irvistäessä vaihtaessaan asentoaan). Pedolle ei ollut mikään ongelma myöntää sitä tosiasiaa, että tarvitsi toisen apua, vaikka ehkä pikkuriikkisen ylpeydelle kävikin. Ei tuo kuitenkaan ollut mikään hirveän ylpistelevä otus, vaikka lohikäärmeet taisivat aika usein ollakin hyvinkin ylpeitä - tai olihan Cain jonkun verran ylpeilevä aina silloin tällöin, mutta ei sen enempää kuin mitä oli ollut ennen koko amuletti-hommaa.
Henki tuntui vain leijuskelevan läheisyydessä huolestuneen oloisena, sekä ehkä jonkun verran turhautuneena. Tuo ei vain voinut vaikuttaa asioihin mitenkään. "Eihän tuo nyt noilla kynsillä pysty mitään siteitä sitomaan!", henki yritti nälväistä, muttei se ollut mikään kunnon piikki. Huoli paistoi äänestä läpi, sekä avuttomuus. Kuollut oli kuollut, eikä voinut elävien asioihin suuremmin vaikuttaa.
((tulipa vähän tapahtumaköyhä vuoro : / ))
|
|
|
Post by spyrre on Mar 31, 2012 19:09:58 GMT 3
((No problem, ihan hyvin toimi kuitenkin. =) ))
Nulikka jäi hetkeksi tuijottamaan nuolen kanssa askartelevaa Punaista suorastaan hämmentyneenä tämän jupistessa jotakin siitä, kuinka murhamiehen kärvennys ei olisi oikea ratkaisu tilanteeseen. "Eh? Miten niin ei? Kuinka sä sitten ajattelit päästä siitä eroon?" Se kysyi silmiään räpäyttäen, selvästikään näkemättä paljoakaan logiikkaa lohikäärmeen argumentissa varsinkin äskeisen paniikintäyteisen episodin jälkeen. "Hitto, mä olen nähny tuollaisia ennenkin! Ei ne vaan lopeta jos on noin itsepäisiä, se juoksee sun perässä kunnes saa sut hengiltä ja sitten varmaan lähtee jonkun muun perään! Ne on kai vaan umpi hulluja tuollaiset, ei niille voi puhuakaan! Ne... ne on vain tuollaisia! Murhaajia!" Purppuratukka huomautti heilauttaen kättään epämääräisesti jonnekin luolan suun suuntaan kuin olisi näin viittoillut puheena olevan mielipuolen suuntaan enemmän tai vähemmän tyrmistyneenä koko vastaväitteestä. Mitä hittoa tämä nyt oli, mokoma raivohullu oli rynnännyt paikalle heilumaan murhanhimoisena ympäriinsä ilman mitään syytä eikä tämä ilmeisesti ollut edes ensimmäinen kerta kun näin oli tapahtunut, päätellen Punaisen suhtautumisesta tämän suhteen... mutta silti Cain ei olisi halunnut kärventää mokomaa pirulaista tuhkaksi? Nulikka kirskautti hampaitaan jääden entistä huolestuneempana seuraamaan hiukan kauempaa kun lohikäärme kiskoi nuolen irti ennen kuin lähestyi siteitä ja apua tarjoten hetken syystä tai toisesta emmittyään.
Se onnistui jälleen häkeltymään hiukan molempien muiden huomauttaessa omalla tavallaan että lohikäärme tuskin saisi kynsillään vammaa sidottua, mikä tarkemmin ajatellen oli varmasti aivan totta. Mutta, eh, kai se nyt oli vain ollut kohteliasta kysyä eikä vain rynnätä tökkimään kipeää raajaa, nulikka ei ainakaan olisi tuntenut luontevaksi tehdä näin... ei sillä, että se varsinaisesti tunsi oikeastaan nytkään. Ei ollut varmaan minkäänlainen yllätys kenellekään, mutta Spyro ei ollut kovinkaan ammattimainen sairaanhoitaja. "...eh. Ai niin. No kai mä sitten voin auttaa." Se myöntyi kuitenkin, vaikka haamu saikin puolivillaisilla piikittelyillään osakseen jokseenkin näreän katseen, nulikan kuitekaan tällä kertaa lähtemättä mukaan tähän touhuun kun kommentissa oli oikeastaan ihan perääkin vaikka hän ei pitänytkään sävystä jolla se oli sanottu. Leijuva otuskin oli kuitenkin tällä kertaa selvästi hyvin huolissaan eikä Spyrolla ollut suurimpaa halua lähteä härkkimään tätä varsinkaan kivuliaan Cainin kustannuksella... Punainen sentään oli aivan tarpeeksi mukava, ei tämä saisi joutua kärsimään sen enempää kuin oli pakko kahden vastahankaisen otuksen päätymisestä kinastelemaan keskenään vähän väliä. Joka tapauksessa, hetken arvioivasti (ja kieltämättä melko epävarmasti verta vuotavaa vammaa silmäiltyään kankaita hypistellen se veti henkeä ja kumartui jalan puoleen alkaen askarrella jonkinlaista sidettä koiven ympärille. Hetken mietittyään se sentään hoksasi lykätä haavan päälle tukkeeksi mytyn kangasta ennen kuin alkoi kääriä sidettä paikalleen, vaikka oli melko selvää että se tuskin oli joutunut kovinkaan montaa kertaa aikaisemmin tällaiseen touhuun. Kaipa se selitti paljonkin siitä miksi se tuntui varsin levottomalta kuin olisi koko ajan pelännyt rikkovansa jotain ja hätkähti pienempiäkin kivuliaita reaktioita pikaisesti mutistujen pahoittelujen keralla. No, vaikka ei ensiluokkainen ollutkaan, taisi pojan aikaansaannos loppujen lopuksi olla jokseenkin kelvollinen. "Eh. Siinä. Onko hyvä?" Se tiedusteli viimein kiristettyään solmulla viimeisen suikaleen, ja lysähti sitten puuskahtaen istualleen kivilattialle lohikäärmeen tuntumaan. Se vilkaisi epäluuloisesti haamua kuin jo odottaen jonkinlaista typerää kommenttia tämän suunnalta ennen kuin nykäisi niiskaisten kostean huppunsa päästään ja jäi sekavaa purppuraista kuontaloaan haroen kuikuilemaan yläviistoon jonnekin lohikäärmeen suuntaan varsin kysyvästi. Mitäs nyt sitten?
"....äh. Hitto kun täällä on märkää... eikä taida olla hirveästi poltettavaakaan. Olis voinut muuten yrittää tulta." Purppuratukka tuskaili pyyhkäisten hihalla kasvojaan vilkaisten uudemman kerran syyttävästi sateiseen ulkoilmaan. Tiedä häntä, ehkä sitä pitäisi kuitenkin yrittää etsiä ja kiskoa muutama karahka sisälle, vaikka kylmässä sateessa haahuilu pitkän lentomatkan jälkeen ei erityisemmin houkutellut.
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Mar 31, 2012 23:20:43 GMT 3
Lohikäärme ei vaivautunut ääneen vastaamaan mitään nuoremman väkivaltaisempaa suhtautumistapaa kannattavaan puheenvuoroon, keskittyen vain hiljaa vasaman irroittamiseen. Enemmän tämä johtui tosin siitä, ettei peto halunnut selitellä hirveästi syitään mielipiteeseensä, varsinkin kun epäili ettei nulikka edes tajuaisi mitä tuo selittäisi. Tosin pienen tarkennuksen voisi antaa... "Kyllä minä - krghk - Hurtan käristäisin jos varma tilaisuus tulisi, mutta yleisesti ottaen...ack... käristys viimeinen vaihtoehto", isokokoinen lisko tarkensi vasaman nyppimisensä välissä, ehkä hieman vaivaantuneen oloisena. Ehkä olisi pitänyt pitää vain pitää turpansa kiinni... "Anna toisen nyt rauhassa nyppiä tuota perhanan vasamaa", henki toppuuteli Spyron mahdollisia jatkovastaväitteitä hieman ennakoivasti. Aave ei sinänsä ollut täysin samalla kannalla suojattinsa kanssa, mutta ymmärsi hyvin minkä takia punainen oli haluton käristelemään. Valkoinen ei ollut eläessään ollut mikään mukava olento, siis vielä vähemmän kuin mitä tuo oli nykyään, mutta Cainin pelko siitä, että tuo vain alkaisi suhtautua kaikkiin ongelmiin samalla pyromaanisella tavalla oli ymmärrettävissä. Olihan peto ollut ensimmäiset kaksi vuotta muutoksensa jälkeen hieman sekaisin - ja silloin kun pahemmat luonteenpiirteet ottivat vallan, jälki oli aina ollut rumaa. Onneksi se aika oli tätä nykyä ohi, mutta varovaisuus oli aina hyvästä.
Peto nyökkäsi toiselle tämän myöntäessä olevansa ehkä paremmassa asemassa sidoksen tekemisessä, ja antoi tämän aloittaa homman, purren hammasta jo valmiiksi. Toinen ei näyttänyt olevan siteiden laitossa mitenkään hirveän kokenut, mutteipa Cainkaan olisi osannut hommaa hoitaa paremmin, vaikka oli joutunut sitomaan itseään ihmismuodossa aina silloin tällöin. Ei henkikään tiennyt miten sidottiin haavoja kunnolla - mutta eipä tämä estänyt tätä antamasta 'neuvoja'. "Pistä kireämmälle!" "Ei noin kireälle!" "Ole varovaisempi!" "Hyvin menee!" "Ei noin!" Vaikka kommentoinnin yleissävy taisi olla ehkä hieman epämukava, niin enemmän tuo taisi haluta tehdä edes jotain punaisen hyväksi, vaikka ei oikein voinutkaan tehdä mitään. "Vanhus...! Krghk!" Cain ärähti, ähisten kivusta joko muuten vaan tai mahdollisesti Spyron ensiavutaidon puutteiden takia. Aave kuitenkin lopetti välikommenttiensa heittelyn loppuajaksi sidottavan vastalauseen johdosta, kai tajuten että saattoi aiheuttaa enemmän vahinkoa kuin hyötyä. Silti tuo jatkoi liihottelua tuossa sitomisen välittömässä läheisyydessä, ollen kuitenkin edelleen huolestunut punaisen vammasta johtuen. Lopulta nulikka kuitenkin ilmeisesti sai sitomisensa valmiiksi, lohikäärmeen heti tarkastaessa työn jäljen Spyron väistyttyä pois tieltä. Peto nyökkäsi hyväksyvästi, ja käänsi katseensa auttajaansa. "Kiitos", Cain sanoi lyhykäisesti, vetäen jalkansa takaisin varsinaiseen lepoasentoon, irvistäen hieman, muttei hirveästi. Verenvuoto alkaisi pikkuhiljaa tyrehtyä, mutta iso lisko ei nyt voinut tehdä paljon muuta kuin vain levätä. Se siitä suunnitellusta järven kalakannan vähentämisreissusta... "Ihan hyvää työtä", henkikin kommentoi, yllättäen ihan kohtuullisen hyväksyvään sävyyn. Ilmeisestikin otus arvosti sitä, että nulikka oli tehnyt jotain mihin kuollut ei pystynyt. Sitomisen ollessa ohi lohikäärme sulki silmänsä asettuen ihan kunnolla lepoasentoon, laskien päänsä ja pitkän kaulansakin makaamaan kivistä lattiaa vasten, aikoen ihan vain ryhtyä lepäämään kun ei oikein muutakaan voinut tehdä jos ei halunnut haitata vamman paranemista.
Toisen alkaessa puhumaan tulenteosta peto tunsi hetken syyllisyydentunnetta, unohdettuaan täysin että toisella taisi olla melkoisen kylmä sateesta ja sen semmoisesta johtuen. Peto aukaisi silmänsä ja katsahti Spyroon. "Jos löydät jotain puita niin voin sytyttää ne", lohikäärme totesi - ja yllätyksekseen sivusilmällä huomasi kuinka henki nyökytteli jostain syystä. Ennen kuin Cain ehti lisätä mitään, aave alkoi yllättäen selittämään jotain. "Tuollahan oli ulkona pari kitukasvuista puuta? Sieltä luulis löytyvän vähän jotain. Minä voin auttaa etsimään. Minäpä menen edeltä", vanhan valkoisen aave puheli aika nopeaan tahtiin, ja lähti leijailemaan aika vikkelästi ulospäin. Henki halusi jutella kahdestaan Spyron kanssa, ja näki tässä tilaisuuden siihen. Valitettavasti tosin yritys oli aika läpinäkyvä, ja Cain tajusi tämän, vaikkei sanonutkaan mitään ennen kuin henki oli kuuloetäisyyden ulkopuolella lohikäärmeestä ja nulikasta. "Minä luulen että vanhus taitaa haluta puhua sinulle kahdenkesken...", peto arveli huokaisten syvään. Vanhus ei ollut mikään kovin hyvä piilottelemaan aikeitaan. Hengen himmeästi hehkuva hahmo näkyi liihottelevan jossakin hieman luolan ulkopuolella, ja lohikäärme tuijotti tätä hieman nyrpeänä. "Se on salaillut jotain viime aikoina... Kerroin sille yhtenä aamuna joku kuukausi sitten oudon unen jonka näin, ja sen jälkeen se on aina silloin tällöin kysellyt tai puhunut kaikkea outoa", lohikäärme totesi hieman näreissään, selkeästikin hieman nyreänä mokomasta salailusta.
|
|
|
Post by spyrre on Apr 1, 2012 13:36:37 GMT 3
"Niin mutta--" Punaisen argumentit olivat selvästikin omiaan saamaan natiaisen entistä enemmän hämilleen, mutta loppujen lopuksi se ei puolittaista repliikkiä lukuunottamatta sanonut enempää, joko siksi ettei tiennyt miten olisi enää perustellut mielestään näinkin yksinkertaisen asian paremmin tai siksi että ei voinut olla huomaamatta Cainin tuskaista olemusta tämän nyppiessä nuolta irti. Oli loppujen lopuksi ymmärrettävää ettei tämä ehkä ollut kovin halukas jutustelemaan samaan aikaan... ja nyt tosiaan oli hiukan kiireellisempääkin ajateltavaa. Vierestä kommentoiva haamu sai jälleen melko näreän vilkaisun Spyron kuitenkaan vastaamatta tälle, vaikka ei päätynyt loppujen lopuksi laittamaan hanttiinkaan siitä huolimatta että sen toisaalta olisi hiukan mieli tehnytkin. Nyt vain ei ollut aikaa sellaiselle turhalle nokan koputtamiselle. ...no, ehkä Punaisella oli syynsä asioihinsa, vaikka purppuratukka ei oikein tajunnutkaan mitä ne olisivat voineet olla.
Joka tapauksessa se päätyi pian tarjoamaan hiukan kyseenalaista ensiapuaan haavan sitomisen suhteen, luultavasti enemmän vieressä höpöttävästä ja heiluvasta haamusta huolimatta kuin tämän ansiosta, ei ollut loppujen lopuksi kauhean vaikea huomata ettei nulikka arvostanut erityisemmin tämän tuppautumista liian lähelle. Osasyynä saattoi tietysti olla otuksesta huokuva kylmyys, mutta mitä luultavimmin tämä johtui pääasisassa näreydestä edesmenneen jätettyä jälkeensä kaikkea muuta kuin hyvän ensivaikutelman. Onneksi Cain loppujen lopuksi komensi mokoman vaikenemaan vaikka tämä häärikin vielä ympärillä, Spyron sentään onnistuessa keskittymään puuhaansa tätä suuremmin kyräilemättä vaikka murahtelikin ajoittain itsekseen. Huolimatta natiaisen kyseenalaisesta kokemuksesta vammojen oikeaoppisen paikkaamisen suhteen lopputulos taisi tyydyttää potilastakin tarpeeksi hyvin. Nulikan naamalle ilmestyi hetkellisesti jopa melko tyytyväinen ilme Punaisen lyhyiden kiitosten ansiosta, tummien silmien tosin luodessa lähes epäluuloisen katseen haamuun tämän yllättäen suodessa positiivisempaakin kommenttia kuin tämä olisi epäillyt kyseessä olevan jonkinlaisen juonen. Lohikäärmeen asettuessa lepäämään purppuratukkakin istahti hetkeksi lattialle vilkaisten mietteliäänä hämärää luolaa kuontaloaan haroen ja päätyi hetken kuluttua pohdiskelemaan jonkinlaista nuotion mahdollisuutta kosteista olosuhteista huolimatta. Cainin lupautuessa sytyttämään tulen jos ulkoa löytyisi edes jonkinlaista puuainesta poltettavaksi Spyro vilkaisi tähän hiukan vasta-hankaisena, mutta napsautti sitten suunsa kiinni tajutessaan ettei muita mahdollisuuksia oikein ollut, päätyen vain nyökäyttämään hiukan ja käänsi katseensa hetkeksi jonnekin kenkiinsä turhautuneena. Vaikka ajatus olikin varsin nöyryyttävä, kai hänen oli vain pakko turvautua apuun jopa tässäkin asiassa...
Melkoisena yllätyksenä aave innostui äkkiä tarjoamaan varsin auliisti lisää apua ennen kuin hytisevä purppuratukka ehti varsinaisesti edes alkaa tehdä lähtöä. Poika räpäytti silmiään typertyneenä jääden hetkeksi vain tuijottamaan kulmiaan epäluuloisesti rypistäen jo ulos leijailevaan otukseen tekemättä hetkeen elettäkään seuratakseen tätä. Selvästikin jopa Spyro haistoi palaneen käryä moisessa käytöksessä, vilkaisten hiukan hämmästyneenä Cainia tämän todetessa arvionsa haamun mahdollisista motiiveista. Poika kirskautti hampaitaan tyytymättömänä puuskahtaen tuskastuneena itsekseen. "Eh? Minkä hiton takia? Tajusin kyllä jo että se inhoaa mua, enkä mäkään kyllä pahemmin pidä siitä." Purppuratukka nurisi vastahakoisena lähtemään mokoman röyhkeän haamuilijan kanssa kahden mihinkään, odottaen otuksen luultavasti keksivän taas alkaa pilkata häntä aikansa kuluksi. Punaisen pohdiskelut tämän salailevasta käytöksestä ja unista saivat kuitenkin nulikan jokseenkin ihmetteleväksi. Jotain se otus nyt selvästikin suunnitteli... mutta miksi se salaili asoita Cainiltakin? Ja miten unet tähän oikein liittyivät? "Unet on vaan unia, miksi se niistä hermoilee?" Kummasteltiin oudoksuvasti pojan kääntäessä sitten vastahakoisesti päänsä luolan suun suuntaan jossa aave näkyi jo haahuilevan. Pieni irve nousi natiaisen kasvoille, mutta luolan läpi puhaltava kylmä viima muistutti viimein olemassaolollaan että nuotio olisi varsin tarpeen jos täällä olisi tarkoitus majailla yön yli näinkin kylmässä. Poika värisi, kirosi itsekseen ja alkoi sitten näreänä kömpiä uudestaan jaloilleen.
"....äh. Pakko kai se on käydä katsomassa jos löydän jotain. Höpisköön mitä höpisee." Purppuratukka jupisi nykäisten hupun takaisin päähänsä ennen kuin aivasti ja lähti tallustamaan tyytymättömänä kohti ulkoilmaa ja jossakin siellä odottelevaa aavetta, annettuaan tämän aivan tarkoituksella odottaa hetken. Poikaa ei olisi houkutellut niin kylmä sade kuin jutustelu epämiellyttävän olennon kanssakaan, vaikka se väkisinkin oli aavistuksen utelias siitä mikä oli saanut pirulaisen kelkan kääntymään noin nopeasti. ....jotain se taisi kyllä kieroilla kuitenkin... Askelet kulkivat vaiteliaan jupinan keralla vasten ulkoa puhaltavaa sateista viimaa Spyron viimein hiukan epäröityään tömistellessä ulos kivikkoon jossa seisahtui hetkeksi vilkaisemaan ympärilleen. Aave tuskin oli kaukana, mutta natiaisen ensisijainen motiivi oli kyllä nyt tämän etsiskelyn sijasta hakea niistä mainittuja puita. Ehkäpä lähistöllä tosiaan törröttäisi edes jotain jonka jopa hän saisi kiskottua irti ja mukaansa....
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Apr 1, 2012 20:52:13 GMT 3
Cain ja henki eivät enää vaivautuneet tarkemmin selittelemään lohikäärmeen mielipiteitä Spyron viimeisen ihmettelevän lauseenpuolikkaan jälkeen, punaisen ollessa puheaiheesta jossakin määrin vaivaantunut. Onneksi purppurapääkin näköjään lopetti asiasta jauhamisen, antaen pedon keskittyä kiireellisempiin asioihin, eli vasaman kivuliaaseen irroitukseen. Nulikka näytti jostain syystä vähän turhautuneelta pedon tarjottua apuaan nuotion mahdolliseen sytytykseen, eikä heti tajunnut miksi, ei ennen kuin tuli ajatelleeksi että nulikkahan oli eri muodossa kuin mihin oli syntynyt, ja taisi tuntea olonsa aika avuttomaksi. Lohikäärme tunsi yllättävän paljon myötätuntoa nuorukaista kohtaan, Cainilla kun oli aika hyvä mielikuva siitä miltä toisesta tuntui kun oli jumissa olomuodossa johon ei ollut syntynyt... Tosin sillä erolla omaan tilanteeseensa, että nulikka saattaisi joskus päästä takaisin omaan muotoonsa. Peto tiesi ettei paluuta tuon omalla kohdalla ollut, ja sen haikailu oli turhaa - puhumattakaan siitä, että tuo haikailu oli käytännössä aiemmin jakanut tuon mielen kahtia, ennen kuin peto lopulta hyväksyi oman tilanteensa. Ja vaikka punainen lohikäärme ei sitä halunnut myöntääkään, pieni osa hänestä piti nykytilanteesta, se kun tuntui jollakin tapaa... oikealta. Mutta yleensä Cain tukahdutti tämän tunteen parhaansa mukaan. Varsinkin sen takia että tämä hämmensi otusta.
Sittenpä henki heittikin ehdotuksensa ja katosi ulos, jättäen hämmentyneen lohikäärmekaksikon ihmettelemään edesmenneen otuksen motiiveja. Cain raapi terveen jalkansa kynsillä leukaansa nuoremman arvellessa vanhuksen inhoavan tätä, ennen kuin esitti oman, hieman eriävän arvionsa. "En usko että hän sinua varsinaisesti inhoaa... Vanhus on tuollainen kaikkia kohtaan. Ja usko minua, hän oli ennen pahempi", peto hieman korjasi nulikan käsitystä, vaikkei ollutkaan varma uskoisiko toinen. Henki oli kyllä tosiaan ollut sangen... epäkohtelias Spyroa kohtaan, mutta niin se oli kyllä melkein kaikkia kohtaan. Ensimmäiset pari kuukautta kaikki keskustelut jotka Cain kävi kuolleen lohikäärmeen kanssa käytiin huutamalla, ennen kuin tämä pikkuhiljaa lämpeni uudelle suojatilleen. "Älä minulta kysy. Ei se edes niin hirveän outo uni ollut, mutta jokin siinä sai sen hermostumaan", toisen ihmettelyihin vastattiin hieman turhautuneena, pedon ollessa selkeästi aika tietämätön hengen salailuista. Olihan se uni ollut outo, Cain oli ollut siinä joku velho joka kohtasi vanhan valkoisen - ja kuoli -, mutta lohikäärme oletti että se oli vain tullut päähän jostain keskustelusta tai jostain. Mikä siinä sitten oli vanhusta niin oudoksuttanut peto ei tajunnut.
"Minäpä odottelen täällä... ", lohikäärme totesi ulospäin menossa olevalle, mulkaisten sidottua jalkaansa. "Eipä sitä nyt paljoa voi kävelläkään...", tuo mutisi itsekseen hieman katkerana Spyron kävellessä poispäin, kivuliaasta vammastaan turhautuneena. Iso lisko olisi toki voinut muuttua ihmishahmoonsa, mutta arveli hieman vastahakoisesti että yöunet lohikäärmeenä auttaisivat haavan parantumisen alkuun paljon paremmin kuin yöunet ihmisenä, ja Cain oli loppujen lopuksi pragmaattinen. Ja sitä paitsi, olihan se mukavampi nukkua kivilattialla tuossa muodossa kuin ihmisenä. Maisema ulkona ei ollut sen kummemmin muuttunut, märkä kivinen tasanne oli edelleen märkä kivinen tasanne. Enimmäkseenhän tuolla oli lähinnä kiveä, mutta aukean alueen reunalla kasvoi pari kituliasta puuta, vuoren varsinaisen rinteen päällä kun oli ilmeisesti ihan oikea maakerros, tasanteen ollessa tuota reuna-aluetta lukuunottamatta poikkeus. Vuorelta avautuva näkymäkään ei sen kummemmin ollut muuttunut, metsän suunnalla oleva tie ja ne pari rakennusta mitä mahdollisesti näkyivät olivat täysin pimeitä, eikä järvelläkään näkynyt tapahtuvan mitään. Henki oli jo paikallistanut puut odoteltuaan vähän aikaa nulikkaa (ehkä hieman kärmeissään siitä, että toinen ei ollut saapunut ulos nopeammin), mutta liiteli melko lailla välittömästi pojan luokse tämän saavuttua ulos luolasta.
"Tulithan sinä sieltä! Tuolla luulis olevan jotain irtopuita", henki heti rupesi jutustelemaan pojalle suhteellisen ystävälliseen sävyyn, asettuen leijumaan pienen matkan päähän nulikasta, tarpeeksi lähelle että keskustelu oli helppoa, mutta sen verta kauas ettei toisen pitäisi tuntea hengen kylmyyttä. Ilmestys myös heilautti siipeään, osoittaen tällä suurinpiirtein tasanteen reunalla olevia puita. Enempää aikaa hukkaamatta tuo lähti jollakin tapaa yrittämään aloittaa keskustelua jota tuo ei voisi käydä Cainin kanssa - sen takia että se teoria minkä henki halusi kertoa jollekin muulle saattaisi saada punaisen hermostumaan, vaikkei olisi sitä uskonutkaan. Se kun vihjaisi asioita jotka saisivat Cainin varmasti tolaltaan... "Oletko ikinä kuullut Sedestiasta...? Tai tarkemmin sanottuna siitä että siellä ei yksinkertaisesti ole lohikäärmeitä?", aave kysyi, katsoen vihreillä hohtavilla silmillään nulikkaa, piikikkään sävyn ollessa täysin kadonnut. Mitä otus halusikaan sanoa, se ei halunnut kinastella purppurapään kanssa, vaan halusi tämän kuuntelevan. "Tai siis, että siellä on yleensä yksi lohikäärme, mutta ei enempää - satunnaisia läpimatkustajia lukuunottamatta?", henki vielä tarkensi vähän lisää. Aave ilmiselvästi halusi selittää jotain, mutta varmisteli ensin että Spyrolla olisi tarvittavat taustatiedot ennen kuin jatkaisi sen kummemmin. Edesmennyt oletti ettei nulikka tiennyt, olihan tuo itsekin aikoinaan nuorempana yllättynyt kun oli ohimatkalla pysähtynyt tuolla ja havainnut ettei siellä yksinkertaisesti ollut lajitovereita - paitsi tietenkin sitten se outo yksilö jonka kimppuun valkoinen oli päätynyt hyökkäämään, mikä lopulta johti siihen, että otus oli päätynyt vartioimaan sitä kirottua amulettia kunnes oli lopulta kohdannut oman kuolemansa.
"Ja tärkeimpänä... oletko kuullut että siellä ei kaltaisemme voi edes... kuoriutua?", henki vielä kysyi, tosin joten kuten tuskaisena, ikäänkuin kysymys herätti kivuliaita muistikuvia. Tämä oli tosin tärkeä osa hengen teoriaa Cainin kantamasta amuletista jonka tuo halusi kertoa, niin pakko se oli kertoa... Vaikka siitä tuli kivuliaita muistoja.
|
|
|
Post by spyrre on Apr 2, 2012 17:41:25 GMT 3
Nulikka irvisti tyytymättömästi lohikäärmeen todetessa että Valkoisen haamu taisi inhota likimain kaikkia ilman suurempaa henkilökohtaista halveksuntaa juuri purppuratukan suuntaan. "No, mä en vain pidä siitä kuitenkaan" se oikaisi kuitenkin olematta selvästikään kovin vakuuttunut muuttamaan asennoitumistaan ennen kuin nousi vastahakoisesti uudestaan jaloilleen lähteäkseen epämiellyttävään ulkoilmaan. "Juu, siitä vaan. Ei tässä kai kauaa mene" poika myönteli olkansa yli Cainin selvästikin tyytymättömälle toteamukselle siitä kuinka tämä joutuisi vain odottelemaan kipeän jalkansa kanssa. Levätköön Punainen vain, Spyro ei loppujen lopuksi odottanutkaan tämän tulevan mukaan vaikkei itsekään ulos sateeseen hinkunut... varsinkin kun siellä jo leijaili ympäriinsä eräs tietty läpikuultava edesmennyt.
Spyro näki tämän lentelevän kivikon yllä kuin hohtava, lohikäärmeen muotoinen sumupilvi jo ennen kuin astui kokonaan ulos eikä aikaakaan kun otus tulikin lähemmäs hänet huomattuaan, osoittautuen nyt hyvin yllättävän avuliaaksi... tai siis sen verran, että ilmoitti lähellä olevan puita ilman että alkoi saman tien edes piikitellä. ...mikä hitto sitä otusta nyt nyppi? Purppuratukka vastasi jokseenkin epämääräisellä nurinalla huppunsa alta haamun epäilyttävän vähän nälvivään tervehdykseen mutta ei oikeastaan hidastanut vauhtiaan otuksen leijuessa lähemmäs vaan kyräili tätä ohimennen jatkaen matkaansa edemmäs kivikkooon kuin tästä piittaamatta ennen kuin pysähtyi vilkaisemaan maastoa itse tarkemmin. Maisema kauempana alapuolella oli edelleen rauhallinen kuten heidän saapuessaan joten natiainen käänsi nopeasti huomionsa tästä kiviseen tasanteeseen ja puiden etsimiseen. No, aave oli periaatteessa jo osoittanut rykelmän kitukasvuisia, pystyyn kuolleita puurääpäleitä mutta härkäpäinen natiainen käytti kuitenkin hetken vilkuillen ympärilleen kuin katsoen olisiko mahdollista hakea polttopuut jostakin muualta kuin juuri haamun osoittamasta paikasta ennen kuin urahti tuskastuneesti ja lampsi lopulta karahkojen suuntaan todettuaan että nämä olisivat kuitenkin kaikkein helpoiten saatavilla... kunhan oli näin toki alleviivannut ettei tehnyt näin aaveen kehotuksesta. Ei saisi antaa otuksen kuvitella liikoja itsestään. Loppujen lopuksi vaikka ei tätä millään tavalla odottanutkaan, nulikka ei kuitenkaan varsinaisesti mennyt karkuunkaan jos tämä seurasi perästä, vaikka olikin melko selvää ettei nuorukainen kaivannut tämän seuraa. Ilman suurempaa nälvintää ei riitaakaan herätelty vaikka kyllä mitään kiitoksiakaan ei kuulunut, nulikan näennäisesti keskittyessä melko mykkäkouluisena puiden hakuun jättäen henkiolennon lähes huomiotta... mitä nyt saattoi murahtaa mielenosoituksellisesti jos tämä lähtisi tuppautumaan liian lähelle.
Yllättäen otuksen asenne pysyi kuitenkin vieläkin melko asiallisena, eikä tämä lähtenyt odotetusti haastamaan riitaa vaan alkoi kysellä varsin hämmentävistä asioista. Spyro oli tallustellut karahkojen tuntumaan ja oli valmistautunut yrittämään rusauttaa kuolleen varren poikki jalallaan mutta siitä kaikesta motivoituneesta mykkäkoulusta huolimatta haamun repliikki sekä jokseenkin tunteikas äänensävy onnistuivat yllättämään penikan sen verran että se jopa keskeytti touhunsa ja käänsi päätään vilkaistakseen oliota varuillaan. "En." Töksäytettiin lyhyesti otuksen ensimmäiseen kysymykseen hetken viiveen jälkeen tämän lopulta kääntyessä ympäri kohti haamua tätä vaihteeksi suoraan silmäillen tämän jatkaessa. Ei paleleva purppuratukka kovin innokkaalta näyttänyt vieläkään, mutta ainakin se vaihteeksi kuunteli. "Kuulostaa typerältä paikalta." Tämä kommentoi kuitenkin näreästi kaipa vielä harkiten uskoiko moista epämääräiseltä kuulostavaa kalajuttua, empien kuitenkin hiukan nyreydessään aaveen kuulostaessa äkkiä yllättävän surumieliseltä. "Miksi sä kerrot mulle tästä? Mä tajuan kyllä että sä haluat jotain." Poika kyseenalaisti äkkiä varsin suorasukaisesti jääden silmäilemään aiemmin hyvin epämiellyttäväksi osoittautunutta otusta odottavasti. Ainakin hengellä oli nyt natiaisen huomio, tosin nyt taisi olla hiukan veitsen terällä kuinka kauan tämä saisi sen pidettyä aiemman käytöksensä valossa. Olihan tämä kuitenkin juuri hetki sitten viihdyttänyt itseään tölvimällä kuumapäistä purppuratukkaa lähes puolet lentomatkasta vuorelle.
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Apr 2, 2012 22:08:26 GMT 3
((Plooh, tulipas sitä puheentäyteinen vuoro. Ja pitkä. O.o Ja synkkä, mutta tulipahan pistettyä vähän paremmin taustaa hengelle - vuoro lähti ihan eri raiteille kuin mitä olin ensin suunnitellut, mutta ehkä paremmin näin.))
Ilmeisestikään nulikka ei arvostanut hengen apua, mutta epäkuollut otus oli kaukaa viisas eikä ryhtynyt huomauttelemaan mitään. Toisen äänetön protesti oikeastaan huvitti vanhusta, vaikka ei tuo antanut sen näkyä päällepäin. Cainkin silloin tällöin mökötti samalla tavalla hengen sanottua jotain tavallista törkeämpää, tämän nulikan ilmeisesti edelleen vihoitellessa hengelle aiemmasta käytöksestä johtuen. Mikäs siinä, kyllä tuo kuitenkin taisi joten kuten kuunnella mitä aave puhui, ja se oli nyt tärkeintä. Näreä suhtautuminen oli sen verta odotettua ettei vanhus siihen sen kummemmin reagoinut, lähtien vain seuraamaan nulikkaa kun tämä lopulta lähti liikkeelle. Aave ei hirveästi aikaa tuhlannut mihinkään turhaan, vaan alkoi heti heittelemään outoja kysymyksiään toisen suuntaan - toivoen että toinen kuuntelisi mykkäkoulustaan huolimatta. Loppujen lopuksi nulikka alkoi kuin alkoikin kuuntelemaan mitä hengellä oli sanottavanaan, vaikka hieman epäuskoisen oloinen olikin. Yleinen epäuskoisuus kaikkeen mitä aave puhui ei tosin ehkä ollut ihan sitä mitä tuo haki, aave kun puheli tarkoituksenaan saada jonkun asteista vahvistusta omille mietteilleen - tai ainakin kritiikkiä joka paljastaisi sellaisia aukkoja päättelyketjussa joita tuo ei ollut itse huomannut. No, eipä tuolla oikein ollut valinnanvaraa jos halusi toisen lajitoverin mielipiteen - ellei halunnut odottaa ties kuinka kauan kunnes Cain törmäisi johonkuhun muuhun lohikäärmeeseen.
"Siksi, koska minulla on eräs teoria siitä mitä tuo amuletti jota Cain kanniskelee - ja jota minä kanniskelin ennen - oikein tekee... Ja se tulee Sedestiasta, ja uskoakseni sen vaikutus on keskittynyt sinne. Toivottavasti vain sinne.", henki totesi, katsoen nulikkaa arvioivan oloisena. Aave hieman epäröi, katsahtaen luolan suuntaan ennen kuin jatkoi hieman vaivautuneen oloisena, nuorelta punaiselta asioiden salailu ei selvästi ollut tämän mieleen: "Enkä oikein voi puhua siitä Cainin kanssa - uskoisi hän sitä tai ei, hän menisi siitä täysin tolaltaan. Tarvisin siihen jonkun toisen lohikäärmeen mielipiteen - ja sinä olet ensimmäinen luotettava johon olen törmännyt sen jälkeen kun rupesin kehittämään teoriaa." Kuolleen lohikäärmeen henki alkoi hieman epäröidä tajuttuaan ettei toinen tainnut tietää punaisen alkuperää - ja teoriaa ei voisi täysin selittää puhumatta siitä. Vaikka edesmennyt aina välillä olikin sitä mieltä, että Cain voisi olla avoimempi ihmisten kanssa, niin kyllä tuo silti kunnioitti punaisen yksityisyyttä sen verran ettei paljastanut tämän kaikkia salaisuuksia ellei ollut aivan pakko. Olento olikin hetken hiljaa, miettien miten oikein voisi jatkaa asiasta puhumista. Aikaa pelatakseen henki päätti puhua vähän tarkemmin ongelmista munien kanssa, niin kipeää kuin sen muistelu olikin, ja ehkä hieman tarkemmin teoriasta - kertomatta sen kummemmin niistä todisteista joita tuolla oli, ne kun paljastaisivat punaisen alkuperän. Siitä perhanan unestakaan ei voisi puhua, Spyro kun saattaisi tajuta toisen asian mitä se merkitsisi hengen teorian yhteydessä. Olisikohan sitä pitänyt tarkemmin miettiä ennen kuin oli päättänyt selittää teoriaa toiselle...
"Sen jälkeen kun olin ollut joku parikymmentä vuotta tuon perhanan amuletin vartijana, eräs hopeinen sattui lentämään Sedestian läpi. Me... rakastuimme, vaikka hopeiset ja valkoiset eivät taida yleensä sitä tehdäkään", henki aloitti kertomaan hieman vastahakoisen oloisena, mutta myös hieman... murheellisena. Tämä tarina ei taitaisi päättyä onnellisesti. "Päätimme pysytellä Sedestiassa, ja ennemmin tai myöhemmin meillä oli pesällinen munia", henki lopetti hetkeksi, leijaillen tasanteen reunaalle katsomaan synkkänä tasanteelta alas, puhumatta mitään. Äänestä kuului jo selvästi suru, aiheesta puhuminen oli tuolle vaikeaa. "Ne munat eivät koskaan kuoriutuneet. Me lopulta... särjimme yhden parinkymmenen vuoden kuluttua. Siellä oli täysin kehittynyt poikanen, mutta... se ei reagoinut mihinkään. Oli kuin sillä ei olisi ollut... sielua. Se kuoli parissa tunnissa. Hopeinen murtui... Hän vain vahti munia vuosikymmenestä toiseen tuon jälkeen... Eräänä päivänä jotkut helvetistä sihinneet perkeleen munanryöstäjät kävivät paikalla kun olin poissa... He... He...", henki sanoi hiljaa, kykenemättä lopettamaan kun oli kerran aloittanut kertomuksensa, jatkaen alas tuijottamista koko puheensa ajan. Lopulta muistojen kipeys kävi liian tuskalliseksi, ja olento hiljeni. Eipä sitä tosin jäänyt mitään epäselvää siitä, että mitä oli tapahtunut. Muistot tekivät kipeää, ja aave tajusi taas alkaneensa puhumaan asioista joista ei olisi pitänyt. Hän ei ollut mikään kovin hyvä miettimään puheitaan etukäteen... Ha, hänhän alkoi olla yhtä huono miettimään puheitaan kuin Cain, vanhan lohikäärmeen henki ajatteli surkeana. Jonkun aikaa tuo vain oli hiljaa, kuunnellen tuulen huminaa, ennen kuin lopulta kääntyi huokaisten syvään katsomaan nuorukaista uudemman kerran. Menneet olivat menneitä, ja vanha valkoinen katui sitä että oli alkanut puhumaan niistä. Myös sen takia että tajusi ettei voisi mitenkään selittää koko teoriaa ilman että paljastaisi Cainin salat, tehden tästä koko jutusta turhan. Aave oli avannut vanhat haavat aivan turhaan.
"Silloin tajusin että amuletin oli tarkoitus pitää lohikäärmeet poissa Sedestiasta - tai ehkä vähän isommaltakin alueelta, en tiedä tarkkoja rajoja", hengen äänensävyssä oli nyt jonkun verran katkeruutta mukana, tuon yrittäessä joten kuten puhua jostain muusta saadakseen muisteluiden aiheuttaman järkytyksen pois mielestään. "Mikäpä olisikaan parempi keino kun varmistaa ettei siellä yksikään lohikäärme pysy kauaa?", aave totesi äärimmäisen katkerana, taas kunnolla katsellen Spyroa hohtavilla vihreillä silmillään. Vaikka olennon sumumaiset piirteet olivatkin melko epäselvät, oli katkeruus ja suru silti joten kuten havaittavissa tuon yleisolemuksessa. "Tosin viime aikoina olen alkanut epäillä sen tekevän jotain muutakin... Mutta luulen että sen kertominen ei sittenkään olisi viisasta. En ajatellut asiaa loppuun", henki totesi vastahakoisesti ja suoraan. Otus oli kehno valehtelemaan, joten mitä sitä turhia edes yrittämään. Ja sitä paitsi, kertomus kuolleen menneestä elämästä oli oikeastaan imenyt tuolta halut puhella sen enempää. Toinen pitkä selitys siitä kuinka henki arveli jonkun tehneen jotain Sedestian alkuperäisille lohikäärmeille joskus kauan sitten saisi jäädä toiseen kertaan. Ehkä sitten myöhemmin jos Cain paljastaisi mitä oli ollut ennen kuin oli joutunut amuletin vartijaksi, henki voisi yrittää kysyä Spyron mielipidettä koko teoriasta, eikä vain sen yhdestä osasta. Tai vain jättää asiasta puhuminen kokonaan, ei toinen oikeastaan varmaan edes ymmärtäisi sitä, henkikin kun tajusi koko jutun vasta matkattuaan pari vuotta Cainin seurassa.
|
|
|
Post by spyrre on Apr 3, 2012 19:11:14 GMT 3
Nulikka jäi laihat käsivartensa härkäpäisesti rinnalleen ristittynä silmäilemään kuollutta valkoista alleviivatun odottavasti tivattuaan jonkinlaista selitystä tämän äkilliselle halulle suorastaan hakeutua keskusteluun, kohottaen jokseenkin skeptisesti tummia kulmiaan otuksen mainitessa jonkinlaisen teorian josta tämä ilmeisesti halusi syystä tai toisesta puhua juuri hänen kanssaan. Vaikka ei näennäisesti osoittanut suurempia leppymisen merkkejä poika sentään jäi kuuntelemaan vaihtaen levottomana painoaan jalalta toiselle haamun mainitessa kaamean amuletin joka ei myöskään ollut jättänyt kovinkaan hyvää vaikutelmaa hänen mieleensä vaikka Spyro ei tästä paljoa tiennytkään. Mutta olivat mitä olivat, hän ei kyllä pitänyt tippaakaan siitä miten henki mainitsi mahdolliset "vaikutukset", koko kommentissa oli jotakin varsin pahaenteistä ennen kuin tämä oli edes ehtinyt luonnehtimaan tapausta sen tarkemmin. Vielä epäilyttävämmältä kuulosti se, että haamu ei tahtonut puhua asiasta Cainille vaan syystä tai toisesta tulkitsi hänet aiemmasta halveksunnastaan huolimatta pätevämmäksi jakamaan jonkinlaisen kyseenalaisen teoriansa. Purppuratukka tuhahti epäilevästi suorastastaan kohteliaaksi tulkittavalle repliikille kuin olisi epäillyt jonkinlaista juonta heilauttaen sitten turhautuneesti kättään. Vai nytkö hän olikin yhtäkkiä muuttunut surkeasta idiootista luotettavaksi? Hmph. "Mähän sanoin jo etten mä tiedä mitään siitä Sedestia-paikasta" se huomautti terävähkösti, vaieten kuitenkin äkkiä hämmentyneenä lohikäärmehengen alkaessakin kertoa tarinaa menneisyydestään onnistuen kuulostamaan suorastaan murtuneelta.
Vaikkei ollut oikein tiennytkään mitä otukselta odottaa, tämä nyt oli ainakin ollut viimeisenä tällä listalla. Purppuratukka tuijotti tätä hetken häkeltyneenä, rypistäen sitten hiukan kulmiaan kuin olisi aikonut keskeyttää mutta empikin sitten eikä päätynytkään sanomaan mitään. Hetken aikaa se näytti olevan kahden vaiheilla uskoako haamun äkillistä avautumista mutta hiljakseen se alkoi väkisinkin empiä kaikessa kaunaisuudessaankin päätyen avoimen kyräilyn sijasta haromaan epätietoisesti kuontaloaan hetki hetkeltä levottomampana tarinan edetessä. Kaikesta päätellen sillä ei ollut kummoistakaan toleranssia nyyhkytarinoille. Siitä ei loppujen lopuksi saanut irti paljoakaan satunnaisen, hiukan vaivautuneen "Eeeh" -äännähdyksen lisäksi sen käydessä hiljakseen äkäisestä surkeaksi ja siitä siirtyen viimein suorastaan järkyttyneeseen silmien räpyttelyyn ilmeisesti ymmärtäessään mitä haamu taisi ajaa takaa. Otusta tuijotettiin hetki kunnes poika irvisti ja vilkaisi epäluuloisesti luolan suuntaan jossa Cain odotteli kirotun amuletin keralla. Hopeisen kohtalo oli ollut traaginen, mutta haamun pohdiskelut siitä kuinka amuletti mahdollisesti liittyi asiaan oli kyllä omiaan saamaan Spyronkin tolaltaan. "Mut-- Mitä hittoa, miksi hitossa kukaan tekis jotain sellaista? Sehän on... hirveää! Miten se muka voi tehdä niin koko paikalle?!" Se argumentoi viimein tuohtuneisuuden ja järkyttyneisyyden sekaisin tuntein, rypistäen sitten kulmiaan yrittäen hillitä suuremman tunnekuohun jääden hetkeksi miettimään. Kaikesta päätellen haamun oli onnistunut sittenkin olla tarpeeksi vakuuttava saadakseen tämän jopa uskomaan juttunsa. "Oletko varma että se... no, johtu siitä kapineesta? Olisko ne voineet muuten vaan... no. Tiedäthän." Tiedusteltiin viimein melkein varovasti Spyron vilkaistessa sitten uudestaan hermostuneena luolan suun suuntaan nykäisten hiukan tuulen riepottelemaa huppuaan. "Jos se johtu siitä, niin... Jos se tekee jotain ja te raahaatte sitä ympäriinsä eikä meillä ole mitään hajua miten meikäläisiä on täällä...!" Kieltämättä nulikka oli vieläkin jokseenkin tyrmistynyt koko ajatuksesta että amuletilla voisi olla noin hirveitä vaikutuksia mutta jos se olisi totta.... voisiko se olla mahdollista..? Oli miten oli, tämän tiedon valossa tuntui kieltämättä varsin uhkaavalta idealta vain kanniskella pirullista kapinetta pitkin maita ja mantuja antaen tämän mahdollisesti tehdä ties mitä! Kuinkahan levottomaksi penikka olisi mahtanut käydä jos olisi hoksannut tulla ajatelleeksi mahdollisuutta että muutkin kuin kuoriutumattomat poikaset saattaisivat olla vaarassa, jo aivan tämäkin oli tarpeeksi lietsomaan melkoista vainoharhaa.
Nulikka vaikeni pian uudestaan jääden tuijottelemaan haamua epäuskoisena tämän äkkiä todetessa että tämä maanlaajuinen poikastenmurha (jos se nyt oli sellainen) ei olisi tarpeeksi paha vaan kapine saattaisi tehdä vielä muutakin, otuksen tosin ilmeisesti menetettyä jo halunsa puhua asiasta. "Eh? Miten niin? Mikä muka voi olla tuota pahempaa?" Se hämmästeli, empi hetken ja vilkaisi jälleen vaikeana luolan suuntaan. "Hitto, kyllä sun ainakin Cainille pitäis kertoa kuitenkin! Jos se tekee jotain tuollaista... teidän täytyy viedä se takaisin sinne missä ei ainakaan ole ketään tai jotain ellei sitä saa hajallekaan" tämä huomautti viimein, kuitenkin raaputaen käsivarttaan ilmeisen levottomana.
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Apr 4, 2012 16:04:56 GMT 3
Huolimatta siitä että Spyro ei selvästikään vaikuttanut kaikkein parhaalta mahdolliselta vaihtoehdolta mitä tuli johon kuhun jolle voisi kertoa sen epämääräisen teorian, varsinkin kun tuo suhtautui aaveeseen sangen näreästi, niin henki ei nähnyt muuta vaihtoehtoa, ja aloitti asiansa selvityksen, mennen tosin synkille sivuraiteille melko pian. Vaikka nulikka olikin aluksi näköjään aikamoisen epäilevä mitä tuli vanhuksen kertomisiin, niin vanhus pisti merkille tämän käytöksen muutoksen mitä pitemmälle olento eteni kertomuksessaan. Mikäli puheenaihe ei olisi ollut niin kivulias tuo olisi saattanut saada pientä iloa irti siitä, että sai nuoremman niin vaivaantuneeksi - mutta se oli mitä oli. Pikkumainen käytös ei oikein innostanut silloin kun muisteli elämänsä synkimpiä hetkiä. Henki katsoi väsyneen oloisena järkyttynyttä nulikkaa tämän ihmetellessä syitä siihen miksi kukaan tekisi jotain niin kauheaa, tai miten se olisi ylipäätään mahdollista. Aave luuli tietävänsä, muttei halunnut hirveästi asiasta puhua, avautumisen saatua tuon jossakin määrin haluttomaksi jatkamaan aiheesta sen enempää. Ja sitä paitsi, se syy minkä olento oli päätellyt luettuaan Cainin kanssa silloin tällöin Sedestian legendoista ja vastaavista oli perusteltavissa oleva - eikä otus halunnut puolustaa amuletin luojaa tai luojia millään tavalla. Oli motiivi mitä oli, amuletti oli riistänyt tuolta mahdollisuuden poikasiin ja epäsuorasti rakastetun, eikä tuo tulisi ikinä puolustamaan sitä. "Et halua tietää", aave vain huokaisi jonkunlaiseksi vastaukseksi, päädyttyään lopulta siihen tulokseen että toinen ansaitsi jonkunlaisen epämääräisen vastauksen, vaikka sitten vain kysymyksen välttämisen. "Minä kyllä tiedän mihin se helvetin kapine pystyy!", henki sihahti vihaisena Spyron esitettyä hieman ehkä varomattoman kommentin jonka vanhus tulkitsi ehkä hieman virheellisesti kyseenalaistavan tämän kertomusta. Hetken aavelohikäärme näytti jotenkin suuremmalta, ja kylmyys huokui raivoisasta olennosta aika selkeästi tämän hetkeksi tungettuaan aivan purppuratukan naaman eteen, kunnes tämä sai itsekontrollinsa takaisin ja perääntyi hieman, kylmyyden aaltojen ensin lievetessä ja sitten poistuessa kokonaan. "Se on ainoa tarpeeksi voimakas artifakti minkä tiedän olevan Sedestiasta peräisin... Se sen aiheutti", aave sanoi synkeänä rauhoituttuaan hieman. Toisen alkaessa ilmeisestikin panikoimaan luultuaan että vaikutus saattaisi vaikuttaa muuallakin kun punainen oli nyt raahannut esineen pois sen pääasialliselta vaikutusalueelta, aave vain pudisteli päätään. Esine oli luotu nimenomaan tiettyyn tarkoitukseen tietyllä alueella, eikä vanhus nähnyt mitään syytä miksi se olisi vaikuttanut minnekään muualle. Mitä magiaan tuli, välimatkat eivät olleet mikään este. Ei varsinkaan näin voimakkaan ja vanhan magian kanssa. "Olen lähes täysin varma että se vaikuttaa vain ja ainoastaan Sedestiassa...", henki totesi, selkeästi haluttomana sanomaan syitä sille miksi oletti näin. Aave oli tajunnut Cainin tutkimuksista amuletin alkuperästä sen, että se oli luotu nimenomaan Sedestiaa varten - eikä minnekään muualle. Tai siis, silloin kun amuletti oli luotu niin alue oli varmaan ollut alue pieniä kuningaskuntia, mutta oli nykyään yksi yhtenäinen valtakunta. Henki piti edelleen asian esiinottamista näin tarkemmin ajateltuna hieman hölmönä itseltään, kun ei ollut miettinyt koko hommaa loppuun asti. Olisi pitänyt vain antaa teorian hautua kaikessa rauhassa, ja sitten kun tuolla olisi ollut jotain kummempia todisteita kuin kasa myyttejä ja Cainin oudot unet yrittää selittää se punaiselle, kävi miten kävi. Ajatukset olivat vain pyörineet liian paljon tuon päässä viime aikoina, eikä tuo ollut halunnut saada nuorta suojattiaan järkkymään. Amuletin vartijaksi joutuminen ja sen vaikutukset olivat olleet jo aikoinaan tarpeeksi pahat, vanhuksen koko teoria pahimmassa tapauksessa murskaisi nuoren punaisen mielenrauhan lopullisesti. Henkiolento katsoi nuorukaista tuskaisena tämän ihmetellessä mitä muuta henki oli päätellyt, mutta vanhus ei vain voinut kertoa sitä. Se paljastaisi liikaa Cainista... myös sellaisia asioita joita lohikäärme ei itse tiennyt, tai edes osannut aavistella. Tai jos aavisteli edes vähän, yritti parhaansa mukaan olla ajattelematta asiaa. "Se... En voi vain kertoa sitä. En voi kertoa sitä miten päättelin koko asian", henki vastasi vaivaantuneena toisen ihmettelylle. Edesmennyt vilkaisi epäröiden luolan suuntaan, haluten kyllä puhua teoriastaan vähäsen vaikka enimmäkseen olikin melko puhki kertomuksensa jälkeen. Ehkä pieni viittaus ei haittaisi... "Luulen että se amuletti... teki jotain Sedestian muinaisille lohikäärmeille - joskus yli tuhat vuotta sitten eläneille. Ei tappanut, mutta... ne kaikki katosivat samoihin aikoihin kuin amuletti ilmestyi", olento loppujen lopuksi sanoi hieman vastahakoisesti. Tuo seikka oli jotain minkä Cainkin oli päätellyt luettuaan kotimaansa myyteistä, mutta punainen ei osannut yhdistää kaikkia todistuskappaleita samalla tavalla kuin paljon vanhempi valkoinen osasi - eikä tällä ollut sitä taustatietoa minkä henki oli saanut oltuaan niin kauan amuletin vartija. Eikä kyllä haluakaan yhdistää faktoja niin kuin vanhus oli tehnyt... Kun Spyro yritti esittää, että Cainin ja vanhan hengen pitäisi viedä kirottu kapistus takaisin kaksikon lähtöpaikkaan, henki vain pudisteli päätään. "Se olisi liian vaarallista. Puoli Sedestiaa havittelee tuota perhanan amulettia, vaikka niistä vain harvat tietävät mitä se tekee, tai miten sitä voisi hyödyntää. Mutta ne jotka tietävät...", aave värähti tahtomattaan, ajatuksen puistattaessa tätä. "Jotkut käyttäisivät sitä aseena lohikäärmeitä vastaan - sillä se tuo kapistus on - ja jotkut... jotkut haluaisivat käyttää sitä toisella tavalla aseena", puolustelu loppui hieman lyhyeen, hengen ollessa haluton jatkamaan asiasta sen enempää, yhtä paljon sen takia ettei halunnut paljastella liikoja kuin sen takia että aikeet olivat synkät. Ja rehellisesti sanottuna henki ei ihan kaikesta ollut varma - miksi Armanin suku halusi Cainin hengissä esimerkiksi, eivätkä vain amulettia. Siinä ei vain tuntunut olevan järkeä, eikö pelkkä amuletti olisi riittänyt heidän tarkoituksiinsa? "... jos nyt vain haetaan niitä puita. Cain varmaan jo ihmettelee", aave lopulta yritti lopettaa keskustelun lyhyeen, arvellen sanoneensa jo liikaakin. Rehellisesti sanottuna kipeät muistot kirvelivät edelleen, ja kuollut halusi vain rauhoittua jonkin verran. ((pitkää vuoroa tulee ))
|
|
|
Post by spyrre on Apr 6, 2012 18:28:57 GMT 3
((Heh, hiukan taisi venähtää tämäkin...))
Haamu tuntui loppujen lopuksi tarinansa kerrottuaan käyvän varsin haluttomaksi puhumaan enää paljoakaan... toisaalta ymmärrettävästä syystä tragedian ollessa tälle varmasti vielä aikojenkin jälkeen kivulias ja henkilökohtainen. Tosin tämä herätti kyllä Spyrossa kysymyksen siitä mikä oli mahtanut aiheuttaa olennolle noinkin suuren tarpeen puhua että oli tuonut esille vanhat haavansa... vain perääntyäkseen aiheesta viime hetkellä. Poika kallisti kysyvästi päätään tämän kiertäessä kysymyksen amuletin kauheiden voimien tarkoituksesta toteamalla ettei hän halunnut tietää vaikka ilmeisesti itse olikin perillä asiasta, otuksen sitten äkkiä tuohtuessa melkoisesti purppuratukan päädyttyä pohdiskelemaan valkean poikueelle tapahtuneen onnettomuuden syytä. Raivokas argumentti sai natiaisen hätkähtämään yllättyneenä kauemmas äkkiä kylmyyttä suorastaan säteilevän hengen käydessä varsin haastavasti ärähtämään että tiesi kyllä mistä puhui. Spyro perääntyi irvistäen ollen vähällä kompastua maassa lojuvaan karahkaan tyytymättömän "Hei varo vähän!" -protestin keralla, valkoisen kuitenkin päättäessä rauhoittua ja perääntyä ennen kuin nulikka ehti hermostua uudestaan moisesta isottelusta... varsinkin kun se tällä kertaa ymmärsi hengen motivaation tähän. Onnekseen se ehti hakea kädellään tukea viereisestä kuivuneesta ja kitukasvuisesta rungosta onnistuen säilyttämään tasapainonsa, jääden sitten kyräilemään olentoa enemmänkin varuillaan kuin varsinaisesti vihaisena tämän palatessa jälleen aiheeseen vaikka tämä taisikin aiheuttaa tälle ilmeistä tuskaa.
Huolimatta nulikan säikähdyksestä tarinasta vetämästään johtopäätöstä kohtaan tilanne ei tainnutkaan olla aivan niin välittömästi uhkaava kuin tämä oli aluksi olettanut, ainakin jos haamua oli uskominen. Purppuratukka näytti jokseenkin skeptiseltä tämän todetessa että vaikka vaikutus olisikin peräisin amuletista tämä tuskin toimisi mainitun valtakunnan ulkopuolella, mutta lopulta tämä päätyi nyökkäämään empivästi vieläkin levottomana mutta toivoen että läpikuultava otus olisi oikeassa... Mutta sitten tämä otti puheeksi, että kapine saattaisi tehdä vielä jotakin muutakin. Tälläkään kertaa häkeltynyt poika ei saanut kummempaa vastausta kysymykselleen, vaan entistä huolestuttavampia vihjailuja jotka saivat sen räpyttelemään silmiään entistä tiuhempaan tahtiin kasvavan vainoharhan kynsissä. "Mikset voi muka? En mä ainakaan kerro kellekään." Nulikka huomautti ihmetellen miksi olento päätti jättää kesken aloittamansa selityksen, jääden kuitenkin pian tuijottamaan järkyttyneenä edesmennyttä valkoista tämän todetessa että kapine oli ilmeisesti tehnyt jotain aikoinaan koko Sedestian lohikäärmekannalle. "Eh? Katosi?" Purppuratukka toisti levottomana, kieltämättä pohtien mahtoiko olento olla oikeassa sen suhteen ettei kirottu kapine olisi sittenkin vain tappanut kaikkia. Mutta vaikka ei aiheesta mitään tiennytkään jopa Spyro tajusi että moinen temppu olisi vaatinut hirvittäviä voimia... mutta hitostako tällaisista pirulaisista koskaan tiesi... "...ehkä se vaan ajoi ne pois sitten tai jotain." Ehdotettiin varovasti nulikan vaietessa sitten hetkeksi, levottoman pojan tuodessa sitten esille kapineen palauttaminen varmuuden vuoksi "turvallisemmalle" alueelle, jonka aave kuitenkin tyrmäsi nopeasti... tällä kertaa jopa perustelujen keralla. Ai niin, tosiaan. Cainillahan taisi olla perässään porukkaa amulettia havittelemassa, kenties enemmänkin kuin se yksi murhanhimoinen, nyt onneksi jälkeen jätetty ikävä tuttavuus. Lohikäärme joutui kantamaan lohikäärmeitä vastaan luotua asetta... oliko huonompaa vitsiä kuultukaan? Spyro päätyi hermostuneena painoaan jalalta toiselle vaihdeltuaan nyökkäämään jälleen hiukan kai kummempaa vastalausetta keksimättä, mutta ei ehtinyt kommentoida muutenkaan ennen kuin keskusteluun väsynyt valkoinen päätyi muistuttamaan polttopuista. Nulikka hätkähti takaisin nykyhetkeen muistaessaan jälleen kallion rinteellä puhaltavan kylmän viiman ja vilkaisi sitten vieressä törröttäviä karahkoja.
"Ai niin. Juu." Se myönsi ollen toisen tavoin itsekin oikeastaan varsin tyytyväinen saadessaan muuta ajateltavaa noiden häiritsevien teoirioiden ja arvuuttelujen sijasta, jopa natiaisen tajutessa että haamu pyrki vaihtamaan puheenaihetta. Otusta vilkaistiin kuitenkin vielä hupun alta tämän mainitessa Cainin luultavasti jo ihmettelevän. "Se muuten tietää kyllä jo että sä salailet jotain. Luulee vaan että se on jostain unesta, tai sellaisesta." Poika huomautti, raaputti niskaansa vastahakoisena kääntyen sitten levottomin elkein murtamaan ja kokomaan kasaan sateesta kosteaa puu-ainesta aivastaen jälleen. Toivottavasti askare olisi nopeasti tehty että hän pääsisi takaisin sisätiloihin, sateessa oleskelu oli käynyt entistä viileämmäksi hetken paikoillaan seisoskelun jälkeen... Ikävä kyllä ajatuksia ei niin vain paettukaan vaan esiin tuodut uhkakuvat vainoaisivat varmasti purppuratukan mieltä vielä tämän jälkeenkin. Tämä oikeastaan jopa ymmärsikin syyn miksi haamu oli vastahakoinen kertomaan Punaiselle, ikävän otuksen ilmeisesti jopa välittäessä tämän hyvinvoinnista.... Miltähän paljastus Cainista tuntuisi kun sai asiassa onnekseen sivullisen Spyronkin tolaltaan?
Joka tapauksessa haamun sanottua sanottavansa pihalla hytiseminen saisi viimein riittää ja kantamuksensa koottuaan purppuratukka suuntaisi piakkoin takaisin luolan suun suuntaan ellei valkoinen keksisi vielä alkaa estellä jollakin tapaa. Puut olivat kyllä märkiä ja poika joutui myöntämään ettei olisi saanut näistä nuotiota itse aikaan, mutta eiköhän Punainen saisi homman kuitenkin hoidettua....
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Apr 9, 2012 19:35:01 GMT 3
Aave teki parhaansa vältelläkseen nulikan katsetta tämän kyseenalaistaessa vanhan hengen päätöksen olla kertomatta kovinkaan kummoisesti teoriastaan (muuta kuin sen aiemmin mainitun, edesmenneen mielestä kaikkein pahimman puolen siitä). Onneksi vanhuksen pieni epämääräinen vihje teorian toisesta osuudesta sai nulikan sen verta hämmentyneeksi, ettei tämä ruvennut enempiä tivaamaan. Valkoinen ei ollut mikään hirveän hyvä valehtelemaan tai muuten vain hämäämään puheillaan muita, mutta nyt puheenaiheen nopea vaihto oli onnistunut, harvinaista kyllä. Yleensä hengen yritykset olivat yhtä läpinäkyviä kuin otus itsekin, eikä niihin langennut kukaan. Kun nulikka esitti oman epämääräisen arvauksensa Sedestian kadonneista lohikäärmeistä, henki näytti hetken aikovan sanoa jotain, mutta pitikin kuononsa kiinni loppujen lopuksi. Antaa vaan penikan luulla noin, henki ajatteli. Eipähän pysty päättelemään mitä oikeasti on tapahtunut... Tosin, hengenkään teoria ei ollut täydellinen, mutta olento uskoi tajunneensa amuletin syvimmän tarkoituksen, vaikkei täysin tekijän tai tekijöiden motiivia ymmärtänytkään. Tai että mitä tai keitä nämä olivat olleet.
Loppujen lopuksi haamun muistuttaessa nuorukaista puista, aihe näytti olevan loppunkäsitelty. Tämä sopi vanhan valkoisen hengelle paremmin kuin hyvin, ja otus näyttikin jo olevan lähdössä edeltä leijailemaan sisälle päin kun Spyro totesi mitä Cain tiesi asiasta. Henki pysähtyi ennen kuin pääsi kunnolla matkaan, ja vilkaisi nulikan suuntaan. "...niin se." otus mutisi vaivaantuneena. Sehän olikin antanut hengelle lähtölaukauksen alkaa miettiä tarkemmin sitä mitä amuletti oikein tekikään. Kuollut lohikäärme oli hetken epävarma, mutta päätti sitten vain pitää kitansa tukossa enemmiltä puheilta. Unesta ei vain voinut puhua. "Mennään nyt vaan takaisin... Ja älä kerro näistä Cainille, hänellä on muutenkin ihan tarpeeksi ajateltavaa yleensä - ja tarpeeksi kärsimystä muutenkin", aave huokaisi, lähtien uudemman kerran nuoremman edellä takaisin luolassa odottelevan punaisen suuntaan. Vanhan valkoisen oli pakko myöntää että tuskaisen menneisyytensä ja teorian osittaisen (joskin ehkä tärkeimmältä osalta vajavaisen) kertominen oli ollut jossakin määrin vapauttavaa. Menneisyydestään jo kauan vaiennut olento tunsi olonsa ehkä hieman paremmaksi kuin yleensä nyt kun oli onnistunut avautumaan jollekin toiselle, vaikka sitten puolivahingossa. Niin ja kaippa sekin hieman helpottaisi teorian salailua Cainilta kun oli saanut osan kerrottua jollekin toiselle - vaikka oli siitä jättänytkin punaista itseään koskevan kohdan kertomatta. Enempiä mietiskelemättä henki leijaili nuoremman edellä takaisin luolaan.
Luolassa odotteleva lohikäärme ei ollut sen kummemmin liikkunut aikaisemmalta paikaltaan, mitä nyt oli vetänyt nuorukaisen aiemmin maahan laskeneen laukun lähemmäksi itseään. Punainen ei huomannut hengen paluuta, osittain sen takia että kuollut vain lipui hiljaa tämän ohi tutkiakseen luolan syvempiä osia, osittain sen takia että peto oli ottanut salaperäisen puulaattansa laukusta, siitä huolimatta että operaation oli täytynyt olla melkoisen hankala ottaen huomioon olennon suuret kynnekkäät käpälät. Cain nuuhkaisi ilmaa tajuttuaan nulikan saavuttua takaisin luolaan, ja tunki laatan varovasti takaisin laukkuun. Lohikäärme taivutti pitkää kaulaansa saadakseen sarvekkaan päänsä asentoon josta voisi katsoa puita kanniskelevaa nulikkaa ilman että joutuisi odottelemaan sitä, että nuorempi pääsisi aivan naaman eteen. "Löysit sitten jotain puita? En kuullut mitään huutoja, joten oletan ettei vanhuskaan ollut liiaksi vaivaksi... Vaikka se välillä kyllä osaa olla melkoinen", lohikäärme tiedusteli heti kun arveli Spyron olevan kuulomatkan päässä. Cain oli oikeastaan vähän utelias siitä mitä vanhus olikaan selittänyt nuoremmalle - ja ehkä vähän kateellinen siitä, että henki ei ollut kertonut suojatilleen mitään oudoista teorioistaan, satunnaisia epämääräisiä ja salaperäisiä kommentteja lukuunottamatta. Mihin se aave edes tosin meni, punainen yhtäkkiä tajusi, vilkaisten ympärilleen ja havaiten luolan sisuksiin katoamassa olevan valkoisen hehkun. Ilmeisesti se lähti tekemään jotain hyödyllistä - ja oudosti ei halunnut ruveta herjaamaan petoa ja nulikkaa Cainin ihmetykseksi. Mitähän se oikein oli puhellut nuoremmalle...? (Tosin Cainin mieleen oli tullut se tosiasia, ettei toinen välttämättä hirveästi nuorempi ollutkaan, lohikäärmeiden ihmismuodoista kun ei voinut hirveästi päätellä näiden todellista ikää... No, samapa tuo.)
|
|
|
Post by spyrre on Apr 9, 2012 21:43:34 GMT 3
Loppujen lopuksi vanhus tuntui viimein vaikenevan levottomuutta herättävästä aiheestaan viimeisimmän ikävän vihjailunsa jälkeen, joka oli omiaan aiheuttamaan ikäviä kylmiä väreitä purppuratukan selkärankaan.... ellei se sitten johtunut kylmästä tuulesta joka puhalsi märän kankaan lävitse, mutta kuitenkin. Spyro silmäili otusta vielä hetken tutkivasti mutta ei esittänyt enempää kysymyksiä vaan antoi asian olla haamun vaihtaessa melkoisen läpinäkyvästi puheenaihetta. Eh, kieltämättä kylmässä sateessa seisoskelu oli alkanut tuntua entistä ikävämmältä heti kun natiaisella oli jälleen aikaa havahtua huomaamaan tämä ja tämä kääntyikin itsekseen pärskien karahkoiden puoleen heittäen kuitenkin vielä puolivillaisen huomautuksen jo edeltä luolaa kohti lähteneen olennon perään. Spyro ei oikeastaan kääntynyt katsomaan mutta huomasi hengen pysähtyneen kurottautuessaan nykimään kokeilevasti yhtä pystyyn kuollutta karahkaa niiskuttaen itsekseen. "Juu en. En mä osais sitä sille kunnolla selittääkään" se mutisi jokseenkin vaisusti, kohautti sitten olkapäitään ja alkoi itsekseen kiroten tempoa itsepäistä karahkaa nurin.
Aave sai mennä menojaan kaikessa rauhassa Spyron pidättelemättä tätä enää sen kummemmin vaan keskittyen näennäisesti käsillä olevaan konkreettisempaan hommaan. Kieltämättä keskustelu oli herättänyt natiaisessa melkoista levottomuutta ymmärtäessään hiukan paremmin kuinka kaamean kohtalon kynsiin Cain (no, haamukin loppujen lopuksi, vaikka natiainen oli vieläkin härkäpäisesti päättänyt olla pitämättä tästä) olivat joutuneet tuon yhden riivatun kapineen takia... joka ilmeisesti oli syyllinen ties mihin kauheaan aivan näiden kahden lisäksikin. Hitto sentään... mitä tuollaiselle kapineelle olisi oikein edes tarkoitus tehdä että siitä pääsisi eroon? Nulikka rusautti turhautuneena puunkappaleen poikki jalallaan, käyden sitten kiinni seuraavaan kunnes viimein oli saanut katkottua jokseenkin jokaisen kivikosta törröttävistä puunrangoista. Piakkoin tämä tömistelikin epämääräisesti kantamuksensa alla huojuen takaisin luolaan, mutta onnistuen kuin onnistuenkin ilmeisesti puhtaalla härkäpäisyydellä retuuttamaan nämä kaatumatta jonnekin Cainin tuntumaan. Märän hupun alta kantautui muutama tuskastunut kirous natiaisen viimein rysäyttäessä kaiken ilman sen suurempia hienosteluja kiviselle lattialle jääden itsekseen irvistäen pyyhkäisemään puuskahtaen märkiä suortuvia silmiltään ja potkaisi jokseenkin kaunaisesti yhtä maassa retkottavista puun kappaleista. "Äh. Ihan märkiä" Se totesi lähinnä turhautuneena ilmaisuna kuin minään varsinaisena argumenttina, vilkaisten sitten Punaista havahtuen vastaamaan vasta hiukan viiveellä saatuaan kantamuksensa käsistään. "Juu, löytyi vähän. En kyllä tiedä kuinka pitkään nämä palaa." Se puuskahti, alkaen sitten lykkiä karahkoja jonkinlaiseen pinontapaiseen vieläkin jokseenkin tuskastuneena siitä kuinka vaivalloinen operaatio simppelin nuotion aikaansaaminen oli nykyään, vaikka olemuksessa oli oikeastaan häivähdys epämääräistä levottomuuttakin. Jos nulikka oli huomannut Cainin sormeilleen kuvaa hänen sisään tullessaan tämä ei ainakaan sanonut mitään mutta vilkaisi ohimennen laukun suuntaan jonka lohikäärme oli vetänyt vierelleen. "Eh, no... ei oikeastaan. Kunhan haahuili." Nulikka vastasi lyhyesti, vilkaisi ohimennen ympärilleen varuillaan kuin etsien kyseenomaista otusta katseellaan ennen kuin kohautti olkiaan ja pärskähti uudestaan jääden sitten tihrustamaan Cainia jokseenkin odottavasti. "No, jos noilla nyt pärjää vähän aikaa... ei kyllä huvittais lähteä tuonne takaisin ihan heti etsimään lisää." Tämä nurisi pudistellen vaatteitaan, vaihtaen kieltämättä puheenaihetta melko nopeasti. Toisaalta natiaisen malttamattomuuteen saattoi varsin hyvin olla toinenkin syy, nyt sateessa lisää haahuiltuaan se hytisi ikävästi vielä enemmän vaikkei sentään tuulen suojassa pärskinyt yhtä pahasti.
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Apr 10, 2012 12:06:45 GMT 3
Puheiden loputtua henki liiti sen kummempia kommentoimatta takaisin luolaan, kadoten jonnekin sen sisuksiin. Cainin havaittua nulikan paluun, tämä seurasi nuorukaisen etenemistä enimmäkseen hiljaa kunnes heitti kommenttinsa jossakin vaiheessa. Lohikäärme oli oikeastaan kohtuullisen vaikuttunut siitä kuinka paljon puita nulikka onnistui raahaamaan mukanaan, vaikka homma olikin purppurapäälle ilmeisesti hieman hankalaa. Jos Cain itse olisi ihmismuodossaan raahannut polttopuita, olisi hän tuonut ne parissa kolmessa erässä - ellei olisi ollut turhautunut johonkin tai jotain. Punainen oli oikeastaan melko mukavuudenhaluinen ja laiska, vaikkei yleensä saanutkaan nauttia kovinkaan suurista ylellisyyksistä - tai laiskotella. Lopulta nulikka sai kuin saikin raahattua karahka-läjänsä ison liskon tuntumaan ja esitti kriittisen arvionsa puiden sopivuudesta nuotioksi. "Eivätköhän ne jonkun verran pala kunhan alkuun pääsevät - tosin tulevat savuttamaan aika perhanasti", peto esitti oman arvionsa, alkaen jo miettimään parasta keinoa nuotion sytytykseen. Pelkkä suora tulihönkäys kyllä toimisi - mutta saattaisi vahingossa polttaa koko kasan tuhkaksi hetkessä jos vahingossa hönkäisisi hieman isommalla voimalla kuin oli tarpeen. Peto käänsi katseensa hetkeksi nulikan kasaamista puista Spyroon itseensä tämän osittain välttelevän kommentin jälkeen. Mitähän se vanhus oikein oli tuolle puhunut...? No, nuorukainen ei nähnyt tarpeekseen kertoa mitä henki oli kertonut, joten kaippa tämä arvioi että punaisen joko ei tarvinnut tietää tai oli parempi olla tietämättä. Kyllähän se kismitti, mutta olkoot. Ja hengestä puheenollen... Cain vilkaisi luolan syvyyksiin, huomaten että henki oli jo kadonnut näkyvistä, tämän hohdettakaan ei näkynyt. Kaippa se oli kääntynyt jonnekin sivutunneliin tai jotain. Kyllä se tulisi ilmoittaan jos löytäisi jotain.
Peto ei viimeiseen kommenttiin heti ruvennut edes vastaamaan, vaan alkoi keskittymään nuotion sytytykseen - varsinkin kun oli pistänyt merkille nulikan jatkuvan pärskinnän ja viimasta johtuvan tärinän. Cain tunsi myötätuntoa toista kohtaan, kyllähän tuo itsekin kärsi kylmästä tämän tästäkin - vaikkei varsinaisesti oikeassa olomuodossaan kärsinyt muuta kuin talvisin. Ihmismuodossaan punainen tosin kärsi ihan yhtä lailla kylmästä kuin kaikki muutkin, tai ehkä hieman enemmänkin. Joka tapauksessa, parempi sytyttää tuo puukasa. Ilma pedon välittömässä läheisyydessä lämpeni hetkellisesti lohikäärmeen vetäessä hieman henkeä, Cainin ollessa varovainen ettei ottaisi liikaa. Tulen syökseminen ei ollut mikään ongelma nuorelle punaiselle, mutta sen pitäminen kohtuullisissa rajoissa - se olikin eri asia. Hetken keskittymisen jälkeen liskon sieraimista alkoi tupruta hieman savua, ja peto aukaisi savuavan kitansa, syöksien kohtuullisen määrän liekkejä nuotion päälle hetken ajan, tähdäten lieskat niin etteivät ne vahingossa osuisi nulikkaan - Cain tiesi etteivät ihan kaikki lohikäärmeet olleet immuuneja tulelle tai syösseet liekkejä, olihan valkoinen siitä todisteena, eikä peto halunnut vahingoittaa nuorukaista tahattomasti. Lohikäärme oli arvioinut liekkiensä voiman suurinpiirtein oikein - nuotio oli lähtenyt iloisesti palamaan (vaikkakin savutti aikamoisen runsaasti), eivätkä lieskat olleet osuneet mihinkään mihin ne eivät olisi saaneet osua. Peto vielä tarkasti nuotion katseellaan varmistaakseen että kaikki oli osunut nappiin, nyökäten kohta itsekseen tyytyväisenä onnistuneesti sytytetylle nuotiolle. Vaikkei nuotio ollut ihan tasaisesti syttynytkään, lohikäärmettä lähimpänä olevan puolen ollessa eniten liekeissä, oli se kuitenkin kohtuullisesti onnistunut. Olipahan lohikäärmeydestä joskus hyötyä... Tosin olennon mieleen tuli se tosiasia, että olisi vain voinut loitsia nuotion syttymään pienemmällä vaivalla, mutta asia ei ollut jostain syystä juolahtanut mieleen ennen kuin otus oli hönkäisynsä hönkäissyt.
Cain katsoi epätasaisesti palavia liekkejä hetken ja totesi, että ehkä sitä voisi vielä hieman kohentaa, ja ojensi terveen etujalkansa kynnet osoittamaan nuotiota. Peto rypisti kulmiaan hetkeksi keskittyessään ja teki jonkunlaisen eleen kynsillään - ja liekit äkisti jakaantuivat tasaisemmin ympäri nuotiota, alkaen jopa savuttamaan vähemmän. Cain laski käpälänsä takaisin maahan, ja käänsi katseensa Spyroon, näyttäen jokseenkin tyytyväiseltä itseensä. "Siinäpä sinulle nuotio", peto totesi virnistäen hieman, kerrankin jättäen välittämättä siitä että ystävällinen virnistys paljasti olennon terävän hammaskaluston. Nulikka ei ollut siitä välittänyt aiemminkaan, niin miksipä tuo välittäisi siitä nytkään?
|
|
|
Post by spyrre on Apr 13, 2012 18:30:17 GMT 3
Spyrolla ilmeisesti ei ollut aikomustakaan palata takaisin sateeseen ihan heti päätellen siitä kuinka se oli päättänyt vaivalloisesti, mutta kieltämättä edes itsepäisen motivoituneesti raahata kaikki kitukasvuiset karahkat sisälle kerralla. Härkäpäisesti jätettiin huomiotta sellainen pikkuseikka että puolet näistä uhkasivat pudota kesken matkan ja tämä oli vähällä kompastuakin kerran huojahdellessaan eteenpäin kunnes silminnähden turhautunut natiainen viimein saavutti määränpäänsä ja rämäytti kantamuksensa epäsiististi lattialle. Cain sai vastaukseksi epämääräisen nyökkäyksen niiskahduksen keralla natiaisen myötäillessä tämän pohdintoja nuotiopuiden palamisesta ja savusta, pyyhkäisten ohimennen nenäänsä hihaansa ennen kuin alkoi kokoilla puita paremmaksi kasaksi tuskastunein elkein. Lohikäärmeen tiedustelut kärkkään haamun mahdollisesti aiheuttamista ongelmista tosin ohitettiin jokseenkin nopeasti vain pintapuolisen kommentin (sekä epämääräisen pälyilyn) jälkeen hytisevän purppuratukan vaihtaessa pian vaivautuneena aihetta käsillä olevan nuotion sytytyksen suuntaan. Se vilkaisi Cainia toivoen ettei tämä alkaisi esittää enempää kysymyksiä tuntien levottoman ailahduksen vain muistellessaan asioita joita haamu oli sanonut vilkaisten vaivihkaa varsin epäluuloisesti Punaisen kantamaa amulettia kääntäen kuitenkin pian katseensa muualle hytisten hiukan... mahdollisesti kylmästä.
Vaikka oikeastaan vaikuttikin hiukan ihmettelevältä Cain ei kuitenkaan kaikeksi onneksi tainnut ainakaan vielä kyseenalaistaa epäilyttävää välttelyä ja haamun aiempaa kummallista käytöstä vaan Spyron pieneksi helpotukseksi alkoi sen sijaan silmäillä nuotiopuita arvioivasti. Nulikka lykkäsi viimeisen puun kasaan, pyyhkäisi käsiään nuhruiseen viitankuvatukseensa ja liikahti sitten askelen verran kauemmas arvaten mitä lohikäärme aikoi. Tämä seurasi vähäeleisesti vierestä pudistellen märkää vaatetustaan Punaisen viimein syöstessä ryöpsäyksen tulta kohteeseensa, hätkähtämättäkään äkillistä kuumuutta tai liekkejä nenänsä edessä... mitä nyt se nosti toisen kätensä suojaamaan hiukan silmiään ikävän kirkkaalta valonleimahdukselta silmäillen toimitusta oikeastaan hiukan apaattisena. Noin helppoa oli tuokin... kun sen osasi. Puut syttyivät ongelmitta, vaikkakin hiukan epätasaisesti ja savuttavasti kuten oli uhattu, mutta tämä ei loppujen lopuksi häirinnyt. Poika huokasi vaisusti huppunsa alta hieroen käsivarttaan ja oli kai aikeissa sanoa jotain kun Cain päätti vielä parannella aikaansaannostaan ja ojentaa kyntensä kohti epätasaisia liekkejä. Hämmentynyt ilme häivähti jälleen natiaisen naamalla mutta tajutessaan mitä lohikäärme puuhasi äsken tämän kidasta räiskyneistä liekeistä piittaamaton poika viimein hätkähti hiukan kauemmas. Tämä tuijotteli palamisessaan rauhoittunutta nuotiota hetken käsivartensa alta kirskauttaen hampaitaan ennen kuin yskähti ja liikahti empivästi lähemmäs todettuaan että nuotio tuskin aikoi enää tehdä mitään epäilyttävää. "Eh. Kiitti. Mä.... äh, en usko että olisin saanu niitä edes syttymään" se myönsi hiukan vaisuhkosti (ja oikeastaan melkoisen nolostuneena) mutta vastaten lohikäärmeen tyytyväiseen virneeseen pienellä hymyllä istahtaen sitten puuskahtaen melkoisen lähelle roihuavia liekkejä. Kastunut huppu nypättiin pois pojan jäädessä hetkeksi haromaan kosteaa sotkuista kuontaloaan tulen kuumassa loimussa ennen kuin tämä vilkaisi uudestaan Cainia. Katse kävi väkisinkin jälleen kauheassa amuletissa saaden nulikan liikahtamaan levottomasti ennen kuin huomio siirtyi huolestuneena lohikäärmeen haavoituneeseen jalkaan. Hitto kun näinkin oli vielä pitänyt käydä, kuin kirottu amuletti ei vielä olisi tarpeeksi...
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Apr 13, 2012 22:20:10 GMT 3
Vaikka enimmäkseen Cainin huomio oli sytytysoperaation aikana kiinnittynyt käsillä olevaan tehtävään, huomasi tämä nuoremman jonkunasteisen vaivaantuneisuuden. Myötätunto puski taas esiin, purppurapää varmaan koki kaipuuta oikeaa olomuotoaan kohtaan ja tämä herätti punaisessa sympatiaa. Cain vilkaisi Spyroa hieman oudoksuen tämän hätkähtäessä taaksepäin lohikäärmeen kohennellessa tulta taikuuden avulla. Liekkien sylkeminen ei haitannut, mutta pieni määrä magiaa sai tuon hermostumaan...? Peto ei varsinaisesti käsittänyt syytä nuoren käytökseen, mutta eipä sille voinut mitään. Ei punainen oudoksuvan vilkaisun lisäksi kommentoinut hätkähdystä mitenkään, vaan viimeisteli nuotion kaikessa rauhassa. Omapahan oli asiansa - vaikka Cain saattaisikin myöhemmin epäsuorasti tiedustella syitä tuohon. Oikeastaan kun asiaa tarkemmin ajatteli, olihan se ehkä hieman outoa ettei nulikka hoitanut hommaa itse jonkunlaisen magian kautta, eivätkös useimmat lohikäärmeet osanneet käyttää jonkunsorttista taikuutta...? Ellei sitten ollut jonkunlaisen kirouksen alla itsekin joka esti tätä käyttämästä magiaa, mikä oli hyvinkin mahdollista kun Spyro oli jumissa ihmisenä.
Peto ei suuremmin reagoinut nuorempansa vaivaantuneisuuteen, mutta otti kiitokset vastaan hyvillään - ja päätti antaa tälle hieman rohkaisevia sanoja kohennettuaan makuuasentoaan niin hyvin kuin pystyi ilman että joutui nousemaan pystöön, yrittäen ottaa itsekin kaiken irti lieskoista. Punainen ei olisi vältämättä tarvinnut nuotion lämpöä kuivatteluun tai lämmittelyyn, mutta olipahan ulkoinen lämmönlähde kuitenkin ihan mukava. "Ei se mitään. Eiköhän sinun, tuota, tilanteesikin kohene joskus", lohikäärme yritti epämääräisesti piristää ihmishahmoon juuttunutta lajitoveriaan, ehkä hieman kömpelösti mutta silti vilpittömästi. Punainen piti nuorukaisesta ihan kohtuullisesti, ja vaikka Cainin olikin sitä vaikea myöntää itselleen, niin lajitoverin seura oli ihan mukavaa. Välillä oli mukavaa olla teeskentelemättä ihmistä, vaikkei peto asiaa normaalisti olisikaan noin ajatellut. Punainen ei tosin hirveästi asiaa ehtinyt miettiä, kun hoksasi nuoremman katsovan huolestuneen oloisena pedon haavoittuneeseen jalkaan. Cain vähän siirsi jalkaansa vaivaantuneena (irvistäen samalla kivusta, vamman ollessa kuitenkin tuskainen) ja yritti vähätellä asiaa: "Minulle on sattunut pahempaakin. Kyllä se jalka siitä paranee - varsinkin kun sen sai melko hyvin sidottua." Lohikäärme yritti vakuutella toista vamman lievyydestä vaikkei asia ehkä ollut niin yksinkertainen. Haava ei ehkä ollut hirveän leveä, mutta se oli ollut melko syvä - vasama oli uponnut aika ikävän syvälle liskon suomupanssarista huolimatta, eikä se parantuisi hetkessä. Kävelemään jalalla pääsisi varmaan aika pian, mutta lohikäärme tiesi että se tulisi olemaan kipeä vielä pitkään.
"Missähän vanhus oikein viipyy..." Cain mutisi vilkaisten luolan syvyyksiin päin, ehkä hieman haluten siirtää nuoremman huomion pois pedon vammasta, mutta osittain myös siksi ettei aavetta ollut hetkeen näkynyt. Pitäisiköhän kaivaa valkoisen suomut esiin ja ottaa tähän yhteyttä...
((Tuli vähän tapahtumaköyhä vuoro : X))
|
|