cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Feb 26, 2012 19:53:44 GMT 3
Kasvojaan piilottelevalla paloi loppujen lopuksi pinna, kun nuorempi jatkoi kyseenalaistusta, tosin syynä tuohon suuttumiseen oli jotain mistä nuorempi ei tiennyt - koska Cain ei ollut kertonut kaikkea. "Antoi...? Siinä ei kuule ollut mitään vapaaehtoista ei minun, eikä hänen puoleltaan, sen perhanan amuletin vartiointi on ELINIKÄINEN homma, ja edellisen vartijan kuollessa seuraava onneton idiootti saa huomata kärsivänsä jonkun muinaisen älykääpiö velhon tai mikä hitto sen nyt onkaan tehnyt päähänpistosta!" Cain lausui vihaisena, äänen korotessa ehkä hieman turhan paljon loppua kohden, ja nojasi pöydän yli kohti toista, näyttäen sangen vihaiselta tuijotellessaan hampaat irvessä nulikkaa. Ilmakin miehen välittömässä läheisyydessä tuntui hyppäävän kuumemmaksi hetkeksi, sen kuitenkin laantuessa pahimman raivon loputtua. Hetken tuo siinä kirskutteli hampaitaan ja näytti muutenkin siltä että kävisi kohta päälle, kunnes onnistui hillitsemään itsensä, ja vetäytyi takaisin. Hetkellinen raivokohtaus meni onneksi nopeasti ohi, ja tuo hoki vähän aikaa jonkunlaista vieraskielistä mantraa - ilmeisestikin jotain minkä tarkoituksena oli saada tuo rauhoittumaan. Tuo oli oppinut tempun jo akatemiassa, mantraa oli tosin siellä käytetty siihen, että lausuja rauhoittaisi itsensä täysin ennen loitsimisen yritystä, jotta onnistuminen olisi todennäköisempää. Nykyään Cain lähinnä käytti sitä raivokohtausten estämiseen, tuo ei halunnut menettää itsehillintäänsä täysin enää koskaan, ei sen jälkeen mitä oli tapahtunut kun tuo viimeksi sen menetti. Tai oikeastaan, toiseksi viimeisellä kerralla, viimeiselläkin kerralla se aiheutti ongelmia, mutta ei tragedioita. Parista kaikkein lähimmistä pöydistä kuultiin ehkä viimeiset sanat mitä maagikko sanoi, Cain kun lähestulkoon huusi nuoremmalle siinä vaiheessa, mikä hetkeksi kiinnitti ehkä turhan paljon huomiota kaksikkoon. Suurin osa tosin lopetti tuijottelun tajuttuaan ettei asiasta tappelua näyttäisi syntyvänkään - osa kääntyi poispäin vähän pettyneen oloisinakin.
Kohta tuo lopetti hokemisensa, ja huokaisi raskaasti. Taas oli käynyt liian lähellä se, että punaisille lohikäärmeille tyypillinen raivo olisi päässyt valloilleen. "Anteeksi taas, ethän sinä voi tietää - tai ymmärtää - mitä kaikkea tämä perhanan amuletti-juttu tarkoittaa", Cain sanoi anteeksipyytelevällä äänellä, hieman alakuloisen oloisena. Mies oli aidosti pahoillaan malttinsa menetyksestä, ja toivoi ettei ollut pelästyttänyt toista yhtäkkisellä raivollaan. Maagikko oletti että nuorempi lohikäärme tiesi minkälaisia otuksia punaiset olivat, ja toivoi ettei tämä äkillinen purkaus saanut toista vakuuttuneeksi siitä, että punasuomuinen oli kuin olikin turhan paljon keskiverto punaisen kaltainen. Hieman synkkänä tuo tuijotti lähinnä pöytään, mutisten itsekseen. "Miksi minusta piti tulla punainen... perhanan amuletti...", tuo mietti hiljaa ääneen, itsesäälinsä johdosta tajuamatta varoa sanavalintojaan. Ehkä tuo hieman alitajuisesti myös aliarvioi toisen älynlahjoja, ainakin aiemmin tuo oli pitänyt nuorempaa helposti harhautettavana. Tosin, kuten usein hillittyään itsensä jonkunlaisen suuttumisen johdosta, tuo oli noilla hetkillä kaikkein masentuneimmillaan, ja ehkä kaikkein varomattomimmalla päällä, joten silkka ajattelemattomuus oli todennäköisemmin sanojen takana. Nälkäkin oli hetkeksi unohtunut itsesäälissä, vaikka ruoan saaminen todennäköisesti tulisi piristämään tuota, kuhan se nyt lopultakin ilmaantuisi.
|
|
|
Post by spyrre on Feb 29, 2012 1:24:13 GMT 3
Jos Punainen oli jonkinlaista harhautusta toivonut, vaikutti siltä että epämääräisillä suomuilla ja haamuista puhumisen sijasta äkillinen raivokohtaus taisi toimia huomattavasti paremmin... tai ainakin jollakin tavalla. Nulikka hätkähti miekkosen äänensävyn alkaessa äkkiä nousta epämiellyttävästi näyttäen varsin yllättyneeltä, mutta varmaankin odotettavamman panikoimisen ja anteeksipyytelemisen sijasta purppuratukka tuntui käyvän yllättäen enemmän tai vähemmän närkästyneeksi Cainin alkaessa lähes karjua päin hänen naamaansa. Se avasi jo suunsa protestoidakseen ja kirskauttaen hampaitaan näyttäen siltä että olisi saattanut varsin hyvin hermostua itsekin, mutta räpäytti pian silmiään kuin hoksaten kaiken huudon seasta pienellä viiveellä mitä suomunaama oikeastaan edes sanoi. Tämä sai aikaan jonkinlaista emmintää, ja vaikka ei selvästikään huudosta pitänyt eikä ymmärtänyt mitä oli oikeastaan tehnyt ansaitakseen mokoman rähjäyksen, poika olisi kuitenkin luultavasti yllättynyt melkoisesti jos mies olisi kuin olisikin keksinyt oikeasti käydä kimppuun... ilmeisesti natiaisella oli jokseenkin yllättävästi melkoinen toleranssi huutoa kohtaan, eikä mokoma näyttänyt vieläkään edes tippaakaan katuvalta häivähtäen jo hiukan vaarallisestikin jonkinlaiseen ainakin lievään itsesuojeluvaistottomuuteen. Ilmeisesti tämä ei tainnut olla ensimmäinen kerta kun sille rähjättäisiin.
"Pirustako mä olisin tiennyt mistä sä puhut!" Poika puuskahti tuohtuneena liikahtaen kuitenkin hiukan kauemmas huutavasta Punaisesta tosin suuremman säikähtämisen sijasta näyttäen jokseenkin näreältä. Levoton vilkaisu luotiin ympärille salin hiljakseen tilanteesta kiinnostuviin muihin asiakkaisiin itse rähisijän sijasta, mutta purppuratukka tuntui leppyvän nopeasti kun tilanne rauhoittui ja pian tästä uudesta paljastuksesta tosin seurasi hiukan yllättäen melko myötätuntoinen vilkaisu... tosin asiaan vaikutti varmasti myöskin miehen pikainen katuminen vaikka Cain saikin osakseen varsin ihmettelevän katseen epämääräisen sekavan muminansa johdosta, natiaisen kai tulkitessa miehen äkillinen alakuloisuus hiukan väärin. "Se oli joku kirottu velho? Se tappoi sen toisenkin vai? Ja nappasi vielä sutkin tilalle! Hitto... vaarallinen piru!" Se rypisti hiukan kulmiaan synkästi raaputtaen jälleen takaraivoaan hupun lävitse jälleen levottoman oloisena kun tuli puhe kamalista velhoista, jotka ilmeisesti hätyyttivät viattomia lohikäärmeitä minkä ehtivät. Väkisinkin poika hieraisi ohimennen ranteitaan ennen kuin nykäisi ohimennen hihojaan alemmas ranteidensa päälle.
"Äh... Aika hirveetä. Kai sitä nyt luulis että siitä on pakko jotenkin päästä eroon, eikö?" Jälleen pöytään nojaileva nulikka havitteli ääneensä varovaisen toiveikasta sävyä viimeisen lauseensa kohdalla, hämmentyen kuitenkin pian uudestaan Cainin alkaessa jupista jotakin punaisista. Tämä sai aikaan epämääräisen katseen ja pienen pään kallistuksen. "Eh? Miten niin? Mikä sitten pitäis?" Poika kuulosti jälleen hyvinkin oudoksuvalta. Tämä Punainen tuntui paljastuvan hiljakseen entistä kummallisemmaksi tapaukseksi... vaikka nulikka tuskin vieläkään uskoi suuremmin ainakaan tämän kummitusjuttuja vaikka velhoista sadattelu upposikin siihen heti paremmin. Kai miekkonen oli vain järkyttynyt kaikesta... siitä kai se äkillinen rähinäkin johtui?
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Feb 29, 2012 12:31:15 GMT 3
Tunnepurkauksestaan toipuva Cain ei heti meinannut ymmärtää mitä nuorempi kysyi raivokohtauksen jälkimainingeissa, miekkonen kun tiesi miten asiat olivat menneet todellisuudessa, ja toisen väärinymmärrys puutteellisten tietojen johdosta hämmensi punaisenkin hetkeksi. "Eri velho, joka oli velhona sangen surkea, tuurilla tappoi vanhuksen", Cain korjasi alakulon vallassa, katkeruuden hiipiessä hieman tuon äänensävyyn. Joskus Cain vieläkin ihmetteli miten koko tapahtumaketju oli edes ollut mahdollinen, mutta niin oli vain käynyt. "Olen melko varma että amuletin luoja tai luojat ovat kuolleet tätä nykyä... Vanhus on arvioinut amuletin iäksi yli tuhat vuotta", tuo vielä lisäsi, toivoen mielessään että amuletin tekijä tai tekijät olivat tosiaan kuolleet. Vaikka nuori mies ei tiennytkään ihan tarkkaan mitä kaikkea amuletti pystyi tekemään, niin se iso asia mistä tuo oli varma, koko lohikäärme-juttu, se oli jo niin valtavasti voimaa vaativa ettei Cain halunnut miettiä miten voimakas taho oli luonut amuletin. Tai miksi. Omiin synkkiin mietteisiinsä uponnut Cain ei huomannut toisen nykivän hihojaan, suosien pöydän tuijottamista synkänoloisena asioiden tarkempaan tarkasteluun verrattuna.
Toisen esittäessä toiveikkaan ilmaisunsa, Cain vaihteeksi lopetti pöydän tuijottelun, ja katsahti toista. "En ole varma onko se mahdollista - amuletin aiheuttama sidos on järjettömän vahva", tuo totesi huokaisten, hajamielisesti kokeillen kädellään tunikansa läpi, että olihan kirottu esine paikallaan, ja olihan se tietenkin. Eihän lohikäärme edes olisi voinut pitää ihmismuotoaan jos sitä ei olisi ollut siellä. Puhumattakaan muista asioista joita seurasi siitä, jos amuletti ei ollut tuon hallussa. "Ja sitä paitsi -", tuo lisäsi hetken epäröinnin jälkeen, "- se mitä minä tiedän siitä perhanan kapineesta, niin en tosiaankaan halua sen joutuvan vääriin käsiin. Ja amuletti kuitenkin varmistaa että JOKU onneton paskiainen sitä joutuu vartioimaan... En ole tarpeeksi itsekäs että toivoisin sitä kenellekään muulle." Viimeinen kommentti lausuttiin taas hieman itsesäälin vallassa, Cain oli kyllä valmis hoitamaan tuota tehtävää - mutta ei se kyllä tarkoittanut sitä, että tuon olisi asiasta tarvinnut pitää millään lailla. Ja eipä tuolla paljon vaihtoehtoja ollut, varsinkin kun Cain ei voinut ilman amulettia ihmismuotoa omaksua - ja olisi jumissa lohikäärmeenä jos menettäisi sen.
Kun nuori mies tajusi, että toinen oli osittain kuullut mitä tuo mutisi itsekseen, kävi tuon kasvoilla sekunnin ajan huolestunut ilme - vaikka huppu sen enimmäkseen peittikin -, ennen kuin tuo hoksasi ettei toinen ainakaan vielä päätellyt koko totuutta sanomisistaan. Punasuomuinen katseli nuorempaansa hetken arvioivasti, ennen kuin päätti vastata millään lailla. Vaikka masennus tekikin tuosta varomattomamman sanoissaan aikaisempaan verrattuna, niin tuo oli kyllä kysymys johon vastaaminen vaati tuossakin mielentilassa hieman varovaisuutta. "Punaiset ovat maineeltaan - ja perusluonteeltaan - useimmiten hirviöitä. En haluaisi olla hirviö - ja vaikka perusluonnetta voi vastustaa, mainetta ei", tuo lopulta päättyi sanomaan, arvellen että tuosta ei voisi päätellä hirveästi mitään. Itseinho ja epätyypillisyys tulisi kyllä tuosta aika selväksi, mutta siihenhän nuori mies oli jo oikeastaan viitannut aiemminkin, joten hirveästi lisää informaatiota tuo ei antanut. Hieman toki saattaisi herätä kysymys miksi joku joka olisi oletettavasti kasvanut omanlaistensa piirissä yrittäisi tukahduttaa perusluontoaan, mutta näin pitkälle ei Cain alakuloisessa mielentilassaan osannut ajatella. Vain kysymykseen vastaamatta jättäminen ei eri vastausvaihtoehdoista edes tullut tuon mieleen - Cain oli kaikesta huolimatta puhelias otus, eikä yleensä osannut jättää vastaamatta vaikka se olisi ollut fiksumpaa, kuten ehkä tässä tapauksessa.
Nuori mies vilkuili taas keittiön puolelle, ja oli näkevinään aiemman tarjoilijan menneen sinne - ehkäpä tilaukset saapuisivat pian. Se olisi kyllä jo ihan mukavaa. Saisipahan jotain muuta ajateltavaa.
|
|
|
Post by spyrre on Feb 29, 2012 21:59:11 GMT 3
Nulikka irvisti entistä vastenmielisemmin Cainin kertoessa hetken hämmennyksestään sekä tunteenpurkauksesta toivuttuaan että koko juttuun liittyi yhden pirulaisen sijasta ilmeisesti velhoilija poikineen. "Äh, olishan se pitäny arvata että niitä piruja on useempi kun on kyse jostain hiton kirotuista kapineista!" Purppuratukka manasi liikehtien jälleen levottomasti ja vilkaisi jokseenkin hermostuneena uudestaan ympärilleen huppunsa varjoista. "Ai tuurilla? No aika hiton tuuri sitten, jos se perhana onnistui kuitenkin tappamaan jonkun noin vain! Jos se oli "surkea" niin en kyllä haluais törmätä sellaiseen joka sitten osaakin jotain! Eh, toivottavasti sait napattua sen pirun ettei se ilmesty vielä jostain vaikka sunkin perään! Halusi varmaan sen kapineen tai jotain, varmaan siksi sen toisen nirhasikin!" Seurasi lisää tuohtunutta tuhahtelua sekä vihaista elehdintää pelkän ajatuksen ympäriinsä luihusti hiippailevista murhanhimoisista velhoilijoista ja tuhansien vuosien ajan lohikäärmeitä saalistavasta kirotusta amuletista tuntuessa saavan nuoremman lohikäärmeen jälleen melko vainoharhaiseksi. Se ei selvästikään pitänyt koko ajatuksesta tippaakaan vaan silmäsi Punaista jälleen yllättävän myötätuntoisesti vaikka liikahtikin varuillaan hiukan kauemmas Cainin hapuillessa otetta amuletista kuin arvaten mistä oli kyse vaikka ei tätä miehen vaatteiden alta tietenkään nähnytkään. Miekkosen synkät pohdinnat kapineen suhteen saivat sen kirskauttamaan hampaitaan pojan päätyessä keikkumaan hiukan mietteliäästi tuolillaan ennen kuin avasi jälleen suunsa.
Olihan hän jo ikävä kyllä arvellutkin ettei kapinetta olisi niin yksinkertaista vain viskata pois... joko sitä ei voinut, tai hirveä kapine vain pyydystäisi jostain uuden lohikäärmeen kiusattavakseen tai jotain vastaavaa. Purppuratukka vilkaisi jälleen ohimennen epäluuloisesti miehen kaulaan jossa tämä arveli amuletin piilottelevan. "Äh, hitto... no ei kai se olis kunnollinen kirottu härpäke jos sen vois vain viskata järveen" puuskahdettiin kyynisesti ennen kuin poika vaikeni jälleen hetkeksi miettivästi punasuomua. "...eh, se ei sentään taida tehdä sulle pahaa, eihän? Kun jos sun olis kai tarkotus jostain pirun syystä vahtia sitä." Tämä arveli empien, tosin näyttämättä yhtään sen luottavaisemmalta pirullisen mystisen esineen suhteen vaikkei ollut oikeastaan edes itse nähnyt tätä. Mutta ainakin epäluulo oli tuntunut siirtyneen jo melkoisesti muualle lohikäärmeestä itsestään. Jos penska ei kummituksiin uskonut, niin ainakin traaginen tarina ja toisen masentunut olemus sai sympatiapisteitä ropisemaan oikein kiitettävästi joka tapauksessa. Vanhemman lohikäärmeen käytyä enemmän tai vähemmän alakuloiseksi oli Spyrokin ilmeisesti mennyt ja autuaasti unohtanut ainakin suurimman osan tälle aluksi tarjoamastaan kyräilystä, oli Cain intoutunut hiukan ärjymään syyttä välissä tai ei. Olihan tämä kuitenkin ilmeisesti kauheiden olosuhteiden uhri, ja joutui vastentahtoisesti kanniskelemaan jotakin hirveää ja epäilyttävää kapinetta joka teki ties mitä!
Tosin miekkosen kummalliset jupinat huppunsa alta saivat kyllä pojan pian jälleen jokseenkin ymmälleen. Se jäi silmäilemään Punaista päänsä hiukan kallellaan käyden entistä hämmentyneemmäksi tämän viimein todetessa jotakin hirviöistä. Hetken aikaa nulikka vain räpytteli silmiään, kunnes rypisti hiukan kulmiaan kuin ei olisi oikein ymmärtänyt mitä mies ajoi takaa. "Hirviö...? Eh, et kai sä ole, sen enempää kuin muutkaan? Tai no, ellet ala tarkotuksella sellaseksi tietty. Hitto, ei kai sillä minkään maineen kanssa tekemistä ole, kaikkihan me poltetaan kyliä tai jotain vastaavaa jos menet kuuntelemaan vaikka ihmisten juttuja!" Huomautettiin ihmetellen. "Kai monet punaset tai tietty muutkin osaa olla välillä aika, eh, paskamaisia, mut ei kai se niistäkään hirviöitä heti tee! Hirviöhän on sellainen... joku oikeasti tosi paha ja kauhea otus! Niinkuin... no vaikka se joka teki tuon!" Poika havainnollisti jokseenkin epämääräistä argumenttiaan osoittamalla merkitsevästi amuletin suuntaan. Oli hiukan kyseenalaista oliko se itsekään aivan varma mitä yritti selittää, mutta ainakaan se ei ilmeisesti ollut samaa mieltä aiheesta ollen muutenkin ymmällään miksi toinen edes väitti moista. Jokseenkin sekavaksi käyneen ajatustenvaihdon taisi kuitenkin keskeyttää viimein keittiön ovesta tarjottimineen paukkaava tuttu tarjoilija, jonka ilmaantuminen sai nulikan napsauttamaan nopeasti suunsa kiinni ja käymään enemmän tai vähemmän vaivautuneeksi saapuvan naisen kyräilevän vilkaisun edessä onnistuen näyttämään jälleen varsin syylliseltä jostakin syystä.
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Mar 1, 2012 0:28:47 GMT 3
Spyron alkaessa esittämään omia mielipiteitään velhoihin liittyen, Cain katsoi tätä oudoksuen. Toinen vaikutti sen verran ärtyneeltä aihepiiristä johtuen, että kovin monimutkaista päättelyketjua Cain ei joutunut käyttämään todetakseen toisella olleen jotain ongelmia velhojen kanssa aiemmin. Hieman tuo irvisti nuoremman toivoessa, että punainen olisi hoitanut vanhuksen tappaneen velhon pois päiviltä. Eihän toinen voinut tietää mistä oikein puhui, mutta ei se silti hirveästi Cainin mielialaa parantanut. "Voin sanoa ettei sitä ihmistä enää ole", Cain sanoi täysin rehellisesti. Teknisesti ottaen tuo oli täysin totta, eihän kyseistä ihmistä enää ollut... Avainsanana "ihmistä". Myötätunto otettiin kuitenkin kiitollisena vastaan, Cain oli pikemminkin tottunut siihen, että kaikki vastaantulijat yrittivät tavalla tai toisella pilata tuon päivän, niin välillä toisenlainen reaktio oli ihan mukava. Vaikka se nyt tulikin lohikäärmeeltä, mutta nulikka tuntui ihan mukavalta vaikka olikin mitä oli. Ehkä Cain joutuisi tarkistamaan mielipidettään lohikäärmeistä jossakin vaiheessa, mutta sen saisi nähdä sitten joskus. Yksi poikkeus ei vielä välttämättä tarkoittanut mitään. Cain nyökkäsi toisen arvatessa ettei amuletti varsinaisesti suoraan tuota haitannut. "Sen pois ottaminen aiheuttaa... kipua, mutta ei se näin vain kaulassa ollessa mitään tee", mies vahvisti nuoremman olettamuksen. Hetken tuo mietti, ennen kuin päätti lisätä: "Ja sen ansiosta voin ottaa ihmismuodon - ilman sitä, en osaisi tehdä sitä. En osaa vielä muuttua ilman sitä", tuo totesi hieman vaivaantuneen oloisena. Cain ei oikein olisi halunnut paljastaa jotain jonka voisi tulkita heikkoutena, mutta tuskinpa tämä toinen käyttäisi tuota tietoa jollakin kierolla tavalla hyväkseen.
Miehellä oli ilmiselvästi oma mielipiteensä punaisten hirviömäisyydestä, mutta ei tuo oikein kerennyt sitä saamaan lausuttua tarjoilijan lähestyessä. Erittäin epäilevän oloinen tuo oli toisen puheita kohtaan, ja tuo hieman värähti toisen puhuessa kylien polttamisesta. Hän näki painajaisia siitä pahimmasta itsehillinnän pidätyksestä, kun oli saanut täyden raivokohtauksen jonkun pahaonnisen kylän keskellä. Hän ei syyttänyt siitä mitään muuta kuin itseään, vaikka oli aiemmin yrittänyt pistää syyn häntä provosoineiden palkkionmetsästäjien harteille - kunnes oli suhteellisen vastikään pakottanut ottamaan itseään niskasta kiinni ja hyväksymään tosiasiat. Synkät mietteet näkyivät hieman ulospäinkin pään pudisteluna, mutta suurempia kommentteja ei tuo tosiaan kerennyt lausua tarjoilijan läheisyyden takia. Selvästi näytti siltä että jotain kommenttia tuo halusi heittää, muttei oikein ollut varma että mitä.
Cain yritti parhaansa mukaan hymyillä tarjoilijalle, mutta todellisen mielialan johdosta hymy oli kyllä hieman teennäinen. No, jospa aiemmin annettu runsas tippi korvaisi mahdollisen aiheutetun mielipahan. "Aiheuttiko kokki ongelmia?" Cain kysyi tarjoilijalta, hiljaa mielessään toivoen ettei nainen ollut huomannut äskettäistä raivokohtausta - vaikka tiesikin toivon olevan aika turha. No, nyt saisi ainakin ruokaa, Cain totesi, ottaen ruokansa vastaan, toivoen että kokki olisi tosiaan suorastaan polttanut lihan.
*********
Ulkona sateessa henki murjotti. Eihän sade tuota varsinaisesti haitannut, mutta olihan se nyt ärsyttävää olla siellä odottelemassa ja tarkkailemassa samalla kun suojatin tunari nautti olostaan sisällään. Tuo piti itseään tällä hetkellä näkymättömänä, ja tarkkaili majataloon tulijoita ja menijöitä. Aika hiljaista tuo oli, vieraat olivat aika satunnaisia. Ja vieraista puheenollen, tieltäpäin oli näköjään tulossa joku, tuo tuumasi, ja katsoi tarkemmin. Jaa joku viitalla varustettu selvä, joku eläimentalja vissiin, kaulanauha jossa hampa- Henki olisi saanut sydänkohtauksen jos tuolla olisi ollut sydän. "Hurtta!", tuo sihahti, ja alkoi miettimään parasta keinoa äkkiä varoittaa Cainia. Hieman tuo vilkuili lähimmästä ikkunasta sisään ja pisti itseään vähän näkyväksikin, muttei sen kummemmin onnistunut kiinnittämään tuon huomiota. Tai kenenkään muunkaan. Joku keino pitäisi äkkiä keksiä varoittaa Cainia - ja tuota nulikkaakin joka tuon seurassa oli, henki totesi, vaikkei oikein tiennytkään mitä joku nulikka teki istumassa samassa pöydässä maagin kanssa.
|
|
|
Post by spyrre on Mar 1, 2012 21:14:34 GMT 3
Nulikka näytti jokseenkin helpottuneelta Cainin todetessa (vaikkakin kummallisesti aavistuksen epäröiden?) ettei ainakaan viimeisen murhatyön suorittanut velhoilija ollut enää huolenaihe. "Eh, no hyvä. On ainakin yksi huoli vähemmän... vaikka sille toiselle onkin jo vähän myöhäistä." Se nyökkäsi synkästi poskeaan raaputtaen ja kävi uudestaan mietteliään näköiseksi kun tuli puhe pirullisesta amuletista ja tämän yksityiskohdista. Surkeahko ilme hiipi tämän naamalle Punaisen kertoessa kauheita juttuja siitä kuinka kapine satutti jos sitä yritti ottaa pois, mutta kaikeksi onneksi se ei ilmeisesti tehnyt mitään niin kauan kuin sen antoi olla... vaikka ajatus kieltämättä hirvitti purppuratukkaa kuitenkin. Loisen tavoin kiinni roikkuva ties mihin tarkoitettu, ties mihin pystyvä ja ties mitä juoniva pirullinen lumottu kapine, josta ei päässyt eroon... nuori lohikäärme värähti, nostaen sitten katseensa takaisin mieheen tämän äkkiä kertoessa jotakin joka tuntui lyövän nuorukaisen enemmän tai vähemmän ällikällä. Tumma katse tuijotti hupun varjosta tovin hyvin tiuhaan räpytellen kuin natiainen olisi ollut epävarma oliko kuullut edes oikein. Vaikutti siltä että nulikka olisi aikonut sanoa jotakin, kunnes se viime hetkellä empi muuttaen mielensä ja napsautti suunsa kiinni jääden pälyilemään jokseenkin vaivautuneena jonnekin sivulleen raaputtaen niskaansa. Punaisen uusi jupina sai sen tosin pian kääntämään huomionsa jälleen toisaalle, mutta saapuva tarjoilija keskeytti nopeasti Spyron mielestä entistä omituisemmalta kalskahtavan keskustelun ja sai natiaisen hiljenemään uudelleen nykien huppuaan vaivautuneena kun nainen asteli pöydän viereen. Latoessaan tilauksia pöytään nainen vilkaisi niin nulikkaa kuin teennäisesti hymyilevää, aiemmin äänekkäästi rähjännyttä miekkosta, mutta toimitti kuitenkin askareensa tottuneesti ja ripeästi. Katseesta päätellen ei tainnut olla epäilystäkään että tämäkin oli kuullut välikohtauksen. "Eihän tuo toki, niin kauan kun saa palkkansa" Tämä totesi lyhyesti ojentaessaan kieltämättä jokseenkin kuivaksi käristettyä paistia kaapuveikon käsiin kääntyen sitten asettamaan lautasellisen hiukan vähemmän kärvennetyä lampaanlihaa pöydälle hiljaiseksi menneen natiaisen nenän eteen, täytti pyydetyn viinipikarin, ja katsahti Cainia kysyvästi nähdäkseen halusiko tämä vielä jotakin ennen kuin alkaisi tehdä lähtöä.
Siitä kaikesta epävarmasta venkoamisesta huolimatta Spyron ilme kirkastui huomattavasti nopeaan tahtiin kun nenän eteen ladottiin sapuskaa. Vielä hetken se malttoi empiä tarjoilijan poistuttua kunnes se vaivihkaa alkoi hapuilla herkullisesti lautasella höyryävää lammasta. Tässä vaiheessa torkkuva kattikin havahtui takanedustalta, ja eipä aikaakaan kun otus äkkiä loikkasi lupia odottelematta pöydälle tassutellen kiinnostuneesti nuuskien tutkimaan tarjontaa. Nulikka ei näyttänyt estelevän eleelläkään kun otus alkoi käpälöidä itselleen palasta lihaa lautaselta, mitä nyt rapsutti eläintä ohimennen. Ruoka taisi nyt muutenkin olla melkoinen huomion varastaja itse kullekin, eikä purppuratukka hoksannut mitään omituista ikkunan takana sen enempää kuin Punainenkaan, tuskin oikeastaan edes vilkaisi tuohon päin. Tosin, vaikka ruoka sitä hyvin harhauttikin, vilkuili se silti välillä Cainin suuntaan kuin miettien jotakin.
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Mar 1, 2012 23:19:24 GMT 3
Ensin Cain ei oikein hoksannut toisen reaktiota sanomisiinsa, mutta kun toinen meinasi sanoa jotain, ja päätti jättää sen sanomatta, asia pistettiin merkille. Vanha kunnon paranoia lähti heti takaisin päälle, oliko hän antanut jonkun kriittisen vihjeen? Oliko toinen tajunnut jotain, ja nyt suunniteli jotain tältä pohjalta? Loppujen lopuksi paranoia hiljeni kuitenkin hetkeksi, kun tilaukset tuotiin viimein pöytään - ajatukset ruoasta peittivät alleen kaiken maailman epäluuloisuudet. "No, kiitos. Emme tarvitse muuta, kiitos", Cain totesi tarjoilijalle hieman hermostuneen oloisena, vieläkin kuitenkin vähän mietteissään, joka sitten ilmeisesti pian poistuikin. Kokki oli näköjään tosiaan käristänyt lihan ihan kunnolla, kuten mies oli toivonutkin. Täyttä syytä sille Cain ei ymmärtänyt, mutta palanut liha vain maistui tuosta paremmalta kuin tavallisesti paistettu liha. Enempiä puhelematta otti aterimet ja alkoi syömään, särpien viiniä pari kertaa. Nulikan vilkuilut hermostuttivat, eikä mies oikein tiennyt miten niihin olisi pitänyt suhtautua. Tähän mennessä toinen ei kyllä ollut mitenkään antanut ymmärtää minkäänlaista uhkaa tai jotain epäilyttävää, mutta nyt nuoremman käytös hieman alkoi hermostuttaa. Hieman tuon ajatukset lähtivät raiteiltaan, kun nuoremman kissa loikkasi pöydälle ja alkoi käpälöidä pojan ruokaa. Näky oli hieman huvittava tuon mielestä, ja punainen aukaisi suunsa sanoakseen jotain, kun tuon keskeytti jostakin salista kuuluva huuto. "Mitä ikkunoille tapahtuu?!" joku kiljaisi, saaden nuorukaisen nopeasti kääntämään huomionsa salin ikkunoihin. Yksitellen jokaiseen ikkunaan alkoi ilmaantua kuuraa, peittäen ikkunat kokonaan lukuunottamatta epäselvää kuviota joka toistui identtisenä jokaisen keskellä. "Mitä helvettiä vanhus sekoilee, tuo on aivan liian näkyvää", Cain kirosi, katsoen tarkemmin kuviota joka oli muodostumassa jokaisessa ikkunassa. Tätä toimintoa tosin haittasi salissa leviävä paniikki, mutta kohta kuvio oli selvä, jonkin sortin koiranpää... Cain nielaisi. "Voi paska. Hurtta. Kaikista perhanan... " Cain kirosi epätoivoisen oloisella äänellä, selkeästi järkyttyneenä, pudottaen aterimensa lautaselle, näyttäen valmiilta pinkomaan täysillä pakoon. "Meidän pitää lähteä. Nyt heti", Cain sanoi värisevällä äänellä, nopeasti nousten tuoliltaan, napaten laukkunsa olalleen ja hätistäen nuorempaansakin lähtemään. Jos toinen ei tajunnut nousta, tuo tekisi parhaansa pakottaakseen tuon nousemaan, napaten kädestä jos se oli tarpeen. Nyt ei ollut aikaa olla kohtelias, jokainen sekunti oli kullankallis. Mies näytti olevan aikamoisessa paniikissa, vilkuillen koko ajan ovelle päin kuin peläten mainitsemansa uhan murtautuvan sisään millä hetkellä hyvänsä. Salissa oli muutenkin paniikki päällä, ikkunoiden yhtäkkinen jäätyminen ei kuitenkaan ole jotain mikä sattuu ihan joka päivä. Aika monet muutkin olivat näköjään saaneet päähänsä lähteä pakenemaan, enemmistön juostessa etuovesta ulos, törkkien toisiaan ja ylipäätään tukkien tien.
"Eikös täältä pääse ulos keittiön kautta? Tai jostain sieltä päin?! Meidän pitää paeta!" Cain hoppuutti nuorempaansa edelleen paniikissa, tarpeen vaatiessa ruveten raahaamaan toista väkipakolla kohti keittiön ovia.
****
Ulkona operaationsa loppuun saanut henki oli näännyksissä. Tuollainen vei turhan paljon vanhan lohikäärmeen hengen voimia, eikä tuo onnistunut enää pitämään itseään näkymättömissä, vaan ikkunoista saattoi nähdä aika selkeästi sisään katselevan epämääräisen sinivalkeana hohtavan sumumaisen hahmon. No, varoitus oli annettu, nyt piti toivoa että Cain ymmärtäisi lähteä pakoon... Henki lähti kohti majatalon takaovea, tietäen että jopa mahdollisesti panikoiva punainen ymmärtäisi käyttää sitä.
|
|
|
Post by spyrre on Mar 2, 2012 23:01:02 GMT 3
Siinä kaikessa suorastaan epäilyttävässä vaivaantuneisuudessaan kärvistellessään nulikka ei tainnut ehtiä kunnolla laittaakaan merkille Punaisen äkkiä heittämää vainoharhaista vilkaisua päätyen lähinnä venkoamaan tuolillaan ja raaputtamaan takaraivoaan jonnekin vasemmalle tuijotellen, onnistuen luultavasti näyttämään kaikkea muuta kuin juonittelevalta. Se ei ehtinyt päättää mitä olisi tehnyt tai sanonut mieltään vaivaavan asian suhteen ennen kuin saapuva tarjoilija pakotti sen viimeistään sulkemaan suunsa, ja kun nainen viimein poistui jätettyään kantamukseksa olikin nälkäisen, laihan natiaisen mielessä äkkiä muutakin kuin kärvistely. Caininkin alkaessa popsia omaa jokseenkin kärventynyttä annostaan Spyro rapsutti lihapalan lautaseltaan onkinutta ja nyt sitä keskellä pöytää tuhahdellen tökkivää kattia ennen kuin iski haarukan epäonniseen edesmenneen lampaan kappaleeseen alkaen pureskella tätä hyvällä ruoka-halulla piittaamatta tippaakaan höyryävän lihan kuumuudesta. Kuten sanottu, nälkä kasvoi syödessä, ja kyseinen kappale ei ollut kovinkaan pitkä-ikäistä sorttia vaan eipä aikaakaan kun jokseenkin ahmimaan yltynyt ilmeisen nälkäinen nulikka oli jo havittelemassa toista vilkaisten tosin jälleen Punasuomua huppunsa alta miettivästi.
Ikävä kyllä jokseenkin vaivautuneessa ilmapiirissä nautittu ateria taisi jäädä lyhyeksi, niin nälkäisiä kuin kumpikin ruokailija olikin, kun ulkona alkoi äkkiä tapahtua kummia. Spyro hoksasi koko mystisen ilmiön oikeastaan vasta kun joku tarkkaavaisempi ehti nostaa tästä äläkän ensin ja kohotti varsin hölmistyneenä katseensa kohti ikkunoita jotka äkkiä ulkona vallitsevasta vesikelistä olivat yliluonnollisesti kilahtaneet kuuraan. Se oli vähällä vetäistä suupalansa väärään kurkkuun joutuen köhimään aikansa ennen kuin pääsi jälleen keskittymään kunnolla tyrmistyneeltä näyttämiseensä, jonka poika sentään suoritti tälläkin kertaa varsin kunniakkaasti. "Mitä hittoa... miten... siellähän sataa vettä?" Onnistuttiin viimein häkeltelemään ympärillä leviävän pelästyneen hämmennyksen tarttuessa varsin nopeasti purppuratukkaankin tämän jäädessä tuijottamaan jäätynyttä ikkunaa kai osaamatta yhdistää Cainin aiempia kummitusjuttuja tähän... tai vielä edes hoksaamatta että keskelle ikkunoita oli muotoutunut jonkinlainen tunnistettava kuvio kun itse ilmiössäkin oli jo tarpeeksi päänvaivaa. Jopa Punaisenkin äkkiä panikoidessa ja viskatessa ruokailuvälineensä hetken jupinansa jälkeen hätääntynein elkein lautasella Spyro hätkähti jokseenkin pelästyneenä ja käänsi katseensa tähän juuri ennen kuin mies loikkasikiin ylös tempaisten laukkunsa ja alkoi nykiä hämmentynyttä natiaista mukaansa. Tämä älähti hiukan yllättyneenä mutta ei loppujen lopuksi vastustellut suuremmin kun se kiskottiin ranteesta pidellen mukaan, vaikkakin tämä saattoi johtua paljolti siitäkin että purppuratukka oli liian pihalla laittaakseen hanttiin. Eikä Cainin hätääntynyt repliikkikään suuremmin valaissut asiaa.
"Eeeh? No ei kai tuota mikään koira tee! Mikä hitto siellä on?" Pelästynyt natiainen sai viimein ilmoille, tajuten juuri ja juuri napata karvojaan kaikelle pörhistelevän kissan pöydältä mukaansa ennen kuin tämä ehti paeta hässäkkää tai Cain kiskaista hänet muualle. Jotain kauheaa oli nyt selvästi tekeillä, Spyro ei vain ottanut tolkkua mitä, ja väkisinkin sen mieleen nousi kauhea epäilys siitä että kauhea Punaista piinannut maagikko kavereineen oli ilmaantunut jostain. Se oli vähällä kompastua jalkoihinsa miekkosen kiskoessa itsekseen levottomasti kiroavan natiaisen panikoivan ihmisjoukon perässä kohti ovea, kunnes muutti mielensä. "Mit- Eh, juu, pääsee. Tuolta!" Spyro havahtui pahimmasta hämmingistään punasuomun tivatessa viimein jotain johon hän tiesi vastauksen, ja kääntyi osoittamaan baaritiskin vieressä olevan oven suuntaan. Hänhän olikin hiippaillut keittiötiloissa enemmänkin hetki sitten, ja oli kyllä pistänyt merkille jonnekin sivupihalle johtavan henkilökunnan oven... aivan vain varmuuden vuoksi. Vilkaisten vielä kerran epätietoisena ympärilleen nulikka alkoikin enempiä kehotuksia odottamatta kiirehtiä kohti keittiön ovea, elätellen jo mielessään jos jonkinlaista huolestuttavaa teoriaa siitä mikä ulkona saattaisi odottaa. Matka keittiön ja tämän varsin hämmentyneen henkilökunnan poikki tuskin kesti kaukaan, purppuratukan selvästikin tietäen minne oli menossa, ja pian edessä komeilikin jykevä, koruton ulko-ovi jota kohti tämä suuntasi piittaamatta takaansa kuuluvista äkäisistä huudoista. Kokki tai kukaan muukaan keittiössä ei tuntunut tippaakaan iloiselta sen suhteen että asiakkaat olivat keksineet heittäytyä näinkin röyhkeiksi ja kirmata omin lupineen henkilökunnan tiloihin ryntäilemään. No, ainakaan Spyrolla ei ollut aikomuksia viipyä täällä kovinkaan kauaa... vaikka saattaisi ollakin että oven takaa paljastuisi ulkona odottava ikävä yllätys jos toinenkin.
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Mar 3, 2012 11:34:45 GMT 3
Kovin paljon Spyron puheista ei panikoiva mies selvästikään kuullut, huomio kun oli keskittynyt enemmän paniikkin. Sentään nuorempi oli myös huolestunut, vaikkei ilmeisestikään tajunnut täysin mikä oli onnistunut järkyttämään lajitoveriaan. No, sen asian voisi selittää myöhemmin kunhan välitön hengenvaara olisi ohi, nyt tärkeintä oli täysillä pakeneminen.
Toisen vastaus punaisen kysymykseen selvästikin huojensi miestä. Ainakin oli olemassa pakoreitti joka ei menisi suoraan Hurtan naaman edestä. "Hienoa! Nyt äkkiä pois!", Cain huudahti, ja antoi toisen mennä edeltä, reitin kun tunsi. Punasuomuilla koristeltu mies ei tosiaankaan halunnut vahingossa mennä väärään suuntaan, väärät valinnat tässä vaiheessa olisivat terveydelle vaarallisia. Parempi vain antaa toisen näyttää uloskäynti ja seurata tuota nulikkaa. Keittiön henkilökunta oli tosiaan tunkeilijoista ilmeisen suuttunut, muttei Cain ainakaan hirveästi noiden mielipiteille väliä antanut. Joku tuota yritti estellä, mutta nopea vaistonvarainen hampaat paljastava irvistys sai kokin apulaisen perääntymään sangen nopeasti. Turha riskeerata kohtaamista jonkun terävähampaisen paniikissa olevan hullun kanssa oli ilmiselvästikin estelijän mielipide. Punainen ei välikohtausta sen kummemmin ajatellut, vaan seurasi purppuratukkaa keittiön läpi, tarpeen vaatiessa yksinkertaisesti törkäten hämmentyneet ja ärtyneet henkilökunnan jäsenet pois tieltä. Cainin mielestä pienen ikuisuuden kuluttua - vaikka oikeasti kyse taisi olla pikemminkin sekunneista - kaksikko onnistui pääsemään ovelle, ja sitä kautta ulos.
"Vauhtia nyt!", oli oudolla äänellä huudettu 'tervehdys' joka kaksikolle annettiin noiden tullessa ulos sateiselle sivupihalle. Ääntä oli hankala kuvailla, se tuntui vähän samanlaiselta kuin kaiku ilman lähdettä, eikä muistuttanut ihmisääntä muutenkaan. Huudon alkupiste oli sivupihalla leijuskeleva ehkä koiran kokoinen, epämääräinen sumumainen valkea lohikäärmettä etäisesti muistuttava lievästi läpikuultava ilmestys, jolla oli kaiken muun kukkuraksi vielä hieman hohtavat vihreät silmät. Kiinteä ei tuo selvästikään ollut, sateen mennessä suoraan tuon läpi - ja pisaroiden jäätyessä matkattuaan omituisen ilmestyksen läpi. Ei tuo kylmää hohkannut, mutta outo ilmiö oli aika selvä vihje siihen, että koskeminen tuohon ei ollut ehkä kovin fiksua. Ilmiselvästikään Cain ei ollut vain kertoillut perättömiä kummitusjuttuja aikaisemmin, vaan pelkän totuuden, vaikka toinen ei ollutkaan kertomusta kokonaan uskonut. Vähemmän vaarallisessa tilanteessa mies olisi varmaan heittänyt jonkunlaista 'joko uskot'-tyylistä kommenttia, mutta juuri nyt ei hirveästi ollut sellaiseen aikaa tai halua. Oli vaikeaa ylpeillä jos sattui olemaan kuollut. "Kukas tämä pen-" "Ei nyt vanhus! Ensin paetaan, sitten puhutaan!", vanhan lohikäärmeen henki oli yrittänyt aloittaa tiedustelua miehen seurassa olevasta, mutta Cain hyvin nopeasti keskeytti tämän. Mies katseli epätoivoisesti parhaita pakoreittejä, vilkaisten taivaallekin päin. Muuttumisessa takaisin lohikäärmeeksi oli se ongelma, että se veisi turhan paljon aikaa - ja hän olisi vain käytännössä isompi ja hitaampi kohde Hurtalle. Ensin pitäisi saada välimatkaa että voisi asiaa edes harkita.
((En nyt ollut oikein ihan varma että minkälaisessa paikassa majatalo/taverna oikein on (kylä/kaupunki/tienvarsi), niin en oikein keksinyt miten kuvata sitä - voit päättää että minkälaisessa paikassa se oikein on.))
|
|
|
Post by spyrre on Mar 3, 2012 15:07:05 GMT 3
Henkilökunnan tyytymätön mekastus ei hetkauttanut natiaistakaan suuremmin heidän kiirehtiessään keittiön poikki. Loppujen lopuksi ainoa varsinainen este jonka he kohtasivat oli pitkä, varsin hintelä mutta sitäkin ärtyneempi apukokki joka kollegoistaan poiketen uskalsi jopa astua estelemään epämääräisen kaksikon (tai no, kolmikon jos karvojaan pörhistelevä kissa laskettiin) etenemistä. Tämä tuskin ehti kuitenkaan edes aloittaa vihaista argumenttiaan kun hätiköivä Cain tuuppasi yllättävän vikkelästi miehen sivuun, Spyron luikahtaessa välittömästi tämän ohitse hujoppia hiukan nolostuneesti vilkaisten. Kukaan ei yrittänyt enää mitään heidän kiiruhtaessaan kohti taka-ovea mutta pakomatkaa siivitti kyllä kuoro varsin vihaisia huutoja. No, olihan tämä varmasti varsin epäkohteliasta käytöstä mutta hätä ei lukenut lakia, ja vaikkei vieläkään perillä tilanteesta ollutkaan oli Spyro varsin vakuuttunut että nyt oli hätätilanne niin salin tapahtumista kuin Punaisenkin äkillisestä panikoinnista päätellen.
Ovi saavutettiin pian laihan nuorukaisen alkaessa viivyttelemättä kiskoa jykevää uksea auki saranoiden valittavan narahduksen keralla ja kolasi sitten kiireesti ulos vilkaisten kysyvästi olkansa ylitse perässä seuraavaa Punaista. Se havahtui kuitenkin hoksaamaan että pihalla oli kuin olikin jotain outoa mitä se ei ollut pikaisella ensi vilkaisulla huomannut oikeastaan vasta ilmestyksen puhuessa. Purppuratukka hätkähti älähdyksen keralla ja pyörähti ympäri tuijottamaan tyrmistyneenä jonkin matkan päässä edessään leijuvaa ilmestystä silmät suurina kuin aaveen nähneellä, joka kieltämättä sopikin tilanteeseen täysin. Se jämähti niille sijoilleen oven suuhun ollen jo vähällä ensireaktionaan painella takaisin sisälle ja läimäyttää ovi kiinni perässään kunnes tajusi Cainin alkaessa puhua tälle että tämä... aave ei tainnut olla se, jota pakoon oltiin menossa. Oikeastaan... eh, vaikutti uhkaavasti siltä että tässä taisi nyt liihotella se Punaisen aiemmin mainostama henkiolento jonka Spyro oli hyvin pitkälti mennyt tulkitsemaan jos ei suorastaan keksityksi, niin paisutelluksi kalajutuksi ainakin... tai ei ainakaan miksikään näin, no, tällaiseksi. Ei sillä että se olisi loppujen lopuksi hirveästi poikaa rauhoittanut, leijuva ja läpikuultava otus oli silti oikeastaan melko häiritsevä kummitusjuttuihin uskomattoman mielestä mutta ainakin purppuratukka älysi olla lähtemättä pakoon vaikka tuijottelikin Cainin kanssa kaikumaisella äänellä keskustelevaa olentoa kuin olisi epäillyt tämän saattavan tehdä jotakin kaameaa hetkellä millä hyvänsä. Hitto... ei kuolleiden kuulunut liihotella ympäriinsä tuolla tavoin, saati noin ilman kehoaan...
Punaisen hätäinen olemus muistutti kuitenkin hetkeksi paikalleen jämähtänyttä poikaa muistamaan mitä tässä oikeastaan oltiin tekemässä ja tämä kiskaisi väkisin epäluuloisen tuijotuksensa irti luonnottomasta ilmestyksestä vilkaistakseen Cainin keralla ympäri majatalon toistaiseksi rauhallista muurin ympäröimää sivupihaa yrittäen vaivoin pidellä hätääntynyttä kissaeläintä paikoillaan. Jos joku oli Cainin perässä ja kaikesta päätellen tiesi tämän olevan majatalossa, tuskin vaatisi kovinkaan paljon aivoja päätellä että tämä oli luultavasti painellut pihalle taka-ovesta jos olisi huomannut tämän... kuka saapuja nyt sitten ikinä olikaan. Joku kauhea kuitenkin, miehen silminnähtävästä paniikista päätellen. Pienehköllä, kai henkilökunnan käyttöön tarkoitetulla kivetyllä pihalla ei ollut paljoakaan käyttökelpoisia piilopaikkoja ellei halunnut käyttää kieltämättä varsin ilmeiseltä näyttävää pientä varastorakennusta sivummalla tai hypätä keskemmällä pihaa jököttävään kaivoon joten poika käänsi pian huomionsa muurissa erottuvaan pienehköön metalliseen porttiin. Kohtuullisen kokoisen kylän reunamilla sijaitsevan majatalon ympäröivä avoimehko maasto ei sinänsä tarjonnut kovin paljoa suojaa vaikka metsän reuna erottuikin kauempana peltojen takana... tänne yritettäessä tosin olisi taitettava matkaa jonkin verran melko suojattomassa ympäristössä mikä saattaisi tosin tarjota jokseenkin hyvän taistelutanteren liekkejä syöksevälle Punaiselle mutta äkkipikainen miekkonen ei vaikuttanut kovinkaan halukkaalta taistelemaan. "Eh... ehkä parempi kai yrittää kylään, metsä on vähän liian kaukana jos et tahdo että sut nähdään. Siellä on ainakin paljon ihmisiä ja taloja... vaikka siellä on kyllä aika huono tapella." Nulikka huomautti varovasti huppunsa alta selvitettyään kurkkuaan heilauttaen toista kättään hiukan jonkin matkan päässä kohoavan rakennusryhmittymän suuntaan sen verran kun uskalsi irrottaa otettaan kissansa ympäriltä, yrittäen parhaansa mukaan olla tuijottamatta leijuvaa otusta.
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Mar 4, 2012 17:39:46 GMT 3
"Mitäs mulkoilet penikka?", henki totesi ärtyneenä nuorukaisen ihmettelystä, tuijottaen kärttyisenä suojattinsa mukana ulos tullutta uutta tuttavuutta. Mitä kohteliaisuuteen tuli, niin hwnki ei selvästikään ollut siihen aiheeseen turhan hyvin perehtynyt. Oli myös selvää ettei olento huomannut huputetun nuorukaisen olevan mitään muuta kuin joku satunnainen nulikka, jonka Cain oli syystä tai toisesta napannut mukaansa. Ehkä jos henki ei olisi kuluttanut vasta voimiaan tehdäkseen näyttävän varoituksen, tuo olisi aistinut mikä purppuratukka oli, mutta juuri nyt Spyro oli hengelle vain joku turha nulikka joka monimutkaisti tilannetta. Normaalitilanteessa Cain olisi sättinyt henkeä, mutta juuri nyt paniikissa pakoteitä etsivä punasuomuinen nuorukainen ei oikein kiinnittänyt huomiota siihen, mitä henki puuhasi. Hyvin nopeasti todettiin, että mitään järkevää piilopaikkaa tuolla takapihalla ei ainakaan ollut. Varasto oli aivan liian ilmiselvä piilopaikka, ja kaivo... no, se oli harvinaisen typerä piilopaikka. Toki se olisi saattanut toimiakin, mutta sieltä pois pääsy olisi sitten ollut eri asia. Ja tietenkin jos Hurtta hoksaisi sinne katsoa, niin se tarkoittaisi sitä, että tuo saisi ihan kaikessa rauhassa ammuskella sinne varsijousellaan, eikä maagilla ollut suurempia halua päättää päiviään kaivon pohjalla ruumis täynnä nuolia. Ainoaksi vaihtoehdoksi jäi siis pakeneminen joko aukean kautta, tai kylän kautta. Mies empi vielä sitä, että mihin suuntaan pitäisi lähteä, mutta saapasteli kuitenkin jo sivupihan porttia kohti, tietäen että se pitäisi avata joka tapauksessa ensin. Yksi askel kerrallaan, tähän mennessä se oli pitänyt punaisen hengissä, ja tuo toivoi että se toimisi nytkin. Minkäänsortin suunnitelmaa ei kannattanut alkaa tekemään, jos tilanne oli arvaamaton. Ja kun Hurtta oli uhkana, ikinä ei tiennyt mitä tapahtuisi.
Toisen ehdotus kylän suuntaan pakenemisesta aiheutti hieman epäröintiä. Se oli kyllä siinä mielessä järkevä ehdotus, että oli mahdollista eksyttää Hurtta hetkeksi jäljiltä - tarpeeksi pitkäksi aikaa että voisi paeta muuta tietä ulos kylästä. Mutta jos kaksikko (tai erittäin teknisesti ottaen nelikko, jos mukaan laskettiin sekä henki että nuorukaisen kissa, mutta yleensä kuolleita tai eläimiä ei laskettu tällaisissa tapauksissa) ei onnistuisikaan eksyttämään jahtaajaa... "Ei. Ei kylään, jos Hurtta saa meidät kiinni, ja siellä syntyy taistelu... Viattomat kärsisivät", Cain vastasi erittäin vastahakoisesti hetken kuluttua. Idea oli hyvä, mutta punainen tunsi jahtaajansa, ja tiesi mitä tapahtuisi jos he eivät onnistuisi piiloutumaan tältä. Hurtta ei välittänyt sivullisista uhreista, ja Cain ei uskonut, että olisi voinut olla aiheuttamatta niitä jos olisi joutunut taistelemaan kylän keskellä. Ei ainakaan täydellä voimalla. Ja vaikka Cain välillä tunsikin suhtautuvansa ihmisiin ylimielisesti tai välinpitämättömästi, niin lohikäärme ei halunnut aiheuttaa kärsimyksiä viattomille. Ei enää ikinä uudestaan. Vaihtoehdoksi jäi siis vain metsään yritys - tai yritys päästä aukealle ja muuttua ennen kuin Hurtta oli liian lähellä, ja pakoon lähteminen sitä kautta. Ei mitkään hirveän hyvät vaihtoehdot.
Sitten Cain muisti äkkiä jotain siitä, miten tämänhetkinen, ehkä minuutin jäljessä tuleva uhka ajatteli. Hurtta ei ikinä käynyt taistoon, jos ei arvellut että voitto oli todennäköisempi kuin häviö... "Hetkonen... Hurtta on vaarallinen ja itsevarma kusipää, muttei hänkään kävisi kahta lohikäärmettä vastaan!", Cain huudahti toivonkipinän syttyessä, ja käänsi huomionsa portin avaamisesta nuorukaiseen katsomiseen. Hetkellisesti ainakin paniikki oli poissa, kun tuo katsoi toiveikkaasti nuorempaansa. Tokihan sitä varmaan tulisi jonkunlaisia seuraamuksia, jos kylän ulkopuolella nähtäisiin kaksi lohikäärmettä mutta mitäs siitä. Henki näytti totaalisen hämmentyneeltä, katsoen vuoroin punatukkaa, vuoroin purppuratukkaa. "Tuota Cain... Minä olen kuollut? Muistatko? Mitä helvettiä sinä nyt horiset?", henki kysyi selkeästi mitään tajuamatta. Tilanne oli nyt mennyt taas sellaiseksi, että tuo pelkäsi nuoren punaisen menneen (taas) hulluksi.
|
|
|
Post by spyrre on Mar 5, 2012 1:51:43 GMT 3
Poika hätkähti läpikuultavan otuksen näreää tivausta ja perääntyi hiukan kissoineen mutta rypisti tälle kuitenkin kulmiaan. No mitäpä luulet, olisi sen tehnyt mieli napauttaa takaisin mokomalle luonnottomuudelle, mutta tilanne oli kieltämättä nyt varsin sopimaton tarpeettomalle nokankoputukselle... mikä tilanne nyt sitten tarkkaanottaen olikaan. Onneksi molemmat, niin Cainin mukanaan kiskomaan natiaiseen nyreästi suhtautuva aave kuin kivahtelusta tuskastunut Spyrokin tajusivat tämän eikä suurempaa sanasotaa tainnut syttyä leijuvan otuksen keskittyessä Cainiin ja natiaisen päätyessä tuijottelemaan vaivautuneena ja levottomana lähes kaikkialle muualle kuin itse olioon pakosuunnitelmaa pohtien sekä jättäen tämän mahdollisimman huomiotta kuin vain pystyi voidakseen pitää ajatuksensa jotenkin kasassa. Vaihtoehtoja tosin ei tainnut olla paljoakaan, reitti veisi melkein väkisinkin ulos portista päättäisi Punainen sitten mitä hyvänsä. Hetken pohdittuaan ja hermojaan keräiltyään purppuratukka hivuttautui hiukan lähemmäs porttia kohti lähteneen miehen perään vältellen tosin vieläkin huolellisesti leijuvaa otusta ja heitti ilmoillen jonkinlaisen ehdotuksen tämän näyttäessä jokseenkin empivältä. Hän itse sentään oli ehtinyt jo hiukan kierrellä kylässä ja tämän ympäristössä, missä Cain puolestaan taisi olla kaikesta päätellen muukalainen... Punainen ei kuitenkaan tuntunut innostuvan ehdotuksesta mikä sai pojan kallistamaan hiukan päätään mutta nyökkäämään sitten tyypillisen empivästi kun tämä epäröi kaupunkiin pakenemisen suhteen sivullisten uhrien pelossa sen varalta että saattaisi syntyä taistelu. Spyro ymmärsikin huolen, vaikka alkoikin kieltämättä jälleen kummastella mikä hitto oli tämä "Hurtta" joka sai vanhemman lohikäärmeen noin kauhuihinsa. Kaikesta päätellen kyseessä ei ollut mikään tavallinen rakki.
"Eh... no juu. Kuka pirun sekopää se oikein on, yleensä kovin moni ei uskalla alkaa kauheesti huitoa kylässä keskellä ihmisiä?" Se tiedusteli pärskähtäen hiukan kylmässä tihkusateessa, hätkähtäen sitten äkkiä melkoisesti Cainin neronleimaukselle. Aaveen kommentti joka kieli ettei tämä selvästikään tiennyt natiaisen olemusta ja miehen hyvin toiveikas odottava katse olivat myöskin omiaan luomaan hyvin lisää painetta nyt tavallistakin vaivautuneemmalle purppuratukalle. Se kirskautti hampaitaan vastahakoisesti pälyillen jonnekin alaviistoon ennen kuin sai pakotettua itsestään jonkinlaisen järkevän vastauksen. "Eeh? Kaksi? No... juu, mutta kun. Eh..." Aloitettiin harvinaisen vastahankaisesti, pojan selvittäessä hiukan kurkkuaan ennen kuin jatkoi. "Tuota. Kun mä.... en voi." Se töksäytti viimein jokseenkin vaisusti, kirskautti hampaitaan ja vilkaisi sitten huppunsa varjoista kuin olisi toivonut voivansa vajota jonnekin maan sisälle silkasta häpeästä. Oli harvinaisen selkeää ettei purppuratukka puhunut koko asiasta mielellään ja mitä luultavimmin ei olisikaan, ellei tilanne olisi nyt sitä niin painokkaasti vaatinut. Penikka olisi varmasti päätynyt jälleen sotkemaan takaraivoaan ellei olisi tarvinnut molempia käsiään karvojaan kaikelle pörhistelevän kissan pitelemiseen. "Etkö voi vain lentää pois sitten? Jos se on joku niin kova ettet voi kärventää sitä?" Spyro ehdotti lopulta varovasti jälleen pienen hetken emminnän jälkeen kuin edes jonkinlaiseksi köykäiseksi tilanteen pelastukseksi... joka tosin tuskin toimi kovinkaan hyvin.
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Mar 5, 2012 18:55:33 GMT 3
"Hurtta on... metsästäjä", Cain totesi värkätessään porttia auki, keskeyttäen pieneksi hetkeksi tekemisensä harkittuaan asiaansa tarkemmin. "Tai ei, hän on tappaja. Paskiainen joka yleensä tappaa rahasta mitä hyvänsä, ihmisiä tai olentoja. Ei ole vielä kertaakaan tappanut lohikäärmettä, haluaa ottaa ainakin yhden hengiltä", punasuomuinen selitti tiivistetyn version Hurtasta. Harvinaista kyllä, Cain ei tällä kertaa oikeastaan jättänyt mitään kertomatta, mikä tosin johtui siitä että henkilö josta tuo puhui oli niin paskiaismainen, että liioittelu olisi ollut turhaa, ja vähättely vaarallista. "Kerran yritti minutkin tappaa, onneksi sain sen perääntymään. Tietenkin, pari kuukautta sen jälkeen 'eräs' hyödytön maagintorvelo onnistui tappamaan minut", henkikin heitti väliin epämääräisen kommentin, äänensävyn toisen lauseen kohdalla ollessa melkoisen ärtyneen oloinen. Cain teki parhaansa ollakseen kommentista välittämättä - vaikka syrjäsilmällä vilkaisikin nuorempaa lajitoveriaan, että oliko tuo huomannut vanhuksen äänensävyn ehkä viittavaan punasuomuiseen...
Hetikohta punainenhan taas kiinnitti huomionsa nuorempaan, toivoen apua ja tukea Hurttaa vastaan, mutta toisen empivä sävy pisti Cainin aavistamaan pahaa. Ei kai vaan jotain... Henkikin katsoi nyt tarkemmin nulikkaa, ilmeisesti tajuten kuitenkin mistä oli kyse kunhan sai hetken asiaa miettiä. Kun nulikka paljasti, että oli ilmeisesti ihmismuodossaan jumissa, Cainin ryhti lysähti lievästi sanottuna, ja tuo oli hetken täysin sanaton. "Mitä...? Et voi olla tosissasi", Cain sanoi epätoivoisesti, reagoiden asiaan tilanteen vaatimalla vakavuudella. Henki tietenkin räkätti katkeran oloisesti, suhtautuen tilanteeseen juuri niin kuin siihen ei pitäisi suhtautua. "On siinä perhana kaksikko! Yksi joka ei haluaisi olla lohikäärme, ja yksi joka on ihmisenä jumissa! Hah! Idiootit!", henki päästi käkätystensä välissä, paljastaen ehkä turhan paljon asioita nuoren miehen mielestä - tosin juuri nyt ajatukset eivät varsinaisesti siinä pyörineet, vaan pikemminkin siinä että pakoon pitäisi lähteä. Täysin vanhan lohikäärmeen kommentit huomiotta jättäen (sekä myös mahdolliset hämmentyneet kysymykset toiselta suunnalta), Cain lopultakin astui portista ulos, valmiina pinkomaan täysillä kohti aukeampaa aluetta jossa voisi ottaa oman muotonsa. "Pakko kait sitä on yrittää päästä lentämään...", Cain totesi alakuloisena portin avatessaan. Aukealla kaksikko olisi Hurtalle vain maalitauluja, Cain mietti, mutta pakkohan sitä olisi yrittää... Synkät mietteet keskeytyivät ikävästi siihen, kun portista ulos suuntautuva mies sai välittömästi salakavalan iskun nyrkistä päin naamaa hyökkääjältä, joka oli ilmeisesti odotellut muurin toisella puolella, että portista olisi yritetty tulla.
Cain lensi iskun voimasta taaksepäin, mahdollisesti törmäten takana tulevaan nuorukaiseen, ja avatun portin toiselle puolelle astui punaista niin yllättäen iskenyt mies. Tulija oli pukeutunut enimmäkseen käytännönläheisiin vaatteisiin, mitä nyt karhuntalja viittana oli ehkä hieman mauton - mutta toisaalta, mies oli selkeästi viehtynyt kaikenlaisiin voitonmerkkeihin, tuon vyö oli koristeltu erilaisten petojen torahampailla, ja sama sarja jatkui tuon kaulakorussa. Miehen kasvoilla oli useita arpia, kaikkein selkeimpänä jonkun pedon joskus antamat raatelujäljet vasemmalla puolella kasvoja. Kasvot eivät vaikuttaneet lainkaan ystävällisiltä, vaikka miehellä naamallaan hymy olikin - jääkylmät siniset silmät eivät lupailleet seuraavien hetkien olevan mitään miellyttäviä. Miehen vyöltä roikkui sekä puukko, että huotrassa oleva miekka, jonka kahvaan oli kaiverrettu ritari surmaamassa lohikäärmettä. Selässään tuolla oli jonkun sortin varsijousen tapainen, hieman tavallisesta mallista poikkeava joten oli oletettavissa, että jotenkin tuota oli paranneltu. "Hurtta!", henki huusi - ja tällä kertaa äänessä ei ollut enää sitä ärtyneisyyttä ja yleistä kusipäismäisyyttä mitä siitä oli löytynyt aiemmin. "Kas, Cain. Tämäpä hauska yllätys. Ja puheistasi päätellen lajitoverinkin olet löytänyt?", julmanoloinen mies sanoi hymyillen. Vaikka äänensävy oli enimmäkseen miellyttävä, niin melkoisen selvää oli että tämä oli puhdasta teatteria. Tässä oli mies joka oli tappaja. "Joka ei valitettavasti siis pääse muuttumaan? Voi voi. En saakaan kuin yhdet sarvet seinälle siis...", tuo totesi, vetäen miekkansa esiin - miekan joka sai punaisen niskakarvat nousemaan pystyyn. Miekka ei sinänsä näyttänyt kahvaansa lukuunottamatta erikoiselta, mutta Cain kyllä tunsi aseen lumouksen lyhyen matkankin päästä. Tuohan oli se sama miekka jolla hän oli tappanut valkoisen... Mistä Hurtta sen oli saanut...? Eikös Cain ollut nakannut sen rotkoon hengen kehoituksesta? Ikäänkuin Hurtta ei ollut tarpeeksi vaarallinen jo muutenkin, niin nyt sillä oli vielä miekka joka oli nimenomaan tehty lohikäärmeitä tappamaan. Paskiainen oli ilmeisestikin rauhassa kuunnellut mitä porttia availemassa ollut kaksikko oli jutellut, ja oli nyt valmiina käymään hyökkäykseen. Nyrkistä saanut Cain ei tosin aikonut antaa Hurtalle sen enempää tilaisuutta. "Juokse", tuo kehoitti Spyroa paniikin valtaamalla äänellä, ja lähti itse pinkomaan takaisin kohti majatalon sisätiloja. Nuorempi todennäköisesti huomasi miehen suomujen määrän ollessa kasvussa vauhdilla, ja piirteet olivat muutenkin muuttumassa... liskomaisemmiksi. Ilmeisestikin tuo alkoi ehkä jopa tahattomasti purkamaan vaistomaisesti ihmishahmoaan uhan ollessa noinkin lähellä. "Paetkaa! Sillä on se perhanan miekka!", henki vielä lisäsi - ehkä hieman turhaan pakoon täysillä pinkovan Cainin mielestä, mutta olkoot. Ehkä jos nuo etupihalle selviäisivät olisi lohikäärme saanut tarpeeksi omaa muotoaan kasaan, että voisivat yksinkertaisesti lentää pakoon. Kuhan nyt eivät majatalon henkilökunta ja ne vieraat jotka vielä sisällä olivat tulleet liiaksi tielle.
|
|
|
Post by spyrre on Mar 7, 2012 0:33:05 GMT 3
((Äh, pahoittelut että vuorosta tuli hiukan yli-pitkä ja ontuva. ))
Cainin selontekoa kuunneltiin vaiteliaana tämän availlessa porttia, nulikan sitten nyökätessä murahtaen hiukan. Kerrankin jokin mitä Punainen sanoi ei tuntunut yllättävän purppuratukkaa suuremmin vaan sen sijaan tämän naamalla vilahti jokseenkin synkeä ilme vaihteluna siihen lähes jatkuvaan hölmistyneisyyteen. "Äh... kuinkas muutenkaan. Hitto, mä inhoan noita tuollaisia tyyppejä. Ihme hulluja!" Se puuskahti peittelemätöntä suuttumusta äänessään siitäkin huolimatta että se tunsi olonsa vieläkin varsin epämukavaksi aaveen (joka ei kaikesta päätellen ollut edes kovin mukava yksilö) läsnäollessa. Tämän puhuessa uudestaan ja ilmeisesti hänelle Spyro vilkaisi tätä viimein vaivihkaa tosin tuntematta selvästikään kovinkaan suurta halua tuijotella läpikuultavaa, kiilusilmäistä otusta varsinkin kun tämä avoimesti kertoili kuolemastaan. "Juu, tuo kertoi. Onneksi Cain sentään sai sen hengiltä." Vastattiin hiukan vastahankaisesti yskähdyksen keralla. Ilmeisesti poika ei ollut havainnut kommentissa mitään erityisen raskauttavaa... tai ei vain osannut yhdistää jo monesti mainittua murhanhimoista maagikkoa mitenkään järkevästi Punaiseen itseensä. Tosin... miksi olisikaan, Cainin hiukan kummallisesta vilkuilusta huolimatta?
Mutta sitten puheenaihe kääntyi purppuratukan kannalta vielä vaivaannuttavampaan suuntaan. Sillä meni tovi ennen kuin tämä sai edes järkevää sanaa suustaan, nulikan jäädessä sitten vastentahtoisen tunnustuksen tehtyään kyräilemään huppunsa alta kuin odottaen jos jonkinlaista pahennusta tai pilkkaa. Ja odotuksiin vastattiinkin varsin auliisti. Cainin näyttäessä lähinnä epäuskoista ja pettynyttä naamaa Spyro kohautti laihoja hartioitaan jokseenkin syyllisesti ryhtinsä lysähtäessä hiukan selvästikään oikein tietämättä mitä sanoa, mutta hengen naurunremakka sai sen viimein mulkaisemaan tämän suuntaan selvästikin loukkaantuneena. "Äh, pää kiinni, tiedän kyllä itsekin! Mä en sentään ole kuollut!" Se ärähti röyhkeästi hekottelevan haamun suuntaan väläyttäen tälle hampaitaankin, vaikka tämän koko kommentti iski hiukan viiveellä hänen nolostuneeseen mieleensä. Tuota... mikä tuo juttu "ei halua olla lohikäärme" oikein oli? Kuka ei halunnut, Cainko? Miksei muka? Kaikesta häpeilystä, paniikista ja kiireestä huolimatta penikka oli jälleen häkeltymässä hiukan hyvää vauhtia. Se ei kuitenkaan ehtinyt esittää suurempia kysymyksiä ennen kuin Punainen jo avasi portin ja astui eteenpäin suunnitellen ilmeisesti lentoon lähtemistä kaikesta huolimatta. Spyro vilkaisi empien taakseen keittiön oven suuntaan ennen kuin seurasi perässä... tosin kokien muutamaa sekuntia myöhemmin melkoisen yllätyksen epämääräisen pakoretken tyssätessä äkkiä epäkohteliaaseen nyrkkiin päin Punasuomun naamaa. Laiha nulikka päästi yllättyneen älähdyksen miehen äkkiä horjahtaessa tuskaisesti häntä päin ja kolauttaessa kevyehkön penikan vaivatta jaloiltaan kivetykselle. Valkoinen kissa tempaisi itsensä irti pelästyneen rääkäisyn keralla hänen otteesta ja paineli karvat pöllyten pakoon minkä käpälistään pääsi jonnekin ylikasvaneen ruusupöheikön suojiin Spyron kömpiessä hätäisesti irvistyksen keralla jaloilleen tajutessaan portista astuneen sisälle äkkiä jonkun varsin epämiellyttävän näköisen tyypin. Pelästyksestään eläimen katoamisesta huolimatta tätä ei kuitenkaan yritetty tavoittaa, pojan kuitenkin tajutessa että pieni eläin taisi tällä hetkellä olla heistä kaikista (no, heistä kaikista kahdesta elävästä lohikäärmeestä) kaikkein vähiten vaarassa, joten huomio kääntyi varsin pian hyökkääjään.
Mistä hitosta se oli oikein...? Häijyn näköinen korsto oli ilmeisesti arvannut mitä he aikoivat ja seisoskellut muurin takana odottelemassa heitä Punaisen saamasta vastaanotosta päätellen... Kaikeksi onneksi Cain sentään tuntui olevan suht kunnossa saamastaan tällistä huolimatta, vaikka tämä taisi panikoida nyt ymmärrettävistä syistä entistä enemmän kun heidän aiottu pakoreittinsä olikin äkkiä tukittu. Purppuraisen kuontalon alta mutistiin liuta kirouksia pojan ottaessa hiukan huteran askelen taakse vilkaisten levottomasti ympärilleen kai etsien joko tiehensä pinkonutta kissaa, pakoreittiä... taikka mahdollisesti molempia. Jopa hän osasi arvata varsin hyvin kuka karhuntaljan ja joukon erinäisiä torahampaita sun muita niskaansa kiskonut sekä hampaisiin asti aseistautunut hiippari mahtoi olla ennen kuin aave edes toi asian yksiselitteisesti ilmi älähdyksellään ja jos asetelma oli aluksi tuntunut paha-enteiseltä olivat lukemat nousseet nyt vähintään moninkertaisiksi karskin metsästäjän silmäillessä viileästi hymyillen yllättynyttä lohikäärmekolmikkoa. Ja siltä varalta että Spyro ei olisi vielä tuntenut oloaan tarpeeksi epämukavaksi, päätti murhanhimoinen metsästäjä avata suunsa. Ei ollut epäilystäkään mitä mies aikoi vetäessään esille miekkansa, mutta vielä tätä enemmän nuhruinen purppuratukka kavahti tämän suorastaan pilkkaavia sanoja jotka kielivät että mies oli kuin olikin kuullut kaiken mitä he olivat puhuneet. Hitto... juuri TÄMÄ oli yksi painavimmista syistä miksi Spyro ei halunnut puhua ongelmastaan, sen lisäksi että pari muuta lohikäärmettä väheksyivät häntä nyt ja hän olisi voinut kutistua entisestään silkasta häpeästä niin nyt asiasta tiesi jopa tämä murhanhimoinen muukalainen!
Poika perääntyi hampaitaan kirskauttaen askelen ja rypisti murahduksen keralla kulmiaan mielipuolen harmitellessa saavansa murhatyöstään vaivanpalkakseen vain yhdet sarvet seinälleen, joka tuntui saavan nulikan sisun kuohahtamaan hiukan vaikka jokseenkin epävarma olemus ei hävinnytkään kokonaan. Kuka hitto tämä tyyppi oikein luuli olevansa?! Oli oikeastaan varmasti kaikkien onni ettei Spyro ehtinyt alkaa kyseenalaistamaan tätä kun Cain murhamiehen repliikin päätteeksi pyörähti lähes välittömästi ympäri painellen pakokehotuksia huutaen takaisin keittiön oven suuntaan. Poika hätkähti, seuraten sitten kirouksen keralla esimerkkiä rytistellen Punaisen sekä haamun perässä takaisin keittiötiloihin, entistä hämmentyneemmän ja vihaisemman henkilökunnan sekaan, tällä kertaa ilmeisesti matkalla etu-ovelle. Kaikessa kiireessä se onnistui kuitenkin laittamaan merkille Punaisen ulkonäön alkavan muuttua, tämän kai kaavaillessa palaamista omaan muotoonsa. Ehkä tämän olisi sitten mahdollista kohdata takaa-ajajansa? Olihan näitä kuitenkin vain yksi...
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Mar 7, 2012 18:38:43 GMT 3
((Ei se mitään, vuorot vaan välillä paisuu ja paisuu - niin kuin oikeastaan tämäkin vuoro :X ))
Henki yllättyi huputetun nulikan väitteestä, että Cain oli saanut hengen tappajan hengiltä - ilmestys katsoikin pikaisesti porttia avaavaan punaiseen ja oli aikeissa ilmeisestikin sanoa jotain nuorukaiselle, aikeenaan korjata toisen saamaa käsitystä, mutta päätti viime hetkellä pitää aineettoman turpansa tukossa. Vaikka hengen mielestä hänen suojattinsa valehteli aivan liikaa, niin nyt ei ollut oikea aika ruveta setvimään miten asioiden laita todellisuudessa oli. Varsinkin jos siitä aiheutuisi riitelyä... "Kuules pentu- ", henki aloitti ärtyneenä siitä, kuinka nuorukainen oli kommentoinut tuon kuolemaa, mutta ei loppujen lopuksi kerennyt sanoa sanottavaansa, kun Cain sai nyrkistä, sekoittaen vanhuksen ajatukset hetkellisesti. Ja sen jälkeenpä ei kovin hirvittävästi kuolleella ollut aikaa, kun tärkeämmät ja vaarallisemmat asiat kiinnittivät kaiken huomion. Riitelylle olisi aikansa ja paikkansa, ja tilanne oli sille nyt vielä huonompi kuin mitä se oli ollut vain hetki sitten. Mikäli nulikka olisi vielä hengissä jonkun ajan kuluttua, niin silloin olisi paras tilanne puhutella tätä, ja opettaa mitä 'kunnioitus vanhempiaan kohtaan' tarkoitti.
Cain juoksi parhaansa mukaan keittiön läpi, väistellen kiroilevia ja huutavia majatalon henkilökunnan jäseniä jotka eivät tuntuneet arvostavan toista perättäistä tunkeutumista majatalon sydämeen. Hieman ennen kuin muuttumassa oleva lohikäärme pääsi keittiöstä ulos vieville oville, kokki astui tuon tielle, huutaen ties mitä eri loukkauksia ja syytöksiä. Raivo tosin muuttui hyvin nopeasti hämmentyneeksi peloksi, kun kokki tajusi ettei ohittamaan yrittävä oikein ollut ihminen. Cain oli jo enemmän lisko kuin ihminen, vaikkei vielä ollutkaan kasvanut kovin hurjasti. Hupun alta näkyvä punainen liskomainen kuono, ja suu täynnä teräviä hampaita saivat kokin järkyttymään, ja pian väistämäänkin. "Poisss tierrrrtä", Cain sihahti miehelle törkätessään tämän sivuun, muutoksen keskellä olevan kurkun ja suun vaikeuttaessa järkevän oloisen puheen tuottamista. Kokista eroon päästyään todellista muotoaan hitaasti omaksuva lohikäärme vilkaisi taakseen, varmistaen että nuorukainen seurasi vielä hänen vanavedessään. Hurtta ainakin oli tulossa takanapäin, tosin onneksi vasta keittiön ulko-ovella. Parinkin sekunnin etumatka saattoi riittää, jos sen käytti oikein, eikä Hurtta loppujen lopuksi voinut seurata samalla vauhdilla kuin millä Spyro ja Cain tätä pakoon juoksivat, ei tappajakaan voinut miekka kädessä vain rynnätä riskialttiisti täydellä vauhdilla riskeeraamatta jonkunlaista itseaiheutettua vammaa. Varsinkaan täyden keittiön läpi ei tuo jahtaaja rupeaisi juoksemaan kovin helpolla. "Vauhtia! Vauhtia!", henki hoppuutteli molempia pakenijoita, aiemman ilkkumisen ja ärtyneiden kommenttien ollessa muisto vain.
Vaikka matkassa keittiön läpi ei ollut voinut kestää muutamaa sekuntia kauempaa, Cainista se oli tuntunut ikuisuudelta. Paniikissa ja muodonmuutoksen keskellä juokseminen ei ollut mitään mukavaa hommaa, ja jos polvien taipumasuunta olisi sattunut muuttumaan keittiössä, olisi lohikäärme varmasti kaatunut. Laukkukin alkoi aiheuttaa ongelmia, mutta siitä ei tultaisi luopumaan. Siellä oli liikaa tärkeitä asioita, että punainen olisi voinut vain jättää sitä jonnekin. Liskomies joutui jo kumartamaan keittiönovesta kulkiessaan, pituuden ollessa jo yli pari metriä - aiheuttaen nyt jo rauhoittuneille salissa olijoille uuden paniikkikohtauksen astuessaan sisään. Olihan tuo jo ulkonäöltään petomainen, ja vaatteet olivat pikkuhiljaa viittaa lukuunottamatta alkaneet sulautua tuon ruumiiseen, paljastaen punaisen ja hermostuttavan oloisen liskon altaan. Viitta sen sijaan vain oli repeytymässä palasiksi kasvavien sarvien ja piikkiharjan vuoksi, asia joka olisi harmittanut Cainia jos olisi ollut aikaa sellaisiin pikkujuttuihin.
Yhä enemmissä määrissä lohikäärmettä muistuttava Cain juoksi kaaoksen vallassa olevan salin poikki parhaansa mukaan, jossakin vaiheessa laskeutuen neljälle jalalle kun yksi jalkapari ei enää jaksanut kantaa kasvavaa ruhoa. Loputkin vaatteet katosivat, viitan rippeiden tippuessa maahan kovia kärsineinä muuttuvan lohikäärmeen repäistyä nuo pois näköä haittaamasta juuri ennen neljälle jalalle laskeutumistaan (jolloin tuo myös otti laukkunsa ja asetti sen joten kuten roikkumaa kaulastaan, vaikka se aluksi laahasi hieman maassa ennen kuin olento sai hieman lisää säkäkorkeutta nelijalkaisesti edetessään). Lohikäärmeen perusmuoto alkoi olla jo selvä, vaikka muutos olikin selkeästi vielä pahasti kesken - muun muassa siivet olivat vielä aivan alkupisteessä -, lisko vaikutti olevan pitkä ja laiha, hännän ja kaulan ollessa suuri osa olennon kokonaisuuspituutta. Sekin oli jo näkyvää, että otuksen säkäkorkeus tuskin tulisi olemaan kaikkein korkeimpia (vaikka yli miehenkorkuiseksi lopulta menisikin), eikä tuo hirveän rotevaltakaan vaikuttanut. Nuorenoloinen tuo oli myöskin, ehkä hieman nuoremman oloinen kuin mitä lohikäärmeen ihmismuoto oli antanut ymmärtää. Huomattavaa oli myös olennon kaulassa roikkuva amuletti, jostakin mustasta aineesta valmistettu lohikäärmeen kanssa kasvava esine, joka esitti omaa häntäänsä syövää käärmettä. Salin läpi ryntäävä kasvava, ovea lähestyessään jo lähes viisi metriä päästä hännänpäähän oleva ja yli metrin korkuinen lisko raivasi aika tehokkaasti tietä itselleen, melko lailla täysin välittämättä tiellään olevista pöydistä ja tuoleista, lennättäen ne syrjään tai murskaten ne törmätessään niihin. Tämä loisi Spyrollekin melkoisen suoran reitin jota seurata liskoa, ja Cain välillä vilkuilikin taakseen varmistaakseen että nuorempi pysyisi perässä (ei kovin vaikeaa, lohikäärmeen etenemisen hidastuessa pikkuhiljaa, oli täysin mahdollista että nuorempi olisi voinut ohittaa tuon jos olisi uskaltanut riskeerata lohikäärmeen villisti puolelta toiselle heiluvan hännän ohi menemisen) - ja että miten lähellä Hurtta oli. Jahtaajalla oli kestänyt keittiöstä selviytymiseen kauemmin kuin pakenijoilla, eikä tuo ovesta ilmaantunut ennen kuin lohikäärmekolmikko (tai kaksikko jos ei laskenut henkeä mukaan tämän kuolleuden vuoksi) olisi jo hyvän matkaa salin poikki. Tappajalla oli edelleen miekkan esillä, ja jotain herjoja tuo heitteli pakeneville.
"Perhanan pelkuriliskot! Jääkää taistelemaan!", Hurtta huusi pakenijoille, joista ainakin punainen jätti asian huomioimatta. Henki sen sijaan meni häiritsemään tappajan etenemistä, kuolleena kun ei ollut vaarassa, mutta pystyi ainakin häiritsemään metsästäjää tekemällä tuon olon jokseenkin kylmäksi - vaikkei paskiainen tuntunut sen kummemmin reagoivan hengestä huokuvaan kylmyyteen, mitä nyt huitoi ärtyneenä sumuista hahmoa miekallaan, sen kummempaa vahinkoa kuolleelle aiheuttamatta. Vaikka kyseinen ase oli hengen joskus tappanutkin, enää se ei tälle voinut vahinkoa tehdä.
|
|