|
Post by spyrre on Apr 14, 2012 14:57:10 GMT 3
Vaikka magiankäyttö ilmeistä levottomuutta herättikin natiainen rauhoittui kuitenkin varsin pian kun tilanne oli ohitse siitä huolimatta että käyttikin vielä hetken yleiseen kyräilyyn ennen kuin istui nyt siivommin käyttäytyvän nuotion ääreen. Toisin kuin äsken reaktio ei vaikuttanut olevan kyvyttömän ankeaa, turhautunutta käytöstä tämän joutuessa vain seuraamaan sivusta pystymättä itse samaan, vaan niin outoa kuin se olikin se muistutti melkein enemmän lähes taikauskoista epäluuloa. Vaikka ei touhusta selvästi pitänytkään Spyro ei ilmeisesti kuitenkaan tulkinnut Cainin kykyä erityisen oudoksi eikä loppujen lopuksi kommentoinut mitenkään asettautuessaan viimein kuivattelemaan liekkien ääreen heittäen varovaisen, vaikkakin kiitollisen hymyn lohikäärmeen suuntaan. Tämän lausuessa pienen rohkaisevan kommenttinsa poika räpäytti silmiään laskien sitten katseensa liekkeihin jokseenkin epäröivänä. "...eeh. Juu. Kai." Se vastasi hetken kuluttua hiukan vältellen onnistumatta kuitenkaan vaikuttamaan erityisen vakuuttuneelta päätyen jälleen aivastamaan hiukan vieden laihat kätensä ehkä hiukan turhankin lähelle loimuavaa tulta, tästä kuitenkaan ilmeisesti suuremmin piittaamatta. Siitä huolimatta ettei ollut varma pystyikö olemaan asian suhteen erityisen toiveikas, nulikka oli kuitenkin kiitollinen Punaisen osoittamasta myötätunnosta vaikka se pohjimmiltaan oli alunperin odottanut samansuuntaista suhtautumista kuin jollaisen oli jo saanut edesmenneeltä Valkoiselta. Nykyinen tilanne oli loppujen lopuksi kaikkea muuta kuin miellyttävä moneltakin kantilta katsottuna, mutta suopea seura joka jopa tiesi mikä hän oli sekä lämpimät liekit onnistuivat jopa piristämään hiukan aiemmin jokseenkin puolivillaiselta vaikuttanutta purppuratukkaa.
Pian tämän katse harhailikin huolestuneena takaisin Cainin haavoittuneeseen jalkaan rypistäen hiukan kulmiaan lohikäärmeen irvistäessä kivusta asentoa vaihtaessaan siitä huolimatta että vakuutti että oli kokenut pahempaakin. Nulikka nyökkäsi epäröivästi, mutta puuskahti kuitenkin tuohtuneena. "Hitto, se tyyppi oli kyllä sekaisin... onneksi päästiin pois ennen kuin se ehti ampua uudestaan. Se on tainnu olla sun perässä pitkäänkin?" Se kysäisi vilkaisten varuillaan luolan suun suuntaan kuin epäillen kyseisen tapauksen törmäävän vielä esille vaikka sattumanvaraisen kiven alta siitä huolimatta että ei tainnut oikeasti uskoakaan tämän pystyneen seuraamaan lentävää lohikäärmettä tänne saakka. Pirulainen tuntui oikeasti haluavan Cainin hengiltä... ja jotta asiat varmasti menisivät mahdollisimman huonosti tiesi tämä hyvin lohikäärmevihainen murhamies nyt hänenkin oikean rotunsa ja sen lisäksi vielä harvinaisen hankalan tilanteensa. Muodonmuutoskyvyttömästä lohikäärmeestä saalis tuskin enää helpommaksi kävisi... Poika irvisti itsekseen haroen sotkuista tukkaansa ja silmäsi sitten Cainin esimerkkiä seuraten luolan perälle tämän pohdiskellessa näköpiiristä poistuneen haamun perään. "Eh. Ehkä se löysi jotain jännää tai haahuilee muuten vain. Ei se varmaan voi oikeastaan eksyäkään jos voi tulla vaikka seinän läpikin." Spyro totesi kohauttaen olkapäitään ja nykäisi kosteaa viittaansa paremmin ympärilleen. Vaikkei enää varsinaisesti niin äreältä vaikuttanutkaan kuin aikaisemmin, ei se silti tainnut olla kovinkaan huolissaan läpikuultavasta haamuilijasta. Mitä tälle muka saattaisi tapahtua? Eiköhän otus ollut vain löytänyt itselleen vaihteeksi jotain muuta tekemistä kuin solvausten keksimisen, eikä nulikalla ollut mitään sitä vastaan. Vaikka nyt kun asia tuli jälleen puheeksi, palasivat hengen esittämät uhkakuvat amuletin suhteen jälleen mieleen väkisinkin saaden natiaisen liikahtamaan levottomasti.
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Apr 14, 2012 20:06:57 GMT 3
Cain olisi toivonut että olisi voinut tarjota Spyrolle jotain hieman konkreettisempaa kuin pelkkiä sanoja, ne kun olivat kuitenkin vain sanoja. Lohikäärme ymmärsin täysin miten vaikea tilanteen täytyi olla nuoremmalle, ja myös millaisia tuntoja heräisi tilanteessa johon ei tuntunut olevan minkäänlaista apukeinoa. Peto oli itse oman tilanteensa nykyään jo hyväksynyt - sopeutuminen tilanteeseen oli ainoa vaihtoehto ellei tuo halunnut menettää järkeään yrittämällä kieltää tosiasiat. Niinhän oli ollut jo oikeastaan lähellä käydä, kunnes oli ottanut itseään niskasta kiinni tilanteen ajauduttua täyteen katastrofiin. Joka tapauksessa Cain näytti myötätuntoiselta ja jossakin määrin nuorempansa ongelmia ymmärtävältä. Peto katseli hetken purppurapäätä sympatian vallassa ennen kuin siirsi itsekin katseensa hetkeksi liekkeihin, ajatusten harhaillessa taas hetkeksi pedon omiin ongelmiin, kunnes tuo havaitsi nulikan katsovan tuon haavoittunutta jalkaa, mistä Cain sitten heittikin vähättelevän selityksensä.
Lohikäärme nyökkäsi hieman irvistäen toisen kysymykseen punaista ampuneesta tappajasta. "Lähes niin kauan kuin minulla on ollut tämä amuletti. Se paskiainen ei osaa luovuttaa... ", Cain vastasi hieman katkerana kirskauttaen hampaitaankin. Peto tuijotti hetken liekkeihin synkkänä, muistellen taas hieman kaikkia niitä kertoja kun Hurtta oli yrittänyt tappaa hänet mitä erikoisemmilla tavoilla. Ja mieleen nousi tietenkin kaikki muutkin jotka olivat yrittäneet häntä tappaa tai vangita parin viime vuoden aikana, mikä kirvoitti uuden kommentin: "Eikä kyllä osaa Armanin sukukaan, joku saakelin kultti, satunnaiset palkkionmetsästäjät edellisten lupaamien palkkioiden perässä... Helvetin amuletti." Punainen huokaisi hieman surkeana, eipä tuon elämä ollut mitään kovin helppoa. Vihollisia löytyi joka nurkan takaa, ystäviä ei juuri ollut eikä Cain halunnut näyttäytyä perheelleen sellaisena kuin nykyään oli. Ehkä sitä uskaltaisi käydä heidän haudoillaan sitten kun on kasvanut tarpeeksi ettei tarvi pelätä Sedestiaan paluuta, peto mietti katkerana hipaisten terveen jalkansa kynsillä kaulassa roikkuvaa amulettia. Mieleen tuli myös se että metsästäjä olisi nyt nulikankin perässä - lohikäärme päätti itsekseen että varmistaisi tavalla tai toisella ettei Hurtta olisi uhka nuoremmalle, vaikka sitten joutuisikin taisteluun jahtaajansa kanssa. Punaisella sentään oli jotain mahdollisuuksia tappajaa vastaan, ihmishahmossa jumissa olevalla nulikalla taas... Peto katsoi sitä hetken synkkänä ennen kuin siirtyi mutinaan hengestä, antaen amuletin taas roikkua vapaasti.
Spyron arvailut olivat kohtuullisen järkeenkäypiä, mutta ne eivät varsinaisesti poistaneet sitä tosiasiaa että henki oli edelleen teillä tietymättömillä. Yleensä lohikäärme tiesi aina tarkalleen missä vanha valkoinen leijaili, mutta nyt sitä tietoa ei ollut. Vanhus oli lähtenyt itsekseen tutkimaan luolan tunneleita jättäen niinsanotun nuorison taakseen. "Kaippa se sieltä kohta tulee sitten... Tosin jos se olisi jotain 'jännää' löytänyt, niin se olisi varmaan jo tullut selostamaan että mitä", lohikäärme arveli, vilkaisten uudemman kerran luolan syvempiin osiin. Kuinkahan syväkin tuo onkalo oikein oli, luulisi että sangen nopeasti liikkuva henki olisi jo saanut sen tutkailtua melko tarkkaan. Eivät luolat yleensä niin hirveän syviä olleet. Hetken Cain harkitsi suomujen ottoa laukun kätköistä ja niiden käyttämistä jotta voisi tiedustella mitä aave oikein puuhaili, mutta päätti loppujen lopuksi ettei viitsinyt vaivautua katsahdettuaan laukun sisään. Edesmenneen suomut olivat tainneet sitä paitsi lipsahtaa laukussa olevien pullojen alle, eikä peto niitä sieltä saisi kynsillään otettua kovinkaan helposti. Eipä tässä kait muuta tekemistä ollut kuin odottaa että aave saapuisi jossakin vaiheessa. Oikeastaan, nythän olisi hyvä vaihe kysyä että mikäs purppurapään oli ajanut nykyiseen tilaansa. "Voinko tiedustella että miten olet... jäänyt jumiin?", peto kysyi nuoremmalta hieman varovaisesti, tietäen että aihe ei ollut ehkä se kaikkein helpoin nulikalle.
|
|
|
Post by spyrre on Apr 15, 2012 13:13:54 GMT 3
Natiaisen kasvoilla käväisi pieni myötätuntoinen irvistys Cainin luetellessa koko joukon verran erinäisiä takaa-ajajia jotka ilmeisesti olivat kaikki saman pahuksen amuletin perässä jota lohikäärme ei alunperinkään ollut edes halunnut. Tilanteen epäoikeudenmukaisuus sai Spyron synkistymään jälleen aavistuksen ja päästämään murahduksen sotkuisen tukkansa alta. "Ei ne pirut osaakaan. Siksi sun olis aika pakko vaan tehdä selväksi että parempi antaa sun vain olla rauhassa" se huomautti merkitsevästi vaikkakaan ei loppujenlopuksi erityisen syyttävästi, vaan äänessä oli jälleen häivähdys alakuloa tämän vilkaistessa jokseenkin masentunutta Cainia. Kirottua, miten se aina meni näin... heti kun jollakulla, varsinkin lohikäärmeellä sattui olemaan esine jonka joku halusi nämä olivat välittömästi valmiit hyökkäämään kimppuun aarretta tavoitellakseen, riippumatta siitä oliko olento itse edes riidanhaluinen jos tämän olisi vain annettu olla. Mutta ei, ahneus sokaisi ja ilmeisesti epä-inhimillisen olennon elämä ei paljoakaan vaakakupissa painanut varallisuuden, voiman ja kunnian rinnalla. Spyro vaikeni jälleen hetkeksi tuijotellen ajatuksissaan liekkeihin hieroen käsiään nuotion lämmössä kunnes Cain otti puheeksi jonnekin kadonneen haamuilijan joka sai levottoman nulikan vilkaisemaan epäluuloisesti ympärilleen kuin epäillen otuksen liihottavan kohta jostain, vaikuttamatta kovinkaan huolestuneelta otuksen poissaolosta. "Varmaan. Se ei näköjään osaa oikein pitää suutaan kiinni muutenkaan" poika tuhahti, vaikkakin yllättäen vaikuttaen hiukan vähemmän vihaiselta kuin heidän saapuessaan ja yritti ohimennen kuivatella kosteita vaatteitaan asettautumalla vielä hiukan lähemmäs tulta. Kuumuus tuskin olisi tuntunut enää kovinkaan mukavalta kenestäkään muusta kuin lohikäärmeestä, mutta nuorukainen puolestaan alkoi vaikuttaa siltä että alkaisi viimein lämmetä hiukan käyden hiukan valppaamman oloiseksi. Se kiersi itsekin luolan hiukan tarkemmin katseellaan kai vain vilkaistuaan tätä pintapuolisesti aikaisemmin alkaen sitten harkita märän viittansa riisumista jotta tämä kuivuisi paremmin kun Punainen äkkiä esittikin odottamattoman, vaikka loppujen lopuksi melko loogisen kysymyksen. Viittansa solkea sormeillut nulikka hätkähti hiukan vilkaisten petoa silmiään räpäyttäen kääntäen sitten hampaitaan kirskauttaen katseensa jonnekin alaviistoon.
"Ehh. No kun... mä en oikein..." Mutistiin melkoisen sekavasti pojan päätyessä haromaan tuskin kampaa koskaan nähnyttäkään kuontaloaan entistä sekavampaan kuntoon vaieten sitten hetkeksi selvästikin kahden vaiheilla. "Mä, tuota. En ollu oikein niin varovainen kun olisi kai pitäny." Se aloitti hetken kuluttua vastentahtoisesti tovin emmittyään, osaamatta oikeastaan kiertääkään varsin suoraan esitettyä kysymystä. Vaikka purppuratukka ei selvästikään mielellään puhunut asiasta, mutta... olisihan valehtelu tai vastaamasta kieltäytyminen nyt ollut varsin epäkohteliasta. "...mä... en osaa muuttua, tai en koskaan oikein osannu, niin sain joskus Zaralta sellaisen sormuksen joka jotenkin auttoi siinä, en oikein tiedä miten mutta kuitenkin. Oli helpompaa olla ihmisten seassa kun oli pienempi ja enemmän niiden näköinen, tiedät varmaan. Eh. Mutta sitten siellä oli... ne yhdet tyypit. Mä... mä tiesin että ne oli epäilyttäviä ja että niistä tulis enemmänkin ongelmia... mutta, eh. Ne onnistui kuitenkin hiipimään kimppuun ja... no." Poika yskähti vaivautuneena nostamatta katsettaan ja kohautti hiukan olkapäitään. "Eh, en tiedä. Jos mä olisin vaan hankkiutunu niistä eroon silloin kun pystyin niin näinkään ei olis... äh. Niitä ei ole näkyny uudestaan nyt vähään aikaan mutta... Eh, et sitten kerro sille pahuksen kummitukselle!" Varsin vaisu ja sekavasti mutistu, varsin ympäripyöreä repliikki viimeisteltiin hiukan terävämmin nulikan vilkaistessa uudemman kerran ympärilleen kuin peläten hengen ilmestyneen salakuuntelemaan jostain ennen kuin nosti katseensa hiukan pohtivana Punaiseen. "Säkään et osaa, niinkö? Mä luulin että olen... no, ainoa." Se totesi silmäten epäluuloisesti ohimennen tämän kanniskelemaa amulettia.
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Apr 15, 2012 21:30:12 GMT 3
Lohikäärme näytti hieman surkealta nulikan huomautuksen jälkeen, kunpa asia olisikin ollut niin yksinkertainen... "Sekopää kultistit eivät pahemmin piittaa mistään kun taas Armanin suku... He ovat vain hieman vähemmän sekaisin, ja heillä on hitosti resursseja - aina kun päihitän jonkun joukon jonka he lähettävät perääni, seuraava on isompi", peto huokaisi raskaasti, tuijotellen taas liekkejä synkkänä. Mieleen nousi monia läheltä piti-tilanteita nimenomaan noiden aatelisten kätyreiden johdosta. Kirotut paskiaiset... "Armanit olivat vanhuksenkin kimpussa tämän ollessa vartijana - joskin vanhusta nämä kiusasivat vain tyyliin kerran pari vuosikymmenessä, jostain syystä he jahtaavat minua huomattavasti innokkaammin...", peto vielä jatkoi masentuneena omasta tilanteestaan, katsahtaen taas synkkänä kaulastaan roikkuvaan taikakaluun. Kirottu kapine... Esine oli tuhonnut Cainin elämän ja pakottanut hänet vartioimaan mokomaa amulettia eikä punainen voinut asialle mitään. Ja miksi niillä saakelin Armaneilla oli niin hirveä hinku saada se amuletti käsiinsä nyt, eivät ne näin ahkerasti olleet valkoista häirinneet tämän ollessa elossa. Oliko niillä muka joku kiire saada se käsiinsä ennen jotain epämääräistä aikarajaa?
Lohikäärme päästi hyväntahtoisen pienen naurahduksen Spyron esittäessä mielipiteensä hengestä - mielipide oli jokseenkin sama kuin mikä pedolla itselläänkin oli edeltäjästään. "Sitäpä se ei oikein osaa... Mokoma oli melko erakko viimeiset sata vuotta elämästään, ja nyt se ei osaa tukkia turpaansa", peto arvioi virnistellen hieman huvittuneena. Vaikkei nulikka vaikuttanutkaan niin vihamieliseltä vanhusta kohtaan kuin aikaisemmin, niin toisen suhtautuminen yleensä kärttyisään henkeen hieman huvitti petoa - aave onnistui aina olemaan yhtä kohtelias kaikkia vastaantulijoita kohtaan... Petoa myös helpotti puheenaiheen vaihto vähemmän ikäviin asioihin, vaikka kait aave vielä oikeastaan oli vähän ikävä teknisesti ottaen. Cain oli kyllä nähnyt aina silloin tällöin hengen paremmankin puolen ja tajusi tämän yleensä loppujen lopuksi tarkoittavan vain suojattinsa parasta, niin tämän kärkäs kieli oli silti aina välillä hiukka ongelmallinen. Ja välillä tuo paljasteli turhankin paljon lohikäärmeen salaisuuksia vastaantulijoille huonoista syistä, vaikka tarkoitus olisikin ollut pohjimmiltaan hyvä. Spyro tuskin mitään uutta havaitsi tarkemmalla vilkaisullaan luolasta - onkalo meni syvemmälle vuoren sisään, kaveten melko lyhyen matkan päässä jonkun verran ennen kuin tasaantui kohtuullisen kokoiseksi, joskin liian ahtaaksi että lohikäärme olisi sinne voinut mennä ilman suuria vaikeuksia. Kammiossa jossa lohikäärmekaksikko oli ei ollut mitään merkittävää, tippukiviä ja muitakin kiviä, mutta siinäpä se. Jossakin nurkassa lojui pedon aiemmin viskaama vasama, mutta mitään muuta merkittävää ei luolassa ainakaan tuossa lähistöllä ollut kuin peto, nulikka, nuotio ja Cainin laukku. Henki oli edelleen ties missä.
Pedon heittämä kysymys ilmiselvästi vaivasi purppurapäätä, ja hetken Cain katuikin kysymystä ja hetken jopa mietti että olisikohan pitänyt antaa asian olla. No, kysymys oli kysytty, ja nuorukainen jopa alkoi vastaamaan joten punainen lohikäärme vain keskittyi kuuntelemaan nuorempansa selitystä korvat tarkkana. "Zara...?", peto mutisi hiljaa toisen mainitessa jonkun nimen, miettien kukahan tuo oli - tai oli ollut. Joku toinen lohikäärme varmaan. Perhettä tai jotain, lohikäärme päätteli - vaikka toki asiasta voisi kysyä kunhan nulikka pääsisi kertomuksensa loppuun. Punainen kuunteli nuoremman kertomusta myötätuntoisena, välillä ehkä antaen jonkunlaisia mutisevia myönteleviä pikkukommentteja, mutta enimmäkseen ihan vain hiljaa - asia oli toiselle selkeästi aika surkeaa muisteltavaa, joten turha toista olisi keskeyttää ja vaikeuttaa kertomista. "En kerro", peto vakuutteli, vilkaisten itsekin hieman ympärilleen varmistuakseen ettei haamu ollut yhtäkkiä ilmestynyt jostain taas paikalle. Cain oli tosin sitä mieltä että edesmennyt olisi todennäköisesti osannut osoittaa sympatiaa nulikalle tämän aiemmasta käytöksestä huolimatta, mutta olkoot. Jos Spyro päättäisi hengen olevan luotettava myöhemmin, niin saisi nulikka kertoa tuon ihan itse.
Nulikan heittäessä oman kysymyksensä punainen yllättyi hiukan odottamattomasta tiedustelusta, mutta vastasi kuitenkin nulikan katseeseen omallaan, antaen epämääräisen nyökkäyksen vastaukseksi. "Eipä se oikein onnistu ilman amulettia", peto vahvisti ehkä pikkuriikkisen vaivaantuneena. Ei tuntunut mukavalta myöntää että joutui luottamaan kirottuun amulettiin jossakin sellaisessa, mutta minkäs teet. "Vanhus tosin arvelee että saatan oppia muuttumaan ilmankin tätä perhanan kapistusta, kun pystyn jonkun verran... improvisoimaan sen avulla", Cain jatkoi hieman epämääräisesti, heilauttaen käpäläänsä yhtä epämääräisesti kuin selittikin. Valkoinen ei tosin ehkä ollut paras ekspertti tuossa asiassa, edesmennyt kun ei ollut nähnyt tarvetta opetella ihmismuodon ottamista eläessään, joten tämän huomiot aiheesta olivat ehkä hieman epäluotettavia.
Aaveesta puheenollen... peto vilkaisi jälleen kerran sisempiin onkaloihin päin, ja havaitsi heikkoa valkoista hohdetta sieltä päin. Ilmeisesti aave olisi tulossa piakkoin takaisinpäin, vaikkei vielä ollutkaan varsinaisesti näkyvissä - tosin miksi ihmeessä henki seuraili onkaloita eikä vain lentänyt seinän läpi hieman oudoksutti Cainia, mutta toisaalta, aave oli varmaan ajatuksissaan eikä välttämättä tajunnut että olisi vain voinut lentää suoraan seinien läpi. Eipä olisi ensimmäinen kerta.
|
|
|
Post by spyrre on Apr 16, 2012 20:59:57 GMT 3
Spyro kirskautti hampaitaan nyökäten sitten hiukan synkästi, näkemättä loppujen lopuksi tarpeelliseksi kysellä mitä olivat nämä mystiset "kultistit" tai "resurssit" jotka ilmeisesti olivat myöskin Cainin perässä vaikka vilkaisikin tätä hiukan ymmällä. Jotain kamalaa kyseessä taisi olla kuitenkin, pointti oli kuitenkin että hätyyttäjiä taisi olla ikävän paljon ja vielä monta eri tahoa. Oli tämäkin, aivan kuin kauhea riivattu kapine ja yksi hullu jahtaaja ei vielä olisi tarpeeksi... "...äh, no juu. Kai sitten jos niitä piruja on niin monta" tämä myönsi synkeästi viskaten tuhahtaen maahan tipahtaneen risun liekkeihin muiden seuraksi. Kun hän voisi edes auttaa jotenkin... mutta tässä kunnossa (ja no, kukaties muutenkin) tämä taisi olla nulikalle melko mahdoton tehtävä. Tämä pikkuseikka tosin ei estänyt sitä taas turhautumasta melkoisesti, kunnes Punainen vaihtoi puheenaihetta jonnekin eksyneeseen haamuun. "Kukaan ei kai jaksanu kuunnella sitä pään aukomista" poika tuhahti vastaukseksi vaikkakin astetta vähemmän vakavasti ja tämä irvisti mielenosoituksellisesti Cainin kuulostaessa lähinnä huvittuneelta. No, vaikkei ollutkaan vielä saanut anteeksi huonoa ensivaikutelmaansa, oli edesmennyt valkoinen onnistunut kuitenkin ansaitsemaan jonkin verran myötätuntoa äskeisellä yllättävällä avautumisellaan vaikka Spyro tajusikin että tämä oli luultavasti jättänyt paljon kertomattakin... mutta ei kai se hänen asiansa ollut udella lisääkään.
Vilkaistuaan ohimennen epäilevästi ympärilleen purppuratukka vajosi hetkeksi ajatuksiinsa kuivatellessaan kunnes Punainen äkkiä toi esille varsin henkilökohtaisen kysymyksen. Kun natiainen hetken kärvisteltyään päätyikin antamaan tälle jokseenkin sekavan ja ennenkaikkea vaivautuneen vastauksen alitajuisesti vieläkin odottaen jonkinlaista alentuvaa pilkkaa, mutta pieneksi yllätykseksi (ja varsin suureksi helpotukseksi) lohikäärme tuntuikin suhtautuvan vastahankaiseen tunnustukseen varsin hyvin. Nulikka nyökkäsi vaisusti haroen edelleen takaraivoaan osaamatta piilottaa turhautumistaan erityisen hyvin vilkaisten kuitenkin vaivihkaa lohikäärmettä kiitollisena vaikkakin hiukan varovaisena. Ei ollut kovinkaan vaikea arvata ettei tätä tarinaa kovin usein otettu puheeksi ja silloinkin jos niin pääsi käymään reaktio oli harvoin kovin mukava... mutta vaikka olonsa jokseenkin nujertuneeksi tunsikin erehtyessään ajattelemaan koko asiaa, nulikka tunsi kuitenkin vastoin odotuksia hiukan rohkaistuneeksi. Pian huomio kiinnittyikin takaisin Cainiin ja levottomuutta herättävään amulettiin. Spyro silmäili kapinetta varuillaan Punaisen myöntäessä myöskin ettei oikein hallinnut muodonmuutosta itsekään. "Eh, no. Vaikka se onkin häijy kapine, niin... kunhan varot sen kanssa kuitenkin ettei käy vielä samalla lailla kuin mulle." se varoitti alakuloisesti, vaieten sitten äkkiä huomatessaan hohdetta luolan perällä. Natiaisen ilme kävi jälleen surkeasta lähinnä hiukan näreäksi. "No osasihan se takaisinkin. Kai se pelkäsi että täällä tulee muuten liian hiljaista tai jotain" Natiainen jupisi napsauttaen sitten suunsa kiinni ja laskien katseensa takaisin liekkeihin ilmeisesti aikomatta jatkaa minkäänlaista kummempaa keskustelua haamun läsnäollessa. Alkaisi luultavasti piruilla jälleen, turhaan antaa sille vielä lisää aihettakin moiseen...
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Apr 17, 2012 10:38:09 GMT 3
Lohikäärme lähinnä nyökkäsi synkästi pojan toteamukselle, tottahan se oli. Jahtaajia oli aivan liikaa. Lajitoverin myötätunto sinänsä paransi hieman mielialaa, mutta Cain tajusi kyllä että toiselta ei paljoa muuta tukea tulisi kuin sympatiaa. Siinäpä peto sitten hetken tuijotteli synkeänä liekkeihin ennen kuin vaihtoi lopulta puheenaihetta kuolleeseen valkoiseen. Marmatus hengen luonteestaan oli omiaan piristämään lohikäärmeen mielialaa, eikä nullikakaan vaikuttanut varsinaisesti onnettomalta. Cain päästi taas uuden hörähdyksen toisen esittäessä korkeintaan puolivakavissaan arvelun valkoisen erakkomaisuuden syystä, hymyillen jokseenkin vapaantuneesti. Punainen ei edes muistanut kuinka kauan siitä oli kun oli viimeksi voinut vain rentoutuneesti jutella jonkun kanssa - kulkurin elämä esti melko tehokkaasti tuttavuuden tekemisen paljon kenenkään kanssa. Niin ja tietenkin se pikku tosiasia että ihmiset tuppasivat hermostumaan kun tajusivat mitä Cain oikeasti oli - lajitoverin kanssa sellaista ongelmaa ei ollut olemassakaan. Kai sitä pitäisi ehkä hieman miettiä uudelleen miten sitä suhtautuisi toisiin lohikäärmeisiin, vaikkeivat ne nyt luonteiltaan ihmisiä vastanneetkaan, niin eivät erot loppujen lopuksi nyt niin suuria olleet. Tosin pieni epäluulo uusien lohikäärme-tuttavuuksien kanssa olisi silti ehkä ihan hyvä vieläkin, ottaen huomioon ensikohtaamisen tätä nykyä edesmenneen valkoisen kanssa, ja sitten sen yhden sekopään kanssa...
Hetken hiljaisuuden jälkeen peto sitten heittikin kysymyksensä ja kuunteli nuoremman vastauksen vakavana ja enimmäkseen hiljaa. Vaikka Cain olikin hieman pelännyt Spyron loukkaantuvan kysymyksestä, niin ilmeisestikään asia ei ollut näin, vaikka aihe vaikea toiselle olikin. Hyvä niin. Siinäpä sitten lopulta aihe kääntyi lohikäärmeen omiin muodonmuutostaitoihin tai pikemminkin niiden vajavuuksiin. "Eh, tämä amuletti toimii hieman eri tavalla... Jos minä otan tämän pois ihmishahmossa - tai joku muu ottaa - niin, no, minä vain palaan nopeasti - ja kivuliaammin kuin jos se olisi vapaaehtoista - lohikäärmeeksi", peto selitti nuoremmalle, tuijottaen hetken mietteliäänä liekkeihin, ennen kuin vilkaisi purppurapäätä hieman nolona. "Ekan kerran huomasin miten se toimii eräällä kuumalla lähteellä, kun ajattelin kylpeä ihmishahmossa - ja otin amuletin pois kaulasta juuri ennen kuin pulahdin veteen. En tiedä kumpi oli järkyttyneempi - minä, vai kuuman lähteen viereen perustetun kylän asukkaat joiden vieraista yksi muuttui yhtäkkiä, no, lohikäärmeeksi", Cain kertoi lyhyen tarinansa, näyttäen jossakin määrin nolostuneelta. Olihan se ollut hyvä oppia että amuletti toimi niin, - ja olihan se loogista, vartijasta ei olisi paljoa hyötyä jos se olisi jumissa ihmisenä jos joku varastaisi mokoman kapistuksen - mutta olihan se nyt jossakin määrin hieman noloa havaita se sillä lailla. Sentään tilanteesta oli selvitty pakoon kunnialla - tai kunnialla ja kunnialla, aika paniikinomainen lentoonlähtö se oli ollut - ja sehän oli tärkeintä.
Sittenpä peto huomasi aaveen lähestyvän hohteen piakkoin, ja puheenaihe ilmeisestikin siirtyi taas tähän hetkeksi. Nulikka tuntui haluavan enemmän keskustelun lopettaa, tämän mielipide hengestä kun oli ilmeisestikin edelleen jossakin määrin negatiivinen vaikka Cain olikin ollut havainneensa jonkunlaista muutosta purppurapään suhtautumisessa aaveeseen. "Eäh, ei se niin paha ole aina", lohikäärme vain totesi Spyron viimeisimmälle kommentille, mutta hiljeni kuitenkin itsekin katselemaan lähestyvää hohdetta - ja pian itse aavekin ilmestyi näkyviin. Henki vain leijaili rauhallisella tahdilla kohti nuotiota (mikä itse asiassa hieman oudoksutti petoa, aave liikkui ehkä hieman hitaammin kuin yleensä - mikä yleensä tarkoitti sitä että tämä mietti jotain). Sumumainen hahmo liiti hitaasti luolan poikki kunnes pääsi jossakin määrin nuotion lähettyville, pysähtyi, ja vilkaisi ensin suojattiaan ja sitten nulikkaa. "Tuolla on jotain mitä sinun pitäisi nähdä. Sinunkin varmaan oikeastaan kannattaisi", henki sanoi rauhallisesti ja hiljaa ensin punaiselle, ja sitten pojalle, saaden elävän lohikäärmeen katsomaan tätä pää kenossa hieman oudoksuen. Yleensä aave ei puhunut kylmänrauhallisesti muuta kuin ollessaan jonkun suuren tunnepurkauksen vallassa - yleensä raivon. Mikä hitto siellä perällä olisi voinut suututtaa aaveen? "Oletko nyt-" "Olen!", lohikäärme yritti ehkä hieman kyseenalaista valkoista, mutta tuo keskeytti lohikäärmeen lyhyesti ja ytimekkäästi. Cain oli yllättynyt hengen käytöksestä, jokin luolan sisuksissa oli saanut tuon ilmiselvästikin tolaltaan, mitään muuta syytä peto ei keksinyt edeltäjänsä käytökselle. Lohikäärme näytti aika selkeästi hieman hämmentyneeltä aaveen käytöksestä johtuen. Henki tuijotti vuoroin suojattiaan ja vuoroin nulikkaa, selkeästi odottaen että nämä nousisivat ylös ja lähtisivät seuraamaan tätä - pedon tosin pitäisi muuttua pienemmäksi että voisi seurata luolan sisuksiin asti.
|
|
|
Post by spyrre on Apr 17, 2012 19:46:05 GMT 3
Spyro kallisti hiukan päätään Cainin todetessa hänen varoitukseensa että riivattu amuletti ei muodonmuutosominaisuuksistaan huolimatta toiminut aivan pelätyllä tavalla. Pettynyt ei ollut aivan oikea sana natiaisen tuntemukselle, mutta se ei voinut kuitenkaan olla tuntematta oloaan jälleen varsin alakuloiseksi saadessaan jälleen todistetta siitä, että saattaisi sittenkin olla ainoa lohikäärme jolla edes oli mahdollista käydä näin kirotun huono tuuri jumiutua näin nöyryyttävästi näinkin surkeaan hahmoon. Se oliko tämä totta oli tietenkin asia erikseen, mutta se oli sivuseikka saaden pojan kuitenkin jokseenkin nujertuneeksi ennen kuin tämä ryhdistäytyi nopeasti Punaisen paljastaessa jokseenkin koomisen tarinan amuletin vaikutuksen paljastumisesta. Tämä sai nulikan jopa virnistämään hiukan. "No olishan siinä kai voinu pahemminkin käydä. Olisit voinu tehdä sen vahingossa keskellä kylää tai sisällä majatalossa tai jotain" Se huomautti astetta kevyemmin vaikka siitä hiukan peitellyn haikeasta olemuksestaan ei kokonaan päässytkään eroon. Lähestyvän haamun hohteen ilmaantuminen näkyviin käytävän suulla vaiensi pojan kuitenkin nopeasti.
Nuhruinen purppuratukka veti naamalleen epäluuloisen mutrun laskien alleviivatun vaiteliaana katseensa liekkeihin läpikuultavan otuksen saapuessa vastaten vain jonkinlaisella epämääräisellä hymähdyksellä Punaisen heittäessä puolittaisen haamua puolustavan kommentin. No, vaikka kiistakumppaneiden välit eivät ehkä olleet lämmenneet niin paljoa että Spyro olisi suuremmin haikaillut juttusille olennon kanssa ilman kunnon syytä, ei tämä sentään alkanut haastaa riitaa... ja yllättäen jätti mulkoilunkin vain jokseenkin pienimuotoiseen kyräilyyn kunnes hetken kuluttua hoksasi aiemmin niin kärkkään ja kovaäänisen hengen käytöksessä jotain outoa. Nulikka silmäili tämän hidasta, vaiteliasta lähestymistä epäluuloisesti hiustensa alta vilkaisten sitten kulmiaan kohottaen Cainiin kuin odottaen jonkinlaista selitystä. Se joka lopulta päätyi selventämään tilannetta oli kuitenkin edesmennyt Valkoinen itse. Moinen komenteluksi tulkittava argumentti varsinkin tämän otuksen suunnalta olisi saattanut varsin hyvinkin olla tarpeeksi saadakseen kuumapäisen pojan jälleen hermostumaan, mutta tämän olemuksessa ja äänensävyssä oli nyt jotakin hälyttävää joka nappasi vastahankaisen Spyronkin yllätyksellä. Hetken tämä tuijotti hämmentyneesti silmiään räpytellen vaativasti heitä kahta odottelevaa otusta ennen kuin katsahti lopulta empien luolan perälle josta määrätietoinen haamu oli saapunut. "Mitä siellä on? Onko se jotain vaarallista?" Se kysäisi viimein enemmän epäluuloisena kuin vielä varsinaisesti säikkyen ja yllättävästi alkoi suuremmin vastustelematta kömpiä jaloilleen. Nulikka jäi kuitenkin vielä seisomaan epätietoisesti silmäilemään Cainia tajuten ettei tämä mahtuisi seuraamaan niin vaivattomasti kapeaan käytävään. Ja Punainen oli muutenkin vahingoittunut... mitä niin tärkeää haamu oli muka löytänyt että Cain täytyisi väen vängällä raahata sitä ihmettelemään?
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Apr 17, 2012 22:15:52 GMT 3
Cain huomasi nulikan olevan jotenkin hieman alakuloinen kuultuaan ettei Spyron kohtalo ollut oikeastaan mahdollinen punaiselle, eikä heti ymmärtänyt miksi. Sitten mieleen tuli tosin se tosiseikka, että ehkä toista olisi lohduttanut kuulla ettei hän olisi ainoa jolle tämän kohtalo oli mahdollinen. No, eipä lohikäärme voinut muuttaa tosiasioita toisiksi, niin paljon kuin sitä aina välillä halusikin. Sentään pieni kertomus amuletista sai aikaiseksi jopa pikkuvirneen nuoremman naamalla, pieni annos huumoria aina piristi päivää. Tosin yleensä peto ei halunnut olla se huumorin varsinainen kohde, mutta menkööt nyt tämän kerran. "Onni onnettomuudessa sitten kait", Cain totesi nuoremman huomautukselle, hymyillen hieman itsekin. Siinä olisi tosiaan voinut käydä hieman huonommin jos peto olisi vahingossa ottanut oikean muotonsa jonkin rakennuksen sisällä. Pari kertaa lohikäärme oli ottanut sen tahallaan viimeisenä oljenkortenaan, eikä taloista nyt niin vaikea ollut murtautua ulos, mutta ikävää se oli ollut joka kerta.
Sittenpä aave palailikin reissultaan vaitonaisen oloisena sekä ison liskon että nulikan hämmingiksi. Cain oli yhtä ihmeissään - tai enemmänkin - kuin Spyro, eikä tämä vilkaisullaan saanut kuin oudoksuvan päänpudistuksen vastaukseksi pedolta. Mitä henki sitten oikein ajattelikaan niin punaisella ei siitä ollut selvästikään harmainta aavistusta. Siinäpä aave sitten lyhyesti komenteli kaksikkoa oudon rauhallisena kunnes sai asiansa sanottua ja jäi leijumaan ja tuijottelemaan. Aave kiinnitti katseensa Spyroon tämän kysellessä hieman tarkentavia kysymyksiä ja teki jonkun sorttisen nyökkäyksen tapaisen. "Todennäköisesti vaarallista" henki vahvisti lyhykäisesti natiaisen kysymykseen, ja vilkaisi sitten punaiseen. "Et mahdu tunneliin täysikokoisena. Älä muutu kokonaan ihmiseksi - ota välimuoto", aave komensi lohikäärmettä joka katseli edesmennyttä ihmeissään tämän käytöksestä. Cain vilkaisi sivumennen jo ylösnoussutta poikaa näyttäen ehkä pikkuisen huolestuneelta edeltäjänsä käytöksestä. "...Kaippa häntä pitäisi totella. Menkää vain edeltä, tässä menee hetki", lohikäärme totesi jokseenkin levottomana, tarttuen terveellä jalallaan kaulastaan roikkuvaan amulettiin ja sulkien silmänsä. Muutos vaati aina keskittymistä, varsinkin silloin jos peto päätti ottaa ns. 'välimuodon' kuten aave sitä oli kutsunut. Henki viittasi sumumaisella siivellään nulikkaa seuraamaan ja lähti jo edeltä hitaasti liitelemään kohti luolan sisuksia, vilkaisten olkansa taakse varmistaakseen että sitä tosiaan seurattiin ennen kuin jatkoi matkaansa kohti luolan pimeitä käytäviä. Punainen peto oli jo alkanut pikkuhiljaa kutistua, mutta muutos ei näyttänyt etenevän mitenkään hirveän nopeasti. Muodonmuutokseen keskittynyt lohikäärme ei pistänyt mitenkään merkille mitä tuon ympärillä tapahtui, se temppu minkä tuo aikoi tehdä kun vaati jonkun verran keskittymistä.
Ihan heti luola ei sen kummemmaksi muuttunut syvemmälle mentäessä, mitä nyt kapeammaksi. Kyllä tuolla enimmän osan ajasta pari ihmistä olisi voinut kävellä rinnakkain, ja kattokin oli melko korkealla - mutta kun välillä tunneli kapeni tai mataleni, niin oli selkeää ettei lohikäärme olisi voinut tuonne täydessä muodossa kävellä. Enimmäkseen käytävä oli sitä samaa kuin kammio jossa Spyro ja Cain olivat oleskelleet, mutta siellä täällä oli merkkejä siitä että joku oli hieman työstänyt käytävää - heti ensimmäisen mutkan takana ensimmäisen kapeikon kohdalla näytti siltä että joku oli hieman leventänyt käytävää tuntemattomin keinoin. Seinä näytti suurinpiirtein siltä kuin joku olisi hakannut siitä palasia irti moukarilla.
((Meinasi tulla vähän lyhyt niin kuvailin sitten pienen pätkän luolan sisuksia. ))
|
|
|
Post by spyrre on Apr 18, 2012 15:53:48 GMT 3
((Ihan hyvän pituinen tuo näytti olevan. =) ))
Valkoisen vastaus esitettyyn tiedusteluun ei varsinaisesti ollut omiaan rauhoittamaan jokseenkin epäilevää nulikkaa, mutta vilkuiltuaan hetken otusta sekä käytävää luolan perällä tämä lähti kuitenkin nousemaan jaloilleen, kai sen verran käänteestä yllätettynä ettei tällä edes välähtänyt alkaa väittää vastaan jokseenkin komentelevasta äänensävystä huolimatta. Jotakin mahdollisesti vaarallista? Eh... oliko tämä sitten hyvä idea vain saapastella katsomaan? No, ilmeisesti kyseessä ei kuitenkaan tainnut olla mitään välittömästi vaarallista joka kävisi kimppuun hetkellä millä hyvänsä, tuskin haamu tuskin olisi tullut tivaamaan heitä mukaansa ihmettelemään löytöään. Vaikka ei varsinaisesti otuksesta pitänytkään, ei Spyro sentään olettanut tämän kuitenkaan pyrkivän tapattamaan häntä saati Cainia... tämä oli kyllä pahimmillaan varsin ärsyttävä tapaus, mutta ei sentään umpi-hullu kieroilija. Luultavasti. Pystyyn könynnyt poika pudisteli vaatteitaan hetken vilkaisten epätietoisesti ensin henkeä ja sitten yhtä kummastunutta Punaista haamun alkaessa käskyttää tätä muuttumaan pienempään muotoon jääden katselemaan tätä varsin uteliaan näköisenä. "Osaatko sä tehdä niinkin?" Se kysyi vaikuttuneena, tosin ottaen pikaisesti jonkin verran etäisyyttä lohikäärmeen alkaessa hapuilla amulettia. Tämän todetessa että touhussa menisi aikansa ja haamunkin alkaessa viittoilla häntä menemään edeltä poika vilkaisi näitä hiukan vastahankaisesti (taisi olla hiukan kyseenalaista johtuiko tämä edessä mahdollisesti odottavasta vaarasta, siitä että tämä ei olisi hirveästi vieläkään halunnut haahuilla mokoman epäkuolleen kanssa kaksin minnekään vaiko molemmista).
"Eh, eikö meidän kannattais odottaa sitten vähän?" ehdotettiin empivän takaraivonraaputuksen keralla kunnes tämä puuskahti hiukan ja seurasi kuitenkin hetken kahden vaiheilla kyräiltyään vaativasti viittoilevan haamun perässä käytävän suuntaan jättäen Cainin keskittymään rauhassa. Tovin se vielä kuikuili uteliaana olkansa ylitse vaikka ei tainnutkaan saada silmiinsä mitään erityisen kiinnostavaa lähinnä paikalleen jämähtäneen lohikäärmeen suunnalta kunnes ei enää nähnyt tätä käytävän mutkan katkaistessa näköyhteyden ja päätyi tömistelemään eteenpäin hiukan pettyneenä potkiskellen epäonnisia pikkukiviä mennessään. "No mikä siellä sitten on? Onko se kaukana? Eikö meidän pitäis vaan pysyä muualla jos se on vaarallinen?" Ilmoille karkasi viimein jokseenkin malttamaton, vaikkakin huolestunut kysymystulva purppuratukan pysytellessä pienen matkan päässä haamun jäljessä tämän ollessa hiukan ymmällä otuksen äkillisestä lyhytpuheisuudesta. Eikö se olisi ollut paljon helpompaa että tämä olisi vain kertonut mitä oli löytänyt niin olisi voitu päättää kannattiko luolaan jäädä pidemmäksi aikaa... vaikka, eh, tällä hetkellä heidän kyllä taisi olla hiukan pakko nykyinen sää ja Cainin kunto lukuun ottaen... Ohimennen poika hidasti äkkiä hiukan vauhtiaan käytävänmutkassa silmäten seinää hiukan pidempään hämärässä kiiluvilla silmillään kulmat pienessä kurtussa, ilmeisesti laittaen merkille ettei kyseessä ollut aivan luonnonvarainen luola. Vaikka tuskin se joka seiniä oli aikoinaan muovannut enää täällä oli, vai mitä? Eh, heräsi vain kysymys että kuka oli edes halunnut alkaa mellastaa kaukana asutuksesta sijaitsevalla vuorenrinteellä. Oliko täällä asunut joku? Ellei asunut vieläkin, siis... Varmuuden vuoksi natiainen yritti nuuhkia luolaston perältä kulkeutuvia ilmavirtauksia kai toivoen pystyvänsä haistamaan jotain vihjeitä edessä piileskelevästä, mutta tämä johti pian uuteen pärskähdykseen sotkuiden kuontalon alta. Kirottu viima, vaikka olo olikin nyt parempi hetken lämmittelyn jälkeen oli kosteassa, kivisessä ympäristössä silti varsin viileää varsinkin kun haahuili kauemmas mukavan nuotion ääreltä...
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Apr 18, 2012 22:02:30 GMT 3
Lohikäärme nyökkäsi äänettömästi toisen tiedusteluun, otus oli kuitenkin jo alkanut keskittyä muutokseen ja enempi puhe olisi saattanut häiritä keskittymistä jossain määrin joten mitään sen kummempia kommenteja oli tuolta turha odottaa. Aave ei tuntunut kiinnittävän pienintäkään huomiota nulikan nihkeyteen, juuri nyt tätä ei oikein kiinnostanut ruveta äksyilemään sen kummemmin. Se sentään sai aaveesta reaktion kun Spyro rupesi epäröimään kun olisi pitänyt antaa punaisen vain ottaa kaksikko kiinni kunhan tämä saisi muodonmuutoksensa loppuun. "Kyllä se meidät kiinni saa", kuollut valkoinen totesi ehkä pikkuriikkisen kärsimättömän oloisena, mutta edelleen lyhykäisesti ja melko rauhallisesti. Lopulta purppurapää ilmeisestä epäröinnistään huolimatta kuitenkin lähti seuraamaan aavetta, vaikka ilmeisesti vilkuilikin hieman muotoaan muuttavaa petoa. Prosessi ei vielä ollut hirveän pitkälle edennyt kun Spyro ja aave pääsivät nurkan taakse, mutta muutos tuntui nopeutuvan pikkuhiljaa joten tuossa tuskin hirvittävän kauaa menisi. Suurin muutos mitä oli ehtinyt tapahtua oli lähinnä siipien lähes täydellinen katoaminen sekä pieneneminen, ruumiinrakenne ei ollut muuten vielä edes alkanut muuttua.
Aave liiteli kaikessa rauhassa nulikan edellä suhteellisen rauhalliseen tahtiin, kuitenkin ilmeisesti haluten pitää vauhdin sen verta hitaana ettei Cainilla olisi kummoisempia ongelmia saavuttaa edeltä menneitä kunhan saisi muutoksensa loppuun. Henki hidasti vauhtiaan entisestään ja kääntyi purppurapäätä päin tämän päästettyä pienen mutta vuolaan kysymystulvan ilmoille. Edesmennyt kiinnitti hohtavien silmiensä katseen nulikkaan, kuitenkin samalla leijuen hitaasti takaperin eteenpäin. "Se on vaarallisempaa jos emme mene sinne. Ja sitä paitsi..." aave totesi taas lyhykäisesti (osittain ehkä sivuuttaen osan kysymyksissä vastaamalla siihen minkä arvioi tärkeimmäksi tiedusteluksi), ja epäröi sitten hetkisen ihan kuin ei olisi ollut (taas) varma siitä mitä halusi sanoa. "...sitä paitsi siellä on myös... jotain tärkeää... ", vanhan valkoisen haamu sanoi epämääräisesti ja epäröivästi, äkisti hiljentyen ja kääntyen poispäin Spyrosta. Ilmeisestikään tuo ei halunnut ainakaan vielä sanoa suoraan mistä oli kyse, mutta ehkä jotain pystyi jo päättelemään. Aave tuskin piti kovin monia asioita tärkeänä, kuollut kun oli.
Henki ei suuremmin välittänyt seinästä - oletettavasti tämä oli havainnut outouden jo aikaisemmin eikä nähnyt minkäänlaista tarvetta tutkailla asiaa uudemman kerran. Sentään tuo pysähtyi odottelemaan nulikkaa kun tajusi menneensä ehkä turhan nopeasti, vilkuillen myöskin takaisinpäin odottaen ilmiselvästi punaistakin. Purppurapää tuskin kummempia haistoi, ehkä juuri ja juuri pystyi havaitsemaan jonkunlaisen elämän merkkejä, mutta hajunlähde oli joko kaukana tai sitten kulkenut tunnelin läpi jo aikoja sitten eikä siitä varsinaisesti pystynyt päättelemään mitään - mutta se kyllä vahvisti sen että tuolla oli ainakin joskus viime aikoina ollut elämää. Onkalo oli enimmäkseen luonnonmukainen, mutta ensimmäinen muokkauksen merkki ei ollut viimeinen - välillä kattoa oli kohotettu, välillä seiniä levennetty ynnä muita vastaavia pikkujuttuja. Parin minuutin kävelymatkan päässä ensimmäisestä viittauksesta luolan muokkauksesta tunneli haarautui kahteen eri käytävään, oikealle ja vasemmalle, ja aave pysähtyi täysin tässä vaiheessa. Aukot eivät näyttäneet eroavan hirveästi, muokkauksen merkkejä näkyi molemmissa suunnissa aina väin enemmän, vasemmalla olevassa tunnelissa ehkä hieman enemmän. Kumpaankaan tunneliin ei tosin nähnyt kovin pitkälle, sama mutkaisuus kun oli edelleen läsnä. Spyro saattoi havaita että tunneli oli enimmäkseen mennyt alaspäin tähän mennessä ja edessä avautuvat tunnelit olivat samaten alaspäin suuntautuvia - oikealle menevä tunneli tosin ehkä jyrkemmin kuin vasen tunneli. "Odotetaaan Cainia tässä", aave taas komensi lyhykäisesti samalla neutraalilla sävyllä kuin aikaisemmin. Edesmennyt vain lähinnä leijui paikoillaan hiljaa, välillä vilkuillen vasempaan tunneliin. Kummitus tuntui jossain määrin välttelevän Spyron katseeseen vastaamista jos tämä yritti katsella edesmennyttä.
Hirveän pitkään kaksikko ei joutunut odottelemaan ennen kuin lohikäärme asteli nurkan takaa näkyviin sangen ripsakkaalla kävelytahdilla. Cain oli toden totta muuttunut: vaikka muoto oli kaksijalkainen ja punaisella oli vaatteita päällä, niin olento muistutti edelleen enemmän lohikäärmettä kuin ihmistä. Pää tuolla oli edelleen lohikäärmeen, kasvoista ehkä sojotti hieman vähemmän piikkejä ja olento oli täysin punaisten suomujen peitossa, lukuunottamatta tietenkin kaulasta alkavaa keltaista suomupanssaria joka peittää olennon avonaisen tunikan alta näkyvän rintakehän ja vatsan. Ruumiinrakennekin muistuttaa osittain pedon aitoa muotoa, Cain oli pitkä ja honkkeli - mutta leveämpi kuin ihminen silti. Hihoja tuon asussa ei nyt ollut ja loukkaantunut oikeaksi kädeksi muuttunut raaja oli edelleen siteiden peitossa, muutosmagia oli ilmeisesti onnistunut jotenkin pitämään ne paikoillaan - ja vähentämään näiden määrää pienemmälle muodolle sopivammaksi. Housutkin tuolla oli taas jalassa, vaikka ne loppuivatkin hieman lyhyeen, hieman polvien alapuolelle. Hanskoja eikä saappaita tuolle ollut ilmestynyt takaisin, mutta toisaalta tuon jalat päättyivät hyvin lohikäärmemäisiin kynsiin edelleen. Käsissä oli täsmälleen sama homma, vaikka ne ehkä näyttivätkin siltä että niillä pystyi joten kuten tekemään hieman tarkkuuttakin vaativia hommia - mutta kynnet olivat edelleen tarpeeksi isot ja terävät että niillä olisi saanut takuulla vahinkoa aikaan. Cainilla oli laukkunsakin mukanaan, ilmeisesti tuo oli arvellut että se saattaisi tulla tarpeeseen. Melko pitkä häntäkin tuolla oli tuossa muodossa, piikikäs harjantapainenkin oli osittain tallella, mutta siivistä ei ollut jälkeäkään - ne olivat kadonneet täysin. "Täällä ilmeisesti on ollut joku - tai on joku..." lohikäärme totesi päästessään lähelle, vilkuillen vuoroin tunneleihin ja vuoroin nulikkaan ja aaveeseen. Cainin ääni oli hiukka muuttunut, mutta se muistutti edelleen enimmäkseen sitä ääntä joka tuolla oli ollut oikeassa olomuodossaan kuin ihmismäistä ääntä.
((kuva välimuodosta olis luvassa kunhan saan sen tehtyä kunnolla, se on vielä melko WIP))
|
|
|
Post by spyrre on Apr 19, 2012 17:27:27 GMT 3
Spyro silmäili ymmällään edellään leijuvaa, hämärässä hohtavaa aavetta, ilmeisesti kuitenkaan kummemmin tämän antamasta epämääräisestä vastauksesta valaistumatta. Vaarallisempaa, jos ei menisi? Jotain tärkeää? Jopa nulikka tajusi olennon välttelevän nyt jotakin, mikä sai tämä rypistämään hiukan kulmiaan ja avaamaan suunsa kuin heittääkseen ilmoille uuden kysymyksen kunnes empi ja muuttikin mielensä. Haamu ei selvästikään halunnut jostain syystä puhua asiasta etukäteen, ehkä tämä odotti Cainia jotta voisi kertoa tilanteen kerralla? Poika päätyi loppujen lopuksi vain nyökkäämään empivästi, hidastaen hiukan vauhtiaan hoksatessaan vanhoja työstön jälkiä heidän ohittamassaan kiviseinässä joka osoitti että luolastossa oli ainakin joskus ollut muutakin elämää kuin sattumanvaraisia eläimiä. Haistellessaan varuillaan ilmavirtauksia nulikka olikin onnistuvinaan nappaamaan jonkun aavistuksen epäilyttävän häivähdyksen nenäänsä joka kieli jonkun olleen paikalla, mutta tästä tuntui olevan jo tovi jos toinenkin. He ohittivat matkallaan lisää muokkauksen jälkiä kivessä, pojan tarkastellessa näitä mietteliäästi ohi mennessään. "Täällä on kai joskus asunu joku" se pohti ehkä enemmän itsekseen kuin varsinaisesti vastausta odottaen seuraillen olennon jäljessä, kunnes kaksikko saapui kohtaan jossa tunneli haarautui kiemurrellen entistä syvemmälle kallion uumeniin kahta erillistä reittiä. Nulikka nyökkäsi pienesti hengen halutessa jäädä tänne odottelemaan perässä seuraavaa Punaista silmäillen hiukan levottomana ympärilleen takaraivoaan haroen. Tämä ei selvästikään pelännyt pimeää vaan olisi luultavasti voinut liikkua täällä vaikka ilman haamun kalpeaa hohdettakin tietään valaisemassa, mutta purppuratukka aisti heidän olevan matkalla jo varsin syvällä. Kokemus tosin ei ollut mikään uusi, mutta kaikkialta ympäröivä painostava kivi joka ahdisti entistä raskaammin pidemmälle mentäessä tuntui hermostuttavalta hänen vietettyään jo ties kuinka kauan lähes taivasalla. Ja harvemmin hän oli näin syvälle edes eksynyt... Poika vilkuili kysyvästi aavetta mutta tämä ei tuntunut vieläkään haluavan valaista tilannetta tämän enempää alituista hohtamistaan lukuun ottamatta, hänen kuitenkin pistäessä merkille otuksen pälyilevän vähän väliä vasemman puoleisen käytävän uumeniin.
"Tuollako se on jossain?" Spyro pohti haahuillen hetken vaiteliasta henkeä silmäiltyään käytävän suulle kuikuilemaan jokseenkin uteliaasti, mutta sentään varuillaan sisälle. Hetken silmien siristelyn ja epäluuloisen nuuskimisen jälkeen nulikka pärskähti ja toisti toimenpiteen varmuuden vuoksi toisenkin käytävän kohdalla, tosin keskeyttäen tutkimuksensa kuullessaan lähestyviä askeleita takaansa. Ei ollut vaikea tajuta kuka saapuja oli, mutta kääntyessään ympäri purppuratukka ei voinut olla jäämättä tuijottamaan hetkeksi käytävän mutkan takaa astelevaa ilmestystä. Näky oli varsin outo tällaiseen ilmeisen tottumattoman natiaisen mielestä tämän mittaillessa katseellaan ihmetellen moista ihmisen ja lohikäärmeen risteytymältä näyttävää olentoa, mutristaen sitten hiukan kriittisesti. Eh, no, olihan tuo kai parempi kuin kokonaan suomuton, kynnetön ja heiveröinen ihmishahmo vaikka epämääräiseltä näyttikin... mutta nuorukainen katsoi kuitenkin parhaaksi olla kommentoimatta suuremmin ihan vain kohteliaisuus-syistä. Olihan tässä kuitenkin ilmeisesti tärkeämpääkin ihmeteltävää kuin Cainin uusi ulkonäkö. "Niin kai." Poika vastasi olkapäitään kohauttaen liskoihmisen kommenttiin, vilkaisten sitten empien vasempaan tunneliin ennen kuin käänsi odottavasti katseensa haamun suuntaan. Nyt tällä taitaisi viimein olla tilaisuus hiukan selvittää asioita Punaisenkin saavuttua... tai ainakin näyttää mistä tämä koko hässäkkä nyt johtui. "Onko siellä vielä joku väijyskelemässä? Entä jos ne näkee kun hohtelet tuolla tavalla?" Tämä kysäisi hiukan levottomana haamulta, ennen kuin vilkaisi olkansa ylitse tunneliin.
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Apr 19, 2012 20:30:11 GMT 3
Aave vilkaisi taakseen nulikan arvaillessa luolan olleen joskus asuttu ja päätti korjata tätä hieman. "Varmaan täällä on joku joskus asunutkin. Nyt... nyt tämä on piilopaikka eräälle joka ansaitsee kuolla", henki kommentoi mystisesti jostakin syystä edelleen ollen haluton kertomaan mitään sen tarkemmin. Rehellisesti sanottuna aaveella ei hirveästi ollut järkeviä syitä salailla asioita, mutta kuolleen lohikäärmeen logiikka oli välillä hieman mystistä. Enempiä sanomatta tuo vain liiteli eteenpäin sen kummemmin nulikkaa vilkuilematta kunnes kaksikko pääsi tunnelin haaran kohdalle, jossa sitä sitten pysähdyttiinkin odottelemaan taaksejäänyttä. Vaikka nulikka ilmeisesti tunsi jossakin määrin olonsa epämukavaksi kohtuullisen syvällä maanalla (tai no, ottaen huomioon että he olivat vuoren sisuksissa he olivat luultavasti teknisesti ottaen vielä varsinaisen maanpinnan yläpuolella mutta kuitenkin) henkeä ei kiven painostus tuntunut haittaavan ollenkaan - kuollut kun oli. Olento vain eteni päättäväisesti eteenpäin kiinnittämättä huomiota juuri mihinkään. Muokkauksen jäljet olivat melko lailla joka kohdalla samantapaisia, mikä oli ehkä hiukan outoa - moukarilla ei saisi aikaan noin tasaisesti saman näköistä jälkeä.
Epäkuolleen lohikäärmeen vihreät silmät nauliintuivat Spyroon tämän kysellessä määränpäästä. Hetken ajan aave vain tuijotti nulikkaa epämukavasti kunnes nyökkäsi, viittoillevan sumusiivellään vasempaan tunneliin johon vilkuili aina silloin tällöin muutenkin. Siellä ei varsinaisesti näkynyt mitään sen kummempaa, vain pätkä tunnelia kunnes mutka taas peitti näkymän, mutta jonkun verran outoja hajuja leijaili sieltä päin. Tarkempi vilkuili oikeaan tunneliin saattoi paljastaa tarkkasilmäiselle oudonmuotoisen eläimen kallon juuri ennen tuon haaran ensimmäistä mutkaa ja kyseinen onkalo oli suorastaan kalmanhajuinen - sekä ehkä melko tunkkainen, siellä tuskin oli ollut yhtä vastikään elämää kuin toisessa suunnassa tuntui mahdollisesti olevan. Pianpa Cainkin liittyi kaksikon seuraan ja tämä teki parhaansa näyttääksen siltä ettei kiinnittänyt huomiota Spyron hetkelliseen tuijotukseen. Vaikka tuo muoto oli välillä ihan kätevä, niin lohikäärme arvasi että se aiheuttaisi jonkun verran oudoksuntaa nulikan suunnalta. Mutristuskin pistettiin merkille vaikka lisko yritti parhaansa mukaan jättää sen omaan arvoonsa - vaikka ehkä ylpeydellä hieman kävikin mokoma ilmaisu, Cain oli kuitenkin jossakin määrin ylpeilevä jos sille päälle sattui. Kuitenkin tuo oli ilmeisesti päässyt paikalle ongelmitta, hieman pimeässä kiiluvat silmät paljastivat tuonkin näkevän pimeässä ongelmitta jos paikalle löytäminen ilman sokeaa haparointia ei ollut jo paljastanut sitä. "Niin mitäs täällä oikein on...?" punainenkin kyseli aaveelta nuoremman kysymysten jälkeen, saaden tältä vastaukseksi epäkuolleen hohtavien silmien katseen, kuten sai Spyrokin. Aave huokaisi hieman ja viittoi taas seuraamaan vasempaan tunneliin päin, alkaen puhua samalla kuin lähti leijumaan edeltä. "Ei väijytyksiä eikä ketään näkemässä - tosin älkää pitäkö meteliä. Kohta näette ensimmäisen asian..." henki totesi, saaden kummastuneen katseen lohikäärmeeltä joka vilkaisi poikaankin kysyvän oloisena. Vaikka tuo ihmettelikin mitä otus oikein oli löytänyt ja piti vielä salassa niin seurasi Cain pimeässä hohtajaa siltikin vasempaan tunneliin, nyrpistäen tosin hieman kuonoaan oudoista hajuista. "Bleh", liskomies totesi irvistäen - kaikki hajuista eivät olleet kovin miellyttäviä.
Tunneli jatkui jonkun matkaa melko lailla samanlaisena kuin alkuperäinenkin, tosin muokkauksen jälkiä alkoi näkyä aina vain useammin - alkuperäinen onkalo oli ilmeisestikin ollut hieman vaikeakulkuinen ja salaperäiset asukkaat olivat joutuneet käyttämään keinojaan yhä vain useammin. Parissa paikassa ihmistä parikin päätä pitempi liskomies joutui hieman kumartumaan jottei löisi päätään kattoon - yhdessä vaiheessa otuksen sarvet itse asiassa hieman raapivat kattoa kun tuo ei tajunnut kumartua ajoissa, kirvoittaen kirouksen otuksen kidasta. Lopulta onkalo päättyi jonkunlaiseen isokokoiseen kammioon, ehkä suurinpiirtein samankokoiseen kuin se mistä kaksikko oli alunperin lähtenyt. Suurena erona ensimmäiseen tosin oli kammiota halkova kuilu joka oli sen verta syvä että sen pohjaa ei erottanut edes kohtalaisella pimeänäöllä - tosin erittäin tarkka silmä saattoi erottaa satunnaista liikettä jostakin syvältä... Oudot hajut olivat vahvimmillaan tuossa kammiossa, ja tarkkanenäinen punainen nyrpisteli kuonoaan. Kuilu oli melkoisen leveä, mutta elävän lohikäärmekaksikon onneksi sen yli oli joku joskus rakentanut epäilemättä suurella vaivalla kivisen sillan. Rakennelma oli melkoisen yksinkertainen ja tarpeeksi leveä useammallekin ylikävelijälle, mutta kysymys heräsi miten mokoma oli saatu aikaan. Se oli kuitenkin ainakin lopullinen varmistus sille että joku älyllinen olento oli ainakin oleskellut paikassa. Kuilun toisella puolella kiviseinästä pisti esiin taas uusi onkalo joka näytti jatkuvan suhteellisen suoraan jonkun matkaa päättyen johonkin mitä ainakaan punaisen silmät eivät vielä erottaneet - vaikkei pimeys hirveäsi haitannut, niin oli pimeänäölläkin rajansa. "Outoa", Cain kuiskasi tarkastelutaan paikkaa hetken - arvellen että oli parempi olla suhteellisen hiljaa. Aaveen hohde tuntui himmenevän melko runsaasti - olennon näki vielä, mutta tuo ei enää valaissut yhtään mitään. Liskomies ei olisi ainakaan tuota nähnyt jos tuolla ei olisi ollut pimeänäköä. Kuollut pystyi ilmeisestikin säätelemään miten näkyvä oli.
|
|
|
Post by spyrre on Apr 21, 2012 13:54:11 GMT 3
"Eeh? Mitä, ollaanko me menossa nirhimään joku? Miksi?" Poika kysyi häkeltyneenä aaveen heittäessä ilmoille varsin pahaenteisen vastauksen, kuitenkaan paristakaan yrityksestä huolimatta ilmeisesti saamatta tästä irti kummempaa vastausta. Tämä vaikenikin lopulta pian tajutessaan ettei tämä aikonut puhua, seuraten kuitenkin tämän perässä vaikkakin entistä suuremman epätietoisuuden vallassa. Mitähän hittoa... "joku, joka ansaitsi kuolla"? Nulikka ei varsinaisesti pitänyt siitä miltä paljastus kuulosti, varsinkin kun tajusi että aave oli ilmeisesti aikeissa usuttaa Cainin jonkun kimppuun. Punainen ei ollut halunnut oikeutetusti kärventää edes perässä juoksevaa murhamiestä, jotenkin Spyro epäili ettei lohikäärme innostuisi suuremmin tästäkään... Mitä tuon pahuksen epäkuolleen päässä oikein liikkui? Kun he lopulta pysähtyivät odottamaan Cainia käytävänhaaraan hetken ihmeteltyään ja vilkuiltuaan vaiteliasta aavetta epämääräisesti poika käytti tovin haahuilemalla ympäriinsä ja kuikuilemalla epäluuloisesti käytävänhaaroihin, kunnes Punainen viimein saapui ja haamukin suvaitsi käydä hiukan puheliaammaksi. Huomio kääntyi nopeasti kummallisen näköiseksi liskomieheksi ryhtyneestä Cainista odottavana henkiolentoon, tämän lähtiessä viimein johdattamaan kaksikkoa edemmäs vasemmanpuoleiseen tunneliin jättäen jälkeensä jokseenkin yhtä epämääräisen vastauksen kuin aiemminkin. Spyro rypisti hiukan kulmiaan ja vaihtoi epätietoisen katseen yhtä hämmentyneen Punaisen kanssa kohauttaen sitten olkapäitään. "Ota tuostakin nyt jotain tolkkua" se mutisi levottomaan sävyyn, lähtien kuitenkin seuraamaan kookkaan liskomaisen otuksen astellessa edesmenneen perään.
Spyro valpastui viileästä olostaan huolimatta matkan edetessä pahaenteistä käytävää pitkin, edestä kantautuvien epäilyttävien hajujen käydessä vahvemmiksi ja käytävän paikoitellen reilusti kapeammaksi. Se nyrpisti nenäänsä hajuille yrittäen pysytellä kuitenkin pysytellä Cainin ja aaveen tuntumassa silmäillen levottomasti eteenpäin yrittäen nähdä mitä tuleman piti, vilkuillen kuitenkin aina väkisinkin vaivihkaa uteliaasti itseään reilusti pidempää kaksijalkaista lohikäärmettä joka joutui turhautuneisuudekseen kumartelemaan ajoittain pystyäkseen liikkumaan matalassa käytävässä. Eh, miksi haamu ei kertonut edes Cainille mitä odottaa että lohikäärme olisi osannut varautua jos Valkoinen kerran odotti tältä jotain? Ennen kuin nulikka ehti kuitenkaan päättää olisiko hänen pitänyt lausua varoituksen sana aaveen sijasta siitä huolimatta ettei oikeastaan tiennyt asiasta paljoakaan enempää, löyhähti käytävänmutkan takaa entistä vahvempi lemahdus juuri ennen kuin käytävä loppui ja kolmikko löysi itsensä kuilun halkaisemasta kammiosta. Nulikka kakoi surkeasti, irvisti ja veti vaimeasti kiroten hihansa nenänsä peitoksi hillitäkseen ilmeisesti rotkosta nousevaa löyhkää nyökäten kannattavasti myöskin irvistelevän Punaisen mielenilmaisuun. Aaveen äkillinen näkyvistä haipuminen aiheutti pienen hätkähdyksen nulikan kuitenkin hetken tihrustettuaan tajuten tämän muuttuneen vain entistä läpikuultavammaksi. Vaikka tämä oli ehtinyt jo lähes tottua mokomaan epäkuolleeseen sai tämä silti natiaisen vilkuilemaan jokseenkin epämukavaksi olonsa tuntien kunnes tämä kiinnitti huomionsa oleellisempaan asiaan eli epämääräisen kammion tutkimiseen. "No juu. Mikä hitto täällä haisee?" Se mutisi vaisusti hihansa takaa katsellen ympärilleen kunnes tallusti varovasti peremmälle kurkistamaan epäluuloisesti kuilun reunan ylitse alas. Selvästikään se ei myöskään pelännyt korkeita paikkoja, ellei se ollut jo lentomatkan aikana käynyt selväksi. Saatuaan kuitenkin silmiinsä alhaalta pelkkää loputtomiin jatkuvaa mustuutta poika käänsi seuraavaksi huomionsa kuilun toisella puolella matkaa jatkavaan hämärään käytävään sekä tämän luokse johtavaan siltaan, uusia todisteita siitä että luolasto oli ainakin joskus ollut asuttu, luoden olkansa ylitse kysyvän katseen muihin ennen kuin perääntyi reunalta. Matka mitä luultavimmin jatkuisi siltaa myöten toiselle puolelle purppuratukka osasi arvata, seuraten jälleen jokseenkin varuillaan muiden mukana silmäten kuitenkin ohimennen vielä uudestaan levottomana kuilun syvyyksiin. Kammosi korkeita paikkoja tai ei, nulikka ei silti suuremmin halunnut tipahtaa tuonne. Mokoma epämääräinen monttu vaikutti vähintään ikävän syvältä, vaikkei ehkä niin pohjaton olisikaan kuin miltä ensivilkaisulla näytti.
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Apr 22, 2012 22:32:54 GMT 3
Nulikan reaktiosta päätellen tämäkään ei tiennyt sen kummempia aaveen aivoituksista joten lisko joutui tyytymään takaraivon raapiskeluun ja olkien kohautteluun. Vanhalla hengellä oli ilmiselvästi omat oudot aivoituksensa, eikä tämä ollut niitä jakanut Spyron kanssa sillä aikaa kun nuo olivat olleet kahdestaan. No, eipä sille voinut mitään. Suurempia odottelematta Cain lähti tallustelemaan käytävään hengen perässä, nulikan ilmeisesti pitäessä joukon perää. Turhapa sitä oli tuolla seisoskella, mitä pikemmin käytäisiin katsomassa mitä ihmettä vanhus oli löytänyt, sen parempi. Siinä sitä sitten tallusteltiin halki ahtaiden ja matalien käytävien (ainakin lohikäärmeen mielestä joka kiroili milloin mitäkin, välillä ikäviä kiviä jotka iskivät jalkapohjiin, välillä matalaa kattoa, välillä milloin mitäkin) kunnes kolmikko sitten päätyi tuonne kuilun halkomaan kallioon jossa sitten ainakin elävät lohikäärmeet katselivat ihmetellen kuilun syvyyksiin - ja esittivät käytöksellään sen tosiasian että kuilusta nouseva haju ei ollut kummankaan mieleen. Kaksijalkaisen lohikärmeksen reaktio hajuun ei ehkä ollut aivan yhtä pitkälle menevä kuin nenänsä hihaan piilottaneen kakovan nuorukaisen, mutta nyrpistelevä lisko oli yhtälailla yökötyksen vallassa. "Ei mitään hajua, gah", Cain kuiskasi hetken mielijohteesta vastaukseksi nuoremman ääneen ihmettelyyn. "Jotain yököttävää kuitenkin", otus mutisi, vilkuillen kuilun syvyyksiin itsekin seuraten nuoremman esimerkkiä. Mitään selkeää tuolta ei erottanut joten yritys oli turha - mokoma kolo jatkui liian syvälle. "Kammotuksia. Olkaa hiljempaa", henki yllättäen antoi hieman lisätietoa hajun lähteistä ja saikin hämmentyneen katseen punaiselta joka näytti aikovan sanoa jotain - mutta päätti pitää kuononsa tukossa, ottaen huomioon sen että henki oli kehottanut hiljaisuuteen. Kaippa otus tiesi asian paremmin, olihan tuo kuitenkin käynyt paikkaa tutkimassa aiemminkin. Ja sitä paitsi, Cain olisi voinut vannoa nähneensä liikettä alhaalla päin... Jos ne olivat vanhan valkoisen mielestä kammotuksia niin lohikäärme ei tosiaankaan halunnut ottaa selville mitä ne olivat sen tarkemmin.
"Tuonnepäin. Ja nyt, hiljaa" aave kuiskasi vastauksena Spyron katseeseen ja lähtikin liitämään sillan ylitse, välillä vilkuillen kuiluun. Cain katsoi henkeä hieman epäröiden ja vilkaisi natiaistakin ennen kuin kohautti olkiaan ja lähti varovaisesti ylittämään kivistä siltaa. Olihan rakennelma tukeva ja kaikkea, mutta vanha kunnon paranoia nosti taas päätään. Liskomies käveli melko rauhalliseen tahtiin pistäen merkille kaikki pikkuyksityiskohdat mitä erotti sillasta. Sekä kaiteet että itse lattia olivat jonkunlaisten koristekuvioiden peitossa, mutta ne olivat enimmäkseen yksinkertaisia abstrakteja kuvioita. Otus ei tunnistanut tyyliä mutta arveli sen olevan jonkun vanhan kulttuurin tekosia - ehkä joku muinainen kansa joka oli joskus asunut täällä oli tehnyt tämän sillan? Tosin liskon mielipide muuttui kun tämä havaitsi sillan keskivaiheilla olevan suuren kohokuvion joka esitti Cainille turhankin tuttua asiaa... Lisko pysähtyi yllättäen ja tuijotti maassa olevaa Armanin suvun vaakunaa, värjäämätön mutta punainen kyllä tunnistaisi tuon lohikäärmevaakunan unissaankin. Sillan keskellä oleva kuvio tosiaan esitti jonkun sortin lohikäärmettä, vaikkakin sitten hieman tyyliteltyä sellaista. "Armanien vaakuna... mitä hittoa", otus mumisi hieman järkyttyneenä, ja kumartui katsomaan kuviota lähempää. Henki huomasi suojattinsa pysähtyneen ja vilkaisi tutkailevaa liskoa ja harkitsi hetken hoputtelua, mutta päätti antaa asian olla. Ainakin vaakunan näkeminen saisi Cainin ymmärtämään reissun olevan jossakin määrin tärkeä. Lohikäärmeen häntä tuntui heiluvan puolelta toiselle, osoittaen otuksen hermostuneisuuden vaikkei Spyro välttämättä otuksen kasvoja nähnytkään joista asian olisi voinut päätellä. Heiluttelu oli oikeastaan ehkä hieman varomatonta punaisen puolesta - hännänpäässä oli edelleen piikkirykelmä ja jos tuo sattuisi osumaan kaiteeseen siitä lähtisi todennäköisesti jossakin määrin ääntä. Ja tietenkin vaarana oli myös se että häntä osuisi nulikkaan.
|
|
|
Post by spyrre on Apr 23, 2012 19:27:39 GMT 3
Poika nosti katseensa kuilusta kummastuneena suuntaan josta aaveen ääni kuului. "Eh? Jaa mitä on? Tuolla?" Se kysyi hakien lähes näkymättömäksi muuttunutta otusta silmiinsä ilmeisesti olematta aivan varma mistä oli kyse, mutta kommentista päätellen kyseessä oli jotakin varsin ikävää. Cainkin näytti aikovan kysyä jotain mutta muutti mielensä joten Spyrokin tyytyi epätietoiseen (sekä varsin epäluuloiseen) mutta aaveen kehotuksesta sanattomaan vilkaisuun alas kuiluun ennen kuin seurasi Punaisen sekä leijuvan olennon jäljessä kohti siltaa. Purppuratukka astui suuremmin empimättä muiden perässä sillalle, tosin kiinnittämättä summittaista varovaista vilkaisua enempää huomiota itse rakennelmaan, käyttäen suurimman osan ajastaan haamun tavoin alas kuiluun epäluuloisesti kyräillen tai eteenpäin kuikuillen kuin siltaarkkitehtuurin ihmettelyyn kunhan oli tullut todenneeksi että mahdollisesti vanha kapine kestäisi heidän painonsa romahtamatta. Cainia rakennelma sekä tämän kuviointi puolestaan näytti kiinnostavan huomattavasti enemmän. Spyro räpäytti silmiään kummastuneena tämän äkkiä pysähtyessä ja kumartuessa tutkimaan jotakin sillan keskipaikkeilla seisahtuen itsekin. "Mitä nyt?" Tiedusteltiin epätietoisena hengen hiljaisuuden vaatimuksista huolimatta mutta sentään edes vaisulla äänellä nulikan kurottaessa uteliaana kaulaansa nähdäkseen mitä lohikäärme oli löytänyt. Jostain syystä tämä tuntui käyneen äkkiä entistä levottomammaksi jännittyneestä olemuksesta ja viuhtovasta hännästä päätellen. Spyro kohotti kulmiaan saadessaan korviinsa jonkinlaista mutinaa vaakunoista hivuttautuen sitten uteliaana häntää väistäen hiukan lähemmäs nähdäkseen kiveen kaiverretun tyylitellyn lohikäärmekuvion. Se silmäili tätä hetken, tosin tuskin saamatta tästä paljoakaan irti, kunnes vilkaisi Cainia uudestaan kysyvästi. Eh, Armanit? Eikös tämä ollut se sama porukka josta Punainen oli puhunut aiemmin?
|
|