|
Post by spyrre on Mar 10, 2012 14:33:06 GMT 3
Sai toistaiseksi jäädä arvoitukseksi millainen sanasota ärtyneen natiaisen ja pilkallisen hengen välillä olisi syntynyt jos näillä olisi ollut aikaa jatkaa. Ainakaan Spyro ei näyttänyt tippaakaan katuvalta vaikka oli selvää ettei leijuva ilmestys selvästikään pitänyt siitä että sai kommenttia takaisinkin päin, mutta sitten koko joukon huomio kääntyi ymmärrettävästi varsin nopeasti muualle kun avatusta portista rellesti sisälle ilmeisesti väijyksissä odotellut epämiellyttävä korsto. Ja pian vuorossa oli jälleen uusi paniikinomainen ryntäys keittiön ja tämän entistä vihaisemman henkilökunnan poikki. Vaikka paniikki toki tarttuikin ja nulikka oli varmasti perillä siitä seikasta että perässä vain hiukan kauempana rynnistävä miekkaa heiluttava mielipuoli ei selvästikään epäröisi iskeä heidän molempien päitä oikeutetuilta paikoiltaan tilaisuuden saadessaan se ei oikeastaan näyttänyt kuitenkaan joutuvan samanlaisen pakokauhun valtaan kuin Punainen vaikka vilkaisikin hermostuneena olkansa ylitse Hurtan rynnistäessä sisälle keittiöön heidän takanaan. Oikeastaan vaikutti hiukan siltä että natiainen olisi melkoisen tottunut pakoon rynnistelemiseen, vaikka ei selvästikään tästä pitänytkään vaan kasvoilla käväisi jokseenkin turhautunut ilme vaikkei se mitään sanonutkaan saati sitten hidastanut vauhtiaan seuratessaan jo kesken matkan muotoaan muuttavaa Cainia.
Huoneen läpi rynnistäminen ei aiheuttanut vieläkään kuin lyhytaikaista protestointia ja estelyä henkilökunnan suunnalta jo hyvin petomaiselta ja suomuiselta näyttävän Punaisen pelottaessa eteen pyrkivän jykevän kokinkin nopeasti hiljaiseksi juuri ennen kuin lohikäärmekaksikko (no, kolmikko) ryskäsi takaisin saliin aiheuttaen entistä pahemman paniikin jo muutenkin levottoman paikalle jääneen asiakas- sekä henkilökunnan keskuudessa, Hurtan kaikeksi onneksi edetessä hiukan hitaammin petomaisesta olennosta kauemmas pyrkivien ihmisten parveillessa ymmärrettävästi tämän suuntaan päästäkseen pakoon taka-ovesta josta tämä oli pyrkimässä sisälle. Kauhusta huutavat ihmiset pakenivat nopeasti salinkin puolella keittiöstä ryntäävän pedon tieltä eikä kukaan yrittänyt tämän esteeksi vahingossakaan kun selvisi otuksen pyrkivän kohti pääovia. Taustalla näkyi hetken aikaa aiemmin tavattu, nyt hyvin järkyttynyt tarjoilija joka hetken kauhuissaan tuijotettuaan pakeni muiden mukana salin perälle mahdollisimman kauas pedosta ja tämän perässä kirmaavasta nulikasta.
Muodonmuutos tuskin oli kaunis näky kenenkään silmään, mutta Spyro ei näyttänyt hätkähtävän tippaakaan luonnottomasti vääntyvää ja suomuja sekä uusia raajoja lykkäävää olentoa, mitä nyt vilkaisi tämän edistymistä ennen kuin loi uuden levottoman, vaikkakin ennen kaikkea turhautuneen katseen olkansa ylitse takaa-ajajaan väistellen lohikäärmeen tieltään iskemiä huonekaluja ja niiden kappaleita jättäen parhaansa mukaan hoputtavan aaveen huomiotta. Se älähti hiukan ollen vähällä kompastua kaatuneeseen tuoliin mutta onnistui välttymään mahdollisesti kohtalokkaalta mahalaskulta tai edes kaatumatta edellä pinkovan lohikäärmeen puolelta toiselle piiskaavaan pitkään häntään rynnäten tasapainonsa löydettyään itsekseen kiroten liikkeiltään hidastuvan Punaisen ohitse ovelle alkaen kiskoa sitä kiireesti auki pedon tieltä varmaankin likimain samoihin aikoihin kun perässä rynnistävä murhamies ilmaantui esiin keittiöstä. Jos ei mitään muuta, ainakin ruipelo nulikka oli suhteellisen vikkelä koivistaan. "Vauhtia! Nappaa se piru kun se yrittää tulla perässä!" Purppuratukka hoputti ilmeisesti olettaen että jahtaavalla raivohullulla ei olisi paljoakaan tilaa väistellä oviaukosta sännätessään, eiköhän kunnon tuliryöppy päin näköä rauhoittaisi pahimmankin hullun! No, majatalo saattaisi toki kokea hiukan tuhoja tästä, mutta ainakin rakennuksen pääasiassa kivinen julkisivu ei syttyisi palamaan... muista osista ei sitten voisi mennä vannomaan mutta hätähän ei lukenut lakia? Spyro loi murhaavan mulkaisun heitä epäoikeudenmukaisesti taustalla pelkureiksi solvaavan murhamiehen suuntaan mutta tajusi sentään olla tuhlaamatta aikaa tähän sen enempää vaan luikahti itsekseen hampaitaan kirskutellen sateiselle pihamaalle pois saapuvan Cainin tieltä, päästään rynnistyksen aikana pudonnut huppu niskassaan lepattaen viitsimättä tai huomaamatta nostaa tätä enää pörröisen purppuraisen kuontalonsa suojaksi. Aavekärmes näkyi jääneen jälkeen härnäämään vainolaista, mikä taisi onneksi ostaa heille hiukan lisää aikaa vaikka ei tainnut tyyppiä voidakaan pysäyttää. No, kaikeksi onneksi aineeton otus ei pahemmin näyttänyt piittaavan osakseen saamistaan ärtyneistä miekaniskuista joita tämän niskaan sateli, jonka nähdessään Spyro tunsi pientä helpotusta vaikka ei ollut edesmenneestä Valkoisesta suuremmin tähän mennessä pitänytkään. Kunhan jo koossaan jo huomattavasti muuttunut Cain vain vielä mahtuisi ulos ovesta ilman että onnistuisi jäämään jumiin, silloin he vasta ongelmissa olisivatkin....
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Mar 11, 2012 23:12:28 GMT 3
((Oletin nyt että majatalossa oli jonkun sortin tuplaovet))
Natiaisen kehottaessa ilmeisestikin liekittämään kaksikkoa jahtaava paskiainen, Cain epäröi. Hurtta kyllä väistäisi sen, mutta ehkä liekeillä saisi tuon reitin katkaistua...? Sitten liskon mieleen tosin tuli se tosiasia, että salissa oli parhaansa mukaan lohikäärmettä vältteleviä ihmisiä - eikä lohikäärme aikonut ruveta riskeeraamaan näiden henkeä sytyttämällä majatalon tuleen. Cain ei halunnut kontolleen viattomia uhreja - ei varsinkaan sen takia, että silloin kun tuolla oli ollut vielä hieman... sekavaa, viattomat olivat joutuneet kärsimään. Siispä peto vain pudisteli päätään nuorempansa huutelulle (hätyytellen tätä jatkamaan matkaa jos toinen yrittäisi vastaväitteitä esitellä), ja jatkoi pakenemistaan kohti uloskäyntiä - joka tuntui lohikäärmeen silmissä kutistuvan hetki hetkeltä. Tässä saattaisi käydä hieman kehnosti. No, syteen tai saveen, tuosta joko mentäisiin läpi hyvällä, tai sitten pahalla. Pahalla tässä tapauksessa tarkoittaen hitonmoisella ryskeellä - Cain ei uskonut hetkeäkään siihen, että majatalon edusta olisi rakennettu kestämään sisältä päin rynnäköivän lohikäärmeen - edes hieman ruipelon niin kuin Cain - varalle. Se ei oikein ollut tilanne johon keskiverto rakennusporukka osaisi varautua. Pitäisi vain toivoa, ettei rakennus alkaisi sortumaan jos lohikäärme tosiaan joutuisi kirjaimellisesti murtautumaan läpi.
Ja sitten olikin jo aika yrittää ovista kulkemista... Cain arveli ehkä hyvällä tuurilla pääsevänsä läpi ongelmitta, jolleivat vauhdilla kasvavat siivet jääneet jumiin. Cain vilkaisi vielä viimeisen kerran vanhusta tuloksetta huitovaa jahtaajaansa, ja lähti yrittämään ovista kulkemista ennen kuin olisi turhan isokokoinen tähän hommaan - tietenkin kuitenkin odottaen, että nulikka kulkisi ensin pois tieltä, kun oli ison liskon ohittanut. Jo pitkällä muutoksessa oleva lohikäärme näytti ensin olevan tulossa ongelmitta läpi, pään ja kaulan päästessä ulos ilman mitään ongelmia, mutta sitten ilmaantui ongelmia. Siivet alkoivat olla tiellä, ja Cain joutui näiden takia melko lailla ryömimään päästäkseen ovista läpi - mutta pääsi kuin pääsikin loppujen lopuksi, vaikka vahingoittikin aika pahasti ovien karmeja läpikulullaan. Ovia ei varsinaisesti oltu suunniteltu lohikäärmeen kokoisille vieraille, mutta Cain oli juuri ja juuri onnistunut tunkeutumaan näistä läpi. Tätä ei kuitenkaan kerkeäisi hirveästi juhlimaan, Hurtta kun oli jonkun verran saavuttanut lohikäärmettä tämän vaivalloisen ovistakulun aikana, valkoisen aaveen häirinnästä huolimatta. Ainakaan sivullisia tuskin enää olisi tiellä tässä vaiheessa - ylimääräiset pällistelijät tuskin enää haluaisivat tilannetta tarkkailla ison punaisen pedon ryömittyä ulos majatalosta, punaisen lohikäärmeen ulkonäkö kun ei ollut niitä ystävällisimmän näköisiä - siitä huolimatta, että otus oli tällä hetkellä osittain paniikissa, tosin tavallinen ihminen tuskin rupeaisi kovin tarkkaan miettimään mikä majatalosta ulos murtautuneen otuksen mielentila oli. Jos nyt muut kuin Spyro edes voisivat ylipäätään tunnistaa minkälaiset tunteet punaisella näyttivät olevan vallalla.
Ulos päästyään Cain teki parhaansa saadakseen hieman välimatkaa itsensä ja majatalon ovien eteen, ennen kuin kääntyi tuijottamaan ovia, pienten liekkin tuprahdellessa isokokoisen, lähes täyteen kokoonsa päässeen liskon sieraimista. Vaikkei lohikäärme ollut halunnut sytyttää majatalon sisuksia tuleen, niin asia olisi täysin eri jos Hurtta seuraisi heitä ulko-ovesta - riski oli edelleen olemassa, mutta se olisi huomattavasti pienempi. "Kutsu sitä kissaasi jos haluat että se tulee mukaan - kun täältä lähdetään, niin en aio pysähtyä ihan heti", Cain totesi huomattavasti syvemmäksi - ja muutenkin - muuttuneella äänellä purppuratukkaiselle nulikalle, laskeutuen makuulle helpoittaakseen nuoremman selkään kiipeämistä (vaikka mukavaa paikkaa saisi ehkä hieman hakea otuksen piiikkiharjan takia, joka tosin loppui niskan hartioiden kohdalla ennen kuin alkoi taas hännässä uudestaan) samalla kun jatkoi ovien vahtimista. Joten kuten ääni alkoi olla selkeä, kurkun muutosten ollessa melko lailla lopussa. Tappajakin oli tainnut hoksata sen, että lohikäärme yrittäisi liekittää tuon jos tuo yrittäisi ovista tulla suoraan, antaen ainakin hetken hengähdystauon lohikäärmekaksikolle, vaikka Cain tiesi että pian paskiainen keksisi jonkin toisen keinon. Todennäköisesti ampuisi varsijousellaan, suuri lisko kun oli aika helppo maali. Melko lailla täysin muuttunut lohikäärme alkoi olla valmis lähtemään. Vaikkei punainen lohikäärme ollut kovin roteva (olento oli ehkä jopa hieman ruipelo), tai säkäkorkeudeltaan paljon miehenkorkuista pitempi, otus oli kuitenkin pitkä kuin mikä, kymmenmetrinen peto, ja tämän siivet olivat ehkä kokoon nähden hiukka turhan isot - vihjaten siihen, että otus olisi ilmassa melko hyvin kotonaan. Lohikäärme oli tietenkin edelleen vaarallinen ihan jo torahampailla varustetun kidan ja pitkien ikävän oloisten mustien kynsien ansiosta, puhumattakaan hännän piikkirykelmästä. Cain tosin oli tästä kaikesta huolimatta paniikissa Hurtan takia. Näillä ei ollut mitään väliä, jos Hurtta pääsisi lähelle tuon miekkansa kanssa - tuota miekkaa vastaan suomupanssarista ei oikein olisi apua.
|
|
|
Post by spyrre on Mar 17, 2012 14:05:19 GMT 3
Ulko-oven tuntumasta hetki hetkeltä suuremmaksi kasvavaa lohikäärmettä hoputtava nulikka seurasi hetken levottomana Punaisen sekä miekan kanssa riehuvan mielipuolen etenemistä ennen kuin väistyi Cainin tieltä ulos. Tämä tuskin oli tarkoittanut majatalon sisustan kärventämistä Hurtan pysäyttämiseksi vaan suunnitellut odotettavan tämän rynnistystä perässä ulko-ovesta, mutta tämänkin suunnitelman totetuminen vaatisi että hätiköivä Cain ehtisi ensin ulos ovista ennen kuin metsästäjä olisi jo huitomassa tämän selkää. Hetken verran tilanne näyttikin aavistuksen uhkaavalta. Punainen ehti kyllä oville ennen joutumistaan hyökkäyksen kohteeksi ja sai lykättyä päänsä ja pitkän kaulansa lävitse... ikävä kyllä vain siivekkäät hartiat alkoivat hiljakseen ottaa kiinni. Spyro irvisti ja mutisi hampaidensa välistä koko liudan hermostuneita kirouksia ottaen jo muutaman askelen lähes ovesta ryömivän Punaisen suuntaan kuin olisi voinut muka auttaa jotenkin, mutta lopulta lohikäärme kaikeksi onneksi onnistui puristautumaan läpi siipineen kaikkineen, edes rikkomatta suuremmin rakenteita mennessään. Poika huokasi helpottuneena mutta käänsi pian pikaisesti katseensa kuikuilemaan takaisin oven suuntaan olettaen Hurtaksi haukutun murhamiehen seuraavan perässä hetkellä millä hyvänsä ennen kuin kiirehti lähemmäs nyt kokonaan muuttunutta mutta edelleenkin panikoivaa Cainia.
"Älä jää oven eteen! Se ampuu vielä!" Natiainen hätäili, ilmeisesti myöskin arvellen ettei mies ikävä kyllä taitaisi olla niin tyhmä että säntäisi päättömästi perässä ulos kun jo liekkejä hönkäilevä lohikäärme oli selvästi pysähtynyt suorastaan odottamaan tätä. Tosin, vaikka olikin ymmärtänyt verenhimoisen metsästäjän olevan vaarallinen henkilö, ruipelolla pojalla tuskin oli oikeasti kovinkaan hyvää käsitystä siitä mikä heillä tällä hetkellä oli perässään. Toki se oli laittanut merkille miekan ja ikävän varsijousen, mutta oletti kuitenkin että vaikka kumpikin näistä olisi varmasti vaarallinen ja vähintäänkin kivulias osuessaan, olisi liekkejä syöksevä kookas matelija nyt melko vahvoilla avoimella pihalla jos vainolainen keksisi lähteä hätyyttämään tätä ulos asti. Mutta tästäkään huolimatta Cain ei ilmeisesti ollut kovinkaan halukas yhteenottoon jos vain voisi välttää tätä. Nuorukainen vilkaisi lohikäärmettä hiukan empien sekaisen kuontalonsa alta tämän kumartuessa ja kehottaessa kutsumaan Kissaa selvästikin lähtöön valmistautuen, silmäten sitten kahden vaiheilla ympärilleen sateisella pihamaalla. Missähän eläin oikeastaan edes oli...? "Äh... mä en tiedä kyllä yhtään missä se on..." Poika aloitti empivästi, irvistäen sitten vastahankaisesti ennen kuin jatkoi hetken kärvistellen mietittyään. "Hitto... se... pärjää kyllä. Mä haen sen myöhemmin, nyt on kai pakko vaan häipyä äkkiä jos et aio yrittää nirhata tuota!" Suunnitelmasta ei selvästikään pidetty eikä nuorukainen saanut pidettyä hermoilevaa häivähdystä äänestään, mutta ymmärsi sentään kuitenkin että katti oli tällä hetkellä kaikkein pienimmässä vaarassa, vaikka yksinkin. Otus oli sinnikäs pieni peto, ja tällä tuskin olisi majatalon maastossa mitään hätää vaikka tämä joutuisikin viettämään aikaa hetken omin päin... vaikka Spyro ei silti voinut olla hermoilematta asiasta. Ikävä kyllä, nyt ei vain ollut paljoakaan aikaa hermoiluun. Niine hyvineen poika nyökkäsi hiukan, vaikkakin vielä empien, ja kääntyi kiireesti kuikuilemaan ylös kookasta punasuomuista kylkeä (joka oikeastaan sai osakseen aavistuksen katkeran silmäyksen syystä tai toisesta) ennen kuin kiipesi ylös suurien siipien väliin. Kieltämättä tuntui melkoisen oudolta kiivetä jonkun selkään tällä tavalla ja se saikin purppuratukan liikehtimään hiukan vaivautuneena, mutta valinnan varaa ei ollut nyt paljoakaan jos mieli nopeasti pakoon murhamiehen tieltä. Vaikka tämä taisikin olla pääasiassa Cainin jäljillä, varmaankin tämän kantaman amuletin takia (poika vilkaisikin kapinetta epäluuloisesti pyrkien pysymään tästä mahdollisimman kaukana vaikka hapuilikin otetta niskan tukevista piikeistä) mutta ei tainnut olla kovinkaan turvallista olettaa että tämä olisi jättänyt vaikkakin pienemmän, mutta myös huomattavasti helpomman saaliin rauhaan isomman karatessa jos natiainen olisi vielä jossakin lähimain. "Entä se... sun haamu?" Kysyttiin vielä levottomasti pojan katsahtaessa jälleen epäluuloisesti majatalon oven suuntaan. Ehkä mies ei pystyisi tekemään mitään läpikuultavalle otukselle, mutta... mistä sitä noista mielipuolista koskaan tiesi...
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Mar 18, 2012 1:30:04 GMT 3
((pahoittelen mahdollisesta sekavuudesta, aloin loppua kohti päästessä 'hieman' väsynyt))
Ylikasvanut lisko tajusi kyllä olevansa vaarassa saada vasaman tai parin nahkaansa vaikkei nulikka olisi varoittanutkaan, mutta kyllä tuo arvosti varoitusta. Ongelmana väistelyssä oli tosin se, että Cain oli aika iso maali, eikä tuo oikein voinut täysin asettua niin, ettei metsästäjällä olisi ollut sopivaa ampumalinjaa. Yritti tuo tosin silti asettua niin, että ainakaan päähän ei tulisi vasamaa. Vanhasta kokemusta lohikäärme kyllä tiesi, miten tarkka tuo paskiainen oli halutessaan. Kertaakaan ei tuo murhanhimoinen sekopää ollut vielä onnistunut haavoittamaan erityisen vakavasti lohikäärmettä, mutta se johtui enemmän siitä, että Cain ei yleensä antautunut taisteluun tuota vastaan. Ehkä lohikäärme olisi päihittänyt miehen, mutta Cain tiesi että sillä olisi aivan liian kova hinta. Hurtta oli niitä tyyppejä, jotka tappion hetkellä uhraisivat itsensä vahingoittaakseen päihittäjäänsä niin hirvittävästi kuin vain voisi. Paskiainen ei todellakaan pitänyt häviämisestä, eikä lohikäärme aikonut ruveta aliarvioimaan tappajaa.
Joka tapauksessa, pian peto jo kyseli nulikalta tuon kissasta, eikä Cain vaivautunut sen kummemmin kommentoimaan nuoremman arveluita, antaen lähinnä lyhyen nyökkäyksen ja yksinkertaisen vastauksen. "Selvä", oli lohikäärmeen lyhyt kommentti - kyllähän kissan luulisi pärjäävän, mutta olipahan ollut kohteliasta kysyä. Punaisen lohikäärmeen ruumis suorastaan säteili lämpöä - ei tarpeeksi ollakseen varsinaisesti kuuma (ellei Spyro ollut todella helposti lämmön kuumana tunteva), mutta kuitenkin selkeästi havaittavissa -, jotain minkä nulikka varmaankin huomaisi alkaessaan kiipeämään lohikäärmeen selkään. Vaikka aika monen tyyppiset lohikäärmeet taisivat olla tavalla tai toisella tuleen yhdistettävissä, niin punaiset tuppasivat olemaan ehkä vieläkin enemmän - ainakin jos tästä kyseisestä yksilöstä pystyi mitään päättelemään. Lohikäärme yritti parhaansa mukaan helpottaa selkäännousua, vaikkei ollutkaan ihan varma parhaasta tavasta autta, koska oli ensimmäinen kerta kun kukaan ratsasti hänellä. Hieman otusta huoletti miten lentäminen onnistuisi, kun selässä olisi hieman lisää painoa (tosin ei hirveästi, sen otus myönsi). No, lohikäärme oli kohtuu hyvä sopeutumaan uusiin tilanteisiin, varsinkin silloin jos vaihtoehtona oli joko kuolema tai hirvittävät vammat. Peto käänsi hetkeksi kaulaansa sen verran, että pystyi kohdistamaan katseensa selkään kiipeävään nulikkaan majatalon ovesta, varmistaakseen että tällä ei ollut turhan paljon ongelmia kiipeämisen kanssa. Ilmeisesti nulikka onnistui suuremmitta ongelmitta, joten ainakin se huoli oli pois alta - vaikka lohikäärmeestä tuntui hieman oudolta se, että hänellä tultaisiin ratsastamaan. Sekin oli ehkä hieman outoa, että ensimmäinen ratsastaja tulisi olemaan toinen lohikäärme. Aina silloin tällöin maailmanmeno äityi aika oudoksi. Varmistettuaan siitä, että purppuratukka oli hyvin selässä, lohikäärme nousi taas kunnolla seisomaan, ja alkoi levitellä siipiään, ollen jota kuinkin valmiina nousemaan ilmaan. Turha tässä olisi enää aikaa tuhlata paljon enempää, majatalon sisällä lymyilevä paskiainen kuitenkin tekisi jonkunlaisen hyökkäyksen pian - mikä sitten tapahtuikin varsin pian. "Kyllä se vanhus perässaaargh", Cain aloitti vastauksena nulikan kysymykseen, mutta puhe muuttui kuitenkin kivun karjaisuksi majatalon sisältä ammutun vasaman osuessa tuota toiseen etujalkaan. Lohikäärme hieman horjahti, muttei sentään kaatunut. Tietenkin tämä horjahdus todennäköisesti hieman huonontaisi matkustajan asentoa, mutta eipä sille voisi mitään. Aika alkoi olla ilmiselvästikin loppu, ja nyt piti alkaa toimimaan. "Pidä kiinni!" peto karjaisi matkustajalleen ja alkoi takomaan ilmaa siivillään, nousten ilmaan niin nopeasti kuin pystyi. Ottaen huomioon otuksen koon ja painon, operaatio tapahtui yllättävän nopeasti. Ehkä osittain syynä oli siipien suuruus, mutta paniikki taisi olla suurin nopeuttaja tässä tilanteessa. Onneksi Hurtta ei ollut ampunut siipiin tai mitään, muuten nopea ilmaan nousu ei olisi onnistunut - tietenkin jalkaan osunut vasama aiheutti helkkaristi kipua ja niin edespäin, mutta pahempaankiin paikkaan olisi voinut osua.
Peto yritti parhaansa mukaan varmistaa sen, että selässäolija ei tippuisi vauhdikkaan alkulennon aikana. Lohikäärmeen suuret siivet iskivät ilmaa kiihkeällä tahdilla, nostaen olentoa nopeasti kiihtyvällä vauhdilla poispäin maanpinnasta, siitä huolimatta että sade hieman haittasi tuossa hommassa. Jos nulikka sattui vilkaisemaan alaspäin nousukiidon aikana näkisi tuo kuinka lohikäärmekaksikon jahtaaja ryntäsi ulos majatalosta hetki punaisen lähdettyä lentoon - henkiolennon häiritessä tätä koko matkan ajan. Otuksen häirintä oli tainnut olla syynä siihen, ettei Hurtta ollut osunut pahemmin ampuessaan aiemmin. Mies pui nyrkkiä lentävälle pedolle ja huuteli erinäisiä kirouksia pelkuruuteen liittyen, ennen kuin ampui uudelleenladatulla varsijousellaan toisen kerran kohti nopeasti nousevaa lohikäärmettä ja tämän ratsastajaa. Sade ja vanhuksen edelleen jatkama häirintä kuitenkin varmistivat sen, että vasama lensi ohi - vaikkakin melkoisen läheltä, mutta ohi kuitenkin. Lentävä peto alkoi olla tämän jälkeen kantaman ulkopuolella, ja hieman rauhoitti tahtiaan, lopettaen nousukiidon ja alkaen vain lentämään poispäin kylästä. Kohta sitä pitäisi varmaan miettiä vähän parempaa suunnitelmaa siitä, että mihin sitä tarkalleenottaen kannattaisi suunnata seuraavaksi. Se ei kuitenkaan juuri nyt ollut hirveän tärkeää - tärkeintä oli vain päästä pois Hurtan ulottuvilta. Hetken kuluttua lohikäärmeen alettua lentämään vaakasuoraan yläviiston sijaan aavelohikäärmekin ilmaantui kuin tyhjästä leijuilemaan elävän kumppaninsa pään viereen. Ilmeisestikään tappaja ei ollut onnistunut tekemään minkäänlaista vahinkoa otukselle, mikä nyt ei siinä mielessä ollut hirvittävän suuri yllätys, kun otti huomioon sen tosiasian, että vanhushan oli jo kuollut. Ei sitä paljon pahempaa voisi enää sattua. "Ja taas Hurtta sai nenilleen. Kirottu paskiainen...", aave kommentoi. "Onhan siellä kaikki kunnossa?", päätään taaksepäin katsomaan kääntävä lohikäärme kysyi - sekä varmistaen tietenkin sen, ettei nuorempi ollut tippunut kyydistä rajun nousun aikana. Tietenkin tässä vaiheessa se olisi melko lailla myöhäistä, jos vahinko olisi jo sattunut, mutta eiköhän nulikka ollut selässä pysynyt kuhan piti kiinni otuksen piikkiharjasta.
|
|
|
Post by spyrre on Mar 18, 2012 21:46:52 GMT 3
Spyrolla ei loppujen lopuksi mennyt kauaa kömpiä ylös kookkaamman lohikäärmeen selkään, vaikka se taisikin onnistua liukastumaan ainakin kerran kostean ilman liukastamilla suomuilla. Siivekkäiden hartioiden välistä etsittiin kiireesti niin tukeva istumapaikka kuin näissä olosuhteissa nyt vain oli mahdollista, nulikan kurottautuessa sitten itsekseen vaimeasti kiroillen hapuilemaan otetta niskan piikeistä hetken emmittyään, kieltämättä hiukan vaivautuneena tilanteesta itsekin. Se ei näyttänyt oikeastaan olevan moksiskaan lohikäärmeestä huokuvasta kuumuudesta kuin ei olisi tätä huomannutkaan, mutta nyt selkeästi esillä oleva, kaulasta riippuva amuletti oli selvästi omiaan aiheuttamaan melkoisesti epäluuloisia katseita kuin poika olisi olettanut kapineen saattavan yrittää hyökätä kimppuunsa. Mutta olihan se ilmeisesti hyökkäillyt muidenkin, viimeiseksi nyt Cainin kimppuun, joten mistä sitä moisista kieroista noitakaluista tiesi! Mutta niin uhkaava kapine kuin olikin, sai epäilyttävän amuletin kyräily nyt odottaa koska heillä oli tällä hetkellä välittömästi vaarallisempaakin huolehdittavaa.
Purppuratukka nyökkäsi hiukan pälyillen levottomasti majatalon ovelle Punaisen todetessa että aave luultavasti seuraisi ongelmitta perässä, tämän repliikin muuttuessa äkkiä kivuliaaksi karjaisuksi kesken lauseen kun avoimesta ovesta suhahti äkkiä suorastaan salakavalasti ammuttu nuoli tämän jalkaan. Poika älähti tarraten pelästyneenä entistä tiukemmin tempovan lohikäärmeen selkään, tämän alkaessa melkein välittömästi iskeä ilmaa suurien siipiensä alle. Kiireinen nousu tuulisessa ja sateisessa ilmassa oli varmasti enemmän tai vähemmän epätasainen mutta kuin ihmeen kaupalla ruipelo nulikka onnistui kuin onnistuikin roikkumaan kiinni miten taisi, vaikka joutuikin suojaamaan kasvojaan kylmältä viimalta painamalla päänsä ja sulkemalla silmänsä hurjimman nousun ajaksi. Vilaukselta se ehti nähdä ja hetkellisesti jopa kuullakin pihamaalla lohikäärmeen perään rähjäävän mielipuolen, ennen kuin punainen peto oli kerännyt tarpeeksi korkeutta jotta tämän vihamieliset huudot katosivat tuulen ujelluksen sekaan. Lennon alkaessa tasoittua ja nousun muuttuessa ylöspäin syöksymisestä normaalimmaksi liidoksi poika kohottautui varovaisesti hiukan vilkaisemaan ympärilleen, hoksaten aaveenkin ilmestyneen lepattamaan Cainin pään tuntumaan. "Äh.. juu" Vastattiin epämääräisesti kasvoilla lepattavan sekavan hiuspehkon seasta, natiaisen aivastaessa sitten ja uskaltautuen varovaisesti irrottamaan toisen kätensä lohikäärmeen niskapiikin ympäriltä yrittääkseen nykiä huppua niskastaan päänsä suojaksi. Se ei selvästikään viihtynyt viileässä, kosteassa ilmassa mutta korkeus ei tainnut olla suurempi ongelma päätellen siitä miten Spyro kuikuili näreästi alas lohikäärmeen siiven ylitse nähdäkseen majatalon ja sen pihalle jääneen vainolaisen. Jo oli tuokin röyhkeä paskiainen... olisi kyllä ansainnut tulla kärvennetyksi! Jos pojalla olisi ollut jotakin viskattavaa, kuten vaikka kivi mukanaan, olisi tämä saattanut varsin hyvin yrittääkin viskata mokomaa öykkäriä sillä. Ikävä kyllä hänellä ei ollut, pojan omaisuus näytti koostuvan hyvin pitkälti vaatteista päällään... sekä kissasta, joka oli jo jäänyt jonnekin. Luultavasti mukavasti sateen suojaan jonnekin suojaisaan majatalon puutarhan sopukkaan, mokomakin.
"Osuiko se? Miten pahasti?" Spyro sai hetken kuluttua korotettua ääntään viiman ylitse yrittäen kurkistella josko näkisi oliko Cain loukkaantunut pahemminkin. Onneksi tämä taisi kuitenkin lentää ongelmitta, joten ehkä tilanne ei ollut niin vakava...
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Mar 19, 2012 21:45:28 GMT 3
Ilmeisestikään nulikka ei ollut tippunut selästä, kun tämä kykeni vastaamaan ja näytti istuskelevan joten kuten lohikäärmeen selässä. Cain ei varsinaisesti pitänyt lisärepliikkejä tärkeänä, vaan käänsi taas huomionsa lentämiseen. Syystä tai toisesta lentäminen ei ollut hänelle vaikeaa, vaikka olikin amuletin vartijaksi jouduttuaan olettanut lentämisen olevan äärimmäisen vaikea oppia - toisin oli käynyt. Tämä oli aikoinaan hieman oudoksuttanut uuslohikäärmettä, mutta aave oli asiaa ihmetellyt enemmän kuin Cain itse. Jos olennon olisi pitänyt valita yksi asia josta piti lohikäärmeenä olemisessa, lentäminen oli ehdottomasti se. Tuulen tuiverrus, näkymät kaukana maanpinnan yläpuolella (tosin tällä hetkellä sekä illan pimeys että sade haittasivat näkymän arvostamista, puhumattakaan siitä että suunta johon lisko oli lähtenyt lentämään oli melkoisen metsäistä, vaikka siellä täällä taisi palaa kylien valoja tai yksittäisiä nuotioita ja vastaavia), se vapauden tunne... nämä olivat asioita jotka saivat Cainin joskus hetkeksi unohtamaan itsesäälin ja vain nauttimaan elämästä. Valitettavasti lohikäärmeys oli muutakin kuin vain pelkkä lentokyky - puhumattakaan siitä kirotusta amuletista ja ongelmista joita se aiheutti. Aiemmin Cain oli sivusilmällä pistänyt merkille matkustajansa suhtautuvan kaulasta roikkuvaan killuttimeen epäluuloisesti, eikä lohikäärme tätä tästä varsinaisesti syyttänyt. Kaippa toiselle oli syntynyt ehkä hieman vääränlainen kuva siitä mitä amuletti teki punaisen epämääräisistä asioita epätäydellisesti esittävistä selityksistä johtuen. Jostain kumman syystä lohikäärme ei vain halunnut kertoa koko totuutta lajitoverilleen...
Lohikäärme vilkaisi taas hieman matkustajaansa tämän osoitettua huolta otuksen vammasta. "Se sattuu - mutta pahemminkin on joskus käynyt. Kyllä se siitä paranee", Cain vastasi hieman vähätellen omaa vammaansa. Vasama sattui kyllä aika perhanasti ja osumakohdasta vuoti verta tasaiseen tahtiin, mutta lohikäärme ei aikonut laskeutua vasamaa irroittamaan ennen kuin kaksikko (tai no, kolmikko henki mukaanlaskettuna) olisi päässyt vähintään parin tunnin lentomatkan päähän - Hurtan paskiainen tuppasi pääsemään helposti jäljelle jos ei tehnyt sellaisia varotoimia. Ja jos pysähdys tapahtuisi 'vain' parin tunnin lennon jälkeen, Cain saattaisi haluta jatkaa matkaa vielä sen jälkeenkin. Ja matkan määränpäästä puheenollen... Mihinkähän hittoon sitä tässä oikein edes lennettiin. Hyvä vaihtoehto taisi olla lähin vuori. Tai jotain. Lohikäärme näytti siltä, että oli aikeissa sanoa taas jotain, kun henki päätti nyt olevan hyvän hetken ottaa selville sen, että minkäslainen nulikka sitä olikaan matkaan tuppautunut. "Kukas sinä sitten oletkaan?", henki kysyi osittain epäluuloisena nulikalta, leijuen hieman lähemmäs punaisen matkustajaa, parkkeeraten hieman tämän eteen kaulan piikkiharjan yläpuolelle. Ilmestyksellä ei ollut ilmeisesti minkäänlaisia ongelmia pysyä suhteellisen vauhdikkaasti etenevän lohikäärmeen vauhdissa, eikä ilmavirroilla tai sateella ollut tuohon mitään vaikutusta - tosin hengen läpi sataviin pisaroihin tuolla oli jäätävä vaikutus. Jäätyneet pisarat taas sitten enimmäkseen osuivat lohikäärmeen niskaan, jossa ne sitten melko lailla sulivat heti kosketuksen jälkeen. Cain ei varsinaisesti arvostanut tätä efektiä, mutta eipä sille oikein mitään voinut. Ainakaan jos ei halunnut saada aavetta alkamaan moitiskelemaan jotain epämääräistä, mitä tämä olisi takuulla alkanut tekemään jos lohikäärme olisi huomauttanut edeltäjälleen, että tämä voisi leijuskella jossain muualla kuin suoraan pedon yläpuolella. Todennäköisesti henki vain leijuisi kosketuksiin tämän kanssa, eikä Cain halunnut alkaa kärsiä siitä jäätävästä tunteesta mikä siitä tulisi.
"Joku toinen idioottimainen lajimme edustaja, joka on jumissa tuossa muodossa? Hah. Kylläpä Cain osaa tuttavansa valita", aavekärmes tylytti melkoisen pilkkaavasti Spyroa. Mitä tuli sellaisiin konsepteihin kuin 'kohteliaisuus', niin henki kyllä tiesi näiden olevan olemassa, muttei oikeastaan välittänyt niistä. Ei ainakaan tässä tapauksessa. Lentäjä hieman taas vilkaisi tavalleen tyypillisesti epäkohteliasta henkeä, ja päätti olla puuttumatta asiaan. Nuorempi oli omillaan hengen kanssa.
|
|
|
Post by spyrre on Mar 22, 2012 20:33:37 GMT 3
Cainin vakuuttelut siitä ettei vamma ollut vakava vaan paranisi kyllä sai nulikan rypistämään hiukan kulmiaan mutta nyökkäämään sitten hetken kuluttua todettuaan että Punainen ainakin tuntui lentävän vaivatta. Olihan se nyt itsestään selvää että nuolella ammutuksi tuleminen sattuisi mutta eipä siitä itkeminenkään mitään auttaisi, ja Spyrokin ymmärsi ettei Punainen ollut kovin halukas pysähtymään kovinkaan pian juuri täpärästi vainolaiseltaan pakoon livahdettuaan... vaikka purppurapäätä kieltämättä hiukan hämmensi ettei tämä ollut edes yrittänyt kaartaa takaisin kärventämään pihamaalla heilunutta murhamiestä siihen paikkaan. No, olisihan se kai ollut vaarallista kun tyypillä oli jousi ja sellaista... mutta ei kai tämä lohikäärmettä noin vain olisi pelkällä varsijousella pudottanut? Luultavasti? Lohikäärmeen selässä hytisten roikkuva poika ei kuitenkaan väittänyt vastaan, kaipa silläkin oli nyt hiukan sulateltavaa näissä kaikissa äkillisissä tapahtumissa. Vaikka ei tätä suoranaisesti enää tainnut kammotakaan oli varsinkin läpikuultava, usvaksi varsin puhelias (sekä epäkohtelias) olento tämän mielestä vieläkin häiritsevä ilmestys pirullisesta amuletista puhumattakaan. Eh, no, onneksi edes punainen lohikäärme vaikutti suhteellisen normaalilta tuttavuudelta tämän kaiken hässäkän keskellä vaikka olikin hiukan hermoheikon oloinen... tämä sentään ei tuntunut olevan hullumpi tapaus muutenkaan, mitä nyt kai hiukan äksy välillä.
Mutta siinä paha missä mainittiin. Levoton Spyrokin olisi luultavasti päätynyt pian pohtimaan tulevaa määränpäätä mutta ei ehtinyt ottaa asiaa puheeksi kun mokoma leijuva edesmennyt pölähti jostakin melkein hänen nenänsä eteen hätkähdyttäen yllättynyttä nulikkaa ja avaten jälleen sanaisen arkkunsa varsin ylimieliseen tapaansa. Häkeltynyt poika liikahti kauemmas otuksesta räpytellen silmiään mutta kasvoilla komeillut huolestunut ilme korvautui varsin pian synkällä kulmien kurtistuksella hupun alla nulikan jäädessä tuijottamaan pistävästi haamua siitä huolimatta että värisi melko surkeasti viileässä viimassa. "Äh, painu sinne mullan alle minne kuulut" Se ärähti onnistuen päästämään yllättävän matalan murinan kurkustaan heiveröiseen varteensa nähden, pärskähtäen sitten saadessaan ilmeisesti kylmästi vihmovaa sadetta kasvoilleen. "Hitto, ei mikään ihme että haluat tuosta pirun kapineesta eroon varsinkin jos joudut vielä katsomaan tätä hiton typerää sumupilveä jatkuvasti!" Lisättiin selvästikin Cainille suunnattu, varsin näreä kommentti, nulikan ohittaessa ilmeisesti täysin tarkoituksella haamun osoittama kysymys ja oikeastaan myös tämän läsnäolo. Jos aiemmin oli ollut aiheesta mitään epäilyksiä, nyt viimeistään selkeni että Spyro ei pitänyt tästä tapauksesta. Tämän mahdollisesti aiemmin tunteman empatian edesmenneen olennon ilmeisen vastentahtoisen kohtalon vuoksi saattoi lähes nähdä valuvan pois sateen mukana kuin vesi ankan selästä otuksen laukoessa loukkauksia päin hänen naamaansa minkä ehti. Olihan nulikka jotakin väheksyntää oikeastaan olettanutkin, mutta suoranainen pilkka sai sen tuntemukset kaikesta häpeästä huolimatta (tai juuri sen johdosta) kiehumaan. Hitto sentään, miten Cain jaksoi tätä otusta päivästä toiseen?! Oli se loppujen lopuksi ollut toinen lohikäärme tai ei, Spyrolla oli oikeastaan vaikeuksia suhtautua mokomaan luonnon oikkuun sellaisena varsinkin kun tämä ei antanut edes pienintäkään syytä haluta yrittääkään. Laiha äkkipikaiselta vaikuttava nuorukainen tuntui olevan ikävän usein hyvin vahvasti senhetkisten tuntemustensa vietävissä niin suuntaan kuin toiseenkin. Vaivihkaa poika vilkaisi kuitenkin ohimennen Punaisen suuntaan, voimatta olla olematta huolissaan että tämä jakaisi haamunsa asenteen hänen suhteensa... mikä ei loppujen lopuksi taitaisi olla kovinkaan odottamatonta.
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Mar 23, 2012 15:26:04 GMT 3
((Pitäisköhän kohtapuoliin tehdä jonkunlainen aikaskippi lentomatkan päätepisteeseen?))
Nulikka teki taktisen virheen vastaamalla vanhan lohikäärmeen aaveen loukkauksiin samalla mitalla - henki piti rähjäyksestä ja riitelystä, varsinkin silloin kun oli muutenkin kärttyisellä tuulella. Otus ei ollut eläessään luonteeltaan kovinkaan mukava, ja vaikka olikin tätä nykyä jonkun verran parempi, niin rähjääminen oli tuon suurinta huvitusta. Se oli sentään jotain mitä pystyi tekemään ilman ruumistakin. Ja lohikäärmeen matkustaja oli nielaissut syötin täydellisesti, ja lähti rähjäämään vastaan, muristenkin vielä vähän! Aave ei ruvennut aikaa tuhlaamaan, vaan lähti heti heittämään lisää loukkauksiaan nuoremman niskaan. Hengen suojatti osasi välttää joutumasta kiistoihin vanhempansa kanssa, mikä tarkoitti sitä ettei henki voinut harrastaa mieluisinta ajanviettotapaansa kovin usein, mutta tämä nuori ihmishahmossa jumissa oleva lohikäärme oli sopiva kohde. "Penikallahan on sisua! Harmi ettei se ole näköjään auttanut, surkimus! Kjäh kjäh!", henki räkätti suurinpiirtein samoihin aikoihin kuin Spyro heitti Cainille mielipiteensä. Loukkauksilla loukkauksiin vastaaminen ei oikein ollut sellainen taktiikka, joka toimisi henkeä vastaan - tämä kun oli tasan tarkkaan sitä mitä tämä halusi.
Vaikka lentämiseen keskittyvä lohikäärme oli halunnut pysyä erossa kehittymässä olevasta kinasta, niin matkustajan heittoon pitäisi kai vastata jollakin tapaa. "Ei vanhus aina näin... epäkohtelias ole, ja kyllä siihen tottuu. Älä vain vastaa hänen ärsytysyrityksiin", lentävä lisko neuvoi nuorempaansa, vaivautumatta edes kääntämään päätään. Olihan Cainin edeltäjä usein melko ärsyttävä kusipää, mutta loppujen lopuksi harmiton - ja aina silloin tällöin aidosti huolissaan suojatistaan, vaikkei sitä juuri nyt hirveästi näyttänytkään kaikenmaailman uhkien ollessa kaukana takanapäin. Aavekärmes ei tuntunut arvostavan kumppaninsa antamia neuvoja, vaan esitti parhaansa mukaan närkästynyttä näiden johdosta. "Hmph! Typerät nulikat!", sumumainen hahmo tuhahti niin lohikäärmeelle kuin tämän ratsastajallekin Spyron yritettyä ohittaa hengen kommentit puhumalla suoraan Cainille. Lentävä peto ei reagoinut tuhahteluun millään lailla, keskittyen taas puhtaasti lentämiseen. Ehkäpä toinen ottaisi neuvosta onkeensa, tai sitten ei, mutta rähisemällä vastaan ei olisi mitään sen kummempaa vaikutusta. "Et muuten vastannut kysymykseen, nulikka", henki huomautti hetken kuluttua tuhahduksestaan, ilmestys oli kuitenkin jonkun verran utelias siitä, että kukas tämä nuori nyt olikaan. Ei sävy ollut sovitteleva tai mitään, mutta ei sentään avoimen pilkkaavakaan - tosin vanhan valkoisen luonne oli sen tyyppinen, että sävy helposti muuttuisi takaisin pilkkaavaksi. Vaikka otuksen luonteessa olikin hyviä puolia, niin yleensä tämä ei näyttänyt niitä. Tuon maailmassa oli tätä nykyä oikeastaan yksi henkilö josta tuo välitti, eikä nulikka ollut tämä.
Sen kummemmin puuttumatta mahdollisiin jatkorähinöihin, Cain keskittyi tarkemmin miettimään mahdollista määränpäätä, ja muita sekalaisia asioita. Ehkä sitä pitäisi vähän metsästääkin, vaikka lohikäärme tunsi jo etukäteen vastenmielisyyttä koko ajatusta kohtaan. Peto ei yleensä pitänyt itsensä ajattelemisesta, no, petona, vaikka oli jossakin määrin asian hyväksynytkin. Ehkä sitä pitäisi vain etsiä parin tunnin lennon jälkeen sopiva paikka jossa voisi suojautua sateelta yöksi, esimerkiksi joku luola, ja miettiä sitten tarkemmin miten siitä jatkaa. Varsinkin kun yö varmaan olisi parempi viettää todellisessa olomuodossa, ihan vain sen takia vasaman aiheuttama vamma oli melko pieni ja alkaisi parantua paremmin lohikäärme- kuin ihmismuodossa, ja yöunet petona varmistaisivat paranemisen alkuunlähdön melko hyvin, vaikkei lohikäärme hirveästi yleensä oikeassa olomuodossaan viihtynytkään. Joskus pragmatiikka vain ajoi edelle. Pohdiskeluun ja lentämiseen uppoutunut Cain oli melko lailla täysin tietämätön siitä, mitä tämän selässä tapahtui (mitä nyt kuitenkin etäisesti tietoinen siitä, että siellä edelleen oltiin).
|
|
|
Post by spyrre on Mar 24, 2012 14:14:47 GMT 3
((Sopii minun puolestani.))
Selvästikään nulikan härnääminen ei ollut edes hirveän vaikeaa kun suorastaan tätä lähti yrittämään, ja Punaisen varoituksesta huolimatta tumma kulmakarva kyllä nytkähti varsin uhkaavaasti ärsyttävän sumupilven räkättäessä vieressä kuin vielä kääntääkseen veistä haavassa. Cainilla ei selvästikään (fiksumpana) ollut aikomustakaan laittaa lusikkaansa tähän soppaan ja vakuuteltuaan ohimennen että kuollut valkoinen saattoi oikeasti ollakin ihan siedettävä otus tämä keskittyikin jälleen lentämiseen jättäen varsin äreäksi tökityn natiaisen käytännössä kahden haamuilijan kanssa. Kieltämättä se ei voinut olla pohtimatta kuinka Punaisen välinpitämättömyys olisi pitänyt tulkita mutta ei sitten häirinnyt tätä enempää, kun äänekkäässä sumupilvessäkin oli jo tarpeeksi mietittävää. Se kääntyi jälleen mulkaisemaan murhaavasti lähellään leijuvaa tapausta selvästikin äärimmäisen turhautuneena, olematta toisen lohikäärmeen vakuutteluista kovinkaan vakuuttunut . "Tarpeeks hyötyä et olen vielä elossa" se ei voinut tarjotusta neuvosta huolimatta olla sihahtamatta, itsehillintä varsinkin vihaisena ei tainnut olla sen vahvoja puolia vaikka se heti tämän jälkeen napsauttikin suunsa kiinni kääntäen katseensa synkästi jonnekin alaviistoon. Vaikka ei selvästi piruilua purematta niellytkään, ei se loppujen lopuksi vieläkään oikeastaan tuntunut väittävän vastaan haamun nälvinnälle. Tämän huomauttaessa kohta edelleen varsin kärkkäästi purppuratukan ohittamasta kysymyksestä melkoisesti aiemmasta levottomuudestaan synkistynyt Spyro vilkaisi tätä uudemman kerran huppunsa alta ennen kuin pärskähti ja nykäisi päähinettä paremmin paikalleen tuskastunein elkein.
"En niin." Se napautti lyhyesti äreään sävyyn. "Älä turhaan kerro omaaskaan, mua ei oikeastaan kiinnosta." Selvästi natiainenkin osasi olla epäkohtelias niin halutessaan vaikka päättikin nyreilynsä jälleen hiukan epävakuuttavaan aivastukseen. Sanottavansa sanottuaan se päätyi tuhahdellen kääntämää katseensa kiistakumppanista jonnekin alapuolella vilistävään hämärään maisemaan ilmeisen vastentahtoisena kommunikoimaan tämän kanssa mitenkään.... ainakaan toistaiseksi. Loppujen lopuksi kuumapäisestä natiaisesta ei ollut kovinkaan mahdotonta tökkiä ilmoille ärähdys poikineen pienellä yrityksellä tästä motivoituneesta jurottamisesta huolimatta, vaikka se olikin hiljakseen vajoamassa mielenosoitukselliseen mykkäkouluun mahdollisesti koko loppumatkaksikin kunhan väsyisi kokonaan haamun kuuntelemiseen. Itse se ei ainakaan enää herätellyt keskustelua mihinkään suuntaan edes kyselläkseen minne oltiin menossa, olettaen että näkisi kyllä itsekin kunhan Punainen päättäisi laskeutua. Auringon alkaessa hiipua hiljakseen kokonaan näkyvistä märkä sää tosin alkoi käydä entistä kylmemmäksi lohikäärmeen suomuista huokuvasta lämmöstä huolimatta. Ajoitus pidemmälle lentoretkelle ei ollut tällä hetkellä alkuunkaan se paras mahdollinen, mutta valittamisen varaa ei ikävä kyllä tainnut pakon edessä oikein olla kunnes Cain löytäisi jostain mielestään pätevän laskeutumispaikan.
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Mar 25, 2012 21:46:12 GMT 3
Henki tuntui täysin ohittavan toisen piikin hengissäolosta, ja siirtyi suoraan vaatimaan vastausta kysymykseensä - ärtyen vähän lisää kun vastaus ohitettiin uudestaan. Uppiniskainen nulikka! "Tuommoiselle penikalle en nimeäni edes kertoisi! Pah!", henki tuhahti, näyttäen vähän siltä kuin olisi saattanut yrittää kirskutella hampaita päänliikkeistä päätellen - mutta aineettomuuden vuoksi ei oikein onnistunut tässä. Hetken heilumisen jälkeen vain tuhahti uudelleen, ja heitti epämääräisen mutistun loukkauksen pojan niskaan: "Hyödytön penikka...". Vanhan lohikäärmeen aave alkoi pikkuhiljaa hiljentyä, mutta todennäköisesti yrittäisi vielä satunnaisesti yllyttää nulikkaa uuteen kiistaan. Hengellä oli oikeastaan osittain tylsääkin, ja parhaansa tuo yrittäisi saadakseen jonkun sorttisia reaktioita pedon nuorelta matkustajalta. Cain kuunteli toisella korvalla selässään käynnisssä olevaa kiistaa, mutta teki parhaansa pysyäkseen siitä erossa. Kaippa se tuosta sammuisi pikkuhiljaa, kunhan Spyro vain lopettaisi hengen ärsyttelyyn vastaamisen. Jonkunasteisen mykkäkoulun alun punainen oli havaitsevinaan, ja oikeastaan toivoi että nuorempi ryhtyisi tähän. Se ainakin pikkuhiljaa hiljentäisi vanhuksen, kun nälväilyyn ei enää vastattaisi - ja bonuksena saisi hengen oikeasti nyreäksi. Mokoma ansaitsikin saada nenilleen (...kuonolleen? tai jotain), lohikäärme kuitenkin oli sitä mieltä, että vanhus ansaitsisi vähän rankaisua aina silloin tällöin - kuolleelle on vain hankala tehdä mitään.
Sää ei tosiaan ollut paras mahdollinen lentämiseen, varsinkaan illan aloittaessa matkansa kohti yötä auringon laskettua. Kylmä viima teki matkasta lohikäärmeellekin aika inhan, puhumattakaan siitä mitä se mahdollisesti tekisi tämän matkustajalle. No, sille ei oikein voinut mitään. Lentomatka oli loppujen lopuksi aika pitkä, Cain kun ei edes alkanut suunnitella laskeutumista ennen kuin tunti lähdön jälkeen. Hurtta oli ehkä ainoa olento maailmassa, joka enää aiheutti suoranaista pelkoa lohikäärmeessä. Kyllähän tuo karsasti muitakin, ja todennäköisesti panikoisi jos joutuisi vihamielisen isokokoisemman lajitoverinsa kanssa törmäyskurssille, mutta ainoastaan tuo metsästäjä onnistui pelottamaan suurta petoa. Ehkä se johtui sen paskiaisen tavasta ilmestyä yllättäen aina kun Cain luuli päässeensä tästä eroon. Tai ehkä siitä, että mies oli loppujen lopuksi vain ihminen, ja kävi lohikäärmeen päälle ilman pienintäkään merkkiä pelosta - ja haavoitti petoa melko lailla joka ikinen kerta kun sai tämän kiinni. Niin kuin oli käynyt nytkin, siitä huolimatta miten varovainen lohikäärme oli ollut. Näitä, ja muitakin asioita miettien punainen lohikäärme vain lensi eteenpäin, katsellen pimeyden jo peittämää maastoa sopivaa laskeutumispaikkaa miettien.
Reitti kulki yli parinkin kylän, ja valojen määrästä päätellen jonkun sortin kaupunginkin yli, ennen kuin lohikäärme sai näkyviinsä omasta mielestään hyvän paikan. "Tuolla", Cain totesi lyhykäisesti kiinnittääkseen matkustajansa ja aave-kumppaninsa huomion, osoittaen terveellä etujalallaan havaitsemaansa pikkuhiljaa lähestyvää vuorta. Lohikäärme erotti vuoren rinteillä tasanteen ja luolan joka avautui samaiselle tasaiselle alueelle - oli vuorella muitakin luolia, muttei oikein muita kunnon tasanteita. Paikka ei hirveän korkealla ollut, ja sieltä näytti olevan mahdollista poistua jalkaisinkin jos tarve vaatisi. Tasanteella näytti kasvavan muutama kitukasvuinen puukin, joten nuotioonkiin löytyisi tarvikkeita, vaikka ne olisivatkin märkiä. Tasanne oli tarpeeksi suuri pedolle laskeutumispaikaksi, ja muutenkin täydellisen oloinen Cainin näkökulmasta. Peto itse ei oikeassa muodossaan ollessaan varsinaisesti tarvinnut ulkoisia lämmönlähteitä, otus kun pystyi lämmittämään itse itseään, oletettavasti magian avulla (Cain ei oikein lohikäärme-magiaa täysin ymmärtänyt, mutta ei tuo pitänyt sitä luonnollisena, että pystyi vain yksinkertaisesti nostamaan kehonsa lämpötilaa tulikuumaksi halutessaan), mutta olisipahan märissä puissa jotain minkä avulla Spyro saisi lämmiteltyä - tosin todennäköisesti lohikäärme joutuisi antamaan jonkun verran sytytysapua. Toinen ei selkeästikään pitänyt kylmästä lohikäärmeen aiemmin kuulemista aivasteluista päätellen - kylmä viima yläilmoissa pitkän lentomatkan aikana olisi tietenkin tarpeeksi saamaan melkein kenet tahansa tuntemaan olonsa aika surkeaksi ja aivastelemaan. Lentävä otus alkoi pikkuhiljaa siirtyä alemmas, valmistautuen laskeutumaan tasanteelle. "Kah, luola. Ja näyttäisi täältä katsottuna olevan ihan hyvän kokoinen", henki totesi hyväksyvän oloisena. Ilmeisestikin otus oli lopettanut oman ärtyilynsä jossakin vaiheessa pitkän lentomatkan aikana - tai sitten henki vain omaksui sen osittain isällisen roolin mikä tuolla oli hyvinä aikoina Cainia kohtaan. "Hyvä valinta, Cain", aave kehui laskeutuvaa petoa yllättävän lämpivällä sävyllä, osoittaen hieman sitä puolta luonteestaan minkä takia punainen ei oikeastaan ikinä kovin pitkään ollut hengelle vihainen. Loppujen lopuksi henki tunsi velvollisuudekseen ohjastaa nuorta lohikäärmettä - eikä ainoastaan amuletin pakotuksen johdosta. Eihän vanhuksella ollut ikinä ollut aitoa perillistä, eikä Cain loppujen lopuksi ollut huonompi lohikäärmeeksi.
|
|
|
Post by spyrre on Mar 27, 2012 20:39:45 GMT 3
Purppuratukka irvisti varsin nenäkkäästi aaveen selvästi vuorostaan tuskastuessa natiaisen (ei kovinkaan yllättävästä) yhteistyöhaluttomuudesta, oikeastaan vaihteeksi aavistuksen verran enemmän tyytyväisenä kuin äreänä tämän nälvinnästä seuraillen turhautuneen haamun niskojen nakkelua ja leijumista hiljakseen muualle jurottamaan. "En halua tietääkään." Se ilmoitti ykskantaan jääden sitten tuhisemaan tuohtuneena paikalleen otuksen ottaessa viimein jonkin verran etäisyyttä. Spyro kyräili tätä vieläkin ajoittain mutta ei sentään aloittanut mitään niin kauan kuin haamuilija pitäisi itse suunsa kiinni... jolloin tosin hiljaisuus ja rauha eivät välttämättä kuitenkaan kestäisi kovin kauaa kun tiesi kuinka riidanhaluinen lohikäärmehenki olisi. Nulikka vastasi kyllä tölvintään ärähdyksellä jos toisellakin jos moisia viskomaan alettaisiin, kunnes viimein pyöräytti silmiään kyllästyneenä ja päätyi mielenosoitukselliseen, nyreään murjotukseen jossa ainoa kommentti minkä siitä lähinnä irti sai oli jokseenkin näreä kurkusta kantautuva murina. Lentomatka viileässä, pimenevässä ilmassa tuntui tosin venyvän ikävästi. Aluksi poika saattoi varsin hyvinkin vain pitää mykkäkoulua mutta hiljakseen ajan kuluessa se alkoi kyllä käydä ajoittaista aivastelua lukuunottamatta jonkin verran poissaolevaksi eikä välttämättä enää edes kuullut ellei sitä suorastaan alettaisi puhutella silmäillessään vaiteliaana alas hämärään maisemaan joka levisi heidän alapuolellaan ja silloinkaan se tuskin olisi vastannut kovin monisanaisesti. Kaipa viileä ilmasto oli omiaan saamaan natiaisen melkoisen nuutuneeksi. Kaikeksi onneksi se sentään pysyi kyydissä ilman suurempia ongelmia ellei Cain nyt alkaisi suorastaan ravistella sitä alas selästään tai sää yltyisi huomattavasti myrskyisemmäksi.
Nulikka taisi oikeastaan havahtua vasta kun Cain ilmaisi nähneensä jotakin kiinnostavaa ja alkoi laskea korkeuttaan. Se hätkähti hiukan tajuten sitten hiukan viiveellä mitä oli meneillään ja suoristautui varovasti yrittäen siristellä viiman lävitse edessä siintävää vuorenrinnettä jota kohti Punainen oli parhaillaan kaartamassa. Melkoiseksi helpotuksekseen Spyro havaitsikin kivikosta erottuvan luolan suuaukon joka luultavasti tarjoaisi edes jonkinlaista suojaa kaikelta sateelta ja tuulelta vaikka ilma olikin vuorien läheisyydessä kaikkea muuta kuin miellyttävää. Poika ei kommentoinut suuremmin haamun kehuessa Cainin löytöä, päästi vain epämääräisen pärskähdyksen ja yritti vielä vilkaista ympäristöä hiukan paremmin heidän lähestyessään ennen kuin lohikäärme laskeutuisi. Purppuratukka olisi varsin helpottunut saadessaan jälleen maata jalkojensa alle (vaikka korkeanpaikan kammosta tässä tilanteessa tuskin olikaan kyse) ja ennen kaikkea pois suorimmasta viiltävästä viimasta. Ikävä kyllä sää taisi olla kaikkea muuta kuin otollinen nuotion rakentamiselle vaikka olisi jotenkin jotain poltettavaa onnistunut löytämäänkin. Spyro tuskastui jo etukäteen ajatusta edes yrittää sytyttää mitään näin kostessa ilmassa surkeilla tuluksillaan... no, olihan läsnä paremmassa muodossa oleva tulensyöksentäkykyisempi lohikäärme, mutta se ei kyllä tehnyt tilanteesta yhtään vähempää vaivaannuttavaa kuin ennemminkin juuri päinvastoin.
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Mar 28, 2012 17:59:19 GMT 3
Maisema lohikäärmeen kohteen lähistöllä ei ollut kovin asutun oloinen, yksinäinen vuori oli ehkä huomattavin maamerkki kukkulaisella ja metsäisellä alueella. Ei paikka silti ihan täysin autio ollut - tai ei ainakaan ihan aina - sillä tie kulki metsän halki, ohittaen kuitenkin vuoren jonkun matkan päästä. Oli tuolla pieni järvikin vuoren lähistöllä, minkä peto pisti merkille. Ehkäpä sitä voisi myöhemmin käydä 'kalastamassa' niin sanotusti, kuhan nyt ensin saisi vasaman irti jalasta. Cain oli myös näkevinään jonkun sortin rakennuksen tien varrella, muttei erottanut oikein että minkälaisen näin kaukaa. Saattoi sitä jonkunlaisia asutuksen merkkejä olla muuallakin, mutta ainakaan peto ei huomannut mitään muuta. Hieman lohikäärmettä huoletti nuoremman lajitoverinsa tila, tämä kun tuntui tällä hetkellä kommunikoivan lähinnä pärskimällä. No, kaippa tämän olo paranisi kuhan pääsisi turvaan sateelta - ja alas viiman armoilta. "Kohta päästään alas", peto totesi matkustajalleen osittain tarpeetta. Cain tunsi ehkä hieman syyllisyyttä siitä, että toinen joutui kärsimään ihan vain sen takia että oli sattunut törmäämään punaiseen. Henkikin näytti epämääräisen myötätuntoiselta aikaisemmasta vihamielisyydestään huolimatta, vaikkei siltä näyttänytkään. Kaippa tuota pikkuisen kadutti toiselle rähjääminen - tai sitten tuo vain tunsi sääliä sateesta kärsivää nulikkaa kohtaan. No, toinen pääsisi kohta ainakin suojaan sateelta, peto mietti aloittaessaan laskeutumisen viimeiset vaiheet, takoen rauhallisesti ilmaa siivillään keventääkseen laskua parhaansa mukaan. Ylikasvanut lisko joutui hieman varomaan vahingoittunutta jalkaansa, mistä johtuen laskeutuminen ei ollut ehkä kovinkaan taidokkaasti tehty. Cain urahti hieman tömähtäessään maahan laskeutumisensa päätteeksi, vaikka otus oli ollut varovainen, niin jonkun verran tuo joutui joka tapauksessa laskemaan painoaan vahingoittunelle jalalle. Hurtan ampuma vasama aiheutti runsaasti kipua jo pelkällä läsnäolollaan, eikä asiaa tosiaan helpottanut se, että se oli törröttänyt lohikäärmeen etujalassa jo aika kauan. Verenvuoto oli loppunut jo aikaa sitten, mutta sepäs olikin hyvä uutinen, kohta kun pedon pitäisi yrittää saada se irtikin...
Suuri lisko asettui makuulle helpottaakseen matkustajan urakkaa alas kapuamisessa, tosin myös ehkä hieman helpottaakseen omaa eloaan. Ollessaan keskittynyt lentämään Cain oli pystynyt tunkemaan kivun taka-alalle ajatuksissa, mutta päästyään maahan, no, se olikin sitten ihan eri asia. Uusi ongelma myös nosti päätään, kun lohikäärme tajusi ettei saisi kaulassaan olevaa laukkua maahan ilman nulikan apua tai muuttumatta takaisin ihmiseksi. "Voisitko auttaa hieman tämän laukun kanssa?", Cain murahti osoitellen kaulassa olevan laukun hihnaa joka näytti olevan irrotettavissa. Tämähän jo riittäisi saamaan laukun irti pedon niskasta, mutta isot kynnekkäät käpälät eivät oikein sopineet näin tarkkaan työhön. Kohta pitäisi vasamakin repäistä irti, mutta lohikäärme mieluusti pistäisi laukkunsa ensin maahan, osittain sen takia että se ei olisi tiellä, osittain sen takia että sieltä olisi silloin helpompi saada siteitä esille - Cain tuppasi kantamaan aika runsaasti erilaisia ensiaputarvikkeita mukanaan vihamiestensä lukuisan määrän takia. Lohikäärmeen laskeuduttua henki tuntui leijailevan tutkimaan luolan suuta, paremmin arvioidakseen minkälaiseen paikkaan sitä oli tultu. Onkalon suuaukko oli melkoisen suuri, ja näytti tuo olevan ainakin aukeaman läheltä melko tilavakin, vaikka kapenikin pikkuhiljaa mitä syvemmälle se meni. "Tilava paikka, näyttää menevän aika syvälle", henki huikkasi luolan suulta tutkailtuaan paikkaa hetken.
((sori mahdollisesta sekavuudesta, tuli kiire viimeistelyn kanssa))
|
|
|
Post by spyrre on Mar 29, 2012 18:01:37 GMT 3
Alue ei ollut aivan keskellä asumatonta erämaata, mutta ainakin itse vuori oli luultavasti tarpeeksi sivussa ja eristyksissä harvasta maisemaa täplittävästä asutuksesta että kelpaisi aivan tarpeeksi hyvin tähän tarkoitukseen, eli väsyneiden lohikäärmeiden ainakin tilapäiseksi turvapaikaksi. Toisaalta, ehkä yksinäinen vuori oli hiukan turhankin näkyvä... mutta loppujen lopuksi Spyro ei päätynyt sanomaan mitään vaan nyökäytti vaiteliaasti Cainin todetessa että pian laskeuduttaisiin... ja kaikeksi onneksi haamukin oli hiljennyt nälvinnässään hetkeksi. Jo oli aikakin, varmasti sateen johdosta läpimärkä natiainen hytisi jo melkoisesti pitkän lennon jälkeen. Se seurasi katseellaan kauempana metsän poikki kiermurtelevaa tietä kuin etäisyyttä arvioiden mutta jätti sitten suuremman sateen lävitse tihrustelun sikseen Punaisen alkaessa laskeutua kohti luolan edessä levittäytyvää tasaisempaa kivikkoista aluetta. Manööverit tuskin olivat niitä kaikkein tasaisempia ja pakottivat purppuratukan tarraamaan itsekseen kiroten entistä tiukemmin lohikäärmeen piikkeihin että ei olisi joutunut kylmän tuulen alas pyyhkäisemäksi mutta onnistui kuitenkin vieläkin roikkumaan mukana vaikka taisi ollakin hetkellisesti vähän luiskahtaa märillä suomuilla jyrkimpien käännösten aikana.
Ja sitten viimein tuskin hetkeäkään liian pian kenenkään mielestä oltiin jälleen maan kamaralla. Poika laittoi merkille Cainin kivuliaan laskeutumisen tämän hoippuessa hiukan ja asettuen viimein murahdellen makaamaan märkään kivikkoon jalkaansa aristaen. Selästä laskeutuminen oli huomattavasti helpompi operaatio kuin kyytiin kiipeäminen eikä penikalla loppujen lopuksi kestänyt kauaakaan lähinnä luisua alas tämän sentään varoen lohikäärmeen siipiä sekä jalkaa jääden sitten niiskuttaen ja märkää vaatetustaan ravistellen vilkaisemaan ympärilleen ennen kuin huomio kääntyi takaisin Cainiin. Nyt huomattavasti vähemmän kaoottisessa tilanteessa se saattoi silmätä koipeen uponnutta vasamaa tarkemmin irvistäen hiukan itsekseen. Hitto, hän ei ollut hoksannutkaan että se hullu oli osunut noin ikävästi... vaikka täytyi kai olla kiitollinen siitä että kyseessä oli vain etujalka siipien, kaulan tai pään sijasta. Ei kyllä epäilystäkään siitä, että tämä tuntui kuitenkin varsin epämukavalta. Cainin pyytäessä apua kantamansa laukun kanssa poika havahtui hiukan suurempaan toimeliaisuuteen ja tallusti päätään nyökäyttäen pedon kaulan tuntumaan. "Äh, juu. Odotas vähän" vastattiin aavistuksen verran hyvillään että pystyi tekemään edes jotain etäisesti hyödyllistä natiaisen alkaessa piakkoin nyhtää kassia irti lohikäärmeen kaulalta. Haamu näkyi leijuneen omin päin tutkimaan luolaa tarkemmin mutta Spyro ei oikeastaan kiinnittänyt tähän suurempaa huomiota, mitä nyt vilkaisi mitä tämä puuhasi samalla kun taiteili Cainin laukkua omalle olalleen kanniskellakseen tämän sisälle. Laukku taisi painaa jonkin verran, mutta kaipa nulikka saisi sen jokseenkin surkeassa olotilassaankin perille asti ainakin likimain kunnialla... tai ainakin se aikoi kovasti yrittää. Punaista odoteltiin aikansa penikan kirotessa jälleen sadetta matalaan ääneen huppunsa alta kunnes tämä maleksi olennon vanavedessä kohti tällä hetkellä varsin houkuttelevaa suojapaikkaa... vaikka tämä olikin täynnä kylmää kiveä ja kosteutta. Toivottavasti edes sitä jälkimmäistä hiukan vähemmän.
"Ainakin siinä on katto." Todettiin lyhyesti pojan seisahtuessa hetkeksi suuaukolle silmäämään sisälle ja nuuhkaisemaan ilmaakin pariin otteeseen ennen kuin kohautti olkapäitään ja tallusti peremmälle selvästi ainakaan pimeää pelkäämättä. Varsin pian pimeydestä kantautuikin jälleen aivastus.
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Mar 29, 2012 23:42:10 GMT 3
((En ollut ihan varma mitä meinasit "olennolla" tuossa vuorosi loppupuolella, mutta oletin että kyseessä oli henki (kun Cain oli kuitenkin vielä maassa tuossa vaiheessa), ei kai mennyt pieleen? Ja vuoro tuntui vähän paisuvan))
Nulikka oli ilmeisesti kaikesta huolimatta selvinnyt sen kummemmin kärsimättä pitkästä lennosta, mistä lohikäärme oli ihan hyvillään. Spyro ei vaikuttanut hullummalta tyypiltä, vaikka olikin pedon lajitoveri - tosin jumissa ihmisenä syystä tai toisesta. Poika tuntui laskeutuvan selästä ilman sen kummempia ongelmia, vaikka olikin tarrannut hieman lujempaa harjasta lohikäärmeen laskeutumisen aikana. Hyvä vaikutelma pysyi hyvin hengissä kun nuorukainen rupesi toteuttamaan Cainin pyyntöä, ja otti laukun irti isokokoisen liskon kaulasta. "Kiitos. Argh", peto kiitteli, ja kirahti tuskasta noustessaan hitaasti ylös, koivesta törröttävän mustasulkaisen vasaman ollessa edelleen ikävä kuin mikä. Lohikäärme mulkaisi kivun lähdettä ennen kuin lähti hieman nilkuttaen kävelemään kohti luolaa nulikan ja hengen perässä, päästellen epämääräisiä kivun äännähdyksiä aina välillä. Perhanan metsästäjän paskiainen... Nulikan kantoon ottama laukku oli kohtuullisen painava, mutta ehkä enemmän märkyyden kuin minkään muun johdosta - vaikka olikin materiaaliltaan vettä hylkivää. Kyllähän siellä tuntui sisällä olevan kohtuullisen paljon tavaraa, mutteivat nämä enimmäkseen olleet kovin painavia itsessään.
Lohikäärmeen raahatessa itseään luolaanpäin nulikan ja aaveen perässä, henki oli jo onkalon ensimmäisen kammion tutkinut, pimeässä hieman hohtavan hahmon palatessa suuaukolla samoihin aikoihin kun Spyro saapui paikkaa tutkimaan. Paikka ei ollut mikään kovin ihmeellinen, luola jatkui ties kuinka syvälle, kaveten pikkuhiljaa, mutta ainakin tuo ensimmäinen varsinainen kammio oli aika tilava, joskin karu. Jonkun verran tuolla oli irtolohkareita sekä tippu- ja riippukiviä tilaa viemässä, toisin sanoen melko perusluola. Oli tuolla joitakin tuulen joskus sisään heittämiä oksiakin siellä täällä, sekä jotain sieniä kasvamassa joissakin nurkissa. Ilma oli ainakin luolansuun läheisyydessä ihan siedettävä, tosin joku omituinen hyvin epämääräinen sivuhaju siinä oli. "Luolissa yleensä on katto, pentu", henki totesi hieman näsäviisaasti luolaan saapuneelle Spyrolle, ehkäpä hieman epäkohteliaasti muttei sentään samalla sävyllä kuin oli aiemmin kärhämöinyt. Pienen piikkinsä heitettyään tuo kiinnitti huomionsa vielä tasanteella nilkuttavaan suojattiinsa. "Voisit varmaan ottaa tuolta laukusta siteitä valmiiksi. Niitä taidetaan kohta tarvita", henki pyysi pian purppurapäältä, kuulostaen oikeastaan hieman huolissaan olevalta. Kyllähän vasama oli osunut ikävästi, muttei punaisen olisi noin runsaasti pitänyt joutua siitä kärsimään - ellei vasamassa sitten ollut jonkunlaista myrkkyä. Tämä oli tietenkin mahdollista, mutta jos näin oli, niin murhanhimoinen paskiainen oli tehnyt sen ihan vain saadakseen pedon kärsimään, ei minään tappoyrityksenä. Tai sitten Hurtalla oli käynyt tuuri, ja oli osunut johonkin kohtaan mihin sattui helvetisti jos sille laski yhtään painoa.
Jos Spyro toteuttaisi hengen toiveen, ja avaisi laukun, niin tämä löytäisi sieltä aika ison kasan kankaisia siteitä - ihmisille tarkoitettuja alunperin, mutta sen verta paljon että niitä voisi hätätapauksessa käyttää lohikäärmeenkin vammaa peittämään. Muita esineitä oli pari kirjaa, yksi jonka kannessa luki "Sedestian myytit", ja toinen jolla ei ollut mitään sen kummempaa titteliä, vain jonkun verran epämääräisiä riimuja kannessa ja selkämyksessä. Laukku oli pitänyt veden aika hyvin ulkona, eivätkä kirjat tai siteet olleet märkiä, vaikkakin siteet olivat ehkä hieman nuohkeita. Oli tuolla myös jonkun verran erinäköisiä pikku puteleita jotka sisälsivät ties mitä. Rahapussukakin oli jossakin laukun sisällä. Yksi erikoinen esine tuolla oli, pieni puulaatta johon oli kaiverrettu kuva jonkunsortin ihmisperheestä, kaksi vanhempaa ja kolme lasta, joista nuorin oli vasta vauva, vanhin oli joku teinipoika, ja keskimmäinen oli nuori tyttö. Kaiverrus ei ollut mikään hyvin taidokas, kasvonpiirteiden ollessa täydellisen epämääräisiä, ja laatta näytti kuluneelta ja vanhalta.
Kivustaan huolimatta Cain onnistui lopulta nilkuttamaan tiensä luolaan, mahdollisesti väisti nulikkaa, etsi kammiosta kohdan johon mahtuisi makaamaan, ja rojahti siihen. "Perhanan Hurtta..." peto vaikersi surkeana, katsoen jalasta törröttävää vasamaa. Suurempia aikailematta Cain tarttui toisella käpälällään vasamaan, irvisti, ja alkoi hitaasti vetää ammusta pois jalastaan. Sentään tappaja ei käyttänyt vasamia joissa oli väkäsiä, suosien täysmetallisia vasamia jotka muistuttivat lähinnä piikkejä. Täyttä tuskaahan nuolen irtiveto oli silti, varsinkin kun se oli uponnut melko syvälle, ja lohikäärme pitikin hiljaista valittavaa ääntä vetäessään tuskansa aiheuttajan hitaasti irti koivestaan. "Cain...", henki sanoi hiljaa ehkä hieman tuskaisen oloisena, leijaillen lähemmäs loukkantunutta petoa. Aaveeseen ei voinut vaikuttaa mikään fyysinen, mutteipa aavekaan voinut vaikuttaa fyysiseen maailmaan sen kummemmin, ollen auttamatta pelkkä sivustakatsoja. Joskus se oli vaikeaa. Lopulta lohikäärme sai viimeisen tuskaisen parahduksen saattelemana verisen vasaman irti, ja nakkasi sen inhoten jonnekin luolan nurkkaan. Veri valui sangen vuolaasti pedon haavasta, veritippojen pikkuhiljaa valuessa pedon jalkaa alaspäin maahan, tahraten kivisen maan ja olennon koiven punaiset suomut pikkuhiljaa pedon tummaan vereen.
|
|
|
Post by spyrre on Mar 30, 2012 17:41:08 GMT 3
((Tarkoitin oikeastaan että Spyro olisi odotellut Cainia, mutta samapa tuo, käy tuokin oikein hyvin että menikin vain hiukan edeltä kyräilemään haamuja, heh. Close enough. =) ))
Vaikka laukku ei äärimmäisen painava ollutkaan se taisi kuitenkin aiheuttaa jonkin verran hankaluuksia hontelolle nulikalle. Härkäpäisesti se vain kuitenkin nykäisi kapinetta paremmin olalleen luoden ärtyneen, syyttävän mulkaisun mokoman hankalan laukunpirulaisen suuntaan joka kehtasi selvästikin aivan kiusallaan tuntua noin raskaalta ennen kuin hetken Cainia levottomasti odoteltuaan alkoi haahuilla ehkä hiukan hoippuen kohti luolaa kantamuksineen kaikkineen. Pelkän laukunhan ei annettaisi lannistaa, mutta moinen vastahanka kapineen suunnalta sai varsin turhautuneen ilmeen vilahtamaan nulikan kasvoilla vaikkei tämä loppujen lopuksi mitään sanonutkaan. Luolan suulle vastaan leijunut haamuilijakin sai osakseen jokseenkin tuskastuneen irvistyksen viisastelullaan nulikan vilkaistessa ohimennessään pimeässä hohtavaa otusta epäluuloisesti. Spyro oli jo päätynyt tulokseen että läpikuultava edesmennyt taisi olla huomattavasti enemmän ärsyttävä kuin kammottava, mutta oli tämä silti hiukan häiritsevä näky pimeässä ympäriinsä leijuessaan ja hohdellessaan kuin... mikäkin pimeässä hohtava, ja ikävä kyllä vielä lisäksi puhuva juttu. "Jaa, onko? No onneksi sä olet täällä kertomassa" se napautti takaisin kyllästyneeseen sävyyn tömistellen sitten hetken ympärilleen silmättyään ja haisteltuaan peremmälle, ilmeisesti huomaamatta luolassa mitään erityisen hälyttävää vaikka vilkuilikin muutaman kerran syvemmälle kallion sisälle johtavan käytävän suuntaan. Epäluulosta huolimatta mitään vihamielistä ei kuitenkaan näyttänyt temmeltävän esille kulman takaa, joten purppuratukka vilkaisi vielä kerran olkansa ylitse sisään raahautuvaan Cainiin ennen kuin kolautti kantaumuksensa jonnekin seinän vierelle hätkähtäen hiukan sisältä kuuluvaa lasista kilahdusta. Oho, pahus... kapinetta olisi kai pitänyt käsitellä aavistuksen varovaisemmin... vaikka mitään tuskin vielä oli kaikeksi onneksi mennyt rikki. Poika tuijotteli laukkua hetken aikaa varovaisesti kunnes vakuututtuaan ettei ollut vielä aiheuttanut mitään suurempaa haaveria käänsi huomionsa tuskaisesti ontuvaan Punaiseen jääden silmäilemään huolestuneena tämän etenemistä. Pienenä yllätyksenä ilmeisesti tällä hetkellä lohikäärmeen vammasta varsin levoton aavekin kommunikoi huomattavasti vähemmän röyhkeästi kehottaen ottamaan vaivalla raahatusta laukusta esille sidetarpeita haavan tilkitsemistä varten. Otus sai osakseen vaiteliaan, epäilevän vilkaisun hämärässä kiiluvista silmistä, nulikan kuitenkin sitten kohauttaessa olkapäitään ja alkavan availla kassia pyyntöä noudattaen vaikka ei tälle vastannutkaan. Eipä tässä tainnut olla järkeä vängätä vastaankaan, tässähän vain pyrittiin auttamaan vahingoittunutta Punaista.
Cain liikehti ikävän hitaasti sateesta luolan tarjoamaan suojaan, mutta vaikka tuijottelikin tuon tuosta myötätuntoisena tämän nilkutusta siteitä etsiskellessään Spyro tuskin olisi pystynyt tässä auttamaan petoa vaikka olisi yrittänytkin. Sen sijaan se keskittyi ainakin toistaiseksi käsillä olevaan asiaan, eli tarvittavien siteiden etsiskelyyn. Laukussa näkyi olevan yhtä jos toista kankaista pulloihin ja muutama kirjakin, mukaan lukien tietysti sidetarpeet. Lohikäärmeen asettuessa tuskasta valittaen lepäämään kiroten kimppuunsa hyökännyttä mielipuolta poika nyökkäsi synkästi penkoessaan tarvikkeita esille muun kaman seasta kohottaen hiukan kulmiaan kummallisille puteleille ja kirjoille. "Kai ne pirut vaan on tuollaisia. Hitto, pitäis vaan kärventää kaikki, ei niistä oikein muutenkaan eroon pääse!" Natiainen manasi kaunaisesti huomaten sitten jonkun esineen putoavan nostamiensa siteiden seasta. Hiukan yllättyneenä se kurottautui poimimaan pienen puisen laatan lattialta hoksaten sitten tähän kaiverretun kuvan jota jäi katselemaan hetkeksi. Jonkinlainen ihmisperhehän siinä näkyi olevan, kävi selväksi varsin nopeasti purppuratukan päätyessä kieltämättä ihmettelemään hiukan mitä varten Punainen tällaista kanniskeli mukanaan, mutta Cainin surkea älähdys taustalta hätkähdytti sen ajatuksistaan lohikäärmeen alkaessa nyhtää nuolta jalastaan. Nulikka lykkäsi kuvan takaisin suoristautuen sitten nopeasti siteitä pidellen seuraamaan toimenpidettä varsin levottomana. Haamun leijaillessa lähemmäs katsomaan penikka pysyi kauempana liikehtien varsin surkeana lohikäärmeen valitusta kuunnellessaan. Kun nuoli viimein saatiin nyppäistyä irti ja viskattiin vihaisesti jonnekin varjoihin poika liikahti hetken emmittyään lähemmäs ojentaen siteitä lohikäärmettä kohti. "Äh... hitto. Tässä, saatko laitettua ne? Tai mä voin yrittää jos haluat." Se tarjosi jälleen tyypillisen huolestuneeseen sävyyn (vaikkakin ehkä hiukan vastahakoisesti) irvistäen hiukan jälleen vuotavan veren vahvalle lemahdukselle.
|
|