Post by spyrre on Feb 5, 2012 19:49:13 GMT 3
((Tässä lupaamani viime charp-päivänä pelattu logintapainen. Suunnitelmissa mahdollisesti jatkaa Cutterin kanssa tähän perään, joko suoraan foorumille kirjoittaen taikka liittämällä lisää logia chatista, poistuneet hahmot tulkitaan edelleen poistuneiksi elleivät osoita halua takaisin mukaan. Rosuto, postasin nyt sinunkin vuorosi tähän vaikka eivät suuresti vaikutuksessa muihin olleetkaan kun kuuluivat logiin, mutta ilmoita minulle vaikka privalla tai chatissa jos haluat että poistan ne tai liittyä vielä mukaan peliin?))
<Rosuto>: Ulkona satoi. Vesi viuhui tulen mukana lähes vaakatasossa ja ajoi ihmiset sadesuojiin, niin myös paksuun viittaan pukeutuneen miehen. Hän astui saliin oven rämähdyksen myötä, tuulen paiskatessa oven hänen perässään kiinni. Mies asteli viittoineen tiskille, mutta näki helposti että viitan alla oli siivet ja häntäkin näkyi hieman viitan reunan alapuolelta. Hän heilautti hieman kättään saaden palvelua ja tilasi itselleen kuuman yrttiviinin, alkaen rauhassa sitä siemailemaan, olematta turhan kiinnostunut muista salissa olijoista. Ainoa josta hän oli kiinnostunut oli tyttö jonka vangitsemisesta hän saisi sievoisen summan, mutta mies tiesi katsomatta että tyttö ei täällä ollut. Ei ainakaan enää. * * *
<Sumbarin>: Salin yleisessä hälinässä, hälyssä ja vilinässä, ja oikeastaan varmasti melko monen suureksi harmiksi kaukana hämyisistä nurkista tai viihtyisistä kattohirsistä, istua nökötti erään pienehkön ja aavistuksen nuhjuisen pöydän ainoana täyttäjänä rotta. Tai rotaksi sitä oli ainakin hyvä sanoa. Joku olisi saattanut sanoa sitä ihmisrotaksikin, tai rottaihmiseksikin lähinnä kaiketi jos oli niitä hampuuseja, jotka liittivät ihmisen kaikkeen, jolla vain oli peukalot ja tarpeeksi yleistä älyä seisoa kahdella jalalla - olkoonkin että tämä nimenomainen istui. Joka tapauksessa, se oli valtava, ainakin keskimääräistä miestä jonnekin vatsan ja rinnan välimaastoon yltävä, harmaanpuoleinen rotantapainen, joka parhaillaan särpi viiniä, kuin vain olemassaolollaan aiheuttaakseen painajaisia ja päänsärkyä. Ja kuin suorastaan alleviivauksena kaikesta otuksella oli vyöllään miekka ja tikari, aivan liian hienoa työtä sille - vyöllä, joka kannatteli vain ja ainoastaan aseita, ei housuja. Tämän otuksen jalkoihin sellaiset tuskin olisivat sopineet, sikäli kuin turkilla päällystetty ilmestys niitä olisikaan kaivannut. Sen varsin kookkaat, joskin repaleiset ja loviset, korvat oli reunustettu kaikenlaisilla halvoilla rihkamakoruilla kuin mitkäkin nahkaiset harakanpesät, ja oikeastaan kaikenlaista rengasta ja killutinta löytyi muutenkin joka puolelta. Ja siinä otus sitten vain istui, venytteli pitkiä (ja osittain puuttuvia) varpaitaan, särpi viiniä varsin epäsiististi ja mulkoili ympärilleen aivan liian suurilla, nappimaisilla mollottimilla. Ja jos nyt oikein tarkkoja oltiin, se ei niinkään istunut penkillä, vaan nökötti siinä kuin mikäkin karvainen korppikotka. Kukaan tuskin halusi kysyä, miksi otuksella oli pöydällä kasa noppia. Jotakin se niillä teki, tuskin mitään turhan fiksua.
<Cain>: *Saliin astui itsekseen viheltelevä nuorenoloinen lyhyenpuoleinen mies. Punaharmaaseen tunikaan pukeutunut mies oli peittänyt kasvonsa hupullisella viitalla, eikä kasvoista paljoa erottanut tuon alta, lähinnä parrattoman leuan. Vaikka miehen varsinainen tunika ja housut olivat korkealaatuiset ynnä niin edespäin, niin miehen viitta ja laukku jota tuo kantoi olallaan olivat huomattavasti nuhjuisemman näköiset. Olipa niissä jonkin verran vanhoja palojälkiäkin, repeytymiä ynnä muuta sellaista, täydellisenä vastakohtana puhtaisiin ja huoliteltuihin vaatteisiin. Nuorukainen vilkuili huppunsa alta salin muita läsnäolijoita vaivihkaa, yrittäen ottaa selvää minkälaista väkeä tuolla oli. Joka tapauksessa, tuo kulki salin poikki tiskille, ja yritti parhaansa mukaan kutsua baarimikkoa/paikan isäntää paikalle, jotta tuo saisi tilattua itselleen vähän juotavaa – ja mahdollisesti syötävää.*
Spyrre:
Kirottu sade... Ainoa asia mitä hytisevä, kärsineeseen viittaansa kääriytynyt laiha nulikka inhosi enemmän kuin kylmää sadetta olivat pakkasilmat... mutta vaikka hänellä tällä kertaa oli käynyt onni ja hän omasi toistaiseksi jopa yllättävän tukevan katonkin päänsä päällä, saivat raskaasti ikkunoihin iskevät pisarat hänet palelemaan melkeinpä periaatteesta, eivätkä kosteat vaatteet ja hiukset varsinaisesti auttaneet asiaa. Noh, niin kauan kuin asiat pysyisivät edes likimain samalla tolalla kuin nyt, ilta saattaisi olla menossa jopa parempaan suuntaan... Lyhyt, ilmeisen rahattomalta mierolaiselta vaikuttava poika vilkaisi ympärilleen huppunsa varjoista ennen kuin hivuttautui hiljakseen sivummalla sijaitsevata keittiön oven raosta takaisin salin puolelle huomatessaan baarimikon kääntävän hetkeksi selkänsä, hipsien sitten vähin äänin harvan asiakaskunnan sekaan ja suuntasi askelensa muina miehinä lattian poikki kohden roihuavaa takkaa niiskauttaen nenäänsä mennessään. Viittansa alle kätkettynä tämä piteli vähin äänin puolikasta leipää, jonka alkuperää loppujen lopuksi ei ollut vaikea arvata niin klopin levottomista eleistä kuin tämän äskeisestä sisääntuloreitistäkään... tämä tosin piti saaliinsa tarkasti piilossa viitanriekaleensa alla, poissa mahdollisesti uteliaista silmistä. Pojan vanavedessä maleksi pieni, valkea ja varsin toiveikkaan näköinen kissaeläin, keltaiset silmänsä ylös tähän napittaen, epäilemättä osuuttaan sapuskasta vaatien. Kaksikko suuntasi vaiteliaana askelensa hetken kiertelyn jälkeen takan äärelle, johon poika vaivihkaa asettautui, vilkaisten ensin varuilleen ympärilleen ennen kuin vetäisi esille tämän päivän ateriansa ja alkoi murtaa palasta irti pistelläkseen todistusaineiston pikaisesti poskeensa ennen kuin kukaan hoksaisi mitään. Tuskin kukaan nyt köyhään nuorukaiseen takan äärellä istuksimassa huomiota kiinnittäisi....
<Rosuto>: Saatuaan viininsä juotua mies tilasi ruokaa ja lähti sitten astelemaan sivummalla olevaan pöytään ja istuutui uudestaan, vallaten isomman, kahdeksalle tarkoitetun pöydän. Ja tavalla jolla hän tavaroitaan levitti, saattoi arvata ettei hän kaivannut pöytäänsä seuraa. Mies laski hupun päästään, paljastaen tummansiniset piikikkäät hiuksensa ja haukkamaiset silmänsä, joilla tarkkailli muita salissa olevia, varsin ylpeästi. Hänen katseestaan kuulsi halveksunta useampaa kohtaan, joitakin kevyttä arvostusta, mutta kukaan ei saanut osakseen hämmennystä tai suoranaista ihailua. Mies arvioi itsensä huoneessa olijoista vahvimmaksi. Viisaampia saattoi löytyäkkin, kauniita, varmasti, mutta ei yhtä vahvaa kuin hän.* * *
<Nufs>: Nufsille, joka myös "sinä reekeleen rottana" laajalti tunnettiin, ilta ei ollut vielä tähän asti tarjonnut mitään erityisen mielenkiintoista. Se passasikin oikein hyvin, sillä ylikasvanut jyrsijäntapainen ei ollut erityisen kiinnostunut sellaisesta muutenkaan - mitä nyt mahdollisesti ja täysin viattomasti (totta kai) katseli tilaisuuksia, kuten aina. Tilaisuuksia kaikenlaiseen. Suurin osa salin väestä oli ihmisentapaista, minä ei ollut erityisen suuri yllätys kaiken huomioonottaen; rotista ei varsinaisesti välitetty tai pidetty. Toisaalta Nufs ei välittänyt tai pitänyt turhan monesta asiasta itsekään, joten väliäpä hällä - paitsi ehkä viinistään, ja sekin alkoi uhkaavasti näyttää loppuvan. Muutamalla lantilla ei paljoa saanut, etenkään jos oli häntä ja muutama liian suuri etuhammas, ja se vähäkin oli laihaa ja huonoa. Silti, siihen loppui tämän illan viihde. Mikä kaiketi tarkoitti että sitä pitäisi sitten keksiä lisää... Hetken verran ylikasvanut rotta nuuhki ja killitti ympärilleen, hakien sopivaa tapausta, ja saikin lopulta sellaisen silmiinsä. Suurempia miettimättä tapaus sihahti, vinkaisi ja nyrpisteli tyhjälle viinituopposellen, sysäsi sen kauemmas pöydällä niin että nopat kolisivat, ja loikkasi sitten alas penkiltään. Se sai aikaan melkoista kilinää helyin kyllästetyssä otuksessa, ja sama jatkui kun se tepasteli menemään varsin huolettoman näköisenä lattian poikki ja nyrpeiden kasvojen tuijotuksesta piittaamatta takan suuntaan. Siellä istua nökötti jokin penikka. Tai sitten se oli jokin kääpiö. Kumpiakin pystyi tökkimään, joten väliäpä hällä. Jotain se teki, ja se jokin liittyi mahdollisesti ruokaan. Ilman sen suurempia varoituksia tai kohteliaisuuksia, kun nyt pääsi tarpeeksi lähelle lyhyenläntää (tai siis suunnilleen itsensä pituista) tapausta, sysäsi rotta tätä kursailematta jalalla selkään, tarpeeksi lujaa saadakseen huomion, ja päästi ikävän, sihahtavan äännähdyksen. "Minun leipä. Tänne se!" rotta ilmaisi mielipiteensä tilanteesta varsin lyhyen lyhyen ytimekkäästi samalla, kun nahkainen, suomuinen häntä läiskäisi vaativasti maata.
<Cain>: *”Hei, annapas parasta leipääsi, ja kuivinta ja kovinta leipääsi”, huputettu nuorukainen huudahti baarimikolle, joka katsoi vähän kummissaan mutta täytti molemmat toiveet, ja sai nopeasti muukalaiselta maksun. Saatuaan leipänsä ja viininsä, tuo kääntyi katsomaan mitä salissa tapahtui, ja huomasi takan suunnalla taphtuvan jotain. Hieman tuo katseli ihmeissään että mikä perhanan otus tuo oli, kun rotta käveli takan luo, ennen tuo mies ei ollut mitään tuollaista nähnyt. Myös isoon pöytään tunkenut mies kauempana sai tuon katsomaan vähän hämmentyneenä, jotain outoa taas. Leipäänsä mutustellen tuo kuitenkin lopulta käänsi katseensa takan suunnalla oleviin, ja lähti etsimään paikkaa sieltä lähistöltä. Nuori mies oli utelias mikä helkkari tuo rotta-otus oli, ja jokin siinä toisessakin kiinnitti tuon huomion. Ei tuo tiennyt että mikä, mutta jokin*
Spyrre:
Nuorukainen uskalsi jopa päästää pienen tyytyväisen huokaisun liekkien alkaessa hiljakseen lämmittää mukavasti, liikahtaen hiukan lähemmäs roihua nykäisten ohimennen viittansa huppua paremmin päähänsä. Hän tuntui palelevan viileinä päivinä lähes jatkuvasti ja oli hyvin harvinaista että hänellä oli suojanaan niin roihuava takka ja kunnon seinät pienen nuotion ja huterien ladonseinien sijasta, vaikka olo oli kieltämättä aavistuksen verran turvattomampi näin ihmisten ilmoilla... tosin, nulikka oli jo ajat sitten saanut havaita että varsin harva yleensä edes kiinnitti huomiota köyhään, laihaan natiaiseen... niin hänen onnekseen kuin oikeastaan turheutuneisuudekseen. Hän oli kyllä jo tottunut asiaan, mutta eipä sille mitään voinut että moinen kieltämättä poltteli vieläkin ylpeyttä jonkin verran vaikka natiainen tiesikin, että näin oli parempi. Leivänpalaa mutusteltiin hiljakseen tummien silmien vilkaistessa ohimennen ympärilleen salissa, pistäen merkille joitain silmäänpistävimpiä asiakaskunnan edustajia. Kookkaan pöydän ääreen näkyi levittäytyneen joku kummallisen näköinen, kopea miekkonen jonka kirkkaan siniset piikikkäät hiukset saivat pojan vilkuilemaan tätä enemmän tai vähemmän hämmentyneenä tovin, kunnes tämä viimein kohautti olkapäitään ja käänsi katseensa takaisin ateriaansa. Joku äänekkäästi vihelteleväkin yksilö oli kolistellut sisälle hetki sitten mutta pikaisen vilkaisun jälkeen natiainen ei suuremmin kiinnittänyt tähän huomiota miehen keskittyessä lähinnä huhuilemaan itselleen sapuskaa. Oli oikeastaan varsin mukavaa istuskella rauhassa hetken aikaa, ja vaikkei varmasti mitään erityisen eeppistä ollutkaan nälkäisen suuhun leipä maistui tällä hetkellä herkulliselta, mutta kovin kauaa nulikka ei ehtinyt nauttia sapuskastaan. Kissa keskeytti oman leivänpalansa käpälöimisen, luimisti äkkiä korviaan ja paineli karvat pystyssä jonnekin pöytien sekaan saaden pojan hölmistymään, mutta tämä ei ehtinyt edes kääntyä kun tunsi äkkiä potkun selässään. Yllättynyt nuorukainen horjahti melkein kaksin kerroin ollen vähällä vetää suupalansa väärään kurkkuun, kääntyen sitten silmiään räpytellen katsomaan taakseen saadessaan korviinsa varsin vaativaa vikinää. Eh, voi hitto... Nulikka irvisti, kokosi itseään köhien tovin verran silmäillen lähes itsensä pituista leipää vaativaa rottaa varovaisesti. Eh, ehkä olisi tavallaan ollut fiksua luovuttaa leivänpala suosiolla, mutta.... eihän sellainen nyt käynyt päinsä?
"Mitä hittoa? No et kyllä, hae oma jostain!" Poika napautti oikeastaan edes miettimättä, vetäisi leivänkäntyn mahdollisimman kauas otuksesta ja yrittäen sitten varmuuden vuoksi nousta jaloilleen siltä varalta että jyrsijä keksisi alkaa kovakouraiseksi, ilmeisesti huomaamatta että aiemmin sisään tullut mies oli hivuttautunut läheiseen pöytään kytätessään ahnetta jyrsijää niin painokkaasti.
<Zenith>: *Sade sai aina luut kolottamaan, vaikkei ikää vielä kauheasti ollut ehtinyt kertyäkään. Heti ovesta sisään päästyään nainen riisui olkapäiltä läpikastuneen paksun matkaviitan ja ravisti sen edes hiukan kuivemmaksi, vaikka viitta taisi menetetty tapaus ollakin. Sen myynyt noita-akka oli luvannut sen repeämättömäksi ja sään kestäväksi. Kumpikaan ei selkeästi pitänyt paikkaansa. Sinne olivat hyvät rahat menneet ihan hukka
<Zenith>: Mausteviiniä, lämmitettynä. *Nainen tokaisi kohteliaisuuksia säästelevään tyyliinsä. Palvelusväki oli palvelusväkeä, tuskin hänen jalon läsnäolonsa arvoista. Mustaan samettihansikkaaseen verhottu käsi tipautti kuluneelle tiskille muutaman kolikon, joiden nainen arveli kattavan ainakin juoman hinnan, ellei toisenkin. Yleensä oli turhaa toivoakaan, että joku hänen juomansa tarjoaisi, ainakaan tahallisesti. Pehmeät polkuanturat
<Rosuto>: Iso lautasellinen ruokaa kiikutettiin flirttailevan tarjoilijattaren toimesta miehelle tämän pöytään, samoin kuin tuopillinen olutta, vettä ja pari leipäviipaletta. Mies katsoi naista, mitään sanomatta, tai edes reagoimatta tämän esittäessä avonaisesta kaula-aukosta pilkistäviä rintojaan ja alkoikin sen sijaan syömään. Kun tarjoiljatar oli pyyhältänyt tiehensä, mies otti taskustaan pussukan, josta päästi pöydälle pienen lumikon ja murusti tälle leipää ja lihaa pöydälle, jatkaen omaa syömistään. Rotan liikkeelle lähtö sai lumikon nousemaan kahdelle jalalle ja katsomaan rottaa häkeltyneenä. Mies sen sijaan oli vain utelias ja hymyili kevyesti nähdessään miten vahvemmaksi itseään pitävä yritti nujertaa heikompaansa. Mies hörppäsi olutta ja seurasi tapahtumia kuin teatteriesitystä* * *
<Nufs>: Jos Nufs millään tavoin varsinaisesti tiedosti touhun saaneen yleisöä, ei se osoittanut siitä ainakaan mitään merkkejä. Varsin ikävästi nulikka kieltäytyi vaatimuksista, mikä nyrpi ja pahasti. Aivan ensiksi piti tietenkin tarttua veitseen, mutta jopa tämän jyrsijän aivot kertoivat hyvin nopeasti, ettei se päättyisi hyvin. Kenellekään, ja vielä kaikkein vähiten rotalle. "Noh... noh ei sitten! Tyhmä!" vinkaisi rotta nyreissään, sihahti vielä ja kääntyi sitten ympäri kannoillaan, huitaisten ainakin toivomuksiensa mukaan nulikkaa naamaan kipeästi, ennen kuin suori takaisin paikalleen. Mikään ei koskaan ollut hyvin...
<Zenith>: *Lämmitellen käsiään pikarin laitoja vasten nainen seurasi huvittuneena salin tapahtumia. Jos hän olikin aikonut jollain tapaa ottaa osaa tähän välikohtaukseen, sai mausteviinin aromikas maku hänet toisiin aatoksiin. Oli toki sääli, että takanedustaa vallitsi moinen mekkala, mutta oli salissa muutoinkin lämpimämpää kuin ulkona. Keräten viininsä ja viittansa nainen asteli pehmoisin askelin halki salin, siirtäen pikarin puolessa välissä matkaansa kädestä toiseen noukkiakseen kainaloonsa kissan, joka oli tuolta takanedustalla istuneelta pojalta paennut. Kissa kehräsi naiselle, ja nainen kehräsi automaattisesti takaisin, painaen leveän otsansa vasten kissan omaa.*
Uskon, että hän oli seurassasi? *Nainen tiedusteli, taitellen siron vartensa tuoliin pojannulikan viereen. Hän ei kysynyt istumiseen lupaa, sillä ei kokenut sellaista tarvitsevansa, olihan poika vallannut omin lupinensa takan edustan. Nainen nautti turkin lomaan tunkeutuvasta lämmöstä, laskien uuden kissaystävänsä pöydälle, jolle se asettui kerälle.*
<Cain>: *Huputettu oli asettunut mukavasti pöytäänsä, kun tuo näki rotan painuvan muualla – ja yrittävän lähtijäisiksi olla väkivaltainen nuorta kohti. Nuorukainen päätti mennä lähemmäs katsomaan toista jota oli niin kiusattu rotan toimesta. Ja joku toinenkin näköjään tunki tuohon takan viereen ,mikä sai miehen varmistamaan että huppu peitti kasvot kunnolla. Tosin, takan ääreen tullut oli näköjään... iso kissa? ”Täh”, tuo mutisi itsekseen, täälläpäin näköjään sekä rotat että kissat kävelivät takajaloillaan. Hieman tuo toivoi ettei ylikasvaneella kissalla ollut hirveän tarkka hajuaisti, mies piti mieluummin salaisuutensa salaisuutena. ”Päivää”, mies sanoi molemmille takan ääressä olijoille, ja otti itsekin tuolin jostakin läheltä, ja tunki sen melkoisen lähelle takkaa – ehkä hieman lähemmäs kuin useimmat olisivat pistäneet, mutta ilmiselvästi tuo piti lämmöstä aika paljon. ”Ei kai tuo äskeinen sinua turhan paljoa kiusannut?” Miehen äänessä oli hieman outo aksentti, ei ilmiselvästi ollut paikallisia. Tarkkanenäinen myös huomaisi miehessä jotain... outoa.*
Spyrre:
Varsin härkäpäiseksi jopa selkeän ylivoiman edessä osoittaunut nulikka vääntäytyi jaloilleen mulkoillen huppunsa varjosta varsin äkäisesti uhittelevaa rottaa, ilmeisesti aikomatta luovuttaa vaivalla hankittua ateriaansa noin vain vaikka ei käynyt kieltäminen etteikö kalpeilla kasvoilla olisi käynyt häivähdys huolestuneisuutta kun jyrsijä alkoi tavoitella veistä käteensä... mutta sitten kuitenkin epäröi, syystä tai toisesta. Vaikka ei niiltä sijoiltaan ollutkaan liikkunut (lähinnä siksi ettei uskonut pääsevänsä livahtamaan rotan ohi ilman että saisi veitsestä) nulikka yllättyi melkoisesti kun rotta äkkiä antoi periksi hetken mulkoiltuaan ja kääntyi äreästi vikisten häipyäkseen. Poika räpäytti epäluuloisena silmiään mutta ei ehtinyt kommentoida tapahtunutta mitenkään kun ympäri pyörähtävän jyrsijän paksu häntä iski äkkiä salakavalasti päin näköä, saaden hänet älähtämään ja horjahtamaan takan reunusta vasten. Kädet nousivat pitelemään jomottavaa nenää melkoisen kiroustulvan saattelemana, tämän ollessa kuitenkin tarpeeksi fiksu ollakseen enää lähtemättä pois saapastelevan rotan perään.
"Ai helv--- typerä talttahammas" Napistiin varsin äkäisesti nuorukaisen luodessa murhaava mulkaisu jos toinenkin otuksen perään, kunnes hetken epäluuloisesti tämän perään tuijoteltuaan asettautui takaisin istualleen takan ääreen, voitokkaana edelleen kyseenalaista palkintoaan pidellen, mutta nenänsä tällä hetkellä varsin kivuliaana. Ja kissakin oli paennut jonnekin...
Natiainen pyyhkäisi punottavaa nenäänsä, hätkähtäen sitten äkkiä kuullessaan takaansa kevyitä askeleita. Jo jonkin verran vainoharhaisena se käänsi päätään nähdäkseen oliko rotta tulossa takaisin, mutta saikin häkeltyneisiin silmiinsä jotakin aivan muuta. Kohti näkyi kävelevän... jättimäinen kissa. Joka kantoi sylissään tuttua valkeaa eläintä. Pojan ilme kieltämättä venähti melkoisesti, ja tällä meni hetki oikeastaan hahmottaa mitä olento oli sanonut, kunnes tämä hätkähti viimein takaisin nykyhetkeen ja nyökkäsi täplikkäälle kissapedolle empivästi.
"Eh... juu, tuota... On. Se ei tykännyt tuosta rotasta, ja..." Tämä tapaili, nykäisten sitten vaivautuneena hiukan huppuaan alemmas kissamaisen naisen asettuessa kaikessa rauhassa liekkien loimuun hänen lähelleen. Eh... no, mikäpä siinä, mutta uusi seura selvästikin hämmensi ilmeisesti tähän rotuun tottumatonta poikaa melkoisesti... ainakin siihen asti, että tämä sai vieläkin jotain muuta ajateltavaa.
Ehkä se olisi laittanut merkille lähestyvän miehen aikaisemmin jos ei olisi ihmetellyt kissanaista ja tämän kanssa kaveeraavaa kissaansa, mutta nyt se näytti havahtuvan vasta siihen kun miekkonen vetäisi itselleen tuolin lähistöltä ja alkoi ilmeisesti puhua hänelle. Laiha nuorukainen hätkähti jälleen hiukan kääntyen silmäämään puhujaa ensin lähinnä yllättyneenä, mutta nopeasti sen kasvoille levisi suorastaan tyrmistynyt ilme. Jos saapuja oli toivonut ettei tässä havaittaisi mitään outoa, saattaisi tämä kenties huolestua siitä kuinka nulikka jäi suorastaan tuijottamaan tätä hetken silmäiltyään.
"Eeh..? Ei?" Tämä töksäytti epämääräisesti, yrittäen sitten nopeasti koota hermonsa vaikka tämä saattoi olla hiljakseen liian myöhäistä tälle... eikä se, että nulikka vilkaisi huppunsa varjoista vaivihkaa ympärilleen kuin hakien mahdollista pakoreittiä suuremmin auttanut vaikutelmaa.
<Rosuto>: Rotan luovuttaminen oli suuri pettymys. Pettymyksen lisäksi se oli varsinainen järkytys, sillä tuo takan edessä kyyhöttävä näytti sellaiselta, jonka olisi voinut tappaa päälle astumalla.. Mies puisti kevyesti päätään ja laski katseensa ruokaansa, häntä ei pojan kasvanut huomio kiinnostanut tämän enempää, elleivät he alkaisi tappelemaan keskenään. Lumikko sen sijaan katseli hetken aikaa rotan perään ja ajatteli kuten eläin vain voi. Miten ikinä se jaksaisi syödä noin ison rotan? * * *
<Zenith>: *Nainen siveli kissan silkinpehmeitä poskia hansikkaan verhoamilla sormillaan, jättäen nuoren pojan takeltelut huomiotta. Hän oli tottunut tällaisiin reaktioihin liikkuessaan ihmisten parissa, eivätkä ne enää aiheuttaneet muuta kuin lievää ärtymystä. Hetken valkeaa kissaa ihasteltuaan nainen havaitsi kolmannen henkilön liittyneen heidän seuraansa. Jokin tässä miehessä oli pielessä, mutta Zenith ei osannut paikantaa sitä. Niinpä hän päätti vain olla varuillaan, kaiken varmuuden välttämiseksi. Limetinvihreät silmät seurasivat aikuista miestä tuon ottaessa tuolin alleen ja asettuessa lähelle tulta.*
Sinun kissasi taitaa todella pitää sinusta. Tai ainakin tuosta kantamastasi leivästä. Niin kuin selkeästi moni muukin täällä. *Naisen ääni oli vähintäänkin kummallinen, hiljaisen kehräävä ja samalla hiukan naukuva. Se sai valkean kissankin kääntämään kolmionmuotoiset korvansa hänen suuntaansa, vaikkei kissa kai tätä ihmisten kieltä ymmärtänytkään.* Oletko töissä täällä?*Naisen silmät liimautuivat poikaan, joka ihmisten mittapuulla näytti todella nuorelta, mutta Zenith oli aina ollut todella huono arvioimaan kenenkään ikää.*
<Cain>: *”Hyvä ettei mitään sattunut”, mies sanoi, ja katseli huppunsa alta nulikkaa, varmistaen kuitenkin että huppu oli kunnolla. Jokin nuoren miehen alitajunnassa oli huomannut jotain toisessa, eikä tuolla ollut aavistustakaan mitä. Vähän aikaa tuo katsoi hiljaa toista huppunsa kätköistä, ennen kuin siirsi huomionsa kolmanteen takan lähellä olevaan henkilöön, kissaeläimeen. Sentään tuo näytti olevan ihan vain mitä oli – joskin sellainen olento mitä nuori mies ei ollut ikinä ennen nähnyt, tuo mietti ja nopeasti söi leipänsä pois – kova ja kuiva leipä meni yllättävän nopeasti alas tuolta. Syödessään tuo tahattomasti paljasti suussaan olevat ihmishampaita terävämmän purukaluston, joskin tuo toivoi ettei sitä huomattaisi. Nälkä oli kuitenkin nälkä, ja se piti tyydyttää. Plus, leivän syöminen vapautti hänen toisen kätensä, mikä oli ihan hyödyllinen asia. Tuo myös huomasi nuorukaisen näyttävän siltä, että tuo lähtisi kohta pakoon, eikä mies halunnut pojan lähtevän karkuun ennen kuin hän oli selvittänyt mitä hän oli alitajuisesti havainnut. ”Mutta olenpas minä epäkohtelias, unohdin esitellä itseni. Josephus Cain, tosin toivoisin että kutsuisitte minua vain Cainiksi – vanhempani arvelivat Josephuksen olevan hieno nimi, itse olen eri mieltä”, tuo esitteli itsensä hymyillen, ja tarjosi vapaata hansikoitua kättään ensin nuorukaiselle käteltäväksi, sitten kissalle.*
Spyrre:
Nulikka olisi saattanut muuten olla huolissaan kissansa turvallisuudesta petomaisen muukalaisen seurassa, mutta selvittyään pahimmasta yllätyksestään tämän olennon suhteen hän laittoi merkille eläimen selvästikin viihtyvän tämän seurassa. Valkea, lähes puolivilli otus oli taipuvainen suhtautumaan melkoisella epäluulolla melkeinpä kaikkeen uuteen, mutta tämä kissanainen oli selvästi heti varsin hyvää pataa tämän kanssa. Tuskin olento kattia vahingoittaisi... eiköhän eläin tiennyt sen itsekin parhaiten. Eikä tämä loppujen lopuksi edes vaikuttanut niin uhkaavalta... Kolmannen osapuolen saapuessa natiaisen huomio kääntyikin pian kissoista tämän puoleen, nostaen hämmentyneen olemuksen tilalle jo melkein käsin kosketeltavaa levottomuutta, jonka tämä pyrki sentään nopeasti tukahduttamaan... tosin ei ehkä kaikkein vakuuttavimmalla menestyksellä. Jokin miehessä selvästikin sai laihan nulikan lähes tulisille hiilille, vaikka tämä pyrkikin nyt suoraan tuijottamisen sijasta pälyillä lähes kaikkialle muualle kuin tämän suuntaan. Se yskähti, nyökäten sitten hiukan tämän toteamukselle leipäänsä käsissään pyöritellen, nykäisten itsekin hiukan huppuaan vaivautuneena ilmeisesti tajuten muukalaisenkin silmäilevän itseään ikävän tutkivasti. Kissanainen sentään suhtautui tilanteeseen rauhallisesti. Poika vilkaisi tätä sekä varsin tyytyväiseltä keskellä viereistä pöytää vaikuttavaa kissaa räpäyttäen hiukan silmiään kuin ihmetellen, nyökäten sitten varovaisesti tällekin.
"No, me ollaan menty yhdessä jo... pitkään. Siis mä ja Kissa. Onneksi se meni pakoon, noi rotat voi olla vaarallisia" Se totesi, taittaen sitten leivästä palasen jonka viskasi eläimelle pöydän päälle kun tämä tuli puheeksi. Tarvitsihan kattikin osuutensa, jonka aterioinnin röyhkeä jyrsijä oli keskeyttänyt. Ohimennen natiainen vilkaisi silmäkulmastaan myöskin omaa ateriaansa popsivaa miekkosta, päätyen haromaan takaraivoaan empivästi.
"Eh, en. Tultiin vain sateelta suojaan kun kerrankin päästiin livah- eh, löytämään joku paikka. Tuskin ollaan kauaa." Poika korjasi naisen kysellessä, hätkähtäen jälleen hiukan kaavutetun miehen puhuessa jälleen. No, onneksi se ei näyttänyt olevan vielä juoksemassa minnekään vaikka hermoilikin enemmän tai vähemmän. Miehen ojennettua kättä silmättiin tovi, kunnes se viimein päätyi ojentamaan vasthakoisesti oman laihan raajansa.
"Tuota... Spyro" Se mutisi jonkin verran epämääräiseltä kalskahtavan nimen, päätyen sitten jälleen haromaan hupun peittämää takaraivoaan nyökättyään Cainin esittäytymiselle jääden sitten seuraamaan tämän esittäytymistä kissalle. Ei se kyräily mihinkään vielä hävinnyt, mutta kieltämättä olemukseen hiipi jo hitunen varovaista uteliaisuutta.
<Rosuto>: Mies työnsi tyhjän lautasensa kauemmaksi ja alkoi täyttämään koristeellista piippuaan, sitäkin koristeellisemmasta rasiasta, jossa oli jonkin aatelissuvun vaakuna. Tai vaakunantapainen, tuskin kukaan oli niin lähellä miestä että sitä kunnolla näkisi. Hän sytytti piippunsa ja nojasi tuolinsa selkänojaan selvästi rentoutuneempana kuin tullessaan ja alkoi jälleen katselemaan ympärilleen. Sisään oli tullut lisää porukkaa ja pari näytti siltä että näistä olisi etsintäkuulutus jätetty. Mies otti pienen nahkakantisen vihkosen ja selaili sitä rauhallisesti miehiä vilkuillen ja piippuaan poltellen.* * *
<Zenith>: *Nainen kohotti katseensa valkeasta kissasta miehen ojentamaan käteen. Hänen katseensa liukui hitaasti käsivartta ylös miehen harteille ja kaulalta kasvojen poikki silmiin. Hän ei yleensä antautunut fyysiseen kontaktiin ihmisolentojen kanssa, mutta saattoi tämän kerran tehdä poikkeuksen, olihan poikakin miestä kätellyt ilman sen kummempia seurauksia. Nainen ojensi hansikoidun kätensä, odottaen jonkinlaista kuningattaren tai vastaavan arvolle sopivaa tervehdystä.* Minun nimeni on Zenith Greive, mutta voitte kutsua minua Zenithiksi. En valitettavasti voi viipyä kovin kauaa, mutta olen hankkimassa omaisuutta tästä lähistöltä, joten varmasti törmäämme uudestaan. Varsinkin, kun täällä on näinkin viehättävää seuraa.
*Nainen irroitti kätensä Cainin otteesta ja siirsi sormensa sivelemään kehräävän kissan poskea, tuntien tuon hampaat hanskansa läpi. Zenith nosti pikarinsa huulilleen ja nautti mausteiden ensin voimakkaasta ja sitten pehmenevästä mausta kielellään, sekä kaiken kruunaavasta jälkimausta, joka tuli epäilemättä erinomaisesta viinistä.*
En muista koska olisin viimeksi maistanut näin hyvää viiniä. *Nainen vilkaisi Cainiin ja poikaan.* Mikä teidät lennätti tänne? Asutteko jossain tässä lähellä? *Nainen osoitti sanansa yhtälailla kummallekin, toivoen oppivansa edes jotakin alueesta ja sen asukkaista. Mikäli toinen näistä sattuisi asumaan linnassa, ah, sen parempaa tilaisuutta tuskin saattoi toivoa.*
<Cain>: *”Mielenkiintoinen nimi...”, Cain mutisi käteltyään Spyroa, ennen kuin siirsi huomionsa taas kissanaiseen. Kun toinen yritti parhaansa mukaan tiirailla tämän silmiin, nuori mies reagoi siihen pistämällä huppunsa paremmin – estäen näkymän kasvojen yläosiin, silmät mukaanlukien. Tuo ei selvästikään halunnut näyttää sitä mitä tuo sitten piilottelikaan. Kaula oli myös tunikan korkean kauluksen peitossa. Mikään kovin arvokas ei miehen tervehdys ollut, otekaan kätellessä ei ollut mikään kovin luja. Tosin, hanskan alla oleva käsi tuntui epätavallisen kovalta. ”Aivan, viehättävää seuraa”, Cain toisti, hieman sarkastisesti, ennen kuin tuo tajusi estää itseään. Joskus tuo vain oli törkeä, vaikka yrittikin pitää impulssinsa kurissa. No, ehkä toinen ei huomaisi sarkastista äänensävyä, ja sitä paitsi, mitäs yritti tutkailla liian tarkkaan. Tuo siemaisi hieman viiniä – ja pärskäisi sen välittömästi ulos kun kuuli toisen kysyvän jotain lennättämisestä ,jonka tuo käsitti hieman väärin.
”Mitä? Lensi? Ei, en tosiaankaan- eikun, sanoitko mikäs teidät tänne lennätti? Kuulin ja ymmärsin väärin, hehe...”, mies sanoi hermostuneesti, yrittäen vääntää jonkunlaista hymyä. Hymy joka oli turhan oudon näköinen, kun ottaa huomioon miehen hammaskaluston, jonka tuo tajusi itsekin ja tukki suunsa. ”Tulin vain iltaa viettämään, en ole edes lähimailta”, tuo yritti korjata erhettään, toivoen että toiset pitäisivät häntä vain... omituisena. Eivätkä alkaisi miettimään tarkemmin sitä mitä tuo sanoi. ”Ja, hah, nämä sananparret joita täällä päin käytetään ovat ihan erilaisia kuin kotimaassani...” tuo vielä yritti selitellä.
Spyrre:
Nulikka vastasi vain kohauttamalla hiukan olkapäitään miehen kommenttiin, vaikka muut olivat esittäneet koko nimensä, minkäänlaista sukunimeä ei tästä saanut irti. Hiljakseen leipäänsä mutustellen tämä jäi seuraamaan kissanaisen ja Cainin esittäytymistä sekä sananvaihtoa, ehkä aavistuksen kummeksuen moista hienostunutta käytöstä. Poika itse tuskin oli mikään erityisen sivistynyt tapaus, johan sen näki nuhruisesta ulkonäöstäkin tai viimeistään puhetavasta, ja mahdolliset monimutkaisemmat etikettikiemurat menivät siltä luultavasti varsin lahjakkaasti ohi.
"Hankkimassa? Ai ostamassa jotain vai?" Se kysyi kuitenkin uteliaana kissanaiselta, vilkaisten hiukan ihmetellen mieheenkin tämän äänensävyn jostain syystä onnistuessa kalskahtamaan oudolta hänen korvaansa. Kaksikon särpiessä viiniä kuin hienosto konsanaan laiha nuorukainen sen sijaan pureskeli leipänsä loppuja, kunnes Zenithin esittäessä kysymyksensä Cain tuntui saavan jonkinlaisen kohtauksen joka sai jo entisestäänkin levottoman nulikan hätkähtämään melkoisesti. Viiniä pärskivän miehen selitellessä hätäisesti jotakin lentämisestä se jäi hetkeksi tuijottamaan, kohottaen sitten hitaasti kulmiaan luoden tähän yllättäen melko arvioivan katseen ennen kuin havahtui siihen että kissan kysymys oli ilmeisesti suunnattu hänellekin.
"En oikeestaan. Milloin missäkin" Vastattiin melko ympäripyöreästi, natiaisen tunkiessa sitten lopunkin leivästään kitaansa. Noh, vaikkei mokoma sitä suoraan sanonutkaan, ei varmaan ollut kovinkaan vaikea arvata täysin rahattomalta vaikuttavan pojan olevan luultavasti enemmän taikka vähemmän mierolainen. Ohimennen se vilkaisi jälleen takeltelevaa miekkosta huppunsa alta.
<Rosuto>: Mies sai poltettua piippunsa loppuun ja karisti sen sisällön tylysti lautaselle. Hän oli löytänyt toisen sisään tulleista miehistä vihkosestaan ja tästä oli luvattu hyvä palkkiokin, joten ilta näytti muuttuvan oikein mukavaksi. Hän kohotti pientä kangaspussiaan ja lumikko vipelsi sen sisälle, suuremmin murehtimatta sitä, että joutuisi olemaan taas ties kuinka kauan pienessä, haisevassa pussukassa. Oli se kuitenkin puurasiaa parempi. Mies alkoi puhdistamaan piippuaan pienellä kangasrievulla ja käänsi katseensa takkaan. Sen ääressä olisi rauhoittavaa istua, jos se ei olisi jo vallattuna niin monen toimesta. Tietenkin mies luotti itseensä sen verran että olisi voinut ajaa takan edustan tyhjäksi, mutta ei halunnut herättää huomiota. Ei nyt, kun tuhat kultarahaa oli ihan näppien ulottuvilla.* * *
<Zenith>: *Nainen nyökäytti päätään, koettaen peitellä Cainin sekoilun aiheuttaman ärtymyksen ja kummastuksen. Oli todella hermoja raastavaa, kun jotkut eivät kyenneet pitämään itseään kasassa. Vilkaisten ympärilleen nainen siemaisi vielä kerran viiniään, laskien puolillaan olevan pikarin pöydälle.* Minun on lähdettävä, ystävät hyvät, mutta toivottavasti tapaamme jälleen. *Nainen kohottautui seisomaan yhtä sulavasti kuin oli itsensä taiteillut istumaankin, ja nappasi sitten yhä sateen jäljiltä kostean viittansa. Hän heilautti viitan selkäänsä ja kiinnitti sen raskaalla soljella edestä, sipaisten viitan sitten paremmin päälleen.* Pidä huoli yhteisestä ystävästämme. *Nainen sanoi, kumartuen pörröttämään nuoren pojan hiuksia. Hän vilkaisi vielä Cainia, miettien josko oli ihan järkevää jättää pientä poikaa tämän miehen armoille, mutta muutama naukaisuin vaihdettu sananen valkean kissan kanssa saivat hänet päättämään, että poika varmasti osaisi pitää huolen itsestään.* Näkemiin, Cain, Spyro. *Nainen kumarsi leveää päätään, saaden korviin kiinnitetyt komsipallot kilahtelemaan, ja lähti sitten astelemaan kohti sateista, pimenevää iltaa.*
<Cain>: *Kättä heilautettiin tervehdykseksi kun nainen lähti, vaikka mies hieman mutisikin jotain puoliääneen ”perhanan kissoista”. Kuitenkin mies tuntui hieman rentoutuvan naisen lähdettyä, väärinymmärrys oli saanut tuon hermostuneeksi. Ja sitten tuo kiinnitti huomionsa takaisin poikaan, katsoen tätä mietteliäänä. ”Ja nyt olemme kahden...” tuo mutisi, katsahtaen hetkeksi takan liekkeihin, ennen kuin joi pikarinsa tyhjäksi ja asetti sen läheiselle pöydälle. ”Tiedätkö, minusta sinussa on jotain... en oikein löydä sille sanoja, mutta jotain. Olenko oikeassa?” mies kysyi nuorelta, katsellen tämän reaktioita tarkkaan. ”Ja olet tainnut havaita jotain minussakin, onko totta?” tuo vielä kysyi. Oudompaa olisi jos toinen ei olisi huomannut jotain, Cain päätteli, mutta olihan sekin toki mahdollista. Hetken tuo harkitsi hupun alas laskemista, ja nosti ja kätensäkin ylös, mutta epäröi, ja päätti toisin. Saattoihan hän olla vain harhaluuloinen ja nähdä outouksia siellä missä niitä ei ollut – missä tapauksessa olisi parempi pitää omat salaisuudet mahdollisimman salassa. Joka tapauksessa tuo jäi odottamaan nuorukaisen vastauksia mielenkiinnolla.*
Spyrre:
Zenith näkyi tuskastuvan jonkin verran miekkosen hermoilusta, alkaen sitten tehdä lähtöä kuitenkin kohteliain sanankääntein, tyhjennettyään ensin viininsä. Poika seurasi katseellaan ylös nousevaa naista mutustellen ohi mennen viimeisetkin leivänmurenet ennen kuin yksikään hurja jyrsijä ehtisi rynnätä vaatimaan niitä nyökäten sitten päätään ehkä jopa hiukan pettyneenä. Ensihämmennyksen jäljeen kissanainen oli ollut oikeastaan aika mukava... ja kuten tämän pienestä seuralaisesta jo saatettiin päätellä, nulikka piti kissoista vaikka tällainen suuri puhuva olento olikin varmasti melko eri asia kuin pieni, maukuva eläin. No, ainakaan natiainen ei tuntunut suhtautuvan enää kovinkaan epäluuloisesti kunhan oli tottunut olentoon, suurin osa kyräilystähän oli hyvin pitkälti suunnattu Cainiksi esittäytyneeseen mieheen. Se hämmentyi hiukan saadessaan odottamattoman pörrötyksen hupunpeittämälle päälaelleen, mutta nyökkäsi sitten hiukan kissapedon kehottaessa katsomaan pöydällä lekottelevan katin perään.
"Eh, juu, tietysti. Heippa sitten!" Poistuva olento hyvästeltiin kädenheilautuksella, tajuten sitten oikeastaan vasta pienellä viiveellä että Zenithin poistuttua hän tosiaan jäisi kahden kaavutetun miekkosen kanssa. Ehh.... pahus. Nulikka raaputti takaraivoaan irvistäen hiukan itsekseen huppunsa alla tyypin alkaessa jälleen vilkuilla ikävän tutkivasti. Ei sillä että hän olisi olettanut että olisi onnistunut jotenkin hämäämään tätä, mutta se mikä ihmetytti oli se, ettei mies ollut vielä varsinaisesti sanonut mitään... ja tuntui hermoilevan jonkin verran itsekin. Nuorukainen ei vastannut miehen ensimmäiseen repliikkiin kuin lähinnä uudella kaunopuheisella "eeh"-äännähdyksellä yrittäen miettiä mitä olisi parasta tehdä, mutta pienenä yllätyksenä ei tuntunut yrittävän kuitenkaan lähteä minnekään. Levoton se oli jollakin tasolla vieläkin ja piti silmällä vaivihkaa toisen liikkeitä, mutta kaipa Cainin käytös oli vienyt terän suurimmalta vainoharhaisuudelta. Mies ei loppujen lopuksi vaikuttanut kovinkaan uhkaavalta... mutta nulikka oli silti vielä varovaisella kannalla, paristakin syystä. Se vilkaisi kaavutettua miestä tämän alkaessa viimein puhua suoraan, mutta ei vastannut heti. Sen sijaan tumma silmäpari mittaili tätä kahden vaiheilla, kunnes poika viimein tuhahti hiukan Cainin alkaessa kurotella huppuaan kohti.
"Mä haistan sut kyllä, tiedätkö, oli sulla huppu tai ei." Se huomautti ehkä aavistuksen tuskastuneesti, vilkaisten sitten empivästi jonnekin sivulle ennen kuin tarkasteli toista vaihteeksi hiukan suorempaan. Hitto, olisi sitä kai voinut yrittää kieltää mutta... eh, tuskin siitä olisi mitään tullut kuitenkaan.
"Jotain? Miten niin jotain? Mä luulin että olisit tajunnu heti kun tulit! Tai siis, eh..." Jälleen nulikka päätyi raaputtamaan vaivautuneena niskaansa, vaikka tällä kertaa mukana oli aavistus närkästystäkin. Kieltämättä jos olisi hoksannut miehen ajoissa ennen kuin tämä olisi nähnyt hänet nulikka olisi luultavasti häipynyt vähin äänin, mutta nyt tuntui olevan jo hiukan myöhäistä sille... kai tämän nyt oli ollut pakko tajuta vieressä istuva toinen lohikäärme siinä missä hänkin oli hoksannut tämän, eikö?
<Rosuto>: Piipun puhdistus oli tullut siihen pisteeseen, että sen sai sujauttaa pussiinsa ja takaisin suojaisaan taskuunsa. Mieheltä oli kerran katkennut yksi piipuista ja se harmitti häntä vieläkin, olihan piippu ollut kaivarettu lohikäärmeenluusta ja ollut muutenkin varsin upea näky. Mies nousi hitaasti seisomaan, jaksamatta enää odottaa, että tuhannen kultakolikon mies poistuisi, vaan päätti avittaa tämän ulos salista. Pitkin harppauksin, katse lukkiutuneena kohteeseen hän liukui lattiaa pitkin ja pysähtyi lopulta pöydässä ja ilmoitti asiansa hyvin yksinkertaisesti, tarttuen sitten miestä tukasta ja iskien tämän otsan vasten pöydällä ollutta tuoppia. Tuopin särkymisestä kuului helähdys, mutta muuta ääntä juopunut mies ei ehtinytkään pitää, kun tämä jo tajuttomana sidottiin raahausvalmiiksi paketiksi.* * *
<Cain>: *Kun toinen kommentoi haistavansa hupusta huolimatta, Cain lopulta arvasi mistä oli kyse, että mitä hän oli huomannut. ”Perhanan perhanan perhana...” tuo mutisi puoliääneen, ja hieman huokaisten laski huppunsa alas. Samapa tuo, kun kerran toinen oli jo totuuden ilmeisesti huomannut. Hupun alta paljastuivat nuoren miehen kasvot, joista jo ensisilmäys paljasti ettei kaikki ollut kohdallaan. Poskilla kasvoi jonkun verran punaisia suomuja, ja silmät olivat kuin mitkäkin keltaiset liskonsilmät. Miehen tukka oli melko lyhyt, ja huolitellun oloinen punatukka, eikä siinä olisi ollut mitään omituista ellei sitä yhdistänyt miehen muihin omituisuuksiin. Kun toinen lopulta vastasi kunnolla, niin nuorenoloinen mies tajusi että häneltä oli kestänyt huomattavasti kauemmin tajuta totuus kuin toiselta. Ja tämä ärsytti tätä oikein kovasti. ”Miksi minun olisi pitänyt tajuta se että sinun näköisesi nulikka on... mitä on”, tuo vastasi yrittäen hämätä toista hieman, yrittäen antaa ymmärtää ettei tämä tajunnut sen takia koska tuo ylenkatsoi toista – eikä suinkaan sen takia ettei vain ollut tajunnut. Tuo ei halunnut suoraan sanoa mitään, mutta selvästi tajusi toisen olevan myös lohikäärme. ”Mikä perhana tätä maata vaivaa, joka paikassa törmää... lajitovereihin”, tuo mutisi. Toisaalta, ihan pohjattoman ärtynyt tuo ei ollut, sentään tämä ei käynyt päälle kuin yleinen syyttäjä, päinvastoin kuin jotkut nimeltämainitsemattomat... Ehkäpä sitä voisi vähän yrittää hieroa tuttavuutta.*
Spyrre:
Nulikka seurasi varautuneen oloisena viittansa lievettä hypistellen kun mies alkoi jupisten kiskoa huppua päästään, mutta vaikka se tuntui hiukan yllättyneeltä siitä mitä sai näköpiiriinsä miehen paljastaessa kasvonsa kunnolla poika ei kuitenkaan tainnut järkyttyä näkemästään sen kummemmin. Se kohotti hiukan kulmiaan katsellen aavistuksen ihmetellen ihmiskasvoja koristavia punaisia suomuja sekä liskomaisia silmiä mutta ei tainnut loppujen lopuksi kuitenkaan pitää näitä niin omituisina kuin olisi voinut olettaa vaan käänsi vaivautuneena niskaansa raaputtaen katseensa pian jonnekin takan liekkien suuntaan. Tosin miehen heittämä vastakommentti hänen olemuksestaan sai laihan nuorukaisen rypistämään nopeasti kulmiaan varsin närkästyneesti ja luomaan loukkaantuneen äreän mulkaisun suomunaamaiseen miekkoseen.
"No kai sulla nyt nenä on" se napautti näreästi, mutta yllättäen jätti vastaväitteet tähän, ja palasi tuijottelemaan jotenkin synkistyneeseen tyyliin liekkien loimuun. Ei ollut kovinkaan vaikea nähdä ettei natiainen ollut erityisen imarreltu kommentista vaikka vaikenikin mutta kantautuipa hupun alta kuitenkin epämääräinen murahdus, jota toisin kuin miehellä, pojalla ei tainnut olla aikomustakaan nostaa päästään.
"No sanopa muuta" Nyreäksi käynyt nuorukainen tuhahti vaimeasti vastaukseksi Cainin toiseen kommenttiin ilmeisesti vastaten piikkiin omalla osallaan, nykäisten pärskähtäen kosteaa nuhruista viittaansa paremmin ympärilleen. Kai se ei tulkinnut punasuomusta miestä kovin vaaralliseksi tähän hätään, mutta varautuneisuutta oli kyllä ilmassa. Ja lisäksi loukkaantuneisuutta. Olihan hän arvannut että toinen lohikäärme reagoisi noin...
<Rosuto>: Ulkona satoi. Vesi viuhui tulen mukana lähes vaakatasossa ja ajoi ihmiset sadesuojiin, niin myös paksuun viittaan pukeutuneen miehen. Hän astui saliin oven rämähdyksen myötä, tuulen paiskatessa oven hänen perässään kiinni. Mies asteli viittoineen tiskille, mutta näki helposti että viitan alla oli siivet ja häntäkin näkyi hieman viitan reunan alapuolelta. Hän heilautti hieman kättään saaden palvelua ja tilasi itselleen kuuman yrttiviinin, alkaen rauhassa sitä siemailemaan, olematta turhan kiinnostunut muista salissa olijoista. Ainoa josta hän oli kiinnostunut oli tyttö jonka vangitsemisesta hän saisi sievoisen summan, mutta mies tiesi katsomatta että tyttö ei täällä ollut. Ei ainakaan enää. * * *
<Sumbarin>: Salin yleisessä hälinässä, hälyssä ja vilinässä, ja oikeastaan varmasti melko monen suureksi harmiksi kaukana hämyisistä nurkista tai viihtyisistä kattohirsistä, istua nökötti erään pienehkön ja aavistuksen nuhjuisen pöydän ainoana täyttäjänä rotta. Tai rotaksi sitä oli ainakin hyvä sanoa. Joku olisi saattanut sanoa sitä ihmisrotaksikin, tai rottaihmiseksikin lähinnä kaiketi jos oli niitä hampuuseja, jotka liittivät ihmisen kaikkeen, jolla vain oli peukalot ja tarpeeksi yleistä älyä seisoa kahdella jalalla - olkoonkin että tämä nimenomainen istui. Joka tapauksessa, se oli valtava, ainakin keskimääräistä miestä jonnekin vatsan ja rinnan välimaastoon yltävä, harmaanpuoleinen rotantapainen, joka parhaillaan särpi viiniä, kuin vain olemassaolollaan aiheuttaakseen painajaisia ja päänsärkyä. Ja kuin suorastaan alleviivauksena kaikesta otuksella oli vyöllään miekka ja tikari, aivan liian hienoa työtä sille - vyöllä, joka kannatteli vain ja ainoastaan aseita, ei housuja. Tämän otuksen jalkoihin sellaiset tuskin olisivat sopineet, sikäli kuin turkilla päällystetty ilmestys niitä olisikaan kaivannut. Sen varsin kookkaat, joskin repaleiset ja loviset, korvat oli reunustettu kaikenlaisilla halvoilla rihkamakoruilla kuin mitkäkin nahkaiset harakanpesät, ja oikeastaan kaikenlaista rengasta ja killutinta löytyi muutenkin joka puolelta. Ja siinä otus sitten vain istui, venytteli pitkiä (ja osittain puuttuvia) varpaitaan, särpi viiniä varsin epäsiististi ja mulkoili ympärilleen aivan liian suurilla, nappimaisilla mollottimilla. Ja jos nyt oikein tarkkoja oltiin, se ei niinkään istunut penkillä, vaan nökötti siinä kuin mikäkin karvainen korppikotka. Kukaan tuskin halusi kysyä, miksi otuksella oli pöydällä kasa noppia. Jotakin se niillä teki, tuskin mitään turhan fiksua.
<Cain>: *Saliin astui itsekseen viheltelevä nuorenoloinen lyhyenpuoleinen mies. Punaharmaaseen tunikaan pukeutunut mies oli peittänyt kasvonsa hupullisella viitalla, eikä kasvoista paljoa erottanut tuon alta, lähinnä parrattoman leuan. Vaikka miehen varsinainen tunika ja housut olivat korkealaatuiset ynnä niin edespäin, niin miehen viitta ja laukku jota tuo kantoi olallaan olivat huomattavasti nuhjuisemman näköiset. Olipa niissä jonkin verran vanhoja palojälkiäkin, repeytymiä ynnä muuta sellaista, täydellisenä vastakohtana puhtaisiin ja huoliteltuihin vaatteisiin. Nuorukainen vilkuili huppunsa alta salin muita läsnäolijoita vaivihkaa, yrittäen ottaa selvää minkälaista väkeä tuolla oli. Joka tapauksessa, tuo kulki salin poikki tiskille, ja yritti parhaansa mukaan kutsua baarimikkoa/paikan isäntää paikalle, jotta tuo saisi tilattua itselleen vähän juotavaa – ja mahdollisesti syötävää.*
Spyrre:
Kirottu sade... Ainoa asia mitä hytisevä, kärsineeseen viittaansa kääriytynyt laiha nulikka inhosi enemmän kuin kylmää sadetta olivat pakkasilmat... mutta vaikka hänellä tällä kertaa oli käynyt onni ja hän omasi toistaiseksi jopa yllättävän tukevan katonkin päänsä päällä, saivat raskaasti ikkunoihin iskevät pisarat hänet palelemaan melkeinpä periaatteesta, eivätkä kosteat vaatteet ja hiukset varsinaisesti auttaneet asiaa. Noh, niin kauan kuin asiat pysyisivät edes likimain samalla tolalla kuin nyt, ilta saattaisi olla menossa jopa parempaan suuntaan... Lyhyt, ilmeisen rahattomalta mierolaiselta vaikuttava poika vilkaisi ympärilleen huppunsa varjoista ennen kuin hivuttautui hiljakseen sivummalla sijaitsevata keittiön oven raosta takaisin salin puolelle huomatessaan baarimikon kääntävän hetkeksi selkänsä, hipsien sitten vähin äänin harvan asiakaskunnan sekaan ja suuntasi askelensa muina miehinä lattian poikki kohden roihuavaa takkaa niiskauttaen nenäänsä mennessään. Viittansa alle kätkettynä tämä piteli vähin äänin puolikasta leipää, jonka alkuperää loppujen lopuksi ei ollut vaikea arvata niin klopin levottomista eleistä kuin tämän äskeisestä sisääntuloreitistäkään... tämä tosin piti saaliinsa tarkasti piilossa viitanriekaleensa alla, poissa mahdollisesti uteliaista silmistä. Pojan vanavedessä maleksi pieni, valkea ja varsin toiveikkaan näköinen kissaeläin, keltaiset silmänsä ylös tähän napittaen, epäilemättä osuuttaan sapuskasta vaatien. Kaksikko suuntasi vaiteliaana askelensa hetken kiertelyn jälkeen takan äärelle, johon poika vaivihkaa asettautui, vilkaisten ensin varuilleen ympärilleen ennen kuin vetäisi esille tämän päivän ateriansa ja alkoi murtaa palasta irti pistelläkseen todistusaineiston pikaisesti poskeensa ennen kuin kukaan hoksaisi mitään. Tuskin kukaan nyt köyhään nuorukaiseen takan äärellä istuksimassa huomiota kiinnittäisi....
<Rosuto>: Saatuaan viininsä juotua mies tilasi ruokaa ja lähti sitten astelemaan sivummalla olevaan pöytään ja istuutui uudestaan, vallaten isomman, kahdeksalle tarkoitetun pöydän. Ja tavalla jolla hän tavaroitaan levitti, saattoi arvata ettei hän kaivannut pöytäänsä seuraa. Mies laski hupun päästään, paljastaen tummansiniset piikikkäät hiuksensa ja haukkamaiset silmänsä, joilla tarkkailli muita salissa olevia, varsin ylpeästi. Hänen katseestaan kuulsi halveksunta useampaa kohtaan, joitakin kevyttä arvostusta, mutta kukaan ei saanut osakseen hämmennystä tai suoranaista ihailua. Mies arvioi itsensä huoneessa olijoista vahvimmaksi. Viisaampia saattoi löytyäkkin, kauniita, varmasti, mutta ei yhtä vahvaa kuin hän.* * *
<Nufs>: Nufsille, joka myös "sinä reekeleen rottana" laajalti tunnettiin, ilta ei ollut vielä tähän asti tarjonnut mitään erityisen mielenkiintoista. Se passasikin oikein hyvin, sillä ylikasvanut jyrsijäntapainen ei ollut erityisen kiinnostunut sellaisesta muutenkaan - mitä nyt mahdollisesti ja täysin viattomasti (totta kai) katseli tilaisuuksia, kuten aina. Tilaisuuksia kaikenlaiseen. Suurin osa salin väestä oli ihmisentapaista, minä ei ollut erityisen suuri yllätys kaiken huomioonottaen; rotista ei varsinaisesti välitetty tai pidetty. Toisaalta Nufs ei välittänyt tai pitänyt turhan monesta asiasta itsekään, joten väliäpä hällä - paitsi ehkä viinistään, ja sekin alkoi uhkaavasti näyttää loppuvan. Muutamalla lantilla ei paljoa saanut, etenkään jos oli häntä ja muutama liian suuri etuhammas, ja se vähäkin oli laihaa ja huonoa. Silti, siihen loppui tämän illan viihde. Mikä kaiketi tarkoitti että sitä pitäisi sitten keksiä lisää... Hetken verran ylikasvanut rotta nuuhki ja killitti ympärilleen, hakien sopivaa tapausta, ja saikin lopulta sellaisen silmiinsä. Suurempia miettimättä tapaus sihahti, vinkaisi ja nyrpisteli tyhjälle viinituopposellen, sysäsi sen kauemmas pöydällä niin että nopat kolisivat, ja loikkasi sitten alas penkiltään. Se sai aikaan melkoista kilinää helyin kyllästetyssä otuksessa, ja sama jatkui kun se tepasteli menemään varsin huolettoman näköisenä lattian poikki ja nyrpeiden kasvojen tuijotuksesta piittaamatta takan suuntaan. Siellä istua nökötti jokin penikka. Tai sitten se oli jokin kääpiö. Kumpiakin pystyi tökkimään, joten väliäpä hällä. Jotain se teki, ja se jokin liittyi mahdollisesti ruokaan. Ilman sen suurempia varoituksia tai kohteliaisuuksia, kun nyt pääsi tarpeeksi lähelle lyhyenläntää (tai siis suunnilleen itsensä pituista) tapausta, sysäsi rotta tätä kursailematta jalalla selkään, tarpeeksi lujaa saadakseen huomion, ja päästi ikävän, sihahtavan äännähdyksen. "Minun leipä. Tänne se!" rotta ilmaisi mielipiteensä tilanteesta varsin lyhyen lyhyen ytimekkäästi samalla, kun nahkainen, suomuinen häntä läiskäisi vaativasti maata.
<Cain>: *”Hei, annapas parasta leipääsi, ja kuivinta ja kovinta leipääsi”, huputettu nuorukainen huudahti baarimikolle, joka katsoi vähän kummissaan mutta täytti molemmat toiveet, ja sai nopeasti muukalaiselta maksun. Saatuaan leipänsä ja viininsä, tuo kääntyi katsomaan mitä salissa tapahtui, ja huomasi takan suunnalla taphtuvan jotain. Hieman tuo katseli ihmeissään että mikä perhanan otus tuo oli, kun rotta käveli takan luo, ennen tuo mies ei ollut mitään tuollaista nähnyt. Myös isoon pöytään tunkenut mies kauempana sai tuon katsomaan vähän hämmentyneenä, jotain outoa taas. Leipäänsä mutustellen tuo kuitenkin lopulta käänsi katseensa takan suunnalla oleviin, ja lähti etsimään paikkaa sieltä lähistöltä. Nuori mies oli utelias mikä helkkari tuo rotta-otus oli, ja jokin siinä toisessakin kiinnitti tuon huomion. Ei tuo tiennyt että mikä, mutta jokin*
Spyrre:
Nuorukainen uskalsi jopa päästää pienen tyytyväisen huokaisun liekkien alkaessa hiljakseen lämmittää mukavasti, liikahtaen hiukan lähemmäs roihua nykäisten ohimennen viittansa huppua paremmin päähänsä. Hän tuntui palelevan viileinä päivinä lähes jatkuvasti ja oli hyvin harvinaista että hänellä oli suojanaan niin roihuava takka ja kunnon seinät pienen nuotion ja huterien ladonseinien sijasta, vaikka olo oli kieltämättä aavistuksen verran turvattomampi näin ihmisten ilmoilla... tosin, nulikka oli jo ajat sitten saanut havaita että varsin harva yleensä edes kiinnitti huomiota köyhään, laihaan natiaiseen... niin hänen onnekseen kuin oikeastaan turheutuneisuudekseen. Hän oli kyllä jo tottunut asiaan, mutta eipä sille mitään voinut että moinen kieltämättä poltteli vieläkin ylpeyttä jonkin verran vaikka natiainen tiesikin, että näin oli parempi. Leivänpalaa mutusteltiin hiljakseen tummien silmien vilkaistessa ohimennen ympärilleen salissa, pistäen merkille joitain silmäänpistävimpiä asiakaskunnan edustajia. Kookkaan pöydän ääreen näkyi levittäytyneen joku kummallisen näköinen, kopea miekkonen jonka kirkkaan siniset piikikkäät hiukset saivat pojan vilkuilemaan tätä enemmän tai vähemmän hämmentyneenä tovin, kunnes tämä viimein kohautti olkapäitään ja käänsi katseensa takaisin ateriaansa. Joku äänekkäästi vihelteleväkin yksilö oli kolistellut sisälle hetki sitten mutta pikaisen vilkaisun jälkeen natiainen ei suuremmin kiinnittänyt tähän huomiota miehen keskittyessä lähinnä huhuilemaan itselleen sapuskaa. Oli oikeastaan varsin mukavaa istuskella rauhassa hetken aikaa, ja vaikkei varmasti mitään erityisen eeppistä ollutkaan nälkäisen suuhun leipä maistui tällä hetkellä herkulliselta, mutta kovin kauaa nulikka ei ehtinyt nauttia sapuskastaan. Kissa keskeytti oman leivänpalansa käpälöimisen, luimisti äkkiä korviaan ja paineli karvat pystyssä jonnekin pöytien sekaan saaden pojan hölmistymään, mutta tämä ei ehtinyt edes kääntyä kun tunsi äkkiä potkun selässään. Yllättynyt nuorukainen horjahti melkein kaksin kerroin ollen vähällä vetää suupalansa väärään kurkkuun, kääntyen sitten silmiään räpytellen katsomaan taakseen saadessaan korviinsa varsin vaativaa vikinää. Eh, voi hitto... Nulikka irvisti, kokosi itseään köhien tovin verran silmäillen lähes itsensä pituista leipää vaativaa rottaa varovaisesti. Eh, ehkä olisi tavallaan ollut fiksua luovuttaa leivänpala suosiolla, mutta.... eihän sellainen nyt käynyt päinsä?
"Mitä hittoa? No et kyllä, hae oma jostain!" Poika napautti oikeastaan edes miettimättä, vetäisi leivänkäntyn mahdollisimman kauas otuksesta ja yrittäen sitten varmuuden vuoksi nousta jaloilleen siltä varalta että jyrsijä keksisi alkaa kovakouraiseksi, ilmeisesti huomaamatta että aiemmin sisään tullut mies oli hivuttautunut läheiseen pöytään kytätessään ahnetta jyrsijää niin painokkaasti.
<Zenith>: *Sade sai aina luut kolottamaan, vaikkei ikää vielä kauheasti ollut ehtinyt kertyäkään. Heti ovesta sisään päästyään nainen riisui olkapäiltä läpikastuneen paksun matkaviitan ja ravisti sen edes hiukan kuivemmaksi, vaikka viitta taisi menetetty tapaus ollakin. Sen myynyt noita-akka oli luvannut sen repeämättömäksi ja sään kestäväksi. Kumpikaan ei selkeästi pitänyt paikkaansa. Sinne olivat hyvät rahat menneet ihan hukka
<Zenith>: Mausteviiniä, lämmitettynä. *Nainen tokaisi kohteliaisuuksia säästelevään tyyliinsä. Palvelusväki oli palvelusväkeä, tuskin hänen jalon läsnäolonsa arvoista. Mustaan samettihansikkaaseen verhottu käsi tipautti kuluneelle tiskille muutaman kolikon, joiden nainen arveli kattavan ainakin juoman hinnan, ellei toisenkin. Yleensä oli turhaa toivoakaan, että joku hänen juomansa tarjoaisi, ainakaan tahallisesti. Pehmeät polkuanturat
<Rosuto>: Iso lautasellinen ruokaa kiikutettiin flirttailevan tarjoilijattaren toimesta miehelle tämän pöytään, samoin kuin tuopillinen olutta, vettä ja pari leipäviipaletta. Mies katsoi naista, mitään sanomatta, tai edes reagoimatta tämän esittäessä avonaisesta kaula-aukosta pilkistäviä rintojaan ja alkoikin sen sijaan syömään. Kun tarjoiljatar oli pyyhältänyt tiehensä, mies otti taskustaan pussukan, josta päästi pöydälle pienen lumikon ja murusti tälle leipää ja lihaa pöydälle, jatkaen omaa syömistään. Rotan liikkeelle lähtö sai lumikon nousemaan kahdelle jalalle ja katsomaan rottaa häkeltyneenä. Mies sen sijaan oli vain utelias ja hymyili kevyesti nähdessään miten vahvemmaksi itseään pitävä yritti nujertaa heikompaansa. Mies hörppäsi olutta ja seurasi tapahtumia kuin teatteriesitystä* * *
<Nufs>: Jos Nufs millään tavoin varsinaisesti tiedosti touhun saaneen yleisöä, ei se osoittanut siitä ainakaan mitään merkkejä. Varsin ikävästi nulikka kieltäytyi vaatimuksista, mikä nyrpi ja pahasti. Aivan ensiksi piti tietenkin tarttua veitseen, mutta jopa tämän jyrsijän aivot kertoivat hyvin nopeasti, ettei se päättyisi hyvin. Kenellekään, ja vielä kaikkein vähiten rotalle. "Noh... noh ei sitten! Tyhmä!" vinkaisi rotta nyreissään, sihahti vielä ja kääntyi sitten ympäri kannoillaan, huitaisten ainakin toivomuksiensa mukaan nulikkaa naamaan kipeästi, ennen kuin suori takaisin paikalleen. Mikään ei koskaan ollut hyvin...
<Zenith>: *Lämmitellen käsiään pikarin laitoja vasten nainen seurasi huvittuneena salin tapahtumia. Jos hän olikin aikonut jollain tapaa ottaa osaa tähän välikohtaukseen, sai mausteviinin aromikas maku hänet toisiin aatoksiin. Oli toki sääli, että takanedustaa vallitsi moinen mekkala, mutta oli salissa muutoinkin lämpimämpää kuin ulkona. Keräten viininsä ja viittansa nainen asteli pehmoisin askelin halki salin, siirtäen pikarin puolessa välissä matkaansa kädestä toiseen noukkiakseen kainaloonsa kissan, joka oli tuolta takanedustalla istuneelta pojalta paennut. Kissa kehräsi naiselle, ja nainen kehräsi automaattisesti takaisin, painaen leveän otsansa vasten kissan omaa.*
Uskon, että hän oli seurassasi? *Nainen tiedusteli, taitellen siron vartensa tuoliin pojannulikan viereen. Hän ei kysynyt istumiseen lupaa, sillä ei kokenut sellaista tarvitsevansa, olihan poika vallannut omin lupinensa takan edustan. Nainen nautti turkin lomaan tunkeutuvasta lämmöstä, laskien uuden kissaystävänsä pöydälle, jolle se asettui kerälle.*
<Cain>: *Huputettu oli asettunut mukavasti pöytäänsä, kun tuo näki rotan painuvan muualla – ja yrittävän lähtijäisiksi olla väkivaltainen nuorta kohti. Nuorukainen päätti mennä lähemmäs katsomaan toista jota oli niin kiusattu rotan toimesta. Ja joku toinenkin näköjään tunki tuohon takan viereen ,mikä sai miehen varmistamaan että huppu peitti kasvot kunnolla. Tosin, takan ääreen tullut oli näköjään... iso kissa? ”Täh”, tuo mutisi itsekseen, täälläpäin näköjään sekä rotat että kissat kävelivät takajaloillaan. Hieman tuo toivoi ettei ylikasvaneella kissalla ollut hirveän tarkka hajuaisti, mies piti mieluummin salaisuutensa salaisuutena. ”Päivää”, mies sanoi molemmille takan ääressä olijoille, ja otti itsekin tuolin jostakin läheltä, ja tunki sen melkoisen lähelle takkaa – ehkä hieman lähemmäs kuin useimmat olisivat pistäneet, mutta ilmiselvästi tuo piti lämmöstä aika paljon. ”Ei kai tuo äskeinen sinua turhan paljoa kiusannut?” Miehen äänessä oli hieman outo aksentti, ei ilmiselvästi ollut paikallisia. Tarkkanenäinen myös huomaisi miehessä jotain... outoa.*
Spyrre:
Varsin härkäpäiseksi jopa selkeän ylivoiman edessä osoittaunut nulikka vääntäytyi jaloilleen mulkoillen huppunsa varjosta varsin äkäisesti uhittelevaa rottaa, ilmeisesti aikomatta luovuttaa vaivalla hankittua ateriaansa noin vain vaikka ei käynyt kieltäminen etteikö kalpeilla kasvoilla olisi käynyt häivähdys huolestuneisuutta kun jyrsijä alkoi tavoitella veistä käteensä... mutta sitten kuitenkin epäröi, syystä tai toisesta. Vaikka ei niiltä sijoiltaan ollutkaan liikkunut (lähinnä siksi ettei uskonut pääsevänsä livahtamaan rotan ohi ilman että saisi veitsestä) nulikka yllättyi melkoisesti kun rotta äkkiä antoi periksi hetken mulkoiltuaan ja kääntyi äreästi vikisten häipyäkseen. Poika räpäytti epäluuloisena silmiään mutta ei ehtinyt kommentoida tapahtunutta mitenkään kun ympäri pyörähtävän jyrsijän paksu häntä iski äkkiä salakavalasti päin näköä, saaden hänet älähtämään ja horjahtamaan takan reunusta vasten. Kädet nousivat pitelemään jomottavaa nenää melkoisen kiroustulvan saattelemana, tämän ollessa kuitenkin tarpeeksi fiksu ollakseen enää lähtemättä pois saapastelevan rotan perään.
"Ai helv--- typerä talttahammas" Napistiin varsin äkäisesti nuorukaisen luodessa murhaava mulkaisu jos toinenkin otuksen perään, kunnes hetken epäluuloisesti tämän perään tuijoteltuaan asettautui takaisin istualleen takan ääreen, voitokkaana edelleen kyseenalaista palkintoaan pidellen, mutta nenänsä tällä hetkellä varsin kivuliaana. Ja kissakin oli paennut jonnekin...
Natiainen pyyhkäisi punottavaa nenäänsä, hätkähtäen sitten äkkiä kuullessaan takaansa kevyitä askeleita. Jo jonkin verran vainoharhaisena se käänsi päätään nähdäkseen oliko rotta tulossa takaisin, mutta saikin häkeltyneisiin silmiinsä jotakin aivan muuta. Kohti näkyi kävelevän... jättimäinen kissa. Joka kantoi sylissään tuttua valkeaa eläintä. Pojan ilme kieltämättä venähti melkoisesti, ja tällä meni hetki oikeastaan hahmottaa mitä olento oli sanonut, kunnes tämä hätkähti viimein takaisin nykyhetkeen ja nyökkäsi täplikkäälle kissapedolle empivästi.
"Eh... juu, tuota... On. Se ei tykännyt tuosta rotasta, ja..." Tämä tapaili, nykäisten sitten vaivautuneena hiukan huppuaan alemmas kissamaisen naisen asettuessa kaikessa rauhassa liekkien loimuun hänen lähelleen. Eh... no, mikäpä siinä, mutta uusi seura selvästikin hämmensi ilmeisesti tähän rotuun tottumatonta poikaa melkoisesti... ainakin siihen asti, että tämä sai vieläkin jotain muuta ajateltavaa.
Ehkä se olisi laittanut merkille lähestyvän miehen aikaisemmin jos ei olisi ihmetellyt kissanaista ja tämän kanssa kaveeraavaa kissaansa, mutta nyt se näytti havahtuvan vasta siihen kun miekkonen vetäisi itselleen tuolin lähistöltä ja alkoi ilmeisesti puhua hänelle. Laiha nuorukainen hätkähti jälleen hiukan kääntyen silmäämään puhujaa ensin lähinnä yllättyneenä, mutta nopeasti sen kasvoille levisi suorastaan tyrmistynyt ilme. Jos saapuja oli toivonut ettei tässä havaittaisi mitään outoa, saattaisi tämä kenties huolestua siitä kuinka nulikka jäi suorastaan tuijottamaan tätä hetken silmäiltyään.
"Eeh..? Ei?" Tämä töksäytti epämääräisesti, yrittäen sitten nopeasti koota hermonsa vaikka tämä saattoi olla hiljakseen liian myöhäistä tälle... eikä se, että nulikka vilkaisi huppunsa varjoista vaivihkaa ympärilleen kuin hakien mahdollista pakoreittiä suuremmin auttanut vaikutelmaa.
<Rosuto>: Rotan luovuttaminen oli suuri pettymys. Pettymyksen lisäksi se oli varsinainen järkytys, sillä tuo takan edessä kyyhöttävä näytti sellaiselta, jonka olisi voinut tappaa päälle astumalla.. Mies puisti kevyesti päätään ja laski katseensa ruokaansa, häntä ei pojan kasvanut huomio kiinnostanut tämän enempää, elleivät he alkaisi tappelemaan keskenään. Lumikko sen sijaan katseli hetken aikaa rotan perään ja ajatteli kuten eläin vain voi. Miten ikinä se jaksaisi syödä noin ison rotan? * * *
<Zenith>: *Nainen siveli kissan silkinpehmeitä poskia hansikkaan verhoamilla sormillaan, jättäen nuoren pojan takeltelut huomiotta. Hän oli tottunut tällaisiin reaktioihin liikkuessaan ihmisten parissa, eivätkä ne enää aiheuttaneet muuta kuin lievää ärtymystä. Hetken valkeaa kissaa ihasteltuaan nainen havaitsi kolmannen henkilön liittyneen heidän seuraansa. Jokin tässä miehessä oli pielessä, mutta Zenith ei osannut paikantaa sitä. Niinpä hän päätti vain olla varuillaan, kaiken varmuuden välttämiseksi. Limetinvihreät silmät seurasivat aikuista miestä tuon ottaessa tuolin alleen ja asettuessa lähelle tulta.*
Sinun kissasi taitaa todella pitää sinusta. Tai ainakin tuosta kantamastasi leivästä. Niin kuin selkeästi moni muukin täällä. *Naisen ääni oli vähintäänkin kummallinen, hiljaisen kehräävä ja samalla hiukan naukuva. Se sai valkean kissankin kääntämään kolmionmuotoiset korvansa hänen suuntaansa, vaikkei kissa kai tätä ihmisten kieltä ymmärtänytkään.* Oletko töissä täällä?*Naisen silmät liimautuivat poikaan, joka ihmisten mittapuulla näytti todella nuorelta, mutta Zenith oli aina ollut todella huono arvioimaan kenenkään ikää.*
<Cain>: *”Hyvä ettei mitään sattunut”, mies sanoi, ja katseli huppunsa alta nulikkaa, varmistaen kuitenkin että huppu oli kunnolla. Jokin nuoren miehen alitajunnassa oli huomannut jotain toisessa, eikä tuolla ollut aavistustakaan mitä. Vähän aikaa tuo katsoi hiljaa toista huppunsa kätköistä, ennen kuin siirsi huomionsa kolmanteen takan lähellä olevaan henkilöön, kissaeläimeen. Sentään tuo näytti olevan ihan vain mitä oli – joskin sellainen olento mitä nuori mies ei ollut ikinä ennen nähnyt, tuo mietti ja nopeasti söi leipänsä pois – kova ja kuiva leipä meni yllättävän nopeasti alas tuolta. Syödessään tuo tahattomasti paljasti suussaan olevat ihmishampaita terävämmän purukaluston, joskin tuo toivoi ettei sitä huomattaisi. Nälkä oli kuitenkin nälkä, ja se piti tyydyttää. Plus, leivän syöminen vapautti hänen toisen kätensä, mikä oli ihan hyödyllinen asia. Tuo myös huomasi nuorukaisen näyttävän siltä, että tuo lähtisi kohta pakoon, eikä mies halunnut pojan lähtevän karkuun ennen kuin hän oli selvittänyt mitä hän oli alitajuisesti havainnut. ”Mutta olenpas minä epäkohtelias, unohdin esitellä itseni. Josephus Cain, tosin toivoisin että kutsuisitte minua vain Cainiksi – vanhempani arvelivat Josephuksen olevan hieno nimi, itse olen eri mieltä”, tuo esitteli itsensä hymyillen, ja tarjosi vapaata hansikoitua kättään ensin nuorukaiselle käteltäväksi, sitten kissalle.*
Spyrre:
Nulikka olisi saattanut muuten olla huolissaan kissansa turvallisuudesta petomaisen muukalaisen seurassa, mutta selvittyään pahimmasta yllätyksestään tämän olennon suhteen hän laittoi merkille eläimen selvästikin viihtyvän tämän seurassa. Valkea, lähes puolivilli otus oli taipuvainen suhtautumaan melkoisella epäluulolla melkeinpä kaikkeen uuteen, mutta tämä kissanainen oli selvästi heti varsin hyvää pataa tämän kanssa. Tuskin olento kattia vahingoittaisi... eiköhän eläin tiennyt sen itsekin parhaiten. Eikä tämä loppujen lopuksi edes vaikuttanut niin uhkaavalta... Kolmannen osapuolen saapuessa natiaisen huomio kääntyikin pian kissoista tämän puoleen, nostaen hämmentyneen olemuksen tilalle jo melkein käsin kosketeltavaa levottomuutta, jonka tämä pyrki sentään nopeasti tukahduttamaan... tosin ei ehkä kaikkein vakuuttavimmalla menestyksellä. Jokin miehessä selvästikin sai laihan nulikan lähes tulisille hiilille, vaikka tämä pyrkikin nyt suoraan tuijottamisen sijasta pälyillä lähes kaikkialle muualle kuin tämän suuntaan. Se yskähti, nyökäten sitten hiukan tämän toteamukselle leipäänsä käsissään pyöritellen, nykäisten itsekin hiukan huppuaan vaivautuneena ilmeisesti tajuten muukalaisenkin silmäilevän itseään ikävän tutkivasti. Kissanainen sentään suhtautui tilanteeseen rauhallisesti. Poika vilkaisi tätä sekä varsin tyytyväiseltä keskellä viereistä pöytää vaikuttavaa kissaa räpäyttäen hiukan silmiään kuin ihmetellen, nyökäten sitten varovaisesti tällekin.
"No, me ollaan menty yhdessä jo... pitkään. Siis mä ja Kissa. Onneksi se meni pakoon, noi rotat voi olla vaarallisia" Se totesi, taittaen sitten leivästä palasen jonka viskasi eläimelle pöydän päälle kun tämä tuli puheeksi. Tarvitsihan kattikin osuutensa, jonka aterioinnin röyhkeä jyrsijä oli keskeyttänyt. Ohimennen natiainen vilkaisi silmäkulmastaan myöskin omaa ateriaansa popsivaa miekkosta, päätyen haromaan takaraivoaan empivästi.
"Eh, en. Tultiin vain sateelta suojaan kun kerrankin päästiin livah- eh, löytämään joku paikka. Tuskin ollaan kauaa." Poika korjasi naisen kysellessä, hätkähtäen jälleen hiukan kaavutetun miehen puhuessa jälleen. No, onneksi se ei näyttänyt olevan vielä juoksemassa minnekään vaikka hermoilikin enemmän tai vähemmän. Miehen ojennettua kättä silmättiin tovi, kunnes se viimein päätyi ojentamaan vasthakoisesti oman laihan raajansa.
"Tuota... Spyro" Se mutisi jonkin verran epämääräiseltä kalskahtavan nimen, päätyen sitten jälleen haromaan hupun peittämää takaraivoaan nyökättyään Cainin esittäytymiselle jääden sitten seuraamaan tämän esittäytymistä kissalle. Ei se kyräily mihinkään vielä hävinnyt, mutta kieltämättä olemukseen hiipi jo hitunen varovaista uteliaisuutta.
<Rosuto>: Mies työnsi tyhjän lautasensa kauemmaksi ja alkoi täyttämään koristeellista piippuaan, sitäkin koristeellisemmasta rasiasta, jossa oli jonkin aatelissuvun vaakuna. Tai vaakunantapainen, tuskin kukaan oli niin lähellä miestä että sitä kunnolla näkisi. Hän sytytti piippunsa ja nojasi tuolinsa selkänojaan selvästi rentoutuneempana kuin tullessaan ja alkoi jälleen katselemaan ympärilleen. Sisään oli tullut lisää porukkaa ja pari näytti siltä että näistä olisi etsintäkuulutus jätetty. Mies otti pienen nahkakantisen vihkosen ja selaili sitä rauhallisesti miehiä vilkuillen ja piippuaan poltellen.* * *
<Zenith>: *Nainen kohotti katseensa valkeasta kissasta miehen ojentamaan käteen. Hänen katseensa liukui hitaasti käsivartta ylös miehen harteille ja kaulalta kasvojen poikki silmiin. Hän ei yleensä antautunut fyysiseen kontaktiin ihmisolentojen kanssa, mutta saattoi tämän kerran tehdä poikkeuksen, olihan poikakin miestä kätellyt ilman sen kummempia seurauksia. Nainen ojensi hansikoidun kätensä, odottaen jonkinlaista kuningattaren tai vastaavan arvolle sopivaa tervehdystä.* Minun nimeni on Zenith Greive, mutta voitte kutsua minua Zenithiksi. En valitettavasti voi viipyä kovin kauaa, mutta olen hankkimassa omaisuutta tästä lähistöltä, joten varmasti törmäämme uudestaan. Varsinkin, kun täällä on näinkin viehättävää seuraa.
*Nainen irroitti kätensä Cainin otteesta ja siirsi sormensa sivelemään kehräävän kissan poskea, tuntien tuon hampaat hanskansa läpi. Zenith nosti pikarinsa huulilleen ja nautti mausteiden ensin voimakkaasta ja sitten pehmenevästä mausta kielellään, sekä kaiken kruunaavasta jälkimausta, joka tuli epäilemättä erinomaisesta viinistä.*
En muista koska olisin viimeksi maistanut näin hyvää viiniä. *Nainen vilkaisi Cainiin ja poikaan.* Mikä teidät lennätti tänne? Asutteko jossain tässä lähellä? *Nainen osoitti sanansa yhtälailla kummallekin, toivoen oppivansa edes jotakin alueesta ja sen asukkaista. Mikäli toinen näistä sattuisi asumaan linnassa, ah, sen parempaa tilaisuutta tuskin saattoi toivoa.*
<Cain>: *”Mielenkiintoinen nimi...”, Cain mutisi käteltyään Spyroa, ennen kuin siirsi huomionsa taas kissanaiseen. Kun toinen yritti parhaansa mukaan tiirailla tämän silmiin, nuori mies reagoi siihen pistämällä huppunsa paremmin – estäen näkymän kasvojen yläosiin, silmät mukaanlukien. Tuo ei selvästikään halunnut näyttää sitä mitä tuo sitten piilottelikaan. Kaula oli myös tunikan korkean kauluksen peitossa. Mikään kovin arvokas ei miehen tervehdys ollut, otekaan kätellessä ei ollut mikään kovin luja. Tosin, hanskan alla oleva käsi tuntui epätavallisen kovalta. ”Aivan, viehättävää seuraa”, Cain toisti, hieman sarkastisesti, ennen kuin tuo tajusi estää itseään. Joskus tuo vain oli törkeä, vaikka yrittikin pitää impulssinsa kurissa. No, ehkä toinen ei huomaisi sarkastista äänensävyä, ja sitä paitsi, mitäs yritti tutkailla liian tarkkaan. Tuo siemaisi hieman viiniä – ja pärskäisi sen välittömästi ulos kun kuuli toisen kysyvän jotain lennättämisestä ,jonka tuo käsitti hieman väärin.
”Mitä? Lensi? Ei, en tosiaankaan- eikun, sanoitko mikäs teidät tänne lennätti? Kuulin ja ymmärsin väärin, hehe...”, mies sanoi hermostuneesti, yrittäen vääntää jonkunlaista hymyä. Hymy joka oli turhan oudon näköinen, kun ottaa huomioon miehen hammaskaluston, jonka tuo tajusi itsekin ja tukki suunsa. ”Tulin vain iltaa viettämään, en ole edes lähimailta”, tuo yritti korjata erhettään, toivoen että toiset pitäisivät häntä vain... omituisena. Eivätkä alkaisi miettimään tarkemmin sitä mitä tuo sanoi. ”Ja, hah, nämä sananparret joita täällä päin käytetään ovat ihan erilaisia kuin kotimaassani...” tuo vielä yritti selitellä.
Spyrre:
Nulikka vastasi vain kohauttamalla hiukan olkapäitään miehen kommenttiin, vaikka muut olivat esittäneet koko nimensä, minkäänlaista sukunimeä ei tästä saanut irti. Hiljakseen leipäänsä mutustellen tämä jäi seuraamaan kissanaisen ja Cainin esittäytymistä sekä sananvaihtoa, ehkä aavistuksen kummeksuen moista hienostunutta käytöstä. Poika itse tuskin oli mikään erityisen sivistynyt tapaus, johan sen näki nuhruisesta ulkonäöstäkin tai viimeistään puhetavasta, ja mahdolliset monimutkaisemmat etikettikiemurat menivät siltä luultavasti varsin lahjakkaasti ohi.
"Hankkimassa? Ai ostamassa jotain vai?" Se kysyi kuitenkin uteliaana kissanaiselta, vilkaisten hiukan ihmetellen mieheenkin tämän äänensävyn jostain syystä onnistuessa kalskahtamaan oudolta hänen korvaansa. Kaksikon särpiessä viiniä kuin hienosto konsanaan laiha nuorukainen sen sijaan pureskeli leipänsä loppuja, kunnes Zenithin esittäessä kysymyksensä Cain tuntui saavan jonkinlaisen kohtauksen joka sai jo entisestäänkin levottoman nulikan hätkähtämään melkoisesti. Viiniä pärskivän miehen selitellessä hätäisesti jotakin lentämisestä se jäi hetkeksi tuijottamaan, kohottaen sitten hitaasti kulmiaan luoden tähän yllättäen melko arvioivan katseen ennen kuin havahtui siihen että kissan kysymys oli ilmeisesti suunnattu hänellekin.
"En oikeestaan. Milloin missäkin" Vastattiin melko ympäripyöreästi, natiaisen tunkiessa sitten lopunkin leivästään kitaansa. Noh, vaikkei mokoma sitä suoraan sanonutkaan, ei varmaan ollut kovinkaan vaikea arvata täysin rahattomalta vaikuttavan pojan olevan luultavasti enemmän taikka vähemmän mierolainen. Ohimennen se vilkaisi jälleen takeltelevaa miekkosta huppunsa alta.
<Rosuto>: Mies sai poltettua piippunsa loppuun ja karisti sen sisällön tylysti lautaselle. Hän oli löytänyt toisen sisään tulleista miehistä vihkosestaan ja tästä oli luvattu hyvä palkkiokin, joten ilta näytti muuttuvan oikein mukavaksi. Hän kohotti pientä kangaspussiaan ja lumikko vipelsi sen sisälle, suuremmin murehtimatta sitä, että joutuisi olemaan taas ties kuinka kauan pienessä, haisevassa pussukassa. Oli se kuitenkin puurasiaa parempi. Mies alkoi puhdistamaan piippuaan pienellä kangasrievulla ja käänsi katseensa takkaan. Sen ääressä olisi rauhoittavaa istua, jos se ei olisi jo vallattuna niin monen toimesta. Tietenkin mies luotti itseensä sen verran että olisi voinut ajaa takan edustan tyhjäksi, mutta ei halunnut herättää huomiota. Ei nyt, kun tuhat kultarahaa oli ihan näppien ulottuvilla.* * *
<Zenith>: *Nainen nyökäytti päätään, koettaen peitellä Cainin sekoilun aiheuttaman ärtymyksen ja kummastuksen. Oli todella hermoja raastavaa, kun jotkut eivät kyenneet pitämään itseään kasassa. Vilkaisten ympärilleen nainen siemaisi vielä kerran viiniään, laskien puolillaan olevan pikarin pöydälle.* Minun on lähdettävä, ystävät hyvät, mutta toivottavasti tapaamme jälleen. *Nainen kohottautui seisomaan yhtä sulavasti kuin oli itsensä taiteillut istumaankin, ja nappasi sitten yhä sateen jäljiltä kostean viittansa. Hän heilautti viitan selkäänsä ja kiinnitti sen raskaalla soljella edestä, sipaisten viitan sitten paremmin päälleen.* Pidä huoli yhteisestä ystävästämme. *Nainen sanoi, kumartuen pörröttämään nuoren pojan hiuksia. Hän vilkaisi vielä Cainia, miettien josko oli ihan järkevää jättää pientä poikaa tämän miehen armoille, mutta muutama naukaisuin vaihdettu sananen valkean kissan kanssa saivat hänet päättämään, että poika varmasti osaisi pitää huolen itsestään.* Näkemiin, Cain, Spyro. *Nainen kumarsi leveää päätään, saaden korviin kiinnitetyt komsipallot kilahtelemaan, ja lähti sitten astelemaan kohti sateista, pimenevää iltaa.*
<Cain>: *Kättä heilautettiin tervehdykseksi kun nainen lähti, vaikka mies hieman mutisikin jotain puoliääneen ”perhanan kissoista”. Kuitenkin mies tuntui hieman rentoutuvan naisen lähdettyä, väärinymmärrys oli saanut tuon hermostuneeksi. Ja sitten tuo kiinnitti huomionsa takaisin poikaan, katsoen tätä mietteliäänä. ”Ja nyt olemme kahden...” tuo mutisi, katsahtaen hetkeksi takan liekkeihin, ennen kuin joi pikarinsa tyhjäksi ja asetti sen läheiselle pöydälle. ”Tiedätkö, minusta sinussa on jotain... en oikein löydä sille sanoja, mutta jotain. Olenko oikeassa?” mies kysyi nuorelta, katsellen tämän reaktioita tarkkaan. ”Ja olet tainnut havaita jotain minussakin, onko totta?” tuo vielä kysyi. Oudompaa olisi jos toinen ei olisi huomannut jotain, Cain päätteli, mutta olihan sekin toki mahdollista. Hetken tuo harkitsi hupun alas laskemista, ja nosti ja kätensäkin ylös, mutta epäröi, ja päätti toisin. Saattoihan hän olla vain harhaluuloinen ja nähdä outouksia siellä missä niitä ei ollut – missä tapauksessa olisi parempi pitää omat salaisuudet mahdollisimman salassa. Joka tapauksessa tuo jäi odottamaan nuorukaisen vastauksia mielenkiinnolla.*
Spyrre:
Zenith näkyi tuskastuvan jonkin verran miekkosen hermoilusta, alkaen sitten tehdä lähtöä kuitenkin kohteliain sanankääntein, tyhjennettyään ensin viininsä. Poika seurasi katseellaan ylös nousevaa naista mutustellen ohi mennen viimeisetkin leivänmurenet ennen kuin yksikään hurja jyrsijä ehtisi rynnätä vaatimaan niitä nyökäten sitten päätään ehkä jopa hiukan pettyneenä. Ensihämmennyksen jäljeen kissanainen oli ollut oikeastaan aika mukava... ja kuten tämän pienestä seuralaisesta jo saatettiin päätellä, nulikka piti kissoista vaikka tällainen suuri puhuva olento olikin varmasti melko eri asia kuin pieni, maukuva eläin. No, ainakaan natiainen ei tuntunut suhtautuvan enää kovinkaan epäluuloisesti kunhan oli tottunut olentoon, suurin osa kyräilystähän oli hyvin pitkälti suunnattu Cainiksi esittäytyneeseen mieheen. Se hämmentyi hiukan saadessaan odottamattoman pörrötyksen hupunpeittämälle päälaelleen, mutta nyökkäsi sitten hiukan kissapedon kehottaessa katsomaan pöydällä lekottelevan katin perään.
"Eh, juu, tietysti. Heippa sitten!" Poistuva olento hyvästeltiin kädenheilautuksella, tajuten sitten oikeastaan vasta pienellä viiveellä että Zenithin poistuttua hän tosiaan jäisi kahden kaavutetun miekkosen kanssa. Ehh.... pahus. Nulikka raaputti takaraivoaan irvistäen hiukan itsekseen huppunsa alla tyypin alkaessa jälleen vilkuilla ikävän tutkivasti. Ei sillä että hän olisi olettanut että olisi onnistunut jotenkin hämäämään tätä, mutta se mikä ihmetytti oli se, ettei mies ollut vielä varsinaisesti sanonut mitään... ja tuntui hermoilevan jonkin verran itsekin. Nuorukainen ei vastannut miehen ensimmäiseen repliikkiin kuin lähinnä uudella kaunopuheisella "eeh"-äännähdyksellä yrittäen miettiä mitä olisi parasta tehdä, mutta pienenä yllätyksenä ei tuntunut yrittävän kuitenkaan lähteä minnekään. Levoton se oli jollakin tasolla vieläkin ja piti silmällä vaivihkaa toisen liikkeitä, mutta kaipa Cainin käytös oli vienyt terän suurimmalta vainoharhaisuudelta. Mies ei loppujen lopuksi vaikuttanut kovinkaan uhkaavalta... mutta nulikka oli silti vielä varovaisella kannalla, paristakin syystä. Se vilkaisi kaavutettua miestä tämän alkaessa viimein puhua suoraan, mutta ei vastannut heti. Sen sijaan tumma silmäpari mittaili tätä kahden vaiheilla, kunnes poika viimein tuhahti hiukan Cainin alkaessa kurotella huppuaan kohti.
"Mä haistan sut kyllä, tiedätkö, oli sulla huppu tai ei." Se huomautti ehkä aavistuksen tuskastuneesti, vilkaisten sitten empivästi jonnekin sivulle ennen kuin tarkasteli toista vaihteeksi hiukan suorempaan. Hitto, olisi sitä kai voinut yrittää kieltää mutta... eh, tuskin siitä olisi mitään tullut kuitenkaan.
"Jotain? Miten niin jotain? Mä luulin että olisit tajunnu heti kun tulit! Tai siis, eh..." Jälleen nulikka päätyi raaputtamaan vaivautuneena niskaansa, vaikka tällä kertaa mukana oli aavistus närkästystäkin. Kieltämättä jos olisi hoksannut miehen ajoissa ennen kuin tämä olisi nähnyt hänet nulikka olisi luultavasti häipynyt vähin äänin, mutta nyt tuntui olevan jo hiukan myöhäistä sille... kai tämän nyt oli ollut pakko tajuta vieressä istuva toinen lohikäärme siinä missä hänkin oli hoksannut tämän, eikö?
<Rosuto>: Piipun puhdistus oli tullut siihen pisteeseen, että sen sai sujauttaa pussiinsa ja takaisin suojaisaan taskuunsa. Mieheltä oli kerran katkennut yksi piipuista ja se harmitti häntä vieläkin, olihan piippu ollut kaivarettu lohikäärmeenluusta ja ollut muutenkin varsin upea näky. Mies nousi hitaasti seisomaan, jaksamatta enää odottaa, että tuhannen kultakolikon mies poistuisi, vaan päätti avittaa tämän ulos salista. Pitkin harppauksin, katse lukkiutuneena kohteeseen hän liukui lattiaa pitkin ja pysähtyi lopulta pöydässä ja ilmoitti asiansa hyvin yksinkertaisesti, tarttuen sitten miestä tukasta ja iskien tämän otsan vasten pöydällä ollutta tuoppia. Tuopin särkymisestä kuului helähdys, mutta muuta ääntä juopunut mies ei ehtinytkään pitää, kun tämä jo tajuttomana sidottiin raahausvalmiiksi paketiksi.* * *
<Cain>: *Kun toinen kommentoi haistavansa hupusta huolimatta, Cain lopulta arvasi mistä oli kyse, että mitä hän oli huomannut. ”Perhanan perhanan perhana...” tuo mutisi puoliääneen, ja hieman huokaisten laski huppunsa alas. Samapa tuo, kun kerran toinen oli jo totuuden ilmeisesti huomannut. Hupun alta paljastuivat nuoren miehen kasvot, joista jo ensisilmäys paljasti ettei kaikki ollut kohdallaan. Poskilla kasvoi jonkun verran punaisia suomuja, ja silmät olivat kuin mitkäkin keltaiset liskonsilmät. Miehen tukka oli melko lyhyt, ja huolitellun oloinen punatukka, eikä siinä olisi ollut mitään omituista ellei sitä yhdistänyt miehen muihin omituisuuksiin. Kun toinen lopulta vastasi kunnolla, niin nuorenoloinen mies tajusi että häneltä oli kestänyt huomattavasti kauemmin tajuta totuus kuin toiselta. Ja tämä ärsytti tätä oikein kovasti. ”Miksi minun olisi pitänyt tajuta se että sinun näköisesi nulikka on... mitä on”, tuo vastasi yrittäen hämätä toista hieman, yrittäen antaa ymmärtää ettei tämä tajunnut sen takia koska tuo ylenkatsoi toista – eikä suinkaan sen takia ettei vain ollut tajunnut. Tuo ei halunnut suoraan sanoa mitään, mutta selvästi tajusi toisen olevan myös lohikäärme. ”Mikä perhana tätä maata vaivaa, joka paikassa törmää... lajitovereihin”, tuo mutisi. Toisaalta, ihan pohjattoman ärtynyt tuo ei ollut, sentään tämä ei käynyt päälle kuin yleinen syyttäjä, päinvastoin kuin jotkut nimeltämainitsemattomat... Ehkäpä sitä voisi vähän yrittää hieroa tuttavuutta.*
Spyrre:
Nulikka seurasi varautuneen oloisena viittansa lievettä hypistellen kun mies alkoi jupisten kiskoa huppua päästään, mutta vaikka se tuntui hiukan yllättyneeltä siitä mitä sai näköpiiriinsä miehen paljastaessa kasvonsa kunnolla poika ei kuitenkaan tainnut järkyttyä näkemästään sen kummemmin. Se kohotti hiukan kulmiaan katsellen aavistuksen ihmetellen ihmiskasvoja koristavia punaisia suomuja sekä liskomaisia silmiä mutta ei tainnut loppujen lopuksi kuitenkaan pitää näitä niin omituisina kuin olisi voinut olettaa vaan käänsi vaivautuneena niskaansa raaputtaen katseensa pian jonnekin takan liekkien suuntaan. Tosin miehen heittämä vastakommentti hänen olemuksestaan sai laihan nuorukaisen rypistämään nopeasti kulmiaan varsin närkästyneesti ja luomaan loukkaantuneen äreän mulkaisun suomunaamaiseen miekkoseen.
"No kai sulla nyt nenä on" se napautti näreästi, mutta yllättäen jätti vastaväitteet tähän, ja palasi tuijottelemaan jotenkin synkistyneeseen tyyliin liekkien loimuun. Ei ollut kovinkaan vaikea nähdä ettei natiainen ollut erityisen imarreltu kommentista vaikka vaikenikin mutta kantautuipa hupun alta kuitenkin epämääräinen murahdus, jota toisin kuin miehellä, pojalla ei tainnut olla aikomustakaan nostaa päästään.
"No sanopa muuta" Nyreäksi käynyt nuorukainen tuhahti vaimeasti vastaukseksi Cainin toiseen kommenttiin ilmeisesti vastaten piikkiin omalla osallaan, nykäisten pärskähtäen kosteaa nuhruista viittaansa paremmin ympärilleen. Kai se ei tulkinnut punasuomusta miestä kovin vaaralliseksi tähän hätään, mutta varautuneisuutta oli kyllä ilmassa. Ja lisäksi loukkaantuneisuutta. Olihan hän arvannut että toinen lohikäärme reagoisi noin...