|
Post by submarine on Dec 7, 2011 22:11:33 GMT 3
Ilmeisesti kukaan koko joukosta ei näyttänyt olevan aikeissa kaivata tätä iltaa tai ketään muuta hyvin sekalaisesta ja hajanaisesta joukontapaisesta. Ei Naappa, ei Spyro, eikä ainakaan Vaun. Tosin Vartiomies Munkkirinkilä, uudessa uljaassa nimessään, näytti hieman pohdiskelevan. "Ihan oikeasti, parempi pysyä hiton kaukana minusta! Jos näen yhdenkään teistä, pistän katumaan että uskalsitte naamoillanne muistuttaa minua mistään!" Vaun ärähti, sylkäisi sitten vielä uudelleen ja astui reteästi purppurapään tielle, kun penikka alkoi tehdä jotain vaivalloisen lähdön tapaista. "Annahan olla, rääpäle, jos täältä joku lähtee ensiksi, se olen minä. Ja te saatte yskiä minun tomuani", miehenköriläs murahti, sysäsi pojan taaemmas ja sitten varsin raivoisan ärjäisyn saattelemana heilautti jalkaansa kohti ovia. Ja pirunpäitä tai rautavahvikkeita eli ei, seurasi melkoinen räsähdys, ja kumpikin pamahti kumoon pihalle saranoiltaan. "Ala tulla, urpo!" seurasi selvästikin suomurotalle ärähdetty käsky, ennen kuin valtava, leijonankasvoinen mies marssi lumiselle, synkeälle pihalle. Tämän askelissa oli varsin paljon vain vaivoin tukahdutettua murhanhimoa. Hetken verran Vartiomies näytti mietteliäältä, vilkaisi sitten Spyroa hyvin varovaisesti ja vinkaisi jotain, joka saattoi olla hyvin puolittainen: "Kiitos." Ja sitten tämäkin luikki miehen perään.
Naappa seurasi, kuinka Vaun, kaikessa valtavuudessaan, haki hyvän, avoimen paikan keskeltä pihaa ja vilkaisi vielä kertaalleen taakseen. Tämä kohotti kätensä melkein kuin haasteena, osoittaen sormella joko koko kartanoa tai sitten nulikkaa ja rottaa takanaan. Suomurottakin etsi hyvää paikkaa tämän vierestä, kuin valmistautuen johonkin tärkeään. "Ja muistakaan, urpot! Vaun Harkynn on kuningas!" karjaistiin vielä, ja sitten miehenjätti teki... jotain. Joskus oli parempi olla selittämättä kaikkea, monestakin syystä, mutta sanottakoon, että jälkeenpäin suuri osa pihaa virtasi sulasta vedestä, paljaana ja vehreänä kuin kesällä, ja kuumuus kareili yhä naamalla. Ja jossakin kaukana mustassa horisontissa taivas liekehti...
"Täh?" muotoili Naappa jo melkein rutiinina.
|
|
|
Post by spyrre on Dec 8, 2011 20:23:38 GMT 3
Spyro puuskahti petomiehen hurjalle uhoamiselle ilmeisesti enemmän tuskastuneena kuin erityisen vaikuttuneena. "En mä sua seuraamaan ajatellut lähteä jos sitä pelkäät" Natiainen napautti, ollessaan jo hyvää vauhtia matkalla ovelle kunnes korsto äkkiä keksi hurjan ylemmyytensä osoitukseksi astua urheasti vähintään puolet lyhyemmän purppuratukan tielle. Yllättynyt natiainen ei ehtinyt paljoakaan kommentoimaan kun jättimäinen mies jo tönäisi tämän kovakouraisesti sivuun saaden pojan horjahtamaan älähdyksen keralla taaksepäin ja melkein selälleen tomuista lattiaa peittävälle matolle jääden hetkeksi häkeltyneenä tuijottelemaan melkein yli jyränneen Vaunin leveää ja varsin vihamielistä selkää kurtistaen kuitenkin pian kulmiaan äkäisenä. "Hei mitä hit-" Protesti pyrki jo ilmoille varsin näreänä, natiaisen oikeastaan edes ymmärtämättä tarvetta moiselle epäreilulle pullistelulle, mutta hätkähti äkkiä hiljaiseksi hurjistuneen Vaunin melkein kirjaimellisesti rynnätessä rähinän keralla lävitse melodramaattisista kookkaista pariovista jättäen jälkeensä vain uhkaavia räsähdyksiä sekä ilmassa lentäviä pirstaleita. Ovet rysähtivät pelottavan vähällä vastustuksella nurin, viileän pakkasilman iskiessä äkkiä sisään tunkkaiseen aulaan nyt pirstaleisesta oviaukosta saaden nulikan värähtämään kylmästä, ja jäämään hetkeksi silmiään epäröivästi räpytellen tarkastelemaan lumeen kumottuja pirstaleisia ovia. Vaun sai kaikessa rauhassa kerätä etumatkaa pihamaalla ennen kuin poika oikeastaan edes harkitsi liikkuvansa, vaikka kietaisikin väristen viittansa tiukemmin ympärilleen. Siitä huolimatta että suhtautui varovasti kookkaaseen miekkoseen jopa niissä määrin että tajusi pitää suunsa kiinni ilmeisen murhanhimoisen körilään tömistellessä menemään, se ei tainnut kuitenkaan suhtautua sellaisella pelonsekaisella kunnioituksella kuin Vaun olisi halunnut nyt kun tämä ei enää hyökkäillyt varoituksetta varjoista hänen kimppuunsa vaan purppuratukka silmäili tämän jälkeen suorastaan näreästi vaikkei mitään sanonutkaan. Kuitenkin perässä hetken viivyttelevä ja huomattavasti mukavampi suomurotta sai hiukan yllättyneen katseen vaisuista kiitoksistaan kyräilevän purppuraisen penikan suunnalta ennen kuin otus seurasi kiireesti jo pihalla rähjäävän Vaunin perässä jättäen hämmentyneen Spyron ja rotantyngän kahden lunta rikkinäisestä ovesta sisäänsä tuiskuttavaan aulaan.
Spyro epäröi hetken ennen kuin aivasti ja päätyi viimein tallustamaan itsekin huppunsa alla tuhahdellen pakkashankeen, seisahtuen kuitenkin pian uudestaan kyräilemään huomatessaan miehenkörilään pysähtyneen keskelle pihaa Vartiomies mukanaan. Tämän uhitteleva osoittelu ja dramaattinen julistus ilmeisesti kaiken eeppisestä herruudesta (vähintään) kirvoitti natiaisesta murahduksen ja uuden silmien pyöräytyksen. "Ääliö" Näreä nulikka mutisi huppunsa alta kuitenkin tarpeeksi hiljaa ettei hurjimus itse kuullut, ottaen äkkiä yllättyneen askelen verran takapakkia kun Vaun alkoi tehdä lähtöään mahdollisimman suurieleisesti. Noh, kyllähän Spyro oli tunnistanut miehen lohikäärmeeksi jo aikaisemmin, mutta oli silti hyvin eri asia todistaa käytännössä tällaisen pedon ilmaantumista vaikka ilmiö ei sinänsä mitään uutta natiaiselle ollutkaan eräiden tiettyjen pikkuseikkojen vuoksi. Kieltämättä oli kuitenkin kulunut tovi jos toinenkin siitä kun purppurainen nulikka edes oli törmännyt yhteenkään lajitoveriinsa, eikä tämä oikeastaan näitä kovin montaa ollut koskaan tuntenutkaan jos rehellisiä oltiin, joten se päätyi tuijottelemaan silmänsä suurina pihan tapahtumia kunnes viimein päästi jonkinlaisen tuhahduksen ja käänsi katseensa jonnekin alaviistoon enemmän tai vähemmän synkän näköisenä. Oikeastaan se nostikin katseensa vasta pihan hiljennyttyä mulkaisten horisontissa välähtävän valon suuntaan ja potkaisi näreänä epäonnista pikkukiveä kartanon aiemmin jäisen pihamaan höyrytessä paljon puhuvasti taustalla. "Ääliöiden kuningas. Olis pitänyt jättää sinne." se viimein tuhahti, kai oikeastaan lähinnä itsekseen ja pyyhkäisi niiskaisten nenäänsä. Rotankin olemassaolo muistettiin viimein natiaisen vilkaistessa ilmeisesti jälleen harvinaisen pihalla olevan otuksen suuntaan tämän muotoillessa ajatuksiaan varsin syvällisen kysyväksi vinkaisuksi. Purppuratukka pyöräytti uudestaan silmiään. "Häipyi. Varmaan pitäis meidänkin." Huomautettiin avuliaasti, Spyron käpertyessä sitten paremmin viittansa sisälle, nykäisi huppuaan ja alkoi itsekseen tuhahdellen tallustella hiukan ontuen pois päin mokomasta kirotusta kartanosta, jäämättä katsomaan seurasiko rotta vai ei.
Oikeastaan nulikka melkein odotti ahneen otuksen jäävän penkomaan paikkoja nyt kun sillä jopa oli siihen varsin hyvä mahdollisuus.... tiedä häntä vaikka rakennuksesta olisi löytynyt jotain rahanarvoista hänenkin taskuunsa ja vatsansa ruokkimiseksi, mutta poika ei ollut halukas enää edes katsomaan koko pahuksen röttelöä saati sitten vielä palaamaan sisälle. Sillä oli varsin kiire saapastella mahdollisimman kauas pakkaslumi kenkiensä alla narskuen ja unohtaa kaikki tänään niskaansa kaadettu mielipuolisuus. Ja mielipuolisuudesta puheenollen.... Spyro hidasti hetken verran askeleitaan kuin äkkiä muistaen jotain ja jäi toviksi kaivelemaan taskujaan vetäen viimein esille pienen, mutta sitäkin epäilyttävämmän kortin. Läpyskää tuijotettiin tovi lähes vihamielisesti, pojan saadessa ikäviä kylmiä väreitä aivan vain kapineen näkemisestä kunnes se tipautti kapineen murahduksen keralla käsistään kohmeiseen maahan. "Ja terve menoa sullekin" Nulikka kommentoi pisteliäästi, ennen kuin jatkoi matkaansa tuntien pienen tyytyväisemmän häivähdyksen narutettuaan turhauttavaa, infernaalista kirjanpitäjää näin nokkelasti viskaamalla pois tämän suorastaan tyrkyttämän lappusen... mikä tämä nyt sitten oli oikeastaan ollutkaan. Jotain se oli höpissyt suorasta yhteydestä jonnekin, mutta eh, oliko sillä niin väliä, pojalla ei ollut pienintäkään halua nähdä miekkosta enää uudestaan. Hyvä vain että päästiin siitäkin. Kortti hylättiin julmasti lumeen Spyron viitsimättä edes katsoa taakseen siltä varalta että rial päätyisi löytämään tämän, vaan hytisevä nuorukainen kiihdytti askeliaan entisestään kohti kylän laitamia. Hitto, kuinka väsynyt hän olikaan.... jostain olisi paras löytyä jonkinlainen suojapaikka jonne vetäytyä, Spyro tunsi varsin suurta halua vain kadota näkyvistä ja pyyhkäistä mielestään niin rotat, ikävät pingviinimiehet, lohikäärmeet, demonit ja kauheat kansiot pikkumiehineen.... Ikävä kyllä tämäkin saattaisi kaiken jälkeen olla huomattavasti helpommin sanottu kuin tehty.
|
|
|
Post by submarine on Dec 8, 2011 21:44:41 GMT 3
Naapalla ei, kuten tavallista, ollut nytkään hajua mistään. Hämmentynyt tämä oli ollut jo valmiiksi, tai ainakin autuaan tietämätön kaikesta, eivätkä viimeiset hetket varsinaisesti olleet vastanneet mihinkään. Rotta vilkaisi purppurapäähän, joka kommentoi jotakin ääliöiden kuninkaasta, ja sitten uudelleen, oikeastaan ihmeellisen hiljaa tavalliseen linjaansa verrattuna, taas taivaanrantaan. Sinne se oli humahtanut, se kuningas... "Joo-o", rotannarttu vinkaisi, jopa melkein sopuisasti, jyrätystä ovenraosta, ja raapi sitten vielä päätään. Ehkä oli taas parempi olla ajattelematta turhan paljoa koko juttua, siitä tuppasi olemaan vain harmia ja päänvaivaa. Tässä oltiin kuitenkin vielä varsin hengissä ja yleisesti melko hyvissä kantimissa, kaiken huomioon ottaen. Oikeastaan, kaikki oli varmaankin mennyt aika paljon paremmin kuin Naappa oli olettanut - varmaankin, rotta kun ei varsinaisesti koskaan miettinyt niin pitkälle kuin seuraavaan hetkeen asti. Se tumppikin oli kadonnut johonkin. Niin oli ikävä kyllä rasiakin, mutta... ei aina kai voinut voittaa. Jokseenkin poissaolevasti Naappakin seurasi ulos yli murrettujen ovien, haisteli hetken käryävää lunta, ja niiskaisi.
"Täh? Joo. Moikka..." Naappa vinkaisi varsin poissaolevaan sävyyn, mietiskellen yhä äsken näkemäänsä. Ja vasta hetken perästä rotta varsinaisesti havahtui siihen, että joku oli tosiaan jopa lähdössä johonkin päin ja ilmeisesti lopullisesti. Oikeastaan koko nulikka oli jo varsin kaukana, viimeistään tuulenvihurin takia varmaankin jo kuulomatkan ulkopuolellakin. "Hei! Minun kamat hei! Autat kyllä niissä! Hei!" Naappa mekasti hetken, mutta varsin turhaan. Sinne se meni, aikomatta varmasti auttaa millään muotoa missään vaikka kuinka oli aikaisemmin luvannut. "Nuorisorikollinen!" rotta vinkaisi vielä perään, ja äkkäsi sitten maassa jonkin läpyskän. "Ihme touhua", Naappa vinkaisi, ja tunkin mokoman kortin suuhunsa, ennen kuin luikki itsekin pimeyteen. Oli paljon tehtävää, ja Alvarillakin alkoi varmaan olla jo aika kylmä. Ihme touhua ja ihme kartano, eikä rotalla ollut hajuakaan mistään. Tavaratkin olivat varmaan taas jo lumen peitossa...
Ja niin katosi Naappa pimeyteen, kuten aina ennenkin - tosin ihmeen hiljaa.
((Ja näin, se taisi olla siinä.))
|
|