|
Post by submarine on Nov 17, 2011 21:21:15 GMT 3
Hirvittävän suomuisen rotan tunkeminen iholle ei näyttänyt ilahduttavan yhtään ketään. Miehenköriläs oli jo ilmaissut mielipiteensä otuksesta, eikä sen huitominen ainakaan millään tavoin sitä selvästi kohentanut. Ja Naappa puolestaan harkitsi vakavasti takaisin pimeyteen ryömimistä, mutta se tuskin olisi ratkaissut sitä tosiasiaa, että hirvittävä otus oli valossa ja sen pystyisi silti näkemään. Siksipä rotta tunkikin päänsä lattianrajaa, vikisten jotakin sekavaa hillopullista. Lähinnä koska se oli ensimmäinen ja ainoa asia, jota rotta juuri nyt pystyi ajattelemaan ja joka ei ollut hirvittävä muotopuoli liskorotta. "Hillopullassa o omenaa!" ilmoitettiin. "Se on tyhmä!" iso mies ärähti vastaukseksi purppurapään kysymykseen kun rottaotus tunki kiskomaan poikaa kädestä. "Hei, lopeta urpo! Etkä edelleenkään ole veli! Olet palvelija ja nyt hus helvettiin!" tämä ärähti tuskastuneena, yrittäen napata liukkaasta ilmestyksestä otetta. "Sinä olet minun veli!" vinkaistiin vastaukseksi, samalla kun suomurotta yritti nähtävästi parhaansa mukaan tunkea penikan ketaraa suuhunsa, ennen kuin se julmasti kiskaistiin pois ulottuvilta. Se jättikin rotan sitten vain tuijottelemaan liskonsilmillään jokseenkin hämmentyneenä yhteisyöhalutonta purppurapäätä. "Minä mikään ole. Nyt pois tai hivautan!" äristiin, mutta ilmeisesti jo kovin arkisilla uhkauksilla oli loppujen lopuksi suunnilleen yhtä paljon tehoa otukseen, kuin norsun viskomisessa pikkukivillä. Itse asiassa koko suomuinen rial vain livahti jo käytännössä seinää vasten ahtautuneen pojan taakse, tönien tätä eteensä suojaksi. "Veli on! Sama isä! Huono isä mutta sama on!" "Minulla ole isääkään! Lopeta nyt!" ärjyttiin käytännössä päin Spyron naamaa, samalla kun mies yritti parhaansa mukaan hapuilla otetta epäluonnollisesta, aivan varmasti jonkin huonon huijarin "AITO ROTTALOHIKÄÄRME" -kuvun alta karanneesta kokoon kursitusta luomusnäyttelystä. Sekin vain osoittautui harvinaisen vaikeaksi pitkistä käsistä huolimattakin. Jossakin vaiheessa sekavaa huitomista miehenjättiläinen näytti jopa tajuavan, että poikakin oli vielä olemassa. "Se on joku otus. Ei kannata kuunnella, se vain roikkuu mukana", selitettiin, melkeinpä noloon sävyyn. "Se on aina tuollainen! Kuuletko, minä teen sinusta rukkaset kohta! Reekeleen rumat ja huonot rukkaset!" "Et kun olet veli. Minun veli!" vinkaistiin ykskantaan, ennen kuin rotta jäi tökkimään Spyroa selkään varsin töksähteleväisesti. "Tämä ei ole. On joku... violetti?" heitettiin vankka tökkimisarvio.
Naappa oli päättänyt hyvin nopeasti koko joukon seonneen. "Hillopulla o hyvä pulla o makoisa. Paljo hilloa nam nam mustikkahilloa!" rotta vikisi uhmakkaasti kaiken järjettömyyden edessä seinää vasten, hakaten päätään kiveen nähtävästi epätoivoisena yrityksenä tainnuttaa itsensä. Ei ollut hyvä tämä rotta, eikä ollut mitään järkeä missään muussakaan. Ja, toisin kuin olisi voinut luulla, ei Naappa pitänyt yleisestä sekaisuudesta kun sen lähde oli joku muu - ja etenkin jos sen lähde oli... kammottava rottahirviö. "HILLOPULLA O HYVÄ PULLA!" Kaiken huitomisen keskellä valtava mies soi hyvin kyseenalaisen vilkaisun nurkassa leivonnaisista vikisevään otukseen. "Ja mikä tuon ongelma on!?"
|
|
|
Post by spyrre on Nov 18, 2011 19:27:13 GMT 3
Juuri kun Spyro oli suurella vaivalla saanut kerättyä hiukan välimatkaa kaikkiin sellin epämääräisiin asukkaisiin, piti häiritsevän suomurotan tietenkin pilata kaikki tämä vaivannäkö ja tunkea kimppuun... ja sitten vastahankainen, ei yhtään aiempaa vähemmän häkeltynyt nulikka oli jälleen keskellä sitä kaikkein pahinta huutamista ja huitomista, tosin tällä kertaa melkein vahingossa. Mutanttirialin alkaessa uhkaavasti tunkea hänen kättään kitaansa poika älähti ja kiskaisi raajansa takaisin alleviivatun tyytymättömänä tällaisesta kannibalistisesta yrityksestä jättäen otuksen tuijottelemaan suuntaansa jotenkin huolestuttavan pettyneenä. Äreä miespetokin rytisteli paikalle yrittäen rähisten napata suomuisen jättijyrsijän kiinni selitellen hermostuneelle purppuratukalle jotain melkein pahoittelevaa nolostuneeseen sävyyn, mutta sarvirotta oli selkeästi jälleen eri mieltä kaikesta ja julistettuaan vielä kuin vain miestä ärsyttääkseen tämän jyrkästi kieltämän sukulaissuhteensa livahtaen sitten pakoon tämän kookasta kouraa ja tempaisten varsin epäreilusti lyhyen pojan eteensä kuin kilveksi. Spyro ärähti jälleen vastahankaisesti mutta joutui pian keskelle sellaista huutoa ja huitomista joka hukutti alleen kaikki oikeutetut protestit että hiljeni irvistäen yrittäen vastahankaisesti nykiä itsensä suomurotan otteesta livistääkseen pois tämän kyseenalaisen veljeskiistan keskeltä. Rotta vain roikkui kiinni varsin itsepäisesti ja pitkä mies hosui kourillaan sen verran hurjasti tämän suuntaan ettei natiaisella ollut oikein tilaisuutta saati edes suuntaa jonne paeta. "Hei lopettakaa tuo!" Nulikka yritti parhaansa mukaan protestoida kaaoksen keskeltä suojaten päätään käsillään ympärillä vallitsevalta huitomiselta, samaan aikaan kun rialintynkäkin taisi saada jonkinlaisen hermoromahduksen taustalla ainakin siitä lattialla kierimisestä ja leivonnaisista vikisemisestä päätellen, saaden Spyron lähinnä kiroamaan turhautuneena. Ei se oloaan turvalliseksi vieläkään tuntenut oikein millään tasolla, mutta touhu oli sentään muuttunut jo hiljakseen sen verran kaoottiseen suuntaan suoranaisesti uhkaavan sijaan, joten poika oli ilmeisesti toipunut ainakin sen verran ettei ollut enää saamassa sydänkohtausta vaikka edelleen hyvin ulalla kaikesta olikin. Se murahti käsivarsiensa alta miehen selitykseen suomurotasta vain mukana roikkuvana hölmönä palvelijana, jonka otus itse kiisti jälleen välittömästi huolimatta saamistaan uhkauksista kyseenlaisiksi rukkas-materiaaleiksi joutumisesta päätyen sitten tökkimään jälleen moista lahjakkaasti hätkähtelevää Spyroa selkään pitkäkyntisillä sormillaan. "Hitto, lakkaa se mun syömisen yrittäminen!" Natiainen ärähti suorastaan tuskastuneesti kääntyen mulkaisemaan suomurottaa olkansa ylitse, käyden tosin hiukan yllättyneen näköiseksi tämän violettiin viittavan kommentin vuoksi. Ja se pienempi, normaalimpi rial taustalla tuntui käyvän entistä hullummaksi äänekkäämmästä puhumattakaan, ja taisi jo jopa takoa päätään ikävän näköisesti seinään. Spyrokin vilkaisi tämän suuntaan oikeastaan aavistuksen huolestuneena siitä että tämä saattaisi takoa kallonsa rikki kiveä vasten (ellei se ollut jo tehn yt niin sekopäisistä puheista päätellen). "Se on sekaisin." Se kuittasi tuskastuneesti miehen kysymykseen, näyttäen tosin siltä että olisi hyvin mielellään lisännyt tähän vielä jotakin. Hitto vieköön, oliko hän ainoa täysjärkinen koko pahuksen vankikopissa.... tai oikeastaan koko kirotussa kartanossa?! "Entä mikä hitto TEIDÄN ongelma on? Minkä takia te istutte täällä riehumassa?" Poika tivasi lopuksi luoden tuskastuneen katseen molempiin vastahankaisiin veljeksiin. Spyro alkoi hiljakseen saada tarpeekseen siitä kaikesta rähinästä ja huitomisesta, varsinkin kun äsken melkoisen väkivaltaisesti riuhdottuna oltuaan kylkeen ja muuallekin koski entistä enemmän. Kieltämättä katse viipyi ihmetellen tovin jos toisenkin rotan näköisessä otuksessa, vilkaisten leijonamaista miestäkin varovaisesti joka suuntaan sojottavan purppuraisen hiuspehkon alta. Sillä oli oikeastaan melkoisia vaikeuksia uskoa että nämä kaksi olisivat myös vankeja, mutta siltä tämä kieltämättä vähän vaikutti aivan vain siitä simppelistä syystä että he olivat parhaillaan teljettynä pimeään vankiselliin painavan oven taakse. Nulikka ja pieni rotta nyt eivät olleet mikään saavutus, mutta miten hitossa pingviinimies oli onnistunut nappaamaan NÄMÄ kaksi?!
|
|
|
Post by submarine on Nov 18, 2011 20:49:14 GMT 3
Kaaos ja yleinen huitoma jatkuivat suunnilleen tasan siihen pisteeseen asti, kun Spyro meni heittämään ilmoille kysymyksen siitä, miten tarkalleen ottaen outo rottaotus ja valtava mies (tai tarkalleen ottaen valtavan miehenhahmoinen lohikäärme) olivat onnistuneet hankkiutumaan paikalliseen kauhujen kartanoon vangeiksi. Ilmeisesti kysymys oli melkoisen hyvä, osuva ja ikävä, sillä heti kun se heitettiin ilmoille, jäi mies kiristelemään hampaitaan. Ja muutaman epävarman tökkäisyn jälkeen sekainen liskorottakin vain lopetti pojan härkkimisen ja päästi pitkän, surkean vinkaisun, ennen kuin laahusti pahoinpidellyn näköisenä kauemmas tästä. Melu ja ärjyminen lakkasivat kuin seinään, ja Naappakin lopetti äkkiä jokseenkin hämmentyneenä hillopullista kiljumisen ja vilkaisi ympärilleen siltä varalta, että oli onnistunut paukuttamaan itseltään kuulon pois. Ei, kyllä kaikki tosiaan näytti hiljentyneen ihan itsestään. "No se... no tuota... siinä kävi vähän niin että..." miehenjättiläinen tapaili, raapien nolona niskaansa valtavan sekaisen kuontalonsa alla, kyräillen jonnekin jalkoihinsa. Loppujen lopuksi selitykset itsessään jäivät pelkäksi täysin käsittämättömäksi mutinaksi, joka oli nähtävästi omistettu pyhästi lattialle. Sitä seurasi kuitenkin närkästynyt ärähdys, kun äkkiä taas viereen leiriytynyt rottaotus tallasi paljaille varpaille ja vinkaisi tuskastuneena. "Viinapäissään teutaroi! kiinni ottivat!" vinkaisi rotta murhaavasta tuijotuksesta huolimatta. "Yhtään ei katsonut, tyhmä on! Ja tässä ollaan nyt!" "Hei! Sinä olit vähintään yhtä kenossa!" jyrähdettiin protesti äkäisesti. Mies risti kädet rinnalleen ja loi tuskastuneen vilkaisun katon suuntaan. "Mutta tässä sitä nyt ollaan. Ja vaikka se onkin hullu, hölmö ja lihapulla, on sillä... miehellä taitoja", mutistiin näräisesti. Seurasi hyvä hetki yleistä paheksuvaa ja pahansuopaa ähinää ja puhinaa. Loppujen lopuksi purppurapäähän luotiin taas kaksi kappaletta nyreitä vilkaisuja. "Ja samaa voisi kysyä sinulta. Näytät selvältä, ja tuosta rotasta en tiedä, mutta tuskin ne korstot nyt edes penikkaa tuolla tavoin nappaisivat ihan muuten vain?" tämä lopulta murahti kysymyksen melkeinpä syyttävään sävyyn, kuin vihjaillen ettei kuitenkaan ollut tässä se ainoa, jolla lieni nokankoputtamista.
Naapalla ei vieläkään oikein ollut hajuakaan mistä tässä kaikessa oli kyse, mutta kun pahin melu oli lakannut, päätti rottakin taas lähinnä istuskella ihmettelemässä - ja hieroa päätään, johon jostain syystä taas sattui melkoisesti. Tämä ei ollut rehellisesti aivan varma siitä, mitä äsken oli tapahtunut. Se nyt tosin ei ollut mitenkään epätavallista, ei tämä useinkaan ollut erityisen varma siitä mitä tarkalleen ottaen milloinkin teki. Olipa miten oli, tuntuivat jännäpää ja tämä... toinen jännäpää (loogisesti siis jännäpää toinen) jotenkin ymmärtävän toisiaan tai jotakin. Eivät kyllä varmaan olleet sukua kuitenkaan. Eikä Naapalla ollut oikein hajuakaan siitä, mikä tarkalleen ottaen teki penikasta huonon kiinniotettavan, eiväthän ne olleet menneet edes tämän itsensä oveliin juoniin ja pelottavaan tuijotukseen. "Kaiken sotki, ihan kaiken! Hyvin meni ja sitten alkoi inttää ja kiinni jäätiin kun huusi ja heitti ja ihan huono!" Naappa tilitti nurkastaan sekaisesti tilanteeseen, ennen kuin purppurapää ehtisi jotenkin vääristelemään tilannetta niin että olikin viaton tai jotain - todennäköisesti syyttämällä todellista uhria, eli rottaa. "Ja kaikki jännät vieläkin kuopassa!" lisättiin vielä närkästyneenä.
"Öö... no sehän kiva", miehenköriläs murahti aavistuksen hämmentyneenä äkillisestä rotasta, ennen kuin vilkaisi takaisin purppurapäähän. "Niin. Eikö... vähän tulta ja sellaista? Eivät ne ukot nyt niin pahoilta näyttäneet. Olisivat varmaan juosseet. Ja minkä takia raahaat tuota mukanasi? Tuntuu vielä haistattelevankin. Sisukas elukka varmaan?" heitettiin aavistukse epäröiden, kuin mies olisi pikkuhiljaa alkanut haistaa palaneen käryä koko jutussa - eikä tosiaankaan sillä tavalla jota olisi kaiketi sopinut odottaa. Kukaties sieraimissa pyörikin palaneen käryttömyys. "Oikeastaan... yksin en välttämättä onnistuisi, mutta kun meikäläisiä on kaksi, päästäisiin ehkä pakoon..." tämä heitti pohdiskellen ilmoille.
|
|
|
Post by spyrre on Nov 19, 2011 0:52:24 GMT 3
Ilmeisesti ei tarvittu kuin yksi hyvin muotoiltu kysymys muuttamaan yleinen kaaos joukoksi kyräileviä, nolostuneita olentoja. Järkälemäinen mies lakkasi suomurotan huitomisen mennen äkkiä melkoisen vaivautuneeksi saaden Spyron kohottamaan kulmiaan tälle. Kysyvä vilkaisu olan ylitse toisenkaan otuksen suuntaan ei pahemmin valaissut ilmestyksen luikkiessa jotenkin surkeana takaisin varjoihin jättäen nulikan tökkimisen viimein sikseen. Nuorukainen seurasi katseellaan otuksen häipymistä, nostaen sitten silmänsä jälleen reilusti yläviistoon mutisevaan petomieheen vähintäänkin hämillään. Jo ennen kuin tämä sai suustaan mitään ymmärrettävää, purppuratukka oli jo vetänyt reaktiosta ainakin sen johtopäätöksen, että niin mahdottomalta kuin se kuulostikin, kaksikko ilmeisesti oli kuin olikin teljettynä tänne vastoin tahtoaan. Jostain syystä. Paljastuipa se nolostuksen syykin viimein, kun suomurotta ilmestyi takaisin härnäämään kovasti julistamaansa velipuoltaan ja vinkaisi ilmoille muutaman raskauttavan syytöksen tämän toilailuista. Purppuratukka näytti kieltämättä varsin hölmistynyttä naamaa kuullessaan näiden kahden traagisen tarinan, uskaltautuen lopulta liikahtamaan kauemmas seinästäkin vaikka nojasi siihen vieläkin kädellään. Jotenkin jättimäinen mies tai edes suomurotta eivät olleet enää ihan niin karmivia kun kyräilivät nolostuneina ympäriinsä ja nulikka alkoi oikeastaan olla utelias kummastakin vaikkakin vieläkin varovaisella kannalla.
"Eh? Sammuit ja raahasivat tänne?" Se kysyi kohottaen kulmaansa ja pudisteli ohimennen rintamustaan mistä sitä oli hetki sitten niin antaumuksella retuutettu. Ei käynyt kieltäminen etteikö selitys olisi oikeastaan aiheuttanut pientä hilpeyttä purppuraisessa pääkopassa, vaikka kyseessä nyt kuitenkin oli aika vakava asia. Eh, ei sillä, että natiaisen oma tarina olisi oikeastaan yhtään vähempää nolo kuin juopottelemaan taipuvaisen lohikäärmeen suomurottineen. Oikeastaan, ehkä näillä oli melkeinpä parempi tekosyy kömmähdykseensä kuin hänellä. Poika kallisti päätään miehen todetessa pingviinimiehen ilmeisesti jopa osaavan jotakin silkan sekoilunkin lisäksi, mutta pianpa olikin hänen vuoronsa kyräillä vaivautuneena kun korsto suuntasi hänen esittämänsä kysymyksen takaisin lähettäjälleen. Spyro kirskautti hampaitaan ja haroi hiuksiaan yrittäen punnita mielessään mitä vastaisi. Olemukseen hiipi kieltämättä jälleen se pieni tukala vivahde. Hitto, mikä ongelma... yleensä hän välttyi tällaisilta kysymyksiltä vain yksinkertaisesti kertomatta kuka oli, mutta kun kyseessä oli toinen lohikäärme joka melkein automaattisesti tiesi kertomattakin joten vaihtoehtoja ei tässä yhteydessä ollut montaakaan. Olisi oikeastaan pakko joko valehdella suoraan... tai kertoa totuus, jonka ajattelu sai purppuraisen jälleen kärvistelemään. "Uhm. No kun... tuota." Se aloitti kunnes kauempaa seinän vierestä kuului äkkiä suorastaan kanteleva vilkaisu joka sai pojan kääntämään äkkiä kulmiaan äkäisesti kurtistaen jo melkein unohtuneen rotantyngän suuntaan. Ai niin, sekin oli täällä... eikä sitten osannut pitää naamaansa kiinni vieläkään. "Äh, pää kiinni! Ja se oli kyllä ihan sun syytäsi vieläkin!" Nyt olikin natiaisen vuoro puolestaan kinastella vaivautuneena ikäviä puolifaktoja laukovan talttahampaan kanssa. Se mulkoili rottaa kuin toivoen hiljentävänsä sen tällä, vilkaisten sitten varovasti vierasta lohikäärmettä ja tämän vieressä nallottavaa suomurottaa. "...niin. Sanoinhan että tuo on aika sekaisin." Nuorukainen totesi yskähtäen, haroen sitten entistä vaivautuneempana tukkaansa entistä sekaisempaan kuntoon miehen esittäessä lisää ikäviä kysymyksiä. Kyllä oli myönnettävä, että yleensä jopa pienikin lohikäärme oli astetta hankalampi saalis varsinkin pelkille kyläpukareille ja kookas mies tiesi sen. Miten tälle nyt saisi selitettyä miksi hän ei ollut ajanut muutamaa tyyppiä pakoon hurjalla tulihönkäyksellään? Epätietoisena mielestään kahden huonon vaihtoehdon välillä pallotellessaan natiainen päätyi kolmanteen ovelaan ja tutuksi todettuun tekniikkaan: välttelyyn ja empimiseen. "No... eivät, mutta kun ne vähän niinkuin... hiipivät. Ja raahas sitten tänne ja sitten se yksi taisi suuttua kun, tuota, vähän täräytin sitä nenään. Ja viskasi sitten tänne." Spyro antoi vähintäänkin ontuvan ja ympäripyöreän raportin potkiskellen kengällään epämääräisesti lattiaa. "Enkä mä tuota mukana raahaa! Törmäsin siihen vasta tänään ja ne tyypit vähän kuin... no, nappas mut tuon mukana. Eli siis se oli tuon syytä, koska se on tyhmä ja näpistää kaiken." Julistettiin vielä tuskastuneesti syyttävän sormen osoituksen keralla vikisevän Naapan suuntaan purppuratukan selvästi toivoessa että otus olisikin jossan kuopassa minne se kuuluisikin.
Ja sitten vieraan lohikäärmeen toiveikas huomautus sai natiaisen pian kärvistelemään entistä enemmän, tämän vilkaistessa epäröivästi sellin jykevän oven suuntaan kuitenkin hiukan hämmentyneenä. Vaikka kyseenalaisen veljeskaksikon päätyminen putkaan olikin selvitetty, oli silti vielä melkoinen mysteeri miksi pelkkä ovi pidätteli hurjaa, ja mahdollisesti kookastakin otusta. Tai ehkä kahtakin, koska purppuratukka ei ollut oikeastaan vieläkään ottanut kunnolla tolkkua suomurotasta. Mutta jos se sanoin petomaista korstoa veljekseen... sekin oli siis lohikäärme? Jostain syystä vain pahuksen oudonnäköinen sellainen... vaikka tuntui ja haisi jotenkin väärältä. Tosin, kuka tiesi, ehkä tämä luonnonoikkumainen ilmestys oli vain olennon valemuoto, jossa se vain jostain syystä halusi kulkea..? Joka tapauksessa oli hiukan huolestuttavaa että molemmat olennot olivat ilmeisesti kuitenkin jumissa täällä. "Miten niin et pääse? Mikset vaan tempaise tuota ovea nurin tai jotain..?"
|
|
|
Post by submarine on Nov 19, 2011 1:29:57 GMT 3
"No niin... no", valtava miehenköriläs mutisi vaivautuneesti ja vilkuili taas pitkin seiniä. "Se oli kyllä todella reilusti vahvaa kamaa! Että ei tuomita siellä! Et itsekään olisi pysynyt tolpillasi sellaisen jälkeen kun olet noin rääpäle!" lisättiin vähintäänkin ärhäkästi perään. "Viisitoista pulloa! Kuuletko, viisitoista isoa pulloa!" tämä todisteli, näyttäen pojalle paksuilla ja pitkillä sormillaan vaikka se jäikin kymmeneen. "Viisitoista" myötäili sarvekas ja suomuinen rotta vierestä. "Laskin. Minä vain kolme!" lisättiin, kuin vähäisempi julkijuopottelu olisi ollut suurikin moraalinen riemuvoitto. Olkoonkin että nähtävästi viisi kertaa vähäisempikin oli riittänyt oikein parahultaisesti. Olipa miten oli, suotiin tälle jälleen kerran nyreä mulkaisu. Ja sitten jatkuivat hankalat ja ikävät kysymykset, kun purppurapää tiedusteli ovesta ja siitä, miksi se vielä pysyi pystyssä. Kuului vähintäänkin tuskastunut ärjähdys, ja koko miehenhirvitys pamahti istumaan kuin mikäkin murjottava pikkulapsi, tuijotellen vähintäänkin äkämystyneenä niin penikkaa kuin oveakin, kuin se olisi ollut jollakin tavalla syyllinen yhteen jos toiseenkin. "No en minä tiedä! Sille on tehty jotain!" tämä ärähti, selvästikin tyytymättömänä siihen kun moinen härpäke julmalla tavalla harasi vastaan. "Ei hievahdakaan vaikka kuinka hakkaisi! Eikä tässä pirun kopissa mahdu edes omaan nahkaansa kunnolla että voisi rysäyttää! Ja hitot mistään hönkäilystä, ei tee mitään! Se terpeleen lihapulla on tehnyt sille jotain!" tämä kiukutteli kuin pikkulapsi, joka oli juuri saanut korvapuustin eikä enää ollutkaan leikkikehän kuningas. "Että kun olet kuitenkin pienempi niin... kokeile nyt sinä edes! Äläkä jaksa selittää, ei minua kiinnosta sinun aivopierusi, suomuja peliin ja puske se pirun uksi matalaksi!" mies ärähti melkeinpä selvän käskyn, arvostamatta nähtävästi ollenkaan aikaisempaa takeltelua syistä sille, mikseivät kiinni napanneet miehet olleetkaan tässä kohtaa pelkkiä tuhkakasoja.
Kun ei oikeastaan saanut mitään jännää, tai edes ymmärrettävää, irti koko miehestä ja pojasta ja näiden hulluista horinoista, päätti Naappa tutkia vaikka aikansa kuluksi juuri paljonpuhuttua ovea. Ja kuten koko tyrmä, paljastui se vähintään vakuuttavaksi tältäkin puolelta. Toisinaan rotta oli räplännyt kaikenlaisia lukkoja auki työntämällä niihin juttuja ja venkoamalla tarpeeksi kunnes jokin napsahti auki (tai todennäköisemmin lukkoparka antoi periksi ja kuoli kun kovakourainen rotankuvatus leikki murtovarasta), mutta tässäpä ei moinen näyttänytkään olevan mahdollista. Koko oven sisäpuolella ei ollut yhtä ainoaa avaimenreikää. Pelkkä sileä rautalevy, jossa oli jotain outoja venkuroita kuvioita ja sen sellaista. Ja oikeastaan kissanluukun tapainen ruokaluukkukin oli tehty niin, että sen sai työnnettyä sisään vain ulkopuolelta, eikä sitä voinut avata sisältä. Kuten myös kurkistusluukku. Se oli jopa niin sopiva karmeihinsa (jotka olivat vähintäänkin rautaa ja ilmeisesti pultattu kiveen), että koko uksi oli varmasti sovitettu tilaustyönä. Oikeastaan koko ovi oli melkeinpä lumoavan varmaa tekoa. Naapalta pääsi pieni ihaileva vinkaisu. Varovaisesti, melkein kuin taideteosta ihaillen, kurotti rotta koskettamaan oven jylhää pintaa - ja kimmahti sitten vikisten kuin paiskattuna pienimmänkin hipaisun jäljiltä suorilta jaloilta maahan kuin tyrmättynä. Koko rautainen, riimutettu ovenpinta rätisi hetken vihaisesti kipinöiden kuin raivostunut vahtikoira, ennen kuin rauhoittui taas.
"Ja se reekele tekee noin!" ärjäistiin tuskastuneesti valtavan miehen suunnalta. Tämä ei edes näyttänyt yllättyneeltä, kun rial tutisi äkkiä valittavana ja pöllämystyneenä möykkynä lattialla - vieressä nököttävän värähdyksestä ja melkein myötätyntoisesta vinkaisusta päätellen tämä ei ollut ensimmäinen.
|
|
|
Post by spyrre on Nov 19, 2011 16:09:39 GMT 3
Purppuratukka kuunteli enemmän taikka vähemmän kyseenalaisen vakuuttuneena miehenkörilään todistelua ja puolustelua hurjasta ryyppäysputkestaan vilkaisten ohimennen suomurottaakin raaputtaen kummeksuen poskeaan. Viisitoista? No täytyi myöntää että sellainen määrä vettä väkevämpää oli varmasti jonkin asteen saavutus melkein kenelle hyvänsä... toisaalta, se sitten olikin aivan eri asia että oliko tämä ennätys millään tavalla hehkutuksen arvoinen. "En kai. Siksi mä en yritäkään." Natiainen totesi petomiehen esitellessä riittämättömiä sormiaan varmemman vakuudeksi, onnistuen ehkä osittain tarkoittamattaan kuulostamaan jos ei tuomitsevalta, niin ainakin siltä, että piti sitä melko typeränä että mies edes oli kumonnut ainetta niin paljon kurkkuunsa. Jos tieten tahtoen kittasi kaiken viinan mitä koko kirotusta kapakasta löytyi, ei kai sitä sitten voinut ketään muuta syyttää kuin vain itseään kun joku tuli korjaamaan talteen eikä itse pysynyt edes tolpillaan pistääkseen hanttiin. Eikä suomurotta kai ollut ollut tuota kovinkaan paljoa fiksumpi, koska sekin oli täällä. Joka tapauksessa poika rypisti hiukan inhoten nenäänsä koko asialle, ilmeisesti olematta mikään kovinkaan suuri väkevien ystävä... jota tosin ei välttämättä ollutkaan ollut kovin vaikea arvata.
Vanhempi lohikäärme näkyi käyvän entistä turhautuneemmaksi kun Spyro esitti mielestään varsin oleellisen kysymyksen tyrmästä ja ennen kaikkea tämän metallisesta ovesta joka sulki ikävästi heidät kaikki taakseen. Purppuratukka otti varovaisen askelen kauemmas tämän jysähtäessä äristen istumaan vaikka ei tällä kertaa tuntunut ottavan tästä äkäilystä sen suurempaa slaagia kun ei suoranaisesti ollut mahdollisen väkivallan uhan alla silmäillen itsekin ovea vastahakoisen arvioivasti, joka ilmeisesti oli alkanut kiinnostaa myös taustalla jo paniikistaan toipunutta rialintynkääkin. Mies ei sentään tivannut enää selityksiä natiaisen kiinni jäämiselle, mutta helpotus tästä oli varsin lyhytaikainen koska vaatimus vaihtui selitysten antamisesta vielä hankalampaan tehtävään joka koski suoraa toimintaa, tarkemmin ottaen kai kynsien ja siipien pukkaamista ja oven iskemistä nurin hurjin lohikäärmeen voimin. No.... hitto. Tämä olisi vielä vaikeampi tilanne selvittää järkevästi... ellei jopa suorastaan mahdoton. Ainakaan Spyrolla ei ollut enää mitään aavistusta mitä se olisi sanonut väistääkseen tämän komennuksen vaan se oli jäänyt epämääräisesti hius-suortuvaansa sormeillen empimään ja vilkuilemaan vuoroin lohikäärmekaksikkoa, vuoroin häijyä ovea, jota ilmeisesti edes se isompi yksilö ei ollut onnistunut saamaan nurin. Näissä olosuhteissa Spyrolla itsellään tuskin olisi mitään mahdollisuutta moiseen.
Ja sitten kuin jonkinlaisesta täydellisestä ajoituksesta tyrmän ovi välähti äkkiä vihamielisesti ja lennätti ilmeisesti tätä räplänneen pienen rialin kivusta vinkaisten lattiaan kauniissa kaaressa. Purppuratukka älähti säikähdyksestä ja kavahti kiireesti muutaman askelen kauemmas kapineesta ilmeisen haluttomana kokea samaa kohtaloa. "Mitä hit- no en kyllä koske tuohon!" Se protestoi tuijottaen vuoroin rialia ja vuoroin ovea, kunnes vilkaisi vaivautuneena ympärilleen ollen jälleen hetken verran kärvistellen vaiti jo valmiiksi äkäisen miehen odottaessa vaativasti tuijottaen nulikan ilmeisesti muuttuvan jonkinlaiseksi suomuiseksi muurinmurjataksi. Tällä olisi edessään hyvin suuri pettymys tämän suhteen.
"Eh. Siis kun... mä en oikein... voi" Se tapaili viimein, entistä vaivautuneempana vaieten sitten jälleen vastahankaisena haromaan takaraivoaan kesken virkkeen. Ei ollut kovinkaan vaikea tajuta, että se olisi hyvin mielellään ollut puhumatta koko asiasta jos olisi keksinyt mitään tapaa olla kertomatta. Varmaan melko ymmärrettävästä syystä, kuitenkin. "Katsos kun, mä... olen vähän niinkuin, eh... jumissa. Että..." Mutistiin viimein nulikan pakottaessa kieltämättä epäselviksi käyneet sanat kidastaan, pälyillen sitten varovasti hiustensa alta vanhempaan lohikäärmeeseen ja suomurottaankin. Se ei ehkä aivan tarkalleen tiennyt miten nämä reagoisivat vastahankaiseen tunnustukseen, mutta ainakaan mitään kovin positiivista se ei uumoillut, luoden uuden levottoman silmäyksen pahaenteisen ovenkin suuntaan. Joka tapauksessa, natiainen yllätti itsensä äkkiä toivomasta että olisi osannut kutistua vieläkin pienemmäksi, mielellään suorastaan näkymättömiin mittoihin.
|
|
|
Post by submarine on Nov 19, 2011 18:33:21 GMT 3
Naapalla kesti muutama pitkä hetki saada alleen jotakin jalkojen tapaista, osittain koska pöllämystynyt rotta yritti ensi töikseen päästä pystyyn käsillään, ei varsinaisilla liikkumiseen tarkoitetuilla ajaraajoillaan joilla se tuppasi onnistumaan huomattavasti helpommin. Ja oli siinä toisaalta sekin, ettei mikään tuntunut heti oikein toimivan niin kuin piti. Kaikki vain vähän niin kuin... velttoili ja teki sinne päin. Vähän niin kuin rotta itsekin kun vain pystyi oikealta tekemiseltä välttymään. Mihinkään ei ihme kyllä tosin varsinaisesti sattunut, jos nyt itse tärskyä ja pään lyömistä lattiaan ei laskettu mukaan, vaikka sellaisen nyt olisikin olettanut kuuluvan asiaan vihaisen maagisen ovivahdin (joka sattui myös olemaan itse ovi) kanssa. Loppujen lopuksi Naappa onnistui kuin onnistuikin hilautumaan seinänviertä ylös ja kiilautumaan sitten nurkkaan ollakseen kaatumatta mihinkään suuntaan. Siinä sivussa tämä huomasi myös äkkiä kokeneensa melkoisen muodonmuutoksen, sillä nyt jokainen rotan karvoista, jokaista viiksikarvaa myöten, sojotti tikkusuorana mikä minnekin. Lopputuloksena Naappa oli nyt sitten vähintäänkin rutistettavan rakastettava. Tai ainakin varsin pörheä. "Hyvin toimii!" vinkaisiin ällisyttävää kyllä melkeinpä jonkin tasoisella innolla. Olihan se ollut melkoinen isku, mutta ainakin oli pakko myöntää, että ovi toimi juuri kuten piti. Oli kyllä vähintäänkin uskottava tämä tyrmä!
Lohikäärmemies ja suomurotta näyttivät kumpikin oikein odottelevan, milloin mahtaisi alkaa paukkumaan ja rytisemään, kummankin tuijotellessa ainakin henkisesti jalkaa naputtaen purppurapäähän. Tämän tarvitsisi vain vaivautua päästämään sisäinen petonsa valloilleen (tai tarkalleen ottaen hillitä sisäistä lastaan) ja hieman rymistellä, niin johan päästäisiin pois tästäkin pälkähästä. Eikähän sellainen olisi temppu eikä mikään lohikäärmeelle, jolle vain tällaisen hölmön pikkupojan esittäminenkin oli suurempi vaiva, kuin aito ja oikea tuhon ja kauhun kylväminen. Ja sitten änkytettiin jokin vastauksen tapainen, jota seurasi varsin syvä ja tyrmistynyt hiljaisuus. Ja sitten vilkaisu toisiinsa, ja sitten taas tuijotusta ja hiljaisuutta. Hieman kuin poika olisi juuri ilmoittanut kävelevänsä katossa ja syövänsä pelkästään räyhähenkiä tai jotakin muuta yhtä yleismaallisen hämmentävän uskomatonta ja huolestuttavaa. Ensiksi jotakin taisi tehdä valtava miehenköriläs, joka äkkiä loikkasi pystyyn yllättävän ketterästi kokoisekseen ja otti pitkän askeleen taaksepäin. "No pysy sitten kaukana! Tässä on tarpeeksi murheita ilmankin, että saan vielä tartunnan jostain tuollaisesta... tuollaisesta... hiton impotenssista!" mies sylkäisi suorastaan järkyttyneenä ilmoille, hinkaten käsiään tyrmän seinään kuin olisi yrittänyt saada ne puhtaaksi pojan kauheasta vaivasta. "Mitä jos se tartutti sen jo minuun!? Mistä sitä tietää!?" tämä vaikersi jokseenkin järkyttyneenä, kunnes äkkiä suomurotta loikkasi ja huitaisi tätä avokäpälällä naamaan. "Rauhotu urpo!" vinkaistiin vaativasti. Liskomaista rialia tilanne ei näyttänyt huolestuttavan aivan yhtä paljoa, kaiketi koska olipa miten oli, se tuskin muuttuisi turhan paljoa sekaisesta hahmostaan mihinkään suuntaan kuitenkaan. "Joo! Huono on! Tarttuu kaikkeen! Näpeillä tarttuu, ottaa tavarat!" Naappa vikisi kannustavasti sivummalta, vaikkei tällä oikeastaan ollut hajuakaan siitä mistä tässä nyt oli kyse. No, kaikki oli silti otettava kotiin päin kun vain pystyi.
"Ihan sama, tässä ollaan nyt sitten yhä vain jumissa! Tämäpä hienoa, mahtavat ja pelätyt otukset eivät yhdestä ovesta selviä!" miehenjätti ärähti tuskastuneena ennen kuin lysähti taas istumaan harvinaisen kyräillen. "No sano nyt edes että osaat taikoa tai jotain!" tämä mukisi perään, selvästikin etsien edes jotakin pakotietä voimattomuuden vankilasta - ja siitä huomattavasti ikävämmästä ja aineellisesta, jossa oli itsepäinen ovi.
|
|
|
Post by spyrre on Nov 19, 2011 22:24:42 GMT 3
Naapan innostunut vinkaisu ovimekanismin toiminnasta kaikui vaihteeksi melko kuuroille korville, vaikka nulikka vilkaisikin ohimennen kuin varmistaen että rotta oli vielä elossa. Sillä oli kuitenkin aivan tarpeeksi omiakin kärvistelyjä tähän hätään jopa niissä määrin ettei se edes ehtinyt kohottamaan kulmiaan turkkinsa pörhistäneelle karvapallorotalle vaan keskittyi lähinnä kyräilemään vaivautuneesti kahta tyrmistyneen hiljaisuuden vallassa tuijottavaa lohikäärmettä toivoen samalla että olisi voinut hävitä näkyvistä. Noh, mitään kovin iloisaa vastaanottoahan hän ei ollut olettanutkaan saavansa, mutta kookkaan miehen lähes hysteerinen reaktio tuli kuitenkin hiukan puun takaa. Se yskähteli vaivautuneena raaputtaen takaraivoaan mutta hätkähti körilään hypätessä äkkiä ylös hosumaan, tummien kulmakarvojen kohotessa sitten hitaasti tämän tuijotellessa melko ymmällään tyypin riehumista. Olihan tämä kieltämättä hyvin vaarallinen ja hankala ongelma mutta kuitenkin hänelle itselleen eikä se oikein nähnyt syytä moiseen hysteriaan kenenkään toisen osalta.
"Eh. Mä en usko että voi tarttua." Nulikka huomautti oudoksuen ja hiljakseen jo aavistuksen äkäisenä kun mies alkoi ilmeisesti kuvitella hänen olevan jotenkin tautinen saaden Spyron silmäilemään petomiestä hiukan siihen sävyyn kuin ei olisi pitänyt tätä kovinkaan fiksuna. Suomurotta näkyi läpsäisevän tähän hiukan malttia, mutta se ei kuitenkaan onnistunut pahemmin piristämään entisestään synkistynyttä purppuratukkaa joka kärvisteli muodonmuutosrajoitteistaan jo aivan tarpeeksi että sille alettiin osoitella tätä yhtään sen enempää. "Enkä mä käskenyt käydä kimppuun muutenkaan, ihan itse sieltä ryntäsit! Että turhaan sä mulle siellä kitiset!" Natiainen napautti jo melkoisen tuskastuneeseen sävyyn huolimatta äskeisestä häpeilystään, luoden myös uuden melko murhanhimoisen vilkaisun taustalla jälleen järjettömiä vikisevään rialiin. Kaipa rotan huutelu oli tarkoitettu loukkaukseksi hänelle, vaikka monikaan mitä tämä sanoi ei oikeastaan liittynyt asiaan mikä sai Spyron epäilemään ettei otus tajunnut edes mistä oli kyse. No, hyvä niin, mutta ei hän silti aikoisi antaa rotan kuvitella voittaneensa... tai jotain. "Ja pidä sä jo pääsi kiinni! Puhut sitäpaitsi nyt itsestäs siellä!" Rähistiin takaisin rotalle pojan heittäen sitten kätensä hyvin turhautuneena ilmaan ja nojautuessa raskaasti seinään ärähdyksen saattelemana. Pieni irve kävi kasvoilla kun kylkeä vihlaisi jälleen mutta äkeä katse kääntyi nopeasti takaisin lohikäärmemieheen tämän istuessa uudestaan rauhoittuneena mutta vieläkin aivan yhtä syyttävänä, nyt tällä kertaa ilmeisesti siitä hyvästä ettei lyhyt nulikka ollut muodonmuutosmestarin lisäksi myöskään eeppinen maagikko. "Miksi hitossa mä olisin jumissa jos osaisin? Ja minkä takia sä sitä multa kärtät, mikset loitsi itse itseäs ulos täältä kun kerran olet niin hyvä?" Turhautunut lohikäärme vastasi ärähdyksellä toiselle vastaavalle näköjään melkoisen hyvin unohtaneena kuinka paljon suurempi toinen yksilö oli tai tästä välittämättä, istuen sitten itsekseen jupisten lattialle seinän viereen huomattavasti varovaisemmin. Epäilyttävään oveenkin luotiin varovainen vilkaisu kuin Spyro olisi olettanut mokoman yrittävän vähintään hiipiä kimppuun, ennen kuin kääntyi jälleen pälyilemään lohikäärmekaksikkoa. Hiljakseen se oli alkanut pohtia että jos ei yrittäisi syödä häntä, suomurotta ei ehkä sittenkään olisi niin paha vaikka olikin kumma ja haisi oudolta. Ehkä. Ainakin se oli vähemmän ärsyttävä kuin häntä suotta syyttelevä köriläs.
"Pakkohan niiden on sitä paitsi avata tuo ovi joskus. Odotetaan vaan sitä, jos ei muuta, se tyyppi ei vaikuttanu kovinkaan välkyltä." Tämä totesi hetken hermojaan kerättyään aavistuksen maltillisemmin, haroen jälleen hiuksiaan hiukan enemmän vaivaantuneeseen kuin äkäiseen sävyyn. Kuinkahan kauan veljekset olivat muuten täällä kyräilleet, se päätyi pohtimaan näitä vilkuillessaan. Tuskin näitä kaikesta päätellen ainakaan samana iltana oli napattu kuin häntä ja typerää rottaa...
|
|
|
Post by submarine on Nov 19, 2011 22:50:03 GMT 3
Naappa, omasta pienestä pyhästä kulmauksestaan, nyrpisti nyreästi kuonoa kun purppurapää meni taas ikävästi inttämään vastaan. Ei ollut hyvä tämä, meni maine kun moinen koko ajan mustamaalasi. Sitä paitsi nyt se meni jo väittämään että rotta puhui itsekseen! "Enkä kun susta! Susta puhun! Koko ajan puhun paljon isosti!" Naappa protestoi, huitoen epämääräisen mielenosoituksellisesti. "Ja pää o kiinni! Alvarillakin o nyt! Ja minun pää ainaki! Iha kiinni! Ei yhtää reikää paitsi suu! Ja korvat! Ja kuono!" jatkettiin. Oli kyllä jo varsin perätöntä syyttelyä tämä tällainen, ei mitään järkeä. Ja ikävä kyllä kukaan ei taaskaan tuntunut edes välittävän. Pitäisi varmaan paiskata hujoppia jollain, niin oppisipahan olemaan. Oikeastaan.... mitäs täältä löytyikään.
Miehenjättiläinen ei näyttänyt olevan erityisen tyytyväinen siihen, kun pikkunulikka alkoi tällä tavoin vikistä vastaan - etenkään, kun kaikki muukin oli ilmeisesti jo aivan tarpeeksi ikävää. Seurasi taas kyräilyä ja sitten melkoisen ärhäkkä ärähdys. "Äläpä sinä rupea minulle aukomaan! Minä olen sentään kunnon käärme, sinä olet tuollainen... saamaton ja mitätön rääpäle!" tämä karjaisi niin että kaikui. "Tässä muutakin mietittävää kuin joku noiduttu kummajainen! Että äläpä rupea tai katsotaan mitä kuuluu ja kuka käskee!" Ja sitten, kuin tilauksesta, heitettiinkin jatkokysymyksenä varsin ikävästi arkaan paikkaan napsahtava yksilö, joka sai miehen äkkiä sihahtamaan kuin lyötynä ja kyräilemään pitkin seiniä. "No kun... en minä kaikkea ehdi opetella! Minulla on paljon asioita mietittävinä, paljon tehtävää! Ei niin kuin tuollainen... rääpäle joka ei edes osaa olla kunnon käärme!" "Niin kuin ryypiskely!" vinkaitiin kirvesmurhaavasta vinkaisusta huolimatta vierestä. "No niin, no! Ihan sama, kusessa ollaan nyt sitten kuitenkin! Kaikista hiton käärmeistä piti saada tällainen rääpäle joka ei osaa mitään ja kaatuisi kovassa tuulessakin! Se on niin huono että ottaisin mieluummin vaikka ihmisen avuksi! Paitsi että se on jo sellainen!" kiukuteltiin harvinaisen hanakkaan sävyyn. Ilmeisestikin tapauksella alkoi tulla jonkinlainen mitta täyteen - eikä se varmasti ollut kovin tilava alkujaankaan. "Ja ei vaikuta ei! Urpo lihapulla se on! Mutta se osaa... juttuja!" mies töksäytti kun purppurapää alkoi ihmetellä ovea taas. "Yritetty on jo! Kahdesti! Hiton rääpäle heiluttelee käsiään ja kohta ollaan tässä taas! Että niin, tervetuloa kerhoon ja hauskaa vierailua vaan! Kohta se varmaan pistää palasiksi ja perinteiset lohikäärmepaloittelut pystyyn! Että nih! Lisää tyhmiä kysymyksiä!?"
Naapan korviin sattui.
|
|
|
Post by spyrre on Nov 21, 2011 1:37:05 GMT 3
Spyrolla oli kieltämättä ikävä taipumus inttää vastaan hiukan itse kullekin, kuten monet läsnäolijoista olivat jo saaneet havaita. Tosin Naapan mielenosoituksellinen vakuuttelu siitä ettei rotan pää kaikista syytöksistä huolimatta ollut irtonainen jäi huomattavasti enemmän vihaisen lohikäärmemiehen ärähdyksen varjoon, joka sai viimein jopa purppuratukan nostamaan irvistäen kätensä korvilleen. Ääni olisi varmasti ollut tarpeeksi kova avoimessakin maastossa, saati sitten täällä sisällä pienessä suljetussa tilassa saaden nulikan korvat soimaan hetkeksi melkoisesti. "Itsehän aloit kärttää" Se ei kuitenkaan voinut olla protestoimatta moista epäoikeudenmukaisuutta mulkaisten karjuvaa petomiestä seinänsä vierustalta. Mitä hittoa, nyt se syytti häntä taas jostain, vaikka hän oli vain vastannut kun kerran oli kysytty? Ei ollut nyt aivan rationaalista tämä... Kuitenkin poika sentään vaikeni melkoisesti tämän jälkeen, vaikkakin ehkä enemmän vaivautuneisuudesta sen kaiken paheksunnan johdosta kuin oikeastaan itse karjumisesta.
Miehen kyräilevä vastaus purppurapään oikeastaan aivan oleelliseenkin kysymykseen sai nulikan nostamaan jälleen katseensa sieltä jostain lattianrajasta jonne se oli päätynyt hetkeksi pälyilemään ja tuijottelemaan körilään suuntaan kieltämättä melko paheksuvasti. Mitä hittoa, tyyppi ei osannut loitsia itsekään kun oli käyttänyt aikansa mieluummin ryypäten kuin opetellen, ja syytti sitten HÄNTÄ siitä ettei osannut?! Spyron olisi tehnyt mieli huomauttaa asiasta mutta köriläs piti niin suurta ääntä ettei olisi saanut itseään kuuluviin tämän ylitse, joka varmaan oli vain hyvä asia ottaen huomioon kuinka pahasti tämä rähjäsi jo nyt. Eipä aikaakaan kun nulikka synkistyi vielä lisää saadessaan lisää syytöksiä niskaansa, kai miekkosen yrittäessä kääntää huomio mahdollisimman pian omista hölmöilyistään jonkun muun niskoille. Ikävä kyllä se toimikin, lyhyen nuorukaisen ryhdin painuessa jälleen melkoisen kasaan körilään syytellessä oikein olan takaa. Selkeästikään se ei pitänyt tippaakaan siitä, että alettiin röyhkeästi syytellä joksikin niinkin huonoksi kuin ihmiseksi, jollaiselta hän tällä hetkellä hyvin pitkälti näytti. Mutta hitot, olihan hän silti lohikäärme kaikesta huolimatta, näytti miltä näytti... eikö? "Enkä ole" se mutisi raaputtaen vaivautuneena eittämättä laihaa käsivarttaan, mutta mulkaisi tuskastuneesti kun yritettiin vielä syyllistää siitäkin että hän edes oli tullut viskatuksi tänne vastoin tahtoaan.
"Ei se mun vikani ole, olitte näköjään täällä jo ennen kuin mä tulinkaan!" Huomautettiin tuskastuneesti pojan elehtiessä jälleen melkoisen turhautuneesti onnistuen siinä sivussa jälleen telomaan kylkensä. Pideltyään sitä hetken verran irvistellen ja ilmeisesti samalla hiukan kuohahtanutta temperamenttiaan laannuteltuaan se vilkaisi uudestaan oven suuntaan, vieläkin nyreänä mutta ainakin hiukan enemmän miettivään sävyyn kookkaamman lohikäärmeen rähistessä taustalla. Spyro oli tuntenut olonsa tukalaksi alunperinkin, mutta nyt kuullessaan pahaenteisiä paljastuksia pingviinimiehestä ja tämän odottamattomista mystisistä kyvyistä se alkoi hiljakseen huolestua koko asiasta oikeasti, jättäen jopa jätin ärjynnän hetkeksi taka-alalle. "Hitto... se on joku maagikko? Eh, ei kai olis pitänyt tintata sitä..." Tämä pohdiskeli empien, kai lähinnä itsekseen. Hän oli kieltämättä ihmetellyt sekopäisen kääpiön alaisten pelokasta suhtautumista tähän mutta mokoma vihainen lihapulla ei kyllä vastannut nulikan käsitystä vaarallisesta velhosta sitten alkuunkaan. Se mietti hetken levottomana takaraivoaan haroen, vilkaisten sitten huolestuneena äkäilevää vanhempaa lohikäärmettä tämän mainitessa jotakin ikävää lohikäärmeiden paloittelusta. Nämä kaksi olivat siis yrittäneet paeta jo kaksi kertaa, vain epäonnistuakseen? Purppuratukka ei pitänyt yhtään siitä miltä tilanne alkoi kuulostaa... ja nyt ei ollut edes kyse körilään kiukuttelusta. Ainakaan kokonaan. "....kuinka kauan te olette jo olleet täällä?" Kysyttiin sävyyn joka vihjasi nulikan enteilevän jotakin ikävää, mutta mokoman jättäessä melkein huomiotta kaiken tuon turhan mekkalan kun nyt oli jotain oikeaakin ajateltavaa. "Tiedätkö minkä takia se edes pitää meitä täällä? Huvikseenko muka?"
|
|
|
Post by submarine on Nov 21, 2011 8:50:27 GMT 3
"No hittoako minä sille voin jos olen niin kännissä etten näe eteeni ja ne nappaavat minut kun yritän miettiä kummalla jalalla raavitaan päätä!? Tai varmaan paljonkin, mutta... äh, ole hiljaa!" mieheköriläs ärähti, alkaen tässä kohtaa selvästikin pikkuhiljaa tajuta, ettei ollut enää niin erityisen vahvoilla vässä väittelyssä, kun nenäkäs ipana vain jatkoi inttämistään ja löysi ikävästi kaikenlaisia reikiä argumenteista, joita ei voinutkaan enää paikkailla huutamalla kuin raivopäinen. "Tässä sitä nyt ollaan, olipa miten oli, joten taitaapi olla harvinaisen turha miettiä enää miksi tai miten. Eikä nähtävästi poiskaan olla pääsemässä, joten samapa tuo", tämä lisäsi ällistyttävää kyllä jopa jossakin määrin rauhallisempana. Ilmeisesti äreämpikin tyytyi kuin ei enää pystynyt huutamaan ongelmiaan pois ja ne olivat liian kyseenalaisia vaiennettavaksi nyrkilläkään. Ihme kyllä purppurapään seuraavan sanat saivat ilmestyksen yhtäkkiä jopa virnistämään - olkoonkin että se näytti enemmän raivostuneelta irvistykseltä tämän leijonankasvoilla. "Sinä löit sitä? Ha! Jotain etuakin sitten kun noin pieni ja heiveröinen! Tietysti minäkin olisin jos en olisi ollut niin... estynyt, mutta... HA!" tämä melkeinpä naureskeli, lyöden kertaalleen avoimeen kämmeneensä nyrkillä niin että pamahti. "Hyvin tehty. Siis juu, tokihan se varmaan nylkee sinut hengiltä tuon ansiosta, mutta niin se varmaan aikoo tehdä muutenkin. Ja tiedätpähän ainakin että kuolla korahdit hanttiin laittaen. Ha!" tämä vielä lisäsi, ennen kuin vakavoitui hieman. "Tässä terpeleen loukossa on mahdotonta laskea aikaa millään tavoin. Hitto, tönivät välillä ruokaa luukusta ja heittävät uuden soihdun sisään. Ei kai niin pitkään, se oli loppusyksyä. Olisiko ollut... hitto... viikko? En minä tiedä, mutta toivonpahan vain, reekele!" tämä vastasi, silmäillen poikaa jokseenkin arvioiden. "Mutta vähän väittäisin että teillä on eri kohtalo edessä. Jos sinä ja tuo rottasi olette täällä ryöstelyn takia, se on varmaan vain... valmistelemassa rangaistusta tai jotain." Hymähdys. "Että ettepähän mätäne täällä turhan pitkään! Meille se vain välillä uhittelee että kohta nylkee, paloittelee ja myy eteenpäin kovaan hintaan. Ei tiedä kai mitä tekisi tai jotakin."
Suomurotta jäi tuijottamaan jostakin syystä miehenkörilästä melkoisen tiiviisti ja melkein pohdiskellen tämän sanojen jäljiltä., ja saikin nopeasti jokseenkin äreän vilkaisun tältä. "No mitä?" "Me! Sanoit me! Veli!" rotta vinkaisi jokseenkin haltioissaan ja hivuttautui heti lähemmäs pienet, täysin turhat siivet läpsyen. Se sysättiin nyreästi ja lipsahduksesta äreästi kauemmas - tai oikeastaan Spyroa kohti. "Me koska meitä on kaksi täällä! Me emme ole mikään iloinen perheyhteisö! Että tee tuosta vaikka veli, samanlainen räpiköijä kuin sinäkin!" ärähdettiin samalla kun rottaa tuputettiin purppurapäälle. Oikeastaan mies jopa vilkaisi anovasti tätä. "Ihan oikeasti, sinulla on jo yksi, ota tuokin!"
Ja sitten äkkiä eittämättä ainakin Spyrolle jo ensikädeltä varsin kivuliaan tuttu kapistus kiisi ilman halki. Vanha kunnon Murskaaja, tinasta valettu veteraani, syöksyi jälleen uusiin surrealistisiin seikkailuihin pelottomassa rynnäkössään uutta kohti uutta hirvittävää vastustajaa. Ja tällä kertaa se näytti olevan valtavan miehenkörilään pää. Sitä saatteli vieläpä varsin totinen "TAPA SE! TAPA KAIKKI!" -vinkaisu, joka parahultaisesti kääsi körilään kasvotkin oikeaan suuntaan. Ja sitten napsahti, kun ilmeisesti varsin virtaviivainen kapistus osui taas maaliinsa kuin mikäkin heittoase, kimmahtaen ties minne miehen sekaisen hiuspehkon peittämästä otsasta. Tämän pää heilahti taaksepäin kuin nuijalla lyötynä. "AI JJJJJUMA-LLAUTTT-AH!" miehenjätti kommentoi varsin sivistyneesti (ja kovaäänisesti), ennen kuin painui päätään kaksin käsin pidellen kasaan. Nurkassaan Naappa päästi pienen ja varsin tyytyväisen vinkaisun. Rotan vihaa ei kannattanut aliarvioida! Se oli hirmuinen ja sillä oli tarkka heittokäpälä! "Kaikki kaatuu! Kaiken napsis kopsis kaadan jos alkavat, että ei parane kun heitän! Opitpahan olemaan! Hyvin opit tässä koulussa!" Naappa vinkui varsin sisukkaasti, kaiketi koska uskoi jo kaataneensa hirmun. Oppisipahan olemaan! Nih!
|
|
|
Post by spyrre on Nov 21, 2011 19:03:17 GMT 3
Vaikutti siltä että äreä jätti oli jälleen hiljakseen ärjymässä itseään väsyksiin, tai sitten tämä vain päätyi tajuamaan ettei moisesta riehumisesta ollut mitään hyötyä. Nulikkakaan ei näyttänyt säikkyvän enää samalla tavalla kun oli jo tottunut mokoman korston läsnäoloon eikä tämä rynnistellyt salaa varjoista pahaa-aavistamattomien henkilöiden niskaan vaan vaikka se pitelikin korviaan huudon johdosta lyhyt nuorukainen kyllä kyräili takaisin siihen tyyliin että olisi voinut varsin hyvinkin kommentoida jos olisi saanut suunvuoron. Joka tapauksessa oli varmasti helpotus itse kullekin kun huuto pienessä sellissä viimein hiljeni huomattavasti ja Spyrokin laski kätensä korviltaan. Sätittyään ensin minkä ehti ja puhuttuaan itsensä pussiin viinaseikkailujaan puolustellessaan petomies kävi äkkiä varsin hilpeäksi natiaisen huolestuneiden mutinoiden johdosta saaden tämän kieltämättä hetkellisesti melko häkeltyneeksi. Se kohotti kulmiaan naureskelevaa miestä vilkaisten ja päätyi sitten raaputtamaan jälleen takaraivoaan. "No... se alkoi tökkiä, niin, eh, huitaisin vähän nenään. Huusi kyllä aika hyvin." Purppuratukka totesi ehkä hiukan puolustelevaan sävyyn, tosin kuulostaen melkein itsetyytyväiseltä lisätessään viimeisen lauseen. Spontaani idea ei vieläkään näin jälkiviisautena tuntunut kovinkaan hyvältä varsinkin kun mies toi ilmoille toteamuksensa luultavista seurauksista, mutta joka tapauksessa nulikka nyökkäsi hiukan kannattavasti. Noh, jos tyyppi aikoi vangita ja paloitella hänet joka tapauksessa, niin olipahan saanut annettua edes vähän takaisin... niin ikävän vähän kuin se olikin ollut. Kaikesta huolimatta hän ei odottanut kostoiskua (joka varmasti oli tulossa) kovinkaan innokkaasti, saaden ikäviää kylmiä väreitä vain ajatellessaan asiaa. Jopa niin kylmiä, että aivasti äänekkäästi.
Kaikkien jo valmiiksi omaamiensa pahojen aavistusten lisäksi tunnelma latistui vielä hiukan entisetään kun petomies ei osannut suoralta kädeltä arvioida kuinka kauan oli sellissä viettänyt, mutta kuitenkin kyse oli ilmeisesti jo pidemmästä ajasta kuin päivästä tai parista. Spyroa ei innostanut istua viikkoa tai paria selliin suljettuna sen enempää kuin muitakaan, pojan vilkaistessa levottomasti ja melko syyttävästikin riimutetun oven suuntaan käärien viittaansa paremmin ympärilleen. "Tänään tuli kyllä jo lunta." Se huomautti ja värisi sitten kuin pelkästä ajatuksesta. "Hitto, päiväkin on liian pitkä aika täällä...!" Nulikka protestoi silmäten ahdistuneena aivan liian pientä ja pimeää kopperoa ympärillään, kuitenkaan piristymättä yhtään jätin huomauttaessa että hän ja rotta (ai niin, sekin typerys oli täällä) eivät välttämättä viipyisikään täällä kovinkaan kauaa. "Hei! Tuo se näpisti kaiken, mä en ole tehnyt mitään!" Ilmoitettiin varsin hanakasti Spyron osoittaessa jälleen kerran syyttävästi nurkassa varmaan jotain juonivan rialintyngän suuntaan, jääden kuitenkin sitten katselemaan uteliaana veljesten vastahankaista vuorovaikutusta. Kieltämättä sen kävi selvästikin halveksittua suomurottaa melkoisesti sääliksi siitäkin huolimatta että se oli melkein ensitöikseen yrittänyt haukata palasen hänen kädestään, ja kun petomies alkoi töniä otusta tyrkyttävästi hänen suuntaansa poika kohotti melkoisesti kulmiaan. "Mitä hit- en mä halua tuota yhtäkään! Ja, tuota, eihän tuo ole... eikö se olekin lohikäärme? ...kai?" Spyro huomautti silmäillen suomurottaa ihmetellen, yrittäen nuuhkaistakin ilmaa tämän suunnalta, tosin päätyen vain aivastamaan uudestaan. Se ei ollut vieläkään aivan varma mitä olisi otuksesta ajatellut, mutta niin kummallinen kuin se olikin, oli tässä silti vainuttavissa selkeästi jotakin lohikäärmemäistä ja tämä kuitenkin puhutteli isoa miestä koko ajan veljenään vaikka tämä kielsikin asian vähän turhankin hanakasti. Mutta kyseessä ei siltikään ollut kyllä minkäänlainen lohikäärme jonka poika olisi tunnistanut, tai oikeastaan kuullutkaan... no, se oli suomuinen ja haisi lohikäärmeeltä, mutta näytti harvinaisen... eh, rottamaiselta.
Nulikka ei ollut aivan varma mistä moinen johtui, mutta ennen kuin se ehti asiaa tarkemmin pohtiakaan kuului kaukaisemmasta nurkasta äkkiä murhaan yllyttävä hurja vinkaisu, ja jotakin lennähti ilman halki suoraan petomiehen kalloon tämän varsin pian vajotessa kaksin kerroin kauhean ärjähdyksen saattelemana päätään pidellen. Spyro hypähti säikähtäneenä jaloilleen kai olettaen jonkinlaista dramaattisempaakin hyökkäystä mahdollisesti pahan pingviinivelhon osalta, kunnes hyvin äänekäs, omahyväinen vikinä paljasti oikean syyllisen. Se kääntyi tuijottamaan pientä rialia vähintäänkin hölmistyneenä, löysi sitten lattialle kalahtaneen, ikävän tutun tinasotilaan ja käänsi katseensa takaisin jyrsijään ilmeen käydessä hitaasti enemmän ja enemmän järkyttyneeksi... ei tosin ikävä kyllä rialin osoittaman hurjuuden johdosta vaikka elikko itse olisi tätä ehkä toivonut. "Mitä helv-- Miksi sä noin teit, ääliö!" Poika älähti vilkaisten sitten varovaisesti päätään pitelevän petomiehen suuntaan irvistäen hiukan. Hitto. Typerä rotta oli luultavasti juuri ansainnut itselleen turpasaunan. Vähintään...
|
|
|
Post by submarine on Nov 21, 2011 20:02:55 GMT 3
"Oppiipa olemaan! Tyhmä, tyhmä! Kuoli, kuoli!" Naappa vinkui tarmossa ja raivossa, selvästikin tyytyväisenä siitä, millaista kauhua ja tuhoa kylvi yhdellä ainoalla eleellä - jos nyt siis nyrkin kokoisen tinaukon paiskaamista jonkun naamaan pystyi sanomaan yhdeksi edeksi. Miehenjätti ainakin painui kasaan oikein hyvin ja vuotaisi kohta varmasti kuiviin, ja purppurapääkin oli selvästi kauhusta soikeana. Siinä se taas nähtiin, tällä hetkellä harvinaisen pörheä rotta tiesi kyllä, mitä kuului ja kuka käski! Näkisivät kaikki vielä, että Naappa ei aikonut sietää tällaista sivuun huomiotta jättämistä, ei ainakaan niin kauaa kuin tällä oli hirvittäviä tappajasotureita komennuksessaan. Tarkemmin ajatellen nyt tosin ei tainnut olla, koska se ainokainen pyöri lattialla kukaties vielä entistäkin lommoisempana, mutta silti. Naapan suunnattomaksi kauhuksi ja hämmennykseksi valtava mies ei kuitenkaan heittänytkään välittömästi lusikkaa nurkkaan tinaukosta, joka näin tarkemmin ajatellen kyllä ei ollut kaatanut pysyvästi edes huomattavast lyhyempää ja heiveröisempää poikaa. Ei, sen sijaan tämä ähelsi hetken jotakin varsin sekavaa ja ja suuntasi rottaan sitten murhaavan mulkaisun kuin uhmattu valtava leijona. Tämän tuijotuksessa oli sen verran terää, että hetken rotta pelkäsi oikeasti tulevansa seivästetyksi seinään - mutta unohti sen kuitenkin hyvin nopeasti kun paljon konkreettisempi uhka nousi varsin ikävän kookkaille jaloilleen. "Ihan hyvä jos et tykkää tuosta, sillä se on kohta aika pahasti viallinen!" ärähti valtava miehenkuvatus pyyhkiessään samalla kädenselkämykseensä ohutta, otsaa pitkin valuvaa verinoroa, ennen kuin harppoi menemään. Naappa ehti vinkaista noin kaksi kertaa, ennen kuin jättiläismäinen mies oli kimpussa. Tämä hilasi varsin kovakouraisesti rotan niskasta ilmaan, suunnilleen silmiensä tasolle, ja tuijotti tätä hetken vähintäänkin äreästi. "Miksi teit sen!?" tämä tiukkasi ravistellen vieläkin oven tökkäämisen jäljiltä varsin pörröistä rottaa. "Noku... emmätiedä" Naappa sai hetken perästä lopulta vinkaistua tukalasti, huomattavasti vähemmän sisukkaana kuin äsken. "Vahingossa lensi. Iha vahinko, lipsahti!" lisättiin jonkinlaisena epätoivoisena yrityksenä. "Jaa", kuului vastaus, ennen kuin miehenköriläs iski suoraan ja todennäköisesti ainakin melkein kaikin voimin rottaa suunnilleen keskipaikkeille. Tämä ehti päästää hyvin tukahtuneen ja lyhyen vinkaisun, ennen kuin paiskautui seinän kautta lattiaan. Nähtävästi Naappa ei ollut aivan hetkeen aikeissa tehdä mitään muuta kuin vinkua hyvin hiljaa ja ähistä kaksin kerroin. "No nyt kyllä vähän lipsahti", tuhahdettiin, ennen kuin mies marssi takaisin paikalleen.
"Jaa niin mikä oli kysymys?" köriläs kysäisi kostoretkensä päätteeksi, kuin olisi jo unohtanut koko äskeisen. "Jaa tuo vai? No... on se lohikäärme. Vähän. Puoliksi, kai", tämä myönsi melko karvaasti istuutuessaan takaisin paikoilleen ja tönäistessä taas lähemmäksi hivuttautunutta suomurottaa kauemmas. Ja, mahdollisesti ennen kuin mitään tuomitsevia katseita edes heitettiin, tämä jo ärähti perään: "Äläkä tuijota noin! Se oli hullu otus enkä minä sen touhuja sanele! Hitotko minä muka sille voin jos tuollainen on veli!" "Veli!" vinkaistiin tyytyväisenä vierestä, siinä määrin että ilmeisestikin ainakin puoliksi aito lohikäärmerotta tienasi läimäytyksen takaraivolleen. Eikä kumpikaan näyttänyt piittaavan Naappa-paran julmasta ja täysin epäoikeudenmukaisesta kohtalosta.
|
|
|
Post by spyrre on Nov 22, 2011 20:33:57 GMT 3
Pienellä, tälä hetkellä hyvinkin innokkaasti saavutuksestaan vinkuvalla rottiaisella ei ilmeisesti ollut pienintäkään aavistusta mitä tämä oli juuri saanut aikaan. Kaikesta siitä dramaattisesta ärinästä ja kasaan painumisesta huolimatta miesjätti oli kaikkea muuta kuin kuollut ja nujerrettu ja asian oikea laita paljastui itse jyrsijällekin varsin pian körilään kömpiessä entistä äreämpänä jaloilleen murhanhimoinen katse urheasti tinasotilaita nakkelevassa otuksessa. Spyro irvisti jo etukäteen ottaen pienen askelen kauemmas tämän jytistellessä hyvin pahaenteiseen sävyyn kohti pörröturkkista rottaa aavistellen jo varsin mainiosti mitä seuraavaksi tapahtuisi. "Se on vaan tosi tyhmä, teki noin mullekin. Älä nyt kuitenkaan tapa sitä" Nulikka päätyi kuitenkin huomauttamaan syystä tai toisesta kuulostaen jopa hitusen huolestuneelta. Mutta ei ollut kovinkaan yllättävää että poika ei oikeastaan muuten puuttunut asiaan, joko tulkiten että rotta sai juuri sen mitä oli kerjännyt tai ettei vain nähnyt rasittavaa rottaa sen arvoiseksi että olisi käynyt härnäämään petomiestä tämän ansaitseman turpasaunan vuoksi. Päätä pudistettiin melko pessimistiseen sävyyn rialin äkkiä vaihtaessa asennettaan ja julistaessa kaikki lentäneet tinamiehet ja murhanvinkumiset pelkäksi vahingoksi huomatessaan killuvansa varsin hurjistuneen korston kourassa. Ymmärrettävä reaktiohan tämä tosin oli kovaa kohtaloaan kasvoihin tuijotellessaan, mutta ikävä kyllä varsin tuhoon tuomittu. Kaikesta huolimatta rotta taisi selvitä yllättävän vähällä verrattuna siihen mitä purppuratukka oli oikeastaan odottanut. Vain yksi isku iskeytyi rottaan, jonka jälkeen tämä reporankana lattiaan lennettyään sai vain pötkötellä rauhassa (vaikkakin ilmeisestä tuskasta vikisten) eikä tullut esimerkiksi tallatuksi hengiltä siihen paikkaan.
Spyro silmäili varovaisesti maassa retkottavaa rialia ja sitten paheksuvasti tinasotilastakin hieraisten omaakin kolhiintunutta otsaansa tuskastuneena petomiehen tömistellessä takaisin raivonsa talttahampaaseen purettuaan. Puheenaihe palasi melkein samantien takaisin suomurottaan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan saaden nulikan vilkaisemaan hämmentyneenä otuksesta tyrmättyyn rialiin ja sitten takaisin, ennen kuin nojautui uudestaan seinäänsä vasten ja rypisti pienellä viiveellä kulmiaan korston toteamukselle tuosta toisesta kumman näköisestä lohikäärmeestä. "Kai? ...ja miten niin puoliksi? Mitä se loppu sitten muka on?" Se kysyi hyvin oudoksuvasti, hiljentyen sitten hämmentyneenä silmiään räpytellen kai oikein hahmottamatta miten hitossa moinen olisi edes mahdollista. Hetken verran se kurtisteli kulmiaan kuin pohtien jotain hyvinkin syvällistä, kunnes äkkiä natiaisen ilme venähti hiukan ja alkoi käydä hiljakseen melko järkyttyneeksi vilkaistuaan ensin uudestaan suomurottaa ja pientä rialia, kai tehden jonkinlaisen yhteenlaskutoimituksen. Kaikesta päätellen nulikka oli juuri tullut hoksanneeksi jotain, minkä olisi ehkä mielummin ollut tietämättä, samaan aikaan kun suomurotta ansaitsi läpsäytyksen taustalla innokkaalla vikinällään. Kaikenlaista jännää sitä oli tänäänkin saatu oppia.
"....eeeeh. Mä... en tienny että... niin voi käydä" Nulikka sai viimein kakaistua auottuaan hetken suutaan melko koomisesti ja päätyi jälleen tuttuun tapaansa haromaan häkeltyneenä takaraivoaan. Ilmeisesti se oli kuitenkin lähinnä hyvinkin tyrmistynyt tuomitsevan sijaan. Tiedä häntä ehkä se ei ollut vieläkään onnekkaasti hahmottanut koko asiaa aivan kunnolla vaan lähinnä pääpiirteissään....
|
|
|
Post by submarine on Nov 22, 2011 21:06:34 GMT 3
Oikeastaan kumpikaan lohikäärmeentapaisistakaan, niin mies kuin rottakaan, ei vaikuttanut erityisen tyytyväiseltä kun aihe otettiin esille sen tarkemmin - kukaties pitkälti samoista syistä kuin penikkakin. Joitakin asioita ei oltu vain tarkoitettu liian tarkkaan pohdiskeltaviksi. "No niin nyt vaan voi käydä, ja tuolta se näyttää!" aikaisemmin itseään Vannyrethiksi yleisen karjuntansa aikana nimittänyt mies ärähti. "Hullu lohikäärme, ei voi mitään jos pitää tuollaisia suunnitelmansa edellytyksenä. Niitä on lisääkin! Lisää reekele!" tämä vuodattu ja hautasi hetkeksi kasvot käsiinsä. "Ole siinä nyt sitten kova ja vakuuttava kun on tuollainen veli!" "Veli!" ja läps. Hetken epätoivon alhon jälkeen miehenjätti näytti kuitenkin ryhdistyvän jossain määrin. "No mutta, parempi kun ei puhuta liikaa siitä. Tai ajatella sitä. Oli miten oli, te tuskin tosiaan mätänette täällä erityisen pitkään, kun kerran olette ihan oikeasti sen perkeleen harakan vihalistalla ettekä leikkikaluina tai jotain. Heitti varmaan tänne vain huvin vuoksi. Tai jotain", tämä heitti vähintäänkin hyvin ammattitaitoisia arvauksia yleistilanteesta. "Hajuakaan miksi se meitäkään oikeasti täällä pitää, leikkii vain jotain sadistista leikkiään. Noh, kyllä se tästä, minä teen sille kauheita kun pääsen ulos. Sille ja tälle koko loukolle!" uhottiin raivoisasti. "Ainiin, ja jos pääset koskaan ulos täältä hengissä ja menet kertomaan jollekulle, että näit minut täällä, niin teen kauheita sinullekin! Kauheita!" mies totesi äkkiä, mulkaisten purppurapäätäkin äkkiä vähintäänkin tuimasti. Kuin tämän olemassaolo olisi ollut suurikin, kaikilta kätkössä pidetty salaisuus jonka tietäminen riittäisi kauheuksiin.
Tällä hetkellä Naappaan sattui. Tai se saattoi oikeastaan olla melkoinen vähättely. Naappaan sattui usein ja hyvin moninaisista syistä, jotka eivät tietenkään koskaan johtuneet mitenkään tästä itsestään. Joskus sitä sai kimppuunsa kaupunginvartijan, tai tippui jostain katolta, tai jäi omien tavaroidensa alle, tai sai kuonoonsa joltakulta. Tai joi jotakin joka oli ehdottomasti hyvänmakuisen väristä ja sen jälkeen piereskeli saippuakuplia. Ei sellaiseen voinut vaikuttaa, täysin syyttömänä syrjittiin. Mutta olipa miten oli, nyt Naappaan sattui senkin kokemustason pohjalta melkoisesti. Miehellä oli kyllä kokoa ja jämäkkä nyrkki, mutta tempaisu tuntui silti enemmänkin lujalta polkaisulta. Joka paikka valitti eikä henki kulkenut, ja mikä kauheinta, ei rotta pystynyt edes ilmaisemaan syvää ja peruslaatuista epätyytyväisyyttään koko tilanteeseen. Lähinnä vain makaamaan maassa ja korisemaan jotakin samalla kun heiveröisesti hapuili otetta mistä tahansa. Jostain syystä. Elämä oli julmaa.
|
|