|
Post by spyrre on Dec 2, 2011 20:47:44 GMT 3
Miehen kohtelias hymy ei tuntunut värähtävänkään vaikka natiainen kavahti kauemmas ojennetusta kädestä ja tämä joutui vetämään raajansa tuloksettomasti takaisin, tosin melkein huomaamattoman epäilyttävän pettyneen aavistuksen keralla. Tämä vastasi kuitenkin auliisti epäkohteliaasti töksäytettyihin äärimmäisen epäluuloisiin tivauksiin... tyypin kuitenkaan onnistumatta oikeastaan vieläkään vakuuttamaan purppuratukkaa riippumatta siitä kuinka diplomaattisen oloisesti tämä asiansa ikinä selittikään. Spyro kyräili luihua virkailijaa tämän todetessa vilpittömästi ettei aikonut enää huitoa häntä epäilyttävillä porukkaa ilmeisesti haihduttavilla kaavakkeilla tämän päätyessä sitten selittelemään muina miehinä kuinka pingviinimiehen katoaminen oli oikeastaan oikein hyvä asia.... kaikille muille paitsi pienelle maagikolle itselleen, mikä kieltämättä sai natiaisen kohottamaan hiukan kulmiaan vaikka tämä ei loppujen lopuksi väittänytkään vastaan. Noh, ei kai käynyt kieltäminen että oli jollakin tavalla positiivista että ilmaan oli haihtunut Kornelius eikä esimerkiksi hän itse jota poika oli jo hetken pelännyt, vaikka Spyro ei oikeastaan ollutkaan aivan vakuuttunut että vaara olisi ihan vielä ohitse aivan vain sen simppelin faktan vuoksi että teräväpiirteinen hujoppi oli vielä paikalla ja jostakin syystä nyt epämukavan kiinnostunut hänestä yrittäen samalla selitellä itseään kuiville hävitettyään mystisesti ilmaan huoneellisen ihmisiä. Silmäiltyään tätä hetken epäluuloisena Spyro teki mielestään sen järkevimmän mahdollisen ratkaisun tähän hätään alkaen perääntyä varovaisesti kammion oven suuntaan pitäen tiukasti silmällä pahaenteisen miehen liikkeitä siltä varalta että tämä keksisi lähteä hänen peräänsä. Kun tämä ei näyttänyt tekevän niin poika uskalsi käyttää silmänräpäyksen verran aikaansa irrottaakseen huomionsa luikerosta ja vilkaistakseen ovelle.... tosin kohdaten tämän tehdessään varsin tyrmistyttävän yllätyksen melkein välittömästi päätään kääntäessään. Jossakin edessä päin seisoskellut terävä kirjanpitäjä seisoikin yllättäen täysin järjenvastaisesti melkein hänen takanaan ja nojaili viileästi ovenpieleen tukkien varsin epärehellisesti ulospääsyn vaikka tällä ei ollutkaan ollut missään välissä mitään mahdollisuutta liikkua noin nopeasti hänen ohitseen. Purppuratukan ilme oli kieltämättä jälleen hyvin näkemisen arvoinen sen äkkiä tajutessa miehen vain.... vaihtaneen paikkaa, järkyttyneen natiaisen melkein kompuroidessa omiin jalkoihinsa yrittäessään kääntyä kohti ovelle teleportannutta hiipparia ja perääntyä samaan aikaan niin kiireesti kuin mahdollista. Pieni älähdyskin karkasi ilmoille ja se oli vähällä kääntyä uudestaan vilkaisemaan suuntaan jossa mies oli aiemmin ollut kuin varmistaakseen että näitä ei olisi kuitenkin kahta kappaletta, mutta jännittyikin sitten sen sijaan paikoilleen jääden tuijottamaan miekkosta silmä kovana kuin peläten tämän ilmaantuvan taas jonnekin jos hän uskaltautuisi irrottamaan katseensa. Kaikesta päätellen oli aivan turha toivo että hän olisi ollut nopeampi kuin mokoma infernaalinen virkamies, jos tämä pystyi vain... olemaan hänen edessään ennen kuin poika ehti oikeastaan ottaa askeltakaan... ja tukkipa tämä tosiaan hyvinkin uhkaavasti parhaillaan sitä ainoaa ulospääsyä mikä ei millään tavalla ruokkinut purppuratukan mielenrauhaa.
Se pälyili varovaisesti demonista hujoppia melkein nyrjäyttäen aivonsa yrittäessään tajuta miten hitossa tämä oli päätynyt sinne missä nyt seisoi, oikeastaan käydessä entistä levottomammaksi tämän mukamas rauhoittavista vakuutteluista joka ilmeni vaivautuneena liikehdintänä. Kuitenkin se rypisti kulmiaan tälle hampaitaan kirskauttaen ennen kuin vastasi hetken epäröityään. "En mä pakoon mene, mä vaan tahdon ulos!" Purppuratukka ilmoitti yrittäen kuulostaa edes etäisesti vakuuttavalta (mitä todennäköisesti epäonnistuen) vetäen käsivartensakin epäluuloiseen puuskaan rinnalleen. Paras mahdollinen alkuasetelma tai ennakkovaikutelma? Ei käynyt kieltäminen etteivätkö nämä molemmat olisi olleet hyvin tarkkaan melkeinpä huonoimmat mahdolliset jos näiden olisi ollut tarkoitus herättää jonkinlaista luottamusta.... paitsi että ainakaan vielä Spyroa ei kyllä oltu syöty tai mitään muutakaan erityisen ikävää mitä hän oli jo melkeinpä uumoillut. Se empi hetken vilkuillen yläviistoon kohti miekkosen teräviä kasvonpiirteitä mutta ei onnistunut olemaan hätkähtämättä vainoharhaisesti tämän vetäessä äkkiä henkeä. Mitään ei kuitenkaan tällä kertaa tapahtunut, purppuratukan suureksi hepotukseksi. Eh, no kieltämättä hän kyllä taisi olla vielä likimain hengissä sen vuoksi että pitkänhuiskea luihuilija olikin päättänyt napata pingviinimiehen hänen sijastaan, mutta.... "Jaa? Mistä mä tiedän? Mä luulin että sä vain kärväytit mielummin sen hullun läskipään. Jos sä sen halusit alunperinkin niin et kai sä mua varsinaisesti pelastanut sitten." Natiainen huomautti olematta jostain syystä kovinkaan luottavaisella kannalla kyseenalaisen "pelastajansa" suhteen joka nojaili alleviivaavasti huoneen ainoaan oveen, jääden sitten jälleen silminnähden hämmentyneenä räpyttelemään miekkosen seuraaville pohdinnoille. Se sai varsin ikäviä kylmiä väreitä tyypin mainitessa jotenkin tietävään sävyyn hänen menneisyydestään ja jopa mahdollisesti tulevaisuudestaankin, mutta ei ehtinyt kommentoida tätä mitenkään ennen kuin virkamies nappasi esille jonkinlaisen pienen kortintapaisen jonka lykkäsi muitta mutkitta anteliaasti natiaisen paidankaulukseen. Äkillinen liike hätkähdytti jälleen hermostunutta purppuratukkaa sen jäädessä sitten hämmästyneesti tuijottelemaan pientä esinettä. Kortti poimittiin epäilevästi parilla sormella kuin natiaisen peläten läpyskän mahdollisesti polttavan ja sitä pyöriteltiin kummeksuvasti. Sitä jopa haistettiin varmuuden varuiksi lyhyen nulikan tarkistaessa vilkaisulla että mies seisoi vielä siellä missä oli äskenkin ollut, ennen kuin edes yritti tihrustaa selvää tekstistä. "Ehh? Miksi..? Mikä se on? Mistä sä oikein puhut?" Tämä kysyi epäröivästi jääden sitten jälleen vilkuilemaan ilmeisesti juuri esiteltyä herra Kerpelettä tietämättä oikein miten reagoida. Ihan vain kaiken varalta se päätyi jälleen näyttämään lähinnä varovaiselta. ....mitähän hittoa tämä nyt oikein oli olevinaan? Ei kai se nyt oikeasti muka voinut tietää hänen menneisyyttään saati sitten tulevaisuuttaan, eihän sellaisessa olisi mitään järkeä! ....eihän?
Joka tapauksessa vaikkei kunnolla hahmottanutkaan mitä mies ajoi takaa, sen Spyro tiesi ettei hän pitänyt siitä kuinka mokoma nojaili oveen tuijotellen häntä terävästi aivan kuin häiskä olisi tahtonut jotakin. Vaikka kuinka ystävällisiä palveluksia tarjottiin hämmentynyt natiainen oli vastahankainen tahtomaan kysyä yhtään mitään pahaenteisen tuijottelun alla. "Jaa hyvän tahdon? No siirry sitten" Poika murahti, perääntyen kuitenkin lähes huomaamattaan askelen verran. "Hittoako sä edes multa vielä haluat?! Veit jo sen hullun rääpäleen, vai aiotko popsia mutkin?" Töksäytettiin viimein tuttua suorasukaista linjaa noudattaen. Jo hiljakseen hiukan tuskastunutkin nulikka päätyi tosin kummastelemaan demonin vetkuttelua jos tällä oli oikeasti jotakin mielessään. Mitä se oikein odotti.... tai edes ajoi takaa tuolla... "avun" tarjoamisella, tuijotellen kuitenkin samaan aikaan kieltämättä melkoisenkin uhkaavasti?
|
|
|
Post by submarine on Dec 2, 2011 21:36:44 GMT 3
"No mutta toki. Aina valmiina auttamaan", Kerpele lähestulkoon hymähti, ja astui kuin astuikin sitten syrjään, melkeinpä purppurapään taakse yhdellä ainoalla harppauksella, joka pituudestaan huolimatta näytti suorastaan häiritsevän vaivattomalta. Ikävä kyllä paljon väitetystä hyväntahdoneleestä ei tainnut olla paljoakaan hyötyä nulikalle, sillä vaikka tämä toki olikin ärähtänyt väistämään, oli esimerkiksi käsky jättää ovenkahvat rauhaan oli unohtunut tyystin. Ja niinpä, selvästikin vain ja ainoastaan pojan omasta huolimattomuudesta, oli kaikin puolin viaton ja hyväntahtoinen Helvetillinen lainoppinut jotenkin ketkutellut ovenkahat pois paikoiltaan käsiään käyttämättä. "Pieni neuvo, jos sallit. Diplomatiassa kannattaa käyttää niitä valtteja, joita itse kultakin löytyy. Ärähtely, käskyttäminen ja töykeys sopinevat huomattavasti paremmin niille, joilla on siihen rahkeita, ei... estyneille lohikäärmeille, kaikella kunnioituksella", virkamies pohti ääneen taas varsin vilpittömästi, raapien samalla sliipattua päätään toisella näpistetyistä ovenkahvoista. "Sanottakoon vaikkapa, että olen tässä leikitellyt jo melkoisesti säännöillä aivan vain varmistaakseni, että tulen hyötymään tästä haluamallani tavalla. Jos aivan totta puhutaan, olisin toki voinut nipsaista sinut ensin ja valittaa vasta sitten, mutta... uskoakseni tämä toimii parhaiten näin. Ja älä tee sitä", tämä jatkoi, ja vaihtoi sitten äkkiä ääntään mukavan pehmeästä kovaksi ja tuliseksi ärähdykseksi - samoiten kuin kasvojensa suuntaa pojasta johonkin aivan muualle. Se olikin jo melkoinen temppu, sillä päätä lukuunottamatta mikään muu miehessä ei kääntynyt. Äkkiä hornankatkuinen virkamies tuijottelikin taakseen kuin pöllö, ja purppurapää sai hetken verran ihailla tämän takaraivoa. Naappa, joka oli kaikessa rauhassa etsiytynyt epäilyttävän hyypiön taakse käpälässään vanha kunnon Murskaaja, sai äkkiä harkita uudelleen. Jos ei nyt mistään järjellisestä syystä, niin kunnon ärähdys ja pään kääntäminen ympäri tavalla jonka olisi pitänyt rikkoa niskat tuppasi kyllä olemaan siihen omiaan. "Noh... no joo", Naappa myöntyi loppujen lopuksi, ja työnsi nujerrettuna vanhan ja kolhitun soturinsa takaisin piiloon. Oli tämäkin kun kaiken maailman hyypiöitä...
Juhani Kerpeleen pää palasi takaisin perustilaansa, vaikka tekikin sen kiertymällä väärään suuntaan, kokonaisen pyörähdyksen. Se tosin ei tätä näyttänyt suuremmin haittaavan, ja rotan jätettyä paiskomisen sikseen keskustelukin jatkui varsin häiriintymättä. "Kuten olin sanomassa, suosittelisin hieman pohtimaan uudelleen asioita, Spyro hyvä. Kaikki toimii paremmin kun on jonkinlainen... yhteisymmärrys. Sanokaamme vaikka, että jos pyydät kauniisti, tämä kahva saattaa pian ehkäpä palata takaisin varsinaiseen virkaansa. Eipä sillä oikein kutinakaan lähde", virkamies totesi, raapien mietteliäänä parrakasta, terävää leukaansa. "Joten, ystävä hyvä, kuinkapa me tarkalleen ottaen teemmekään kun olemme jonkin tarpeessa? Siihen kuuluu taikasana taikka ehkä jopa kaksi, hmmh?"
|
|
|
Post by spyrre on Dec 3, 2011 16:09:14 GMT 3
Varsin hämmentävästi hujoppi myöntyi välittömästi pojan vähemmän kohteliaaseen napautukseen siirtyä vaientaen jo melkein hermostumassa olevan Spyron tehokkaasti uudestaan. Odotettavasti se hätkähti melkoisesti miehen äkkiä ottaessa pitkn askelen hänen ohitseen kompuroiden itse refleksinomaisesti kauemmas ennen kuin se edes hoksasi kunnolla että Kerpele oli oikeasti noudattanut pyyntöä. Tavallaan. Poika tuijotti mokomaa pukumiestä äärimmäisen epäluuloisena kuin aavistellen tämän mahdollisesti ansoittaneen koko oven ohi mennessään, ennen kuin otti hapuilevan askelen kohti ulospääsyä... tosin varsin pian kävi selväksi että vaikka mitään niin dramaattista kuin ansoja ei olisikaan, luihu miekkonen oli kyllä suorittanut yhtä jos toista jäynää. Tumma epäluuloinen katse osui varsin epäilyttävään esineeseen jolla demoninen virkamies raaputteli rauhallisesti kalloaan, natiaisen ilmeen venähtäessä jälleen melkoisesti kun se tajusi mitä tyyppi piteli käsissään. Uhkarohkeasti se irrotti tästä hetkeksi katseensa tarkistaakseen pahat epäilyksensä ja vilkaisi nyt viimein vapautuneen oven suuntaan vain huomatakseen että molemmat ovenkahvat olivat kuin olivatkin mystisesti poissa. Missä pirun välissä.....? Tämä johti jälleen hetkelliseen häkeltyneeseen ilmehdintään kunnes natiainen pyörähti moisesta petoksesta hurjistuneena ympäri. "Hei! Mitä hittoa?!" Se tivasi syyttävästi luoden varsin tuskastuneen mulkaisin yläviistoon vieläkin suorastaan häiritsevän asialliseen hujoppiin ehtimättä kuitenkaan protestoida sen enempää kun tämän rauhallinen repliikki sotki hämmentävästi nulikan yrittämän defensiivisen äkäilyn. Ennemminkin lausahdus tosin taisi hiljentää Spyron lähinnä hämmingillä kuin että se olisi varsinaisesti totellut, mutta no, tulos oli kuitenkin jälleen sama epätietoinen silmiään räpyttelevä nulikka, varsinkin kun tämä vielä hahmotti kunnolla mitä sulavasti jutusteleva Kerpele oli oikeastaan sanonut. Oli toki aivan tarpeeksi epämukavaa että tämä oli ensisilmäyksellä tunnistanut hänet lohikäärmeeksi mutta muina miehinä sutkautettu toteamus estyneistä lohikäärmeistä oli jo omiaan loksauttamaan lisää leukoja ja lietsomaan uuden paniikinhäivähdyksen. "Miten--- eikun--" jälleen varsin häkeltynyt lyhyt nuorukainen tapaili, loksauttaen kuitenkin kitansa pian kiinni sliipatun pirulaisen jatkaessa hyväksi havaitsemallaan linjalla natiaisen leppoisaa (tai sävyä lukuunottamatta ehkä vähemmän leppoisaa) puhumista pyörryksiin.
Noh, olihan Spyro jo arvannutkin että miekkonen ajoi jotakin takaa, mutta nyt tämä sentään myönsikin asian, tosin ikävästi vieläkään kunnolla aikeitaan ilmaisematta. Ja mistäköhän sääntöjen kiertämisestäkin se nyt puhui..? Ja mikä toimi paremmin? Poika rypisti tälle kulmiaan kyräillen jälleen niin antaumuksella ettei ollut pistänyt merkille melkein unohtuneen rotanrääpäleen hiipineen sankarillisesti (tai, eh, kenties vähemmän) jutusteluun keskittyneen Kerpeleen taakse hurjine, jo lukuisia uhreja niittäneine tina-ukkoineen. Mutta vaikka tämä jäikin huomaamatta ulalla olevalta purppurapäältä, vaikutti äkkiä melkoisenkin mahdolliselta teorialta että Kerpeleellä olisi ollut silmät niskassaankin vaikkei niitä näkynytkään. Spyrolta karkasi pieni järkyttynyt äännähdys penikan päätyessä kompuroimaan hätkähtäen askelen kauemmas äkillisen kesken lauseen jyrähtävän ärähdyksen vuoksi, ja seuraavaksi äärimmäisen häiritsevästi hän sai vielä äkkiä tajuta tuijottelevansa miehen takaraivoa siinä missä tyhmempi henkilö olisi voinut olettaa näkevänsä kasvot. Jos tapaus oli hätkähdyttänyt Naappaa oli mokoma päähänpisto häirinnyt purppuratukkaa vieläkin enemmän ja se olikin hyvää vauhtia jo hivuttautunut vaivihkaa kauemmas siinä vaiheessa kuin luonnottomia pöllömäisiä ominaisuuksia omaava mies kääntyi takaisin vastahankaisen keskustelukumppaninsa puoleen. Sääli että seinä oli pysäyttänyt motivoituneen etäisyyden hakemisen varsin nopeasti pojan päädyttyä lähinnä kyräilemään jonnekin kahvoistaan julmasti ryöstetyn oven tuntumaan ja tuijottelemaan järkyttyneenä Kerpeleen yllättävän liikkuvaista pääkoppaa. Se ei oikeastaan osannut päättää kumpi oli häiritsevämpää, se äskeinen demoninen ärähdys ja pääkopan pyörähtely vaiko tapa jolla tyyppi palasi muina miehinä takaisin keskusteluun kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan... mutta toisaalta hän oli ehkä aavistuksen pettynyt ettei pieni rotta ollutkaan uskaltanut (ymmärrettävästi, tosin) toteuttaa aivopieruaan ja tempaista demonia kalloon, Spyro olisi oikeastaan hyvinkin mielellään voinut kokeilla renkuttaa ovia auki jotenkin samaan aikaan kun luultavasti raivostunut Kerpele olisi keskittynyt syömään rialia elävältä, mutta nyt näin taas ikävien vihreiden silmien tuijottelun kohteena poika ei ollut kovin rohkaistunut yrittämään. Rohkaisevaa ei myöskään ollut se, että kohteliaan jutustelunsa lomassa mies vielä ilmaisi tietävänsä hänen nimensäkin. Eeeh, miten..? Ei kai hän ollut sitä missään välissä kertonut? Nulikka kavensi silmiään huppunsa alla kuin hienostunut terävä miekkonen olisi juuri auliisti luvannut hakata irti hänen kätensä ruosteisella lusikalla ovenkahvan uudelleen kiinnittämisen vain kohteliaan pyynnön hinnalla tarjoutumisen sijasta, eikä vastannut heti sormeillen levottomana käsiinsä unohtunutta käyntikortin tapaista. "....ja säkö muka sitten vaan päästät mut, vai? Jollain hiton pyynnöllä?" Purppuratukka päätyi viimein töksäyttämään yrittäen tajuta mikä tässä koko touhussa nyt oli oikein ideana. "Mitä hittoa sä oikein pelleilet, kyllä mä tajuan että... eh, mitä sä voit tehdä! Piruako sä sitten viivyttelet, sano nyt edes mitä pahusta sä oikein haluat!" Päädyttiin ärähtämään sen pyydetyn kohteliaisuuden sijaan, nulikan oikeastaan melkein katuessa viimeistä, ehkä hiukan vaarallistakin repliikkiään pian mokoman karattua ilmoille. Joka tapauksessa se alkoi ahdistuneen lisäksi vaikuttaa jo melkoisen turhautuneelta, selvästikään sulattamatta kovinkaan hyvin moista hermostuttavaa, vaivihkaista kiertelyä päätyen demostroimaan piileviä äkkipikaisia piirteitään uhasta huolimatta tarpeeksi tökittynä. Kohtelaisuus ei tainnut olla natiaisen vahvimpia puolia varsinkin melkeinpä seinää vasten ahdistettuna... taisipa mokoma olla huonosti käytöstapoihin kasvatettu.
|
|
|
Post by submarine on Dec 3, 2011 17:11:19 GMT 3
Juhani Kerpele pyöritteli ovenkahvaansa varsin viattomasti, kun Spyro häkelteli jotain etäisesti hämmentyneen kysymyksen tapaista siitä, miten tästä nyt tarkalleen ottaen tiedettiin mitä tietettiinkään - kuten nimi ja olemus. Loppujen lopuksi infernaalisen virkailijan suhtautuminen koko tilanteeseen näytti olevan hieman sama kuin utelias lapsi kyselemässä yhtä jos toistakin loputtoman yksinkertaista. "Tällä alalla minun tehtäväni on tietää... yhtä jos toistakin yhdestä jos toisestakin", Kerpele muotoili hälläväliä-tyyliin, pyöritellen yhä kahvaa kuin olisi vielä pitänyt päälle päätteeksi elehtiä koko jutun yhdentekevyydestä. "Olkoonkin, ettei se kovin vaikeaa ollut muutenkaan, Spyro hyvä. Et varsinaisesti ole yrittänyt piilottaa itseäsi sen suuremmin, ja aikanasi olit, sanokaamme, melkoisen paljon näkyvämpi. Surku juttu sen sormuksen kanssa", tämä jatkoi, naksauttaen kieltään niin hyvin mukapahoillaan kuin olla ja voi.
Seurasi melkoinen määrä pienen purppurapään möllöttelyä, kyräilyä ja turhautumista, ja virkamies hornankatkuissaan teeskenteli oikein ansiokkaasti, ettei noteerannut mitään siitä, kuin mikäkin muka-autuas ja ylihymyilevä... virkamies. Ainakaan pojan yleinen rutina ei millään tavoin huolettanut ilmestystä. "Kukaties päästänkin? Mistäs moisen tietää ennen kuin kokeilee, hmmh?" tämä hymähti, koputellen ovenkahvalla päätään. "Kukaties odotankin vain yhtä ainoaa kohteliasta sanaa ja sitten syvimmätkin haaveesi toteutuvat? Tuskin, mutta... eihän sitä koskaan tiedä?" Yleiskäsittämättömissä demoneissa taisi olla se ongelma, että näistä oli hyvin vaikea saada mitään selkoa. Tämäkin tapaus näytti äkkiä väsähtävän härkkimiseen kesken Spyron ärinän ja lysähti silminnähden kasaan, aivan yhtä nopeasti kuin oli innostunutkin. "Noh, nämä asiat ovat aina hyvin mystisiä ja mutkikkaita, eikä tavallinen kuolevainen varmastikaan näistä tajua mitään, mutta... nopeasti ilmaistuna kiusaan ja kurmotan hyvin vuoksi", Kerpele hymähti ja kohautti olkiaan. "Ja no... suunnilleen piruna tässä viivyttelen", myönnettiin. Uusi olkienkohautus, ja äkkiä tapaus teki taas katoamistempun, tällä kertaa ovenkahvalle. Se hupsahti johonkin, ja sitten purppurapään takaa kuuluikin jo naksahdus, kun jälleen kovin kahvallinen ovi narahti auki. "Mutta uskonpa, että tämä alkaa olla tässä. Muista, pieni lisko, me tarkkailemme kaikkia", tämä hymähti, ja soi nulikalle varsin reteän sormipistoolin, ennen kuin kääntyi ympäri, kehäänsä kohti, hyräillen jotakin sävelmänpuolikasta. "Minusta tuntuu, että näemme vielä. Sinulla on korttini, pidetään yhteyttä! Ta-ta!" huikattiin vielä, ennen kuin Juhani Kerpele lähti kädenheilautuksen saattelemana kohti kehäänsä - paitsi että kääntyi vielä vilkaisemaan nyreästi sivussa nyhjöttävää Naappaa. "Ja, vanha kunnon kätyri numero kolmesataaviisitoista, varo sitä kiveä. Kaikkihan me tiedämme, mitä sille Synkälle Ruhtinaallesi tapahtui, eh?"
|
|
|
Post by spyrre on Dec 4, 2011 18:46:18 GMT 3
Noh, nyt viimeistään ei jäänyt epäilystäkään etteikö virkamies Kerpele olisi tiennyt tarkalleen ketä juuri hätyytti aikansa kuluksi. Spyro ei saanut hetkeksi sanaa suustaan edes tivatakseen mistä "alasta" mies puhui ja miten saati miksi tämä pirulainen oli vahdannut häntä ilmeisesti pidemmänkin aikaa vaan päätyi hetkellisesti vilkuilemaan entistä vainoharhaisemmin ympärilleen kuin olisi olettanut näkevänsä useampiakin mystisiä tuijottavia silmäpareja seuraamassa jokaista liikettään. Kun sormuskin vielä mainittiin varsin alleviivatun epäpahoittelevasti pojan ryhti kieltämättä lysähti hiukan ja tämä päätyi raaputtamaan takaraivoaan jotakin epämääräisen vaivautunutta huppunsa sisältä mutisten. Demoni jatkoi kuitenkin varsin tyytyväisen näköisenä yleistä tökkimistään, saaden lopulta levottoman ja hämmentyneen nulikankin hermostumaan kiertelyllään. Se mulkoili äreästi pitkää miestä tämän hehkuttaessa muina miehinä ryöstettyä ovenkahvaa näperrellen kohteliaisuuksien mahdollista odottamatonta voimaa, Spyron kuitenkin lähinnä rypistäessä kulmiaan entisestään kaikista vakuutteluista huolimatta, selvästikin onnistuen kaikessa häkeltyneisyydessäänkin haistamaan piruilun mokoman niljakkaan paperinpyörittäjän repliikeissä. Ilmeisesti myös itse Kerpele pisti merkille hätistellyn natiaisen huumorintajuttomuuden koska ennen kuin poika ehti turhautua uudestaan miekkonen näkyi kyllästyvän hupiinsa jaa päätyi äkkiä myöntämään yllättävän suoraan mokoman kiusantekonsa. Spyro tuijotteli tyyppiä hetken varsin epäuskoisena. "...no älä tee niin, se on hiton ärsyttävää!" Se napautti kohta selvittäen vähän kurkkuaan kuin olisikin koko ajan ollut vain rehellisen ärsyyntynyt demonisen kirjanpitäjän kiusanteosta sen sijaan että olisi ollut millään tavalla oikeasti huolissaan. Ilmaan mystisesti häviävä ovenkahva ja äkkiä naksahduksen keralla takana aukeava ovi saivat kyllä vieläkin aikaan melko vainoharhaisen säpsähdyksen pojan kääntyessä epäluuloisena katsomaan taakseen, vain havaitakseen että odotetun kieroilun sijasta ovenkahvat olivatkin jälleen siellä missä pitikin.
Nulikan pasmat menivät jälleen melko tehokkaasti sekaisin kun pitkä miekkonen äkkiä alkoikin vaikuttaa olevansa oikeasti menossa sittenkään mitään sen häijympää tekemättä ja se päätyikin jälleen toviksi tuijottelemaan ymmällään hilpeästi hyvästelevää ja takaisin kehäänsä kohti astelevaa Kerpelettä saamatta sanaa suustaan. ...eh, hetkinen nyt? Se ei ollut sittenkään suunnitellut mitään? Mitä hittoa se äskeinen touhu sitten oli ollut, jos.... Äijällä oli tosiaan vain tylsä työpäivä haihdutettuaan pingviinimiehen ilmaan? Häkeltynyt purppuratukka näytti unohtavan hetkeksi jopa aiemman motivaationsa häipyä eikä liikkunut jääden paikoilleen sormiinsa unohtunutta korttia pidellen edes puuttumatta hujopin käyttämään varsin ärsyttävään "lisko"-nimitykseen, tosin rypistäen epätietoisesti kulmiaan tämän pysähtyessä vielä toteamaan rasittavalle rialintyngälle jotakin varsin epäilyttävää kätyreistä, kivistä ja, eh, synkistä ruhtinaista... mahdollisesti piruillen tällekin?
Spyro havahtui kunnolla vasta tyypin saapasteltua melkein takaisin kehään, nulikan hätkähtäessä äkkiä muistaen jotakin oikeastaan aika oleellista. "Eh... Hei kuule..!" Se töksäytti ottaen jopa pienen askelen teräväpiirteisen miehen perään ennen kuin pysähtyi köhien raaputtamaan jälleen takaraivoaan selvästikin epäröiden ennen kuin kokosi itsensä ja vilkaisi tätä varsin vaivautuneena. "Tuota... Jos sä kerran-- eh, no tuolla on yksi toinenkin ovi mikä pitäis saada auki ja mä luulen että ne hävinneet tyypit taisi, tuota... viedä sen avaimen mukanaan. Että... jos voisit pamauttaa sen auki tai jotain ennen kuin menet kun varmaan osaisit tehdä niin." Poika yskäisi uudestaan ja jäi silmäilemään varovaisen toiveikkaana tovi sitten hyvin hanakasti apua suorastaan tyrkyttänyttä demonia. Oli selvää ettei natiainen pitänyt yhtään siitä että joutui kuitenkin turvautumaan tämän kyseenalaiseen hyväntahtoisuuteen, mutta suoraan sanottuna se ei keksinyt mitään muutakaan miten ratkaista tilanne. Pingviinimies alaisineen oli kuitenkin kadonnut kuin tyhjään, mitään jälkeensä jättämättä... mitä selliin suljetulle lohikäärmekaksikolle mahtaisi tapahtua jos näitä ei saisikaan ulos? Vaikka ei suorastaan vieläkään madellut vaivautunut purppuratukka oli sentään nyt huomattavasti säyseämpi tapaus kun sitä ei tökitty ja sille annettiin omaa tilaa, kuulostaen vaihteeksi melko rehellisen neuvottomalta.
|
|
|
Post by submarine on Dec 4, 2011 19:53:34 GMT 3
Spyrolla oli kuin olikin nähtävästi vielä jotain asiaa Kerpeleelle, ja tämä käännähti edelleen varsin mairean oloisena nulikan suuntaan kun tapaus otti askeleen kohti sanoja tapaillen. "Nnnniiin?" kuului kuin apteekin hyllyltä, kun pitkä, teräväkulmainen ilmestys vei kätensä yhteen kuin paraskin bisnesmies. "Aina valmiina palvelemaan, ja toisinaan vain nimellistä korvausta vastaan", tämä tokaisi niin teennäisen ystävällisesti, että maailman sinisilmäisin idioottikin olisi varmasti ainakin etäisesti aavistanut jotakin. Pyynnön tapainen kuunneltiin, ja sitä seurasi peräti hymähdys. "No mutta toki, ikäviä moiset ovet. Vaan taidanpa, aivan vain silkan ihmistuntemuksen pohjalta, jo arvata mistä ovesta me puhumme. Minähän varoitin Korneliusta jo viime kerralla, että sen ulkohuussin saranat tarvitsevat rasvausta! Umpeenruostunut ovi ja hätä, miten inhottava yhdistelmä" tämä huokaisi, ja veti sitten jotakin takkinsa sisuksista. Tarkemmalla tarkastelulla se paljastui varsin tavanomaiseksi pullolliseksi voiteluöljyä. Hetken ajan putelia heiluteltiin purppurapäisen tapauksen silmien edessä kuin suurtakin lahjaa, ennen kuin hornainen virkamies huokaisi. "Eh, pientä huumoria. Sanoivat että se auttaisi jaksamaan kadotettujen sielujen ja sellaisen kanssa. Vaan ei siitä kurssista ollut oikein apua. Mutta asiaan", tämä tuhahti ja työnsi pullon takaisin sinne mistä se oli tullutkin. "Sinä puhut nyt siitä tyrmän ovesta. Ja ei, en ikävä kyllä voi pamauttaa sitä auki. Minulla on, ikävä kyllä, sopimus herra Korneliuksen kanssa. Ja ikävä kyllä hän ei, tarkalleen ottaen ole vielä kuollut. Sen oven asensin minä itse, ja minua on varsin suoraan ja selkeästi kielletty millään tavoin pyrkimästä ovea avaamaan", Kerpele totesi sitten olkiaan kohauttaen. Sitten tämä kuitenkin napsautti sormiaan, kuin olisi äkkiä keksinyt jotakin - mikä tosin oli varsin epätodennäköistä ottaen huomioon tämän aivan liiallisen esittämisen. "Vaan porsaanreiät, ne ovat aina mukavia. Kornelius ei koskaan ollut kauhean hyvä sanojen kanssa. Katsos", tämä totesi kuin taikuri, joka selitti juuri miten temppunsa teki, varsin ylpeänä. "Mikään ei estä minua vaikkapa, noin teoriassa, vetämässä esiin tällaista avainta, juuri kuten vaikka tämä tässä, ja ojentamasta sitä jollekulle. Tietenkään en toki halua että sillä vaikkapa... avattaisiin ovi johon se on tarkoitettu tai jotakin, ne kaikki kolme lukkoa järjestyksessä alhaalta ylös ettei ansa vain laukea, mutta enpähän minä voi sille yhtään mitään!"
Niine sanoineen Juhani Kerpele, lakiasioiden ammattilainen varsin infernaalisella alalla, kumartui Spyron eteen kuin mikäkin vanhempi lapsensa tykö, ja asetti kätensä tämän olalle kuin kovinkin rakastavaisesti. "Vaan poika hyvä, pidä itsesi miehenä ja yritä pärjätä!" tämä toivotti suorastaan ivallisen mukavilpittömästi, ja painoi painavan, riimuin koristellun pirunpäisen avaimen nulikan käteen - ja ennen kuin tämä mitään ehti tehdä, isällisen suukon sekaiselle päälaelle lämminhenkisen halauksen kera. Niine hyvineen koko demoninkuvatus leimahti äkkiä liekkeihin, jotka eivät jättäneet jälkeensä mitään muuta kuin jumalattoman käryn ja kolkon, epäinhimillisen ja vahingoniloisen naurun - ja vielä viimeiset sanat: "Palvelus velkaa Alisista Alimmille on kaksi laudalla!"
"Täh?" Naappa päätti ilmaista mielipiteensä koko jutusta sivummalta.
|
|
|
Post by spyrre on Dec 4, 2011 22:33:17 GMT 3
Kerpeleen pyörähtäessä varsin maireasti ympäri välittömästi kuullessaan pienenkin estelevän äännähdyksen kuin olisi suorastaan odottanut tätä Spyro napsautti suunsa kiinni ja melkein katui välittömästi että oli sanonutkaan yhtään mitään... varsinkin kun tämä vielä perään mainitsi jotakin huolestuttavaa jostain korvauksesta. Tosin tovin kärvisteltyään ja harottuaan kuontaloaan entistä sotkuisemmaksi poika kuitenkin yskähti ja esitti asiansa varsin alleviivatun epäröivään sävyyn kun ei keksinyt mitään muutakaan, miekkosen kuunnellessa liiankin avuliaan näköisenä. Natiaisen vaivaantuneisuus sai kuitenkin pian käänteen takaisin hyvinkin tyrmistyneeseen suuntaan, lipevän demonin alkaessa äkkiä selitellä ymmärtäväiseen sävyyn ruosteisista huussin saranoista ja vetäistessä esiin pullollisen voiteluöljyä kuin eeppiseksi ratkaisuksi kaikkiin ongelmiin. Purppuratukka tuijotti tätä hetken kuin mies olisi pidellyt käsissään epäilyttävää, sätkivää ja monijalkaista kunnes pääsi sen verran ajan tasalle että sai älähdettyä estelevästi. "Mitä? Ei se, kun---!" Poika korjaili hätäisesti, hujopin huumorin onnistuessa jälleen menemään tältä hyvinkin ohitse, kunnes kiero kirjanpitäjä paljastikin armeliaasti itse jäynänsä ennen kuin nulikka ehti kiihtyä tuota enempää. Tämä sai aikaan jälleen sarjan häkeltyneitä silmienräpäytyksiä ja lopuksi hyvinkin närkästyneen hampaiden kirskautuksen Spyron ollessa selvästikään erityisen huvittunut tästäkään letkautuksesta joka ilmaistiin uutena melkoisen näreänä mulkaisuna yläviistoon. Pullo katosi onneksi takaisin Kerpeleen taskuihin tämän lopulta natiaista härnättyään tunnustaessa sittenkin tietävänsä mistä ovesta oikeasti oli puhe. Näreä ilme pojan kasvoilla lientyi jälleen hiukan vaikka ei kokonaan kadonnutkaan sen odotetun epäluuloisuuden tieltä, tämän kuitenkin nyökätessä viimein vahvistavasti kun tyrmän ovi tuli mainituksi.
Kieltämättä Spyro aavisteli automaattisesti jonkinlaisia kieroiluja jo ennen kuin kulmikas hujoppi edes määritteli asiansa tarkemmin, mutta kun tämä ilmoitti ettei voisi räimäistä ovea nurin tai avata sitä siitä huolimatta että oli ilmeisesti tämän pingviinimiehelle valmistanutkin natiainen kävi kyllä melko pettyneen näköiseksi. "Miten niin, mikset? Mitä väliä sillä on jos se tyyppi ei edes ole täällä enää?" Se tivasi selvästikään ymmärtämättä paljoakaan noiden mainostettujen sopimuksien päälle mutta vaikeni jälleen kummastuneena kun mies äkkiä ilmaisi teatraalisesti kokeneensa jonkinlaisen valaistumisen. Kulmakarvoja kohotettiin epäilevästi miekkosen esitykselle mutta kun tämä veti esiin lupaavan näköisen avaimen tummien silmien katse nauliutui tähän huomattavasti toiveikkaampana. Tyypillisen kiertelevä puhe siitä kuinka tämä ei missään nimessä haluaisi tiettyä ovea avattavan tietyllä avaimella tietyllä tavalla sai kyllä Spyron kallistamaan hiukan päätään, mutta tällä kertaa vihje oli kyllä sen verran selvä että jopa purppuratukkakin tajusi mistä oli kyse... vaikka sitä toki vielä terveellisti epäilyttikin. Mutta vaikka silmäilikin esiteltyä, odotettavan dramaattisesti muotoiltua avainta oli melko vähällä ettei se perääntynyt uudestaan kun hujoppi kumartui ojentamaan esinettä aivan kädestä pitäen. Poika kirskautti hampaitaan ja vilkaisi varsin näreänä jo olkapäälleen muka huolekkaasti aseteltua raajaa tyypin toivotellessa vilpittömän piruilevasti hyviä jatkoja ojentaen sentään avaimen kuten oli lupaillut... tosin varsin, eh, odottamattoman sydämellisten hyvästien keralla.
Purppurapää olisi saattanut muuten alentua murahtamaan jotakin vastaukseksi ellei tyypin seuraava päähänpisto olisi onnistunut järkyttämään sitä sanattomaksi, jälleen kerran. Ei kai ollut odottamatonta että se näytti kaikkea muuta kuin ilahtuneelta demonin käydessä paljon tuttavallisemmaksi kuin oli millään tasolla mukavaa, ainoa mikä siitä oikeastaan saatiin irti oli epämääräinen häkeltynyt vinkaisu natiaisen jumittuessa niille jalansijoilleen pitkäksi toviksi kai jo melkein jonkinlaisena shokkireaktiona eikä liikkunut hetkeen edes sen jälkeen kun ilmeisesti äärimmäisen kieron huumorintajun omaava demoni oli jo haihtunut liekkeinä ilmaan jättäen jälkeensä pahaenteisen naurunremakan keralla lausutun ennusteen josta hölmistynyt nulikka ei saanut paljoakaan tolkkua. Tovin silmiään vaihteeksi huomattavasti hiljaisemmassa kammiossa räpyteltyään purppuratukka sai viimein koottua itsensä ja vilkaisi taustalta mielipiteensä kaunopuheisesti ilmaissutta rialinpätkää. Oikeastaan, kerrankin Spyro oli likimain yhtä mieltä tämän kanssa jostakin. Ei kyllä ollut aivan kaikki kotona tälläkään demonilla.... "Hitto mikä sekopää" Natiainen kommentoi epäluuloisesti vaikka infernaalinen virkailija ei ollutkaan ollut ainoa mielipuolinen tuttavuus saman päivän aikana, ennen kuin katsahti varmuuden vakuudeksi kädessään pitelevää avaimenrumilusta ja alkoi edelleen varsin varovaisesti perääntyä ovelle kuin peläten että Kerpele ilmaantuisi vielä jostakin. Nyt kun reitti toivottavasti oli viimein selvä hän ei kyllä halunnut jäädä koko pahuksen kartanoon yhtään pidemmäksi aikaa kuin oli pakko... Paitsi että ennen kuin hän voisi vain painella tiehensä, kai se olisi pakko käydä kokeilemassa oliko demonille puhuminen ollut millään tasolla vaivan arvoista ja yrittää josko tyrkytetty avain edes kävisi mokomaan sellin oveen... Tuota, missähän päin sokkeloisia käytäviä se olikaan ollut..? "Nyt riitti. Häivytään." Se totesi aavistuksen vainoharhaiseen sävyyn ehkä enemmän itselleen kuin rotalle ennen kuin kiirehti kiskomaan ovea auki lykättyään ensin pitelemänsä esineet taskuunsa. Ehkä hän onnistuisi löytämään vielä riimutetun sellin, vaikka heitä oli juoksutettu varsin mielivaltaisesti pitkin käytäviä... ja ehkä vielä uloskin, ajatus kosteaan kellariverkostoon eksymisestä ei houkutellut natiaista paljoakaan.
|
|
|
Post by submarine on Dec 4, 2011 23:03:52 GMT 3
Naapalla ei ollut oikein hajuakaan siitä, mitä oli tarkalleen ottaen tapahtunut viime hetkien aikana, tai mitä mikään oikeastaan tarkoitti - mikä taisi nyt tarkemmin miettien olla oikeastaan päivän kantava teema. Mistään ei tajuttu mitään, eikä mistään ollut taas opittu mitään, ja kaikenlaista tapahtui mutta sitä ei varmaan kannattanut miettiä sen tarkemmin. Tarkemmin ajatellen, päivä oli siis varsin tavallinen, koska eihän rotta yleisestikään ottaen tajunnut mistään mitään olellista, saati ajatellut asioita. Se isonenäkin oli kadonnut johonkin, ja koko miesjoukko. Ilmeisesti sivussa seisominen hölmönä kannatti jälleen kerran, kaikille muille tapahtui jotain ikävää. Hölmö penikkakin näytti juuri nyt häiriintyneeltä. "Sellaista o ny. Kaikki män, ihan kaikki", pienikokoinen rotannarttu vikisi ääneen syvällisiä mietteitään, raapi hetken päätään ja äkkäsi sitten pingviinin perään jättämän kirjan korokkeeltaan. Siinä oli hieno kansikin ja kaikkea... Hetken ihmeteltyään rotta poimi kirjan paikoiltaan ja pläräsi sitä hetken suunnilleen samalla arvostuksella kuin pikkulapsi, päästäen muutaman vähintäänkin ihailevan vinkaisun. Jännä oli tämä kyllä. Tai siis, eihän Naappa tietenkään lukea osannut, mutta jännältä näytti. Ja kuvat olivat myös jänniä. Rotta oli melko varma että puolia näistä ei olisi saanut näyttää lapsille, joten ensi töikseen tämä vilauttikin vieressä yhä nököttävälle purppurapäälle yhtä erityisen raisuista aukeamista, joilla kuvattiin kuinka valtava sarvekas ja lihava mies ahmi pikkulapsia kaksin käsin. "Nam nam."
Ja sitten oltiinkin taas menossa johonkin. Jostain syystä. Naappa raapi hetken päätään pohdiskellen, työnsi kirjan kainaloonsa ja vilkaisi vielä huoneen läpi. Mitään erityisen jännää ei enää ollut näkyvissä, paitsi ehkä kirjahyllyillä. Eikä rotta ollut erityisen varma, halusiko tutkia isoja hyllyllisiä läpi, ne kun näyttivät tylsiltä. Ei kai siinä mitään, ei nartulla ollut kyllä hajuakaan mihin nyt mentäisiin tai mitä siellä tehtäisiin, mutta kaiken kaikkiaan homma näytti silti toimivan. Jotain se viimeiseksi kadonnut, lapsia epäilyttävästi halaileva mies olis sanonut... jostain, mutta rotta ei vakavissaan ollut kyllä kuunnellut mitään, lähinnä vain pohtinut saisiko tungettua kokonaisen kesäkurpitsan suuhunsa. Epätodennäköistä. "Naa-a", soi rotta vielä kommentin koko huoneelle, ja hyvästeli sitten pierulla, ennen kuin lähti jo huoneesta lähtöä tekevän penikan perään. "Minne mennään? Mitä tehään? Anna avain", Naappa vikisi tapaukselle mennessään, välittämättä suuremmin edes vastauksista. Oikeastaan... kaikki tuntui jälleen kerran olevan varsin tavanomaisella tolallaan. Ja jos kerran kaikki olivat kadonneet, siellä yläkerrassa oli vielä ainakin se jännä pää ja... ainiin, kaikki kamatkin taisivat olla levällään ja... hmmh. Pienen rotan päähän mahtui tällä hetkellä hämmästyttävä määrä asioita. "Pitää kamat sitte! Kasata! Levälleen jäi kun huonosti pakkasit!" vinkaistiin syyttävästi penikalle. Niin se oli kyllä mennyt, Naappa muisti sen kuin eilisen - mikä nyt ei välttämättä ollut kauhean hyvin kun se kuitenkin oli sattunut tänään. Joka tapauksessa. "Hoputin ja neuvoin ja laiska olit! Mitään et tehny, teloit Alvarin ja heitit! Nekulla heitit!" syyllistettiin pontevasti purppurapäistä natiaista, jonka ilmeisesti oletettiin johtavan kadonneet lampaat nyt mukavasti kotiin. "Iha huono. Kanna, jalkoihin sattuu!"
|
|
|
Post by spyrre on Dec 5, 2011 20:18:58 GMT 3
Vieläkin kylmiä väreitä selkärangassaan tunteva nulikka vilkaisi vielä muutaman kerran vainoharhaisesti ympärilleen verikehällä ja epäilyttävillä riipustuksilla koristellussa kammiossa vaikka Kerpele oli jo kadonnutkin jälkeä jättämättä... vaikkakin varsin epäilyttävällä tavalla. Tosin koko tyyppi oli ollut harvinaisen epäilyttävä muutekin (jopa siihen pirulliseen pingviinimieheen verrattuna, mikä oli jo jonkinlainen saavutus), eikä Spyro meinannut saada tämän "Me tarkkailemme kaikkia!" -hihkaisua mielestään kuvitellen melkein tuntevansa vahingoniloisten vihreiden silmien (tai kenties useampienkin) tuijottelevan itseään näkymättömistä heristellen uhkaavasti kamalia pikku-ukkoja viliseviä kansioita sun muita paha-enteisiä aseita. Tilannetta ei suuremmin auttanut se oivallus että vaikka ketään muita ei näkynytkään, pieni rial oli näköjään löytänyt dramaattisesti kadonneen Korneliuksen epäilyttävän kirjan jolla tämä oli ilmeisesti manannut Kerpeleen esiin, otuksen nyt selaillessa tätä innosta vinkuen. Poika hätkähti havaintoa ja astahti hiukan irvistäen askelen kauemmas rotan juuri tempaistessa esille jonkinlaisen varsin groteskin kuvan opuksen uumenista esitellen tätä natiaiselle hyvinkin innoissaan. Spyro ei puolestaan näyttänyt suuremmin arvostavan taideluomusta vaan tuijotteli tätä epäluuloisesti hiukan nenäänsä nyrpistäen, mutta päätyen loppujen lopuksi olemaan estelemättä rialin napatessa kirjan parempaan talteen vaikka tajusikin tämän sisältävän mahdollisesti kaikkea epämukavaa. Mutta tuskin se oikeastaan tarkemmin ajatellen haittasi vaikka natiainen ei itse tähän olisi koskenut tikullakaan, oli varsin selvää ettei rialnarttu tainnut osata lukea lausuakseen mitään tämän sisältävistä loitsuista saati edes oikeastaan tajunnut mitä edes juuri piteli käpälissään. Hyvällä tuurilla otus saattaisi keksiä jyrsiä koko kirjan silpuksi, mistä Spyro ei olisi tippaakaan pahoillaan, ainakin mokoma olisi pois mahdollisista vaarallisemmista käsistä...
"Eh, ei varmaan kannattais ottaa sitä" Tämä totesi kuitenkin ohimennen rotan kaapatessa kirjan kainaloonsa mutta kohautti kuitenkin sitten olkapäitään ennen kuin suuntasi kiireesti, vaikkakin edelleen varovaisin elkein kammion ovelle häipyäkseen koko pahan onnen huoneesta käytäväverkostoon kommentoimatta Naapan syvällisiin pohdintoihin jäämättä oikeastaan edes katsomaan mahtoiko mokoma tuhoeläin edes tulla perässä vaiko ei. Tietenkin se pirulainen tuli, vaikkakin hiukan jäljessä... aivan kuin Spyrolla olisi niin hyvä tuuri käynyt että elikko olisi harhautunut jonnekin.... Poika pyöräytti silmiään rotan jo alkavaan loputtomaan höpinään levottomasta tunnelmastaan huolimatta kolatessaan ulos kammion ovesta kosteisiin ja hämäriin käytäväverkostoihin, jääden hetkeksi avainta taskussaan hypistellen silmäilemään epäröiden molempiin suuntiin kolkkoa käytävää. Tuota, mistähän suunnasta he olivat tulleet...? Ei siitä vielä kovin kauaa ollut ehtinyt kulua kun heidät oli raahattu paikalle mutta tässä välillä oli ehtinyt tapahtua kaikkea, eh, varsin harhauttavaa, eikä Spyro loppujen lopuksi ollut muutenkaan tunnettu minkäänlaisesta eeppisestä suuntavaistostaan. "Mennään pois. Tai ainakin kohta. Ja enkä anna." Napautettiin vastaukseksi rotan tivauksiin purppuratukan heilauttaessa sitten käsiään turhautuneesti ja kääntyen tömistelemään melkoisen summanmutikassa vasemmalle toivoen että suunta sattuisi tuurilla olemaan juuri se oikea. Kuinka vaikeaa muka voisi olla löytää sellainen iso, näyttävä ovi, vai mitä?
Ikävä kyllä pian saattaisi paljastua tämän olevan yllättävänkin vaivalloista hämärien käytävien sokkeloissa, vaikka purppuratukka yrittikin parhaansa mukaan jättää huomiotta rialintyngän loputtoman vikinän milloin mistäkin ja pyrki etsimään jonkinlaisia merkkejä josta päätellä oikea reitti jota pitkin he olivat tulleet. Ikävä kyllä tämä ei tainnut tuottaa hirveästi tulosta vaan lätisteltyään jo useista vesilätäköiden täplittämistä risteyksistä niin suuntaan kuin toiseenkin poika alkoi hiljakseen huolestua. Tuota... eikös hän ollut ohittanut tuon lohkeilleen kiviseinän jo ainakin kertaalleen...? Se pysähtyi äreänä raaputtamaan takaraivoaan ja vilkuilemaan ympärilleen jälleen keskellä yhtä identtiseltä aiempiin verrattuna vaikuttavaa risteystä, mulkaisten hiukan sekavia jatkuvana taustamölynä vikisevään rialintynkään. "No enkä kanna, kävele ihan itse!" Se murahti, jääden sitten silmäilemään rottiaista kuin pohtien jotain. Hetken epäröityään ja irvistettyään itsekseen varsin vastahakoisesti, se äkkiä nappasikin esille pirun-naamaisen avaimensa ja heilautti sitä muutamaan kertaan kiinnittääkseen otuksen huomion. "Hei katso! Tämä on aika jännä, eikö? Tahdotko sen?" Tämä äkkiä usutti talttahammasta, tosin pitäen esineen tarkasti otuksen tahmaisten näppien ulottuvissa. "Mä kyllä tarvitsen tätä vielä yhteen juttuun.... mutta muistatko sen ison oven? Sen jännän? Jos löydät sen, niin voin antaa sen sulle kun en enää tarvitse." Poika lisäsi nopeasti kuin peläten rotan keskittymiskyvyn loppuvan kesken repliikin ennen kuin otus ehtisi ymmärtää mitä haluttiin... tosin toivoen voivansa luottaa edes otuksen ilmeiseen ahneuteen joka toivottavasti virkistäisi otuksen muistia käytävien suhteen. Eihän jyrsijä kovin fiksu ollut, mutta... eivätkös rotat yleensä löytäneet tiensä vähän kaikkialle? Avainta heiluteltiin vielä hiukan suostuttelevaan sävyyn, natiaisen jäädessä odottelemaan kieltämättä monestakin syystä huolestuneena rialin mahdollista vastausta.... tai sitten sitä, että se päätyisi käymään hänen kimppuunsa saadakseen esineen jos näinkin monimutkainen puhe sattuisi menemään tältä yli hilseen....
|
|
|
Post by submarine on Dec 5, 2011 21:40:14 GMT 3
Oikeastaan melkoisen pitkän hetken Naappa seurasi purppuratukkaisen nulikan perässä, olematta oikein varma että mitä tässä haettiin. Pois oli uhonnut menevänsä, mutta kehää mentiin. Oikeastaan toisen kierroksen kohdalla Naappa veti avuliaasti seinään merkin liidulla, ja sen jälkeen aina yhden lisää. Niitä oli ainakin... no, jonkin verran, kun nulikka lopulta jostain syystä pysähtyi. Näytti olevan äreä tai jotain, raapi ainakin itseään. Takana kirja kainalossa Naappa matki tätä, kunnes ilmestys äkkiä mulkaisikin kohti, saaden koko rotan jähmettymään hetkiseksi tuijottamaan. "Vähän kannat! Häntää kannat ja kaikki hyvi!" Naappa vinkaisi vaativaan sävyyn purppurapäiselle nulikalle tämän väittäessä vastaan asioille, joskin ikävä kyllä varsin laihoin tuloksin. Ei yhtään kiinnostanut mokomaa vahinkolasta auttaa rottaa hädässä, jalat olivat kipeät ja tämä vain väitti vastaan! Vaikka toisaalta, oli kyllä melkoisen rääpäle ja kädetkin niin huonot että olisivat varmaan vain napsahtaneet poikki kesken kaiken. Ja sitten se olisi varmaan alkanut ruikuttaa ja korviin olisi sattunut. "Narutassu narutassu, tikkukäsi!" rotta vikisi hetken ärheän urheana takapiruna, ennen kuin antoi asian kuitenkin olla - mietittyään tietenkin nyt vähän ensin, josko olisi pitänyt kampata koko ilmestys. Ei olisi kyllä varmaan toiminut, kuin ei ollut edes muita kivasti syytettäväksi missään. Ja sitten olisi lyönyt päänsä ja kuollut tai jotain. Ja tässä saatettiin kuitenkin vielä tarvita syntipukkiakin. Äkkiä tosin päästiin varsinaiseen asiaankin, kun jännäpää kiskaisi esille vielä jotain huomattavasti jännempää: sen avaimen. Siinä oli kuvioita ja se oli avain, eikä rotta ollut edes aivan varma kumpi seikka oli jännempi. Avaimet olivat aina jänniä, ja tämä oli ehkä nyt tuplajännä. Varsin poissaolevasti rotta seurasi kuonon edessä heilutettua kapistusta kuin kissa lankakerää. Sitten tämä päästi jonkinlaisen "Nyrgh!" -äännähdyksen ja yritti napata otetta - vain haparoidakseen tyhjää kun avain heilahtikin äkkiä pois ulottuvilta. "Mtätäh? Joo! Tahon! Heti tänne kaikki nyt!" Naappa vinkaisi innoissaan vastaukseksi, ja näyttikin sitten äkkiä varsin nyreää kuonoa kun tyhmä penikka kehtasikin PYYTÄÄ jotain avaimestaan. Toisaalta... se ei ollut kyllä erityisen vaikea pyyntö, ja sitä paitsi Naappa halusi nähdä mitä sen oven takana oli. Se oli ollut vähintäänkin jännä kummaltakin puolelta, ja avattuna varmasti vielä jännempi! Pienehkö yleislaatuinen epäkohta rotan logiikassa jäi, kuten aina, huomaamatta.
"Helppoa o! Hölmö ei osaa!" Naappa vinkaisi, ennen kuin lähti matkaan. Ja helppoahan se olikin, osasihan kuka tahansa nyt yhden tyrmän navigoida viimeistään sen jälkeen kun oli kerran sen läpi jo mennyt. Paitsi että tämä penikka oli ilmeisesti hölmö eikä ollutkaan kiertänyt kehää tarkoituksella. Ihan kuin nyt olisi ollut jotenkin vaikeaa muistaa näin simppeli juttu: vasen, oikea, vasen, vasen, ympäri, oikea, vasen, vasen, vasen, oikea, oikea, vasen, oikea, variksenpoikia. Loppupeleissä saattoi olla melkoisen järkyttävää itse kullekin, että Naappa onnistui johtamaan itsensä ja avaimensa (ja ikävästi siinä roikkuvan nulikan) takaisin sellin luokse - erehtymättä edes kertaakaan koko matkalla. Ovi oli eittämättä sama, jykevä ja monilukkoinen kapistus kuin aikaisemminkin. "Nonih! Siinä o! Avaa, anna! Näytä mitä o! Aarre! Oven avaat ja kaiken otan!" rotta vikisi varsin innosta soikeana, tönien purppurapäätä varsin kovakouraisesti pistämään avaimen vielä viimeisen kerran hyötykäyttöön, ennen kuin siitä tulisi enemmän tai vähemmän kuriositeetti kaiken muun romun joukossa. "Nätti o. Hirviästi ansoja..." Naappa vinkaisi vielä suorastaan ihaillen loppuun, kuin olisi jotenkin nähnyt oven varsin mitäänsanomattomasta pinnasta jotakin hyvinkin oleellista. Tai eihän se mitäänsanomaton ollut, paljon kaikenlaisia koristeellisia kaiverruksia siitä kyllä löytyi, mutta ansat olivatkin eri asia. "Tappaa heti jos et osaa! Tappaa kuoliaaksi monta kertaa!" luonnehdittiin. "Ainakin kolme ja puoli!"
|
|
|
Post by spyrre on Dec 6, 2011 17:28:58 GMT 3
Natiainen oli oikeastaan jopa melko tyytyväinen aikaansaannokseensa havaitessaan jonkinlaisia loukkauksia taustalla vikisseen rialintyngän kiinnostuvan välittömästi syötistä kun mokoma vetäistiin esille. Taktisesti Spyro jopa jätti ärähtämättä mitään vastaukseksi varsin ärsyttäviin vikinöihin narutassuista sun muista tikkukäsistä hänen kieltäydyttyään jyrkästi kantamasta mitään rotalle kuuluvaa rajaa askeltakaan, mutta vaikka kulmakarva olikin värähtänyt uhkaavasti muutaman kerran nulikka puri hampaansa yhteen ja keskittyi nyt käsillä olevaan asiaan, eli sen todella turhauttavasti piilotetun tyrmän löytämiseen. Ohimennen sen silmään osui joihinkin käytävien seiniin piirusteltuja valkeita liitumerkkejä, tämän jäädessä hetkeksi silmäilemään näitä ihmetellen muistamatta oliko nähnyt näitä aikaisemmin menomatkalla. Mutta vaikka omituisia olivatkin ne todettiin pian kuitenkin tähän hätään varsin epäoleellisiksi mystisyydestään huolimatta ja poika käänsi pian huomionsa takaisin rottiaisen naruttamiseen, pitäen huolellisesti himoitun avaimen poissa tämän jo varsin ahneesti harovista tassuista. "Juu, saat. Sitten kun ollaan perillä." Se ilmoitti, vaikkakin eittämättä hiukan epävarmana koko idean järkevyydestä tosin saadessa pian yllättyä kun jyrsijä ilmoitti näreästi kuinka helppo mokoma vaatimus oli. Nulikka napsautti suunsa kiinni ennen kuin ehti kommentoida otuksen sättimistä sen vuoksi ettei hän omannut mitään mystisiä voimia (tai vähemmän mystistä muistia) jolla löytää perille haluttuun määränpäähän, seuraten sitten aavistuksen epäröiden tämän perässä myöten ikävän kalseita käytäviä.
Nulikka oli ollut melko eksyksissä jo alunperinkin saati nyt kun harhaili rotan jäljessä näennäisesti täysin summittaisiin suuntiin, eikä se pian ollut oikeastaan enää edes selvillä mistä suunnasta oli alunperin tultu. Se alkoi jo vahvasti epäillä että oli odottanut liikoja toivoessaan rialin vainuavan reitin perille elikon nyt juoksuttaessa heitä ympäriinsä käytävissä aivan turhan vuoksi, kunnes natiaisen suureksi järkytykseksi nurkan takaa paljastui äkkiä varsin tutun näköinen kookas ovi. Naama hyvinkin hölmistyneeksi venähtäneenä Spyro pysähtyi hetkeksi vain tuijottamaan tätä häkeltyneenä voimatta uskoa että hölmö rotta oli kuin olikin osannut reitin takaisin tämän kirotun sokkelon lävitse, kunnes havahtui tämän innokkaaseen vinkumiseen ja hoputtamiseen. Purppuratukka astahti epäröiden lähemmäs koristeellista tien tehokkaasti sulkevaa riimuovea mulkaisten malttamattomana tönivää rottaa ja liikautti varuillaan avaimen tämän ulottuvilta ennen kuin siimahäntä keksisi yrittää napata sen ennen kuin hän ehtisi yrittää lukkojen avaamista. Tosin otuksen innokas vikinä aarteista sun muista sai natiaisen kohottamaan hiukan kulmiaan. Tuota, mikä aarre...? Kyllähän rotta oli nähnyt mitä sisällä oli, jouduttuaan istumaankin siellä tovin jos toisenkin... ja tultuaan hiukan paiskotuksi, mutta se nyt oli sivuseikka. "Eh? Ei siel-- Äh, miten vain..." Poika aloitti kummastuneena muuttaen kuitenkin mielensä kesken lauseen päättäen että rotta saisi pian todeta faktan aivan itse jos oli oikeasti onnistunut unohtamaan mitä selli sisälsi, kääntäen sen sijaan huomionsa avainta hypistellen tarkastelemaan tyrmän ovea. Naapan ihailevat vikinät ansoista saivat purppuratukan käymään astetta enemmän levottomaksi tämän muistaessa sen epämääräisen demonin kyseenalaiset neuvot, jotka kieltämättä toivat nyt mukanaan uuden kriisin ratkaistavaksi. Jostain syystä oli käynyt varsin selväksi ettei poika oikeastaan suuremmin luottanut tähän lipevään, teräväpiirteiseen miekkoseen joten se käytti oikeastaan pitkän tovin pohtiessaan itsekseen kiroillen pitäisikö tämän neuvoa noudattaa mahdollisesti henkensäkin uhalla. Kieltämättä mietteliäs katse kävi jo asiantuntevasti ansoista vieressä vinkuvassa rotassakin pohtien voisiko kenties olla mahdollista naruttaa otus avaamaan ovi itse lupaamalla tälle koko olematon oventakainen aarre, mutta varsin pian moinen kieroilu hylättiin paheksuvan päänpudistuksen keralla. Tietysti olisi voinut olla mahdollista että rial olisi vain napannut avaimen jos saisi sen käsiinsä ja painuisi tiehensä ovea avaamatta jolloin peli olisi menetetty.... mutta ei kyllä olisi kauhean reilua vaarantaa ulalla olevaa otusta noin ilman että se varmaankaan edes tajusi mitä oltiin tekemässä vaikka elikko olikin tyhmä ja ärsyttävä. Tämä tosin oli kyllä kitissyt oveen asennetuista ansoista kuin olisi muka tiennytkin aiheesta jotain...? Eh, tuskinpa vain, eiköhän se höpissyt taas vain omiaan...
Pian aikansa kriiseiltyään ja kärvisteltyään vastahakoinen purppuratukka viimein nielaisi, veti henkeä ja astui vastentahtoisen urheasti kohtaamaan epäilyttävän oven ja kurottautui pahaa-aavistellen kirouksia hampaidensa välistä mutisten kohti ensimmäistä lukkoa. Niin huonolta kuin idea tuntuikin, se päätyi loppujen lopuksi kaikesta vainoharhaisuudestaan huolimatta noudattamaan Kerpeleen avuliasta neuvoa aivan vain siitä syystä ettei tiennyt mitä muutakaan olisi tehnyt... ja kieltämättä vaikka demoniin ei millään tavalla luotettukaan poika oli tullut tulokseen että jos tämä olisi tahtonut hänet hengiltä mies olisi varmasti onnistunut siinä helpommallakin tavalla. Joka tapauksessa jännittynyt Spyro melkeinpä odotti koko ajan jotakin ikävää tapahtuvaksi, joten se melkein järkyttyisi jos jonkinlaisen epämääräisen räjähdyksen tai vastaavan sijasta lukko loksahtaisikin auki ketään tappamatta. Tämä sen sijaan rohkaisisi jo melkoisesti muidenkin avaamisessa vaikka viimeistä tavoitellessaan lyhyt purppuratukka joutuikin luultavasti jo kurottelemaan hiukan, ennen kuin tämänkin auki saatuaan päätyisi viimein nykimään kokeilevasti kookasta ovea avatakseen tämän. Jos hyvä tuuri kävisi, pimeään suljetun lohikäärmekaksikon ei ehkä tarvitsisikaan jäädä tänne loppuiäkseen edes pingviinimiehen kadottua kuin tuhka tuuleen... jos kaikki menisi edes likimain niin kuin oli suunniteltu, siis.
|
|
|
Post by submarine on Dec 6, 2011 18:55:02 GMT 3
Naappa seurasi taustalla, kun purppurapäinen tapaus väänsi lukkoja auki varsin vaivalloisesti ja varuillaan, kuin olisi pelännyt jotain kovinkin ikävää. Vaikka näkihän sen nyt tyhmempikin että missä järjestyksessä nämä jutut toimivat... ainakin siis jos oli kokemusta tyrmistä ja sen sellaisesta. Ehkä tällä tapauksella ei ollut, oli sen verran huono muutenkin. Noh, varmemmaksi vakuudeksi rotta päästeli varsin varoittavia narahduksia ja pamahdusääniefektejä suustaan sitä mukaa, kun nulikka lukkoja auki väänsi. Ensin ensimmäinen, eikä mitään erityisen kauheaa tapahtunut... ja toinen... ja sitten kolmaskin. Ilman sen suurempia fanfaareja ovi loksahti sitten auki, ja pienellä työntämisellä todennäköisesti lopustakin selvittäisiin. "Höh. Ei palasiksi. Tai karrelle. Tai rikki tai poikki tai pinoon!" Naappa vinkaisi varsin tyytymättömänä lopputulokselle. Kaiken jännittämisen ja epäilyn jälkeen nulikka oli kuitenkin yhä hengissä ja ovikin auki. "Pistät kiinni ja uudelleen yrität vielä! Hyvä tulee sitte!" tarjottiin avuliasta neuvoa, ennen kuin rotta astui oikeastaan varsin ahneesti lähemmäs. Jotakin oli luvattu,kun homma olisi hoidettu ja se jokin palvellut tarkoitustaan. "Avain! Anna anna anna annannannannanna!" Naappa vikisi, kiskoen parhaansa mukaan purppurapäistä nulikkaa hihasta saadakseen tämän huomion - tai vaikka paremman puutteessa irtirepeytyneen kangastilkun. Tivaaminen olisi varmaan jatkunutkin varsin äänekkäästi, elleivät jo melkein tutuksi käynyt ärinä ja melu olisi saaneet rottaa astumaan reilusti sivuun. Tämä oli saanut jo kerran turpaansa tältä tapaukselta...
"JUMALAVITA! TAPPAKAA VAIKKA, MINÄ EN ENÄÄ TÄNNE JÄÄ!" karjui Vaun tullessaan - tai jos tarkkoja yltiin, rynniessään murhanhimossa koko varsin kunnioitettavan massansa avustuksella leijonannaama raivon naamiona ja nyrkit heiluen. Ja kuten aikaisemminkin, ei tällä näyttänyt olevan pienintäkään aikomusta pohtia turhan tarkkaan mitä tarkalleen ottaen oli tapahtumassa milläkin hetkellä. Mentiin eikä meinattu, tai jotain sellaista. Ja oikeastaan vasta viime hetkellä, jostakin uskomattomasta maltillisuudesta, tämä tajusi jopa tutkia ennen kuin hutki. Kukaties nopealla silmäykselläkin pingviinimies puolen tusinan kätyrinsä kanssa ja pieni purppurapäinen nulikka olivat sen verran erilaiset, että hölmömpikin pysähtyi - ja pysäytti avuliaasti nyrkkinsäkin puolen sormenmitan päähän pojan naamasta. Seurasi melkoinen hetki hölmistynyttä tuijottamista "Mitä reekelettä sä täällä?! Sehän tappoi teidät!" sai Vaun hetken perästä ärähdettyä, yrittäen nähtävästi vaihtaa tuliterän häkellyksen mahdollisimman nopeasti edes käytettyyn ja puolikuntoiseen äreyteen. Tämä suoristui aavistuksen, haluamatta ilmeisesti enää aikaisemman vielä väkivaltaisempaa toisintoa, ja vilkaisi sitten ympärilleen, kuin olisi olettanut pingviinin kyttäävän joukkoineen jossain nurkan takana. "Onko tämä jotain sairasta pilaa, mitä!? Missä se hullu on ja miksi sinulla on avain ja miksei... täh?" miehenjätti lopulta sylkäisi suustaan varsin hämmentyneenä, ennen kuin kuitenkin tönäisi Spyron vähintäänkin vikkelästi syrjään ja harppasi ulos sellistä, kuin olisi pelännyt oven lävähtävän kohta kiinni uudelleen ja tilaisuuden kaikkoavan.
|
|
|
Post by spyrre on Dec 6, 2011 20:12:50 GMT 3
Muutenkin vainoharhainen purppurapää hätkähti melkoisesti naksauttaessaan auki ensimmäisen lukon juuri kun Naappa avuliaasti keksi päästää jonkinlaisen taktisen paha-enteisen äänen kai vain ja ainoastaan häiritäkseen Spyroa tässä vastentahtoisessa askareessaan. Oli vähällä ettei se jo älähtänyt ja loikannut jonnekin, kunnes hoksasi viime hetkellä että mitään ei tapahtunutkaan ja ääni oli oikeastaan tarkemmin kuunneltuna tullu jostakin aivan muualta kuin ansoitetusta ovesta. Nulikka räpäytti silmiään, loi sitten varsin murhaavan katseen vieressä nallottavaan rialiin ja tasattuaan vielä hermojaan parin sekunnin verran kääntyi toisen lukon puoleen äkäisen "Äh, lopeta se!" -ärähdyksen siivittämänä. Rotta tosin ei tainnut tästä piitata ja sai natiaisen hätkähtämään hyvin vielä muutaman kerran ennen kuin se onnistui kuin onnistuikin naksauttamaan auki loputkin lukot.... ilmeisesti edes tappamatta itseään tässä prosessissa.
Kun viimeinen lukko loksahti ja mitään muuta ei enää tapahtunut vaikka poika seisoikin hetken varovaisesti odottamassa ottaen askelen verran etäisyyttäkin se räpäytti silmiään melkoisen yllättyneenä katsahtaen kädessään pitelemäänsä avainta. Katsos mokomaa, demonimies ei kai sitten ollutkaan naruttanut häntä? Käänne oli kieltämättä varsin odottamaton, mutta Spyrolla ei oikeastaan ollut aikeita valittaa vaan poika siirtyi piakkoin lähemmäs lykkiäkseen oven auki mulkaisten jälleen pahasti hyvin pettyneeltä kuulostavaa rottaa. Se oli odottanut ainakin jonkinlaista vastustusta aivan vain periaatteesta tämän pirullisen oven taholta, mutta edes kerrankin joku oli helpompaa kuin hän oli odottanut ja kapine narahtikin raolleen oikeastaan melkeinpä suosiolla. Rohkaistuneena poika oli juuri aikeissa tyrkkiä kapineen kunnolla levälleen mutta harhautui tästä tavoitteesta varsin lahjakkaasti rialintyngän äkkiä hyökätessä kiinni hihaansa vinkuen ja kiskoen äärimmäisen alleviivaavasti luvattua avainta vongaten. "Pää kiinni nyt! Odota vähän! Ja päästä irti tai et saa mitään!" Natiainen ärähti ja yritti nykäistä hihansa irti tämän otteesta kunnes sellistä kuuluva varsin äkillinen raivokas ärjähdys sai tämän unohtamaan koko otuksen, hölmistyneen Spyron saadessa äkkiä ihastella tuttua, varsin kookasta nyrkkiä joka oli heilahtanut varsin vauhdikkaasti pimeydestä. Tämä tosin pysähtyi armollisesti vain muutaman sentin päähän hänen naamastaan ainakaan vielä häkeltynyttä purppurapäätä vastakkaiseen seinään runttaamatta, saaden tämän kuitenkin kavahtamaan älähtäen kauemmas kunhan ehti tajuta mitä oikein tapahtui onnistuen melkein kaatumaan selälleen lattialle.
"Mitä helv--- hei me tässä! Lopeta se huitominen!" Se älähti kiireesti ennen kuin Vaun ehtisi ruhjoa heidät (no siis, oikeastaan hänet, rotta oli yllättävän tarkkaavaisesti jo kerännyt reilusti välimatkaa) jääden sitten tasaamaan hengitystään mulkaisten hetkellisesti varsin hämmentyneeltä näyttävää petomiestä näreästi. Noh, se ei sentään tällä kerralla ollut täräyttänyt, mutta oli se silti ollut ikävän lähellä nytkin... "No ei! Selvästikään, ellet sä nyt ruhjo hengiltä!" Napautettiin vastaukseksi miehen hämmentyneeseen ärähdykseen, nulikan päätyessä sitten yskähtäen haromaan takaraivoaan korston alkaessa tivata vastauksia asioihin, joita poika ei ollut aivan varma miten selittäisi.... eikä ollut varma halusiko edes. "Eehh... no tuota. Ei, se... ei oikeastaan ole täällä enää. Kai. Siis se isonenä, sillä oli siellä sellainen... joku juttu missä oli verta ja liekkejä ja kaikkea, ja sitten sieltä tuli joku ja sitten tapahtui kaikenlaista ja se, eh..... hävisi. Mä, tuota...." Spyro raportoi varsin sekavasti napsauttaen lopulta suunsa kiinni saaden kylmiä väreitä niskaansa edes ajatellessaan koko tapausta. Se horjahti kesken selityksensä melkein kaatuen uudestaan Vaunin rynnätessä kiireesti ovesta natiaista tyrkkien, saaden uuden mulkaisun tämän osalta pojan onnistuessa kuitenkin säilyttämään tasapainonsa hakemalla kädellään tukea niljaisesta seinästä. "Ääh, ei kai sillä ole väliä, kun se ei ole täällä! Häivytään nyt vaan!" Töksäytettiin kiireesti nulikan selvästikin olevan varsin vastahakoinen keskustelemaan koko asiasta viittoillen malttamattomasti käytävää pitkin sattumanvaraiseen suuntaan, ilmeisestikään oikeastaan tietämättä miten kellareista oikeastaan pääsisi ulos yhtään sen enempää kuin se oli osannut löytää selliäkään. Mutta, eh, kyllähän sitä nyt ulos aina löysi, se nyt oli eri asia kuin yhden tietyn oven löytäminen sokkelosta, eikö?
|
|
|
Post by submarine on Dec 6, 2011 21:30:43 GMT 3
Vaun kuunteli purppurapään selitystä varsin hämmentyneenä, siihen malliin ettei oikeastaan tainnut tajuta mitään, tai korkeintaankin vain hyvin vähän. Verikehistä ja oudoista otuksista ja häviämisistä ja sen sellaisesta. Toisaalta nulikka ei itsekään vaikuttanut olevan erityisen hyvin perillä siitä, mitä tässä nyt oli tarkalleen ottaen edes tapahtunut tai mitä se edes tarkoitti. Nopea vilkaisu sivussa luuhaavaan Naappaan taisi kertoa, että oikeastaan kellään ei ollut harmainta hajuakaan yhtään mistään, joillakuilla tuskin edes yleisessä mielessä. "No tuota... aivan sama! Häivytään täältä kun vielä voidaan, kohta tulee kuitenkin jotakin! Reekele minä poltan tämän koko paskan kun palaan!" mies uhosi lopulta, ennen kuin vilkaisi taakseen selliin. "Ja ala tulla nyt sieltä! Mieti sitä nimeäsi myöhemmin urpo!" "Vartiomies Munkkirinkilä! Ei urpo! Vartiomies!" vikistiin uhmakkaasti pimeydestä, ennen kuin esiin lampsi kuin lampsikin suuri ja mahtava Munkkirinkilä. Tämän nimeäminen saattoi tosin nyt sitten kuitenkin olla tämän illan tapahtumista se loogisin, joten... ehkäpä tuomiot oli parempi jättää toiseen kertaan. "Aivan sama, liiku!" Naappaa kahden tapauksen ilmestyminen ei selvästikään varsinaisesti ilahduttanut. Ensin näytettiin nyreää kuonoa, ja sitten vilkaisi vielä selliin vähintäänkin epätoivoisesti, kuin yrittääkseen elätellä toivoaa että mahtavan oven takaa olisi paljastunut vielä jotain muuta - kuin siis se mitä tämä jo tiesi siellä olevan peruslogiikan mukaan. Peruslogiikka vain tuppasi aina olemaan ikävän yliarvostettua muutenkin, joskin harmi kyllä usein oikeassa. "Ihan huono. En ota, avaimen vaan. Tukehtukaa pullaan!" Naappa vinkaisi mielenosoituksellisesti ja teki käpälämerkkejä. "Haista sinäkin ja hus metsään."
"Vaan ei, nyt hittoon täältä!" Vaun ärähti, lähtien enemmän tai vähemmän johtamaan joukkoa, joka joko seurasi tai ei seurannut. "Tässähän on ihan kuihtunut ja raato, miten hitossa ne muka luulevat että minä selviän ilman lihaa!? Ja viiniä!?" tämä mesosi mennessään. Naappa ei ollut aivan varma siitä kuihtumisesta kuitenkaan, sillä mies oli yhtä valtava ja lihaksikas kuin mikäkin - ja löi varsin kovaa. Oikeastaan rotta ei edes halunnut nähdä tätä sitten hyvässä kunnossa. Tai kokeilla oikeaa suoraa. Oikeastaan Naappa ei halunnut nähdä koko tapausta tai tämän kummajaisrottaa uudelleen muutenkaan. Olipa miten oli, pistettiin koipea toisen eteen. Ilmeisesti Vaunilla oli joko hyvä suuntavaisto tai paljon tuuria, sillä tämäkin osasi varsin ansiokkaasti pois kellarista. Tunkkaisten, homeisten hetkien jälkeen maan alla jopa kartanon kynttilävahanlemuinen löyhkä ja pätsimäinen kuumuus olivat oikein tervetulleita - ja vielä tervetulleempi olisi sitten varmastikin ulkoilma. Pimeäähän siellä näytti jo olevan, mutta eipä yön selkään pakeneminen tässä kohtaa niin pahalta tuntunut. Kartanon aulan tapaisessa Vaun pysähtyi lopulta, henkäisi, ja jäi sitten silmäilemään ympärilleen. Eritoten lukuisia kynttilöitä, ja niiden lähellä roikkuvia verhoja ja pöytäliinoja, ilmipalon varmoja alkuaineksia, tämä silmäili pitkän hetken varsin kiinnostuneena, kuin olisi pohtinut tuikkaavansa koko paikan pikapuoliin tuleen... "Ei. Liian helppoa. Odottakaas kun olen taas kunnossa ja rysäytän tänne ja katsotaan mistä kana pissii! TAI PINGVIINI!" Vaun tyytyi ärisemään, tuhahti ja vilkaisi sitten muitakin. "Noh, kaipa tämä oli tässä. Ja ihan kiva, mutta toivon silti, meidän kaikkien takia, etten näe kumpaakaan teistä kahdesta enää koskaan tai missään", miehenköriläs tuhahti ja sylkäisi varsin ansiokkaasti kartanon puiselle lattialle.
Aikansa kuluksi Naappa nyki taas mahdollisimman hanakasti Spyroa hihasta - tällä kertaa tasapainon vuoksi siitä toisesta. "An ny se! Annat nii hus!"
|
|
|
Post by spyrre on Dec 7, 2011 20:46:17 GMT 3
Ei ollut oikeastaan yllätys ettei kukaan, nulikan itsensä mukaanlukien, onnistunut ottamaan selvää tämän varsinkin häkeltyneestä selityksestä äskeisen kaoottisen välikohtauksen suhteen. Vaun tuijotteli vaivautunutta, jälleen takaraivoaan antaumuksella sotkevaa purppuratukkaa häkeltyneenä kunnes päätyi samaan lopputulokseen että olisi paras vain antaa turhien pohtimisten olla ja häipyä, ennen kuin jotain mielipuolista vielä tapahtuisi. Spyro nyökkäsi tälle kannattavasti vaikka mies tuskin mielipidettä odottikaan, kääntyen sitten vilkaisemaan sellistä astuvaa, vieläkin uudestan nimestään tohkeilevaa suomurottaa. Pieni rialkin näkyi kuikuilevan taustalla sisään, mutta oikeastaan varsin nyreänä päätellen ainakin siitä miten tämä päätyi lopulta vikisemään jonkinlaisia pettyneitä loukkauksia ilmeisesti toivotun aarteen puutteesta saaden pojankin kohottamaan tälle uudemman kerran kulmiaan. Se... oli oikeasti jo unohtanut mitä oven toisella puolella oli? Hitto, hän oli jo hetken epäillyt että otus olisi osannut sokkelon läpi takaisin ovelle muuten kuin silkalla tuurilla... mutta kaipa hän oli olettanut sitten liikoja. Mitenköhän rotta oli vieläkin onnistunut säilymään hengissä kaikessa hölmöydessään? Spyro vilkaisi jyrsijää hetkellisesti jopa melko säälivästi oikeastaan edes kuuntelematta tämän nurinaa sellin aarteettomuudesta kunnes Vaun kääntyi ärähdyksen keralla tömistelemään käytävää pitkin suomurotta vanavedessään. Paremmankaan idean puutteessa nulikka seurasi perästä vaikka pitikin pienen välimatkan varsinkin petomieheen, kommentoiden tämän äänekkääseen tyytymättömään rähinään vain silmien pyöräytyksellä vaivautumatta edes yrittämään sanoa mitään. Nariskoon korsto minkä narisi... vaikka kaipa tällä oli tavallaan ihan hyvä syykin tähän näreyteen oltuaan suljettuna pieneen selliin ties kuinka pitkäksi aikaa.
Spyro oli jo ehtinyt hiukan huolissaan epäillä heidän joutuvan ehkä harhailemaan käytävissä pitkäänkin (ja kuunnella samalla entistä turhautuneemmaksi käyvän Vaunin valitusta) mutta sai pian yllättyä äreän lohikäärmeen suuntavaistoa (taikka juuri sitä onnea) kun edestä paljastuivatkin piakkoin etsityt kiviset portaat jotka johtivat ulos vastenmielisen kosteasta kellarista. Poika kiirehti hiukan askeleitaan malttamattomana pääsemään pahaenteisistä käytävistä vaihteen vuoksi vähintään yhtä paha-enteiseen, mutta ainakin huomattavasti lämpimämpään aulaan vaikka nilkuttikin hiukan portaita kiivetessään. Lopulta edessä oli jälleen sama kynttilöiden valaisema, kaikella mahdollisella alleviivatun karmivalla tilpehöörillä täyteen ahdettu huone, jonne päästyään Vaun näkyi seisahtuvan hetkeksi silmäilemään punnitsevasti lukuisia kynttilöitä saaden Spyronkin vilkaisemaan tähän kiinnostuneesti. Ei oikeastaan ollut kovin yllättävää että molemmat ajattelivat hetkellisesti likimain samaa kunnes petomies äkkiä ärähti vihamielisesti pelkän simppelin tulipalon olevan aivan liian helppo ratkaisu, korston ilmeisesti suunnitellessa jonkinlaista henkilökohtaisempaakin kostoa huono-onniselle ja nyt oikeastaan tyhjälle rakennuksenpoloiselle. Poika kohotti kulmiaan ja oli vähällä jo huomauttaa että eikö olisi parempi vain hoitaa homma kerralla jos sen aikoisi tehdä, mutta muutti sitten mielensä todeten itsekseen ettei häntä oikeastaan kiinnostanut mitä koko typerällä kartanolle tapahtuisi niin kauan kuin hän vain pääsisi ulos. Tosin miehen kummallinen ärähtely ilmeisesti tiettyjen siivekkäiden ruumiintoiminnoista sai kyllä natiaisen katsahtamaan tätä oudoksuen. "...mikä hitto on pingviini?" Se kysäisi uteliaana vaikka ei oikeastaan odottanutkaan vastausta, miehen siirtyessäkin pian murahtelemaan varsin näreään sävyyn juuri henkensä kaupalla (vaikka kieltämättä lähinnä onnella) sellin auki keplotelleille urheille pelastajilleen. Spyro ei ollut varsinaisesti kiitosta odottanutkaan vaikka olikin toivonut edes jonkinlaista etäisen suopeaa reaktiota, päätyen murahtamaan ja rypistämään kulmiaan paheksuvasti suorastaan hevon kuuseen toivottelevalle petomiehelle, vetäisten laihat käsivartensakin tyytymättömään puuskaan. "Juu, ihan miten vain. Terve menoa itselleskin, ei kyllä tule ikävä." Purppuratukka toivotti takaisin, mulkaisi sitten näreästi jälleen hihassaan kiinni vikisevää rialintynkää ennen kuin päätyikin melko suosiolla lykkäämään taskunsa pohjalle eksyneen avaimen jyrsijän ahneeseen käpälään. "Ja tervemenoa sullekin" napautettiin tuskastuneesti rotallekin, hiljakseen kaikesta tarpeekseen saaneen lyhyen nulikan kääntyessä sitten turhautuneesti itsekseen jupisten tömistelemään niine hyvineen kohti ulko-ovia epäröimättä edes tähän hätään kohdata ulkona vaanivaa pakkasta. Ohimennen se päätyi kuitenkin sentään heilauttamaan hiukan kättään juuri dramaattisesti nimetyn Vartiomies Munkkirinkilän suuntaan hiukan vähemmän näreästi ennen kuin kävi nykimään mahtipontisia pariovia auki livahtaakseen pakosalle kylmään, pimeään talviyöhön uhraamatta vielä oikeastaan ajatustakaan sille mitä tekisi seuraavaksi. Tämä kirottu ilta oli kyllä ehdottomasti ollut ikävin mahdollinen miesmuistiin (tai no, ainakin melkein) ja nulikka halusi oikeastaan vain vetäytyä jonnekin edes etäisesti suojaisaan paikkaan lepäämään ja keräämään hermojaan.
|
|