|
Post by submarine on Nov 27, 2011 20:00:40 GMT 3
"Joo! Joo! Se! Olen se!" suomurotta vikisi onnesta ja innosta soikeana kun Spyro vielä viimeisen kerran yritti saada sitä aivan varmaksi touhuistaan samaan tapaan, kuin vanhempi jonka lapsi oli juuri äärimmäisen raivoisan varmasti naulaamassa korvaansa lähimpään seinään, ja joka kaiketi tekisi sen ennemmin tai myöhemmin vaikka mitä sanottaisiin. "Vartiomies Munkkirinkilä! Minä! Nyt!" linjattiin varsin pontevasti. Ja sitten se tuli, suuri ja mahtava nimenanto - ainakin nyt noin yleismuodollisesti. Eihän tämä tarkalleen ottaen nimeä sanonut, kukaties koska sen sanominen saattaisi hyvinkin olla jonkinlainen kuolemantuomiolla rankaistava rikos melkein missä tahansa, pelkän typeryyden pohjalta. Mutta olipa miten oli, se sai silti aikaan varsin suurta liikutusta rottaotuksessa, joka vinkaisi muutaman kerran kuin olisi odottanut jotakin suurta ja dramaattista. Ja kun sitä ei tullut, piti sitä ihan itse luoda äkillisellä yleisellä hyppimisellä ja pyörimisellä. "Minä olen Vartiomies Munkkirinkilä! Minä! Ihan minä! Kokonaan minä! Minä olen! Kumpikin!" suomurotta vikisi innoissaan, ja mulkaisi sitten purppurapäätä kun tämä kehtasi mennä äkkiä ehdottamaan, että nimeä voisi vaikka tarvittaessa vaihtaa. "EIH! Minun! Minun on! Ei parempaa, paras on nyt! Et koske, annoit jo! Ei peruta, ei voi! Vartiomies Munkkirinkilä, Vartiomies Munkkirinkilä! VartiomiesMunkkirinkiläVartiomiesMunkkirinkiläVartiomiesMunkkirinkilä!" rotta vikisi armottomasti korvia rääkäten Spyrolle, kuin tämä olisi juuri ehdottanut vaikkapa, että lapsenhan voi vaihtaa toiseen jos ei miellytä - jos nyt rottalohikäärmeet jälkikasvustaan erityisemmin välittivät. "Äh, ole nyt jo hiljaa, urpo!" Vaun ärähti taustalta, alkaen selvästikin väsyä tähän pieneen absurdismiesitykseen - joka huolestuttavaa kyllä ei ollut edes niinkään esitys kuin palanen elämää, jonka kaltaisen mies saattoi kammottavaa kyllä olla joutunut jopa totuttelemaan yleisestikin. "En! Olen Vartiomies! Munkkirinkilä! En hiljaa!" suomurotta vinkaisi vastaan suorastaan itsevarmasti ja päästi taas muutaman naksauksen.
Naappa harkitsi jo vakavasti, olisiko pitänyt kokeilla josko (nyt aavistuksen kolhuisempi) Murskaaja olisi taas yhteistyöhaluinen ja valmis telomaan vaikka pari kalloa lisää, kun äkkiä ovi alkoi pitää ääntä. Jotenkin se kuulosti siltä kuin joku olisi käännellyt avainta lukossa, mikä todennäköisesti kertoi, että joku käänteli avainta lukossa. Ja oikeastaan takaa kantautui varsin tuttua, korvia särkevän kimittävää päällepäsmäröintiä jo. "Avaa se! Katsotaanpas miltä pullanmuruista nyt tuntuu!" kuului pingviinimies mustissaan ärhentelevän, ilmeisesti odottaen, että oven takaa löytyisi joko mukiloituja tai ainakin kauhistuneita rottia ja poikia - mikä nyt tosin piti noin puoliksi paikkansa, puolien kohdalla. Olipa miten oli, Naappa otti hieman etäisyyttä ja työnsi Murskaajan takaisin pussukkaansa. Kukaties sille pitäisikin esitellä harvinaisen suuri nenä ja sen harvinaisen pieni omistaja sitten, kun aika olisi oikea... "Se taitaa olla lähdön aika teille. Että... kiitos nyt kai tästäkin", Vaun tuhahti paikoiltaan, ja nousi astuakseen sitten takaisin varjoihin. "Ja muista, kenellekään et puhu, penikka!" Suomurotta seurasi hetken emmittyään perässä, vilkaisi vielä taakseen ja päästi oudon, ilmeisesti kiitokseksi tarkoitetun vinkaisun.
|
|
|
Post by spyrre on Nov 27, 2011 22:09:24 GMT 3
Suomurotta ei sitten ilmeisesti ollut luopumassa päähänpistostaan vaikka sitä kuinka suostuteltaisiin, vaan tuntui suorastaan hurjistuvan moista ehdotusta. Spyro antoi irvistäen periksi ja joutui sitten pitelemään tovin verran korviaan otuksen kokeillessa tohkeissaan ja äänekkäästi uutta, pitkää ja sitä kautta ehdottomasti hienoa ja ennen kaikkea varmasti uniikkia nimeään vinkumalla sitä monta kertaa putkeen samaan aikaan innokkaasti tanssahdellen. No, olihan nimi nyt varmasti typerä moneen korvaan, mutta.... olipahan se selvästikin tuonut itsetuntoa uudenuutukaiselle Vartiomiehelle synkän sellinsä syövereissä. Niin vaivautunut kuin koko touhusta olikin, poika ei voinut olla tuntematta jonkinlaista myötätyytyväisyyttä suomurotan innokkuuden vuoksi. "Ei sitten, pidä vain" Se kuittasi järkytyksensekaisen kieltäytymisen vaihtaa nimeä kätensä edelleen hiukan epäkohteliaasti korvilla torjumassa kimeää huutovinkunaa, johon pian puuttui Vaunkin ärähtämällä taustalta. Ei sillä että sillä olisi ollut suurtakaan vaikutusta nyt itsensä kuin uudeksi, mahtavaksi otukseksi tuntevaan Vartiomies Munkkirinkilään, joka oli äkkiä alunperin aikansa varjoissa ja miehen takana piiloteltuaan löytänyt itsestään sisuakin.
Oikeastaan vikinä jatkui, kunnes oven suunnalta alkoi kuulua epäilyttävää rapinaa ja loksahtalua... sekä varsin ikävän tutulta kalskahtavaa pahaenteistä uhittelua. Spyro hätkähti ja vääntäytyi kiireesti jaloilleen kääntyen varuillaan ovea kohti, nykäisten ohimennen niskaansa kaikesta ravistelusta ja höykytyksestä valahtaneen huppunsa takaisin paikalleen vaikka hiukan pelkäisikin ettei tästä luultavasti olisi hyötyä. No, nyt se oli menoa sitten? Ilmapiiri sellissä ei ollut erityisen lämmin (monellakaan tapaa) vaikka kaiken kaaoksen keskellä natiainen oli hetkeksi unohtanutkin sen kaikkein suurimman hermoilun, mutta nyt levottomuus alkoi hyökyä aalloittain takaisin. Ikävä kyllä pakoonkaan ei ollut menemistä suljetussa tilassa, joten poika jäi jännittyneenä paikoilleen seinän viereen vilkaisten varjoihin vetäytyvän lohikäärmekaksikon perään. Nämä kaksi sentään saivat jäädä tänne... ja vaikka ei tämäkään varmasti ruusuinen kohtalo ollut, nulikka epäili että jos Vaunin aiempia juttuja oli uskominen, tässä saattaisi heille kahdelle muulle vielä käydä varsin huonosti. Tietenkin miehen piti vielä muistuttaa terävästi luultavasti kohta hengiltä ruhjottavaa natiaista pitämään suunsa kiinni omasta vangitusta tilastaan ja poika vilkaisikin tätä hiukan näreästi. "Juu juu. Toivottavasti pääsette uloskin täältä joskus" Se toivotti vastaan, loi hiukan suopeamman katseen Vartiomies Munkkirinkilään ja jäi sitten levottomana hampaitaan kirskutellen odottelemaan mitä hirveää olisi nyt seuraavaksi vuorossa.
Jos pingviinimies oli odottanut näkevänsä jonkinlaisia merkkejä silmittömästä väkivallasta avatessaan eeppisen riimuovensa jonka taakse oli tarkoituksella sulkenut pienen rottiaisen ja hintelän nulikan vihamielisen korston ja puolirottapedon seuraan, tätä luultavasti odotti pieni pettymys. Kostealla lattialla kiilteli kyllä pieniä roiskeita verta rotan saatua Murskaajasta lärviinsä, mutta muuten uhrit taisivat olla ikävänkin yhtenä kappaleena. Ainakin laiha nulikka vetelehti epäluuloisena, mutta suhteellisen kivuttomasti jaloillaan jonkin matkan päässä seinän vieressä, raaputtaen joutessaan takaraivoaan. Spyro silmäili varmuuden vuoksi ovenavausoperaatiota valppaasti siltä varalta että joku luultavasti paikalla olevista korstoista sattuisi liikahtamaan epähuomiossa sen verran sivuun että tämän ohitse olisi jotenkin edes teoriassa mahdollista livahtaa, mutta kun piti mielessä sen faktan että kookas lohikäärmekään suomurottineen ei ollut onnistunut pakenemaan oli varsin epätodennäköistä että ruipelo nulikka ja kääpiörottakaan siinä aivan heti onnistuisivat. Edessä taitaisi olla toinen vastahankainen visiitti ties minne... luultavasti entistä epämukavampaan ympäristöön, jonka natiainen kieltämättä olisi jättänyt näkemättä.
|
|
|
Post by submarine on Nov 27, 2011 23:07:58 GMT 3
Naappa kömpi loppujen lopuksi pystyyn aikansa seinän vieressä vehdattuaan, ja löntysteli johonkin purppurapään lähimaastoon muutaman jokseenkin nyreän vilkaisun kera. Murskaaja oli saattanut käydä ikäväksi, mutta tämä tapaus oli varmasti kyllä vähintään yllyttänyt jollain tavoin, oikein usuttanut kimppuun ja sellaista. Mutta siitä huolimattakin oli kai odotettua tässä kohtaa, tyrmien taiteen sääntöjen ja muun vähintäänkin kunnioitettavan mukaan, että vangit nököttäisivät mukavasti yhdessä nipussa siinä kohtaa, kun näitä alettaisiin hakea. Ja oudot hyypiötkin olivat vetäytyneet varjoihin (joista kantautui melko hiljainen ja vaatimaton "Vartiomies Munkkirinkilä!" aina välistä) vaanimaan. Sinnekin piti tosin kyräillä vähän ihan muuten vain. "´Tyhmä, minun Murskaaja! Ei toimi!" Naappa vinkaisi ohimennen varsin voitonriemuiseen sävyyn penikalle, siitä huolimattakin että kuonosta tursui tälläkin hetkellä vielä verta sinne tänne. Mutta eipä kauhean hirvityksen suunnitelma kuitenkaan ollut toiminut, suuri soturi oli palautettu oikealle omistajalleen ja se oli luvannut ettei enää tekisi sellaista koskaan. Varmasti piti paikkansa.
Olipa miten oli, alkoivat oven kalahtelut olla sitä sorttia, että kohta saattaisi jopa tapahtua jotain. Ensin kolahti auki ensimmäinen lukko, ja käskyistä siirryttiin seuraavaan. Se rapisi hetken ja aukin, ja sitten oli vuorossa kolmas. Sekin kolahti auki ja... joku tönäisi ovea varsin ponnettomasti, liikauttamatta sitä hiukkaakaan. Ensin Naappa vain epäili umpiheppoisen lihapullan kohdanneen voittajansa avoimessa ovessa, mutta sitä seurasi huomattavasti raavaampaa rynkytystä ilman mitään varsinaista tulosta. Ja sitten hetki hiljaisuutta, ennen kuin avain työnnettiin uudelleen ensimmäiseen lukkoon. Ja jos Naappa nyt mitään mistään osasi sanoa, kuulosti seuraava ääni erehdyttävästi siltä, kuin joku olisi harvinaisen nolona vääntänyt auki lukon, joka oli viime kerralla jäänyt auki ja joka oli epähuomiossa tullut lukittua avaamistouhuissa. Siinä äänessä oli aivan erityinen sointi, etenkin kun sen takana oli mies, joka mitä todennäköisimmin maksoi tällaisista erheistä kalliisti. "Katso nyt kirottu mahnutti! Luuletko sinä että minä katson tällaista hyvällä!? LUULETKO SINÄ ETTÄ - kas, siinähän ne pienet räkäklimpit nököttävätkin kauniisti yhdessä suuressa kasassa!" kammottava Kornelius Mustakalma-Suurkauhu hihkaisi, vaihtaen kesken jonkinlaisen improvisoidun, tehottomuudesta johtuvan raivokohtauksen tekomaireaan tervehdykseen, kun ovi vihdoin ja viimein saatiin auki. Aivan ehdottomasti ensiksi tapauksesta tuli näkyviin tämän nenä, sillä kaikki muu oli ikään kuin takana piilossa. Naappa siristeli hetken silmiään puolikituuttavan soihdun valossa, joka oli sekin huomattavasti kirkkaampi kuin täyskituuttava sellin sisällä. Hetken aikaa suuri ja kammottava pingviiniharakka kyräili sisään selliin, kuin odottaen löytävänsä vähintään puolikuoliaaksi kauhistuneita ja pahasti murjottuja kurjia, ja saikin sitten pohjattomaksi pettymyksekseen tuijotella kaiken kaikkiaan varsin hyvinvoivilta näyttäviä ilmestyksiä - mitä nyt Naappa näytti hieman kärvistelevän ja tihutti verta. Mutta se ei selvästikään riittänyt. "Mitä, eikö teitä ole edes piesty kunnolla? Taitaa olla suurpedosta pikkuhiljaa turha puhti pois! No, älkää huoliko, kyllä teidät lortit kohta hoidellaan!" pingviini hykerteli. "Tulkaahan suosiolla niin päästään aloittamaan, tai sitten voidaan taas vähän raahata!" jatkettiin. Ohimennen Naappa pani merkille, että tämä oli noutanut jostain jonkin kävelykepin. Ja luonnollisesti siinä piti olla nuppina pääkallo. Rotta ei oikeastaan ollut edes yllättynyt, kaiken tämän jälkeen sellainen kuului vain asiaan. Korstolaumakin luuhasi takana melkoisena rintamana, mutta varjoista ei kuulunut yhtikäs minkäänlaista vastausta ärsytykseen, ei Vaunilta eikä juuri ristityltä Vartiomieheltäkään.
"Joo-o. Lisää kauhua", Naappa vinkaisi, kuulostaen jopa melkein kiinnostuneelta siitä mitä hienouksia seuraavaksi tuotaisiin eteen, ennen kuin tassutteli käskettyyn suuntaan, eli ulos sellistä, varsin suopuisan sopuisasti.
|
|
|
Post by spyrre on Nov 28, 2011 2:36:52 GMT 3
Nulikka mulkaisi melko epäluuloisesti viereensä tallustelevaa verta kuonostaan tiputtelevaa pientä rialia kun pingviinimiehen korstot puolestaan räpläsivät äänekkäästi oven takana. Kaikesta varovaisesta silmäilystä huolimatta rialinpätkä ei kuitenkaan tähän hätään yrittänyt mitään vaikka vinkaisikin nyreästi jotain Murskaajasta joka sai pojan kohottamaan hiukan kulmiaan. Tämä jätti kuitenkin rotan omaan arvoonsa vaikka ajoittain pitikin tätä silmällä eikä vastannut, vaan jäi levottomana odottelemaan oven avautumista... jota hän itseasiassa saikin odotella tovin. Riimutetun oven takaa kuului rapinaa, rynkytystä ja sitten hiukan lisää jotenkin nolostuneen oloista lukkojen rävellystä aiheuttaen jo jonkinlaista kummastuneisuutta varautuneessa purppuratukassakin, kunnes riimutettu ovi viimein rysäytettiin dramaattisesti auki. Spyro nosti toisen käsivartensa silmilleen suojaksi käytävästä kajastavaa kirkasta soihdunvaloa vastaan ja siristeli silmiään kun ovensuusta kantautui raivokohtauksena alkanut, sitten hyvinkin pilkallisen maireaksi muuttunut tervehdys pingviinimiehen lykätessä melkein kirjaimellisesti nenänsä ovesta etsiskelemään onnettomia vankejaan. Spyro murahti ja otti pienen mielenosoituksellisen askelen kauemmas rialista pistäen melko laimeasti merkille lyhyen isonenän silminnähtävän pettymyksen kun tämä huomasi ettei ruipelo, riitainen parivaljakko ollutkaan taottu sieväksi muhjuksi pitkin lattiaa ja seiniä. Natiainen vastasi murahduksella ja olkapäiden nyreällä kohautuksella Suurkalman päivittelyyn siitä ettei heitä kahta oltukaan piesty tohjoksi, kyräillen tätä ikävästi kun tämä alkoi entistä pahaenteisemmin hätistellä heitä ulos sellistä. Se tuijotteli hetken vastahankaisesti paikoillaan pistäen kyllä merkille kauemana patsastelevat korstot mutta epäröi kuitenkin lähes kiusallaan paikallaan sen aikaa että rotta ehti tallustella ovelle kunnes murahti turhautuneesti ja seurasi alleviivatun vastahankaisena perästä. Poika tajusi kyllä että suurempi vastahanka tässä yhteydessä johtaisi vain siihen ulos raahaamiseen, joten parempi kai mennä omin jaloin, välttyisi ainakin hetkeksi pahemmalta retuutukselta. Ohimennen tämä vilkaisi vielä olkansa ylitse varjoihin ennen kuin mulkaisi murhaavasti isonenää ohi mennessään, pohdiskellen mitä tämä pirulainen mahtoi hautoa mielessään. Tätä tosin ei kysytty koska Spyro epäili tämän johtavan entistä kovempaan typerään uhoamiseen, joten natiainen tyytyi tähän hätään lähinnä nyreään mykkäkouluun.
|
|
|
Post by submarine on Nov 28, 2011 13:20:51 GMT 3
Taakse jäi selli ja outo (ja jos Naapalta kysyttiin, tyhmä) kaksikko, kun ovi pamahti kiinni takana. Tällä kertaa kukaan ei oikeastaan varsinaisesti rontannut edes purppurapäätä, mitä nyt asianmukaiset tönimiset ja melko turhat mutta perinteikkäät "liikettä" -käskyt tuli käytyä läpi melkein rutiininomaisesti. Ja vaikka hirvittävää mustaa pingviinimiestä selvästi kummankin vankinsa tietty yleinen kauhuttomuus ja ainakin purppurapäisen nulikan nyreä hyväksyntä selvästi rassasivatkin, vaikutti tämä olevan varsin tyytyväinen johonkin. Se, ja tämän yleiset varsin pahaenteiset hymähtelyt ja virnuilut, saivat ainakin Naapassa aikaan jopa jonkinlaista alkeellista huolta. Mies selvästikin suunnitteli jotain. "Voi kuulkaa, meillä on teille armaille löhmöteille tarjolla kohta jotain aivan erityistä! te pääsette matkalle, pikkutytöt! Ihan oikealle matkalle! Tai ainakin osa teistä pääsee! Mutta se on se tärkein!" herra Mustakalma rääkäisi ja sortui sitten räkättämään kuin suurellekin vitsille. "Se on se tärkein! Tiedättekö, tärkein!?" tämä heitteli hilpeästi, ja potkaisi sitten erästä korstoistaan nilkkaan kun nämä eivät tajunneet saman tien nauraa eittämättä loistavalle jutulle. Ja hetken verran käytävät raikasivat naurusta, olkoonkin että hyvin pakottamalla pakotetusti ja jännittyneestä sellaisesta, vähintään mallia "Me tehdään töitä epävakaalle hullulle ja meidän hyvin välitön tulevaisuutemme riippuu siitä onko se tyytyväinen." Naappakin yritti nauraa, mutta tajusi hetken perästä ettei varmaankaan ollut nauramiskäskyn saaneiden joukossa. Rotta yritti lähinnä miettiä synkkiä käytäviä pitkin jotakin pahaenteistä kohti laahustaessaan, mikä tarkalleen ottaen mahtoi nyt olla se paljon puhuttu tärkein osa. Kantapää varmaan, siellä oli kuitenkin onniluu. Sitä piti hieroa niin kaikki onnistuisi, kuten jokainen kunnon rotta tiesikin. Mutta ei tämä ilman kantapäitään tahtonut minnekään lähteä! Tai siis, ei tämä halunnut että kantapäät lähtivät minnekään ilman tätä, vielä pahempi! Niille voisi tulla vaikka orpo olo kun olivat tottuneet olemaan jaloissa kiinni ja sellaista... Ohimennen Naappa vilkaisi aavistuksen huolestuneena nyreää poikaakin, kai vain varmistaakseen, että tämä oli yhä tutun nyreä. Kaikella todennäköisyydellä oli.
Taas laahustettiin melkoinen matka kellareissa, ja Naappa alkoi olla jo melko varma, että tässä kierrettiin kehää aivan vain yrityksenä tehdä kauheasta ja sokkeloisesta ja ikävästä tyrmästä vielä kauheampi ja sokkeloisempi ja ikävämpi. Oikeastaan... sama sammunut lyhty, jonka alla nökötti vanha hiirenraato, oli tullut vastaan jo epäilyttävän monta kertaa... "Mennään kehää", Naappa vinkaisi aavistuksen yleishämmentyneenä, kukaties vain yleisesti. "Vanha kikka, ee toimi. Pieni tyrmä, höh!" rotta ilmoitti jatkoksi jopa pettyneenä tällaisesta kikkailusta. "Hiljaa turilas! Te ette vain tajua minun visioitani!" pahanilmanlintu tikkukoivillaan vinkaisi äreästi takaisin, ja päätti sitten lopulta kun bluffi oli katsottu jopa käydä asiaan. Äkkiä oikea ovi löytyikin varsin nopeasti, ja melkein kuin pikkulapsi jonka leikki oli pilattu potkimalla hiekkalinna nurin mustaan samettiin verhottu lihapulla töni sen auki. Takana ei ollut ainakaan mitään hyvää, se oli varma. Naappa osasi sanoa koska näki sen, eikä se ainakaan vastannut käsitystä mistään hyvästä. "Kerrohan, pituusrajoitteinen, oletko pohtinut löytyykö sinultakin sellainen paljonpuhuttu sielu!?" pingviini äkkiä ärähti kysymyksen, tarkoittaen sen ilmeisesti Spyrolle siitä päätellen että töni tätä ikävästi palleaan samalla. "No onhan se varmaan joka tapauksessa aika nuhjuinen, tuollaisella likaisella ja tyhmällä hukkapalalla, mutta kohtapa saat vastauksen siihenkin! Äh äh äh äh!" naurettiin. Tai oikeastaan se kuulosti siltä kuin joku olisi periaatteessa tiennyt miten naurettiin, ja sitten uskoi onnistuvansa siinä paremmin soveltamalla hieman itse. Olipa miten oli, aukesi edessä itsessään varsin koruton huone. Se oli kyllä suurempi kuin äskeinen selli, ja reilusti paremmin valaistu. Oikeastaan lattialle oli pystytetty montakin varsin valaisevaa kynttelikköä. Lisäksi siellä ei ollut lohikäärmerottia tai valtavia vihaisia miehiä, vaan... kirjoja. Jumalaton määrä kirjahyllyjä, jotka oli työnnetty tupaten täyteen suuria nahkakantisia opuksia, juuri sellaisia joista kerrottiin kaikenlaisissa tarinoissa. Yleensä merkityksessä "ja sitten se tyhmä koski siihen ja se kirja söi sen sormet!" tai jotain sellaista. Oikeastaan paikassa haisikin melkoisen oudolta. Eri tavalla oudolta kuin tyrmässä, mutta ainakin rotankuonoon varsin oudolta silti. Melkein kuin... tuhkalta ja rikiltä, vaikkei sellaisia näkynytkään. Ohimennen Naappa pani merkille, että joku vandaali oli tuherrellut lattiaan jonkin ison kehän keskelle huonetta, sellaisen johon oli raapusteltu outoja kuvioita reunoille ja jossa oli keskellä sellainen viisisakarainen tähti. Ei sillä kyllä varmaan mitään tekemistä tai väliä ollut, vaikka keskellä olikin kaikesta päätellen juuri teurastettu vuohi ja tähden joka sakaran kärjessä seisoi kynttilä. Vain yllättävän luovaa ja viitseliästä töhrimistä.
"Tervetuloa... TUHOON!" hirvittävä kalmalihapulla rääkäisi kuin kovinkin dramaattisena samalla, kun rottaa ja poikaa tuupittiin huoneeseen. "JA TURMIOON!" lisättiin painokkaasti.
|
|
|
Post by spyrre on Nov 28, 2011 21:23:40 GMT 3
Vaikka ei ollut pitänytkään koko pahuksen sellistä tippaakaan, Spyro oikeastaan tunsi pientä outoa haikeutta kun metallivahvisteinen ovi kolahti lopullisenoloisesti kiinni heidän takanaan. Toki pieni, viileä ja kostea suljettu tila oli varsin ahdistava, mutta siellä sentään oli saanut olla vielä likimain rauhassa (tai no, miten sen nyt otti...) ilman rasittavaa, mielestään hyvin paha-enteisesti käkättävää pingviinimiestä, ja vaikka nulikka vihasikin odottamista olisi se oikeastaan sittenkin mielellään lykännyt koko juttua vielä hiukan kun lähdön hetki viimein tuli. Oli harvinaisen selkeää että eeppinen herra Mustakalma suunnitteli nyt jotakin ja vaikka ei vastausta tähän kysymykseen tivannutkaan poika pyöritteli mielessään mahdollisia teorioita siitä saattaisikohan rääpäle mahdollisesti nylkeä heidät elävältä kuten Vaun oli arvellut vaiko keksiä jotakin muuta ikävää. Ainakin tyyppi hykerteli oikein antaumuksella koko matkan alkupuolen höpisten jotakin mukamas pahaenteisen vihjailevaa joka kieltämättä onnistui saamaan pääasiassa nyreän purppuratukankin huolestumaan hiljakseen entistä enemmän vaikka ei vielä suorastaan paniikissa piehtaroinutkaan. Pahanilmanlinnun räkätys matkasta ja osista sai pojan hypoteesit kallistumaan hiukan enemmän nylkemisen kannalta johonkin paloitteluun liittymiseen, ja koska ajatus ei suuremmin natiaista kiehtonut se käytti ison osan ajasta silmäillen ainakin mielestään vaivihkaisesti ympärilleen yksitoikkoisissa pimeissä käytävissä jonkinlaista livahtamisen mahdollisuutta etsien... ikävä kyllä niitä pahuksen korstoja oli ympärillä vieläkin muutama liikaa. Se pääsi jälleen ärähtämään muutamalle virkaintoiselle tönäisylle, tämän kuitenkin vilkaistessa melko oudoksuen ympärilleen kun äkillinen lattea naurunpuuska levisi saattojoukkoon... ja syystä tai toisesta pieneen rialiinkin. Hetkellisesti natiainen tunsi halua lätkäistä otusta takaraivoon kuin olisi ottanut jonkinlaisia vaikutteita rottia yleisesti läpsivästä petomiehestä, mutta jätti sitten päähänpiston toteuttamatta tyytyen lähinnä mulkaisemaan ensin rialia ja sitten pahaenteisen hilpeää Suurkalmaa epäluuloisesti. "En mä ole tyttö" Se huomautti ohimennen tuskastuneesti kuin siltä varalta että sekopäinen, pahuudessaan suorastaan rypevä tyypi olisi jotankin onnistunut typeryydessään missaamaan asian, jääden sitten hetkeksi tuijottamaan mietteliäästi vastaan tulevaa, seinällä riippuvaa sammunutta lyhtyä joka näytti jotenkin epäilyttävän tutulta. Rial vinkaisikin äkkiä ilmoille selityksen sille miksi käytävät olivatkin näyttäneet niin yksitoikkoisilta saaden Spyronkin kohottamaan kulmiaan. Hm , kehän kiertäminen kieltämättä selittikin miksi hän oli epäillytkin nähneensä samat käytävänmutkat ja edemenneet hiirenraadot jo muutaman kerran aikaisemminkin.... Niin natiainen kuin rialkin vilkaisivat nenäkästä kääpiötä melko paheksuvasti moisen petollisen, turhaa juoksutusta sisältävän kieroilun johdosta purppuratukan miettiessä ohimennen kuka tuo pahuksen "Visio" mahtoi olla, jota ilmeisesti oli syyttäminen tästäkin typerästä ideasta, ja murahtaen sitten turhautuneena. "Typerä Visio" Tämä kommentoi äreästi tullessaan ohimennen tuupituksi Suurkalman perässä erään läheisen oven luokse miehen lennättäessä ne äkkiä dramaattisesti ammolleen.
Takaa paljastuvassa huoneessa odotti kieltämättä hyvinkin ikävä näky. Tähän asti vastahankaisesti mutta periaatteessa suosiolla perässä raahautunut nulikka iski viimein jarrut pohjaan haistaessaan tuoreen veren sekoittuneena muihin varsin epäilyttävän rikinkatkuisiin lemahduksiin ja jäi jonnekin ovensuuhun josta se olisi likimain pakko lopulta raahata sisälle väkisin, silmäilemään hyvin epäluuloisesti lukuisia lattialle aseteltuja kynttilöitä, pölyisiä, varmasti kaikkea hyvin epäilyttävää sisältäviä kirjoja ja kiveen riipustettuja kuvioita, puhumattakaan kaiken keskellä retkottavasta edesmenneestä vuohiparasta. Jos tähän mennessä oli ollut epäilyksiä lohikäärmemiehen toteamuksesta siitä että nenäkääpiö oli kuin olikin jonkinasteinen hullu maagikko yleisestä typeryydestään huolimatta, tämä viimeistään varmisti asian koska uuden kammion epäilyttävä sisustus vastasi hyvin pitkälti nulikan huteraa käsitystä siitä miltä magia ja muut vastaavat velho-kieroilut oikein näyttivät.... tai siis ainakin nyt, tämän häilyvä käsitys oli varsin tehokkaasti juuri mukautunut edessä avautuvaan näkymään, sen verran epämiellyttävältä tämä kaikki askartelu näytti... Ei ollut yllätys että natiainen ei pitänyt näkemästään tippaakaan.
Vaihteeksi jopa oikeasti huolestuneelta vaikuttava nuorukainen oli jumittunut silmät suurina oviaukon tuntumaan tuijottelemaan äärimmäisen vastahakoisesti ympäri huonetta, kun hurja Mustakalma vielä päätti lisätä pökköä pesään jutustelemalla epäilyttävän hyväntuulisesti räkättäen sieluista varmaan jo jonkin verran tyytyväisempänä aikaansaamaansa reaktioon. Vaikka hätkähtikin tökkimistä lyhyt nulikka mulkaisi jälleen silmille tunkevaa, itseäänkin pituusrajoitteisempaa pyöreää maagikkoa alta kulmain ja liikautti jo kai asiaa ajattelematta nyrkkiin puristettua kättään kuin olisi aikoinut täräyttää häiskää uudemman kerran kuonoon tämän ollessa jälleen likimain sopivalla etäisyydellä, tällä kertaa kuitenkin epäröiden ja jättäen suunnitelman puolitiehen. Jos rehellisiä oltiin, Spyro ei ollut varma uskoiko tällaisiin mystisiin "sieluihin" joita ei voinut nähdä eikä koskea, mutta oikeastaan... hän ei kuitenkaan pitänyt tippaakaan siitä mihin suuntaan tämä touhu oli menossa. "He- hetkinen nyt, mitä hittoa sä oikein suunnittelet?" Se tivasi viimein äärimmäisen epäluuloisena huppunsa alta pälyillen. "Ja mikä piru tuo sitten onkaan, mä en kyllä ole tulossa sinne!" Ilmoitettiin painokkaasti, pojan rypistäen sitten nenäänsä ja aivastaessa ilmeisenä paniikkireaktiona siitä kaikesta melkeinpä punakynällä alleviivatusta uhkaavuudesta ja pahaenteisesti julistetusta tuhosta sekä turmiosta.... tai sitten kyse oli huoneessa leijuvasta ikävästä lemahduksesta, mutta tarpeeksi lähellä varmaan kuitenkin.
|
|
|
Post by submarine on Nov 28, 2011 23:41:01 GMT 3
"Teidän tuhoanne ja äärimmäisen tuskallista loppuanne, ystävät hyvät!" herra Mustakalma-Suurkauhu hihkaisi suorastaan ihailtavan rehellisen vastauksen purppurapään kysymykseen siitä, mitä tässä suunniteltiin. Toisaalta Naappa ei ollut erityisen varma siitä, mitä muutakaan tämä olisi mahdollisesti voinut vastata - vaihtoehtoja kun oli melko vähän. Eikä rotta nyt oikeastaan ollut erityisen varma uskoiko itsekään sieluihin (vaikkei sitä nyt oltu edes tältä kysytty), ei ollut koskaan edes sellaista saanut kiinni tai nähnyt, mutta oikeastaan tämä taisi olla niitä asioita, joita ei tehnyt edes mieli saada selvillä - ei ainakaan tällä tavalla. Ikävä kyllä näytti nyt vain pahasti siltä, että valinnanvaraa ei erityisemmin ollut... "Et sinä ole tulossa, tyttö pieni, sinä olet MENOSSA!" rääkäistiin protesteihin. "Äh äh äh äh! Koska tuosta mennään, sieltä ei ole takaisin tulemista! Odottakaahan vain, kohta alkaa rytistä!" tämä revitteli, ja tässä ilmeistä päätellen korstotkin pohtivat jo, oliko lääkitys kunnossa - jos siitä nyt koskaan oli mitään mietittävää irronnutkaan... "Noniin, katsotaanpas... Pidelkääs niitä!" rääkäistiin käsky, kun kauhea mustanpuhuva pingviini alkoi kaivella jotakin kirjoja sivustalta. Korstot tekivätkin työtä käskettyä, ja äkkiä Naappa sai huomata olevansa varsin tiukasti muutaman ikävän raavan tapauksen nalkissa. Kukaties olisi voinut yrittää purra, mutta rottakin osasi uumoilla, ettei se saisi aikaan ainakaan mitään hyvää. Mitä todennäköisimmin purppurapääkin saisi huomata kohdanneensa samanlaisen kohtalon, ellei nyt jotenkin livahtaisi usean ison korston kynsistä suljetussa huoneessa.
Muutaman ikävänä pitkän hetken verran musta lihapulla tonki kirjahyllyä jupisten jotakin. "Tuoko... ei, se on kiskuri... tuo on velkaa... huono... tyhmä... huijaa... ah! Kanta-asiakkuusetuja!" tämä lopulta hihkaisi ja kiskoi hyllystä esiin mustan opuksen jonka kannessa oli (kuinkas muuten!) irvistelevä pääkallo. Sitä tutkittiin hetki, ennen kuin opus asetettiin tyytyväisenä ilmeisesti juuri tällaisia ylisuuria opuksia varten tarkoitetulle korokkeelle. Sitten harakan sukulainen vilkaisi taas varsin hykerrellen kahta vankiaan. "Sinulla on kova nyrkki, pikkutyttö! Vaan minullapa on mustaa magiaa ja suora kanta-asiakkuus hornaan! Katsotaanko kumpi on kovempi, mitä!? Nyt ehtii vielä anella armoa ja rukoilla anteeksipyyntöä! Saatan olla jopa armelias ja harkita uudelleen! Vai laitetaanko jo tuhat vuotta tuskaa, mitä!? Tuollaisista pikkurääpäleistä maksetaan hyvin, ja rotta kaupanpäällisiksi!" isonenä vaahtosi. Ja sitten tämä veti esiin sen saman rasian, josta tämä koko juttu nyt oli alkanutkin, alkaen avaamaan sitä suorastaan pelottavan hitaasti. Eikä tunnelmaa ainakaan kohottanut se, että ilmestys hyräili varsin murhaavasti jotain lastenlorua. Naappa ei edes tiennyt että sen pystyi tekemään murhaavastikin. "Pyydä! Anteeksi tai jotain! Kaikki anteeksi!" rotta kirahti melkeinpä hädissään purppurapäälle, vaikka saikin siitä ravistelua ja ärähdyksiä.
|
|
|
Post by spyrre on Nov 29, 2011 19:37:42 GMT 3
Pahanilmanlinnun rääkäisemä yli-innokas vastaus nulikan äärimmäisen epäluuloiseen kysymykseen oli yllättävän rehellistä laatua, mutta tällä kertaa moinen suorasukaisuus keskustelukumppanissa ei kyllä lohduttanut tippaakaan. Spyro kirskautti hampaitaan mutisten ilmoille kirouksen ja olisi tässä kohdassa varmaan mielellään perääntynyt hiukan jos ei enemmänkin, mutta ikävä kyllä pyöreähkön muotoisen maaginkuvatuksen vinkaisema komennus sai mukana roikkuneet, ovea tehokkaasti olemassaolollaan tukkineet korstot tarraamaan kiinni kunnolla viattomiin (ainakin melkein) uhreihinsa. Moinen sai natiaisen ymmärrettävästi hermostumaan uudestaan useammankin lihaskimpun napatessa ikävästi kiinni laihoista hartioista ja käsivarsista, mutta tämä ei ilmeisesti ollut vielä tarpeeksi saadakseen sen luovuttamaan näin vähällä kun tästä huolimatta se yritti vielä varsin motivoituneesti kiroillen sätkiä irti talloen äkäisesti muutamia varpaitakin ennen kuin talttui viimein irvistellen tarpeeksi kovan ravistelun ja tönimisen jälkeen joutuessaan näreästi totetamaan ettei mokomasta vastarinnasta ollut mitään hyötyä. Jos katse olisi voinut tappaa olisi huoneessa varmaan lojunut useampikin edesmennyt vuohenraadon lisäksi, sen verran ikävästi poika mulkoili hiustensa alta niin korstoja kuin kirjahyllyjen luokse tallustellutta Mustakalmaakin... sääli vain ettei purppurapää oikein vielä hallinnut tuijottamalla kuolettamisen jaloa tekniikkaa vaikka yrityksestä ei puutetta ollutkaan, onnistumatta ikävä kyllä kellistämään kauhusta edes yhtä kiinni pitelevistä gorilloista. "Auts! Hei käpälät irti! Menossa minne muka?" Natiainen ärähti mielenosoituksellisesti, silmäillen epäluuloisesti ikävästi puoliksi ilmassa killuessaan pingviinimiehen penkoessa pohtivasti epäilyttävää kirjakokoelmaansa ennen kuin löysi mieleisensä ja kiskaisi pölyisen, pakollisella pääkalloteemalla koristellun opuksen hyllystä tyytyväisin elkein. Tämän mutinoille kaikenlaisista varmasti epäilyttävistä asiakaseduista rypistettiin kyllä tyytymättömästi kulmia Spyron kuitenkin alkaessa hiljakseen vaikuttaa jo melkein rehellisen levottomalta nenäkääpiön epämääräisen käkätyksen säestämistä uhkauksista, edes vaivautumatta enää korjaamaan käytettyä "pikkutyttö"-termiä. Minne häntä ja rottaa nyt oikein oltiin viskaamassa? Hornaan? Jonkin kauhean kanta-asiakkuuden keralla? Sen verran mitä hän oli kyseisestä paikasta kuullut, se ei ollut kuulostanut kovinkaan kodikkaalta... varsinkin jos asiaan liittyisivät bonus-etuna ne tuhannen vuoden tuskat kuten tämä tyyppi anteliaana kylkiäisenä tarjosi. Eikös Hornassa myöskin asuskellutkin kaikenlaista ikävää demonia ja otusta ja sellaista? Kaikesta päätellen se olisi luultavasti vähintäänkin epämiellyttävä paikka, missä sitten ikinä olikaan.
Pystyikö pahanilmanlintu muka johonkin tuollaiseen mitä uhkasi? Katse kiersi jälleen koko huoneen epämiellyttävän sisustuksen natiaisen nielaistessa hiukan huppunsa alta silmien vaellellessa vastahakoisesti takaisin ikävän voitonriemuiseen pingviinimieheen joka teki parhaansa uhitellessaan lyhyelle, laihalle usean korston kurissa pitelemälle pojalle hurjalla mustalla magiallaan. Noh, kai se alkoi hiljakseen saada vaikutustakin aikaan näin vakuuttavammissa puitteissa, mutta toisaalta oli hiukan kyseenalaista oliko tämä oikeastaan mikään suurikaan saavutus. Ilmeisesti menestyksestään varsin tyytyväisenä herra Mustakalma alkoikin odottavasti käkätellen vaatia jos jonkinmoista itkua ja armonparkua hurjilta uhmaajiltaan.... mikä sai kuitenkin Spyron tummat kulmakarvat rypistymään hiljakseen uudestaan vaikka tämä olikin parhaillaan yrittänyt päättää kuinka peloissaan olisi kyseenalaisesti olemassaolevan sielunsa puolesta, mitä tälle nyt sitten ikinä meinattiinkaan tehdä. Rotankin vinkuessa taustalla kauhusta se tuijotteli tovin rialin aiemmin nappaamaa rasiaa pahaenteisesti hyräillen räpeltelevää minimaagikkoa synkeästi kunnes se viimein menetti hermonsa ja ärähti uudemman kerran yrittäen äkkiä sätkytellä itsensä vapaaksi korstojen kourista, tosin tuskin aiempaa paljoakaan paremmalla menestyksellä mutta edes jäämättä miettimään kuka maksaisi heistä ja miksi. "Mitä hittoa? Anteeksi? Älä yritä läskipää, olisi pitäny lyödä kovempaa! Oma vikas että älä vikise, itsepä aloit tökkiä ja sieppasit meidät ja kaikkea! Tule lähemmäs jos uskallat niin täräytän vielä uudestaan! Ja se olis sun typerälle naamalles ihan oikein!" Natiainen suorastaan hurjistui ilmeisesti menettäen kuin taikaiskusta kaiken terveen järkensä moisen pöyhkeän pullistelun edessä viskoen kirouksen jos toisenkin pingviinimiehen suuntaan. Mikä piru tyyppi oikein kuvitteli olevansa, olettiko se vakavissaan että hän alkaisi itkeä armoa kuin mainittu pikkutyttö vain koska tällä oli muutama karski juoksupoika, pahaenteinen kirja ja vuohenverellä tuhrittu kammio kellarissaan?! Noh, ei kai ollut vaikea arvata ettei alleviivatun häijy maagikko mitään armoa antaisi vaikka kuinka anottaisiin, mutta eh, ehkä tämä nyt ei kuitenkaan ollut se kaikkein fiksuin asia tehdä siitäkään huolimatta... Mutta sitäpä kuumapäinen natiainen ei selvästikään ajatellut kun pirullinen ilkkuminen sai sen näkemään punaista eikä sillä selvästikään ollut aikomusta pyydellä anteeksi tai anoa yhtään mitään. Vaikka olikin periaatteessa matelija, tämä oli näköjään kuitenkin melkosen vähän sellaista matelevaa laatua rääpälemäisestä olemuksestaan huolimatta.
"Ja se sun renkutus muuten kuulosti kamalalta! Mun kissakin soittais paremmin, ja se ei edes osaa soittaa!" Se viimeisteli ennen kuin napsautti leukojaan vihamielisesti, murisi, ja jäi jälleen mulkoilemaan miestä kuin toivoen tämän tulevan uudestaan lähemmäs voidakseen yrittää toteuttaa hurjan väkivaltaisen uhkauksensa tämän nenän uudesta huitaisemisesta... tosin, tätäkin toimenpidettä voisi haitata merkittävästi se seikka että hänessä roikkui parhaillaan kiinni useampikin raavas korsto kiinni pitelemässä, mutta, no. Ajatus oli tärkein, ja tuo pahuksen lihapullanhan ei annettaisi hyppiä silmille aivan vain siitä syystä että se selvästi kuvitteli voivansa tehdä niin noin vain pelkästään korstojensa ja typerän hornansa turvin!
|
|
|
Post by submarine on Nov 29, 2011 20:41:26 GMT 3
Purppurapään vastaus ei ollut välttämättä aivan sitä sorttia, mitä oli odotettu, toivottu, haluttu tai millään tavalla arvostettu potentiaalisena kuittauksena pingviinin ärhentelyyn. Seurasi oikeastaan hetken verran varsin tyrmistynyttä hiljaisuutta, kunnolla ja joka tasolta, kun Naappakin yritti lähinnä vain vilkuilla ympärilleen ja arvioida, seuraisiko nyt verilöyly vai lisää lastenlauluja pupujusseista. Ainakin herra Mustakalman muljahtelevista silmistä päätellen saatettaisiin keikahtaa aivan kumpaan suuntaan tahansa. Rotta olisi oikein mielellään ottanut taas hieman etäisyyttä penikasta ja pahimmasta tuhoalueesta, mutta ikävä kyllä tällä oli kolme varsin vantteraa ja lihaksikasta syytä estämässä. Ja sitä paitsi liike voisi kiinnittää hirmun huomion... "Ja minä... ja sinä... ja... ja minä teen sinun kissastasi tennismailan!" pahanilmanlintu lopulta rääkäisi hetken perästä, äänessään harvinaisen ja suorastaan ihmeellisen puhdasta raivoa ja murhanhimoa - olkoonkin että käytännössä se tarkoitti tämän juuri menneen kiljunnassaan niin korkealle, että ilmestyksen ääni oli sortunut kuin pikkutytöllä. "Vaan kohtapa nähdään! Kohta nähdään mistä tuulee! Ja vastaus on muuten helvetistä, pikkurinkilät! KOHTA NÄHDÄÄN!" jatkui tilitys, ennen kuin Kalmalihapulla kääntyi ympäri niin tohkeissaan ja nopeasti, että oli vähällä kompastua omiin jalkoihinsa, ennen kuin syöksyi kirjansa ääreen. Ja vaikka se kaikki näyttikin suunnilleen yhtä koomiselta kuin aina, osasi Naappa turhaan räpiköidessään jo arvailla, että nyt nähtäisiin jotain reilusti vähemmän huvittavaa - osittain koska korstolaumakin otti monta askelta taaksepäin, vetäen samalla rontattavat vankinsa mukanaan.
Yleisön tuijotellessa kuin naulittuina näytöstä (kaiketi kun eivät muutakaan voineet), kiskoi Kornelius Mustakalma-Suurkauhu, hirmuista hirvein ja möröistä pahin, kirjansa korokkeeltaan ja väänsi sen auki. Muutama hetki tuijottelua, ja sitten alkoi jonkinlainen hirvittävä ujellus. Se ei edes kuulostanut ihmispuheelta, tai edes miltään mihin ihmisen olisi ainakaan pitänyt kyetä, vaikka se selvästi pingviinin valtavan nokan alta purkautuikin - siis suusta jos tarkkoja oltiin. Siinä ei ollut edes kunnon sanoja, vain jotakin ihme muminaa, ja siitä huolimatta Naappa jotenkin osasi sanoa, että nyt lensi hyvin, hyvin rumia sanoja joista varmasti pikkulapsi jos toinenkin olisi saanut raippaa vaikka vuoden ympäri - silloin kun ei ollut kahlehdittuna pimeään kellariin, siis. Moinen manaaminen oli tietenkin hieman huolestuttavaa, mutta paljon enemmän rotta huolestui siinä kohtaa, kun tähän asti edessä möllöttävän kehän reunoilla aivan tavallisina nököttäneet kynttilät äkkiä päättivätkin selvästi olevansa lohikäärmeitä, ja alkoivat jollakin täysin käsittämättömällä tavalla sylkeä liekkipilareita huoneen kattoon asti. Kuumuus iski päin näköä mukanaan sokaisevan kirkas valo ja korvia raastava rääyntä. Kuin kammottava kadonneiden sielujen kuoro olisi huutanut tuskaansa ikuisten rangaistustensa läpi. Hetken Naappa yritti väkipakolla pitää silmänsä auki nähdäkseen mitä tarkalleen ottaen oli meneillään, mutta kun vuohenraato alkoi äkkiä murentua olemattomiin keskeltä kehää, päätti rotta vain antaa asian olla ja leikkiä taas kuollutta. Tällä kertaa silmät kiinni. Ujellusta, kauheaa manausta, kuumuutta, tuskaa, kadonneiden rääkynää ja kaikkea muuta kesti hetken, joka tuntui aivan liian pitkältä. Tai oikeastaan kaiketi montakin hetkeä. Joka tapauksessa sitä kesti liian pitkään, eli enemmän kuin silmänräpäys, ja kun kaikki lopulta taukosi, puristi Naappa silti silmiään kiinni pitkän hetken. Sillä se, mistä rotta oli saanut napattua silmänräpäyksen juuri kun oli päättänyt sulkea sen, oli ollut vähintäänkin häiritsevää - eikä kaikkein vähiten koska rotalla ei ollut edes hajuakaan siitä mitä oli nähnyt. Se oli vain ollut hyvin, hyvin häiritsevää. Sitä paitsi huoneessa kävi melkoisen paha palaneenkäry, eikä rotta ollut erityisen halukas näkemään, oliko vaikkapa tulessa.
Kun Naappa lopulta uskalsi avata silmänsä, odottaen ties mitä kadotuksen petoja, oli lopputulos hieman... latistava ottaen huomioon, että äsken oli kaiketi raastettu rikki luonnonlakeja ja maailmojen verhoja sun muita jänniä. Kehässä ei seisonut teurastetun vuohen paikalla hirviötä taikka edes hirvitystä, vaan... ukko. Melko siististi puettu laihanpuoleinen ukko, jolla oli kammatut hiukset, terävä leuka ja varsin siisti pieni parta. Oikeastaan tämä näytti jonkinlaiselta... virkailijalta. Eli siis toisin sanoen sellaiselta jota olisi varmaan voinut oikein hyvin lätkäistä mädällä kalalla ilman tunnontuskia, ellei moisesta olisi todennäköisesti saanut jonkinlaisia sanktioita ja kirjallista varoitusta. Oikeastaan ilmestyksellä oli vino pino jotakin papereita kainalossaan. Hetken ilmestys suoristi pukuaan dramaattisessa hiljaisuudessaan varsin monen silmäparin seuratessa tilannetta, ennen kuin lopulta käänsi omansa tutkiskelemaan tilannetta. Ne kävivät läpi jokaisen vuoronperään varsin pisteliäästi, kuin ilmestys olisi luokitellut jokaisen pelkällä silmäyksellä, ennen kuin kiinnittyivät lyhyehköön pahan yliherraan edessään. "No mutta Kornelius, onko se jo kallontai? Eihän meillä vielä ollut tapaamista?" ilmestys esitti suorastaan kohteliaasti, ainakin jos kykeni jättämään huomiotta tietyn helvetillisen kalskahduksen tämän muuten varsin säntillisessä äänessä. "Ei, ei. Minulla on muutama... tarjous", vastasi pingviinimies hetken kurkkuaan selviteltyään, viitaten suurieleisesti rottaan ja purppurapäähän, joita edelleen varsin kauhistuneet korstot pitelivät. "Siltähän tuo näyttää, eh? Katsotaanpa..." kuului vastaus, kun tapaus marssi ulos kehästä etsiskellen jotakin takkinsa taskuista. Jollain ilveellä tämä onnistui vetämään jo palavan, pitkän sätkän povitaskustaan. "No mutta... no mutta... tällainenkin..." tapaus mumisi epäselvästi samalla, kun tavoitteli otetta Spyron leuasta sätkä suupielessään pitkin, hansikoiduin sormin, ilmeisesti voidakseen tutkia tapausta lähempääkin. "Sanohan poika, montako kuolemansyntiä olemme saaneet jo sinulta iloita? Tapettu viattomia? Varastettu? Kuljettu väärällä puolella katua? Kerrohan nyt, muuten joudun etsimään kansiosi", tämä kuulusteli tuijotellessaan, ennen kuin vilkaisi ohimennen rottaankin, tuhahti ja keskittyi taas olennaiseen, eli siis purppurapäiseen poikaan. "Sinähän olet aivan tavallinen pieni ihmispoika, eikö niin? Vähintäänkin tavallinen, äärimmäisen tavallinen suorastaan. Eikös niin? Sanohan että olet", tämä äkkiä lisäsi, iskien silmäänsä niin, että varmasti vain poika itse sen näki.
|
|
|
Post by spyrre on Nov 29, 2011 23:13:58 GMT 3
Kai se oli rehellisyyden mielessä myönnettävä, että nyt ei oltu ehkä toimittu erityisen järkevästi saati punnitusti. Kornelius Mustakalma tuijotti äreää natiaista selvästikin likimain räjähtämisen partaalla silmät mielipuolisesti muutenkin törröttävässä naamassa pullistuen, jonka johdosta huppunsa alta uhmakkaasti mulkoileva Spyro alkoi hitaasti epäillä että olisi ehkä kannattanut harkita möläytystään hetki pidempään... ja ehkä jättää ainakin viimeinen repliikki ilmaisematta. Miehen kimittävä kiljaisu tämän alkaessa viimein uhkailla täysin viatonta Kissaakin vain sen vuoksi että tämä sattui onnettomuudekseen olemaan parempi huono muusikko, sai kyllä aikaiseksi uuden murahduksen purppurapään kurkusta vaikka tämä oli juuri harkinnut että olisi mennyt hiukan liian pitkälle nykyisen tilanteen huomioon ottaen, mutta kai sitä ei sitten vieläkään kaduttanut tarpeeksi. "Uskallakin ja mä vielä---" Se aloitti uhkaavasti edes miettimättä mikä hirviömäisyys se "tennismaila" oikein oli, kunnes sihahti kivusta kun joku hätiköivistä korstoista tiukensi ikävän merkitsevästi puristustaan tämän hartioista niin että melkein rutisi. Poika olisi varsin hyvin voinut protestoida vielä tästäkin, mutta nämä aikeet keskeytti se hämmentävä mumiseva ääni, joka äkkiä alkoi kantautua kirjansa luokse kompuroineen pingviinimiehen suunnalta. Tarkemmin katsottuna ääni oikeastaan lähtikin nimenomaan lyhyestä maagikosta jonka Spyrokin sai pian havaita kääntäessään päänsä hätkähtäen mutinan suuntaan, unohtaen kaikkien onneksi äskeisen rähjäysepisodinsa. Kummallinen loitsinta aiheutti hämmentynyttä tuijotusta toviksi jos toiseksekin purppuratukan alkaessa vaihteeksi vaikuttaa siltä että olisi sittenkin uhostaan huolimatta hyvinkin mielellään painellut karkuun juuri nyt kun meininki oli menossa aivan liian velhoiluksi hänen makuunsa pelkän kilpaa huutamisen sijasta... ja varsinkin kun häijy mumina alkoi aiheuttaa hiljakseen jo häijyjä efektejäkin. Ilmapiiri oli käynyt varsin painavaksi jo tovi sitten kunnes tilanne huipentui lopulta äkkiä tulta syökseviin kynttilöihin ja jostain tyhjyydestä kantautuvaan korvia ja selkäpiitä riipivään infernaaliseen rääkymiseen.
Niin härkäpää kuin olikin, täytyi Spyron kunniaksi sentään se todeta ettei natiainen ollut aivan niin typerä otus kuin olisi voinut, koska likimain tässä kohtaa rehellisen kauhistuneen natiaisen hermot viimein pettivät ja se olisi melkein voinut katua lyhyenlännän maagikon härnäämistä. Tosin vain melkein, koska sillä ei oikeastaan ollut aikaa katumiseen juuri nyt, koska suurimman osan sen huomiosta vei tällä hetkellä yleinen järkyttyneisyys. Sen kurkusta karkasi jopa älähdys kun huone äkkiä varoittamatta roihahti ja kamala rääkyminen täytti ilman saaden sen yrittämään kompuroida taaksepäin vain tullakseen muistutetuksi siitä että hänen takanaan patsasteli ikävästi nämä touhut pysäyttäen muutama kovakourainen miekkonen, muuten se tuskin olisikaan katsellut näitä maisemia enää sekuntiakaan pidempään. Nyt kun siltä ei varsinaisesti mielipidettä kysytty, purppuratukka joutui jäämään tuijottaen tapahtumia silmät järkyttyneesti levinneinä... tosin hikipisarankaan helmeillessä esille edes dramaattisen lämpötilannousun ansiosta. Ja sitten ääniä ja roihua seurasi.... muutakin, minkä kohdalla niin Naappa kuin purppurapääkin viimein päättivät että liika oli liikaa ja käänsivät enemmän tai vähemmän kiireesti katseensa jonnekin vähemmän aivoja nyrjäyttävään. Jonkinlaisesta rytmihäiriöstä oireileva Spyro oli päätynyt nopeasti tuijottamaan kauhistuksesta jäykkänä jonnekin lattianrajaan kenkiensä suuntaan tuntematta suurtakaan halua katsella kun ulottuvuuksien väliin luultavasti revittiin varsin epäkohteliaasti jonkinlaista aukkoa, kunnes viimein loimu ja kirkuminen laskivat ja kävi huone epäilyttävän hiljaiseksi.
Kesti hetki kunnes Spyro uskalsi kurkistaa silmäkulmastaan mitä keskemmällä huonetta tapahtui, varsinaisesti tietämättä mitä odottaa, mutta mitä se pohjimmiltaan loppujen lopuksi olikaan, tämä mikä sieltä paljastui ei varmasti ollut se. Oikeastaan, poika olisi melkein toivonut mielummin hirviötä, aivan vain sen vuoksi, että se olisi ollut jotenkin.... enemmän odotettavissa. Oivallus että huoneen keskelle oli mystisen mekkalan ja kaaoksen keskeltä ilmaantunut vieras henkilö hätkähdytti likimain panikoivaa nulikkaa melkoisesti, kunnes näky viimein piirtyi jotenkin ymmärrettävästi verkkokalvoille. Nulikan leuka loksahti vähemmän edustavasti sen jäädessä tuijottamaan häkeltyneenä teräväpiirteistä, paperipinoa kanniskelevaa miekkosta joka jutusteli viileän muodollisesti pokkuroivan Mustakalman kanssa, ja päätyi sitten tuijottelemaan pistävästi vankeja jotenkin ikävän arvioivaan sävyyn. Silmiään melko tiuhaan tahtiin räpyttelevä purppuratukka oli hetkellisesti sen verran ulalla kaikesta että hoksasi hätkähtääkin kunnolla vasta hiukan jälkikäteen kun tulokas bisnesmiesmäisesti Mustakalman kanssa muutaman sanan vaihdettuaan talsi tarkastamaan esitetyn tarjouksensa, eli tämän varsin häkeltyneen nuhruisen natiaisen laadun. Spyro päästi pienen älähdyksen ja nykäisi hampaitaan kirskauttaen päänsä kauemmas tökkivästä ja huolestuttavan rennosti epämääräisiä kuolemansynneistöä sun muista kyselevästä pujoparrasta. Se olisi voinutkin muuten vakavasti harkita iskevänsäkin hurjat leukansa ihan vain periaatteesta tuohon sopivan lähelle tyrkättyyn käteen, mutta se pikkuseikka että oli juuri nähnyt (tai no, tavallaan) tyypin ilmestyvän tyhjästä infernaalisen roihun saattelemana sai sen empimään silminnähden tämän idean suhteen ja kerrankin osoittavan sen verran itsehillintää että jopa jätti tämän melkoisen typerän päähänpistonsa suorittamatta. Kieltämättä tätä reaktiota edesauttoi varsin hyvin myös tämän esittämä luontevalta kuulostava kysymys kaameista suoritetuista synneistä kuten viattomien murhaamisesta ja kadulla kävelystä, joka sai Spyron häkeltymään entisestään. "Eeeh...? Mit--- Mikä on kansio?" Tämä viimein onnistui kysymään epäluuloisesti hetkisen hämmentyneen silmienräpyttelyn jälkeen, selvästikään oikein hahmottamatta mitä hittoa tässä oikein tapahtui. Ja sitten aivan kuin poika ei olisi vielä ollut tarpeeksi ulalla, esitti tämä vielä viimeisen, hyvin alleviivatulta vaikuttavan kysymyksen, joka viimeistään pudotti natiaisen aivan kokonaan kärryiltä. Silmänisku sai sen tuijottamaan hetken verran kahta kauheammin kunnes tämä viimein hoksasi paniikinomaisen häivähdyksen keralla jotakin ikävää: tämä mies ilmeisesti tiesi. Mutta, tuota.... miksi hitossa se oli sitten sanonut noin jos kerran..? "Mä, eh... eikun.... juu..?" Se päätyi takeltelemaan häkeltyneenä tietämättä oikein mitä muutakaan tehdä, napsauttaen sitten epätietoisena leukansa kiinni. Jo ties kuinkahan monennen kerran saman päivän aikana Spyro yritti kuumeisesti pohtia mitä hittoa oikein tapahtui ja mitä asialle olisi muka ollut tarkoitus tehdä.
|
|
|
Post by submarine on Nov 30, 2011 0:04:32 GMT 3
"Kansio, poika hyvä, on sellainen jännä juttu mihin laitetaan asioita", vastasi tyhjästä ilmestynyt kirjanpitäjänkuvatus purppurapään varsin vilpittömästi, kuin olisi tottunut juuri tällaiseen hämmentyneeseen takelteluun ja huomannut jo kauan sitten, että oli kaikkein helpointa vaikkapa "turpa kiinni!" -ärjymisen sijaan puhua kohteliaasti. "Annas kun näytän", tämä lisäsi ja kurkotti äkkiä toisella kädellään jonnekin pojan korvan juureen. Tästä kiinni pitelevät miehet taas keskittyivät lähinnä näyttämään siltä, ettei mitään ongelmaa ollut, samalla kun parhaansa mukaan yrittivät uskotella samaa itselleenkin. Vaikka Naappa seurasikin melkoisen samanlaisessa yleishämmingissä tämän varsin sliipatun (eli siis saletisti lipevän ja liukkaan) tapauksen touhuja, ei rotta silti ollut aivan varma, miten tapaus teki mitä tekikään seuraavaksi. Yhdessä hetkessä tämä oli nappaavinaan jotain penikan korvasta kuin mikäkin viiden pennin katutaikuri, kuten vaikkapa rotta itsekin, ja seuraavassa... tämä äkkiä veti sieltä ison nahkaisen taskun. Se vain ilmestyi jostain, eikä kyllä todellakaan mahtunut mihinkään, ei taskuihin tai hihoihin ja kaikkein vähiten päähän josta se oli kiskottu. Mutta siinä se silti oli, sellainen läpykkä. Olipa miten oli, yleisen hämmingin kaiketi vain lisääntyessä, veti tapaus korvasta kiskotun kansionsa näkyville ja löyhytteli sitä hetken. "Tällainen kansio, katsos. Ja katsotaanpas mitä täältä tänään löytyy", tämä vastasi, ja alkoi kaikessa rauhassa näprätä auki naruja, jotka mapinkuvatusta pitivät suljettuina. Ja kun se lopulta aukesi, veti tämä sieltä ulos... pienen, ruman, alastoman ukon. Se näytti oikeastaan jollakin tavalla etäisesti samanlaiselta kuin kirjurikin, paitsi että oli kalju, karvaton, ryppyinen ja äärimmäisen tyylittelemätön. Lisäksi se näytti melkoisen laihalta ja piti hieman samanlaista vikinää kuin nälkäinen linnunpoika. Oikeastaan se jopa aukoi suutaan ja yritti selvästi anella ruokaa. Naapalla ei ollut hajuakaan mitä tämä ilmestys mahdollisesti söi, mutta kansioista kantautuvista äänistä päätellen niitä oli siellä lisääkin. Hetken verran kirjuri, paperinsa ja purppurapään kansio kainalossaan ja tarkkaan leikattua partaansa sukien, tutkiskeli pientä ukonkuvatusta, ja päästi sitten varsin mitäänsanomattoman äännähdyksen, josta olisi voinut päätellä oikeastaan aivan mitä tahansa. "Laihoja ovat. Eivät ole saaneet paljoa syödäkseen. Kyllä, sinä taidat olla aivan tavallinen pikkupoika, et kuuntele näitäkään edes vielä kunnolla. Pikkumetkuja, sitähän nämä. Kovasti ovat nälissään, mutta... kaikkihan me tiedämme mitä puhtoisista ja hyvistä sanotaan, eikös juu?" tämä hymähteli, työnsi ukon takaisin kansioonsa, solmi sen kiinni ja... jotenkin työnsi sen takaisin omistajansa tomukoppaan korvan kautta. Ohimennen tapaus vilkaisi vielä Naappaakin, joka yritti parhaansa mukaan nähdä, minne kansio oli tarkalleen mennyt. "Ja sinun arkistoasi minä en ota edes esiin, koska arvostan selkäpartaani. Sanottakoon, että meillä on sinulle aivan erityinen paikka sitten. Voi kyllä", kirjanpitäjän irvikuva totesi, kohensi takkinsa kuosia ja vilkaisi taas koko näytöksen varsinaiseen pyörittäjään, alias Kornelius Mustakalmaan, vihreillä pistävillä silmillään. Alimittainen yliherra näytti lähinnä odottelevan. "Uskonpa, että me pääsemme varsin asialliseen sopimukseen, Kornelius hyvä. Olen toki välillä saattanut... kimpaantua, mutta olette yhä arvostettu asiakkaamme. Näen, että tavara on oikein hyvälaatuista", tämä hymähti ja hymyili mukavasti samalla, kun alkoi kiskoa esiin jotakin paperia valtavasta pinosta, vilkaisemattakaan siihen. "Minulla on tässä tällainen luonnostelma sopimuksesta jo valmiina", lisättiin oikean myyntimiehen elkein.
Seurasi melkoinen hetki neuvottelua sivummalla. Naappa ei varsinaisesti kiinnittänyt siihen suuremmin huomiota, mitä nyt erotti välistä sanoja kuten "kauppasopimus" ja "sieluoikeudet" ja "ikuinen kadotus ja kärsimys". Pitkä, teräväpiirteinen hahmo ja lyhyt, lihapullan mallinen pingviini kävivät selvästikin kauppaa jostain tärkeistä asioista. Mutta ne eivät olleet läheskään yhtä tärkeitä kuin se, kun rotta pyrki pohtimaan, millä tavalla tämän pään sisään mahtuisi edes kansio, saati sitten kokonainen arkisto, joka ilmeisesti oli isompi, olipa mikä olikaan. Ja jos sielläkin oli samanlaisia, ja isompia, ukkoja, niin mitä ne tarkalleen ottaen tekivät. Ja senkö takia päästä aina välillä kuului ääniä? Kuten vaikka että olisi todella hyvä idea tarttua tuohon. Tai syödä tuo. Tai nyt ainakin maistaa vähän tuota. Tai mahdollisesti purra kaupunginvartijaa nilkkaan. Siinä oli kyllä järkeä, Naappahan oli itse aina viaton kaikkeen. Loppujen lopuksi kaksikko pääsi kuin pääsikin jonkinlaiseen sopuun asioista, ja suuntasi sitten taas katseensa kahteen vieläkin ikävästi pideltyyn vankiin. Ohimennen nämä kättelivät, ja pingviini raakkui taas jotakin tuhosta ja turmiosta. Ja kärsimyksestä. Ja tuskasta. Ja sen sellaisesta. Sitten tämä kuitenkin jäi taas taka-alalle kirjurintapaisen kiikuttaessa nyt paperiaan vuorostaan purppurapäälle...
"Noniin, pieni ystävä hyvä. Meillä on tässä nyt varsin valmiina tällainen sopimus, joka tarvinnee vain nimen alle", helvetillinen (joskin varsin kesy) ilmestys lopulta selitti pojalle, esitellen jonkinlaista äärimmäisen monimutkaista ja hankalaa sopimusta, jossa näytti olevan enemmän tekstiä kuin paperia, jos se nyt jotenkin oli edes mahdollista. "Katsohan, pyydän kiinnittämään huomiota eritoten kohtiin 'luovuttaa aivan tavallisen omistamansa ihmissielun kaikkine oikeuksineen hra. Kornelius Mustakalma-Suurkauhun nojalla eteenpäin, edellämainitun ollessa vastuuhenkilö ja hyötyjä.' En suosittele lukemaan, varsin pitkä lappu, siinä on kuusitoista puolta. Mutta ne ovat sitä pikku paperihäikkää vain", tämä lisäsi näyttäessään purppurapäälle pitelemällään sulkakynällä, missä tarkalleen ottaen mentiin - mikä tarkalleen ottaen taisi olla hyvä, koska samalla epämahdollisella paperilla oli joka rivillä viitisen riviä tekstiä. "Ja sitten me tarvitsemme vain..." tämä aloitti, ja iski äkkiä varsin teräväksi osoittautuneella kirjoitusvälineellään verisen naarmun pojan käsivarteen "... klassisen ainoan todellisella musteella kirjoitetun puumerkin. Ruksi riittää. Siihen alakulmaan kiitos." Korstot päästivät varsin kernaasti irti penikan toisesta kädestä samalla, kun siihen tarjottiin veristä sulkakynää, samalla kun jokseenkin kumartunut pitkänhuiskea kirjuri tuputti hymyillen myös sopimusta tämän hoidettavaksi kultasormuksin koristelluin sormin.
Ohimennen, taas eittämättä vain Spyrolle, kävi miehen silmissä suorastaan ahnas tuike. Mutta sitä ei oltu osoitettu tänne, vaan vain hetken murto-osan tämä vilkuili taakseen, suureen ja pahaan Mustakalmaan...
|
|
|
Post by spyrre on Nov 30, 2011 19:53:35 GMT 3
Touhu alkoi jo mennä sellaiseksi ettei tyrmistynyt Spyro enää oikein tiennyt kenen järkeä hänen olisi pitänyt epäillä, omaansa vaiko kaikkien muiden. Ainakaan tämän helvetillisen kirjanpitäjän rennon kohtelias jutustelu ei onnistunut suuremmin herättämään tässä luottamusta vaan natiainen kyräili tätä kahta kauheammin tyypin selitellessä muina miehinä kansioista sun muista kauheuksista, pojan tosin näyttäessä lähinnä siltä kuin mies olisi juuri kertonut suosikki-kissanpentumuhennoksensa reseptiä. Päivä oli jo kokenut mielipuolisen käänteen toisensa jälkeen joten kaipa ainakin muutama lisää oli odotettavissa luihun miekkosen äkkiä kurottaessa kätensä ja vetäistessä esille kookkaan nahkaisen mapin jostakin, mikä vaikutti ilmaantuva jo valmiiksi hämmentyneen nulikan korvasta ja jäädessä leyhyttelemään tätä penikan edessä kuin olisi esitellyt tälle jotakin aivan arkipäiväistä niksiä. Spyron leuka loksahti jälleen varsin esimerkillisesti sen jäädessä nyt tuijottamaan silmänsä suurina kansiota jota pujoparta parhaillaan näperteli auki, saaden itselleen aikaan melko mojovan päänsäryn vain yrittäessään tajuta miten ja mistä kapine oli oikein ilmestynyt. Hitto vieköön, ei hänen päänsä sisällä mitään tuollaisia oikeasti ollut, sen oli pakko olla jokin temppu! ....eikö olisikin? Ja aina vain hämmentävämmäksi mentiin lipevän kirjanpitäjän kuoriessa kansien välistä esille pienen, ruipelon ja etäisesti ihmistä muistuttavan otuksen joka vikisi surkeana tämän kädellä kuin nälkäinen lintu. Tummat silmät tuijottivat äärimmäisen häkeltyneenä tätäkin natiaisen menneessä hetkeksi sanattomaksi kaiken mielipuolisuuden keskellä. Poika olisi saattanut muuten hyvinkin tuntea sääliä ruikuttavaa nälkiintynyttä pikkumiestä kohtaan siitä huolimatta että tämä oli hyvinkin vastenmielisen näköinen otus, ellei tätä olisi juuri hetki sitten kiskaistu (ilmeisesti lukuisine sisaruksineen) jostakin hänen pääkoppansa uumenista, eikä Spyro jostain syystä osannut suhtautua tähän pieneen faktaan kovinkaan hyvin. Oikeastaan se tunsi olonsa äkkiä huonovointiseksi pujoparran vain jutustellessa viileästi pikkuotusta esitellen. Ei saanut ruokaa? Ei kuunnellut mitä? Pikkumetkuja? Kysymyksiä putkahteli esiin tiuhaan kuin sieniä sateella mutta nulikka ei silti saanut ilmaistua näistä järkevästi ainuttakaan, päätyen edelleen näyttämään lähinnä tutun häkeltyneeltä vilkaisten kuitenkin epäluuloisesti luihua miekkosta tämän mainitessa jonkin sanonnan puhtauden suhteen... mitä tämä nyt sitten ikinä tarkoittikaan, se kuulosti hyvin epäilyttävältä varsinkin enemmän tai vähemmän epäsiistiltä näyttävän purppuratukan mielestä.
Spyron vielä keräillessä hermojensa sirpaleita infernaalinen kirjanpitäjä pakkasi vikisevän peukaloisen takaisin kansioon muiden seuraksi kai tutkittuaan tätä tarpeeksi, ja natiaisen järkytykseksi päätyi lykkäämään mokoman kapineen takaisin sinne jonnekin hänen korvakäytävänsä uumeniin. "Hei mit-- Vie pois se kapine!" Poika protestoi pelästyneenä tosin pukumiehen ilmeisesti piittaamatta tippaakaan ja kääntyen tekosensa tehtyään tyydyttävästi Spyron mielenrauhaa siinä sivussa järkytettyään keskustelemaan taustalla yllättävän kärsivällisesti odottelevan Mustakalman kanssa vilkaistuaan ensin vieressä nallottavaa rialiakin. Purppurapää vaikeni tuntien olonsa äärimmäisen epämukavaksi ja yritti vilkaista ympärilleen kuin toivoen että tyyppi olisikin vain lykännyt kansionsa jonnekin muualle, ikävä kyllä tätä silmiinsä löytämättä kapineen kadottua jälleen kuin tuhka tuuleen. Hetken verran se yritti kuunnella vainoharhaisesti vipeltäisikö hänen kallonsa sisällä vikiseviä pikkumiehiä, värähti inhoten ja kääntyi sitten mulkaisemaan epäkohteliaan uteliaana tuijottelevaa rialia kulmiensa alta. "Tämänkin on pakko olla jotenkin sun syytä!" Se sihahti, tosin olematta aivan varma miten rotta olisi syyllinen hänen päänsisäisiin pikku-ukkoihinsa joita luihu hujoppi ilmeisesti kasvatti siellä jostakin kierosta syystä ja värisi uudestaan. Siinä paha missä mainitaan, pujoparta kävikin parhaillaan melkoisen tyytyväisenä kauppaa pingviinimiehen kanssa esitellen pinosta nappaamaansa paperia ja neuvotellen muodollisesti kivusta, turmiosta, ikuisesta kadotuksesta ja kaikesta muusta vastaavasta oheis-sälästä kunnes kääntyi jälleen ympäri ja asteli takaisin enemmän taikka vähemmän hermoraunioisten vankien (ja tällä hetkellä ilmeisesti myös kauppatavaran) luokse.
Byrokratian kiemurat arvattavasti olivat nuhruiselle nulikalle silkkaa hepreaa. Oli varsin mahdollista ettei se olisi ottanut kunnolla tolkkua edes tavanomaisesta rasti-ruutuun-kaavakkeesta, saati sitten tästä kirjaimellisesti infernaalisesta asiakirjasta jota luihu kirjanpitäjä lykkäsi tyrmistyneen pojan naamalle. Se tuijotti epäluuloisena kirjoitusta luonnottomissa määrin vilisevää paperia kunnes ravisti päätään saadessaan jälleen orastavaa päänsärkyä erehtyessään katselemaan moni-ulotteista pienenpientä riipustusta liian pitkään päätyen lähinnä vilkuilemaan hämmingissä eteensä kumartunutta paperia ja sulkakynää tyrkyttävää pujopartaa kuin yrittäen ottaa selville oliko tyyppi nyt aivan vakavissaan. "Mitä helv- Sä et ole tosissas, ethän? Jos meinaat popsia mut tai jotain, miksi hitossa sä mulle tuota tyrkytät?" Spyro sai viimein töksäytettyä epäluuloisesti, räpäyttäen tosin muutaman kerran silmiään luikeron suorastaan alleviivatessa tekstiä joka käsitteli ilmeisesti jotain ihmissieluja ja luovuttamista ja edellämainittuja hyötyjiä. ...täytyikö tämä nyt sitten tulkita niin, että sieluja siis oli, ja hänen luultavasti nirhittäisiin pian armottomasti? Mutta, tuota, mikä hitto tuo ihmis-jutun alleviivaaminen taas oli, eihän hän ollut...? Purppuratukka hätkähti lähes enemmän yllätyksestä kuin kivusta kun mies äkkiä keksi iskeä kynän terävän kärjen hänen käsivarteensa, ennen kuin jäi edelleen epäilyttävän tyytyväisenä ojentelemaan esinettä asiakirjoineen hänelle, jopa korstojen yllättäen irrottaessa otteensa toisesta käsivarresta kuin mahdollistaen odotetun allekirjoittamisen. Se hieraisi hihansa lävitse tihuttavaa käsivarttaan ja silmäsi sitten epäröivästi verta tippuvaa sulkakynää (ja jostain käsittämättömästä syystä vielä Naappaakin) selvästikään tietämättä mitä hittoa olisi tehnyt, huomaten luihun miekkosen äkkiä vilkaisevan jostain syystä hyvinkin pahaenteisesti taaempana seisoskelevan maagikon-nysän suuntaan. Tämä kieltämättä sai pojankin kohottamaan hiukan kulmiaan ja silmäämään ikävän pingviinimiehen suuntaan, kunnes se hetken emmittyään, syystä tai aavistuksesta jota se ei oikeastaan itsekään osannut määrittää, päätyi epähuomiossa raapaisemaan jonkinlaisen harakanvarpaan käpäläänsä lykätyllä kynällä jonnekin tyrkytettyyn paperiin. Niin järjettömältä kuin se tuntuikin, demoninen kirjanpitäjä tuntui syystä tai toisesta kyräilevän pikkumiestä vielä epämiellyttävämmin kuin häntä, vaikka Spyro ei kyllä tähän suorastaan loogisesti luottamusta tuntenutkaan. Mutta jos sitä pientä pääkopassaan vinkuvaa aavistusta (joka toivottavasti EI ollut yksi kaljuista pikkumiehistä) oli uskominen, edessä olisi luultavasti vielä jotakin äärimmäisen epämukavaa jos hän päätyisi tekemään väärän johtopäätöksen... tämä tosin ei rohkaissut luonnostaan suurista päätöksistä hermostuvaa natiaista paljoakaan kun kaikki tarjolla olevat vaihtoehdot tuntuivat muutenkin olevan varsin huonoja ja oli hyvin vähällä ettei se päätynyt katumaan koko kynänraapaisua heti sen tehtyään.
|
|
|
Post by submarine on Nov 30, 2011 22:11:36 GMT 3
"Ikävä kyllä kaikessa on sääntönsä. Katsos, me puhumme kuitenkin ihmisen varsin omasta, oletusarvoisesti omistetusta omaisuudesta, jonka katsotaan kuuluvan tälle kunnes tämä, sanoisimmeko, kokee hyötyvänsä enemmän lyhyellä tähtäimellä", helvetillinen kirjurintapainen vastasi varsin diplomaattisesti purppurapäälle, kun tämä alkoi protestoida koko tilannetta ja tivata syitä. Missään vaiheessa pieninkään kärsimättömyyden tai tahdittoman hoputuksen aavistuskaan ei kiipinyt tämän olemukseen, vaan ilmestys pysyi kärsivällisenä ja valppaana kuin korppikotka odottelemassa makoisan otuksen muuttumista makoisaksi raadoksi. "Eikö se pitkänhuiskea rääpäle ala kohta jo raapustella! Nimeä paperiin, homma pyörimään!" rääkäisi takaa toinen lintumainen tapaus, jolta kärsivällisyyttä tuntui löytyvän huomattavasti vähemmän - kuten jo useaan kertaan oli todettu. "Noh noh, Kornelius hyvä, näitä asioita sopii aina miettiä niiden vaatimalla vakavuudella. Näistä saattaa aina aiheutua yhtä jos toistakin odottamatonta", hymähti infernaalinen virkamies varsin maireasti, vaikka tämän sanojen piilotettu terä menikin harakan ja pingviinin ihmismäiseltä äpärälapselta varsin pahasti ohi. "Aivan sama, ei minulla ole koko päivää aikaa odottaa kun jokin vajokki tuijottelee paperia jota tuskin edes osaa lukea!" Oman aikansa vitkasteltuaan, ja jo siitä muutamankin taustaärinän kammottavalta pingviiniltä kirvoitettuaan, raapaisi purppurapäinen penikka lopulta vastusteluistaan huolimatta jonkin koukeron sopimuspaperin alalaitaan. Välittömästi sulkakynä tämän kädessä leimahti liekkeihin ja haihtui olemattomiin, ja pirulainen (tai ainakin sellaisen lähituttu) nappasi paperinsa takaisin varsin tyytyväisen näköisenä. Hetken tämä tarkasteli merkkiä, kuin arvioiden sen laillista pitävyyttä, ja kiersi sitten koko kontrahdin rullalle, ennen kuin työnsi sen jonnekin takkinsa alle piiloon. "Hienoa. Ja rotan voit pitää, sen me tulemme noutamaan muutenkin. Oi kyllä, me tapaamme vielä", ilmestys lausahti, ja kiskaisi pitkän henkosen varsin orvosti huulessa keikkuneesta sätkästään. Naappa ei ollut tällä hetkellä oikein tarpeeksi hyvin perillä koko tilanteesta osatakseen kommentoida tai tehdä oikeastaan mitään.
"Noniih, hoidetaan homma. Ota penikkasi ja anna se mistä sovittiin!" Kornelius Mustakalma vinkaisi hetken perästä ahneesti, astuen keppinsä kourassa askeleen lähemmäs, selvästikin kaavaillen jo rikastumistaan. Tämä sai kuitenkin seisahtua kulmat aavistuksen kurtussa, kun vastassa ei ollutkaan minkäänlaista maireaa lepertelyä, vaan naamalle puhallettu, pikkupirunmallinen savupilvi. "Voi voi. Nyt näyttää ikävä kyllä olevan niin, että sopimuksessa on jotain häikkää! Katsokaas kun sielu, josta sopimuksessa puhuttiin, näyttäisi olevan ikään kuin... olemassaolematon", kadotuksen virkamies päivitteli niin teatraalisesti ja läpinäkyvän surutta vasten köhivän lihapullan naamaa, ettei se varmasti olisi vakuuttanut edes pikkulasta. "Täh? Tyhmäkö olet!? Tuossa jämäpalassahan se on kiinni! Nyhtäise irti ja anna se reekeleen pullo minulle!" pingviinintapainen rääkäisi, kun onnistui taas vihdoin ja viimein puhumaankin. "Ota vaikka koko ruma hujoppi, ei se minua kiinnosta!" "Vaan kun Kornelius hyvä, sopimuksessa oli puhe ihmissielusta. Aidosta ja oikeasta ihmissielusta. Pelkäänpä, että me katselemme tässä lohikäärmettä", kuului varsin surkuttelematon vastaus. "Täh? Tuo... eikun... mutta kun..." Suurkauhu tapaili, tuijottaen purppurapäätä äkkiä kuin... no, kuin tämä olisikin juuri paljastunut lohikäärmeeksi. "Mutta ei se minun vikani ole!" tämä lopulta sai vinkaistua. "Sopimuksessa nimenomaan todetaan, että kaikki on sinun vikasi jos niikseen. Ikävä kyllä käteni taitavat olla sidotut." "Mutta..." "Kornelius hyvä, otteesi taitaa olla lipsumassa. Tokihan hyvän kauppamiehen tulisi tietää, että tavara pitää tutkia." "Mutta kun sinä..." "Ehkä hieman. Mutta katsos, me kumpikin tiedämme että tämä on kovaa peliä. En minä voi jokaisen pienen miehen etuja valvoa. Etenkin kun näen... tilaisuuksia. Sellaista se vain on", infernaalinen byrokratiapeluri asetteli varsin ympäripyöreästi, taputtaen pientä miestä olalle melkein osanottavasti - vain saadakseen kepistä sormilleen. "Tämä ei jää tähän! Sinä haluat minut, niinhän!? Minä tiedän! Tämä on taas joku porsaanreikä ja aasinsilta ja apinanleipäpuu! Mutta minua et ota! Minä olen mahtava! Kova! Minua ei jokin kynänpyörittäjä kukista! Minä käsken SINUA!" mustasamettinen pingviini rääkäisi, ja osoitti sitten kepillään pitkää, äkkiä kovin uhkaavaksi ja synkänsuuntaiseksi käynyttä miestä edessään, kuin odottaen jotakin. Se jokin jäi varsin epämääräiseksi, sillä oikeastaan mitään ei tapahtunut. "Mahtava olet toki. Kuolevaiseksi. Vaan nimesi on sopimuksessa, ja kumpikin meistä kyllä tietää, mitä se tarkoittaa. Shakki, kuten sanotaan, matti", virkamies hornan syövereistä hymähti, ja veti syvät henkoset, ennen kuin puhalsi pilven jostakin sekavasta rääkyvän Korneliuksen päälle. Se nielaisi koko miehen, ja kun hajuhaitta lopulta hälveni, ei pingviiniäkään näkynyt enää missään.
Kuin jonkinlaisena fanfaarina koko rottaa ja purppurapäätä ahdistellut korstojoukko katosi äkkiä pamahduksien ja poksahduksien kera pelkäksi mätien kananmunien etäiseksi löyhkäksi. "Jaa, noin minä vähän arvelinkin", loihi kirjuri lausumahan, tuijotellen samalla arvioivasti purppurapäistä poikaa. Tämä pyöritteli hetken mietteliäästi savukettaan, työnsi sen pois, ja tarjosi äkkiä kättään. "Uskonpa, ettei meitä esitelty vielä. Saisinko viedä hetken aikaanne? Voisimme hieman... keskustella" ilmestys tokaisi, kuulostaen taas huomattavasti miellyttävämmältä.
|
|
|
Post by spyrre on Dec 1, 2011 21:24:21 GMT 3
Helvetillisen virkamiehen tarjoama selitys nulikan varsin aiheelliseen kysymykseen ei suuremmin onnistunut valaisemaan tilannetta, vaan näytti saavan Spyron entistä enemmän ymmälleen. Se vilkaisi pujopartaa ja olisi varmasti vähemmän ulalla ollessaan varsin pian päätynyt pohtimaan mielessään miten hitossa tämä onnistui ikinä saamaan kenenkään omaa allekirjoitusta yhtään mihinkään tällaiseen paperiin mutta tällä hetkellä sillä oli aivan liian kiire olla epäluuloinen ja hämmentynyt että hän olisi ehtinyt ajatella moista asiaa tarkemmin. Katse kävi vielä epäröiden taustalla raivoavassa pingviinissä kunnes häkeltynyt poika päätyi sitten painostuksen edessä ja varmaankin puoliksi epähuomiossa huitaisemaan paperiin merkinnän, joka kaiketi olisi saattanut olla tulkittavissa "S"-kirjaimeksi ellei olisi ollut olemukseltaan suorastaan huteraa tekoa. Jokin koira (tai jokin muu elukka, mahdollisesti rotta) tähän oli haudattuna ja nulikka haistoi sen selvästi vaikkei saanut tolkkua mistä kuvainnollinen löyhkä kantautui (sen oikeamman lemun lähde olikin huomattavasti selkeämpi, mutta se nyt ei ollut tämän hetken huolia) mutta heti kynän raapaistua paperia asiat saivatkin nopean käänteen aivan uuteen, vaikkakin likimain yhtä outoon suuntaan. Sulkakynä roihahti yllättäen tuhkaksi ilman mitään näkyvää syytä hätkähdyttäen natiaista uudestaan vaikka kuumuus ei hänen sormiaan häirinnytkään, itse ilmiö sen sijaan onnistui selittämättömyydessään säikäyttämään. Spyron vielä hämmästellessä mokomaa spontaania itsestäänsyttymistä luihu pujoparta puolestaan nappasi verisellä merkillä tahritun kaavakkeen huolestuttavan tyytyväisenä ja työnsi tämän takkinsa sisälle hetken kiireettömän tutkimisen jälkeen saaden aikaan melkoisen kylmiä väreitä purppurapään selkärankaan tämän jo hetkellisesti peläten tehneensä juuri jotakin käsittämättömän typerää vaikka se periaatteessa ei osannutkaan täysin hahmottaa mitä ongelmia moinen simppeli asia kuin pienen merkin tekeminen johonkin paperiin (vaikkakin hyvinkin infernaaliseen sellaiseen) voisi pahimillaan aiheuttaa. Mies vilkaisi vieressä roikotettavaa rottaakin arvioiden kuitenkaan tälle vastaavaa paperia kirjoitettavaksi lykkäämättä vaikka totesikin jotakin hyvin pahaenteistä tällekin, kunnes viimein kääntyi melkein myhäillen kohti malttamatonta Mustakalmaa jättäen vastahankaisen kaksikon jälleen motivoituneesti olematonta teeskentelevän korstojoukon hoiviin.
Vangit saivat jäädä tuijottelemaan seuraavaa käännettä edelleen melkoisen hämmennyksen vallassa Korneliuksen alkaessa kärttää kovaan ääneen palkkiota uusimmasta tihutyöstään... tosin, varsin pian kävi selväksi että asiat eivät nyt menneet aivan niin kuin lyhyt maagikko oli odottanut. Purppurapää vilkuili sananvaihtoa varsin levottomin elkein kun Kornelius suorastaan kävi tyrkyttämään häntä luihulle ilmestykselle kuin, no, mitäkin kyseenalaista kauppatavaraa yrittäen ohimennen kokeilla josko joku takana seisovista korstoista olisi sattumalta herpaantunut huomiossaan ja mahdollistaisi jonkinlaisen irti pyristelyn, mutta ikävä kyllä tämäkin toive taisi päättyä pettymykseen. Kuitenkin se joka saisi tällä hetkellä pettyä eniten, olisi yllättäen joku muu kuin Spyro. Nulikka jäi jälleen kuuntelemaan kasvavan hämmennyksen vallassa demonisen pukumiehen hönkäistessä varsin epäkohteliaan savupilven liikekumppaninsa kasvoille ja todetessa äkkiä paperitöissä olevan jonkinlaista häikkää, aiheuttaen lähes jonkinlaisen panikoivan reaktion pyöreässä, savua kakovassa pingviinimiehessä. Tämä kävi kuitenkin varsin pian tivaamaan jotakin mystistä pulloa suorastaan raivokkaaseen sävyyn, luihun kirjanpitäjän kuitenkaan osoittamatta kovinkaan myötämielisiä tuntemuksia tämän vaatimusten suhteen. Kävi varsin selväksi purppuratukan olleen oikeassa epäillessään että teräväkasvoinen miekkonen oli kuin olikin tiennyt kuka hän oikeasti oli tämän varsin suruttomasti ilmoittaessa tämän pienen epäkohdan väärin täytetyssä kaavakkeessa, informaation paljastuessaan ollessa selkeästi täysi yllätys Korneliukselle itselleen. Edelleen korstojen otteessa riippuva kyräilevä poika yskähti vaivautuneena ja kohautti hiukan olkapäitään nenäkkään maagikon kääntyessä tuijottamaan häntä melkoisenkin järkyttynein ilmein, kunnes päätyi hetken takelleltuaan huutamaan epärehelliselle kauppatoverilleen joka ei näyttänyt vieläkään hetkahtavan hiukkaakaan hurjistuneen kääpiön raivoa... oikeastaan, tämä vaikutti käyneen jotenkin aavistuksen uhkaavammaksi paljon lyhyempää miestä silmäillessään vaikka ei vieläkään korottanut ääntään vaan säilytti järkähtämättömän viileän olemuksensa. Ilmeisestä odottamattomasta takinkäännöstä raivostunut Mustakalma heilautti dramaattisen pahaenteisesti kallopäisellä kepillään tämän suuntaan kuin jotakin ikävää kaavaillen... tosin, vaikka Spyrokin melkein odotti jotakin mitään ei kuitenkaan tapahtunut, myöskin pingviinin itsensä hämmennykseksi. Mokoma infernaalinen kirjanpitäjä puolestaan vaikutti jopa lievästi huvittuneelta tästä yrityksestä heittäen jonkinlaisen häijyltä kalskahtavan toteamuksen sopimuksen vaatimuksista ja jostakusta mystisestä Matista...kunnes jälleen tapahtui jotain. Mies näytti vain hönkivän lisää haisevaa savua epämääräisesti mölyävän kääpiön niskaan, mutta äkkiä tämän rääkynä alkoi haihtua ja pian koko Mustakalmaa ei näkynyt enää mailla halmeilla. Spyro tuijotti tapausta entistä häkeltyneempänä jos vain mahdollista yrittäen päätellä mitä hittoa äsken oli juuri tapahtunut ja mahtaisiko moinen olla kovinkin ikävä käänne hänen kannaltaan, kunnes älähti yllättyneenä käsivarsissa roikkuvien korstojen kadotessa äkkiä varoittamatta tyhjään epämääräisten poksahtelevien äänien saattelemana kuin koko joukko olisi koostunut pahalta haisevista ilmapalloista. Joka tapauksessa se pääsi viimein irti kovakouraisista vangitsijoistaan onnistuen melkein menettämään tasapainonsa silkasta yllätyksestä, purppuratukan jäädessä hetkeksi pälyilemään vainoharhaisesti ympärilleen kuin olettaen tyyppien vain luikahtaneen piiloon jostain typerästä päähänpistosta... kunnes viimein tajusi että oli äkkiä yksin rotan ja epäilyttävän pukumiehen kanssa nopeasti tyhjentyneessä kammiossa, ja että viimeiseksi mainuttu pujoparta tuntui nyt jääneen tuijottelemaan puolestaan häntä ikävän pohtivasti.
Poika hätkähti ja jännittyi hetkeksi paikoilleen silminnähden epäluuloisena, mutta luihun miehen äkillisesti jälleen paljon kohteliaammalla äänensävyllä lausuttu toteamus onnistui kyllä sotkemaan tämän pasmat varsin hyvin. Kuten odotettua Spyro ei tuntenut oloaan erityisen sosiaaliseksi juuri nyt todistettuaan pujoparran hävittäneen huoneellisen ihmisiä tyhjiin kaiken epäilyttävän sielujen irti nyhtämisestä höpisemisen jälkeen vaan hätkähti pitkän askelen kauemmas ojennetun käden tieltä osoittamatta mitään halua tarttua kohteliaasti tarjottuun raajaan. "Mit- Mistä muka?! Ei hitossa, en kyllä koske enää yhteenkään paperiin!" Varsin huonoja käytöstapoja osoittava poika tivasi epäluuloisesti yläviistoon kyräillen, ohittaen täysin koko muodollisen tervehdyksen näyttäen siltä kuin olisi epäillyt hujopin yrittävän seuraavaksi hävittää hänet. "Mitä oikein sä teit niille? Nirhasitko ne kaikki?" Kysyttiin varovaisesti natiaisen kierrettyä vielä kerran kammion katseellaan kuin varmistaakseen että pingviini korstoineen tosiaan oli poissa... ikävä rotantynkä tosin taisi olla ainakin vielä läsnä, mikä tavallaan oli aavistuksen helpottavaa vaikka tämä olikin turhauttava otus. Ainakaan hän ei ollut yksin tuon häiritsevän hiipparin kanssa, vaikka rialista tuskin mitään hyötyä olisikaan jos tämä keksisikin yrittää jotain ikävää. Silloin kai täytyisi vain toivoa että hän olisi nopeampi kuin pitkäkoipinen hujoppi.... mahtoikohan kammion ovi muuten olla auki..? Spyro perääntyi varsin epähienovaraisesti parin askelen verran, vilkaisten sitten pikaisen toiveikkaasti kyseisen oviaukon suuntaan jättämättä kovinkaan epäselväksi mitä ajatteli juuri nyt.
|
|
|
Post by submarine on Dec 1, 2011 22:44:11 GMT 3
Kun käteen ei ikävä kyllä tartuttu, tai pyydettyä aikaakaan luovutettu, joutui infernaalinen kirjanpitäjä loppujen lopuksi vetämään raajansa takaisin itselleen, hieman kuin olisi hinannut aisoihin valloilleen päästetyn metsästyskoiransa. Sormet sulkeutuivat kuin mitkäkin ansan leuat, jotka niiden uhri oli juuri vain vaivoin välttänyt - ilmeisesti lähinnä olemalla liian pihalla kaikesta ja liian yleisesti tyrmistynyt kaikelle, että olisi epäluuloisuudeltaan osannut kiinnikään jäädä. Mutta siitä huolimatta varsin edustuksellinen hymy jäi päälle, juuri sellainen jota oli varmasti harjoiteltu varsin pitkään ja antaumuksella. Hampaat eivät sentään välkkyneet, se kun olisi ollut jo aivan liian altista. "Ymmärrän toki, että tässä kohtaa kysymys jos toinenkin varmasti hiipii mieleen. Etenkin tämän pienen välikohtauksen jälkeen. Mutta voin vakuuttaa, etten aio antaa enää yhtäkään sopimusta tänään... ellei sitä erikseen haluta", virkamies ilmoitti vähintään yhtä vilpittömästi kuin nyt ainakin jostakin hornantuutista kutsuttu virkamies, joka on koulutettu esittämään äärettömän vilpitöntä. "Ja ei, sanokaamme, että hänet on toimitettu... parempaan paikkaan. Tarkoitan siis eittämättä, että parempaan teille, koska ei ole enää täällä, ja parempaan minulle ja... edunsaajilleni, koska on... noh, sanokaamme, että varsin hyödyllisessä paikassa. Itse hän tuskin on erityisen mieltynyt tilanteeseensa" ilmestys sitten vastasi, näyttäen pohtivan itsekin hetken kysymystä. "Mutta hänen palvelijoidensa kanssa minulla ei ollut mitään tekemistä. Sanokaamme vain, että lihaa on petollisen hatara rakentaa lihattomasta. Uskonpa, että hekin, jos nyt heistä voi edes puhua, ovat... paremmassa paikassa", jatkettiin. Tätäkin asiaa harkittiin hetki taikka kaksi, ennen kuin se sivuutettiin nähtävästi yhdentekevänä.
Spyro käänsi huomionsa tulikivenkatkuisesta kirjanpitäjästä ovelle... ja tarkalleen ottaen taas kirjanpitäjään. Ilmeisesti tapauksesta ei kannattanut ottaa silmiään irti hetkeksikään, koska muuten tämä selvästikin hyödynsi muitakin kuin juridisia porsaanreikiä. Eihän tämä tietenkään päänkäännön aikana ollut voinut ehtiä kiertää pojan ympäri oven eteen toisen siitä selvästikin pakoa kaavaillessa, mutta... milläs todistit? "Vakuutan, ettei minkäänlaiselle pakokauhulle, tai edes pakohaaveille, ole aihetta tässä. Ymmärrän hyvin, ettei tässä välttämättä ole vain paras mahdollinen alkuasetelma tai ennakkovaikutelma, mutta vakuutan leikitelleeni hieman lakipykälillä syystä. Enhän toki olisi aikomassa mitään pahaa jollekulle, jonka juuri pelastin, eikö niin?" ilmestys pyöritteli, ja veti sitten taas henkoset - eikä puhaltanut ulos yhtikäs mitään, koska hengittäminen oli ilmeisesti yliarvostettua. Vihreät silmät hakeutuivat taasen poikaan, selvästikin kiinnostuneina. "Jokin, kuten vaikkapa äärimmäisen tarkka vaistoni ja aistit, joista teillä kuolevaisilla ei liene aavistustakaan, kertoo minulle, että sinulla on edesssäsi, kuten myös takanasi, mielenkiintoisia aikoja. Ja koskapa olen avokätinen, kertonen suoraan edes jotakin. Sopii olla kiitollinen. Vaan katsos, uskon olevani oikeassa kun totean, että yksi jos toinenkin hyötyy suuresti, jos teen olemassaoloni tässä kohtaa... mahdolliseksi." Pitkä, ilmeisesti loppumaton sätkä kiersi suupielessä, ja äkkiä virkamies veti äkkiä takkinsa alta esiin pienen kortin, johon oli punaisin, siistein kirjaimin painettu teksti: "Tapani Kerpele, sopimusasiat ja Helvetillisen juridiset ratkaisut", ja pienemmällä alle: "Kolmannen kehän auktoriteetti." Se ojennettiin purppurapäiselle nulikalle - tai tarkalleen ottaen työnnettiin tämän paidankaulukseen.
Hetken ilmeinen Tapani Kerpele, kuka moisen nimihirviön sitten oli keksinytkään, pohdiskeli taas vaiti, ennen kuin nyökkäsi ja kohautti olkiaan. "Suora yhteys. Toivon, että ennemmin tai myöhemmin tulemme asioimaan. Voin luvata, tulet tarvitsemaan tuota. Mutta kerrohan, mahtaako meillä olla sijaa jonkinlaisille neuvotteluille juuri nyt? Kukaties voin... palvella jonkinlaista tarkoitusta, kun kerran olen jo täällä? Ilman sopimuksia, hyväntahdoneleenä?" tämä heitti sitten ilmoille, nojaten oveen. Ja vaikka suu sanoi yhtä, olemus viesti lähinnä: "Minä olen mitä ilmeisimminkin demoni ja nojailen ainoaan ulospääsyreittiin, joten alapa keksiä jotain jännää tai kohta minun nätti hymyni kaikille näteille pienille ihmisille saattaa traagisesti loppua." Jostain syystä purppurapäätä piti selvästikin vähän härkkiä...
|
|