|
Post by spyrre on Nov 23, 2011 19:05:13 GMT 3
Puheeksi tullut aihe oli ymmärrettävästi omiaan saamaan melkeinpä kaikki läsnäolijat tuntemaan olonsa enemmän tai vähemmän vaivautuneeksi. Spyro tuijotteli suomurottaa häkeltyneenä vaihteeksi melkein sanattomaksi vanhemman lohikäärmeen päivitellessä taustalla jotakin hulluista lohikäärmeistä ja suunnitelmista, paljastaen myös että näitä, eh, ilmestyksiä oli kai ainakin pesue ellei useampi lisää. Eipä kai se rottaotuksen oma vika ollut, mutta ... no, sääliksi natiaisen sitä silti kävi lohikäärmemiehen läpsiessä otusta jälleen taustalla. Koko aihe oli hyvää vauhtia nyrjäyttämättä sijoiltaan koko purppuraista pääkoppaa joten nulikka käänsi vaivautuneena katseensa pälyilemään jonnekin seinille raaputtaen niskaansa, yrittäen ilmeisesti samaan aikaan niin saada koko asiaan jotain järkeä mutta olla samaan aikaan ajattelematta tätä, ja epäonnistuen surkeasti molemmissa.
Näin ollen pikainen puheenaiheen vaihto tästä kaikesta epämääräisestä siihen edessä väijyvään karmeaan kohtaloon oli melkein tervetullut harhautus.... noh, ainakin tavallaan. Poika oli päätynyt jollakin tavalla silmäilemään vieläkin lattialla retkottavaa ja epämääräisesti sätkivää Naappaa jopa hiukan huolestuneena kun rotta ei tuntunut nousevan vieläkään miehen antaman iskun jäljiltä, vaikka syy oli kyllä ymmärrettävä, körilään nyrkki oli näyttänyt olleen kaikkea muuta kuin kevyt. Tummien silmien katse nousi kuitenkin jälleen petomieheen tämän pohdiskellessa melko hapuilevaan sävyyn pingviinimiehen eeppisiä suunnitelmia (tai ehkä niiden mahdollista puutetta) saaden natiaisenkin kohauttamaan olkapäitään vähintään yhtä epätietoisena. "Eh. Varmaan. Ja tuo meni keskeyttämään sen typerän rämpytyksenkin." Todettiin ohimennen pienen rialin suuntaan nyökäten, jota seurasi uusi epätietoinen vilkaisu tämän suuntaan. Rotta oli kyllä puhtaasti aiheuttanut itse oman eeppisen tuhonsa, mutta ei tämän surkeaa hengen haukkomista ollut siltikään kovin mukava katsella... varsinkin kun jyrsijä näytti tällä hetkellä niin petollisen pörröiseltäkin. Kuitenkin se kannatti nyökkäyksellä äreän lohikäärmeen uhkausta pistää koko Mustakalma kartanoineen matalaksi heti ensimmäisen tilaisuuden saatuaan, kieltämättä pohdiskellen itsekin aavistuksen katkerasti jostain saman suuntaista vaikka tiesikin ettei yhdestä pienestä käytännönseikasta johtuen tulisi luultavasti moista tilaisuutta saamaan. "Joo, se pirulainen kyllä ansaitsee sen" Nulikka totesi kaunaisesti potkaisten äkeästi kenkänsä kärjellä maassa kellottavaa tinasotilasta, kohottaen kuitenkin hiukan kulmiaan petomiehen uhatessa teloa hänetkin jos nulikka koskaan puhuisi sivu suunsa. "Senkö takia sä yritit nirhata mut aluksi?" Se kysyi, melkein jopa uteliaaseen sävyyn, ennen kuin jatkoi tovin harkittuaan. "Enhän mä edes tiedä kuka sä olet, muutenkaan. Mä olen muuten Spyro." Esittäydyttiin vaikkakin melko puolivillaisesti, nulikan olematta näköjään erityisen järkyttynyt petomiehen uhosta vaikka tämä oli juuri hetki sitten osoittanut äkkipikaisia piirteitä jo pariinkin otteeseen. Tätä kyllä vilkaistiin, mutta nulikan alkaessa kuitenkin hiljakseen vetelehtiä varovaisesti kivuliaan pienen rialin suuntaan, rottaa tutkailevasti silmäillen. Otus taisi olla elossa kaikesta huolimatta, vaikkakin ilmeisen huonossa hapessa. "Sä taisit rikkoa sen" Poika arveli raaputtaen takaraivoaan, jopa aavistuksen empaattiseen sävyyn siitäkin huolimatta että oli kieltämättä vieläkin melko kaunainen rottaa kohtaan, jonka pian lisätty lause kyllä toikin jälleen esille. "...vaikka se kyllä kerjäsi sitä." Ei kai siinä mitään, rial oli kyllä ansainnut nyrkistä, mutta, eh.... ehkä sitä ei olisi kuitenkaan tarvinnut täräyttää aivan NOIN kovaa. Se oli kuitenkin melko pieni otus.
|
|
|
Post by submarine on Nov 23, 2011 20:19:13 GMT 3
Miehenköriläs ei näyttänyt mitenkään erityisen tyytyväiseltä uuteen aiheeseenkaan, olkoonkin että oli aivan itse sen ottanut esiin puolihuolimattomasti. Se nyt tosin taisi silti olla näistä kahdesta huomattavasti vähemmän häiritsevä, kiusallinen ja muutenkin yleisikävä. Tämä vilkaisi aavistuksen kiusaantuneena jonnekin epämääräisesti kattoa kohti ja katsahti vielä rottalohikäärmeeseen vieressään ennen kuin jopa vastasi jotakin. "Niin no. Juu, sen takia yritin", mies lopulta vastasi, raapien niskaansa hieman kiusaantuneeseen sävyyn. "Kun yleensä on siltä samalta hullulta perässä joku lohikäärme. Ja välillä ne kuitenkin jotenkin löytävät vaikka kuinka yrittäisi peitellä..." tämä mukisi. "Kun se on niin huomaamaton! Koskaan ei jää kiinni tai mitään!" vinkaistiin painokkaan sarkastisesti vierestä. Suorastaan ivallisesti. Sitten suomurotta painuikin taas kasaan nopeasti kun suuri koura nousi uhkaavasti, mutta se jäi puolitiehen ennen kuin laskeutui turhautuneen tuhahduksen saattelemana. "No ihan miten vain! Olipa miten oli, vähän se taas pistää kuumottamaan kun äkkiä vain loikkasit ovasta. Tai lensit ovesta. Ei siinä mietitä", mies selitteli, selvästikin sillä kannalla, ettei nyt mitenkään voitu olettaa että tutkisi ennen kuin hutkisi - tai että reilusti pienempien paiskominen seinille olisi jotenkin epäkohteliasta jos siihen oli syy. Purppurapään äkillinen itsensä esittely sai miehenjätissä aikaan jopa jonkinlaista hämminkiä. Hetken tämä katsoi kyräillen, kuin pohtien oliko tähänkin jokin koira haudattuna ja aikoiko penikka nyt esimerkiksi onkia nimen esiin kun tiesi jo että joku sellaista etsi. "Noh... Vaun Harkynn. Siis minä olen. Unohda se aikaisempi, se on... huono nimi", tämä lopulta kuitenkin totesi. "Ja jos kerrot eteenpäin tästä, telon vielä uudelleenkin!" tämä lisäsi kiireesti, äreästi ja toivottavasti kaiketi myös uskottavasti. Etteivät vain purppurapäiset naperot alkaisi hyppiä nenille.
Äkkiä Spyro kiinnostui vieläkin maassa äheltävästä rotasta, jolla ei näyttänyt olevan mitään kiirettä tai aikomusta (tai kaiketi kykyäkään) kaapia itseään sellin lattiasta taas tekemään kaikkea tyhmää. Tämä oli niitä kohtia, joissa olisi varmaan voinut oksentaakin, jos rotat vain olisivat osanneet. Mutta kun eivät, niin Naappa tyytyi yleiseen kurjuuteen. "Minä mitään rikkonut, ei edes rusahtanut", Vaun, joka nyt itsensä Vauniksi oli nimennyt, kuittasi pojan arvelut ykskantaan ja puristi sitten kouransa varsin kunnioitettavan kokoiseen nyrkkiin. "Pidin kyllä huolen etten lyönyt kunnolla. Ei tuo enää tuossa äheltäisi jos oikeasti olisin hivauttanut", tämä murahti, esitellen melkoisen vaikuttavaa sormikimppuaan. "Ja mitä sä edes siitä välität jos se kerran on niin ikävä otus?" mies heitti jopa aavistuksen oudoksuen ilmoille. "Sehän on vain rotta, eikä edes tällainen puoliksi hyväksyttävä." "Veli!" tällä kertaa ei vaivauduttu enää edes läpsäisemään.
|
|
|
Post by spyrre on Nov 24, 2011 20:01:40 GMT 3
Petomies selitteli vaivautunein tuntemuksin ensimmäistä varsin aggressiivista reaktiotaan ja hiljensi nopeasti uhkaavalla nyrkin kohotuksella vieressään näsäviisaasti vikisevän suomurotan saaden seinän vierustalla vetelehtivän pojan silmäilemään näiden vuorovaikutusta jälleen uteliaasti. Se kallisti kieltämättä päätään hiukan oudoksuen niin miehen äkkipikaiselle logiikalle kuin tämän varmaankin melko kyseenalaiselle "jälkien peittelylle", jonka tämä ilmeisesti pyrki tekemään viinaan upottautumalla ainakin päätellen siitä mitä natiainen oli tämän taipumuksista ymmärtänyt. Oikeastaan tämä oli hiukan samoilla linjoilla suomurotan kommentin kanssa vaikkei tuonutkaan sitä ilmi ääneen (ihan silkasta järjestä, tietysti) mitä nyt kohautti hiukan olkapäitään tälle. Oli kieltämättä melko vaikea uskoa että kukaan tuollainen olisi kovinkaan huomaamaton yksilö viinapäissään pitkin katuja rellestäessään, mutta Spyro ei oikeastaan jäänyt pohtimaan moista melko itsestään selvää faktaa sen enempää kun miekkonen antoi ymmärtää olevansa ilmeisesti onnistunut hommaamaan itsensä jonkun vielä ikävämmän lohikäärmeen mustalle listalle. Poika yskähti ja kohautti jälleen olkapäitään, ehkä hiukan nolostuneestikin kuin olisi pahoitellut jotakin huonoa käytöstä johon hänellä olisi oikeasti ollutkin edes osaa tai arpaa. "Mut aika lailla viskattiin." Se oikaisi mulkaisten jälleen syyttävästi ovea. "Eh. En kyllä olis olettanu että olisin jotenkin niin hurjan näkönen, mutta...." Pohdiskelevaan sävyyn todettu, ja oikeastaan myös yllättävän sarkastinen lausahdus lopetettiin tuskahtuneeseen hymähdykseen, ruipelon nuorukaisen kuitenkaan näyttämättä siltä että tämä olisi kuitenkaan oikeastaan ottanut ensitapaamista mitenkään hirveän henkilökohtaisesti riippumatta siitä että se joutui vieläkin hiukan varomaan liikkeitään kaikesta siitä saamastaan tempomisesta. Toisaalta hän kyllä ymmärsi (no, ainakin periaatteessa) tässä valossa miksi korsto oli säikähtänyt, vaikka kieltämättä tulkitsi koko touhun olleen silti melko, no, ylilyötyä. Mutta minkä sille nyt enää jälkikäteen mahtoi, ainakaan tyyppi ei enää retuuttanut häntä ympäri selliä, mikä oli sinänsä positiivinen käänne jos tässä koko kirotussa tilanteessa yhtään mitään positiivista oli.
Nulikka ei ollut jäänyt odottelemaan vastauksia esittäytyessään vaan maleksi katsomaan henkitoreissaan retkottavaa rialia, ollen oikeastaan hiukan yllättynyt että epäluuloiselta syystä tai toisesta vaikuttava lohikäärme edes vastasi omalla nimellään. Tämän suuntaan vilkaistiin pojan miettiessä mahtoiko tämä edes kertoa oikeaa nimeään varsinkin tämän korjaillessa jotain aiemmin lipsauttamaansa mikä oli sen hetkisen retuuttamisen ansiosta mennyt ymmärrettävästi purppuratukalta melkoisen ohi korvien, mutta päätettyään ettei sillä oikeastaan ollut väliä se vain nyökkäsi tiedostamisen merkiksi. Vastahankaista esittäytymistä seurasi nopeasti uusi uhkaava kehotus pitää pienempää suuta, natiaisen tosin vastatessa tähän melko lattealla, eikä edes erityisen järkyttyneellä "joo joo" -mutinalla. Tuskin se mitään kuitenkaan juoni, silmäillessään epämääräisen huolestuneeseen tyyliin itseään pahemmin ruhjottuun rottaan, Vaun oli vain tainnut jo pitää sellaista mekkalaa lähes taukoamatta koko lyhyen kohtaamisen ajan että Spyro oli jo melkoisen tottunut tähän. Kieltämättä sitä olisi kiinnostanut tietää mitä mies oli tehnyt joutuakseen moisen mainitsemansa lohikäärmeiden takaa-ajon kohteeksi mutta päätellen vain siitä kuinka vastahankaisesti mokoma oli edes kertonut nimensä (jos mainittu nyt edes oli tämän nimi) nuorukainen arveli vahvasti ettei mies mitä luultavimmin vastaisi, suuttuisi vain todennäköisesti entisestään joten hän katsoi parhaaksi olla ottamatta asiaa edes puheeksi. Tiedä häntä, ehkä äkkipikainen lohikäärmemies oli vain mennyt tyhmäilemään jotakin ja vain sattunut suututtamaan väärän tahon, tai jotain. Teoria kuulosti oikeastaan melkeinpä uskottavalta.
Vastahankaisen keskustelun aikana purppurapää oli varovasti kumatunut katsomaan surkeasti kituuttavaa jyrsijää lähempää raaputtaen takaraivoaan yrittämättä kuitenkaan koskea tähän. Spyro oli kaikkea muuta kuin sairaanhoitaja ja vaikka se olisi saattanut äkillisessä myötätunnonpuuskassaan tarjotakin otukselle vettä jos hänellä olisi sitä ollut, sillä ei oikeasti ollut hajuakaan mitä tälle olisi pitänyt tehdä jos se oli kuin olikin oikeasti vahingoittunut pahemmin. Ilmeisesti se ei ollut vielä oppinut mitään myötätunnosta, otuksen aiemmin viljelemistä nyyhkytarinoista ja niiden seurauksista, vaikka noh, tällä kertaahan se oli kyllä toiminut moisen tragedian silminnäkijänä aivan itse, samoin sitä edeltäneen päähänpiston. Se vilkaisi olkansa ylitse korston jupistessa taustalla, tarkastellen sitten varovasti rottaa paremmin pienen matkan päästä. Tottahan se kyllä oli että rottiaisessa ei olisi enää henki pihissyt jos mies olisi ollut vakavissaan, kyllähän nyt näki jättimäisestä nyrkistäkin... mutta vaikka voikin huonosti, rial taisi olla likimain yhtenä kappaleena kuitenkin. Kai se selviäisi... jos ei menisi härnäämään Vaunia enää uudestaan.
"No... juu, ja se kyllä aloitti ihan itse. Taas." Poika myönteli, suoristautuen sitten jälleen raaputtaen niskaansa vastahakoisesti. Miestä katsahdettiin jälleen pienen hiukan hämmentyneen silmien räpyttelyn keralla tämän ihmetellessä miksi natiainen edes välitti vaikkei edes pitänyt koko elikosta, saaden tämänkin miettimään asiaa hetken verran kai oikeastaan itsekään tarkkaan tietämättä. "Eh... No, niin se onkin. Mut se on kuitenkin aika pieni vaikka onkin, no, ärsyttävä ja aika tyhmä. Ei ole kauhean... reilua nirhiä sitä vaan siksi kun, no, olet kuitenkin niin paljon isompi ja kaikkea." Pohdiskeltiin epämääräisesti hetken ihmettelyn jälkeen, Spyron kuulostaessa oikeastaan enemmän jotenkin haikealta kuin edes syyttävältä siitä että korsto oli kuin olikin piessyt talttahampaan aika ikävästi. Oli totta että rotta oli saanut mitä oli kerjännyt omaa tyhmyyttään ja että poika ei edes pahemmin pitänyt tästä, mutta kai se ei pohjimmiltaan kuitenkaan ollut erityisen ilkeä persoona kun joku sätkytteli surkeana jalkojen juuressa. Liian kiltti omaksi hyväkseen, ilmeisesti, vaikkei oikeastaan osannutkaan auttaa rialia mitenkään. Se käänsi huomionsa rialista veljeskaksikkoon sen rottamaisemman tällä kertaa edes saamatta läimäytystä sitkeästä velittelystään, katsellen näitä tovin uteliaana silmiään hämärässä siristellen. Vaikka petomies tätä koko ajan tönikin, piti tämä silti otusta kuitenkin mukanaan... eikä ilmeisesti edes kohdellut niin pahasti kuin olisi voimiensa puolesta varmasti voinut. Pitipä ilmeisesti edes puoli-siedettävänä, mikä varmaan oli kohteliaimmasta päästä mitä miekkosesta saisi irti muutenkaan. Nämä taisivat loppujen lopuksi tulla toimeen keskenään paremmin kuin olisi ensisimäyksestä voinut päätellä... eh, tai ainakin jonkin verran. "Ai niin. Entä sä? Kai sullakin joku nimi on." Purppuratukka kysäisi suomurotan suuntaan katsahtaen, kokien ilmeisesti hyväksi kysäistä nimeä siltä kolmanneltakin kun he kaksi muutakin olivat jo esittäytyneet enemmän tai vähemmän vastahankaisesti. Tarkemmin ajatellen rialin nimeä hän ei tainnut tietääkään, mutta no, se nyt ehkä ei ollutkaan niin oleellista tässä tilanteessa. Eipä otus ollut mitään kiinnostusta käytöstapoja kohtaan osoittaunut aikaisemminkaan joten tuskin tekisi niin nytkään.
|
|
|
Post by submarine on Nov 24, 2011 20:58:04 GMT 3
Naappa, itsesäälin ja tietyn hyvin mojovan vatsakivun kauheissa kourissa, ehti lojua maassa koristen melkoisen pitkän hetken, ennen kuin edes varsinaisesti tajusi, että joku vaani yllä, kumartuneena kuin kauhea peto viimeistelemään saaliinsa. Se kirvoittikin sitten melkoisen kauhunvinkaisun murjotusta rotasta, vaikkei veltoksi piestystä otuksesta niin suurta reaktiota muuten lähtenytkään. Se oli varmasti tämä kauhea, julma ja armoton murhamies, joka oli päättänyt vihdoin ja viimein tulla lopettamaan viattoman, puhtoisen ja aiheetta pahoinpidellyn uhrinsa! Melkoisen hetken rotta vapisikin silmät ummessa ja jokseenkin kauhuissaan tästä täysin aiheettomasta ja surkeasta lopusta, kunnes alkoi uumoilla jonkin olevan vialla. Ensinnäkään tämä tapaus ei kuulostanut siltä tapaukselta. Ja toiseksi, nyt kun vähän silmääkin raotti, tämä tapaus oli aika lyhyt ja ruipelo valtavaksi miehenkörilääksi. Sillä oli jännällä tavalla hölmönvärinen pääkin. Hetken epäselvän sekaisesti tuijoteltuaan Naappa lopulta tuli siihen melko varmasti melko pätevään lopputulokseen, ettei kyseessä tainnut kuitenkaan olla hirveä miehenmöhkäle, vaan varsin paljon pienempi ihmisuros. Oikeastaan se sama jonka kanssa oli tullut nyhjättyä jo hyvä hetki. Ja, kun nyt Naappa vähän yritti ja keskittyi, tihkui pojasta jotain huomattavasti tarjottavaksi aiottua olematonta vettä parempaa: sääliä. Sen ihan tunsi, makeaa ja ihanaista sääliä! "Aaiiieeeeergh sattuuu" Naappa vikisi äkkiä varsin tarmokkaasti äskeiseen reporankaisuuteensa nähden. "Kuolen! Kuoleeeeen! Kosta, kosta... kosta minut!" tämä jatkoi ähellystään, yrittäen suorastaan dramaattisesti hapuilla tutisevalla käpälällään otetta penikasta - vain antaakseen sen pudota kolisten sellin kovalle ja kylmälle kivilattialle. "Vain pyydän että... että..." Naappa takelteli kuin olisi ollut tekemässä kuolemaa. "Että... kaikki lapset... ihan... Naapaksi... nimeät. Lupaat nyt!" rotta kirahti vielä viimeisen, ja korahti sitten kuin olisi äkkiä kuollut. Sitä, ja armollista hiljaisuutta, kestikin sitten suunnilleen muutama sekunti. "Hiljasuus on... myöntymisen merkki. Ihan merkki o" rotta äkkiä kirahti vielä varmuudeksi ja jatkoi sitten kuolleen esittämistä ihailtavalla tarmolla - paitsi että viikset tutisivat hengityksestä, häntä liikkui ja toinen jalka nyt. Ja hetken perästä vaihdettiin uuden korahduksen kanssa kylkeä, kun ihanainen sääli alkoi elvyttää.
"Aloitti, ja kohta jatkuu varmaan taas", uumoili jokseenkin nyreännäköinen Vaun koko tilanteelle ja Spyron pohtimuksille kauempaa. "Pitää lyödä lisää kun huitoo, oppii ehkä olemaan", tämä pohdiskeli, kirvoittaen Naapasta uuden "kosta!" -vinkaisun. Ja se puolestaan kirvoitti tuhahduksen. Miehenköriläs näytti kaikkea muuta kuin rottiin ihastuneelta. "No hitonpa väliä yhdellä vikisijällä!" murahdettiin aavistuksen ärhäkämpi vastaus. "Tässä muutakin murehdittavaa kuin joku kapinen rotta joka rupeaa liian tyhmäksi omaksi hyväkseen! Kiittäköön onneaan että saa nyt ilmaista oppia, moni antaa vähän enemmän ja kovempaa kyytiä!" jatkui vuodatuksenpuolikas. "Ja kyllä se sitä paitsi tuosta vielä nousee. Hitto, olen minä lyönyt pienempiä kovempaa ja ovat olleet ihan kunnossa! Tai siis voineet kävellä. Siis tarpeeksi pitkän paikkailun jälkeen. Äh, ole hiljaa, kyllä sinä tiedät mitä minä tarkoitan!"
Ja sitten äkkiä kyseltiinkin suomurotasta, joka näytti oikeastaan varsin hämmentyneeltä siitä, että sai huomiota - ja ilmeisesti vieläpä aivan ilman repimistä, kiskomista ja tökkimistäkin. Oikeastaan se vilkaisi ensin ympärilleen, aivan kuin varmistaakseen, ettei tyrmässä sittenkin ollut muita, joita Spyro mahdollisesti tuijotteli, ennen kuin näytti painuvan aavistuksen kasaan moisesta huomiosta. "Nokun... ne sellaiset... ovat vaikeita ja..." tämä alkoi vikistä jaloilleen, ennen kuin vinkaista sihahti äkkiä hirveään sävyyn, peitti päänsä ja tunki Vaunin taakse piiloon. "Ei sillä ole nimeä. Eikä arvoa. Se on pelkkä epäonnistunut koekappale. Pelkkä alamittainen sintti ja hylkiö", murahti miehenköriläs aavistuksen nyreään sävyyn.
|
|
|
Post by spyrre on Nov 25, 2011 18:42:36 GMT 3
Henkitoreiselta rialilta kului hetki ennen kuin tämä ilmeisesti edes tajusi että joku oli viimein suvainnut kiinnittää tähän jonkinlaista huomiota, tosin asiallisen kiitollisuuden sijasta tämä tuntui kirvoittavan jyrsijästä ennemminkin säikyn vinkaisun ja kokoon käpertymisen. Spyro hätkähti hiukan otuksen reaktiolle ja otti askelen kauemmas haroen syylliseen sävyyn niskaansa ennen kuin vilkaisi jälleen taustalla jupisevaan Vauniin. Vastausta tämän pahantuuliseen kysymykseen jouduttiin miettimään hetken aikaa ja kun lyhyt nuorukainen onnistui viimein töksäyttämään jonkinlaisen epäröivän perustelun sille miksei ärsyttäviä rottia saisi ruhjoa hengiltä asti oli kyseessä olevan otus itsekin jo ehtinyt virota hiukan.... tai ainakin päätellen siitä äkillisestä, hyvin dramaattisesta tuskanvinkaisusta päätellen joka lattianrajasta irtosi. Purppuratukka hätkähti hiukan kääntyen sitten häkeltynein elkein tuijottelemaan rialintynkää joka äkkiä vikisi ja vääntelehti kuin paraskin syytön tragedian uhri. Hetken aikaa natiainen vuoroin rypisteli ja vuoroin kohotteli kulmiaan elikon draamailulle, kunnes viimein tuhahti hiukan ja veti kätensä aavistuksen närkästyneeseen puuskaan kun viimein pääsi jälleen mukaan tilanteeseen. Tiedä häntä vaikka ensimmäinen surkea vinkaisu olisikin vielä onnistunut vakuutamaan tämän, mutta ne olivat viimeistään ne tätä seuraavat ohjelmanumerot jotka veivät melko tehokkaasti terää koko esitykseltä... eikä kaikkein vähiten rialin hyvin epävakuuttava kuolleen leikkiminen johon sisältyi useita väpättäviä viiksiä ja raajoja. "Äh, älä jaksa. Et sä kuollut ole! Kuolleet ei puhu koko ajan! Tai liiku!" Se napautti tuskatuneesti asiantuntijan elkein, räpäyttäen sitten silmiään rotan monille vaatimuksille tämän kyseenalaisen edesmenneen muiston kunnioittamisesta. "Mit- eikä ole! Ja enkä kosta, itse turpiisi kerjäsit! Oma vikasi!" Julistettiin suorastaan julmasti, nulikan murahtaessa sitten ja hivuttautuen muutaman askelen verran kauemmas talttahampaasta nyökäten samalla tuskastuneesti taustalla vetelehtivän Vaunin toteamukselle. Se oli sen eeppisen myötätunnon menoa sitten, vaikka olihan sitä jo ehtinyt ropistakin mokoman tuhoeläimen niskaan kuin virkistävää sadetta ennen kuin otus oli keksinyt aloittaa teatterinsa, johon ilmeisesti edes purpuratukkakaan ei retkahtanut noin vain. Mistä hiton lapsistakin se jyrsijä vielä puhui, ja mikä oli tämä "naappa" -juttu? Ihan absurdiksihan tämä oli äkkiä mennyt... vaikka kieltämättä koko kirottu päivä oli ollutkin kuin yksi jatkuva farssi itsessään, eeh.
Poika maleksi tuhahdellen takaisin lähemmäs muita lohikäärmeitä todettuaan että rial ilmeisesti oli tarpeeksi hengissä yrittääkseen nostaa moista teatteria, mutta vilkaisi viimein kuitenkin miehenkörilästä aavistuksen paheksuvasti kun tämä kertoi pahoinpidelleensä pienempiään aivan urakalla menneisyydessään, eikä nulikka selvästikään pitänyt tätä kovinkaan moraalisesti hyväksyttävänä. "No... mutta silti! Se ei ole reilua." Spyro ilmaisi, tosin keksimättä tälle tälläkään kertaa kummoisiakaan perusteita ja päätyi jälleen haromaan takaraivoaan epätietoisena. Rial vinkui jälleen jonkinlaisia epätoivoisia kostonhuutoja taustalla ja nulikka vilkaisikin mekkalan suuntaan, tosin osoittamatta vieläkään mitään varteenotettavia aikomuksia nousta urheasti kohtaamaan jättimäinen miespeto rotan kunnian pelastaakseen. Sen sijaan tämä hymähti hiukan kumartuen sitten uteliaana poimimaan lattialta kenkänsä juuresta hurjan Murskaajan, jääden rujoa tinamiestä sormissaan pyöritellen silmäilemään jälleen kyseenalaisia veljeksiä. Yllättäen pojan esittämä kohteliaaksi tarkoitettu kysymys suomurotan nimestä ei saanut sellaista vastaanottoa kuin tämä oli olettanut, vaan vastaamisen sijasta kumma olento näytti suorastaan säikähtävän saamaansa kiinnostusta. Spyro hätkähti ja kohotti ymmällä kulmiaan otuksen paetessa Vaunin selän taakse, jääden vilkuilemaan tämän perään huolestuneena. "Eh? Miten niin ei?" Se kuulosti häkeltyneenä koko ajatuksesta että puhuvalla ja selvästikin ihan älylliselläkin lohikäärmerotalla ei ollut mitään, miksi tätä kutsuttaisiin. "Mutta... sehän on kamalaa! Sehän on sun velikin!" Protesti töksäytettiin ilmeisen ajattelematta, sormen käydessä osoittamassa dramaattisen, epävakuuttavan rial-vainaan suuntaan kuin jonkinlaisena perusteluna. "Kaikillahan on jotain, vaikka on pienikin! Hitto, jopa tuollakin on varmaan joku nimi! En kyllä tiedä mikä, mutta.... silti!" Purppurapään alkoi käydä entistä enemmän sääliksi suomurottaa, vaikka vaikuttikin siltä ettei otus suuremmin nauttinut huomiosta vaikkei varsinaisesti itsestään matalaa profiilia pitänytkään. Mitähän se kommentti koe-kappaleestakin tarkoitti..? Varmaankin jotain ikävää, joka tapauksessa. Alkoi uhkaavasti näyttää siltä että nulikan käydessä jälleen melko surkean näköiseksi suomurotta aikoisi kaapia itselleen kaikki Naapan vaivalla havittelemat säälipisteet, aivan yrittämättäkään. Tai ehkä ovela, liskomainen otus vain oli juuri niin taitava.
|
|
|
Post by submarine on Nov 25, 2011 19:34:16 GMT 3
"Kuollut... kuollut... ihan kuollut!" Naappa vinkaisi kurjana ja kärsivänä, kun alkoi äkkiä aistia säälin ja myötätunnon ihanaisen hanan ikävästi kääntyvän kiinni. "Ihan kuollu! Vähän vaan... liikun vielä! Kohta lakkaa!" rotta korahteli. "Epäkuollut! Vampyyri oon! Ihan kuollu!" yritettiin keksiä väliin vielä vähän parempi selitys. Epäkuolleethan olivat niin kuin käveleviä raatoja. Mistä sitä tiesi vaikka olisi oikeastikin ollut? Vaikka ei rotta kyllä koskaan ollut erityisemmin halunnut ketään kaulaan purra, ainakaan koska olisi ollut nälkä. Ja valkosipulikin maistui... eivätkä aivotkaan erityisemmin miellyttäneet. Mutta ne olivat varmaan jotain pikkuseikkoja. "Vampyyrirotta! Kosta tai kostan! Kaiken kostan!" Naappa vikisi armotta, päästi sitten jonkinlaisen "oho" -äännähdyksen omasta tarmostaan ja jäi taas makaamaan mahdollisimman liikkumattomana - mitä nyt vähän kurkisteli ja nuuski. Vaan ei näyttänyt auttavan, ruma mukarotta oli äkkiä saamassa osakseen paljon enemmän sääliä. Kaiken säälin oli viemässä, mokomakin iljetys. "On suomuja mullaki! Kalansuomuja! Nättejä o! Ja mulla o kaikki nimet! Parempi!" narttu vikisi jonkin sortin alkeellisen protestin kokemastaan vääryydestä. Mitä tässä nyt tuota otusta säälittiin, selvästihän Naappa ansaitsi parempana enemmän! "Kuiteski esittää... huijaa!" ilmoitettiin vielä pontevasti.
Olipa Naapan kanta asiaan mikä oli, oli varsinainen suomurotta jäänyt enemmän tai vähemmän nyhjäämään huomattavasti kookkaamman veljensä taakse, kurkistellen sieltä aina välistä niin, että vain kuono vilahteli selän takaa. Nimikysymys ja kaikki siihen liittyvät olivat nähtävästi saaneet sen varsin ahdistuneeksi saman tien, eikä kyseessä selvästikään ollut yhtään hyvä muisto. Oikeastaan se jopa vikisi hieman jostakin yleisen kauhistuksen tapaisesta, kun tällaisesta edes puhuttiin. "Vaan kun ei ole. Se on hylkiö, sillä ei ole ja se on tehty sille harvinaisen selväksi", töksäytti Vaun purppurapään kauhistuneisiin protesteihin tilanteesta, yhä nyreänä - ilmeisestikin koko tilanteesta, ei niinkään suomurotasta itsestään. "Ei ollut sen arvoinen, pelkkä epäonnistunut hylkiö. Ei... miten se paska meni... 'suuren ja ylevän herrarodun' arvoinen. Niin ne sanoivat. Hienoa, eikö?" tämä jatkoi, ääni paksuna paheksunnasta ja sarkasmista. Äkkiä suomurotta tuntui keräävän jonkinlaista alkeellista rohkeudenpoikasta ja kurkisti miehenkörilään selän takaa tilannetta. "Ei nimeä. Mutta... olisi kiva?" tämä kokeili varovaisesti, melkein kuin yrittäen vihjata jotain, ennen kuin sitten vinkaisi uudelleen ja tunki päänsä takaisin selän taakse piiloon.
|
|
|
Post by spyrre on Nov 25, 2011 21:03:00 GMT 3
"Etkä ole. Sä puhut vieläkin!" Nulikka ilmoitti selkänsä taakse röyhkeästi edes ympäri kääntymättä, ilmeisesti tippaakaan juuri nimetyn zombie-vapyyri-rialin selityksistä vakuuttuneena ja jatkoi hetkahtamatta matkaansa sellin toiselle laidalle poimien kärsineen Murskaajan lattialta ohimennen mukaansa, syystä tai toisesta. Kaikki antelias sääli oli äkkiä hyvin ikävästi suunnattu piilottelevaan suomurottaan eikä Spyro ollut enää kuulevinaankaan kaikkia hurjia uhkauksia kostosta haudan takaa jos kyseenalaisesti vielä puolitiessä kuoleman porteilla kolkuttelevaa rottaa ei eeppisesti kostettaisi, mitä nyt vilkaisi ohimennen nyreän merkitsevästi tämän suuntaan kun otus vinkui suomuista ja syytteli sitten muutenkin arkailevaa otusparkaa huijaamisesta, vaikka oli harvinaisen selvää kuka se tässä moiseen syyllistyi... niin taitamattomasti kuin mahdollista, mutta syyllistyi kuitenkin. Natiainen kurtisti kulmiaan entisestään silkasta myötätunnosta kun suomuinen jyrsijä vikisi ahdistuneena piilossaan, istuen sitten huokaisten takaisin seinän viereen sormeillen puolihuolimattomasti ryöväämäänsä tinasotilasta.
"Kuulostaa tyhmältä." Tämä totesi myöskin melko näreään sävyyn Vaunin jupistessa jotakin jostain herraroduista sun muista mistä natiainen ei ottanut oikein tolkkua, mutta oikeastaan koko juttu kuulosti niin nuivalta että aivan vain silkasta mielenosoituksellisuudesta se ei oikeastaan halunnutkaan. Vai oli suomurotta muka jotenkin liian arvoton edes nimeen? Eihän sellainen nyt käynyt päinsä, kun nimiä kuitenkin annettiin melkein kaikelle. Kanoillekin, tai ainakin hän oli kuullut jonkun piikatytön huhuilevan joskus jotakin erään siivekkään perään, jossa oli ollut jänniä läiskiä. Kai se oli ollut Kyllikki, tai jotain. No, samalta otus oli maistunut kuin muutkin kotkottajat, mutta joka tapauksessa, se nyt ei ollut asian pointti! Ei siitä nyt mitään tullut että viattomalta suomurotalta kiellettäisiin jotain niin perusoikeuksiin kuuluvaa kuin nimi, varsinkin kun kanatkin sellaisia saivat! Purppurapää katsahti nyreää Vaunia ja sitten toiveikkaasti tämän takaa kurkistavaa kärmesrottaraukkaa, nostaen silmänsä tuijottelemaan jotenkin vaativaan sävyyn ylös petomieheen. "No, mikset sä keksi sille jotain jos kukaan muu ei viitsiny?" Se huomautti, vilkaisten sitten suomukkaaseenkin. "Tai voithan sä keksiä itsekin minkä haluat! Kai se käy niinkin!" Suoraan sanottuna Spyro ei ollut aivan varma miksi tämä oli niin suuri ongelma ettei kumpikaan ollut aikaisemmin tullut hoksanneeksi moista simppeliä ratkaisua, kyllä nyt luulisi että edes jompi kumpi olisi tullut hoksanneeksi lohikäärmeenpuolikkaan nimettömyyden. Eiväthän nämä nyt tarkoituksella voineet tätä nimettömänä pitää kun otus itsekin sellaisen kai halusi, sehän olisi ollut suorastaan... häijyä. "Jotain... jännää! Sitten sunkin on parempi puhua sille, eikö?" Nulikka yritti ilmeisesti jotenkin vielä vedota petomiehen logiikkaan tällä ilmeisellä hyötykäytännöllä jääden sitten silmäilemään tätä huolestuttavan toiveikkaasti sotkuisen tukkansa alta näperrellen joutessaan hirveää, aggressiivista tinasotilasta piittaamatta taustalla raikavien pienen rialin mielenosoituksellisista kuolemanvinkaisuista.
|
|
|
Post by submarine on Nov 25, 2011 21:47:06 GMT 3
Ihan oman nimen keksiminen, vaikka eittämättä fiksu idea olikin, ei tuntunut oikein iskevän kumpaankaan tapaukseen, niin mieheen kuin rottaankaan. Toinen näytti lähinnä järkyttyneeltä moisesta, kuin Spyro olisi juuri ehdottanut vaikka, että koska hillopurkkiin oli vaikea yltää, oli kaiketi paras teurastaa vakallinen pikkulapsia ja kömpiä ruumiskasaa pitkin ylös, toinen enemmän tai vähemmän vain ja ainoastaan nyreältä. Ei varmaan vaatinut kovinkaan suurta arvailua keneltäkään, kuka kukin tässä kohtaa oli. "Noku... emmää... kun eihän se... sovi", suomurotta vikisi jotain sekavansuuntaista, näyttäen siltä kuin olisi harkitsemassa katoamista maan alle saman tien. "Kun... kun eihän se. Sovi. Kun ei... annettu lupaa", rotta vinkaisi melkeinpä häpeissään ja peitti sitten naamansa pitkäkyntisillä käpälillään melko järkyttyneenä koko tilanteesta. "Se ei halua. Eikä se ole minun asiani", Vaun murahti äreänpuoleisesti, selvästikään haluamatta pohtia asiaa turhan paljoa. "Ties vaikka saisin perääni vielä enemmän niitä pirulaisia jos alan vielä niinkin rienaamaan. Anna nyt sinä vaikka sille joku että lakkaa ulisemasta!" tämä ärähti perään, viittoillen epämääräisesti suuntaan jos toiseenkin. Se sai suomurotan melkein välittömästi lopettamaan kauhistelunsa ja tuijottamaan taas varsin uteliaana ja ehkä jopa varovaisen toiveikkaana purppurapäätä sen varalta, että tämä todellakin aikoisi tehdä jotain asian eteen - kun nähtävästi kolmas osapuoli tässä yhtälössä oli paljon sopivampi nimeäjä.
Naappa, joka alkoi olla varsin säälinkaipuussa taas, ja mikä pahinta nyreänä kun kaikkia muita säälittiin enemmän, kömpi loppujen lopuksi jotakin sekavaa jupisten pystyyn. Purppurapäinen penikka olikin äkkiä kaikkea muuta kuin kiva, kaikki säälit antoi muille eikä jäänyt yhtään kivasti rotalle rypemistä varten. Nytkin se vain nökötti nurkassa ja mietti jotain tyhmää nimeä jollekin tyhmälle rotalle jolla oli tyhmiä suomuja ja aivan varmasti tyhmät sarvet. Millä hyvällä rotalla muka olisi ollut sarvet!? "Ei saa jännää! Minun jännät nimet! Kaikki minun! Yhtään ei saa, huono rotta o!" Naappa vinkaisi mielenosoituksellisesti pojan kehotuksille, liikkuen taas ihmeen tarmokkaasti joskin jokseenkin hoippelehtien. Tai ainakin hoippuminen ja hapuilu jatkuivat kunnes tajusi, mitä poika puristi kauheissa, klähmäisissä näpeissään. Kammottava tapaus oli napannut Murskaajan ja teki nyt sille jotain pahaa! Sehän... sehän katseli sitä ja... pyöritteli käsissään! Aikoi varmaan syödä tai jotain! Tai vähintään paukuttaa arvostetun veteraanin hengiltä seinää vasten, niin se varmasti aikoi! "Minun! Minun Murskaaja! Minun tappajasoturi!" vieläkin jossain määrin pörröinen, lyhyt ja tanakka rial vinkaisi kahuissaan, ja käpälä käväisi taas salakavalasti jossain useista vyölaukuista. Naappa kävi uskaliaaseen rynnäkköön ja pelastusoperaatioon, puristaen varmasti monen pohjattomaksi ihmetykseksi... isoa suttuista maalisutia, jolla oli todennäköisesti töhritty yhtä jos toistakin väriä yhteen jos toiseenkin paikkaan. Mitään varsinaisia maaleja tai maalausvälineitä ei tosin näkynyt, ja koko kapistus näyttikin yksinään ja ajan (ja todennäköisesti myös kantajansa) kalvamana melkoisen surkealta. "Murskaajaa ei oteta! Yhtään ei!"
Sivummalla kumpikin lohikäärmeeksi väitetty yritti parhaansa mukaan näyttää jossakin määrin yllättyneeltä, kun rotta yritti jälleen jotain tyhmää. Se ei oikein onnistunut.
|
|
|
Post by spyrre on Nov 26, 2011 17:26:51 GMT 3
Simppeliltä vaikuttava pulma alkoikin osoittautua yllättävän hankalaksi ratkaistavaksi kun molemmat veljekset näyttivät odottamattoman nyreää naamaa Spyron omasta mielestään aivan hyvään ehdotukseen. Natiainen kohotti kulmakarvojaan kummeksuvasti silmäillessään kaksikkoa ymmärtämättä moista vastahankaista reaktiota ennen kuin tuhahti hiukan tuskastuneena. Oli tämäkin, kun piti tehdä asiat näin vaikeaksi... tosin oli kieltämättä melko surkeaa katsottavaa kun suomurotta päätyi jälleen piilottelemaan kynsiensä takana ahdistuneena vain kuullessaan että olisi voinut keksiä itse itselleen mieleisen nimen. Vaun taas... no, näytti odotetun nyreältä eikä selvästikään aikonut tehdä mitään, mokoma laiskimus. "Miksei? Keneltä sä muka tarvitset luvan?" Se kysyi hämmentyneenä, vilkaisten sitten petomiestä tämän jupistessa ettei asia kuulunut tälle vaikka körilään tuskin olisi muuta tarvinnut nähdä paljoakaan asian eteen, tämä oli silti vastahankainen tekemään edes tällaista pientä elettä. Purppuratukka oli juuri vähällä huomauttaa tästä kunnes miehen seuraava repliikki selvästikin nappasi sen yllätyksellä ja sai sen jäämään tuijottamaan häkeltyneenä hetkeksi molempia. "Eeeh? Mä? Muttakun, eikös...? Jompikumpi teistä ole parempi...?" Vastattiin hämmentyneen takeltelun muodossa. Poika ei ilmeisesti ollut olettanut saavansa tällaista äkillistä raskasta vastuuta vieraan lohikäärmeolennon nimeämisestä, eihän hän oikeastaan edes tuntenut koko otusta! "No, tuota, käykö sellainen? Mä en kyllä ole kauhean, eh, hyvä tässä." Saatiin viimein kakaistua jälleen purppuraista kuontaloa haroen nulikan vastahakoisesti myöntyessä suomurotan toiveikkaan katseen edessä. Pieni rial kiljui taustalla jotakin siitä että omi jollakin mystisellä oikeudella kaikki nimet itselleen, mutta jäi edelleen suhteellisen huomiotta äänekkyydestään huolimatta. Poika loi äkäisen mulkaisun otuksen suuntaan jääden sitten epätietoisena silmäilemään puolirottaa yrittäen keksiä jotain miksi tätä kutsua. Tehtävä olikin yllättävän vaikea, eikä Spyro kieltämättä ollut tunnettu laajasta sanavarastostaan taikka nokkelasta nimeämisen taidosta, mutta eipä tämä ollut tätä paljoakaan joutunut käyttämään. Kissa ei välittänyt miten tätä kutsuttiin joten poikakaan ei ollut suuremmin ottanut stressiä eläimen, eh, melko suoraviivaisesta nimeämisestä, mutta tämä oli nyt aika eri asia kun kyseessä oli kuitenkin puhuva otus jota asia suorastaan kiinnostikin. Jostain syystä poika ainakin epäili ettei puolilohikäärme ehkä arvostaisi jos tämä nimettäisiin "Sarvirotaksi" tai "Suomukkaaksi".
"No jos vaikka..." Purppuratukka aloitti hetken kuumeisesti pähkäiltyään mutta joutui suorastaan röyhkeästi keskeytetyksi kun pienen rialin suunnalta äkkiä kantautui hurja, sotaisa vinkaisu. Spyro hätkähti kääntyen pöllämystyneenä katsomaan vielä äsken kuoleman kielissä kärvistelleen rotan suuntaan, joka ilmeisesti voi nyt huomattavasti paremmin... tai ainakin jos siitä, että tämä oli jalkeilla ja parhaillaan ryntäämässä kädessään jotakin hirveää kapinetta heristellen hänen kimppuunsa. Hämmingissä poika ei ehtinyt oikeastaan edes hoksaamaan mistä tämä päähänpisto tällä kertaa johtui ollen likimain unohtanutkin kädessään pitelemänsä eeppisen tinasotilaan. "Mitä hit--" Tämän kurkusta karkasi yllättynyt älähdys (ilmeisesti se jaksoi vieläkin yllättyä rotan päähänpistoista jos tämä vain toteutti ne tarpeeksi nopeasti) natiaisen yrittäessä äkkiä kompuroida kauemmas kauhean karvapalloa muistuttavan jyrsijän hyökkäyksen edestä, päättäen sitten kuitenkin luovuttaa panttivankinsa suosiolla omistajalleen... Tai tarkemmin sanottuna se päätyi tempaisemaan äkkiä asiaa sen kummemmin ajattelematta kiistakapulana toimivan tinamöntin päin hyökkääjän näköä jonkinlaisena refleksinomaisena puolustusreaktiona. Noh, rial sai mitä halusi... Tarjottiinpa tälle mukavasti omaa lääkettäänkin maistiaisiksi, vaikkakin vain impulsiivisesti ilman suurempaa motiivia. Tiedä häntä, ehkä edes sivustakatsojat osaisivat arvostaa ironiaa vaikka kumpikaan asianomaisista luultavasti ei tullut asiaa ajatelleeksi.
|
|
|
Post by submarine on Nov 26, 2011 18:07:51 GMT 3
Tinaukkoja, edes suuria ja hurjia sellaisia, ei yleensä tunnettu varsinaisesta petturuushengestä. Mutta tällä kertaa Naappa oli ilmeisesti mennyt jollakin tavoin loukkaamaan Murskaajan, suuren ja armottoman soturinsa, eittämättä melko tutkimatonta ja tuntematonta sielunmaisemaa. Ja vaikka rotta olikin valmis myöntämään, että aina ei oltu olut aivan yksimielisiä kaikesta ja välillä oli ollut vaikeaa, ei tämä voinut olla toteamatta, että olisi silti ollut mukava ainakin puhua tästä ensin - juuri kuten tämäkin aina puhui kaikesta sivistyneesti ja rakentavasti, ennen kuin teki mitään hätiköityä. Siksi olikin siis melko ikävää ja täysin aiheetonta, kun Murskaaja äkkiä pamahtikin päin rotankuonoa niin että kolahti ja vinkui. "Ai ai ai ai", Naappa ilmoitti koko tyrmälle vähintäänkin kuuluvasti samalla, kun puristi kuonoaan, joka oli jo hyvää vauhtia pukkaamassa melkoista verinoroa. Ja Murskaaja, suuri ja vaarallinen, pyöri kolisten sivuun kunnes kopsahti seinää vasten. "Hullu löi!" rotta vinkaisi kärsivän syyttävästi, selventämättä mitenkään suuremmin, tarkoittiko nyt paiskaajaa vai paiskattua - kumpaankin luotiin ainakin varsin vihamielisiä mulkaisuja. Tässä oli nyt selvää monirintamaista petturuutta menossa. "Tyhmä. Iha tyhmä. Kokotyhmä!" Naappa ilmoitti vielä ja sitten, keksimättä ilmeisesti parempaa, heitti purppurapäätä varsin tehottomasti maalisudillaan, ennen kuin marssi arvioimaan Murskaaja-kysymystä ja sitä, miten niskuroijaa tarkalleen ottaen pitäisi rankaista tottelemattomuudestaan. Mokomakin rintamakarkuri, sotaoikeutta pitäisi antaa. Hirttotuomio ehkä.
"Kannatti taas alkaa", Vaun hymähti kaikin puolin kuivakkaasti, kun lyhyehkö rotta lampsi nyreästi ja verissäpäin rankaisemaan tinaukkoa, joka tuskin siitä erityisen suuresti edes piittaisi. Sitten tämä kuitenkin suuntasi huomionsa taas poikaan ja kohautti olkiaan pienoisesti. "Minulla ole ainakaan mitään hajua mistään nimeämisestä. Hitto, minullakaan hyvää nimeä ole. Eikä tuokaan mitään nimeä aio itselleen antaa, se pelkää että sitä rankaistaan", miehenköriläs totesi, vilkaisten vieläkin selkänsä takana nyhjäävää rottaa. "Että anna nyt edes joku sille. Ei sitä kuitenkaan kiinnosta mikä se on", huokaistiin perään. "Joo, nimi nimi nimi!" vinkaisi suomurotta aavistuksen innokkaaseen sävyyn lymypaikastaan, kurkistellen taas. "Joku jännä! Niinkuin Kolmisarvijäärä! Se o jännä!" opastettiin avuliaasti, mutta ilmeisesti varsinainen nimeäminen oli tästä edelleen liian kauheaa. "Eikä ole, se on tyhmä. Eikä edes nimi", Vaun tuhahti, huokaisi sitten ja vilkaisi kattoon "tätä minun nyt sitten pitää kestää" -tyyliin. Yllättäen mies saikin äkkiä älähtää kun rotta töksäytti käpälällä kylkeen varsin ikävästi. "On jännä! Tosi jännä!" otus sihahtaa vinkaisi närkästyneenä kyräilevälle velipuolelleen, ennen kuin jäi taas odottavasti tuijottelemaan purppurapäistä poikaa, suurta pelastusta.
|
|
|
Post by spyrre on Nov 26, 2011 21:27:57 GMT 3
Tällä kertaa sattumanvarainen, kaoottisesti alkanut välikohtaus oli sentään edes ohitse nopeasti kun tivattu väkivaltainen tina-ukko päätyi oikeaan osoitteeseen, vaikkakin ehkä hiukan eri tavalla kuin hurjistunut jyrsijä oli toivonut. Kostonhimoinen, lommoista tinaista takkia äkillisesti kääntänyt Murskaaja napsahti kipeästi päin pelastajansa kuonoa aiheuttaen tällä käänteellä melkoisen äänekkään älämölön ja vikinän. Spyro käytti harhautusta ovelasti hyväkseen ja kömpi jaloilleen hiukan vihlaisevalle kyljelleen irvistellen jääden tuijottelemaan varuillaan kuonoaan pitelevän rotan suuntaan. Tämä vikisi ilmoille liudan äänekkäitä, syyttäviä valituksia tursuten ikävästi verta lattialle sieraimistaan joka olisi muuten voinut saada natiaisen katumaan hiukan äkillistä reaktiotaan ellei se olisi ollut rialin oma äkillinen rynnäkkö jota tästä kaikesta draamasta oli syyttäminen. "Itse tulit kimppuun!" Poika ärähti puolustelevasti vilkaisten kahta muutakin lohikäärmettä kuin odottaen näiden vahvistavan asian jos mitään epäilyksiä asiasta ilmenisi. Tosin tässä hetken haurhautuneisuudessa se tuli piakkoin viskatuksi rialin hirveällä aseistuksella, joka paljastui loppujen lopuksi joksikin hiukan vähemmän hirveäksi kuin miltä se oli kaiken vihamielisen heristelyn johdosta vaikuttanut. Se hätkähti ja jäi tuijottamaan lattialle kolahtanutta maalisutia hetkeksi kuin olisi odottanut näkevänsä jotain huomattavasti kammottavampaa, kohottaen sitten kulmiaan ja mulkaisten rottaa uudestaan. Se ei kuitenkaan tällä kertaa kumartunut nostamaan viskattua sutia kuin peläten että rotta sekoaisi uudestaan jos sen viskelemiin tavaroihin koskettaisiin, sen sijaan poika murahti ja lähetti äkäisellä kengän potkaisulla sudin lattiaa pitkin jonnekin sellin perällä synkisteleviin varjoihin. "Itse olet! Häivy jo ja pysy siellä!" Napautettiin hätistävästi tuskastuneen elehdinnän keralla nyreän rotan perääntyessä petollisine tina-ukkoineen, pojan kuitenkin tuijotellessa epäluuloisena hetken verran tämän jälkeen hieraisten ohimennen otsaansakin (jossa saattoi komeillakin jonkinlainen lommo Murskaajan aiemman kohtaamisen muistona) ennen kuin istui uudestaan jupisten.
Poika murahti jonkinlaiseksi vastaukseksi Vaunin toteamukseen tuijotellen vieläkin hetken verran arvaamattoman rotan suuntaan, mutta huomion palatessa pian takaisin siihen oleellisempaan nimeämis-asiaan se käänsi katseensa takaisin epämääräisiin veljeksiin, unohtaen pian jopa näyttää äkäiseltä suomurotan surkean olemuksen ansiosta. Se näytti hiukan kummastuneelta kun mies totesi otuksen pelkäävän rangaistusta syystä tai toisesta, jääden sitten hypistelemään mietteliäästi purppuraista hius-suortuvaa. Molemmat näistä näyttivät olevan jostain syystä sitä mieltä että hän olisi sopiva hoitamaan tällaisen epävirallisen ristimisen... poika itse ei ollut vieläkään niin varma, mutta jos mies ei aikonut sitä tehdä ja suomurotta niin kovasti halusi... kaipa hänen olisi sitten pakko keksiä jotakin. "Eh. No kai sitten jos sä haluat.." Spyro myöntyi, jääden sitten pää hiukan kallellaan kuuntelemaan veljesten palaveriä sopivista nimistä. Kieltämättä koko tilanne oli hiukan koominen siitäkin huolimatta että he istuvat parhaillaan kosteassa ja pimeässä tyrmässä ja natiainen hymähti hiukan vaikka päätyikin pian paikalleen viileään istuttuaan hieromaan hytisten käsivarsiaan. Suomurotta vaikutti siltä että olisi jo hiukan miettinyt asiaa (tavallaan..) itsekin, vaikka ei ilmeisesti kuitenkaan rohjennut julistaa nimeä omakseen... tämän toiveikas ehdotus sai purppuratukan kuitenkin kohottamaan hiukan kulmiaan vaikkeikaan yhtä jyrkästi kuin petomies. "Kolmisar--- eihän sulla edes ole kolmea sarvea." Se huomautti silmäillen otusta kuin varta vasten tämän sarvikokoelmaa laskeskellen, kunnes kohautti olkapäitään mietittyään hetken verran. Hölmö nimi tai ei, sama kai se olisi jos rotta sen haluaisi, vaikka se ehkä olikin hiukan turhan pitkä natiaisen makuun. "...no kaipa sä voit olla vaikka se Jäärä jos nyt haluat. Tai... hm, Viktor, se oli kai ihan jännä. Yhdessä paikassa oli joskus sen niminen vartiomies... se oli kyllä vähän ärsyttävä tyyppi. Tai Hurjakynsi, kun sulla on noin hyvät kynnet. Tai... mikähän se yksi oli... Edgar! Melkein jännä, en kyllä muista missä sen kuulin...." Ehdoteltiin epämääräisesti, natiaisen selvästikin puhuttua totta kun oli aikaisemmin maininnut olevansa jonkin verran ontuva nimeäjä. Kuitenkin se jäi hetken kuluttua silmäilemään suomurottaa toiveikkaasti, jos se olisi kuitenkin kuullut jotain minkä halusi. Tai keksisi itse ehdottaa jotain uutta.
|
|
|
Post by submarine on Nov 26, 2011 22:10:16 GMT 3
Sellissä kajahteli pikapuoliin melkoinen kolina, kun Naappa rankaisi petollista soturiaan ilmeisesti paremman puutteessa hakkaamalla sillä seinää (tai kukaties ainakin mielestään hakkaamalla sitä seinään), kun kerran kapistus oli alkanut suorastaan vastahankaan vaikka sitä olikin parhaansa mukaan yritetty pelastaa. Todennäköisesti tinamötikkä ei oppisi yhtään mitään, mutta edes Vaun ei näyttänyt olevan aikeissa keskeyttää rotan mekastusta, koska sillä nyt välistä oli jopa muuta ajateltavaa kuin sekava huitominen - ja ilmeisesti tämä jatkaisi sitä varsin pitkään, koska useista vinkaisuista huolimatta minkäänlaista anteeksipyyntöä ei ainakaan vielä oltu kuultu. Ja jos kenenkään alkeellisimmatkaan käsityksen tinasta ja sen ominaisuuksista pitivät paikkansa, saataisiin odottaa vielä melkoinen hetki lisääkin. Eli toisin sanoen, rauhaa vaan ei hiljaisuutta.
Mitä tuli suomurottaan, näytti otus suorastaan innostuvan, kun Spyro alkoi luetella erilaisia nimiehdotuksia puolihuolimattomasti. Viikset väpättivät kiihtymyksestä, ja oikeastaan koko sekalainen puolirotta uskaltautui jopa taas esiin ihastelemaan kaikkia eittämättä vähintäänkin uskomattomia heittoja. Miehenköriläs vieressä näytti lähinnä pahoinvoivalta koko toimituksesta, mutta rotta ei edes huomannut tätä yleiseltä ihmetykseltään. "Joo, se! Eikun se! Tai toi! Tai jos... öö!" rottalohikäärme vinkaisi melkoisen täpinöissään, osaamatta selvästikään päättää turhan hyvin. Se vaihtoi jalalta toiselle, päästi muutaman naksahtelevan äänen, raapi päätään ja tuli epähuomiossa askeltaessaan pyörähtäneeksi pari kertaa ympärikin - kaikki selvästikin vain ja ainoastaan yleisen tohkeisuuden nimissä. "Öö... ööö... jos... ööö..." "No päättäkää nyt terpele joku!" Vaun ärähti yleiselle kaksisuuntaiselle kädettömyydelle, selvästikin nyreänä koko imeläksi käyvästä tilanteesta. Ja varmasti yhden jos toisenkin ihmetykseksi suomurotta äkkiä napautti tätä leukaan varsin äreästi. Ihme se näytti olevan istuvalle miehelle itselleenkin, sillä tämä jäi suorastaan tuijottamaan äkillistä sisua. "Tärkeä juttu! Hiljaa!" rotta ilmoitti ja jäi taas pohtimaan. Ja sitten pohdittiinkin melkoinen hetki.
Kesti eittämättä varmasti vartin verran yleistä venkoilua ja pohdiskelua ja äänetöntä maistelua ja äänekästä naksauttelua, kaikki huomattavasti äänekkäämmän kolauttelun ja sadattelun alla, ennen kuin sarvekas ja suomuinen rial lopulta näytti äkkiä suorastaan kirkastuvan. "Joo, se!" se äkkiä vinkaisi ja harppasi sitten täystäpinöissä Spyron eteen, hakien otetta. "Joo, Vartiomies! Se! Vartiomies! Anna Vartiomies! Haluun sen!" suomurotta vinkui, yrittäen parhaansa mukaan ravistella purppurapäätä tottelemaan mahdollisimman nopeasti. Mitä ilmeisimminkin nimi oli ainakin siitä varsin mahtava, ja se piti saada nopeasti käyttöön. "Voi luoja ja se toinen!" parkaisi Vaun taustalta, peitti sitten naamansa ja esitti hetken verran typeryyteen kuollutta, aikomatta selvästi puuttuam itenkään yleiseen hulluuteen.
|
|
|
Post by spyrre on Nov 26, 2011 23:42:22 GMT 3
Tunnelma sellissä taisi ainakin hetkellisesti nousta yllättävän paljon kun sarvirotta kävi miettimään saamaansa nimitarjontaa. Pienen rotan vihainen paukutus ja vinkaisut kantautuivat nyppivästi taustalta ja Spyro vilkaisikin tämän suuntaan tuskastuneena mutta Vaunin tapaan tämä viimein päätteli että tyhmän otuksen oli parasta antaa viihdyttää itse itseään ettei se saisi päähänsä alkaa jälleen härnäämään heitä kaikkia muita. Otus sai siis kinastella tinasotilaansa kanssa minkä tahtoi, niin kauan kuin kapine ei taas lentäisi esille kohti jonkun toisen pääkoppaa. Purppuratukka käänsi sen sijaan katseensa odottavasti intoilevaan puolirottaan joka suorastaan pyörähteli paikallaan viikset väpättäen yrittäen valita sen parhaimman kaikista hienoista nimistä. Vaun suhtautui edelleen varsin nyreästi mutta yllättävässä sisunpuuskassa suomurotta huitaisi tämän hiljaiseksi saaden molemmat muut lohikäärmeet tuijottamaan tätä melkoisen häkeltyneenä. No tuota, olihan se hyvä nähdä aran otuksen saavan hiukan sisua, Spyro pohti, tuntuihan petomieskin läpsivän pienempäänsä jatkuvasti, ehkä se vain oli näiden kahden tapa kommunikoida tai jotain... Poika ei puuttunut asiaan vaikka pälyilikin hiukan, vaan antoi rotan pohtia suhteellisen rauhassa. "Voihan sitä keksiä vielä muitakin" se oli juuri aloittamassa avuliaasti kunnes suomurotta äkkiä intoutui entisestään ja astahti malttamattomasti vinkuen nykimään äkillisestä päätöksestä häkeltynyttä natiaista. Poika napitti otusta silmät suurina kuin ei olisi heti tajunnut mitä tämä sanoi, kunnes Vaunin epätoivoinen älähdys havahdutti sen takaisin nykyhetkeen. Korsto ei selvästikään arvostanut velipuolensa valintaa, ja kieltämättä äskeisestä avomielisyydestään huolimatta Spyrokin oli melko skeptisellä kannalla. mitä hittoa, eihän hän ollut oikeastaan edes tuota ehdottanut! Tai siis, nimeksi ainakaan! "Ehh? Tuo? Mutta kun... eihän se ole nimi, se on, no... ammatti? Mä vaan sanoin sen koska se yksi tyyppi oli sellainen" Poika huomautti varovasti, hiukan huolissaan siitä että rotta voisi pettyä. "Se on siis, eh, jotain mitä tehdään. Eikö vaikka se Sarvijäärä mielummin? Tai joku muu niistä!" Nulikka yritti vielä epätoivoisesti pelastaa tilanteen ja oikaista aiheutetun väärinkäsityksen, tosin rotta vaikutti tällä hetkellä epäilyttävän motivoituneelta. "Katsos kun... jos teet sitä kuitenkin, siis vaikka vahdit jotain, niin voit olla sellainen vaikka eh, nimi olis joku muu" Tämä selitti vielä, vilkaisten ohimennen Vauniakin kuin toivoen tämän pelastavan tilanteen viskaamalla äkkiä niin nerokkaan nimen että rotta unohtaisi tämän mikä ei ollut edes nimi.
|
|
|
Post by submarine on Nov 27, 2011 0:31:05 GMT 3
Lisäehdotukset eivät selvästikään saaneet suomurottaa lämpenemään millään muotoa, kun Spyro yritti ohimennen jollain konstilla saada otuksen harkitsemaan uudelleen valintaansa. Se tuhahti vähintäänkin epävaikuttuneena kaikille selittelyille ja sähähti uusille ehdotteluille, kuin ne olisivat yrittäneet ryöstää kaikki siltä sen uutta, ihastuttavaa Vartiomiestä, joka jostain syystä iski puolilohikäärmeeseen varsin lujaa. Se polkaisi jalkaansa turhautuneena purppurapäälle ja puisteli päätään. "Joo! Se tyyppi oli Vartiomies! Minäkin, minäkin!" suomurotta vinkaisi tarmokkaasti ja varsin ykskantaan. "Ja teen kun olen se! Vartiomies olen sitte! Se! Sarvijäärä o tyhmä! Vartiomies! Vartiomies ny!" tivattiin pontevasti. Hieman siihen tapaan, että rotta oli jo vakuuttunut olevansa valmis taistelemaan vaikka hamaan hautaan oikeudesta olla nimeltään Vartiomies. Vaun, jota Spyro epätoivoisesti yritti avunhakuisesti vilkuilla, tyytyi tuhahtamaan äänekkäästi. "Hittoako siinä minua kyräilet? Minä en halua olla missään tekemisissä tämän jutun kanssa! Ihan tarpeeksi hullua jo! Olkoot vaikka Munkkirinkilä jos haluaa, ihan samanlainen rotta se on silti!" tämä ärähti, ja jäi sitten vähäksi aikaa tuijottamaan melko järkyttyneeseen sävyyn innokkaasti uuttakin ehdotusta maistelevaa rottaa. "Eäh, aivan sama!" tämä ulvahti ja peitti kasvonsa. Uusi, pelottava ajatus näytti olevan luikertelemassa suomurotan aivoihin. Kuin se olisi äkkiä yrittänyt ymmärtää jotain aivan fundamentalistisesti mullistavaa. Se vilkaisi varovaisesti purppurapäähän, kuin olisi pelännyt rikkovansa koko ajatuksen. "Voiko... voiko olla kaksi? Voiko olla Vartiomies Munkkirinkilä?" se vinkaisi melkein kuin tukahtuneesti, ja kohotti sitten pari pykälää. "Pitää olla! Se pitää olla! Vartiomies Munkkirinkilä! Ne! Se! Anna se! Nyt!" tivattiin, kuin joku olisi muuten saattanut rymistellä hetkenä minä hyvänsä ilmoittamaan, ettei moinen ollutkaan mahdollista. Oikeastaan poikaa ravisteltiinkin taas varsin pontevasti.
"Anna nyt reekele sille jo se nimi tai se keksii vielä lisää jostain! Tee se tai huitaisen kohta!" Vaun ärähti varsin käskevästi. Rotan nimeäminen oli yksi asia, mutta täysin absurdi ja ylipitkä jo asia erikseen. Tai sitten tätä vain turhautti yleinen huitominen. Olipa miten oli, nyrkkejä heristeltiin jo uhkaavasti...
|
|
|
Post by spyrre on Nov 27, 2011 16:41:13 GMT 3
Jopa Spyroa alkoi hiljakseen epäilyttää tämän koko nimeämistouhun aloittamisen järkevyys. Hän oli olettanut olevansa avulias ja tekevänsä sarvirottaparalle jonkinlaisen palveluksen, mutta otus alkoi hiljakseen olla koko touhusta jo aivan liian tohkeissaan ravistellen häkeltynyttä natiaista minkä ehti nimeä vaatien, vaikkei ilmeisesti edes oikeastaan ymmärtänyt kunnolla mistä oli kysymys. Niin mahdottomalta kuin se tuntuikin, maailmasta oli sittenkin löytynyt olento joka oli vielä surkeampi nimeämään asioita kuin purppuratukka, jopa pojankin heti ehdotuksen kuullessaan tajuten tämän vähintäänkin... hölmöksi valinnaksi. Rotta tosin oli hyvin ihastunut valintaansa, syystä tai toisesta, ehkä otusta kiehtoi jokin vastuullisesta asemasta kielivä titteli tai jotain, eikä tämä harhautunut edes pojan epätoivoisista toppuutteluista. Jopa aiemmin hyvin jännäksi julistettu Sarvijäärä oli äkkiä listattu hyvin latteaksi ja suorastaan tyhmäksi tämän uuden, komean Vartiomiehen rinnalla. Spyro yskähti vaivautuneena pälyillen Vaunin suuntaan toivoen jonkinlaista uutta, vakuuttavampaa nimivaihtoehtoa jonka mies itseasiassa antoikin ärinänsä ohella... tosin puolivahingossa kuten nulikkakin oli tehnyt, eikä kyseessä ollut minkäänlainen pelastava oivallus, oikeastaan juuri päin vastoin. Ja tietenkin rotan piti välittömästi kiinnostua tästäkin, saaden Vauninkin älähtämään uudestaan tuskastuneena ja peittämään kärsivästi kasvonsa käsiinsä moisen sokaisevan järjettömyyden edessä. Poikakin kävi välittömästi järkyttyneen näköiseksi kuullessaan petomiehen lipsautuksen ja vetäisi terävästi henkeä suomukkaan tarttuessakin ideaan välittömästi jääden tuijottamaan tätä pahaa-aavistellen. ...ei ollut nyt hyvä tämä. Hitto, nytkö se tahtoi olla vielä leivonnainenkin, tämähän oli vielä huonompi idea kuin nimetä itsensä Vartiomieheksi! Hiljakseen purppuratukka alkoi epäillä ettei tämä otus ollut ehkä aivan järjissään.
"Eh. Tuota, kai sitä voi" Se vastasi häkeltyneenä suomurotan tivatessa kuumeisesti voisiko nimiä olla enemmänkin, napsauttaen sitten nopeasti suunsa kiinni ennen kuin puolirotta keksisi alkaa tivata vielä lisää järjettömiä sattumanvaraisia sanoja tittelinsä höysteeksi tai alkaisi megalomaanisuudessaan vaatia itselleen KAIKKIA nimiä kuiten pieni rial oli jo taustalta julistanut. Nulikka epäröi ymmärrettävistä syistä yrittäen sitten selvittää kurkkuaan. "Tuota, sekään.... ei oikeastaan ole nimi. Tiedätkö, munkkirinkilä on ruokaa. Sellainen... makea." Natiainen yritti selostaa vielä järkeä otuksen päähän joutuen sitten uuden hanakan ravistelupuuskan uhriksi joka sai sen jo ärähtämään hiukan ja pitelemään jälleen kylkeään. "Hitto, lopeta tuo!" Napautettiin yrittäen jo hätyyttää väkivaltaiseksi käyvää suomurottaa hiukan kauemmas Vaunin uhotessa jälleen nyrkkiään heristellen taustalla. Kieltämättä Spyrokin alkoi hiljakseen jo turhautua tilanteeseen. "Hei tuo jälkimmäinen oli sun vikasi!" Mokoma ilmoitti tuskastuneena petomaisen korston suuntaan näköjään suuremmin ajatusta tämän uhkauksiin uhraamatta ennen kuin heilautti turhautuneesti käsiään. "Oletko nyt ihan vakavissas että haluat olla joku pahuksen leivonnainen ja..? ....äh, hitto, miten vain! Ole sitten jos tahdot!" Repliikki aloitettiin vastahakoiseen sävyyn mutta luultavasti sinnikkään suostuttelun edessä Spyro antoi varsin nopeasti periksi, päättäen ettei asia oikeastaan ollut hänen ongelmansa vaikka kieltämättä tunsikin olonsa osasyyllisenä melko typeräksi. Se jota asia luultavasti tulisi tulevaisuudessa nyppimään eniten olisi kuitenkin Vaun jonka perässä suomurotta roikkui eikä mies ollut tippaakaan auttanut tilannetta, joten itsepä oli kuoppansa kaivanut. Tai ainakin melkein itse. Poika urahti vaivautuneesti takaraivoaan haroen ennen kuin lisäsi hetken epäröityään: "Eh. Jos, tuota, joskus kyllästyt tuohon, niin voit kai sitten vaihtaa jos keksit paremman" Tämä mutisi vielä toiveikkaasti, luoden aavistuksen syyllisen oloisen katseen petomiehen suuntaan. Hitto, kuka olisi arvannut että niin simppeli asia kuin rottaparan nimeäminen voisi aiheuttaa moisen farssin...? Paitsi että ilmeisesti Vaun oli tiennyt jo alunperinkin kieltäytyessään koko touhusta. Eh.
|
|