|
Post by submarine on Oct 26, 2011 23:29:28 GMT 3
((Spyrreä odotellen.))
Ensilumi oli vihdoin ja viimein, pitkän ja leudon syksyn jälkeen, suostunut armeliaasti laskeutumaan maahan. Kauan sitä olikin jo odotettu tässäkin suurehkossa kyläntapaisessa, ja vaikka ohut, puhtaanvalkoinen kerros vielä varmasti sulaisikin pois lähipäivinä, olivat lapset silti päässeet jo leikkimään ja vanhat nurisijat laulamaan maailman pahuutta ja tappotalvia käsittelevää valitusvirttään, joihin näillä oli pyhä oikeus. Ja ainakin yhden päivän ajan kaikki näytti puhtoiselta ja mukavalta - tietenkin siis, kunnes ilta teki tuloaan ja pimeys alkoi vallata alaa. Olipa miten oli, pystyi yhä lumesta näkemään, millainen väki oli tänäkin päivänä noussut kohtaamaan päivän haasteensa. Ja vaikka suurin osa niistä olikin ihmisjalkineiden (ja jonkun uskalikon paljasjalkojen) jättämiä, saattoi hangesta erottaa erilaistenkin kulkijoiden merkkejä...
Naappa, joka sivumennen jätti peräänsä ahdistavan suuria rotanjälkiä, lättäjalkojensa ansiosta jopa rialeiden mittapuulla, istua nökötti nimenomaisia ketaroitaan hieroskellen paikallisen kapakan ulkopuolella. Keli oli kylmennyt melkoisen varoittamatta ja ikävästi, ja se oli kaikin puolin ikävää isojalkaiselle rottiaiselle - ja etenkin niille jaloille. Oli ollut pienoinen järkytys huomata, ettei tällä ollut oikeastaan mitään jalkojen suojaamiseen sopivaa kaiken kamansa joukossakaan, ei vaikka kuinka olisi etsinyt. Asia pitäisi korjata ensi tilassa, sillä tällä hetkellä jonkinlaiset jalkahärpättimet olivat eittämättä varsin jännät. Sen verran jännät, että voisivat vaikkapa varjella varpaita pois tipahtamiselta. Olipa miten oli, oli Naapalla tällä hetkellä oikeastaan muuta mietittävääkin. Paljonkin muuta mietittävää. Se liittyi ainakin osittain siihen kammottavaan tosiseikkaan, että rotalla oli tällä hetkellä harvinaisen vähän kamaa mukanaan. Ei edes yhtä ainoaa reppua, tai säkkiä, tai edes sellaista laukkua jossa oli kukkakuvioita (Naapan pitäisi ehdottomasti hankkia sellainenkin sitten joskus), vain muutama surkea vyölle sidottu nyssäkkä, joihin tuskin olisi mahtunut mitään edes melkein tosi jännää. Ja kaikki muu olikin sitten muualla, mikä sai lyhyen, tanakanpuoleisen rialit vähintäänkin kauhistuneeksi. Ja oikeastaan se kaikki muukin muu oli siellä samassa muualla, eikä sekään kyllä ollut millään tavoin hyvä. Eikä hyvä ollut myöskään se, ettei rotta tähän hätään keksinyt oikein mitään ratkaisuakaan ongelmaansa. Jokseenkin neuvottomana, kamattomana ja muuttomana Naappa nökötti kylmässä, pimeässä ja kyseenalaisessa lumessa kapakan ulkopuolella pähkäilemässä asioita - jopa vaikka ohikulkijat soivatkin ikäviä katseita rottiaiselle. Tässä kohtaa tarvittaisiin nyt jotakin. Jotakin näppärää ja kekseliästä ja eittämättä nyt jännää. Ja, koskapa ei sitä pienessä (tai oikeassaan kokoisekseen melkoisessa) päässään keksinyt, oli tietenkin kaikki fiksuinta odotella kaikessa rauhassa, koska vastaus tippuisi syliin. Varmasti jossain vaiheessa, kun vain odottelisi. Ja odotellessa saattoi vaikka imeskellä häntäänsä, olkoonkin että emo oli aikanaan antanut siitä korvatillikoita ja varoitellut, että takapuolesta törröttäisi sen jälkeen jääpuikko hännän paikalla. Ei niin ollut ainakaan tähän asti käynyt, olkoonkin että ne korvatillikat olivat kyllä olleet aika uskottavia... Olipa miten oli.
|
|
|
Post by spyrre on Oct 27, 2011 18:22:55 GMT 3
Aika sai kulua rauhassa himmenevässä, harmaassa auringonvalossa hetken aikaa ilman että mitään pikeastaan tapahtui, ennen kuin rotan rukouksiin vastattiin... ilmeisesti jonkin kieron huumorintajun omaavan jumaluuden tai onnettaren toimesta. Kaivattu "vastaus" ei tosin ollut luultavasti toivotun kaltainen eikä tippunut jyrsijän syliin, vaan tarkkaan ottaen hankeen muutamaa metriä vasemmalle. Tapausta edelsi jonkinlainen epämääräinen nujakka sisältä, jota seurasi kaatuvien huonekalujen ääni ja sitten miehen äänekästä kiroilua jonka jälkeen pahaenteisen raskaat askelet lähestyvät ovea jonka tuntumassa rial vetelehti. Uksi tempaistiin kolinalla auki kookkaan miehenkouran toimesta (jos tunsi millään tasolla kylän asujaimistoa saattoi kyseessä olevan henkilön tunnistaa kapakan jykeväksi ja melko kireähermoiseksi baarimikoksi) ja ulos viskattiin epäkohteliaasti niskavilloista pidellen jotakin äänekästä, sätkivää ja melkoisen ruipeloa joka laskeutui älähdyksen kerralla naamalleen vähän matkan päähän hankeen kadulle. "Ja takas ei ole tulemista ennen kuin on varaa maksaakin!" Miehenjärkäle ärähti ravistellen kättään jossa saattoi tarkemmin katsottuna erottaa muutaman ikävän hampaan jäljen, ennen kuin rysäytti oven kiinni dramaattisella eleellä jättäen nuhruiseen viittaan käärityn ja äänestä päätellen vähintään yhtä äkäisen olennon kömpimään kiroillen ylös. Ulos viskattu otus oli helposti tunnistettavissa rimppakinttuiseksi, ilmeisen rahattomaksi pojaksi risaisine villaviittoineen ja epäsiisteine vaatteineen. Tapauksessa ei luultavasti olisi muuten ollut mitään erityisen mielenkiintoista ellei niskaan heitetyn hupun alta olisi sojottanut sekavaa pehkoa pitkiä, melkein räikeän purppuraisia suortuvia jotka olivat varmasti melkoisen silmiinpistävät missä olosuhteissa tahansa ja tuntuivat nyt ikään kuin vielä korostuvan ympäristön talvisen, harmahtavan väripaletin keskellä. Nulikka vääntäytyi vaivalloisesti istumaan, ravisti päätään saaden niihin tarttuneen lumen lentämään ympäriinsä ja vääntäytyi huonotuulisin elkein huterahkoille koivilleen ennen kuin pyörähti ympäri heristelemään nyrkkiään suljetun oven suuntaan. "Mä en ottanut kuin yhden, mikä hitto sun ongelmas on?! Ja annas olla viiminen kerta kun retuutat noin! Mun pitäis polttaa koko pirun tönö maan tasalle tosta hyvästä, mitäs siitä--" Se rähjäsi kunnes tajusi muutaman ohikulkijan silmäilevän paheksuvasti ja melkoisen oudoksuvasti suuntaansa. Poika tuli nopeasti siihen tulokseen että oli tullut kiivastuneeksi hiukan liikaa ja herättäneeksi ikävää huomiota päätyen pakkasilmaan höyrypilven köhäisten nykäisemään huppunsa takaisin päähänsä. Kyläläiset jatkoivat matkaa mutisten jotain likaisista, huonotapaisista irtolaisista nulikan kyräillessä näiden jälkeen hiukan irvistäen, kunnes tummat silmät hoksasivat äkkiä oven viereen majoittuneen jyrsijän. Se hätkähti, tuijottaen rialia silmiään räpytellen kuin tämä olisi juuri ilmestynyt mystisesti tyhjästä, ennen kuin pääsi tilanteen tasalle ja otti pari askelta kauemmas vaivautuneesti yskähtäen ja jäi pudistelemaan lumisia vaatteitaan yrittäen kai pelastaa edes hitusen arvokkuudestaan... vaikkakin melko huonolla menestyksellä.
|
|
|
Post by submarine on Oct 27, 2011 19:02:44 GMT 3
Naappa oli joskus kuullut sanottavan, että kohtalo oli sokea, ja se taisi pitää paikkansa ainakin tällä kertaa. Vihdoin ja viimein eteen viskattiin kuin viskattiinkin selvästi jonkin korkeamman voiman toimesta ratkaisu ongelmiin. Ilmeisesti vain viskaajalla oli huono heittokäsi, tämä kun lensi muutaman aavistuksen ohitse, ei niinkään syliin. Naapalla taas oli oikein tarkka sihti. Pikkulintuviha ja kivet opettivat melkoisen hyvin. Kukaties näillä olisi paikka auki, olivatpa kohtalon viskojat sitten millaisia tahansa. Toisaalta, huti saattoi tällä kertaa olla tarkoituksellinen, sillä tarkemmin tuijotellen Naappa ei kyllä olisi halunnut tällaista ilmestystä päälleen... Kapakantapaisen ovesta lensi melkoisen komeassa kaaressa pihalle oudohko, rimppakinttuinen ilmestys, perässään melkoinen määrä perinteistä ärhentelyä rahasta, tai tarkalleen ottaen sen puutteista. Eikä Naapan onneksi tarvinnut olla erityisen välkky tapaus tajutakseen, mistä tarkalleen ottaen oli kyse. Tätä nähtiin aina ja kaikkialla, ja tapaus sai omasta napinastaan huolimatta laskea itsensä onnekkaampaan kastiin, sillä tämä oli vain paiskattu pihalle sen sijaan, että maksua olisi yritetty kiskoa jollain muulla tavoin nahasta. Ei kaiketi ollut sitten ehtinyt tunkea kitaansa mitään erityisen arvokasta. Ja rotta kyllä tiesi näistä asioista. Naappa tuijotteli istumapaikaltaan kaikessa rauhassa tapausta tämän yrittäessä selviytyä jonkinlaiseen järjestykseen. Tapaus vaikutti ainakin näin alustavasti päällisin puolin melkoisen tavalliselta ihmisnatiaiselta, rimppakinttuiselta ja aavistuksen keskeneräiseltä. Tämän päätä tosin kruunasi harvinaisen hämmentävän räikeä kuontalontapainen, mitä rotta ehti nähdä ennen kuin tapaus kiskoi huppua päähänsä. Ihmisillä harvemmin oli sellaisia, ja se oli eittämättä jännää. Mutta muuten tapaus vaikutti oikein tavanomaiselta penikalta. Hölmöltä kuten aina, ja... hyödylliseltä.
Hetken verran Naappa jatkoi tapauksen tuijottelua hämärässä, kunnes aavistuksen hövelin näköinen penikka pisti rotan merkille ja otti muutaman askeleen varuillaan taaksepäin. Ja, koskapa se oli tässä tilanteessa suotavaa, lopetti rotta vihdoin ja viimein häntänsä imeskelyn ja tuijotteli takaisin. Sitten tämä raapaisi korvantaustaan varpaillaan ja pönkäsi pystyyn koipiaan venytellen. Penikka näytti kyllä eittämättä tyhmältä, mikäli tämän epämääräisesti tuijotuksesta tai yleisestä hosumisesta mitään saattoi sanoa. Tyhmältä, ja vähän muutenkin yksinkertaiselta. Se oli, ihme kyllä, juuri sitä mitä Naappa tarvitsi tässä kohtaa. Jonkun, joka oli vähintään yhtä himmeäpäinen kuin rotta itsekin, ja muutenkin tarpeeksi epämääräinen. Unohdettakoon siis pieni sihdinpuute näin passelin tapauksen kohdalla... "Voi voi. Pois heitettiin se. Heitti pois. Ei jännä yhtään. Pois pois, ulos kylmään. Rahaa ei, eikä ruokaa. Hyvin lensi", Naappa vinkaisi pohdiskelevaan sävyyn samalla, kun lähti yhä koipiaan venytellen kiertämään purppurapäistä tapausta ympäri tutkiskellen. Ja vaikkei tällä ollutkaan mukanaan käytännössä mitään, vain neljä täyttä mitätöntä vyölaukkua, lähti rotasta silti melkoinen kilinä ja kolina hämärässä loppusyksyn ja alkutalven vaihteen illassa. Mahdollisuuksien kilinä...
|
|
|
Post by spyrre on Oct 27, 2011 19:54:24 GMT 3
Olipa tämäkin taas paskaa tuuria että tällekin piti sattua silminnäkijä, vaikka se edes kaikeksi onneksi oli vain rotta. Mutta rotta tai ei, elikko tuijotteli kuitenkin kohti ikävän kiinteästi vaikkakin hiukan vähemmän vakuuttavasti häntäänsä imeskellen ja poika tunsi olonsa vaivautuneeksi tämän katseen edessä. Se jupisi ilmoille pari vaisumpaa kirousta pudistellen lumen vaatteistaan ja puhalsi sitten paljaita käsiään saadakseen lumeen tupsahtamisen aiheuttaman ikävän pistelevän tunteen hellittämään jättäen rialin näennäisesti omaan arvoonsa kuin mokomaa ei olisikaan toivoen että se tekisi samoin. Ikävä kyllä kaikesta huomiottajättämisestä huolimatta otus tuijotti edelleen, ja ennen kuin poika ehti päästä tuumasta toimeen häipyä vähin äänin muualle jyrsijä vetäisi häntänsä suustaan ja vääntäytyi jaloilleen. Kun rotta lähti määrätietoisesti tulemaan kohti oli pojan pakko tiedostaa näkyvämminkin tämän olemassaolo. Se räpäytti jälleen silmiään ja otti epäluuloisen puoliaskelen kauemmas tämän lähtiessä jostain syystä kiertämään häntä hyvinkin arvioivaan tyyliin päivitellen äskeistä uloslentoa vikisevällä äänellään. Käytöksestä olisi voinut muuten huolestua, mutta rotta, ilmeisesti normaalia hiukan lyhyempi ja tanakampi narttu ei oikeastaan vaikuttanut tähän hätään hyökkäävältä. Perääntymisen sijaan poika päätyi murahtamaan hiukan ja veti käsivartensa närkästyneeseen puuskaan rinnalleen kyräillen ympärillään haahuilevaa otusta. "Juu, huomasin itekin." Se napautti pitämättä siitä että äskeistä nöyryyttävää välikohtausta piti vielä alleviivata tuolla tavalla ja potkaisi kivenmurikkaa äkäisesti kenkänsä kärjellä. Jostain syystä rotta kuului kilisevän aika lailla liikkuessaan saaden nulikan kohottamaan hiukan kulmiaan tälle. Aivan kuin otus olisi tunkenut taskunsa (tai pussinsa, oikeastaan) täyteen metallinpalasia... tuskin sillä nyt ainakaan noin paljoa kolikoita oli. Rotat harvemmin olivat hänen tietääkseen erityisen varakkaita. "Mitä sä haluat? Mitään ryöstettävää ei sitten ole, ei kai mua muuten olis pihallekaan tempaistu." Poika ilmoitti hetken kuluttua varmuuden vuoksi, pyyhkäisten niiskaisten nenäänsä toiseen hihaansa. Kirottu kylmä... pitäisi sitten kai etsiä joku toinen suojapaikka kun kapakkaankaan ei varmaan voisi ihan heti hivuttautua takaisin.
|
|
|
Post by submarine on Oct 27, 2011 20:17:19 GMT 3
Naappa kiersi kaikessa rauhassa penikan ympäri, tarkastellen ja arvioiden. Ei kyllä vaikuttanut kovinkaan vahvalta tai sitkeältä tai sellaista, mutta ei myöskään välkyltä. Taikka nopealta. Ja se oli tässä kohtaa eittämättä melkoisen merkittävää. Keskenkasvuista matkien rotta pysähtyi tämän eteen ja veti käpälänsä samanlaiseen puuskaan kuin mikäkin, tuijotellen yhä varsin kiinteänpuoleisesti kohtalon eteen paiskaamaa ilmestystä. Kyllä tämä passaisi oikein hyvin - ja sitten rottakin voisi lopettaa taas tämän ikävän työlään ajattelun. "Eei ryöstetä, ei sua. Jotain muuta. Ihan muuta tälle. Vahva on, hyvältä näyttää", Naappa vikisi puolijärjellisesti, ja teki pienen hypähdyksen, joka sai taas elävää helistintä muistuttavan tapauksen kolisemaan oikein messevästi. Koli-koli. "Eeei, tästä hyvä tulee. Tulee mukaan, paljon juttua. Tärkeä juttu, auttaa. Sitten jännää saa. Hyvä tulee", Naappa jatkoi, lähtien taas kiertelemään purppurapäätä, tosin tällä kertaa hieman hypähdystä ja joustoa askelluksessaan. Ja melkoinen kolina siitä kantautuikin, siinä määrin että joku mitä todennäköisimmin kohta hermostuisi.
"Auttat. Jännää saat. Syöt. Hyvä tulee, hyvin menee!" Naappa toisteli tietämättä oikein itsekään mitä höpisi, ja veti sitten esiin yhdestä pussukastaan nakkimakkaran. Tai tarkalleen ottaen puolikkaan nakkimakkaran, josta oli jo järsitty melkoisen urakalla - eikä syyllinenkään varmasti ollut erityisen kaukana. "Tätä saat. Ja lisää. Nakkia! Hyvä on, nakkinakki", rotta höpötti, ja heitti sitten keskenkasvuista ihmisentapaista lihatuotteella, enemmän tai vähemmän siinä toivossa, että penikka saisi kiinni. Sen jälkeen rotta lopetti melko häiritsevän tanssahtelunsa ja jäi taas syynäämään käpälät tiukasti puuhkassa toista. "Autat, syöt. Näin se hommaa etenee-ee-ee."
|
|
|
Post by spyrre on Oct 28, 2011 1:48:21 GMT 3
Harvemmin rotat mitään erityisen helposti tulkittavia olivat, mutta tämä yksilö tuntui olevan vielä sekavampi kuin suurin osa lajitovereistaan joita purppuratukka oli nähnyt. Rialia silmäiltiin hämmingissä kun tämä pysähtyi matkien kummastuneen purppuratukan eleitä ristimällä kätensä ja tuijottelemalla tuimasti yläviistoon kuin paraskin neuvottelija kunnes sen jalat näyttivät ryöstäytyvän hallinnasta lähettäen otuksen hyppelemään ympäriinsä epämääräisesti kilisten, koko ajan tietysti vikisten sanoja hyvinkin nopeaan sävyyn. Poika alkoi vakavasti epäillä ettei rotalla ollut ihan kaikki kotona, mutta jos hän mitään sai sen vikinästä tolkkua (vaikkakin vaivalloista se olikin) se ei kai suunnitellut ryöstävänsä häntä. Tai jos aikoi, ei ainakaan sanonut sitä suoraan, mutta eiköhän otuskin ollut tajunnut ettei hänellä oikein ollut mitään ottamisen arvoista. Ehkä. Kaikesta huolimatta tämän käytös oli vähintäänkin hämmentävää pojan joutuessa pinnistelemään että sai mitään tolkkua tämän suoltamasta sanatulvasta. "Eh? Mitä sä höpiset?" Se rypisti kulmiaan yrittäen pitää ympärillä hyppelevän ja äänekkäästi kalisevan rotan näköpiirissään pyrkien onkimaan ymmärrettäviä sanoja tämän vikinästä. Siis hetkinen nyt? Yrittikö se... lahjoa häntä johonkin? Nakkimakkaralla? No tämäpä oli ainakin jotain uutta. Nulikka yskähti ja haroi takaraivoaan epätietoisena yrittäen selvittää itselleen pitäisikö hänen hämmentyä entisestään tästä käänteestä vaiko hermostua siitä että tämä arveli jonkun surkean makkaranpalan toimivan, niin nälkä hänellä ei sentään ollut. Olihan hän juuri siepannut kapakassa palan paistia ohi kulkevan tarjoilijan tarjottimelta tämän silmän välttäessä ja ehtinyt syödä sen ennen kuin tuli napatuksi kiinni rysän päältä ja tempaistua pihalle. Tosin, se oli tainnut olla ensimmäinen suupala eilisen jälkeen... Kuten olisi pitänyt arvata, totta kai nulikan vatsa päätti kommentoida asiaa ärähtämällä äänekkäästi vaikka pirulaiselta ei oltu mitään kysytty saaden hetkellisesti murhaavan katseen tummista silmistä tämän yskähtäessä vaivautuneesti. "Mitä jännää? Siis, sä haluat apua jossain vai?" Kysyttiin epäileväsi kun poika arveli että olisi saanut kiinni jotenkin siitä mitä rial ajoi takaa, kunnes tämä päätti taas tehdä jotain omituista joka tällä kertaa oli ruuan viskominen. Purppurapää hätkähti jääden sitten hölmistyneenä tuijottamaan maahan tipahtavaa makkaranpalaa, hieraisten otsaansa johon rotta oli sen taidokkaasti joko tarkoituksella taikka sattumalta tähdännyt. Se ei ollut ehtinyt edes reagoida viskaukseen, saati sitten yrittää ottaa tätä kiinni, tosin oli muutenkin hiukan kyseenalaista olisiko se ollut kuinka vastaanottavainen rotan jo puoliksi syömien aterianrippeiden suhteen. "Mitä hittoa sä nyt luulet tekeväs?" Nulikka tivasi kuulostaen jälleen hiukan närkästyneeltä. Ensin viskattiin ulos mukavan lämpimästä rakennuksesta ja nyt jyrsijä viskeli asioita päin näköä vikisten sekavia. Oli tämäkin.
|
|
|
Post by submarine on Oct 28, 2011 7:31:09 GMT 3
"Laikenkaista kaikenlaista", Naappa vinkaisi siinä sivussa, ja hypähti taas kerran taikka kaksi, lähtemättä kuitenkaan enää (varmasti kaikkien helpotukseksi) tanssahtelemaan kuin idiootti. Hieman tämä kyllä jäi tuijottelemaan haikailevaan sävyyn torjutun makkaran perään, muttei ainakaan yrittänyt pelastaa maassa nyt hylättynä nököttävää lihatuotetta. Ei, se oli jo menetetty toivo. Selvästikään penikalla ei ollut pienintäkään halua napostella sitä ystävällisissä merkeissä, eikä rotta uskonut, että makkaranpuolikaan ahtaminen väkipakolla kurkusta alas olisi kovinkaan hyvä tapa edistää asioiden kulkua. "Joo-o, apua haluun. Hyvää apua, isosta ja vahvasta. Niinkuin sää", Naappa vaihtoi nopsakkaan vikinän aihetta ja osoitteli penikan käsiä, kuin ne olisivat olleet suuret ja vahvat tai jotakin sellaista. Ihmiset aina uskoivat kaikkea sellaista ja tykkäsivät. Ja sitten rotta veti äkkiä päälle mahdollisimman surkean vaihteen. Itkun tihertäminen oli vaikeaa kun ei ollut siihen vaadittuja asioita, mutta muuten kyllä vikinästä tuli vikinää hyvin monessa mielessä, ja rotasta kuin lyöty, potkittu, piesty ja veroilmoituksella mätkäisty. "Kiinni ottivat, ihan huonot miehet! Minun tavarat otti, ojaan heittivät! Huonoja, ihan huonoja! Pahaa tekevät jos sinne vielä! Sinä hyvä, sinä autat! Sitten hyvä tulee ja hyvin menee ja palkkio!" Naappa vinkui surkeana ja tarrasi molemmin käsin kiinni keskenkasvuisen kintusta kuin hukkuva oljenkorresta, madellen maassa. "Autat, joo? Joo, autat kun hyvä olet! Saa rahaa sitten, saa ruokaa! Kaiken saa, auttaa! Hyvin auttaa, hyvä on! Sanoo joo, tulee, mennään. Auttaa parkaa rottaa!" rial jatkoi vollotustaan, ja tekikin sen melkoisen kovaan ääneen. Sen verran kovaan, että majatalon ovi rysähti uudelleen auki.
"Mitäs reekelettä täällä..." alkoi äskeisen sorttinen äreä karjunta, joka kuitenkin kuoli melkoisen hyvin ennen aikojaan, kun iso mies siristi silmiään ja jäi tihrustamaan maassa makaavaa, valitusvirttä kitisevää ja vollottavaa, koivessa roikkuvaa rottaa, rimppakinttuista penikkaa ja puoliksi syötyä nakkia. Jokaiselle tästä pyhästä kolminaisuudesta suotiin aivan oma, pitkä vilkaisu, kun iso mies yritti ilmeisesti parhaansa mukaan löytää loogisen selityksen sille, mitä näki edessään. "Joo, en haluu tietää", kuului vaimeampi jatko ja ovi läimäistiin uudelleen kiinni. Tällä kertaa se kuuluttiin myös lyötävän säppiin sisäpuolelta.
"Hyvin auttaa! Hyvä tulee!" Naappa jatkoi vikinäänsä ja penikan koiven nykimistä.
|
|
|
Post by spyrre on Oct 28, 2011 22:52:06 GMT 3
Oli ihan hyvä ettei rotta keksinyt alkaa tyrkyttää ruuanjämiä sen enempää kosta natiainen näytti kohottelevan kulmiaan jo aivan tarpeeksi tämän touhuille. Sen naamalle oli kieltämättä noussut jo melko epäuskoinen ilme rialin alkaessa ylistää niin vahvaksi ja voimakkaaksi. No, oli hän kieltämättä pidempi kuin lyhyenläntä jyrsijä mutta pienestä ja heikosta olemuksestaan turhankin tietoisesta pojasta imartelun yritykset tuntuivat lähinnä hyvin omituisilta. Se oli jo vähällä tivata oliko rotta sokea, mutta ei ehtinyt otuksen heittäytyessä äkkiä mahdollisimman säälittäväksi ja nostaessa vikinäänsä vielä astetta kimeämmäksi puhumattakaan korkeammasta. Poika räpäytti silmiään jälleen, tällä kertaa aavistuksen pelästyneenä mutta irvisti sitten vieden kädet korvilleen kimeän vikinän vihloessa tärykalvojaan näin lähietäisyydeltä. Ja jos tämä ei ollut vielä tarpeeksi epämukavaa keksi rotta vielä tarrata epätoivonvimmalla vielä jalkaankin kuin tekeillä olisi jotain dramaattisempaakin. "Rauhotu nyt! Mun korvat--" Se yritti ravistellen koipeaan johon elikko oli takertunut, hätkähtäen kun kapakan ovi rysäytettiin jälleen varoittamatta auki, samaisen hyvinkin ärsyyntyneen baarimikon ilmestyessä näkyviin. Nulikka jähmettyi hetkeksi tuijottamaan pöllämystyneenä miehen tarkastellessa pihamaan välikohtausta skeptisesti, kunnes kohautti hiukan avuttomasti olkapäitään kädet vieläkin korvillaan ja melkein yhdellä jalalla seisten. "Ei se mun vika ollut!" Nulikka prtotestoi syyttävää katsetta juuri ennen kuin miehenköriläs päätyi toteamaan että oli parasta vain iskeä ovi kiinni ja unohtaa koko asia. Sisältä kuului vielä salvan naksahdus joka havahdutti purppuratukankin muistamaan jotain. "Hei odota! Mun kissa--!" Epämääräinen haparoiva askel rakennuksen suuntaan johti arvattavasti jälleen kauniiseen mahalaskuun pojan ilmeisesti unohdettua sen pienen sivuseikan että hänen jalassaan sattui juuri roikkumaan hysteerinen rotta. Poika kirosi uudestaan vääntäytyen sitten vaivalloisesti istualleen ja luoden aavistuksen näreän katseen rottaan vaikka näyttikin oikeastaan jo olevan enemmän tuskastunut omasta kömpelyydestään. Rial tuntui kuitenkin olevan hyvinkin suuressa kriisissä nyt, ilmeisesti joidenkin pahansuopien kyläläisten toimesta... niin kuin poika itsekin, jouduttuaan noin epäoikeudenmukaisesti potkituksi ympäriinsä ja vielä erotettua julmasti sisälle jääneestä kissastaan. Lieventävänä asianhaarana tosin oli se että katilla tuskin olisi mitään hätää sisällä lämpimässä, tällä olisi varmasti edessään huomattavasti mukavampi yö kuin hankeen nakatulla kumppanillaan... ja seuraavana päivänähän kapakan oli pakko avata jälleen ovensa kuitenkin jolloin eläimen varmasti saisi takaisin, mutta oli tuo silti aika hävytöntä käytöstä. Näin kamalasti ryöstettynä poika oikeastaan tunsi häivähdyksen myötätuntoa jonkinlaista kohtalotoveriaan kohtaan. Ilmeisesti otus oli tarpeeksi ahdingossa lupaillakseen jopa palkkiotakin... vaikka ei rahanahne ollutkaan oli köyhän nulikan myönnettävä että elämä olisi ainakin hetken verran huomattavasti helpompaa jos olisi edes hiukan valuuttaa taskunsa pohjalla. Ja lisäksi rotan surkea olemus sai sen tuntemaan olonsa syylliseksi vaikkei ollut edes tehnyt mitään tämän onnettomuuden eteen. "No hyvä, olkoon! Mutta lopeta se vikinä!" Rialille napautettiin, nulikan yrittäessä samalla nykiä jalkaansa tämän otteesta jotta pääsisi ylös kaatumatta. "Pitääkö ne sun tavarat etsiä jostain, vai? Mitä varten ne tyypit edes kävi sun kimppuun?" Kysely tapahtui jo hiukan vähemmän terävällä äänensävyllä pojan mulkaistessa kuitenkin äkäisesti suljetun kapakan oven suuntaan kuin syyttäen sisällä riehunutta miehenkörilästä tästäkin onnettomuudesta. Noh, kyllähän rottia taidettiin hätyyttää silloin tällöin ihan vain siksi ettei niistä pidetty, joten sellaista harrastettiin varmaan täälläkin kun juottolassakin oli noin ala-arvoinen asiakaspalvelu käytössä. Pirulaiset, kyllä maailma oli niin täynnä vääryyttä taas tänään.
|
|
|
Post by submarine on Oct 28, 2011 23:35:06 GMT 3
Tuskin ehti penikka mainita aikovansa auttaa, kun Naappa oli jo taas pystyssä huomattavasti vähemmän dramaattisena ja äänekkäänä - tai ainakin vähemmän dramaattisena. "Hyvä tulee!" tämä vinkaisi joka tapauksessa jokseenkin innosta piukeana, kaiketi vieläpä aivan tosissaan, ja heitti taas jokseenkin äärimmäisen häiritsevän tanssinpätkän, johon kuului lähinnä vain monensorttista loikkimista - ja kolinaa, kuinkas muutenkaan. Rotta olisi kelvannut kaikin puolin hyvin eläväksi marakassiksi jollekin kiertolaissoittajalle, jos vain olisi pitänyt vyölaukkunsa ja pussukkansa mukanaan - ja Naappahan piti. "Ihan huonoja olivat. Kiusasivat hutkis-potkis-mätkis. Sattui!" Naappa niiskautti suuren epäoikeudenmukaisuuden äärellä. "Ihan huonoja! Huonoja! Siksi päälle ja kimppuun ja kinkkuun niin kuin sika limppuun! Eikä oo limppua! Rottaan kävivät! Tähän rottaan näin tähän näin näin! Pois heittivät, ojaan! Turpaan tulee, tähän turpaan, jos sinne vielä! Apua!" jatkui pajatus. Oikeastaan, jos nyt ihan rehellisiä oltiin, ei Naapalla ollut hajuakaan, paljonko tästä nyt oli sitä esitystä ja paljonko rotta antoi vain tulla ahdistustaan kaiken jännän menetyksestä. Monen mielestä eittämättä sekaisen rotan tunnot olisivat olleet melkoinen arvoitus suurellekin älykölle, puhumattakaan otuksesta itsestään. Loppujen lopuksi Naappa ei yleensä turhan paljolti edes miettinyt näitä asioita, tai muutenkaan mitään mitä teki. Antoi vain mennä. Yleensä se toimi oikein passelisti, lähinnä koska tämä oli tehnyt oman pienen henkilökohtaisen sopimuksensa maailman kanssa; rotta ei aikonut seistä maailman tiellä, jos se tekisi samoin. Oli oikein helpottavaa huomata, että se toimi. Tai siis, yleensä tyhmyydestä ei tunnuttu sakottavan. Tai jotakin sellaista. Naappa yritti olla pohdiskelematta liikoja, kuten jo selväksi oli tullut.
Ja sitten, tarjoamatta mitään sen tarkempia selityksiä, lähti Naappa enemmän tai vähemmän nykimään poikaa mukaansa, hihasta tai paremman puutteessa vaikkapa paidanhelmasta - tai mistä nyt saisikaan kiinni. Suunta oli eittämättä kohti kylänpahasen reunaa, ja mennessään rotta vikistä pajatti edelleen sitä sun tätä siitä sun tästä. Kuten vaikkapa pikkulinnuista ja siitä miten ne olivat kauheita ja siitä miten lusikoissa olisi pitänyt olla ainakin kaksi päätä, ja vähintäänkin kymmenestä muusta asiasta, jotka olisivat saaneet paremmankin kuuntelijan silmät muljahtelemaan. "Hyvä tulee. Tänne näin. Autat niin hyvää saat. Namimaiskis jotain joo! Oho lihapulla!" rotta höpötti, ja tunki kitaansa vyölaukussaan vaanineen tomuisen ja karvaisen ruuanmurenen. Tämähän oli oikeastaan menossa oikein hyvin. "Mikä sinun nimi on? Miksi? Miksei Sisäpolitiikka? Ota lihapulla" jatkui tenttaus, ja siinä sivussa purppurapäiselle penikalle tuputettiin toista, vähintään yhtä ryjäistä ja epäterveellisen näköistä lihatuotetta.
Jokin ohi laahustava yön kulkija tuhahteli hyvin äänekkääseen sävyyn, kun kevyettä lumipeitettä ja maisevaa pilasi epäilyttävä kaksikko, josta toinen vikisi koko ajan kaikenlaista hämärää, ja toinen ainakin vähintään näytti kyseenalaiselta. Oi aikoja, oi tapoja. Ei ollut elämä enää entisensä, kun tällaiset hulttiot savat kulkea vapaina.
|
|
|
Post by spyrre on Oct 30, 2011 0:44:04 GMT 3
Johan muuttui ääni rotan kellossa kun se sai irti jotakin suostumuksentapaista uhristaan. Surkea vikinä vaihtui innostukseen ja uuteen kilisevään hyppelykohtaukseen minkä johdosta purppuratukka olisi melkein halunnut nostaa kätensä takaisin korvilleen päästyään jälleen jaloilleen. Tällä kertaa se ei kuitenkaan komentanut rottaa pitämään pienempää ääntä, tajuten otuksen olevan lähinnä helpottunut ja innostunut kuin pitämään meteliä ihan vain hänen kiusakseen. Tuskin rial edes tajusi mikä meteli tästä lähti... tai kuinka hölmöltä koko touhu näytti. Takaraivoa raaputettiin jälleen merkkinä epätietoisuudesta rotan selittäessä kamalasta vääryydestä jonka oli joutunut kokemaan, pojan nyökäyttäessä sitten hiukan päätään synkästi. "Joo, sellaisia ne on välillä. Keksii jonkun tyhmän tekosyyn että pääsee potkimaan jotain joka näyttää siltä että ei voi pistää hanttiin." Nulikka kohautti olkapäitään pudistellen lunta niskastaan ja niiskaisi viileässä ilmassa vaikuttaen hiukan siltä, ettei välttämättä puhunut nyt pelkästään rialin kohtalosta. Mutta jos sitä ei oltu imartelulla ja makkaroilla lahjomisella voittanut puolelleen niin nyyhkytarina näkyi toimivan huomattavasti paremmin, kun oli tyyntynyt omasta ärtymyksestään rialia katseltiin jopa melko myötätuntoiseen sävyyn kun tämä kertasi kamalaa turpasaunaa ja ryöstöä jonka uhri oli. Hanttiin ei pahemmin laitettu kun poikaa alettiin nykiä paidan helmasta jonnekin katua pitkin, ilmeisesti kohti aiemmin mainittua rikospaikkana toiminutta ojankuvatusta. Rotta kieltämättä puhui paljon ja niin nopeasti, että purppuratukalla oli täysi työ pysyä edes jotenkin mukana siitä mistä milloinkin oli kysymys, varsinkin kun puheenaihekin alkoi hyppiä hyvinkin sattumanvaraisesti aiheesta toiseen. Muutamaan kertaan se avasi suutaan yrittääkseen sanoa jotakin mutta kun ei saanut suunvuoroa poika loppujenlopuksi tyytyi vain pyöräyttämään silmiään ja antamaan rialin höpistä itsekseen kun tämä ei selvästikään vastausta odottanut, ei edes ohimennen harhautuessa tivaamaan juuri rekrytoidun avustajansa nimeä. Ja sitten aihe siirtyi jonnekin lusikoihin ja johonkin Sisäpolitikka-nimiseen, kunnes rial harhautui jälleen löytäessään jostain pussistaan lisää harvinaisen kärsineen oloisia, entisiltä lihapullilta vaikuttavia möykkyjä joista ensimmäisen pistelikin jo kitaansa hyvällä ruokahalulla. Seuraavaa mokomaa otus lykkäsikin jo anteliaasti purppuratukan suuntaan joka tuijotti epäilyttävää sapuskaa ennen kuin kohautti torjuvasti olkapäitään. "Syö vaan sä. Mä, tuota, syön jotain muuta sitten myöhemmin." Se selitti köhäisten, ja irvisti ohimennen heitä paheksuvasti kyräilleen matkalaisen suuntaan. "Tuota, oliko se paikka kaukana? Ehkä meidän pitäis olla vähän hiljempaa jos vaikka ne tyypit olis vielä lähistöllä kun kerran uhkasivat turpiinkin antaa." Nulikka yritti ehdottaa väliin rotan lopettaessa höpötyksensä hetkeksi vetääkseen henkeä ja vilkaisi merkitsevästi ympärilleen kuin paraskin salamyhkäinen... salamyhkäilijä. Mihinköhän näistä ojista rottaparan tavarat oikein oli viskattu? Ja mahdettiinko niitä vielä vahtia roistomaisesti siltä varalta että otus uskaltautuisi vielä takaisinkin?
|
|
|
Post by submarine on Oct 30, 2011 12:47:43 GMT 3
Hetken verran Naappa yritti tyrkyttää pojalle lihapullaa, mutta myöntyi lopulta tämän kehotukseen ja tyytyi vain tunkemaan sen omaan kitaansa. "Sinne män hän. Vika oli, ei riitä sulle sitte. Sinne män!" rotta vinkaisi lähestulkoon nuhtelevaan sävyyn, kun penikka oli tällä tavoin mennyt tuhlaamaan hyvän tilaisuuden. Olivat sitä paitsi olleet ihan hyviä lihapulliakin, ainakin melkein kokonaan oikeaa lihaa. Ei tosin hajuakaan minkä, maku oli ainakin melkoisen epämääräinen, mutta lihaa joka tapauksessa. Ja niin kuin oli opetettu, lihaa ei koskaan saanut sivuuttaa. Rotta tosin ei ollut aivan varma, missä se oli opetettu, kukaties se oli ollut jokin niistä emon aikanaan vinkumista ennen kuin oli potkinut pois pesästä. Mutta hyvä oppi se oli, yhtä kaikki. Oikeastaan oli melko harmi, ettei penikka halunnut lihapullaa. Nopean lokeroinnin perusteella Naappa oli jo todennyt tämän hyväksi tapaukseksi, ainakin noin päällisin puolin, ja kyllä sellaiselle nyt olisi lihapullan pitänyt maittaa. Toisaalta tällä ei ollut kyllä oikein mitään erityisen jännää mukanaan, tai oikeastaan juuri mitään muutenkaan. Tai no, oli tällä hassun värinen kuontalo, se oli ehkä jännä. Kukaties ei, mutta ehkä se oli. Sitä olisi pitänyt päästä katsomaan lähemmin, tai ainakin siitä olisi pitänyt tietää enemmän lopullisen tuomion antoa varten. "Joo! Hiljaa ollaan! Tosi hiljaa! Ihan hiljaa varkaat yössä! Eiku..." Naappa vastasi toiselle, aloittaen taas juuri niin kovaa ja korkealta kuin tähänkin asti, ja vaikeni sitten melkoisen nopeasti kun tajusi lörpäyttelevänsä raskauttavaa aineistoa. Ei penikka saisi tajuta, mistä tässä oli kyse, ei olisi yhtään hyvä se. Ei vaikuttanut siltä että pitäisi sellaisesta. "Eikun ei varkaat. Ei yhtään varkaat! Kun omia hakemassa ollaan! Ihan vaan omia jänniä, ei yhtään kenenkään muun! Varkaat löivät, sattui! Ne oli ne varkaat!" Naappa korjasi ja huokaisi sitten hiljaa itsekseen helpotuksesta, kun osasi olla näin fiksu ja ovelasti häivyttää kaikki epäilyt muutamalla sanalla. Penikka ei varmasti enää epäilisi nyt, kun kerran oli sanottu ettei mitään syytä sellaiseen ollut. Hyvä tulee. "Miksi on hassu pää sulla?" Naappa vaihtoi aihetta aivan yhtä varoittamatta, kuin tähänkin asti. "Jännä väri o, ei tollanen voi olla. Ei oo rotilla eikä oo ihimisillä. Miksi piilossa? Jännä, näytä!" rotta tivasi, osoitellen villisti pojan hupunpeittämää päätä, jonka oli aikaisemmin ehtinyt nähdä. Se saattaisi hyvinkin olla jännä, ehkä jopa melko jännä. Kukaties tämä olisi halukas vaihtamaan sen johonkin tai jotakin, sehän kasvoi kuitenkin takaisin. Mutta ensin pitäisi kyllä tietää enemmän. "Näytä ny! Hyvä tulee!"
|
|
|
Post by spyrre on Nov 2, 2011 21:18:24 GMT 3
Viimeinen lihapulla kohtasi lopulta karmean kohtalonsa rotan hampaissa siitä motivoituneesta tyrkyttämisestä purppuratukan suuntaan huolimatta. Syystä tai toisesta nulikka tuntui kuitenkin näyttävän aavistuksen syylliseltä kun sitä sätittiin moisen avokätisen lahjan torjunnasta, mutta siitä huolimatta se toivoi ettei näitä olisi rotalla enempää. Oli se kuinka ruipelo ilmestys tahansa, sillä oli sentään jonkinlaiset kriteerit sen suhteen mitä oikein naamaansa pistelisi... ja aivan tämän lyhyen listan kärjessä olisi, siis jos moinen lista olisi fyysisesti olemassa, maininta siitä että sapuskan täytyisi olla tulkittavissa jotenkin syömäkelpoiseksi ja tässä yhteydessä nulikka ei ollut alkuunkaan varma tämän väittämän sopimisesta tarjottuun orgaaniseen möykkyyn. Noh, kaikeksi onneksi kyseenalainenruoka ei mennyt hukkaan, mutta johti pojan miettimään ohimennen mitähän kaikkea muuta jännää rialintynkä mahtoi kanniskella mukanaan. Tarkemmin ajatellen, hän ei ehkä halunnut tietää. Myöskin hetken tilannetta havainnoituaan poika alkoi tulla tulokseen, että rotta tuntui olevan melkoisen sekava tapaus muutenkin. Ehkä sitä oli lyöty liian kovaa päähän otusparkaa mukiloitaessa tai jotain, mutta toisaalta, rial oli oikeastaan tilanteeseen nähden jopa aika hilpeällä tuulella ihan kuin olisi unohtanut mitä oltiin oikeastaan tekemässä. Edes muistutus ja kehotus olla hiljempaa ei tuottanut suurempaa tulosta vaan rial piti aivan yhtä kovaa ääntä kuin aikaisemminkin. Eh.
Purppuratukka sihahti rotalle vilkaisten jälleen salamyhkäisesti ympärilleen, jääden sitten kuitenkin hiukan kulmiaan kohottaen silmäämään rialia tämän alkaessa selittää enemmänkin jotain varkaista sun muista. Tosin, rial käänsi varsin nopeasti puheenaiheen jälleen muualle alkaen osoitella innokkaasti nulikan hupun alle kätkettyä purppuraista hiuskuontaloa jonka johdosta poika nykäisi vaivautunesti huppuaan alemmas harhautuen aiemmista pohdinnoistaan ennen kuin se ehti kyseenalaistaa asioita sen tarkemmin. "Eh? Eikä, se on vaan tukka! Ei ole kovin jännä!" Se esteli väistäen huiteleviä käpäliä, ollen jostain syystä haluton esittelemään jänniä hiuksiaan sen paremmin. Olihan se itse tähän väkisinkin tottunut, mutta ennemminkin nulikka tuntui hiukan hermoilevan saadessaan erityisen paljon huomiota. "Se on... tuota... värjätty!" Poika keksi muisteltuaan hetken jotain mistä oli kuullut jonkun puhuvan joskus jossakin, vaikka ajatus jonkun sellaisen kuin hiusten värjäämisestä tuntui sen mielestä melko järjettömältä... mutta viis siitä ettei hänellä ollut hajuakaan miten tällainen toimitettiin ja että köyhän näköisellä nulikalla ei varmasti olisi varaa tai tilaisuutta mihinkään tällaiseen somistautumiseen, niin kauan kuin saisi jonkinlaisen selityksen tivaavalle rotalle. "Hei, meidänhän piti etsiä niitä tavaroita! Mitä sulta on hukassa?" Nyt oli purppuratukan vuoro vaihtaa äkkiseltään puheenaihetta jos ei halunnut uteliaan rialin kiipeävän nykimään hiuksia päästään ja kiinnittävän kaikkien ohikulkijoiden huomiota jo muutenkin epäilyttävään kaksikkoon. Näön vuoksi se vielä kiiruhti hiukan askeleitaan ja alkoi muka toimeliaasti tähyillä epäilyttävien ojien tai vastaavien mahdollisten aarrekätköjen suuntaan etsiskellen julmien ryöstäjien pois viskaamaa omaisuutta. Tosin, tuskin kyseessä mitään kovinkaan hurjaa olisi, kun kyseessä oli kuitenkin pieni rial. Ehkä kolikko tai pari, satunnaisia varusteita ja mahdollisesti lisää kaikkea epäilyttävää ruoka-ainesta, mutta omaisuus se oli pienikin omaisuus.
|
|
|
Post by submarine on Nov 3, 2011 9:05:15 GMT 3
"Vähän on jännä kyllä!" Naappa väitti vastaan ja jatkoi yleistä heiluntaansa ja penikan pään osoittelua. Värjäämisestä rotalla ei ollut hajuakaan, ja ainoa tämän jollakin tavoin sinne päin oleva kokemus oli kai se, kun rotta oli kerran kiivennyt savupiipun kautta taloon ja muuttunut ruskeasta mustaksi, mutta joka tapauksessa purppurainen pää oli kyllä varmasti jännä - etenkin kun väitettiin että ei ollut. Jos rotta mistään mitään tiesi, kaikkia jännimpiä asioita väitettiin aina epäjänniksi. Eittämättä se siis oli vähintään hyvin jännä, ehkä jopa tosi jännä. "Täh? Niijoo", Naappa kuitenkin havahtui, kun jännäpää otti puheeksi ne puuttuvat tavarat. "Joo, kaikki! Puuttuu kaikki ny! Pois heitti ne! Ojaan! Ihan kaikki!" rotta selosti, palaten taas hieman enemmän lyödyn uhrin asemaan. Samalla tämä levitteli käpäliään vähän joka suuntaan mahdollisimman paljon, kuin olisi yrittänyt kauhoa valtavaa sylillistä ilmaa. Se oli Naapan ainoa tapa viestiä edes etäisesti, mistä olikaan kyse. Tämän kaikki oli melko kunnioitettava kokonaisuus melkein millä tahansa akselilla. "Ihan kaikki. Tonne mennään!" vinkaistiin, ja sitten purppurapäätä nyittiinkin taas melkoisella tarmolla kohti kylän reunaa, ohitse leipurin putiikin (jolle rotta sähisi kuin hirviölle) ja useiden jo hiljalleen uinumista kaavailevien talouksien.
Oli eittämättä varmasti täysin oikeutettua, ja varmaankin hyvän kansalaisen tunnusmerkkien täyttämiseksi jopa edellytettyä, väittää iltamyöhään kaupungin läpi salakähmivän kaksikon, höpöttävän rotan ja aavistuksen hämmentyneen näköisen pojankoltiaisen, näyttävän melko epäilyttäviltä. Ja samaa mieltä oli selvästi myös joku muu, sillä äkkiä illan hämäryydessä kajahti huuto, jonka tutut äänenpainot saivat Naapan painumaan matalaksi: "Hei!" Vilkaisu paljasti kohti tarpovan paikallisen, jo vanhemmanpuoleisen vartiomiehen, jolla näin sivumennen ja mihinkään liittymättä tiedettiin melkoisen laajalti olevan hanakkaa taipumusta tuurijuoppouteen. Tällä hetkellä mies tosin haisi ikävä kyllä melkoisen selvältä. Tai siis, tämä haisi vanhalta mieheltä, mutta selvyydestä kertoi viinanlemun puute. Tuore lumi narskui miehen askeleiden alla, kun tämä suuntasi kättä heiluttaen kohti kaksikkoa pitkä parta aavistuksen verran hiljalleen kovemmaksi äityvässä tuulessa hulmuten. Naappa kaavaili ensin juoksemista, mutta tyytyi sitten vai tunkemaan muutaman asianmukaisen vikinän siivittämänä penikan taakse piiloon ja sysimään tätä eteenpäin, jonkinlaiseksi suojamuuriksi. "Alkaa olla melkosen myöhä palloiluun, penska. Missäs äitees ja isäs on?" jo hiljalleen eläkevuosiaan lähentelevä vartija murahti, ja vilkaisi sitten ahavoituneet kasvot melkoisen mielenkiintoiseen ilmeeseen vääntyneinä tämän takana kyhjöttävää rottaa, joka onnistui olemaan suunnilleen yhtä huomaamaton, kuin avonuotio pimeydessä. Ei siis kovinkaan. "Ja onpahan vaan melkosen mielenkiintosta seuraakin sulla. Mihinkä sää ja sun... lemmikkis olette huitomassa? On meinaan kuulemma kaikenlaista varasta liikkeellä. Että olis varmaan parempi pysyä kotona, ei satu mitään kato", tämä jatkoi käheällä äänellä, ja yskältää-puhalsi sen jälkeen hieman lämpöä sormiinsa.
|
|
|
Post by spyrre on Nov 4, 2011 23:10:35 GMT 3
Rial ei ilmeisesti ollut ihan vakuuttunut nulikan vähättelevästä vastauksesta, mutta kaikeksi onneksi se ei näyttänyt olevan hirveän pitkäjänteinen ajatuksissaan kun puhe kääntyi ryöstön kohteeksi joutuneeseen omaisuuteen. Purppuratukka huokaisi mielessään helpotuksesta tyytyväisenä ovelasta aiheenvaihdostaan rotantyngän käydessä taas hyvin dramaattiseksi levitellessään surkeana käpäliään kun selitti ympäripyöreästi rikoksesta... pojan tosin pistäessä merkille ettei otus oikein vieläkään sanonut mitä oikeastaan oli kadottanut siitä huolimatta että hän oli kysynyt melkoisen suoraankin. Jyrsijä taisi olla melko hajamielinen otus. Asiaa olisi tietysti voinut kysyä uudestaan ja hän olikin aikonut tehdä niin, mutta rialin alkaessa jälleen pontevasti nykiä paidanhelmasta jonnekin nuorukainen muutti mielensä ja seurasi olkapäitään kohauttaen. Noh, kohtahan se selviäisi mitä oltaisiin hakemassa kun päästäisiin perille, kyllähän rotta varmaaan muistaisi minne tavarat oli julmasti viskattu. Ehkä.
Matka näytti vievän kylän kaduilta kohti asutuksen reunamia määrätietoisen rotan opastamana. Jostain syystä tämä näytti osoittavan suurta paheksuntaa leipurinpuotia kohtaan ohi mennessään, nuorukaisenkin vilkaistessa rakennusta epäluuloisena vaikkakin oudoksuvana. Ehkä leipuri oli ollut yksi rialia huonosti kohdelleista, se arveli, mikäpä muukaan olisi voinut selittää käytöksen paremmin? Se oli aikeissa avata suunsa jälleen kysyäkseen rotan höpinän lomassa tuosta pahansuovasta leipurista kunnes kauempaa kuulunut jämäkkä huuto sai kaksikon hätkähtämään yllättyneenä... ja rialin jopa pakenemaan urheasti nulikan selän taakse. Purppurapää räpäytti silmiään vilkaisten nopeasti rottaa ja sitten huutajaa, huomaten iäkkäämmän vartiomiehen lähestyvän. Luonnollisesti se ei tietenkään tuntenut miestä koska ei ollut viipynyt tässä kylässä vieläkään kovin kauaa, mutta ei ollut silti vaikea arvata kuka tämä oli ja mitä halusi. Nopeasti nulikka kävi mielessään vähät keksimänsä toimintavaihtoehdot jotka koostuivat lähinnä valinnasta sen välillä juoksisiko vaiko ei. Jostain syystä ensimmäinen vaihtoehto olisi tullut melkein jo selkäytimestä, mutta kun toipui yllätyksestä ja löysi jälleen malttinsa poika päätyi kuitenkin tulokseen että pakeneminen voisi olla tyhmää, koska vain syylliset juoksivat. Ja nythän hän ei ollut oikeasti tehnyt mitään, eihän? Tuskin lainvartija täällä sen aiemmin napatun paistinviipaleen vuoksi oli. Jostain syystä rotta näytti puolestaan hyvinkin hermostuneelta. Pelkäsi varmaan että vartiakin kävisi kimppuun... raukka oli tainnut kokea aika trauman.
Toisaalta tarkemmin ajatellen nulikka alkoi melkein katua ettei ollut sittenkin valinnut suunnitelma A:n toteuttamista kun näki vartiomiehen ilmeen tämän astellessa luokse. Tämä kyräili melko epäluuloiseen sävyyn (syystä tai toisesta, ehkä vikisevällä ja selän takana kykkivällä rialilla oli jotain tekemistä asian kanssa) ja alkoi sitten esittää kiperiä kysymyksiä. "Eeeh. Juu." Purppuratukka vastasi välttelevästi ja nykäisi vaivautuneena huppunsa reunaa miettien kuumeisesti mitä hittoa sanoisi. Vartiomies ilmeisesti luuli hänen olevan kyläläisiä, ja poika arveli että oli ehkä parasta olla oikaisematta käsitystä... miekkonen alkaisi kuitenkin vain turhaan entistä epäluuloisemmaksi. Se olisi ikävää, olihan kylän reunamilta kuitenkin kadonnut mystisesti kana tai pari viimepäivien aikana. Jotenkin hän myös epäili että tälle oli aivan turha selittää mitään vääryydellä ryöstetyistä rialeista, ties vaikka ukko olisi itsekin ollut osallisena tähän... tai sitten vaihtoehtoisesti ei vain välittäisi. "Me, tuota, etsitään jotain ensin. Sitten mennään, täällä on aika kylmäkin." Selitettiin muutaman sekunnin miettimisen jälkeen nulikan viitatessa epämääräisesti jonnekin katua pitkin toivoen että vartija tyytyisi tähän. Olivathan he kuitenkin olleet aivan viattomasti kävelemässä eivätkä edes juosseet pakoon, vai mitä? Kieltämättä nulikkaa huolestutti hiukan miehen maininta varkaista, sen miettiessä ohimennen olikohan se yksi maajussi sittenkin hoksannut hänet silloin aamuyöstä talon kulmilta hiippailemasta. Hän oli luullut olevansa tarpeeksi hyvin piilossa, tai ainakin niin hyvin ettei ihan heti tunnistettaisi vaikka tämä olisikin kannellut eteenpäin... toivottavasti.
|
|
|
Post by submarine on Nov 4, 2011 23:45:05 GMT 3
Naappa yritti pysyä mahdollisimman hanakasti pojan takana piilossa ja sulki vielä silmänsäkin varmemman varalle, elätellen toiveta ettei kauhea vartija voisi nähdä jos sitä ei näkisi. Jotenkin niin ne varmasti toimivat - ja haistoivat kaikki rötökset tai jotakin sellaista. Sen takia tälläkin oli varmasti niin iso nenä ja valtavat sieraimet. Omaksi onnekseen rotta ei tosin ainakaan mielestään haissut miltään viimeaikaiselta rikokselta. Tai ei tämä ainakaan uskonut niin. Tällä hetkellä tämä haisi etäisesti suolatulta kalalta, lähinnä koska oli tunkenut viime yöksi tyhjään tynnyriin piiloon. Ja vaikkei Naappa varma ollutkaan, rötökset eivät varmaan haisseet kalalta. Siitä huolimatta oli paras vain kyräillä ukkoa penikan takaa. Naapan peittelemättömäksi (ja vikiseväksi) kauhuksi vartiomies niiskaisi syvään, aivan kuin olisi yrittänyt haistella rikoksia Spyron selityksistä. Tai mahdollisesti koska kylmä keli sai nokan vuotamaan. Olipa miten oli, rotta työnsi taas päänsä piiloon kun vanhanpuoleinen vartija tuijotteli kaksikkoa toinen kulma aavistuksen koholla ja mietteliään näköisenä. Ohimennen tämä tuli raapaisseeksi todennäköisesti kaljuuntuvaa, myssyllä peitettyä päälakeaankin villahanskan verhoamalla kädellä, ja köhäisi sitten jokseenkin hyväksyvään sävyyn.
"Juu, perhanan kylmä on. Taas piti nousta yöllä laittamaan lisää pökköä pesään että aamulla ei ole jääkalikka. Ei tekisi kyllä nyt pieni tömpsy pahaa, tiedätkös? Vähän lämmittäisi. Mutta vanha Bertus saa löntystellä ulkona ja katsoa kun herrasväki kittaa olutta sisällä, niinhän se menee", pitkäpartainen vartiomies alkoi napista käheällä äänellä, ja kiskoi sitten myssynsä paremmin päähänsä. Ensin tämä näytti olevan jo aikeissa jatkaa matkaansa, mutta jäikin sitten tuijottamaan poikaa tarkemmin, silmät melkoisina viiruina ahavoituineiden kasvojen kätköissä. Naappa oli jo varma, että nyt viimeistään mies oli nuuhkaissut jonkin kamalan rikoksen (sen täytyi olla se majatalon kellari siellä yhdessä paikassa) esiin ja valmistautui urhoollisesti sysäämään penikan kumoon ja syyttämään tätä kaikesta ennen kuin purppurapää ehtisi. Oikeastaan käpälät painuivat jo jännittyneinä pojan selkää vasten. "Sää taidat olla se leipurin poika. Sanohan että äitees laittaa tälle vanhalle työjuhdalle vähän lämmintä olusta huomenna vartiovuorolle, jeh? Ja isälles että antaa enempi ruokaa kun olet noin luiseva. Ja että pistävät tuolle pannan tai jotain, ettei tapahu mittään", vanha Bertus äkkiä vain murahtikin ja pyöritteli kättään siihen malliin, että matkaa voitaisiin jatkaa. Tämä itsekin kääntyi jo ja vaappui jatkamaan partiotaan, röhisten jotakin etäisesti epäsointuiselta sävelenpuolikkaalta kuulostavaa.
Naappa odotti hetken, että vartiomies olisi tarpeeksi kaukana, ettei varmasti saisi kevyeltä ontumiseltaan kiinni vaikka yrittäisikin, ja sukelsi sitten esiin Spyron takaa. "Niijust! Ja tällä o jännäpää! Ei kantsi alkaa! Jännäpää!" rotta kailottaa vikisi ja huitoi tarmokkaasti. Etteivät vain suinkaan luulisi että tämä muka pelkäsi jotain vartiomiestä joka oli vanha ja raihnainen ja... Rotta sukelsi varsin nopeasti takaisin luisevanpuoleisen suojamuurinsa taakse, kun vanha vartija kääntyi aavistuksen hämillään ympäri. Hetken ajan Bertus-vartija tuijotteli aavistuksen hämillään huutajan perään ja raapi taas päätään. "Täh? Jaa, niin", tämä lopulta murahti ja oli jo kääntymässä, kun näytti kuitenkin tajuavan vielä jotakin. "Ja pysykääs erossa siitä isosta kartanosta! Kyllä te tiedätte, siellä kylän reunalla! Sanovat että tekee se ukko julmia juttuja! Ei ole hyväksi!" tämä rohisi vielä, ja tarpoi sitten puhureiden saattelemana soihtunsa kanssa jonnekin muualle tekemään... no, sitä mitä vartijat nyt tekivätkään kun tekivät. Naapan näkemyksen mukaan seisoivat estämässä kaikkea hauskaa.
"Sinne meni. Pelkäs kuiteski!" Naappa vinkaisi jälleen valvomattoman uhmakkaana ja riemuvoittoisena Spyrolle.
|
|