|
Post by spyrre on Nov 14, 2011 0:58:04 GMT 3
Siinä hurjassa defensiivisessä äkkipikaisuudenpuuskassa huitaistu nyrkki tärähti taidokkaasti kookkaaseen maaliinsa ennen kuin natiainen itsekään oli oikeastaan ehtinyt ajatella hienoa suunnitelmaansa (tai ennemminkin sen puutetta) loppuun saakka. Mutta tästä huolimatta kaamea ihmispingviini päästi irti ja päätyi tyrmistyneen mekkalan keralla piehtaroimaan lattialle nenäänsä puristaen, nulikan horjahdellessa parin askelen verran kauemmas ravistellen äkäisenä tärähdyksen saanutta kättään. Piakkoin sille itselleenkin taisi kuitenkin valjeta mitä oli tullut tehtyä purppuratukan vilkaistessa hätäisessä hämmingissä ympärilleen kartanon kaamean herran rääkyessä jo raivokkaita käskyjä mokoman rikollisen pidättämiseksi. Spyro kirosi ääneen ehtien ehkä puolittain katua ratkaisuaan noin sekunnin ajan kun koko joukko häntä itseään reippaasti raavaampia miekkosia loikkasi hurjana parvena kohden hätiköivää, ja äkkiä vähemmän aggressiivista kohdettaan. Nulikka älähti uudestaan, tällä kertaa jonkin verran äänekkäämmin mutta ei ehtinyt ottaa montaakaan askelta kirmatakseen pakoon kun hyökkääjät jo rysähtivät niskaan joka suunnalta teilaten kevyt-tekoisen nulikan lattiaan koko keon alimmaiseksi. Vaihteeksi natiaisella ei ollut asiaan paljoakaan kommentoitavaa, vaan tämä melko ymmärrettävistä syistä oli hetken aikaa melkoisen tyrmätty, kunnes tovin päästä hitaasti tokeentuessaan hahmottaa äänekästä rääkymistä jotka uhkasivat kaameilla asioilla. Spyro haukkoi henkeään avaten silmänsä entistä sekaisamman näköisenä, pudistaen sitten vaimeasti kiroten päätään selvittääkseen aivotoimintansa. "Ai helvetti" Se ähisi, löytäen sitten koko pinon korstoja niskastaan. Näitä hetken silmiään räpytellen tuijotettuaan nulikka yritti heikosti pyristellä vapaaksi, mutta taisi olla sen verran ikävästi jumissa ettei tämä tavoite oikein ottanut edistyäkseen vaan tämä joutui kiroten ja irvistäen tyytymään kohtaloonsa. Se ei edes hoksannut rotan kadonneen jonnekin retkottaessaan siinä vatsallaan inhottavan tahmeassa kynttilänvahan peittämällä lattialla, se jonkin matkan päässä raivokkaasti sätkivä Suurkauhu, vai mikä tämä nyt olikaan, vei kyllä hyvin suuren osan tämän huomiosta dramaattisella mekkalallaan. Spyro toivoi että hurjistunut kääpiö ei ehkä pääsisikään enää ylös, mutta ikävä kyllä tämä skenaario ei ollut kovinkaan todennäköinen, ja mies ei varmasti olisi enää senkään vertaa suopealla tuulella kuin aikaisemmin kun pääsisi jälleen jaloilleen... ja tämähän ei ollut ollut erityisen suopea alun perinkään...
|
|
|
Post by submarine on Nov 14, 2011 11:56:31 GMT 3
Naappa vilkuili tällä hetkellä oikein mukavan turvallisen ja suojaisan (joskin vahaisan kuten kaikki muukin) pöytänsä alta salissa vallitsevaa mekkalaa ja kaaosta ja oli harvinaisen tyytyväinen siihen, että sattui juuri nyt olemaan sen vieressä eikä keskellä. Purppurapää näytti tällä hetkellä melkoisen littanalta - tai siis niin sopi olettaa, oikeastaan tästä ei näkynyt muuta kuin pää. Ja jos se olisi ollut littana, poika tuskin olisi enää sadatellut. Toisaalta tämä ei välttämättä tekisi sitä muutenkaan enää kauhean pitkään, jos lattialla sätkivä pikkumies vielä pääsisi ylöskin. Hetken verran se tosin näytti varsin epätodennäköiseltä, ilmestys kun saisi sätkiä selällään vaikka maailman tappiin, mutta rottakin osasi jo sanoa, että tällä ei millään olisi tarpeeksi vipuvartta ruipeloine tikkukoipineen ja melkoisen ympäripyöreine ulkomuotoineen. Aikansa huidottuaan ja raivosta kiljuttuaan kammottava herra Mustakalma näytti itsekin tulevan pitkälti samaan johtopäätökseen kuin Naappa, ja teki jotain salakavalaa. Äkkiä mies lopetti kiikkustuolin lailla edestakaisen heijaamisen ja pyörähtikin vatsalleen, mihin tämän pallerorakenteella pystyikin paljon paremmin. Ja, jälleen kilpikonnan tapaan, tumppi oli harvinaisen ikävästi taas liikuntakykyinen. Tosin toisin kuin yleensä niin leppoisat kilpikonnat, tämä tapaus ei löntystellytkään vaikkapa syömään mukavasti salaattia. Valtava nenä vihaisesti tutisten mustanpuhuva linnunkuvatus suuntasi pohjattoman raivonsa kohti sitä kurjaa, jonka vuoksi oli nyt itsekin vahassa pyöritelty ja kohta todennäköisesti rapsakalla kuorella varustettu - eli toisin sanoen vähemmän hyvin voivaan, puolen tusinan miehen voimalla maahan kiilattuun Spyroon, joka oli arvatenkin tällä hetkellä aivan yhtä vahainen. Ja pöytänsä alla rial yritti leikkiä vielä vähän vähemmän olemassaolevaa.
"JAAHA! JAAHA! TÄLLAISTA PELIÄ!" Suurkauhu rääkyi murhanhimoisesti ja -haluisesti marssiessaan lähemmäs mieskasan alta pilkistänää purppurakuontalon koristamaa päätä. Tämä näytti olevan menossa hyvin nopeasti kohti lauluvyöhykettä, ja tajusi sen ilmeisesti itsekin, sillä jatkokiljumisen sijasta mies vaikeni ja jäi kiskomaan pitkiä hengenvetoja. Sitten tämä yritti jatkaa kuin mikäkin sulava ja sliipattu salamurhaaja. "Eipähän taida kannattaa, kurpanröyhö! Sinulla on ehkä ikävä nyrkki, mutta minulla on... kaksitoista!" tämä rääkäisi ivallisen voitonriemuisesti laskettuaan nopeasti miehet. "Se on kaksitoista ENEMMÄN!" tämä rääkäisi jatkona, vaivautumatta ilmeisesti hyödyntämään turhan tarkkaa matematiikkaa - nyrkkien määrässä taikka niiden suhteissa toisiinsa. Nyrkkejä joka tapauksessa oli, ja niitä oli enemmän. "Olisin melkein voinut harkita pois päästämistä pienen kopauttelun jälkeen, mutta kun noin vaadit, niin on kai se annettava tällekin hujopille koko hoito! Voi minua kurjaa, käteni ovat sidotut! Ne ovat vahaiset, ja ne ovat sidotut! Mahtaako pikkuneiti Nyrkkipyykillä olla mitään sanottavaa, ennen kuin katsotaan mitä kivaa vanhan Korneliuksen kellarista löytyykään, mitä!?" herra Mustakalma jatkoi kimitystään, tökkien Spyroa jonnekin otsan tienoille suipon kenkänsä kärjellä. Tämän nenä punoitti oikeastaan melkoisesti tällä hetkellä, kuin sen herkkää ja haurasta olemusta olisi suurestikin häiritty äskeisellä. "JA ROTTA POIS PÖYDÄN ALTA!" lisättiin vähemmän suopeliaasti. Hetken harkinnan jälkeen Naappa teki työtä käskettyä, pohtien kuumeisesti olisiko nyt hyvä aika alkaa vaikkapa kannustamaan kammottaviin veritekoihin. Tai nyt ainakin pieneen kopautteluun. Loppujen lopuksi se tosin tuskin auttaisi kuitenkaan...
|
|
|
Post by spyrre on Nov 14, 2011 20:12:53 GMT 3
Ikävän paineen alla henkeä haukkovan Spyron pettymykseksi kääpiö tajusi hetken aikaa selällään keikuttuaan ja kiljuttuaan ympäri kierähtämisen ovelan taktiikan ollen piakkoin taas jaloillaan... huutavana, hurjistuneena, vahaisena ja erittäin punanenäisenä. Nulikka oli yrittänyt venkoilla aikansa kunnes oli todennut että rusauttaisi luultavasti jotain sijoiltaan jos alkaisi rimpuilla pahemmin painavan korstojoukkion alimmmaisena ja luovutti hyvin pitkin hampain. Myrskynmerkkinä kohti tömistelevää Mustakalmaa tuijoteltiin epäluuloisesti silmille valahtaneen, tällä hetkellä varsin moppimaisen purppuraisen kuontalon alta pojan jopa muristessa tälle pystymättä tähän hätään oikein muuhunkaan. Tavallaan olisi voinut tulkita kohteliaisuudeksi sen että pingviinimies katsoi tarpeelliseksi teilata laihan nulikan maahan kokonaisen kuuden miehen voimin kuin vaarallisemmankin pukarin, mutta ikävät vaikeudet kiskoa kunnolla henkeä latistivat kyllä tunnelmaa sen verran ettei Spyro osannut tuntea suurtakaan tyytyväisyyttä tästä. Se puhisi tuskastuneena ja väläytti äkäisesti hampaitaankin pyöreän pikkumiehen päätyessä tökkimään uhonsa tehokeinoksi häntä tällä kertaa varsin ärsyttävästi koivellaan otsaan kun sikari ei ollut aiemmin toiminut. Ainakin nulikka tuntui osittain tajuavan tulenaran tilanteensa pingviinimiehen vain vaivoin hillitessä uuden lauluisan raivonpuuskan eikä vastannut tämän uhitteluun kuin äkäisellä mulkoilulla ja murinalla... vaikka oikeastaan näkyikin silmäkulma nykien mittailevan uhkaavasti etäisyyttä tökkivän jalan tikkumaiseen nilkkaan hampaitaan kirskauttaen. Olisi ollut varsinkin mahdollista että purppuratukka olisi saattanut tuohduksissaan yrittää iskeä hampaansa kipeästi härnäävän miekkosen koipeen ja aiheuttaa ties mitä, mutta kaikeksi onneksi(?) se huomasi ikäväkseen ettei tainnut pystyä kääntämään päätään tarpeeksi ylettyäkseen. Pahus.
Se joutui siis vain tuijottelemaan nyreänä kuunnellen kuitenkin lähinnä puolella korvalla saamaansa rähjäystä, mutta Mustakalman uhotessa suureen ääneen lukuisilla nyrkeillään Spyro toimitti mielessään pikaisen laskutoimituksen kohottaen kulmiaan. "Eikun kymmenen" Se korjasi hampaidensa välistä, mutta onneksi edes melko hiljaa, epäröiden kuitenkin taas hiukan hurjan Korneliuksen mainostaessa pahaenteisesti kellariaan. Rehellisesti sanottuna nulikalla jo valmiiksi aivan tarpeeksi tukala olo, joten sitä ei oikeastaan olisi hirveästi haluttanut joutua vastentahtoiselle kiertueelle karmivan kartanon kellarikerrosta tutkimaan. Jokin pieni ääni hänen päänsä sisällä huomautti että tuolla saattaisi mitä todennäköisimmin piillä jotakin varsin epämiellyttävää kun otti huomioon pingviinimiehen epämääräiset taipumukset... tosin vaikutti ikävästi siltä että tänne oltiin jo menossa joka tapauksessa, halusi Spyro tai ei. "Etkä olis. Sanoit sen jo itsekin. Enkä mä ole neiti" Tämä murahti kuitenkin hetken mulkoiltuaan kaunaisesti pyöreän rimppakintun tivatessa ikäänkuin viimeisiä sanoja seuraavalta uhriltaan. "Ja lakkaa jo se pirun tökkiminen!" Nulikka viimeisteli tuskastuneena yrittäen jälleen hiukan sisua löydettyään pyristellä kiroillen vapaaksi, tässä kuitenkaan vieläkään onnistumatta yhtään sen paremmin. Rottakin näkyi kömpivän vastahankaisesti läheisen pöydän alta esille kommennettuna nulikan vilkaistessa tämänkin suuntaan varuillaan muistaessaan jälleen tämänkin olemassaolon, arvellen otuksen saattavan keksiä jälleen vinkua jotakin ikävää hänen päänsä menoksi. Rialin apua ei kyllä tässä tarvittaisi, Spyro hoiti tämän aivan mainiosti itsekin... tilanteensa mahdollisen pahentamisen entisestään, siis.
|
|
|
Post by submarine on Nov 14, 2011 21:58:14 GMT 3
Miesjoukko, joka Spyron oli tullut maahan kiilanneeksi, ei vaikuttanut turhan innostuneelta tehtävästään - viimeistään koska joutuivat makoilemaan suorastaan ikävän lähellä mekkalan ja yleisen ikävyyden lähtöpistettä, eli siis herra Mustakauhua, samalla kun tämä purki yhä yleistä raivoaan purppurapäähän. Eivätkä nämä oikein voineet etäisyyttäkään ottaa siinä kohtaa, kun käsky oli käynyt taklata penikka maahan ja oli odotettava seuraavaa. Yksi kasan miehistä tosin survaisi tätä mahdollisimman kipeästä kyynärpäällä kyljen tienoille, kun hullu natiainen ei tajunnut lopettaa millään vastaanhangoitteluaan, eli toisin sanoen kaikkien tuomitsemista tuhoon ja kuolemaan - tai ainakin ikäviin kiukunpurkauksiin. Mustanpuhuva miehenpuolikas ei tosiaan ollut millään tavalla erityisen tyytyväinen siihen, että lattiaan runnomisesta huolimattakin mokomassa keskenkasvuisessa riitti silti puhtia yleiseen vastaanhangoitteluun ja ininään. "IHAN OLET TARPEEKSI NEITI, NEITI!" tämä rääkäisi vastaan raivoissaan. "JA MINÄHÄN TÖKIN KUN HALUAN!" lisättiin, samalla kun Suurkauhu yritti oikein väen vängällä tökkiä poikaa kengänkärjellä silmään. Sitä seurasi melkoinen litania yleistä jupinaa. "Vai luulee tämä olevansa kova luu. Sinä olet pehmeää rustoa, vänkyrä! Etkä edes sinä! Sinä olet mureinta sisäfilettä! Minä sinulle vielä näytän kuka käskee ja ketä vihelletään! Katotaanpahan vaan kauanko jatkuu tämä peli kun päästään vähän leikkimään, kuutinpenikka! Läskipallo!" mies sadatteli.
Naappa seurasi jokseenkin sivullisena kynttilöiden kuumottavassa loimussa nököttäessään koko yleistä toimitusta. Ihmeen paljon sisua penikassa kyllä oli, kun uskalsi tällekin väittää vastaan - puhumattakaan rotasta itsestään, joka oli varmasti vielä vähän suurempi saavutus. Tällä kun oli Alvarikin tukenaan ja kaikkea, olisi luullut hiljentävän. Vaan ei, yhä se vain soitti suutaan. Oikeastaan tätä piti kai tässä kohtaa ainakin hieman kiitellä, siis hiljaa ja aivan varmasti mitään myöntämättä, kun oli näin mukavasti onnistanut keräämään kaikki vihat itsensä päälle. Naappa oli tässä kohtaa autuaan vihaton ja selvillä vesillä. Tai siis, kuolemanvaarassa toki edelleen, mutta ainakaan kukaan ei haukkunut kuutiksi. Se oli kaiketin jonkinlainen ulkohuussin puhdistamiseen käytetty väline, eikä rotta kyllä halunnut olla sellainen. "Öö... tota... niijust! Pihvi on! Nam nam!" Naappa vinkaisi taka-alalta kannustavasti herra Mustakalmalle, kyräillen jossain pöydän tienoilla. Se taisi kuitenkin olla virhe, sillä lyhyt ilmestys vilkaisi taakseen kasvot vahaisina ja vihaisina, ja marssi sitten oikopäätä valtavat sieraimet väreillen ja nyrkit tanassa rotan luokse. Naappa ei oikeastaan ehtinyt edes tehdä mitään, ennen kuin tuittuinen lihapulla huitaisi kuonoon. Tulokset olivat tosin ehkä vähän kyseenalaisia, sillä rotta oli vakavissaan melko varma, että oli saanut kovempia korvatillikoita pikkulapsiltakin, kuin tältä tikkuketaralta. Oikeastaan Naappa jäi vain epämääräisesti tuijottelemaan, kunnes sai varsin murhaavan mulkaisun. Ja tämän tuulenhalkojan takaa vähempikin olisi ollut vakuuttava. "Auuuuu!" rotta ujelsi, ja loikkasi sitten aivan itse maahan kuonoaan mahdollisimman selvästi puristaen, jääden siihen pyörimään kuin suurissakin tuskissa. Herra Mustakalma tuijotteli hetken, hymähti sitten tyytyväisenä ja vilkaisi taas murhaavasti Spyroa, joka ei ikävä kyllä toiminut aivan yhtä hyvin. "TYRMÄÄN! Kellariin! Siellä on kamalaa!" rääkäisi pingviinimies painokkaasti, ja koko miesjoukko lähestulkoon huokaisi helpotuksesta kun lopulta pääsi kömpimään pois purppurapään päältä. "Oli kiva tuntea sut", yksi miehistä kuiskasi melkein myötätuntoisesti samalla, kun nämä kiskoivat Spyroa rontattavaksi taas pitkin käytäviä.
Hetken Naappa seisoskeli syynäämässä toimitusta kovinkin kiinnostuneena lattianrajasta, kunnes sai uuden murhaavan mulkaisun. Ei tarvittu edes varsinaisia sanoja, ennen kuin rotta jo luikki korvat matalalla ja häntä alentuneesti lattiassa laahaten perään. Ei auttanut edes lyödyn esittäminen.
|
|
|
Post by spyrre on Nov 15, 2011 0:41:57 GMT 3
Nulikka olisi saattanut intoutua kinaamaan tarpeeksi tökittynä enemmänkin, mutta saadessaan avuliaan kyynerpään kylkeensä nimettömältä hyväntekijältään se viimein ärähti melkoisen kivuliaasti ja talttui ainakin sen verran että lopetti räpiköinnin ja suunsa soittamisen hetkeksi. Se olisi varmaan käpertynyt pienemmäksi jos olisi voinut, mutta loi murhaavan katseen olkapäänsä ylitse nähdäkseen kuka äskeisen tihutyön oli toimittanut mutta kasan alimmaisena kuikuilu oli vähintäänkin vaikeaa varsinkin kun kylkeen pisti ja jomotti melkoisen lahjakkaasti muutenkin kovan painon alla. Tämä ei tainnut kuitenkaan hillitä pingviinimiestä paljoakaan vaan tämä ärjyi lisää kyseenalaisia loukkauksia ja intoutui kiellosta tökkimään kahta kamalammin niin että natiainen sai nähdä vaivaa onnistuakseen kääntämään päätään niin ettei sokeutuisi ukon typerästä kengänkorosta. Mukavalta se ei silti tuntunut ja nulikalla saattaisi varsin todennäköisesti olla mustelma poikineen tämän jälkeen. Naaman sohiminen ja kyljen ruhjominen johtivat sentään siihen että purppuratukka päätyi lähinnä sihahtelemaan kivuliaita kirouksia sen sijaan että olisi kommentoinut että pingviinimies taisi nyt epähuomiossa puhua itsestään suoltaessaan niin monta ihraan liittyvää solvausta (toki monen muun enemmän tai vähemmän absurdin vastaavan lisäksi) kunnes tämä viimein harhautui hetkeksi rotan erehtyessä vinkaisemaan epäkorrektin kannustavasti taustalta.
Suurkauhun kääntäessä hurjistuneen huomionsa vaihteeksi rialiin Spyrokin uskaltautui jälleen kohottamaan päätään mulkaistakseen molempia yrittäen samalla ravistella kynttilänvahaa tukastaan. Tuskastuttava jyrsijä saikin pian nyrkistä mutta nulikka puolestaan sai pettyä tähän karmaan hyvin katkerasti, pingviinimiehen vahvuuksien levätessä selvästikin huomattavasti enemmän verbaalisen kuin fyysisen väkivallan puolella (vaikka se verbaalinen puoli kohosi paremmalle asemalle lähinnä vain volyymin vuoksi), ja tämän nyrkin isku näytti olevan parhaimmillaankin lähinnä näpäytys... rialin repiessä tästä kuitenkin mielistelevästi niin paljon draamaa kuin mahdollista. Spyro tuijotti teatteria alentuvasti vahaisten hiustensa alta mutisten vaisusti jotakin epäkohteliasta myöskin selkärangattomasta rotasta, kunnes Suurkauhu, ilmeisesti aikaansaannokseensa tyytyväisenä pyörähti jälleen ympäri tuijottelemaan äkäisestä huomattavasti itsepäisempää purppuratukkaista nulikkaa. Hiukan tyytyväisempänä Spyro pisti merkille että tämän nenä punotti vieläkin melkoisesti.
Lopulta kuului viimeinen uhkaava komennus siitä kauheasta, mainostetusta tyrmästä. Poika veti henkeä helpottuneena kun korstot viimein kömpivät pois hänen niskastaan, mutta muuta hyvää tilanteessa ei sitten oikein ollutkaan, Spyro ei suuremmin ollut paha-enteisten tyrmien ystävä. Se köhi hetken ennen kuin edes yritti huterasti puutuneille koivilleen pyyhkäisten vahaisia kasvojaan ja sitten värähtäen vieläkin kivistävää kylkeään luoden syyttävän mulkaisun ympärilleen yrittäen päätellä kuka miehistä oli syyllinen. "Itse olet kamalan ruma" se jupisi kaunaisesti juuri ennen kuin se nykäistiin uuden vastahankaisen ärähdyksen keralla liikkeelle kohti ovea, ja ilmeisesti tätä kauheaa vankityrmää. Astetta myötätuntoisemman korston vaimeat pahoittelut eivät juuri lohduttaneet kun nilkuttava natiainen kiskottiin tai raahattiin käytävään. Spyro vastasi murahduksella ja äkäisellä katseella, pistäen ohimennen merkille rotankin hipsivän vähin äänin perään. Se vielä olisi puuttunut että rotta, joka oli oikeasti syyllinen pääsisi kuin koira veräjästä... Hitto, jos miehiä olisi ollut muutama vähemmän hän olisi voinut edes yrittää livistää ennen kuin ehdittäisiin perille kaameaksi mainostettuun tyrmään, mutta nyt nilkuttavalla, vaikkakin härkäpäisellä natiaisella ei tainnut pahemmin olla toivoa tästä. Nyt alkoi oikeastaan hiljakseen taas huolestuttaakin kun kuumapäisyys alkoi jälleen vaipua taka-alalle valtaamasta pääkopan kapasiteettia.
|
|
|
Post by submarine on Nov 15, 2011 8:28:49 GMT 3
Vaikka Naappa tulikin enemmän tai vähemmän sovussa mukaan, näytti olevan turha toivo, etteikö kuitenkin saisi ainakin vähän yleistä tönimistä ja potkimista osakseen - mikä taisi tosin olla melko aiheellista. Rotan oli pakko myöntää, että (huonomuistisena tietenkin, eikä tietenkään vaikkapa tarkoituksella) oli vähällä harhailla väärään suuntaan, vaikkapa ulko-ovelle ja siitä ulos, kun näitä rontattiin kohti pahaenteistä kellaria. Sekin oli tietenkin aivan näiden korstojen oma vika, olisivat vain kantaa rontanneet kuten purppurapäätäkin, niin ei olisi tarvinnut pohtia minne oltiin menossa. Oikeastaan, nyt kun rotta mietti, oli selvästikin näiden vika että tämä koskaan oli edes mitään epähuomiossa ja ehdottomasti vahingossa tullut näpistäneeksi, kun olivat vahtineet sitä niin huonosti ja se oli ollut niin hyvin esillä. Että turhaan tässä ketään muuta edes syyteltiin ja kaikki oli, jälleen kerran, muiden vika. Olipa miten oli, nyt kun Naappakin oli saanut puhdistettua taas omatuntonsa ja löytänyt jonkun muun syytettävän, vei matka taas halki kartanon. Perässä kuului vaappuvan myös itse herra Mustakalma, joka tuntui jotenkin vielä pysyvänkin tahdissa vaikka olikin käytännössä jonkinlainen puuttuva rengas ihmisen ja melkein ihmisen kokoisten lihapullien välillä. Mentiin ohi ärisevien ovien ja ulvovien käytävien ja purkkipään (ja taas annettiin näpeille kun vähän vain halusi katsoa! Ja kokeilla!) ja tyhmästi ja laiskasti sivussa nököttävien haarniskoiden. Oikeastaan matka oli puoleen väliin pitkälti sama, kun päästiin ulko-oville asti. Ikävä kyllä rontaaminen ja töniminen eivät loppuneetkaan siihen, vaan matka jatkui toisista portaista, tällä kertaa vähemmän mukavasti alaspäin. Alhaallapäin haisi pahalta.
Jos kartanon yläpuolisko oli ollut oikein taktisen karmaiseva, ei alapuoli ollut jäänyt siitä hiukkaakaan. Kellarissa valaistus oli hoidettu savuttavilla ja käryävillä soihduilla, jotka eivät kuitenkaan onnistuneet tekemään paikasta oikeastaan millään muotoa valoisaa, vaan vain syvensivät varjoja ennestään. Kaikki oli kylmää, kosteaa ja limaista kiveä, ja Naapan oli kyllä annettava pisteet siitä, miten akustisesti tippuva vesi kaikui pitkin käytäviä. Oikeastaan koko päikkä oli järjetön sokkelo muutenkin, ja melkoisen nopeasti rottakin, jolla oli edes suunnilleen kelpo suuntavaisto, menetti kaiken käsityksen siitä missä oltiin ja miten sieltä pääsisi pois. Ilmeisesti koko valtava rakennelma oli pitänyt louhia kiveen aivan vain, että olisi suuri ja mahtava tyrmä. Ne kaikki ovet, jotka rotta näki matkan varrella, olisi kyllä varmasti voitu sovittaa paljon pienempäänkin tilaan kuin jalkoja rassaavaan, monihaaraiseen, sokkeloisen mutkittelevaan... sokkeloon. Ja takana kaiken herra, paitsi mahdollisesti vastaanharaavien pikkupoikien, jupisi koko matkan ajan jostakin - tai jos tarkkoja oltiin, hyvin monesta eri jostakin. Tämä tosin seurasi menoa suunnilleen samalla kiinnostuksella kuin työhönsä laahustava perustallaaja, joten ilmeisesti paikka oli melko tuttu. Loppujen lopuksi päästiin jonkinlaisen suuren rautavahvikkeisen oven eteen - sellaisen, joka kiljui: "tässä on vankityrmä, tästä ei kannata yrittää kumpaankaan suuntaan!" kaikkine härpäkkeineen ja mustanpuhuvuudessaan. Siinä oli jopa asianmukainen kurkistusluukku JA kissanluukun tapainen ruuan tönimiseen sisään. Tässä kohtaa Naappakin alkoi olla jo melko vakuuttunut, sillä tämä ei ollut nähnyt vielä yhdessäkään sellin ovessa koskaan missään kaikkia mukavuuksia. "Luksusta" Naappa vinkaisi innoissaan purppurapäälle ohimennen, kun näitä paimennettiin kohti ovea. "Älkää huoliko, nassikat, hoidan vain pari juttua niin päästään sitten itse asiaan! Lepuuttakaa vaikka koipianne hetki niin jaksatte kiljua ja anella armoa sitten!" pingviinimies kirahti taustalta vähintäänkin riemukkaasti, samalla kun eräs tämän korstoista (raavaampana ja ehdottomasti pidempänä) temppuili peräti kokonaista kolmea lukkoa auki isolla rautaisella avaimella. "Ja jutelkaa vaikka sille lieronpalaselle aikanne kuluksi. Ehkä se tuskastuu ja antaa periksi!" lisättiin vielä. Naappa ei ehtinyt oikein kysyä, mille tai periksi mistä, sillä heti kun ovi narahti auki, asianomaiset potkaistiin sisään hämärään.
Ovi pamahti kiinni jäljessä, ja Naappa keräsi hetken lattialla nököttämisen jälkeen itsensä, hieroen kipeää selkäänsä. Nyt oltiinkin sitten oikein sellin esikuvassa. Koko huoneessa ei ollut yhtikäs mitään ja valoa tuli lähinnä yhdestä ainoasta niin kituliaasta soihdusta, että sen oikeuksia rikottiin varmasti jo jollain tavalla. Oikeastaan koko huoneen takaseinä, ja pitkälti se puoli kokonaisuudessaan, olivat pimeinä. Ei ikkunoita, ei mitään. Lisäksi paikassa haisi vähintäänkin oudolta, ja se oli eittämättä tärkeä osa kokonaisuutta. "Ollaan tyrmässä. Ja pulassa!" Naappa vinkaisi hetken möllötettyään, kukaties enemmänkin yleisesti kuin Spyrolle.
|
|
|
Post by spyrre on Nov 15, 2011 19:32:55 GMT 3
Matka kartanon poikki takaisin alas oli melkoisesti epämukavampi kuin se oli ollut ylös mentäessä, lähinnä sen pienen sivuseikan vuoksi, että purppurapään kylkeä (ja muutamaa muutakin paikkaa) vihloi nyt melkoisen äkäisesti. Ja äkäinen oli itse nulikkakin asiasta puheen ollen, ja se kyllä ilmaisikin asiasta aina ajoittain kun sitä rontattiin rotan keralla pitkin käytäviä ja portaikkoja kunnes se viimein tuli siihen tulokseen ettei turha vastahanka ollut oikein vaivan arvoista ja lakkasi suurimman ärinänsä kun matka kulki ohi haarniskojen, irtopäiden ja epämääräisten ovien. Montaakaan hyvitystä ei Spyrolle tässä suotu ikävän kohtelunsa johdosta, mutta jos mitään, niin ainakin tyhmää rottaa potkaistiin mukavasti pari kertaa otuksen yrittäessä muka viattomasti haahuilla ulos kartanosta aivan vartijoidensa nenän alta, arvattavan huonolla menestyksellä. Kieltämättä ulko-ovi olisi ollut pojankin mielestä se kaikkein houkuttelevin asia koko rakennuksessa mutta suuremmat pakoaikeet kuivuivat kokoon ikävän monen kovakouraisen saattajan kynsissä lähinnä vain haikeaan katseeseen heidät julmasti vapaudesta erottavan dramaattisen pääoven suuntaan. Matka jatkui tämän ohitse alas portaita jotka johtivat sokkeloiseen kellarikerrokseen joka oli likimain yhtä lailla paha-enteisyyden ja karmivuuden perikuva (tai ennemminkin ylilyöty karikatyyri) kuin ylemmätkin kerrokset, sillä erolla vain ettei sisustus ollut lähellekään yhtä mahtipontista, johtuen varmaankin siitä ettei sitä ollut, ja että siellä oli kosteaa ja viileää. Spyro kyräili tyytymättömänä silmiään siristellen soihtujen kituliaan lepattavassa valossa ympärilleen kasvavan levottomuuden vallassa kun häntä raahattiin alleviivatun vastahankaisena ja kirouksia mutisevana pitkin sokkeloita ja mulkoili aina välillä asiankuuluvasti rottaa kuin muistuttaakseen tätä siitä kuinka tämä kaikki oli ehdottomasti rialin syytä. Perässä kopisteleva Mustakalma sai tietysti osansa näistä ikävistä katseista, mutta kokonaisuudessaan kulku pimeitä, lepattavia, loputtomilta tuntuvia ja vettä tippuvia käytäviä oli tunnelmaltaan sen verran uhkaava kokemus että tukki jopa nulikan suun toistaiseksi. Aikoiko sekopäinen pingviinimies nakata heidät mätänemään johonkin käytävää reunustavista loputtomista selleistä? Vai kenties jotakin vielä ikävämpää, nulikka pohdiskeli huolestuneena itsekseen olematta tosin vieläkään kovin pahoillaan aiemmasta huitaisustaan tämän pirulaisen naamavärkkiin, kunnes lopulta päädyttiin muita suuremman metallivahvikkeisen oven eteen. Se kyräili ovea hiuspehkonsa alta huomattavasti vähemmän ihastelevana kuin rialintynkä joka kommentoi innokkaasti ilmeisesti luukkua paksussa, mustanpuhuvassa ovessa.
Spyro murahti vähemmän vaikuttuneena ja olisi saattanutkin nälväistä rotalle jotakin ellei karmiva, vaikkakin lyhyenläntä kartanonherra olisi ehtinyt ensin avata suutaan raakkuakseen ilmoille pahantahtoisia ennusteita heidän lähitulevaisuudestaan. Nulikka vilkaisi tätä epäröiden olkansa ylitse kun kookkain korstoista kurottautui naksauttamaan auki lukuisat ovea koristavat lukot (kieltämättä kolme lukkoa oli Spyron mielestä jo melkoista liioittelua) ja kommentoi sitten älähtämällä kun hänet viskattiin rotan keralla sisälle pimeästä ovesta tämän ehtimättä suuremmin edes ihmetellä kommenttia lieroista. Purppuratukka rysähtikin lattialle melko epämukavasti, ilmeisesti juuri aristavalle kyljelleen ja ärähti kirouksen jos toisenkin kostealla ja kovalla lattialla kärvitellen ennen kuin alkoi edes yrittää jaloilleen. "Ai helv--" Puuskahdettiin äkeästi pojan kömpiessä vaivalloisesti irvistellen jaloilleen, tämän jäädessä raskaasti hengittäen hetkeksi nojaamaan viereiseen seinään vilkaisten ympärilleen käytännössä pimeässä sellissä. Katse kääntyi kuitenkin hyvin nopeasti viereen viskattuun rotantynkään pojan olematta erityisen kiinnostunut ilmeisesti tyhjän, ja selvästikin ikävän umpinaisen sellin olemattomasta sisustuksesta. "Ai? Itsekö keksit?" Tämä nälväisi jyrsijän oivallusta, osoittaen sitten tuohtuneena otusta sormellaan. "Ja se on sun syytäs! Hitto, mun ei olis ikinä pitäny kuunnella sua! Tekis kyllä mieli täräyttää suakin naamaan!" Se ärähti, irvisti sitten ja piteli hetken vihlaisevaa kylkeään tuijotellen kuitenkin kaunaisena otusta sellin melkein olemattomassa valaistuksessa. Kirottu lepatus, hänellä oli muutenkin huono olo, ja nämä typerät soihdut alkoivat hiljakseen aiheuttaa jo orastavaa päänsärkyä. "Helvetit sentään... Mikä hitto sen rääpäleen ongelma oikein on? Mun pitäis kärventää koko tämä pahuksen mesta maan tasalle tästä hyvästä...." Natiainen jupisi äärimmäisen huonotuulisesti ärähdellen, päättäen repliikkinsä äänekkääseen aivastukseen. "...ja mikä hitto täällä oikein haisee?" Jälleen äänensä löytänyt, selkeästi hyvin turhautunut purppuratukka viimeisteli protestinsa aivan yhtä äreään sävyyn kuin oli aloittanutkin. Kuten armelias herra Mustakalma oli lupaillut, selli oli kieltämättä varsin kamala paikka, ja nulikka alkoi käydä entistä levottomammaksi ajatellessaan mahdollisuutta että joutuisi ehkä jäämään tänne. Ja sitten vielä tämä pirun kosteus... Jo pelkkä pikku pakkanen ulkosalla oli ollut tarpeeksi ikävä, puhumattakaan kylmistä, kovista ja vetisistä kivilattioista sekä seinistä joita tästä paikasta löytyi enemmän kuin tarpeeksi.
|
|
|
Post by submarine on Nov 15, 2011 20:45:50 GMT 3
Purppurapää ei selvästi ollut läheskään yhtä vaikuttunut vähintäänkin vakuuttavasta ja ammattitaitoisesta sellistä. Oikeastaan Naappa jäi jokseenkin hämmentyneenä vilkuilemaan penikkaa, kun tämä ilmaisi pohjattoman oikeaoppisen tyrmäarkkitehtuurin ihailun sijaan halunsa kiskaista rottaa kuonoon. Se saattoi oikeastaan olla jopa varteenotettavampi uhkaus, kuin äskeiseltä hyypiöltä, vaikkei Naappa ollut aivan vakuuttunut tästäkään. "Etkä täräytä. Tai sittemmäkin", Naappa töksäytti takaisin, raapi kylkeään hetken ja kallisti aavistuksen päätään kiukuttelun jatkuessa. Jotain tuhopolttamisesta. Ajatus ei kyllä sinällään ollut kaiketi ihan huono, noin nyt ajatuksen tasolla, mutta rotta tyytyi vastaamaan vain napauttamalla merkitsevästi kylmää, kosteaa kiveä siihen malliin, että suunnitelmassa saattoi olla melkoinen aukko. "Pitää haista. Hyvä tyrmä, haju kuuluu asiaan", vinkaistiin jonkinmoisella innolla vielä jatkuvaan tyytymättömyyteen. Tässä alkoivat ihan muistua vanhat ajat (siis ne muutaman vuoden takaiset) mieleen. "Varmaan ansojakin, edellisessä oli ansoja!" Naappa lisäsi ja hypähti jokseenkin innoissaan ympäri muutaman kerran että kolisi. "Ja sellanen iso muriseva! Lattialuukun alla! Repii ja puree! Kovaa!" lisättiin ja tähdennettiin. "Sillä oli päitä kolme ja viis silmääki!"
Ja sitten varjoista syöksyi valtava mies. Joitakin asioita ei vain voinut esittää millään tavalla erityisen johdonmukaisesti, ja tämä oli yksi niistä. Yhdessä hetkessä Naappa tilitti purppurapäälle edellisen tyrmänsä ihanuuksista, ja seuraavassa sellin pimeydestä ryntäsi yhtäkkiä äristen hirveän pituinen, jokseenkin hyytävännäköinen mies, joka muitta mutkitta syöksyi runttaamaan Spyron vasten seinää kuin pahimman vihamiehensä. Sen pohjalta, mitä Naappa nyt ehti erottaa, oli tämä vähintäänkin pitkä, ja näytti pitkälti leijonalta valtavan, sekaisen, joka suuntaan sojoittavan hiuskuontalonsa ja valtavan, melkein korviin asti yltävän suunsa kanssa. Petomaisuutta eittämättä lisäsi myös raivoisa, eittämättä vähintäänkin hieman vinksahtanut palo tämän silmissä. Ja sitten rotta tulikin siinä sivussa rytäkän yhteydessä viskattua pois tieltä kuin märkä (ja melkoisen kalkattava) rätti, ja jäi aavistuksen vikisten ihmettelemään äkillistä käännettä. Mitä mieheen itseensä tuli, ei tämä selvästikään ollut iloinen Spyron näkemisestä. Välittämättä edes tervehtiä tämä paiskasi penikan seinään ja tarrasi jokseenkin massiivisilla kourilla tätä rinnuksista kiinni suorastaan mielipuolisesti. Pituusero taisi tulla melko hyvin selville itse kullekin, sillä raivostunut ilmestys pahimmista painajaisista kiskaisi pojan siinä määrin rivakasti ylös ja seinää vasten, että oli vähällä kopauttaa tämän pään sellin kattoon. "Meillä oli SOPIMUS! Te pysytte poissa ja minä en sotkeennu asioihinne!" raivohullu mies karjui, ja Naappa oli melko varma, että koko selli tutisi. Ainaki rotta itse tutisi aivan varmasti. "Mitä tämä on!? Onko se vanha hullu seonnut tarpeeksi uskoakseen, että yksi ainoa PENIKKA riittää minun viimeistelemiseeni!? Kuulehan typerys, sinä saat kohta raahautua takaisin herrasi luokse vain ja ainoastaan kertomaan, että seuraava ei palaa!" jatkui epäselvä ja järjetön paasaus, jota tehostettiin ravistelemalla.
Röykytettyään tovin penikkaa ilmestys päästi tämän äkkiä putoamaan otteestaan maahan, ja astui jokseenkin tuimana taaksepäin, ennen kuin potkaisi paljaan, jokseenkin valtavan jalkansa seinään purppuratukan pään viereen niin että pamahti ja nojautui sitten sen varaan kuin saalistaan tarkasteleva petolintu oksallaan. Tämä kasvoista ja ainoasta näkevästä silmästä heijasteli melkoinen määrä puhdasta raivoa. "Ja mitä sanottavaa sinulla on puolestasi? Ja hittoako sinä vielä jotain natiaista leikit, anna tulla sitten!" tämä ärähti. Naappa hakeutui kaikessa hiljaisuudessa mahdollisimman pimeään ja kaukaiseen nurkkaan.
|
|
|
Post by spyrre on Nov 15, 2011 23:02:06 GMT 3
Uhkauksitaan huolimatta nulikka ei kuitenkaan päätynyt ainakaan vielä täräyttämään rottaa naamaan vaan jatkoi turhautunutta valitustaan seinän vieressä siitäkin huolimatta että joutui aina välillä pitelemään sihahdellen kylkeään. Tuskin luita sentään poikki oli mennyt, kaikeksi onneksi, mutta jonkinlainen ruhje luultavasti löytyisi tai ainakin niin tämä itse oletti kokeillessaan varovasti jomottavaa kohtaa. Joka tapauksessa moinen pikkuseikka ei kyllä hillinnyt purppuratukan tuskastuneisuutta sitten tippaakaan, oikeastaan asian laita taisi olla päin vastoin tämän päätyessä valittamaan oikein antaumuksella huonosta sellistä ja tämän ala-arvoisista olosuhteista. Se kääntyi jälleen tuijottelemaan rialia varsin näreästi otuksen selostaessa lisää sellien hienouksista joista tällä ilmeisesti oli kokemusta enemmänkin. "Kolme päätä ja viisi silmää, mitä hittoa? Älä väitä, ei sellaista olek--" Aloitettiin äärimmäisen skeptiseen sävyyn ilmeisesti pontevampaakin sanasotaa kaavaillen, kunnes tapahtui jotain, joka ymmärrettävästi sotki nulikan suunnitelmat kokonaan... ja oikeastaan kaiken muunkin. Ilman mitään loogista selitystä (tai no, ehkä tähän olikin sellainen, Spyro ei vain tullut sitä heti ajatelleeksi) tai varoitusta jostakin varjojen seasta säntäsi äkkiä kookas, raivokas hahmo suoraan päin keskittyneesti rotan kanssa kinaavaa purppuratukkaa ja ennen kuin nulikka ehti edes tajuta että jotain tapahtui se oli jo tempaistu jaloiltaan päin seinää. Oli vähällä ettei se ehtinyt edes älähtää joutuessaan moisen yllättävän höykytyksen uhriksi saaden varmasti siinä touhussa uuden mustelman poikineen ja sitäkin suuremman järkytyksen. Kovapäinen natiainen ei ollut näyttänyt suuremmin hetkahtavan kahelin pingviinimiehen taikka tämän korstojenkaan edessä vaikka olikin suhtautunut näihin terveellä(?) välttelevällä epäluulolla, tai siis ainakin omalla mittapuullaan, mutta nyt kun jättimäinen, pedonkasvoinen miehenköriläs oli äkkiä ilmaantunut tyhjästä suoraan kimppuun oli purppuratukankin tuhruisille kasvoille ilmestynyt suorastaan rehellisen kauhistunut ilme. Se ei edes tajunnut tuntea tyytyväisyyttä rialin lentävän lattiaan taustalla koska oli itse aivan liian kiireinen tuijottamaan silmät ammollaan raivokasta hyökkääjää ja tullessaan ravistelluksi kuin räsynukke, tämän karjuessa samalla yhtä sun toista raskauttavalta kuulostavaa syytöstä poikaparan kasvoille. Tällä kertaa nulikalla meni jopa aavistus pidempään kuin normaalisti edes päästä takaisin ajan ja tapahtumien tasalle, mitä luultavimmin jonkinlaisen sokkireaktion seurauksena. Siitä pääsi ilmoille jonkinlainen epämääräinen vinkaisu kun se tempaistiin yläilmoihin rähinän kohteeksi mutta ei kommentoinut pitkään aikaan millään tavalla edes varmasti kipeästi ravisteltuna. Kun köriläs viimein laski irti, tai oikeammin vain tipautti tyrmistyneen saaliinsa kynsistään seinän vierustalle nulikkakin alkoi viimein toeta hiukan yllätyksestään... tai ainakin se hätkähti voimakkaasti kun tämä iski koipensa seinään hänen päänsä vierelle kuin uhaten murskata koko ulokkeen siihen paikkaan ja jääden sitten väijymään vähintäänkin uhkaavana vähintään kaksi metriä lyhyemmän nulikan yläpuolelle. "Eeeh... mit- siis..." Se sai viimein ilmoille, juuri ja juuri, räpytellen silmiään kerran jos toisenkin kyräillen kuin paikoilleen juurtuneena jostakin lattianrajasta, ilmeisesti ottamatta paljoakaan tolkkua siitä mitä köriläs oli riehunnalla yrittänytkään kommunikoida. Muukalaisen olemus ei suuremmin rohkaissut väittämään vastaan ja teki tämän huomattavasti vakuuttavammin kuin Suurkauhu aikaisemmin, mutta odottavan tuijotuksen alaisena natiainen alkoi viimein selvittää varovasti kurkkuaan saaden hiljakseen hiukan toimintaa pääkoppaansakin kun sitä ei aktiivisesti paiskuttu päin seiniä. Tämä kyräili edelleen kuin olettaen hujopin pistävän hänet poskeensa hetkellä millä hyvänsä, mutta rypisti kohta hiukan kulmiaan kuin yrittäen saada kiinni jostain ajatuksesta, siinä aivan onnistumatta. "......jaa mikä sopimus? Kenen kanssa?" Tämä kysyi viimein varovasti, yrittäen viimein vaivihkaa jopa hivuttautua hiukan kauemmas painostavasti seinään nojaavasta melkein päänsä kokoisesta jalasta ja vieläkin painostavammasta tuijotuksesta.
|
|
|
Post by submarine on Nov 15, 2011 23:36:03 GMT 3
Vastarinnan vähyys ja koko purppurapään yleinen mitäänsanomaton kauhu tuntuivat hieman hämmentävän valtavaa, vähintään parimetristä miehenkuvatusta, joka nähtävästi oli olettanut jotakin vähintäänkin eeppistä kamppailua ja ilmeisestikin mahtavaa muodonmuutosta. Siitä huolimatta tämä jäi kyräilemään tapausta varsin epäluuloisen, vihamielisen ja ärhäkän näköisenä, jokseenkin raivoisa irvistys kitaa muistuttavaa, melkeinpä kirjaimellisesti korvasta korvaan yltävää suuta vääntäen. Sivumennen, niille jotka tämän näkivät, tämän alahuulesta työntyi esiin yksi ainoa, lähemmäs sormen mittainen torahampaan tapainen, joka ei ainakaan millään tavoin tehnyt tästä yhtään mukavamman näköistä. Kun mitään ei tapahtunutkaan hetkeen ja ilmestys oli saanut kyräillä poikaa aikansa paksujen kulmiensa alta, kurtisti tämä niitä aavistuksen, melkeinpä epäluuloisesti, ennen kuin tarrasi uudelleen tätä rinnuksista ja kiskoi pystyyn yhdellä kädellä, kuin tutkiakseen tarkemmin. "Älä yritä!" jyrähdettiin aivan ensiksi pienten lisäravistelujen saattelemana. "Älä väitä että sinun kaltaisesi... tai siis hitto vieköön meidän kaltaisemme... vain sattumalta EKSYY tänne! En minäkään sentään näin tyhmä ole, penikka! Vai onko tämä jokin sen hullun uusi juoni? Leikitään hämmentynyttä ja mukavaa kunnes vanha kunnon Vanneryth katsoo toiseen suuntaan ja PAM!? Niinkö!?" tämä tiukkasi. Kieli, melkoisen terävä, lipaisi ohimennen huulia. "Vaan eipä toimi, penikka. Minä haistan sinut. Ja sinä haiset pieneltä. Mitä, loppuivatko kunnolliset? Yritetäänkö perääni lähettää jotakin pikkuveljenkuvatusta? Viimeksi oli sentään yritystä!" mies jatkoi ärhentelyään. Naapalla ei ollut ainakaan enää yhtään minkäänlaista hajuakaan mitä tapahtui ja miten.
Ilmeisesti muutaman hetken mittainen rähinä hieman rauhoitti. Tai sitten se, että jostain syystä pikkunassikka ei vieläkään ollut muuttunut valtavaksi pedoksi ja käynyt kimppuun. Siinä määrin, että valtava mies kumartui äkkiä lähemmäs, niin että tämän nenä melkein hipoi Spyron omaa, kulmat hyvin, hyvin kurtussa. Suuret sieraimet kiskoivat sisään ilmaan niin että kuului. "Alahan selittää tosissasi äläkä sopertele. Minulla on aivan tarpeeksi mietittävää ilmankin, että joudun miettimään miksen talloisi jotakin metsästäjänkuvatusta entiseksi. Puhu!" tämä ärisi hieman maltillisemmin, ravistellen yhä melkoisesti kuin olisi yrittänyt saada selityksen tipahtamaan pojasta. "Ja missä on merkkisi!? Se hullu laittaa teidät kaikki kantamaan niitä! Missä se on!?"
|
|
|
Post by spyrre on Nov 16, 2011 19:26:57 GMT 3
Kaikesta päätellen epämääräisesti änkyttävä natiainen tuotti raivokkaalle köriläälle jonkinlaisen pettymyksen. Ainakin tämä päätyi kurtistamaan äkäisenä kulmiaan hetken tuijoteltuaan ja katkaisi sitten ikävästi purppuratukan vaivihkaisen pakoon hivuttautumisen tempaisemalla pojan uudemman kerran melko kovakouraisesti ilmaan. Tällä kertaa siitä irtosi jopa jonkinlainen protestoiva, vaikkakin edelleen melko pelästynyt ärähdys mutta vastahanka jäi käytännönsyistä jälleen varsin pieneksi monimetrisen miespedon intoutuessa uudestaan retuuttamaan hätää kärsivää nulikkaa karjuen edelleen toinen toistaan hämmentävämpiä syytöksiä. Spyro oli kieltämättä jo varsin pyörällä päästään eikä onnistunut nappaamaan kuin ehkä sanan sieltä toisen täältä samaan aikaan kun häntä ravisteltiin ilmassa mutta sai jo aikaan jonkinlaista heikkoa paniikinomaista räpistelyä yrittäen venkoilla irti näistä jättimäisistä kourista. Ikävä kyllä tämä ei vain ottanut tuottaakseen tulosta ja loppuikin lyhyeen korston jäädessä rähjäyksensä päätteeksi tuijottamaan varsin pistävästi, kuin olisi aikonut haukata natiaisen pään suupalana karmeaan kitaansa. Spyro vinkaisi uudestaan ja jännittyi uudestaan kuin peura ajovaloissa, jääden avuttomana mutta sitäkin enemmän kyräillen riippumaan tiukkaan otteeseen.
Mitä hittoa tämä oikein oli olevinaan?! Mistä pirusta tuo tyyppi oli edes tullut? Koko käänne oli vieläkin Spyrolle suuri arvoitus, sen verran yllättäen se oli tapahtunut. Kun ehti havainnoimaan järkytykseltään asiaa tarkemmin nulikka hoksasi varsin nopeasti että petomaisesti irvistelevä korsto ei selvästikään ollut ainakaan ihminen mutta asian tola ei kuitenkaan aivan vielä valjennut tälle, ennen kuin ilmestys ärjäisi vihamielisesti haistavansa hänet. Poika hätkähti tajuten jonkinlaisen rytmihäiriön siivittämänä että tämä ilmeisesti tiesi mikä hän oli, eikä havainto tainnut tehdä tyyppiä kovinkaan iloiseksi. Ja mitähän hittoa se oli ärjynyt "heidän kaltaistensa" eksymisestä jonnek--- Hetkinen, "kaltaisensa"? ...no voi paska. Oivallus ei kieltämättä erityisemmin piristänyt purppuratukkaisen nulikankaan mielialaa, vaan sai aikaan uuden, melkein entistä kovemman paniikinhäivähdyksen. Toinen lohikäärme, helvetin iso ja selvästikin vihainen... tämä ei nyt tiennyt alkuunkaan hyvää, vaikka natiaisella ei ollutkaan mitän hajua mistä juonista, yrityksistä ja pikkuveljistä tämä houri.
Ilmeisesti pakokauhun kynnyksellä tasapainottelevan rääpäleen puhumattomuus ärsytti hurjaa miestä entisestään tämän tunkiessa äkkiä pärstänsä uhkaavasti lähemmäs, mulkoillen kahta kauheammin. Pieni lisäravistelu kirvoitti surkeasta uhristaan uuden älähdyksen tämän viimein hermostuessa sen verran että sai sanojakin suustaan. "En mä tiedä! Ei mitään hiton hajua mikä ja missä se on! Mutta mitä sulta onkaan viety niin se oli varmana tuo!" Poika töksäytti hätäisesti osoittaen hyvin painokkaasti nurkkaan kyyristelemään kadonnutta rottaa ilmeisesti olettaen talttahampaan suututtaneen tämänkin körilään näpistämällä jotakin kun tämä tivasi niin kovasti jonkinlaista merkkiä. Tosin, miehen tivaamat asiat olivat omiaan saamaan Spyron entistä enemmän ymmälleen sen sijaan että olisivat selittäneet mitään. "Enkä mä tunne ketään pirun metsästäjiä! Ai helv--- ja lopeta se pirun ravistelu, tai...!" Ilmeisesti natiaisella oli kuitenkin järkeä lopettaa viimeinen repliikkinsä kesken ja napsauttaa kitansa kiinni, tosin osoittaen mieltään kuitenkin melko pienimuotoisella, epämukavalla venkoamisella ja ärähdyksellä. Ei kyllä ollut vaikea nähdä että se oli edelleen melkoisen hädissään haparoivasta pullistelustaan huolimatta... tai ehkä juuri tästä päätellen. Sitä odotettua tulta syöksevää petoa ei kuitenkaan näkynyt vieläkään mailla halmeilla, petomiehen pettymykseksi.
|
|
|
Post by submarine on Nov 16, 2011 20:25:30 GMT 3
Naappa oli oikeastaan hyvin tyytyväinen tilanteeseensa juuri nyt, kun ei oikeastaan ollut syytettynä yhtään mistään, ja riepoteltava oli joku muu. Ihme kyllä tosin selli ei vielä kaikunut kammottavista tuskanhuudoista, vaikka miehenköriläs olikin valtava ja olisi varmasti pystynyt taittelemaan purppurapäästä vaikka paperihatun itselleen jos olisi halunnut. Tai siis paperihatun vastineen. Penikkahatun? Olipa miten oli, hattua taikka edes tohvelia ei vielä näkynyt, melkein kuin jätti olisi jotenkin ihmetellyt jotakin eivätkä asiat olleetkaan niin kuin piti. Ja jollei se varmasti olisi vain nopeuttanut rotan omaa, eittämättä edessä olevaa vähintään yhtä julmaa kohtaloa, olisi tämä varmaankin vinkaissut muutaman valitun sanan yleiseksi rohkaisimeksi. Ihme venkoilua oli tämä nyt. Siitä huolimattakin, rotta oli tällä hetkellä kaikin puolin hyvillään nurkastaa, jossa pystyi leikkimään olematonta eikä kukaan riepotellut ja karjunut päin naamaa jostain merkeistä.
Valtava ilmestys alkoi nähtävästi hämmentyä tosissaan, kun mikään ei ollutkaan kuten olettaa sopi. Oikeastaan tämä tuli jopa hieman hellittäneeksi siinä kohtaa, kun poika todellakin, kaiken kaikkiaan, vaikutti olevan äärimmäisen ulalla koko tilanteesta. Purppurapään epämääräinen rotansyyttely ja nurkkaa kohti huitominen sai tämän vilkaisemaan jokseenkin kyseenalaisesti osoitettuun suuntaan, jossa kuitenkin vain nökötti rauhansa ja pyhän tilan häiritsemisestä hyvin näreinen rotta, jolta ei ainakaan irronnut mitään vastauksia vaan epäkohteliaita käpälämerkkejä. Epäluuloinen tuijotus siirtyi takaisin riepoteltavaan, jota tosin ei enää riepoteltu aivan yhtä paljoa. "Mutta... pakkohan sinun on olla. Eihän tässä muuten ole mitään järkeä!" tapaus ärähti jokseenkin tyrmistyneenä, kuin olisi syyttänyt nyt Spyroa siitä, miten tällä oli otsaa olla sopimatta niin selviin kuvioihin. "Mutta eivät ne kuitenkaan lähettäisi tällaista pöllämystynyttä surkimusta perään..." tämä lisäsi epäluuloisesti, ja ravisteli sitten vielä vähän kuin olisi pidellyt lukittua lootaa jossa oli jotakin outoa sisällä. "Tämähän on ihan natiainen!" mylväistiin tyrmistyneenä
Hetken hämmenneltyään miehenköriläs äkkiä päästi kuin päästikin taas irti pojasta, näyttäen nyt enemmänkin yleisen hämmentyneeltä kuin raivoisan murhaavalta. Hetken tämä raapi päätään mutisten jotakin epäselvää jostakin, ja vilkaisi sitten penikkaa siihen malliin kuin olisi aikonut taas jysäyttää vasten seinää - vain hillitäkseen itsensä viime tipassa. "Penikka, kuka oli isäsi? Anna tulla nyt, ei tässä ole aikaa! Anna nimi tai sattuu!" tämä ärähti käskevään sävyyn, kohottaen valtavaa kouraa uhkaavasti. Naappa uumoili, että nyt viimeistään päästäisiin näkemään jotakin hyvin lapsilta kiellettyä ja traumatisoivaa. Ja toivon mukaan vähintäänkin niin kammottavaa, että veritekonsa tehtyään valtava hirvitys vannoisi välittömästi pasifistivalan ja luopuisi kaikesta väkivallasta, alkaisi kasvinsyöjäksi ja sulkeutuisi johonkin kaukaiseen munkkiluostariin vuorilla. Koska muuten rotta itse saattaisi hyvinkin olla seuraava, ja se todennäköisesti sattuisi...
|
|
|
Post by spyrre on Nov 16, 2011 23:39:06 GMT 3
Rotan aivan oikeutettu syyttäminen kaikesta ei sitten ilmeisesti vakuuttanut vierasta käärmettä, tosin tämä ei kyllä tullut Spyrolle suurenakaan yllätyksenä. Korsto kyllä mulkaisi jyrsijän suuntaan mutta ei ikävä kyllä siirtynyt nuijimaan tätä seinille vaan tämä hyvin epäreilun aggressiivinen mielenkiinto palasi pian takaisin huomattavasti pienempään ja hyvin hermoilevaan lajitoveriinsa. Purppuratukka vaikeni jälleen epäluuloisena räpytellen silmiään pistäen kuitenkin edes pienenä positiivisena käänteenä merkille ettei petomainen mies ainakaan tällä hetkellä temponut häntä aivan niin vihamielisesti, vaan kävi jostain syystä itsekin hiukan hämmentyneen näköiseksi. Ei sillä, että se olisi varsinaisesti Spyroa lohduttanut, tämä kun suhtautui käänteeseen lähinnä kanavoimalla senkin nulikan syyttämiseen, joka kaikesta hermoilustaan huolimatta oli hyvää vauhtia tuskastumassa. "No ei hitossa olekaan! Siis, mitään järkeä tässä!" Se ärähti, luimistellen sitten taas lisää kun korsto päätyi hyvin epäkohteliaasti hämmästelemään kovaan ääneen hurjan vastustajansa kaikinpuoleista epä-vakuuttavuutta. Ainakin se omasikin vaihteeksi tarpeeksi tilanteentajua ja kieltämättä melkoista pelokkuutta vieläkin eikä kommentoinut saamaansa kritiikkiä muuten kuin mulkaisemalla miestä sotkuisen hiuspehkonsa alta se ärähti uudemman kerran ravistettaessa, osittain oikeastaan ihan kivustakin, kunnes hiukan yllättävänä käänteenä hirvitys äkkiä ottikin ja päästi irti. Spyro horjahti yllättyneenä päästessään äkkiä takaisin jaloilleen ja haki pikaisesti tukea seinästä kädellään ettei olisi rysähtänyt dramaattisesti kumoon. Katse nousi varsin nopeasti epäluuloisena takaisin sinne reilusti yläviistoon missä mieshirviön kasvot hyvin epämiellyttävästi tuijottelevine silmineen majailivat, nulikan yrittäessä äkkiä epätoivoisesti hakea silmillään edes jotain pakokeinoa. Ikävä kyllä mahdollisuudet tässä pienehkössä suljetussa tilassa olivat varsin vähäiset, eikä mies näyttänyt siltä että olisi aikonut katsella suopeasti pakoon livahtamista... tosin oli varsin kyseenalaista katsoisiko tämä suopeasti juuri nyt oikein mitään. Luultavasti ei, koska vain tovin mietittyään tämä alkoi jälleen osoittaa merkkejä mahdollisista väkivaltaisista ajatuksista, tällä kertaa sentään edes hiukan hillitymmin. Uhkauksia ei sentään säästelty ja natiaisen päähän verrattuna varsin kookas nyrkki kohosi jo uhkaavasti heristeltynä tähtäilemään viatonta kohdettaan. Purppuratukka hätkähti ja yritti hetkellisesti varsin motivoituneena painua seinän lävitse pakoon selkänsä edellä aivan omin avuin, tässä kuitenkaan onnistumatta. "Mit-- Mitä hittoa? Miten niin?!" Se haparoi melkoisen tyrmistyneenä uhkailijansa heittäessä hänen silmilleen hyvinkin odottamattoman kysymyksen. Oikeastaan, tähän vastaaminen olikin nulikalle vaikeampaa kuin olisi voinut olettaa riippumatta siitä kuinka motivoituneesti sitä keksisi kovistella. Natiainen aukoikin suutaan hämmingissä hetken aikaa ennen kuin sai aikaiseksi mitään edes vastaukseksi luokiteltavaa. "No helvetti, en mä tiedä! En koskaan nähnytkään koko tyyppiä! Mitä väliä sillä on? En mä tänne tarkotuksella viskatuksi tullu, tiedätkö!" No, tämä tuskin oli vastaus mitä köriläs oli hakenut ja Spyro oikeastaan jo uumoilikin ettei tämä kelpuuttaisi annettua hyvin vajaavaista informaatiota. Mutta mitä hittoa hän sille mahtoi, purppuratukka ei ollut koskaan ollut kummoinenkaan valehtelija joten se ei ehtinyt tässä paniikissa edes harkita moista vaihtoehtoa, tosin melkein katuen tätä juuri jälkeenpäin. No... hitto. Nyt kai sitten kävisi köpelösti. Kieltämättä se jo varautui näihin luvattuihin kivuliaisiin seuraamuksiin puristellen suojattomaksi itsensä tuntien käsiään nyrkkiin tietämättä miten edes alkaa laittaa hanttiin murhanhimoiselle muukalaiselle joten se lähinnä päätyi jälleen jännittymään paikoilleen. Ja rotanpirulainen sen kuin katsoi vierestä... sen olisi parempi edes olla seuraavana liiskattavien listalla taikka purppuratukka närkästyisi suuresti.
|
|
|
Post by submarine on Nov 17, 2011 0:28:42 GMT 3
Hetken verran miehenköriläs näytti pohdiskelevan, olisiko paras tosiaan humauttaa epäilyttävää tapausta, kun ei kerran pystynyt antamaan edes kunnollista vastausta. Tämän tuskin olisi tarvinnut huitaista kovin montaa kertaa homman hoitamiseksi, mutta siitä huolimattakin ilmassa oli pientä epäröintiä - kukaties, koska yleisesti ottaen heveröisten keskenkasvuisten murjomista hengiltä paljain kourin ei pidetty erityisen kohteliaana. Etenkään jos sattui otse itse olemaan arviolta puolisen metriä pidempi ja nyrkit olivat pää kokoiset. Olipa miten oli, vastauksen epämääräisyydestä huolimatta tapaus jatkoi kyräilyään ja epäluuloisuuttaan vielä hetken jos toisenkin. Loppujen lopuksi, aikansa liiskaamistuomion hyötyjä ja haittoja kaiketi pohdittuaan, miehenköriläs enemmän tai vähemmän lysähti kasaan ja tuhahti tuskastuneena. "Hitot. Tässä mitään pysty edes tekemään tällaiselle nassikalle. Mainehan siitä menee jos tällaisia alkaa listimään. Kuules penikka, sinulla taitaa olla tuuria tänään", tämä lopulta jyrähti ja huokaisi jokseenkin yleisesti. "No, hittoako sinä sitten täällä teet? Ja tuon otuksen kanssa? Vähän ovat tuollaiset... huonoa seuraa meikäläisille, eikö?" tämä vaihtoi sitten aihetta ja vilkaisi nurkassa yhä kyhjöttelevää Naappaa aavistuksen happamasti.
Miehen sanat olisivat voineet olla vakuuttavampia, ellei pimeydestä olisi kuulunut äkkiä toista, huomattavasti epäselvempää ja yleisesti ikävämmän kuuloista ääntä. Naappa, joka sai ikäväkseen tajuta olevansa samassa yleistilassa melkoisen tietämättään sen kanssa, päästi jonkinlaisen yleisen paniikkivinkaisun ja loikkasi villisti ja hosuen jonnekin sellin etuseinen suuntaan, ennen kuin ryömi vatsallaan kauemmas. Oli aina melko ikävää huomata olevansa tietämättään oudon, kähisevän äänen vieressä. "Tuollaiset? Meikäläisille? Ja sinun seurasi?" kantautui outo, sihisevä vinkaisu jostakin sellin takanurkasta. Se sai valtavan miehen vilkaisemaan taakseen jokseenkin tuskastuneena. "Ja pysy sinä vaan siellä! Kukaan ei kysynyt!" leijonankasvoinen korsto ärähti, kohottaen varoittavaan sävyyn sormea. "Noinko puhutaan? Veljelle?" vastattiin. "Sinä mikään veli ole!" "Puolet", kuitattiin, ja sitten äänen omistaja löntysteli esiin. Naappa tosin toivoi, että se olisi pysynyt vain epäilyttävänä äänenä. Ilmaantuja nimittäin sattui silmiin ja päähän melko monella tavalla. Varjoista astui esiin jokin, jota puolisokea olisi voinut tarpeeksi hämärässä luulla jopa rialiksi. Periaatteessa se oli rottamainen, vaikkakin melko suurehko. Paitsi että se oli myös... liskomainen. Kuin joku olisi sotkenut rotan ja jonkin ison matelijan keskenään. Suomuja ja karvaa melkeinpä sekaisin ilman sen suurempaa järkeä, ja huomattavasti pidemmät ja ikävämmät kynnet. Ja pää täynnä sarvia ja liskomaiset, pystysuorat pupillit. Otus oli eittämättä jollain tasolla rottiainen, mutta niistä muista Naappa ei oikeastaan halunnut tietää yhtään mitään. Siksikään, että mikään millä oli pienet, aivan varmasti käyttökelvottomat siivet, ei voinut olla luotettava. Muutaman hetken ilmestys tuijotteli tilannetta, päästi sitten jonkinlaisen naksahduksen, kallisti päätään ja nuolaisi silmämuniaan pitkällä, kaksihaaraisella kielellä. Jostain syystä Naappa olisi ehdottomasti halunnut kaikesta huolimatta osata saman. "Tuollaiset. Meikäläiset. Sellaista se o", otus kuittasi jokseenkin nyreänä ja väisti sitten vähintään yhtä nyreän, tympääntyneen ja melko sokon potkuntapaisen sellitoveriltaan.
"Tuo on... palvelija", valtava mies ähkäisi purppurapäälle, kuulostaen melkeinpä nololta, samalla kun selvästikin yritti paimentaa otusta takaisin pois silmistä ja toivottavasti kaiketi myös mielestä. "Veli. Veli on!" vinkaistiin närkästyneesti takaisin, ennen kuin vikkelä otus livahti ohitse ja luikki lähemmäs Spyroa tiirailemaan puolelta toiselle kuin mikäkin lisko. Sillä oli oikeastaan vielä reilusti rialeitakin enemmän silmät pään sivuilla, ja niinpä se vaihtelikin koko ajan silmää kääntämällä koko päätään. "Tämä on... joku" annettiin armottoman tarkka tuomio, ennen kuin otus alkoi kiskoa vähintäänkin varoittamatta pojan kättä esille. Kukaties katsoakseen, kukaties maistaakseen. Ja veljeksi väitetty näytti jälleen harkitsevan taustalla täysin omaan arvoonsa jätettyä väkivaltaa.
|
|
|
Post by spyrre on Nov 17, 2011 20:04:34 GMT 3
Aluksi tilanne vaikutti kieltämättä hyvinkin pahalta jättiläismäisen miehen mulkoillessa nyrkkinsä koholla suojatonta ja ymmärrettävästi melko hermostunutta nulikkaa, kunnes tämä lopulta epäröi. Kohteeseensa tähdätty koura ei iskeytynytkään murhaavasti alas vaan pojan melkoiseksi yllätykseksi (helpotuksesta puhumattakaan) tämä laskeutui körilään perääntyessä nyreästi jupisten, kai viimein vakuuttuneena ettei heiveröinen, lyhyt nulikka ollut sittenkään eeppinen salamurhaaja joksi oli tätä kai kaavaillut. Spyro kyräili epäluuloisena paikaltaan tovin jos toisenkin kuin epäillen muukalaisen hämäävän syystä tai toisesta (mitä luultavasti tällä ei ollut mitään tarvetta ovelaan harhautukseen saadakseen nulikan ketoon jos olisi sitä halunnut) kunnes vakuututtuaan siitä että mies ei ehkä ollutkaan murskaamassa häntä vielä niille jalansijoilleen liikahti varovaisesti askelen jos toisenkin seinäänsä myöten kauemmas tätä kuitenkin koko ajan silmällä pitäen.
"Eipä suuremmin" se mutisi kireästi petomiehen toteamukseen onnekkuudesta, hitto, selkeästi päivä oli kaikkea muuta kuin onnen täyteinen aivan vain siitä päätellen että hän yleisesti ottaen oli täällä, suljettuna pimeään vankityrmään ärsyttävän rotan ja jättimäisen vihamielisen muukalaisen kanssa vain hetki sen jälkeen kun oli joutunut enemmän tai vähemmän tökityksi pingviinimiehen ja tämän alaisten toimesta... ja ties mitä muuta vastoinkäymistä, majatalosta ulos lentämistä myöten. Ei, Spyro ei todellakaan pitänyt tätä päivän saldoa mitenkään erityisen ylpeyttä herättävänä. Mutta, eh, tämänhetkinen liiskaamattomuus oli kuitenkin ollut toistaiseksi se positiivisin yllätys tänään. Se ei kuitenkaan vastannut heti vieraan, kummallisen näköisen lohikäärmeen kysymykseen tämän tivatessa miksi hän oli täällä rotta kerallaan vaikka mies näytti jo leppyneen melkoisesti aiemmasta olemuksestaan, mutta jostain kumman syystä Spyro ei kuitenkaan osannut suhtautua tähän juuri äsken karjuneeseen ja häntä syyttä temponeeseen hirmuun erityisen luottavaisesti. Poika irrotti kuitenkin silmänsä hetkeksi miehestä vilkaistakseen itsekin nyreästi nurkassa kyhjöttävään rottaan ennen kuin viimein päätyi vastaamaan. "Ne tyypit raahasivat. Ei hirveesti kyselleet mielipidettä" Äänensävy oli edelleen varsin varautunut, mutta siitä huolimatta natiainen päätyi nyökkäämään hyvin painokkaasti miehen huomautukseen siitä kuinka ikävää seuraa rotat olivat, alkaen hiljakseen jo silmäillä tätä uutta tuttavuutta varovaisen uteliaasti vaikkei osoittanutkaan mitään halua tulla lähemmäksi. "...tuota. Nappasko ne sutkin...vai?" Tämä puki viimein hämmennyksensä varautuneen kysymyksen muotoon varmaankin aivan syystä ihmetellen miksi hitossa köriläs, jonka oli suureksi järkytyksekseen jo tajunnut lohikäärmeeksi, istui täällä pimeässä sellissä pingviinimiehen kellarissa väijymässä viattomia kidnapattuja natiaisia ja rottia. Kieltämättä Spyro ei oikein ottanut tajutakseen miten tällainen skenaario tosin olisi mahdollinen, aivan tässäkin hahmossaan leijonankasvoinen mies oli vähintäänkin hurja ilmestys, eikä hän uskonut että Suurkalman (vai mikä se nyt olikaan) epämääräisillä alaisilla olisi mitään jakoa tätä vastaan toisin kuin näiden hätyyttäessä lyhyitä, aseettomia pojannatiaisia.
Tosin tälle mahdollisesti hyvinkin aiheelliselle pohdiskelulle ei jätetty paljoakaan aikaa kun pimeydestä kuului yhtäkkiä toinen vieras, ja kieltämättä melko vinkuva ääni joka sai nurkassa kyräilleen rialintyngänkin lennähtämään paniikinomaisen loikan voimasta takaisin sellin etuosaan. Jo hiukan äskeisestä kohtauksesta toipunut purppuratukkakin säikähti melkoisesti hätkähtäen uudestaan seinää vasten kuin uutta hyökkäystä odottaen kun varjoista miehen äkäisistä komennuksista huolimatta tassutti esille varmasti yksi hämmentävimmistä otuksista joiden olemassaoloa pojalla oli koskaan ollut ilo todistaa... tosin tällä hetkellä suljettuna umpinaiseen tilaan tämän ilmestyksen kanssa nulikan kasvoilla vallitseva tunnelma oli kaikkea muuta kuin iloinen. Se tuijotti otusta, joka huonossa valaistuksessakin näytti harvinaisen groteskilta ilmestykseltä, yrittäen järkyttyneenä hivuttautua jälleen kauemmas... ikävän kiinteän kiviseinän tosin ikävä kyllä estäen tämän pyrkimyksen tehokkaasti. Olento muistutti kieltämättä paljon normaalia suurempaa rialia, mutta niihin yleispiirteisiin yhtäläisyydet oikeastaan loppuivatkin, tämän ollessa paikoitellen kiiltävien suomujen peitossa, pää sarvien ja liskonsilmien koristama, selkään vielä läntättynä pari pieniä ja jotenkin epämuotoisia siipiä. Ja jos ei ollut muuten tarpeeksi häiritsevä, otus puhui, ilmeisen nyreänä vielä, saaden kookkaan miehen hermostumaan uudestaan ja kieltämättä Spyronkin kohottamaan hämmingissä kulmiaan. Veli...? Poika värähti kuunnellen äreän miehen ja otuksen käymää keskustelua (tai oikeammin kuvattuna ehkä enemmänkin kiistelyä) todeten mielessään että saattaisi ehkä sittemminkin jakaa sellinsä mielummin turhauttavan ja tyhmän rialintyngän kuin tämän ilmestyksen kanssa. Mies ajoi kuitenkin otuksen pian takaisin varjoihin (joka tosin ei suuremmin parantanut nulikan oloa koska hän tiesi suomurotan silti olevan siellä) selitellen nolostuneena jotakin palvelijasta, saaden purppuratukan suunnalta melkoisesti hämmennystä sisältävän katseen. Otus itse tosin ei näyttänyt tyytyvän tähän suosiolla vaan pian luikahti vikkelästi veljesrakkauttaan julistaen takaisin esille ja ikävästi ison körilään ohitse suoraan Spyron luokse. Nulikka reagoin varsin odotettavasti säpsähdyksellä ja hivuttautumalla kauemmas kunnes suomurotta aikansa kuikuiltuaan keksi tarrata kynsillään muutenkin hermostuneen natiaisen käsivarresta. Tämä ei selvästikään pitänyt koko ideasta ja vastasikin melkoisella älähdyksellä yrittäen tempaista raajansa samantien takaisin. "Mitä helv- Päästä irti! Mitä sä meinaat?!"
|
|