|
Post by spyrre on Nov 5, 2011 15:43:37 GMT 3
Kului tovi jännittyneen hiljaisuuden vallassa kun vartiomies tuijotteli paha-enteisesti epämääräistä kaksikkoa edessään. Nulikka vaihtoi levottomana painoaan jalalta toiselle muttei liikkunut tai sanonut mitään kuin olisi Naapan tavoin pelännyt miehen nappaavan nenäänsä jotain epäilyttävää jos tekisi yhdenkin väärän liikkeen. Kaikeksi onneksi jännitys laukesi lopulta odottamattoman positiivisesti säyseähkön käytöksen ilmeisesti miellyttäessä vanhaa vartijaa tämän tyytyessä vain valittamaan kurjasta vartiovuorostaan syytöksiä karjumisen ja pidättämisen sijaan. Poika nyökäytti päätään lammasmaisesti muttei vastannut, vetäen omat paljaat kätensä suojaan viitan sisälle kylmän alkaessa purra näppeihin varsin ikävästi. Miehellä oli sentään myssy ja käsineet ulkona löntystelyään varten sekä vielä lämmin rakennus mihin sytyttää tuli takkaan yöksi vaikka ei työhänsä tyytyväinen ollutkaan. Purppuratukka toivoi jälleen haikeana että hänelläkin olisi ollut, edes jonkinlaiset käsineet tai sukat, mutta ei kai auttanut itku markkinoilla. Olisi varmaan pakko... "hankkia" jotakin vastaavaa mahdollisimman pian kun ilmat kävivät kylmemmiksi, viitassakin oli varmasti jo ainakin yksi reikä ellei useampi...
Vartiomies näytti jo siltä että olisi jatkanut matkaa, mutta ennen kuin nulikka ehti huokaisemaan helpotuksesta tämä jäi vielä tuijottelemaan ikävän tutkivaan sävyyn saaden natiaisen jännittymään uudestaan... Onnetar tuntui kuitenkin tällä kertaa olevan vaihteeksi myötämielinen nulikan suhteen jonka ympäriinsä viskomisesta tämä normaalisti tuntui nauttivan. Poika räpäytti silmiään hölmistyneenä ukon ilmeisesti sekoittaessa hänet äsken pontevasti inhotun leipurin jälkikasvuun ja pitäessä hyvin ojentavan luennon asiasta ja toisesta komentaen myös viemään perheelle terveisiä kaiken muun ohella. "Eeeh. Juu." Vastaus kuului jälleen melkoisen lyhyesti mutistuna hupun alta pojan heilauttaessa sitten epäröiden kättään tämän perään miehen lähtiessä viimein poispäin. Tällä kertaa hän huokaisikin hiljaa tyytyväisenä oikeastaan melko hyvin menneestä välikohtauksesta, kunnes rotta äkkiä, ilman mitään varsinaista järkevää syytä sai jonkinlaisen aivopierun loikata äänekkään uhmakkaasti vikisten esille. Nulikka tyrmistyi tästä sen verran ettei saanut aikaiseksi edes yrittää estää tätä mitenkään, jämähti vain paikoilleen suorastaan järkyttyneenä kun jyrsijä syystä tai toisesta uhitteli vartijaa häntä osoitellen. Mies kääntyi hämillään katsomaan rotan livahtaessa jälleen hyvin sankarillisesti takaisin piiloon jättäen melkeinpä yhtä hölmistyneet vartijan ja nulikan tuijottamaan toisiaan. Pojan purppurainen pääkoppa ei osannut keksiä äskeiselle yhtään mitään edes puolijärkevää selitystä joten se päätyi vain kohauttamaan hiukan olkapäitään tavalla joka toivottavasti tulkittaisiin viattomaksi. Vartiomieskin päätyi ilmeisesti pitämään äskeistä niin outona tapauksena että tulkitsi parhaaksi vain unohtaa koko jutun tapajuoponhoureina tai minä tahansa, ja hetken aikaa oudosti katseltuaan totesi vielä jotain jostain kartanosta ennen kuin tallusteli viiman sekaan vartiokierrokselleen. Purppuratukka ei uskaltanut liikkua vähään aikaan kuin peläten että mies saattaisi vielä tulla takaisin, mutta kun niin ei enää tuntunut käyvän kääntyi ruskeiden silmien katse yllättävän pistävänä jälleen innostuneeseen talttahampaaseen.
"Hitto, älä tee noin enää! Olis voinu vielä tulla takaisin!" Rotalle napautettiin nuorukaisen huokaistessa viimein syvään ja raaputtaessa takaraivoaan vaikkakin hiukan näreänä. No, olisihan tässä voinut kai huonomminkin käydä... vaikka hän alkoi toivoa entistä kovemmin että hänellä tosiaan olisi ollut käsineet. Poika hieroi näppejään ja pyyhkäisi sitten niiskaisten nenäänsä hihaansa vilkuillen sitten malttamattomasti ympärilleen. "No haetaan nyt ne kamat äkkiä, täällä on järjettömän kylmä. Mun pitää vielä keksiä jostain joku paikka yöksi etten palellu hengiltä." Se mutisi kärsimättömänä pääsemään edes jonkinlaiseen suojaan tämän hyväntekeväisyyskeikan jälkeen päästäen maininnan hämäräperäisestä kartanosta lipsahtamaan melkein heti mielestään, jääden sen sijaan hiukan kateellisena miettimään sitä oikeaa leipurinpenikkaa joka luultavasti lekotteli parhaillaan vällyjen alla talon seinien sisällä, kuka ties popsien ties mitä leivonnaisia ja herkkuja. Hän itse saisi parhaimmillaan tyytyä luultavasti jonkinlaiseen vartioimattomaan varastoon tai muuhun vastaavaan rähjäiseen ulkorakennukseen johon saisi ehkä tuurilla rakennettua pienen tulen. Nulikka hieroi uudestaan käsiään vilkaisten sitten ympärilleen ja lähtien tietä eteenpäin siihen suuntaan mihin oltiin alunperinkin menossa. "Onko ne vielä kaukana? Jos ei löydy kohta niin parempi tulla aamulla takaisin, tai jotain."
|
|
|
Post by submarine on Nov 5, 2011 17:53:19 GMT 3
Naappa matki hetken verran purppurapäätä ja raaputti itsekin hölmönä takaraivoaan kunnes kyllästyi ja teki taas pienen hypähdyksen niin että kolahti. "Nääh, meni poies. Ei tuu, ei takaisin eikä muuteskaan. Pois pois hus pois!" rotta vinkui, huitoen epämääräisestä jo pois löntystelleen vartijan perään. "Ei uskaltanu, pakoon män. Sinne nii, lujaa pois kun vanha oli ja hölmö!" Vikinänsä jäljiltä Naappa jäi taas raapimaan itseään, lähinnä vatsan tienoolta kuten aina muutenkin, ja naputteli varpailla maata. Poika taisi kyllä eittämättä olla oikeassa siinä, että alkoi olla kylmä, kun aurinkokaan ei enää lämmittänyt. Etenkin rotan suurilla lättäjaloilla, joissa oli paljon paljasta nahkaa, joka joutui vielä läpsymään maata vasten ikävästi. "Joo-o. Joo, haetaan! Ja sitte talliin suojaan tai jotain! Sinne nii, tulee hyvä! Hyvä tulee!" Naappa vinkaisi vielä penikalle, ja lähti sitten nykimään tätä taas perässään. "Ee kaakana. Tuolla noin, ihan lähellä! Tonne noin vaan nyt heti tässä sinne näin!"
Loppujen lopuksi Naapan "ee kaakana" tarkoitti juuri sitä mitä tarkoittikaan, tässä tapauksessa kylän reunaa ja ainakin sen verran pitkää tarpomaa, että aurinko oli laskenut jo kaikin puolin mailleen ja pimeä vallannut maan. Aloitekykyisenä otuksena Naappa tulikin napanneeksi ohimennen varsin tottuneen taparikollisen elkein soihdun, jonka joku reilu tapaus oli pistänyt valaisemaan tienviertä. Pitkä pätkä jäi nyt pimeäksi, mutta ainakin rotta ja purppurapää näkivät eteensä. Ei niin että rotta sitä olisi välttämättä tarvinnut, rotat eivät menneet näön perusteella, mutta oli se silti mukava kun ei tarvinnut murehtia siiliin astumista tai jotain. Paitsi että siilit menivät piiloon kun tuli lunta. Tai jotain... Olipa miten oli, loppui matka lopulta melkoisen suuren, mäen ja kyseenalaisesti ojaksikin miellettävän montun luokse. "Siellä o. Siellä niin, kaikki siellä", Naappa vinkaisi, heilutellen melkoisen huolimattomasti soihtuaan ojantapaisen pohjalle. Satunnainen ohikulkija olisi voinut varmaankin luulla monttua jonkinlaiseksi paikalliseksi romukuopaksi, johon jokainen paiskasi ohimennen turhan roippeensa, se kun oli melkoisen täynnä kaikenlaista sekalaista kamaa, jota kuka tahansa tervejärkinen olisi eittämättä kutsunut romuksi. Lusikoita näytti olevan melkoisesti, mutta kaikkea kengistä outoihin härpäkkeisiin nökötti kasassa. Ja kaikkea kruunasi puolikas majava. Eittämättä romua. Tai siis, kuten Naappa sen sanoi, tavarat.
"Nonih! Auta ny!" rotta vinkaisi, ja lähti sitten lätkimään miten taisi melko jyrkkää rinnettä pitkin alas, armaiden tavaroidensa luokse. Oikeastaan Naappa jopa hieman tutisi innostuksesta. Niillä oli ollut varmasti jo kova ikävä kylmässä ja pimeässä kuopassa. Pitäisi saada kaikki äkkiä takaisin kasaan ennen kuin taas tapahtuisi jotain... ja löytää se rasia. Sekin oli varmasti vielä jossain, eivät ne kuitenkaan varmasti olleet löytäneet sitä kaiken kaman seasta. Ne olivat Naapan kamoja, ja vain tämä tiesi miten homma toimi. Koska ne tottelivat tätä. Koska tämä kohteli niitä hyvin. "Noniin. Noniin", Naappa vinkaisi pari kertaa huojentuneena lähtiessään kasaamaan mahdottomalta näyttävää tavaranpaljoutta kasaan.
|
|
|
Post by spyrre on Nov 6, 2011 14:52:39 GMT 3
"Ei kun se meni koska luuli että mä olin joku jonka se tunsi. Jos olis hoksannut että en niin olis voinu kysellä vähän enemmän." Nulikka korjasi hiukan silmiään pyöräyttäen rotan jotenkin epäilyttävän voitonriemuista logiikkaa käärien samalla viittaansa hiukan tiukemmin ympärilleen. "No, onneks me ei olla tehty mitään, mut olis voinu alkaa epäluuloisemmaksi kun täällä on kuulemma ollu varkaitakin..." Viimeinen virke lausuttiin aavistuksen pohdiskelevaan sävyyn ja päätettiin pieneen helpottuneeseen huokaukseen pojan kai mietiskellessä lähinnä itsekseen, olettaen että yliaktiivinen rotta ei välttämättä edes kuunnellut. Tosin jotain ainakin tuntui menneen perille kun tämä vikisi ilmoille oikeastaan ihan hyvän ehdotuksen talliin yöksi suojautumisesta kunhan hukattu omaisuus vain oli haettu. Paleleva purppuratukka nyökkäsi suopeasti ja tallusti sitten joutuisasti rotan jälkeen päätellen että mitä nopeammin päästäisiin perille, päästäisiin poiskin. Ja varsinkin kun päämäärä ei ollut ilmeisesti kovin kaukanakaan. Rialin vikinästä huolimatta päädyttiin kuitenkin tallustelemaan jonkin matkaa kylän reunamille saakka. Oli jo pimeää pojan käydessä hetki hetkeltä haluttomammaksi tallustelemaan pimeässä ja kylmässä siitä huolimatta että rial oli näpistänyt soihdun tienvarresta heidän avukseen. Noh, olisi kapineesta kai apua jos pitäisi kaivella jotakin pimeästä ojan pohjalta vaikka valonpuutteen tai pimeydessä pahaa-aavistamatonta jalkaa mahdollisesti vaanivien siilien sijasta poikaa kiusasikin enemmän se kylmyys, johon valonlähteen lepattava liekki ei paljoakaan auttanut ellei olisi tunkenut aivan kiinni tähän. "Joko kohta ollaan siellä?" Nulikka tivasi kärsimättömästi varmaan jo kolmannen kerran matkan aikana hieroen väristen käsivarsiaan, kunnes pisti merkille edessä kohoavan mäennyppylän jota kohti rial vaappui jo innokkaammin. Nyyhkytarinalla värvätty hytisevä yhden hengen apujoukko löntysti silmiään räpytellen perässä saaden lopulta myös silmiinsä tuon pimeässä vaanivan ojan, taikka ennemminkin romukuopan. Se seisahtui skeptisenä montun reunalle ja kuikuili alas rotan innokkaasti puolelta toiselle sohiman soihdun entistä epävakaammassa valossa ja siristi silmiään. Olipa tuonne viskattu paljon kamaa... ehkä kyseessä oli jonkinlainen kaatopaikka, se pohti nyrpistäen nenäänsä montusta nousevalle raadonlemulle. Mutta minkähän vuoksi joku oli viskannut pois noin suuren määrän lusikoita? "Tuollako ne on?" Se kysyi epäilevästi rotan vieriessä jo aktiivisesti alas törmää romujen sekaan niitä ilmeisesti penkomaan. "Tuollahan on ihan pirusti romua! Miten hitossa sieltä on tarkotus löytää mitään? Sano nyt edes mitä me etsitään!" Poika napisi heilauttaen turhautuneena käsiään kunnes alkoi kuitenkin kömpiä rottaa varovaisemmin alas monttuun jupisten itsekseen mennessään. Noh, ehkä rotan omaisuus oli jossakin kaiken kaman päällikerroksissa jos ne oli juuri vähän aikaa sinne viskattu... eikä mitään liian pientä, muuten nulikan mieleen nousisi jo elävästi eräs tunnettu sananlasku joka koski neuloja ja heinäkasoja. Mutta ei kai sitä yrittämättä voinut luovuttaa, rottakin penkoi jo innokkaasti roinaa etsien minkä ehti. Poika vilkaisi aavistuksen huolissaan vielä ylös kuopan reunamille toivoen kovasti ettei soihdun valo tai mekkala osuisi kenenkään yöllisen mystisen kulkijan silmään. Se vielä puuttuisi että rottaa kiusanneet öykkärit ilmestyisivät takaisin, vaikka taisi onneksi olla melko todennäköistä ettei näitä kiinnostaisi vahtia romumonttua keskellä yötä pakkasessa. Eipä olisi kiinnostanut purppuratukkaakaan, mutta minkäs teit, luvattu mikä luvattu.
|
|
|
Post by submarine on Nov 6, 2011 16:38:32 GMT 3
Naappa lopetti innokkaan lusikoidensa ja kahden ruman rihkamapatsaan pyörittelynsä ja vilkaisi aavistuksen pisteliäästi penikkaan, joka ei selvästikään ollut vielä aivan perillä siitä, mikä oli homman nimi. Seurasi nopea osoitus tarkalleen ottaen aivan kaiken suuntaan, ennen kuin rotta valaisi viisaana purppurapäätä jutun oikeasta laidasta ja kunnollisesta asiantilasta. "Tossa noin. Noi! Minun on, kaikki minun! Löydettiin!" Naappa vinkui jokseenkin innostuneena, ja syventyi taas massiiviseen romuläjäänsä viikset täpinästä väristen ja häntä vispaten. Se näytti aina niin paljon isommalta levittyään, kun ei ollut mukavasti yhteen köytettynä. Ja yleensä se levisi jos se piti heivata minkäänlaisessa kiireessä. Ja tällä kertaa se oli pitänyt. "Tai... toi ei oo", rotta korjasi hetken perästä, kiskoen nopean tarkastelun jälkeen tavaroidensa joukosta vihaisen ja säksättäen huitovan oravan, joka oli pesiytynyt sinne ilmeisesti lunta piiloon. Se oli vain ihan tavallinen orava, säksätti ärtyneesti ja yritti purra kun rotta roikotti sitä tuuheasta hännästä. Hetken pyörittelyn jälkeen se lensi kaaressa jonnekin pimeyteen.
Koskapa purppurapää ei ollut ainakaan tähän asti näyttänyt erityisen innostuneelta tai vakuuttuneelta, oli kaiketi aika antaa tälle muutama ohje. Naappa työnsi täpinöissään soihtunsa tälle, onnistuen melkeinpä käristämään penikan kulmakarvat. "Ota toi! Ja... kerää lusikat! Kaikki! Koon mukaan keräät! Hopeat erikseen!" tämä vinkui ohjeita, katsomatta edes otettiinko soihtua oikeasti vastaan ennen kuin päästi irti siitä ja keskittyi taas olennaiseen, eli tavaranpaljouteensa. Kaikki oli taas reilusti paremmin nyt, kun Naappa ei enää joutunut murehtimaan rompeparkojensa turvallisuudesta ja hyvinvoinnista. Nyt ne olivat kaikki taas turvallisesti tämän omissa korjuissa, tai olisivat ainakin pian, ja kaikki oli hyvin ja oikein eikä mikään ollut näköjään mennyt edes... Äkkiä rotta päästi kammottavan kauhunvinkaisun ja jäi tutisevin käpälin hypistelemään äärimmäisen rumaa, arviolta pään kokoista, savista pihatonttua, jolle kukaan ei nähtävästi ollut koskaan nähnyt tarpeelliseksi muotoilla vaatteita. Tai hiuksia. Tai millään tavoin positiivista ilmettä. Ilmeisesti myöskään minkäänlaista mainittavaa taitoa ei oltu pidetty tärkeänä tontun luomisessa. Sekään, että möhömahainen tapaus oli maalattu ruskeanpunaiseksi, ei varsinaisesti palvellut mitään kovin esteettisiä tarkoitusperiä. Sen päätä koristi nyt melkoisen tuoreen näköinen, monisakarainen särö. "Alvari... Alvariin sattu! Auta sitä!" Naappa parkui ja yritti tuputtaa taiderikostaan purppurapäälle. Alvari oli olltu aina niin hyvä kuuntelija ja uskollinen toveri (koskaan ei väittänyt vastaan tai tuominnut!), ja nyt joku kammotus oli telonut sitä! Sillä ei ollut edes kunnon käsiä, pelkät töpöt, ei se voinut puolustaa itseään tällaista vastaan! "Auta! Se kuolee! Alvari kuolee!" Uhri itse ei näyttänyt erityisen huolestuneelta voinnistaan, mitä sen nyreistä, rujoista savikasvoista nyt pystyi lukemaan.
|
|
|
Post by spyrre on Nov 7, 2011 20:02:02 GMT 3
Nulikka ei tuntunut ilahtuvan hirvittävästi Naapan valaistessa sitä romukasan todellisesta luonteesta. Se oli jo hyvää vauhtia kapuamassa takaperin alas hiekkaista rinnettä seisahtuen sitten äkkiä huteralle jalansijalle kääntäen päätään tuijottamaan ensin rialia ja sitten koko montun pohjaa peittävää roipekerrosta tyrmistyneenä juuri hetkeä ennen kuin horjahti ja valui vauhdikkaasti lopun matkaa alas päätyen melkein selälleen roinan sekaan. "Mitä hit- nämä kaikki romut on sun?!" Se älähti tavoitettuaan uudestaan tasapainonsa ja välttyen täpärästi horjahtamasta ja kaatumasta kasaan joka tällä kohtaa koostui pullonkorkeista ja katkenneesta ruosteisesta haravasta. Rotan jo penkoessa innostuneesti kaikkea kokoon poika lähinnä tuijotteli ympärilleen pöllämystyneenä ja kieltämättä aavistuksen nihkeästi tajutessaan että rial (joka näkyi tonkivan kauempana kasasta vihaiselta vaikuttavan oravan) taisi hyvinkin motivoituneesti haluta ottaa mukaansa suurimman osan tästä krääsästä... ellei jopa aivan kaikkea. Oli nyt harvinaisen selvää miksi poika edes oli täällä: rial ei selvästikään tarvinnut apua kadonneen "omaisuutensa" löytämiseen, olihan tämä selvästi tiennyt tarkalleen mistä tämä löytyisi, vaan se tahtoi epäilemättä jonkun kantamaan roinan ylös montusta ja siitä ties minne. Ylös kiipeäminen täältä olisi ollut muutenkin ihan tarpeeksi vaivalloista, saati sitten tällaisen hirveän röykkiön kanssa... Spyro irvisti itsekseen takaraivoaan raaputtaen ja silmäili jaloissaan majesteettisesti levittäytyvää näkymää miettien mistä ja miksi rialintynkä oli edes hankkinut tämän kaiken... ihan kuin se olisi käynyt läpi kaikki mahdolliset roskikset ja ojat keräten talteen kaiken mitä ihmiset viskoivat pois. No, oli joukossa hiukan kaikenlaista muutakin, mutta kokonaisvaikutelma oli niin kaatopaikkamainen että nulikalla oli vaikea hahmottaa aivan tarkalleen mitä kaikkea rial oli haalinut.
Rotta pistikin pian merkille avustajansa epätietoisuuden ja kiiruhti pian valaisemaan tätä (kirjaimellisesti, onneksi nulikka ehti pelastaa kulmakarvansa heilauttamalla päänsä soihdun tieltä) ja komentamaan noukkimaan kaiken seassa kellottavat aterimet. Purppuratukka oli vähällä pudottaa soihdun, vilkasten sitten nyreänä ensin jälleen muualle painellutta romurottaa ja sitten asianomaisia lusikoita. "Et kai sä oikeasti aio ottaa näitä kaikkia? Eihän me saada ikinä näitä kaikkia ylös täältä!" Nulikka marisi tuskatuneena mutta kumartui kuitenkin hetken päästä poimimaan mutisten lusikoita jaloistaan, tosin huomattavasti vähemmän antaumuksella kuin rotta olisi halunnut. Näytti uhkaavasti siltä ettei se edes lajitellut niitä, vaan niin puiset, rautaiset ja hopeisetkin aterimet päätyivät samaan herttaiseen sekasotkuun tämän kouraan. Oli tämäkin, käyttää nyt koko yö tällaisen kaatopaikan siirtämiseen... näiden kaikkien keräämiseenhän menisi pieni ikuisuus! Poika olisi saattanut nurista enemmänkin mutta ei ehtinyt näin pitkälle kun rial äkkiä kiljaisi kauhistuneena ilmeisen kriisin partaalla. Purppuratukka hätkähti ja kääntyi yllättyneenä rotan suuntaan nähdäkseen mikä katastrofi oli aiheuttanut moista kauhua, vain saadakseen hyvin epäilyttävän keraamisen tontunraunion melkein naamalleen. Se älähti, horjahti uudestaan pudottaen lusikat, ja jääden sitten hetkeksi silmät selällään tuijottamaan käsiinsä lykättyä kapinetta ennen kuin katse nousi jälleen hitaasti rottaan. "...Alvari?" Toistettiin peittelemättömän tyrmistyneesti pojan käyttäen vielä hetken onnettoman nyreän saviotuksen pällistelyyn ennen kuin pääsi jonkinlaiseen johtopäätökseen. "Ei se kuole, se on savea. Rauhotu nyt!" Poika totesi kohottaen hiukan kulmiaan mutta nähtyään rotan hysteerisen olemuksen yskähti ja jatkoi nopeasti hetken epäröityään. "Tuota, no, kai siihen vois laittaa lisää savea.... paitsi että nyt ei ole kun on lunta..." Se tähyili hetken neuvottomana ympärilleen yrittäen epätoivoisesti löytää suunnitelma B:n ennen kuin rial saisi jonkinlaisen sydänkohtauksen, päätyen sitten poimimaan maasta soihun valossa erottuvan tekstiilin, joka paljastui parittomaksi, raidalliseksi villasukaksi joka pilkisti esille vastenmielisen edesmenneen majavan alta. Tai puolikkaan sellaisen, jos nyt tarkkoja oltiin. Nulikka nyrpisti nenäänsä raadon lemahdukselle, silmäsi sukkaa ja paremman puutteessa lykkäsi sitten myöskin melkoisesti haisahtavan jalkineen edustavasti syvälle murjottavan keraamisen, ja yleisesti ottaen muuten vaatteettoman potilaan päähän. "Noin. Se suojaa päätä, älä pudota enää." Kyseenalainen tohtori totesi kohauttaen olkapäitään ja tarjosi vaivautuneesti nyt melkeinpä harteitaan myöten sukkaan tungettua Alvaria takaisin huolestuneelle kaitsijalleen. Purppuratukan kävi kieltämättä jälleen hiukan sääliksi rialia, viimeistään nyt oli selvää ettei se ollut aivan järjissään... Mutta ainakin edes keramiikkaotus oli hiukan vähemmän nyreä tällä hetkellä, aivan vain sen vuoksi että tämän kasvot eivät olleet näkyvissä tuijottamassa kaikkea ympärillään paheksuvasti.
|
|
|
Post by submarine on Nov 7, 2011 20:41:37 GMT 3
"Alvari! Se on Alvari! Se kuolee!" Naappa vikisi, välittämättä hiukkaakaan että oli tullut survaisseeksi penikan pitkin pituuttaan taideluomustaan tuputtamalla. Ja tämän rauhallinen ja lähinnä hämmentynyt, hyvään ja kunnolliseen paniikkiin mukaan lähtemätön asenne tällaisen katastrofin kohdalla oli vain omiaan lietsomaan lisää kauhua ja kimitystä. "No niin mutku..." rotta aloitti aavistuneen kiusaantuneeseen sävyyn, kun purppurapää otti esiin erään tietyn, melko ratkaisevan puutteen kuolemanteon edellytyksissä. Tämä oli taas sitä kiusallista ja ikävää ajattelua, kun täysin kelvon paniikin ja huitomisen tielle heitettiin tyhmiä faktoja ja järkeä! "Kuolee silti! Autaaah! Alvarii!" rotta jatkoi vonkumistaan ja ravisteli Spyroa jalasta. Huolestuneen vanhemman kauhulla Naappa seurasi vierestä, kun penikka loppujen lopuksi jopa päätti yrittää riskialtista ja vaarallista operaatiota. "Ei noi! Sattuu! Vasemmalle!" tämä vinkui kun kirurgista sukkaa sovitettiin vaarallisessa ja pitkässä operaatiossa paikalleen. Kunnes sitten lopulta urhea potilas ojennettiin takaisin vähintään yhtä urhealle omistajalleen. Naappa käänteli rumaa tonttuaan pitkän hetkenkäpälissään, yrittäen päätellä oliko kaikki todella hyvin vai mahtoiki Alvari vieläkin kärsiä. "Oho" rotta vinkaisi loppujen lopuksi ja vilkaisi Spyroon päätään raapien. "Sillon pipo!" todettiin huojentuneena, hieman samalla ihmetyksellä kuin tämä olisi juuri todistanut kuinka joku herätettiin kuolleista. Ja sitten rotta nakkasi saviukkonsa takaisin kasaan, nähtävästi oppimatta yhtikäs mitään äskeisestä. Kolahduksesta huolimatta taiderikos näytti olevan tarpeeksi vankkaa tekoa ollakseen menemättä säpäleiksi, se kun tuskin olisi rotan matkassa tähänkään asti kestänyt muuten. "Ollaan myöhässä! Jatkuu!" seurasi jatkovinkunaa.
"Kaikki mukaan! Lusikat ylös, sotku!" jatkui Naapan tärkeä ohjeistaminen, samalla kun rotta kävi itsekin käpäliksi hommiinsa. Tarkalleen ottaen tämän touhu tuntui koostuvan lähinnä tavaroiden pyörittelystä ja sivuun paiskomisesta, samalla kun Spyroa suitsittiin pistämään kaikki siistiin nippuun. "Tosta köyttä! Pistä toi tohon! Lusikat tohon! Eikun tohon! Hop hop! Sido ne!" Naappa käskytti tiukasti osoitellen, samalla kun tutkaili lasten iloisen monikirjavaa ksylofonia ja isoa, tyhjää pulloa jossa oli naama. Nekin laitettiin takaisin kasoihin, eri puolille ja ilmeisesti jonkin rotan aivan oman anarkistisen logiikan mukaan. "Oho!" kuului äkkiä taas, ja Naappa kohotti äkkiä esille melkein voitonriemuisesti vinkuen pienen, pitkulaisen rasian, joka näytti huomattavasti uudemmalta ja vähemmän joukkoon kuuluvalta. "Hyvä tulee, tulee hyvä ny!" rotta vinkaisi ja kopitteli hetken tyytyväisenä rasiaa, joka näytti siltä, että sen kopittelemista ei oltu edes kielletty, koska jo huomattavasti pienemmät kaltoinkohtelurikokset merkitsivät niin vakavia rangaistuksia, ettei sellaista edes pidetty tarpeellisena...
|
|
|
Post by spyrre on Nov 8, 2011 17:56:08 GMT 3
Vastaleivottu tohtori seurasi huolestuneella jännityksellä kun rial käänteli kyseenalaisesti paikattua, jo valmiiksi elotonta potilasta odottaen mahtaisiko hänen kättensä työ kelvata kriittiselle (vaikkakin melko, eh, ailahtelevalle) rotalle. Äskeinen hysteria oli onneksi hiipumaanpäin ja kun Alvarin pääkoppa oli nyt säröineen poissa silmistä ja ilmeisesti myös poissa mielestä ovelasti sukan alle piilotettuna kun hätäilevä rotantynkä viimein katsahti purppurapäätä ihmetyksestä ymmyrkäisenä tajutessaan päähineen potilaan vamman piilottamisen lisäksi toimivan myös varsin edustavana asusteena, ja ainoana sellainena jonka Alvari omisti. "...eh. Juu." Poika vastasi epäröivään sävyyn mutta kuitenkin tyytyväisenä suorituksestaan kömpien lopulta takaisin ylös romupaljouden seasta vaatteitaan pudistellen. Paljoakaan luppoaikaa ei hänelle taikka nyreälle tontulle suotu kun kiireinen rial päätyi epäröimättä viskaamaan pystin hyvin varomattomasti takaisin rojun sekaan ja jatkaen innokasta sähellystään tavararöykkiön seassa ja komentaen pitämään kiirettä jostain mystisestä syystä. "Hei, varo--" Poika hätkähti väkisinkin odottaen jo jonkinlaista kohtalokkaampaa räsähdystä irvistäen itsekseen, mutta yllättäen sirpaleet eivät vielä lentäneet. Alvari taisi olla yllättävän tukevaa tekoa, tämä pohti itsekseen, kohauttaen sitten hiukan olkapäitään. Eihän se loppujenlopuksi hänen ongelmansa ollut jos rotta viskoisi varomattomuuttaan omat tavaransa hajalle, mutta millainenhan poru siitä mahtaisi nousta kun pelkkä särö äskeisen taideteoksen kupolissa oli nostattanut tuollaisen paniikin? Jos näin tulisi joskus tapahtumaan nuorukainen toivoi olevansa silloin jossain muualla, mielellään tarpeeksi kaukana kuuloetäisyyden ulkopuolella.
Sitten jatkuikin taas rialintyngän ponteva käskytys. Purppuratukka vilkaisi jälleen kovaäänistä otusta hiukan näreissään mutta päätyi kuitenkin keräilemään tämän osoittelemia tavaroita ainakin likimain jotenkin niin kuin sanottiin, syystä tai toisesta, ja näpertelemään palelevilla sormillaan epämääräisesti solmuja narunpätkiin. Hetken tämä jatkuikin kunnes poika pysähtyi käsiinsä puhallellen hytisemään hetkeksi hyläten koinsyömän täytetyn hirvenpään raahaamisen ja vilkaisi rialia tuskastuneena. "Eikö sunkin pitäis tehdä jotain?" Se huomautti kärkevästi, jääden sitten ihmetellen katsomaan tämän innostuneesti viskelemää pientä, mutta huomattavasti kaikesta muusta romusta erottuvaa esinettä. Tämä näytti siltä että olisi saattanut olla jopa jonkin arvoinenkin... ja mitä luultavimmin ei peräisin kenenkään roskiksesta. Poika rypisti hiukan kulmiaan epäilevästi. "...Mikä hitto tuo on?"
|
|
|
Post by submarine on Nov 8, 2011 19:03:37 GMT 3
Naappa soi purppurapäälle varsin pisteliään vilkaisun, kun penikka kehtasi alkaa kyselemään tämän metodeista ja tekemisistä. Eikö tämä muka nähnyt, että rotalla oli menossa tärkeä ja monisyinen, suurta fiksuutta ja kovaa hermoa vaativa toimitus? Poika itsehän toimi tässä pelkkänä käsiparina samalla, kun Naappa itse joutui ajattelemaan niin että aivoon sattui! Kiittämättömyys oli maailman palkka ja tässä sitä taas oltiin. Hetken verran rotta kyräili sinne tänne ja tuijotteli varpaitaan ennen kuin lopulta työnsi aavistuksen nyreästi rasiankin syrjään ja jäi raapimaan niskaansa. "Teen teen! Paljon teen! Kohta näät kun hyvä tulee! Nyt... vaikka noi tosta! Kerää! Hop!" Naappa jatkoi suitsutustaan ja jäi osoittelemaan epämääräisiin suuntiin vielä epämääräisempiä tavaroita, joissa oli paljon pieniä härpäkkeitä ja kiiltäviä metalliosia, joita purppurapääkään tuskin tunnistaisi millään tavoin. Rotta tietenkin tunnisti, ne olivat kaikki selvästi vähintäänkin jänniä. "Elä väännä siitä, sormet lähtee!" vinkaistiin vielä avuliaasti ja avarakatseisesti äskeisestä huolimatta. Ei olisi hyvä sekään, jos penikka menettäisi sormensa ja alkaisi pitää älämölöä tai jotain. Eikä voisi sitten kyllä järjestellä lusikoitakaan - ja mikä kauheinta, todennäköisesti tuhrisi jotakin verellä!
Pimeässä, tuulisessa kuopassa könyämisessä ja metelöimisessä oli se paha, että ulkomaailma tarkkailu oli silloin melkoisen vaikeaa. Ja siksipä edes Naappakin, joka oli yleensä äärimmäisen fiksu, terävä ja huomiokykyinen haukansilmä ja tarkkakorva, jäi äkkiä tuijottamaan kuopan yläreunaa. Siinä oli nyt jotakin häiritsevää, ja hetken verran rotta tuijotteli pää kallellaan pohtien, mikä nyt tarkalleen mätti. Kukaties se oli se siinä seisovan miehen varsijousi, joka oli suorastaan järkyttävän suuri ja jykevä. Tai ehkä tarkemmin ajatellen, että se oli ladattu ja osoitti nyt suorastaan rennolla murhaavuudella suoraan jonnekin rotan silmien väliin. Tai sitten se, että samanlaisia oli enemmänkin. Nopealla vilkaisulla peräti kuusi. Tai sitten se juttu oli se niitä varsijousia pitelevien, silmämääräisesti hyvin karskien miesten ikävä ilme. Siinä päätään raapiessaan ja pohtiessaan Naappa tuli loppujen lopuksi siihen tulokseen, että ne olivat varmaan ne kaikki yhdessä. Häiritsevää.
"Jaaha, ja rikollinen pal-" aloitti yksi varsijousen kanssa ojan reunalla nököttävistä miehistä äreään sävyyn, muttei ehtinyt kovin pitkälle kun Naappa aloitti melkoisen vikinän. "Ton vika! Toi käski! Mitään en oo tehny! Viaton! En mitään! Toi käski ja sano että syö jos en ja sillä o tollane härpäke ja se on häjy ja kaikki on kauheeta!" rotta vikisi, osoitellen syyttävästi Spyroon ja siihen, mitä tämä nyt ikinä käsissään tällä hetkellä pitelikään. Viime käpälässä soihtuun jos ei muuta. "Paha paha paha o! Auttakaa!" Niine vikinöineen Naappa nappasi äkkiä kasasta oljesta väännetyt, selvästi joltain lapselta varastetut tekoviikset ja tunki ne kuononsa alle. "Eikä Naappa oo täällä ny! Ihan eri rotta! Syytön o! Pois miellän lähteväni!" jatkui vikinä. Se katkesi siihen, kun (rotan suureksi järkytykseksi) vieressä nököttävään puolikkaaseen majavanraatoon iskeytyi varsijousen vasama. Se teki sen ikävän tarkasti juuri silmien väliin. "Josko se idiootti olisi hiljaa!" kuului ärähdys miesjoukosta, kun yksi kiskoi uuden ammuksen ja alkoi latailla.
|
|
|
Post by spyrre on Nov 8, 2011 20:45:12 GMT 3
Nulikka tuijotteli hetken verran epäilyttävän vähän romulta näyttävää rasiaa pääkoppansa hiljaa raksuttaen, mutta menetti keskittymisensä kun rial lykkäsi kapineen piiloon ja alkoi jälleen vikistä. Purppuratukka räpäytti silmiään murahtaen sitten ärtyneenä. "Etkä tee! Sä vaan seisot siinä ja komentelet! En mä kuule aio rompata näitä kaikkia yksin täältä ylös jos jotain sellasta luulet!" Se napisi osoittaen sormellaan syyttävästi hiljakseen kaljuuntuvan, viattoman hirvenpään suuntaan, poimien tämän kuitenkin jupisten takaisin kainaloonsa ja tavoitteli soihtuakin pitelevällä kädellään rotan osoittamaa pienehköä härpäkettä josta hänellä ei ollut pienintäkään hajua mikä se oli. Oikeastaan sekin oli sen verran kiiltävä ettei varmaan ollut löytynyt kenenkään roskiksesta... Hmm. Nulikka jäi mietteliäänä silmäilemään kapinetta käännellen tätä kädessään soihdun valossa kuuntelematta mitä rial nyt sattui taustalta vikisemään, kuitenkin se komenteli taas jotain. Sitäpaitsi tässä kaikessa oli nyt jotain hyvin epäilyttävää... ja pojasta tuntui että hän oli hyvin lähellä mysteerin ratkaisemista. Tosin keskittymistä häiritsi hiukan salakavala, pieni mutta terävä osa tässä jännässä kapineessa johon nulikka onnistui nirhaisemaan sormensa. Hupun alta mutistiin äkäinen kirous poikineen tämän irvistäessä ja pyyhkäistessä verta valuvaa sormeaan hihaansa.
Nulikka oli juuri aikeissa protestoida epäilevästi lisää mutta vaikeni tajutessaan rotan jääneen jostain syystä tuijottamaan montun reunoja jotenkin miettivän oloisena. Se räpäytti silmiään oudoksuen, vilkaisi myöskin ylös tämän katsetta seuraten ja jähmettyi äkillisesti tuijottamaan älytessään kuin tyhjästä tänne ilmaantuneen uhkaavasti kohti osoittelevan varsijousen, jonka takaa löytyi hyvin epämiellyttävän näköinen ampujakin. Oikeammin sanottuna näitä oli useita, sai purppurapää todeta tuijotellessaan niska kenossa ympäri kuopan reunamaa, eikä kukaan näistä ollut varsinaisesti suopean näköinen. "...eh?" Se totesi yrittäen juuri selvittää itselleen mistä hitosta tyypit olivat ilmaantuneet ja mitä asialle pitäisi tehdä. Ensimmäinen ajatus oli että tässä olivat nyt ne hiipparit jotka olivat ahdistelleet rottaa alunperinkin ja että nämä olivat nyt palanneet julmasti kostamaan... mitä ikinä kostivatkaan. Nulikka oli juuri harkitsemassa vaihtoehtojaan ja pitäisikö julman jahdin kohteena olevaa rottaa yrittää urheasti puolustaa näitä syyttömiä vainoavia vastaan ylivoimasta huolimatta, kunnes otus äkkiä avasi kuononsa ja alkoi kiljua ilmoille suorastaan epäoikeudenmukaisia syytöksiä. Varuillaan ylös tuijotellut nulikka käänsi tyrmistyneenä katseensa rialintynkään, hetken aikaa sanattomana. "Mit-- En! Mitä helvettiä?" Rotan osoittelema, raskauttavasti nimettömällä terävällä härpäkkeellä, soihdulla ja hirvenpäällä aseistautunut purppuratukka älähti viimein, alkaen aste kerrallaan mennä entistä synkemmän näköiseksi mitä enemmän rial vikisi. Mitä hiton kieroilua tämä oli, hän oli jalomielisesti tullut auttamaan rottaa ja pelastanut Alvarin hengen, ja nyt häntä puukotettiin (sentään onneksi vain kuvainnollisesti) selkään kiitokseksi?!
Poika tuijotti rottaa murhaavasti tuntuen unohtavan ylhäällä vaanivat väijyjät suorastaan pihisten närkästystään kunnes se pudotti kaiken pitelemänsä soihtua myöten rysähdyksen keralla ja heilautti raivostuneena sormensa rialin suuntaan. "Nyt mä tajusin mitä sä meinaat! SÄ olet se pirun varas! Se vartija etsi oikeasti sua! Et sä apua halunnut, aioit vaan syyttää mua kaikesta, etkö?! Ja älä yritä, mä tiedän että se olet sä, noi ei ole edes oikeat viikset!!" Nulikka hurjistui rähjäämään jopa polkien jalkaansa vimmastuneena sormi edelleen rottaa kohden, kunnes jostakin ylhäältä viuhahti nuoli upoten keskelle lemuavaa edesmennyttä majavaa heidän jaloissaan. Poika vilkaisi ärsyyntyneenä täysin oikeutetun sättimisen keskeyttäneeseen ampujaan ja heilautti sitten tuskastuneesti käsiään. "Tuo on se varas! Se huijasi mua! Mä en ole vienyt mitään! Tai siis... näistä" Se ilmoitti alleviivatun loukkaantuneena rottaa jälleen osoittaen, tosin haparoiden hiukan virkkeen lopussa. Tarkemmin ajatellen, ehkä viimeinen lause olisi pitänyt jättää sanomatta ääneen, mutta... No, se oli sentään kuitenkin totta että mistä rottaa nyt syytettäisikään, hän olisi siihen ehdottomasti syytön tällä kertaa!
|
|
|
Post by submarine on Nov 8, 2011 21:11:02 GMT 3
"Enpäs! Joopas! Sä teit! Kaiken teit! uhri olen nyt! Hiljaa, et pilaa! Eiku..." Naappa vikisi raivokkaasti kun purppurapää päätti alkaa hankalaksi ja turhan fiksuksi ja väitti vastaan kaikesta. Ei ollut kyllä nyt yhtään hyvä tämä tällainen, syntipukiksi valittu väänsi vastaan! Ja sen kun piti olla vielä tyhmäkin! "Et saa inttää, oot hölmö!" Naappa vinkaisi perään jonkinlaisena epäoikeudenmukaisuuden valituksena, huitoen ja osoitellen syyttävästi. "Ihan hölmö, ei voi inttää!" Hetkeksi äskeinen, ikävän terävä ja ikävän tarkka varsijousen vasama oli taas unohtunut. Ei se ollut läheskään yhtä tärkeä kuin tämä jupakka. "Ja väänsit kuiteski!" lisättiin syyttävästi, samalla kun rotta osoitti painavalla sormella penikan verta vuotavaa sormea. Nyt olisi sitä paitsi vertakin kaikkialla eikä se ollut yhtään hyvä! "Sitä paitsi on! Oikeet viikset on! Mun viikset! Ja kulmakarvat!" jatkui vikinä samalla, kun Naappa kiskoi kasasta esiin kahdet samanlaiset kulmakarvat ja sommitteli ne hyvin kyseenalaisiksi, mutta kieltämättä tuuheiksi kulmakarvojen tapaisiksi. "Väärää syytät! Ei oo Naappa nyt tässä! Kaiket teit! Hiljaa tai en maksa! Tai kun siis ei kun nääs Naappa ei maksa!" rotta soperteli ja huitoi epämääräisesti.
"Nyt reekele hiljaa tai kohta useammallakin haisevalla elukalla on vasama päässään!" ärähti eräs miehistä kuopan reunalta. Naappa vaikeni kesken syytöstensä, silmäili tätä hetken arvioiden ja vilkaisi sitten Puolimajava-parkaan, jolla oli nyt aivan uudenlainen otsakoriste. Pari kertaa sitä tökättyään rotta lopulta tuli siihen tulokseen, että oli kukaties paras uskoa. Tämän kerran. "Joo. Ihan hiljaa ollaan. Ihan hiljaa joo! Toi ei oo, ammu sitä! Sil on jännäpää ja kaikki!" Naappa myötäili innokkaasti, ja vaikeni sitten taas kun edellinen ampuja sai varsijousensa latauksen loppuun ikävän naksahduksen saattelemana. Joskus kannatti olla juonikas, nyt piti olla sellainen... miksi niitä sanottiin... kärsivällinen? Piti ajatella jotain tosi viksua ja keksiä jotain ovelaa... kun mahtavat viiksetkään eivät tuntuneet auttavan...
"On se vaan ihme miten nopeasti tämä idiootti palasi rikospaikalle. Ja nyt sillä on mukana vielä toinen samanlainen!" yksi miesjoukosta hymähti muille melkeinpä huvittuneena. "Ja se on kaivanut vielä sen terpeleen rasiankin esiin! Mähän sanoin ettei kannata turhaan lähteä kaivelemaan!" "Mitäs me tolle toiselle tehään?" eräs miehistä kysäisi, punniten varsijoustaan harvinaisen pahaenteisesti käsissään. "Joku ton kaveri se varmaan on. Tai rikostoveri. Iso-K halus, että tuodaan rotta sille. Varmaan toikin sitten. Oppivatpahan olemaan", ärähdettiin vastaukseksi. "On se johonki syyllinen kuiteski."
Naappa teki kuopan pohjalla nopean tilannearvion siitä, halusiko välttämättä takaisin sinne, mistä oli juuri napannut (aivan viattomasti ja epähuomiossa tietenkin) mukaansa jotakin varsin jännää, ja jossa oli ulvottu tuhoa, kuolemaa ja montaa hyvin ikävänkuuloista niitä ennen tapahtuvaa juttua perään. Kaikki merkit viittasivat vastauksen olevan kieltävä, joten pitäisi kaiketi olla ovela. "Olet tyhmä. Juokse, mä harhautan!" Naappa vinkaisi melkein salakähmäisesti Spyrolle, viittoen valvovan silmän alla kohti ojan reunaa siihen malliin, että penikan kuuluisi nyt lähteä pakoon raskaassa varsijousikeskityksessä. Ei hajuakaan miten se auttaisi mitään, mutta ainakin jotain tapahtuisi... Ja nähtävästi jollekulle muulle kuin rotalle itselleen. Se oli aina hyvä. "Saat nekun!" lupailtiin avokäpäläisesti ja anteliaasti. Oikeastaan Naappa jopa heilutteli maanittelevasti jostain tonkimaansa tikkunekkua. Siinä oli muurahaisia ja karvoja, ja se oli nähtävästi joutunut veden varaan ainakin muutaman kerran.
|
|
|
Post by spyrre on Nov 8, 2011 22:26:32 GMT 3
"Itse olet hölmö! Ja kaiken veit ihan itse, hitto, sanoitkin sen äsken että pilaan kun kerron kaiken! Etkä olis kuitenkaan mitään maksanut, valehtelit! Ja noi ei ole kulmakarvat vaan olkea!" Poika laukoi takaisin osoitellen takaisin minkä ehti kun rotta pyrki kahta kauheammin kaatamaan kaiken hänen niskaansa vielä jäätyään kiinni rysän päältä. Jos se oli aiemmin tuntenut sääliä hölmöä otusta kohtaan olivat tuntemukset nyt täysin päinvastaiset eikä sitä ollut vaikea nähdä tavasta kuinka se mulkoili dramaattisesti maassa lepattavan soihdun valossa jyrsijää huppunsa alta. Se oli käynyt hetkeksi epäilyttävän hiljaiseksi ja vain tuijotti äkäisesti puristellen käsiään nyrkkiin antaen mulkoilusta osan kuopan reunalta huuteleville miehillekin näiden pirulaisten puuttuessa asiaan. Syynä hiljaisuuteen mitä luultavimmin ei kuitenkaan ollut se pikkuseikka että heitä juuri osoitettiin kuudella varsijousella vaikka se näennäisesti noudattikin käskyä, todellisuudessa se oli enemmänkin ylittänyt juuri rajan sille että oli liian vihainen saadakseen sanoja suustaan. Tumma kulmakarva nyki epämääräisesti kun rotta yritti saada hänet vielä tapatetuksikin ja nulikka vastasi ärtyisällä "pää kiinni"- argumentilla onnistuen viimein kiinnittämään hiukan huomiota heidät nyt ilmeisesti kaapanneen porukan puheisiinkin kun näiden sananvaihto alkoi kuulostaa jo hiukan huolestuttavalta. Siis, hetkinen nyt, mitä ne nyt oikein aikoivat? "En mä ole rotta!" Se huomautti siltä varalta että joku näistä olisi sattunut vahingossa missaamaan tämän faktan, vilkaisten sitten epätietoisena ympärilleen. "Jaa kuka? Minne? Mä en ole siihen typerään rasiaan koskenutkaan, tuo sen otti! Mä en edes tiedä mikä se on! Enkä kyllä tule tuon kanssa mihinkään!" Poika vakuutti, kuitenkaan pääsemättä eroon ärsyyntyneestä äänensävystään, vaikka se kieltämättä oli alkanut vilkuilla jousia hiukan huolekkaaseen sävyyn todettuaan yhden miehistä sormeilevan asetta ikävään tyyliin. Ja sitten rotta avasi taas suunsa, ehdottaen salamyhkäisesti kovaan ääneen kuiskaten vähintäänkin epäilyttävää suunnitelmaa. Purppuratukka kääntyi tuijottamaan hetkeksi aiemmin Naapaksi itsensä nimenneen elikon anteliaasti tyrkyttämää nekkua (hän ei edes halunnut tietää mistä tämä oli sen tempaissut) kunnes ojensi kätensä ja nappasi namun vain viskatakseen tämän dramaattisesti yksintein päin rialin toiveikasta naamavärkkiä hyvinkin vihaisen ärähdyksen keralla ristien sitten käsivartensa hyvin ylenkatseellisesti rinnalleen. "Älä luule, en niin tyhmä kuin sä! Juokse itse, saisit mitä ansaitset!" Rähähdettiin, nulikan potkaistessa kostonhimoisesti vieressä möllöttävää hirvenpäätä saaden sen kellahtamaan nurin paksun pölypilven mennessään pölläyttäen.
|
|
|
Post by submarine on Nov 8, 2011 22:55:18 GMT 3
Purppurapäinen penikka alkoi osoittautua kaikkea muuta kuin käytännölliseksi. Tämä iski nyt ikävästi suoraan asian ytimeen kunnolla ja kivuliaasti, ja melkein kuin ankarien ja armottomien sanojen vaikutuksesta Naapan tekoviikset irtosivat äkkiä, ja koko mahtava ja ovela valeasu töpsähti maahan. Rotta vinkaisi kauhusta ja syöksähti nekulla suojattomaksi jäänyttä pärstävärkkiään peitellen kalastamaan viiksiä, jotka kuitenkin tuntuivat pujahtaneen johonkin koloon. Ja melko nopeasti seurasivat perässä kulmakarvatkin. Nuolaisemalla kiinni läntätyt naamiotarpeet kun eivät olleet tunnettuja ainakaan luotettavuudestaan... "Tota... öö... noi oli jotain", Naappa vinkaisi selittelevään sävyyn vilkuillessaan yhä melko mitään tekemättömästi ojan reunalla seisoskelevia miehiä. Oikeastaan rotta olisi kyllä voinut lähteä ainakin kokeilemaan, josko nämä jatkaisivat mitääntekemättömyyttään myös jos yrittäisi juosta, ellei aikaisempi vasama olisi jo todistanut muutamaa tärkeää seikkaa; varsijousen kanssa ei tarvinnut liikuttaa kuin yhtä ainoaa sormea.
Äkkiä poika tuli nähtävästi kuitenkin järkiinsä, sillä Naapan iloiseksi yllätykseksi tämä nappasi kuin nappasikin heilutellun nekun. Kyllä makea aina ihmispenikoihin tehosi. Eikä rotta aikonut edes kertoa, että oli itsekin maistanut makeisesta. "Hyvä o. Nyt lähtee, voimia antaa nekku! Hyvä tulee nyt, juoksee pois pois ja-" Naappa aloitti, ja vaihtoi sitten vinkaisuun kun sai kärsineestä tikkukaramellista tasan tarkkaan ottaen silmäänsä. Naamaansa peitellen ja vikisten Naappa astahti taaksepäin, horjahti ja kaatui kolistan ja rämisten kamakasansa päälle, saaden vielä aavistuksen verran lisäsyytä valittaa kun paistihaarukka, tuo kantamusten musta susi (tai jotakin), oli jälleen kerran juuri siellä missä ei pitäisi. "Nyt sattu! Sattu! Sattu ny!" Naappa vikisi, ja vaihtoi sitten säälin kerjuusta melkoisen nopeasti kostonhimoon. Käpälä käväisi eräässä vyönyssäköistä, niissä joista löytyi vain se kaikista paras ja jännin käpälä, ja sitten oli rotan vuoro paiskata purppurapäätä jollakin. Tarkalleen ottaen tikkunekut eivät tällä kertaa tainneet menneet aivan takaisin, sillä Naapan makeinen oli tarkalleen ottaen jotakin aivan muuta kuin makeinen... "Tapa, Murskaaja, tapa!" Naappa vinkaisi raivolla ja paiskasi oikeastaan melkoisen tarkasti menemään nyrkin kokoisen, paljon ja usein kärsineen tinasotilaansa, oikean taisteluiden veteraanin. Sen miekka oli ehkä katkennut ja jalka vääntynyt, mutta se oli silti umpimetallia. Ja se oli sentään oikea soturi (joskin pieni ja tinaa)! "Tota... mitä me tehään noille?" yksi nopeasti käyntiin lähtevää farssia ihmettelevistä miehistä kysäisi ja vilkaisi toveriaan. Tämän vastaus oli melkoisen suora ja selvä, joskaan siinä ei ollut yhtä ainoaa sanaa. Tarkalleen ottaen se koostui liipaisimen vetämisestä ja vanhasta tutusta naksahduksesta, kun vasama sinkoutui varsijousesta. Sitä seurasi melkoisen kimeä ja tuskainen vinkaisu.
"Hullu ampu! Ampu! Minua ampu! Sattuu! Ei ollu nekku! Auuuu!" Naappa vikisi, puristaen suurta korvaansa, jossa oli nyt aivan uusi, verta tihuttava reikä. Jollakin tasolla rotta tiedosti, että se olisi voinut olla jottain aivan muualla ja tämä itse huomattavasti huonommassa kunnossa kitisemiseen, mutta ei antanut sen tulla kunnon valitusvirren tielle. "Sattuu! Kaikki sattuu! Ampu! Hullu mies! Uhri olen ny! Auuuuu! Valitan-" "Nyt se kuono kiinni tai se suljetaan!" karjaistiin harvinaisen kyllästyneenä koko älämölöön. "Alkakaahan tulla tänne tai pidetään huoli että jäätte sinne! Pysyvästi!"
|
|
|
Post by spyrre on Nov 9, 2011 0:51:20 GMT 3
Nulikka tuijotteli aavistuksen alentuvasti Naapan kaivellessa hädissään jonnekin pudonneita naamiointitarpeitaan näitä kuitenkaan löytämättä, eikä ilme piristynyt tippaakaan kun sitä yritettiin houkutella silkkaan itsemurhaan saastaisen karamellin avulla. Se murahti ja väläytti jopa jonkinlaisen vahingoniloisen virneentapaisen huppunsa alta kun rial rysähti kitisten nurin kavalan tikkunekkuhyökkäyksen voimasta, ja päätyen vielä jonkin suopean sattuman kautta osumaan kasasta törröttävään haarukkaan. Hän ei ollut aivan tuota odottanut, mutta mikäs siinä, rotta oli kyllä ehdottomasti ansainnut tuon ikävän takaiskun kieroudestaan eikä poika ollut tällä hetkellä enää kovinkaan pahoillaan tämän puolesta. Purppuratukan riemu jäi kuitenkin lyhyeksi tämän suhteen kun äänekkäästi tuskaansa rääkyvä rotta heittäytyi äkkiä kostonhimoiseksi ja sinkosi sotahuudon siivittämänä vastaiskuna jotakin, jota yllättynyt nulikka ei ehtinyt tunnistaa ennen kuin kova kapine jo kolahti purppuraiseen kalloon iskien laihan ilmestyksen älähtäen jaloiltaan rojun sekaan. No, kaipa se oli siinä mielessä onnekkaampi kuin rotta että hänen selkänsä alla ei vaaninut paistihaarukoita tai vastaavia murhaesineitä koska painava metallinen mötikkä kalloon oli itsessäänkin jo hyvin epämukavaa, ja nulikan suunnalta kuului jo nyt aivan tarpeeksi kirosanoja sen pidellessä äristen otsaansa molemmin käsin. Kunhan toipui kolahduksesta se alkoi vääntäytyä istualleen havitellen jo uhkaavasti kädellään jotakin vastalahjaksi rotan suuntaan lähetettävää, mutta kuopan reunalla väijyvät, jo melkein unohtuneet jousimiehet ehtivät toteuttaa idean ensin kyllästyttyään koko touhuun.
Jotakin viuhahti äkkiä ilman halki ja rial kiljaisi tuskasta jääden puristamaan valittaen korvaansa keskeyttäen tehokkaasti romumontun pohjalla orastavan kakaramaisen tavaroidenviskomis-sodan. Purppuratukka hätkähti jopa hiukan pelästyneenä ja käänsi päänsä silmiään räpytellen ylös kuin vasta nyt muistaen etteivät he olleetkaan kahdestaan. Hetken epäröityään sen heittoasetta hapuileva käsikin perääntyi pojan tyytyessä vain hieromaan kipeää otsaansa luoden äkäisiä katseita itkevän rotan suuntaan. "Oma vikas." Se mutisi nyreästi, päättäen ilmeisesti ettei ehkä ollut hyvä idea härnätä muutenkin äksyjä ampujia tämän enempää vaikka tämäkin oivallus oikeastaan lietsoi ärtyneisyyttä enemmän kuin paljon odotetumpaa pelkoa. Nulikka jupisi itsekseen kyräillen vaihteeksi komentelevaa miesjoukkoa niskaansa pudonneen hupun alta paljastuneen sotkuisen hiuspehkonsa alta kunnes hoksasi päähineen puuttuvan ja nykäisi tämän tuskatuneena pihisten takaisin paikalleen ennen kuin alkoi vääntäytyä takaisin jaloilleen. "No hyvä, miten vain! Mut mä en ole vieläkään pölliny mitään!" Nulikka myöntyi vastahankaisesti heilauttaen käsiään turhautuneena ja alkoi sitten tallustella huonotuulisesti rinnettä kohti vilkaisten kuitenkin vielä kaiken varalta etteivät uhittelijat nyt kuitenkin keksisi alkaa räimiä vasamia hänen suuntaansa vaikka hän toimikin niin kuin oli komennettu. Vilkaisi se ohimennen olkansa ylitse rottaakin, mutta päätti hetken epäröityään että tämä oli saanut jo tähän mennessä enemmän apua kuin tuollaisena kierona ja kiittämättömänä elukkana ansaitsi ja jätti tämän tuhahtaen sikseen alkaen itse rämpiä ylös ikävää jäisen hiekan muodostamaa törmää. No, ainakaan sitä ei tarvitsisi sittenkään viettää koko yötä penkoen tuossa typerässä montussa....
|
|
|
Post by submarine on Nov 9, 2011 3:02:06 GMT 3
Jonkin aikaa Naappa jaksoi jatkaa maassa vikisemistä ja poraamista, kunnes alkoi näyttää pahaenteisesti siltä, ettei keneltäkään liiennyt kiinnostusta, puhumattakaan vaikkapa säälistä. Ja jos totta puhuttiin, vaikka korvain rei'ittäminen tällä tavoin melko kammottavaa olikin, piti rotta huomattavasti enemmän melua kuin olisi ollut läheskään tarpeellista. Vastahan tässä vähän aikaa sitten eräskin kammottava kissa oli takonut kaksin kourin turpaan minkä kerkesi - olkoonkin, että siinä oli ollut se mukava, ettei muutaman kunnon huitaisun jälkeen yleensä enää oikein osannut keskittyä mihinkään. Olipa miten oli joutui Naappa lopulta tyytymään julmasti pahoinpidellyn, laiminlyödyn ja välinpitämättömästi hyljätyn uhrin rooliinsa, ja kun tarpeeksi osoiteltiin varsijousilla, seurasi loppujen lopuksi nyreästi ja mutisten purppurapään perässä kuopasta ylös.
"Ja nyt me tehdään niin, että te kaksi junttia tulette kiltisti mukana, ja me ei tehdä teihin enempää reikiä", eräs miehistä ärähti, ja lähti sitten viittomaan Spyroa ja noin nyt toiminnon jatkona Naappaakin eteenpäin. Rotta loi vielä viimeisen kaipaavan vilkaisun kamanpaljouteensa, joka taasen jouduttiin jättämään taakse, ja vinkaisi järkyttyneenä kun eräs miehistä loikkasi kuoppaan. Raakalainen potki säälittä tavaraa sinne tänne, välittämättä yhtään lusikoiden, paistinpannun, Puolimajava toisen taikka vaikka edes Alvarin hyvinvoinnista. Lopulta tämä kuitenkin sai käsiinsä kokonaisuuteen vankasti kuulumattoman rasian, ja kömpi se kainalossaan takaisin ylös. "Teidän olis paras toivoa, että iso-K tykkää kaiken olevan kunnossa sisällä. Muuten se käy häijyks, ja te ette tykkää siitä kun se on häijy", yksi miehistä ärähti töniessään laihanpuoleiseen poikaan vauhtia noin nyt muuten vain. Naappa joutui tyytymään potkimiseen. "Eikä toi urpo edes ottanu avainta", tuhahdettiin. Tässä kohtaa Naappa, joka edelleen kolisi melkoisesti potkimisesta, harkitsi olisiko pitänyt myöntää, että oli aikonut käyttää puurasiaan rottien vanhaa kunnon yleisavainta, eli siis järsiä puhki koko lootan jos ei olisi suostunut kivellä nirhimällä aukeamaan. Taisi olla kuitenkin parempi olla myöntämättä. Kun olisi edes tiennyt, kuka se suuri ja mahtava "Isokoo" nyt sitten oli. Ilmeisesti tästä ei pidettäisi...
"Soli vahinko! Iha vahinko! Vahingossa otin ja sitte kaikki perään ja huutoa oli ja iski pelko ja..." Naappa yritti taas aloittaa, huitoen mahdollisimman sympaattisesti, ja sai huomata lopettavansa vuodatukensa noin nyt suunnilleen siihen kun eräs aloitekykyisemmistä korstoista kuittasi koko tilityksen napakalla avokämmenellä takaraivoon. Teki kipeää moinen. "Mitä hittoa se sulle lupas, että lähit ton urpon matkaan, urpo?" heitti yksi miehistä aivan vain Spyrolle, raapien päätään jokseenkin tuskastuneena koko touhusta.
|
|
|
Post by spyrre on Nov 9, 2011 19:19:19 GMT 3
Vaihteeksi aidosti pahoinpitelyn uhriksi jäänyt rial jätettiin tällä kertaa hyvin pitkälle omaan arvoonsa, otuksen päädyttyä hyvin nopeasti aiemmin tätä jopa säälineen nulikan mustalle listalle. Se vain vilkaisi rottaa, murahti, ja alkoi kavuta kömpelösti hiekkaista rinnettä ylös itsekseen jupisten selkeästi ilman aikomuksiakaan enää rientää tämän avuksi tämän dramaattisesta korva-vammasta huolimatta. Kun se lopulta muutaman kerran jäisellä soralla liukastuttuaan saavutti reunan poika kömpi tasaiselle maalle mulkaisten jousimiehiä ympärillään mutta pakoon ei edes yritetty. Purppuratukka osasi kyllä laskea että miehiä sekä ikäviä ampuma-aseita oli tämän suunnitelman kannalta läsnä muutama liikaa, joten se tyytyi tallustelemaan likimain suosiolla hiukan kauemmas montusta jääden sitten hyisiä käsiään hieroen vilkuilemaan tekisikö vieläkin alhaalla kiljuva rotta pian jotain tyhmää. Pieneksi pettymykseksi näin ei kuitenkaan käynyt vaan elikko tajusi pian yksin jäätyään ettei pääsisi itkemällä nyt mihinkään muualle kuin hengestään ja alkoi itsekin kavuta nyreänä ylös kuopasta. Poika leikki aikansa kuluksi ajatuksella tyrkätä rial takaisin reunan ylitse kun otus ilmestyi näkyviin, mutta päätyi sitten olemaan yrittämättäkään äreiden vartijoidensa silmien edessä, tyytyen vain pommittamaan tätä sarjalla äkäisiä katseita hytistessään kylmässä yöilmassa. Hitto, rotan syytä kaikki... jos hän vain ei olisi erehtynyt yrittämään auttaa tätä, hän voisi nytkin olla istuskelemassa jossakin edes etäisesti lämpimän tallin nurkassa... Ei sinänsä hirveän hohdokas skenaario tuokaan, mutta olisi se silti ollut huomattavasti parempi kuin tämä.
Yksi jousimiehistä komensi käskyn seurata luvaten jalomielisesti tällä ehdolla olemaan ampumatta heitä, mutta nulikka vastasi tähän lähinnä vain nyreällä silmäyksellä ja olkapäiden kohauttamisella. Eipä kai tässä pahemmin vaihtoehtoja ollut, vaikka olikin tietysti kieltämättä melko ikävää tulla kaapatuksi tällä tavalla rikoksesta johon hän ei ollut edes syyllinen. Tämä tallusteli innottomasti mutta sentään kitisemättä viitottuun suuntaan kääntyen sitten puolittain uteliaana katsomaan yhden miehistä loikatessa roinamonttuun rialin henkilökohtaista kaatopaikkaa penkomaan, ilmeisesti jotakin etsien. Rotta ei selvästikään pitänyt tästä käänteestä kirvoittaen kauhistuneella vikinällään kaunaisesta nulikasta vahingoniloisen irvistyksen. Aivan oikein tuolle otukselle, itse oli mennyt epämoraalisesti rähmimään asioita jotka eivät sille kuuluneet, eipä kannattanut sen yhtään vikistä kun ryöstetyn kapineen omistaja tulisikin äkäisenä vaatimaan omaisuuttaan takaisin...
Hetken aikaa rojun seassa mellastettuaan jopa julmasti surkealta näyttävää hirvenpäätä ja päävammastaan vasta toipuvaa Alvaria potkien mies palasi nyt pidellen käsissään purppurapään silmään aiemmin pistänyttä jännää rasiaa. Olihan hän arvannut että tuossa kapineessa rotan käsissä oli jotain outoa... Poika silmäili esinettä syyttävästi, tosin miettien aavistuksen uteliaana mitä se mahtoi pitää sisällään, kunnes se komenteleva mies ärähti keskeyttäen hänen pohdintansa ja tuuppasi nulikan liikkeelle. "Hei, lopeta tuo! Tullaan tullaan!" Purppuratukka protestoi vilkaisten miestä olkansa ylitse tuskastuneena. No, ainakin hän välttyi potkimiselta toisin kuin rotta, mutta ei se paljoa lohduttanut tämän pahaenteisen kommentin jälkeen. Jos rasiassa olisikin jotakin arvokasta ja haurasta voisi käydä huonosti koska poika muisti nähneensä rotan viskelevän tätä kovakouraisesti ympäriinsä juuri hetki sitten... eeh. Kuka tuo "K" sitten ikinä olikaan hän ei olut kovinkaan innokas kohtaamaan tätä juuri nyt, mutta tiukassa paimennuksessa nulikan ei auttanut muu kuin tallustella vastahakoisesti eteenpäin, muistaen aina välistä mulkaista rottaa tarpeeksi syyttävästi, tietenkin. "En tunne koko tyyppiä. Enkä ole tuohon koskenutkaan!" Poika alleviivasi vielä syyttömyyttään luoden jälleen pahan katseen tekosyitä viljelevään rialintynkään, joka tosin hiljennettiin pian äkäisellä läimäyksellä yhden saattajan toimesta. Ja nyt se typerä otus oli aivan myöntänytkin syyllisyytensä rasian ottamiseen aivan itse... Purppurapään motivoituneen mulkoilun ja sisäisen sättimismonologin keskeytti pian eräs toinen jousimies tivaamalla syytä nulikan mukanaoloon vaikkakin vähemmän imartelevin sanavalinnoin. Se vilkaisi miestä näyttäen vaivautuneelta, päätyen sitten haromaan epäselvästi mutisten takaraivoaan katse jossakin kiviä potkiskelevan kenkänsä kärjen suunnassa. Loppujen lopuksi ainoa edes likimain ymmärrettävä kommentti joka saatiin irti oli vaisusti mumistu "kun oli nälkä" joka päättyi lopulta äänekkääseen aivastukseen. Jälkikäteen ajateltuna koko touhu tuntui kieltämättä harvinaisen typerältä, oikeastaan natiainen ei ollut aivan varma enää itsekään mikä tarkalleen ottaen oli ajanut hänet mukaan johonkin näinkin epäilyttävään. Olisihan hänen pitänyt arvata ettei rottaan ollut luottamista... mutta kun otus oli onnistunut näyttämään niin surkealta...
|
|