|
Post by submarine on Nov 9, 2011 19:56:11 GMT 3
"Aika hyvin tuntemattomaksi hiippailet sen kanssa yössä takaisin rikospaikalle!" ärähti yksi miehistä, kun Spyro yritti parhaansa mukaan inttää, ettei tuntenut edes koko kaiken pahan alkua ja juurta, suurta ja kammottavaa Naappaa. Sääliä näytti ainakin olevan aivan turha toivoa tältä joukolta, joka suoritti suuren osan kommunikaatiostakin varsijousten avustuksella. "Olis varmaan sitten kannattanu mennä syömään eikä hiippailla tollasten varasrottien kanssa yössä", tarjottiin avuliaasti tämän viimeisiin mutinoihin, samalla kun purppurapäähän tökittiin taas vähän vauhtia.
"Niijust! Iha tyhmä!" Naappa vinkaisi myötäillen jostain kauempaa. Jännäpäisellä penikalla tuntui nyt olevan vähintäänkin pahasti jotain hampaankolossa, mutta niin oli kyllä rotallakin - siis sen tomaatinriekaleen lisäksi. Kaikki oli mennyt niin hyvin kunnes poika olikin alkanut inttää vastaan eikä ollutkaan enää yhtään mukavasti hölmö ja hidas. Tämän oli pitänyt jäädä harhauttamaan juuri näitä kauheita tapauksia niin pitkäksi aikaa, että Naappa olisi päässyt pakoon - tai nyt edes vaikka vain varoittaa ajoissa. Rotta nyt ei tosin ollut aivan varma siitä, miten yhdestä ruipelosta keskenkasvuisesta tarkalleen ottaen olisi pitänyt olla mainittavaa haittaa kuudelle raavaalle miehelle varsijousien kanssa, mutta ei kyllä selvästi ollut tällä itselläänkään! Huono oli, ei kyllä ansaitsisi mitään palkkiota tällaisesta. "Liiku!" ärähdettiin takaa, kun Naappa jäi nököttämään paikoilleen suurissa mietteissään. Sitä seurasi taas melkoisen ikävä potku, joka sai tukevatekoisen rotan horjahtamaan eteenpäin ja vinkaisemaan kovinkin kärsivän oloisesti. Mitään sääliin viittaavaa ei kuitenkaan vieläkään irronnut. "Noku se o! Iha tyhmä! Ei ole hyvä nyt!" rotta protestoi, ja sai toisenkin potkun vaivanpalkoikseen. Kolina oli melkoinen. Kun ei voinut muutakaan, joutui Naappa alistumaan kauheiden sortajiensa ylivaltaan ja kipittämään kiltisti mukana, ennen kuin korsto keksisi aivan uuden, rottapohjaisen potkusoittimen. Jokainen kipeä kolaus kuitenkin painettiin tiukasti muistiin - etenkin se, jonka Alvari oli kärsinyt.
Hetken hämärässä, soihdun valaisemassa hangessa tarpomisen jälkeen koko kahdeksanhenkinen (Naappa tiesi koska sormet riittivät juuri ja juuri ja joku oli sanonut, että se tarkoitti kahdeksaa) seurue kiersi toisen mäennyppylän ohitse, ja äkkiä edessä kohosi täysin varoittamatta jotakin. Pienessä laaksontapaisessa nökötti melkoisen suuri kartano, jonka ensiluminen katto melkeinpä hohti kuunvalossa. Se ei todellakaan ollut mikään pieni pytinki, ja aavistuksen rehellisemmässä ja vähemmän ovelassa maastossa sitä tuskin olisi ollut mahdollista olla huomaamatta edes kylän toiselta laidalta. Nyt kuitenkin, maanmuotojen kätkiessä sen, vaikutelma oli melkeinpä sellainen, että koko monikerroksinen kartano vain loikkasi esiin jostain - puutarhoineen, pihoineen ja talleineen. Naappa ei tosin ollut enää niin erityisen järkyttynyt, olihan tämä jo toinen kerta tänään. Tosin tällä kertaa rotta kylläkin lähestyi sitä huomattavasti vähemmän salakavalasti - olkoonkin että lähtö, joka toivottavasti oli vielä edessä, saattaisi hyvinkin olla aivan yhtä paniikkiryntäilyä. Toivottavasti jälleen jännälaatikon kanssa. Se oli melko jännä. "Ja nyt olette sitten siististi, ruojat!" yksi miehistä ärähti, ennen kuin rottaan ja purppurapäähän pistettiin taas vauhtia, kun koko joukko lähti laskeutumaan jonkinlaista hiekkatien tapaista alas pikkulaaksoon. Kartanon ikkunoissa loimottavat valot eivät, Naapan oli myönnettävä, lupailleet kyllä erityisen hyvää kenellekään...
|
|
|
Post by spyrre on Nov 10, 2011 19:27:09 GMT 3
Ei ilmeisesti maksanut vaivaa yrittää kommunikoida järkevästi näiden virka-intoisten öykkärien kanssa joutui Spyro ikäväkseen toteamaan, saadessaan kaikista hyvistä vakuutteluistaan huolimatta vain lisää sätintää ja tönimistä kenenkään miehistä olematta ilmeisesti millään tavalla kiinnostunut laihan poikarukan syyttömyydestä. "En mä tienny, se sanoi vain että oli hukannu jotain, ja..." Se yritti kuitenkin vielä selventää elehtien turhautuneena mutta sai vaivanpalkakseen vain ärähdyksen ja uuden ikävän tönäisyn joka onnistui melkein kaatamaan purppurapään naamalleen. Se ärähti horjahtaen ja mulkaisi sitten tönijää, jatkaen sitten matkaa murjottavan hiljaisuuden vallassa viitsimättä enää sanoa mitään kun nämä eivät kuitenkaan kuuntelisi. Rotta yritti jälleen epäoikeudenmukaisesti solvata häntä vaikka elikko itse olikin se oikea syypää kaikkeen pahaan (ja tämänhetkisessä mielentilassaan poika olisikin varmaan saattanut syyttää rialia jopa pakkasesta paremman puutteessa) mutta purppuratukan tyytyväisyydeksi eräs korsto puuttui ärsyttävään vikinään potkaisemalla otusta taas napakasti tämän jäätyä tyhmästi pällistelemään paikoilleen. Poika ei vastannut, kyräili vain rialinpätkää ja tämän potkimista vahingoniloisena alta kulmain, kunnes edessä kohoavan kukkulan takaa kirjaimellisesti putkahtava rakennus vei tämän huomion kokonaan.
Spyro hätkähti yllättyneenä havaitessaan äkkiä vaikuttavan kartanon - jonka hän ei ollut edes tiennyt olevan täällä - ilmaannuttua eteensä ja hidasti automaattisesti askeliaan joutuen tästä hyvästä itsekin jälleen tönityksi. Mistä hitosta tuo pytinki oikein oli ilmestynyt? Kenet tuo pahuksen rotta oikein oli mennyt ryöstämään, jos rasian omistaja kerran majaili näinkin hienossa paikassa? Purppuratukka yskähti levottomana joutuessaan vastahakoisesti hätyytetyksi kartanon suuntaan. Tuota... eikös se vanha vartiomies ollut sanonut jotain ikävää jostakin kartanosta..? Ei tainnut olla epäilystäkään siitä että puheena ollut pytinki oli nimenomaan tämä samainen yksilö, tuskin tällaisia ilmestyksiä oli rakennettu samoille main kovinkaan montaa. "Tuota... Kuka se K-tyyppi oikein on?" Poika kysäisi epävarmasti joutuessaan vain seuraamaan levottomana rakennuksen edessään kasvavan aina vain suuremmaksi joukkion lähestyessä. Hitto, se vielä puuttuisi jos hänet viskattaisiin tyrmään tai hirtettäisiin sen vuoksi että oli erehtynyt jalomielisyyttään avittamaan rottiaista, joka ei osannut pitää näppejään kurissa... Jos niin kävisi, hän olisi kyllä harvinaisen äkäinen.
|
|
|
Post by submarine on Nov 10, 2011 20:42:38 GMT 3
"Hyvä hyvä, hakka päälle!" Naappa vinkaisi jonkinsorttisella innolla, kun purppurapää kaadettiin oikeudenmukaisesti maahan. Harmi kyllä kukaan ei varsinaisesti hakannut toivomuksista huolimatta sen jälkeen päälle, alle taikka edes sivulle - ja vielä ikävämmin Naappa itse sai vaivanpalkakseen kipeän potkun vilpittömästä kannustamisestaan. "Vähän vaan auttaa yritän... Heti potkitaan... ei ole hyvä tämä, yhtään en kyllä auta nyt... kaikki jää kannustamatta... yhtään en kannusta mitään!" Naappa mutista vikisi myrtyneesti kun tämän henkistä tukea ja innostusta ei nyt arvostettu yhtään. Yhtään ei kyllä aikonut näitä enää kannustaa tai tukea - ei ainakaan portaissa jos sattuisivat kaatumaan. Pois alta menisi ja jäisivät ihan tukematta ja vierisivät ihan alempaan kerrokseen asti. Sitten kyllä nähtäisiin, paljonko Naapan tukea kaivattiinkaan. "Hyvä, kunhan olet hiljaa!" murahti yksi miehistä nurisevalle jyrsijälle. Ei kyllä nyt yhtään ollut hyvä tämä. Paremman puutteessa Naappa soi korstolle julman ja kauhean mulkaisun. Se varmaan toimi, sillä tämä aivasti kauhusta.
Alettiin lähestyä kartanoa, ja Spyro heitti äkkiä kysymyksen, joka oikeastaan kiinnosti Naappaakin. Jos tarkkoja ollaan, rotta ei ollut tehnyt erityisen läheistä tuttavuutta juuri muiden, kuin näiden vartijoidentapaisten kanssa - ja niitä oli silloinkin ollut huomattavasti mukavammalla tavalla vähemmän, mokomatkin monistuvat paskiaiset! Joka tapauksessa, rotta pohti itsekseenkin aivan samaa, lähinnä koska tästä ei kuulemma pidettäisi yhtään tai jotain. "Hah! Sä saat tietää aivan tarpeeksi pian, nassikka", yksi miehistä hörähti, ja vakavoitui sitten kuitenkin vähän. "Sen vaan sanon, että jos sä elää mielit, niin älä soita suutas yhtään sille. Se on julma jätkä! Julma! Ja oot ihan tarpeeks tulilinjalla muuteski. Ja jos sä naurat sen nimelle, se kuristaa sut. Että älä naura." "Varmaa ihan tyhmä..." kommentoitiin nyreästi takaa - ja jatkettiin sitten vinkaisulla kun taas tuli saapasta.
Miesjoukko vankeineen alkoi lähestyä kartanoa, ja jos se kaukaa olikin näyttänyt vähän pahaenteiseltä ja ikävältä, näytti se läheltä paljon enemmän siltä. Naappakin oli oikeastaan nähnyt pytingin vain päivällä, ja nyt yöllä se oli kieltämättä aavistuksen... epälupaava. Kukaties se oli jokin arkkitehtuurin ovela jippo, jolla siitä oli tehty vaivihkaa pelottava, ja joka oli vaatinut varmasti suurta suunnittelua ja ankaran tarkkaa toteutusta - tai sitten se oli se, että jokaisessa ikkunassa oli jämäkät kalterit, jotka häilyivät pahaenteisesti takaa häilyvässä valossa. Ja ehkä sekin, että jokainen niistä näytti vähän samalta kuin ammuttava, kirkuva suu. Vaivihkaisuuden saattoi ehkä sittenkin jättää omaan arvoonsa - viimeistään siinä kohtaa kun jo pihalle päästyä kajahti sisältä kammottava, tuskainen rääkäisy. "Jaa-a, se on taas julmalla päällä", pohti yksi miehistä, kun koko joukko jäi hetkeksi kuulostelemaan ja pohtimaan.
Naappa pohti aikansa kuluksi, mahtoiko pihalla olla yhtään rumaa, alastonta savitonttua, kun se oli kerran niin iso. Vaikka Alvarin kaveriksi ja tuliaisiksi kun palattaisiin. Tai jotain.
|
|
|
Post by spyrre on Nov 11, 2011 20:30:01 GMT 3
Ilmeisesti näppiensä lisäksi rottiaisella oli suuria vaikeuksia pitää kurissa myös suutaan, otuksen intoutuessa vikisemään kannustavasti purppuratukan saamalle epäoikeudenmukaisella tönimiselle. Tosin tämä ansaitsi tästä hyvästä osakseen melkein vielä ikävämpää potkimista, joka toi edes jonkinlaista tyytyväisyyttä laihalle nulikalle tämän kömpiessä kiroten takaisin jaloilleen. Nokkelana yksilönä poika tajusi pian että turhasta napinasta seurasi ikäviä huitaisuja joten se jatkoi matkaa vaiteliaana vaikkakin silmin nähden nyreänä, rialin vain jatkaessa omaa vikinäänsä vieressä. Yllättävästi esille ninjaavan kartanon ilmaantuminen tosin inspiroi tässä pian epäluuloista uteliaisuutta kun heitä alettiin paimentaa suurta, pahaenteistä rakennusta kohden saaden nulikan kuitenkin kakaisemaan ilmoille pahaa ennakoivan kysymyksen. Hän ei tuntenut oloaan yhtään helpottuneemmaksi saadessaan vastauksen huitaisujenkin uhalla esitettyyn uteluunsa, vaan tämä alkoi olla entistä vakuuttuneempi että "K" olisi luultavimmin mitä ikävintä seuraa sen synkän naurahduksen valossa mikä miehistä irtosi. Varoitus suunsoitosta ja ennen kaikkea tämän nimestä ja tälle nauramisesta sai pojan vilkaisemaan puhujaa ihmetellen samalla kun rotta ansaitsi jälleen kunnon potkun solvaamalla tätä pahaenteistä kartanon herraa urheasti välittömästi kun kielto oli käynyt. Tämäkään ei tosin tällä hetkellä ollut tarpeeksi piristämään uhkaavaa rakennusta kyräilevää pojanruipeloa joka alkoi jälleen hidastaa askeliaan. Katse tuijotteli varsin epäilevästi kalteroituja ikkunoita hänen jostain syystä melkein odottaen dramaattisen salaman iskevän pian jossain taustalla siitä huolimatta etteivät sääolot olleet ollenkaan otollisia tällaiseen. Poika irrotti vaivalloisesti katseensa kartanosta ja vilkaisi vaihvihkaa ympärilleen kuin jonkinlaista pakoreittiä etsiskellen. Laaja autio piha ei kuitenkaan tainnut tarjota montaakaan mahdollisuutta tällaiseen yritykseen näin monen korston ympäröiminä, ja pakoon paineleminen jäikin hyvin pitkälle vain haikeaksi haaveeksi.
Se oli tästä huolimatta seurannut liki suosiolla mukana kunnes äkkiä sisältä kuuluva hyvin tuskaiselta kuulostava rääkäisy hätkähdytti tätä voimakkaasti. Purppuratukan katse pyörähti varsin pikaisesti ympäristön pälyilystä takaisin kartanoon silmät suurina ja se tuntui juurtuvan paikoilleen hetkeksi, kunnes se tuupittiin tai raahattiin jälleen hyvin vastahankaisena liikkeelle. Ymmärrettävästi se ei ollut tippaakaan halukas astumaan sisälle kuultuaan äskeisen, eivätkä jousimiesten puheet olleet oikein omiaan rohkaisemaankaan tätä. Rotanpirulainen puolestaan ei näyttänyt olevan oikein moksiskaan... ehkä se vain oli liian hölmö tajutakseen mitä tapahtui, tai näin kasvavaa levottomuutta tunteva nulikka arveli. "Hei, kuulkaas nyt! Te saitte sen typerän rasian takaisin, ettekö? Ja se tyyppihän halus vaan tuon rotan, musta ei ollu mitään puhetta kun en ollutkaan mukana, niin että..." Nulikka yritti vielä levottomalla äänensävyllä, vaikka arvelikin etteivät miekkoset luultavasti kuuntelisi. Mutta yrittänyttähän ei laitettu ja sitä rataa. Mitä hittoa se hiipari oikein puuhasi tuolla sisällä? Kaikesta päätellen tämä tuskin oli mikään kovin laillinen harrastus... mikä se sitten ikinä sattuikaan olemaan.
|
|
|
Post by submarine on Nov 11, 2011 21:12:34 GMT 3
"Mä vähän epäilen, ettei se pistä yhtään pahakseen vaikka kiikutetaan sutkin saman tien herran juttusille, kun kerran ton mukana sen omaisuutta ryöstelet", tuhahdettiin miesjoukosta kun purppurapää yritti kohteliaasti muotoilla, josko tämä vain päästettäisiin menemään ilman sen suurempia. Myötätuntoa ei selvästi ainakaan ollut herumassa hiukkaakaan. "Niijust! Syyllinen o! Yllytti tähän! Sen vika kaikki" Naappa vinkaisi pontevasti, pyrkien vierittämään kaiken mahdollisen ja tarpeen vaatiessa mahdottomankin syyn penikan niskoille. Sen se ansaitsi, kaiken oli sotkenut ja sotkisi varmaan edelleenkin. Kohta kuitenkin keksisi taas jotain ikävää. Se Alvarin pipokin oli varmasti ollut vain vahinko, ei se tarkoituksella ollut sellaista keksinyt. "Ole ny jo hiljaa!" ärähdettiin taas kohteliaasti takaa tanakan avokäden saattelemana. Eikä tällä kertaa edes raivoisa mulkoilu saanut aikaan pelokasta aivastelua.
Aikansa joukko seisoa nökötti ulkona, ilmeisesti laskemassa hetkiä siihen, kun olisi yleisesti järkevää astua sisään kartanon synkeästä ovesta kiljumisen lakattua. Ohimennen Naappa pani merkille myös jonkun ränneihin pulttaamat irvinaamapatsaat. Ilmeisesti kartanon omistaja todellakin halusi hanakasti tehdä selväksi, että kysessä oli hirviä ja kammottava kauhukartano, tai jotain. Rotta tosin kävi päässään lähinnä vain nopeasti läpi, miten paljon moiset patsaat tarkalleen ottaen mahtoivat painaa montako sellaista saisi raahattua mukanaan jos oikein yrittäisi. Olivat kuitenkin aika jännän näköisiä. Ja tietenkin että jalkoja palelsi. Loppujen lopuksi, jostain sanattomasta merkistä, lähdettiin vankeja tönimään sisään suurista ovista, jotka - kuinkas muuten - narisivat pahaenteisesti kun niitä kiskottiin auki. Sisällä oli oikeastaan yllättävän hämärää, ottaen huomioon että siellä paloivat soihdut. Pahaenteisesti, luonnollisesti.
"Älkää koskeko mihinkään. Tai tehkö mitään. Älkää edes katsoko mihinkään", ärähdeltiin jotain käskyn tapaisia samalla, kun koko joukko seisoi hetken kartanon aulan tapaisessa. Naappa tuli saaneeksi jo läppäisyn käpälälleen kurotellessa tökkimään lähintä maljakkoa. Kartanon aula näytti oikeastaan melkoisen äveriälltä. Seinillä oli tauluja ja lattialla matot, ja kaikenlaista vähintäänkin rahan arvoista maljakoista niihin sellaisiin pieniin täysin turhanaikaisiin pöytiin nökötti tyylitellysti siellä täällä. Oikeastaan paikka olisi voinut olla jopa oikein mukava, ellei kaikkea olisi valaistu taktisesti kituuttavilla kynttilöillä niin, ettei missään vahingossakaan ollut valoisaa. Naapankin oli myönnettävä (siinä maljakoiden tiirailun sivussa), että pytinki olisi varmaankin ollut mukavampi pimeänä, ilman että joka puolella kareili häiritseviä, epämääräisiä varjoja. Ovet pamahtivat takana kiinni pahaenteisesti. Ja jostain kantautui rämpytystä, joka kuulosti suunnilleen siltä kuin joku olisi yrittänyt murhata jonkinlaista soitinta ainoina aseinaan pyhä tahto ja uskomaton taidottomuus. Eikä siellä ainakaan soitettu pientä monenkirjavaa ksylofonia, jonka sivussa oli hymynaama. Naappa tiesi koska oli rämpyttänyt omaansa oikein antaumuksella ja se kuulosti aina paljon iloisemmalta. "Nonih. Lähetääs kattomaan isoa pomoa. Ja kehutte sen soittoa sitten!" ärähdettiin, ennen kuin koko joukkoa lähdettiin tuuppimaan ylös portaita. Ne narisivat, mitä Naappa oli pitkälti osannut odottaakin.
|
|
|
Post by spyrre on Nov 11, 2011 23:26:02 GMT 3
"No enkä ollu, ettekö te nyt puhetta tajua?!" Nulikka protestoi tilanteeseen nähden melko turhautuneena, tullen luultavasti enemmän tai vähemmän läpsityksi tästä hyvästä. Tämä saikin sen vaikenemaan jälleen nyreänä mulkoillen taas vaihteeksi rottaa joka jatkoi jälleen hänen syyttelyään, tosin samoin seurauksin kuin aikaisemminkin. Siinä sitä sitten pällisteltiin vaivautunein ja muutenkin epämukavin tunnelmin kylmässä ihaillen edessä kohoavaa kammokartanoa. Nulikka pohti jo hermoillen mitä tässä oikein odoteltiin, kunnes viimein miehet päättivät että oli sopiva hetki astua sisälle.
Purppuratukka oli edelleen melkoinen vastarannankiiski ja se saatiin kuin saatiinkin tuuppia ärisevänä ja kiroilevana sisälle, kunnes se vaikeni hätkähtäen epäluuloisena kun ovi heidän jäljessään narahti alleviivatun aavemaisesti kiinni heidän astuessaan sisälle tunkkaiseen aulaan. Ja kun asiasta kerran tuli puhe, talo oli sisältäkin varsin aavemainen, jopa niissä määrin, että tätä aavemaisempaa paikkaa oli vaikea edes kuvitella. Tämä oli suorastaan aavemaisuuden ruumiillistuma hämärää tilavaa aulaa, lepattavaa kynttilänvaloa ja tanssivia varjoja myöten, puhumattakaan yläkerrasta kuuluvasta kammottavasta mielipuolisesta renkutuksesta tai aiemmista kirkaisuista. Spyro ei ollut ikinä kohdannut kummituksia eikä ollut suuremmin näitä osannut pelätä muutaman oleellisen pikkuseikan johdosta, mutta nyt mielikuvitus alkoi kieltämättä laukata hiljakseen entistä villimmin. Noh, kartanon herra oli luultavasti ihminen, mutta siitä huolimatta koko paikan ilmapiiri oli sen verran painostava että nulikka kulutti suuren osan ajasta pälyillen epäluuloisena ympärilleen ja sormeillen levottomana milloin hihojaan, milloin hiussuortuvaa. Rial hapuili jo himokkaasti käpälillään lähintä maljakkoa, nulikan puolestaan tarvitsematta edes kehotusta olla koskematta mihinkään sen kuitenkin luodessa jo hiukan tuskastunut silmäys mieheen joka kuulutti kovaan ääneen ettei mitään saanut edes katsoa. Oli tuokin. Poika pyöräytti hiukan silmiään, jääden sitten hetkeksi tuijottamaan epäilevästi erästä seinällä riippuvaa muotokuvaa. Aivan kuin se mokoma olisi tuijottanut takaisin... Tämäkin hupi tosin jäi lyhyeksi kun vankikaksikko hätyytettiin pian liikkeelle ylös asiallisen pahaenteisesti narisevia portaita, uuden käskytyksen ja uhkailun keralla. "Mäkin soitan paremmin" Nulikka mutisi hiljaa silkkaa vastahankaisuuttaan löntystellessään pakon edessä tönittyyn suuntaan, kielloista huolimatta vilkuillen tutkivasti ympärilleen porraskäytävässä. Tiedä häntä vaikka vahtien silmä välttäisi jossakin vaiheessa, silloin olisi parasta muistaa missä suunnassa ulko-ovi oli, tai paremman puutteessa se lähin ikkuna...
|
|
|
Post by submarine on Nov 12, 2011 0:16:54 GMT 3
Seurasi melkoisen pitkä, tönimisen, ärähtelyn ja portaiden täyttämä reissu halki kartanon, jostakin terpeleen syystä juuri kohti kammottavaa, epämusikaalista renkutusta. Naappa tunnisti sen etäisesti joksikin, jonka olisi kuulunut olla kammottavaa tai jotakin sellaista, mutta nyt se onnistui olemaan sitä lähinnä vain aivan eri tavalla. Eipä tosin niin, että koko paikka olisi muutenkaan korvia miellyttänyt; jokainen käytävä, jolle käännyttiin, tuntui pitävän jonkinlaista meteliä, jolle ei näkynyt mitään syytä. Ja jokaisen suljetun oven takaa, jonka ohi löntysteltiin, kantautui jotakin ulinaa tai vastaavaa. Olipa miten oli, kirosi rotta moneen kertaan takkasilmäisiä ja kovakouraisia ronttaajiaan, sillä matkan varrella vastaan tuli kaikenlaista vähintäänkin jännää, aina hämäristä maljakoista ja oudoista patsaista tyhjiin haarniskoihin ja muuhun odotettavissa olevaan rekvisiittaan - ja ihka-aitoon, hämärässä purkissa lilluvaan irtopäähän, joka mulkoili ohikulkijoita. Naappa olisi kyllä vähintäänkin halunnut vähän käpälöidä tällaisia aarteita, mutta aina kun rotta yritti vaivihkaa vähän viattomasti tarrata johonkin, oli joku julmuri huitaisemassa. Ja koska päähän alkoi loppua kohti sattua melkoisesti, suostui tämä pitkin hampain ja kyräillen lopulta antamaan olla. Olipa miten oli, seisottiin loppujen lopuksi sitten jonkinlaisen suuren oven edessä. Kaikesta päätellen soittaja oli kapistuksineen sen takana. Oveen oli oikeastaan kaiverrettu jonkinlainen etäisesti pirunpäältä näyttävä ilmestys keskelle, ja Naappa jäi tuijottelemaan piruparkaa kun yksi miehistä tönäisi ovet auki ja halkaisi viattoman paholaisen keskeltä. Sisältä tulvi hämyistä, mutta jokseenkin määrällisesti suurempaa valoa, ja hetken rotta siristeli tottumuksesta silmiään kunnes tajusi moisen harvinaisen turhaksi.
Ovien takaa paljastui melkoinen ilmestys. Tai no, tarkalleen ottaen se oli vain sali, mutta siellä oli paljon kynttilöitä. Hyvin paljon kynttilöitä. Oikeastaan häiritsevän paljon, siinä määrin että se kertoi jo varmasti jotain pahaa ne sinne vieneestä. Niitä oli riveittäin ja kerroksittain, ne suorastaan reunustivat huonetta kuin jokin vinksahtanut katedraali. Oikeastaan koko sali löyhkäsi, ainakin rotan kuonoon, sulalta huonolaatuiselta kynttilävahalta. Siellä oli valehtelematta reilusti kuumempi kuin muualla, ja kun vangit oli tönitty sisään, kiskoi yksi miehistä kiireesti ovet kiinni, ettei lämpö karkaisi. Ohimennen Naappa vinkaisi jokseenkin kyseenalaisilla mielin, kun tajusi lattiankin lähestulkoon lainehtivan vahasta. Siihen jäi selviä jalanjälkiä, ja jalat itsessään olivat nopeasti tahmaisessa, rasvaisessa vahassa. Itse salin päässä, kaiken rasvaisen kynttilävahan ja lankasydämien keskellä, istui jokin synkeä mustaan kietoutunut hahmo penkillä kuin petolintu pesässään. Ja suljetussa kammiossa korviin todella koski, kun tämä hakkasi kuumeisesti samalla tavalla kynttilävahan kirjomaa cembaloaan kaksin käsin kuin ankara vanhempi tottelematonta lasta. Kuumeiselta, epämusikaaliselta riehumiseltaan ilmestys ei edes huomannut sisääntulijoita moneen hetkeen, ja siinä saatiinkin sitten seisoa tyhminä melkoinen hetki ihmettelemässä kun varjot riehuivat sekasortoisessa kynttiläryöpytyksessä. Melkein kuin olisivat yrittäneet parhaansa mukaan tanssia tahdissa musiikille, jolla ei ollut tahtia.
Muutaman hetken Naappakin raaviskeli päätään kammiossa ja pohdiskeli, missä se kammottava "isokoo" nyt tarkalleen ottaen mahtoi olla, ja miksi piti nököttää tässä varpaat haisevassa rasvavahassa. "Kuka toi urpo o?" rotta lopulta vinkaisi malttamattomana harvinaisen kovaa, kun oudon hyypiön musikaalirikokseen tuli jonkinlainen tauko. Sitä seurasi kammottava riitasointu, kun tapaus iski kaikin voimin nyrkkinsä vasten protestoivaa soitintaan. Ja sitten tapaus mulkoilikin silkalla murhaavalla vihalla taakseen, yrittäen selvästikin selvittää, kuka oli mennyt möläyttämään. Naappa vinkaisi kun joku korstoista potkaisi tämän äkkiä paniikissa kumoon, pitkin pituuttaan inhaan vahaan joka takertui turkkiin ja tunki suuhun. "Tota, pomo, me löydettiin tää. Sillä oli sun rasias. Ja tollanen mukana rikostoverina!" yksi miehistä ähkäisi nopeasti, osoitellen rottaa ja purppurapäätä kelmeässä kajossa, selvästikin toivoen välttyvänsä itse miehen raivolta, kun tämä loikkasi palliltaan ja marssi lähemmäs raivostunut hullunkiilto silmissä. Ja tosiaankin loikkasi; mies oli varsin lyhyt ja vähintäänkin lihava. Tämä näytti hieman mustaan samettiin verhotulta lihapullalta, johon joku oli tökkinyt tikkuraajat. Eikä se, että tällä oli jalassaan suipot, teräväkärkiset kopisevat kengät, ainakaan mitenkään auttanut vaikutelmaa - puhumattakaan miehen valtavasta nenästä. "Te kurjat! Te saastaiset varkaat! Te kammottavat löhmöiset ymmyrkäiset vääröt! Luulitte voivanne varastaa MINULTA MINUN omaisuuttani MINUN nenäni alta MINUN kartanossani! MINUN!" tapaus yritti karjua (mutta käytännössä kimitti) kahlatessaan kynttilävahan läpi niin että roiskui.
Naappa pohti hyvin vakavasti, olisiko sopivaa selittää, että varastaminen oli todennäköisesti suoritettu tumpin nenän yltä, ei alta.
|
|
|
Post by spyrre on Nov 12, 2011 20:14:59 GMT 3
Seuraava tovi kuluikin epämukavan hätyytyksen kohteena pitkin käytäviä ja portaita, halki laajan rakennuksen. Nulikka jätti vaihteeksi rotan mulkoilun sikseen suunnaten huomionsa lähinnä sille vaivihkaiselle vilkuilulle yrittäen painaa sokkeloisia käytäviä pitkin kuljettua reittiä mieleensä kunnes sen keskittymistä alkoivat harhauttaa yksi jos toinenkin hyvin epämääräinen asia johon törmättiin matkan varrella. Käytävän ovien takaa tuntui kuuluvan kummallisia ääniä jotka muistuttivat lähinnä jonkinlaista ulinaa ja kalahtelua, purppuratukan tämän huomatessaan jäädessä hetkeksi tuijottamaan äänen suuntaan kummeksuvasti ohi mennessään. Mikä hitto tuolla oikein mölysi? Pidettiinkö sisällä jonkinlaista koiraa tai muuta eläintä? Tosin hän ei ollut varma oliko äänen lähde edes eläin, ja jos oli, niitä oli sitten lauma poikineen melkein jokaisessa huoneessa jonka he ohittivat. Kummallista. Tämä ei kuitenkaan jäänyt lähellekään ainoaksi oudoksi asiaksi joka pisti silmään matkan varrella. Myöskin talon sisustus oli teemaan kuuluvan dramaattinen ja paha-enteinen, kynttilöitä, irvisteleviä patsaita ja pölyisiä haarniskoita seisoskeli pitkin matkaa, ja tulipa vastaan myöskin purkkiin suljettu, tyytymättömän näköinen ihmisen irtopääkin. Poika oli lähinnä oudoksunut sisustusta tähän mennessä, mutta täytyi myöntää että se sai jonkinlaisen rytmihäiriön tajutessaan mikä pöydälle asetetussa purnukassa oikein pällisteli. Rotan yrittäessä tietenkin ohimennessään tarrata kapistukseen vain tullakseen taas huitaistuksi laiha nuorukainen pohti levottomana mahtoiko mokoma kapine olla aito... ja mitä järkeä oikeastaan edes oli tunkea jonkun pää talteen tuolla tavalla, luulisi että se alkaisi pian haista. Se oli vähällä kysyäkin asiasta mutta muutti mielensä erään miehen taas läpsäistessä rialintynkää ikävästi, ja tyytyikin vain nyrpistämään nenäänsä inhoten kulkiessaan ohitse. Mahtoikohan kartanon herra harrastaa moista keräilyä enemmänkin, pälkähti väkisinkin nulikan mieleen, saaden aikaan kylmiä väristyksiä. Se vielä puuttuisi, hän oli tyytyväinen pääkoppaansa juuri siinä missä se oli... Ja hän epäili vahvasti ettei rotankaan naamasta saataisi aikaan kovinkaan kaunista sisustuselementtiä vaikka olisi kuinka yritetty.
Jostakin yläkerroksesta kuulunut renkutus voimistui hiljakseen heidän edetessään, eikä käynyt lähentyessään yhtään sen musikaalisemmaksi. Vastahankainen matka päätyi piakkoin odotetun karmivalla teemalla koristellun jyhkeän oven eteen, jonka takaa kyseenalainen musisointi tuntui kantautuvan. Poika kyräili ympärillä vahtaavia miekkosia viimeistä pakotilaisuuttaan epätoivoisesti etsien, ikävä kyllä tällaista löytämättä. Gargoylin naamalla koristellut ovet tempaistiin auki ja vahva löyhähdys vahan lemua sekä tunkkaista kuumaa ilmaa iski heidän ylitseen. Se kaikkein kamalin asia tosin oli ehdottomasti nyt hyvinkin korviasärkevä soittimen rääkkäämisestä aiheutuva ääni joka sai purppurapään irvistämään ja viemään kädet korvilleen miesten aiemmista varoituksista, että herran eeppistä musiikkia ei saanut loukata, huolimatta. Entistä vastahankaisempi nulikka tönittiin käytännössä kynttilöillä täytettyyn huoneeseen tämän hoksatessa heti seuraavan hyvin epämiellyttävän asian, joka oli inhottava kynttilänvahalla kuorrotettu lattia. Se oli vähällä kaatua kenkiensä yllättäen takertuessa vahaan mutta sai koipensa kiskottua yllättynein elkein ajoissa irti luoden inhoavan katseen lattiaa peittävään kerrokseen. Kauaa ei tarvinnut ihmetellä mistä moinen myrkky mahtoi olla peräisin kun sai silmiinsä seinustoja kerroksittain kiertävän kynttilämeren, josta ilmeisesti koostui katedraalimaisen, melodramaattisen huoneen valaistus. Ja lopulta huoneen perältä paljastui jopa koko korvia vihlovan metelin lähde, mustaan viittaan kääriytynyt ilmeisen lyhyenläntä mies, pahoinpitelemässä väkivaltaisesti kärsivästi ääntelevää cembaloa.
Poika tuijotteli vähintäänkin ymmällään ympärilleen päätyen sitten vieläkin kädet korvillaan pälyilemään soittajaa joka ei tuntunut edes huomaavan saapujia. Jousimiesten varovaisesta käytöksestä tämä osasi vetääkin jo johtopäätöksen siitä kuka synkkä, lahjaton muusikko oikein oli... hänen kerallaan sisään kiskotun rotan kuitenkaan ilmeisesti hoksaamatta asiaa. Purppuratukka vaihteli vaivautuneena ja jopa hiukan huonovointisena painoaan jalalta toiselle silmäillen vaivautuneesti ympärillä lepattavan tulipaloriskin, jousimiesten ja cembalon väliä pohtien josko hän voisi äkkiä tempaista muutaman tusinan kynttilöitä nurin ja painua kaaoksen turvin tiehensä, kunnes rotta vinkaisi ilmoille epäkorrektin äänekkään tiedustelunsa kyseisen "urpon" henkilöllisyydestä. Tämä sai aikaan sellaisen riitasoinnun että poika hätkähti irvistäen uudestaan, huomaten sitten mustakaavun kääntyneen mulkoilemaan suorastaan vihamielisesti soittimensa äärestä. Noin silmänräpäyksen verran tilannetta punnittuaan purppuratukka arvioi että nyt voisi ehkä olla hyvä hetki laskea kädet korviltaan samoihin aikoihin kun yksi pelästyneistä korstoista tempaisi rotan naamalleen lattialle ennen kuin tämä ehti laukoa lisää typeryyksiä. Ikävä kyllä taisi olla jo hiukan myöhäistä toivoa että jo murhanhimoisesti kohti koikkelehtiva, pyöreä ja vielä ensimmäistä vaikutelmaakin lyhyempi miekkonen ei olisi kuullut. Purppuratukka otti muiden ohella askelen kauemmas osoittaen vielä avuliaasti sormellaan maassa kellottavaa jyrsijää, mulkaisten nyreänä miestä joka änkytti taas jotakin rikostovereista siitä huolimatta että hän oli jo kieltänyt mokoman syytöksen moneen otteeseen. "Enkä ole, uskokaa jo!" Se oikaisi, jääden sitten hetkeksi silmäilemään tuota kyseenomaista pomomiestä kulmiensa kohotessa hetki hetkeltä enemmän huppunsa varjossa. Mikä hitto tuo oli olevinaan? Hurjistunut miekkonen muistutti purppurtukkaa lähinnä jostakin pyöreästä mustasta ja rimppakinttuisesta linnusta, eikä tämän suuri nenä ja kimeä ääni parantaneet tätä mielikuvaa. Sillä oli kuitenkin tarpeeksi järkeä pitää suunsa vielä kiinni muistaessaan aiemmat talosta kuuluneet kirkaisut sekä pistäessään merkille jousimiesten säikyn asennoitumisen. Täytyi nyt vain toivoa että myös rotalla olisi tähän hätään kuono tarpeeksi täynnä vahaa jotta se ei voisi vinkua ilmoille lisää typeryyksiä, purppuratukka pohti, jääden sitten hämmentyneenä silmiään räpytellen silmäilemään lähestyvää olentoa onnistumatta heti saamaan kunnolla selvää kimittävästä raivonpurkauksesta. "Tuo sen kyllä vei." Tämä totesi kuitenkin osoittaen taas rottaa harhautuen hetkeksi miettimään mikä hitto mahtoi olla "ymmyrkäinen, lommoinen väärö" joksi heitä syytettiin. Kaikesta päätellen se oli jotakin hyvin ikävää.
|
|
|
Post by submarine on Nov 12, 2011 20:54:40 GMT 3
"HILJAA NASSIKKA!" pieni musta ilmestys kiljaisi raivosta vähintäänkin pyöreänä, ellei sitten jopa soikeana, kun Spyro alkoi heitellä jotain vastaväitteiden tapaista. "Minun kouraani eivät teidän kaltaisenne kurjat rikolliset pakene! Minulla on hallussani voimia teidän käsityskykynne ulottumattomista!" jatkui kimitys ja yleinen huitoma, kun ilmestys lopulta sai kahlattua sulan kynttilävahan lävitse suunnilleen lähietäisyydelle - mikä ei ainakaan millään tavoin palvellut kenenkään silmää. Naappa oli nähnyt paljon ylisuuria, möykkyisiä kuonoja rottien keskuudessa, mutta tämä oli eittämättä isoi. Rotta oli aivan varma että olisi voinut iskeä ilmestystä nyrkillä sieraimeen ja olla sen jälkeen vähintään olkapäätä myöhen tämän nenässä. Mielikuva sai aikaan melkoisen suuria inhonväristyksiä. "Tämä kammotus sentään tajuaa syntinsä!" iso-K:ksi nimetti tapaus ärähti nähdessään tutisevan Naapan, ja potkaisi rottaa äkäisesti. Se olisi voinut olla melkein ikävää, jos tällä olisi ollut edes hieman koipea potkimista varten. Vaan tällä riu'ulla Naappa vinkaisi lähinnä kohteliaisuudesta. Mustaan verhottu harakankuvatus ei kuitenkaan selvästikään ollut vielä valmis, ja jäi osoittelemaan melkoisella töppösormella vieläkin vahassa makaavaa rottaa. Tämä pohti jo vakavissaan liikkumista aivan vain, ettei jämähtäisi kiinni. "Ja sanopa minulle, ruosteinen kanttipultti, kuka sinä oikein luulet minun olevan? Ja kuka sinä itse luulet olevasi kun kehtaat viedä MINUN tavaroitani MINUN nenäni alta!" alamittainen hirmuhallitsija rääkyi. Naappa pohdiskeli muutaman hetken, oikein varovaisesti, ennen kuin lopulta keksi varmasti kaikkia tyydyttävän vastauksen. Aina sanoivat että piti puhua totta, ja sitä tämä ei ainakaan tarkoituksella ollutkaan erityisen paljoa kokeillut. "Lyhyt läski mustapää", rotta vinkaisi lopulta vahaisista tunnelmistaan hyvin tyytyväisenä. Hetken verran oli varsin hiljaista, ja kynttilärivien liekitkin tuntuivat vetäytyvän kuin kauhuissaan, kun iso-K, kaiken ilmeinen yliherra, tuijotti maassa nököttävää rottaa jonkinlaisessa järkytyksen ja raivon pyhässä kaksinkertaisuudessa. Tämän silmät levisivät siinä määrin, että varmasti yksi jos toinenkin valmistautui nappaamaan ne lennosta, ennen kuin vierähtäisivät pois päästä ja lätsähtäisivät vahaan. Koko lyhyt, mustalla sametilla topattu ilmestys tutisi hetken kuin murhanhimoinen hyytelö kiskoessaan henkeä niin että sieraimet supistelivat. "Vielä sinä näet, kuka on lyhyt ja läski mustapää, töppöinen taputin! Sinä... Sinä..." tapaus lopulta ärähti silkassa puhtaassa raivossa silmät muljahdellen, ja alkoi sitten varsin yllättäen laulaa jotakin lastenlaulua. Naappa ei ollut aivan varma mitä tällä kertaa oli jättänyt huomiotta, sillä yhtäkkiä ilmeisen tappouhkauksen jäljiltä salissa kaikuikin lurittelu jänöpupuista jotka söivät porkkanoita. Kesällä. Ja sitten tuli koira ja ajoi ne pois. Oli tosin myönnettävä että pieneksi ilmestykseksi samettisella lihapullalla oli varsin kantava baritoni. Se ei millään tavoin sopinut lastenlauluun Jussi Pupusesta, mutta siltikin.
Muutaman vaivautuneen hetken kaikki kuusi miestä katselivat toisiaan vaivaituneina, viestien toisilleen syvää vaivaannusta vaivautuneilla katseillaan. Sitten, ehdottoman vaivautuneesti, yksi näistä löi kätensä yhteen. "Pomo! Tää juttu!" tämä karjaisi jopa yli raikaavan pupulaulun. Sillä näytti olevan melko havahduttava vaikutus. "JA ISTUI JUSSI PUROLLA JALAJALLAA... täh? Kukamissä?" iso-K havahtui ja tiiraili hetken koko tilannetta kuin olisi juuri taas tajunnut missä oli. Ja muutamaa hetkeä myöhemmin tajuttiin ilmeisesti myös, mitä tarkalleen ottaen oli tapahtunut, sillä ilmestys rykäisi muutaman kerran varsin vaivautuneesti, vilkaisi rottaa vielä vaivautuneemmin ja etsi sitten katseellaan uuden kohteen raivolleen. Jäljellä oli vain Spyro.
"JA SINÄ! SINÄ SURKEA ÖYLÄTTI! MITÄ SANOTTAVAA SINULLA ON PUOLUSTUKSEKSESI!? NOPEASTI, MINÄ NYLJEN SINUT LUSIKALLA!" lyhyenläntä julmuri rääkäisi purppurapään suuntaan, huitoen varsin tarmokkaasti, kuin olisi yrittänyt saada äskeisen unohtumaan mahdollisimman nopeasti. "Te mitättömät röökynpäät veitte minun, MINUN, omaisuuttani! Olemattomat naukut! Naulaan teidät oveeni varoitukseksi samanlaisille vähäpäille! Ei, minä teen teistä kenkiä! Turkkeja! Anna kuulua, MITÄ SINULLA ON SANOTTAVANASI, PIKKURIIVIÖ!?" tämä kirkui korvia viholavalla tavalla, polkien lattiaa niin että vaha roiskui. Ja koko korstojoukko tuijotteli hyvin kohteliaasti muihin suuntiin.
|
|
|
Post by spyrre on Nov 13, 2011 3:14:56 GMT 3
Hurjistuneesta pingviinimiehestä irtosi melkoinen huuto tämän rämpiessä kohti ja seisahtuessa viimein mulkoilemaan mahtipontisesti mitättömiä vankejaan. Tämä tosin taisi luoda aivan päinvastaisen vaikutelman kuin mitä mies haki, mutta ainakin tämä sai kuin saikin nulikan hiljenemään vaikkakin lähinnä hölmistyneisyyttään. Poika kyräili pyöreää miekkosta epävarmasti huppunsa alta, selvästikin yrittäen päättää miten suhtautua aggressiivisesti räyhäävään tyyppiin jota jopa hän joutui kuikuilemaan hiukan alaviistoon, vilkaisten sitten syystä tai toisesta epätietoisesti korstoihin ympärillään kuin olisi odottanut näiltä jonkinlaista vinkkiä siitä mitä hittoa oikein tapahtui. Jousimiehet taisivat tosin vastata samalla varautuneella kyräilyllä kuin aikaisemminkin, kuin olisivat vakavissaan pelänneet hurjaa nenäkästä ja jopa Spyroa lyhyempää miekkosta. Täytyi myöntää että niin pinnallista kuin se olikin, nulikalla oli vaikeuksia ottaa tätä kovinkaan vakavasti puhumattakaan kovan uhon uskomisesta tämän julistaessa eeppisiä voimiaan kahdelle selkeästikin enemmän ja vähemmän hämmentyneelle olennolle, ennen kuin tämä kääntyi rottaa julmasti potkaistuaan (tai ehkä oikeammin tönäistyään) uhittelemaan tälle. Purppurapää irvisti itsekseen pahaa aavistellen jo ennen kuin rial ehti edes vastata ja elehti tälle vaivihkaa varoittavasti käsillään, mutta otus ei piitannut vaan vastasi likimain niin typerällä tavalla kuin poika oli pelännytkin. Hän olisi halunnut läimäistä otsaansa moiselle tyhmäilylle, mutta ei kuitenkaan liikkunut vaan jäi muiden ohella odottamaan kartanon herran reaktiota moiseen loukkaukseen.
Pöyristynyt mustaanpukeutunut kääpiö jännittyi raivostuneena kuullessaan rotan kursailemattoman vastauksen ja nulikka jo epäili tämän pian räjähtävän raivosta päätellen siitä kuinka hurjasti tämän silmät jo pullistuivat melkein ulos päästä. Ja meteli tästä kommentista seurasikin.... tosin, ei sellainen kuin kaiken järjen mukaan olisi voinut odottaa. Nuhruisen nuorukaisen leuka loksahti kirjaimellisesti kun mies alkoi äkkiä hoilaamaan varoittamatta sattumanvaraista lasten laulua pupujusseista. Hetken aikaa vallitsi tyrmistynyt hiljaisuus kynttilöiden valaisemassa salissa, vain pahaenteisen laulun kaikuessa kartanon autioissa käytävissä. Purppuratukka katsahti uudestaan neuvottomana niitä ainoita ilmeisesti etäisesti järjellisiä olentoja huoneessa, eli siis takanaan patsastelevia jousimiehiä mutta nämäkin pälyilivät vähintäänkin vaivautuneena kunnes yksi viimein korotti ääntään pupujen seikkailuiden ylitse ja havahdutti ilmeisesti hetkellisesti aivonsa raivosta nyrjäyttäneen pomokääpiön takaisin nykyhetkeen.
Spyro ei oikeastaan ollut varma olisiko hänen pitänyt olla helpottunut laulun loppuessa vaikka tästä luultavasti seuraisi jotakin ikävää, mutta vaikka saikin yksinoikeudella osakseen seuraavan, äskeistä hämmentävää lipsahdusta entistä aggressiivisemmin paikkailevan raivokohtauksen, tiesi hän nyt ainakin missä mentiin ja mitä tapahtui (tai ainakin jotenkin)... vaikka miehellä oli taipumus tunkea repliikkeihinsä läjittäin hyvin omituisia sanoja ja kielikuvia joiden merkityksestä hänellä ei ollut hajuakaan. Se räpytteli hetken silmiään tämän rähjäykselle enemmän hämmentyneenä kuin kauhun sokaisemana johon mies selvästikin uhkauksillaan tähtäsi, nulikan päätyessä lopulta kohauttamaan hiukan olkapäitään vastaukseksi paremman puutteessa. "Eeh. Lusikat ei kyllä toimi ihan niin." Se huomautti turhautuneena, raaputtaen sitten poskeaan kuin miettien. "Enkä ole vieläkään ottanu yhtään mitään, johan mä sanoin! ... ja mikä hitto muuten on öylätti?" Hiukan jälkikäteen pojan purppuraiseen pääkoppaan pälkähti ettei ehkä välttämättä olisi kannattanut sanoa ainakaan ensimmäistä kommenttia ääneen.
|
|
|
Post by submarine on Nov 13, 2011 15:54:24 GMT 3
Lyhyt, mustanpuhuva hirmuherra ei selvästikään pitänyt millään tavoin Spyron vastaväitteistä, ei puoleen taikka toiseen. Ilme ei noussut aivan yhtä murhaavaksi kuin Naapan möläyttelystä, mutta siitä huolimattakin valtavan nenän koristamilla kasvoilla ja pienissä, pistävissä silmissä kareili taas melkoinen kiukunpuuska. Vieläkin vahaisen lattian rajasta tuijotteleva Naappa tuli pistäneeksi merkille, että tämän toinen käsi nyki siihen malliin, että oli kaiketi oikein hyvä ettei lähettyvillä ollut teräviä esineitä. "Vai ei toimi niin!? VAI EI TOIMI NIIN!? No sitten, hongankolistaja, se LAITETAAN toimimaan!" lintumainen pahanilmankääpiö kiljui taas jalkaansa polkien. "JA SIINÄHÄN MIETIT ÖYLÄTTIÄSI!" rääkäistiin vielä perään kuin suurenakin rangaistuksena. Sitten tapaus kuitenkin näytti kiskovan muutaman kerran syvään henkeä nenänsä läpi, kuin olisi yrittänyt kerätä itseään välttyäkseen muuttumasta pelkäksi huutoesitykseksi.
Naappa, aina avuliaana ja kunnollisena, kohotti käpälänsä saadakseen hieman huomiota. "Öylätti on sellanen pikkuleipä. Ihan pieni! Huonoja. Ei nälkäkään lähe!" rotta vinkaisi pelastaakseen purppurapään suurelta ja varmasti vaaralliselta pohdiskelulta. Ei tälläkään tosin ollut hajuakaan, miksi penikka olisi muka ollut öylätti, vaikkei edes haissut saati sitten varmaankaan maistunut leipätuotteilta. Jostain syystä Naappa alkoi pikkuhiljaa epäillä, että pikkumies oli ehkä vähän vinksahtanut. Päässä pyöri varmaan liian monta vinkua. Siitä se laulaminenkin varmaan oli tullut, yksi oli päässyt ulos. Noh, onneksi moiseen oli hyvät hoidot. Kivellä päähän vain, kyllä se siitä lähtisi. Naappa olisi oikeastaan miettinyt varmasti pitempäänkin pikkumiehen kiskaisemista kivellä, muutenkin kuin vain parannustarkoituksissa, mutta äkkiä tämä tarrasikin ilman sen suurempia varoituksia kiinni rotan vieläkin pystyssä nököttävään käpälään - tarkalleen ottaen kahteen sormeen. Ja tämän oli kyllä myönnettävä, että töppösormeksi tapauksella oli melkoisen rautainen ote. Naappa saikin vinkaista varsin lujaa, kun mustanpuhuva isonenä äkkiä väänsi muitta mutkitta käpälän sormista pidellen hyvin epämukavaan asentoon jonnekin selän taakse. Vaikkei mitään vielä mennytkään hajalle, kantautui ilmoille kyllä muutama kuuluva, hyvin ikävä naksahdus, sellaiset joista ei ollut paljoakaan matkaa rusahduksiin - siis vikinän lomassa. "Au! Au! Sattuu! Irti!" Naappa vikisi, pystymättä tekemään oikeastaan yhtään mitään maassa maatessaan. Julman lihapullan ote oli vähintäänkin tiukka ja pitävä, eikä tältä ainakaan näyttänyt olevan liikenemässä mitään sääliä. Oikeastaan tapaus ei edes katsonut kohti rottaa, vaan tuijotteli jokseenkin yleisturhautuneena kattoa kohti. Ja siinä tuskasta vääntelehtiessäänkin Naappa tuli pistänneeksi merkille, että ilmestys teki kaiken huolestuttavan tottuneeseen sävyyn, kuin sormien vääntely, pahoinpiteleminen ja muu rääkkäys olisivat olleet tälle varsin arkipäiväistä. Se ei koskaan ollut erityisen rohkaiseva piirre kenessäkään - etenkin kun se joku sattoi havainnollistamaan taitojaan juuri rotan sormiparoille.
"Katsokaas kun se on sellainen juttu, että minä olen kiireinen mies. Soittotunnit puskevat päälle ja sellaista", iso-K totesi, jättäen Naapan protestit täysin omaan arvoonsa, kuin tätä ei olisi edes ollut. Tämän ääni tihkui melkoisen ikävää uhkaa, sellaista jota saattoi kuulla vain ihmisiltä, jotka oikeasti joutuivat pidättelemään itseään ollaksee tekemättä veritekoja päivittäin. "Ja kun minun kanssani venkoillaan eivätkä ihmiset halua tehdä yhteistyötä, saattaa käydä vahinkoja. Joskus ne vahingot ovat melko pysyviä. Joten otetaanpa alusta: Minä olen Kornelius Mustakalma-Suurkauhu, oikein hauska tutustua. Ja nyt, kuka sinä olet, missä sinä tarkalleen ottaen asut ja miksi sinä, SANASTA SANAAN PIKKUKUUTTI, pyörit tämän rotan kanssa. Ja jos kuulen vielä yhdenkin poikkipuolisen sanan, ystävä hyvä, minä näytän sinulle sen lusikkatempun ihan oikeasti", tämä kähisi, joutuen selvästikin todella yrittämään ollakseen alkamatta hurjaksi jo nyt. Naappa piti tästä tosin vielä huomattavasti vähemmän tällaisena etäisesti leppoisana - tosin ei läheskään yhtä vähän kuin tällaisena sormia vääntävänä.
Jousimiesjoukko tuijotteli yhä seinille, olkoonkin että eräs joutui mitä varmimmin naamioimaan naurunpurskahduksen yskänkohtaukseksi, kun iso-K lopulta paljasti nimensä. Se ei varmasti ollut ensimmäinen kerta.
|
|
|
Post by spyrre on Nov 13, 2011 19:12:24 GMT 3
Jostain syystä mustaviittainen miekkonen ei tuntunut arvostavan nulikan avuliasta huomautusta lusikoiden oikeaoppisesta käytöstä, vaan tuijotettuaan hetken murhaavasti tämä alkoi jälleen ärjyä saaden nulikan astahtamaan hiukan irvistäen taaksepäin, tosin lähinnä vain siitä syystä että tämän huuto tuntui varsin ikävältä tärykalvoilla. Tämä tuntui ottavan lusikoiden yleisen tylppyyden ja sen ettei purppurapää oikeastaan tiennyt mikä oli tämä mystinen öylätti hyvin henkilökohtaisena loukkauksena, kunnes rotta huomaavaisesti puuttui asiaan ja sivisti häntä tästä mystisestä ruoka-aineesta. Poika räpäytti silmiään ja vilkaisi rottiaista hiukan nyreänä siitä että tämä jostain kumman syystä tiesi sanoja joita hän ei, mutta tämän termin paljastuminen teki koko aiemmasta loukkauksesta vieläkin hämmentävämmän. Kyllä häntä oli aiemminkin sätitty milloin miksikin, mutta ensimmäistä kertaa poika joutui haukutuksi jonkinlaiseksi leivonnaiseksi... ellei asialla ollut jotain tekemistä pienuuden ja kyseenalaisen syömäkelpoisuuden kanssa. Hmm. Jostain syystä nulikka alkoi harkita pientä levottomuutta tämän faktan valossa muistaessaan myös käytävän varressa purnukassa majailleen brutaalin koriste-esineen. Tosin, hongankolistajakin oli kyllä sana jota häneen ei ollut aikaisemmin yhdistetty, joten nulikka oli hetken aikaa varsin ymmällä senkin suhteen.
Pikkumies keräsi hermonsa kuitenkin pian hetken huudettuaan vaivautuneena takaraivoaan harovalle rimppakinttuiselle nulikalle mutta ei tuntunut piristyvän paljoakaan, ennemminkin tämä alkoi ilmeisesti suunnata suuttumustaan aavistuksen ikävämmin kuin huutamalla. Poika hätkähtikin hiukan yllättyneenä miehen tarratessa äkkiä väkivaltaisesti rotan käpälään ja vääntäessä tätä niin että se melkein rutisi, todeten mielessään että ehkä ei kannattunut enää kommentoida tämän epärealistista mielikuvaa lusikoiden ominaisuuksista. Vaikka vielä äskeisen suuttumuksensa ja kaunansa jäljiltä pojan olikin hiukan vaikea tuntea vielä sääliä rotantynkää kohtaan ei tämän tuskaista vinkumista ollut silti kovinkaan mukava kuunnella, ja vielä vähemmän katsella pikkumiehen ruhjovan tätä huolestuttavan arkisin ottein. Nulikka nielaisi hiukan, vilkaisi rottaa kuitenkaan asiaan suuremmin puuttumatta ja vei vaivihkaa omat kätensä selkänsä taa kuin piilottaanseen näppinsä mahdolliselta ruhjonnalta.
Pingviinimies tuijotteli hetken vaihteeksi petollisen itsehillinnällisesti kattoon väännellen samalla puolihuolimattomasti vikisevän rotan raajaa, saaden nulikankin vilkaisemaan ohimennen epäluuloisesti ylös kuin nähdäkseen mitä jännää katossa oikein oli. Kun tämä kuitenkin jälleen puhui, vaihteeksi vähemmän pienemmällä volyymilla ja ymmärrettävimmillä virkkeillä purppuratukan huomio putosi katonrajasta takaisin tähän sen tutun silmienräpytyksen keralla, sen hoksatessa kuitenkin vain kohottaa kulmiaan miekkosen valittamille kiireille sen sijaan että olisi maininnut ääneen jotain siitä, että muutama musiikkitunti lisää ei tosiaan olisi ollut tälle pahitteeksi. Ainakin tämän huokuma, vaihteeksi hiukan vähemmän dramaattinen mutta sitä vielä ikävämpi uhka vaikutti niin että poika oikeasti harkitsi suunsa sulkemista niistä kaikista asioista huolimatta mihin olisi voinut tämän höpinöissä takertua, vaikka sille se ei voinut mitään että kohotti kulmiaan entisestään melodramaattisen kääpiön esittäytyessä. Se vilkaisi taustalla pärskivää jousimiestä, yskähtäen sitten itsekin epämääräisesti takaraivoaan haroen, jonkinlaisen puolivillaisen "jaa" -äännähdyksen keralla ollen kaikeksi onneksi liian hämillään koko tilanteen absurdiudesta virnistääkseen, kunnes mies alkoi tivata häneltä vastausta poikineen. Poika vilkaisi rottaa epäröiden hetken. "Tuota... Spyro. Enkä mä asu täällä." Se katsoi parhaaksi vastata viimein, vaikkakin enemmän ympäripyöreästi kuin mitä oli vaadittu, kun ei oikein keksinyt mitään syytä olla kertomattakaan varsinkin kun vaadittiin noin painokkaasti. Tosin hänellä ei ollut hajuakaan mikä oli "kuutti" joksi häntä vaihteeksi luovasti syytettin, mutta sen hän tiesi ettei oikeastaan halunnut tietää kuinka luovasti lusikkaa oli mahdollista käyttää... ainakaan juuri nyt. "Ja en mä pyöri tuon kanssa! Sanoin jo moneen kertaan, se sano hukanneensa muka jotain mutta olikin sitten varas ja mä en tiennyt! Ja sitten tuli nuo tyypit!" Purppuratukka raportoi jälleen uhkasta huolimatta annos tuskastuneisuutta äänessään ja viittasi uhkarohkealla kädenliikkeellä ensin paheksuvasti rottaan ja sitten ympärillä vaiteliaina pällisteleviin jousimiehiin.
|
|
|
Post by submarine on Nov 13, 2011 19:49:47 GMT 3
Kornelius Mustakalma-Suurkauhu, kuten mies itsensä oli ilmeisesti ylpeänä nimennyt, pyöritteli hetken mietteliäänä ja melkoisen vikinän säestämä rotan käpälää kaikkea muuta kuin ystävällisesti tai kauniisti, samalla kun pyöritteli ilmeisesti päänsä sisällä puolestaan purppurapään sanoja. Mikään tässä ei kylläkään viitannut millään tavoin viattoman, mukaan kiskotun sivullisen säälimiseen tai vaikkapa yleiseen keskenkasvuiselle heltymiseen. Oikeastaan tämä näytti hyvin pitkälti vain ja ainoastaan siltä, kuin olisi pohtinut tuholaisongelmaa ja sitä, miten pään vaivaa aiheuttanut riesa olisi paras hävittää. "Urpo! Missä on sauhut!?" lyhykäinen hirvitys rääkäisi äkkiä sormiaan kuuluvasti napsauttaen yhdelle miehistään, joka säpsähti kuin orava ja alkoi äkkiä kaivella taskujaan. Lopulta mies kiskaisi puolipaniikissa esiin topakan mustan sikarin, joka työnnettiin pomon suuhun jotakin myöntelevää mumisten suunnilleen samalla varovaisuudella, kuin tuttipullo sylilapselle. Ja sitten, aivan yhtä varovaisesti kuin mikä tahansa virheliike olisi voinut johtaa tuskallisiin seurauksiin, sytytettiin savuke kynttilästä. Mustaan samettiin verhottu tumppi itse ei tehnyt oikeastaan yhtään mitään, väänteli vain mietteliäänä rotan käpälää samalla kun passattiin. Ilmeisesti vikinä miellytti.
Herra Mustakalma veti pitkät sauhut sikaristaan, ennen kuin turautti lopulta valtavan, kammottavalta löyhkäävän ja silmiä särkevän savupilven suoraan Spyron naamalle - ja naputteli sitten tuhkiaan sikaristaan tämän kengälle kuin olisi pelännyt lattiansa likaamista. Taas pitkät henkoset, jotka ilmeisesti rauhoittivat ainakin vähän. "Noh", aloitettiin happamasti. "Saattaapi se olla, napsu, että sinä olet tässä kaikessa vain pieni ja mitätön mitäänsanomattomuus, ihan vahingossa kaiken keskellä. Ai että on herkkää, ihan tässä rupeaa itkettämään tällaistakin vähäistä tekijää. Ai että. Että ihan tällaisen kammottavan jyrsijän huijaamaksi tuli ja viattomana mukana. No, pitäähän tyhmyyttä ymmärtää, eivät kaikki ole fiksuja kuten minä", tämä myötäili, esittäen suunnilleen yhtä vakuuttavasti osanottavaa kuin kirvesmurhaaja viimeisimmästä uhristaan. Sieraimet turauttelivat taas silmiä murhaavaa sauhua kuin karvaiset savupiiput. "Vaan tiedätkö, taisinpa tässä juuri tajuta jotain", lisättiin kuin suurenakin yllätyksenä. "Taisinpa juuri tässä tajuta, ruuvimutteri, että sinua ei nähtävästi kaivata missään kun et ole täältä päinkään! Ja lienee hyvä kerrata tässä kohtaa lyhyt oppimäärä elämästä: TYHMYYDESTÄ SAKOKOTETAAN!" tapaus rääkäisi jälleen varsin hurjana. Ja äkkiä Naappa vinkaisi helpotuksesta kun vääntely lakkasi. Sillä ilman sen suurempia varoituksia herra Mustakalma, kaikessa Suurkauhussaan, tarrasi purppurapäätä rinnuksista kiinni, kiskaisi omalle tasolleen ja repäisi sikarinsa suustaan - vain tumpatakseen sen muitta mutkitta ja murhanhimoisen hullun tarmolla pojan otsaan, tarkalleen silmien väliin. "Onkin eka kerta kun joku yrittää selittää olevansa viaton koska on tyhmä! Tuo rottakaan ei sentään kehtaa myöntää!" suuri ja mahtava Kornelius rääkäisi raivosta (ja ylensyönnistä) pyöreänä.
|
|
|
Post by spyrre on Nov 13, 2011 23:43:04 GMT 3
Yllättäen purppuratukan tilitystä jopa vaihteeksi kuunneltiin, mutta ikävä kyllä se ei tuntunut johtavan sellaiseen tulokseen kuin hän olisi toivonut. Nenäkäs pyöreä miekkonen pyöritteli hetken mietteliäänä vikisevän rotan käpälää kunnes ärähti käskevästi saaden saaden ilmeisesti nyt "Urpoksi" nimetyn jousimiehen reagoimaan haparoimalla paniikinomaisesti jotakin taskustaan. Spyro seurasi tavoilleen uskollisen epätietoisena miehen passatessa herra Suurkauhun suupieleen savuketta tämän viitsimättä itse liikauttaa eväänsäkään (ellei laskettu kärsivän rialin käpälän rääkkäämistä) ja jäädessä sitten astetta tyytyväisemmän näköisenä tupruttelemaan hyvin pahanhajuista savua. Nulikka rypisti nenäänsä inhoten jo sille kun sikari sytytettiin, päätyen sitten pian köhimään ikävästi kun pirullinen kääpiö mieheksi keksi puhaltaa pahansuovasti pilven suoraan hänen naamalleen. Kakomisen seasta kuului muutama epäselvä kirosana pojan yrittäessä huidella sauhua kasvoiltaan, Mustakalman varistellessa tuhkia samaan aikaan varsin epäkohteliaasti hänen muutenkin likaiselle kenkäraihnalleen. Spyro ei oikeastaan edes huomannut tätä tihutyötä pistävän savun pyörteillessä naamallaan, mutta hierottuaan tovin antaumuksella silmiään ja nenäänsä hihallaan tummat silmät mulkaisivat pahantekijää huppunsa alta jo melko äkäiseen sävyyn... kaikeksi onneksi nulikalla oli kuitenkin sen verran arviointikykyä tallella että tämä älysi olla rähähtämättä sekopäisen, ja luultavasti vaarallisen miekkosen kasvoille siitä huolimatta että sen olisi selkeästi tehnyt mieli, eikä tämän seuraava pirullinen päivittely muuttanut tunnelmia yhtään parempaan suuntaan. Ohimennen nyt myös "Napsuksi" ja "Ruuvimutteriksi" nimetty natiainen kyräili lyhyenläntää miekkosta äkäisenä mutta sentään vaiteliaana yrittäen köhien vältellä uusia savupilviä.
Noh, olihan se jo alkanut vahvasti epäillä jo muutama tovi sitten ettei tällä pätkällä ollut kaikki kotona ja että edessä saattaisi olla jotakin ikävää, mutta oikeastaan se oli vasta Herra Suurkauhun alleviivatun pahaenteinen oivallus joka sai nulikan huolestumaan oikein kunnolla. ...hitto, olisi ilmeisesti kannattanut miettiä sanansa paremmin... "Eh... no tuota..." Se yritti nopeasti keksiä jonkinlaista pelastusta tilanteelle harkiten jo melkein väittävänsä sittenkin olevan sukua sille kylässä asustelleelle leipurille mutta aikaa hioa hyvää tekosyytä ei purppuratukalle kuitenkaan suotu miekkosen äkkiä kurottautuessa tempaisemaan vaihteeksi hyvinkin yllättynyttä poikaa likaisen paidan rinnuksista pahansuovasti kähisten ja löntätessä sitten psykoottisella riemulla kuuman savukkeensa natiaisen otsaan. Spyro älähti, oikeastaan lähinnä äkillisen tarraamisen ja tempaisun johdosta ja horjahti, jääden sitten tuijottamaan noin silmänräpäyksen ajaksi silmät pyöreinä kunnes pääsi perille mitä hittoa oli edes tapahtunut. Oivallus ei ollut omiaan saamaan natiaista kovinkaan iloiseksi, ja tämä ärähti tyytymättömänä. "Mitä helv- Päästä irti hiton mielipuoli!" Se napautti vaikuttaen siltä että olisi ikävä kyllä onnistunut unohtamaan kokonaan kuka hänen rinnuksissaan oikein nyt roikkui, pojan yrittäessä sitten äkkipikaisuuksissaan asiaa sen kummemmin ajattelematta huitaista naamansa edessä törröttävää majesteettista ja savua sylkevää nenää nyrkillään nykäistäkseen itseään irti tämän otteesta. Mahdollisesti monien suureksi hämmästykseksi, siis sen lisäksi että tämä oli tarpeeksi tyhmä täräyttääkseen psykoottista lintumiestä päin näköä, nulikkaa nyppi selvästikin kaikkein eniten se kiinni pitely. Kuuma ja savuava kasvoihin painettu sikari ei sen puoleen aiheuttanut alkuunkaan sellaista parkua kuin olisi voinut odottaa vaan päin vastoin tähän suhtauduttiin kuin jonkinlaiseen ärsyttävään tökkäisyyn, pojan oikeastaan edes reagoimatta koko asiaan. Siinä tuli ilmeisesti viskattua se aiempi, kyseenalainenkin arvostelukyky maltin seurana ikkunasta.
|
|
|
Post by submarine on Nov 14, 2011 0:11:39 GMT 3
Naappa, joka oli keskittynyt lähinnä hieromaan murjottua ja pahoinpideltyä käpäläparkaansa, ja etenkin sen sormiparkoja, seurasi vain puolittain mitä kauhea Kornelius Joku-Joku äkkiä tekikin jännäpäälle ikävän. Tuntui kuin sormia olisi väännetty ruuvipenkissä ja vähintäänkin pahoinpidelty pihdeillä ja vasaroilla, sen verran asiansa osaavasti niitä oli juuri väännelty. Ihme kyllä ne kuitenkin vielä liikkuivat, eikä mitään jonkin hämmentävän armon kautta ollu rikottu. Se ei tosin millään tavoin vähentänyt kipua. Siitä huolimattakin rotta tosin näki seuraavan, ja koko välikohtauksen tuijottelu sai tämän unohtamaan hetkeksi omat ongelmansa. Sillä jollakulla toisella olisi niitä kohta huomattavasti enemmän. Hetken verran Naappa odotti, että purppurapää alkaisi parkua tai vähintäänkin vinkua tulikuumasta tupakantapaisesta, jonka mustapuhuva pätkä survaisi tämän silmien väliin niin että sihinä kävi. Ja niin odotti selvästi tämä itsekin, sillä jokseenkin pahansuopa ärinä vaihtui äkkiä muutamaan hämmentyneeseen ähellykseen, kun herra Mustakauhu yritti runtata sikariaan uudelleen kovempaa, tuijottaen epäluuloisesti lytistynyttä natsaa kuin olisi epäillyt kyseessä olevan jonkin tempun. Vaan eipä tämä sitä ehtinyt turhan kauaa miettiä, sillä äkkiä penikka, ilmeisesti enemmänkin äreänä kuin paniikissa ja tuskaisena, huitaisi ilmestystä päin näköä.
Edes sokean ja kädettömän olisi ollut varmasti käytännössä ja pitkälti teoriassakin mahdotonta olla osumatta tumpin valtavaan, joka suuntaan harottavaan kyömynenään. Oikeastaan se suojasi melko hyvin muuta naamaa kaikenlaiselta kohti huitovalta, vaikka nyt nyrkeiltä, mutta eipä moinen varsinaisesti tätä tällä hetkellä auttanut. Spyron nyrkki tömähti ilmestyksen tuulenhalkojaan niin että kumahti, ja koko alimittainen ylikammotus lensi rääkäisten maahan kuin vähintäänkin miekasta saaneena, puristaen kaksin kourin armaita ja jaloja piirteitään ja vaikertaen. Tämä ei selvästikään ollut turhan perso väkivallalle kun sellaista sattui kohdalle, sillä vaikka ruipelokätinen nuorukainen tuskin oli saanut hätäpäissään erityisen lujaa huitaistuakaan, kaatui tämä suorilta vahaan niin että loiskahti, pyörien puolelta toisilleen ja äheltäen. Naappa teki melkoisen nopeasti tietä ilmestykselle. "Ottakaa kiinni! Se yritti tappaa! Ottakaa se reekele kiinni!" kuului lattianrajasta raivoisa vikinä, kun kammottava hirvitys Suurkauhu sätki selällään kuin äkäinen kilpikonna, lyhyet tikkujalat joka suuntaan potkien. Ja hyvin nopeasti koko kuusipäinen miesjoukko teki työtä käskettyä, kun jokainen näistä loikkasi suunnilleen yhtä aikaa kohti kammottavaa pahoinpitelijää, pyrkien taklaamaan vaarallisen pukarin maahan ennen kuin tämä keksisi tehdä jotain vielä kammottavampaa. Loppujen lopuksi nämä rysähtivät jonkinlaiseksi kasaksi, purppurapää todennäköisesti alimpana ja vahaista lattiaa vasten runnottuna. Naappa oli oikeastaan tässä kohtaa hyvin tyytyväinen siihen että oli mennyt jo aikaisemmin sanomaan jotakin epähyvää, sillä nyt tämä ainakin saattoi kaikessa rauhassa ryömiä lähimmän pöydän alle, mahdollisimman kauas koko sekasorrosta.
"MINÄ TEEN KAUHEITA!" kaikuivat raivohullut rääkäisyt pitkin kartanon käytäniä ja pimeään alkutalven yöhön, varmasti päätyen jonkun pikkulapsen painajaisuniin.
|
|