|
Post by R.C. on Nov 2, 2011 1:29:40 GMT 3
>Sub, Spyrre, Astarael, Rusalka: Oivari hypisteli hermostuneena rasvaista esiliinaansa seuratessaan kiivasta sananvaihtoa ja ilmapiirin vähittäistä kiristymistä tohtimatta toistaiseksi puuttua kuulustelun kulkuun. (( Ukolla ei ole tässä kovin kummoista roolia joten jatkakaa vapaasti. Huudan vuoroni väliin jos sellaiselle tulee tilausta tai tarvetta. )) >Aquila: ”Ennemmin kuin myöhemmin se on edessä, pelkään mäkin...”, myötäili Minerva synkkänä naisen mietteitä raapiessaan samalla kasaan vähiä sidetarpeita joita oli vielä jäljellä. ”...koetin jo perustella vartiokapulle miksi meidän pitäis mitä pikimmiten päästä hakemaan lisätäydennystä paikallisesta parantolasta, mutta ei se pösilö tuntunut mun pointtia tajuavan.”, huokaisi tyttö turhautuneena harteitaan kohauttaen. ”Pakko siellä on joka tapauksessa jossain vaiheessa käydä, jos halutaan varautua vastaaviin kahakoihin... tai sitten vois kai keksiä keinon ratkaista tilanne jollain muulla tavalla.” Punapää vaikeni toviksi pohtivaisena. ”Mitä luulet, oliskohan jotain tapaa palauttaa kaikki kajahtaneet kaupunkilaiset ennalleen?”, heitti likka toiveikkaan ajatuksen ilmaan.
|
|
|
Post by naakdu on Nov 3, 2011 17:08:41 GMT 3
"Hmh, se kapteeni on oivallinen esimerkki siitä, kuinka lihakset ja maallinen valta sokaisevat järjen ja ummistavat sielun… kadotettu miesparka", papitar huokaisi. "Siinä hän on kyllä oikeassa, että nyt on liian vaarallista lähteä yksinään kaduille hortoilemaan." Papitar olisi muuten voinut ehdottaa kutsuvansa valosudet toimimaan kilpenä kaamojen ja parantolaan matkaavien välillä, mutta hän tiesi liian hyvin, ettei voisi kutsua niitä enää - se voisi koitua kohtalokkaaksi hänelle itselleen. Hän näytti hetken mietteliäältä, ja sanoi sitten salaperäisesti hymyillen: "Onhan sitä toki muitakin tapoja liikkua paikasta toiseen kuin kävellä kaduilla…"
Tarjoilijatar näytti löytäneen muutamia sidetarpeita, papitar tarjoutui ottamaan ne kannettavikseen. Tytön toiveikkaaseen kysymykseen siitä, voisiko kaupunkilaisia pelastaa, Aquila joutui pudistamaan päätään. "Ensin tulisi tietää, mikä heitä vaivaa", hän sanoi. "Olen opiskellut parantamista kymmenen vuotta luostarissa, ja nähnyt enemmän kuin osaat kuvitellakaan, mutta moiseen irvokkaaseen hirveyteen en ole ennen törmännyt… Julminkaan tauti ei tee tavallisista kyläläisistä tappavia hirviöitä. Kyse voi olla vain kirouksesta, pimeästä taikuudesta… tai sitten jostain vielä pahemmasta." Aquila piti hetken kohtalokkaan tauon ennen kuin lisäsi hurskaasti: "Jos he kuitenkin ovat elossa, eivätkä henkiin herätettyjä kuolleita, voi heidät teoriassa olla mahdollista pelastaa… mutta miten, siihen minulla ei ole suoralta kädeltä vastausta. Yksin jumalatar Morimiya voi sen tietää."
|
|
|
Post by submarine on Nov 3, 2011 19:20:26 GMT 3
((Jaaha, potkitaanpa vähän Suurta ja Mahtavaakin eloon, ettette luule miehen sentään kuolleen yleiseen kihinäänsä, heh.))
Wolkerilla ei ollut oikeastaan paljoakaan tehtävää tällä hetkellä, mikä oli hänelle varsin tuttu asiantila. Muut tekivät mitä tekivätkään, vartijakapteeni istui pöydässä jonkinlaisena nimellisenä työnjohtajana ja keskittyi syömään makkaraansa, jonka joku äskettäin ajasta ikuisuutteen siirtynyt oli jättänyt jälkeensä. Tätä se oli aina vartijoidenkin kanssa, piti istuskella odottelemassa kunnes joku idiootti möhläisi. Eikähän hän tietenkään voinut väliin mennä, tekemään työtä näiden lampaiden kanssa kuin olisi pitänyt näitä samanarvoisina. Ei, hän istui visusti aloillaan ja odotti. Tulkoot valittamaan jos oli valittamista - ja kantti kesti. Oikeastaan matkaan lähetetyillä vartijoilla tuntui kestävän melkoisen kauan. Miehet olivat aina olleet hölmöjä, kuinkas muuten, mutta siitä huolimatta näillä meni aikaa enemmän kuin olisi luullut. Kukaties riivatut raivohullut olivat vapauttaneet nämäkin virasta, kukapa tiesi. Oven pieksentä oli rauhoittunut jo pitkälti kokonaan, ja enää välistä joku ulkopuolella örähti ja jysäytti vasten tukittuja, lukittuja ja vahvistettuja uksia kuin vain osoittaakseen olevansa yhä siellä. Eipä sillä, että Wolkerilla oli pienintäkään halua tehdä mitään, ennen kuin saisi selvillä mistä oikein oli kyse.
Ohimennen vartijakapteeni vilkaisi toiveikkaana ympärilleen siltä varalta, että äkkäisi jossain oluttuopillisen taikka viinipullon. Vaan kuinkas muuten, kaikki oli joko läikkynyt maahan tai särkynyt lattiaan yleisessä hässäkässä. Eikä sitä typerää tarjoilijaflikkaakaan näkynyt missään. Wolker raapaisi ohimennen ärsyyntyneenä arpista naamaansa, ennen kuin rykäisi saadakseen taas äänensä kuuluviin. "Eikö tässä surkeassa paikassa saa edes juotavaa! Missä se läski ja sen hölmö palvelijamuija ovat!? Kurkkua kuivaa!" Wolker ärisi niin että kaikui, paukuttaen varmuuden varalle tyhjää, lattialta onkimaansa tuoppia pöydän pintaan sanojensa vakuudeksi. Olihan se nyt reekele jos ei majatalossa pienen hämmingin takia edes palveltu reilusti itseään parempia!
|
|
|
Post by Rusalka on Nov 3, 2011 23:01:34 GMT 3
Amber näki että kissaolento oli jo käymässä kärsimättömäksi aatelisen kanssa. Se oli ymmärrettävää, kun tilanne oli mitä oli. Hän meni kissan viereen ja kumartui aatelisen suuntaan. "Ymmärrän että olet kokenut kauheita mutta ole kiltti, koita olla tarkempi." Amber koitti kuullostaa mahdollisimman empaattiselta, laskien kätensä aatelisen kädelle. Hän ei uskonut että tästä millään saisi mitään tolkkua näinkään mutta arveli ettei siitä olisi haittaakaan.
|
|
|
Post by R.C. on Nov 5, 2011 1:52:27 GMT 3
(( Pistettäisiinkö vähän lisää höyryä niin päästään seuraavaan episodiin? )) >Sub, Astarael, Spyrre, Rusalka: Keskustelun polkiessa itsepintaisesti paikallaan alkoi Oivarikin viimein saada vieraiden vehtailusta tarpeekseen. Ukko röhäisi kuuluvasti kurkkuaan puheenvuoroa vaatien, ja haalittuaan läsnäolijoiden huomion hän kokosi sekä aiemmat käsityksensä että aatelisten epämääräisesti ripottelemat tiedonmuruset kasaan: ”Kohtasitte siis matkallanne jonkun kahelin kerjäläisen, joka puri lordinne vaimoa, Lisbethiä, minkä jälkeen päätitte poiketa tänne pohjosen perähikiälle, jossa toimititte naisparan paikalliseen parantolaan?” Isäntä rypisti rasvaista otsaansa ja risti pulskat käsivartensa rinnalleen. ”Kummasti parin päivän kuluttua kimppuumme hyökkää lauma raivotautisia kaupunkilaisia hoitolan henkilökuntaa etunenässä... No pentele soikoon, mitä tästä nyt voi päätellä? Taarnheim on ollu rauhan tyyssija niin pitkään ku mun vanha pää jaksaa muistaa. Vesikauhua on satunnaisesti potenu vaan kulkukoirat, ja nekin on pian lopetettu. Mikä hyvänsä kulkutauti täällä siis leviääkin, te herrat toitte sen mukananne!”, puuskahti ukko tuimana. Mitä parantolassa oli sitten tarkalleen ottaen tapahtunut taisi piillä vain lordin mielessä, vaikka oliko yksityiskohdilla nyt lopulta niin väliäkään kun vahinko oli jo tapahtunut...? Hullusta ei tuntunut saavan irti enää yhtään enempää. ”No joo, mut mä lähen nyt taas selvittämään tilannetta. Kertokaahan jälkeenpäin mullekin jos opitte jotain uutta.”, totesi Oivari ja marssi ulos huoneesta. >naakdu: Tyttö kuunteli nyökytellen naisen viisaita näkemyksiä. Luostarielämästä kuullessaan likka ymmärsi syyn vapaaehtoisen apurin vaatimattomaan vaatekertaan. Ilmankos toinen oli niin laupiaasti tarjoutunut auttamaan uhrien haavojen kursimisessa siinä missä moni muu oli vain tyytynyt töllistelemään verilöylyn jälkipyykkiä sivusta. Minerva ei osannut kommentoida puoliinkaan esitetyistä mielipiteistä, sillä likan oli vaikea kuvitella vaihtoehtoisia tapoja siirtyä paikasta toiseen, hahmottaa kaupunkilaisia riivaavaa sairautta saati sulattaa ajatusta kävelevästä kuolleesta. Selkäpiinsä karmiessa aina pystyyn nousevia niskakarvoja myöten tyttö päätti jättää aiheen sikseen. Samassa alempaa salista kantautui Wolkerin turhankin tuttu rähinä, joka sai Minervan vilkaisemaan äkäisesti olkansa yli ja harkitsemaan kotvasen olisiko jättänyt äijän ärinät tyystin huomiotta. Toisaalta tyttö ei tahtonut kännikalan lähtevän omin päin kyökkiin könyämään. ”Parasta että meen kattoon että toi turjake osaa olla ihmisiks...”, tuhisi tarjoilijatar vihaisesti. ”...tästä taitaa tulla pitkä yö muutenkin, joten ennen aamua ei kaiketi kantsi laatia suunnitelmia.”, lisäsi punapää vaimeasti huokaisten, vaikka ei pitänyt yhtään odottelusta.
|
|
|
Post by spyrre on Nov 5, 2011 18:54:40 GMT 3
Kuulustelu ei oikein ottanut onnistuakseen kun hysteerinen aatelismies jatkoi samalla mielipuolisella vaikerruksella tahtomatta ymmärtää että tälle puhuttiin. Cathryn murahti ja alkoi harkita vakavasti tyypin tempaisemista lattialle ja mahdollisesti hiukan kovempaakin kovistelua, mutta huomasi sitten Amberin astuvan avuksi huomattavasti pehmeämmin keinoin. Olento tuhahti turhautuneena mutta päästi irti, antaen toisen naisen yrittää rauhoittaa miestä... jolla oikeastaan oli aivan tarpeeksi hyvä syy kauhulleen. Tämä oli kuitenkin juuri äskettäin ilmeisesti menettänyt vaimonsa ja nyt joutunut vielä pakenemaan ensimmäisten joukossa hirviöiden aloittaessa hyökkäyksensä. Mies ei selvästikään ollut soturi, joten oli kai hiukan epäreilua olettaa tämän käyttäytyvän kuin sellainen. Kissa vetäytyi tuskastuneena mutta huomattavasti vähemmän päällekäyvänä raaputtaen leukaansa mietteliäänä, kääntäen katseensa kauempana pohdiskelevaan Oivariin. Ukko ei selvästikään ollut mikään tyhmä ja tämä tuntui tulleen likimain samaan tulokseen kuin kissaihminenkin aikaisemmin ja olento nyökäytti tälle. "Ei se mikään tauti ole. Mikään luonnollinen ei saa tappamiaan ihmisiä nousemaan ja käymään muiden kimppuun. Ne otukset eivät olleet elossa edes ennen kuin ne hakattiin maahan." Hän totesi, vilkaisten ympärilleen. "...ehkä kannattaa kuitenkin olla hiljempaa siitä, että tuo... vitsaus, mikä se ikinä onkaan, tuli teidän mukananne. Vaikka ette tuoneetkaan sitä varmasti tahallanne, panikoivista ihmisistä ei voi koskaan sanoa varmasti mitä ne saavat päähänsä. Tiedämme siis että se tuli kaupungin ulkopuolelta, ehkä muulla ei oikeastaan ole niinkään merkitystä. Vain sillä, että miten pääsemme eroon siitä." Olento vaikeni taas hetkeksi rypistäen kulmiaan. Oliko tämä... paremman termin puutteessa "tauti" kuten Oivari oli sanonut, jo levinnyt kaikkialle kylään? Suurimpaan osaan ainakin, joka heidän näkemänsä perusteella tarkoittaisi sitä että suuri osa kylän asujaimistosta olisi nyt kuolleita... ja mahdollisesti siis liittynyt noiden otusten joukkoon jos ilmiö toimi niin kuin hän oletti. Ihmiset tulivat tapetuiksi ja nousivat sitten ylös tappaen vuorostaan... niin sen oli pakko olla, kaikki heidän näkemänsä hirviöthän olivat olleet kylän omaa väkeä. Nainen vilkaisi poistuvan Oivarin perään äkkiä hyvinkin huolissaan kuin hoksaten jotakin. "Ovatko kaikki ruumiit jo ulkona? Jos ne oliot olivat kaikki kuolleita kyläläisiä, niin..." Hän kysyi äkkiä, vaieten sitten epäröivästi jonkun haavoittuneen huudon kajahtaessa taas ilman halki. Jos ihmisistä tuli kuollessaan tuollaisia... mitä niille kaikille hyökkäyksessä vakavasti haavoittuneille pitäisi tehdä? Entä jos nämäkin heittäessään henkensä nousisivatkin ylös?
|
|
|
Post by R.C. on Nov 6, 2011 3:18:41 GMT 3
>Rusalka, Sub, Spyrre, Astarael: Kissapedon jälkimmäisen kysymyksen kuullessaan lähes käytävään ehtinyt isäntä kääntyikin vielä kannoillaan ja vastasi kaikille päätään raapien: ”Ruumiit taitaa olla jo roudattu ulos sillä rappusista ei kuulu enää raahausta. Ja tuoreet raadot seuraa perästä sitä mukaa kun vakavimmin haavoittuneet heittää veivinsä.”, totesi Oivari jämäkästi. Ukko osasi summata yhden jos toisenkin yksityiskohdan yhteen, mutta kuvitteelliset asiat kuten taiat, kiroukset sun sellaiset hujahtivat helposti yli ymmärryksensä. Niinpä isäntä epäilikin teoriaa öykkäröivistä kuolleista – eihän kukaan ollut varsinaisesti tunnustellut hyökkäävien hullujen pulssia – vaan ei yhtään sen viisaampana sanonut juttuun juuta taikka jaata. "Vai olisko jollakulla parempia ehdotuksia?"
>Wolker: ”Niii-in?”, tiukkasi tarjoilijatar turhautuneena laakereillaan röhnöttävältä kapteenilta palattuaan hammasta purren tuon pakeille. Tyttö ei katsonut poikkeustilassa tarpeelliseksi ruveta sen suuremmin mielistelemään – tai Wolkerin tapauksessa nyt muutenkaan. Kaiken kukkuraksi likka olisi keksinyt kymmenkunta parempaakin tekemisen aihetta kuin vahtia taulapäätä vartijaa ja vastata tämän känniseen kärttämiseen. ’Maistuisko kenties tilkka rehellistä työntekoa tai tervettä nöyryyttä?’, ajatteli tarjoilijatar happamasti. Minervalla uhkasi vähitellen mennä kuppi nurin.
|
|
|
Post by submarine on Nov 6, 2011 3:56:07 GMT 3
((Noniin. Eloa hieman ja homma kulkee, heh.))
>Rusalka, R.C, Spyrre, Astarael: Sekaisesta ja kauhusta ymmyrkäisestä lordista ei kukaan tuntunut saavan irti yhtikäs mitään rakentavaa, ja yleisöksi muodostunut seuraajajoukkokin tuhahteli melkoisen turhautuneena koko touhulle. Sitten kuitenkin majatalon varsinainen isäntä ja herra näytti saavan tarpeekseen, ja löi nopealla päättelyllä ja yhteenlaskulla eteen suunnilleen juuri kaiken sen, mitä vain oli tähän asti saatu tietää - ja sen pohjalta olettamuksensakin. Hetken verran koko joukko ylimystöä tuijotteli äkämystynyttä miestä aavistuksen yleishämmingissä ja vaivautuneena, ja muutama yksi kiusaantuneena. "No... niin. Noniin, siinähän se kai pääasiassa oli. Tuskinpa tuo tietää mitään enempää. Paitsi että mitä terpelettä siellä parantolassa oikein tapahtui... jos sitäkään..." mutisi jonkinlaiseksi puhemieheksi alkanut vaivautuneena, ja raapi taas päätään. Ohimennen tämä mutisi jotakin syyttömyydestään, sikäli kuin se nyt ketään kiinnosti millään muotoa, ja vilkaisi synkeänä yhä teutaroivaan lordiin. Ja mitään muulla tällä sitten ei ollutkaan mihinkään tarjota - kuten ei muullakaan tyhjää toimittavalla joukolla.
>Minerva: Ja suvaitsihan hölmö flikka lopulta saapua. Wolker silmäili tätä hetken synkeästi. Oli siinäkin, yksi turhantoimittaja muiden joukossa. Kapteenihan sentään laati suuria, monimutkaisia suunnitelmia parasta aikaakin (tai ainakin pohjusti niitä yleisellä sadattelullaan), tämä sen sijaan näytti vain töllistelevän tyhmänä. Kuin mikäkin keikaroija. "Kuivin kurkuinko minun olisi määrä tätä räkälää varjella?" Wolker ärähti ja sysäsi tuoppinsa pöydän yli lähemmäs tarjoilijatarta. "Minä odotan tässä tärkeitä tietoja, eikä tässä majatalossa tarjota edes olutta tärkeälle miehelle! Tämäkö on Taarnheimin paras majatalo, mitä!?" mies jatkoi ja potkaisi pöytää. "Ei ole ihmekään, että tällaista sattuu, kun ovat tottuneet tällaiseen hoomoilasteluun! Tuo sitä olutta ja tee jotain hyödyllistä!"
((Heh, Wolker taitaa ottaa vähän liikaa kierroksia...))
|
|
Astarael
Member
I'll see you where the roads meet.
Posts: 541
|
Post by Astarael on Nov 6, 2011 22:57:46 GMT 3
Angeline seisoi ovensuussa ja tarkasteli tilanteen kehittymistä huoneessa. Järkytynestä aatelismiehestä ei selvästi saanut mitään irti, tai ainakaan kissanainen ei ollut saanut. Ehkä tämä hetki sitten ilmaantunut ihmistyttö saisi jotain aikaiseksi toisenlaisella lähestymistavallaan. Angeline ei itse uskonut, että saisi miehestä mitään irti keinoillaan, joihin kuului muun muassa pakkasen avulla tehtävät shokkihoidot. Hän ei sitä paitsi edes uskonut aatelisten antavan hänen vahingoittaa miestä, mutta ainahan sitä voisi kokeilla kieltämättä.. Kissanainen oli osunut asian ytimeen. Jos aatelisen vaimoa oli purtu ja tauti oli alkanut näin levitä, niin mitä tosiaan tapahtuisi niille, joita kaamot olivat vahingoittaneet, mutta eivät tappaneet. Muuttuisivatko hekin samanlaisiksi verenhimoisiksi olennoiksi ? Angeline ei edes halunnut ajatella asiaa.
|
|
|
Post by Rusalka on Nov 7, 2011 1:46:27 GMT 3
Amber katsoi kissaa huolestunut ilme kasvoillaan, todellakin. Hänen mielessään oli käynyt se että haavoittuneet voisivat alkaa riehumaan mutta entä vainajat. Olivathan hirviötkin olleet jo selvästi vainajia. Mitä jos kuolleet todella heräisivät tappamaan. Isännän sanat saivat hänet hieman rauhoittumaan mutta hän pelkäsi yhä. Juuri kuolleeista olisi pakko päästä eroon heti, niin barbaariselta kuin se hänestä tuntuikin. "Meidän pitäisi varmaan kohta käydä alakerrassa katsomassa tilannetta. Mutta lupasin ensin käydä katolla vilkaisemassa tilannetta ja ottamassa selvää jos esimerkiksi kattoja pitkin voisi jotenkin paeta." Hän sanoi muille.
|
|
|
Post by Aqwell on Nov 7, 2011 20:44:53 GMT 3
Ruumiiden loputtua Kredan oli jäänyt ikkunalle tarkkailemaan. Kadut olivat vielä pimeitä, mutta liikettä näkyi siellä täällä, eikä äänestä voinut erehtyä. Hän olisi halunnut tiputtaa sinne jotain valaisevaa, jotain palavaa, mutta se olisi saattanut saada aikaan jotain hallitsematonta. Täältä käsin hän ei pystyisi samaan aikaan hallitsemaan tulta, että katsomaan, mitä sen valaisemalla alueella tapahtui.
Hän lähti kävelemään kohti alakertaa. Portaat olisi ehkä syytä putsata, tai nekin, jotka olivat hyvässä kunnossa, saattaisivat vahingossa päätyä kuolleiden seuraksi. Kredan oli hyvin varovainen astellessaan niitä alas. Lähempänä vaaraa oli helpompi tarkkailla tilannetta ja ongelmat huomasi nopeammin paikanpäältä.
|
|
|
Post by spyrre on Nov 7, 2011 21:49:17 GMT 3
Kissa nyökäytti aavistuksen helpottuneena päätään kuullessaan Oivarin vastauksen kysymykseensä. Hyvä että edes ruumiista oli hankkiuduttu eroon näin joutuisasti... mutta ikävä kyllä jäljellä olisi mahdollisesti vielä hankalampi ongelma vielä hengissä olevien haavoittuneiden suhteen. Cathryn ei voinut olla täysin varma mitä näille tapahtuisi, mutta ainakin siinä vaiheessa kun nämä haihtuisivat elävien kirjoista näistä saattaisi hyvinkin muotoutua potentiaalinen uhka. "...on. Pitäkää haavoittuneita koko ajan silmällä ja jos joku kuolee... no, parasta varmaan irrottaa pää välittömästi, ja sitten heti ulos. Ja pitäkää selvästi kuolemaa tekevät erillään muista aivan varmuuden vuoksi, koska jos asiat ovat niin kuin oletan, niitä hirviöitä saattaa äkkiä hiippailla täällä sisällä ja se on viimeinen asia mitä me nyt tarvitsemme. Tiedän, että se on varmasti epämiellyttävää, mutta elävät ovat kuitenkin tärkeämpiä kuin kuolleiden oikeudet, vai mitä?" Kissaihminen lausahti, raaputti kaulaansa tuntien olonsa selvästikin epämukavaksi ja vilkaisi muita huoneessaolijoita. Kaikeksi onnekseen hän ei ollut vieraillut kylässä aikaisemmin eikä tuntenut ketään tämän asukkaista, mutta hän saattoi kuvitella kuinka hirveä tilanne olisi paikallisille. Häntäkin hirvitti, kissalla oli taipumus inhota epäkuolleita riippumatta siitä olivatko nämä edes oikeasti vaarallisia, mutta hänellä oli sentään ylellisyys mahdollisuuteen suhtautua näihin pelkkinä vihollisina ja vaarallisina hirviöinä eikä joutua kohtaamaan vanhoja naapureitaan tai perheenjäseniään näiden yrittäessä käydä kiinni hänen kurkkuunsa. Näin ollen olento nyökkäsikin uudemman kerran Oivarille kuin osanottona kuitenkaan sanomatta mitään, arvellen ettei hienoinkaan pahoittelu pystyisi tässä yhteydessä tekemään tilanteesta yhtään parempaa. Amberin mainitessa jotakin katoista Cathryn käänsi katseensa tummaan naiseen, nyökäten tällä kertaa huomattavasti määrätietoisemmin. "Hyvä idea. Itseasiassa ajattelin itse samaa, sen perusteella mitä noista otuksista näimme ne tuskin ovat kummoisiakaan kiipeämään vaikka saattavat muuten ollakin yllättävän nopeita. Tulen mukaan, jos katot eivät ole hirvittävän kaukana toisistaan, luulen että voisin yrittääkin liikkua niitä pitkin. Ja ehkä jos löydämme köyttä, saatamme saada muitakin ylitse jos se on tarpeen." Hän totesi, kiertäen jälleen huoneen katseellaan nähdäkseen osoittaisiko kukaan kiinnostusta suunitelmaa kohtaan ennen kuin kääntyi lopulta oven suuntaan astellakseen käytävään. "...mutta käykäämme alakerrassa ensin. Luulen, että meidän pitäisi jakaa suunnitelmiamme viimein eteenpäinkin nyt kun meillä viimein on sellaisia."
|
|
|
Post by naakdu on Nov 7, 2011 23:34:56 GMT 3
Alakerrasta kantautuva voimakas älämölö ei voinut kuulua kenellekään muulle kuin vartijakapteenille. Hän ei ollut ihan varma, pystyisikö tarjoilijan kokoinen nainen pitämään "ihmisinä" niinkin itsepäisen korston kuin Wolker, mutta hän ei sanonut epäilyksiään ääneen, pudisteli vain päätään ja huokaisi. "Aivan niin… Annetaan ajatuksien kypsyä, aamulla olemme ehkä viisaampia", papitar oli samaa mieltä tarjoilijattaren kanssa siitä, että ei kannattanut heti ryhtyä sen suurempiin suunnitelmiin. Tietoa puuttui liikaa.
Tarjoilijattaren lähdettyä Aquila jäi huoneeseen yksin. Nyt kun kukaan ei ollut paikalla, nainen tunsi tarvetta hiljentyä hetkeksi rukoukseen. Hän polvistui, laittoi kätensä yhteen jaluetteli hiljaa ääneen tutun, pitkähkön mantramaisen litanian. Naisen mieli tuntui heti selkeävän kun hän sai rukouksen päätökseen, ja hän jaksoi taas palata tehtävänsä pariin.
Ei kestänyt kauaakaan, kun Aquilalla oli tarvikkeiden rippeetkin kasassa. Niitä oli itse asiassa sen verran nirkosesti, että nainen arveli voivansa kantaa kaikki kerralla alakertaan. Hän sulloi tavarat laukkuunsa, osan otti syliinsä, ja lähti niine hyvineen portaikkoon. Häntä alkoi jo väsyttää, mutta ei antanut sen näkyä, vielä oli niin paljon tehtävää…
|
|
|
Post by R.C. on Nov 8, 2011 12:03:16 GMT 3
>Sub, Spyrre, Astarael, Rusalka: ”No noita neuvoja noudatetaan jo nyt kuten myöhemminkin, eli tältä erää homma hoidossa, kaikki kunnossa!”, hörähti Oivari kohottaen kouransa toviksi otsalleen kuin sotilaalliseen tervehdykseen, kunnes käännähti ja poistui paikalta. >Wolker: Minerva tuijotti tovin myrskynmerkkinä miestä ja tämän pöydän yli liu’uttamaa tuoppia. Olisiko mokoma juupeli pitänyt juottaa niin umpitunneliin ettei tuosta olisi aiheutunut kellekään enää enempää huolta tai harmia? Toisaalta vartiokapteeni oli totuuden nimissä ainoa joka saattoi lain turvin heilutella tahtipuikkoa, joten korskeileva kukko oli kaiketi pakko pitää tunkiolla. Huulensa tiukkana mutruna tyttö nappasi nakatun kolpakon ja paineli mitään virkkomatta kyökkiin täyttämään sitä. -------------------AAMU-------------------
Aamu valkeni varsin väsyneissä ja ankeissa tunnelmissa Nauravassa Alpakassa. Edellisen illan ja kuluneen yön kuolonuhrit oli viskottu ulos kadulle sitä mukaa kun yhä useampi hätäisesti hoidettu uhri veti viimeisen henkäyksensä. Moni uupunut asiakas oli yrittänyt nukkua majatalon nurkissa valtaosan saamatta silti silmiään ummistettua. Anniskelusaliin kiiri vielä ajoittain haavoittuneiden voihkaisuja ja vaimeaa vaikerointia, muistuttaen kohtalosta, joka odottaisi jokaista kaupungin kaduilla. Koko yön läpeensä jatkunut ovien ja ikkunoiden pauke oli auringon noustessa vähitellen lakannut ja talon välitön lähiympäristö hiljentynyt. Kahakasta pelastunut väki pohti vieläkö lauma kaistapäisiä kaupunkilaisia vartoi ja piiritti heitä? Entä millä ilveellä koko joukko siviilejä evakuoitaisiin sekä majatalosta että oudon kulkutaudin riivaamasta Taarnheimista?Minerva: Tuona tavattoman alakuloisena aamuna tarjoilijatar luuttusi verestä läpimärällä rievulla talon rappusia. Likan aika oli kulunut lähinnä potilaita lääkiten ja vahtien sekä välikohtauksen jälkiä siivoten. Minervasta oli toisaalta ollut mukava saada käsilleen tekemistä, sillä kuluva yö ei tarjonnut pahemmin unien näkemistä. Tytön pitkästä ja levottomasta uurastuksesta kertoivat voipunut olemuksensa, kalpeat kasvot ja silmien alle painuneet syvät, tummat pussit. Eikä hän ollut salin ainoa nuukahtanut kukkanen... (( Näin luvun vaihtuessa voisi varmistaa kuinka moni on vielä kampanjassa mukana, jotta tiedämme odotella vuoroja. Vastatkaa vastaamalla peliin parin päivän kuluessa tai huikatkaa offgame-ketjuun. o/ ))
|
|
|
Post by submarine on Nov 9, 2011 19:23:30 GMT 3
((Right. Here we go.))
Wolker olisi kaikin mokomin viettänyt suurimman osan yöstään nukkuen tai ainakin leväten. Kukaties meneillään oli jonkinlainen maailmanloppu, mutta vartioston kapteeni oli siitä huolimattakin saanut huomata moneen kertaan, että oli varsin turha riehua ja rellestää, jos asialle ei voinut mitään. Siispä jos vain hän olisi saanut päättää, olisi mies nukkunut tasan siihen asti, kunnes joku epäonninen hölmö olisi tunkenut herättämään. Vaan toisin kävi: kuten moni muukin varmasti huomasi, ulkoa kantautuva metakka ja ulvonta olivat kaikkea muuta kuin hyviä kehtolauluja. Aikansa Wolkerkin oli heittelehtinyt etsimässään nurkassa äreänä ja ärähdellen, kunnes lopulta oli vain antanut periksi. Silmien ummistaminen sai äänet vain kuulumaan selkeämmin, ja niinpä Wolker vaeltelikin ympäri majataloa, ärähdellen jokaiselle joka vain sattui vastaan tulemaan.
Aamuun mennessä vartioston kapteeni näytti kaikkea muuta kuin uljaalta, mutta sitäkin äreämmältä ja kireämmältä. Ja lisää syytä saatiin, kun muutamat todistivat ohimennen toisen tämän lähettämistä vartijoista palaavan samaa mystistä reittiä, jota oli poistunutkin. Mies näytti viettäneen yönsä vähintään yhtä raskaasti, huojahdellen ja paksut varjot silmiensä alla. Tämä oli kolhuilla, ruhjeilla ja jokseenkin rispaantunut. Toista vartijaa ei näkynyt missään, eikä todennäköisesti näkyisikään. Ja kun oli saanut kuulla, mitä miehellä oli sanottavanaan, ei Wolkerin mieliala ainakaan kohonnut hiukkaakaan. "Reekeleen terpele", Wolker mutisi itsekseen. Kaiketi tämä täytyisi nyt sitten kertoa eteenpäinkin...
|
|