Astarael
Member
I'll see you where the roads meet.
Posts: 541
|
Post by Astarael on Nov 22, 2011 22:12:17 GMT 3
Angeline käveli varovaisesti majatalon kaikki portaat alas, kunnes saapui ruokasaliin. Vartiokapteeni uhitteli taas jotain, mutta nainen ei jaksanut kiinnostua siite sen enempää. Hänellä ei ollut ketään täällä kaupungissa seuralaisensa lisäksi, eikä tätä näkynyt täällä salissa nyt. Tämäpä kerrassaan harmillista, Angeline ajatteli sarkastisesti. Ainakaan hänen ei tarvinnut sen enempää kärsiä. Angeline nosti kulmiaan kuullessaan miehen sanovan, että kaikki joutuisivat tekemään kaikenlaista, mitä tämä käskisi. Sehän ei taatusti tulisi toimimaan hetkeäkään kauemmin, ellei tekeminen oikeasti liittynyt heidän selviytymiseensä. Miehen puhe aiheutti yleisen hälinän alas kerääntyneeseen väkijoukkoon. Angeline kulki itse sen halki hiljaisuudessa ja yritti etsiä katseellaan jotakuta, joka pystyisi antamaan hänelle ruokaa. Samassa sisään laukkasi kuitenkin kentauri, jonka perässä tuli lisää väkeä sisään, jotka keskeyttivät kaiken ikävästi. Angelinen silmiin osunut tutulta näyttävä palvelustyttö oli heti työn touhussa auttamassa sisään tulleita, eikä hän saanut tilaisuutta pyytää tältä ruokaa.
|
|
|
Post by grishmak on Nov 22, 2011 22:28:58 GMT 3
Aires _______________ Muiden avatessa ovea Aires miltein nojaili rappusella istuessaan kaiteeseen. Mutta kun väkeä alkoi saapumaan sisään, hän kohottti ryhtiään hieman ja asetti kätensä puukolleen. Valmistautuen yrittämään puolustamaan itseään, mikäli tilanne sitä vaatisi.
Onneksi tulijat olivat kutakuinkin kunnossa, ainakin mitä Aires näki rapultaan. Kuullesssan, että joku saapuneista oli melkoisen huonossa kunnossa Aires nousi pystyyn ottaen tukea kaiteesta. Hänen teki mieli tutkia, mitä vaikutuksia puremalla olisi ja kuinka se etenisi, sillä ainakaan edellisen illan käsistä ei ollut selvinnyt mitään. Haltia alkoi puhumaan kähentyneellä äänellä yrittäen saada äänensä kuulumaan salin äänten yli "Jos sitä on purtu, niin viedään se kellariin." Aires ei ollut kovinkaan varma, mikä olento olisi tullut kentaurin mukana. Hän kuitenkin aisti, jotain maagista se oli.
____________________
Wolfom _____________________ Mikäli Wolfom olisi saanut päättää, hän ei olisi päästänyt tulijoita sisään, mutta muiden alkaessa avaamaan ovea. Hänkin liittyi seuraan kirveensä kanssa. Kun viimeinen barrikadi poistettiin, Wolfom raotti ovea pitäen kirveensä isku valmiina. Onneksi siellä ei kuitenkaan ollut kalmoja, joten hänellä ei ollut syytä olla päästämättä heitä sisään. Astuttuaan sivuun ovesta saapui miltein toistakymmentä ihmistä ja jokin ihmisen ja hevosen risteymä.
Tulijat vaikuttivat sikäli hyväkuntoisilta, että heistä saattaisi olla jotain hyötyä. Viimeisenkin saavuttua Wolfom alkoi kasaamaan barrikadeja takaisin oven eteen.
//frederico. Onkos tuo seuralainen millätavoin maaginen?//
|
|
|
Post by frederico on Nov 23, 2011 20:04:21 GMT 3
//Yarakh on velho, tai maagi miten haluatte. Hän kykenee käsittelemään peruselementtejä ja vaikuttamaan painovoimaan. Yarakhin magia on pääasiassa mustaa magiaa ja jos hyvä olisi valkoista, hän olisi todella tumman harmaa. Kuolemaa ja pelkoa //
Ketaro ei jaksanut olla kovinkaan kiinnostunut ihmisistä tällä hetkellä, sillä hän aisti ruoan tuoksun ja asteli pöytään syömään ahnaasti sitä mitä oli tarjolla.
[[Jatkettu viestiä]]
Saatuaan ruokaa röyhkeästi, tarjolle asetetusta aamupala pöydästä, Ketaro vilkaisi tarkemmin ympärilleen. Osa pelastetuista ahnehti ruokaa kuten hänkin, osa koetti järjestellä paikkoja ikäänkuin mitään ei olisi tapahtunut. "Ei kannata höösätä turhaan" Ketaro murahti "Täällä ei selvitä kauaa hengissä, Kaamot jahtaavat syötävää niin kauan kuin täältä sitä löytyy"
|
|
|
Post by Rusalka on Nov 24, 2011 22:53:33 GMT 3
>Minerva: Amber saapui alakertaan juuri parahiksi kuulemaan vartiokapteenin julistuksen, mies oli hänestä todella vastenmielinen. Hän oli nähnyt tuollaisia ennenkin. Ne olivat aina samanlaisia ja harvoin niistä oli enempää hyötyä kuin aseen heiluttajina. Minerva niminen tyttö sai häneltä taas empatiaa ja kunnioitusta, tämän sanoessaan äänekkäästi vastaan ja puhuessaan äidistään. Sitten sisään lappasikin lisää eloon jääneitä. Amber toivoi että Minervan äiti olisi näiden joukossa mutta ei siltä vaikuttanut. Amber käveli Minervan luokse ja puhui tälle hiljaisella äänellä. "Kuinka monta onnistuitte pelastamaan viime yönä? Ainakin te teitte hyvää työtä, ei varmasti ollut helppoa koittaa hoitaa ihmisiä näissä olosuhteissa."
|
|
|
Post by R.C. on Nov 25, 2011 12:44:23 GMT 3
>Kerato ja Aires: ”No ei varmana viiä...”, hymähti tyttö ohimennen omituiselle hyypiölle, joka oli ehdottanut tiedottoman viemistä varastoon kaamonraajojen jatkoksi – mitä kumman kokoelmaa mokoma tahtoi kellariin kerätä? ”Meillä on tuolla ylhäällä purruille omakin huone, mutta tää mies voi jäädä tänne.”, Kentaurin kertomaan luottaen Minerva ohjasi kaviojalkaisen asettamaan tajuttoman yhdelle anniskelusaliin ilmestyneistä patjoista, jolla joku olonsa turvattomaksi tunteva oli kuluneen yön yrittänyt nukkua. Hätäisesti haalitut makuusijat olivat vähitellen autioituneet väen tungeksiessa tiskille aterioimaan. Ilmainen sapuska oli aina ilmaista vaikka viimeiltaiset tapahtumat ja ilmassa vielä leijuva veren haju olisivat vähän vatsanpohjia vääntäneet. Hyvää vauhtia apajat olivatkin ehtymässä. >Amber: Jahka tarjoilijatar sai pökertyneen paikalleen hän havaitsi ja käännähti hymyillen tutun, mukavan soturittaren puoleen. Tytön naama venähti jo valmiiksi vastaukseksi: ”Hyvä jos puolet, eikä loppujenkaan tilassa tunnu tapahtuvan parannusta.”, totesi tarjoilijatar vaisusti ja vaimensi sitten ääntään: ”Toivon vaan ton jästipään –”, hän nyökkäsi Wolkerin suuntaan miehen näkemättä, ”– muistavan yhä vaatimukseni siteiden ja hoitotarvikkeiden hakemisesta, sillä ilman täydennyksiä me ollaan totisesti pulassa!” Minerva piti pienen tauon muuan ajatuksen juontuessa mieleensä, ja kallisti sitten aavistuksen toiveikkaasti päätään: ”Kuule Amber kiltti, ehkä säkin voisit mainita sille asiasta koska olet raavaampi ja voimakkaampi? Ja uskottavampi! Ehkä se ei kehtais ruveta sulle räyhäämään? Mä oon vaan tällanen kapakkakielo, eihän se mua arvosta.”, aprikoi likka hiljaisella äänellä.
(( Olen viikonlopun matkoilla joten ylini voi tarvittaessa hypätä. o/ ))
|
|
|
Post by submarine on Nov 27, 2011 23:47:01 GMT 3
Kun hetken perästä ainoiksi väliinsanojiksi muodostuivat jo odotetun hankalat palveluslikka ja lihava, tyhmä isännänkuvatus, joutui Wolker huokaisemaan melkeinpä pettymyksestä. Ei haastajia, ei hyvää paikkaa esitellä auktoriteettiaan ja paremmuuttaan. Sitä nämä surkeat lampaat olisivat tarvinneet, pientä selvää näyttöä siitä kuka käski ja missä tutistiin - sellaista demoniraapimaa, kuten hienosti sanottiin. Vai oliko se demonstraatio? Olipa miten oli. "Kaikella todennäköisyydellä on, tyttö pieni tyhmä", Wolker tuhahti tarjoilijatytölle, jonka muisti etäisesti olevan nimeltään Minerva, aivan kuin sillä nyt mitään väliä olisi edes ollut. Tämä haikaili äitinsä perään, aivan kuin ei olisi juuri kuullut, että koko kaupunki oli enemmän tai vähemmän hengiltä kaluttu. "Ulkona eivät selviä raavaat miehetkään, millä luulet muka jonkin vanhan naikkosen kituuttavan!?" vartiokapteeni ärähti. Ja kuin tilauksesta, aivan varmasti vain tehdäkseen pilkkaa, joku koputti oveen. Ja juuri niin lammasmaisesti kuin saattoi olettaakin, miettimättä yhtään, vaappui isäntä repimään ovea auki. Wolker oli jo vähällä karjua miehen antamaan olla, ties vaikka jokin kaamo olisi käynyt fiksuksi, mutta mitä turhia, johan sieltä yhtä ilmestystä lisää opastettiin sisälle. Hienoa, upeaa.
"Ja kaiken tämän hienouden keskellä seuraakin sitten asia numero toinen! Minä tarvitse nyt sitten niitä vapaaehtoisia. Olisi oikein mukava jos jopa osaisitte jotakin, mutta tarpeen vaatiessa varmasti raatojen hidastetöyssyiksikin jäävien panosta arvostetaan! Kaikille kyllä löytyy tehtävää, rohkeasti vain ilmoittautumaan!" Wolker alkoi ärähdellä seuraavia ohjeidentapaisia välittämättä suuremmin menosta majatalossa, heiluttaen käyttään jotta varmasti tyhmimmätkin tajuaisivat mistä suunnasta ääni kuului. "Alkakaahan jalosti ilmoittautua, tai teidän jalosti värvätään!" Ja sitten taas odottelua. Vartijakapteeni melkeinpä toivoi, että joku alkaisi väittää kuin väittääkin vastaan. Tässähän alkoi toimittava viranomainen ihan pelätä maineensa takia kun ei yhtään saanut äristä taikka murista yhtään mistään...
((Näin, tässä kohtaa opastettakoon vähän, että nyt voivat pelaajat ja hahmot vaikuttaa siihen, minkä muiden pelaajien ja hahmojen kanssa pääsevät tekemään jänniä juttuja henkensä uhalla. Tosin toivottavasti vain hahmojen hengen, heh.))
|
|
|
Post by naakdu on Dec 1, 2011 18:12:14 GMT 3
// pahoittelen äkillistä hiljaisuuttani, koeviikko osui huonoon saumaan… *.* //
Aquila oli jättänyt vartiokapteenin örinät johdon siirtymisestä hänelle omaan arvoonsa, ja oli pysytellyt taka-alalla kuunnellakseen, mitä ihmiset ympärillä puhuivat. Mitään arvokasta tietoa papitar ei harmikseen saanut korviinsa: jotkut tavalliset pulliaiset lähinnä valittelivat tilannetta, mutta useimmat tuntuivat pysyvän varsin hiljaa.
Oivarin päätös päästää kadulle jääneet onnettomat sisälle oli papittaren mielestä ehdottomasti oikea, siitäkin huolimatta että siihen liittyi riski, että kaamot pääsisivät taas sisälle. Sisään ei kuitenkaan päässyt ainuttakaan kaamoa, ja se oli omiaan herättämään Aquilassa toivoa: joko otukset olivat luovuttaneet majatalon suhteen, tai ehkä ne eivät liikkuneet päivänvalossa? Aquila kiiruhti viemään muutaman haavoittuneen tai muuten vain pelästyneen näköisen sisääntulijan yläkertaan, missä he voisivat ehkä helpommin selviytyä traumoistaan. Hän yritti kysyä yhdeltä, millaista ulkona oli, mutta vastausta ei kauhuissaan olevasta miehestä herunut, ja papitar palasi takaisin alakertaan juuri parahiksi huomatakseen, miten äksy vartijakapteeni yritti taas repiä ohjia omiin käsiinsä. Olihan se hyvä, että joku yritti pitää järjestystä yllä… mutta pitikö sen olla juuri tuo mies, jonka ulosanti ei todellakaan inspiroinut alistumaan hymyillen hänen tahtoonsa? Aquila tiesi täsmälleen, mitä hän aikoi tehdä kantaakseen kortensa kekoon - tarvikevaraston kartuttamisesta oli ollut eilen puhetta tarjoilijan kanssa, ja se tuntui hänestä ehdottomasti tärkeimmältä asialta tällä hetkellä. Aquila lipui siis lähemmäs vartijakapteenia, kohotti kätensä, rykäisi, ja sanoi: "Jonkun on lähdettävä hakemaan lisää sidetarpeita, minä voin tehdä sen" Papittaren ääni oli kantava, mutta muuten hän oli kaikkea muuta kuin vakuuttava: hento nainen vaaleassa, likaantuneessa kaavussa ei näyttänyt siltä, että selviäisi yksin kaamojen valtaamilla kaduilla.
|
|
|
Post by Rusalka on Dec 3, 2011 17:46:02 GMT 3
Amber katsoi vartijaa, arvellen ettei hänen sanoillaan olisi minkäänlaista painoa. Mutta sitten eräs urhea nainen, sama joka oli tullut aikaisemmin häntä vastaan, hänen tullessaan keitttiöstä, ilmoittautui vaapaehtoiseksi, hakemaan lisää sidetarpeita. "Luulenpa että menen hänen mukaansa, voin samalla katsoa jos löytäisimme äitisi." Hän sanoi Minervalle ja meni sitten naisen luokse joka oli juuri puhunut. "Minä tulen mukaasi, täällä en oikein voi tehdä mitään, siten voisin edes jotenkin olla hyödyksi."
|
|
|
Post by R.C. on Dec 7, 2011 12:55:51 GMT 3
Aquila, Amber & Wolker: Ennen kuin tumma soturitar ehti vastata juuta tai jaata tarjoilijattaren varovaiseen aneluun astui edellisillan avulias papitar yllättäen esiin ja esitti siekailematta isolle ja pahansisuiselle köriläälle kantansa. Minerva tuijotti silmät kauhunsekaisesta ihailusta laajenneina naista, joka näytti varreltaan niin hennolta, että vaikutti valmiilta lakoamaan pelkistä vartijakapteenin hävyttömistä herjoista. Toisaalta tyttö yritti muistuttaa itseään mammansa jaarittelemista viisauksista, joiden mukaan kaikki kyky ei aina kiteytynyt ulkokuoreen. Papittaren osoittama tahdonvoima teki ainakin Minervaan syvän vaikutuksen, vaikka Wolkerista hän ei ollut niinkään varma. Onneksi Amber kiiruhti kuitenkin parahiksi puoltamaan vanhemman naisen puheita ennen kuin vartijakapteeni ehti teilata tämän ties mistä oikustaan. Yllätyksestä toivuttuaan likkakin kipitti pikapikaa idoleidensa rinnalle. ”Ja mä lähtisin tietty näyttämään tietä parantolaan, sillä tunnenhan Taarnheimin läpikotaisin!”, puuskahti tyttö tomerasti, vaikka koettikin hillitä tulisinta temperamenttiaan. Tuittupäiselle äijälle ei kannattanut tarjota riidanaihetta mikäli mieli tältä järkiperäisiä päätöksiä, vaikka aiemmista märinöistään tuimistunut tyttö paloikin halusta ladata tuolle sovinistisille sialle pari valittua totuutta paikallisten naisten sitkeydestä, ja miksei näiden vieraidenkin – olivathan toistaiseksi vain naiset puhuneet! (( Kolmen pelaajan (+ mahdollisesti muutaman majatalon npc-hahmon) vetoinen episodi vaikuttaisi ihan soppelilta. Jollei Subilla (tai sitten Wolkerilla : ole mitään tätä vastaan, voisin siirtää tehtävän hiljalleen omaan ketjuunsa? :7 ))
|
|
Astarael
Member
I'll see you where the roads meet.
Posts: 541
|
Post by Astarael on Dec 11, 2011 18:37:23 GMT 3
Papitar ja kaksi muuta, joihin sisältyi Angelinen harmiksi palvelustyttö, päättivät lähteä hakemaan sidetarpeita kaupungista. Aurinko paistoi, eikä sisään tulleiden joukossa ollut kaamoja, joten kaupunkiin olisi lultavasti suhteellisen turvallista mennä. Angeline ei tiennyt, pysyttelivätkö kaamot poissa päivänvalosta vaiko eivät, mutta kaipa ne olisivat tappaneet nämä majatalon uudet asukkaat tai yrittäneet tulla sisään jos sitä kestäisivät. Angeline käänsi katseensa tiskille ja käveli sen luo . Tällä hetkellä hänen päätavotteensa oli saada jotain syötäväksi kelpaavaa ja ehkä sitten lähteä tutkimaan mitä tuhoa kaupungissa oli sattunut viime yön aikana. Ehkä. Täällä hänelle kuitenkin saatettaisiin antaa jokin turha tehtävä, joka pitäisi tietenkin suorittaa. Ja sitähän hän ei halunnut, ainakaan jos vartiokapteeni olisi asian takana. Kissanaista hän saattaisi jopa kunnioittaan verran, että suostuisi tarvittaessa tekemään tehtävän loppuunkin asti. ”Saisiko täältä jostain ruokaa?” Angeline kysyi osoittamatta sanojaan varsinaisesti kenellekään.
|
|