|
Post by WhiteNoiseMonster on Oct 28, 2011 23:24:47 GMT 3
>Minerva: Karan oli onnistunut raahaamaan raadon toiseen kerrokseen ja sullomaan ulos aiemmin rikkomastaan ikkunasta. Epämiellyttävän tömähdyksen jälkeen tämä lähti takaisin alakerran saliin päin etsiäkseen uutta ruumista ulos heitettäväksi. Portaikossa tätä kuitenkin otettiin kiinni kädestä ja mies kääntyi katsomaan pysäytyksen aiheuttajaa. Karan tunnisti kyllä tutun tarjoilijatytön, mutta joutui hetken miettimään mitä tämä oli kysynyt. Ulkona... tapahtui... . Kaiketi tyttö oli huomannut hänen paluunsa majataloon ja halusi tietää uutisia majatalon ulkopuolelta. "No... Mä pääsin just kotiini kun ne alkoivat ängetä sisään ovista ja ikkunoista.", selitti mies hetken mietittyään sen oloisena ettei vieläkään ollut ihan sinut vallitsevan tilanteen kanssa. "Musta tuntuu, että kun pakenin kattoja pitkin ja niin eespäin, ne varmaan seuras mua kadulla tai sitte ihan talojen sisään asti. En viittiny paljon katella alas kadulle tai jäädä kuuntelemaan ketä sieltä portaista oli tulossa.", jatkoi mies pienen tauon jälkeen alkaessaan pikkuhiljaa taas päästä tilanteen tasalle. "Ulos en silti menis.", päätti tuo analyysinsä katsahtaen naista suoraan silmiin hyvin vakavan oloisena.
|
|
|
Post by R.C. on Oct 29, 2011 1:48:32 GMT 3
>Astarael, Spyrre & Sub: Isäntä oli hienovaraisesti jäänyt hieman taka-alalle häälymään, vaikkakin valmiina avaamaan oven mikäli sen lukko ei pelkin puhein heltiäisi. Tavalla tai toisella oli kolmen kopla kotvasta myöhemmin sisällä huoneessa. Oivari ei tosin itse tohtinut ruveta ruhtinaallisesti maksaneille asiakkaille tohisemaan, joten hän vieritti vaitonaisena vastuun hankkeen varsinaiselle alkuunpanijalle. Olipahan ukko siinä siivellä vähän utelemassa ja vahtimassa ettei ketään loukattaisi tai taloa hajotettaisi enempää...
>Amber & Karan: Minerva kuunteli totisin ilmein miehen kertaamia kokemuksia. Siinä sivussa tyttö tiedosti jonkun muunkin seisahtuvan taakseen ja tajusi äskeisen sähinänsä päätyneen tutun, tumman soturittaren korviin. Tuska ja turhautuminen kasvoillaan kuvastuen likka katsahti vuoroin aikeensa kyseenalaistanutta Amberia, vuoroin taas Karania, ja antoi lopulta päänsä painua. Huultaan purren ja kätensä ristien punapää punnitsi päätöstään, kunnes puhkesi pian puhumaan: ”Mun mamma on tuolla ulkona, tai no, varmaan kotona vartomassa, mutta kuiteski... mun sijassani säkin menisit, Karan!”, purnasi Minerva mutta pysähtyi hillityksi toviksi katumaan kärkkäitä sanojaan, jotka taisivat tulla kovana iskuna vastikään läheisensä menettäneelle miehelle. ”Tota, sori, Karan... oon pahoillani sun puolestas, tiedäthän...”, luimisteli likka hetken ennen kuin lisäsi vaimeammin: ”Enkä mä pelkästään itteni tai äippäni takia oo talosta häippäsemässä... tosi on että täällä tarvitaan aika roimasti enemmän ja parempia välineitä potilaiden hoitoon, tai muussa tapauksessa voidaan säästää aikaamme ja...” Tarjoilijatar ei viimeistellyt ajatustaan, joka sai hänet jo valmiiksi voimaan pahoin.
|
|
|
Post by Rusalka on Oct 29, 2011 3:30:45 GMT 3
>Minerva: Amber tunsi vihlauksen sydämessään, kuullessaan miksi tyttö oli niin peloissaan. Hän ajatteli omaa äitiään, jonka oli menettänyt liian aikaisin. Ja hän kyllä arvasi miten tyttö olisi viimeisen lauseensa lopettanut. Amber sanoi tytölle. "Ulos meneminen nyt olisi varmaan itsemurha, elleivät katot ole niin lähekkäin että niitä pitkin voisi kulkea. Äitisi tuskin haluaisi että vaarantaisit itsesi hänen takiaan." Amber tunsi itsensä valtavan julmaksi, koettaessaan saada tytön luopumaan ajatuksesta oman äitinsä auttamiseksi. Hän jatkoi. "Pari henkilöä meni selvittämään josko saisivat jotain selville näistä hyökkääjistä, ehkä he saavat tietoa joka auttaa tuhoamaan nuo otukset, jokin heikkous." Hän oli hetken hiljaa. "Kuule Minerva, minä menen katsomaan onko heillä nyt mitään lisätietoja, katson sitten jos pääsisin katolle vilkaisemaan tilannetta ulkona, me yritämme pelastaa kaikki jotka voimme, koita olla miettimättä pahinta." Tämän sanottuaan hän lähti etsimään kissaa ja isäntää. Hän toivoi että hänellä olisi ollut siivet jotta olisi voinut lentää pelastamaan Minerva raukan äidin ja sellaiset voimat että hän olisi voinut pyyhkiä kaikki nuo hirviöt takaisin painajaisiin. Mutta hän oli vain ihminen, ihminen joka pelkäsi ja vuoti verta, kuolevainen ihminen.
|
|
|
Post by submarine on Oct 29, 2011 9:16:39 GMT 3
((Huom, viestiä muokattu.))
>Spyrre, R.C & Astarael: Kun Cathryn koputti oveen ja lausui sanottavansa sen läpi, laskeutui syvä hiljaisuus paitsi ulkopuolella odottajien, myös sisälläolijoiden keskuuteen - lukuunottamatta lordintapaista, joka edelleen vollotti hysteerisesti. Muutamaan pitkään hetkeen kukaan ei vastannut yhtikäs mitään, ja kärsimätön olisi varmaankin alkanut jo epäillä, että oven takana aiottaisiin vain teeskennellä kuolleita, kunnes uteliaat häipyisivät. Sitten kuitenkin joku kuiskasi toiselle jotain mystistä, ja alkoi jonkinlainen matala, puolikuiskiva keskustelu. "Sanotaan että..." "Käskekää niitä..." "Eikun älä..." "Nyt hiljaa, ne kuulevat..." "Voi terpele teitä..." Kaikesta olisi eittämättä tehnyt paljon salakähmäisempää, jos lordi taustalla ei olisi parkunut äitiään. Loppujen lopuksi eräs joukon suurista uskalikoista karaisi luontonsa ja tarrasi karmaisevaan tehtäväänsä. Tämä rykäisi muutaman kerran ja vastasi sitten kuuluvalla äänellä oven lävitse: "Meillä on täällä kaikki hyvin! Olemme juuri nyt hieman kiireisiä! Tulkaa takaisin myöhemmin! Ja välittäkää vaikka koko joukolle mitä suurimmat pahoittelut poistumisestamme!" Ja sitten laskeutui taas hiljaisuus, kuin koko joukko olisi elätellyt toiveita siitä, että tällainen veto tosiaan toimisi - jostain syystä.
Mitä ilmeisimminkään heitto ei purrut uteliaaseen joukkoon, sillä Oivari-isäntä otti tapahtumat omiin kätösiinsä ja avasi oven julmasti ja häikäilemättömästi avaimellaan. Näky huoneen sisällä oli kaikkea muuta kuin imarteleva, sillä suuri ja mahtava lordi pyöri tällä hetkellä sängyllään parkuen, ja tämän rinnuksissa roikkui kiinni eräs seurueen jäsenistä, yrittäen nähtävästi ravistella mieheen edes jotakin tolkkua - huonolla menestyksellä. Ja koko muu joukko seisoikin sitten tyhjänpanttina pitkin huonetta, tekemättä oikeastaan mitään kovinkaan avuliasta. Kun ovi heilahti narahtaen auki, seurasi hetken hiljaisuus, kun jokainen huoneessaolijoista lordia lukuunottamatta jäi tuijottamaan tunkeilijoita hieman samaan ympyräsilmäiseen tapaan, kuin jänis metsästäjän nähtyään. Melko nopeasti eräs näistä kuitenkin, nuorehko ja siistinpuoleinen mies, astui eteenpäin kädet torjuvasti levällään. "Mitä te teette!? Ei tänne saa tulla! Tämä on meidän rauhamme häirintää! Poistukaa tai joudutte kaikki oikeuden eteen tästä tunkeilusta!" miehentapainen julisti, pyrkien nähtävästi lähinnä pelottelemaan mahdollisimman ärhäkästi ajaakseen kuokkavieraat pois, ennen kuin nämä rupeaisivat kyseenalaistamaan mitään.
|
|
|
Post by WhiteNoiseMonster on Oct 30, 2011 0:36:03 GMT 3
>Minerva: "Tarvitan kunnon rynnäkköjoukko että voidaan astua ulos noiden sekaan.", tyrmäsi Karan Minervan ehdotuksen. Karan oli vasta menettänyt äitinsä, totta. Ja sama uhkasi myös Minervaa. Tosiasiat kuitenkin painoivat kovempana tällähetkellä... kuten eloonjääminen. "Ei me voida nyt hajottautua keskenämme.". sai Karan järkeiltyä ottaessaan Minervaa olkapäistä kiinni. "Et sä halua äitis hautaavan sua tyhmän rynnäkön seurauksena. Ei me voida mennä yksin tuonne ulos. Ei ennen kun me keksitään joku suunnitelma!", pyrki mies estelemään naista aikeissaan.
|
|
|
Post by spyrre on Oct 30, 2011 1:32:36 GMT 3
Kissa terästi kuuloaan ja jäi kuuntelemaan kiinnostuneena keskustelua joka hänen ilmoituksestaan seurasi. Arvattavasti lordijoukkio oli hyvin vastahakoinen avaamaan ovea tai aloittamaan minkäänlaista kehittävää keskustelua kuulustelijoidensa kanssa suosiolla ja pian tämä tehtiinkin selväksi epämääräisellä ja varsin välttelevällä kommentilla kiireisyydestä. Nainen pyöräytti hiukan silmiään. Olihan hän jo tällaista uumoillutkin.... onneksi hätä ei ollut tänään tämän näköinen vaan ongelman ratkaisu seisoi melkein vieressä painavaa avain-nippua pidellen. "Ikävä kyllä niin mekin." Vastaus kuitattiin kireään äänensävyyn olennon viittoessa sitten Oivarin avaamaan lukon aikomatta selvästikään väitellä tästä enempää ja rysäytti sitten varoittelematta uksen levälleen. Kissaihminen astui epäröimättä joukon etunenään, olihan hän kuitenkin se ainoa aseistettu, ja tallusti sitten peremmälle ennen kuin kukaan ehtisi estellä tutkien terävällä katseellaan huoneen asukkaita piittaamatta tippaakaan saamistaan puolivillaisista vastalauseista. Käsi lepäsi edelleen rennon oloisesti huotrassaan riippuvan sapelin kädensijalla, avoimesti, mutta ei vielä vihamielisesti. Kyseessä oli ennemminkin varoitus mitä typeristä ideoista saattaisi seurata ja että kissa oli tosissaan. "Siksi toivoisinkin, että voisimme hoitaa tämän mahdollisimman nopeasti. Aloitetaan vaikka siitä, että mitä hittoa täällä oikein tapahtuu ja mistä se johtuu? Kertokaa mitä tiedätte, se olisi varmasti parasta meidän kaikkien tulevaisuudelle." Äänensävy ei vieläkään ollut elkeistä huolimatta varsinaisesti epäkohtelias, ennemminkin määrätietoinen kiiluvien vihreiden silmien käydessä läpi yksi kerrallaan aatelisporukan jäsenet ja pysähtyen viimein miettiväisenä ulisevan lordin kohdalle. Hän oli varma että nämä tietäisivät aiheesta edes jotakin, olivathan nämä olleet ensimmäiset jotka häipyivät kuin tuli häntänsä alla jo ennen kuin ensimmäinenkään hirviö oli kompuroinut sisälle. Se ei mitenkään voinut olla vain sattumaa.
|
|
|
Post by naakdu on Oct 30, 2011 13:36:29 GMT 3
Aquilalta alkoivat välineet ja niiden myötä työt loppua. Vakavimmin loukkaantuneet olivat saaneet hoitoa, niin että he varmaankin pysyisivät hengissä, mutta vielä oli monia, pienempiä haavoja parsimatta. Papitar pahoitteli potilasjoukolle tilannetta, kertoi tehneensä nyt kaiken mitä tällä hetkellä pystyi ja kertoi heidän kohtalonsa olevan nyt ylemmän tahon kädessä. Hän varmaankin olisi intoutunut saarnaamaan pidemminkin jumalattarensa nimeen, ellei konkreettista tekemistä olisi ollut vielä niin paljon. Papitar elätteli toivoa, että majatalossa olisi vielä jossain hoitotarpeita, joten hän päätti etsiä tarjoilijattaren käsiinsä ja kysyä häneltä. Aquila antoi muuan nuorelle, hyväkuntoisen ja vikkeläkinttuisen oloiselle pojalle vastuutehtäväksi ilmoittaa, jos keittiössä tapahtuisi jotain outoa tai epätavallista sinä aikana kun hän oli poissa.
Lähdettyään keittiöstä Aquilalla ei kestänyt kauaakaan, kun hän jo huomasi tarjoilijattaren portaikossa juttelemassa jollekulle miehelle. Papitar kiirehti heidän luokseen ja keskeytti heidän keskustelunsa tietämättä yhtään, mistä puhe oli ollut. "Anteeksi, mutta keittiöstä loppuivat juuri viimeisetkin välineet", hän ilmoitti varsin tyynesti. "Apua tarvitsevia olisi kuitenkin vielä… Onko täällä vielä hoitotarpeita jossain, vai mikä on tilanne?"
|
|
Astarael
Member
I'll see you where the roads meet.
Posts: 541
|
Post by Astarael on Oct 30, 2011 15:07:39 GMT 3
Ovi ei avautunut omasta tahdostaan sisältäpäin, joten heidän oli avattava se ulkoa. Angeline ei ollut yllättynyt aatelisten vastahakoisuudesta kertoa ’tavalliselle kansalle’ mitä oli tekeillä. Se ei heidän mielestään koskaan ollut tarpeen. Miksi kansan piti tietää, mitä tapahtui? Eivät he kuitenkaan ymmärtäisi.. Hän ei ollut koskaan täysin sisäistänyt, mitä tai miten korkea-arvoiset virkamiehet ja ihmiset ajattelivat. Angeline astui ovesta huoneeseen pian kissanaisen jäljessä levittäen mukanaan virkistävän muiston talvesta kristalliinsa varastoimallaan pakkasella. Hän antoi toisen hoitaa puhumisen ja vain nyökkäsi naisen lopetettua. Samat kysymykset he olisivat joka tapauksessa esittäneet, ehkä hieman eri sanamuodossa.
|
|
|
Post by R.C. on Oct 31, 2011 0:43:45 GMT 3
(( Vinkki: kampanjan keskustelualue on kaikille avoin, ja sitä kannattaa aina välillä seurata. ))>Amber: Minerva nyökkäsi vaisun vaitonaisena Amberille. Soturitar oli oikeassa: Tottahan Taarnheimissa täytyi olla lukuisia muitakin hätää kärsiviä, eikä yhden henkeä voinut asettaa toisen edelle. Yksinomaan majatalossa oli koko joukko siviileitä joita täytyi suojella, puhumattakaan potilaista jotka tarvitsivat pikaista hoitoa. >Karan&Aquila: Tytön katse palasi aavistuksen nujertuneena luutunsoittajaan. ”No en mä tosissani yksin...”, mutisi punapää jurosti, ”...saati nyt kun niitä hourulaisia parveilee joka puolella.” Kesken purnauksensa pelmahti keittiön pikaparantolaan pestautunut nainen kuitenkin portaisiin ja pyrki oitis tytön kanssa puheisiin. Aquilaa kuunnellessaan likka vilkaisi merkitsevästi miestä ja irrottautui kevyellä ravistuksella tämän otteesta. Minervaa hieman hävetti tultuaan tavoitetuksi tällä tavoin toimettomana. ”Välineet on kyl vähissä, ja niitä on väistämättä hankittava lisää.”, totesi tarjoilijatar molemmille, mutta kiinnittäen huomionsa Aquilaan. ”Mutta tuu mukaan, tuolla pitäis olla vielä jotain jäljellä...”, hän viittasi muuan vuokrahuoneeseen päin ja katsahti vielä Karania: ”Pitäis palata hommiin. Nähdään vielä...” (( Alan hahmoineni valmistautua seuraavaan aamuun/lukuun siirtymiseen, jahka pelitilanne on kaikkien kannalta siihen otollinen... ^^ ))
|
|
|
Post by submarine on Oct 31, 2011 1:19:02 GMT 3
>Astarael & Spyrre: Hetken verran huonetta täyttävä seuruejoukko mulkoili tulokkaita, ja jonkinasteiseksi puhemieheksi astunut tapaus näytti olevan aikeissa kertoa tarkalleen, miten ja mihin nämä voisivat painella vaatimuksineen. Sitten kuitenkin eräs toinen, vanhempi herrashenkilö, asetti painavan käden tämän olalle, ilme jokseenkin tuskastuneena, ja miehet vaihtoivat keskenään muutaman syrjäkareisen vilkaisun. Loppujen lopuksi nuorempi huokaisi, ja painui aavistuksen verran lysyyn kuin lannistuneena. "Reekele, samapa tuo!" mies lopulta ähkäisi ja heitti kätensä ilmaan luovuttamisen merkiksi. "Kuulkaa, me emme tiedä tästä mitään! Tuo vain lähti sen pirun Lisbethinsä mukana sinne parantolaan. Joku hullu puri sitä matkalla käteen ja se meni pahaksi. Ja tässä sitä ollaan!" tämä jatkoi, osoitellen yhä vuoteellaan parkuvaa lordia. "Jos te saatte siitä jotain irti, tai edes hiljaiseksi, niin siitä vain!" Seuraajajoukkio teki jonkinlaista tietä, ja lordia turhaan rauhoitella yrittänytkin astui sivuun, jättäen miehen piehtaroimaan, hulluudessa, itsesäälissä tai kukaties vain järkytyksessään - kenties niissä kaikissa. Aivan helpolla tästä tuskin saisi mitään irti, mitä nyt huutoa ja yhä vain samaa Lisbethiä - ja mahdollisesti, että "ne" olivat tulossa.
|
|
|
Post by WhiteNoiseMonster on Nov 1, 2011 9:35:05 GMT 3
Karan havahtui ylihuolehtivaisuudenpuuskastaan Minervan irtaannuttua tämän otteesta ja jäi hetkeksi tuijottamaan tyhjyyteen, ennen kuin rekisteröi naisen viimeisen kommentin, ja nyökkäsi tälle vastaukseksi. Mies käänsi katseensa saliinpäin ja etsi sieltä seuraavaa raatoa yläkertaan raahattavaksi, muttei löytänyt sellaista. Ne oli kai jo kaikki kannettu pois, tuumi tuo astellessaan takaisin alakertaan portaikosta. Mies etsi katseellaan paikan johon oli jättänyt soittimensa ja hakeutui sen lähettyville. Sitten tuo istua retkahti lattialle seinää vasten ja huokaisi taas syvään.
|
|
|
Post by Rusalka on Nov 1, 2011 20:17:28 GMT 3
Amber löysi toiset juuri parahiksi ehtiäkseen nähdä mihin huoneeseen he menivät. Hän meni nopeasti perässä, pysähtyen hetkeksi kuuntelemaan, hän ajatteli myös että varmistaisi ettei kukaan muu seurannut heitä. Hän kuuli miten joku suostui antamaan heille tilaisuuden kysellä hieman seonneelta aateliselta, mistä oli kyse. Nyt hän astui muiden perässä sisään.
|
|
|
Post by spyrre on Nov 1, 2011 21:58:10 GMT 3
Hetken vaikutti siltä että lisää vastarintaa olisi ollut tiedossa, kunnes eräs vanhempi ja maltillisempi mies astui rauhoittamaan tilanteen ilmeisesti todeten että heillä kaikilla oli jo tarpeeksi ongelmia ilman että alettaisiin vielä haastaa tarpeettomasti liikaa keskenään. Cathryn höllensi otettaan miekastaan vaikka kohottikin kulmiaan saamalleen epämääräiselle ilmoitukselle. Kukaan muu ei siis tiennyt mitään kuin vain hysteerinen lordi? Ja miten purevat kylähullut ja parantolat liittyivät asiaan? Vaikka ei ollutkaan asiasta varma, hyvin epämiellyttävät aavistukset alkoivat kyteä kissaihmisen mielessä tämän silmätessä hysteerikkoa uudestaan pohtivasti. Nyt kun hän asiaa muisteli, tuntui kieltämättä jännältä sattumalta että ensimmäinen sisään majataloon hyökännyt hirviö oli näyttänyt olleen joskus sairaanhoitaja. Hmm. "No, kiitos yhteistyöstänne joka tapauksessa." Kissa lausahti muodollisesti katsellen tosin sekopäisesti piehtaroivaa miestä koko ajan puhuessaan vaikka sanat olikin suunnattu selvästi muille järjellisemmässä mielentilassa oleville. Äänensävy oli edelleen viileähkö, vaikka nainen alkoi oikeastaan olla entistä enemmän huolissaan tilanteesta jos se äskeisen hyökkäyksen jäljiltä oli vielä mahdollista. "Hän ja tämä... Lisbeth olivat siis kahdestaan jossakin kun se tapahtui? Tiedättekö missä?" Nyt ei ollut aikaa turhaan tuhlattavaksi, varsinkin jos asiaan liittyi sellaisia piirteitä joita Cathryn alkoi epäillä, mutta ikävä kyllä tämä selittäisi tuoreet kalmot jotka koostuivat ilmeisesti kylän omista asukkaista. Todellisuudessahan hän ei tiennyt paljoakaan magiasta, nekromantiasta taikka epäkuolleista, mutta nyt tässä yhteydessä todisteet saattaisivat puhua puolestaan tiesi hän miten asiat tarkalleenottaen toimivat taikka ei. Vielä puhuessaan nainen kääntyi kohti hysteerikkoa tämän seurueen tehdessä vastahakoisesti tietä, viitaten ohimennen muita seuraamaan jos nämä niin mielivät. Askelet seisahtuivat sängyllä venkoavan lordin viereen katsomaan hetkeksi reagoisiko mies millään järjellisyyteen viittaavalla tavalla, ja jos ei niin käynyt (kuten nainen hiukan jo epäili) taitaisi puhe upota tähän varsin huonosti ainakin tämä seuralaisten turhautuneisuudesta päätellen. Mutta pakko kai sitä oli yrittää. "Herra! Kuuletteko, me... hitto, naama umpeen nyt! Meidän täytyy saada tietää mitä tapahtui! Nyt! Meidän kaikkien henki saattaa riippua tästä!" Cathryn aloitti melko kohteliaaseen sävyyn, mutta menetti nopeasti hermonsa ja tarrasi miestä käsivarresta jämäkkään sävyyn, toivoen tämän tajuavan edes määrätietoisesta toiminnasta että nyt oli tosi kyseessä. Se pikku seikka siitä, minkä kanssa he oikein olivat tekemisissä saattaisi tosiaankin vaikuttaa ratkaisevasti siihen mitä seuraavaksi kannattaisi tehdä. Jos he siis saisivat mitään irti tästä mielipuolesta, siis.
|
|
|
Post by naakdu on Nov 1, 2011 22:42:03 GMT 3
Aquila ei yllättynyt siitä tiedosta, että välineet olivat yleisesti lopussa. Hän oli itse asiassa hämmästynyt, jos jostain vielä löytyi edes joitain paikkaustarvikkeita. "Viimeiset sidetarpeiden rippeetkin ovat parempi kuin ei mitään", hän sanoi ja seurasi tarjoilijatarta vuokrahuoneeseen. "Vaan mitä sitten kun nämäkin loppuvat?" Aquilan ei ollut tarkoitus sanoa viimeisintä lausetta ääneen, mutta se vain tuli. "En tahdo pelotella, mutta sekin tilanne on väistämättä vielä edessä..."
|
|
|
Post by submarine on Nov 2, 2011 1:24:04 GMT 3
>Spyrre: "Eikun matkalla puskasta hoippui joku sekopää ja se hölmö halusi ehdoin tahdoin mennä auttamaan. Se puri sitten sitä käteen, ja se meni siitä huonoksi", selitti jonkinlaiseksi joukon kyseenalaiseksi johtajaksi asettunut mies Cathrynille. Tämä raapi jokseenkin ahdistuneena niskaansa, näyttäen siltä ettei ollut aivan perillä oikein enää mistään - mikä ei varmastikaan eronnut ratkaisevasti enemmistön tunnelmista muutenkaan. Sitten tämä vain astui jokseenkin neuvottomana sivuun, kun kissaihminen suuntasi vuoteella vaikertavan lordin luoksi. Tämä, kuten moni muukin, jäi seuraamaan tilannetta oikeastaan jopa melkeinpä uteliaana, kuikuillen josko mahdollisesti nainen jopa saisi kuin saisikin jotain tolkkua kaikkeen.
Hysteerinen lordi ei näyttänyt heti edes huomaavan vaierrukseltaan ja piehtaroinniltaan Cathrynia, ennen kuin tämä tarrasi hanakasti kädestä kiinni. Se sai miehen jopa hetkeksi tuijottamaan ja ihmettelemään, melkein kuin olisi jopa tajunnut jotain. Mutta sitten tämän ilme vääristyi taas jonkinsorttisesta auhsta ja mies jäi räpiköimään ja vonkuamaan kuin pahinkin hölmö. "Ne! Ne tulevat! Minun Lisbeth! Ne tulevat! Ruumiita, kaikki ruumiita! Lisbee-ee-eeth!" jalosukuinen vänkäsi, yrittäen kiskoa itseään irti otteesta kuin kiukuttelevat pikkulapsi. "Kaikki syödään, me kuolemme kaikki! Se on ohi ja Lisbeth on poissa!" jatkui ulina.
"Tuota se on ollut koko ajan! Ei siitä mitään tule!" ähkäistiin sivummalta.
|
|