Astarael
Member
I'll see you where the roads meet.
Posts: 541
|
Post by Astarael on Nov 9, 2011 21:55:56 GMT 3
Äkkiä Angeline tunsi saaneensa tarpeekseen näistä aatelisista, jotka eivät tuntuneet haluavan ottaa vastuuta mistään eivätkä kestään. Okei, tämä tauti oli tullut heidän mukanaa jostain. Selvä. Useat kyläläisistä olivat kuolleet. Kyllä. Mikä sitten oli ongelmana? Miksi he eivät vain voineet myöntää kerrankin olevansa syypäitä johonkin? Hetken kuluttua näin kävikin, ainakin osittain. Kissanainen hoiti puhumispuolen oivallisesti , joten Angeline päätti poistua huoneesta. Hän oli kuullut tarpeeksi, eikä enää jaksaisi kunnella kenenkään valitusta kuolleista, kuolevista, taudista, elävistä kuolleista.. Oikeastaan ihan mistä vain. Hän ei halunnut enää ajatella asiaa.
Angeline tunsi olonsa väsyneeksi kun hän poistui huoneesta. Aamuun olisi vielä aikaa. Hän suuntasi askeleensa kohti käytävän keskellä yksinäisenä seisovaa tuolia, jota kukaan ei onnekseen ollut siirtänyt muualle. Ainoa paikka, missä hän tuntisi olonsa riittävän yksinäiseksi oli juuri tuon kyseisen tuolin avulla saavitettavissa. Katto. Kylmän tuulen keskipisteessä. Angeline nousi tuolille seisomaan ja ponnisti itsensä katolle. Kylmä tuuli puhalsi hänen hiuksensa sivulle kun hän siirsi katseensa kohti itää. Tuulen ja kylmyden rauhoittamana nainen vajosi horrokseen, josta auringon nousevat säteet hänet herättivät. Angeline ei tunenut oloan juurikaan sen pirteämmäksi, mutta ainakin hän voisi etsiä itselleen ruokaa alakerrasta. Alas katsominen ei kiinnostanut häntä. Sieltä katsoisi joko kasa ruumiita tai ehkä mahdollisesti kasa eläviä ruumiita, jotka tavalla tai toisella yrittäisivät päästä majatalon sisään. Tai ehkä he olivat kuin vampyyrit, eivätkö kestäneet päivän valoa. Sitten he olisivat majataloa ympäröivissä taloissa ja niiden kellareissa odottamassa niihin eksyviä kulkijoita ja pimeää.. Angeline päätti ajatuksensa tiputtautumalla tuolille. Ehkä he olivat tajunneet, että sitä ei kannattanut siirtää, kun kattoluukku oli auki. Joka tapauksessa ei kulunut aikaakaan, kun nainen oli jo suunnannut katseensa kohti alas vieviä portaita ja alakerrassa odottavaa (toivottavasti) lämmintä ateriaa.
|
|
|
Post by R.C. on Nov 11, 2011 19:57:55 GMT 3
>Wolker ja kaikki: Aamutuimaan Oivari emäntineen oli perustanut baaritiskille seisovan ruokapöydän, josta kuka tahansa saattoi hakea hiukan hiukopalaa. Isäntä oli leipää, ryynivelliä, keitettyjä munia sun muuta kuskatessaan laskeskellut levottomana majatalon hupenevia muonavaroja, joista hänen piti mitä pikimmiten raportoida myös synkeäilmeiselle vartiokapteenille: ”Kuulepas kapu... Muonavarastoa on täydennettävä mikäli meinataan pitää näin monilukuinen joukko murkinoissa.”, totesi isäntä värittömään sävyyn. Oivari oli väsynyt siinä missä muutkin eikä välittänyt nyt ruveta ison miehen kanssa väittelemään; Kunhan totesi asian sellaisenaan, kääntyi ja paineli tiehensä. Toisaalta Oivari oli tullut havainneeksi tiedustelemaan patistetun vartijan paluun ja paloi halusta kuulla tämän tuoman tilannepäivityksen. Niinpä ukko rykäisi kurkkuaan, taputti käsiään ja kajautti niin että kolmannessa kerroksessakin olevat kuulisivat: ”Hei, täällä ois vähän sapuskaa ja ilmeisesti tietojakin nälkäisille ja hämmentyneille! Kokoontukaas kaikki anniskelusaliin. Hopi hopi!”(( Grish ja Sub, pieni pulinapata olisi paikallaan joten tulettehan molemmat tänä viikonloppuna meselle? Asia ei vie kauaa. ))
|
|
|
Post by spyrre on Nov 11, 2011 21:43:05 GMT 3
Aikeistaan huolimatta Cathryn ei kuitenkaan päätynyt vielä kuuluttamaan ilmoille havaintojaan havaitessaan kuinka synkkä ja kauhuntäyteinen ilmapiiri alakerrassa vallitsi vieläkin. Tilanne ei kuitenkaan ollut juuri nyt enää välittömän uhkaava joten olento katsoi parhaaksi antaa selviytyjien rauhoittua ja koota ajatuksiaan, tehden näin itsekin. Hän käytti tovin kiertelemällä vaiteliaana ympäriinsä ja vältellen entistä hurjemman näköiseksi käynyttä vartiokapteenia, etsien tiensä tarkistamaan omine silmineenkin haavoittuneiden tilanteen niin ikävä toimenpide kuin tämä olikin. Viileästä olemuksestaan huolimatta nainen ei ollut tehty kivestä, ja todettuaan että asiat oli järjestetty kuten Oivari oli luvannut hän asteli nopeasti tiehensä vaikerrus korvissaan kummitellen, luovutettuaan ensin vähät sidetarpeensa jotka hänellä vielä oli haavoittuneita hoitavalle naiselle. Iltakin oli salakavalasti hiipinyt eteenpäin ja käynyt pimeäksi, joten pian uupunut kissakin alkoi etsiä itselleen edes jotenkin siedettävää nurkkaa johon asettua lepäämään, vaikka hän epäilikin että nukkumisesta ei luultavasti tulisi mitään. Jonkin aikaa levottomasti kuljeksittuaan Cathryn majoittui jonnekin toisen kerroksen käytävän perälle josta pystyi mielestään pitämään silmällä tapahtumia ja istui paikalleen selkänsä seinää vasten. Tavaransa hän laski viereensä kuitenkin jättäen miekkansa hyvin kätensä ulottuville, kiskaisi viittaansa paremmin ympärilleen ja jäi vaiteliaana seuraamaan käytävässä silloin tällöin kuljeksivia ihmisiä katseellaan kuin pitäen vahtia.
Jossakin vaiheessa aamuyöstä kissaihminen hätkähti, tajuten ilmeisesti kaikesta huolimatta torkahtaneensa jossakin välissä. Mitkään makeat unet eivät tosin nämä eivät olleet, ennemminkin liian rasittunut tajunta oli vain päättänyt kytkeä itsensä hetkeksi pois päältä, mikä toisaalta oli ehkä onnikin koska muuten lepoa olisivat varmasti häirinneet karmeat painajaiset. Cathryn irvisti, kirosi itsekseen herpaantumistaan joka olisi varsin hyvin voinut antaa jollekin vihamieliselle olennolle mahdollisuuden käydä kimppuunsa mutta nousi sitten venytellen jumittavia jäseniään. Jostakin alakerrasta kuuluikin jonkin ajan päästä Oivarin ääni joka kutsui "vieraita" aamiaiselle ja ilmeisesti jonkinlaiseen palaveriin, joka sai kissan viimein lähtemään liikkeelle. Olento asteli alas portaita synkeän näköisenä, nyt tosin viittansa huppu niskassaan paljastaen nyt kunnolla turkin peittämät kissapedon kasvot, repaleiset korvat ja lyhyehköksi nyrhityn punertavanruskean hiuspehkon, olennon viitsimättä tähän hätään enää piilotella itseään kummemmin, seisahtuen sitten seisoskelemaan jonnekin salin seinustalle ympäristöä silmäillen. Aamiainen ei häntä tähän hätään suuremmin innostanut, kissa oli hyvin pitkälti menettänyt ruokahalunsa toistaiseksi, mutta sitäkin enemmän Cathrynia kiinnosti tuo mahdollinen informaatio mitä saattaisi olla tarjolla.
|
|
|
Post by Rusalka on Nov 12, 2011 0:36:08 GMT 3
Amber aikoi ensin seurata kissaa alakertaan mutta ei sitten itsekkään sinne vielä mennyt, hänet oli vallannut uupumus. Hän arveli ettei enää kauaa pysyisi hereillä, hän muisti lupauksensa katolle menosta mutta oli kerta kaikkiaan liian uupunut, olut, taistelu ja haava. Sekä kauhu ja epätoivo, olivat kuluttaneet hänen kestävyyttään. Hän meni käytävälle, kiinnittämättä huomiota enää kehenkään tai mihinkään. Asettui istumaan selkä seinää vasten ja sammui lähes heti. Hän heräsi Oivarin ääneen, ihmetteli hetken missä oli ja muisti sitten pettymyksekseen etteivät yön tapahtumat olleetkaan pelkkää painajaista. Hän päästi syvän huokauksen ja kohottautui vaivalloisesti jaloilleen. Hänen haavaansa särki ja hänen oli huono olo, kuitenkin hän tunsi ruuan tarpeen kalvavan häntä ja päätti lähteä alakertaan.
|
|
|
Post by naakdu on Nov 13, 2011 14:15:09 GMT 3
Aquilan yö oli ollut pitkä. Hän oli suurimman osan ajastaan käyttänyt potilaiden parissa, vaihtaen heidän siteitään ja yrittäen parhaansa mukaan rohkaista niitä, jotka tuntuivat olevan vieläkin paniikin partaalla. Itselleen papitar oli suonut ainoastaan muutaman tunnin yöunet, ja nekin hän oli nukkunut huonosti. Unet olivat olleet yhtä häiritseviä ja levottomia kuin todellisuuskin, täynnä kaamoja ja haavottuneita, eikä hän ollut saanut ainuttakaan uutta ideaa yön aikana.
Oivarin ääni havahdutti papittaren puolivalveestaan. Ruokaa naisen ei olisi voinut tehdä vähempää mieli, mutta tiedonnälkä vaivasi häntä senkin edestä, joten hän hapuili tiensä alakertaan ja etsiytyi mahdollisimman lähelle majatalonisäntää, jotta varmasti kuulisi kaiken.
|
|
|
Post by submarine on Nov 13, 2011 16:38:22 GMT 3
>Oivari: Wolker, väsyneenä ja äreänä, näytti kaikkea muuta kuin hyvää naamaa, tai edes sitä tavanomaisen perusäreää, kun lihava ja tyhmä isäntä löntysteli taas valittamaan jostakin täysin yhdentekevästä. Ruoka oli kuulemma loppumassa tai jotakin - siitä huolimatta että jokaiselle hampuusille viriteltiin nähtävästi ylellistä aamiaista. "No sitten pitää kaiketi hankkia lisää!" vartijakapteeni ärähti itsestäänselvänä vastauksena, hieroen kivistäviä silmiään kaikkea muuta kuin tyytyväisenä. Joseenkin onnekkaasti tosin koko typerä ja saamaton hölmö kipitti äkkiä pois saatuaan sanottavansa sanottua. Edes jotain hyvää tässäkin, olkoonkin että ukko oli selvästi aivan liian uteliasta sorttia ja meni kuuluttamaan omine hyvineen tiedonannosta. Reekeleen terpele tätäkin taas... Ei kai tässä sitten auttanut muu...
Niine hyvineen Wolker marssi äreänä, unisena ja nälkäisenä napsimaan parhaita paloja aamiaispöydästä, ennen kuin koko lammaslauma olisi tiukkaamassa tietoja. Hän tarvitsi ainakin vähän rasvaa mahaansa saadakseen voimia näiden kaikkien (ja elämän yleensäkin) kohtaamiseen. Tämä oli aina tätä...
|
|
|
Post by grishmak on Nov 14, 2011 23:17:10 GMT 3
//*Hivuttautuu häpeissään paikalle*//
Wolfom _______________ Saatuaan viimeisenkin ruumiin heitettyä ikkunasta kadulle, Wolfom asteli saliin, jossa suurikokoinen vartijakapteeni olikin jälleen äänessä. Samalla, kun mies kuunteli huutoa, hän istui seinän viereen lähelle tukittua ovea ja ryhtyi teroittamaan kirvestään.
Wolfom oli yksi harvoista, jotka pystyivät olemaan yöllä rauhassa. Miehen kyky sietää yleistä metakkaa johtui siitä, että hän oli tottunut samoihin meluihin kylässään. Auringon alkaessa valaista salia mies tunsi itsensä hieman levänneeksi, sillä hän oli saanut torkuttua lyhyitä aikoja yön mittaan.
_______________________________________
Aires ______________________ Saatuaan luukun suljettua Haltia vilkuili ympärilleen. Kellarissa oli muutama suuri olut tynnyri ja viini telineitä. Tutkittuaan tarkemmin tilaa hän löysi syvennyksen, jossa oli ympärillä kolme seinää. Ei mikään paras mahdollinen, mutta saisi kelvata, sillä se oli sentään tyhjä.
Mies haki varusteensa lähemmäksi ja kaivoi laukustaan kaksi hiiltä, joilla hän alkoi piirtämään syvennyksen seiniin, kattoon ja lattiaan erilaisia kehiä, joilla oli kaikilla selvä keskiö. Saatuaan kehät valmiiksi Aires asetti kalmolta leikkaamansa kädet lattian keskiöön ja asettui itse ulos kehistä. Aloittaessaan rituaalin hän katkaisi siteensä huoneen ulkopuoliseen tilaan. Yritettyään aikansa saada rituaalin toimimaan, hän alkoi lisäämään siihen enemmän voimiaan, mutta edelleenkään kädet eivät reagoineet.
Hengästyneenä hän lopetti rituaalin ja yritti keksiä syytä, miksei mitään ollut tapahtunut. Aires istui takkinsa päälle ja alkoi selaamaan laukusta ottamaansa kirjaa, johon hän oli kerännyt kaiken tietonsa necromantiasta. Vaikka kuinka hän etsi, ei hän onnistunut löytämään syytä. Turhautuneena haltia asetti kirjansa sivuun ja asetti lohikäärmekypäränsä päähän riisuen samalla liivinsä.
Yön kuluessa Aires lisäsi kehiin erilaisia rohtoja sekä vähemmän mieluisia aineksia. Myöskin viiltäen itseään useampaan kertaan saadakseen rituaaliin verta, jolla hän teki hiilellä tehtyjen kehien päälle uusia. Verta käyttäen hän myös teki itselleen maalauksia ja kiinnitti aineksia seinille.
Useiden tuskaisten tuntien jälkeen Aires oli kuluttanut lähes kaikki voimansa ja oli vaarassa menettää tajuntansa, joten mies päätyi lopettamaan uurastuksensa. Hän riisui kypäränsä ja olisi riehunut ympäri kellaria, mikäli hänellä olisi ollut voimia siihen. Aires päätyi lopulta siihen tulokseen, että hän tarvitsisi magiaa.
Aires avasi luukun kyökkiin ja kiipesi vaivalloisesti ylös. Talo vaikutti alkuun hiljaiselta, mutta pian hän erotti lievää ärinää ja puhinaa viereisestä huoneesta. Joku oli sulkenut oven, joka selitti hiljaisuuden, sillä oven avattuaan haltia kuuli selvästi suuren mieheen ärinän. Lähtiessään kävelemään Aires oli vähällä kaatua ja sen estääkseen hän joutui tarraamaan kiinni rappusten kaiteesta. Voimattomana hän vajosi istumaan rappusille, joita joku tyttönen oli juuri putsaamassa.
|
|
|
Post by dallan on Nov 16, 2011 2:36:20 GMT 3
Taisi olla jo aamu. Dallan ei ollut aivan varma, mutta hänestä tuntui siltä, että hän olisi nukahtanut epätavallisen pitkäksi aikaa. Uros oli kyllä herännyt pätkiksi ja pohtinut itseään rentouttaakseen jotain, mikä ei esittelyä ansainnut. Mutta niin hän aina nukkui, vaikka surkea nukkumapaikka tämä oli ollut. Ilmapiiri ei ollut rauhoittunut missään vaiheessa yötä ja levottoman tunnelman tunsi nyt jäseniensä kolotuksena. Lisälepo ei ikävä kyllä kuitenkaan auttaisi siihen yhtään mitään. Näin yksisarvinen nousi jaloilleen ja venytteli hieman, vaikka mitäpä sekään auttaisi.
Harmissaan uros pohti suunnitelmaa tälle nuorelle päivälle. Olisi hyvä saada edes jokin kiintopiste, mihin keskittyä, ettei päivä menisi kiukutteluun. Lähes ylitsepääsemättömästi Dallanin nimittäin teki mieli mennä antamaan suorasanaista asiakaspalautetta majatalonisännälle. Hän rauhoittui vaihtamalla vaatteita. Se helpotti hieman mielialaa ja lisäksi yöasussa kenellekään huutaminen nyt ei ainakaan olisi mistään kotoisin. Hieman punaista tänään ehkäpä. Punainen ja kulta kuvasivat valtaa ja äkäistä mielentilaa tarpeeksi hyvin. Vihaisena vaatimattomuuden heitti mielellään syrjään ja näytti maailmalle ansaitsevansa parempaa kuin tämä. Dallan lisäsi viidenkymmenen kultarahan korvakorut vain koska häntä ärsytti.
Mutta kas kummaa. Sitten yksisarvinen alkoi miettiä, mikähän vuorokaudenaika nyt oli. Sitä ei tosiaan nähnyt hyvin tästä huoneesta. Taivaalta sen olisi nähnyt ikkunasta, mutta pilvi oli juuri pahassa kohdassa. Eikä yksisarvinen uskaltanut mennä uloskaan vielä, sillä hän pelkäsi edelleen menettävänsä malttinsa. 'Eikö teillä todellakaan ollut auktoriteetteja pitämään melua kurissa?' 'Pelkään, että menetän malttinne teihin.' Ajatuksia, joita ei kannattanut sanoa julki.
Oikea asiakaspalvelijan painajainen tällainen. Dallania vaivasi vuorokaudenaika ja lisäksi hän halusi kuumaa vettä. Typeriä mielihaluja, joille elämää elättiin. Ei se yleensä ketään haitannut, mutta vihaisena ne tapasivat mennä ristiin yleisen hyvän kanssa. Sitten kaikki meni tappeluksi ja kaivoimme auki, miten päivänaikojen eron ei tarvinnut olla muuta kuin sosiaalinen tottumus, miten ja missä järjestyksessä asioita tehtiin. Sitä sai vapaasti rikkoa sen mukaan, miten aurinko pysyi taivaalla eikä sen perään nyt kannattanut hikoilla.
Ehkäpä, mutta ihmiset rakensivat uraa voidakseen saada suuremman osuuden rajallisista hyödykkeistä itselleen. Yksi niistä oli valta tehdä asioita haluamassaan järjestyksessä aivan perustelemattomista syistä. Siis se oli fiksua välillisesti, jos tyhjänpäiväisestä marinasta ei ollut kenellekään liikaa vahinkoa. Ei esimerkiksi kannattanut mennä pyytämään sitä kuumaa vettä, kun joku makasi lähellä ammottava haava kyljessään. Niinpä niin, ja oven toisella puolella tietenkin haisi kuolleelta. Juuri kun yksisarvinen oli saanut rohkeutensa kerättyä sen kuuman veden motivoimana. Tästä tulisi vielä todella huono päivä. Ulko-ovesta ulos livahtaminen ei välttämättä onnistuisi, mutta ei tässä ikkunastakaan oltu hyppäämässä. Majatalonisännän omaisuudenkunnioitus menisi siis jonkun sydämen särkymisen ylitse tänään, sillä uros ei ollut aikeissa olla tänään kenenkään elämänlankaa. Jos joku menisi sen takia kuolemaan, niin se oli painajaisunien syytä.
|
|
|
Post by R.C. on Nov 17, 2011 0:41:36 GMT 3
Minerva: Edellisiltaisen eriskummallisen hyypiön havaitessaan tarjoilijatar nyökkäsi miehelle hermostuneesti hymyillen mutta hivuttautuen samalla moppeineen ja sankoineen kauemmas samaisesta kellariin telkeytyneestä salamyhkäisestä sankarista. Minervan mielenkiinto vaelsi isännän kautta vartiokapteeniin. Oivarihan oli vastikään kailottanut kaikkia paikalle, mistä päätellen pampulla saattaisi kohta olla oikeaakin asiaa – tai sitten ei; Kas tuollahan kyseinen lain koura ja räyhähenki kahmi ja rohmusi vielä tiskille katettuja ruokia minkä näpeistään ehti. Tyttö pyöräytti silmiään jäädessään luutunvarteensa nojailemaan.
|
|
|
Post by submarine on Nov 18, 2011 16:51:08 GMT 3
Wolker tunki jonkin pienen piirakantapaisen suuhunsa, maisteli hetken rasvaista taikinaa ja nielaisi. Tätä hän tarvitsi, ruokaa, voimavaroja. Kaikki oli kaatumassa päälle, ja hänen pitäisi saada jotain järkeä tähän. Reekeleen terpeleen typerykset, kukaan ei koskaan osannut mitään. Ei tässä majatalossa eikä sen ulkopuolella. Miten sattuikaan, että kun hän kerran sattui olemaan jossakin muualla kuin pyörittämässä koko kaupunkia, oltiinkin äkkiä maailmanlopun partaalla! Vartijakapteeni alkoi olla jo aivan varma, että nämä riivatut, nämä kaamot, olivat nousseet piinaamaan ja riehumaan vain ja ainoastaan, koska hän ei ollut ollut pitämässä kuria. Eipä niin että se olisi hänen vikansa kuitenkaan, todisti vain kaikkien muiden kaikenkattavaa kykenemättömyyttä. Olipa miten oli, väkeä alkoi jo kerääntyä. Ja vaikka Wolker inhosikin ajatusta, olisi kaiketi annettava kuulua kuka käski ja missä tuuli - ja mitä tuleman piti. Jonkunhan nämäkin kaikki oli ruoskittava liikkeelle ja pelastettava - epäkuolleilta ja omalta typeryydeltään.
Muutaman kerran huokaistuaan Wolker rykäisi huomiota hakien ja äreästi koko joukon suuntaan, ennen kuin kohotti ääntään niin, että hieman kauempanakin norkoilevat kuulisivat. "Noniin, homma menee nyt näin! Minulla ei ole hajuakaan mitä ne riivatut ovat, mutta niitä on paljon ja lisää tulee! En ala kaunistella teille koska ette moista ylellisyyttä ansaitse, joten tässä menee: Kaupunki on kaaoksessa ja ilmeisestikin kaikki tuntemanne ja rakastamanne ovat jo raatoja! Kaupungin portit on suljettu eikä ketään tai mitään päästetä ulos, ja kaarti vartioi niitä aseet tanassa. Että me olemme omillamme nyt! Hengenveto. "Ja koskapa tämä eittämättä jotakuta järkyttää, lienee syytä muistuttaa: Minä määrään täällä nyt! Ja teistä en tiedä, mutta en aio jäädä tuleen makaamaan! Jos te haluatte selvitä tästä hengissä, joudutte tekemään kaikenlaista! Ja koska minä haluan selvitä hengissä, te teette sitä joka tapauksessa! Tai sitten voitte etsiä uuden turvapaikan! Tiedonanto loppuu, valituksia ei oteta huomioon ja kohta seuraa osviittaa!"
Sanottuaan sanottavansa (tai ärjyttyään ärjyttävänsä) jäi Wolker ilman sen suurempia luimimaan ruokapöydän tapaisen viereen. Joku valittaisi, se oli varmaa.
|
|
|
Post by dallan on Nov 20, 2011 2:03:55 GMT 3
Joku mies huuteli salissa siitä, että liki kaikki olivat kuolleet yksisarvisen kauneusunien aikana. Loppujen selviämiseksi pitäisi tehdä yhteistyötä eli toisin sanoen töitä ja vieläpä oli aivan pakko. Yksisarvinen meni takaisin nukkumahuoneeseensa piiloon. Nyt ei ollut hyvä hetki yrittää livistää ulko-ovesta vehreämmille niityille laiduntamaan.
|
|
|
Post by R.C. on Nov 20, 2011 12:23:23 GMT 3
”Mun mamma ei oo mikään raato!”, kivahti Minerva kiukkuisena. ”Se on aika salettiin elossa ja tuolla ulkona jossain, kuten varmaan moni muukin taarnheimlainen, joita meidän pitäis moraalin nimissä ainakin yrittää auttaa!”, jatkoi tarjoilijatar kiivaaseen sävyyn, kunnes Oivari siirtyi likan viereen ja laski kätensä tämän harteille rauhoitellakseen hieman hysteeristä tyttöä. Isäntä rykäisi tuttuun tapaansa ja urahti tuuheat kulmakarvansa kurtussa: ”Ensi sijassa on toki huolehdittava majatalon suojiin päässeestä väestä. Meitä on tääl jo aika monta...” Oivari vaikeni kun ulko-ovelta alkoi samassa kuulua vimmaista koputusta, hätääntynyttä huutelua ja avunpyyntöjä. ”...ja ihan kohta on vissiin vieläki enemmän.”, mutisi ukko partaansa, pääteltyään inhimillisen älämölön perusteella jokusen kaupunkilaisen paenneen kaamoja ja keksineen hakeutua majataloon turvaan. ”Mähän sanoin että siel on viel eloonjääneitä!”, tuikkasi Minerva kädet puuskassa. ”Avataan pian ovi ja lasketaan heidät sisään ennen ku ne hirviöt tulee takasin!"
(( Tässä kohtaa olisi yksi otollinen tilaisuus liittyä kampanjaan mukaan, mutta voi myös keksiä jonkin muun tavan tai odottaa myöhempää tilaisuutta. =) o/ ))
|
|
|
Post by frederico on Nov 21, 2011 0:28:26 GMT 3
Kerato
Keratolle yö oli ollut rankka. Kentauri ei ollut saanut yösijaa muualta kuin tallista ja ilmeisesti lihan haju oli houkutellut kaamot sinnekin. Tallirenki oli saanut erään hevosen satuloitua ja päässyt pakenemaan sen avulla ja Kerato oli onnistunut pitämään itsensä hengissä pimeimpien hetkien yli. Välillä hän tuntui kirjaimellisesti kahlaavan ruumiissa tai niiden kappaleissa. Kaupungin slummit olivat muuttuneet teurastamoiksi ja ainoastaan järeämmin rakennetut asumukset olivat riitävän tukevia estämään kaamojen invaasion.
Keraton peitsi oli ollut auttamattoman sopimaton ase näitä otuksia vastaan joten nyt hän kuljetti mukanaan suurta sotavasaraa, jonka hän oli ottanut matkaansa ilmeisesti paikallisen sepän/asepajan valikoimista. Sitkeät vastarinta pesäkkeet olivat muodostuneet temppelille. vartiokaartin tuvalle, portille ja näköjään majataloon, jonne Kerato nyt laukkasi. Selässään hänellä oli tumma nyytti joka näytti kaukaa katsottuna ihmisimäiseltä. "Yarakh Ul, koeta jaksaa vielä vähän" Hän kuiskasi kun saapui väkijoukkoon joka tungeksi taloon sisälle. "Tämä täällä on kuolemaisillaan, hän tarvitsee apua" Ketaro nosti viittaan kääriytyneen ruumiin yleisön yläpuolelle.
//Yarakh Ul on todellisuudessa kadotettu haltia joka on ajautunut "voiman" pimeälle puolelle. Tarkoitus pyhittää keinot jne. Hän antoi pikku sormen paholaiselle ja joka kerta tehdessään jotain magian kanssa hän itse asiassa vajoaa vain syvemmälle ja syvemmälle. Nyt hän itseasiassa on lopen uupunut vaikka voi vaikuttaa siltä että hän on saanut myös tartunnan //
|
|
|
Post by R.C. on Nov 22, 2011 12:31:06 GMT 3
(( frederico, muut osanottajat ovat viime päivinä vaikuttaneet kummallisen vaisuilta, joten voidaan minun puolestani vuorotella käsillä olevassa tilanteessa tiuhempaankin tahtiin. Vuorosuositus/päivä on kuitenkin kaikille selvä. :7 ))
>Kerato: Jahka talon julkisivu oli tähyilty selväksi ja etuovea pönkittävät barrikadit saatu puretuksi pääsi pieni pelonsekainen katras kaupunkilaisia kookkaan kentaurin ja kantamustensa kera kestikievarin suojiin. Kaviojalkaisen ei ollut kovinkaan vaikea raivata tietään väkijoukon halki saati herättää huomiota korkealta päiden yläpuolelta. Välikohtaus näytti siirtävän toviksi valokeilan vartiokapteenista vieraisiin. ”Onko sitä purtu?!”, tiukkasi tuoreita tulokkaita peremmälle ohjaava tarjoilijatar hätäisesti, määrittääkseen potilaalle sopivan sijoituspaikan. Suureksi harmikseen ja pettymyksekseen Minerva ei ollut havainnut vanhaa äitiään pelastautuneiden joukossa, mutta ei silti suostunut vielä luopumaan toivosta...
|
|
|
Post by frederico on Nov 22, 2011 22:02:29 GMT 3
// Mulle vaan passaa R.C... En vie peliä sen enempää etiäpäin.. Mut pelinjohtajana voisit laittaa mulle privana vähän viitekehystä etten sooloile liikaa noilla ulkopuolen uutisilla. // Kerato ei ihmeemmin pitänyt sisätiloista. Niitä harvemmin suunniteltiin hevosen kokoisille otuksille ja niimpä nytkin oviaukko tuntui aavistuksen ahtaalta. Onneksi sali osoittautui riittävän tilavaksi ja raudoitetut kaviot kopsahtelivat vielä kostealla lattialla "Sai vain tällin päähänsä" Kerato totesi tarjoilijalle joka katseli huolestuneena Yarakhia, "antakaa sen vain huilata vähän"
|
|