Astarael
Member
I'll see you where the roads meet.
Posts: 541
|
Post by Astarael on Oct 20, 2011 17:36:09 GMT 3
[[Millainen on majatalon ylin kerros? Entä olenko väärässä, jos oletan että on talvi, lunta ja pakkasta? ]]
Portailta Angeline kykeni näkemään koko pohjakerroksen huomattavasti paremmin, kuin mitä oli aikaisemmin. Hän värähti nähdessään jonkun naisen käsittelevän tulta ennen näkemättömällä tavalla. Oli kuin tuli olisi totellut häntä. Angeline värähti uudestaan huomatessaan, ettei näille heidän vertaan hamuaville olennoile tuntunut olevan loppua. Hän olisi halunnut auttaa, mutta hänen voimansa eivät toimineet kunnolla näin lämpimässä. Ainakaan nyt, kun joku loihti tulen elämään tahtonsa mukaan, eikä antanut sen vain maata mukavasti pesässään.
”Ihmiset! Liikkukaa nopeammin! Ylhäällä on varmasti jokin pakokeino!” Angeline huusi saaden jotain eloa ylös kulkeviin ihmisiin. Hänen oli päästävä ulos jos halusi jotenkin pelastaa itsensä, ja ehkä mahdollisesti muitakin. Muiden pysäyttämisyrityksistä huolimata olennnot jatkoivat vääjäämätöntä kulkuaan kohti portaita.
Yläkerroksessa ei hänen onnekseen ollut juurikaan ihmisiä. Ainakaan käytävällä ei ollut. Ainoa outo asia siellä oli sänky, jonka joku oli selvästi raahannut pois huoneestaan. Angeline työnsi oven numero 25 auki ja kurkisti sisään. Lattian oli piirretty jokin outo kuvio, sen kehällä oli yrttejä ja keskellä laulava nainen. Kylmät väreet kulkivat pitkin Angelinen selkää ja hän päätti jättää naisen omaan rauhaansa. Käytävän perällä oli ikkuna. Hän avasi sen keräten monia vihaisia katseita muilta käytävällä olleilta. Ah, ihanaa, Angeline ajatteli tuntiessaan hyytävän ilman kasvoillaan.
|
|
|
Post by grishmak on Oct 20, 2011 21:13:36 GMT 3
Aires _______________ Juuri kun Aires sai viinilasit tyhjennettyä, alkoi tapahtua. Hän ei heti nähnyt väkijoukon läpi, mutta hän kuuli kiljumisen varsin mainiosti. Pian hän erottikin jo panikoivassa väkijoukossa verisiä ihmisiä, joiden liikkeet ja koko olemus oli jotenkin vääristynyt. Olennot muistuttivat hieman Aireksen aikaisemmin herättämiä kuolleita, tai tarkemmin kuolleiden ruumiit, joiden kuolemasta ei ollut kulunut kauan. Paniikkisten huutojen lisäksi alkoi kuulua käskyja eri henkilöiden huutamina. Lisäksi haltia aisti, kuinka tilan alkoi täyttää magia. Noustessaan pöydästä Aires alkoi hitaasti nauttimaan magiaa, mutta pyrki pitämään sen minimissään, jotta ei menettäisi mahdollisia puolustajia.
Aires juoksi kyökkiin, jättäen panikoivat ihmiset ja puolustajat taistelemaan olentojen kanssa. Kyökissä hän kohtasi jotain, joka vaikutti hänen mielestään kiistalta. "Anteeksi, mutta onko täällä kellaria? Äkkiä!" Aires uskoi, että mikäli täällä olisi kellari, niin siellä luultavasti olisi helpompaa päästä käsiksi maahan. Maata hän tarvitsi rituaalien suorittamiseen. Aires ei kylläkään ollut vielä varma siitä, että haluaisiko hän jäädä kiinni necromantiasta.
|
|
|
Post by dallan on Oct 20, 2011 21:52:10 GMT 3
Kaikessa hiljaisuudessa toisen kerroksen ensimmäisessä huoneessa yksisarvinen oli viimein nukahtanut ja näki unia perhosista.
|
|
|
Post by submarine on Oct 20, 2011 22:07:45 GMT 3
((Astarael, talvi ei välttämättä ole, mutta vuoristossa lunta ja kylmää kestää pitkään muutenkin, joten mitä todennäköisimmin nytkin ulkona on kalseaa. Kolmas kerros on aavistuksen kahta alempaa pienempi, ja pitkälti kuten toinenkin, eli siellä on lähinnä huoneita asiakkaille. Tikapuita alas ei varmaankaan löydy, jos hahmosi sellaisia hakee.))
Wolker sivalsi ensin yhtä ja sitten toista huojuvista, ähisevistä ja murhanhimoisista hahmoista. Ja vaikka hän oli vasta eilen teroittanut miekkansa, ja vaikka se olikin useaan kertaan todistanut tehonsa, nämä kammotukset tuskin edes välittivät siitä. Toinen menetti kätensä, ja toisenkin saama isku olisi kaatanut täysikasvuisen miehenkin, ja siitä huolimatta Wolker joutui perääntymään kiroillen ja ähisten, kun kumpikaan ei edes hidastanut tahtiaan. Ne hapuilivat kuumeisesti, pelottavan määrätietoisesti otettan, eikä vartijakapteeni ollut aivan heti halukas sellaista tarjoamaan. Tilan toivossa hän kompuroi erään paniikissa hylätyn pöydän luokse ja kiskaisi toista raivohulluista huteralla tuolilla päähän. Koko komeus rysähti palasiksi hirvitystä vasten, ja heitti sen kaiketi enemmän pelkästä voimasta kuin mistään vapaaehtoisuudesta maahan.
Kuin jonkinlaisena armopalana erotti Wolker jotenkuten hengitystilaa ahdistelijoilta hakiessaan jonkun aavistuksen vähemmän hyödyttömän paskiaisen kaaoksen yli kiirivän huudon päähän iskemisestä. Mies ei suuremmin harkinnut, vaan teki vaihteeksi työtä käskettyä jonkun muun pillin mukaan, ja iski lähintä otteenhapuilijaa niin lujaa kuin kykeni, suoraan ylhäältä alas. Isku oli naurettavan ennakoitavissa ja kömpelö kuin mikä, mutta nämä otukset eivät tuntuneet olevan aikeissa väistää. Ja ihme kyllä kammotus, joka ei ollut kaatunut vaikka raahasikin jo suolia perässään, putosi välittömästi kun terä halkaisi kallon. Toinen teki pitkälti täysin saman, kun seuraava isku jätti tämän pään roikkumaan muutaman lihanriekaleen varassa.
"Lyökää päähän! PÄÄHÄN! Varokaa niitä, ne tarraavat!" Wolker karjaisi, kuin olisi juuri itse keksinyt tehokeinonsa, lähtien nyt uuteen, varmempaan hyökkäykseen. Toisessa kädessään tämä puristi uutta tuolia, kuin mikäkin leijonankesyttäjä. Tällä ei ollut pienintäkään halua koskea näihin otuksiin, ja niitä pitäisi kuitenkin saada tönittyä kauemmas...
|
|
|
Post by R.C. on Oct 20, 2011 22:35:22 GMT 3
(( offi: Dallan, repesin... ;D ))
>Aires: Minerva oli juuri lampsimaisillaan majatalon takaovelle, kun vielä yksi häiriö yllätti tytön yrityksen lähteä lätkimään. Äskettäin vanhempi nainen oli kysynyt huonetta ja nyt joku mies tivasi kellaria. Asiakkaat olivat selvästi menneet sekaisin! Vaan eihän asia enää hänelle kuulunut. ”Tosta luukusta sisään vaan!”, huikkasi tyttö viitaten kiireessään neliskanttista kantta puulattiassa. Mikäli miekkonen liikkui kyökissä ryöstöaikeissa, lähtisi mokoma ainakin muutamaa ituista perunaa ja nahistunutta naurista rikkaampana.
Minerva kiskaisi takaoven auki mutta jähmettyi äkisti sijoilleen joutuessaan odottamattaan silmätysten majatalon takana vakituisesti asioivan roskisdyykkarin kanssa. Resuinen renttu pällisteli häntä tovin vähämielisen silmin, matalasti öristen, kunnes veriselle naamalleen vääristyi irvokas ilme ja kädet kohosivat tavoittelemaan eteensä ilmestynyttä elävää lihaa. Likka kirkaisi ja koetti paiskata oven takaisin kiinni, mutta joutui kamppailemaan kaikin voimin pidätelläkseen hirviötä sen ulkopuolella, kummajaisen yläraajojen sätkiessä jo uksen raosta. Siinä sivussa tyttö oli kadottanut kaiken halunsa lähteä yksin yön pimeyteen harhailemaan, sikäli mikäli vastaavia kammotuksia haahuilisi kaduilla paljon enemmänkin...
|
|
Astarael
Member
I'll see you where the roads meet.
Posts: 541
|
Post by Astarael on Oct 21, 2011 7:39:26 GMT 3
[[Kiitos. Joo niitähän se hakee, kaiken järjen mukaanhan talon katolta johtaa tikkaat alas.. Ja muuten, minä ja Aqwell ollaan mummon synttäreillä viikonloppu. Päästään luultavasti vastaamaan, mutta sekin riippuu. ]]
Angeline työnsi päänsä ulos ikkunasta ja katsoi alas. Hän ei pystynyt pimeydessä erottamaan, oliko alhaalla jotain, jonka päälle voisi pehmeästi laskeutua. Jotain liikettä alhaalta kuitenkin erottui ja hän värähti. Angeline ei toisaalta halunnut hypätä, eikä ikkunasta johtanut alas minkäänlaisia tikkaita. Nainen siirsi katseensa ylös tavoittaen katon harjan ylempänä. Jos ikkunalaudalla seisoi, siihen ehkä saattaisi yltää.. Mutta toisaalta. Täällä oli pakko olla toinenkin reitti katolle ja ikkunalauta näytti äkkiä kovin kapealta.
|
|
|
Post by Rusalka on Oct 21, 2011 23:15:50 GMT 3
Lisää hirviöitä pukkasi sisään, yksinään ne eivät olleet kovin vaarallisia mutta niitä oli paljon. Amber oli jo kaatanut viisi oliota lopullisesti ja iski taas yhtä. Miekan kärki meni silmästä sisään, olion aivoihin ja se rojahti maahan. Mutta loputtomalta tuntuva virta vain jatkui. "Kuinka paljon näitä sekasikiöitä riittää?" Hän huusi melun yli. Hän oli kadottanut kaaoksessa kissaolennon näkyvistään, toivoen että se oli kunnossa. Hän perääntyi hetkeksi voidakseen arvioida vähän tilannetta mutta sekasorron läpi oli vaikea nähdä. Yllättävän moni sentään osallistui puolustukseen, nämä tekivät kaikkensa kaataakseen luonnottomia vastustajiaan. Ilmeisesti suurin osa taistelukyvyttömistä oli jo paennut rakennuksen muihin osiin mutta täälläkin oli vielä muutama jotka vain kyhjöttivät kauhun lamauttamina pöytien alla tai nurkissa. Amber meni ja yritti ravistella näitä liikkeelle. "Ylös siitä ja muualla. Teidät revitään kappaleiksi jos jäätte tähän. Menkää yläkertaan!" Hän riuhtoi nyhjöttäjiä hihoista ja kiskoi nämä pystyyn. Suurin osa tuntui tulevan jotenkuten järkiinsä mutta eräs pöydän alla kyhjöttävä mies jonka kasvot olivat menneet ilmeettömiksi ei tuntunut reagoivan enää ulko maailmaan. "Hei, liikkelle idiootti!" Amber huusi ja tökkäsi miestä. Tämä reagoi yllättävällä tavalla, hän parkaisi, kauhun ilme kasvoillaan, ottaen esiin pienen veitsen ja survaisten sen kohti Amberin kättä, tämä väisti juuri parhaaksi jottei olisi saanut rannettaan auki mutta haava kirpaisi silti kunnolla. Amber ähkäisi kivusta ja jätti tutisemaan alkaneen miehen oman onnensa nojaan. "Jää sitten! Omapa on murheesi!" Hän sanoi, aikoen suunnata taas miekkansa hyökkääjiin.
|
|
|
Post by R.C. on Oct 21, 2011 23:36:02 GMT 3
(( Tilannekatsaus: naakdu, Millä tavoin ajattelit hahmosi laulun vaikuttavan? :) JOS tarkoituksena on pyhittää/puhdistaa/siunata alue eli karkottaa pahuus ja hirviöt talosta, voivat pelaajat havaita edellä mainitun rituaalin alkavan vähitellen vaikuttaa hidastamalla hyökkääjiä ja helpottamalla puolustajien yritystä saada ne perääntymään. Infot päivitetty: Klik! Astarael, majatalossa on kattoluukku mutta maahan on kohtalokas pudotus varmistamassa etteivät asiakkaat karkaisi maksamatta. Siispä raha ennen kaikkea, ja vasta sitten turvallisuus. :7 )) >Aires: ”Hei voisiksä tulla vähä jeesaa! Mä en jaksa pidätellä tätä enää kovin kauaa!”, vinkaisi Minerva hätääntyneenä miehelle, jolle oli vain hetkeä aiemmin osoittanut kannen paikan. Takaoven paukkuessa ja natistessa uhkaavasti tarjoilijattaren voimat alkoivat jo hiipua...
|
|
|
Post by naakdu on Oct 22, 2011 1:03:03 GMT 3
Laulu alkoi aluksi hiljaa, kuin kuiskauksesta, voimistuen jatkuvasti. Naisen sopraano oli kirkas ja kantava, mutta varsinaisia sanoja laulussa ei ollut. Hän sulki kaikki ulkopuoliset häiriötekijät mielestään, ja keskittyi vain ja ainoastaan siihen, mitä oli tekemässä: jos kaikki menisi hyvin ja jumalatar Morimiya olisi suotuisa, rituaalin pitäisi puhdistaa majatalo epäolennoista. Kun laulu yhä voimistui, papitar alkoi eläytyä siihen käsillään, ja lopulta hän oli antanut koko kehonsa melodian vietäväksi ja tanssahteli raivokkaasti ympäri huonetta. Papitar oli niin hurmoksellisessa tilassa, että hän ei varmaankaan olisi huomannut sisään ryntäävää mylvivää lohikäärmelaumaakaan - ei siis ollut ihme, että sisään pikaisesti kurkistanut nainen jäi häneltä täysin huomaamatta.
Tanssi alkoi saavuttaa huippuaan: Aquila päästi pitkän, valitukselta kuulostavan äänen. Samalla hänen suustaan alkoi purkautua valomaisia säikeitä, jotka kietoutuivat toisiinsa, leijuivat hetken ilmassa ja muodostivat sitten pieniä, sudentapaisia hahmoja. Oli kuin hänen äänensä olisi ottanut muodon: kun viimeinen olento oli päässyt hänen suustaan, laulu lakkasi heti ja Aquila rojahti lattialle. Pienet sudenhahmot leikkivät keskenään ilmassa, kunnes nainen nousi maasta hengästyneenä ja vilkaisi niitä käskevästi. Hahmot ravistivat valoturkkejaan noloina ja pujahtivat ovenraosta käytävään.
// Jep, kyseessä on ennen kaikkea puhdistava rituaali ^^ Susiöttöjen tarkoituksena on kiertää majatalossa ja heikentää hyökkääjiä/vahvistaa puolustajia //
|
|
|
Post by grishmak on Oct 22, 2011 1:16:50 GMT 3
Aires _____________ Aires oli juuri aikeissa avata lattiassa osoitetun puisen luukun, kun tarjoilijatar kiljaisi hänen vieressään avattuaan oven. Pian Tyttö jo huusikin apua. Mies suoristi selkänsä etsi pikaisesti katseellaan jotain, josta olisi apua. Siinä. Oven vieressä olevalla pöydällä oli leikkuulauta ja sen päällä lihakirves. Aires tiputti laukkunsa lattialuukun viereen ja nappasi lihakirveen pöydältä. Tarjoilijatar oli saanut oven miltein kiinni, mutta oven välissä oli kaksi kättä, jotka näyttivät siltä, että ne olisivat mädänneet jo muutaman päivän. Haltia iski kummankin käden poikki joutuen käyttämään suurta osaa fyysisistä voimistaan. Haavoista ei näyttänyt valuvan juurikaan verta. Kahden sätkivän käden tippuessa lattialle kuului myös kilahdus, kun ovi sulkeutui, mutta olento sen toisella puolella ei pitänyt örinänsä lisäksi mitään ääntä, joka olisi viitannut millään tavoin kipuun. Tämä oli Aireksen mielestä kovin mielenkiintoinen seikka.
Haltia iski lihakirveen leikkuulautaan. Ja estääkseen takkiaan likaantumasta heitti sen laukkunsa päälle, paljastaen ihmisnahkaisen liivinsä. Aires meni oven vieressä olevan pöydän päähän ja alkoi työntämään sitä kaikin voimin, mutta hänen voimillaan sitä ei saisi liikkumaan. "Likka tuleppa auttamaan tämän kanssa, että tuo otus ei tule tästä." Tämän jälkeen mies nappaisi nyt pysähtyneet kädet ja tavaransa mukaansa, ja menisi kellariin laittaen luukun perässään säppiin.
|
|
|
Post by grishmak on Oct 22, 2011 1:29:02 GMT 3
Wolfom ________________ Nainen katkesi kahtia iskun voimasta, mutta jatkoi matkaansa ryömimällä, jättäen jälkeensä suolia ja muita tarpeellisia elimiä verivanan lisäksi. Wolfom perääntyi useamman askeleen. "Mitä Helvetin sikiöitä nämä ovat?! Ei tällaisia voi olla!" Barbaari oli aivan kummissaan, sillä hänen kylässään ei tunnettu edes magian käsitettä, saatikka sitten olentoja, jotka jatkoivat matkaa kuolettavasta osumasta riippumatta. Mies kuitenkin kokosi itsensä pian ja iski kirveellään uudemman kerran irroittaen kalmon pään. Samassa ruumis lopetti liikkumisensa ja vajosi lähemmäs lattiaa, mikäli se edes oli mahdollista. Wolfom oli näkevinään, että pää liikkui edelleen, joten hän tallasi sen päälle. Kuului räsähtelyä ja saman kaltainen ääni, kun pamauttaa kädet yhteen, kun niiden välissä on tomaatti.
Taustalta Wolfom kuuli useita käskyjä, joista ainakin yksi käski iskeä päähän. Mies päätti kokeilla tätä ja heilautti kirvestään kaksin käsin kalmojen seuraavaa ryhmittymää kohti. Kuului rasahtelua ja losahtelua, jonka jälkeen maahan vajosi kolme kalmoa. Barbaarilla oli tässä vaiheessa aikaa katsella ympärilleen. HÄn huomasi, että ylös pyrkiviä ihmisiä uhkasi olentojen joukko, joten hän suuntasi hyökkäyksensä sinne päin.
|
|
|
Post by submarine on Oct 22, 2011 6:02:27 GMT 3
((Jees, laitetaanpa Aquilan rituaalin seurauksia menemään.))
Wolker ei ollut varma, mikä tässä rassasi eniten, tilanne itsessään vaiko se, että väki oli liian kiireinen sen parissa pistääkseen hänen karjuntaansa edes kunnolla merkille. Muutama vähemmän typerä tapaus oli sentään käynyt edes vastarintaan, mutta aivan tarpeeksi suuri osa oli joko paennut kirkuen tai sitten piiloutunut johonkin. Mies vannoi pyhästi mielessään, että höyhentäisi sen reekeleen tarjoilijalikan, jos vielä näkisi ja jos tästä olisi näiden kammotusten jäljiltä enää mitään höyhennettävää - puhumattakaan hänestä itsestään. Vartijakapteeni antoi kohti haahuilevalle otukselle napakan potkun jalkoihin ja sysäsi toisen kauemmas, ennen kuin keskittyi kolmanteen. Näiden kanssa piti olla tarkkana, piti iskeä reunoilta, keskittyä yhteen. Mies survaisi aikaisemmin mukaan kiskaisemalla tuolillaan ähisevää, ulisevaa otusta vatsaan, ja ajoi sen huitovista kourista välittämättä vasten lähintä pöytää. Kaksi nopeaa miekaniskua tuolin ylitse riitti varmistamaan, ettei kammotus enää koskaan liikkuisi mihinkään suuntaan.
Tarkkaillessaan muutaman hengähdyshetkensä aikana tilannetta epäili Wolker äkkiä, että oli kukaties menettänyt järkensä tämän kaiken keskellä. Äkkiä siellä täällä majatalossa sinkoili pieniä, sudenkaltaisia valonvälähdyksiä kuin mitäkin pahemman luokan juominkien jälkihoureita. Mutta todellisia ne tuntuivat silti olevan, sillä ainakin ulisevat epäsikiöt tuntuivat jollakin tavalla kärsivän niistä, kuin pienet valot olisivat piinanneet ja kiusanneet niitä. Ja se olikin ensimmäinen ja kukaties ainoa mistään tunteen tapaisesta kertova, mitä mies oli näistä vielä nähnyt. Wolkerilla ei ollut harmainta hajunpuolikastakaan siitä, mitä tämä oli, mutta kokeneen vartijan silmä erotti tästä kaikesta erään ratkaisevan tärkeän seikan: outo taikuus jätti hirvitykset haparoimaan ja huomattavasti vähemmän määrätietoisen näköisiksi. Ja tässä kohtaa millään muulla ei niin erityisen paljoa väliä ollutkaan. "Ne ovat heikoilla! Pistäkää matalaksi, työntäkää ne sinne mistä tulivat!" vartijakapteeni ärjäisi, lähtien uuteen hyökkäykseen oudon tarmokkaasti, kuin levänneenä. Ja tällä kertaa tuntuivat huojuvan kaamot.
|
|
|
Post by Aqwell on Oct 22, 2011 12:04:37 GMT 3
Kredan kanavoi tulen uudestaan pois tulisijasta ja toi sen ympärilleen pöydän reunoille. Tuskin muutaman pöydän osittainen palaminen enää tässä vaiheessa haittasi. Yksi kaamoista uskaltautui liian lähelle yrittäessään tavoitella häntä ja leimahti liekkeihin. Kredan jätti sen palamaan omia aikojaan ja keskittyi muihin. Hän hypähti pöydältä toiselle lähemmäs ovea ja tuli seurasi häntä kuin uskollinen koira. Jokin tuntui yhtäkkiä hidastavan näitä olentoja, mutta Kredan ei kyennyt keskittymään siihen mikä se oli. Sama ilmiö tuntui vahvistavan hänen kanavaansa tulen välillä. Uusia kalmoja tuli häntä kohti tulimuurista välittämättä ja syttyivät palamaan. Eikö näille ollut loppua? hän ihmetteli. Pöydän reunat alkoivat hiiltyä tulen polttaessa puuta siinä missä lihaakin ja ilmassa oli jonkinverran savua. Toivottavasti ylemmissä kerroksissa oli joku ikkuna auki.
|
|
Astarael
Member
I'll see you where the roads meet.
Posts: 541
|
Post by Astarael on Oct 22, 2011 12:21:12 GMT 3
[[Kiitos! ]]
Ihmiset hänen lähellään valittelivat kylmästä, mutta Angeline ei välittänyt heistä. Nainen siirsi katseensa takaisin sisätiloihin, kattoon. Aivan hänen yläpuolellaan oli kattoon ovelasti piilotettuna luukku, josta pääsisi katolle, tai ainakin ullakolle, josta sitten katolle. Angelinen kasvoilla käväisi voitonriemu. Hetkeksi se kuitenkin laimeni, kun laulu, joka oli kuulunut omituisen naisen huoneesta lakkasi ja sieltä ilmestyi valosta tehtyjä olentoja. Ne eivät kuitenkaan hyökänneet hänen tai muiden ihmisten kimppuun, joten Angeline palasi pian omien puuhiensa pariin. Hän ei yltänyt kattoon seisomalla lattialla, mutta tuolilla.. Angeline etsi katseellaan tuolia käytävältä, koska niitä ei ollut, niin avonaisia ovia. Vain se ovi, josta valoisat olennot olivat tulleet oli raollaan. Nainen epäröi. Rituaali oli selvästi jo ohi, koska valo-olentoja ei tullut enää lisää. Hän tiesi, että rituaalien keskeyttäminen voi johtaa keskeyttäjän kuolemaan. Eikä hän halunnut kuolla tänne tänään.
Angeline käveli ryhdikkäänä huoneen ovelle, koputti ja astui sisään. "Pahoittelen. Lainaan vain tuoliasi" Hän sanoi lattialla olevalle naiselle hymyillen.
|
|
|
Post by Rusalka on Oct 22, 2011 12:41:39 GMT 3
Amber oli taas työn touhussa iskien uutta vihollista mutta osuma ei ollut kovin hyvä, miekan terä liukui kalloa vasten ja jätti olion korvan roikkumaan, lihasuikaleen varassa. Seuraava isku osui oliota leukaan ja se rusahtikin rikki mukavasti. Olio kaatui maahan mutta yritti nousta ylös. Juuri kun Amber oli lyömässä uudestaan hän näki outoja valoja lentävän ilmassa. Hän ihmetteli näkyä kovin ja ilahtui sitten vielä enemmän. Mitä nuo sudenmuotoiset valot olivatkaan, ne tuntuivat häiritsevän hyökkääjiä ja hän itse taas tunsi voimiensa palaavan, haavan kipukin, joka tosin oli muutenkin työn touhussa unohtunut, lakkasi kokonaan. Hänen jaloissaan oleva otus tarrasi häntä siinä ihmetellessä jalkaan mutta menetti heti kätensä, sitten Amber antoi armoniskun, päähän ja olio lakkasi liikkumasta. Seraavat kaksi valojen kiusaamaa oliota, kaatuivatkin helposti, kumpikin yhdestä kunnon iskusta päähän. Iso vartijan korsto huusi kannustus, tai pikemminkin käsky sanoja, eikä Amber tarvinnutkaan sen enenpää kehotuksia. "Hän on oikeassa! Nyt tai ei koskaan!" Hän huusi takasin ja alkoi kaataa vihollisia, niin nopasti kuin kykeni.
|
|