|
Post by submarine on Oct 17, 2011 21:36:14 GMT 3
Muu vartijaseurue loi syrjäkarein aavistuksen pahoittelevia katseita tarjoilijan suuntaan, kun tämä raahautui kapteeni Wolkerin luokse siihen malliin, että tiesi kyllä jo mitä tuleman piti. Kuitenkaan yksikään ei tehnyt elettäkään mennäkseen väliin, nämä kyllä tiesivät mitä siitä seurasi. Tunnelma oli jotarpeeksi jännittynyt ilmankin, että mies pääsisi kunnolla vauhtiin. "Sinä häiritset nyt reilusti itseäsi parempaa väkeä", Wolker ärähti vastaukseksi Minervan kysymykseen, pitäen sormensa tiukasti tätä kohti, jonnekin silmien väliin osoittaen. "Kannattaisi varmaankin harkita vähän paremmin, jos sinun pieni pääsi sellaiseen nyt edes pystyy. Tai sitten pääset keikaroimaan kuin idiootti omaan pieneen selliisi!" tämä jatkoi, lyöden kertaalleen nyrkillä pöytään sanojensa vahvikkeeksi. Mies todellakin vihasi hauskanpitoa, ilmeisestikin koska se pilasi tämän ainoan tarmonlähteen, eli sen että oli ainoa mihinkään kykenevä, älykäs olento koko maailmassa. Jos maailma oli hyvä, ei Wolkeria kukaties enää tarvittu. Ja siksipä tämä ärisi tälläkin hetkellä tarjoilijattarelle edessään niin että räkä lensiä. Saattoipa tosin oluellakin, jota tämä oli kumonnut, olla osansa asiaan.
|
|
Astarael
Member
I'll see you where the roads meet.
Posts: 541
|
Post by Astarael on Oct 17, 2011 21:57:30 GMT 3
Angeline seurasi katseellaan, kuinka vartijakapteeni kuritti nuorta tarjoilijatyttöä. Hän ei pitänyt tästä miehestä. Häneen törmäsi pakosti, jos oli ollut vähääkään kauemmin kaupungissa. Angelinen olisi tehnyt mieli naulata mies seinään ja jäädyttää naulat kylmemmäksi kuin mikään. Hän ei kuitenkaan tehnyt niin. Ei nyt eikä koskaan. Nainen tiesi millaisiin vaikeuksiin siitä joutuisi ja hän halusi kyllä tulla Taarnheimiin joskus uudestaankin, ilman että joutui pelkäämään henkensä edestä. ”.. Ja haluaisitko, että pyydän teille lisää simaa?” Angelinen vieressä istuva mies kysyi yllättäen. Hän ei ollut kuunnellut yhtään, mitä toinen oli hänelle selittänyt viimeisten hetkien aikana. Nainen katsahti tuppiinsa, ja huomasi sen olevan vielä puolillaan ja nosti sitä merkitsevän katseen kera. Ei hän mikään mies ollut! Mies vaikeni ja lausui anteeksipyynnön, ennen kuin jatkoi jälleen eilisillan tappelusta, vai oliko kyse jostain tämän päiväisestä? Angeline huokasi. ”Voitko hakea minulle palan jotain makeaa. Kakkua kenties?” Hän keskeytti miehen yksinpuhelun tylysti ja hymyili hurmaavasti. ”Kultaseni?” Hän lisäsi vielä varmuuden vuoksi, vaikka värähtikin aina, kun käytti sanaa. ”Tarjoilija!” Mies huudahti nostaen toisen kätensä ylös merkiksi. Angeline huokaisi jälleen. Mies ei voinut edes nousta ylös ja hakea sitä. Ei, piti antaa hänen kärsiä seurastaan. Nainen siirsi katseensa jälleen ilmapiirin keskukseen. Vieraisiin. Hänenkin mielessään pyöri samoja kysymyksiä, kuin niin monen muunkin täällä olevan henkilön. Keitä he olivat? Miksi he olivat täällä? Ja etenkin: Mitä tapahtuu seuraavaksi?
|
|
|
Post by Rusalka on Oct 17, 2011 22:00:10 GMT 3
Eräässä pöydässä istui nainen joka siemaili juuri olutta, sen lisäksi hänen tuoppinsa vieressä seisoi pullo viiniä, odottamassa avaamista. Se ei ollut kovin kallista eikä hienoa, vain paikallisesti valmistettua marjaviiniä. Naisen nimi oli Amber, hänellä oli joskus ollut sukunimikin mutta sen hän oli hylännyt aikaa sitten, koska ei suostunut pitämään sitä omanaan. Hän oli pukeutunut käytännöllisesti ja hänen asunsa oli vailla koristeita, vaikka hän sellaisista pitikin, hän katsoi turvallisemmaksi koittaa olla vaatimattoman näköinen. Hänen mustat, kihartuvat hiuksensa olivat vapaina hänen niskassaan, ne lepäsivät hänen huppunsa päällä jonka hän oli pannut syrjään paljastaen hänen eebenpuun värisen ihonsa ja vakavat ruskeat silmänsä. Hänen ainoa näkyvillä oleva aseensa oli vyöllä roikkuva miekka, aseessa itsesään ei ollut juuri mitään kummaa mutta sen huotra oli muotoiltu erikoisesti, jollekkin saattoi siitä tulla mieleen airo mutta se esitti varsinaisesti lehteä. Amber oli saapunut tänne kuin kuka tahansa onnenonkija ja seikkailuista kiinnostunut mutta nyt juuri nyt häntä kiinnosti eniten rentoutuminen, hän ei juuri piitannut paikan tunnelmasta, vaan keskittyi tyhjentämään tuoppiaan. Mutta sitten hän huomasi jotain joka herätti heti hänen kiinnostuksensa, häntä joka heilui erään naispuolisen olennon takana, hän erotti myös kissamaiset piirteet ja mustan turkin. Ensin hän meinasi melkein ääneen huudahtaa nimen joka hänen mieleensä tuli mutta huomasi sitten että olennon silmät olivat väärän väriset, eikä sitten tervehtinytkään olentoa. Hän jatkoi tuoppiin tuijottelua, vilkuillen välillä ympärileen. Hän soi itselleen hymyn tapaisen kun erään soman tarjoilijattaren pikkuhousut vilahtivat mutta muutti pian katseensa taas vakavaksi. Eräs huumorintajuton vartija alkoi aukoa päätään äskeiselle tytölle ja Amberin ilme muuttui vakavasta synkäksi, hän ei pitänyt tavasta jolla tyttöä nyt puhuteltiin mutta ei myöskään vartijan ulkonäöstä. Tämä näytti hyvin vaaralliselta ja Amber mietti voisiko tehdä yhtään mitään, mikäli tämä innostuisi kovakouraiseksi.
|
|
|
Post by R.C. on Oct 17, 2011 22:22:39 GMT 3
>Wolker: ”Joo-o, mun moka. Ei toistu.”, tokaisi Minerva sen enemmittä nurinoitta. Oli miehen murinoissa varmaan perääkin vaikka hän ei olisi välittänyt sitä Wolkerin kaltaiselle töykiölle tosissaan myöntää. Jos tyttö oli mitään työssään oppinut niin ainakin sen, että vaikeista tapauksista pääsi parhaiten eroon myötäilemällä, eikä känniääliöiden kanssa kannattanut ikinä alkaa inttämään. ”Mut jollei teil ollu muuta ni mulla ois tuolla yks janoine asiakas.”, hän lisäsi kohauttaen olkaansa kohti baaritiskillä istuskelevaa barbaaria, jonka mylväisy oli tullut tarjoilijattarelle kuin tilauksesta. ->Wolfom: Minerva kääntyi jäykästi kuin sotilas kannoillaan ja marssi jonkin matkaa kauemmas vartijoista kunnes käyntinsä kävi taas keimailevammaksi. ”Kas tässä vähän kurkunkostuketta, komistus.”, mairitteli misukka kolauttaessaan tuopin Wolfomin eteen. Mielistely kuului tarjoilijattaren toimenkuvaan siinä missä niukoissa mekoissa keikistelykin. Asiakas oli pidettävä tyytyväisenä jotta tuo ei turhia laskisi kittaamiensa tuoppien määrää tai hintaa. Haaveiden herättely oli kuitenkin hetkessä ohitse tarjoilijattaren liihottaessa jo kohta uuden asiakkaan pakeille, tosin nyt hivenen häveliäämmin elkein. ->Astarael: "Miten voin teitii palvella?", tiedusteli Minerva mieheltä yllättävän säälliseen äänensävyyn, ja siinä samalla vieressä istuvaa naistakin katsahtaen ja tälle hymyillen, osoittaen huomattavan muuntautumiskykynsä. Kukaties kyseessä oli pariskunta tai seurusteleva kaksikko, jonka kauniimman sukupuolen sukkia ei kannattaisi mustata.
|
|
Astarael
Member
I'll see you where the roads meet.
Posts: 541
|
Post by Astarael on Oct 18, 2011 16:30:52 GMT 3
”Tyttöni haluaa jotain makiaa sulosen mahansa täytteeks” Mies sanoi hymyillen avoimesti tarjoilijatytölle, joka heitä oli tullut palvelemaan. Angeline loi mieheen yhden jäätävän katseen ja siirsi sitten katseensa takaisin väkijoukon halki. Huolisiko tämä heitä palveleva tyttö tämän hänen seuralaisensa, jos hän sitä tarjoaisi? Luultavasti ei. Mutta ainahan sitä voisi kokeilla.. ”Muruseni?” Mies kysyi. Ilmeisesti siirtäen katseensa takaisin seuralaiseensa. Angeline siirsi katseensa vastahakoisesti takaisin mieheen ja päästi kysyvän äännähdyksen. ”Kerrotkos hänelle mitä tahtosit.” Mies lisäsi ärsyyntyneenä jouduttuaan toistamaan jotain niin ilmeistä. ”Mitä teillä olisi?” Angeline kysyi hymyillen. Hänen ei enää yhtään tehnyt mieli istua tässä miehen vieressä, ja kumartui eteenpäin kehottaen tyttöäkin tekemään samoin. ”Haluaisitko tämän miehen?” Hän kuiskasi vain tytön kuultavaksi ja viittoi silmillään miehen suuntaan, ”Heitä hänet vaikka ulos.”
|
|
|
Post by R.C. on Oct 18, 2011 18:07:02 GMT 3
Minerva kohotti aavistuksen kulmaansa miehen imelälle lausahdukselle, jonka palkaksi tämä sai seuralaiseltaan sangen pahan silmäyksen. Jotain nurinkurista oli selvästi meneillään, mutta tarjoilijatar ei tohtinut kiinnittää tähän erityisempää huomiota. Majatalossa palvellessa törmäsi yhtenään jos jonkinlaisiin parisuhdekriiseihin. Onneksi sokerista sai lohtua moneen mieliharmiin, ja makeaa tuo nainen vaikuttikin nyt todella tarvitsevan. Minervan kumartuessa suosittelemaan Angelinelle emännän syntisen hyvää suklaakakkua hän häkeltyi hiljaiseksi tämän kuiskaamasta kysymyksestä. Tyttö räpytteli pöllämystyneenä silmiään ja koetti kuumeisesti keksiä vastausta. Kuinka kummassa tarjoilijatar olisi voinut häätää ketään talosta?
Äkkiarvaamatta majatalon ovi paiskautui kovalla pamauksella auki kauhistuneen miehen singahtaessa siitä pää kolmantena jalkana sisään. Ylellisestä joskin ryvettyneestä puvustaan päätellen yllätysvieras saattoi kuulua salissa jo valmiiksi istuvaan aristokraattien seurueeseen. Kasvot kalpeina ja silmät järkytyksestä selällään hän kompuroi keskelle anniskelusalia, kömpi huojuen pystyyn ja huudahti käsillään villisti huitoen:
”NE TULEVAT, NE TULEVAT!”
Saliin laskeutui hetkeksi hiirenhiljaisuus huomion kiinnittyessä mielipuolisesti käyttäytyvään äijään, joka yritti vielä kerran korottaa ääntään vain päästääkseen ilmoille pelkkää epämääräistä älämölöä. Asiakkaat vilkuilivat ihmetellen miestä ja toisiaan hiprakkaisten hihitellessä ilmestykselle kuin hyvälle vitsille. Valtaosan väestä menettäessä pian mielenkiintonsa yleinen hälinä alkoi taas yltyä. Kohta toverinsa äkättyään pelosta läähättävä mies ryntäsi salin takaosaan ja tarttui yhtä pöydästä nousseista ylhäisistä rinnuksista: ”Lisbeth! Lisbeth!”, hän vaikeroi ravistellessaan järkyttynyttä miestä kunnes antoi otteensa kirvota ja karkasi pakokauhun vallassa ylös majatalon toiseen kerrokseen vieviä portaita. Tyrmistyneet aristokraatit silmäilivät tovin sanattomina toisiaan ennen kuin seurasivat kiireesti kumppaninsa jäljissä, jättäen häiriön hermostuttaman isännän helpotukseksi anniskelusalin...
Odottamattoman välikohtauksen myötä Minervan ajatukset katkesivat ja katse takertui saliin sännänneeseen äijään. Tyttö tuijotti silmät ymmyrkäisinä ja suu auki loksahtaneena miekkosen elämöintiä. Hämmentävän tilanteen mentyä ohi lähes yhtä yllättäen kuin oli alkanutkin oli tarjoilijatar jo tyystin unohtanut Angelinen esittämän toiveen. ”Eeeh... eikös hää ollu se lordi...?”, mumisi Minerva vaimeasti saatuaan kummastuksesta pudonneen leukansa kuriin. Siinä samassa hän muisti kuitenkin asiakkaansa ja ravisteli hiukan päätään. ”Ah, anteeks... niin siis sitä syntisen hyvää suklaakakkua? Ihan pikku hetki ni tuon.” Anteeksipyytävän hymyn siivittämänä hän kiiruhti keittiön puolelle.
|
|
|
Post by Aqwell on Oct 18, 2011 18:23:02 GMT 3
Kredan huokaisi ääneen. Ilmeisesti jokaisesta kylästä ja kaupungista oli löydyttävä vähintään yksi kovaääninen ja negatiivinen henkilö. Pelkästään kovaäänisiä oli lähes kaikkialla. Kredanin teki mieli antaa jokin pieni opetus tälle miehelle. Ehkä kaataa tai tiputtaa jotain hänen päällensä? Tai hajottaisi tuolin hänen altaan? Ongelma oli lähinnä siinä, että jos hän alkaisi liikehtiä kanavointiin tarvittavalla tavalla, huomio kiinnittyisi häneen varsin pian. Siitäkös kuka tahansa pystyisi päättelemään, kuka oli syypää. Joten ehkä ei tällä kertaa. Ainakaan täällä. Myöhemmin sitten. Kuitenkaan tämä tarjoilijatar ei vaikuttanut hetkahtavan asiaa. Kärttyisä mies siis oli paikallisia ja kävi täällä vähintään silloin tällöin.
Missä hänen tuttavansa viipyi? Kredan alkoi käydä kärsimättömäksi. Odottaminen oli yksinkertaista ja tylsää, mutta jos sitä joutui tekemään monta tuntia yhtä soittoa, niin hieman alkoi epäilyttää, oliko tullut turhaan. Juoruissa tosin ei oltu sanottu ajankohtaa... Tunne ja ajatukset katkesivat nopeasti, kun joku saapui kovalla ryminällä ja äänellä majataloon. Kredan nousi välittömästi pystyyn ja kääntyi mistä kohti kuin refleksinä. Jos jotain tapahtui, piti olla valmiina heti. Se oli sääntö numero yksi, tai ainakin joku niistä monesta. "Ketkä tulevat?" hän mutisi ääneen ja kurtisti kulmiaan huppunsa alla.
|
|
|
Post by submarine on Oct 18, 2011 18:27:15 GMT 3
"Parempi katsoa, ettei tosiaan toistu!" Wolker ärähteli tarjoilijattaren perään tämän lampsiessa passaamaan muita, selvästi vähintäänkin nyreissään siitäkin, ettei tämä jäänyt edes kunnolla huudettavaksi. Loput vartijat näyttivät lähinnä vain helpottuneilta siitä, että arpinaamaisen kapteenin suitsutuksesta oli tullut lyhyt, mutta tämä itse vaikutti vakavasti olevan aikeissa suoria perään huutamaan lisää mokomalle livistäjälle. Mies tunnetusti vihasi sitäkin, kun tämän merkittävä ja tärkeä ärinä jätettiin omaan arvoonsa - vaikka tosiaalta myös sitä kun selkärangattomat vain nöyristelivät edessä. Kaiken kaikkiaan Wolker vihasi pitkälti kaikkea, mutta lisä-ärjyntä sai nyt jäädä, sillä koko vartijaseurueen huomio kiinnittyi äkkiä johonkin aivan muuhun.
Yhtäkkiä majatalon ovesta rynnisti sisään ensikatsomalta jokin paikallinen kovaääniseksi äitynyt kylähullu. Tämän kärsinyt vaateparsi paljasti kuitenkin asian laidan, ja nokkelimmat tajusivatkin kyseessä olevan peräti itsensä paljon puhutun lordin. Ja siinä, kaiken kansan edessä, tämä karjui hetken jotakin järjetöntä ja säntäsi sitten tyrmistyneessä hiljaisuudessa yläkertaan koko odotellut seurueensa perässään. Vartijajoukkokin jäi hetkeksi tuijottelemaan jokseenkin hämmentyneenä koko tapausta, kun yleinen häly alkoi jo saliin.
"Te, menkää katsomaan mikä sille tuli! Ja sinä, ulos siitä! Menet katsomaan mistä se tuli ja mitä siellä tapahtuu!" kapteeni Wolker ärähti nopeasti muutaman käskyn vartijoilleen, jotka tekivät parhaansa mukaan työtä käskettyä ylös vääntäytyäkseen orastavasta juopumuksesta huolimatta. Wolker itsekin oli pystyssä, puristaen pöytänsä viereen laskettua, vielä tupessaan lepäävää miekkaa kourassaan. Tilanteessa oli nyt jotain mätää. Ja vaikka Wolker saattoikin olla ikävä, kovaääninen ja suorastaan paskamainen mies, oli tämä ansainnut vartijanarvonsa. Tällä oli päätä ja vaistoa, ja tällä hetkellä kumpikin niistä oli sytyttänyt varoitusvalon jos toisenkin. Kaksi vartijaa suuntasi pienen hämmingin keskellä ihmettelemään ilmeisesti äkkiseltään seonneen lordin perään, ja kolmas aavistuksen huojuva mies kiiruhti ulko-ovelle. Wolker itse jäi noudattamaan vartioston ensimmäistä, kultaista sääntöä pöydän viereen: näytä valppaalta ja tehokkaalta, älä varsinaisesti tee mitään. Niinpä tämä vain seisoikin julmetun näköisenä asettaan hypistellen.
|
|
|
Post by naakdu on Oct 18, 2011 19:45:03 GMT 3
Papitar oli tarkkaillessaan majatalon väkeä pannut merkille monia mielenkiintoisia seikkoja. Häntä hymyilytti tarjoilijattaren energisyys, juuri tuollainen vilpitön elämänilo tekisi kunniaa jopa jumalatar Morimiyalle. Moni vieras tuntui olevan huputettuna ja viihtyvän omissa oloissaan, mikäköhän itse kutakin mietitytti… Aquilalta jäi vain harva yksityiskohta huomaamatta.
Äkillinen välikohtaus sai haarukan pysähtymään Aquilan huulille, ja hetkeksi hänen salia vaeltanut katseensa nauliintui vain ja ainoastaan tuohon mieheen. Enne, nainen ajatteli, vaan mistä? Aquila jatkoi miehen tarkkailua senkin jälkeen, kun muu majatalo oli jo menettänyt kiinnostuksensa tulokasta kohtaan. Hän oli kylään tultuaan ollut erityisen tarkkana kaikkien vähänkään epätavallisten merkkien varalta: hänellä oli ollut tunne, että täällä kylässä vielä tapahtuisi jotakin, mutta hän ei tiennyt, tuliko hänen varautua hyviin vai huonoihin käänteisiin. Miehen hätääntynyt olemus kieli jälkimmäisestä. Papitarta ei kuitenkaan pelottanut omasta puolestaan. Hän luotti siihen, että Hyvyyden jumalatar suojeli valittuaan, mutta oli silti hyvä, jos pystyi ennakoimaan tulevaa.
Kun ylhäinen seurue kiireen vilkkaa lähti yläkertaan, Aquilan teki mieli vaivihkaa lähteä perään. Oli kuitenkin liian ilmeistä, jos hän saman tein nousisi ja ryntäisi heidän jäljilleen - hänestä tuntui, että vartijaporukka ei katsoisi hyvällä tungettelevia urkkijoita. Papitar halusi ottaa asioista selvää mieluiten herättämättä huomiota. Hän söi viimeisen papunsa hitaasti, kuin nautiskellen, ja jäi odottamaan, että tarjoilijatar tulisi takaisin keittiöstä. Oli aika tilata huone.
|
|
|
Post by grishmak on Oct 18, 2011 21:08:40 GMT 3
Wolfom _________________ Wolfom tunsi olonsa kotoisammaksi kuullessaan toisenkin iehen ärjyvän. Ilmeisesti nainen ei pitänyt siitä, sillä tämä siirtyi pian Wolfomin luokse. Naisen kävely oli kuitenkin Wolfomille vierasta, sillä kylässään hän oli tottunut siihen, että naisväkikin oli riuskempaa ja vähemmän keimailevaa. Kuitenkin tuopin saadessaan hän vilkuili tämän yllättävän avointa povea. Kuitenkin tarjoilijan jatkaessa matkaa hän syventyi uuteen tuoppiinsa.
Wolfom ei ehtinyt juoda montaakan kulausta, kun majataloon ryntäsi kovaan ääneen omituisesti pukeutunut mies. Barbaari arveli huudosta, että kyseessä oli ainoastaan joku kylähullu,, joten hän jatkoi tuoppinsa tyhjentämistä. Väen rynnättyä sinne ja tänne, Wolfon päätti, että olisi aika syödäkkin jotain. "Akka tuoppa kunnon pöperöä pöytään!" Mies huusi barbaariseen tyyliinsä välittämättä vartiokapteenista, joka oli selvästi kohentanut asennettaan.
|
|
|
Post by grishmak on Oct 18, 2011 21:40:01 GMT 3
Aires ___________ Aires tarkkaili haamun kanssa mielenkiinnolla, kun alemmassa kerroksessa alkoi tapahtua. Ensin saliin ryntää sekoileva aatelinen, joka hiljentä koko salin hetkeksi. Mitäköhän Ne ovat. Haltia pysähtyi hetkeksi miettimään ja oli vähällä, että ylös ryntäävä joukko olisi huomannut maagin haamun, mutta Aires ehti hävittää hänet ennenkuin kukaan huomasi tätä. Konkkaronkan ohitettua hänet, Aires päätti kulkeutua alempaan kerrokseen. Vaikka hän inhosikin väkijoukkoja, mies halusi kuulla, mitä nyt puhuttaisiin.
Aires asteli rappuset rauhallisesti alas. Pyöritellen riimuin koristettua pyöreää kiveä käsissään. Astellessaan mies keinui heikosti puolelta toiselle aina astuessaan rapulle. Päästyään alas, hän oli välittömästi väenpaljouden saartamana. Luoviessaan väkijoukossa Aires kuunteli koukku korvillaan, mutta ei kuullut mitään mielenkiintoista. Hän pyöri ympäri huonetta kuunnellen lähes jokaista seuruetta. Lopulta hän istui pöytään, jonka ylimystö oli vielä hetki sitten vallannut itselleen. Hän ei välittänyt siitä, että mitä tapahtuisi, jos he palatessaan löytäisivät pöydästään sinne kuulumattoman henkilön. Haistellessaan juomia, jotka olivat jääneet pöytään, Aires löysi viiniä, joka oli hänen mieleensä ja alkoi siemailemaan sitä.
|
|
|
Post by spyrre on Oct 18, 2011 23:10:51 GMT 3
Kissamainen nainen keskittyi näennäisesti omaan ateriaansa, mutta kohotti kyllä päätään kun metakka yltyi paikoitellen tavallista hälinää huomattavasti kovemmaksi. Hän oli kyllä pistänyt ohimennen merkille ympäriinsä keimailevan tarjoilijatytön huomaten tämän joutuneen nyt ilmeisesti vaikeuksiin virkavallan kanssa syystä tai toisesta. Nainen silmäili uteliaasti rujokasvoisen vartiomiehen ärjymistä kuin viimeistä päivää pienikokoiselle, sovittelevasti myötäilevälle tytölle miettien mistä äijä oli mahtanut vetää noin pahasti herneen nenäänsä. Tosin tämä tuntui vain uhittelevan eivätkä miehen muutama seuralainenkaan vaikuttaneet kovinkaan innostuneilta ilmeisesti johtajansa toilailuista joten tarjoilija luultavasti selviäisi rähinällä kunhan ei tekisi mitään tyhmää. Kissaihminen ei puuttunut asiaan mitenkään, mitä nyt seuraili tilannetta lievän kiinnostuneena pöydästään, vilkaisten vielä ympärilleen salia kansoittavin muihin enemmän tai vähemmän äänekkäisiin asiakkaisiin. Tiskillä näkyi vetelehtivän hyvinkin järkälemäinen mies suuri kivikirves viereensä asetettuna, porrastasanteella vietti aikaa joku kummallisen näköinen suippokorva ja jonkin matkan päässä istui vielä jonkinlainen pariskunta kuhertelemassa, tai mitä nämä nyt ikinä sitten tekivätkään. Vihreät silmät olivat myös havaitsevinaan epätavallisen näköisen tummahipiäisen naisen katselevan suuntaansa ja olento käänsikin uteliaana päätään tämän suuntaan mutta koska tämä ei sanonut mitään vaan alkoi seurata tarjoilijan touhuja kissa kohautti olkapäitään ja palasi ateriansa pariin.
Kuten epäilty, tarjoilijatyttökin selvisi säikähdyksellä saamistaan rähinöistä huolimatta ja kirmasi takaisin asiakkaiden pariin saaden mutta pian jotakin huomattavasti kiinnostavampaa häiritsi kissaihmisen ruokarauhaa uudemman kerran. Kun paniikin kourissa säntäilevä mies, ilmeisesti ylhäisöporukkaan kuuluva, ryskäsi henkihieverissä sisälle nainen hätkähti yllättyneenä ja jäi seuraamaan oudoksuen tämän touhuja. Lieniköhän mokoma jo humalassa tähän aikaan, tosin tämä ei kyllä käyttäytynyt kuten tyypillinen juoppo vaikka kompuroikin ympäriinsä huutaen, löytäen lopulta seuralaisensa ja ryntäsi näiden luo ennen kuin kirmasi minkä jaloistaan pääsi yläkertaan. Kissaihminen räpäytti silmiään laskien nostamansa oluttuopin sormistaan ja käänsi katseensa mietteliäästi ulko-oven suuntaan. Jotain oli nyt ilmeisesti meneillään kun kerran vartikaartikin lähti liikkeelle. Hiukan varuillaan nainen jäi kuitenkin vielä paikoilleen valppaana kuunnellen parhaansa mukaan mitä ympärillä puhuttiin saadakseen edes jotain selkoa tilanteesta. Sormet nousivat mietteliäästi koskettamaan toista vyöllä riippuvista sapeleista kuitenkaan vielä tarttumatta aseeseen naisen varmistaessa vielä vilkaisulla että jousi, nuolet sekä nuhruinen varustereppu olivat vielä paikoillaan pöydän vieressä johon ne oli jätettykin. Saattoihan kyseessä olla väärä hälytyskin, mutta pahimmassa tapauksessa saattaisi edessä ollakin nopea häipyminen, hän oli kyllä kierrellyt tarpeeksi ympäriinsä että osasi suhtautua asioihin terveellä epäluulolla varsinkin kun kylän ilmapiiri ei ollut kovin leppoisa ollut alunperinkään.
|
|
|
Post by R.C. on Oct 19, 2011 12:40:00 GMT 3
Barbaarin karjaisun kuullessaan keittiöön vetäytynyt tarjoilijatar kokosi lautaselle reilun annoksen kypsää lihaa ja mausteperunoita, mutta lisäten kylkeen vain niukasti keitettyjä vihanneksia, sillä roteva mies ei vaikuttanut kasvissyöjältä. Hän sovitti suuren vadin tarjottimelle jo laskemiensa oluiden ja leikkaamansa mehevän kakkupalan viereen palatakseen tuota pikaa anniskelusaliin. >Wolfom: ”Ei muuta ku suurta ruokahalua!”, toivotti akanalku asettaessaan annoksen barbaarin eteen ja aterimet kaiken varalta siihen viereen, vaikka epäilikin raakalaisen iskevän ruokansa kimppuun kuin peto paljain kynsin ja hampain. Tällä kertaa likka jatkoi sen enempiä lepertelemättä kierrostaan, jättäen miehen täyden huomion tuon omalle vatsalle. >Angeline: Matkansa varrella sijainneen baaritiskin palveltuaan tarjoilijatar kiiruhti täyttämään pariskunnan tekemää tilausta. ”Jos nää miehet saa ryypätä ja rellestää ni sallitaan meiänki vähä hemmotella ja lihottaa itteemme!”, tokaisi likka laskiessaan tuhdin palan kakkua Angelinen eteen. ”Nautiskeleha rauhassa!”, toivotti Minerva silmää iskien tietäessään jo moninkertaisesta omakohtaisesta kokemuksesta miten suussa sulavan suklaisia emännän leipomukset olivat. >naakdu: Saatuaan kiireellisimmät tilaukset toimitettua tarjoilijatar jäi vaitonaisena kiertelemään salia. Tyttö vaikutti vaisummalta kuin aiemmin, kukaties aprikoidessaan yhä äskettäin sattunutta häiriötä...
|
|
Astarael
Member
I'll see you where the roads meet.
Posts: 541
|
Post by Astarael on Oct 19, 2011 14:27:57 GMT 3
Tarjoilijatyttö näytti menevän hyvin hämilleen Angelinen ehdotuksesta, mikä oli naisesta suuri harmi. Kyllä joku saisi tästä miehestä hyvän kumppanin, joskin hän ei olettanut sen kestävän muutamaa iltaa kauempaa. (Olettaen, että se nainen ei ollut typerä.) ”NE TULEVAT, NE TULEVAT!” Huuto sai Angelinen hätkähtämään. Joku mies, ainakin äänestä päätellen tulija oli mies, oli tullut kovalla kiireellä ovesta sisään ja ilmoitti nyt, että ne tulevat. Viimein hänkin näki vilahduksen miehestä, eikä tämä vaikuttanut olevan juovuksissa. Tai, ehkä jonkin verran. Mies oli pikemminkin peloissaan, eikä tämä mikään kylähullu ollut, siitä Angeline oli varma. Mielipidettä puolsi se tosiseikka, että vaikka miehen vaatteet olivatkin huonokuntoiset ne olivat ehkä joskus olleet aivan jotain muuta, ja se, että nämä vieraat veivät miehen mukanan yläkertaan. Angeline olisi halunnut seurata heitä, mutta ei uskonut voivansa tehdä sitä. Kaiken näköistä tapahtui miehen huutojen jälkeen, eikä hän halunnut liittyä levottomasti liikehtivään väkijoukkoon.
”Olen täysin samaa mieltä!” Angeline vastasi tarjoilijalle virnistäen. ”Kiitoksia.” Hän lisäsi ja vastasi silmäniskuun omallaan, antamatta miehelleen aikaa sanoa mitään väliin. Toisaalta, tämä oli niin syventynyt tuijottamaan tytön anteliasta pääntietä ettei varmasti olisikaan mitään sanonut. Angelinen aloittaessa suuren suklaakakkupalansa mies ilmoitti hakevansa lisää olutta. Häntä ei olisi voinut vähempää kiinnostaa, mitä mies teki tai ei tehnyt. Nainen oli vain helpottunut saadessan hieman omaa rauhaa ajatella. Ketkä olivat tulossa? Oli Angelinen ensimmäinen ajatus, jota seurasi: Tämä kakku on todella nimensä veroista! Enemmänkin! Taivaallista.. Nainen siirsi katseensa houkuttelevasta kakkupalastaan kohti toista kerrosta mietiskellen. Hän ei edelleenkään uskonut, niin ylhäisiä kuin vieraat olivatkin, että he olisivat vieneet ketä tahansa kylähullua mukanaan ylös, ellei tämä tiennyt jotain, joka oli arvokasta, tai jonka he eivät halunneet vuotavan yleiseen tietoisuuteen.
|
|
|
Post by Rusalka on Oct 19, 2011 16:26:50 GMT 3
Amber näki ettei tyttö tarvinnut apua, oli ilmeisesti tottunut hankaliin vieraisiin. Hän kunnioitti tytön urheutta ja häntä huvitti se miten harmistuneelta iso korsto vaikutti, ilmeisesti tämä ei ollut tottunut siihen että hänen äänensä ei herättänyt kunnollista polvien tutinaa. Amber osasi sentään itse käyttää miekkaansa jokseenkin hyvin ja silti uskoi että olisi ollut paljon hermostuneempi kuin tarjoilijatar oli ollut, moisen mörön edessä. Hän seurasi tarjoilijatarta katseellaan, varoen tuijottamasta liian tiiviisti, hän ei halunnut tämän vaivaantuvan, eikä ollut varma siitäkään miten täällä suhtauduttaisiin siihen että nainen ihailisi avoimesti toista. Oli miten oli hän ei olisi voinut keskittyä kauaa silmän iloihin, sillä eräs hullulta tai humalaiselta vaikuttava mies ryntäsi sisään ja alkoi huuta jostain oudosta. Kun tämä oli viety pois, kaikkea muuta kuin tavalla jota olisi käytetty kylähulluun, Amber jäi pohtimaan tapausta hieman huolissaan. Tässä oli jotain erilaista kuin hullun tai juopon houreissa. Hän mietti olisiko jollakulla toisella parempi arvaus siitä mistä mies oli varoittanut ja päätti että olisi muutenkin mukavaa vaihtelua keskustella. Hän käänsi taas katseensa kissaolentoon jonka oli huomannut aikaisemmin, hän oli sitä mieltä että ainakin ulkonäön puolesta, tämä oli vieraista mielenkiintoisin. Ja niinpä hän tyhjensi tuoppinsa ja nappasi viinipullon pöydältä. Olento joksi hän oli kissaa luullut ei joisi viiniä mutta mistäpä sen tiesi, ehkä tälle maistuisikin. Niinpä hän asteli rohkeasti kissanaisen pöytään ja tervehti tätä. "Hei, muistutat erästä tuttuani. Ja koska kaltaisianne ei täällä ole usein näkynyt ajattelin tulla kysymään mistä olet." Hän näytti pulloa. "Ja mikäli maistuu, voin tarjota tästä."
|
|