|
Post by submarine on Oct 18, 2011 22:07:47 GMT 3
Ikalla ei ollut vieläkään millään tavoin erityisen hyvä olo. Jos ensimmäinen päähän tunkeminen oli ollut paha, oli seuraava ollut reilusti pahempi - ja pidempi. Heikotti ja silmissä vispasi. Oikeastaan tämä olisi oikein mielellään jäänyt vain makoilemaan mukavasti kylmälle ja kovalle kivilattialle, joka ei ainakaan aivan heti ollut menossa mihinkään, mutta tämä oli jo vannonut. Vannonut, että jos velho koskaan saisi naaman, rotta huitaisisi sitä kovaa ja kunnolla. Ja niinpä se oli tehtävä, niin typerää ja itsetuhoista kuin se varmasti olikin. Ainakin osuman tömähdys käpälässä paransi hieman oloa - tai enemmän sitä paransi se, että kaiken pahan alku ja juuri ainakin horjahti. Ei kaatunut, kuten Ikka omasta iskustaan, mutta horjahti. Se riitti tällä hetkellä. "Kostan", narttu vinkaisi ykskantaan vastaukseksi Cathrynille ja vilkaisi velhoon. Noin nyt ohimennen.
Airamanilla itsellään ei näyttänyt olevan erityisen kovaa kiirettä tehdä oikeastaan mitään. Hyvin hitaasti, suorastaan pahaenteisesti, tämä suoristautui käsi poskellaan. Kuin ei olisi uskonut koko tilanteen olevan mahdollinen, tai ainakaan ettei kukaan voinut olla tarpeeksi tyhmä tehdäkseen niin. Vaan olipa kuitenkin, ja muutaman kiusallisen ja painostavan hetken ajan nainen tuijotti hyvin synkeästi maassa, melkeinpä jaloissaan, retkottavaa rottaa, ennen kuin kohotti katseensa koko joukkoon. "Kukaties minä ansaitsin tuon. Muutenkin kuin tuon otuksen pienessä ja hyvin vaatimattomassa mielessä", Airaman aloitti pelottavan rauhallisesti ja vakaasti. "Ja kukaties olen tarpeeksi suuressa kiitollisuudenvelassa voidakseni jättää yhden virheen omaan arvoonsa. Mutta vain tämän yhden ja ainoan. Häipykää ja ottakaa tämä... otus mukaanne ennen kuin harkitsen uudelleen", tämä sylkäisi suustaan.
Ikka pohti hetken, olisiko tässä kohtaa ollut mahdollista heittää vielä jotakin nasevaa, mutta hetken verran suuren ja pahan velhon päätöntä raatoa tuijoteltuaan tuli siihen tulokseen, että tässä kohtaa oli parempi olla hiljaa ja tehdä kuten sanottiin. Niinpä tämä lähtikin kömpimään pystyyn veren liukastuttamalla lattialla, mulkoillen kuitenkin vähintäänkin mielenosoituksellisesti koko velhonhyypiötä. Tämä mulkoili takaisin vähintäänkin yhtä ikävästi.
|
|
|
Post by Rusalka on Oct 20, 2011 22:41:29 GMT 3
Despina katseli mitä tuleman piti, no, ainakin Ikka sai pitää päänsä. Ja niin ilmeisesti he muutkin. Hänellä oli aikaisemmin käynyt mielessä että heidät surmattaisiin riippumatta siitä kuka voitti. "Hän kaipaa aseitaan ja minullekkin kävisi omani." Hän sanoi, osoittaen Cathryniä. "Mikäli siitä ei ole liikaa vaivaa, arvostaisimme jos voisimme ennen häipymistä noutaa ne." Tämän sanottuaan hän meni auttamaan Ikka ylös. "Minkälainen on olo?" Hän kysyi, yllättävän empaattisella äänellä.
|
|
|
Post by spyrre on Oct 25, 2011 1:08:46 GMT 3
Cathrynin olisi tehnyt mieli läimäistä otsaansa rialin järjenjuoksulle mutta hän oli oikeastaan aivan liian levoton tehdäkseen niin pälyillessään pahaenteisen hitaasti reagoivaa Airamania ja mahdollisesti hetkellä millä hyvänsä räjähtävää rottaa. Piinaava hetki venyi kuitenkin pidemmäksi ilman että mitään tapahtui, velhottaren tuijottaessa vain uhkaavasti rottaa ja lopulta puhuessa. Äänensävy oli vieläkin rauhallisen viileä, mutta tässä oli jälleen havaittavissa aiempi ärtymys ja ylenkatse joka kertoi että tämän omaatuntoa tuskin piinaisi erityisemmin tappaa heitä kaikkia vain siitä syystä että he sattuisivat käymään olennon hermoille. Kissa kiitti onneaan siitä että Ikka tajusi edes pitää suunsa kiinni päätyen lähinnä nyökäyttämään itse Despinan toistaessa urheasti hänen aiemman vaatimuksensa varusteiden takaisinsaamisesta jonka Airaman tuntui jälleen jättäneen huomiotta joko vahingossa taikka tarkoituksella. Matkasta tulisi aivan tarpeeksi ikävä näin piestyssä olotilassa varusteidenkin kanssa saati sitten ilman niitä tai aseita... ja tällä hetkellä uupunut kissa olisi vain tahtonut nukkumaan edes jonkin puskan alle joka olisi mahdollisimman kaukana tästä kirotusta tornista ja kaikista mahdollisista velhoilijoista sen sijaan että joutuisi henkensä kaupalla kiistelemään omasta rehellisestä omaisuudestaan. Hän kyräili Despinan kumartuessa auttamaan Ikkaa jaloilleen liikkumatta itse paikoiltaan liikutellen vain sormiaan levottomasti joko haluamatta vieläkään tulla lähelle taikka sitten edelleen kaunaisena rialin suhteen. Pahimmassa tapauksessa syy saattaisi olla hiukan noita molempia.
|
|
|
Post by submarine on Oct 25, 2011 1:21:55 GMT 3
Airaman soi protestoivalle Despinalle, ja oikeastaan koko joukolle pitkän, synkän ja huomattavasti vähemmänpuoleisesti tyytyväisen tuijotuksen. Hieman samaan tapaan kuin joku olisi saattanut tuijotella alleen laskenutta koiranpentua, joka oli paitsi tehnyt tarpeensa tyynylle, myös repinyt tarpeiden tekoa varten levitellyt paperit. Melko epämiellyttävästi ja -mieltyneesti siis, kaiken kaikkiaan. "Tämä keskustelu on päättynyt. Hyvää matkaa", vanha nainen melkeinpä tuhahti. Ja sitten kammiossa ei enää äkkiä ollutkaan Ikkaa, Despinaa saati Cathrynia.
Iltaan kääntynyt päivä tornin kupeessa oli oikeastaan oikein kaunis, jos tarkkoja oltiin. Auringonlasku värjäsi taivaan tavalla, jota joku olisi voinut luonnehtia upeaksikin. Rauhallinen tuulenvire heilutteli puunlehviä ja heinänkorsia, ja koko näky oli oikeastaan hyvin levollinen. Tai mahdollisesti se oli sitä jollekulle. Ikalle, joka rämpi pystyyn heikosti vikisten, se oli kaikkea muuta. Nähtävästi Despina ja se toinenkin katti olivat kokeneet pitkälti saman kohtalon. Yhdessä hetkessä kammiossa, jossakin tornin huipulla, ja toisessa hetkessä tornin juurella. Oikeastaan rotta ei ollut aivan varma, mitä oli tapahtunut, mitään varsinaista siirtymää ei ollut edes ollut huomattavissa. Ensin siellä, ja sitten vain täällä. Huolestuttavaa. Hetkeä myöhemmin tyhjästä ilmasta putosivat myös paheksuvaa aivastusta muistuttavan äännähdyksen säestämänä kolme tutunnäköistä reppua ja sekalainen joukko aseita. Hieman samaan tapaan kuin kapakasta ulos paiskatun rellestäjän perään heitettiin myös tämän varusteet, koska kukaan ei todellakaan halunnut olla enää missään tekemisissä mihinkään tähän viittaavankaan kanssa...
"Huono velho. Ihan huono", Ikka lopulta tiivisti tuntojaan vinkaisten ja nyhti maasta varpaillaan heinää pahimpaan huonosti kanavoituun ja ilmaistuun aggressioonsa.
|
|
|
Post by Rusalka on Oct 25, 2011 1:27:08 GMT 3
Despina päästi huojentuneen huokauksen tuntiessaan viileän ilman, hän hengitti syvään ja venytteli. "Lopultakin! Minua ei kiinnosta pätkääkään miten hän tuon teki. Näin on hyvä." Hän sanoi ja meni hakemaan tavaroitaan. "Kannattaa varmaan matkata yhdessä nyt kun olemme vähän huonossa kunnossa, joukossa on edes vähän turvaa." Häntä ei enään huolettanut paljon mikään, pääasia että he olivat ulkona tuosat kirotusta tornista. Jääköön velho sinne omiin oloihinsa.
|
|
|
Post by spyrre on Oct 25, 2011 15:59:33 GMT 3
Oikeastaan melko hienovaraisesta siirtymisestä huolimatta Cathryn oli vähällä saada sydänkohtauksen tajutessaan yhtäkkiä seisovansa ulkona tornihuoneen sijasta jossa hän oli ollut vielä sekuntia aikaisemmin. Kissa sihahti, otti hoippuvan askelen taaksepäin ja pälyili turkkiaan pörhistäen ympärilleen kuin olisi olettanut kauniin, rauhallisen auringonlaskun värjäämän maiseman olevan vain harhautusta ja todellisuudessa he olisivatkin verenhimoisen velhoarmeijan piirittämiä. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut siitä kaikesta vainoharhaisuudesta huolimatta ja kun tämä ymmärsi että ympäristö oli juuri sitä miltä näytti nainen suoristautui varovasti päätyen pudistelemaan epätietoisesti vaatteitaan kun ei tiennyt mitä muutakaan olisi tehnyt. "Olisin mielummin vaikka tullut niitä pirun portaita." Jupistiin matalasti hänen selvästikään jakamatta Despinan huojennusta vaikka kieltämättä olikin huomattavasti positiivisempi käänne että he olivat syystä tai toisesta vain päätyneet ulos seinille räjähtämisen sijasta. Kissa ei ehtinyt edes alkaa kaipailla kärtettyjä varusteitaan kun nämä jo äkkiä ilmestyivät epämääräisen äänen saattelemina kuin tyhjästä, saaden olennon hätkähtämään melkoisesti uudemman kerran ja tuijottelemaan nyt puolestaan tavaroita skeptisesti. Vaikutti tosin siltä ettei tämäkään ollut ansa, vaan varusteet tosiaan olivat heidän... aivan Cathrynin repun osittain repeytynyttä ja jotenkuten narulla paikkailtua olkainta myöten. Despinan puhuessa uudestaan hän kohotti katseensa ja nyökkäsi sitten hyväksyvästi. "Se olisi järkevintä. Ainakaan minulla ei ole aavistustakaan missä ja miten kaukana seuraava asutus mahtaa olla." Hän myönsi, kääntäen sitten terävästi katseensa Ikkaan. "Ja sinä, älä enää ikinä tee mitään tuollaista, ainakaan jos minä olen paikalla! Tuo oli varmasti typerin temppu mitä olen nähnyt. Rohkea, mutta helvetin typerä." Kissa alleviivasi napautustaan osoittamalla rottaa paheksuvasti, kääntyen sitten murahtaen ja astellen onnahdellen poimimaan tavaroitaan mystisesti ilmaantuneesta kasasta. Onkiessaan häntäänsä tyytymättömästi heilutellen miekkavyötään esille hänen suunnaltaan kantautui epämääräistä mutinaa siitä mitä mieltä hän oli velhoista ja näiden velhotempuista, eikä tämä paikoitellen ollut erityisen imartelevaa kuultavaa. Poistuminen paikalta mitä pikimmiten vaikka sitten ryömien oli ehdottomasti houkuttelevin ajatus minkä kissa keksi tähän hätään.
|
|
|
Post by submarine on Oct 25, 2011 16:42:27 GMT 3
Ikka tutkaili varusteläjää, välittämättä oikeastaan vain yhdestä ainoasta asiasta ja sen olemassaolosta. Hetken verran tämä kaiveli kuumeisesti, peläten jo tärkeimmän puuttuvan, ennen kuin lopulta kuitenkin vinkaisi helpottuneena ja kiskoi esille vanhan, käsittämättömän kuluneen ja uskomattoman moneen kertaan paikatun hatunreuhkansa, jonka painoi visusti päähänsä. Muutkin tavarat näyttivät kyllä olevan tallella, mutta tällä hetkellä rotta ei piitannut niistä hiukkaakaan. Tarpeen vaatiessa tämä olisi ollut valmis marssimaan takaisin torniin ja huitaisemaan velhoa uudelleen saadakseen päähineensä takaisin, mutta oli siitä huolimatta erittäin tyytyväinen, ettei joutunut turvautumaan siihen. "Naa-a", rotannarttu kommentoi vihaisesti napisevalle Cathrynille, ja vilkaisi tätä vähintäänkin paheksuvaan sävyyn kuononvartta pitkin. "Se toimi, piti huitaista. Ansaitsi", kuitattiin koko saarna. Tämä oli pyhästi vannonut tekevänsä sen, ja jos kukaan ei koskaan kiskaisisi rellestäviä velhoja kuonoon, niin sitten nämä saisivat rellestää rauhassa ilman minkäänlaista pelkoa kostosta. Ja velhot olivat tarpeeksi kauheita ja ikäviä muutenkin. Oli varmaan vain päästänyt pois (tai heittänyt pois) tornista sen takia, että se oli helpompaa kuin nauriiksi muuttaminen tai jotakin sellaista.
Olipa miten oli, ei olossa tällä hetkellä ollut mitään kehumista. Oikeastaan Ikka olisi oikein mielellään voinut kuukahtaa vaikka saman tienkin. Olisi ollut mukava vain etsiä jokin kolo, johon raahautua ja unohtaa kaiken maailman velhot ja muut kammotukset. Oikeastaan, nyt kun asiaa mietti, tämä olisi oikein mielellään unohtanut myös Cathrynin ja ainakin hetkeksi Despinankin. Tällä hetkellä oli parempi vain olla ajattelematta mitään tai ketään, tai muuten saattaisi hyvinkin löytää itsensä säntäilemästä kauhusta vikisten sinne tänne. Tai jotakin sellaista. Rotta ei jaksanut enää ajatella tai pohdiskella. Ei jaksanut eikä halunnut. "Mennään pois", Ikka lopulta vinkaisi, etsiskellen jokseenkin haparoivin käpälin omaa reppuaan hattunsa suojista.
|
|