|
Post by submarine on Aug 31, 2011 23:35:41 GMT 3
(Kutsupeli Rusalkalle ja Spyrrelle.))
Päivä soi valoaan näkymälle, jota ei voinut kuvailla millään tavoin aurinkoiseksi tai iloiseksi. Laaksossa, jonka läpi kulki pieni, mutkitteleva ja mitäänsanomaton tie, avautui niille harvoille jotka sen näkisivät, verisen taistelun jälkipyykki. Maa oli verinen ja sotkettu, ja ruumiit, niiden palaset ja särjetyt aseet peittivät sitä. Kuolleita oli montakymmentä, sikäli mikäli tästä mitään saattoi sanoa, ja nämä oli selvästikin isketty maahan äkkiä, rajusti ja säälimättä. Nämä kantoivat sotilaiden tunnusmerkkejä, kahden eri puolen. Kaatuneiden joukossa oli myös hevosia, yhtä runneltuja kuin omistajansakin. Kukaties kuolleet eivät olleet vielä ehtineet levätä aloillaan kauaa, mutta siitä huolimattakin haju oli jo vähintäänkin paha. Veri ja ruumiit löyhkäsivät kalmalta ja kuolemalta. Ilmeisestikään kukaan ei ollut säilynyt hengissä, tai jos oli, olivat nämä jo häipyneet - tapettuaan ensin toisensa ties mistä syystä.
Toisten kuolema oli toisten tilaisuus, eikä tämäkään kerta poikennut mitenkään säännöstä. Moni hyötyä kärkkyvä oli jo kauan sitten saapunut paikalle, lähinnä eläimiä. Korpit ja muut linnut kaivelivat kaatuneiden silmiä makupaloikseen, ja sekalainen joukko eläimiä maisteli ihmislihaa. Suurin osa piti siitä. Ja sitten oli eräs, jonka kärkkymä oli (pitkälti muttei aivan) jotain aivan muuta kuin ravintoa. Ikka, rottiainen ja rääpäle sellaiseksi, kuljeskeli raatojen joukossa ja tutkaili niitä. Narttu ei osoittanut erityisen paljoa huolta taikka karsastanut verta ja raatoja, vaan tutkaili ruumiita ja niiden antimia. Rotta tiesi varsin hyvin, että tällaisesta paikasta löytyisi yhtä sun toista rahanarvoista. Tai ainakin yleensä löytyi. Tällä kertaa hengissä säilyneet näyttivät jo löytäneen suurimman osan kaikesta arvokkaasta.
Lopulta Ikka äkkäsi kuin äkkäsikin jotain, josta valo aivan sattumalta kimmelsi vellotun maan ja veren lävitse. Harvinaisen komeasti varustautuneen ruumiin alta pilkotti miekka, jonka alamittainen ja ruipelo rotta kiskoi esiin melkoisin ponnistuksin. Se ei ollut valtava, mutta mies painoi, ja tämän kylmät sormet puristivat kuumeisesti asetta vielä kuolemassakin. Mutta saatuaan aseen vihdoin esiin narttu ei katunut hiukkaakaan. Ikka tiesi miekoista melkoisen vähän, mutta tämä oli hieno. Se oli huolella ja hyvistä aineksista tehty, ja kauniisti koristeltu. Jopa rotan käpälään sen paino tuntui miellyttävältä, ja jotenkin... oikealta. Tämä ei osannut sitä selittää, sen piteleminen vain tuntui hyvältä. Terään oli kaiverrettu jotakin, ja koko ase näytti melkeinpä taideteokselta. Ikka jäi ihailemaan ryöstösaalistaan hyväksi hetkeksi, tutkiskellen miekkaa suunnalta jos toiseltakin.
|
|
|
Post by Rusalka on Aug 31, 2011 23:47:23 GMT 3
Despina käveli hiljaa taistelu tanteeen poikki, varoen saamasta aikaan ääntä tai satuttamasta itseään aseisiin. Hänen läsnä olonsa säikytti kuitenkin lintuja pakosalle, mikä harmitti häntä, se voisi paljastaa hänet. Mutta jos totta puhutaan niin hän olisi hyvin voinut napata niistä yhden ruuoaksi. Hän huomasi jonkun kyräilemässä, saaliin kanssa. Hieno miekka hohti valossa. Despinan uteliasuus heräsi ja hänen olisi tehnyt mieli mennä katsomaan lähempää mutta sellainen uteliaisuus oltaisiin voitu tulkita agressioksi, rial oli senverran kauakana ettei hän huomannut tuntevansa kyseistä otusta ja jos totta puhutaan niin ei hän katsonut niin tarkkaan, hän jatkoi omia tutkimuksiaan, ruumiden keskellä. Pitäköön rial aarteensa kun sen ensin löysi.
|
|
|
Post by spyrre on Sept 1, 2011 0:19:40 GMT 3
Veren tahrimassa laaksossa oli tänään enemmän liikennettä kuin olisi voinut olettaa, haaskalintuja tai muita raadonsyöjiä mukaan lukematta. Normaalisti harvoin matkalaisia nähneellä, mutta nyt monien kavioiden sekä saappaiden mutaiseksi polkemaa tietä seuraillen lähestyi verilöylyn jäännöksiä vielä yksi matkalainen. Siromman puoleinen olento joka lähestyi joutuisin mutta valppain askelin oli kääriytynyt tummaan viittaan ja kantoi olallaan nuhruisen näköistä reppua sekä korutonta pitkäjousta hidasti aavistuksen vauhtiaan saapuessaan kasvillisuuden peittämän tienmutkan takaa, vahvan verenlemun iskiessä kasvoilleen viileän tuulenpuuskan mukana. Hän pysähtyi silmäillen näkymää hetken aikaa ennen kuin lähti jälleen hitaammin liikkeelle kun ei nähnyt suurempaa liikettä. Muutama haaskalintu sekä ruumiita penkova rial eivät olleet yllättäviä näkyjä eivätkä nämä ilmeisesti naispuolista matkalaista kiinnostaneetkaan, kauempana liikuskeleva toinen hahmo ei ollut vielä pistänyt hänen silmäänsä, ympärillä levittäytyvässä teurastuksessa oli aivan tarpeeksi nähtävää ja haisteltavaa tähän hätään... ei sillä, että nainen tietenkään olisi ollut erityisen hyvillään näkemästään, saati sitten haistamastaan. Hän tuhahti ja nosti toista hihaansa kasvojensa ja nenänsä eteen yrittäen häivyttää edes osan lemusta, astuen samalla sivuun melkein keskellä tietä lojuvasta irtonaisesta käsivarresta, joka näkyi vieläkin puristavan miekkaa sormissaan. Kiiluvat vihreät silmät kiinnittyivät hetkeksi arvioivasti aseeseen huppunsa varjoista olennon kuitenkin jatkaessa matkaansa todettuaan ettei esineen kiskominen edesmenneen otteesta ollut vaivan (ja ennen kaikkea lemun) arvoista. Viittahiippari oli jo vähällä vain saapastella ohitse tiehensä, kunnes äkillinen välähdys kiinnitti hänen huomionsa ja sai päänsä kääntymään yllättyneenä raatoja kaivelevan jyrsijän suuntaan. Nainen pysähtyi ja jäi uteliaana silmäilemään käännettä. Kas vain, olipa rotta kaivanut esille epäilyttävän komean näköisen aseen... jopa matkan päästä pystyi näkemään että tässä oli jotakin erikoista. Luultavasti se olisi arvokaskin. Hän epäröi hetken silmäillen rottaa ja vilkaisten ympärilleen siltä varalta että lähistöllä liikuskelisi loput elikon laumasta ennen kuin käänsi kulkunsa kohti olentoa. "Jopas sait käsiisi erikoisen näköisen kapineen." Nuoren naisen ääni totesi päästyään lähemmäs talttahammasta. Tämä pysähtyi pienen matkan päähän otuksesta silmäillen tätä sekä tämän saalista punnitsevasti, pitkäsormisen, ja näköjään mustan lyhyen turkin peittämän käden levätessä rennosti toisen vyöllä huotrassa riippuvan kaarevan sapelin kahvalla. Viitanliepeen alta näkyi heilahtelevan myös pitkä mustaturkkinen häntä.
|
|
|
Post by submarine on Sept 1, 2011 0:39:04 GMT 3
Ikka pyöritteli miekkaa käpälissään suuntaan jos toiseenkin, yrittäen nähdä sen mahdollisimman hyvin joka kulmasta. Tässä miekassa oli jotain, sen näki jopa rotta, jolla ei ollut suurtakaan hajua miekoista. Mutta tämä miekka vangitsi katseen, kuin sen satiiniksi kiillotettu terä olisi ollut silmiä vangitseva pyörre. Se imi katseen. Narttu oli melkein varma, että todella näki jotain sen syvyyksissä. Jotakin... Äkkiä Ikka havahtui, kun joku ilmaantui puhuttelemaan. Kissa, rotta oli nähnyt viime aikoina melkoisen määrän kissoja. Oikeastaan aivan tarpeeksi pidemmäksikin aikaa, jos asiaa mietti. Tällä oli mukanaan jousi, matkalaisen kantamukset ja vyöllä miekka. Hämärän näköinen otus. Eikä tarvinnut turhan kauaa pohdiskella, mitä varten katti oli oikein tunkenut lähelle. Halusi tietenkin itselleen rotan saaliin. Aivan varmasti. Näin se asia eteni, joku kovanaama tunki viemään pienemmiltään kaiken heti, kun vain jotain sattui silmään.
"Naa-a", Ikka vinkaisi varautuneenpuoleisesti. Tämä kääntyi kyräilypaikaltaan kunnolla kissaa kohti ja työnsi samalla miekan selkänsä taakse. Toisella käpälällään narttu kiskoi omien, vähäisten kantamustensa (oikeastaan vain nuhjuisen repun ja matkasauvan) joukosta uskomattoman resuisen hatun, jota olisi saattanut yhtä hyvin luulla pelkäksi arveluttavaksi kangasmöykyksi. Hattu se oli vain ja ainoastaan, koska rial kiskoi sen päähänsä. Istumisesta ei varsinaisesti voinut puhua yhtä paljon, kuin päässä roikkumisesta. Ruipelon ja alamittaisen rotan päässä se oli vähintäänkin valtava. Ja aivan kantajastaan riippumatta ruma kuin synti. Hyvin kauhea synti. "Sinulla on jo. Tuollainen", narttu ilmoitti vähintäänkin ykskantaan, osoittaen samalla kissan omaa sapelia. Ja, vastoin kaikkia oletuksia, ottaen huomioon tämän olevan rotta, ja ainakin omasta mielestään ahdisteltu, veti Ikka naamalleen virneen. Tai ainakin tämän suupielet kohosivat jonnekin korvia kohti. Vaikka sellaisen nyt olisikin pitänyt olla mahdotonta.
|
|
|
Post by Rusalka on Sept 1, 2011 0:45:43 GMT 3
Despina huomasi toisenkin kissan, hän ei olis tunnistanut sitä kaltaisekseen ellei olisi nähnyt vilausta hännästä. Ilmeisesti toinen kissa halusi miekan, no, se ei hänelle kuulunut. Niin kauan kun tuo kissa ei yrittänyt viedä hänen saalistaan, hän tuskin puuttuisi asiaan. Hän jatkoi ruumiden tonkimista ja löysikin muutamia kolikoita. Hän ärähti äänekkäästi, kun ruumiden luota pakoon lennähti naakka, aivan hänen läheltään.
|
|
|
Post by spyrre on Sept 1, 2011 1:27:46 GMT 3
Rotta tuntui olevan varsin hyvin perillä tilanteesta päätellen tämän epäluuloisesta reaktiosta, tosin se ei ollut yllätys vaan se, että tämä reagoi vähemmän aggressiivisesti kuin nainen oli odottanut. Oikeastaan hän ei ollut olettanut otuksen edes vastaavan, luultavasti painuvan pakoon tai hyppäävän silmille jos tunsi olonsa tarpeeksi uhmakkaaksi. Se tosin ei suuremmin matkalaista huolettanut niin kauan kuin rottia olisi vain yksi, ja varsinkin tämä melkoisen pieni, surkean näköinen yksilö. Pitkäkyntiset sormet naputtivat mietteliäästi sapelin kahvaa tosiaan varsin kissamaisen olennon näyttäessä siltä että tämä olisi kohottanut kulmiaan huppunsa varjoissa josta tosiaan pistikin esille tylppä musta kuono. Kissamaisella naisella ei ollut kiire toistaiseksi minnekään, hän seisoi tovin paikoillaan vain silmäillen jyrsijää ja ennen kaikkea hohtavaa miekkaa uteliaasti, hymähtäen huvittuneena kun rial yritti piilottaa esinettä selkänsä taakse. Oikeastaan rotasta tuntui tulleen hänelle jonkinasteen viihdyke-spektaakkeli olennon seuratessa kummastuksen ja huvittuneisuuden sekaisin tuntein kun tämä kiskoi kantamuksistaan epämääräisimmän päähineen minkä hän oli ikinä nähnyt ja asetteli sen päähänsä, syystä tai toisesta. Tiedä häntä, ehkä otus oli jotenkin järjiltään. "Niin." Kissa totesi ykskantaan vastaukseksi silmäillen edelleen rialin päänpäällä komeilevaa viritystä, kääntäen sitten huomionsa takaisin otukseen itseensä ja taputti ohimennen hyväntuulisesti sapeliaan. "Tosin, yksi lisää tuskin olisi pahitteeksi. Epäilen että sinä tuskin teet tuolla mitään, ja jos joku näkee sinut tuon kanssa pääset varmasti hengestäsi. Mitä jos luovuttaisit sen minun huostaani, voisin vaikka luovuttaa sinulle lihaa ja kolikoita vaivan palkaksi. Eikö kuulostakin hyvältä?" Rehellisesti sanottuna nainen ei uskonut rialin suostuvan, tai välttämättä edes ymmärtävän ja oli jo lähes valmistautunut suostuttelemaan otusta hiukan kovakouraisemmin vaikka oikeastaan tunsikin olonsa aavistuksen roistomaiseksi. Kauempaa kuuluva äkillinen rääkäisy ja sitä seuraava äkäinen huudahdus sai tosin hänet kääntämään päänsä hätkähdyksen keralla äänen suuntaan ja ottamamaan epäluuloisena askelen kauemmas rotasta siltä varalta että se keksisi yrittää tökätä häntä poimimallaan terällä. Rottaa suurempi epäluulonkohde tosin oli yllättäen kauempana näkyvä hahmo, joka näkyi myös kaivelevan jotakin ruumiiden seasta suuremmin kiinnittämättä huomiota heihin kahteen. Se ei luultavasti ollut hoksannut että rial oli kaivanut esille jotakin rahan arvoista, muutenhan hiippari olisi luultavasti jo pyrkimässä apajille... tai näin mustaturkkinen kissaolento ainakin oletti.
|
|
|
Post by submarine on Sept 1, 2011 1:47:06 GMT 3
Niin häiritsevältä kuin se varmasti näyttikin, Ikka hilasi hymyään muutaman asteen korkeammalle. Kun oikeasti teki mieli purra korvaan, piti hymyillä, sen Ikka oli oppinut ihmisiltä, jotka tuppasivat aina näyttämään eri naamaa kuin oikeasti halusivat. Kissa teki tarjouksen miekasta, ja se oli suunnilleen yhtä lupaava ja reilu, kuin rotan viimeisin kiinni saatu lounas. Katin olemus kertoi kaikin puolin selkeästi, ettei tämä epäröisi käydä käsiksi, jos ei saisi haluamaansa. Kaiketi tätä olisi voinut pitää reiluna, kun ainakin yritti ensin, mutta narttu ei ollut erityisen otettu. Millään tavalla. "Naa-a", Ikka vinkaisi taas ja kiskoi hatunkammotuksensa päästään pyöritelläkseen sitä hetken käpälissään, kuin mikäkin pahoitteleva ihminen. Oikeastaan tämä tuntui vetävän omaa pientä liioiteltua teatteriaan. Ja sitten, niin järjettömältä kuin se varmasti vaikuttikin aivan kaikista, rotta puhui, selkeällä ja äärimmäisen hyvällä miesäänellä: "Ikävä kyllä pelkäämme, ettei päämiehemme näe tarjoustanne erityisen taloudellisesti kannattavana, ja joutuu kohteliaasti kieltäytymään kunniasta. Hän kuitenkin ehdottaa, että kiskotte itsenne kauniiksi narunjatkoksi ensi tilassa, sillä raatovalikoima näyttää olevan kovin yksitoikkoinen. Toivottavasti olemme voineet auttaa näissä monimutkaisissa neuvotteluissa jokaista tahoa tyydyttävällä tavalla. Kiittäen, herrat Kolme Korvaa Pinossa."
Ikka pyöräytti hattuaan vielä kerran ympäri, jätti sen käpäliinsä ja kohotti katseensa pistävästi kissaan. Se, että tämä virnisti edelleen äärimmäisen leveästi, ei millään muotoa auttanut yleisvaikutelmaa. "Naa-a. Sellaista", tämä vinkaisi uudelleen, huomattavasti vähemmän selvällä, huomattavasti kitisevämmällä ja huomattavasti vähemmän miehekkäällä äänellä.
|
|
|
Post by Rusalka on Sept 1, 2011 16:18:19 GMT 3
Despina hyppäsi vasitomaisesti taaksepäin naakan hätkäytettyä hänet. Hän vilkaisi muita paikalla olevia, nämä olivat huomanneet hänet mutta eivät välittäneet hänestä enempää kuin hän heistä, ilmeisesti kohta oli syntymässä tappelu. No mitäpä siitä, enemmän häntä huoletti se että raadot voisivat houkutella isompiakin haaskan syöjiä kuin he. Hän löysi myös varakkaan näköisen vainajan jota ei ihme kyllä oltu vielä ryöstetty. Isohko raha pussi oli välttänyt uteliaat katseet. No jos totta puhutaan ruumis oli ollut kahden muun alla. Pussissa oli paitsi koilikoita myös jalokiviä.
|
|
|
Post by spyrre on Sept 1, 2011 22:05:10 GMT 3
Mustaturkkisen kissan tuijottelema epäilyttävä hiippari vilkaisi vastahankaista kaksikkoa mutta ei kaikista epäilyistä huolimatta näyttänyt sen kiinnostuneemmalta, vaan jatkoi vain omia puuhastelujaan edesmenneiden parissa. Mitä tuo sieltä sitten ikinä löysikään, kaikesta päätellen ne olivat kiinnostavampia kuin kaksi muukalaista kinastelemassa erikoisesta kiiltävästä aseesta. Nainen silmäili tätä varovaisesti, saaden tosin nopeasti muuta ajateltavaa kun alkuperäinen kiistakumppani päätti tyrmätä aiemman tarjouksen omituisimmalla mahdollisella tavalla. Hän hätkähti hiukan kuullessaan äkkiä odottamattoman miehenäänen läheltään ja oli vähällä vetäistä sapelinsa refleksinomaisesti esille ennen kuin tajusi että ääni, järjetöntä kyllä, tuntui lähtevän äskeisen rotan sisuksista. Olento tuijotti tätä hetken melkoisen hölmistyneenä, häntänsä viitanliepeen alla pörhistyen hiukan. Tämä pyrki kuitenkin pian ryhdistäytymään, vaikka olikin päätynyt pitämään rottaa äkkiä oikeastaan melkoisen häiritsevänä tapauksena. Tämä oli sitten näköjään taas yksi näitä oudompia tuttavuuksia, hän ei ollut edes tiennyt rottien voivan matkia puhetta noin hyvin. Otus oli tainnut jopa ymmärtää mitä sanoi, röyhkeästä ilmeestä päätellen. Pikaisella vilkaisulla hän varmisti mitä kauempana penkova muukalainen puuhasi, ennen kuin hymähti mahdollisimman välinpitämättömän oloisena. "Sinäpä olet röyhkeä yksilö. Minä sentään käyttäydyin kohteliaasti." Kasvoilla häivähti aavistus närkästystä ja kissa astui askelen lähemmäs miettien mahtaisiko rotta osata muutakin kuin vatsastapuhumista. Ulkonäöllisesti otus sentään ei vaikuttanut siltä että tämä olisi olltu kovinkaan kova vastus ellei sillä ollut muitakin temppuja hihoissaan. Tai hatussaan, ennemminkin. "Olin jopa tarpeeksi kohtelias antamaan sinulle mukavamman vaihtoehdon sen huomattavasti epämukavamman lisäksi. Suosittelen vielä pudottamaan sen miekan, ennen kuin joudun ottamaan sen. Usko pois, jos raahaat sitä ympäriinsä noin, se kiinnittää varmasti huomattavasti ikävämpienkin henkilöiden huomion kuin minun." Ainakin kissa puhui mielestään aivan rehellisesti. Miekka oli ehdottomasti aivan liian hieno jyrsijän käsiin ja ottamalla sen hän tekisi palveluksen sillekin koska monet vastaantulijat eivät välttämättä vaivautuisi olemaan yhtä hienotunteisia suostutteluissaan kuin hän. Sitäpaitsi, miekasta saaduilla rahoilla eläisi varmasti varsin mukavasti jonkin aikaa...
|
|
|
Post by submarine on Sept 1, 2011 22:43:31 GMT 3
Ikka kaiveli korvaansa ja syynäsi kissaa, joka ei selvästikään aikonut odotella turhan pitkään. Äskeinen temppu ei tätä kauaa hämmentänyt, mutta saipahan ainakin aivan tarpeeksi hyvin selville, mitä mieltä rotta oli asiasta. Tällä oli miekkansa, ja narttu näki aivan tarpeeksi hyvin, että otus osaisi myös käyttää sitä. Ikävämpi juttu, rotalla ei todennäköisesti olisi ollut mitään jakoa tätä vastaan, ei jos huitomisesta oli kyse. Vitsi olikin siinä, ettei pitänyt leikkiä samoja leikkejä, kuin nämä tällaiset luulivat tämän leikkivän. "Naa-a", Ikka vinkaisi jälleen kerran. "Turhaa vikinää. Aiot viedä, se siitä. Käyttäydyit tai et. Et sen parempi kuin muut rosvot", tämä jatkoi, rotaksi harvinaisen monisanaisena. Tätä ei varsinaisesti kiinnostanut, miten otus tätä itselleen moralisoi, loppujen lopuksi tämä oli vain ottamassa heikommiltaan mitä halusi, vanhalla kunnon vahvemman oikeudella. Eikä siinä mitään, hyvä oikeushan se, yksinkertainen ja toimiva, mutta narttu ei aikonut jäädä jalkoihin. Ei heti eikä näin helpolla. Ei tästä miekasta.
"Tämä on minun. Minun, koska löysin. Minun, koska pidän sen", Ikka vinkaisi lopulta hyvin ykskantaan, naputtaen toisessa käpälässä lepäävän miekkansa kärjellä maata. Se pysyi takana, eikä rotta selvästikään ollut aikeissa käyttää sitä - ja jos oikein tarkkoja oltiin, tällä oli muutenkin vain melkoisen summittainen käsitys siitä, miten miekkoja edes käytettiin. Takana, härnäävästi poissa kissan ulottuvilta. Suuri, muodoton hatunkuvatus toisessa käpälässä oli paljon enemmän käsittelyssä. "Sinun, jos saat. Etkä saa", narttu jatkoi. Tämä pyöräytti taas hattuaan ja virnisti. "Sinun, jos pieni rotta antaa. En anna. Ala ryövätä ja riistää."
|
|
|
Post by Rusalka on Sept 2, 2011 8:52:34 GMT 3
Yhtäkkiä tuuli kääntyi ja hän saattoi juuri ja juuri raatojen löyhkän läpi haistaa toiset elävät. Hän myös kuuli nyt vikinää, tuttua vikinää. Voisiko olla. Hän alkoi astella raatojen poikki kohti toisia ja pian hän huomasi että rial oli kuin olikin tuttu. "Ikka!" Hän huudahti. "Olethan se sinä!"
|
|
|
Post by spyrre on Sept 2, 2011 19:58:28 GMT 3
Rottapa yltyi syyllistäväksi. Naisesta oli oikeastaan aavistuksen koomista kuulla jotain tuollaista rialin suusta jotka olivat tunnetusti suuremman oikeuden ja riistämisen asiantuntijoita ja usein hanakoita kannattajia, mutta kieltämättä se että rotta oli pieni ja ruipelo eikä luultavasti saisi suurtakaan tappelua pystyyn sai kuin saikin hänet tuntemaan olonsa hitusen roistomaiseksi. Tosin vain hitusen, ja se peitettiin kuonolle leviävän, hampaat paljastavan virneen alle. "Niinkö? Minä kun ajattelin, toisin kuin monet muut, jopa jättää sinut henkiin. Riippuen joistakin seikoista, tietysti" Kissa naurahti ja astui lähemmäs nyt molemmat kädet sapelien kädensijoilla lähinnä pelotteena kuin siksi, että olisi oikeasti olettanut tarvitsevansa molempia. "Usko pois, olen kyllä ryöstänyt ennenkin, enkä pelkästään rotilta." Oli varsin lähellä että seuraavaksi olisi toinen sapeleista välähtänyt esille ja tehnyt lappeellaan tuttavuutta rotan kanssa, mutta kauempana hengailleen hiipparin äkillinen lähetyminen pisti toisen kissan pasmat sekaisin. Hän hätkähti hiukan ja käänsi päänsä äkillisen äänen suuntaan ollen vähällä tempaista aseensa esille, mutta keskeytti liikkeen kun pääsi hiukan ajan tasalle. Silmänräpäyksen ajan olennon hölmistys oli silminnähtävä, eikä viitan lieve ikävä kyllä peittänyt hännän terävää heilahdusta niin hyvin kuin huppu korvien luimistumisen. Mitähän hittoa tämä nyt oli olevinaan? Saapuja oli samaa rotua kuin hän ja jopa saman värinenkin.... ja ilmeisesti tunsi tämän rotan? Häntä heilahti kahden vaiheilla, naisen ottaessa kuitenkin hitaan askelen verran etäisyyttä rottaan varmuuden vuoksi silmäillen saapujaa hämmennyksen ja epäluulon sekaisin tuntein. "Hm? Tämä onkin sinun?" Kysyttiin olennon luodessa pieni nyökkäys rotan suuntaan. Hän ei vetänyt aseitaan, mutta ei sen puoleen ollut vielä päästänyt otettaankaan, pitkäkyntiset sormet lepäsivät rennon oloisesti edelleen terien kahvoilla. Kieltämättä kissa tunsi olonsa aavistuksen huijatuksi jos hieno miekka vietäisiinkin noin hänen nenänsä edestä.
|
|
|
Post by submarine on Sept 2, 2011 20:50:20 GMT 3
Katti aikoi tosiaan käydä päälle. Ikka ei ollut edes leikitellyt ajatuksella, että läpiseminen tälle todella saisi mitään aikaan, mutta tulipahan sekin todettua. Ikävä otus, ja tämän sormet selvästi jo syyhysivät päästä pieksemään pienempiään. Mutta jos tämä aikoi olla ikävä, ei rotallataan ollut mitään syytä leikkiä mukavaa - oikeastaan vielä reilusti vähemmän, kissalla oli joka kantilta epäreilu etu, jos tämä vain pääsisi huitomaan. Tämä mitä varmimmin osasi enemmän, oli kaiketi vahvempi ja suurempikin. Narttu ei olisi antanut itselleen kovin hyviä kertoimia oikeastaan missään vedonlyönnissä, osaisiko äkkiä uudella miekallaan ilman sen kummempaa harjoittelua tai kokemusta nujertaa katin. Sitä paitsi toisella miekkoja oli kaksin kappalein, mikä huitoessa olisi vähintäänkin ikävää. Parempi katsoa siis saman tien, ettei pääsisi huitomaan - nyt taikka koskaan...
Ikka oli juuri vinkaisemassa jotain alatyylistä katin emosta, pyöritellessään hatunreuhkaansa asemiin, kun äkkiä toinen tapaus, josta rotta oli ollut tähän asti vain äärimmäisen etäisesti edes tietoinen, tunki meteliä pitäen paikalle. Tältä meni hetki yhdistää tämän ääni mihinkään, mutta sitten narttu tuli vilkaisseeksi uudemman, huomattavasti pidemmän kerran. Niin epätodennäköiseltä kuin se tuntuikin, rotta tunsi tämän kissan. Siitä oli kulunut jo hetki, mutta siinä, kaikesta huolimatta, nökötti Despina. Acamaksen toveri. Rotta olisi kukaties muistellut enemmänkin, ellei tilanne olisi ollut mitä oli. Sen ehtisi myöhemminkin. "Tuo uhkailee! Aikoo tappaa! Ja ryöstää! Ja tappaa!" Ikka vinkui Despinalle minkä keuhkoista lähti kissan sanojen päälle, osoitellen tätä uudella miekallaan. "Löysin reilusti! Tuo aikoo tappaa ja ryöstää! Tai ryöstää ja tappaa!"
Rotta kuulosti äkkiä harvinaisen paljon äskeistä säälittävämmältä ja pelokkaammaalta. Melkeinpä siinä määrin, että joku julkea luonne ja luottamuspulaa kärsivä olisi voinut väittää tämän esittävän.
|
|
|
Post by Rusalka on Sept 2, 2011 23:00:49 GMT 3
Despina katsoi toista kissaa, se oli outo, häne ei ollut ikinä nähnyt sen kaltaista kissaa a kosak hän oli Despina hän tietysti huomasi että kyseinen tapaus oli varsin kaunis. "Sinäkö kiusaat Ikkaa?" Despina sanoi hymyillen.
|
|
|
Post by spyrre on Sept 2, 2011 23:34:20 GMT 3
Kissa vilkaisi närkästyneenä yhtäkkiä niin surkeana kitisevää rottaa... vaikka ei voinut kieltää etteikö hän olisi ollut aikeissa ruhjoa sitä hiukan, mutta otuksen röyhkeä asenne oli heittänyt täyskäännöksen. "Noh, äläs nyt liioittele." Hän totesi napauttaen kynnellään ohimennen sapeliaan ja kohotti kulmiaan uuden tulokkaan kysymykselle. Oli ainakin selvää että nämä kaksi olivat tarpeeksi tuttuja tunteakseen toisensa nimeltä... ei sillä, että vieras kissaeläin ei tuntunut ottavan tilannetta kovin vakavasti. "Minähän vain tein tarjouksen tuosta miekasta jonka se meni kaivamaan esille tästä mutakuopasta. Välttyisi varmasti monilta hankaluuksilta ilman sitä." Vastattiin rennon oloisesti perääntyen sitten hetken epäröityään sisäisesti kuitenkin melko nyreänä. Miekasta luopuminen harmitti, mutta kun mukaan oli äkkiä astunut kolmas osapuoli pitämään rotan puolia syystä tai toisesta rialin hätyyttäminen tuntui varsin epäkohteliaalta. Eihän hän tämän uudenkaan henkilön motiiveista tiennyt, mutta ainakaan tämä ei ollut vielä ensivaikutelmanaan antanut syytä töykeyteen. Kai naisen käytöksestä oli syyttäminen hänen kasvatustaan, vaikkei olento luultavasti sitä edes itse tiedostanut. Ja muutenkin, hän ei ollut törmännyt moneenkaan oman rotunsa edustajaan matkustellessaan joten hän ei ollut kovin halukas hankkiutumaan tappeluun tällaisen kanssa melkeinpä ilman syytä. Olisihan miekasta varmasti rahaa saanut, mutta se ei kuitenkaan ollut mitenkään elintärkeä esine.
|
|