|
Post by submarine on Sept 29, 2011 11:29:45 GMT 3
Airaman tuijotti jokseenkin pisteliäästi Despinaa, joka näytti olevan kupsahtamassa, ja Cathrynia joka latoi syytöksiä päin naamaa - tai kuonoa. Lopulta tämä päästi vinkaisevan tuhahduksen ja heitti käpälänsä ilmaan jokseenkin turhautuneena. "Mutta kun..." rotan riivannut velho aloitti, haki sitten hetken sanoja ja näytti lopulta toteavan, että asia oli täysin se ja sama. "Unohtakaa se. Tässä on nyt hieman tärkeämpääkin mietittävää kuin teidän ongelmanne. Se velho, se hölmö, yrittää nyt tosissaan tehdä minusta lopun. Saattaa onnistuakin, jos tämä jatkuu näin. Tämä äskeinen ei jää huomaamatta, mutta nyt on kiire. Teidän täytyy..." tämä selosti ja hyytyi yhtäkkiä seisomaan suu auki ja pitkät talttahampaat paistaen tuijottamaan tyhjyyteen. Kesti monta pitkää hetkeä, ennen kuin tämä jatkoi. "... täytyy antaa sille muuta ajateltavaa. Herpaannuttakaa se", kuului loppu, mutta Airaman sai huomata tuijottelevansa tyhjään ilmaan, kun Cathryn oli sillä aikaa etsinyt lattialta tikarin ja suunnannut kohti kaadettuja palvelijoita. "Unohda ne! Tuollaiseen ei ole aikaa! Niistä ei ole väliksi nyt! Ne tulevat pysymään maassa aivan tarpeeksi kauan, ja jos tämä ei ole ohi kun nuo pystyvät taas kävelemään, olette jo kuolleita ja niin olen minäkin!" Airaman ärähti vikisten teräaseen kanssa taiteilevalle kissalle. "Ja minä tarvitsen sen silmän nyt jos haluat minun tekevän yhtään mitään kenenkään hyväksi!"
Maahan kaadettu miehenkuvatus, joka näytti ainakin jollakin tasolla ymmärtävän vielä maailman menosta, oli alkanut suoltaa murhaansa kaavailevalle naiselle melkoisen luovaa ja räävitöntä, joskin myös tarmotonta kiroustulvaa, vaikkei näyttänytkään kykenevän edes kohottamaan päätään, saati sitten pistämään hanttiin.
|
|
|
Post by Rusalka on Sept 29, 2011 23:04:38 GMT 3
Despina raotti silmiään. Hirviöt olivat yhä maassa ja Ikka puhui Airamanina. Hän kuuli tämän viimeisen lauseen lopun. "Mitä se tuolla tarkoitti?" Hän mumisi hiljaa. Olisipa hänellä nyt voimia taistella kun jäljellä olisi vain tavallisia vartijoita, tosin paikan nykyisellä herralla olisi varmaan vielä kaikenlaista ikävää hihoissaan. "Teidän olisi varmaan parempi jättää minut, hän sanoi nousten vaivalloisesti seisomaan, nojaten seinään.
|
|
|
Post by spyrre on Oct 2, 2011 16:13:57 GMT 3
Cathryn epäröi ja jopa pysähtyi vilkaisten olkapäänsä ylitse Airaman-rottaan tämän kitistessä kiirettään sellaisen asian suhteen, jota tämä ei ollut vieläkään määritellyt tarkemmin. Tai siis selvästikin tornia hallitseva velho oli aikeissa tehdä jotakin kivenmurikalle jonka sisällä Airaman toistaiseksi piti majaansa, mutta se miksi hitossa juuri nyt oli niin hirveä kiire ja minne, oli jäänyt epäselväksi. Kissa oli selvästikin tyytymätön tähän, nainen oli odottanut varsin innokkaasti hengen päästämistä hyvinkin paljon tuskaa aiheuttaneesta ja jatkuvasti äänessä olevasta ihmishirviöstä eikä tämä näissä olosuhteissa välttämättä olisi vienyt kauaakaan, mutta oliko silkan henkilökohtaisen koston vuoksi järkevää vaarantaa henkeään (tai heidän kaikkien henkeä) jos mies kerran nyt oli poissa pelistä joka tapauksessa. Ja Airaman ei vieläkään tuntunut osaavan puhua yhtään selkeämmin, saaden kissaihmisen luimistamaan korviaan tälle. Kirottua miten turhauttavaa porukkaa velhot osasivat parhaimmillaankin olla. "Herpaannuttakaa? Voisin aloittaa näistä, ellei sinulla ole parempaa ideaa. Kyllä sen luulisi sitä pirulaista edes vähän häiritsevän jos menettää sylikoiransa" Cathryn huomautti, heilauttaen sitten kättään ylös pyrkivän Despinan suuntaan suunnaten seuraavan lauseensa tälle. "Anna se silmä tuolle. Sen on parempi olla sen vaivan arvoinen..." Toisen kissan tappiollinen kommentti sai hänet vilkaisemaan tätä punnitsevasti, vastahakoisen hännän heilautuksen keralla. Oli kieltämättä totta että tuossa kunnossa Despina ei luultavasti pystyisi tekemään paljoakaan ja luultavasti vain tapattaisi itsensä oikeasti jos joutuisi tiukkaan paikkaan. "Ei ainakaan tänne. Olet mennyttä jos ne vartijat tulevat takaisin." Hän totesi kiertäen käytävän katseellaan, jo käytännöksi tarttuneella tavalla jättäen huomiotta Garsharin astetta vaimeammat uhot. "Voit jäädä odottamaan jos löydämme jonkun turvallisen paikan, minä hoidan kaiken heti kun tämä noita tässä suvaitsee kertoa suoraan mitä hittoa oikein haluaa." Katse kääntyi odottavasti Ikanhahmoiseen velhoon, kissan ollessa selkeästi melko turhautunut. Suurista sanoista huolimatta Cathryn ei ollut aivan varma pystyisikö siihen mitä lupasi jos aivan rehellisiä oltiin, mutta hitto, ei kai auttaisi kuin yrittää.
|
|
|
Post by submarine on Oct 2, 2011 16:39:32 GMT 3
Airaman näytti tuskastuvan vain entistä enemmän, kun kaikki ei välittömästi pyörinyt juuri niin kuin piti. Rotanhahmoinen loitsija heitti taas kätensä taikka käpälänsä tuskastuneesti ilmaan ja päästi ilmeisesti tahtomattaan ärsyyntyneen vinkaisun. Hetken verran tämä näytti olevan aikeissa saada raivokohtauksen ja ruveta huutovinkumaan, mutta osasi ilmeisesti lopulta todeta, ettei siitä olisi mitään hyötyä, ja rauhoittui hetken kattoon tuijotellen, ennen kuin edes yritti vastata. "Tämä on liian monimutkaista selitettäväksi. Mutta se miekka, siinä on sittenkin jotain. Kukaties tarpeeksi, että kohta kaikki on turhaa. Mutta Vertharix joutuu käyttämään kaiken keskittymisensä minun alistamiseeni tälläkin hetkellä. Te näitte mitä tapahtui kun tämä antoi itsensä herpaantua. Teidän pitää saada se velhonkuvatus herpaantumaan jollakin keinolla. Minua ei kiinnosta miten, kunhan saatte sen... vihaiseksi tai vain keskittymään muualle tai jotakin sellaista", Airaman lopulta selitti, vähintäänkin kiihtyneenä ja jännittyneenä. "Tämä temppuni ei jää enää huomaamatta, ja Vertharix ei aio katsella tätä pitkään."
Cathryn näytti olevan melkoisen määrätietoisesti aikeissa pistää kummankin velhon palvelijan kylmäksi. Ja vaikka Airaman olikin selvästi taas aikeissa alkaa inttämään, oli nähtävästi pakko antaa periksi kun oli tarpeeksi kiire. "Ota sitten tuo päiviltä jos niikseen. Ja tee se nopeasti, meillä ei ole aikaa. Mutta tuohon et koske, minulla on tarpeeksi ajateltavaa ilmankin, että tuo... otus hermostuu. Toimi", rotanhahmoinen velho lopulta vastasi, osoitaen ensin Garshariin myöntävästi, ja sitten vääntelehtivään, sätkivään palvelijaan kieltävästi. Ja kukaties se oli hyväkin, panssaroitu palvelija oli alkanut sätkiä tavoilla, joihin ihminen tuskin olisi kyennyt, yrittipä miten paljon tahansa. Airaman vilkaisi vielä lattialla makaavaan miehenkuvatukseen, ja tuhahti uudelleen vinkaisten. "Garshar, petit minut melkoisen helposti. Olin toivonut voivani rankaista sinua itse, kun aika olisi sopiva. Mutta nähtävästi saat tyytyä nopeaan kuolemaan. Toivottavasti tämä oli sen arvoista", Ikan riivaaja vinkaisi, ja keskittyi sitten jossakin tajunnan rajoilla häilyvään Despinaan.
"Ja nyt. Silmä. Tai minä otan sen aivan itse, ja silloin sinun ruumiisi on ikävästi tiellä", Airaman totesi, ojentaen käpäläänsä Despinan suuntaan. Vikinän ja ärinän tilalla oli nyt melkoisesti määrätietoisuutta ja ikävää särmää. Tällä oli kiire, eikä tämä aikonut enää hidastella.
|
|
|
Post by Rusalka on Oct 2, 2011 22:53:44 GMT 3
Despina ei piitannut Cathrynin sanoista, hän alkoi taas vaipua välinpitämättömyyteen. Sitten Ikkan vallannut olento kysyi kiveä. "Siinä on, työnnä vaikka sonta tunkioon jos siitä on apua, en minä siitä välitä!" Hän ähkäisi ja alkoi hoiperrella käytävää pitkin, potkaisten siinä samalla ihmis hirviötä. "Tuskin on väliä milloin tämä kuolee, minusta saisimme jättää sen tuolle Ikkan kiusaajalle. Saisipahan kunnon kivuliaan lopun. Vai?" Hän kääntyi Ikkaa kohti.
|
|
|
Post by spyrre on Oct 3, 2011 22:08:56 GMT 3
Kissa seurasi väsyneellä kiinnostuksella velhorotan saamaa hetkellistä hermoromahdusta. Toisessa tilanteessa ja ympäristössä tämä olisi saattanut olla jopa huvittavakin, mutta nyt kaikkialle sattui hiukan liikaa jotta Cathryn olisi jaksanut alkaa virnistellä millekään. No, ainakin Airamanista sai lopulta hiukan jotakin irtikin, tai ainakin että mystisellä miekalla oli jotakin tekoa tämän kiireen kanssa... tosin, tämän he olivat osanneet arvata itsekin. Hyvänä puolena velho kyllästyi edes estelemään veritekoa joka naisen mielestä oli oikeastaan suorastaan looginen. Kieltämättä häntä hiukan nyppi Airamanin komenteleva asenne, mutta kissaihminen kääntyi takaisin silmäilemään Garsharia epämukavaan sävyyn enemmänkin tästä komentelusta huolimatta kuin tämän ansiosta, sillä aikaa kun rotta kovisteli kivisilmää Despinan taskusta. Hänkään ei aikonut enää viivytellä tämän suhteen tämän enempää vaan astui lähemmäs hakien tikarista parempaa otetta vilkaisten ohimennen sätkyttelevää panssaroitua ihmisvyötiäistä kauempana. Tähän ei ilmeisesti saanut koskea, ja toisaalta, katsoessaan tämän luonnotonta liikehdintää Cathryn ei oikestaan halunnutkaan ottaa riskiä sen enempää kuin Airamankaan. Noidan olisi parempi pystyä pitämään tuo kurissa tai se tappaisi vielä heidät kaikki jos pääsisi tuosta ylös... Huomio kääntyi nopeasti takaisin karun näköiseen miekkoseen joka ei luultavasti vieläkään osannut olla mölyämättä. No, kohtapa oppisi. Kuitenkin hän hymähti Despinan kostonhimoiselle kommentille yllättävän laimeasti sellaiseksi henkilöksi joka juuri piteli tikaria vihamiehensä kurkulla. "Miksi? On aikakin että tästä paskiaisesta on edes jotain hyötyäkin." Olento totesi ja iski sitten hienostelematta tikarin terän alas kohti miehen kurkkua. Tällä kertaa hän ei myöskään hillinnyt itseään kääntämästä veistä haavassa. Oikeastaan hänellä oli jopa jonkinlainen hatara idea, vaikka sen toimivuudesta ei ollutkaan taetta ja se vaatisi hiukan askartelua.
|
|
|
Post by submarine on Oct 3, 2011 22:48:49 GMT 3
Rotanhahmoinen Airaman nappasi silmän käpäliinsä hanakasti, melkeinpä ahnaasti, ja jäi hetkeksi pitelemään sitä silmät puoliummessa, kuin olisi tunnustellut jotakin kivisestä kapistuksestaan. Muutamanhetken tämä hymisi itsekseen, ja näytti sitten havahtuvan taas todellisuuteenkin. Ilmeisesti riivaaja oli tyytyväinen okulaarin kuntoon ja laatuun, tai sitten oli muuten vain hymissyt ja tutkaillut, mutta loppujen lopuksi tämä vain puristi sormensa tiukemmin kivisen kuulan ympärille ja keskittyi taas muuhunkin maailmaan, joka ei varsinaisesti ollut kadonnut mihinkään.
Garshar tuli ähkineeksi vielä viimeisen, ponnettoman kirouksensa, kun ilmeisesti tajusi Cathrynin aikovan jotakin melko perusluonteisen lopullista tikarinsa kanssa. Se muuttui kuitenkin kurlutukseksi ja sätkimiseksi, kun kissa survaisi muutaman vaaksan verran kylmää terästä tämän kurkkuun ja väänsi muutaman kerran. Valtavan miehen veri ei ehkä valunut erityisen vetreästi, kuten aikaisemminkaan, mutta verkalleen tikarin silpoessa lattialle levisi silti verinen lammikko. Ja vaikka Garshar olikin jokseenkin tainnoksissa, tämä jaksoi silti sätkiä tehottomasti melkoisen pitkän hetken, vaikka hengityksen tilalle olikin astunut verinen korina ja kurlutus. Ja loppujen lopuksi tämä myös kuoli, kuten eittämättä tuppasi tapahtumaan kun survaistiin terä kurkkuun, ainoa silmä päässä pyörien ja kieli suusta pullottaen.
"Se siitä. Ja jos nyt suvaitsisit jo päästä liikkeelle", Airaman tuhahti, aavistuksen happamaan sävyyn. Tämä ei selvästikään perustanut tilanteesta millään muotoa, ja kiire tuntui olevan muutenkin melkoinen.
|
|
|
Post by Rusalka on Oct 4, 2011 22:48:22 GMT 3
Despina katseli hirviön säälittäviä jäännöksiä, kerran niin voimaa uhkuva olio oli nyt alennettu pelkäksi liha klöntiksi, jonka ainoa uhkaavuus olisi siinä että sen suureen ruhoon kompastuisi. "Taisi vielä tuntea tuon. Hyvä." Verenhimo alkoi saada hänessä vallan ja hänen teki mieli mennä silpomaan velhon palvelijoita, kiroten tämän hetkistä huonoa tilaansa. "No mitä tässä odotamme? Mennään sanomaan hyvästiti isännällemme ja kiittämään häntä vieraanvaraisuudestaan." Hän toivoi että pääsisi näkemään kun heidän vangitsijoidensa johtaja tapettaisiin. Ja toivoi että se loppu olisi epämiellyttävämpi kuin se mitä hirviö sai.
|
|
|
Post by spyrre on Oct 6, 2011 20:11:16 GMT 3
Touhu meni sotkuiseksi varsin nopeasti. Täytyi myöntää että oli tyydyttävää katsoa Garsharin viimeisiä sätkähdyksiä tikarin puhkaistessa rumiluksen kurkun kaiken tämän aiheuttaman kivun jälkeen ja viimein lopettavan lopullisesti miehenkuvatuksen typerän uhoamisen. Eihän tämä oikea rehellinen voitto ollut vaikka Cathryn välittikin sen kuolettavan iskun, mutta tarkoittipa kuitenkin sitä että mies makasi lattialla tukehtumassa omaan vereensä hänen sijastaan ja se oli eittämättä positiivinen käänne... mutta se täytyi todeta että näinkin nujerrettuna mies oli epämiellyttävän sitkeä tapaus ja otti tovin pidempään kuin olisi olettanut että tämä viimein makasi paikoillaan huolimatta tikarinterän vääntelystä tämän henkitorven uumenissa. Kissa murahti kiskaisten terän viimein irti häntäänsä heilauttaen ja vilkaisi silmäkulmastaan jo kiirettä pitäviä seuralaisiaan. Joutuisan ylös kirmaamisen sijaan nainen kuitenkin vilkaisi etsivästi ympärilleen, sujautti tikarin tuppeen hihassaan sitä ensin pikaisesti läheisen ruumiin vaatteisiin pyyhkäistyään ja alkoi yllättäen havitella kädellään Garsharin kirvestä joka makasi orpona tämän vieressä. "Hetki vain." Tämä totesi hakien otetta kapineesta ja yrittäen kaksin käsin nostaa painavaa asetta, lopulta siinä jopa kömpelösti onnistuen vaikkakin hiukan irvistellen. Tämä ei todellakaan ollut Cathrynin heiniä, mutta koska kohde ei nyt varsinaisesti laittanut hanttiinkaan uskoi tämä suoriutuvansa käsillä olevasta askareesta tarpeeksi toimivasti vaikkeikaan ehkä kovin siististi. Kömpelösti mutta määrätietoisesti terä tähdättiin vainajan kaulan paikkeille kissan sitten kohottaessa kirvestä niin ylös kuin pystyi kaatumatta ja huitaisi sen voimalla alas aikomuksenaan selkeästi irrottaa mieshirviön pää tämän muusta kehosta iskulla tai parilla. Onneksi ase itsessään oli painava kuin mikä joka helpotti asiaa hiukan. Näky ei varmasti ollut kaunis, mutta kun pää viimein oli irti vieläkin yllättävän tyynesti liikkuva kissa hylkäsi kirveen ja kurotti poimimaan vastenmielistä voitonmerkkiään lattialta. "Viedään samalla tuliaisia." Cathryn lausahti tasaten hengitystään ja hieraisten äskeisessä koville joutuneita käsivarsiaan. Jos maagikkoa kerran oli tarkoitus harhauttaa jollakin, mikäpä sitä paremmin harhauttaisi kuin mieshirviön ruma irtopää jalkoihin... paitsi ehkä panssaroidun otuksen irtopää, mutta Airamanin aiempaa kieltoa myötäillen hän ei ollut hirveän halukas yrittämään mitään tämän kanssa jos ei ollut pakko. Ohimennen hän vilkaisikin vieläkin epäinhimillisesti sätkyttelevää otusta inhoten miettien vastenmielisyyttä tuntien mitä hittoa tämän punertavan panssarin sisällä oikein mahtoi piileskellä. Ihminen, tai oikeastaan sen kaltainenkaan olento tuo ei selvästikään ollut, vaan ilmeisesti jotain aivan muuta.
|
|
|
Post by submarine on Oct 6, 2011 20:34:32 GMT 3
Yhä sitkeästi Ikassa majaileva Airaman seurasi jokseenkin happamasti ruumiinhäpäisyä, mutta pysyi loppujen lopuksi hiljaa ja antoi asioiden edetä, kuten ne etenivät - kukaties vain, koska Garsharin rautavahvikkeisen pään irti hakkaaminen olisi helpommin ja nopeammin hoidettu kuin asiasta kinaaminen. "Niin niin. Hienoa, upeaa", Airaman tuhahti veristä kissaa vilkaistessaan ja heitti sitten taas jokseenkin tuskastuneena käpälänsä ilmaan. "Josko nyt vihdoin voisin pyytää teitä liikkumaan, jos kerran haluatte vielä täältä hengissä pois! Minä en huudellut huvikseni ajan olevan lopussa!" Rotanriivaaja soi vielä tuhahduksen Cathrynille, ja vilkaisi sitten Despanaankin, tyytyen kuitenkin vain nyökkäämään tämän hoputukselle jossakin määrin hyväksyvästi.
Niine hyvineen Airaman suuntasi nopeaan tahtiin läpi käytävän kohti portaita ja mitä todennäköisimmin Vertharixen kammiota - ainakin nyt niin nopeasti, kuin rotanjaloilla onnistui seinästä tukea huitoen pyyhkimään. Ainakin tällä oli jo melkoinen kiire, ja niin piti ilmeisesti olla muillakin jos tähän oli uskominen. Jostakin korkealta yläpuolelta kajahti vaimea jyrähdys. Kuin lopun alkusointu.
|
|
|
Post by Rusalka on Oct 6, 2011 20:45:41 GMT 3
Despina alkoi hoiperella Ikka velhon perään, hän keskittyi siihen mitä näki ja haistoi, yrittäen unohtaa kivun. Paikalla ei tosin tuntunut olevan minkäänlaista ominais hajua, hän haistoi vain veren mitä he olivat vuodattaneet itsestään ja muista. Käytävät olivat kaikki saman näköisiä eikä Despina olisi nytkään pystynyt kuvailemaan reittiä jota he kulkivat. Despina vilkaisi Cathryniä. "Tappelit hyvin." Hän käänsi taas katseensa eteenpäin, odottamatta vastausta.
|
|
|
Post by spyrre on Oct 6, 2011 21:43:53 GMT 3
Cathryn kohautti olkapäitään Airamanin hermoilulle pyyhkäisten verta kasvoiltaan kommentoimatta tämän sättimisiä tämän enempää vaan seurasi sen enempää viivyttelemättä kantamuksineen kohti portaikkoa ontuen hiukan mennessään. Kivilattialle jäi hänen jälkeensä epämiellyttävä vana jähmeää verta mutta kissa ei suuremmin piitannut vaikka vilkaisikin mietteliäästi olkansa ylitse mennessään. Katse kävi käytävän teurastuksen jäljissä silmäten sitten vielä kerran epäilevästi panssaroitua otusta miettien mahtoiko hän nyt tehdä virheen kun ei edes ollut yrittänyt irrottaa myös tämän päätä paikoiltaan. Kuitenkin hän käänsi huomionsa pian jälleen eteenpäin ja varmistettuaan että Despian pysyi jaloillaan ja perässä hän alkoi kiivetä rotta-Airamanin perässä portaita, tosin epäröiden silmänräpäyksen verran ennen kuin astui ensimmäiselle portaalle. Kissa ei ollut kovinkaan innokas palaamaan takaisin tornin huipulle tapaamaan velhoa joka oli tuntunut omaavan jos jonkinlaisia häiritseviä voimia, mutta pakko kai se oli uskoa Airamanin tietävän mitä teki jos tämäkin halusi selvitä hengissä. Hän vilkaisi Despinaa tämän kommentoidessa aiempaa taistelua ja hymähti hiukan. Toinen kissa näkyi jo keskittyvän kiipeämiseen odottamatta vastausta joten Cathryn oli tovin vaiti ennen kuin korotti hiukan ääntään saadakseen Airamanin huomion. "Hallitsi kaikki voimansa tai ei, se Vertharix tuntui silti osaavan yhtä sun toista. Jos se mies pystyy tappamaan meidät parilla loitsusanalla, niin miten meidän olisi tarkoitus selvitä hengissä tarpeeksi kauan että saamme mitään aikaiseksi?"
|
|
|
Post by submarine on Oct 6, 2011 22:57:41 GMT 3
Airaman vilkaisi melkoisen happamaan sävyyn Cathryniä yrittäessään keksiä, miten pääsisi mahdollisimman nopeasti portaita ylös rotanjaloillaan. Uusi tuhahdus ja lisää nyreää sättimistä seurasi. "Tämä teissä surkeissa kuolevaisissa on vikana, te ette kuuntele ettekä ajattele. Sillä velhonkuvatuksella on aivan tarpeeksi keskittymistä minun pidättelemisessäni. Ei tällä ole aikaa tai varaa heittää mahtiaan johonkin niin mitättömään, kuin te. Tai saattaa olla, mutta teillä ei taida olla vaihtoehtoa. Ellet sitten halua nähdä mitä tapahtuu jos se onnistuu. Ja nyt liikettä!" tämä vinkui, ja keskittyi sitten taas kiskomaan itseään ylös mahdollisimman nopeasti. Kiire näytti olevan melkoinen ja melkoisen todellinen. Ainakin rotanriivaajalle.
Loppujen lopuksi kolmikko, jokainen syystä tai toisesta hieman huojuen, seisoi velhon kammion edessä. Matkalle ei ollut tullut vastaan ketään, ainoastaan nousemisen tahtiin voimistuvat, pahaenteiset jyrähdykset rikkoivat hiljaisuutta. Ja nyt viimeisen oven edessä melu särki jo korvia. Oli kuin valtava myrsky olisi riehunut kammion sisällä, piesten kaikella raivollaan jokaiseen suuntaan. "Se on alkanut. Ja minä raivoan. Ja tässä kohtaa minä palaan minuksi. Ja te, toivottavasti, hoidatte osanne", Airaman totesi, vilkaisten pistävästi kumpaankin kissaan. Äkkiä kivisilmä, jota rotanhahmoinen velho yhä puristi käpälässään, helähti hajalle kuin lasi, ja haihtui pudotessaan pelkäksi monenkirjavaksi, kimaltelevaksi tomuksi. Ja sitä seurasi itse Airaman, joka putosi lattiaan - nyt taas kaiketi pelkkänä Ikkana. Tällä kertaa rotalla ei näyttänyt olevan mikään kiire valittaa tai osoittaa tietoisuuden merkkejä. Tämä vain lyyhistyi hervottomaksi kasaksi maahan, silmät tiukasti kiinno ja toinen jalka hieman nykien.
Ja sitten olivatkin vain Cathryn, Despina ja viimeinen odottava ovi, jonka takana riehui ja pauhasi mahti.
|
|
|
Post by Rusalka on Oct 6, 2011 23:03:42 GMT 3
Despina meni katsomaan miten Ikka voi, tämä oli elossa. Despina mietti miten hänen korvansa kestäisivät melun kun ovi olisi auki mutta muuta ei ollut tehtävissä. Hän työnsi oven auki ja astui sisään.
|
|
|
Post by spyrre on Oct 7, 2011 21:38:40 GMT 3
Cathryn pärskähti hiukan velhorotan napistessa ja sättiessä hanakasti hänen varsin oikeutetusta kysymyksestään. "Sinun on parempi olla oikeassa, olen hyvin kiintynyt kuolevaiseen mitättömyyteeni elävänä. Ja jos et ole, olet toivottavasti mennyttä itsekin." Olento huomautti kuivasti. Hän ei suoranaisesti luottanut Airamaniin ymmärrettävistä syistä, olihan tämä kiero noita itsekin, mutta he tuskin olisivat pääsemässä ulos ilman tämän apua vaikka tämän sanat eivät suuremmin rohkaisseet. Hän muisti kyllä vielä liiankin hyvin kuinka ötökkämäiseksi oli tuntenut olonsa viime visiitillä ja nyt oltiin sitten vastoin kaikkea järkeä menossa takaisin... Loputtomista portaista huolimatta matka ylös tuntui kuluvan aivan liian nopeasti tornin huipulta kantautuvien karmivien äänien käydessä hetki hetkeltä äänekkäämmiksi. Cathryn yritti parhaansa mukaan jättää nämä sekä ajoittain ympäri kehoa vihlaisevat kivunaallot huomiotta ja keskittyä kiipeämiseen askelma kerrallaan... voimatta kuitenkaan sille mitään että portaiden huvetessa hänen häntänsä pörhistyi hetki hetkeltä enemmän.
Matkalla ei onneksi tai epäonneksi ilmennyt viiveitä vaan piakkoin he löysivät edestään viimeisen pahaenteisen oven, joka takaa kuului kissan herkkiä korvia vihlova yliluonnollinen metakka. Nainen seisahtui viimein avoimen epäröivästi silmäillen korvat luimussa ensin ovea ja sitten rotta-Airamania kun tämä höpisi sekavia, murensi äkkiä suurella vaivalla hankitun kivisilmän ja lysähti sitten kasaan tasanteelle. "Loistavaa." Kissa murahti katsellessaan epäillen kun Despina kumartui tutkimaan tuupertunutta rottaa, joka taisi nyt olla taas se sama Ikka kuin aikaisemminkin. Ilmeisesti narttu oli elossa, ainakin jalan nykimisestä ja hengittämisestä päätellen, mutta siitä olisiko velhon jatkuva kiusaaminen onnistunut mädättämään rialin aivot Cathryn ei ollut niinkään varma. Oli miten oli, ainakaan narttu ei näyttänyt vain heräävän kuten aikaisemmin ja tämä jopa huolestutti kissaa hiukan. Pian jo pahimmasta toipunut Despina teki lopun viivyttelystä avaten oven ja astuen muitta mutkitta sisään. Cathryn epäröi hetken pidempään luimistaen korviaan kunnes terästäytyi ja asteli perään epämiellyttävine tuliaisineen. Nyt kun viimein oltiin perillä tämä koko touhu tuntui entistäkin typerämmältä idealta...
|
|