|
Post by submarine on Oct 7, 2011 21:56:31 GMT 3
Jos Vertharixen kammio olikin viimeksi ollut suorastaan painostavan hiljainen ja synkeä, oli se nyt jotakin aivan muuta. Myllerrys ei jäänyt nähtynä hiukkaakaan kuullusta, mitä raivoavaan mahtiin tuli. Sokaisevat välähdykset, korvia raastava ujellus ja jyrinä ja sinne tänne paiskovat magian tuulet riepottelivat paljasta kammiota, ja jokaista, joka oli tarpeeksi epäonninen laskeakseen jalkansa sinne. Ja silti kaaoksen ja itse kammionkin keskellä oli jotakin järjestyksen tapaista. Yksi ainoa hahmo, synkkä ja jännittynyt, oli kyyristynyt koko kurimuksen sydämen ylle, kuin olisi yrittänyt pidätellä kaikkea ja uhmata raivoa. "Airaman. Sinä taivut. Sinä taivut", Vertharix jylisi suuren kiven yltä, puristaen käsissään tuttua miekkaa. Tämä kuulosti siltä kuin olisi keskittynyt äärimmilleen jottei olisi näyttänyt minkäänlaisia tunteita, kuin nekin olisivat olleet vain herpaannus. Ääni oli luja ja käskevä, mutta sieluton. Kurimus pieksi tätä ja riepotteli velhon kaavunhelmoja kuin purjetta rajumyrskyssä, mutta Vertharix itse, niin heikko kuin lihassa olikin, seisoi järkähtämättömänä kuin aallonmurtaja, antamatta askeltakaan periksi. "Sinä taivut, ja tällä kertaa minä varmistan sen. Sinä taivut tai hajoat" Vertharix kähisi, ja viimeinen, mahdilla kudottu sana pakotti hetkeksi taikuuden myrskyn irti tästä. Ja tämän lyhyen hetkensä aikana velho näytti tajuavan, ettei ollut enää yksin.
Velhon pikimustat, kivisen kovat silmät kääntyivät kohti kahta kissaa, jotka olivat astuneet kurimukseen. Ilma näiden välillä väreili ja vääristyi kuin linssin läpi katsottuna, tanssi ja raivosi. "Te. Te teitte tämän. Paetkaa tai revin sielunne ja lihanne luistanne", Vertharix jylisi, tunteettomana mutta vaativana, muttei tehnyt vielä elettäkään sanojensa tueksi. Ja kuin niiden yllyttämänä kivi iski äkkiä sokaisevan leimahduksen, joka pakotti velhon taas keskittymään kiveen. "Kadotkaa tai palvelijani tuhoavat teidät", jyrisi käsky yli jo valmiiksi korvia huumavan melun.
|
|
|
Post by Rusalka on Oct 8, 2011 0:19:34 GMT 3
Despina purskahti kolkkoon nauruun, kuullessaan sanan "palvelijat". "Niitä saatkin hakea! Näytä sille meidän lahjamme!" Hän sanoi Cathrynille. "Minä en enää piittaa siitä mitä teet minulle! Paskaa on tämä elämä mutta eipä tunnu tuolla puolenkaan olevan mitään ihmeellistä! Senkun viet sieluni!" Despina otti askeleen eteenpäin ja katsoi vihollistaan suoraan silmiin. Hän tunsi vaistomaisesti kauhua, hänen välinpitämättömyytensäkkään ei saanut häntä olemaan reagoimatta kaikkeen siihen mitä nyt tapahtui. Hänen teki mieli mennä nurkkaan uikuttamaan mutta tiesi ettei siitä olisi mitään hyötyä.
|
|
|
Post by spyrre on Oct 8, 2011 1:04:23 GMT 3
Oven takana odottava näky ei ollut millään asteella miellyttävä, puhumattakaan korvia huumaavasta melusta. Ihan vain se ettei olisi kääntynyt ympäri ja painunut takaisin ulos vaati lähes kaiken kissan tahdonvoiman jota hänellä tällä hetkellä oli, mutta kuitenkin hän onnistui astelemaan sisään vähän Despinan perässä tekemättä näin. Kuten sitä jo oli uumoiltukin, Vertharix oli jo täyttä häkää uusi miekkansa koholla käymässä huoneen keskellä hohkavaa kiveä vastaan joka loimusi hurjasti yrittäessään työntää pauhaavalla energiavirralla hyökkääjää kauemmas. Cathryn irvisti ja suojasi käsivarrella silmiään epäröiden hetken kammottavan tapahtuman edessä. Vaikka hän nyt tiesikin mikä hohtava kivi oli hän ei siltikään ollut sen halukkaampi lähestymään kumpaakaan noista... mutta kun nyt sisällä jo oltiin ei nössöily enää auttanut. Hän hätkähti hiukan velhon jyristessä uhkauksia heidän suuntaansa, mutta ei kaikesta huolimatta voinut olla vetämättä huuliaan hiukan pahansuovasti ylös päin kun tämä uhkasi usuttavansa palvelijansa heidän kimppuunsa. Ennen kuin nainen ehti kerätä kunnolla ajatuksiaan vastatakseen teki Despina sen hänen puolestaan ja astui nauraen velhon eteen. Cathryn vilkaisi tätä jo melkein olettaen että toinen oli viimein tullut hulluksi, mutta järkeili sitten toisen leopardin tekevän juuri sitä mitä Airaman oli käskenyt; harhauttavansa velhoa parhaansa mukaan. Ja jos nämä temput eivät toimisi, olisivat oljenkorret kyllä vähissä, henkilökohtaisesti Cathryn ei halunnut päästä kokeilemaan mitä velho tosiaan tekisi heille jos pääsisi voitolle pääasiallisesta vastustajastaan joten hän seurasi esimerkkiä... vaikkakaan ei ehkä aivan yhtä antaumuksella kuin Despina. Suorasukaisesti kissa astahti lähemmäs ja veti vastenmielisen irtopään ensin näkyvästi eteensä ennen kuin viskasi sen vierimään lattialle kohti velhoa. "Tätäkö kaipasit? Toisen jätimme alas koska emme viitsineet raahata sitä ylös portaita. Se pirulainen haisi vieläkin karmeammalle kuin tämä." Kissa ilmoitti korottaen ääntään pauhun ylitse ja kohautti olkapäitään mahdollisimman välinpitämättömästi, tarjoamatta sentään sieluaan yhtä hanakan haastavasti kuin Despina yrittäen ilmeisesti enemmänkin luottaa loukkausten voimaan. "Paitsi että ne eivät tainneetkaan olla sinun, eiväthän? Kuten ei tämä tornikaan, olenko oikeassa? Oletkin oikeasti vain likainen varas, jolla on liikaa valtaa käsissään."
|
|
|
Post by submarine on Oct 8, 2011 1:34:24 GMT 3
Uhmakkaat sanat ja Garsharin irti hakatun, jokseenkin äreän pään viskaaminen jalkojen juureen saivat Vertharixen tuijottelemaan melkoisen pitkän hetken, siinä määrin kuin nyt kykeni keskittymään mihinkään. Tämä tuijotti päätä jalkojensa juuressa, ja sitten sen viskannutta, ja sitten vielä uudelleen päätä. Ja jos joku olisi ollut uskomattoman tarkkakatseinen, ja kukaties seisonut vastoin kaikkea järkeä, tämän vieressä, olisi tämä saattanut huomata, kuinka velhon toinen silmäkulma nyki häviävän pienissä määrin. Oikeastaan tämä joutui vetämään, kaikesta huolimatta, syvään henkeä, kuin pitääkseen hermonsa, ennen kuin vastasi mitään. "Te mitättömät ette kykene vastustamaan minun mahtiani. Surkeat temppunne ovat vain viimeisiä vastusteluja eittämättömän edessä. Paetkaa niin... saatte elää hieman pitempään", velho kirahti, mutta tämän luppoaika loppui äkkiä hyvin ikävästi, kun kivi taas leimahti ja näytti pistävän vastaan kaksin verroin kovempaa. Näytti siltä, kuin hahmo, valtaisa kahlittu voima, olisi yrittänyt puskea kiven sisällä läpi sen pinnasta, piesten ja raivoten.
Vertharix painoi vapaan kätensä kiveä vasten, ja ilman täytti vihainen rätinä ja palavan lihan käry. Ja nyt tämä ei enää pystynyt täysin piiloutumaan tunteettoman naamionsa taakse. "Taipukaa ja paetkaa. Minä käsken niin. Häipykää!" tämä huusi, ja viimeisessä oli todella tunnetta. Se oli hätääntynyt, tukala älähdys. Ja velho näytti tajuavan itsekin herpaantumisensa, jääden vain kyräilemään kahta ikävästi takanaan häämöttävää kissaa. Mutta vaikka tämä yrittikin pitää kasvonsa taas ilmeettömänä, tämän silmäkulma nyki nyt tauotta ja kunnolla. "Minä olen Vertharix, ensimmäisen kehän mahti, pelätty ja kadehdittu. Tahtoni on laki. Laki! Minä olen mahtava, mahtavampi kuin te tai tämä tässä!" mies kirahti, huitoen miekallaan ahdistelijoidensa suuntaan kuin olisi toivonut pelottelevansa nämä pois ennen kuin kumpikaan uskaltaisi yrittää mitään velholle, jolla oli jo kädet melkoisen täynnä. Tämän luisevissa sormissa ase oli kaikkea muuta kuin uhkaava. Ja ympärillä villiintynyt mahti raivosi ja riepotti kaikkea mistä vain sai otteen, tavoitellen vapautta.
|
|
|
Post by Rusalka on Oct 8, 2011 1:42:06 GMT 3
Despina kuuli hätääntymisen vihollisen äänessä, se herätti hänessä heti saalistajan vaiston. Hän mietti että jos hyökkäisi nyt, velho ei varmaan saisi omaa vihollistaan pidäteltyä. Mutta miksi turhaan enää riskeerata liikaa. Hän tyytyikin vain tekemään pyörimään velhon ympärillä, huitaisten välillä kynsiään tätä kohti, toivoen että häiritsisi juuri tarpeeksi, saadakseen heidän liittolaisensa vapaaksi.
|
|
|
Post by spyrre on Oct 8, 2011 20:34:15 GMT 3
Kuten Cathryn oli toivonutkin, tuliaiset ja normaaliolosuhteissa varmasti tuhoon tuomittu vastarintaan nouseminen vaikuttivat velhoon mukavan hämmentävästi. Tämä pälyili irtopäätä ja kissakaksikkoa jopa melkein herpaantuen hetkeksi kunnes kivestä iski entistä voimakkaampi purkaus jonka tämä sai vaivoin vielä tukahdetutettua alkaen sitten ärjyä uhkauksia. Cathryn ei tuntenut oloaan vieläkään alkuunkaan luottavaiseksi mutta Vertharixin ahdinko alkoi paistaa läpi tämän ilmeettömästä naamiosta hyvinkin selkeästi joka puolestaan vei uhkauksista terän joka niissä oli aikaisemmin ollut. Mies pystyisi varmastikin vieläkin tappamaan heidät molemmat ongelmitta jos saisi tilaisuuden... mutta nyt tällä ei sitä ollut, eikä nainen aikonut sitä tälle antaakaan. Ikäväksi käänteeksi Vertharixille, kumpikaan kissaolennoista ei näyttänyt uhosta huolimatta olevan lähdössä pakosalle. "Siitä puhe mistä puute, hmm? Minä luulen, että se joka on nyt vaikeuksissa olet sinä." Hän totesi Despinan alkaessa jo saman huomattuaan lähestyä maagikkoa uhkaavasti. Mies horjui jo, mutta ei kuitenkaan aivan vielä tarpeeksi jotta Airaman olisi päässyt vapaaksi vaikka tämän äänestä paistoi jo viimeisen lauseen kohdalla melkeinpä paniikinomainen sävy. Cathryn veti kasvoilleen jo hiukan tyypillisemmän virneen tämän huomatessaan astellen myöskin hiukan lähemmäs ryhti vaanivassa kyyryssä mutta ei tullut yhtä lähelle kuin Despina. Sen sijaan alkoi tulla aika kokeilla hihaan piilotettua tikaria. Ilman varoitusta nainen nappasi terän esille singoten sen nopeasti kohti kiven kanssa mittelevää maagikkoa järkeillen, että vaikka tämä ei riittäisikään jostain syystä tappamaan miestä, joutuisi tämä luultavasti edes tekemään jotain torjuakseen osuman... ja jos ei muuta, ainakin vauhdikkaasti kohti viuhuva tikari tuppasi yleensä olemaan vähintäänkin harhauttava käänne taistelunkin tuoksinassa.
|
|
|
Post by submarine on Oct 9, 2011 15:12:58 GMT 3
Vertharixen tyyneys alkoi murtua, ja siinä kohtaa kun Despina lähti ahdistelemaan tätä, pyörien ympärillä kuin saaliillaan leikittelevä kissa, oli se jo enemmän tai vähemmän riekaleina. Tämä näytti tajuavan olevansa ansassa ja vailla apua, eikä se varmastikaan ollut mikään mukava oivallus miehelle, joka vielä äsken oli pitänyt itseään kaikkivoipana. Mutta vaikka tämän hermot olivatkin säpäleinä, ei tämä vielä ollut mikään vaaraton ahdisteltava... "Sanoin häivy!" Vertharix karjaisi ympärillään pyörivälle, liian itsevarmaksi heittäytyneelle Despinalle, ja heilautti kättään laajassa kaaressa. Sitä seurasi mahdin aalto, nopea ja raju, jonka oli määrä paiskata kissa pois.
Kukaties velho olisi harkinnut toimiaan paremmin, jos olisi nähnyt tulevan tai edes kiinnittänyt huomiotaan Cathryniin sen suuremmin. Toinen kissa oli tulossa takaa ja paiskasi tikarinsa kaaoksen ja raivoavan magian läpi tätä kohti, eikä Despinan hätistelyyn keskittyneellä miehellä ollut juurikaan mahdollisuuksia siltä välttyä. Ja vaikkei olkapäästä törröttävä tikari kuolettava vamma ollutkaan, ei sen Vertharixesta kirvoittama kivunhuuto ollut mitään verrattuna siihen, mitä se sai aikaan. Velho horjahti osumasta, kompastui ja kaatui vasten kiveään, pudottaen miekkansa. Raivokkaasti vastaan haraava mahdin lohkare ei ollut säästänyt tämän kättä, eikä se säästänyt mitään muutakaan. Miehen ulvaisut täyttivät kammion, kun tämä yritti vääntäytyä ylös polttavalta kiveltä, vihaisen polttavan sihinän ja kärähtäneen lihan löyhkän täyttäessä kammion. Kukaties vähempikin olisi riittänyt, mutta ei tainnut olla oikeastaan mitään epäilystä siitä, oliko Vertharixen keskittymiskyky tuhottu - viimeistään kun kivestä iskeytyi ulos läpikuultava, etäisesti käden muotoinen uloke. Se tarrasi velhoa tämän luisevan, ohuen kaulan ympäriltä, kohottaen pahasti palaneen, korisevan loitsijan ilmaan. Sen seuraksi liittyi toinenkin, jonkun tai jonkin kuristaessa kaksin käsin vainoajaansa, joka yritti heikosti kynsiä itseään irti silmät pullistellen.
Äkkiä kammiossa olikin ihmeen hiljaista ja rauhallista. Jos vanhan velhon kuristamisen ääniä ei laskettu mukaan.
|
|
|
Post by Rusalka on Oct 10, 2011 0:40:55 GMT 3
Despina pyöri vihollisensa ympärillä ahdistaen minkä ehti mutta tällä oli vielä hieman voimaa jäljellä, vihollinen teki jonkinlaisen loitsun joka lennätti hänet nurin. Hän ei kaatunut pahasti mutta liukui sileää lattiaa pitkin päin seinää. Hän ähkäisi tuntiessaan hartijoidensa iskevän seinään. Hänellä melkein pimeni taas mutta puri hammasta ja jäi katsomaan outoa asiaa mikä sitten tapahtui. Hän myhäili sadistisesti nähdessään mitä heidän viholliselleen kävi.
|
|
|
Post by spyrre on Oct 10, 2011 22:14:41 GMT 3
Vaikka olikin jo hyvin lähellä hermojensa menettämistä ei maagikosta ollut puhti aivan vielä lopussa. Cathryn irvisti hiukan tämän tempaistessa Despinan lattialle, mutta tämän ansiosta miehen huomio oli muualla tikarin lähtiessä lentoon. Kun terä iskeytyi voitokkaasti Vertharixin olkaan saivat asiat viimein lopullisemman, vaikkakin oikeastaan hyvin epämiellyttävän käänteensä. Velho horjahti huutaen kivenmurikan päälle joka kärvensi varmasti hyvin tuskaisesti kaiken mihin koski, miehen yrittäessä vielä heikosti pyristellä vastaan. Cathryn seurasi tilannetta valppaasti kauempaa nyrpistäen kuonoaan palavan lihan ja kankaan lemulle. Näky alkoi mennä varsin rumaksi ja kun kivenmurikka alkoi lykätä ulos raajoja jotka tarrasivat henkihieverissä vielä sätkivään mieheen kissa käänsi katseensa sivuun ja hivuttautui lähinnä näytöstä vilkuillen katsomaan miten Despinalle oli käynyt. "Vielä yhtenä kappaleena?" Hän kysäisi matalasti vaihteeksi melko hiljaiseksi käyneessä kammiossa, huomaten sitten toisen kissan näyttävän epäilyttävän kiinnostuneelta lähinnä pahoinpitelyksi muuttuneesta yhteenotosta ollen tästä päätellen ainakin vielä suhteellisen kunnossa. Cathrynkaan ei suuremmin säälinyt vanhaa, mutta selvästikin varsin häijyä miekkosta, mutta ei häntä huvittanut kuitenkaan katsella kovin tarkkaan kun kiven sisältä tunkeva olento repisi tämän kappaleiksi ja kärventäisi loput jäänteet. Velhotemput sun muut eivät olleet koskaan olleet naisen mieleen, ja tämä oli vielä normaaliakin karmeampaa katsottavaa kun läpinäkyvä olento tunkeutui ulos hohtavasta kivestä. Huoneesta lähteminen olisi jälleen vaikuttanut houkuttelevalta idealta mutta kuitenkaan hän ei liikkunut paikaltaan seuraillen vaiti kammottavia tapahtumia sivusta sisäisesti melkoisen järkyttyneessä mielentilassa.
|
|
|
Post by submarine on Oct 10, 2011 22:47:22 GMT 3
Kun melu ja raivoava mahdin myräkkä olivat tauonneet, oli hiljaisuus suorastaan korviahuumaava. Siksipä korina, kurlutus ja yleinen kitumisen ääntely, jota Vertharixesta lähti, kuulosti oikein erityisen kovalta ja ikävältä. Läpikuultava, melkein hopeanhohtoinen hahmo puristi tästä henkeä ja eloa pois minkä pystyi, tunkien samalla ulos kivestä kuin murhanhimoinen aave. Se oli etäisesti ihmismäinen, ainakin suunnilleen, mutta samea, utuinen ja yksityiskohdaton. Sen koko olemassaolo kiusasi silmää, ja se näytti aineettomalta - mitä tosin ei selvästikään ollut. Tämän otteessa roikkuva velho ei ainakaan ollut äkkiä tukehtumassa omaan kieleensä, se oli varmaa. Hahmo kohotti pahoin palaneen vanhan miehen ilmaan kuin tämä ei olisi painanut mitään samalla, kun astui vihdoin kokonaan ulos kivestään. Sen hehku vaimeni hieman, mutta kapistus pysyi rikkoutumattomana ja kaikin puolin vahingoittumattomana.
"Airaman, sinä... tämä ei..." Vertharix sai jollakin keinolla kähistyä kuristavasta kourasta huolimatta. "Tämän ei kuulunut... loppua... näin" velho jatkoi, kynsien häilyviä sormia luisevalla kurkullaan, kuin se olisi jotenkin auttanut. "Mutta se loppui", hahmo, ilmeisesti Airaman vihdoinkin itse, vastasi. Ja kun tämä ei enää joutunut käyttämään rotan suuta puhuakseen, oli tämän ääni huomattavasti ikävämpi. Kylmä, kova ja murhaava. Kukaties vain juuri nyt, kukaties aina. Tämä ei niinkään puhunut, ei häilyväisestä hahmosta voinut erottaa edes suuta, ääni vain säteili tästä. "Sinä et..." Vertharix aloitti kähinänsä, mutta lopetti kesken. Siihen saattoi olla syynä, että äkkiä tämä pää räjähti punan ja hurmeen ryöpsähdykseksi, ja hyvin pian sen jälkeen löysin uuden paikkansa ohuena kerroksena pitkin kammion seiniä ja lattiaa. Ja kaiketi Cahtrynia ja Despinaakin.
Vertharixen nykivä raato putosi maahan märästi, kuin kasa riepuja, kun Airaman päästi tämän putoamaan kuin mädän lihanpalan, välinpitämättömästi ja kukaties jopa inhoten. "Ja se siitä. Ja nyt te voittekin poistua", Airamanin utuinen, hopeainen hahmo ilmoitti, kääntyen ainakin noin nyt liikehdintänsä puolesta kohti kahta kissaa. Vaikkei tällä varsinaisia kasvoja ollutkaan. Tämä kuulosti harvinaisen tympääntyneeltä ja ärsyyntyneeltä koko tilanteeseen, kuin olisi halunnut vain hankkiutua eroon kaikesta mitenkään koko selkkaukseen liittyvästä mahdollisimman nopeasti.
|
|
|
Post by Rusalka on Oct 14, 2011 23:16:04 GMT 3
Despina katseli sairaalloisen mielenkiinnon vallassa miten heidän vihattu vastustajansa kidutettiin kuoliaaksi, tämä sai kärsiä juuri niin paljon kuin hän oli halunnutkin. Hänen silmänsä olivat nauliintuneet kuoleman näytökseen ja hänen hampaansa pilkistivät näkyviin, ei raivon irvistyksestä vaan sadistisesta virneestä. Lopulta kaikki oli ohi, huoneessa kuului vain kuoleman ääni mutta se tuotti Despinalle enemmän mielihyvää kuin pitkään aikaan. Lopulta Vertharixen kärsimys sai yhtä irvokkaan lopun kuin mitä oli ollut kidutuskin. Despina tunsi miten verta roiskui hänen päälleen ja hän imaisi sen hajua sieraimiinsa. Sitten hän katsoi oudoksuen olentoa joka oli nousut kivestä, hymähti ja nousi ylös. "Mennään katsomaan miten Ikka voi." Hän sanoi Cathrynille.
|
|
|
Post by spyrre on Oct 16, 2011 0:21:25 GMT 3
Velhon peli oli hyvin selkeästi viimeistään tässä vaiheessa menetetty, se oli varmasti selvää itse kullekin. Katsellessaan tapahtumia sivummasta Cathryn ei suoraansanottuna ollut enää varma oliko tämä sittenkään ollut käänne parempaan päin, vaikka eihän hän suuremmin ollut Airamaniin alunperinkään luottanut. Hänelle tuotti kuitenkin suuria vaikeuksia päättää kumpi olikaan loppujen lopuksi kammottavampi, mustasilmäinen velho vaiko hopeinen, piirteetön olento joka nousi hetki hetkeltä enemmän esiin kiven uumenista. Mies yritti vielä heikosti pistää vastaan mutta siitä ei ollut mitään hyötyä vaan äkkiä kuristuva velho vain ikäänkuin räjähti ilman mitään näkyvää syytä roiskaisten verisen ryöpsähdyksen ympärilleen. Kissa hengähti terävästi tuntiessaan verenroiskahduksen naamallaan jääden tuijottamaan kauhistuneena kun kasvoton olento pudotti päättömän ruumiin maahan. Meni hetki ennen kuin olento sai jälleen pokerinaamansa toimimaan naisen pyyhkäistessä värähdyksen keralla vielä lämmintä verta kuonoltaan huomatessaan sitten ilmeisesti oikean Airamanin kääntyneen heidän suuntaansa, eikä tämä selvästikään ollut suopealla tuulella äskeisestä vapautumisestaankaan huolimatta. Oikeastaan, jos pako olisi ollut mahdollinen muuten, jos olisi omannut samat tiedot kuin nyt, Cathryn olisi saattanut jopa jättää otuksen murikkaansa ilman suurempia tunnontuskia. Hän luimisti korviaan varuillaan olennon sanoille perääntyen puolittaisen askelen Despinankin noustessa ylös, mutta yllättäen kissa ei ollutkaan aivan vielä lähdössä komennuksesta huolimatta. "Hetkinen nyt vain!" Tämä totesi silmäillen olentoa varuillaan. "En ole niin typerä olisin mitään erityisen suurta kiitosta sinulta odottanutkaan mutta haluan ainakin varusteeni takaisin. Emme me tänne vapaaehtoisesti tunkeneet enkä minä ainakaan edes halua tänne jäädäkään, mutta olemme hiukan huonossa asemassa matkustamaan ilman niitä."
|
|
|
Post by submarine on Oct 16, 2011 0:55:58 GMT 3
Saatuaan asiansa jonkinlaiseen alkeelliseen järjestykseen, ainakin noin nyt suunnilleen, näytti Airaman seuraavaksi perehtyvän tilanteeseensa hieman yleisemmin - siis siinä mielessä, että oli läpikuultava etäisesti ihmismäinen silhuetti, jolla ei ollut edes nenää. Muutaman hetken verran ilma kammiossa, vielä haiseva ja ajoittain äskeisen kaaoksen jäljiltä rätisevä, tuntui käyvän paksuksi ja sankaksi, kuin hopeankuultava hahmo olisi hiljalleen tehnyt kaikesta hieman todellisempaa ja aineellisempaa. Sitten kuului ääni, melkein kuin joku olisi kaatanut pullon takaperoin tyhjästä täydeksi ("Gulg gulg gulg") ja äkkiä Airaman oli taas lihaa ja verta. Kukaties Airamanin vanhemmista olisi voitu sanoa paljonkin kaikenlaista, sillä korjattuaan pienen läpikuultavuutensa ja turhan hopeanhohtoisuutensa (ja epäselvyytensä) ei tämä ollutkaan mikään mahtava pitkäpartainen mies, vaan vanhahko, harmaantunut nainen. Tämä ei ollut pitkä taikka vahvavartinen, muttei myöskään samalla tavalla kuihtunut ja kuiva, kuin päätön Vertharix. Naisen uurteiset kasvot olivat vahvat, ja tällä hetkellä niillä majaili tyynehkö ja tasainen, joskin aavistuksen näreinen ilme. Armeliasta kyllä, tämä oli nähtävästi lihan lisäksi tekaissut ympärilleen vaatteetkin. Hetken aikaa Airaman tuijotteli jonnekin tyhjyyteen, kuin olisi pohtinut asioita, kunnes Cahtrynin nyreät sanat havahduttivat tämän. Vanha nainen kääntyi katsomaan kissaa hieman samaan tapaan kuin meluavaa, nenäkästä lasta, omassa arvossaan, ankarana muttei vakavana. "Niin. Toki. Teillä teidän kaltaisillanne on omat pienet ongelmanne", Airaman totesi, melkeinpä enemmän yleisesti kuin edes suunnilleen kenellekään. Tämä huokaisi ja... jäi tuijottelemaan suorastaan apaattisesti jonnekin, kuin ei olisi edes välittänyt koko kissasta.
Jostakin muusta loitsija sai äkkiä kuitenkin välittää melkoisesti, sillä ällistyttävän nopeasti, joskin hatarasti, rynnisti kammion ovelta jokin villisti vikisevä kohti. Nainen ehti tuskin kääntyä katsomaan, kun äkkiä horjahti jonkinlaisen ynähdyksen saattelemana taaksepäin, pää iskun voimasta sivulle iskeytyen. Ja lyöjä, kaikessa alamittaisessa komeudessaan, hoiperteli ohitse, ennen kuin kompastui ja kaatui pitkin pituuttaan. Tarkemmalla tarkastelulla uskalikko paljastui rialnartuksi, joka myös Ikkana tunnettiin. Ja Ikka piti lupauksensa.
|
|
|
Post by Rusalka on Oct 17, 2011 22:12:26 GMT 3
Despina meni katsomaan Ikkaa, huoli ystävästä sai hänet kohauttamaan olkiaan taakse jäävälle kammiolle ja sen uudelle herralle mutta ennen kuin hän ehti edes kumartua Ikkan yllä tämä oli jo jalkeilla ja ravasi päätä pahkaa kammioon, missä kolkkasi vanhan naisen jnka Despina heti arvasi heidän "auttajakseen", vaikkei ollutkaan muutosta nähnyt. Hän katsoi Ikkaa ja hymyili. "Sinä osaat olla aika arvaamaton tapaus." Hän sanoi, toivoen ettei velho muuttaisi rialia suolapurkiksi.
|
|
|
Post by spyrre on Oct 18, 2011 21:00:13 GMT 3
Cathryn seurasi hohtavan hahmon muutosta levottomana mutta yrittäen salata tuntemuksensa sekä uupumuksensa viileähkön naamion taakse, tosin ei luultavasti ollut tässä yhtä lahjakas kuin edesmennyt Vertharix. Vaikka ilme nyt hyvinkin sotkuisten hiusten ja turkin peittämillä kasvoilla ei värähtänyt paljoakaan hahmon alkaessa pian selkiytyä ja muuttua ihmismäisemmäksi kuin tämä olisi vain kasaantunut tyhjästä, lysähtänyt ryhti ja raskas hengitys pörröisen heilahtelevan hännän keralla kertoivat sisäisestä hämmingistä. Äkkiä Airaman näyttikin epäilyttävän ihmismäiseltä, ja vaikka tämä ei ollut valinnut hahmokseen mitään erityisen melodramaattista vaan näytti oikeastaan melkeinpä normaalilta vanhemmalta naiselta kissaihminen silmäili tätä epäluuloisesti rohkenematta tulla lähemmäs edes hakemaan Vertharixin ruumiista törröttävää tikariaan. Kuitenkaan hän ei aikonut vain luikkia tiehensä piestynä ja ryöstettynä kaiken vaivan jälkeen vaan jäi paikoilleen kohtaamaan hahmon Despinan puolestaan astellessa huoneesta ilmeisesti huolissaan ulkopuolelle jääneestä rialista. Vaikka vaikuttikin näreältä velhotar ei kuinkaan positiivisena käänteenä räjäyttänyt Cathrynia pitkin seiniä miehen tavoin, kuten hän sai laittaa helpottuneena merkille, vaan jopa vastasi... tosin epämääräisesti. Kissa odotti hetken tämän jatkavan kohottaen sitten kulmiaan kun alkoi vaikuttaa siltä että Airaman olisi unohtanut että oli edes puhunut jonkun kanssa ja jäänyt tuijottelemaan tyhjyyteen. "Niin. Tuota, jos siis saisimme ne takaisin, ne ovat varmasti täällä jossain jos ne tuotiin meidän mukanamme jotta voisimme sitten--" Kissaihminen aloitti kokeilevasti, hätkähtäen kuitenkin kun jotain hurjistuneesti vinkuvaa säntäsi äkkiä lattian poikki hänen ohitseen ja täräytti juuri maagikon paljain käsin räjäyttänyttä olentoa nyrkillä naamaan. Häneltä meni järkyttynyt silmänräpäys aikaa tajuta että kyseessä oli nimenomaan Ikka kissan ottaessa sitten ääneen kiroten muutaman reilun askelen verran etäisyyttä kuin olettaen rialin räjähtävän tai roihahtavan spontaanisti liekkeihin hetkellä millä hyvänsä. "Typerä elikko, mitä hittoa sinä luulet tekeväsi?!" Hän ärähti jo naamalleen rysähtäneelle rotalle vilkaisten hyvinkin levottomana velhottaren reaktiota. Toisin kuin huvittuneena myhäilevän Despina, Cathryn tulkitsi rialin päähänpiston hyvinkin typerimmäksi tempuksi pitkään aikaan. Riippuen täysin Airamanin mielenliikkeistä he saattaisivat huonolla tuurilla päästä kaikki hengestään tästä hyvästä, tai sitten vähintään tulisivat viskatuksi ulos tyhjin käsin ja joutuisivat rämpimään ilman minkäänlaista omaisuutta saati aseistusta ties minne asti löytääkseen asutusta. Se vasta olisikin entistä synkempi päätös muutenkin melko tuskaiselle tapahtumasarjalle.
|
|