|
Post by submarine on Sept 23, 2011 23:50:56 GMT 3
Hetkeksi panssaroitu hahmo pysähtyi, kaiketi tutkien tuhoa ja kuolemaa. Vartijat olivat kaikki paenneet tai kuolleet, tai sitten sätkivät maassa odottamassa kuolemaa. Tämä ei kääntänyt edes päätään, seisoi vain hetken paikoillaan, miekka kevyesti kärki lattiaa kohti sivullaan. Eräs maassa makaavista vartijoista, joka häilyi jo jossain kuoleman tienoilla, yritti tarrata tämän teräksen peittämään sääreen kuin hukkuva oljenkorteen. Palvelijan miekka heilahti uudelleen, taas kerran selvässä, säälimättömässä kaaressa, omistajansa edes vilkaisematta, ja terä tihkui hieman enemmän verta. Muutaman hetken vaitonaisesti seisottuaan hahmo näytti päättävän, ja liikahti Cathrynin suuntaan. Despina oli ilmeisesti tämän mielestä jo liian heikko ja tappiomielellä ollakseen uhka. Ja vaikka tämä oli eittämättä solakka kuin tanssija, oli tämän liikkeissä saalistajan pahaenteisyyttä. Teräväkyntinen, umpipanssaroitu teräshansikas kurottui kohti naista, yhtä tasaisen varmasti ja vääjäämättömästi kuin kuolema. Jostakin umpinaisen, kasvottoman teräksen takaa purkautui metalliin kalskahtava, kylmä ja täysin epäinhimillinen kirskaus, joka lupasi loppua. Miekka pysyi vielä tämän sivulla, kun hahmo kurotti otetta Cathrynistä - kukaties vain seivästääkseen tämän kun kylmät teräskynnet olisivat puristuneet tämän lihaan.
Jostakin kaukaa, kuin suorana vastakohtana kammottavalle, äänettömälle ja tarkan tappavalle palvelijalle purkautui raivokas karjaisu. Jos oikein tarkkoja oltiin, sen alkuperän oli hyvin helppo päätellä olevan ihmishirviön huone. Eikä kenellekään varmasti jäänyt epäselväksi sekään, mistä raivottiin. Olipa sillä sitten mitään väliä tai ei.
|
|
|
Post by Rusalka on Sept 24, 2011 1:07:44 GMT 3
Despina katseli utuisin silmin lähestyvää olentoa, sen haju sai hänet voimaan pahoin, hän jaksoi juuri asettua polvilleen ettei olisi tukehtunut omaan oksennukseensa. Hän yökkäsi pari kertaa ja lattialle putosi maha nestettä, hän ei ollut syönyt mitään vähään aikaan joten mitään kiinteää ei ollut, ei eds karvaa, hän ei ollut puhdistanut turkkiaan sitten kun heidät oli vangittu. Olento käveli ilmeisen välinpitämättömänä Despinaa kohtaan, aivan hänen lähelleen, aikoen ilmeisesti hyökätä toisen kissan kimppuun. Despina kuuli karjuntaa ja olisi hymyillyt jos olisi jaksanut, sillä hän arvasi mistä se tuli ja mistä se johtui. Despina kokosi nyt kaikki voimansa, huuto oli saanut häneen nyt hieman puhtia. Hän tarttui olentoa jalasta ja työnis peukalon kyntensä olennon polvi taipeeseen, yhteen harvoista kohdista sen asussa jossa oli mitään aukkoa, tämäkin pieni.
|
|
|
Post by spyrre on Sept 25, 2011 13:15:19 GMT 3
Despina ei joko kuullut tai jaksanut uskoa varoitusta vaan yökkäsi pian lattialla edes ylös yrittämättä kun umpipanssaroitu hahmo lähestyi piinaavan rauhallisin askelin, pysähtyen vielä hetkeksi pienen matkan päähän. Cathryn ei uskonut tämän olevan merkki varovaisuudesta tai epäröinnistä, hän ei oikeastaan uskonut tämän olion tuntevan yhtään mitään ainakaan tähän asti osoittamansa käytöksen perusteella, tämä taisi vain arvioida kumman saaliin kimppuun kävisi ensiksi. Cathryn vilkaisi vaivihkaa olkansa ylitse kuin punniten perääntymisen mahdollisuutta mutta tämä olisi tarkoittanut Despinan jättämistä ja loppujen lopuksi vain umpikujaan juoksemista, jos pääsisi niinkään pitkälle. Loppujen lopuksi nainen ei liikkunut asemistaan paljoakaan vaan suoristi lysyyn käyneen ryhtinsä ja otti pari askelta sivummalle keskemmälle käytävää vetäen tikarinsa vielä kerran valmiiksi. "No, anna tulla sitten rumilus" hän murahti uupuneesti häntä piiskaten, ja pian olento lähestyikin päästettyään ensin kärsimyksistään yhden tielleen sattuneen vartijan. Kuten odotettu metallinen olio ei osoittanut suurtakaan kiinnostusta loppuun palanutta Despinaa kohtaan vaan suuntasi kohti vielä jaloillaan olevaa vastustajaa saaden kaikesta henkisestä valmistautumisesta huolimatta Cathrynin kavahtamaan askelen taakse. Yllättäen jostakin syystä tämä ei kuitenkaan tullut miekka edellä kuten kissa oli odottanut vaan näkyi havittelevan otetta metallikynsillään... tosin, jos tämä onnistuisi moisella pikkuseikalla ei välttämättä olisi paljoakaan merkitystä kissaihmisen kannalta. Jostain kauempaa kuului raivokas karjaisu jonka he kaikki varmasti osasivat päätellä kuuluvan Garsharille, mutta vaikka hätkäyttikin jännittynyttä kissaa häntä lähestyvä olento oli varsin omiaan viemään kaiken mahdollisen tarjolla olevan huomion. Hän perääntyi jälleen askelen kurottavan kouran tieltä ja sihahti tälle varoittavasti vaikkakaan ei kovin vakuuttavasti, kun Despina päätti äkkiä tarrata otusta jalasta. Toivoen tämän harhauttavan panssaroitua hirviötä edes hiukan havahtui Cathrynkin vielä toimintaan tuhoontuomitun vimmaisella epätoivolla. Lähestyvät kynnet yritettiin ohjata sivuun vasemman tikarin väistimen iskulla vasten metallista rannetta toivoen että hänellä olisi viellä voimia painaa raaja sivuun reitiltään, jota seurasi askel etuviistoon toivottavasti ohi kynsien. Kiinteissäkin panssareissa oli normaalisti aukko kainaloiden alla käsivarsien liikkuvuuden vuoksi ja tänne Cathrynkin nyt tähtäsi, vapaan tikarinsa epätoivoisella survaisulla. Tosin tässä olennossa ei ollut mitään normaalia, mutta mitään muutakaan nainen ei enää keksinyt ja jos tämä ei toimisi, hänellä ei ollut enää aavistustakaan mitä tekisi. Hän tiesi myöskin tämän yrityksen myötä jäävän auki metalliolion miekanterälle vaikka onnistuisikin välttämään kynnet mutta sille hän ei oikeastaan mahtanut paljoakaan, kissa oikeastaan odottikin terän uppoavan kylkeensä tai kaulaansa hetkellä millä hyvänsä.
|
|
|
Post by submarine on Sept 25, 2011 15:27:56 GMT 3
Despina syöksähti - tai kukaties horjahti - palvelijan jalkojen kimppuun, ja se sai tässä aikaan muutaman silmänräpäyksen verran jotakin yllätyksen äärimmäisen heikon sukulaisen tapaista, kun tämä vilkaisi häiritsijää. Cathrynia tavoitellut käsi pysähtyi hetkiseksi, kun panssaroitu hahmo kohotti miekkaansa seivästääkseen kiusantekijänsä siihen paikkaan. Terä ei kuitenkaan koskaan päässyt liikkeelle, sillä äkkiä toinenkin kissa toimi. Tämä huitaisi palvelijan käden sivuun, ja hahmo kääntyi puolestaan tuijottamaan tätä kasvottomasti. Varoittamatta Cathryn olikin aivan edessä, ja tämän toinen tikari iskeytyi kainalon tienoille, tavoitellen aukkoa panssarissa. Mutta vaikka sellainen olikin, kohtasi terä vastarintaa, kun toinen suojakerros, ilmeisesti saumapaikkoja suojaamaan lisätty rengaspanssari, hidasti survaisua. Se ei kuitenkaan ollut tarpeeksi kestävää estääkseen terää nirhaisemasta lihaa - jos sellaista nyt edes oli. Ainakin isku sai tämän nytkähtämään, mutta sekin näytti epäinhimilliseltä, kuin tämä ei olisi yksinkertaisesti tiennyt, miten sätkittiin kun joku yritti puukottaa.
Velhon teräkseen verhottu (tai mahdollisesti velhottu) palvelija päästi taas jostakin punertavan metallin uumenista kirskauksen. Kukaties tämä suhtautui vasta nyt kahteen kissaan edes minkäänlaisena uhkana, mutta ainakin hahmoon tuli enemmän liikettä. Tämä polkaisi umpiteräksisellä saappaalla Despinaa saadakseen tämän irti itsestään, ja pyykäisi sitten sivuun isketyllä kourallaan vasten Cathrynia, pyrkien kiilaamaan tämän seinää vasten, ja vetäisi miekkansa asentoon. Se pysähtyi pelottavan tarkasti muutaman sormenleveyden päähän kissan toisesta silmästä, vasemmasta jos tarkkoja oltiin, varmasti ja väpähtämättä kuin patsaan pitelemänä. Mutta aivan yhtä varmasti se tulisi liikkumaan, jos kukaan antaisi siihen mitään syytä, siitä tuskin oli kenelläkään epäilystäkään. Palvelija näytti odottavan antautumista tai jotakin muuta, muttei aikonut nähtävästi sietää niskoitteluja.
Ikka uskalsi kokeilun vuoksi kiskaista ohimennen sormen korvastaan, ja tunki sen sitten hyvin nopeasti takaisin sinne, kun käytävältä kantautui teräksen kalahtelua ja jotakin kirahtelua. Joku oli vielä hengissä ja yritti tappaa jotakuta, eikä rotalla ollut mitään halua tietää, kuka mikä ja missä. Jotakin ihme löyhkääkin leijaili käytävän suunnalta sisään asekammioon, eikä rotta ollut millään tavoin halukas tietämään siitäkään. Tämä tunki varpaan kumpaankin sieraimeensa ja keskittyi yhä vain hanakammin teeskentelemään olematonta. Se oli toiminut tähän asti oikein hyvin...
|
|
|
Post by Rusalka on Sept 25, 2011 19:20:32 GMT 3
Despina tunsi iskun itseään vasten, olento oli potkaissut häntä ja hän lensi päin seinää. Olento tuntui taas keskittyvän Cathryniin, eikä kiinnittänyt enää huomiota Despinaan. Hän pani kätensä rinnalleen, kipu oli kova, olio oli huomattavasti vahvempi kuin olisi voinut luulla, Despina arveli että ainakin yksi kylkiluu oli murtunut. Hän alkoi taas luisua tiedottomuuteen, ajatellen taas rauhaa joka siellä odottaisi. Mutta yhtä sieltä puuttui, Callisto, ihmisten tarinoissa hän oli kuullut miten rakkaat tapaisivat taas toisensa tuonpuoleisessa mutta hän oli ollut yksin. Yksinäinen kyynel vierähti hänen poskelleen ja hän painoi kätensä kasvoilleen. Hän ajatteli nyt ystäviään jotka joutuisi jättämään mikäli hän kuolisi. Hän nosti katseensa ja katsoi vihollistaan. Miten sen voisi voittaa? Ja miten voittaa se toinen hirviö? Miksei heidän uusi liittolaisensa tehnyt enempää?
|
|
|
Post by spyrre on Sept 25, 2011 20:05:16 GMT 3
Tikarinterä kohtasi vastusta mutta yllättäen upposi kuitenkin kohteeseensa saaden aikaiseksi jopa jonkinlaisen reaktionkin vaikka ikävä kyllä tämä ei tainnut olla lähellekään tarpeeksi pysäyttämään tätä... mutta ainakin Cathryn tunsi tyydytyksekseen osuneensa johonkin panssarin sisällä joka ei ollut metallia. Olento vaikutti yllättyneeltä että tätä oli onnistuttu raapaisemaan vaikka näinkin vähän, reagoiden tähän ikävä kyllä eri tavalla kuin kissakaksikko olisi toivonut. Tämä tuntui saavan entistä enemmän motivaatiota itseensä ja päästi uuden karmivan äännähdyksen sisältään joka sai kissaihmisen niskakarvat nousemaan pystyyn.
Despina potkaistiin brutaalilla liikkeellä irti ja ennen kuin Cathryn ehti reagoida jollakin tapaa tilanteeseen panssaroitu olento iski metallisen käsivartensa häntä päin paiskaten uupuneen vastustajansa puristuksiin seinää vasten. Nainen sähähti ja irvisti kivusta todeten sitten miekanterän nousseen ikävän lähelle kasvojaan... tosin vieläkään häntä lävistämättä, kuin velhon palvelija olis odottanut jotakin. Hän tuijotti olentoa raskaasti hengittäen yrittäen sinnitellä myös kasvoille hyökyvää löyhkää vastaan paikalleen jähmettyneenä. Peli oli menetetty. Sormet olivat edelleen kiertyneet tikarin kahvan ympärille ja tavallaan kissan olisi tehnyt mieli vääntää siitä oikein kunnolla viimeisenä tekonaan mutta päättäväisyys horjui näin lähellä kammottavan olennon kasvotonta tuijotusta. Cathryn murahti, päästäen sitten syvän tuskaisen huokauksen. "...helvetti." Mutistiin vaisusti, sormien päästäessä sitten hitaasti otteensa tikareista päästäen aseet putoamaan kalahtaen lattialle. "Mutta osuinpa sinuun." Hän lisäsi lyhyesti, pieni häivähdys väsynyttä tyytyväisyyttä äänessään. Eipä se häntä paljoa käytännössä auttaisi, mutta toivottavasti olio saisi edes tulehduksen haavasta ja kärsisi kivuliaasta särystä hänen itsensä päästyä jo hengestään. Lohtu se kai oli pienikin lohtu kun parempaakaan ei ollut tarjolla.
|
|
|
Post by submarine on Sept 25, 2011 20:26:02 GMT 3
Velhon palvelija ei millään tavoin vastannut Cathrynin ärsytykseen tai edes tiedostanut sitä, piti vain tasaisen teräksen peittämät kasvonsa (jos niitä nyt tällä oli) naisessa ja tämän seinää vasten. Ja vaikka tämä olikin juuri saanut tikarin kylkeensä ja tehnyt asian jos toisenkin, ei hahmo millään tavoin osoittanut hengästyneensä - tai edes hengittäneensä. Äkkiä tämä oli taas liikkumaton kuin patsas. Toinen kissa tämän takana oli nähtävästi vaipunut jonkinlaiseen lopulliseen epätoivoon, kasvot käsissään ja itkua tuhertaen, mutta panssarin takaa tälle ei osoitettu edes minkäänlaista huomiota. Vain miekka silmän yllä kertoi minkäänlaisesta uhasta perusolemuksen lisäksi. Kammottavan imelä, oksettava löyhkäkin alkoi lauhtua hetken perästä.
Muutamaa hetkeä myöhemmin Garshar, ihmishirviö itse, ilmaantui raivoista mylvien käytävän päähän. Valtava kuvatus ei ollut kiskonut päälleen muuta kuin housunsa, ja arpinen, jokseenkin karvainen yläruumis paistoi kaikelle kansalle. Kourassa kirves, ja toisen paikalla terä. Tämä oli melkeinpä yhtä kauhistuttava kuin aikaisemminkin - joskin tällä kertaa tämä mulkoili ympärilleen vain yhdellä silmällä ja yhdellä tyhjällä kuopalla. Hetken verran miehenmallinen teurastaja tuijotti tulisesti näkymää, ennen kuin näytti rauhoittuvan asteella. Joko se johtui pelontapaisesta panssaroitua palvelijaa kohtaan, tai sitten jostakin aivan muusta, mutta silti tämä tasaantui tapporaivoisesta vain raivoisaan tömistellessään käytävää pitkin. "Ja mitä perkelettä täällä tapahtuu!?" miehenkuvatus ärähteli tullessaan. Vastausta tämän oli kuitenkin turha odottaa, sillä velhon palvelija tarrasi äkkiä Cathryniin ja kiskaisi tämän pois seinän vierestä, ennen kuin sysäsi epätoivoon vaipuneen Despinan viereen, ilmeisestikin Garsharin vahdittavaksi.
Niine hyvineen hahmo marssi jälleen lähes ääneti asevarastoon, miekka taas löyhästi sivullaan kuin nukkuva kuolema. Kukaties tämä ei sitä itse huomannut, mutta palvelijan kylkeä pitkin, sitä johon Cathryn oli veitsensä survaissut, valui ohut vana paksua, mustaa, verimäistä ainetta. Melkein kuin öljyä. Se ei asettunut lattialle pieniksi pisaroiksi, vaan valui sinne tänne liukkaana ja juoksevana, kuin pieninkin epätasaisuus olisi heti ajanut sen valumaan. "Hornan nimeen, tuo on kammottava otus", Garshar ähkäisi ja vilkaisi sitten kahteen kissaan. "Ja te perkeleet, missä on silmäni!?"
|
|
|
Post by Rusalka on Sept 25, 2011 20:40:36 GMT 3
Despina tunsi että Cathryn heitettiin hänen viereensä. Ja hän näki että iso friikki oli saapunut. Haavat, kipu ja epätoivo alkoivat taas vaikuttaa niin että hän oli taas simmahtamassa. "No pistettiinpähän kunnolla kampoihin." Hän mumisi vieressään olevalle Cathrynille ennen kuin taas menetti tajuntansa.
|
|
|
Post by spyrre on Sept 25, 2011 21:48:29 GMT 3
Cathryn jäi ilman vastausta mutta eipä hän sellaista ollut kasvottomalta olennolta odottanutkaan. Hän silmäili otusta vaiti tämän miekanterän takaa tasaten hengitystään köhien aina välillä tahattomasti tämän huokuvan hajun ansiosta, mutta pistäen merkille tämän hiljakseen haihtuvan jälleen siedettäviin määriin. Hengittäminen kävi astetta helpommaksi tämän jälkeen kissan myös havaitessa että vaikka ei laskeutunut asemistaan uhkaava terä ei myöskään seivästänyt häntä vaikka olisi varmasti siihen pystynyt. Heidät haluttiin siis vielä tämän karkureissunkin jälkeen elävinä? Käänne oli lyhyellä tähtäimellä toki positiivinen mutta sai Cathrynin selkärankaan kylmiä väristyksiä miettiessään mitä tämä mahtoi tarkoittaa. Ainakaan takaisin vankiselliin heitä ei voisi enää pakenemisen jälkeen laittaa paitsi kahleissa, joten saattoi olla että edessä olisi jälleen tervehdysreissu tornin ylähuoneisiin jonka kissa olisi ehdottoman mielellään jättänyt tekemättä. Portaikosta kuului pian vihaisia raskaita askelia ja Garsharkin ilmestyi näkyviin vaihteeksi melko vähäpukeisena. Cathryn käänsi päätään hiukan sen verran kuin tilanteessaan uskalsi tämän tömistellessä käytävää pitkin kohti todeten itsekseen että tämä näytti aavistuksen vähemmän karmivalta ilman mielipuolisesti päässään pyörivää kivisilmää, olkoonkin että vain hyvin vähän. Sen sijaan tämä näytti odotetusti entistä vihaisemmalta mutta ei uskaltanut alkaa soittaa suutaan panssaroidulle palvelijalle vaan rauhoittui aavistuksen tämän läheisyydessä eikä edes rusentanut ketään kirveellään. Cathryn sihahti kivusta kun panssaroitu koura nappasi äkkiä kiinni ja tyrkkäsi hänet lattialle Despinan seuraksi metallisen olennon sitten kääntyessä ja askeltaessa tuttuun kiireettömään mutta määrätietoiseen tapaan kohti asevarastoa... epäilemättä rottaa hakemaan, Cathryn pohti punnertautuen vaivalloisesti mukavamaan istuma-asentoon kivisellä lattialla. Hän myhähti myöntävästi Despinan vaisulle kommentille nyökäten hiukan päätään, kääntäen sitten huomionsa Garshariin tämän tivatessa silmästään. "Mistä me tietäisimme? Tulimme vain etsimään aseitamme." Hän vastasi näennäisen viattomasti nojatessaan raskaasti hengittäen seinää vasten ja pyyhkäisi väsyneesti sotkuisia suortuvia silmiltään. Lyhyeksi oli pakoreissu jäänyt... eipä tästä mystisestä Airamanista näyttänyt sittenkään paljoa hyötyä heruneen. Ehkä tämä oli sittenkin ollut liian heikko vaikuttaakseen vankilastaan yhtään mihinkään.
|
|
|
Post by submarine on Sept 25, 2011 22:12:17 GMT 3
Hetken aikaa Garshar näytti pohtivan, polkisiko kissat saman tien hengiltä paljain jaloin, mutta ärähti sitten ja kumartui irvistelemään Cathrynin kuonon eteen. "Älä puhu paskaa, paska! Minä tiedän että te olitte siellä! Minä haistan teidän lemunne siellä! Minä tiedän että te olitte siellä!" miehenkuvatus ärjyi, ainakin tarmokkaasti jos ei kaikkien mielestä kuitenkaan vakuuttavasti. Tynkäterä, kaikessa monisärmäisessä ilkeydessään, iskeytyi Cathrynin pään viereen seinään ja riipi kitisten siihen pitkän loven. "Te olitte siellä, missä on silmäni! Kerro tai revin kielesi irti ja katson onko se parempi laulamaan ilman kieroa päätäsi!" tämä uhitteli.
Ihmishirviön hyvin alkaneen uhon katkaisi nopeasti asekammiosta kantautuva raivoisa vikinä. Sitä seurasi muutama hetki tukahtunutta hiljaisua, ja sitten velhon teräksenpeittämä palvelija pakasi, kantaen mukanaan kaikin puolin kovakouraisesti Ikkaa, jolla ei ollut pienintäkään halua päästä tähän kyytiin. Mitään virkkomatta palvelija potki ohimennen Despinaa ja Cathrynia ylös, ja viittasi sitten miekallaan portaiden suuntaan. Ikkaa tämä ei, rotan ikäväksi, ollut nähtävästi laskemassa käsistään.
"Kyllä minä sen löydän, katti. Viimeistään kun kaivelen hiiltyineitä raatojanne!" Garshar uhosi marssiessaan puolialastomassa komeudessa mukaan. Sivumennen Ikka pani merkille, samalla kun yritti kiskoa itseään irti kuristavasta otteesta, että tämä näytti olevan pitkälti niitattu kasaan. Siellä sun täällä oli raskaita teräsniittejä. Ikävää sekin.
|
|
|
Post by Rusalka on Sept 25, 2011 23:03:30 GMT 3
Despina tunsi taas potkun, heitä komennettiin ylös, hänellä ei ollut mitään voimaa tai motivaatiota tehdä niin. Hän kaatui vain kyljelleen maahan ja jäi siihen. Toinen potku iski häneen mutta sillä ei ollut sen enempää vaikutusta. "Enpä taida olla enää siinä kunnossa että minusta on herrallenne iloa." Hän irvisti sanoessaan tämän. "Toivottavasti ei ole teille turhan vihainen siitä."
|
|
|
Post by spyrre on Sept 27, 2011 0:07:17 GMT 3
Kas, järkälemäisellä miekkosella oli ilmeisesti tarkempi hajuaisti kuin Cathryn oli olettanut, ellei tämä sitten ollut vain sitä samaa uhoa kuin kaikki muukin mitä tämä suustaan päästi... ei loppujen lopuksi ollut vaikea yhtälö ratkaistavaksi edes tyhmemmälle keksiä yhtäläisyys mystisesti kadonneen esineen ja karanneiden vankien välillä kun kukaan muu koko tornissa ei varmasti olisi ollut tarpeeksi tyhmä käpälöidäkseen ihmishirviön tavaroita. Kissaihminen luimisti korviaan seinää vasten raapivalle terälle ja miehen äänekkäälle kielenkäytölle liikauttaen päätään epämukavasti hiukan kauemmas kiveä pahoinpitelevästä miekanterästä mutta ei jaksanut nostaa sen suurempaa paniikkia tietäen että mies kyllä tappaisi heidät ongelmitta joka tapauksessa jos niin päättäisi. No, ainakin kissa katsoi parhaaksi olla jatkamatta selkeiden valeiden suoltamista päätyen sen sijaan räpyttelemään silmiään kuin ei olisi tajunnut mistä puhuttiin, niin vaarallista kuin se varmasti olikin. Helvetti sentään, he olivat kuitenkin vaarantaneet henkensä sen typerän kapineen vuoksi ja joutuisivat silti luultavasti tapetuiksi, viimeinen jäynä mitä Cathryn aikoi toteuttaa oli ainakin tehdä silmän löytämisen mahdollisimman vaikeaksi vaikka olisi luultavasti hyvin yksinkertaista löytää se vain tutkimalla heidät molemmat ennen tai jälkeen kuoleman. Mutta jäynä oli jäynä ja vaikka olikin laiha lohtu oli se edes jotakin.
Tiedä häntä vaikka Garshar olisikin päätynyt vain ruhjomaan heidät hengiltä jos tälle olisi antanut tarpeeksi aikaa ärsyyntyä niin paljon että pääsisi panssaroitua olentoa kohtaan tuntemansa pelon ylitse, mutta ennen kuin tämä ehti päätyä siihen pisteeseen tämä palasi asevarastosta Ikkaa mukanaan retuuttaen palauttaen räyhäävän mieshirviön jälleen ruotuun. Köriläs ei varsinaisesti enää hätkäyttänyt Cathrynia samalla tavalla kuin ensimmäisen taistelun aikana nähtyään jo jos jonkinmoista luonnottomuutta ja karmeutta torniin saavuttuaan mutta tämän karjuminen sattui kyllä korviin joten nainen oli varsin tyytyväinen tämän lopettaessa. Tyytyväisyys tästä jäi kuitenkin lyhytaikaiseksi. Hän murahti saatuaan solakamman palvelijan suunnalta jälleen potkuin ilmaistun kehotuksen nousta ja suunnata jälleen portaikkoa kohti, vääntäytyenkin vastentahtoisesti jaloilleen seinään nojaten. Ikka ei saanutkaan moista ylellisyyttä osakseen kuin kävellä omin jalkoinensa ja Despina taas ei tuntunut pääsevän edes ylös. Cathryn mulkaisi hiukan kitisevää Ikkaa ojentaen sitten kätensä auttaakseen toisen kissan lattialta jos tämän raajat enää mitenkään toimivat. "Kohdataan se paskiainen nyt edes jaloillamme." Hän totesi väsyneesti vaikka ajatus takaisin ylös kiipeämisestä aiheutti väkisinkin kylmiä väreitä. Osittain ihan siitäkin syystä että portaita oli aivan liian paljon ja melkeinpä kaikkialle hänen kehoonsa sattui. Mutta jos vaihtoehto olisi tulla raahatuksi kuten Ikka (ja luultavasti vielä Garsharin toimesta) hän kyllä kävelisi mieluiten jos vain pystyisi.
|
|
|
Post by submarine on Sept 27, 2011 11:04:39 GMT 3
Garshar vilkaisi naljailevia kissoja, joista toisella oli nähtävästi melkoisia vaikeuksia pysyä enää edes pystyssä. Tämä päästi tuhahduksen ja sylkäisi seinälle. "Minä en ole se, joka on nyt vaikeuksissa. Toivottavasti teistä paskiaisista ei lopu puhti aivan heti, että jaksatte huutaa edes vähän aikaa", tämä ärähti ennen kuin kääntyi ympäri. Panssariin kätketty velhon palvelija näytti olevan aikeissa jatkaa potkimistaan kunnes saisi vankeihin (taas vankeihin) eloa, kun äkkiä käänsikin teräskasvonsa riepottelemaansa Ikkaan, joka päästi äkkiä korvia vihlovan kauhunvinkaisun ja meni sitten veltoksi kuin perunasäkki. Aavistuksen varovaiseen sävyyn hahmo ravisti hervotonta rotannarttua, ja se oli mitä ilmeisimminkin virhe. Tai kukaties ravistelulla ei ollut mitään väliä, ja kaikki tapahtui ilmankin. Äkkiä käytävän täytti sokaiseva, valkoinen valo ja korvia piinaava pamahdus. Se oli raju, ja ohi yhtä nopeasti kuin oli räjähtänyt silmiä repien olemaankin. Ja kun kenenkään silmät ja korvat taas toimivat, oli helppo erottaa heikkoa, äheltävää valitusta.
Airaman (kaikella todennäköisyydellä, muita rottia riivaavia velhoja ei vielä ollut tullut vastaan), kaikessa komeudessa jonka alamittaisen rotannartun riivaaminen toistamiseen nyt saattoi sallia, seisoi jälleen yhtä epärottamaisesti, aavistuksen höyryten keskellä käytävää, Ikan nahassa ja lihassa. Ja niin typerältä kuin se rotan ketaroilla näyttikin, tämä oli ristinyt kätensä (tai käpälänsä) rinnalleen kuin paheksuva vanhempi. Garshar ja velhon palvelija makasivat hermottomina lattialla seinän vieressä, kuin räjähdyksen paiskaamina. Valtava mies piti vielä matalaa valitusta, ja panssaroitu palvelija sätki kuin kala kuivalla maalla, kaikkea muuta kuin inhimillisesti, mutta kumpikin oli eittämättä toimintakyvytön. "Tämä on paha. Ja minä annoin teille niin yksinkertaisen tehtävän", Airaman totesi, hapuillen jälleen Ikan kielenkantojen käytössä. Tämä kuulosti kuitenkin myös melkoisen tukahtuneelta ja ahdistuneelta, kuin olisi pelännyt jotakin. "Ja nyt on kiire. Kaikki on menossa nopeasti helvettiin", tämä lisäsi harvinaisen epäasiallisesti. Jos nyt höyryävä, rialin riivannut velhonhyypiö kykeni olemaan tavallista epäasiallisempi.
|
|
|
Post by Rusalka on Sept 27, 2011 23:19:21 GMT 3
Joku auttoi Despinan pystyyn, se oli Cathryn. Despina arveli että heidät vietäisiin kidutettaviksi. Mutta yhtäkkiä taas tapahtui jotain outoa, ilmeisesti Airaman oli taas ottanut Ikka n haltuunsa ja puhui. Despina nosti hieman päätään, katsoen Ikkaa. Hän naurahti, näky oli varsin huvittava, sitten hänen päässään pimeni taas ja hän retkahti veltoksi Catrhrynin käsissä.
|
|
|
Post by spyrre on Sept 28, 2011 23:54:05 GMT 3
Cathryn sai kiskoa aikansa että sai Despinan hievahtamaankaan panssarihemmon avuliaasta potkimisesta huolimatta, mutta tämä ei näköjään tuntenut suurtakaan halua nousta jaloilleen. Täytyihän se toki myöntää ettei määränpää ollut kovinkaan houkutteleva suhteessa sen tuskan ja vaivan määrään jota sinne pääseminen vaatisi (jossa luultavasti odotti vielä lisää vastaavaa), mutta Cathryn ei ainakaan ollut vielä valmis heittämään henkeään käytävälle ellei aivan pakko olisi. Hän ei vaivautunut vastaamaan Garsharille vaikka tämän uhoaminen oikeastaan herättikin varsin häiritseviä mielikuvia tulevasta vaan teki parhaansa näyttääkseen viileältä ulospäin vaikka se alkoikin hiljakseen käydä melko rasittavaksi.
Sitten äkkiä tapahtui jälleen jotain outoa. Rotta kiljaisi ilman mitään näkyvää syytä, heittäytyen hervottomaksi kuin olisi saanut sydänhalvauksen siinä paikassa. Cathryn hätkähti jääden tuijottamaan tätä epäluuloisena jopa panssaroidun olennon ravistaessa tätä kummastunein elkein, josta seurasi varoittamatta äkillinen voimakas valonvälähdys ja korvia huumaava pamahdus. Kissa horjahti jälleen seinää vasten järkyttyneenä, korvat soiden ja sokaistuneena, yrittäen kostuneita silmiään räpytellen nähdä jotakin. Kun näkymä lopulta selkeni paljastui käytävästä odottamaton näky: Ikka seisäpatsasteli mahtipontisesti nahka höyryten keskellä lattiaa molempien ihmishirviöiden maatessa puolitajuttomina vartijoiden ruumiiden seassa. Cathryn tuijotti tätä tovin tyrmistyneenä kunnes toipui yllätyksestä ja tajusi asian laidan. "Sinä taas!" Hän ähkäisi suoristautuen vaivalloisesti ja irvisti hiukan pälyillessään epäluuloisesti nujerrettuihin velhon palvelijoihin ja vuoroin jälleen Ikalta näyttävään Airamaniin. Vaikka tämä oli nähty juuri hetkeä aikaisemminkin (no, ilman räjähdystä) näky oli vieläkin varsin häiritsevä, tosin kissa teki parhaansa ollakseen näyttämättä tätä. Ilmeisesti tämä velhonkutale osasi sittenkin jotain muutakin kuin kiusata rottia... Eikä vaatinut myöskään paljoa hoksottimia äkätä ettei Airaman ollut erityisen tyytyväinen mihinkään juuri nyt, tosin tilanteen vakavuudesta huolimatta tämä sai Cathrynin tuntemaan närkästystä. "Mitä hittoa meidän olisi ollut tarkoitus tehdä? Teimme kuten sanoit, mutta sitten tulivat nämä tyypit! Emme ole varsinaisesti kunnossa ottaaksemme yhteen niiden kanssa" Hän puolustautui, jääden sitten hetkeksi silmäilemään punnitsevasti maassa avuttomina retkottavaa hirviökaksikkoa. Molemmat olivat vielä elossa. Oli totta että äsken heillä ei olisi ollut mitään rahkeita kaataa kumpaakaan näistä, mutta entäs nyt? Airaman vaikutti hätäiseltä eikä Cathryniakaan suuremmin huvittanut hukata aikaa yhtään enempää kuin oli pakko, mutta nyt vaikutti olevan niin ainutlaatuinen tilaisuus parantaa tulevaisuudennäkymää merkitsevästi jos saisi poistettua nämä pirulliset palvelijat kuvasta. Vihreät silmät löysivät myöskin tikarit sieltä minne hän oli ne juuri pudottanut ja lukittuivat niihin hetkeksi merkitsevästi. "Jos haluat jotakin, ole tällä kertaa selväsanaisempi! En kyllä olettanutkaan että edessä olisi kovinkaan valoisat näkymät... ellei laske tätä äskeistä." Nainen laski retkottavan Despinan seinän viereen käsistään hoksaten vasta nyt huolestuksekseen ettei tämä ilmeisesti ollut tajuissaan. Ei kai toinen kissa ollut oikeasti heittämässä henkeään? "Osaatko tehdä jotakin? Hän on ilmeisesti haavoittunut pahemmin kuin oletin. Hänestä on tuskin tippaakaan hyötyä sinullekaan jos hän kuolee." Kysyttiin velholta jo hiukan huolestuneella sävyllä kissan yrittäessä ensin turhaan ravistaa toista hereille, olennon kääntäessä sitten hetken epäröityään huomionsa kiireisen määrätietoisena mahdollisesti pian tokenevaan hirviökaksikkoon. Hän ei mahtanut mitään monellekaan asialle täällä, mutta näitä kahta hän ei tahtonut päästää jaloilleen. Murahtaen kissa kumartui poimimaan maasta tikarin suunnaten sitten pahaenteisesti kohti kaatunutta Garsharia vakaana aikomuksenaan survaista aseensa tämän kurkkuun ennen kuin mies alkaisi jälleen pystyä laittamaan hanttiin. Positiivisimmassa tapauksessa seuraavana olisi epäilemättä vuorossa panssaroitu olento, tosin tästä sopivaa iskukohtaa olisikin hiukan vaikeampi löytää.
|
|