Astarael
Member
I'll see you where the roads meet.
Posts: 541
|
Post by Astarael on Aug 25, 2011 17:33:41 GMT 3
”Vai niin” Shariel totesi ja vilkuili väkijoukkoa heidän ympärillään. Osa alkoi selvästi olla levottomia, mutta osa vain oli paikallaan. Shariel istuutui maahan ja seurasi katseellaan Gilfin raapustelua. ”Tuo näyttää ihan tulelta täältä päin katsottuna” Shariel totesi hiljaisuuden jälkeen vain sanoakseen jotain. Hänellä ei ollut mitään tekemistä ja alkoi tuntea olonsa tylsistyneeksi ja nälkäiseksi
Shariel nousi hetken kuluttua ylös. Hän halusi ruokaa. Nainen seisoi hetken paikallaan tutkien heidän lähipiirissä olevia rosvoja, kuin yrittäen nähdä olisiko heistä vastusta ja kuinka paljon. Viimein eräs nuorukainen pisti silmään aloittelijamaisuutensa vuoksi. Shariel suki hiuksiaan muutaman kerran ja tarkisti, että oli kaikin puolin edustavan näköinen. Tämän tehtyään hän lähti kävelemään keinuvin askelin kohti hieman kauempana seisova nuorukaista aikomuksenaan vietellä tämä mukanaan metsään. ”Hyvää iltaa, herra” Shariel lausui kehräävällä äänellä ”Olisiko mahdollista, että te saattaisitte minut tuohon pensaan taakse. Asioille?” Hän piti merkitsevän tauon sanojen välissä ja katsoi miestä silmiin.
[[Haluatkos pelata tällä herralla? ]]
|
|
|
Post by submarine on Aug 25, 2011 17:58:41 GMT 3
((Heh, jo vain passaa.))
Gilf vilkaisi poistuvaa Sharielia viimeisen kerran. "Se saattaa olla kaikenlaista", tämä hymähti lyhyesti ja jatkoi raapusteluaan huonossa valossa. Kaiken kaikkiaan pieni mies näytti melkoisen mitäänsanomattomalta ja vaarattomalta, jopa hölmöltä, siinä istuessaan - ainakin, jos ei tiennyt tämän mielenliikkeistä.
Kuullessaan jonkun puhuttelevan käännähti Sharielin valitsema mies aavistuksen hölmistyneenä ympäri. Kummastus kehysti tämän piirteitä, kun tämä kuuli kysymyksen. Kokeneempi, karaistuneempi rosvo olisi todennäköisesti ärähtänyt naista vain palaamaan takaisin paikalleen näin itsestäänselvän yrityksen jäljiltä, mutta tämä mies oli kaikkea muuta kuin kokenut tai karaistunut. Tällä meni suunnilleen yhtä kauan harkita, kuin tajuta puhuttelijan olevan nainen ja tämän sävyn vähintäänkin vihjaileva. Ajattelunsa tämä suoritti jollakin aivan muulla, kuin aivoillaan. "Öö... juu. Tota noin. Juu!" tämä mutisi ja lähti sitten, ilmeisesti uskomatta tuuriaan, opastamaan ripeään tahtiin naista sivummalle, pois muiden silmistä ja korvista.
|
|
Astarael
Member
I'll see you where the roads meet.
Posts: 541
|
Post by Astarael on Aug 25, 2011 18:29:39 GMT 3
Shariel hymyili sädehtien miehen hämmennykselle ja lähti seuraamaan toista pois tulen tarjoamasta valosta. Nainen vilkaisi kerran taakseen, eikä nähnyt kenenkään kiinnittävän heihin mitään huomiota. Ainakaan sillä hetkellä. Hän ei tiennyt, kuinka kauan kestäisi, ennen kuin hänen pakonsa, tai puuttuvan rosvon katoaminen huomataisiin. Jos huomattaisiin. Vankeja oli kuitenkin sen verran monta, ettei niin välttämättä tapahtuisi.
Shariel hyräili satunnaista laulunpätkää. Nyt hänellä oli enää vain yksi mies hoideltavana, eikä useampi vahtiva ja kokenut silmäpari. ”Haluatko että näytän sinulle jotain kaunista?” Shariel kysyi samalla äänensävyllä kuin aikaisemminkin, kun he olivat hänestä päässeet riittävän kauas suunnitelman toteuttamisen kannalta.
|
|
|
Post by submarine on Aug 25, 2011 18:41:16 GMT 3
Märkäkorvainen rosvontapainen nielaisi niin että melkein kuului, kun nainen esitti tälle vähintäänkin suoran kysymyksen, joka ei jättänyt mitään arvailujen varaan. Kokeneempi olisi jo kauan sitten todennut, että väkivaltainen vangitseminen, kovistelu, ärhentely ja pakkomarssitus eivät oikein olleet omiaan sytyttämään ketään tarjoamaan ventovieraalle pientä seikkailua lähipusikoissa. Mutta tämä rosvo oli hädin tuskin muuta, kuin pojankoltiainen, eikä vielä erityisemmin näyttänyt ajattelevan asioita. "Juu... juu-u!" rosvo lopulta ähkäisi ja astui kädet syyhyten askeleen lähemmäs Sharielia. Tämä tuskin olisi tajunnut reagoida ajoissa, vaikka nainen olisi etsiskellyt oksan, vuoleskellut siitä nuijan ja huitaissut sitten mahdollisimman suurieleisesti ja liioittelevasti tätä päähän sillä. Oikeastaan tätä näytti eniten mietityttävän tässä kohtaa, oliko jo aiheellista availla vyötä vaiko ei.
|
|
Astarael
Member
I'll see you where the roads meet.
Posts: 541
|
Post by Astarael on Aug 25, 2011 19:02:44 GMT 3
Shariel silmäili nuorukaista pitkään ja olisi pudistanut päätään jos se ei olisi paljastanut häntä. Mutta toisaalta, tuskin toinen olisi edes huomannut sitä. ”Katso” Shariel kuiskasi ja ojensi toista kättään tämän suuntaan. Hetken kuluttua kädestä nousi pieni kiehkura, tulenlieskan kaltainen, joka pian aukesi kukaksi. Samaan aikaan toinen käsi etsi jotain kättä kovempaa. Hän ei uskaltanut ’sokaista’ nuorukaista sen varalta, että tämä huutaisi, mutta toisaalta, tulikukkakin saattoi saada aikaan saman. Sharielin harmiksi mitään kepin tai kiven kaltaista ei osunut käteen. Tulikukka kuoli samaan aikaan, kun nainen painoi miehen puuta vasten ja suuteli tätä, ennen kuin mies ehti tehdä mitään muuta. Shariel kopautti miehen pään puuta vasten niin lujaa kuin pystyi, mikä ei riittänyt läheskään tappamaan, mutta jos hän saisi miehen tainnutettua..
|
|
|
Post by submarine on Aug 25, 2011 19:09:46 GMT 3
Rosvo oli melkoisen haltioitunut tulisesta kukasta, kuten pitkälti koko muustakin tilanteesta - tosin jos olisi pitänyt arvailemaan ruveta, suurin osa olisi todennäköisesti veikannut, että eniten tätä tilanteessa kiinnostivat huulia vasten painautuvat huulet. Ikävä kyllä sitä seurannut ei ollut tälle aivan yhtä mukavaa. Pää kolahti puuhun, silmät seisoivat äkkiä päässä ja hetken epävarman huojumisen jälkeen märkäkorva putosi polvilleen. Aivan hetkeen tämä ei ollut menossa yhtään mihinkään, mutta mitä ilmeisimminkin kyseessä oli kovapää muutenkin, kuin vain kuvainnollisesti. Taju ei lähtenyt, vaan päätään puristaen tämä sai älähdettyä kovaa ja korkealta: "Se löi! Se karkaa! Se karkaa!" Möykän pitäminen olikin ainoa, joka tästä yritteliäästä tapauksesta irtosi. Mies ei yrittänyt edes hapuilla otetta julmasta kavaltajastaan, vaan näytti luottavan siihen, että muu rosvojoukko hoitaisi sen puolen.
|
|
Astarael
Member
I'll see you where the roads meet.
Posts: 541
|
Post by Astarael on Aug 25, 2011 19:27:08 GMT 3
Shariel kirosi hiljaa mielessään. Ei riittävästi voimaa vieläkään. Toinen oli sentään sen verran lamaantunut, että hän pääsi pakenemaan syvemmälle metsään. Nainen kuuli juoksuaskeleita perässään. Hänen onnekseen, ja epäonnekseen, metsä oli pimeä ja aluskasvillisuutta riitti.
Miksi minä juoksen? Shariel ajatteli soimaten itseään. Hänhän pääsisi pakoon helposti, kun muuttuisi kissaksi. Shariel pysähtyi ja muutti itsensä kissaksi. Eikä aikaakaan kun kissa oli kiivennyt lähimpään puuhun oksien suojaan odottamaan melun hiljenemistä. Ja sitä paitsi, puussa sattui pesimään juuri sopivan kokoinen lintu, jonka kissa nappasi iltapalaksi.
|
|
|
Post by submarine on Aug 25, 2011 20:06:46 GMT 3
Melkoisen nopeasti älämölön jäljiltä oli rosvojoukkoa jo liikkeellä. Muutama jäi ihmettelemään maassa vikisevää märkäkorvaa, ja loput rymistelivät perään. Näitä oli ehkäpä puolen tusinaa, suurin osa oli jäänyt vahtimaan loppuja. Rosvot yrittivät parhaansa mukaan levittäytyä soihtuineen ja saada pakenijan näköetäisyydelle, mutta melkoisen huonolla menestyksellä. Nämä etsivät pakenevaa naista, eikä yhdellekään juolahtanut mieleenkään, että tämä olikin äkkiä kissa, jossakin puiden oksistoissa. Ja vaikka rosvojoukko hyvän aikaa rymistelikin menemään sinne tänne, joutuivat nämä palaamaan tyhjin käsin. Tuliselle velholle lieni harvinaisen ikävä kertoa erään vangin karanneen - tai ainakin olisi, elleivät nämä olisi raahanneet mukanaan takaisin täydellistä syntipukkia, yhä päätään pitelevää typerystä.
Gilf hymähti itsekseen. Suurin osa vankijoukosta oli kuullut huudot, ja vilkuili nyt jokseenkin levottomina ympärilleen. "Aikaansaava nainen. Tarvittaisiin enemmän sellaisia", tämä mumisi itsekseen pyyhkiessään raapustuksensa pois muiden nähtäviltä.
|
|
Astarael
Member
I'll see you where the roads meet.
Posts: 541
|
Post by Astarael on Aug 25, 2011 20:17:01 GMT 3
Häntä jahtaavat miehet ja naiset rymistelivät pitkin metsää. Shariel katseli heitä kiinnostuneen piilostaan. Niin kauan, kuin vain tavalliset rosvot juoksivat pitkin metsää hänellä ei ollut mitään vaaraa. Nainen ei tiennyt, oliko kissan hahmo hänelle vain taikuudella luotu olomuoto vai ihan oikeasti hänen toinen muotonsa. Hän kuitenkin veikkasi jälkimmäistä. Kissa oli joskus kuullut, että taikuudella luodut kehot olivat vaikeita ylläpitää pitkiä aikoja. Hänelle sitä vastoin oli yhtä helppoa olla kummassa vain olomuodossa.
Viimein rosvojoukko tuntui poistuvan metsästä ja Shariel laskeutui varovasti alas puusta vilkuillen jatkuvasti ympärilleen. Aloittaen sitten tassuttelemisen, toivon mukaan, poispäin leiristä, vaikka Empalsus olikin edelleen siellä. Hän ei halunnut tietää, mitä velho hänelle tekisi, jos saisi kiinni.
|
|
|
Post by submarine on Sept 1, 2011 16:28:11 GMT 3
((Noniin. Kirjoitan nyt tässä vielä viimeiset Gilfin tilanteesta, niin saat Sharielin kätevästi vähän eri miljööseen tässä sivussa. Tai ainakin vähän kauemmas, heh.))
"Sinä puhuit sille! Sinä tiedät minne se narttu häipyi!" iso korsto ärisi pienelle miehelle riepotellessaan tätä rinnuksista. Gilf oli jo hyvän aikaa sitten jättänyt tavanomaisen matelunsa, siitä ei tällä kertaa ollut yhtään mitään apua. Viisi rosvoa oli hiillostanut tätä jo varmasti pari tuntia - juuri niin tuloksetta kuin vain saattoi olettaakin. Kääpiömiehellä kun ei ollut hajuakaan siitä, minne tai miten Shariel oli paennut. Harvemmin tämä joutui vakuuttelemaan henkensä pitimiksi väkeä siitä, että totuus todella oli totta. Useammin tämä yritti saada nämä nielemään pajunköyttä, puutaheinää ja muuta vaikeasti sulatettavaa. Mutta tällä kertaa rosvot halusivat kuulla jotakin, johon edes pieni mies ei, ikävä kyllä, tiennyt vastausta. Ja tämä sai olla varma, että nämä jatkaisivat kovia otteitaan pitkään, ennen kuin antaisivat periksi. Vaan tyhjästä oli paha nyhjäistä...
|
|
Astarael
Member
I'll see you where the roads meet.
Posts: 541
|
Post by Astarael on Sept 1, 2011 16:45:39 GMT 3
Kukaan ei lähtenyt seuraamaan kissaa. Hetken kuluttua se lähti juoksemaan niin kovaa, kuin vain tassuistaan pääsi. Sen oli päästävä mahdollisimman kauas rosvojoukosta ja velhosta. Kissa ei ajatellut mitään muuta. Jonkin ajan kuluttua se löysi rosvojoukon käyttämän kulkuväylän, joka oli puhtaampi aluskasvillisuudesta, kuin muu metsä. Kissa vilkaisi taakseen, mutta ei huomannut minkäänlaista liikettä, joka olisi paljastanut takaa-ajajan.
Monen tunnin juoksun jälkeen Shariel tunsi itsensä kuoleman väsyneeksi ja päätti ottaa sen riskin, että nukkuisi hetken jossain puunhaarassa. Kissa kiipesi lähimpään puuhun ja vajosi välittömästi syvään uneen, josta heräsi vasta auringon ollessa ylhäällä.
|
|
|
Post by submarine on Sept 1, 2011 23:03:30 GMT 3
Ikka ei ollut aivan varma, missä parhaillaan oli. Tai tietenkin tämä tiesi olevansa metsässä. Mutta tällä ei ollut hajuakaan siitä, missä siellä tarkalleen, tai missä edes metsä tarkalleen ottaen oli ollut. Muutama viimeinen päivä oli ollut melkoista harhailua joka suuntaan, syystä jos toisestakin. Ei tämä ollut erityisen hädissään, lopulta päätyi aina johonkin kun vain tarpeeksi kulki, mutta olihan tällainen hieman häiritsevä, sitten kuitenkin. Matkalla oli kätevä tietää, missä oli ja mihin oli menossa. Mutta aina ei nähtävästi voinut voittaa. Jalkoja alkoi kuitenkin kivistää jossakin määrin, joten tämä etsiskeli sopivan paikan ja kävi hetkeksi istumaan erästä puuta vasten, tietämättä puolen viiksikarvankaan vertaa jo aivan lähettyvillä lepäilevästä. Ikka oli rottiainen, jos tarkkoja oltiin, rial. Ihmisrotta, jos nyt halusi käyttää kansankielistä, olkoonkin että se oli vähintäänkin valheellinen ilmaisu. Rottiaisissa oli kovin vähän ihmistä. Mutta olipa miten oli, Ikka sattui olemaan kaiken kaikkiaan melkoisen alamittainen rial - alamittainen ja kaiken kaikkiaan melkoisen ruipelo. Tämä olisi tuskin yltänyt tavallisenmittaista tallaajaa juuri vatsan ja rinnan välimaaston yläpuolelle, eikä rotannarttua oltu siunattu vahvalla varrella. Kukaties tätä olisi voinut sanoa solakaksi tai jänteväksi, jos olisi halunnut olla kohtelias, mutta loppujen lopuksi vaaleanharmaan turkin peittämä ruumis oli yksinkertaisesti hintelä.
Ikka, koko mitättömässä komeudessaan, risti koipensa, kaiveli hetken verran pitkiä rotanvarpaitaan, ja kiskoi sitten päästään käsittämättömän nuhjuisen, etäisesti hatun näköisen tilkkureuhkan. Kukaties se oli joskus ollut hieno hattu, kukaties ei, mutta nyt se oli niin paikkailtu, ettei siinä todennäköisesti ollut montaa kohtaa alkuperäistä kangastaan. Se löysi tiensä huomattavasti vähemmän nuhjuisen, joskin selvästi myös käytetyn selkärepun ja vankan, tavanomaisen matkasauvan viereen. "Naa-a", Ikka vinkaisi itsekseen ja kaiveli korviaan. Rotalla ei ollut oikeastaan enää hajuakaan, mistä oli edes tullut. Tai tietenkin tämä tiesi, mistä oli lähtenyt, mutta se ei paljoa auttanut kun ei enää tiennyt suuntaan. Se oli tietenkin pieni ongelma, se.
|
|
Astarael
Member
I'll see you where the roads meet.
Posts: 541
|
Post by Astarael on Sept 6, 2011 16:52:05 GMT 3
[[Et voinut olla vastustamatta kiusausta ]] Shariel haukotteli ja avasi silmänsä. Aurinko suodattui mukavasti oksiston läpi ja eilinen pako oli melkein kuin unta. Melkein. Se tuntui vieläkin liian realistiselta. Mitenköhän Empalsukselle on sujunut.. Shariel ajatteli raukeana. Ilmassa leijui outo haju. Kissa siirsi katseensa puuta ympäröivään maastoon ja siitä hetken kuluttua puun juurelle. Siellä oli jokin outo hattupäinen otus, joka koonsa puolesta voisi melkein olla pieni ihminen, mutta joka haisi rotalle. Shariel sähähti paljastaen hampaansa. Rotan ääntely sai hänen vatsansa kurisemaan. Oli kulunut jo liian pitkä aika siitä, kun hän oli viimeksi saanut syödä. Shariel nousi istumaan ja tarkkaili hetken alhaalla oleilevaa rotta-olentoa häntä heiluen edes takaisin. Sitten kissa pudottautui alas puusta, tähdäten kyntensä olentoon. Ei sillä, ettei hän ollut koskaan nähnyt moista olentoa, ollut kauheasti väliä. Se tuoksui rotalle, se oli rotta. Ja rotat olivat ravintoa.
|
|
|
Post by submarine on Sept 6, 2011 17:43:09 GMT 3
Ikalle ikävät yllätykset, epämukavat herätykset tai muutkaan sellaiset eivät olleet mitenkään erityisen outoja, mutta silti niskaan loikkaava, kaikki kyntensä päänahkaan iskenyt kissa kuului eittämättä niidenkin joukossa ikävämpään. Rotta oli äärimmäisen nopeasti jaloillaan uskomattoman kimeän vikinäkuoron saattelemana. Tämä askelsi ympyrää, huitoen sinne tänne pieni, pörröinen ja eittämättömän raivokas otus nahkaansa iskostuneena. Nartulla ei ollut mitään hajua siitä, mitä tämä oli mennyt tekemään tämän ansaitakseen, mutta jotakin kauheaa sen täytyi olla. Tämä yritti kiskoa kissan irti, mutta kynsillä oli se ikävä seikka, että niillä sai pidettyä kiinni harvinaisen lujaa.
Loppujen lopuksi Ikka päätyi tuskapaniikissaan pyörimään maahan, yrittäen saada huidottua kissan irti miten vain kykeni. Tämä olisi kukaties keksinyt jotakin fiksumpaa, jos olisi saanut ajatella muutaman hetken. Ikävä kyllä huomion vei tässä kohtaa raivohullu eläin.
|
|
Astarael
Member
I'll see you where the roads meet.
Posts: 541
|
Post by Astarael on Sept 6, 2011 18:08:54 GMT 3
Shariel yllättyi: ylikasvuinen rotta taisteli vastaan, eikä ollenkaan rottamaisesti. Hän ei muistanut, koska viimeksi rotat olivat kävelleet kahdella jalalla, kun niiden kimppuun hyökättiin, tai ylipäätään koskaan. Eikä toinen edes purrut. Tovin jatkettuaan yritystään saada rotasta aamiaista hän luovutti. Shariel irroitti kyntensä tästä suurikokoisesta, mutta laihasta rotasta päättäen, että oli liian vaivalloista yrittääkään saada siitä paistia. Turkkikin oli mennyt likaiseksi toisen pyöriessä maassa. Shariel ei tajunnut, miksi toinen oli halunnut pyöriä maassa ensinkään. Hänestä se oli likaista puuhaa. Shariel asteli hieman kauemmas rotasta ja tuijotti tätä intensiivisesti, kuin toivoan, että toinen vain kaatuisi kuolleena maahan. Niin nälkäinen hän ei sentään ollut, että viitsisi liata ja takuttaa turkkinsa. Sen selvittämiseen meni ikuisuus, eikä hänellä ollut sellaisia aikamääriä näin lähellä rosvojen leiriä.
|
|