|
Post by submarine on Aug 3, 2011 15:23:57 GMT 3
((Tässä olisi nyt tämä Astaraelin kanssa sovittu. Vaihdan kuitenkin karavaanin kohdalla hieman tavallisempaan linjaan. Hmmh, ja oikeastaan, koska olen sekaisin ja vailla uusia kokemuksia, vaihdan hahmonkin kohdalla. Linjasta voidaan tosin olla montaa mieltä, heh.))
Empalsus havahtui huutoon. Se ei poikennut millään tavoin monista muista karavaanin jylyn yli huudetuista, mutta jostakin syystä juuri tämä mitätön ja yhdentekevä huuto oli kirvoittanut miehen keinuvasta unestaan vankkureiden kuorman päällä. Pelkkä yksinkertainen, sanaton käskyhuuto jollekin kuormaeläimelle. Hetken aikaa Empalsus pohti, josko olisi yrittänyt vetäytyä takaisin uneen, mutta päätti antaa sen sitten olla. Uni odottaisi kyllä. Sen sijaan tämä vilkaisi ympärilleen. Maisema oli alkanut muuttua melko mitäänsanomattomaksi. Pellot, pitäjät ja metsiköt olivat jo jääneet taakse, ja ympäröivä maisema oli melko tasaista ja yksitoikkoista. Puu siellä, toinen täällä. Ainoa varsinainen lähitienoota kirjova piirre oli tie Empalsuksen alapuolella. Idän ihme, Suuri Kauppatie, Kultainen Polku, ja kaikki ne muut nimet, joita Empalsus Mutar, Hernin kolmannen mahdin kehän viides sakara, ei enää edes muistanut. Olipa miten oli, tällä hetkellä tie näytti lähinnä tomuisen yksitoikkoiselta, ei mitenkään erityiseltä. Empalsus ei itsekään näyttänyt erityisen mielenkiintoiselta. Tämä ei ollut laiha eikä lihava, jotakin siltä väliltä. Veitsellä nyrhityt, tummat hiukset ja parta olivat, kuin kenellä tahansa. Päälleen mies oli vetänyt pitkän, hyvätekoisen takkinsa, matkalaisen tunikan ja housut. Hyvää tekoa, ei loistavaa. Vain tavallinen matkalainen, juuri kuten Empalsus halusi.
Karavaani, jonka mukana Empalsus tällä hetkellä matkasi jonnekin itäänpäin, oli melko suuri. Tämä ei ollut välittänyt laskea vaunujen, vankkureiden ja kärryjen määrää, mutta niitä oli kuitenkin enemmän kuin tusina. Monenkirjavaa väkeä matkasi sen mukana, kuka mistäkin syystä. Muutamat olivat matkalla toimittamaan asioitaan jossakin idässäpäin, jotkut taas palaamassa sinne jo niitä lännessä, Hernin suurissa kaupungeissa, suoritettuaan. Empalsus itse oli menossa, jättämässä taakseen Hernin ja suuntaamassa tuntemattomille maille. Monestakin syystä. Olkoonkin, ettei matkaaminen vankkureiden päällä tehnyt erityisen hyvää millekään paikalle - kaikkein vähiten, koska vankkureiden lasti tuntui koostuvan kypäröistä ja muista sekalaisista panssarinpaloista. Mutta karavaani kulki siitä huolimatta, mukanaan sotureita, kauppiaita, seikkailijoita, tutkijoita ja kaikkea siltä väliltä.
Ja vasta nyt, jo melkein puolen päivämatkan jälkeen, Empalsus huomasi laukkuaan penkoessaan unohtaneensa piippunsa. Se kirvoitti pienen sadattelun, ja mies pisti muistiin, että olisi yritettävä hankkia uusi jostakin.
|
|
Astarael
Member
I'll see you where the roads meet.
Posts: 541
|
Post by Astarael on Aug 3, 2011 23:27:27 GMT 3
[[Täällä ollaan. Ja oikeasti. Pelaatko miehellä joka on ihminen? Yllättävää. Etkö joskus ole sanonut jotain, että sinulla olisi vain rottahahmoja? ]] Shariel käveli päättäväisenä pitkin tietä, jonka oli löytänyt edellisenä päivänä lähdettyään matkaan. Hänellä ei ollut aavistustakaan minne se veisi, mutta sittä ei oikeastaan ollut väliä. Kunhan se ei johtanut pohjoiseen. Sinne hän ei halunnut mennä. Edellisenä päivänä Shariel oli päättänyt lähteä kaupungista, jossa oli vastikään ollut harjoittamassa ammattiaan katutanssijana, kun häneltä oli aloitettu kysellä lupia ties mihin, ja koska kaupunki oli alkanut tuntua ikävystyttävältä. Mitään jännittävämpää vartijoiden kanssa käydyn kohtauksen lisäksi ei ollut tapahtunut, eikä varmasti tulisikaan tapahtumaan. Olihan hän viettänyt kaupungissa melkein neljä päivää ja näin ollen oli jo korkea aika vaihtaa maisemaa. Tie yhtyi isompaan ja vilkkaampaan tiehen, jota pitkin kulki karavaani itään. Hetken aikaa Shariel katseli sen menoa ja ennen kuin nainen huomasikaan hän astelikin jo karavaanin rinnalla kohti minne lie se olikaan menossa. Se mitä idässä oli, oli yhtäkkiä alkanut kiinnostaa häntä. Eikä vain seuraava kaupunki, se mitä oli sen takana kauempana. Hyvin kaukana. Shariel nautti auringosta kasvoillaan ja äänistä ympärillään, vaikk kaikki äänet eivät olleetkaan mukavia tuoksuista puhumattakaan. Tie tuntui kovalta ja sileältä vasten hänen paljaita jalkojaan ja laukku roikkui mukavasti olkapäällä painamatta juuri mitään. Tämä päivä oli hyvä päivä aloittaa seikkailu. Ketään ei tuntunut kiinnostavan se, että Shariel oli liittynyt heidän joukkoonsa. Kukaan ei tuntunut edes huomanneen hänen olemassaoloaan, mikä omalla tavalla ärsytti naista, mutta toisaalta hän tiesi näkymättömyyden tuoman turvan. Ja Shariel huomasi miettivänsä, mikä oli karavaanin määränpää.
|
|
|
Post by submarine on Aug 3, 2011 23:48:45 GMT 3
((Kyllä! Comfort zone väreilee tuskissaan! Olen itsekin aivan yhtä järkyttynyt tästä uudesta käänteestä. Uuden, tätä peliä varten luodun hahmon kanssa.))
Empalsus haisteli idästä puhaltavaa tuulta, mutta se ei tuonut mukanaan aavistuksia mistään. Ei ainakaan mistään, minkä kolmannen kehän taumaturgi olisi huomannut. Karavaani sai siis edetä kaikin puolin rauhassa, mitä se pitkälti tekikin. Empalsus pyrki tekemään olonsa mahdollisimman mukavaksi keinahtelevien, poukkoilevien vankkurein päällä. Lyhyenlännästä, tanakasta ajurista ei ollut juttuseuraksi, sen tämä oli jo kokeillut. Kaikkiin keskustelunavauksiin oli vastattu joko syvillä mietteillä tämänhetkisestä säästä tai suurilla oivalluksilla ensi sadosta. Ja hetken verran Empalsus jo melkein katui, että oli jättänyt korkeat tornit taakseen, mukanaan vain muutama vaivainen kirja ja vailla minkäänlaista järkevää juttuseuraa.
Karavaani vyöryi, asteli, lipui ja kopotteli aikansa tietä eteenpäin, ja Empalsuksen suurimmaksi saavutukseksi tähän asti muodostui olla purematta kieltään poikki, kun erityisen suuri kivi pompautti vankkureita hänen yrittäessään näykkiä leivästään suullisia. Idässä saattaisi olla paljonkin kaikenlaista ihmeellistä, mutta sinne kulkemisesta ei voinut sanoa samaa. Jossakin vaiheessa Empalsus pani merkille, että karavaani oli saanut uuden jäsenen. Pienen matkan päässä vankkureista kulki nainen, jonka ei millään muotoa voinut väittää näyttävän ainakaan tavanomaiselta maalaiselta. Kukaties tällä olisi ainakin jotakin mielenkiintoista sanottavaa. Kukaties... "Neiti, eikö tie ole kova kulkea paljain jaloin?" Empalsus kysäisi hetken perästä mahdollisimman välinpitämättömän oloisesti, tuskin vilkaisten tapaukseen.
|
|
Astarael
Member
I'll see you where the roads meet.
Posts: 541
|
Post by Astarael on Aug 4, 2011 15:17:01 GMT 3
[[Hahaha :'D Ihan oikein! Selitätkö enemmän tästä karavaanin yleisrakenteesta ja hahmostasi tässä tai muualla? Ja juonesta! ]]
Shariel katseli välillä tien vieressä kasvavia kukkia ja välillä hänen ympärillään kulkevia ihmisiä tai ihmisenkaltaisia olentoja, jotka hoitivat kukin toimiaan. Suurin osa heistä ei kävellyt hänen laillaan, mutta oli heitäkin.
Shariel huomasi alkaneensa viihtyä ihmismuodossaan pidempiäkin aikoja kuin ennen. Tämä oli täysin Satarin syytä, ainakin osittain, näin hän oli päättänyt. Ei nainen ennen toista ollut ollut niin tapaturma-altis ja hän mietti, tulisiko tapaamaan miehen tälläkin matkalla.. Ennen kuin Shariel ehti pohtia asiaa tämän pidemmällä miesääni keskeytti hänet kysyen jotain. Hetkeen nainen ei ollut täysin varma, oliko mies puhunut hänelle, vai jollekin muulle toisen välinpitämättömyyden takia.
”Se olisi paljon kovempi, jos joutuisin sulkemaan jalkani tuollaisiin kuumiin ja pahanhajuisiin kenkiin, joita te käytätte.. Herra.” Shariel vastasi viimein vilkaisten miehen suuntaan. Häntä ihmetytti, miksi ihmiset edes käyttivät kenkiä. Ne hiersivät, olivat kuumat ja epämukavat, ja haisivat. Toki hän oli huomannut niissä hyviäkin puolia, mutta ne olivat vähäiset verrattuna huonoihin. ”Paljain jaloin pystyn tuntemaan muutokset ja tiedän milloin on hyvä pysähtyä” Shariel jatkoi, kuin asia olisi itsestään selvää kaikille vähänkään järkeville. Ja sitä paitsi. Paljain jaloin oli helppompi tanssia, eikä uusiin kenkiin kulunut turhaan rahaa. Se oli myös toinen syy miksei Sharielilla ollut kenkiä: hänellä ei ollut varaa niihin.
|
|
|
Post by submarine on Aug 4, 2011 15:51:57 GMT 3
((Tjuu, hahmosta ja karavaanista kyllä selviää pelin edetessä enemmänkin. Juonen puolesta taas, meillä ei taida vielä varsinaisesti olla keskeistä juonta-juonta. Karavaani on menossa itään. Matkan varrella voi tapahtua kaikenlaista, heh. Ja idässä, jos siihen asti rahkeet riittävät, taas saattaa muodostua paljonkin kaikenlaisia kuvioita.))
Empalsus hymähti naiselle. Hyvä vastaus, kertoi ainakin jonkinlaisesta aivotoiminnasta. "Niin no. Kenkäni haisevat likaisina, jotta jalkani eivät kokisi samaa. Ja vielä kertaakaan en ole telonut jalkojani teräviin kiviin tai muihin särmiin kunnon saappaissa", hän vastasi, vilkaisten tapausta nyt aavistuksen tarkemmin. Kyllä, ei tosiaankaan mikään tavanomainen paikallinen. "Saatte toki tarpoa, mikäli nyt huvittaa, mutta vankkureissani taitaa olla tilaa, mikäli kiinnostaa. Pelkäänpä, ettei matkaseurani ole erityisen henkevä keskustelukumppani", mies jatkoi, viitaten vankkureihinsa, joissa istui ja edessään apaattisen laiskasti ajurinpenkillä nököttävään mieheen. Tämä urahti, joko koska tiedosti olevansa keskustelun aiheena, tai sitten ei.
Kauempana suurien, väkeä kuljettavien kärryjen ajuri huusi vihaiseen sävyyn ja huitoi pitkällä piiskallaan jotakin lasta, joka pyöri melkoisen lähellä suuria kärrynpyöriä. Kaiken kaikkiaan karavaani oli melkoisen sekalainen seurakunta, ei mikään varsinainen kauppakaravaani, vaan yksinkertaisesti samaan suuntaan kulkevien ihmisten, eläinten ja tavaroiden muodostama joukko. Empalsus tunnisti kärryissä ja vankkureissa ainakin kolmen eri kauppiassuvun merkkejä, ja ihmiset olivat aivan yhtä kaikenkirjava joukko. Ja siitä huolimattakin suurin osa näistä tuntui karttavan pientä jutustelua, kuin ruttoa...
|
|
Astarael
Member
I'll see you where the roads meet.
Posts: 541
|
Post by Astarael on Aug 4, 2011 17:35:21 GMT 3
[[Heh, selvä ]]
”Aivan.” Shariel myötäili ”Mutta en minäkään ole koskaan satuttanut jalkojani teräviin kiviin” Mutta se, Shariel ajatteli, johtuu yleensä siitä, että taitan matkani yleensä kissahahmossani. Sitä mies ei kuitenkaan tiennyt.
”Hm. Enpä tiedä. Kuinka pitkä matka itään on?” Shariel kysyi vastauksena miehen tarjoukseen nousta vankkureihin saaden näin lisäaikaa varsinaisen vastauksensa kanssa. Päivä oli kaunis ja tie sileä isompia kivenmurikoita lukuunottamatta. Vankkurit keikkuivat epämukavan näköisesti aina kiviin osuessaan, eikä Shariel ollut varma, halusiko niiden kyytiin ensinkään, mutta uudet tutavuudet olivat aina mieluisia. Etenkin jos he olivat muitakin kuin kerjäläisiä ja varkaita sillä heistä voisi myöhemmin olla apua. Tämä mies ei vaikuttanut sellaiselta, vaikka toisaalta olihan sekin aina mahdollista. Kyllä oli olemassa rikkaampiakin varkaita, jotka vain esittivät olevansa kunniallisia kauppiaita vain huijatakseen uhriaan. Ja vaikka mies osoittautuisikin tällaiseksi henkilöksi, niin ainakin Shariel saisi ilmaisen kyydin ja tyydytyksen uteliaisuuteensa.
”Selvä, tein päätökseni. Tulen sinne istumaan” Shariel lausahti ja hymyili valloittavasti ja siirtyi kevyesti kävelemään vankkureiden rinnalle. Tästä voi tulla vielä mielenkiintoista, Shariel ajatteli hypähtäessään notkeasti ajurina toimivan miehen viereen ja siitä aivan yhtä ketterästi taakse, missä hänelle puhunut mies oli. Nainen ei antanut hämmästyksensä, että temppu oli onnistunut näkyä. Se olisi pilannut ensivaikutelman täysin ja sitähän hän ei halunnut. ”Hei, minä olen Shariel. Kuka te olette?” Shariel lausui hymyillen.
|
|
|
Post by submarine on Aug 4, 2011 18:17:05 GMT 3
Empalsus hymähti jälleen. "Aivan tarpeeksi pitkä, ettei pieni istuskelu tee ainakaan pahaa", hän tokaisi, vetäen sormensa tuoreeltaan kynittyjen hiustensa läpi kertaalleen. Matkasta tulisi, tosiaan, vielä pitkä, eikä nyt kuljettu millään parhailla mahdollisilla tavoilla. Empalsus oli varma, että mikäli ei löytäisi pian älyllistä seuraa, olisi se liian pitkä. Onneksi apu näytti kuin näyttikin olevan lähellä. Nainen harkitsi hetkisen ja sitten myöntyi kuin myöntyikin. Oikeastaan tämä loikkasi vankkureihin melkoisen ketterästi, ainakin reilusti ketterämmin kuin mihin mies olisi kyennyt. Siitä pieni kunnioittava vislaus.
"Tervehdys vain, Shariel. Minä olen Empalsus. Empalsus Mutar", mies vastasi hetken perästä. Hän ei ollut tunnettu tai vaikutusvaltainen - ei vielä. Niin kauan, kuin tittelit jäisivät pois, ei mies uskonut nimensä kertomisesta aiheutuvan mitään aitoa harmia. Ei ainakaan tässä seurassa, ei kun Hern loittoni yhä kauemmas jossakin selän takana. Empalsus meni niinkin pitkälle, että kiskoi toisen hansikkaistaan kädestään, ennen kuin tarjosi sitä kohteliaisuuden eleenä. Kättään, ei hansikasta. Kukaties nainen ei moisista perustanut, mutta oli miten oli.
"Joten kerropa minulle, Shariel, mikä sinut vie itään?" Empalsus kysäisi, kun kohteliaisuudet oli suoritettu. Samalla tämä työnsi aavistuksen sivummalle kahta suurta laukkuaan. Ei niinkään viedäkseen niitä pois naisen näkyvistä, olkoonkin ettei niiden tonkiminen olisi ollut millään tavoin hyväksi, vaan tehdäkseen hieman enemmän tilaa. Paksun, nahkakantisen opuksen (sen ainoan, jonka mies olisi suonut pysyvän todella visusti piilossa. Pieni henkinen ruoskinta siitä) kulma paistoi toisesta avonaisesta laukusta, ja mies kiskaisi sen paremmin kiinni. Kirottu teos tuntui kuitenkin suorastaan vain odottavan, koska pääsisi taas pullahtamaan näkyviin. Hän melkein katui sen viemistä. Melkein. "Itään, ainakin sinne, minne Idästä puhuttaessa ollaan menossa, on pitkä matka, ja siellä kaikki on outoa. Väittäisin, että moni pysyttelee mieluummin kotipuolessa, eikö?" Empalsus jatkoi muina miehinä, kuin ei olisi edes huomannut tehneensä mitään äsken.
|
|
Astarael
Member
I'll see you where the roads meet.
Posts: 541
|
Post by Astarael on Aug 4, 2011 20:59:14 GMT 3
Nainen kohotti toista kulmaansa miehen vislaukseen , mutta antoi asian sen jälkeen olla. Pitkä matka siis.. Shariel ajatteli melkein jo sen ajatteluunkin kyllästyneenä. Ehkä se kuitenkin oli odottamisen arvoista. Hän oli kuullut monia tarinoita idästä ja sen oudosta kultuurista täkäläisiltä ihmisiltä. Toisaalta, hän oli myös kuullut edellisessäkin kaupungissa tarinoita seuraavasta kaupungista, jotka eivät yhtään pitäneet paikkaansa. No, joka tapauksessa, Shariel ajatteli, olet nyt matkalla jonnekin ja jos kyllästyt voit aina poistua kesken matkan.
”Hyvää päivää Empalsus” Shariel lausui kohteliaana, eikä oikein tiennyt, mitä olisi tehnyt toisen tarjoamalla kädellä. Häkeltymisen huonosti peittäen nainen ojensi toisen kätensä sen päälle odottaen miehen jatkavan siitä. Kaduilla kukaan tuli harvoin tarjoamaan kättään ilman taka-ajatuksia tai ylipäätään. Ja ne naiset, jotka tarttuivat herasmieheltä vaikuttavan miehen käteen, harvoin palasivat takaisin. Miksi näin oli, sitä Shariel ei tiennyt. Vaihtoehtoja oli monia.
Shariel hillitsi itsensä vastaamasta miehen kysymykseen sanalla ’tie’ ”Uteliaisuus”, Nainen vastasi viimeinsilmät välkehtien. Totta sekin oli. Mies siirteli laukkujaan hermostuneen oloisena ja jatkoi ennen kuin Shariel sai esitettyä vastakysymyksen. ”Aivan! Tai siis, miksi kukaan haluaisi olla vain kotona?” Shariel kysyi kummastuneena. Hänellä ei ollut paikkaa, jota voisi kutsua kodiksi. Hänen kotinsa oli kaikkialla ja ei missään. Nainen ei tiennyt kumpi oli lähempänä totuutta. Se riippui ihan päivästä. ”Tiedätkö enemmänkin tästä idästä?” Shariel jatkoi kiinnostuneena, ”Ja mikä teidät tuo tälle matkalle?”
|
|
|
Post by submarine on Aug 4, 2011 21:21:47 GMT 3
Aavistuksen kömpelösti Empalsus luotsasi kättelyn suunnilleen toimivasti lävitse. Koko touhu meni kuitenkin nopeasti harvinaisen kiusalliseksi, eikä mies edes yrittänyt saada aikaan mitään erityisen toimivaa kokonaisuutta. Kunhan nyt jotain, kun oli jo alkuun päästy. "Suurin osa väestä mielii varmaa ja vakaata elämää. Koti lienee monelle sen lähtökohta", hän vastasi toisen kysymykseen hetken perästä, yrittäen parhaansa mukaan olla kuulostamatta tyhmiä kyselevää lasta opettavalta aikuiselta. Outo tapaus, mutta toipa tämä kaiketi ainakin piristystä matkalle. Seuraavat kysymykset saivatkin sitten Empalsuksen huomattavasti harkitsevammaksi. Tai ainakin toinen niistä. "Toki. Kauppareitit itään ovat vilkastuneet melkoisesti viime aikoina. Poliittinen tilanne on muuttunut, ja vierasmaalaisia ei enää paheksuta. Noin nyt pääpiirteissään. Tämä tarjoaa paljon tilaisuuksia monille", hän muotoili. "Ja minä puolestani... sanottakoon, että minulla on omia asioitani", tämä lisäsi kömpelösti.
Piti kääntää nopeasti huomio jonnekin muualle, ennen kuin nainen alkaisi kysellä vääriä kysymyksiä - tai oikeita kysymyksiä vääristä asioista. "Mutta, jos voin kysyä, niin ette taida olla aivan lähitienoon väkeä? Haluamatta loukata, erotettu melkoisen hyvin maisemasta", Empalsus pyöritteli hieman sanoja. Vankkurit kolahtivat taas ikävästi johonkin kiveen. Jossain toisissa vankkureissa joku piti meteliä jostakin.
|
|
Astarael
Member
I'll see you where the roads meet.
Posts: 541
|
Post by Astarael on Aug 4, 2011 21:40:00 GMT 3
”Sepä mielenkiintoista” Shariel vastasi katsellen vankkureiden ulkopuolelle. Koti nyt oli mitä oli ja hän antoi asian olla omassa rauhassaan.
”Onko siellä sitten paljonkin paheksuttu vierasmaalaisia? Tai siis, eroavatko he meistä paljonkin?” Nainen jatkoi unohtaen, että oli omalla tavallaan itsekin vierasmaalainen tai vähintään muukalainen. Shariel katsoi miestä pitkään tämän vastattua oman matkansa syystä. Salailiko mies häneltä jotain? Mielessään Shariel pudisti päätään torjuvana. He olivat vasta tavanneet, eikä puoli tuntemattomalle henkilölle selitetä kaikkea kaikesta. Ihan järkeenkäypä tapa, kun sitä näin ajatteli. Toinenhan saattoi olla kuka vain. Shariel olisi voinut jatkaa asian puimista vaikka kuinka pitkään, mutta Empalsus keskeytti hänet jälleen kysymyksellään.
”Enpä taida, en” Shariel vastasi vältellen. ”Saavuin tänne muutama päivä sitten.. Etelästä.” Tai ainakin jostain siltä suunnalta, nainen lisäsi mielessään synkkänä. Shariel oli kaatua vaunujen osuessa johonkin kiveen. Hän oli ollut oikeassa. Kävellen oli paljon tasaisempaa liikkua vaikkakin hitaampaa ja työläämpää. ”Kerrohan minulle idästä. Millaista siellä on?” Shariel lausui pitäen äänensä hillittynä ja hymyili. Hän halusi kääntää puheenaiheen takaisin mielenkiintoisiin asioihin, kuten mitä edessäpäin odotti.
|
|
|
Post by submarine on Aug 4, 2011 22:23:29 GMT 3
"Idässä on monia vanhoja, suuria valtoja. Paheksuminen lienee lievästi sanottu. Suurin osa heistä on ollut äärimmäisen sulkeutuneita, ja suuri osa on vieläkin. Tietyt ovat kuitenkin alkaneet nähdä meidän kanssamme asioimisen hyödyn. Rajat ovat löyhentyneet", Empalsus selitti. Hän ei ollut kuitenkaan lähdössä tietämättömänä kaukomaille ihmettelemään. Ei, hänellä oli tosiaan asioita, ja niiden hoitaminen vaatisi ainakin summittaista ymmärrystä määränpäästä. "Sikäläiset eroavat meistä monella tavoin. Heillä on outoja tapoja ja uskomuksia. Tietenkään en voi kertoa kaikesta yhdellä lauseella, heitä on montaa sorttia monesta eri kansasta. Mutta sen perusteella, mitä olen kuullut ja nähnyt, en ihmettelisi yhtikäs mitään", mies kertoi, osaamatta loppujen lopuksi tiivistää kovinkaan hyvin. "Tuo tuolla", Empalsus totesi, osoittaen erään vaunun laidalla istuvaa, arpista ja lihaksikkaan oloista miestä. Tämä kantoi kupeellaan miekkaa ja kasvoillaan ilmeettömyyden naamiota. "Tuo on Vail Tarn, kuuluisa miekkamies. Hän uskoo, että pääsee keräämään suurta mainetta ja kunniaa mittelemällä voimiaan idän mestareiden kanssa. Sieltä löytyy, kuulemani mukaan, myös hurjia sotureita."
|
|
Astarael
Member
I'll see you where the roads meet.
Posts: 541
|
Post by Astarael on Aug 5, 2011 11:49:24 GMT 3
”Pitäisikö minun siis tietää jotain, että välttyisin loukkaamasta ketään?” Shariel kysyi. Paljonkohan ihmisiä tarvittaisiin rakentamaan muuri kokonaisen maan ympärille? Nainen mietti, koska miten muuten olisi helpointa suojella rajoja. ”Sen minäkin olen kuullut!” Shariel huudahti iloisena ja vilkaisi Empalsuksen osoittamaa miestä kauempana. ”Uskotko että hän voittaa?” Hän jatkoi, vaikka ei ollutkaan niin kiinnostunut tiedosta, siirtäen katseensa takaisin lähellään olevaan mieheen.
Shariel avasi laukkunsa ja tunnusteli sen sisäpuolen ihan sen varalta, että olisiko siellä se omena, minkä hän muisti laittaneensa sinne tässä jokin aika sitten. Ei ollut. Shariel sulki laukkunsa aavistuksen harmissaan. Hän oli unohtanut ihmisten tulevan useammin nälkäiseksi kuin kissojen. Eikä hän ollut ottanut ruokaa mukaan, koska kissana hänellä ei ollut puutetta ravinnosta.
|
|
|
Post by submarine on Aug 5, 2011 15:33:07 GMT 3
"Tuskinpa. Tulet loukkaamaan jotakuta, yrititpä välttyä tai et", Empalsus vastasi ykskantaan. Tämä oli itse pohtinut samaa jonkin aikaa, mutta tullut sitten lopulta siihen tulokseen, että vastassa odotti yksinkertaisesti liikaa outoja tapoja ja uskomuksia, että jonkun jaloille olisi välttynyt tallomasta. Vail Tarnin mainitseminen sai naisessa aikaan pienehköä innostusta. Empalsuksen oli vilkaistava miestä noin nyt muuten vain vielä uudelleen tarkemmin. Arpinen, lihaksikas ja kovakatseinen Vail Tarn, joka kuulopuheiden mukaan oli mitellyt melkeinpä tasaväkisenä itsensä Loren Diviretton kanssa. Tämän miekka oli ainakin kaatanut monta vastustajaa, tarpeeksi monta, että pelkkä nimi riitti jo pelottamaan vähäväkisempiä. Kukaties tämä tosiaan niittäisi mainetta ja kunniaa. Mutta siitä huolimattakin Empalsuksen oli loppujen lopuksi pakko vain kohauttaa olkiaan. "Myönnettäköön, etten juurikaan tunne aseita tai niiden käyttöä. Kysytte väärän miehen mielipidettä, mutta kukapa tietää." Empalsus itse oli harvoin koskenut mihinkään veistä suurempaan, ja siihenkin lähinnä vain, kun oli tarvetta leikellä jotakin - siis jotakin muuta, kuin jotakuta. Ensinnäkään mies ei erityisemmin nauttinut väkivallasta, ja toiseksi siihen oli niin hyvin paljon käypäisempiäkin konsteja, kun todellista tarvetta ilmeni.
Empalsus keskittyi muutamaksi hetkeksi nahkahansikkaansa nykimiseen takaisin käteensä. Olkoonkin, että se oli melkoisen turha vaatekappale näillä ilmoilla. Mutta niillä oli merkityksensä, ainakin miehelle itselleen...
|
|
Astarael
Member
I'll see you where the roads meet.
Posts: 541
|
Post by Astarael on Aug 5, 2011 16:12:47 GMT 3
”Seelvä”, Shariel vastasi epäilevänä. Ehkä hänen pitäisi miettiä kahdesti kannattaisiko näin suinpäin lähteä kohti tuntematonta maanosaa. Mutta milloin hän oli viimeksi välittänyt siitä, mikä olisi järkevää ja mikä ei? Shariel nyökkäsi miehen vastaukseen aseista. Hänkään ei tiennyt niistä juuri mitään. Nainen muisti hyvin harvoja tilanteita, jolloin hänen olisi tarvinnut puolustaa itseään väkivallalla, yleensä hän yritti puhua itsensä ulos tilanteesta, tai vain karkasi paikalta.
Hetkeen kumpikaan ei sanonut mitään. Shariel mietti, miten kysyisi mieheltä oliko tällä ruokaa mukana ja että voisiko hän saada siitä osan. Shariel ei halunnut muuttua kissaksi miehen edessä. Se ei vain tuntunut sopivalta. Eikä hän halunnut miehen itetävän kyvystään. Siitä voisi olla vielä hyötyä jos hänen pitäisi paeta.
|
|
|
Post by submarine on Aug 5, 2011 16:45:17 GMT 3
Naisella ei vaikuttanut olevan enempää sanottavaa juuri nyt, eikä Empalsuskaan tuntenut varsinaista tarvetta puhua puhumisen vuoksi. Oikeastaan, jos totta puhuttiin, hänellä oli edelleenkin nälkä. Äskeinen ruokailu oli keskeytynyt ikävästi. Niinpä, osoittamatta sen erityisempää kohteliaisuutta, mies kaivoi toisesta laukustaan puolikkaan leivän, ja väänsi siitä irti palan itselleen. Mitään vettä kummallisempaa tällä ei kyytipojaksi ollut, mutta matkatessa oli vain oltava valmis luopumaan tietyistä mukavuuksista - olkoonkin, että kuiva leipä ja vesi toivat mieleen hänen ensimmäiset oppivuotensa, ja sen nostattamaa hapanta makua ei olisi peitetty edes paahtopaistilla.
"Hmh. Nähtävästi olen menettänyt kaikki käytöstapani. Ottakaa toki, mikäli vatsanne kestää", Empalsus totesi hetken perästä, viittoillen kohti esille jättämäänsä leipää, kun tajusi täyttävänsä vatsaansa samalla, kun toinen seuraili kädet tyhjinä, ja mahdollisesti nälkäisenä vieressä.
|
|