Astarael
Member
I'll see you where the roads meet.
Posts: 541
|
Post by Astarael on Aug 5, 2011 22:26:44 GMT 3
Shariel katseli kuinka Empalsus kaivoi laukustaan leivän puolikkaan ja mietti, kuinka voisi kohteliaasti ilmaista olevansa nälkäinen. Mies kuitenkin ratkaisi asian hänen puolestaan ja pyysi häntä ottamaan leipää. Hetken aikaa Shariel katseli kuinka toinen söi, ennen kuin mursi itselleen palan leipää samaan aikaan miettien, että illalla hän lähtisi metsästämään tai ennen, jos nälkä yltyisi. Nainen ei kehdannut viedä suurta palaa toisen selvästi vähistä ja vanhoista eväistä. ”Kiitos”, Shariel virkkoi kiitollisena hymyillen. Ainahan hän olisi voinut poistua vankkureista ja lähteä metsästämään, mutta mies kiinnosti häntä sen verran ettei häntä huvitanut tehdä niin vielä. Eikä nainen ollut varma löytäisikö juuri tätä vankkuria uudestaan tästä ihmis- ja vankkuripaljoudesta, mikä tiellä matkasi.
”Vatsani kestää melkein mitä vain” Shariel jatkoi hetken kuluttua saadessaan ajatuksensa takaisin. ”Olisiko mahdollista saada myös vettä?” Hän jatkoi kohteliaalla äänellä. Leipä oli kieltämättä hieman kuivaa, mutta se kelpasi paremman puutteessa. Sentään se ei ollut homeista tai likaista. Sellaiseen Shariel ei olisi koskenut mistään hinnasta. Aina oli muitakin vaihtoehtoja.
|
|
|
Post by submarine on Aug 5, 2011 22:49:14 GMT 3
"Toki. Ellen aivan erehdy, tarkoitus olisi pysähtyä Auringonlaskun aikaan. Suunnilleen niillä main on joki. Tai jokin muu vesistöntapainen. Tai niin ainakin ymmärsin", Empalsus totesi ojentaessaan vesinassakkaansakin naiselle. Outo tapaus, matkalainen muttei kantanut mukanaan edes muonaa taikka vettä. Mies ei todellakaan ollut mikään eränkävijä, mutta hänkin tiesi, kuten jotainen ihminen, veden tärkeydestä. Ja silti nainen vaikutti kokeneelta matkalaiselta. Vailla minkäänlaista matkamuonaa. Mutta loppujen lopuksi, ei se hänen asiansa ollut. Hengissä tämä näytti kuitenkin vielä olevan. Empalsus katseli toista vaitonaisena tämän syödessä. Vankkurit kolisivat tiellä eteenpäin, eikä hetkeen ollut tullut edes kiviä vastaan. Ajurinpenkillä lyhyt mies rykäisi muutamaan otteeseen ja sylkäisi jotakin - Empalsus ei millään muotoa välittänyt tietää, mitä - suustaan tielle. Matka eteni yksitoikkoisen rauhallisesti, olkoonkin, että muutama mies, mahdollisesti jonkin karavaanin mukana kulkevan kauppiaan vartijoita, riiteli kovaan ääneen jostakin. Muutamia vastaantulijoitakin näkyi, ja välistä seurasi pientä hässäkkää, kun kärryt joutuivat väistelemään toisiaan leveällä, mutta kuitenkin liian kapealla tiellä.
|
|
Astarael
Member
I'll see you where the roads meet.
Posts: 541
|
Post by Astarael on Aug 6, 2011 17:32:55 GMT 3
”Kiitos” Shariel toisen ojentaessa vesinassakkansa. Nainen joi siitä sen verran että sai janonsa sammutettua. Olihan mies sanonut heidän pysähtyvän illalla joelle, eikä veden loppuminen siis ollut ongelma. ”Illalliseksi on siis kalaa” Shariel totesi lopetellessaan ruokailuaan ja hymyili. Kala toisi mukavaa vaihtelua hänen yksipuoliseen ruokavalioonsa, vaikka niitä olikin vaikeampi pyydystää. Ja vesistöjen läheisyydessä oli paljon pikkujyrsijöitä ja muita eläimiä.
Karavaani kulki eteenpäin ilman, että mitään sen jännittävämpää tapahtui ja Shariel alkoi tuntea olonsa pitkästyneeksi istuskellessaan vankkureiden sisällä. Hän olisi halunnut lähteä kävelemään karavaanin keskelle tai tien reunaan tai tehdä jotain. Hetken nainen pyöritteli erästä ideaa päässään ja päätti huvin vuoksi kokeilla sitä. Vaikka ihan vain nähdäkseen miten mies suhtautuisi asiaan. Shariel sulki silmänsä ja kuvitteli vankkureiden sisäpuolelle auringonpaisteen. Nainen avasi silmänsä ja liikautti kättään mitäänsanomattomalla liikkeellä kohti kattoa, joka alkoi sulaa, paljastaen perässään sinisen taivaan ja auringon. Sharielista illuusio oli onnistunut. Näytti siltä, kuin vakkureiden katto olisi poissa tai että se olisi tehty siitä kalliista ja kirkkaasta lasia, jota hän oli nähnyt isojen kartanoiden ja palatsien ikkunoissa. Shariel hymyili silmät välkehtien Empalsukselle.
|
|
|
Post by submarine on Aug 6, 2011 19:39:26 GMT 3
Empalsus kohotti aavistuksen kulmiaan naisen toteamukselle kalasta, ennen kuin tajusi tämän tarkoittavan jokea. Hän oli vähällä lyödä ohimolleen omasta hitaudestaan. "Niin, toki. Ja kiitos siitä kaikille neljälle jumalalle. Elän kuivalla leivällä ja lihalla mieluiten mahdollisimman vähän", hän hymähti, jo nyt matkamuonaan pahasti kyllästyneenä. Kaupungeissa oli toki huonot puolensa, mutta ainakin niistä sai hyvää ruokaa, sen mies oli tullut todenneeksi jo nyt.
Hetken verran oli melkoisen hiljaista, mutta sitten Shariel näytti äkkiä pohtivan jotain. Empalsus seurasi tätä vaiti vierestä, jokseensakin kiinnostuneena toisen aikomuksista. Ja sitten tapahtui. Miehen silmät levisivät melkoisesti, kun vankkureiden katto melkein kuin vain suli pois. Ei kuitenkaan niin paljoa siitä, mitä tapahtui, vaan siitä kuka sen teki. Nainen oli toki ollut outo tapaus, mutta ei hän tästä maagikkoa kuitenkaan olettanut. Ja silti, hyvin selvästi, tämä oli sellainen. Hetken vaiteliaasti, melkeinpä varautuneesti naista ja kattoa tutkailtuaan Empalsus kurotti melkeinpä tottuneen oloisesti tutkiskellen kättään tunnustellakseen muutosta. Illuusio, ei muutos. Sen hän pystyi toteamaan helposti. Hyvä illuusio kylläkin. "Taitava rakenne... hyvä taitos... oikea kulma..." Empalsus mutisi, melkeinpä itsekseen, ennen kuin vilkaisi taas Sharieliin. "Sanoisin, että kierteleväksi matkalaiseksi osaat melkoisesti", tämä heitti varovaisen arvionsa.
|
|
Astarael
Member
I'll see you where the roads meet.
Posts: 541
|
Post by Astarael on Aug 6, 2011 21:36:25 GMT 3
Shariel hymyili sädehtien. Hänellä ei ollut mitään hajuakaan mistä taitoksista ja kulmista mies oli hetki sitten mutissut, mutta ainakin hän osasi arvostaa sitä, mitä nainen oli juuri tehnyt. ”Muutamia asioita on kyllä jäänyt mieleen”, Shariel vastasi vetäen kätensä hiustensa läpi. Hän oli osannut tehdä illuusioitaan aina. Se oli hänellä verissä. Vaikka ei hän Shariel sitä voinut tietää, koska ei ollut nähnyt vanhempiaan koskaan. Naisella oli tapana viihdyttää itseään, ja muita, joskin siitä voitiin olla hieman eri mieltä, illuusioillaan.
”Ne ovat helppoja.” Shariel lausahti muodostaen pienen tulenliekin kämmenelleen ja katsoen sitä intensiivisesti. Hän oli käyttänyt niitä monesti esityksissään ja ne silti onnistuivat lumoamaan hänet itsensäkin. ”Entä itse? Osaatko mitään?” Nainen jatkoi viitaten sanoillaan magiaan, illuusioihin, tai mihin tahansa normaalista poikkeavaan, kuten eläimeksi muuttumiseen. Pieni tulenliekki katosi käden heilautuksen myötä ja Shariel siirsi katseensa mieheen.
[[Ja kyllä, tiedän että "pienet tulenliekit" ovat häiritsevä klisee ]]
|
|
|
Post by submarine on Aug 6, 2011 22:35:34 GMT 3
((Heh, kliseet ovat välillä ihan hyvä vain.))
Empalsus nojautui aavistuksen taaksepäin, tarkastellen naista hieman uudessa valossa. Tämä tuskin oli oppinut taitojaan millään muodollisella tavalla. Luonnonlahjakkuus, ainakin illuusioissa. Taikuus vaati aina ainakin pienen kipinän käyttäjältään, taipumuksen tai jonkin ulkopuolisen alustajan, mutta harva siitä huolimattakaan kykeni ilman todellista koulutusta aidosti hallitsemaan sitä. Tämä nainen, olkoonkin että taisi nähtävästi lähinnä illuusioita, hallitsi. Voima teki kuten tämä tahtoi, otti selvän halutun muodon...
Naisen kysymys kiskoi Empalsuksen taas tähän aikaan ja paikkaan. Hetken verran hän pohti vastaustaan vaitonaisesti. Mutta loppujen lopuksi, tuskinpa sillä niin väliä oli. Ei ainakaan tämän kohdalla. "Kukaties minun olisi tullut esitellä itseni kunnolla. Minä olen Empalsus Mutar, Hernin kolmannen mahdin kehän taumaturgi ja neljästi nimetyn voiman taitaja", mies lopulta vastasi, omanarvontunnossaan ja pontevasti, kuin se olisi selittänyt kaiken oleellisen. "Ja toivon hartaasti, etten joudu tämän matkan aikana käyttämään taitojani", lisättiin perään. Eikä se ollut mikään aivan mitätön tai perätön toivomus. "Mutta kerropa minulle, oletko usein joutunut turvaamaan taitoihisi pakon edessä?" Empalsus vaihtoi jälleen aihetta.
|
|
Astarael
Member
I'll see you where the roads meet.
Posts: 541
|
Post by Astarael on Aug 7, 2011 12:01:51 GMT 3
”Anteeksi kuinka?” Shariel kysyi hämmentyneenä ennen kuin hillitsi itsensä. Mies oli taas suoltanut suustaan monia hänelle tuntemattomia sanoja ja merkityksiä. Pitäisikö hänen tietää, mikä oli kolmannen kehän jokin tai jonkin nimetyn voiman taitaja? Empalsus selvästi oletti niin. ”Siis mitä mahdatte tarkoittaa noilla hienolta kuulostavilla sanoilla?” Shariel kysyi toivoen saavansa niihin jonkinlaisen selityksen.
”No, se riippuu ihan mikä lasketaan ’pakoksi’”, Shariel vastasi pohtivana. Ainahan hän käytti voimiaan silloin kun oli tarpeen ja silloinkin kun ei olisi, mutta pakon edessä. Siitä nainen ei ollut varma. Kyllä kai hän oli joskus käyttänyt taitojaan muita vastaan kun hän oli halunnut päästä pois jostain tilanteesta, mutta mies ei tiennyt kissasta, eikä näin ollen voinut sisältää sitä kysymykseensä, niin sitä ei laskettu. ”Joskus” Shariel vastasi välttelevästi. Häntä ei kiinnostanut aihe. ”Entä te, herra?” Shariel kysyi aavistuksen kipakasti, eikä voinut estää itseään lisäämästä lauseen lopussa käyttämääntä sanaa.
|
|
|
Post by submarine on Aug 7, 2011 12:39:52 GMT 3
Empalsus hymähti pienesti. Nähtävästi ei olisi pitänyt olettaa liikoja. "Sanottakoon, että olen saanut koulutusta", tämä lopulta totesi, viitsimättä edes yrittää selittää sen enempää. Se olisi vaatinut melkoisen määrän aikaa ja lisäselityksiä. Eikähän Sharielin niistä tarvinnut tietääkään - eikä tarvinnut kenenkään muunkaan, jos matka saisi edetä kaikessa rauhassa. Jotkut nuoret hölmöt tapasivat oikein kihistä odotuksesta päästä esittelemään taitojaan aivan missä tahansa tilanteessa. Empalsus ei ollut enää mikään nuori, kolmissakymmenissä, eikä myöskään hölmö; olihan hän vielä hengissä. Kynttilä pysyköön vakan alla, se johti usein useampiin ongelmiin kuin ratkoi.
Mies hymähti jälleen, naisen toisellekin kysymykselle. "Olen vielä hengissä. Eikä elämäni ole aina ollut rauhallista", hän vastasi. Se taisi olla diplomaattisin tapa asetella asia. Empalsus ei välttämättä yltänyt lähellekään suurten mestariensa taitoja, mutta oli hänelläkin voimaa. Tarpeeksi että taito valita, milloin käyttää sitä ja milloin ei oli välttämätön hallita. Liian moni mahdistaan humaltunut maagikko oli aiheuttanut kammottavaa tuhoa. "Loppujen lopuksi meidän kaltaisemme eivät voi koskaan valita helppoa tapaa", Empalsus totesi. "Se on tarkoitettu vähäisemmille, heikommille. Ei meille, jotka seisovat tavallisen väen yläpuolella."
|
|
Astarael
Member
I'll see you where the roads meet.
Posts: 541
|
Post by Astarael on Aug 7, 2011 14:28:26 GMT 3
Shariel nyökkäsi miehen sanoessa, että tämä oli saanut koulutusta. Tämä tarkoitti, että Empalsus osasi jotain. Se miten hyvin ja kuinka paljon olivat varmaan selvinneet miehen esittäytyessä kolmannen kehän, mahdin joksikin. Ja se, että mies tiesi, ettei hän ymmärtänyt niitä, eikä jälkeenpäin niitä selittänyt tarkoitti selvästi, ettei mies oikeastaan halunnutkaan hänen tietävän, kuinka paljon tuhoa saisi halutessaan aikaan. Shariel hymähti itsekseen ja kuunteli, kuinka mies jatkoi puhumista ’meistä’. Nainen ei tiennyt, puhuiko Empalsus toisista kaltaisistaa, vai lukiko mies hänetkin siihen joukkoon. Mutta toisaalta hän ei pitänyt miehen tavasta puhua, kuin he olisivat tavallisen kansan yläpuolella.
”Kaltaistesi?” Shariel kysyi selvästi kiinnostuneempana kuin aikaisemmin. ”Mitä tarkoitat?” Hän jatkoi kallistaen aavistuksen päätään. Jos mies tästä ajattelisi hänen olevan yksinkertainen ja typerä, niin se saisi hänen puolestaan olla niin. Ei kai sillä nyt niin merkitystä olisi jos se auttaisi Sharielia hänen omissa päämäärissään.
|
|
|
Post by submarine on Aug 7, 2011 15:15:52 GMT 3
"Kaltaistemme", Empalsus korjasi. "Meidän, jotka hallitsemme mahtia. Se erottaa meidät tavallisesta kansasta, kohottaa meidät heidän yläpuolelleen, mutta myös asettaa meille velvollisuuksia", tämä jatkoi. "Olen nähnyt liian monen uskovan voimiensa oikeuttavan mihin tahansa. Se ei koskaan ole kaunista katsottavaa. Meillä on valta ja voima, meillä harvoilla, ja meillä pitäisi olla myös järkeä." Empalsus tiesi, että nainen saattaisi pitää häntä ylimielisenä. Tavallinen väki ainakin tuppasi ajattelemaan niin. Mutta niin se loppujen lopuksi vain oli, hyvässä ja pahassa. Oli ihmisiä, joilla oli mahti, ja niitä joilla ei. Se oli tosiasia. Se vain ei itsessään antanut vielä oikeutta mihinkään, mutta siitä huolimatta se oli niin.
Äkkiä mies hymähti, melkein kuin vain itsekseen. "Mutta minä jaarittelen. Näillä asioilla ei liene mitään tekemistä nykyhetken kanssa. Pahoittelen, että joudutte kuuntelemaan tämän tornistaan laskeutuneen hölmön aatteita. Uskoakseni minulla ei ole juurikaan sananvaltaa täällä", hän totesi, tehden muutaman asiaankuuluvan eleen.
|
|
Astarael
Member
I'll see you where the roads meet.
Posts: 541
|
Post by Astarael on Aug 7, 2011 15:28:55 GMT 3
”En ole kaltaisesi”, Shariel sanoi kysyvällä äänellä. Ei hänellä ollut mahtia. Ei hän oikeasti pystynyt asioita muuttamaan. Toki nainen oli taitava saamaan muut tekemään kuten halusi, mutta se ei ollut sama asia. Shariel hymähti miehen seuraavalle kommentille kuin tahtoen sanoa, että oli mahtia tai ei, osa ihmisistä kuvitteli saavansa tehdä muilla mitä vain.
”Aivan niin” Shariel lausui ja vilkaisi mieheen ja sen jälkeen kohti vankkureiden kattoa. Aurinko oli selvästi vajonnut alaspäin ja taivas alkoi värjäytyä punertavaksi. He pysähtyisivät kohta. Shariel pystyi melkein haistamaan virtaavan veden kauempana, mutta tiesi sen olevan vain kuvittelua. ”Pysähdymme pian.” Shariel virkkoi piristyen. Kuinka kauan hän oli ollut liikkumattomana täällä vankkureissa? Yli puolet päivästä. Maisemiakaan nainen ei juurikaan ollut nähnyt, mikä hieman harmitti häntä.
|
|
|
Post by submarine on Aug 7, 2011 16:04:57 GMT 3
Empalsuksella olisi ollut paljonkin sanottavaa naisen vastaväitteille, mutta hän antoi asian olla. Samapa tuo, loppujen lopuksi. Shariel oli, nopealla tarkastelulla, vaaraton tapaus, eikä hänen tarvinnut miettiä asiaa sen suuremmin. Illusionisti, jolla ei ollut aikomusta taikka halua tehdä mitään erityisemmin vaarallista kyvyillään. Toisin kuin vaikkapa se viimevuotinen tapaus... Mutta oli miten oli, nainen oli vaaraton.
"Niin taidamme tehdä", Empalsus vastasi. Pysähtyminen ei millään tavoin surettanut ainakaan häntä. Kohtapuoleen pääsisi jaloittelemaan, istumaan mukavammin ja ainakin pesemään naamansa. Päivä ei ollut ollut erityisen kuuma, mutta siitä huolimattakaan pieni viilennys ei olisi pahitteeksi. Mies venytteli muutamaan otteeseen, vetäisi sormensa jälleen hiustensa läpi ja vilkaisi nopeasti ulos vankkureista. Väki oli tosiaan nähtävästi valmistautumassa jo pysähtymään. Kohtapuoleen olisi pimeä, ja viitseliäimmät virittelivät jo soihtuja. "Toivon mukaan muistatte vielä lupauksenne kalasta", Empalsus hymähti pienen virnistyksen kera toiselle.
|
|
Astarael
Member
I'll see you where the roads meet.
Posts: 541
|
Post by Astarael on Aug 7, 2011 16:19:44 GMT 3
Shariel näki, että mies oli eri mieltä hänen kanssaan. Mutta toinen kuitenkin antoi asian olla, eikä hänelläkään ollut mitään mielenkiintoa jatkaa sitä.
”Minäkö hankkisin meille kalaa?” Shariel huudahti, ” Eikö se ole teidän hommanne, Empalsus? Vai ettekö osaa kalastaa?” Nainen lisäsi ilkikurisesti hymyillen. Kyllä hän heille kalaa saisi pyydystettyä jos joessa vain sitä olisi, mutta se, että viitsisikö hän niin tehdä, oli eri asia. Ja mies luultavasti halusi kypsentää ja maustaa kalan ja siihen kuluisi ikuisuus. Sharielilla oli nälkä nyt, ja vaikka kala saattoikin maistua paremmalta kypsennettynä, niin hän ei välttämättä jaksaisi odottaa siihen asti.
Kului vielä jonkin aikaa ennen kuin vankkurit tuntuivat hidastavan vauhtia ja lopulta pysähtyvän. Sharielilta pääsi pieni ilonhuudahdus, eikä aikaakaan kulunut, kun hän jo oli ulkona vankkureista.
|
|
|
Post by submarine on Aug 7, 2011 19:31:32 GMT 3
Jälleen pieni hymähdys. "Pelkäänpä, etteivät osaamisalueeni liity juurikaan kalastamiseen", Empalsus vastasi, raapien aavistuksen kiusaantuneena leukaansa. Hän oli viettänyt suuren osan elämästään opetellen jotakin aivan muuta, kuin tavallisenpuoleisia selviytymistaitoja, niin noloa kuin se ehkä olikin. Kaiketi hän olisi nyt periaatteessa osannut uittaa koukkua, kunnes jokin nappasi, mutta siihen se melkein jäikin. Eikä hän enää muistanut edes kunnolla, kun oli vielä pikkulapsena elänyt maatilalla. Ennen koulutuksen alkua. Mutta olipa miten oli, mies antoi mieluusti muiden hoitaa nämä tällaiset asiat, jos mahdollista.
Loppujen lopuksi karavaani rullasi pysähdyksiin. Alkoi olla jo melkoisen pimeä, kun Empalsus vilkaisi ulos vankkureista. Siinähän se oli, joki. Ei mitenkään valtavan leveä tältä kohdalta, ainakaan suhteessa tiettyihin valtaviin jokiin, mutta silti aivan tarpeeksi syvä. Lähitienoo oli avointa maastoa, ja väkeä alkoi nopeaan tahtiin kömpiä ylös leirin tekoa varten. Soihtuja alettiin levittää lähiympäristöön ja asianomaiset alkoivat pikapuoliin huolehtia eläimistä. Ei kukaties aivan yhtä innokkaana kuin Shariel, mutta kuitenkin kaikin puolin tyytyväisenä, Empalsuskin astui piakkoin ulos vankkureista. Se tosin kävi kaikkea muuta kuin ketterästi, ja hän joutui venyttelemään ja oikomaan itseään melkoisen hetken. Selkäkin valitti taas...
|
|
Astarael
Member
I'll see you where the roads meet.
Posts: 541
|
Post by Astarael on Aug 7, 2011 20:14:25 GMT 3
”Selvä on.” Shariel tokaisi miehen sanoessa, ettei osannut kalastaa. ”Katsotaan mitä saan napatuksi”, hän jatkoi ja virnisti tietävästi. Kalastaminen sopivassa kosken pätkässä oli varsin mukavaa. ”Sovitaanko, että te teette meille nuotion ja teette muut tähän liittyvät askareet ja minä hankin meille jotain pannun päällä paistettavaa?” Shariel kysyi hyväntuulisena, kun mieskin oli viimein päässyt vankkureistaan ulos. Samaan aikaan nainen mietti, kuinka vanha mies oikein oli, kun vankkureista nouseminen sujui noin vaivalloisesti.
Shariel silmäili ympäristöä soihtujen tuoman valon turvin. Nälkä kurni ikävästi vatsassa; hän oli joutunut jättämään päivämetsästyksensä väliin, koska oli istunut vankkureissa miehen kanssa. Nyt hän kuitenkin pääsisi jälleen metsästämään, eikä hän halunnut miehen seuraavan häntä. Ainakaan kovin tiiviisti perässä. Kissa katoaisi helposti tähän hämärään, joka pian olisi pimeyttä ”Minä tästä sitten lähdenkin joelle” Shariel sanoi ja kohotti kättään hyvästeiksi. ”Palaan tänne kun olen saanut kalaa, ei siihen kauaa pitäisi mennä” Hän jatkoi virnistäen ennen kuin käänsi selkänsä miehelle ja tämän vankkureille lähtien lävelemään kohti jokea reunustavaa harvaa metsää ja sen pimeyttä.
|
|