|
Post by submarine on Aug 8, 2011 23:39:11 GMT 3
((Ai perhana, tällainenkin oli täällä. Salakavalasti piilossa toisen pelin alla.))
Empalsus mutisi jotain hyväksyvän suuntaa naisen perään, kun tämä suuntasi joelle. Tulen hänkin osasi tehdä, olkoonkin että se tuli yleensä tehtyä tulisijaan sisätiloissa. Mutta eipä se kai nyt niin vaikeaa ollut, puuta ja sytykettä sun muuta sellaista. Helppo homma, ainakin onkimisen rinnalla. Yksi pieni tuli vain. Mies suuntasikin jo etsimään puuta ja muuta sellaista. Ei tämä nyt niin vaikeaa voisi olla...
Moni oli viritellyt jo oikein mukavan nuotion, kun Empalsus vielä hakkasi tuluksiaan yhteen hampaat irvessä. Pirullinen kapistus iski kyllä kipinää, kun iski, mutta siitä näytti olevan suunnilleen yhtä paljon hyötyä, kuin nuppineulasta lohikäärmeen surmaamisessa. Ei tulta, ei liekkiä, ei edes surkeaa savuttavaa nuotion irvikuvaa. Turhautuneena hän vilkuili jo ympärilleen, yrittäen parhaansa mukaan näyttää siltä, kuin ei olisikaan, ja matkia muita. Mutta vaikka hän kuinka yritti, se tuntui olevan yhtä tyhjän kanssa. Empalsus päästi pitkän, turhautuneen sihahduksen hampaidensa läpi. Shariel palaisi todennäköisesti piakkoin, ja siitäkös riemu repeäisi, kun yksi ainoa tuli osoittautuisi ylivoimaiseksi. Mies vilkaisi ympärilleen vielä uudelleen, varmistaakseen ettei kukaan katsonut. Väärinkäytöstähän tämä olisi, selvää ja kiistämätöntä, mutta joskus hätä ei katsonut keinoja. Sormet tekivät jo tuttuja eleitä...
Kun Shariel lopulta palasi, oli kasassa oikein mukavasti palava nuotio ja Empalsus oikein ylpeän oloisena sen vieressä. Olkoonkin, että tulukset oli nähtävästi sullottu jonnekin hyvin syvälle matkatavaroiden joukkoon.
|
|
Astarael
Member
I'll see you where the roads meet.
Posts: 541
|
Post by Astarael on Aug 9, 2011 11:35:37 GMT 3
[[Niin, odotin vastaustasi eilen koko päivän :< Koska eihän kellään ole muuta elämää, kuin tänne vastaaminen. ]]
Shariel hymyili leveästi päästessään metsän suojiin. Kissana ollessaan hän ei edes muistanut, kuinka hauskaa oli joskus olla ihminen ja toisinpäin. Nainen keskittyi hetken ja muuntui kissaksi kesken askeleen. Metsä tuntui äkkiä paljon valoisammalta ja turvallisemmalta. Shariel kuuli monien pienten eläinten äänet ympärillään ja yritti vastustaa kiusausta syödä niistä jokin. Hetken kuluttua hän kuitenkin tassutteli joelle perin pohjin tyytyväisenä uuteen saaliiseensa, jonka oli hetki sitten pyydystänyt silkasta pyydystämisen ilosta ja sittemmin syönyt sen.
Joki ilmaantui valoisampana kohtana pimeydessä ja Shariel haisteli sen raikasta tuoksua. Siellä täällä jokin kala kävi pinnassa, mutta hänellä ei ollut aavistustakaan miten hän saisi ne sieltä pois. Sitä paitsi, kalat olivat ällöttävän limaisia. Mutta lupaus oli lupaus, ja nainen voisi kerrankin yrittää pitää sellaisen, vaikka se tuntuikin hieman oudolta.
Shariel siirtyi hetken miettimisen jälkeen kivelle lähelle virtaa odottamaan. Kissana hän näki kalojen tummat varjot pinnan alla. Häntä levottomana heiluen nainen odotti kärsivällisesti, että jokin niistä tulisi riittävän lähelle. Yksi muita selvästi kokematomampi kala lähtikin pian uimaan hiljakseltaa häntä kohti jonkin yöperhosen perässä. Kissan keho jännittyi ja kynnellinen käpälä huitaisi veden pinnan alle. Sharielin riemuksi, ja kauhuksi, hän oli jopa osunut kalaan, joka sätki nyt hänen takanaan kuivalla maalla. Se oli vielä elossa kaiken lisäksi, eikä hän voinut tappaa sitä, kuten normaalisti tappio, koska mies voisi alkaa epäillä jotain. Shariel kierteli sitä hetken, mutta kala ei vain kuollut. Harmistuneena asiasta hän muuttui takaisin ihmiseksi ja pudotti sen päälle sopivan kokoisen kiven, joka ei toivottavasti murskaisi kalaa. Se lakkasi liikkumasta. Shariel värähti. Tällainen oli hänestä ihmisenä hieman kuvottavaa. Kala oli isompi, kuin mitä hän oli aluksi luullut, melkein neljä kämmenen leveyttä. Tämäm tehtyään Shariel etsi jostain kepin, jonka toisessa päässä hän kantoi kalaa haluamatta koskea siihen paljain käsin ja löysi tiensä kaikkien kommelluksin jälkeen vankkureille takaisin ilman, että oli onnistunut tapattamaan itseään pimeässä. "Ole hyvä", Shariel lausui ja ojensi kepin, jonka päässä kala oli miehelle.
|
|
|
Post by submarine on Aug 10, 2011 21:58:38 GMT 3
((Yritämme skarpata tästä eteenpäin.))
Shariel palasi jonkin ajan päästä, ja Empalsus lähestulkoon hätkähti tämän äänen kuullessaan. Hän oli, jos nyt oikein tarkkoja oltiin, tuijotellut melkeinpä puoliunessa uutta nuotiotaan ja siinä sivussa läheisen miesjoukon touhuja. Nämä olivat onnistuneet jo kehittämään melkoisen riidan jostakin täysin yhdentekevästä. "Jaa, kiitos", mies totesi tylsänpuoleisesti ja otti aavistuksen hämillään ojennetun kalan, jonka taiteili tulen ylle kypsymään. Saalilla oli kokoa, joten siinä kestäisi hetki.
"Mitenkä mahdoit onnistua tässä?" Empalsus kysäisi toiselta melkeinpä ohimennen, pohdiskelematta asiaa suuremmin itsekään. "En ollut näkevinäni sinulla onkivarusteita", hän lisäsi selvennykseksi, käännellen kalaa siinä sivussa. Naisella oli todennäköisesti jonkinlainen kikka tai konsti. Asiansa osaavilla usein oli. Miesjoukon meteli kohosi melkoisiin lukemiin. Ilmeisesti nämä kinasivat rahasta tai jostakin sellaisesta. Empalsus ei tiennyt, eikä tätä varsinaisesti kiinnostanutkaan.
|
|
Astarael
Member
I'll see you where the roads meet.
Posts: 541
|
Post by Astarael on Aug 10, 2011 22:27:10 GMT 3
Shariel värähti kalaisen kepin siirryttyä miehelle. Nainen istuutui maahan ja pyyhki kätensä ruohoon ja kuiviin lehtiin ja mihin tahansa mikä oli käden ulottuvilla, vaikka ei ollut edes koskenut kalaan. Sen haju voisi vaikka hypätä hänen käsiinsä ja jäädä niihin, eikä naisella ollut mitään halua tuoksahtaa kalalle.
Shariel naurahti toiselle ja vastasi hymyillen,” Se on salaisuus. Ja sitä paitsi, metsästä löytyy aina sopivia keppejä onkivavaksi ja muuta sellaista” Vaikka siellä onkin aavistuksen pimeää ja että hän ei käyttänyt sellaista. Shariel ei varmasti osaisi edes käyttää onkivapaa saati sitten saada kalaa ylös sellaisella. Hän oli joskus kokeillut, mutta oli yllättynyt niin kalan nykäisystä, että oli pudottanut ongen ja kaiken muunkin jokeen.
Kala kypsyi ärsyttävän hitaasti. Tämän takia hän ei juuri kypsentänyt ruokaansa, ellei se ollut jo valmiiksi tehtyä, kuten majataloissa usein oli. Sharielkin kiinnitti huomionsa hetkeksi lähellä riiteleviin miehiin, mutta oli liian väsynyt tehdäkseen asialle jotain. Häntä ei kyllä edes kiinnostanut tehdä asialle mitään. Siinähän kinastelivat. Niin kauan kun hän ei asiasta hyötynyt, ei kannattanut vaivautua.
|
|
|
Post by submarine on Aug 10, 2011 22:49:36 GMT 3
Empalsus hymähti jokseenkin hyväksyvään savuun, ajattelematta asiaa suuremmin. Kukaties tämä salaili jotakin, mutta se sallittakoon, ei asia hänelle kuulunut sen suuremmin. Suuri osa miehen huomiosta oli muutenkin kiinnittynyt ruokaan, joka olisi kohtapuoliin valmista, ja vieläpä kaiken lisäksi tuoretta. "Hmmh, mitenkä sinun laitasi on? Onnistuitko saamaan enemmänkin saalista?" Empalsus havahtui hetken perästä kun tajusi, ettei Sharielilla ollut nähtävästi minkäänlaista ruokaa. Kalasta kaiketi riittäisi tällekin, mutta vaikkei Empalsus vatsaansa varsinaisesti palvonutkaan, oli tämä tottunut riittoisiin aterioihin. Ruuan jakaminen oli aina aavistuksen epämiellyttävää, vaikkakin välillä välttämätöntä.
Lähistön miesjoukko näytti pääsevän jonkinasteiseen sopuun. Nämä nurisivat kyllä melkoisesti, tai niin Empalsus oli ainakin kuulevinaan, mutta ainakaan huutoa ja ärinää ei enää jatkunut. Toki siihen saattoi olla syynä sekin, että näitä oli karjuttu vaikenemaan jo useamman joukon voimin ja vähemmän kauniilla sanoilla. Olipa miten oli.
|
|
Astarael
Member
I'll see you where the roads meet.
Posts: 541
|
Post by Astarael on Aug 10, 2011 23:03:01 GMT 3
”Enpä juuri yrittänyt. Tämän saamiseen meni enemmän aikaa kuin laskin. Tuolla on paljon pimeämpää, kuin täällä”, Shariel vastasi tuleen tuijottaen. Se kutsui häntä tanssiin. Väsyneenä nainen veti katseensa sen lempeästä liikehdinnästä pois ja keskittyi mieheen. Mies oli tainnut olettaa, että Shariel pyydystäisi kalan vain häntä varten, eikä itse tarvitsisi ollenkaan. Miehen ajatukset kulkivat selvästi aivan väärää rataa. Vaikka totuus olikin, ettei hän tarvitsisi paljonkaan enempää ruokaa sen jyrsijän lisäksi, minkä oli tuossa aikaisemmin pyydystänyt.
Kala tuoksui herkulliselta, sitä Shariel ei voinut kieltää. Paljon herkullisemmalta kuin se oli raakana tuoksunut. ”Valmista?” Shariel kysyi ja vilkaisi mieheen.
|
|
|
Post by submarine on Aug 10, 2011 23:14:43 GMT 3
"Hmh. Tosiaan", Empalsus myötäili, peittäen parhaansa mukaan pettymyksensä. Kyllä hän vähemmälläkin toki selviäisi, mutta täysi vatsa vain tuppasi olemaan yksi niistä asioista, joista mies eittämättä ja kiistämättä piti. Mutta hän oli myöntynyt tälle matkalle tietäen, että joutuisi luopumaan tietyistä mukavuuksista. Niin se vain oli, ja se siitä. Eikähän kala ollut edes hänen hankkimansa, joten valituksellekaan ei oikein ollut sijaa. "Kaipa tuo alkaa olla", mies vastasi hetken perästä ja käänteli tutkien kalaa. Valmiilta vaikutti, joten hän veti esiin veitsensä, tavallisen jokaisen vyöllä roikkuvan tarvekalun, ja leikkasi sen noin nyt suunnilleen kahteen osaan.
Ilman mausteitakin kala oli kaikin puolin käypää, varsinkin nälkäiselle matkalaiselle. Empalsus söi hyvällä halulla ja hiljaa, keskittyen lähinnä antamaan suulleen mahdollisimman paljon tekemistä. Oli tämä toki ennenkin nälkää kokenut, mutta se pysyi silti aina yhtä ikävänä - ja sen tyydyttäminen aina yhtä mukavana. Ruoka oli lopussa valitettavan äkkiä, mutta siitä huolimattakin mies tunsi olonsa oikein tyytyväiseksi. "Joitakin asioita ei vain voi korvata tempuilla", hän huokaisi hetken perästä.
|
|
Astarael
Member
I'll see you where the roads meet.
Posts: 541
|
Post by Astarael on Aug 11, 2011 11:56:00 GMT 3
”Kiitos!” Shariel sanoi saadessaan käsiinsä puolikkaan höyryävää kalaa, joka poltteli hänen käsiään. Nainen siirteli palaa hetken kädestä käteen odotaen sen kylmenevän sen verran, että voisi pidellä sitä ja lopulta syödä sen. Hän ei jättänyt mitään osaa, ruotoja lukuun ottamatta, syömättä. Ei niin, että hän olisi ollut nälkää kärsimässä, mutta siksi, että hänestä oli ikävä heittää täysin syötäväksi kelpaavaa ruokaa pois ”Totta.Se oli taivaalista”, Shariel vastasi sen jälkeen, kun oli nuollut kätensä puhtaiksi. Hän pesisi ne myöhemmin joessa, tai etsisi jostain lehtiä joihin ne voisi pyyhkiä.
Yö hiljentyi pikkuhiljaa. Nekin, jotka olivat vielä hereillä alkoivat tehdä itseään valmiiksi nukkumista varten. Shariel oletti, että karavaani jatkaisi matkaa luultavasti auringon noustessa tai pian sen jälkeen. ”Kiitos seurasta”, Shariel sanoi hymyillen, ”Etsin tästä itselleni paikan nukkua ja näemme varmaan sitten aamulla?” Nainen jatkoi muotoillen lauseen lopun kysymykseksi. Hän oli varma, että oli nähnyt hyvän puun aivan leirin lähellä matkallaan joelle. Se sopisi nukkumiseen hyvin.
|
|
|
Post by submarine on Aug 11, 2011 13:06:18 GMT 3
Empalsus jäi syötyään tuijottelemaan tuleen, kuten tällä usein oli tapana. Tämä ei varsinaisesti suuremmin ajatellut mitään, tuijotteli vain, antoi aivoitustensa vaellella ja nautti olostaan. Loppujen lopuksi, niin typerältä kuin se kuulostikin, monista asioista saattoi luopua mutta mukavuus oli niistä vaikein. Tämän mies oli tullut todenneeksi moneen kertaan. Sharielin sanat havahduttivat miehen monensuuntaisista pohtimuksistaan, ja hän joutui taas hetken tuijottamaan toista päästäkseen perille siitä, mistä oli kyse. "Niin. Toki. Sitten aamulla", Empalsus vastasi aavistuksen hämmentyneenä, ja seurasi sitten taka-alalle poistuvaa naista hetkisen katseellaan.
Kun Shariel oli mennyt, vilkaisi Empalsus ohimennen toista laukkuaan. Sitä, jossa kantoi kirjojaan. Hän saattoi melkeinpä kuulla, kuinka juuri se yksi tietty kutsui puoleensa, maanitteli lukemaan. Tuskinpa yömyöhällä turhan moni utelias silmä olisi seuraamassa, jos hieman vilkaisisi... Vilkaistuaan vielä ympärilleen Empalsus avasi varovaisesti laukkunsa ja veti sieltä esille vanhan, paksun, nahkakantisen kirjan. Ja ennen kuin mies edes tajusi, oli tämä jälleen kerran täysin opuksensa lumoissa. Sen tieto oli aivan liian mittavaa ja merkittävää. Hän ei edes tiennyt, miten pitkälle yöhön luki.
|
|
Astarael
Member
I'll see you where the roads meet.
Posts: 541
|
Post by Astarael on Aug 11, 2011 13:39:59 GMT 3
Shariel heilautti kättään hyvästeiksi ennen kuin lähti. Hänestä oli kummallista, että mies antoi hänen, naisen, poistua noin vain keskellä yötä ja vielä vieraassa paikassa. Ja ilman, että toivotti edes hyvää yötä. Shariel tuhahti. Käveltyään pienen matkan poispäin nuotiosta, jolla oli hetki siten nauttinut illallisensa, hän löysi etsimänsä. Mukavalta näyttävä oksanhaara johon voisi käpertyä mukavasti nukkumaan. Shariel haukoteli pitkään ja ennen kuin ehti edes ajatella asiaa, muuttui kissaksi. Se oli niin syvään juurtunut tapa, ettei hänen tarvinnut edes ajatella asiaa. Shariel oli nukkunut yönsä kissana niin kauan kuin muisti.
Shariel heräsi hieman ennen aamunkoittia siihen, että isokokoinen lintu ääntelehti uhkaavasti aivan hänen korvansa vieressä. Hän nousi hätkähtäen ja huomasi valinneensa nukkumapaikkansa väärin. Oksan toisessa päässä oli selvästi jokin risukasaksi naamioitunut pesä, jota tämä isohko lintu selvästi vartioi. Shariel hyppäsi nopeasti alas puusta ja otti suunnakseen joen. Hän ei halunnut joutua linnun nokan kohteeksi.
Aamu alkoi sarastaa, kun Shariel palasi leiriin virkistyneenä joen aivan liian kylmästä vedestä. Häntä oli kaduttanut heti, että oli jättänyt lämpimät vaatteensa kun hänen jalkansa oli koskenut veden pintaa. Ainoa hyvä puoli tässä oli se, että ainakin Shariel oli puhdas ja pirteä, vaikka hiuksista valuikin vielä vettä.
|
|
|
Post by submarine on Aug 11, 2011 14:00:51 GMT 3
Empalsus ei voinut varsinaisesti väittää heräävänsä pirteänä taikka virkistyneenä, kun yleinen hälinä lopulta havahdutti hänet. Miehellä ei ollut aavistustakaan siitä, kauanko tässä oli tarkalleen tullut nukuttua, mutta liian vähän kuitenkin. Ja kirjan sivut pyörivät vieläkin mielessä, yhtä eittämättömän kiehtovina kuin aikaisemminkin. Saattoipa siihen tosin liittyä sekin, että hän oli tottunut mukaviin tuoleihin ja vuoteessa nukkumiseen. Ja elämäntapoihin, jotka eivät varsinaisesti tehneet hyvää selälle. Mutta olipa miten oli.
Hyvän hetken itseään väänneltyään Empalsus lopulta onnistui vääntäytymään ylös ja keräämään tavaransa. Väki ympärillä näytti olevan tekemässä jo kovaa vauhtia lähtöä, ja lieni aika etsiä eiliset vankkurit - olkoonkin, että niissä istuminen tuntui hirvittävältä jo pelkkänä ajatuksenakin. Sharielkin lieni jossain, vaikkei mies tätä vielä nähnytkään missään. Sen sijaan hän sattui, suureksi epäonnekseen, vilkaisemaan aivan liian läheltä aivan toisenlaista kulkijaa. Kyseessä oli rial, rottaotus, sellainen joita yleensä näki lähinnä kujilla. Hän ei turhan kauaa pilannut silmiään sen parissa, mutta sai siitä huolimatta jo uhittelevan sihahduksen ja hampaiden paljastelua.
"Kaikki neljä jumalaa ja ne pakanoiden kolme muuta..." Empalsus mutisi silkasta tönkköydestään ja unisuudestaan itsekseen, hieroen silmiään ja ohimoitaan suunnatessaan aavistuksen hoiperrelen sinne, missä muisti vankkureiden olevan. Tämä päivä ei ollut alkamassa erityisen hyvin.
|
|
Astarael
Member
I'll see you where the roads meet.
Posts: 541
|
Post by Astarael on Aug 11, 2011 14:12:58 GMT 3
[[Ja siten töihin illaksi -. - ]]
Shariel seisoi vankkureiden ulkopuolella tylsistyneenä, tekemättä mitään. Empalsus ei ollut siellä, mikä hänestä oli kummallista, sillä eikö miehen olisi ollut turvallisinta nukkua niissä tai niiden alla. Nainen odotti kärsivällisesti vaunujen lähellä ja katseli, kuinka muut valmistautuivat lähtemään. Hänkin voisi. Shariel piristyi pelkästä ajatuksestakin lähteä liikkeelle. Tämä oli myös yksi syy siihen, etä hän matkusti yleensä yksin: ketään ei tarvinnut odottaa eikä kenenkään tarvinnut odotta häntä.
Oliko hän luvannut miehelle, että hän matkaisi seuraavankin päivän tämän kanssa? Ei, vain, että aamulla nähdään. Laskettiinko se lupaukseksi? Miehen ilmestyminen kuitenkin esti häntä jatkamasta pidemmälle ajatuskulkuaan. Koska Empalsus oli tullut nyt, eikä myöhemmin, hän voisi mainiosti jatkaa ainakin osan matkasta miehen kanssa. Vaikka naisesta olikin mukavampi kävellä.. ”Huomenta!” Shariel huudahti pirteänä tajuten samalla, että hän oli unohtanut syödä. Ehkä hän ehtisi vielä metsälle ennen kuin he lähtisivät. Mies ai vaikuttanut kovin aikaansaavalta tähän aikaan aamusta..
|
|
|
Post by submarine on Aug 11, 2011 14:22:27 GMT 3
((Pidämme padat kuumina. Tai jotain.))
"...menta" Empalsus mumisi vastaukseksi Sharielille, ja hieraisi jälleen silmiään. Toinen vaikutti juuri niin ikävän pirteältä, kuin oli ollut syytä olettaakin, ja vaikkei se erityisen mukavaa ollutkaan, toivoi hän hartaasti, että tämäkin olisi ollut yhtä tokkurassa ja tönkkö. Vaan ei ollut, ei millään muotoa. "Kohta lähtee... kai", mies jatkoi edelleen aivan yhtä epäselvästi, viittoen vankkureita kohti. Hän oli jäykkä ja kankea, ja ainoa lohtu liikkeelle lähdössä oli se, että liikkumisen tekisivät jotkut muut. Vankkureiden ajuri, aivan yhtä sumeaälyinen, joskin muista syistä, näytti jo odottelevan. Jos Empalsus olisi jaksanut ajatella, ja jos häntä olisi kiinnostanut hiukkaakaan tällä hetkellä, olisi hän veikannut miehen nukkuneen vankkureiden ajurinpenkillä.
Haukotus, venytys, maiskautus ja sitten uusi haukotus. Eikä se auttanut yhtikäs mitään.
|
|
Astarael
Member
I'll see you where the roads meet.
Posts: 541
|
Post by Astarael on Aug 12, 2011 13:48:57 GMT 3
Ehkä olisi sittenkin pitänyt lähteä, Shariel ajatteli istuutuessaan maahan odottamaan. Molemmat hänen seuralaisistaan tuntuivat käyvän säästöliekillä. Tosin Sharielkin oli herännyt niin aikasin vain sen linnun takia. Ja pirteyskin johtui pitkälti kylmästä vedestä, vaikka olihan hän luonnostaankin pirteä.. ”Sillä välin kun te kaksi yritätte päästä lähtemään, minä käväisen tuolla metsässä”, Shariel sanoi ja nousi muistaessaan taas, että oli unohtanut syödä aamiaista. Miehillä kestäisi kuitenkin tuhottoman kauan aikaa saada vankkurit lähtövalmiiksi, ja tähän aikaan aamusta metsä suorastaan kuhisi pikkuotuksia, jotka kelpasivat hyvin aamiaiseksi.
Heti päästyään näönkantaman ulkopuolelle Shariel kyyristyi pensaan taakse ja muuttui kissaksi. Ei kulunut aikaakaan, kun hän jo oli lsaalistanut mukavan hiiren ja vähän isomman rotan, jotka söi ne hyvällä ruokahalulla. Nämä tehtyään Shariel tassutteli samaisen puskan taakse ja muuttui takaisin ihmiseksi ennen kuin palasi vankkureiden luo.
|
|
|
Post by submarine on Aug 12, 2011 16:51:16 GMT 3
"Mitä? Juu", Empalsus ähkäisi, yhä aivan yhtä pihalla kaikesta. Shariel lähti jostain syystä suorimaan metsään, eikä miestä varsinaisesti kiinnostanut koko asia. Ei juuri nyt, ei kun unenpöpperö oli vienyt kaiken terän; Empalsuksen järjellä ei tällä hetkellä olisi voinut leikata edes vertauskuvallista velliä. Siksipä mies tyytyikin lähinnä vain nojailemaan lysyssä vankkureihin ja seuraamaan poissaolevasti vierestä, kun ajuri laittoi juhtia sun muuta lähtökuntoon. Jos tämä tunsi väsymystä tai oikeastaan mitään muutakaan, ei siitä näkynyt ainakaan mitään merkkejä. Miehellä oli sama tylsäntyhjä tuijotus, jota Empalsuskin olosuhteiden pakosta tällä hetkellä kokeili - tosin sillä erotuksella, että tällä se oli aina.
Aikansa siinä kesti, mutta vankkurit saatiin kuin saatiinkin järjestykseen. Empalsus kapusi sisälle odottelemaan lähtöä (ja näin ohimennen matkaseuraakin), yrittäen turhaan läpsiä itseensä hieman eloa. Kirottu kirja. Kirottu kiinnostava opus...
|
|