|
Post by submarine on Sept 19, 2011 20:30:27 GMT 3
Poika näytti kuin näyttikin hieman viisastuneen, kun tarpeeksi pelotteli ja napautteli. Ainakaan tämä ei enää yrittänyt suorilta huitaista Reikua nekkuun, kunhan nyt vähän taas tihrusti ja vikisi. Ja hetken perästä tämä, ihme ja kumma kyllä, jopa alkoi vääntää jopa jotakin vastauksen tapaista. Ikka ainakin seurasi oikein uteliaana keppiinsä nojaillen, minkäsuuntaista saataisiin, ja paljonko siitä pitäisi tulkita valheeksi. "No... ne", penikka töksäytti lopulta ja heilutti käsiään kuin olisi yrittänyt elehtiä. "Ne... kuolleet. Mutta kun ne eivät ole kuolleita kun ne... liikkuvat ja tekevät... pahaa. Niitä on joka puolella ja minä... juoksen", keskenkasvuinen lopulta alkoi selittää, niiskuttaen siihen väliin. "Ja sitten oli se paha, joka... teki niille niin. Laittoi ne kävelemään. Sillä oli veitsi ja kaikkea!" tämä kitisi. Ikka ei ainakaan vielä ollut aikeissa kopautella lisätahtia penikan kallosta, tämä vaikutti melko vilpittömältä...
|
|
|
Post by R.C. on Sept 20, 2011 11:57:38 GMT 3
Reiku kuunteli korva tarkkana ja vilkaisi välillä kulmiaan kurtistaen Ikkaa. Naskalin tarina tuntui sopivan jotakuinkin yksiin soturittaren aiemmin kuuleman kuvauksen kanssa. Penskalla ei nähdäkseen ollut hyvää syytä valehdella. Reikun ei tarvinnut käyttää turhan paljon mielikuvitusta kävelevien raatojen hahmottamiseen, mutta lapsen mainitsema mahdollinen pääpaha aseineen kiinnostivat kissanaista jo huomattavasti enemmän: ”Millainen veitsi?”, hän naukaisi matalasti, arvellen rotankin yhdistäneen aseen aiemmin metsässä tavatussa ruumiissa ammottavaan pistoon. Mikäli surmaväline oli todella sama, miten sillä pystyi iskemään uhriaan ilman verenvuodatusta? Lapsi oli selvästi nähnyt kaikenlaista ja osoittautuikin yllättäen sangen arvokkaaksi tapahtumien todistajaksi. Reiku aikoi vielä tentata tenavalta miltä aseistettu paha näytti ja missä poika oli nähnyt tämän viimeksi. Kissa eteni kuulustelussaan kuitenkin rauhallisesti ja malttavaisesti, lisäten sopivasti löylyä lapsen heltyneisiin leukaperiin. Peloistaan purkautuminen tuntui muksusta varmasti mukavalta jos tuo oli joutunut olemaan pitkään yksin. Tosin omenapussikin vartoi vielä palkkana pikkulinnun laulusta, ja kukaties tirppa saisi myös turvaa ja suojelua...
|
|
|
Post by submarine on Sept 20, 2011 15:24:43 GMT 3
Ikka vastasi Reikun vilkaisuun samanmoisella, ja heitti vielä sitten olankohautuksen kaupanpäälle. Tämä oli, kuten arveltukin, muodostanut itsekseen jo suunnilleen samanmoisen kuvan tapahtuneesta kuin nainenkin, olkoonkin että siinä oli vielä monia aukkoja. Kuten että miten tämä mainittu paha nyt sitten tarkalleen ottaen oli tehnyt mitä olikaan. Toki myös, miksi oli tehnyt niin ja mitä tämä suunnitteli, mutta ne olivat niitä vähemmän tärkeitä, joita ilmankin pärjäisi. Seurauksista tässä oltiin kiinnostuneita, ei niinkään syistä - niitä penikka tuskin edes tiesi.
"Iso. Iso! Hirveä sianpistäjä!" poika vasta hetken perästä ja kohotti kättään sen verran tohkeissaan, että Ikka uskoi tämän aikovan jälleen ruveta huitomaan. "Ainakin kämmenen levyinen! Ja se... pisti niitä sillä vatsaan! Näin kun se teki sen sille jota katsoitte! Ja se oli ihan erilaista kuin silloin kun isä tappoi sikoja, niistä tuli hirveästi verta. Mutta tästä ei tullut yhtään, se vain putosi maahan ja rupesi nukkumaan! Sehän sattuu, eikä se edes valittanut... se paha vain teki jotain ja nosti sen ilmaan ja löi sitä eikä se edes huutanut!" keskenkasvuinen äityi porisemaan, ja äityikin sen verran kunnolla, että rotalla oli vaikeuksia pysyä perässä. Nassikka huitoi käsillään joka suuntaan ja osoitteli sinne tänne puheensorinansa välissä siihen malliin, että Ikka alkoi epäillä tämän olevan hermoromahduksen paikkeilla. Kun nyt kuunteli tämän tarinaa, se ei kaiketi ollut erityisen suuri ihme...
|
|
|
Post by R.C. on Sept 26, 2011 23:06:52 GMT 3
Reikun alaspäin lerpattavat kissankorvat kohosivat hivenen hänen kuunnellessaan pojankoltiaisen kiihkomielistä paasausta ison pahan uskomattomasta aseesta. Saattoihan sanoissa olla suurentelun makua, mutta vailla omakohtaista kokemusta soturittarella ei ollut varaa syyttää vintiötä ylivilkkaasta mielikuvituksesta. Nyt kun poika porisi kuin papupata pankolla tahtoi nainen syytää lisää pökköä pesään: ”Miltä se paha näytti?”, mourusi Reiku totisen rohkaisevasti osoittaakseen lapselle uskovansa tämän kaistapäiseen tarinaan. Kissanainen oli jo saanut epäsuorasti vastauksen siihen, missä ja kuinka kauan sitten vihollinen oli viimeksi havaittu. Paha saattoi väijyä yhä lähistöllä jos poikakaan ei ollut kerennyt lähteä käpälämäkeen. Hän vilkaisi kysyvästi Ikkaa: Olisiko rotalla vielä tenavalta tentattavaa ennen kuin hän palkitsisi tämän auliista vuodatuksestaan?
|
|
|
Post by submarine on Sept 26, 2011 23:41:51 GMT 3
Penikalla ei kauaa mennyt, ennen kuin tämä lärpätti vastausta Reikun seuraavaan kysymykseenkin kädet taas huitoen. "Se oli pitkä ja sillä oli musta kaapu ja... ja... ja sellainen naamio! Sellainen valkoinen, siinä oli nokka! Se oli pitkä ja laiha ja se nosti sen yhdellä kädellä ilmaan ja... ja..." poika takelteli, seoten jo tohkeissaan sanoissaankin. "Sillä oli huppu päässä ja luisevat sormet. Ja se mumisi jotain mutta minä en tajunnut mitään siitä! Käheä ääni! Se kaapu ylsi maahan asti enkä minä nähnyt siitä mitään muuta kuin ne kädet. Se oli tosi paha." Ikka vilkaisi takaisin naisen puoleen katseen saatuaan, ja teki jotakin etäisesti olankohautukselta vaikuttavaa. Jostain ihme hyypiöstä oli kai kyse. Toki rotalle oli noussut montakin kysymystä päähän, mutta naperolla tuskin oli vastauksia moneenkaan niistä. "Miksi se pisti sitä?" Ikka lopulta vinkaisi ilmoille, enemmänkin yleisenä pohtimuksena. "En minä tiedä! Ei se pistänyt hanttiin, se oli kuin... kuin sairas tai jotain! Sillä oli ihan tyhjä tuijotus ja se oli muutenkin ihan tönkkö. Se paha vain tuli perässä kun se hoiperteli sinne ja sitten se... teki sen jutun. Se vain teki sen..." penikka mutisi ja vilkaisi syrjäkarein Reikua, kuin olisi odottanut hiillostuksensa olevan jo ohitse.
|
|
|
Post by R.C. on Oct 12, 2011 18:29:37 GMT 3
Tenavan saatua tarinansa päätökseen nyökkäsi nainen enemmänkin omille ajatuksilleen kuin kenellekään erityisesti. Vastauksista olisi varmasti suurta apua, joten poika oli palkkansa ansainnut. Omenapussin vaihdettua omistajaa käännähti soturitar toviksi rotan puoleen. "Palataan tielle.", maukaisi Reiku lakonisesti. Metsä ei tuntunut enää turvalliselta paikalta pimeän aikaan, eikä mahdollinen taistelukaan luonnistuisi hyvin hankalassa ryteikössä. Nainen oletti vihollisen tulleen jo kolmikosta tietoiseksi; Ei auttanut naukua läikkynyttä maitoa. Leveämmällä väylällä he saattaisivat sentään havaita vastustajansa helpommin ja hyvässä lykyssä kohdata pakolaisia, joiden hoteisiin lapsen voisi luovuttaa. Toistaiseksi poika olisi vain pidettävä mukana, mutta omin jaloin tai voimin ei polvenkorkuinen jaksaisi taivaltaa. Niinpä nainen laskeutui natiaisen vierelle viitaten tätä kiipeämään harteilleen istumaan. "Pudotan jos pamautat.", hän sähähti varoittaen nassikkaa nostamasta enää nyrkkejään.
|
|
|
Post by submarine on Oct 13, 2011 1:49:14 GMT 3
Ikka silmäsi vielä ohimennen ihmispenikkaa, joka ei näyttänyt edes niin kauhean kiinnostuneelta koko omenapussista. Koko tilanne oli kaiketi tälle kammottaa, ja ilmeisestikin keskenkasvuinen oli onnistunut lietsomaan itsessä omilla jutuillaan melkoista pelkoa. Otti tämä kuitenkin pussin, mutta työnsi sen vain pois käsistään ja vilkuili ympärilleen. Ainakaan tätä ei selvästikään huvittanut häipyä enää yhtään mihinkään, kun oli löytänyt edes kyseenalaista suojaa ainakin kaksikon vankemmasta kulkijasta. "Naa-a. Tavarat pitää hakea", rotannarttu vinkaisi vastauksen Reikulle tämän sanoessa tielle palaamisesta. Tien veressä, raadon lähettyvillä ne tosin olivat muutenkin, mutta oli kaiketi silti hyvä teroittaa. Rotta oli hättänyt omat tavaransa nököttämään juuri siihen mihin ne olivat käpälästä pudonneet, oikeastaan hattua myöten, ja ainakin jälkimmäisen jättäminen oman onnensa nojaan oli ikävä ajatus.
Kun Reiku tarjosi reppuselkää pojalle, oli tämä selvästikin hyvillään - tai ainakaan tämä ei valittanut, vaan nousi vaitonaisen nyökkäyksen keralla kyytiin, minkä Ikka katsoi jo kaikin puolin positiiviseksi asenteeksi. Uhkaukseenkin tarjottiin vain vaitonainen "joo." Ilmeisesti kissat ja rotat eivät sitten olleetkaan niin kauheita, kun tajusi olla muutaman hetken huitomatta niitä äreiksi ja herkesi kovistelemasta isommilleen - olkoonkin, että rotannarttu olisi kyllä mielellään napauttanut vielä kerran kepillä päähän. Noin vaikka muistoksi.
|
|
|
Post by R.C. on Oct 13, 2011 22:21:14 GMT 3
Lapsen asetuttua olkapäilleen ja osittain selkäreppunsa päälle lähti Reiku rotan muistutuksesta kiertämään tielle jo kertaalleen tallattua reittiä. Ei tuntunut viisaalta saati tarkoituksenmukaiselta hajaantua, vaikka lapsen kertomuksen kuultuaan kissanainen olisi mieluummin ottanut vainajaan mahdollisimman pian ja paljon etäisyyttä. Horisonttiin vajoavasta auringosta päätellen päivänvaloa riittäisi enää pariksi tunniksi; Soturitar tahtoi löytää mahdollisimman ripeästi leiripaikan ja iskeä tulen nuotioon ennen illan hämärtymistä. Tiedonhankintaan oli yllättäen tuhrautunut turkasen paljon aikaa ja vaivaa, vaikka Reikulla olikin vahva aavistus siitä, että ongelman hidas mutta ennakoiva lähestyminen voisi hyvinkin myöhemmin pelastaa henkensä. Siimeksen halki samotessaan saattoi soturitar tyytyväisenä havaita, ettei penskan kera tarpominen tuottanut hänelle suurempia hankaluuksia. Pitkänhuiskea karpaasi oli jo omaa pollaansa varjellakseen tottunut etsimään väljempiä väyliä ja välttämään oksien alittamista hiuksia hipoen.
|
|
|
Post by submarine on Oct 13, 2011 23:41:11 GMT 3
Reiku ei edennyt turhan nopsaan, joten Ikkakin piti melko maltillista tahtia. Osittain koska ei halunnut harhailla turhan kauaksi soturista, osittain koska ei ollut muutenkaan varsinaista syytä taikka halua kohkata menemään. Hyvällä tuurilla kompastuisi ja katkaisisi ketaransa, tai vaikka törmäisi siihen pojan vaahtoamaan hyypiöön veitsineen ja naamioineen. Rotta oli päättänyt jo, ettei missään nimessä haluaisi törmätä tähän. Paitsi mahdollisesti hevosvaunuilla. Ei tällä vieläkään ollut hajuakaan siitä, mistä oli kyse tai miksi hörhö oli tehnyt kuten oli ilmeisesti tehnyt, mutta loppujen lopuksi sillä ei ollut mitään väliä. Tämä oli nähnyt raadon, ja se kertoi aivan tarpeeksi sen tekijästä. Tähän ei ollut hyvä törmätä ja se siitä.
Kun lopulta päästiin takaisin ruumiin luokse (matka oli paljon pidempi kuin se oli aikaisemmin säntäillessä tuntunut), auringon jo laskiessa ja varjojen pahaenteisesti pidetessä, tajusi Ikka hyvin nopeasti jonkin olevan vialla. Rotta viittoili Reikuakin pysähtymään pojan kanssa jo hyvän matkan päähän, vaikka tämä todennäköisesti oli itsekin tajunnut asian - todennäköisesti aikaisemmin. Kyse ei ollut niinkään siitä, mikä oli väärin, vaan siitä että jotakin puuttui. Sivuun viskatut kantamukset olivat kyllä juuri siinä mihin ne oli jätetty, mutta puu, jonka juurelle vielä aikaisemmin oli käpertynyt kuollut vainaja, epäilyttävästi ja oudosti surmattu, humisi nyt yksinään. Ruumista ei ollut missään, ei jälkeäkään. Vain musta, kuolleiden kasvien laikku, jonka päällä raato oli maannut, kertoi tämän koskaan siinä olleenkaan. "Se... häipyi", Ikka vinkaisi hiljaa, tihrustaen reunamilta aluskasvillisuuden seasta varuillaan ympärilleen, lähestulkoon odottaen näkevänsä raadon pystyssä laahustamassa jostakin piilosta kohti. Ei näkynyt eikä kuulunut, mutta se ei varsinaisesti rohkaissut yhtään mitenkään...
|
|