|
Post by R.C. on Mar 9, 2011 18:00:14 GMT 3
Reiku luki laaditun sopimuksen ja nyökkäsi hyväksyvästi rullaten pergamentin takaisin koteloonsa. Puheethan saattoi aina perua tai väittää perättömiksi, mutta muste säilyi kauemmin paperilla kuin sana muistissa. Ja saattaisihan toimeksiannon kirjaamisesta olla muutakin hyötyä. Korvaukseen nainen ei vielä ollut ottanut kantaa, ei liioin rotan osuuteen koko operaatiossa. Tutkivainen katse luotasi taas tovin rialia. Tarvitsiko hän todella alaista? Aikoiko rotta tehdä kanssaan yhteistyötä vaiko roikkua vain mukana ja karata karvojensa alkaessa kärytä? Rialin mielipide oli vielä kuulematta. Kukaties se oli vielä muodostamatta. Niin tai näin, nainen oli tältä haavaa tyytyväinen ja siirtyi seikkailunsa valmistelun seuraavaan vaiheeseen. Oli tunnettava matkan määränpää, tuo outojen sattumusten riivaaman kyläyhteisön olinpaikka. Siispä kissanainen levitti pöydälle kattavan kartan, jolle hän oli kirjannut siististi kaikki tähänastisen reissunsa välietapit. Lukuisista merkinnöistä tuoreinta osoitettuaan soturitar odotti selvästi vanhuksen selventävän, missä ja kuinka kaukana kylänsä sijaitsi, ja miten sinne pääsisi. Mahtoiko vanhalla miehellä olla varaa järjestää hänelle ratsua, tai kyytiä hevosrattaissa?
|
|
|
Post by R.C. on May 18, 2011 15:51:20 GMT 3
(( Blop, pukkasin ketjua ylemmäs siltä varalta että vastaukseni on jäänyt huomaamati. ))
|
|
|
Post by submarine on May 18, 2011 23:38:58 GMT 3
((Ai perhana, pahoitteluni. Olen ollut jokseenkin poissaoleva, ja tämä on nähtävästi lipsahtanut silmistä ja mielestä.))
Kasstal ei ollut nähnyt koko paperia sen tarkemmin, kuin nyt omalta paikaltaan sitä syynäsi - eipä tosin sillä, että tämä olisi osannut sen koukeroita tuijottaa auki. Ihmisillä oli ihmeellinen tapansa vetää niitä pieniä kuvioita paperille, ja jollakin ilveellä ne myös tajusivat niitä. Mutta siitä huolimattakin tämä tiesi jo tässä kohtaa, että tuskin tulisi saamaan suuremmin korvausta tästäkään touhusta. Ei tarvinnut olla ihminen tai tajuta montaakaan hippusta näiden järjenjuoksusta tietääkseen, että rotista nämä pitivät vielä vähemmän, kuin toisistaan. Narttu saisi rahat, eikä niitä varmastikaan jaettaisi mihinkään suuntaan vapaaehtoisesti. Mutta olipa miten oli, Ei Kasstal ollut tyhmä rotta. Rottatornin Herra, joka niin mielellään leikki ihmisten sanoilla, oli haukkunut tätä salamurhaajaksikin tavalla, jonka oli ilmeisesti määrä tarkoittaa jollakin lailla osaavaa. Eikä tämä ollut päässyt siihen asti tuijottelemalla typerästi ja pitämällä kuononsa mukavasti omissa hajuissaan. Ei, jos halusi olla kunnon rotta, piti tietää mihin väliin survaistiin puukko ja milloin purtiin jotakin niskaan. Ja tässä kohtaa oli terän ja hampaiden mentävä paikka. Mustanpuhuva rotta kopautti pöytää kerran ja kaksi ilman sen ihmeempiä, ja raapi sitten niskaansa. Kukaties joku pitäisi sitä merkkinä ymmärryksestä, kukaties ei. Sillä ei ollut oikeastaan niin paljoa väliä.
Vanhus, joka oli itsensä Itnal Kaliriksi nimennyt, tutkaili hetken naisen esiin ottamaa karttaa, kuin olisi yrittänyt hahmottaa siitä tuttuja maamerkkejä tai jotakin samantapaista. Vanhat silmät eivät selvästikään olleet enää entisensä, sillä tämän piti kumartua melkoisen lähelle nähdäkseen kunnolla. Seurasi muutaman hetken verran mutinaa ja tutkailua, olkoonkin että tämä vaikutti tarkastelevan karttaa laajemminkin. Lopulta Itnal tökkäsi sormensa jonkin matkan päähän kylästä, jossa nyt oli. Seutu oli kartallakin karua ja selvästi syrjäistä - eipä tosin niin, että tämäkään kylä olisi ollut erityisen lähellä mitään. Mutta "Tässä se on. Noin nyt suunnilleen. Tunnen kyllä tien. Jalan se kesti viitisen päivää sieltä tänne, vaikka ne kaksi nulikkaa hidastivatkin matkantekoa. Sinne ei vie juurikaan teitä. Huonoja polkuja lähinnä. Pysyimme pitkälti poissa niiltä. Hevosella tuskin pääsisi turhan nopeasti edes parempina aikoina. Ja nyt en usko, että eläimellä kulkeminen auttaisi mitenkään edes parempina aikoina. Ne tietävät paremmin, mikä on vialla, ja kammoavat lähestyäkään", vanhus selitti lopulta. "En tosin voi luvata tien olevan turvallinen..." tämä lisäsi loppuun aavistuksen kiusaantuneena ja kohotti omaa tuoppiaan suulleen.
|
|
|
Post by R.C. on May 20, 2011 23:29:24 GMT 3
(( Ei niin mitiä. :) Olisin minäkin voinut kysyä asiasta jo aiemmin jos olisin yhtään viisaampi ollut. ))
Kissanainen nyökkäsi ilmeensä värähtämättä. Vanhus oli jo antanut ymmärtää tehtävän sisältävän suuria vaaroja, eikä aiemmasta kertomuksestaan voinut päätellä yhtään sen vähempää. Reiku tuijotti mietteliäänä miehen osoittamaa kohtaa kartalla painaakseen sen visusti mieleensä. Kinttupolkuja pitkin kulkeminen tuntui ajatuksena turhauttavalta. Viisi päivää oli pitkä aika tuhlattavaksi. Toisaalta pitkänhuiskea soturitar taittaisi matkan luultavasti kolmanneksen nopeammin kuin vanhus veteline poikineen. Vankkureissa levännyt soturitar oli valmis verryttelemään lihaksiaan. Mahtaisiko rotta pysyä hänen kintereillään? Se selviäisi kyllä pian...
Reiku siemaisi tuoppinsa tyhjäksi, rullasi kartan talteen ja nousi pöydästä lähteäkseen. Hän katsahti vielä kerran vanhusta ja hyvästeli tämän kevyellä kädenheilautuksella. Kukaties he kohtaisivat myöhemmin kylässä. Tältä erää työnantaja hidastaisi kuitenkin vain vauhtia, joten sisukkaan ukon oli selvittävä kotiinsa omia aikojaan. Onneksi vanha mies ei ollut yksin tien päällä. Nainen poistui majatalosta ulos kadulle ja lähti harppomaan varmoin askelin raittia pitkin. Reiku vilkaisi kerran syrjäkarein olkansa yli selvittääkseen, oliko rial lähtenyt seuraamaan häntä. Rotta ei ollut hänelle pelkkää ilmaa, mutta sen kummempaa mielipidettä ei otuksesta oltu vielä muodostettu.
Nainen pysähtyi ensinnä elintarvikekojun kohdalla ostaakseen itselleen eväitä. Vanhus ei ollut tarjonnut hänelle etukäteismaksua, joten toistaiseksi oli tultava toimeen omillaan. Soturittaren sopi toivoa palkkionsa kattavan vähintään matkasta aiheutuvat kulut, muutoin hän jäisi vain kokemusta rikkaammaksi. Reppuun pakattiin koko joukko kuivattua leipää, lihaa ja hedelmiä. Mikäli maa oli määränpäässä todella niin kirottu kuin vanhus oli kuvaillut, ei luonnon antimiin voisi välttämättä luottaa. Maksettuaan ostoksensa nainen kääntyi katsomaan rottaa, joka oletettavasti oli jo ehtinyt hiippailla taustalleen norkoilemaan. Miten rial aikoisi järjestää muonituksensa?
|
|
|
Post by submarine on May 26, 2011 0:53:56 GMT 3
Narttu, joka ei ollut oikein ihminenkään ja haiskahti kissalta, otti ja nousi ilman sen suurempia. Vanhus ei virkkonut tälle yhtikäs mitään, sillä ilmeisestikin tämäkin katsoi palaverin olevan päättynyt. Kasstal, joka oli kaiken kaikkiaan ollut vielä naistakin vähemmän mukana koko tilanteessa, vääntäytyi itsekin taas jaloilleen. Helpotus sinänsä, tuolit olivat omanlaistaan kidutusta. Ei tämä niinkään mistään kohteliaisuudesta, vaan pitkälti koska ei ollut suuremmin syytä enää istuakaan. Pöydän viereen jätetty, kolhittu miekka löysi taas paikkansa mustaturkkisen rotan hoteista. Tämä vilkaisi vielä kerran vanhusta, joka ei ei suuremmin vaikuttanut edes kiinnittävän huomiota, ja suuntasi sitten nartun perään. Loppujen lopuksi Kasstal oli jopa aavistuksen kiinnostunut koko touhusta. Jos ei muuten, niin siksi, että eräät tietyt saattaisivat olla hyvinkin kiinnostuneita. Ja ne tietyt olivat niitä, joilla oli väliä. Kävelevät raadot olivat aivan oma lukunsa kaikenlaisen oudon joukossa. Tietoa, sitä ne aina halusivat. Iktil ja Issaitical ja ne muut. Kukaties herrakin välittäisi. Kukaties palkitsisi.
Päivä jatkoi kulkuaan, kun Kasstal astui naisen perässä takaisin ulos. Ihmisiä kuljeskeli sinne tänne, kuka minkänkin parissa, mutta mistään väenpaljoudesta oli turha puhua. Ikävä sinällään, silloin erottui paremmin joukosta. Ja rotan oli huono erottua ihmisten keskellä. Naisen tie vei jonkin kojun luokse ruokaa ostamaan, ja Kasstal huomasi seuranneensa tätä ilman sen suurempia. Järkevä tapaus, osti ruokaa, ja nähtävästi pakkasi jonkunkin verran sitä. Mutta muuta rotta ei tästä oikeastaan sitten tiennytkään. Joko tämä oli mykkä, tai sitten vain yksinkertaisesti fiksu, kun piti häntänsä piilossa ja antoi muiden paljastaa aivan itse enemmän itsestään. Mutta ehkäpä oli aika kaivella tästäkin hieman selville. Jo aivan siksikin, että tiesi, mitä saattoi odottaa. Ja paras tapa tunnustella oli käytäntö...
Varsinaisia varoituksia ei tullut, mutta Kasstal oli silti tarpeeksi ystävällinen tampatakseen kaksi kertaa jalalla maata, ennen kuin hyökkäsi naista kohti takaapäin. Rotta piti liikkeensä turhan suuripiirteisinä ja selvinä, eikä edes yrittänyt vetää miekkaansa turhan nopeasti. Iskukin oli ponnettomanpuoleinen ja huonosti tähdätty, jonnekin keskiruumiin paikkeille. Sen oli tarkoitus tunnustella naista, ei tappaa. Ja jos tämä ei siltä nahkaansa saisi pelastettua, ei tästä olisi ollut koskaan mihinkään. Ei ainakaan soturiksi. Mutta nyt puhuisi teräs, ja vastaus kertoisi aivan tarpeeksi...
|
|
|
Post by R.C. on May 27, 2011 22:51:49 GMT 3
Reiku tiedosti rotan seuranneen jäljissään, joten oletettavasti operaatio kiinnosti rialia edes jossain määrin, tai vaihtoehtoisesti tuo kärkkyi häneltä jotakin muuta. Kissanainen oli päättänyt pitää otusta silmällä kunnes sen motiivit selviäisivät. Hän hoiti ostoksensa näennäisen rennoin mielin ja ottein, mutta pysyen silti alati perillä takapirunsa sijainnista ja liikkeistä. Kääntäessään parahiksi päätään rotan puoleen meni mokoma ketku tekemään väärän siirron. Puolivillainen päällekarkaus poiki kohteeltaan helponoloisen väistöliikkeen. Vaikka kissanaisella riitti pituutta johon tähdätä, ei kömpelyydestä ollut tietoakaan. Jäntevä varsi taipui syöksyvän terän tieltä notkeasti sivuttain ja alaviistoon jalan pyyhkäistessä ja koukistuessa samalla kaaressa hyökkääjän selustaan, pikemminkin tuupaten kuin potkaisten tuon alaselkään lisää vauhtia. Mikäli rotan tasapaino tuli järkytetyksi, kupsahti mustaturkki päistikkaa omenatynnyriä päin.
Nainen ei kuitenkaan jäänyt märehtimään mahdollista rotan ja kauppiaan välillä kuohahtavaa kärhämää, vaan pinkoi jo reppuineen kuin antilooppi pitkin kylänraittia. Vieno, hämmentynyt virne suupielessään leikitellen Reiku kävi juostessaan läpi äskeistä välikohtausta. Rotan yritys oli ollut perin juurin ponneton. Oliko ketku vain testannut häntä? Noh, nyt oli kissanaisen vuoro koetella rotan koipien vetreyttä ja kestävyyttä. Rial sai totisesti pistää puhtia punttiinsa mikäli mieli pitää soturittaren näkyvissään. Reiku jätti pian pääväylän karatakseen kapeammille kujille ja kiitäen niillä eksyttävästi poukkoillen kohti kylän kirkkoa. Kissa ja hiiri -leikki päättyi pieneen kappeliin, johon sisälle livahdettuaan nainen hidasti vauhtinsa hillityksi asteluksi. Reiku kulki epäröimättä peremmälle, pelkäämättä mahdollista takaa-ajajaansa. Mikäli rotta mielisi vielä ruveta rettelöimään, soturitar olisi valmiina. Muussa tapauksessa hän voisi keskittyä taas valmisteluihinsa.
|
|
|
Post by submarine on May 28, 2011 0:05:00 GMT 3
Narttu väisti, eikä Kasstal suuremmin yllättynyt. Vastaisku oli tosin näppärä, se myönnettäköön. Ei niin näppärä, kuin tämä olisi ehkä toivonut, mutta näppärä se kuitenkin oli. Rotta potkaisi jalalla vastaan osuessaan tynnyriin, ja onnistui kaatumisen sijaan kaatamaan sen. Puu kolisi, omenat vierivät ja kojun omistaja oli nopeasti löytämässä perinteisen räyhä-äänensä. Kasstal tosin ei siitä välittänyt puolikasta viiksikarvaakaan, sillä rotta oli jo pyörähtänyt matalalla takaisin ympäri, miekka edessä valmiina torjumaan seuraavan iskun, joka epäilemättä tulisi näin hyvässä paikassa. Paitsi ettei tullut. Hetken verran Kasstal salli itsensä vain tuijottaa aavistuksen tyhmänä, kun nainen suuntasikin samoin tein pakoon. Mutta sitä kesti vain hetken, ja rotta oli liikkeessä suunnilleen samaan aikaan, kun kauppias lopulta löysi äänensä kunnolla. Kissa oli nopea, mutta niin oli tämäkin. Tämä oli jahdannut liukkaita tapauksia paljon suuremmassa vilinässä ja sokkeloisemmilla kujilla. Ja loppujen lopuksi Kasstalilla oli kuononsa. Narttu oli outo ilmestys täällä, tämän hajua oli helppo seurata. Etumatkaa rotta ei saanut kurottua kiinni, mutta ei tämä noin vain pakenisikaan.
Kasstalin takaa-ajo vei samojen kulmien ja kujien ohitse. Ihmiset tyytyivät pitkälti vain väistelemään, ja ne muutamat hitaat tai tyhmät tuli työnnettyä sivuun helposti. Tämä aikoi saada takaa-ajettavansa kiinni, sillä tämä ei näin helpolla välttyisi pieneltä kärhämältä. Kissa oli lähtenyt pakoon, mutta se ei vielä tehnyt tästä pelkuria. Ainakaan tämä ei ollut epäröinyt hetkeäkään, vaan tiesi tarkalleen mitä aikoi. Kukaties tässä oli pari aavistusta järkeä mukana. Nainen oli jo ehtinyt kadota näkyvistä - etenkin surkeille rotansilmille - mutta tämän jäljet johtivat kirkkoa kohti. Se olisi hyvä paikka väijytykselle, jos ei muuta. Ainakaan tämä ei paennut vain pakenemisen vuoksi, vaan hallitsi itse touhujaan. Lupaavaa.
Ihmisiä ei suuremmin näyttänyt pyörivät palvontapaikkansa - Kasstalilla ei ollut hajuakaan siitä, mikä jumala mahtoi olla kyseessä - ympärillä arkipäivänä, joten rotta ei jäänyt pähkäilemään. Hetken verran tämä tasasi hengitystään ovien edessä, punniten tottuneesti miekkaa, joka oli tullut jääneeksi käteen takaa-ajon ajaksikin. Tämä oli todennäköisesti raskasrakenteisempi ja paremmin aseistettu, kuin narttu, mutta se ei tarkoittanut vielä mitään. Tämän taidoista rotalla ei ollut harmainta hajuakaan. Tai aisteista. Avarassa, kaikuvassa tilassa rottiainen tiesi kyllä kuulevansa ja haistavansa aivan tarpeeksi, mutta kissa saattaisi silti olla hyvinkin vaarallinen. Vaan niin oli rottakin. Varovaisesti, varuillaan yllätysten varalta, Kasstal livahti ovista sisään kuono ja korvat auki - ja silmät, sikäli kuin niistä mitään hyötyä oli. Miekka oli yhä tottuneesti otteessa ja sitä pitelevä käsi valmiin jännittynyt.
|
|
|
Post by R.C. on May 30, 2011 12:23:31 GMT 3
Kappelin korkea kaariovi valitti vanhuuttaan rotan astuessa sisään jumalan huoneeseen. Väijytyksiä ei näkynyt tai kuulunut, mutta etsimänsä nartun rial saattoi pian havaita pitkän keskilaivan toisessa päässä, alttarin äärellä. Sali oli hämärä ja autio. Karut kiviseinät voimistivat kaiut moninkertaisiksi, joten tilassa oli liki mahdotonta liikkua ääneti. Kissanaisen ja kirkon ainoan paikalla olevan palvelijan, kurttuisen vanhan papin, kesken näytti olevan jonkinlainen toimitus meneillään. Soturittaren reppu lojui maassa avonaisena. Reiku piti käsiään eteen ojennettuina papin pirskottaessa pienestä pullosta vihkivettä esiin nostetuille esineille. Kovin kaukaa ei voinut erottaa, mitä selin seisova nainen tahtoi pyhittää, mutta melko varmasti kyse oli aseista. Rialin tulon kuullessaan Reiku vilkaisi olkansa yli oven suuntaan. Olisiko rotta niin moukka että ryhtyisi käsirysyyn pyhässä paikassa? Mahtoiko otus edes uskoa jumaliin tai yliluonnolliseen? Reiku tahtoi uskoa ja sulkeutua korkeampien voimien suosioon, mikäli siitä oli mitään hyötyä tulevassa tehtävässään. Kävelevät ruumiit eivät kuulostaneet tavallisen kuolevaisen heiniltä, ja jos riivatussa kylässä oli oma kappeli, se oli luultavasti jo kirottu.
(( Lähden pariksi päiväksi Hesaan joten pääsen vastaamaan peliin seuraavan kerran to-pe. :) ))
|
|
|
Post by submarine on May 30, 2011 21:51:21 GMT 3
Kasstal ei hämärässä nähnyt kovinkaan kummoisia, mutta keskellä lavaa mitenkään piilottelematonta kissaa ei olisi sokeampikaan jättänyt huomaamatta. Siinä tämä seisoa nökötti, joku muu seuranaan. Rotalla ei ollut harmainta hajuakaan, mitä tämä aikoi, koska mitä ilmeisimminkin narttu vain odotti. Ansasta tuskin oli kyse, ei tällä olisi ollut sellaiseen aikaa. Jotakin tällä oli kädessään, mutta siitä huolimatta tämä vaikutti kovin valmistautumattomalta mihinkään. Kasstal lähestyi tasaisesti, mutta kuitenkin perusvarovaisesti. Miekka pyörähti muutaman kerran melkein mahtailevaan sävyyn kynsissä. Jotkut ihmiset tuntuivat turvaavan jumaliinsa. Kukaties nainenkin oli samanlainen ja uskoi, että pystyisi pelottelemaan ahdistelijansa pois? Kasstal tunnusti vain kahta sellaista, joita ihmiset olisivat voineet pitää jumalina, eikä kummallakaan niistä ollut temppeleitä - kaikkein vähiten ihmisten keskuudessa. Eikä rotta ollut tähän asti nähnyt yhdenkään puolustavan palvojiaan turhan hanakasti. Eikä puolustaisi tälläkään kertaa, siitä tämä oli varma.
Kasstal salli taas naiselle pienen merkin, kaksi nopeaa napautusta kappelin penkkiä vasten miekalla, ennen kuin ilman sen suurempia hyökkäsi. Pappi todennäköisesti älähti sanan jos toisenkin moisesta rienaisesta hirvityksestä, mutta rottaa se ei kiinnostanut puolta viiksikarvaakaan. Tällä kertaa survaisu oli aavistuksen tarkempi ja nopeampi. Tällä kertaa se tekisi pahaa jälkeä, jos nainen ei olisi vikkelä. Kasstal aikoi kokeilla kunnolla, olisiko tästä mihinkään.
|
|
|
Post by R.C. on Jun 2, 2011 13:43:38 GMT 3
Rotan hiippailu sisään kirkkosaliin oli saanut kissanaisen varuilleen. Suupielensä alati kiristyen ja matalan, hiljaisen murinan poreillessa kurkussaan Reiku kuulosteli ja seurasi syrjäkarein röyhkeän rialin etenemistä pitkin keskikäytävää. Olipa otuksella otsaa! Kunniaton lurjus aikoi jo toistamiseen hyökätä selustaan, ja vieläpä kappelin kaltaisessa pyhässä paikassa. Kaikkea Reikukaan ei sulattaisi! Iskun tullen nainen ei yrittänytkään väistää, vaan pyörähti salamana ympäri kilpistäen syöksyvän terän toisella kädellään, jota suojasi nyrkkirautaa tai taisteluhansikasta muistuttava järeä varuste. Maallikko olisi saattanut pitää kapistusta osana haarniskaa, mutta Reikulle se oli ase siinä missä kilpikin. Miekan lape iskettiin sivuun samalla kun toinen teräsnyrkki latasi mojovan iskun hyökkääjän vatsanalaan. Yhä vieläkin kissanainen oli pitkämielinen ja pidätteli voimiaan. Olisihan hän aseellaan ja taidoillaan voinut varmasti murtaa kylkiluita, motata rotan kuonon uuteen uskoon tai murjoa tämän pallean tai kurkunpään niin pahasti ettei toisessa olisi kovin pitkään henki pihissyt. Soturitar ei tahtonut tuottaa turhia ruumiita. Rial oli uskomattoman kyvykäs tai onnekas jos oli osannut arvata tai varautua moiseen torjuntaan ja vastaiskuun. Olihan otus pelannut käytännössä kaikki yllätysmomentin kortit kissanaisen käsiin. Toisen tyhmyys ja uhkarohkeus ylittivät Reikun ymmärryksen. Naisen huumorintaju oli lopussa. Mikäli rialilla ei riittäisi keuhkoissaan hetkeen ilmaa liikuttaa lihaksiaan, hän aikoi raahata rienaajan kirkosta pihalle ja salvata oven. Kolmatta kertaa rotan ei kannattaisi häntä koetella.
|
|
|
Post by submarine on Jun 2, 2011 15:24:17 GMT 3
Siinä se oli. Kasstal sai vihdoinkin jonkinlaista oikeaa vastakaikua. Narttu ei enää väistellyt tai juossut, vaan torjui ja iski. Tällä ei ollut varsinaisia aseita, mutta järeä käsisuojus kylläkin. Rotta ei ollut suoranaisesti olettanut sitä, mutta harvempi yhä elävä ja hengittävä soturiksi itseään kutsuva mitään olettikaan. Sen sijaan valmiita oltiin kaikkeen. Yksi isku ei juuri eronnut toisesta, tehtiinpä se millä tahansa. Lyöminen sattui aina, eikä tämäkään kerta ollut poikkeus, mutta Kasstal tunsi kivun ja tiesi miten sen läpi luovittiin. Nainen ei lyönyt niin lujaa kuin olisi pystynyt, ei voinut, muuten pelkät lihakset ja sisu eivät olisi riittäneet. Harvemmin ne riittivät katkenneisiin kylkiluihin. Mutta tällä kertaa rotta saattoi toimia. Hurme ja helpolla jostakin kallon sopukasta löytyvä raivo pyyhkivät kivun tuoman velttouden alleen.
Puoliksi kivun ja puoliksi raivon urahdusten saattelemana Kasstal tavoitteli vapaalla kädellään vatsaan jysähtänyttä. Sen tämä puristaisi kiinni itseensä, sitoisi pois pelistä ja estäisi naista huitomasta turhan paljoa. Nopeasti arvioiden rotta olisi voinut väittää olevansa itse painavampi ja etulyöntiasemassa vetokilpailussa. Samalla miekkakäsi huitoi parhaansa mukaan pitääkseen tämän toisen käden kiireisenä. Kaiken alta, oikeana hyökkäyksenä, kohosi Kasstalin jalka. Kissa oli saattanut iskeä vatsaan ikävästi, mutta rotta aikoi kuitata saman tien takaisin ja kovempaa. Pitkät, taipuisat varpaat taipuivat nyrkkiin, kun koko jalka survaistiin niin lujaa kuin mahdollista toisen vatsaan. Se sattuisi, sen Kasstal tiesi. Enemmän kuin äskeinen.
|
|
|
Post by R.C. on Jun 2, 2011 17:25:11 GMT 3
Kissanainen yllättyi ettei miekka kirvonnut rotan käpälästä saati sen käsittelijä itse sinkoutunut kauemmas alttarilta, sen verran kovia iskunsa olivat olleet. Nainen sai niin ikään todistaa rotan ilmiömäistä reaktiokykyä lyöntikätensä jäädessä jumiin nopeammin kuin rotan olisi olettanut tointuvan saamastaan mätkystä. Oivallinen siirto olikin varmasti omiaan pitämään rialin pystyssä. Onneksi Reiku ei ollut erehtynyt luottamaan pelkän yllätyksensä varaan saati laskemaan puolustustaan, sillä terä humahteli lähes samantien puoleensa. Jo ensimmäinen hätäinen huitaisu sai soturittaren hieman kyyristymään ja kääntymään hyökkääjään nähden sivuttain, mikä tekisi hänestä vaikeamman maalitaulun. Naisen raivo alkoi hiljalleen kasvaa, mutta kokeneena ottelijana hän ei antanut sen vaikuttaa harkintakykyynsä. Kiukku oli oiva renki mutta huono isäntä, sillä sopivassa määrin siitä saattoi ammentaa sisua koko kroppaansa. Rotan potku osui liukuen naisen kylkeen, mikä heikensi huomattavasti sen tehoa. Yhtäältä Reiku oli myös oppinut ottamaan iskuja vastaan ja toisaalta isku tuntui vaimenevan jonkinlaiseen vaatteiden alla olevaan suojukseen, kukaties kevyeen nahkahaarniskaan. Kolmas tai neljäs miekansivallus pysäytettiin jo rotan ranteen ympärille sulkeutuvalla hansikkaalla, sillä soturitar ei halunnut antaa vihulaiselle aikaa hakata käsivarttaan irti. Hän musersi nyt täysin voimin saadakseen aseen kirpoamaan, välittämättä mahdollisesti aiheutuvista murtumista. Kivun täytyi olla sietämätön teräshansikkaan puristuksessa. Saadessaan miekkakäden näin toviksi toimintakyvyttömäksi nainen puski lähes samantien kaikella voimallaan rottaa päin suistaakseen tämän jaloiltaan. Reiku oli pitkä ja rotevarakenteinen kuin karpaasi, joten taisteluparin voimasuhteita olisi voinut epäillä vähintään yhdenveroisiksi. Lähtöasennossa ponnistukseen ladattu voima, oma painonsa ja painovoima olivat ainakin hänen puolellaan. Kissanainen tahtoi sitoa rotan lattiaan tehdäkseen epelin vaarattomaksi. Pelästynyt pappi oli tällä välin sännännyt hälyttämään paikalle vartijoita.
|
|
|
Post by submarine on Jun 2, 2011 19:31:05 GMT 3
Nartussa oli sisua, se Kasstalin oli pakko myöntää. Ja tämän otteessa oli oikeaa voimaa ja vääntöä. Rotta ei enää edes yrittänyt pitää otetta miekastaan, josta oli nopeasti tulossa harvinaisen turha näin lähituntumaan siirtyneessä kahakassa, vaan päästi sen kättään varjellakseen putoamaan. Hetken verran tuntui olevan pattitilanne, sillä kumpikaan ei päässyt mihinkään suuntaan, eikä kummallakaan ollut käsiä vapaana. Ensin rotta aikoi potkaista uudelleen, tällä kertaa polviin, mutta kissalla olikin oma ratkaisunsa tilanteeseen.
Äkkiä oltiinkin menossa lattiaa kohti. Kasstal tiesi vaistomaisesti jo tämän alkaessa työntää, että narttu yrittä parhaansa mukaan painaa toimintakyvyttömäksi. Olisi pakko saada jotakin väliin, tai huonosti kävisi. Rotta kiskaisi jalkansa, kummatkin, pois altaan pudotessaan ja parhaansa mukaan naista vasten. Raskas putoaminen lattiaan teki ikävää, sai näön sumenemaan ja otti ilmat pihalle, ja vielä enemmän sitä teki se, että päälle oli kaatunut raskaanpuoleinen kissa. Mutta Kasstalin polvet olivat välissä, eikä tämä saisi painettua kokonaan alleen. Ei ainakaan vielä. Eikä rotta aikonut antaa tilanteen muuttuakaan; rialeilla oli vahvat koivet, ja niillä sai oikein mukavasti rynkytettyä vastaan. Muutaman hetken tämä pysyi melko ponnettoman passiivisena ja puoliksi tainnoksissa, mutta oli sitten jälleen uristen toiminnassa - joskin mahdollisesti muutaman aavistuksen kömpelömmin. Nartun kättä pidellyt käsi irroitti otteensa, ja pitkät kynnet tavoittelivat naamaa ja silmiä. Kasstal jätti sivistyneen taistelun taakseen ja siirtyi suruitta rottien ikiaikaisiin keinoihin. Kissan naama oli nyt huomattavasti lähempänä rotan kuonoa ja turpaa - ja pitkiä hampaita. Tämä ei suuremmin empinyt hyödyntää sitä. Hampaat naamassa lopettaisivat kyllä kahakan kuin kahakan, jos nainen vain olisi liian hidas tajutakseen...
|
|
|
Post by R.C. on Jun 3, 2011 23:59:38 GMT 3
Reiku koki hetkellisen huojennuksen miekan kirvotessa ja pudotessa kolahtaen hyökkääjän kädestä. Terävä ase tylppää vastaan ei koskaan tiennyt hyvää. Nainen ei pakottanut hauraita luita enempää, mutta ote säilyi yhä lujana. Rotan ranne pysyi teräksisessä kourassa kuin pultti ruuvipuristimessa. Kissanainen onnistui vieläpä suistamaan rialin jaloiltaan niin ettei epeli onnistunut pahemmin pehmentämään laskuaan. Vyötäröään vasten koukistuneet karvaiset kintut jäivät tosin vielä orastavan voiton tielle. Rotan toipuessa tovin täräyksestään kissanainen taivutti toistaiseksi ainoita vapaita raajojaan, eli jalkojaan hieman parempaan asentoon, korjaamatta vielä täysin tasapainoaan. Reikusta tuntui toistaiseksi parhaalta idealta painaa rialia kaikin voimin lattiaan, vaikka hän ei uskonutkaan ryökäleen luovuttavan näin vähällä. Rialin kierous tuli pian ilmi kynsien hervotessa vangitusta kädestä ja singotessa kohti soturittaren kasvoja. Kissanainen sähähti saadessaan veriset naarmut poskeensa, mutta onnistui vastikään vapautuneella kädellään pitämään rotan kuonon kaukana itsestään. Samalla hän upotti vihulaisen haarojen väliin hivutetun polvensa uroksen nivusiin ja painoi niin kovaa että pikkuvesseliin varmasti sattui. Osasi Reikukin pelata likaista peliä.
|
|
|
Post by submarine on Jun 4, 2011 0:15:36 GMT 3
Tämä ei ollut menossa erityisen hyvin. Kahakasta oli tullut vääntöä ja kääntöä, ja toisin kuin yleensä, tämä tapaus jopa tiesi mitä tehdä. Rottien kanssa Kasstalilla harvemmin oli ongelmia, ainakaan kun eivät ajatelleet, ja suurin osa ihmisistä kaatui vielä helpommin, mutta tämä narttu osasi asiansa. Nivusiin jysähtänyt polvi oli jo viedä rotasta puhdin, ja muutama samanlainen varmasti riittäisi. Kissa oli päällä ja näin ollen tällä oli etu. Oli pakko tehdä jotain ja nopeasti. Vapaaksi jäänyt, tehottomasti naarmuja poskeen huitonut käsi sukelsi Kasstalin surkean rievun suojiin. Se palasi kuitenkin nopeasti, ja nyt se piteli piilosta kiskaistua veistä.
Kasstal tunsi jo alkavansa olla kovilla näin huonossa paikassa, eikä edes yrittänyt mitään hienoa. Rotilla oli vahvat jalat, sellaiset jotka jaksoivat ponnistaa pitkän loikan tai potkia lujaa, ja nyt ne pyrkivät parhaansa mukaan ponnistamaan naista pois päältä. Samalla teräväkärkinen veitsi tavoitteli pehmeää, haavoittuvaa vatsaa. Kukaties nartulla oli nahkapanssaria suojanaan, mutta Kasstal tiesi, ettei se kestänyt terästä turhan pitkään. Kukaties se olisi tarpeeksi hyvä varoitus, että tämä osaisi ottaa etäisyyttä. Kissa oli pakko saada pois päältä nopeasti, ja tässä kohtaa rotta oli valmis tekemään paljon pahempaakin jälkeä, kuin oli ajatellut aikovansa. Vatsa auki ja puhti pois, jos niikseen.
|
|