Quatro
Member
Eye for an eye, and the whole world will be blind.
Posts: 178
|
Post by Quatro on May 9, 2010 1:40:16 GMT 3
”Mihin ihmeeseen se pojan nulikka on tälläkertaa itsensä piilottanut…” Pohti joukko naispalvelijoita näppejään hieroen Agiton huoneen oven edessä. He olivat vain hetki sitten juosseet viimeksi nuoren herran perässä ja vain hetki sen jälkeen kadottaneet pojan jälleen teille tietämättömille. Agito oli ilmoittanut olevansa vastentahtoinen osallistumaan erääseen konserttiin, jossa hänen olisi ollut määrä soittaa samana iltana, mutta siitäkös piiat olivatkin vasta pillastuneet. Naikkoset olivat antaneet vaihtoehdoksi tärkeälle tapahtumalle joka vuotisen suursiivouksen, jota Agito oli hetken hämmästellyt ja pian juossutkin tiehensä. Siivoaminen oli jotain, mitä nuori herra ei voinut sietää. Miksi hänet edes yritettiin pakottaa moiseen ”rahvaan” työhön, jota hänen ei koskaan aikaisemminkaan ollut tarvinnut tehdä? Siinäpä vasta kysymys.
Pienen komeron ovi avautui hitaasti ja sen oven takaa ilmestyi vaalea hiuspehko. Vain Agiton pää oli näkyvissä, kun poika varovaisesti tarkkaili pitkää käytävää silmät sirissi. Nuoren herran onneksi takaa-ajajat olivat jälleen kadottaneet hänet näköpiiristään – tai niin hän ainakin arveli siitä, ettei kukaan juuri sillä hetkellä huhuillut hänen peräänsä. Poika livuttautui varovaisesti ulos komerosta ja sulki oven perässään ääntäkään päästämättä. Seisoskellessaan hetken paikoillaan - suunnitellen samalla seuraavaa kolttosta, jonka palvelijoilleen vääntäisi – Agito tutkaili seinällä vastapäätä olevan suuren muotokuvan yksityiskohtia. Kuvassa esiintyi joku Von Quatron vanhoista naispuolisista edustajista, joka Agiton mielestä oli muistuttanut aina jotain kynittyä petolintua. Poika päästi suustaan pienen naurahduksen kuvitellessaan petolintua mielessään, mutta nosti nopeasti kätensä suunsa eteen muistaessaan että hänen tulisi olla hiljaa mikäli haluaisi välttää turhan työn.
Koottuaan jälleen itsensä, Agito kääntyi sirosti kannoillaan ja lähti astelemaan kohti pitkän käytävän päätä. ”Von Quatro…” Agito tuumasi hiljaa ja heilautti käsiään typerästi. Poikaa oli aina kuvottanut tuo sukunimi. Siitä lähtien kun hänet otettiin osaksi Quatron perhettä, hän oli vastointahtoaan ottanut tuon vastenmielisen sukunimen itselleen isännän tahdosta. Miksi hän siis kantoi sitä yhä? Von Quatron suvulla oli mainetta ja kokoa vaikka muille jakaa – ilman sitä Agito ei olisi mitään. Poika olisi vain yksi pahuksen likatahra maailmassa, joten mikä sen parempaa kuin kantaa sukunimeä itsellään, mikä todellisuudessa ei hänelle kuuluisikaan. Mikäpä sen nerokkaampaa! Nuori herra tuumi itsekseen myhäillen ja virnuillen.
Kartanon autioilla käytävillä vaeltelu oli saanut pojan rauhoittumaan hetkeksi. Agito rakasti rauhaa, jota hänelle ei niinkään usein suotu. Nuori herra saattoi erottaa alimmasta kerroksesta kantautuvat huudot, joissa toistettiin jatkuvasti hänen nimeään. Jos palvelijoilla olisi ollut hiemankin terävämpi kuulo, olisivat he varmasti pystyneet kuulemaan tylsistyneen tuhahduksen, jonka Agito päästi suustaan. Viimeinkin poika oli älynnyt suunnistaa kohti huonettaan, ja sen luokse päästyään hän avasi oven varovaisesti – kiitokseksi ovi narahti äänekkäästi, josta Agito ei ilahtunut. ”Pahuksen ovi! Se täytyisi korjata.” Poika tiuskaisi lattiaa polkaisten ja astui huoneeseensa vetäen oven takanaan kiinni. Agito katsoi itseään hetken peilistä, joka sijaitsi hänen suuren pöytänsä luona. Resuisen ja väsyneen näköinen poika suki hiuksiaan paikallaan hetken, minkä jälkeen rojahti suurelle sängylleen kyljelleen ja ummisti silmänsä, nukahtaen hyvin pian paikoilleen.
//Silveriä odottelen :33//
|
|
|
Post by Silver on May 9, 2010 12:38:44 GMT 3
//Tässä sitä ny ollaan oletko tyytyväinen xD//
Rafael oli siivonnut taloa illalla tulevia vieraita varten koko aamun. Hän oli jättänyt Agiton nuoremmille palvelijoille aamuksi ja kohta huomasinkin herra että se oli ollut virhe. Mies nimittäin alkoi pian kuulla pojan herätyksen jälkeen huutoa ja askeleita kun nämä surkeat palvelijat olivat kadottaneet pojan. Heistäkään ei ole kertakaikkiaan mitään apua... Miksi heidät edes palkattiin tähän taloon ylipäätään? mietti herra siivotessaan taloa.
Monta tuntia kului eikä nuoren herran etsimisessä ollut tullut mitään uutta. Kunhan välillä vain oli kuulunut kun joku huutaa "Hei, tuolla hän on!" tai "Näin hänestä vilahduksen tuossa suunnassa!". Rafael oli silloin miettiny että ehkä he kohta saavat pojan kiinni mutta kohta kuului taas "Kadotin hänet" ja etsiminen alkaa nollasta. Mies oli siivonnut talon vihdoin ja siirtyi tekemään ruokaa illallista varten ja etsiminen oli vain jatkunut. Eikö häneltä koskaan lopu virta... ajatteli Rafael pojasta ja siltä se oikeastaan vaikutti. Olihan pakojuoksua jatkunut jo pitkälle päivään ja tämä suursiivous mistä palvelijat olivat Agitolle puhuneet oli jo ohi. Kaiken oli tehnyt mies yksin muiden vain riehuessa ympäri taloa.
Ei hänelle etsiminen olisi mikään ongelma mutta jonkun piti se illallinenkin tehdä. Välillä antoi mies vinkkejä mistä pojan voisi löytää mutta nuori herra ei näyttänyt olevan tyhmä ja tajusi vaihtaa aina piiloaan ennenkuin palvelijat ehtivät paikalle.
Viimein sai herra ruokansa valmiiksi ja pomotteli muita hetken aikaa kun eivät olleet löytäneet poikaa joten täytyi hänen vaivautua. Kuinkas muutenkaan sillä eihän kukaan näistä palvelijan irvikuvista osannu tehdä oikein muuta kuin kävellä ympäri taloa ja näyttää että mukamas tekisi jotain. Mies valmisti teetä ja lähti kävelemään hetken kunnes kuuli epämääräistä sättimistä oven narahtaessa ylempänä talossa. Rafael käveli oven luo ja käveli äänettömästi ovesta sisään. Ovi nimittäin vaati erästä niksiä jotta se ei narahtanut.
Mies katsoi oven luota kuinka poika katseli hetken itseään peilistä jonka jälkeen jäi makaamaan sänkyynsä kuolleen oloisesti jota ihmiset kutsuivat nukkumiseksi. "Nuori herra teitä kaivataan sinne konserttiin..." Rafael sanoi ja käveli sängyn viereen kaataen kuppiin teetä ja ojentaen pojalle kuppia.
|
|
Quatro
Member
Eye for an eye, and the whole world will be blind.
Posts: 178
|
Post by Quatro on May 9, 2010 15:38:50 GMT 3
//Olen ! Ja hemmetin tyytyväinen olenkin xDD//
Agito haistoi teestä sen höyryävän tuoksun ja pelkästään teestä hän pystyi arvaamaan kuka oli tunkenut hänen luokseen. Rafael – tuo palvelijoista mainioin. Agito ei aluksi reagoinut mitenkään miehen sanoihin; hän vain makasi liikkumattomana paikallaan. Kuitenkin oven ulkopuolella kuuluvat selvät huudot siitä, että nuorta herraa kaivattiin ottamaan pian saapuvia vieraitaan vastaan, saivat pojan raottamaan silmiään turhautuneena. Poika kuitenkin nousi sätkähtäen pystyyn ja tuijotti Rafaelia erikoisesti, napaten samalla tee kupposen toisen kädestä ja siemaisi siitä pienen kulauksen, jonka jälkeen asetteli kupin takaisin Rafaelin käteen aivan kuin siihen ei olisi koskaan koskettukaan. ”Se on liian kuumaa!” Agito tuumasi myhäillen ja haukotteli makeasti.
Sillä hetkellä pojalle muistui mieleen tuo pahuksen konsertti, johon häntä niin oltiin tuputtamassa. Ei onnistu! Poikahan ei mokomien typerysten eteen soittamaan suostuisi kirveelläkään. ”Mutta en halua mennä sinne. Koska en halua, en myöskään mene, eikä kukaan voi pakottaa minua menemään sinne, koska en halua.” Nuori herra pohdiskeli ääneen ja nojautui sängyllään siten että näki huoneensa oven. ”Ja montako kertaa olen sanonut, Rafael, että sulje ovi perässäsi kun astut huoneeseeni. Ovi muuten kaipaisi pikaista korjaamista – se narisee ikävästi.” Agito antoi palvelijalleen toruvan katseen ja käänsi katseensa toisaalle.
Nuori herra oli kompastua huoneen lattialla lojuviin kirjoihin yrittäessään astella huoneen toisella puolella kohoavaa kirjahyllylä kohti. Poika joutui hetken hakemaan tasapainoaan takaisin horjahduksen takia ja vaikutti samalla erittäin vaivaantuneelta ja tyrmistyneeltä vahinkonsa takia. Poika tuhahti ja ryhtyi nostelemaan hennon pölyverhon peittämiä kirjoja lattialta pöydälleen. Saatuaan pinottua kirjoja hieman, poika pysähtyi tuijottamaan itseään jälleen peilistä hieman haikeana. ”Olenko minä mielestäsi outo, Rafael?” Agito kuitenkin kääntyi nopeasti ympäri kannoillaan ja katsoi toista, ”Ei … älä vastaa! Tiedän mitä sanoisit!” Nuori herra myhäili itsekseen kävelleessään huoneensa ovelle ja kurkisti varovasti siitä ulos.
|
|
|
Post by Silver on May 9, 2010 16:13:47 GMT 3
Rafael katseli kun poika mukamas niin ovelasti joi teetään. "Sen on tarkoitus olla kuumaa..." mies sanoi hieman huvittuneena pojalle kun Agito oli lentää kumoon kirjojensa keskelle. Mies oli juuri vastaamassa pojan hieman itsekriittiseltä vaikuttavaan kysymykseen mutta tämä kielsi joten mies sulki suunsa. Hän laittoi teen pöydälle jäähtymään ja avasi ikkunan. "Enkö minä taas ole sanonut että sinun pitäisi tuulettaa välillä..." Rafael sanoi kun iso pölypilvi lehahti ympäri huonetta. Miksi jätän tämän huoneen siivoamisen muiden harteille.. mies ajatteli ja huokaisi syvään ja alkoi tuulettamaan nuoren herran huonetta. Mies katselee poikaa hieman syyllistävä katse päällä tämän käyttäytymisestä konserttia kohtaan. Hän kuulee kuinka jotkut palvelusväestä vielä etsivät poikaa ja huokaisee syvään samalla ajatellen Minähän käskin heitä jättämään etsimisen minulle... Eivätkö he edes sitä tajua... Rafael viimein avaa suunsa "Nuoren herran pitäisi mennä konserttiin jotta Von Quatrojen suvun maine säilyy..." hän pitää hetken tauon ja kävelee pojan luo, alkaa venyttämään tätä poskesta ja jatkaa "Toiseksi syyksi että saamme rahaa ruokaan tässä talossa" Tämän jälkeen katsoo hetken poikaa. "Koska joku tuhlasi kaikki rahat talon kunnostukseen..." Rafael työntää naamansa aivan Agiton naamaan kiinni. "Mistä muuten hankit nämä kertakaikkisen surkeat palvelijat..." Rafael sanoo samaan aikaan kun kolme sisäkköä astuu huoneeseen ja huokaisevat helpotuksesta löytäessään pojan jonka jälkeen katsovat vihaisesti Rafaelia koska kuulivat tämän sanat. Mies ei kuuntele mitä poika sanoo jos hän ylipäätään sanoo mitään silla miehen huomio kiinnittyi nyt johonkin mikä liikkui älyttömän nopeaa vauhtia piilosta toiseen. "Mikä tuo on..." Hän kysyy ja osoittaa pientä sammakkoa jolla on pinkki afro ja se istuu pojan sängyllä. Sammakko loikkii kohti paria, Rafael päästää irti Agitosta ja nappaa sen käteensä. Se on juuri ja juuri nyrkin kokoinen isoilla silmillä tapittava sammakko joka näyttää hymyilevän typerästi. Sisäköt katsovat hetken sammakkoa jotka ryntäävät pian ulos huoneesta kiljuen. //Sammakko näytti tältä //
|
|
Quatro
Member
Eye for an eye, and the whole world will be blind.
Posts: 178
|
Post by Quatro on May 9, 2010 17:37:43 GMT 3
"Sen on tarkoitus olla kuumaa..." Rafaelin sanat kaikuivat Agiton päässä. Poika käänsi ovella katsettaan hieman ja katsoi tosita virnuillen. ”Mutta tämä tee on LIIAN kuumaa.” Poika sanoi painottaen sanaa ’liian’. Sen enempää nuori herra ei hovimestarin toimiin huomiota kiinnittänyt, vaan pyrki jättämään toisen kokonaan huomiotta. Tuossa Agito kuitenkin epäonnistui säpsähtäessään irti oven raosta ikkunan avaamisen ääneen. Poika kolautti samassa päänsä oven karmiin ja jäi hieromaan sitä toisella kädellään harmissaan, kunnes huomasi Rafaelin lähestyvän tätä pahaenteinen ilme kasvoillaan.
Mies oli juuri selittänyt jotain maineesta ja rahasta – palvelijoista puhumattakaan. Agito hieroi poskeaan, josta toinen oli nipistänyt hetki sitten ja katsoi toista paheksuen. ”En valinnut itselleni tätä kirottua sukunimeä, jonka olen varmasti sinulle kertonut useammin kuin kerran. Toisena, asuisitko mieluummin ränsistyneessä talossa, jossa katosta vuotaisi vettä eikä sinulla olisi sänkyä eikä peittoa!” Poika tiuski vimmoissaan kunnes lauma palvelijoita astui huoneeseen hieman ärtyneen näköisenä, korvat pukavasti punoittaen. Nuori herra katsoi katrasta hetken ja nielaisi sitten silmät pyöreinä pelokkaana ja vetäytyi Rafaelin luokse.
Agito asetti kätensä muuriksi Rafaelin korvan eteen, katsoi hetken palvelijoita ja kuiskasi: ”Mitä palvelijoihin tulee – he ovat halpis markkinoilta!” Nuori koppava nulikka naurahti sanottuaan tuon, mutta pysähtyi sen jälkeen kuin seinään. Hänen katseensa oli tavoittanut saman kuin kaikkien muidenkin tuossa huoneessa – pinkillä afrolla varustettu sammakko, joka loikki hillitöntä vauhtia paikasta toiseen. Palvelijoiden poistuttua kiljuen paikalta ja Rafaelin poimittua tuo inha olento käsiinsä, Agiton kasvot kalpenivat.
”VIE SE POIS! VIE SE POIS!” Nuori herra kiljui kuin nainen konsanaan ja kiipesi pää kolmantena jalkana kauhuissaan pöydälleen. Poika tarrautui verhoon ja kipautti sen itsensä ympärille kuin suojaksi. Nulikan kömpelyydellä ei kuitenkaan ollut rajaa, kun tuo kompastui pöydälle kokoamiinsa kirjoihin ja lensi vetäen verhon mukanaan huoneensa pölyiseen nurkkaan selälleen. Sammakko tietenkin pelästyi moista kolinaa ja se ampaisi matkoihinsa huoneen avoimesta ovesta.
|
|
|
Post by Silver on May 9, 2010 19:12:14 GMT 3
Rafael katsoi muiden kiljumista ja riehumista hämmästyneenä. Se oli vain pieni söpö sammakko joka istui siinä kiltisti. Kohta se kuitenkin ampaisi pakoon kun nuori herra riehui ja räjäytti melkein puolet huoneesta ilmaan mukanaan. Mies katsoi kuinka poika makasi pölyisessä nurkassa jonka pöly oli nyt ilmassa liehumassa pojan ympärillä. Rafael otti pölyhuiskun nurkasta ja heilautti sitä pari kertaa nurkassa jonka jälkeen se kiilsi puhtautta. "Mikä yhdessä sammakossa on niin järkyttävää?" mies sanoi katsoen poikaa kun nosti tämän pystyyn. Hän katsoi ja puhdisti pölyt pojan päältä. "Ei Max tehnyt mitään pahaa sinulle ja riehut kuin päätön kana" hetken mietinnän jälkeen hän jatkoi "Max on siis sen sammakon nimi. Nimesin sen juuri"
"...vieraat tulevat noin tunnin päästä. Sinun pitäisi käydä siistiytymässä ennen sitä" Rafael katsoi ympärilleen ja ihmetteli miksi talossa oli yhtäkkiä hiljaista. Ulkona oli äsken ollut päivä ja nyt pihalla näytti olevan pimeä. Mies katsoi taskunauristaan ja siinä pyöri viisarit miten sattui. "Miten tämän selittäisi..." hän tuumi ääneen laittaen kellon samalla taskuunsa. Mies katsoi nuorta herraa joka oli hänen seurassaan. Rafael käänsi päätään kun kuuli raskaat askeleet. "Minusta tuntuu että herran on paras pysyä täällä nurkassa" Rafael sanoi samalla kun askeleet pysähtyivät oven ulkopuolelle ja alkoi kuulua raskasta hengitystä. Kului hetki. Kului toinen. Mitään ei tapahtunut mutta hengitys kuului yhä oven toiselta puolelta. Pian alkoi kuulua lisää askeleita hieman kevyempiä tällä kertaa Rafael arvioi noin aikuisen miehen kokoiseksi henkilöksi tämän uuden tulijan. Uusi tulija avasi oven ja katsoi hetken sisään ja lopulta käveli keskelle huonetta. Oven raosta näkyi jonkin ison ja tumma jalka pimeässä käytävässä. Sisääntulija oli kuitenkin hieman oudompi näky. Hän näytti nimittäin Rafaelilta.
|
|
Quatro
Member
Eye for an eye, and the whole world will be blind.
Posts: 178
|
Post by Quatro on May 9, 2010 20:23:02 GMT 3
”Vai että Max.” Agito tuumi ääneen nyrpeä ilme kasvoillaan kun toinen nosti tätä pystyyn. ”Pidä lemmikkisi täst’edes pois huoneestani. Vihaan sammakkoja!” Poikaa puistatti pelkkä ajatus pinkki afroisesta sammakosta, joka vielä hetki sitten oli pomppinut hänen sängyllään. ”Lemmikkiäsi ja sänkyäni ajatellen … saat luvan vaihtaa lakanat tuohon pölyiseen linnaani!” Poika virnuili pirullisesti toiselle samalla kun pöyhi omahyväisen näköisenä hiuksiaan nurkassaan, minkä jälkeen yritti selvittää verhoa pois jaloistaan. Kompastua herra ei enää haluaisi – se jos mikä oli noloa muiden nähden.
"...vieraat tulevat noin tunnin päästä. Sinun pitäisi käydä siistiytymässä ennen sitä" Kuuluivat Rafaelin sanat, jolloin nuori herra katsoi tutkaillen itseään. Enkä muka kelpaa tälläisenään. Pahus! Agito tiuski mielessään ja oli juuri selvittänyt itsensä irti tuosta verkkomaisesta verhosta, johon oli itsensä aikaisemmin kietonut. Poika oli juuri parhaillaan astumassa pois nurkasta, kun Rafael tokaisi että tuon olisi parempi pidättäytyä samaisessa nurkassa. Poika näytti hämmästyneeltä. Miksi hänen pitäisi pysyä tuossa koinsyömässä nurkassa toisen käskystä. Ei onnistu! Agito lampsi pois nurkasta mutta jälleen kerran pysähtyi paikoilleen, kun ”toinen Rafael” asteli huoneen ovesta sisään.
Tuolla samaisella hetkellä nuori herra pisti merkille, että talossa oli tavallista pimeämpää vaikka oli päivä. Kerrassaan outoa. Todellakin outoa. Agito toisti mielessään ja rapsutti päätään hämmentyneen näköisenä. Seuraava kysymys onkin, kumpi heistä on oikea Rafael.. Agito katsoi vuoroin Rafaelia joka seisoi ovella ja toista Rafaelia, joka vielä hetki sitten oli esitellyt hänelle sammakkonsa. Pitemmittä puheitta nuori herra otti kohteliaan asenteen ja lähti marssimaan kohti uutta tulokasta käsi ojossa. ”Heipä hei herra!” Tuo sanoi marssiessaan kohti tulokasta söpö virne kasvoillaan.
|
|
|
Post by Silver on May 9, 2010 21:01:31 GMT 3
Rafael katsoo hetken klooniaan ja sitten itseään ja taas kloonia. Miten minä muka tuossa olen... ja mikä tuolla ulkopuolella sitten odottaa? Mammutti? mies tuumi itsekseen ja katsoi ovesta ulos jostai pilkisti norsun sarven näköinen osa. Hän ei aluksi kiinnittänyt Agitoon huomiota mutta kun näki keskellä seisovan klooninsa hymyilevän se ei voinut tietää mitään hyvää. Kohta virneen syy paljastui kun mies heitti köyden tapaista kohti Agitoa. Rafael sai juuri kätensä tämän köyden tapaisen eteen ja se kietoutui hänen kätensä ympärille. Köysi joka paljastui piikkinlangaksi painoi ilkeästi miehen kättä. Hän yritti työntää poikaa jalallaan kauemmaksi mutta ei ehtinyt tarkistaa oliko osuma tuoli vai nuori herra. Rafael klooni vetäisi Rafaelin luokseen ja yritti potkaista oikealla jalallaan mutta mies väisti sen taidokkaasti.
Hetken taistelun jälkeen sai oikea Rafael potkun osumaan kunnolla ja huijari lensi norsun sarvea päin ja seivästyi vatsasta jääden siihen haukkomaan henkeään. Taistelun tuoksinnassa oli Rafaelin käsi vuotanut paljon kun piikit olivat uponneet syvemmälle hänen käteensä. Hän katsahti Agitoa oliko poika kunnossa mutta ei ehtinyt sen enempää ajatella asiaa kun jokin mammutin tapainen jyristi seinästä läpi ja Rafael joutui syöksymään pois tämän jättiläisen alta. Mies seivästettynä sarvessa heitti kortin maahan heidän jyristäessään ohi ulos pimeyteen. Rafael käveli kohtaan missä ovi oli sijaitsenut ja katsoi pimeään käytävään. Mitä tämä kaikki on? Miksi täällä on jotain perhanan mammutteja ja klooneja jotka yrittävät tappaa nuorta herraa mietti mies tohkeissaan eikä huomannut mitä Agito sillävälin puuhasi.
Pian kuului pieniä loikkimisen ääniä käytävästä ja Rafael valmistautui sieltä tulevaan mitä tahansa se olikin. Äänet lähestyivät Lits Läts Lits Läts ja pian erottui tumma hahmo. Se pysähtyi ja sen vieressä vyöri jokin pallo kohti Rafaelia. "POMMI!" mies huudahti ja syöksyi kohti vyöryvää esinettä. Hän nappasi sen käteensä ja oli juuri heittämässä sitä ulos ikkunasta kun kuului "Hey! Olen appelsiini enkä pommi!! Njehehehehehehe" Rafael käänsi hitaasti katseensa ja katsoi kun kädessä olevasta pallosta pilkisti silmät ja keltaiset hampaat.
|
|
Quatro
Member
Eye for an eye, and the whole world will be blind.
Posts: 178
|
Post by Quatro on May 9, 2010 21:48:28 GMT 3
Agito katsoi hämmentyneenä vieressä kun Rafael riehui klooninsa ja mammutin kanssa talossa. Ainoa asia mikä nuorta herraa suututti, oli tuo hallusinaationomainen mammutti joka oli aiheuttanut talolle vahinkoa. ”TALONI!” Agito huudahti kirjojaan potkien ja hänen polvensa olivat vähällä pettää alta. Kun mies huusi sanan pommi, Agito luuhistui lopulliseesti polvilleen, poimi maasta tyynyn ja iski sen kasvoihinsa. En halua katsoa! En halua katsoa! Nuori herra tuumi mielessään kunnes kuuli kummallista puhetta Rafaelin suunnalta. Pommi esittäytyi appelsiiniksi ja se hymyili viekkaasti. ”Mitä hit-” Agito sanoi ja pieni pilke ilmestyi tuon silmäkulmiin.
Nuori herra kaivoi hopeista tikariaan takkinsa alta ja lähti konttaamaan koppavan oloisena appelsiinia kohti, joka nauroi inhottavaa nauruaan. Päästyään Rafaelin vierelle, Agito poimi appelsiinin toisen kädestä ja seivästi sen tikarillaan kiinni seinään. Poika hihitti pirullisesti katsellessaan kiljuvaa appelsiinia ja vetäisi tikarinsa siitä irti, jääden asettelemaan sitä takaisin vyölleen. Tuon jälkeen poika otti ja potkaisi appelsiinin matkoihinsa. ”En enää koskaan syö appelsiineja! Ainakin tarkistan ensin, etteivät ne osaa puhua!” Agito katsoi appelsiinia joka katosi pimeyteen, jonka jälkeen vuorostaan kääntyi katsomaan Rafaelia.
”Mitä pirua täällä tapahtuu! Missä kaikki ovat!” Nuori herra tiuskaisi ja katsoi sitten hovimestarinsa kättä. Takki oli revennyt piikkilangan seurauksena ja käsi näytti vuotaneen verta runsaasti. ”Oletko kunnossa tuon showsi jälkeen?” Agito kysyi katsoen toista hieman huolestunut ilme kasvoillaan ja vilkuili sitten ympärilleen pimeyteen. Se sai pojan niskakarvat nousemaan pystyyn ja tuon ilme saattoi vääntyäkin hieman pelokkaaksi, mutta poika itse jätti sen huomiotta. Mitä tähän omituiseen hämärään tuli, Agito ei pitänyt siitä ollenkaan, vaikka demoni olikin.
Poika tuumaili hetken paikallaan ja laski sitten vaivautuneena katseensa lattiaan. Kaikkea hänelle sattuikin, ensin päivä oli kulunut normaalista, nyt yhtäkkiä norsut jymistivät hänen talossaan, unohtamatta puhuvia hedelmiä. ”Kaikkea sitä täytyykin nähdä.” Agito mumisi ja yskäisi mammutin nostattaman pölyn takia muutamisen kertaa. Jälleen pimeyden seasta kuului askelia ja kummallista hengittämistä. Pojan nappula kokosi itsensä ja palasi huoneensa jäännöksiin, poimi maasta kirjan , palasi takaisin Rafaelin luokse ja heitti kirjan askelia kohti. Mitään ei kuulunut – pian tosin kirja lennähti takaisin Agiton jalkoihin ja poika nielaisi jääden tuijottamaan kirjassa näkyviä raapimisen kaltaisia jälkiä.
|
|
|
Post by Silver on May 9, 2010 23:51:13 GMT 3
"Eiköhän tämä levolla parane" Rafael sanoi tyynesti ja katsoi kättään. Hän ihaili pitkään Agiton urheata ja uhkarohkeata hyökkäystä puolustuskyvytöntä appelsiinia kohtaan. Hän taputti tälle suoritukselle käsiään ja otti varovasti piikkilankaa irti kädestään. Puku meni pilalle... mies ajatteli harmissaan ja katsoi kun poika heitti kirjalla tyhjyyteen josta se kohta palasi raadeltuna. "Huoh...Eikö tämä vieläkään lopu..." huokaisi Rafael syvään ja vilkaisi korttia maassa minkä klooni oli siihen heittänyt. Hän poimi sen ylös ja käänteli sitä ympäri miettien mitä se muistuttaa kunnes tajusi. "AHAA! Se on lohikäärme!" hän huudahti ja laski kortin huomaten että ovensuussa oli lohikäärme. "Nuori herra... Suojautukaa kiitos.." mies sanoi ja otti haavoittuneeseen käteensä miekan seinältä rynnäten kohti lohikäärmettä. Hän ehti astua muutaman askeleen kunnes lohikäärme syöksi tulta ja sai talon sprinkkeli järjestelmän toimimaan. Tämä surkea käärmeen irvikuva suli siihen paikkaan jostain oudosta syystä. Miehelle jäi hölmistynyt ilme päälle kun hän katsoi mömmöä mikä oli ollut lohikäärme.
"Onko tämä aivan varmasti totta?" Rafael mietti ääneen ja jatkoi "Emme ole unessa?" Mies katsoi pihalle jossa aurinko alkoi sarastaa. Päivän valjetessa alkoi pihamaakin erottua ja se oli vain kuollutta ja kuivunutta maata joka oli lohkeillut sieltä täältä. Mies katsoi ympärilleen ja ihmetteli tätä näkyä. Olihan hän juuri viikko sitten siistinyt pihan viimeksi mutta ei uskonut että edes surkeat palvelijat saisivat pihan tuohon kuntoon. Rafael katsoi nuorta herraa ja mietti mitä heidän pitäisi seuraavaksi tehdä. Hän katseli hetken ympärilleen ja huomasi seinään piirretty vaaleanpunaisella tussilla "<--- Seuraavaksi tuonne <3~" ja "Jos jäätte tähän huoneeseen kuolette :3"
"Minusta tuntuu että meidän pitäisi lähteä tuonne" sanoi hovimestari ja osoitti toiseen suuntaan mihin nuoli. Hän astui kolme ja 4/5 osa askelta kun kuului nuolen suunnasta nopeasti kipittiviä askelia ja sieltä saapui pikkutyttö kokonaan vaaleanpunaisessa mekossa ja iso vaaleanpunainenhattu päässä. Tyttö itki ja raahasi mukanaan resuista nallea "Teidän Te-Teidän pi-pi-pitää tu-tulla tä-tä-tähän suunntaaaaaan!! Wääääääääääääähääähääää!!!" tyttö kiljui ja Rafaelille jähemttyi niille paikoilleen katsomaan mitä nuori herra halusi tehdä.
|
|
Quatro
Member
Eye for an eye, and the whole world will be blind.
Posts: 178
|
Post by Quatro on May 10, 2010 0:37:56 GMT 3
Agito katsoi jälleen kerran silmät pyöreinä, erittäin hölmistynyt ilme ja toinen kulma koholla Rafaelin sekoilua. ”Lo-lo-lo-lohikäärme!” Poika sai vain änkytettyä vaivoin suustaan, kun sprinkkelit olivat saaneet tämän kastumaan läpimäräksi hetkessä. Vai että semmoista tälläkertaa.. Nuori herra tuumi hapuillen samalla seinää, mutta onnistuikin sensijaan kumoamaan itsensä jälleen kerran maahan. Poika päästi omituisen ynähdyksen saavuttaessaan takamuksellaan kartanon kivisen tuntuisen lattian ja jäi niille sijoilleen hetkeksi istumaan, pohtien samalla Rafaelin sanoja. ”Ainakin epätodellista tämä on siitä olen varma!”
Vasta kun Rafael oli ehdottanut komppanian siirrosta päinvastaiseen suuntaan, kuin seinään kirjoitettu vaaleanpunainen tussi kirjoitus kehotti, Agito hivuttautui seinää pitkin pystyyn ja haroi hiuksiaan hölmistyneenä. Tässä oli nyt jotain tuttua. Kuka olikaan pitänyt vaaleanpunaisesta aikaisemmin? Agito ei saanut tuota päähänsä vaan tuhahti typerästi ja katsoi sitten Rafaelin suuntaan. Mies oli ottamassa askelia suuntaan, johon heidän ei kehotettu menevän ja omituinen pikkutyttö ja nalle ilmestyivät pimeyden seasta vähän matkan päähän heistä. Nuori herra kiinnitti katseensa tuohon vaaleanpunaiseen mekkoon sonnustautuneeseen tyttöön, kunnes hän tajusi miksi muisti vaaleanpunaisen värin kirkkaasti mielessään.
”Sinä! Mutta … Mutta miten!” Agito sanoi pelonsekaisella äänellä ja perääntyi aluksi hieman tytöstä, joka seisoi vain hieman päälle metrin päässä hänestä. Tyttö oli nimittäin Von Quatron suvun viimeisin jälkeläinen – ja juuri se tyttö, jonka Agito oli teurastanut raa’asti muutama vuosi takaperin. ”Tapoin sinut jo kerran kirottu tyttö! Katoa silmistäni!” Nuori herra huudahti, poimi lattialta raadellun kirjan ja yritti läimäistä sillä tytön kuvajaista. Samassa tyttö olikin jo raapaissut eläimellisillä kynsillään Agiton poskea – jonka seurauksena Agito jähmettyi tuijottamaan kohti seinää ja pitelemään poskeaan - ja seisoikin nyt vuorostaan Rafaelin edessä, estäen samalla pääsyn suuntaan, johon vampyyri oli kaksikon ehdottanut menevän. Tyttö sihisi jotain kummallista, josta ei saanut mitään selvää ja näytti siltä kuin se olisi kivettynyt niille sijoilleen.
Agito piteli kyyneleet silmissään poskeaan jota kirveli inhottavasti ja katsoi kohti Rafaelia. ”Menemme tuohon suuntaan!” Nuori herra osoitti vapaalla kädellään nuolen osoittamaan suuntaan, joka sai vaaleanpunaiseen mekkoon sonnustautuneen tytön hymyilemään vaaleanpunaisen hattunsa takaa pirullisesti.
|
|
|
Post by Silver on May 10, 2010 16:52:36 GMT 3
Oliko hän suvun viimeinen jälkeläinen? mietti Rafael kun katsoi tyttöä. Tyttö vahingoitti nuorta herraa kun poika oli yrittänyt lyödä tyttöä. Silloin vampyyriherra alkoi lievästi suuttua ja katsoi tyttöä murhaavasti. Hän käveli nuoren herran luo ja katsoi hetken haavaa, laittoi siihen hello kitty laastarin ja kääntyi taas tyttöä kohti. "Ja tuo oli sitten viimeinen tekosi... Olit joko kuollut tai et" sanoi Rafael närkästyneenä ja käveli hiljalleen kohti tyttöä naksutellen rystysiään. Hän otti taskunauriinsa ja heitti sen poikaa päin. Heti kun kuului kun taskunauris kolahti tai kilahti johonkin syöksyi Rafael kohti tyttöä lyöden tätä vatsaan niin kovaa kun rikkinäisellä kädellään pystyi. Mies ei välittänyt tuskasta mikä kiisi kättä pitkin aivoihin vaan keskittyminen tuli tyttöön joka kävi vastahyökkäykseen. Tytön neulanterävät kynnet viilsivät ilmaa aivan Rafaelin kurkun edestä ja miehelle tuli pieni viiltohaava kaulaan. Rafael potkaisi tytön vatsaan jolloin tämä hento tyttö lensi hieman ilmaan ja juuri kun mies oli jälleen lyömässä joutui hän väistämään kun tyttö puhalsi jotain limaista. Lima lensi tuoliin joka suli lähes samantien. No tämäpä mukavaa... ajatteli Rafael katsoen hetken tuoliaan jonka seurauksena sai kynnet valmiiksi kipeään käsivarteen. Mies kuitenkin hymyili ja otti tyttöä niskasta kiinni, nosti ilmaan ja löi kaikella voimallaa tytön selkään jolloin kuului iso "KRACK!" tyttö oli mennyttä ja mies katsoi kuinka tästä pienestä söpöstä olennossa katosi jokin henki ilmaan. Tytön ruumis kuihtui kasaan silmänräpäyksessä ja katosi tuhkana lievään tuulenvireeseen joka tuli ulkoa.
"Jatkammeko vihdoin matkaa?" mies sanoi hymyillen ja ojensi kättään nuorelle herralle. Hän ei jaksanut odottaa vaan nappasi koko pojan mukaansa ja kantoi poikaa reppuselässä. "Olet haavoittunut sinun ei pidä rasittaa itseäsi" Rafael sanoi ja lähti kävelemään poispäin nuolesta suuntaan jonne henki oli kadonnut.
|
|
Quatro
Member
Eye for an eye, and the whole world will be blind.
Posts: 178
|
Post by Quatro on May 10, 2010 19:52:50 GMT 3
Agito piteli kättään inhoten toisen iskemän laastarin päällä ja irvisti vastentahtoisesti. Noloa! Poika ajatteli ja vetäisi toista hiuksista, välittäen viestin ettei ollut tyytyväinen poskensa kohtaloon. ”Ja kuka se tässä muka on haavoittunut! Sain poskeeni pari typerää naarmua kun sinulta raadeltiin melkein koko käsi irti!” Agito heilui toisen selässä paisutellen juttuaan ja huitoi vinhasti käsillää, kunnes tarrautui mieheen kiinni lujasti ollessaan vähällä tipahtaa toisen selästä ja katsoi olkansa yli lattiaa näyttäen samalla kieltään. ”Minäkun luulin että vampyyreille verenhukka ei ole kovinkaan terveellistä…” Agito tuumasi ohimennen närkästyneesti ja kurkisti sitten toisen pään takaa hölmösti nähdäkseen, mitä edessäpäin tapahtui.
”Aaagiitoo, Aagiitoo, AAAAAAAAAAAAA-” Pojan nimensä tavailu jäi sikseen kun tuo alkoi yskiä vetäessään ilmaa väärään kurkkuun. Nuorella herralle ei voinut tylsempää olla toisen selässä roikkuessaan, siksipä hän oli päättäny keksiä jotain virikettä ajan kulukseen, tässä tapauksessa – nimensä tavailun. ”Hei Rafael minne me ollaan menossa?” Poika sai kysyttyä yskintänsä keskeltä ja pyyhki samalla toista silmäänsä. Hänen yöunensa olivat jääneet vähille ja tälläinen sekasorto sai hänet vielä enemmän väsyneeksi. Nuori herra jatkoi heilumistaan toisen selässä. ”Taisi jäädä konserttiin meneminen sikseen..” Tuo virnuili ja hymyili koppavaa hymyään toisen selässä.
Oli jälleen kulunut hetki. Agito oli painanut päänsä toisen olkapäälle ja katsoi silmät sirissä eteenpäin. Sillä hetkellä poika muisti jotain mitä oli unohtanut antaa Rafaelille. ”Kuule pönttöpää .. etkös unohtanut nauriisi sinne, sinne jonnekkin mistä aikaisemmin lähdimme!” Nuori herra hätyytteli toista hätääntyneellä äänellä ja veti toista jälleen hiuksista. Agito kaivoi samalla toisella kädellä taskukelloa omasta taskustaan, mutta huomasi ettei sitä ollutkaan niin helppa saada sieltä takaisin. Kello tuntui vetävän itseään aivan toiseen suuntaan kuin mihin Agito halusi sen tulevan. Poika käänsi katseensa kohti kelloa ja huomasi että sama vaaleanpunaiseen mekkoon sonnustautunut pikkutyttö piteli kiinni nauriista ja hymyili ovelasti. Agito katsoi olentoa hetken, päästi sitten kellosta irti ja ryhtyi kiipeämään Rafaelia pitkin huutaen samalla, kunnes olikin kaatanut parivaljakon maahan. ”Öö .. öö ... ANNA KELLO TAKAISIN !” Nuori herra kiljaisi suu mutrussa ja iski kädellään seinään, kunnes huomasi nauriin makaavan maassa, eikä pikkutyttöä näkynyt enää maillahalmeilla. Agito jäi hieromaan näppejään.
|
|
|
Post by Silver on May 11, 2010 23:48:42 GMT 3
Rafael tyytyi vain hymähtämään pojan vampyyri kommenteille ja kantoi häntä selässään selässään "Konserttia siirretään nuoren herran takia sillä hänet halutaan sinne esiintymään" mies sanoi ja naurahti. Rafael hiljeni kun näki jotain vilahtavan kaukana edessä. Se oli lähes yhtä nopea kuin äsköinen tyttö mutta ei näyttänyt yhtä hyökkäävältä. Mies kiihdytti hieman vauhtia jos vaikka näkisi uuden vilauksen tästä oudosta tapahtumasta. Hetken kuluttua se näkyi taas ja kääntyi käännöksestä oikealle. Kun hurja joukko saapui käännökseen päätti Rafael uljaana hevosena lähteä kohti tätä olentoa ja laukkasi eteenpäin kohti tuntematonta.
Kului hetki ja Agito alkoi lähentelemään takaapäin mutta mies yritti vain nähdä jälleen jotakin merkkiä. He kulkivat nuolen ohi jonka yläpuolella luki "Moi! : D". Joku joko tiesi heidän seuraavan tai sitten tämä typerä nuoli oli aina ollutkin tässä. ”Kuule pönttöpää .. etkös unohtanut nauriisi sinne, sinne jonnekkin mistä aikaisemmin lähdimme!” kuului Agiton sanat ja mies oli murhata pojan siihen paikkaan mutta tämä kävikin jo päälle ja kohta he olivat maassa. "Mitä luulet tekeväsi?" Rafael kysyi ja katsoi poikaa kun hullua hatuntekijää. Mies kuitenkin tajusi että poika oli nähnyt jotain varsinkin kun tämä huuteli ilmalle että antaisi kellon takaisin. Rafael poimi taskukellonsa maasta ja kääntyi pojan puoleen.
"Jatkamm..." Rafael oli sanomassa mutta hiljeni kun näki taas vilauksen siitä jostakin. Hän nappasi pojan syliinsä ja lähti juoksemaan kovaa vauhtia kohti pimeyttä. Mies pysähtyi kun alkoi kuulemaan veitsen teroitusta lähistöltä. Hän käveli hiljaa ja peitti nuoren herran suun jotten poika päästäisi ääntäkään. Mies saapui ovelle jonka takaa kajasti valoa. Hän kurkkasi sisään ja näki luurangon terottamassa kirvestään. Huone oli pieni ja luurangon parin kidutusvälineen ja teroituslaitteen lisäksi oli huoneessa Siemenssin tietokone ja PanSonikin upouusi televisio sekä kullattu iso sänky. Huoneen toisella seinällä oli kaksi ovea jotka eivät näyttäneet tärkeiltä. Paitsi vasemmanpuoleinen joka oli kaksi ja puoli metriä korkea ja noin 195,6512 senttimetriä leveä. Oikean puolimmainen oli taas niin tavallinen ovi kuin olla ja voi. Huoneessa oli myös oranssi kissa.
Rafael käveli ovesta sisään jolloin luuranko hätkähti ja tipahti luukasaksi. "AINA!!! MIKSI AINA KÄY NÄIN!" luuranko sätti ja ryhtyi hiljalleen kokoamaan itseään. Mies laski pojan maahan ja kävi nappaamassa luurangon pään itselleen. "Ja nyt on kysymysten aika..." Rafael virnisti pirullisesti ja luuranko tajusi ettei kannata pelleillä tai ainakin sen ilmeestä pystyi päättelemään niin. "Missä me olemme?" kysyi mies johon luuranko "öh...en tiedä..." Rafael katsoi luurankoa ja murskasi sen kallon puristamalla käden nyrkkiin. "Nuori herra hänestä ei ollut mitään apua joten päästin hänet kärsimyksistä" mies sanoi surullisesti pojalle joka oli vähän etäämmällä. Miehen katse kiinnittyi tauluun jossa luki isolla "SEKRIT FINAL (fantasy) BOS$ -->" ja nuoli osoitti kahdesta ovesta oikean puolimmaista. Kissa käveli ovesta sisään ja sanoi "Buff".
|
|
Quatro
Member
Eye for an eye, and the whole world will be blind.
Posts: 178
|
Post by Quatro on May 17, 2010 17:55:52 GMT 3
Poika hymyili söpöä hymyään täysin ajatuksiinsa hautautuneena. Unelmoiminen ei ollut pojalle tyypillinen tapa, mutta tällä kertaa se oli saanut Agiton mielen valtaansa. Hetken mielensä perukoilla haahuilun jälkeen, poika palasi takaisin todellisuuteen kun Rafael nosti tuon syliinsä. Miehen juostessa poika sylissään, mokoma nulikka sylki puolestaan hiuksia suustaan minkä kerkesi. Ilmavirta oli senverran luja, että se sai pojan hiukset sinkoilemaan sinne tänne ilmassa - poika sai tehdä töitä pitääkseen hiukset pois suustaan ja silmistään. Vielä hovimestarinsa pysähdyttyäkin Agito puuhasteli tomerana hiustensa kanssa pitemmän tovin, mutta pysäytti toimensa kuullessaan ääniä läheisestä huoneesta.
Rafaelin nostaessa kätensä pojan suulle, Agito puri toista kyseisestä kädestä. Moista kohtelua Agito ei hyväksynyt keneltäkään – ei edes Rafaelilta, joka kuitenkin vain ajatteli jossain mielensä syövereissä pojan parasta; sen kuka tahansa saattoi huomata. Poika kiskaisi toisen käden suultaan ja katseli nyt luurankoa, joka innoissaan veisteli asettaan. Pian mokoma luuranko olikin vain kasa luita maassa ja se sai Agiton päästämään pienen naurun tirskahduksen suustaan ja pilkallisen virneen nousemaan pojan suulle. Jälleen Rafael pisti lyttyyn yhden vihollisen, joka tälläkertaa oli onnettoman luurangon kallo. Surkea narina pääsi mokoman kallosta, kun tuo rusahti lyttyyn muitta mutkitta miehen kädessä. ”Sinusta ei ainakaan tulisi Hamlettia, kun tuolla tavalla nitistät kalloja kasaan.” Agito sanoi ivallisesti ja pyyhki typerän hymyn kasvoiltaan nopeasti.
Vuorostaan pojan huomion oli kiinnittänyt oranssi kissa, joka jo hetken oli astellut huoneessa. Poika katsoi sitä lumoutuneena ja oli vähällä päästää suustaan maukuvan äänen. Nulikka katsoi kun kissa asteli tavallisen näköisestä ovesta sisään ja päästi kummallisen ”Buff” äänen. Agito oli jälleen vähällä hajota nauruun, mutta hillitsi itsensä ja tyytyi vain hymyilemään sirosti. Kissa otti askeleen eteenpäin ja päästi kummallisen äänen uudestaan. Agito asteli ylpeänä oven luokse ja astui itsekin ovesta sisään – testattuaan ensin että huoneen pohjattomalta näyttävä musta lattia varmasti kantaisi. Poika tempaisi hämmästyneen oranssin kissan syliinsä ja halasi sitä lujaa. ”Sinun nimesi olkoot Luigi!” Kissa katsoi Agitoa pääkallellaan ja maukais kerrankin kunnolla pojan sanojen jälkeen.
”Rafael annoin sille nimen saanko pitää sen!” Pojan nappula pomppi vinhasti kissansa kanssa kunnes pysähtyi kuullessaan takaansa kummallista murisevaa ääntä. Agito tunsi kun jokin kiertyi tämän nilkan ympärille, ja kohta tuo lonkeroksi osoittautunut uloke kaatoi pojan mahalleen maahan. Luigi syöksähti ajoissa pojan sylistä pois ja buffitteli hetken mokomalle lonkerolle joka heilui uhkaavasti Agiton yläpuolella. Kissa syöksähti kohti lonkeroa ja puraisi sitä, jolloin lonkero katosi takaisin pimeyteen ja kissa tipahti Agiton selän päälle. ”LUIGI PELASTIT MINUT!” Agito huusi kissalle, joka sanoi buff, ja nousi pystyyn varoen pudistellen vaatteitaan samalla. ”Rafael mene niittaamaan se otus! Saat Luigin avuksesi!” Poika ojensi kissaa Rafaelille ja katsoi toista tuimasti.
|
|