|
Post by submarine on Apr 12, 2010 23:17:00 GMT 3
Nainen häipyi hetkeksi, ja Vanha Rotta oli siitä kiitollinen. Vaihteen vuoksi joku ei yrittänyt tuputtaa apua. Mutta sitten tämä palasi, tällä kertaa mukanaan paremmat sidetarpeet. Ensin Vanha luuli tämän jo aikovan alkaa pakolla auttamaan, ja valmistautui pistämään hanttiin parhaansa mukaan. Nainen ei auttaisi, se oli varma. Hän tekisi tämän itse, tai sitten se saisi jäädä. Mutta kaikeksi onneksi nainen ei edes ruvennut tuputamaan apuaan, vaan tarjosikin sidetarpeita rotalle, ilmeisestikin aivan tarpeeksi ymmärtäväisenä. Hetken kyräiltyään Vanha Rotta otti kuin ottikin ojennetut sidetarpeet vastaan, urahtaen jotain hyvin ohimenevästi kiitosta muistuttavaa. Vain hyvin ohimennen. Olisihan ne voinut toki itsekin hakea, ei siitä tietenkään ollut kyse...
Kauempana kannella joku talloi kiroillen meripeikosta tippuneita niljakkeita, jotka yrittivät luikerrella ja kipittää mikä mihinkin suuntaan. Ne olivat kaikki todella rumia.
|
|
|
Post by zetsumei on Apr 15, 2010 20:46:51 GMT 3
//19.4-24.4. olen reissussa, joten en tuolloin pääse nettiin.//
Chimamire sai ojentaa aikansa sidetarpeita, ennen kuin rotta suostui ottamaan ne vastaan ja nyt jo huomattavasti kyllästyneenä toisen yrmeydestä hän päätti poistua kannen alle hoitamaan omia haavojaan. "Minä lähden hyttiini. Jos tarvitset apua selkäsi kanssa, tule hytilleni." Nainen nyökäytti päätään ja kääntyi ympäri katsellen hetken kannella kiemurtelevia niljakkeita ja niitä tallovia ja pilkkovia merimiehiä, jotka eivät ilmeisestikkään olleet haavoittuneet pahasti. Ei tosin hänkään ollut, mutta siltikään nainen ei haluaisi enää liiskata yhtään mitään vähään aikaan.
Hyttiinsä päästyään hän alkoi puhdistamaan kylkiensä haavoja, joista jotkut olivatkin syvempiä mitä hän oli luullutkaan, mutta yksikään ei ollut kriittinen. Nainen alkoi kaikessa rauhassa sitomaan haavojaan samalla kun mietti miten saisi parhaiten puhdistettua sapelinsa vihreästä ja limaisesta verestä, joka tuntui kietoutuneen terien ympärille pysyvästi. Chimamire rapsutti sutta korvan takaa ja alkoi puhdistamaan aseitaan, haluamatta vähään aikaan mennä kannelle, sillä hän ei todellakaan aikonut auttaa ruumiiden heittämisestä veteen tai kannen siivoamisessa muutenkaan.
|
|
|
Post by submarine on Apr 16, 2010 13:36:12 GMT 3
((Selvä. Kiitoksia ilmoituksesta.))
Vanha Rotta urahti uudelleen naisen sanoille, vaikkakin tällä kertaa paljon vähemmän kiitollisena. Ei tässä apua tarvittaisi, ei millään muotoa. Tämän Vanha osasi tehdä itsekin. Eivät haavat niin pahoja olleet, muutama surkea naarmu. Vielä pari vuotta sitten tämä olisi ollut jo pystyssä eikä edes huomannut mokomia. Mutta eivät ne vieläkään kaataisi, eivät todellakaan. Vanha ei ollut vielä liian vanha. Silloin olisi jo aika kuolla pois...
Kannella ensimmäiset haavoja - omiaan ja muiden - hoitavat olivat jo tajunneet jotakin ikävää: laivalla ei ollut viinaa. Ikävää siltä kannalta, ettei nyt saanut mistään kunnon ryyppyä, mutta vielä ikävämpää koska sitä olisi tarvinnut haavojen puhdistamiseen. Merivesi ei tosiaankaan ollut monesta se mukavin mahdollinen puhdistusaine. Muutama suorastaan ärisivät tilanteesta, moni lähinnä nurisi. Sisukkaimmat valelivat jo haavojaan suolaisella vedellä ja ähisivät. Vanha Rotta teki samoin, eikä millään muotoa riemuinnut siitä.
|
|
|
Post by zetsumei on Apr 18, 2010 17:07:55 GMT 3
Naisen kylkiä pakotti hänen puhdistaessa sapeleitaan ja hän tiesi, ettei suolavesi ollut ainakaan rauhoittanut haavoja, mutta minkäs teit. Sitäpaitsi ei hän olisi halunnut jättää haavoja puhdistamattakaan, saatika sapelejaan, joten jomotus ja kipu oli vain kestettävä siihen asti, että hän viimein olisi valmis lepäämään. Sapelit alkoivat vähitellen puhdistumaan ja jonkun ajan päästä Chimamire asetti sapelinsa pienelle puiselle pöydälle ja asettautui pitkäkseen sängylle, tuntien hetki hetkeltä, kuinka liikkumattomana oleminen helpotti kipua. Siinä sängyssä maatessaan nainen miettikin mitä kaikkea hänen pitäisi tehdä heti levättyään. Ainakin mekko kaipasi lankaa ja neuloja, siihen oli tullut ikävän kokoisia reikiä taistelun ja haavoittumisen myötä. Kai se mekko olisi pesunkin tarpeessa.
Irvistäen hän käännähti kyljelleen ja katseli sutta, joka nuuhki huoneen nurkkauksia, pysähtyen viimein kupille, jossa sillä oli vielä ruokaa jäljellä. Toisessa kupissa sillä oli vielä tilkka vettä Chimamiren maista tuomassa vesileilissä, joka oli kovaa kyytiä hupenemassa ja tällä menolla nainen joutuisi lopulta anelemaan sudelle muualta vettä. Täytyi vain toivoa, että he pääsisivät pian maihin, jo ihan laivamatkan vihaamisen vuoksi ja Chimamire olisi todella kiitollinen, jos hänen ei tarvitsisi enää ikinä astua jalallaan laivaan!
|
|
|
Post by submarine on Apr 18, 2010 22:06:41 GMT 3
Loppupäivä kului miten kului. Raskaan usvaseinämän hälvettyä tuulikin suostui taas tarttumaan purjeisiin ja matka eteni. Moni olisio mieluummin vain levännyt, mutta hirviöiden ruumiiden potkimiseen takaisin mereen tuli melkoisesti lisää puhtia, kun ne alkoivat mädäntyä melkein silmissä ja löyhkätä kammotavalla tavalla. Jotkut koettivat saada jotain järkeä tilanteeseen ja edes yrittää keksiä, mitä tarkalleen ottaen oli edes tapahtunut. Puolivillaisiksi yritykset tosin jäivät, merestä vain oli hyökännyt hirviöitä, jotka oli tapettu. Niitä ei ollut nähtävästi tulossa enää lisää, mutta harvempi oleili turhan lähellä kannen reunoja, ja vielä harvempi piti aseitaan poissa käden ulottuvilta. Kun minkäänlaisia selityksiä ei voitu tarjota, keskittyivät hengissä selvinneet lähinnä vain selviämään vielä jatkossakin. Suurimmalta osalta haavat saatiin puhdistettua ja sidottua, vaikka ainakin yhden merimiehen, joka oli saanut keihään mahaansa, epäiltiin olevan kuollut jo ennen seuraavaa aamua. Viinan puute aiheutti siltikin melkoista närää, sillä ilman alkoholia haavat jäivät auttamatta likaisiksi. Haavakuumetta ei pelätty millään muotoa turhaan.
Päivä muuttui epävarmoissa merkeissä ensin illaksi ja sitten yöksi. Vanha Rotta ei epäröinyt hetkeäkään, etteikö jokainen nukkuisi tänä yönä ase käden ulottuvilla. Tämä itse aikoi todellakin tehdä sen.
|
|
|
Post by zetsumei on Apr 26, 2010 19:40:20 GMT 3
Nainen oli nukahtanut hetkeksi ja hätkähti nyt hereillä ympäröiviä ääniä kuunnellen. Kaikki oli rauhallista ja niin hiljaista kuin laivalla vain saattoi olla, eikä hän oikeastaan tiennyt mikä oli havahduttanut hänet syvästä unestaan. Eipä sillä tietenkään olisi väliäkään, jos mikään ei kerta ollut hullusti ja hiljaa nainen nousi istumaan sängyssä ja lopulta seisomaan, painaen hieman toista kylkeään. Chimamire asteli kannelle hitaasti ja irvisti hajusta, jota lähti vielä jäljellä olevista limamölliäisistä, vaikka merimiehet koittivatkin kiivaasti puhdistaa laivaa niiden ruhoista. Kauaa hän ei kannella viihtynyt, kun jo suuntasi takaisin hyttiinsä, jossa nainen viipyi niin kauan, kunnes oletti ruoan olevan tarjolla ja oman osuutensa saatuaan hän palasi turhia viipyilemättä takaisin kannen alle.
Ilta oli jo laskeutunut ja taivas alkoi pimetä, kun nainen seuraavan kerran tuli kannelle, tällä kertaa susi mukanaan ja hän jäi hetkeksi katselemaan merenkulkua. Kummoisemmin nainen ei enää välittänyt siitä, näkisikö joku suden vai ei, sillä piakkoin suden olemassa olo paljastuisi kuitenkin. Chimamire pysyi hyvän matkan päässä laidoista, vaikka meri ei ollutkaan sumuinen ja tyyni kuten silloin kun limamölliäiset ja niiden jäljessä meripeikko olivat hyökänneet. Hän ei todellakaan aikonut testata, kunnioittivatko kyseiset merenolennot sumua vai eivät.
|
|
|
Post by submarine on Apr 26, 2010 22:57:09 GMT 3
Toisin kuin muina öinä, ei Vanha Rotta juuri yrittämistä tarvinnut nukahtaakseen. Haavat ja uupumus olivat vaatineet veronsa, eikä Vanha aikonut pakolla vastaankaan harata, siihen ei ollut syytä. Uni toisi takaisin voimia ja auttaisi haavoja paranemaan, olkoonkin etteivät ne todellakaan muutamalla hyvin nukutulla yöllä tulisi kuntoon. Eikä rotan edes erityisempiä syitä tarvinnut keksiä, vaan ote todellisuudesta kirposi hyvin nopeasti, kunhan tämä vain asettui aloilleen. Käsi tosin ei kirvonnut väkipuukon kahvalta edes unessa. Olkoonkin, että Vanha Rotta sai helposti unen päästä kiinni, ei se ollut mitenkään erityisen rauhallista tai levollista. Vanhaa kiusasivat painajaiset, joissa luisevat, limaiset olennot repivät tältä lihan luiden ympäriltä ja raastoivat mukanaan mereen. Useaan kertaan rotta säpsähti hereille ja nukahti melkein saman tien. Mutta painajaiset odottivat joka kerralla. Ja niin ne näyttivät odottavan monia muitakin öisistä äänistä päätellen.
|
|
|
Post by zetsumei on May 2, 2010 13:41:28 GMT 3
Nainen käveli kannella jonkin aikaa sutensa kanssa, mutta lähti sitten palailemaan hyttiinsä. Hän ei ollut nähnyt kannella ketään, vaikka varmasti useampi merimies oli määrätty valvomaan ja vahtimaan merta. Vaikka ei sillä kai muuta hyötyä olisi, kuin että he näkisivät ajoissa jos sumu nousisi ja kaikki alkaisi muistuttaa edellistä sumua ja sitä seurannutta taistelua. Sinäänsä Chimamire ei uskonut, että lisätähystäjistä sun muista ei välttämättä olisi hyötyä, mutta mitäpä se hänelle kuului mitä laivassa tehtiin.
Hytin ovelle päästyään hän pysähtyi vielä hetkeksi kuuntelemaan ympäröiviä ääniä, mutta sujahti sitten sutensa kera hyttiin, jossa lukitsi oven takanaan, ennen kuin pystyi hieman rentoutumaan. Nainen alkoi puhdistamaan haavojaan uudestaan huomattuaan niiden vuotaneen jonkin verran ja vasta saatuaan uudet siteet kylkiensä haavoihin, hän lysähti sängylle istumaan. Tietenkään Chimamirea ei väsyttänyt laisinkaan aikaisemman nukkumisensa vuoksi, mutta mitäpä muutakaan olisi voinut tehdä kuin levätä?
|
|
|
Post by submarine on May 2, 2010 14:32:04 GMT 3
((Hyppään taas eteenpäin))
Seuraava päivä vieri ohitse ilman sen ihmeellisempiä. Tunnelmaa ei todellakaan voinut kuvata millään tavoin hilpeäksi, mutta siltikin moni oli selvästi helpottunut, kun merestä ei näyttänyt enää änkeävän mitään muuta. Eräs mukaan vartijaksi palkatuista kuoli yön aikana haavoihinsa. Kukaan ei tätä tuntenut, ja ruumis heivattiin laidan yli ilman sen suurempia hienouksia. Koskapa muutama merimieskin oli kuollut ja muutama lisää oli huonossa hapessa, laitettiin pari raavaanpuoleista miestä matkalaisten joukosta tuuraamaan kangertelevasti näitä. Suurin osa vain yksinkertaisesti oli.
Kesti vielä toisenkin kokonaisen päivän, jonka senkään aikana ei tapahtunut suuremmin mitään, ennen kuin loppumattomalta tuntuneen meren takaa alkoi horisontissa häämöttää jotakin. Vanha Rotta ei sitä nähnyt, mutta moni muu näki. Se oli maata, kuten tähystäjä maston nokassa sen ennen muita jo huusi. Hitaasti se näytti ikään kuin kohoavan ja selkeytyvän merestä. Koskapa päivä oli tyyni ja meri rauhallinen, oli maihin vielä melkoisesti matkaa, mutta siitä huolimattakin moni nousi jo kannelle suorastaan odottavasti. Yksi koetus oli melkein takana ja loppu näkyvissä.
|
|
|
Post by zetsumei on May 4, 2010 20:36:44 GMT 3
Chimamire vietti päivänsä miten taisi. Hän ei oikein tuntenut oloaan rennoksi kannella, mutta myöskään hytissä oleminen ei tehnyt hyvää naiselle, joka oli oppinut elämään luonnossa ja asumaan korkeintaan isossa luolassa. Tietenkin, tämän laivamatkan aikana oli ollut paljon sellaista, mihin hän ei ollut tottunut, joten sisätilaongelma oli siirtynyt, mutta nyt hän huomasi miten paljon kärsi hytissä olemisesta. Siksi olikin ihme, ettei hänen sutensa ollut jo tappanut ketään stressaantuneena pieneen hyttiin sulkemisesta. Ei, susi vain mennä jolkotteli irti ollessaan ja nukkui hytissä, aivan kuin olisi viettänyt loisteliampaakin elämää.
Kuullessaan hytistä noustuaan puheita horisontissa siintävästä maasta, nainen oli rynnännyt tarkistamaan moisen ihmeen ja oli hymyillyt onnellisena todettuaan sen olevan totta. Edessä tosiaankin tuntui häämöttävän maata, tukevaa maata, johon hukkuminen saattoi onnistua, mutta oli yleensä mitä suurimmissa määrin haastavaa. Chimamire jäi kannelle pitkäksi aikaa, seuraten maan kasvamista sitä mukaa kun he lähestyivät sitä. Hän jaksoi katsoa maata tunnista toiseen, aivan kuin olisi pelännyt sen katoavan jos kääntäisi sekunniksikaan katseensa johonkin muuhun.
|
|
|
Post by submarine on May 7, 2010 14:44:40 GMT 3
Vaikkei Vanha Rotta vielä maata nähnytkään, oli sen olemassaolo selvää jo monista muista syistä. Rotan nenään sen saattoi jo haistaa, maan ja sen hajut. Ja laivan lähettyvillä kirkui jo lokkeja, kuten aina kun oltiin lähellä maata. Lämpimämpääkin oli, mutta ilma oli lämmennyt jo hyvän aikaa, ei vain muuttunut yllättäen lämpimämmäksi. Kaiken kaikkiaan Vanhakin tunsi samaa jännityksen - tai ainakin nyt helpotuksen - poikasta, kuin muutkin. Monet mutisivat keskenään jotakin nopeasta matkasta, olkoonkin että vastoinkäymisiäkin oli ollut. Muutaman haavat olivat tulehtuneet viime päivien aikana, ja nämä kärsivät ikävänpuoleista haavakuumetta. Jo senkin takia olisi hyvä päästä maihin pian.
Hyvän aikaa siinä vielä kesti, mutta lopulta Vanha Rottakin erotti maan. Lähistöllä lipui jo pienempiäkin veneitä. Laivaa ohjattiin poukamantapaiseen, jossa se olisi suojassa pahemmiltakin myrskyiltä. Mitään oikeaa laituria ei ollut, mutta vaikka kivinen rantatörmä olikin jyrkkä, oli sen juuressa tasaista maata. "Tänään saadaan viinaa ja maata jalkojen alle!" joku huudahti, ja moni muu yhtyi siihen. Vanha Rotta ei viinasta omaksi ikäväkseen voinut juurikaan iloita, mutta kiinteä maa oli kyllä oikein kutsuva.
|
|
|
Post by zetsumei on May 8, 2010 18:09:48 GMT 3
Chimamire nosti katseensa edessä häämöttävästä maasta kuullessaan lokin kiljaisun. Hänen katseensa seurasi lintua hyvän aikaa, se kaarteli laivan ympärillä, sukelsi välillä lähemmäs merta ja nousi jälleen pintaan. Nainen ei ollut kummoisemmin tietoinen lokkien elintavoista, mutta sen verran hän oli kuullut, että arveli kyseisen siipiniekan olevan laivan ympärillä ruoan toivossa ja toden totta. Joku heitti ruoantähteitä mereen. Tähteiden kimppuun kaarsi hetkessä iso joukko kirkuvia lokkeja ja nainen kadotti näkyvistään lokin jota oli tarkkaillut jo jonkin aikaa. Hän käännähti ympäri ja asteli lähemmäs kannen alle johtavaa ovea, vaikkei vielä pitänytkään mitään kiirettä hyttiinsä menemisellä, sillä suden kanssa ei kannattaisi ensimmäisenä poistua. Kun muut alkaisivat poistua laivasta, hän voisi mennä hyttiinsä ja melutason laskettua poistua itsekin suden kera laivasta.
Nainen vilkaisi taakseen kuullessaan jonkun hihkuvan viinasta ja huomasi muutaman muunkin ilmeen kirkastuvan huomattavasti. Viinakielto oli tainnut olla yhdelle jos toiselle varsin rankka juttu ja varmaankin ainoa syy vähiin tappeluihin oli ollut limamölliäisten ja meripeikon aiheuttama muutos matkan tavallisuudessa. Kuitenkin oli selvää, että nyt, maan näkyessä, kaikki muistivat viinahampaan kolotuksen ja jos ei halunnut itselleen mustaa silmää, olisi paras pysyä poissa tavernoista. Chimamire ei uskonut hetkeäkään, että juppuneet merimiehet älyäisivät käyttäytyä.
|
|
|
Post by submarine on May 10, 2010 13:32:27 GMT 3
Kesti oman aikansa saada laiva siihen malliin, että väki pystyi sieltä poistumaan, mutta kun se hetki tuli, ei kovinkaan moni kauaa aikaillut. Suurin osa hinkui jo lepoa, parempaa ruokaa ja viinaa. Niin laivan kapteeni kuin matkan järjestänyt porvarikin lupailivat miesten saavan viettää iltansa miten mielivät, mutta vaativat näitä ilmaantumaan hyvissä ajoin seuraavana päivänä paikalle. Ei ollut varmaa, miten hyvin kukaan sitä otti kuuleviin korviinsa. Ensimmäisenä poistui palkattu väki, sillä suurin osa merimiehistä joutui jäämään vielä laivalle hoitamaan asioita kuntoon.
Vanhalla Rotalla ei ollut mikään erityinen kiire poistua, joten tämä ei turhaan tunkenut laivasta lappavan joukon jatkoksi, vaan odotteli kunnes tulisi tilaa. Suurimmalla osalla väestä oli melkoinen hoppu päästä juomaan ja syömään. Paikalliset eivät välttämättä katsoisi turhan hyvällä, oltiinhan tässä kaukana. Melkoisen kaukana...
|
|
|
Post by zetsumei on May 11, 2010 19:21:02 GMT 3
Nainen ei vieläkään suostunut menemään lähellekään laivan laitoja, joten hän seisoi varsin jäykännäköisesti paikoillaan ympärilleen yhä katsellen. Kun laiva oli viimein saatu laituriin, hän itse poistui kannen alle, vastakkaiseen suuntaan kuin kaikki muut ja meni hyttiinsä pakatakseen tavaransa kaikessa rauhassa. Kovinkaan kauan hytin tyhjentämiseen ei mennyt, hän vain nosti juomapullon lattialta, mutta koska laivasta kuului vielä aika paljon ääniä, hän ei voinut muuta kuin odottaa. Sängyllä istuen hän katseli hytin seinää, samalla kun hänen päässään pyöri kaikenlaisia vihamielisiä ajatuksia laivamatkoja ja laivoja ylipäänsä kohtaan. Chimamire nosti katseensa ja kuunteli hetken hiljaisuutta, nousten sitten kutsuen suden mukaansa.
Turhia murehtimatta hän nousi kannelle, eikä välittänyt siitä, vaikka jokunen merimies saattoikin nähdä suden. Nyt oltiin maissa, eikä hän välittänyt muusta kuin siitä, että saisi kovaa maata jalkojensa alle ja nenäänsä metsän huumaavaakin huumaavamman tuoksun, jota oli kaivannut enemmän kuin oli arvannutkaan. Miten hän olikaan voinut joskus ajatella metsän olevan tylsä? Nopein askelin, sekä nainen, että susi astelivat pois laivasta.
|
|
|
Post by submarine on May 12, 2010 8:35:35 GMT 3
Vanha Rotta odotteli hyvän hetken, ennen kuin lähti liikkeelle. Suunnilleen samoihin aikoihin, kuin nainenkin. Ehkä sen takia, Vanha ei tiennyt. Kunhan nyt oli tuntunut sopivalta hetkeltä lähteä. Kovin nopeaa ei meno kyllä ollut, sillä haavat pakottivat rotan ottamaan rauhallisesti. Ne olivat alkaneet parantua, hiljalleen ja huonosti, mutta se ei tarkoittanut, että ne olisivat tuntuneet hiukkaakaan mukavammilta. Selkä ja pää kivistivät. Mutta oli miten oli, ainakin nyt oltiin jälleen maissa. Se tuntui reilusti mukavammalta, kuin keinuva laiva.
Maalta käsin laivasta tulijoita seurasi uteliaasti joukko paikallisia. Suurin osa heistä oli aivan tavallisia ihmisiä, joskin hieman tummempia, mutta joukossa oli myös suuria, oudompia ilmestyksiä. Nämä näyttivät suunnilleen ihmisiltä, ainakin melkein, mutta näiden päänahka ja selkäpuoli olivat piikikästä, paksua ja röpelöistä nahkaa. Eivätkä ne olleet mitään lyhyitä piikkejä, vaan pitkiä ja kaarevia. Kuin siilin tai jonkin sellaisen. Jokainen näistä oudoista oli ainakin päätä pidempi, kuin yksikään ihmisistä. Suurin osa enemmänkin. Nämä tarkastelivat tulijoita pienin silmin suurten, lysyjen neniensä takaa. Vanha Rotta yritti olla tuijottelematta liikaa takaisin.
|
|