|
Post by submarine on Feb 25, 2010 22:23:11 GMT 3
Laivan laidat ehtivät kopista vain hetken merkkinä siitä, että niitä pitkin kiivettiin, ennen kuin reunan ylitse alkoi työntyä vähintäänkin ikäviä tunkeilijoita. Vanha Rotta ei ehtinyt ensimmäisiä montaakaan hetkeä silmäillä, mutta kuitenkin ne olivat luisevia, ilmeisen limaisia, suurisilmäisiä otuksia, jotka kiskoivat itsensä pitkin raajoin laivan kannelle, päästellen samalla kuvottavaa kurlutusta. Muutama kannella seissyt mies huudahti säikähdyksissään ja näystä hämmentyneenä, mutta ihmettelyyn ei ollut juuri aikaa. Mulkosilmäisillä, kalamaisilla otuksilla ei ollut mitään aseiden tapaistakaan, mutta siitä huolimattakin ne kävivät raivokkaasti kiinni kaikkeen ulottuville sattuvaan. Ja niitä tuli paljon: Vanha ehti todeta laitojen kuhisevan ennen kuin sai ensimmäisen otuksen kimppuunsa. Se oli nopea, ja hän saattoi olla vain ja ainoastaan tyytyväinen siihen, että oli kiskaissut väkipuukkonsa esille jo etukäteen.
Sammakon ja kalan äpärälapsi oli vähintäänkin nopea, mutta se oli myös hyvin kömpelö. Se ei tuntunut millään tavoin hallitsevan liikkeitään kunnolla, vaan enemmänkin vaikutti vain huitovan mahdollisimman paljon siinä toivossa, että saisi pitävän otteen. Räpylämäisissä sormissa komeilevat pitkät kynnet antoivat ymmärtää, ettei kiinni tarrautunutta otusta saisi aivan helpolla irti. Vanha ei aikonut alkaa kokeilemaan. Tottuneesti rotta perääntyi askeleen verran, kun otus räpiköi kohti, ja iski sitten kurottelevaa kättä. Kurlutukseen tuli uusi sävy, kun se rääkäisi ja alkoi sätkiä tuskaisesti. Vanha Rotta ei antanut sille hetkeäkään aikaa tointua tuskistaan, vaan survaisi väkipuukkonsa sen vatsaan niin syvälle kuin pystyi. Hänen oli astuttava askel lähemmäs, ja se sai heti katumaan; irviö löyhkäsi niin vahvasti mädiltä kalansuolilta ja merilevältä, että tarkkaan rotankuonoon se iski melkeinpä kuin nyrkki.
Vanha ei ehtinyt edes hengähtää kiskaistuaan aseensa irti vielä vääntelehtivän otuksen suolista ja sysättyään sen kauemmas kuolemaan, sillä vaikka tappo oli ollut kaikin puolin nopea, oli laidan yli kohti tunkemassa jo ainakin kaksi lisää - mahdollisesti enemmänkin, jos enemmänkin epäsikiöitä valitsisi hänet saaliikseen. Joku piruparka ulvaisi epätoivoisesti kauempana, kun otukset saivat kaaoksessa pitävän otteen, ja saamistaan iskuista huolimatta kiskoivat miehen mukanaan laidan ylitse. Sitä ne yrittivät tehdä kaikille muillekin, repiä veteen ja tappaa siellä. Ja niitä työntyi vain lisää...
|
|
|
Post by zetsumei on Mar 1, 2010 14:00:28 GMT 3
Chimamire kuunteli jännittyneenä ääniä, jotka kuulostivat siltä, kuin joku olisi kiivennyt laivan kylkeä pitkin. Hän puri hampaansa tiukasti toisiaan vasten odottaen milloin ensimmäinen laivakyytiin haluava ylittäisi laidan, eikä mennytkään kauaa, kun naisen odotus palkittiin ja varsin epämiellyttävän näköinen otus kipusi laidan yli. Pian tämä otus sai seuraa muista kaltaisistaan eikä kestänyt kauaa, kun aseettomilta vaikuttavat otukset hyökkäsivät laivassa olijoiden kimppuun. Nainen puristi sapeliensa kahvoja tiukemmin ja odotti sopivaa hetkeä, ennen kuin hyökkäsi jättäen yhden tällaisen otuksen pään sapelien väliin, vetäisten sapelinsa erilleen. Hän ei jäänyt kauaa katselemaan päätöntä ruumista, vaan siirtyi seuraavan otuksen kimppuun ja sen jälkeen sitä seuraavan. Chimamire vilkaisi huutojen suuntaan, mutta totesi sitten mielissään, että jokainen oli suurinpiirtein omillaan. Paitsi tietenkin herra rahakukkaro, jonka henki nyt vain oli naiselle kullan arvoinen, kirjaimellisesti. Nainen katseli arvioivasti ympärilleen, yrittäen hahmottaa kinka monta limamölliäistä laivalla oikein oli ja kuinka monta niitä oli tunkemassa yhä laivan laidan yli.
|
|
|
Post by submarine on Mar 1, 2010 16:41:42 GMT 3
Vanhalla Rotalla ei ollut aavistustakaan siitä, mitä otukset olivat, mutta niillä ei ainakaan tuntunut olevan mitään oikeita suunnitelmia. Ne vain hyökkäsivät päin raivokkaasti ja piittaamatta juurikaan hengestään. Yksinään ne eivät olisi olleet juuri minkäänlainen uhka, aseettomina ja kömpelöinä, mutta niitä oli paljon. Ne tuntuivat todellakin tapattavan itsensä vain, jotta tarjoaisivat toisille tilaisuuden takertua kiinni epäonnisiin uhreihinsa. Vanha keskittyi pysymään erossa niistä ja tappamaan mahdollisimman nopeasti, keskittymättä yhteenkään kuin vain mahdollisimman lyhyen ajan.
Kaksi rumaa otusta lisää kävi päälle, ja Vanha Rotta kiersi sivuun, etteivät molemmat pääsisi yhtä aikaa päälle. Ensimmäinen kurotteli otetta pitkillä, luisevilla käsillään, ja Vanha harppasi eteenpäin niiden väliin, iskien väkipuukollaan ylhäältä alas. Otus kaatui koristen, aivan tarpeeksi syvä haava kaulassaan. Sen toveri koetti haroa otetta kaatuvan lajikumppaninsa takaa, ja saikin tarrattua kiinni asekäteen. Ote oli nihkeä ja märkä, mutta yhtä kaikki myös ikävän luja. Vanhalta karkasi jokseenkin hätäinen urahdus, kun rotta tarrasi vapaalla kädellään iljetyksen ranteeseen. Kalahirviö yritti samoin tein lähteä repimään saalistaan laidan ylitse, mutta saikin äkkiä huomata, että oli tarttunut johonkin itseään vanhempaan. Vanha Rotta veti vastaan, eikä kilpailun voittajasta ollut mitään epäselvyyttä; lihaksikas rotta kiskaisi otuksen ympäri ja painoi voimalla päälle. Kalan irvikuva rojahti vasten mastoa, mikä olisi ollut itsessäänkin jo ikävää, mutta Vanha iskeytyi itsekin perään, pakottaen samalla painollaan kiinni olleen väkipuukkonsa sen sisuksiin. Massaa oli niin paljon, että terä työntyi lävitse ja kopsahti mastoon. Otus oli nähtävästi lajitovereitaan sinnikkäämpi, sillä puuhun naulattunakin se koetti vielä louskuttaa terävien hampaiden täyttämiä leukojaan, vaikka oksensikin samalla tummaa, melkein mustaa verta. Vanha rysäytti enempää ajattelematta ohimonsa sen hammaskalustoon, ja rusahduksesta päätellen rikkoi niiden lisäksi myös ainakin alaleuan.
Tämä ei ollut mitään kevyttä hommaa, olkoonkin että vastustajat olivat taidottomia. Ne korvasivat sen hulluudella ja määrällä. Vanha Rotta olisi paljon mieluummin ottanut yhteen muutaman ihmisen kanssa, kuin jonkin meren syvyyksistä luikerrelleiden saastojen.
|
|
|
Post by zetsumei on Mar 3, 2010 21:01:22 GMT 3
Chimamire heilautti sapeliaan vapauttaen jalkansa ikävältä puristukselta ja polkaisi toisella jalallaan nilkkansa ympärille jääneen kädentapaisen. Nopealla heilautuksella hän katkaisi myös jotain muuta irvistäen hajusta, joka oli alkanut vaivaamaan häntä hetki hetkeltä enemmän. Aluksi nainen oli onnistunut kestämään sen, mutta nyt haju sai hänet nyrpistämään nenäänsä irvistys kasvoillaan. Hajulle ei voinut kuitenkaan antaa valtaa, vaan oli pidettävä sapelit liikkeessä, jos halusi pitää henkensä ja sen hän todellakin halusi pitää. Nainen kiepsahti sapeleitaan heilauttaen ja kaatoi taas yhden limamölliäisen, mutta koska näitä oli hirvittävät määrät, ei yhden tai kahden kuolema tuntunut vaikuttavan tilanteeseen. Hän vilkaisi ympärilleen ja näki rotan taistelun mastolla, mutta tämän enempää nainen ei voinut toisen kamppailuun huomiotaan kiinnittää, sillä hänellä oli omakin taistelu kesken. "Ettekö te ikinä lopu!" Nainen painotti jokaista sanaansa sivaltamalla sapeleillaan terävästi kerta toisensa jälkeen.
|
|
|
Post by submarine on Mar 3, 2010 21:44:09 GMT 3
Vanha Rotta ei katsonut, vaan kuuli, mutta tiesi joka tapauksessa jo toisenkin miehen tulleen kiskotuksi vetiseen hautaan. Väki laivalla piti pintansa tiukasti, mutta vaikka päälle käyviä otuksia kaatuikin, vaativat ne veronsa. Ennemmin tai myöhemmin ei vain jaksaisi heiluttaa aseitaan, ja silloin tulisi loppu. Vanha saattoi vain toivoa, että iljetyksiltä loppuisi joko tahto tai hyökkääjät ennen sitä. Mitään monimutkaisempaa suunnitelmaa oli mahdotonta tehdä, ja rotta keskittyi vain ja ainoastaan silpomaan, pilkkomaan ja murjomaan otuksia minkä pystyi. Ja siitä huolimattakin, kaiken sen keskelläkin, Vanha erotti äkkiä, kuinka laitojen kopinan sävyyn tuli muutos. Se voimistui. Eikä se voinut tarkoittaa mitään hyvää.
Äkkiä laidan yli kiskoi itsensä muutama äärimmäisen paljon tähän asti ilmestyneistä luisevista eroava otus. Ne näyttivät enemmänkin jykeviltä, ja niillä oli lihaksikkaat raajat ja suuret kidat. ja mikä vielä ikävämpää, niillä oli aseetkin: jokainen kantoi ikäviltä näyttäviä, väkäpäisiä keihäitä. Niitä ei ollut kovinkaan montaa, mutta siitä huolimattakin ne näyttivät reilusti ikävämmiltä kuin kannellinen pienempiä otuksia. Aikaa tuhlaamatta suuremmat otukset kävivät kiinni puolustajiin, survoen julmilla keihäillään. Eräs niistä päästi kurluttavan karjaisun ja paiskasi erään pienemmistä tovereistaan takaisin mereen päästäkseen nopeammin tappamaan.
|
|
|
Post by zetsumei on Mar 5, 2010 22:53:20 GMT 3
Chimamire pyöri vimmattusti sapeliensa kanssa ja sai paljon tuhoa aikaan, vaikkakin tilanne ei edelleenkään helpottanut. Nainen koitti katsella ympärilleen laivassa aina kun sai siihen mahdollisuuden, toivoen näkevänsä jonkin ratkaisun tälle päättömyydelle, mutta tilanne näytti yhtä kurjalta joka suunnassa. Hän näki joidenkin kasvoilla väsymyksen ja epätoivon ja saattoi vain toivoa, etteivät nämä luovuttaisi kesken, sillä sille ei nyt todellakaan ollut aika. Nainen itse tietenkin kesti paljon paremmin fyysistä rasitusta ihmissusipuolensa vuoksi, mutta ei hänkään ollut täydellinen ja ennen pitkään väsymys alkaisi raastamaan. Hän saattaisi voittaa itselleen hieman lisäaikaa jos muuttuisi ihmissudeksi, mutta pitkän harkinnan ja siinä sivussa silpomisen jälkeen hän oli tullut siihen tulokseen, että säästelisi sitä yllätystä siihen, kun tulisi kiskotuksi mereen.
Nainen heilautti sapeliaan irroittaen siitä verta, kuullen samalla erillaisia ääniä laitaa vasten. Hän puri hampaansa yhteen, sillä ei todellakaan olettanut laidan takaa ilmestyvän mitään hyvää, vaikka ainahan sitä saattoi toivoa, että laidan yli könyäisikin heitä auttamaan tulleita. Näin ei kuitenkaan ollut, sen Chimamire näki välittömästi kuin ensimmäiset jykevämmät limamölliäiset tulivat laidan yli. Ikävintä tässä oli se, että uusilla tulijoilla oli myös aseet mukanaan ja näillä taisi olla enemmän aivokapasiteettiakin. Nainen väisti hänelle tarkoitetun keihään iskun ja huitaisi sapelillaan saaden vastustajansa perääntymään hetkeksi.
|
|
|
Post by submarine on Mar 6, 2010 0:30:55 GMT 3
Vanha Rotta ei epäillyt hetkeäkään, etteivätkö mukaan liittyneet otukset olisi ikävää sorttia, mutta ne olivatkin sitä reilusti ikävämpiä. Pienemmät, luisevat otukset väistivät niitä, ja puolustajien paine hellitti hieman, mutta vain hetkeksi. Sitten ne iskivät. Vanha sai vastaansa yhden. Se ärisi ja kurlutti kuin mielipuoli, mitä se varmasti olikin, ja survaisi petollisen nopeasti. Vanha heilautti väkipuukkoaan torjuakseen survaisun. Ote aseesta oli vähällä kirvota, sillä otuksen asekädessä oli voimaa enemmän kuin tarpeeksi. Luukärkinen, käkkyräinen keihäs ei ollut mikään paras mahdollinen ase, mutta aivan yhtä ikävältä sekin tuntuisi vatsassa.
Hetken aikaa rujo otus ajoi Vanhaa Rottaa taaksepäin, samalla kun pienemmät koettivat napata otteen. Vanha keskittyi olemaan enemmänkin nopea ja olemaan kaatumatta veden liukastamalla kannella. Keihäs oli vähällä iskeä muutamankin kerran vatsaan, mutta se jäi pelkäksi tavoitteluksi. Vaikka otuksessa olikin voimaa, se tuntui olevan nopeudestaankin huolimatta maalla kömpelö. Hetken väistelyn jälkeen Vanha löysi hyvän paikan ja vaihtoikin äkkiä suuntaa, iskien samalla ohittaessaan paljasta kylkeä. Roteva otus päästi tuskaisen kurlutuksen, kun veri tursusi sen uudesta, suurehkosta haavasta. Se ei kuitenkaan jäänyt vinkumaan sitä kuten pienemmät otukset, vaan iski päälle nyt suoranaisella raivolla. Vanha ei ollut varma, yrittääkö antaa verenhukan vaatia veronsa vaiko käydä uudelleen päälle. Tämä otus ei välttämättä ollut aikeissa kaatua aivan pian pelkästään kivusta...
|
|
|
Post by zetsumei on Mar 9, 2010 0:08:33 GMT 3
Chimamire väisti vasemmalle ja hyppäsi sitten oikealle, potkaisten erästä ensimmäisenä tullutta limamölliäistä, heilauttaen sitten nopeasti sapeliaan torjuen häntä kohti suunnatun keihään iskun. Nainen oli onnellinen siitä, että hänen kimpussaan oli vain yksi keihään kanssa heiluva otus, vaikka tämän lisäksi hänen ympärillään pyörikin muutama ensin tulleista, mutta nämä olivat yhtäkkiä muuttuneet varsin helpoiksi vastuksiksi. Nainen huitaisi toisella sapelillaan keihäsotusta kohden ja sai tämän iskemään häntä kohti uudestaan, minkä johdosta naisen onnistui vangita keihäs hetkeksi käsivartensa ja kylkensä väliin. Hetkeä enempää hän ei tarvinnutkaan, kun toinen sapeli heilahti rujosti keihästä kannattelevan otuksen päälaesta läpi, kärjen tullessa ulos keskeltä naamaa. Nainen kiskaisi sapeliaan voimalla itseensä päin, huitaisten samalla toisella aseellaan liian lähelle eksynyttä toista mölliäistä.
Hän loikkasi hieman taaksepäin ja oli liukastua veden ja veren sekaiseen mössöön, jota lojui kannella petollisesti. Hetken ajan nainen ei tiennyt pysyisikö pystyssä vai ei ja hänen kätensä heilahtivat laajassa kaaressa, ennen kuin hän saavutti uudestaan tasapainonsa ja oli jälleen valmis taistelemaan. Sapeli saikin pian heilahtaa ilmaa viiltäen, kun uusi keihäällä varustettu limamölliäinen loikkasi naisen kimppuun ja sohi keihäällään minkä kerkesi.
|
|
|
Post by submarine on Mar 9, 2010 0:32:35 GMT 3
Puolustajien tilanne alkoi käydä epätoivoiseksi. Pienten, luisevien otusten ylivoimainen määrä oli ollut jo tarpeeksi paha ja vaatinut muutaman hengen, mutta nyt ilmaantuneet soturintapaiset tekivät huomattavasti pahempaa jälkeä. Niiden kanssa olisi tarvittu nopeutta, sillä ne olivat niin väkeviä, että harvempi kykeni nopeita keihäänsurvaisuja torjumaankaan. Mutta veden ja veren likastamalla kannella ei juuri väistelty, ei etenkään ruumiiden kasaantuessa. Suuret hirviöt kävivät päälle armotta, ja kaatoivat nopeaan tahtiin ainakin kolme puolustajaa lisää. Luisevat pienemmät otukset yrittivät parhaansa mukaan raahata ruumiita laidan ylitse, eikä niitä ehtinyt kukaan erityisemmin estääkään.
Vanha Rotta ei tiennyt, kauanko oikein jaksaisi liikkua vikkelästi. Henki alkoi jo kulkea huonommin, ja vanha haava toisessa kyljessä pisteli. Piti pitää itsensä irti ahdistelijoista, hakata kaikkea mikä hapuili otetta ja parhaansa mukaan torjua keihäitäkin. Haava suurehkon soturiotuksen kyljessä oli hidastanut sitä hieman, mutta enemmänkin siksi, että tuskan tuottama raivo sai sen huitomaan ja riehumaan kuin heikkopäinen. Vanhan lähimaille oli hiljalleen muodostumassa vääntelehtivien ja sätkivien pienempien irvitysten keko, kun epäonniset yrittivät saada otteen ja menettivät siitä hyvästä ojentamiaan raajoja. Ohimennen taistelu vei melko lähelle jo tutuksi tullutta naista, joka kynsi sapeleillaan melkoista satoa. Tälle ei kuitenkaan ehtinyt sanoa yhtikäs mitään, vaan oli keskityttävä pysymään hengissä.
|
|
|
Post by zetsumei on Mar 10, 2010 18:47:19 GMT 3
Chimamireä vastaan oli ilmestynyt toinenkin keihäsmölliäinen ja nämä sohivat häntä kohti keihäillään minkä ehtivät, eikä ollut mikään ihme, että nainen oli saanut useammankin viiltohaavan kylkiinsä. Hänen onnekseen ne olivat kuitenkin vain viiltohaavoja, joiden kanssa pystyi ainakin vielä toistaiseksi taistelemaankin, vaikka se ikävältä tuntuikin. Toisaalta, juuri sillä hetkellä nainen pystyisi taistelemaan isomman haavankin kanssa limamölliäisiä vastaan, sillä mitäpä muutakaan sillä hetkellä pystyisi tekemään? Kuolemalle antautuminen oli todella epämielyttävä ajatus, eikä hän aikonut lähteä ilman kunnon taistelua, mieluiten ei vielä sen jälkeenkään. Nainen iski kohti syöksyvää keihästä oikealla sapelillaan, saaden sen paukahtamaan kuuluvasti läjähtäen vasten toista keihäsmölliäistä, joka häkeltyi hetkeksi ja sai sitten sapelin vatsaansa.
Chimamire tiesi millainen riski oli ollut siirtyä iskuetäisyydelle toista keihäsmölliäistä ja sai pian tuntea sen, kun toinen heilautti keihään lappeella naista rintakehään saaden tämän lennähtämään taaksepäin. Kannelle kaaduttuaan nainen jäi paikoilleen makaamaan kuin olisi luovuttanut, mutta keihäsmölliäisen iskettyä kierähti vasemmalle, jolloin keihäs upposikin kanteen ja jäi siihen kiinni. Hän loikkasi pystyyn ja näki kuinka keihäsmölliäinen sai kiskaistua keihäänsä irti hyökäten jälleen naista kohti, vieden täysin naisen keskittymisen.
|
|
|
Post by submarine on Mar 10, 2010 20:30:02 GMT 3
Vanha Rotta torjui jälleen nopean yksikätisen survaisun, joka tällä kertaa tosin vaikutti ihmeen epätarkalta. Ensin se vaikutti pelkältä raivokkaalta hosumiselta, kuten tähänkin asti oli ollut, mutta Vanha tajusi virhearvionsa liian myöhään. Suuri, limainen koura iskeytyi niskaan sellaisella voimalla, että silmissä heitti. Pahemmin tosin alkoi heittää heti, kun örisevä ja kurluttava otus sai otteen ja alkoi rutistaa parhaansa mukaan. Rotilla tapasi olla paksunpuoleinen kaula, eikä Vanha ollut millään muotoa heiveröinen rotta, mutta siltikin ote oli niin luja, se tuntui murtavan niskan hetkenä minä hyvänsä. Ruma, haiseva otus painoi päälle minkä kykeni, koettaen vääntää parhaansa mukaan vastustelevan Vanhan Rotan maahan. Hetken aikaa rotta ei pystynyt kuin vääntelehtimään, mutta paniikki ja tieto siitä, ettei ollut montaakaan hetkeä aikaa, saivat kuitenkin toimimaan. Pinnistäen äärimmilleen Vanha vääntäytyi parempaan asentoon, ja survaisi väkipuukkonsa löyhkäävän hirviön kaulaan. Se osui kunnolla, lävisti kurkun ja työntyi läpi niskasta rusahduksen saattelemana. Kurlutuksesta tuli äkkiä paljon heikompaa, ja ote hellitti nopeasti. Otus rysähti kannelle pitkin pituuttaan, melkoisen varmasti kuolleena ennen kuin edes kaatui, mutta kiskoen kuitenkin rotan päälleen ja pitkin pituuttaan.
Pienemmät otukset olivat välittömästi tapon jälkeen huitomassa joka suunnasta, vaikka tuntuivatkin yrittävän nyt hieman vähemmän hanakasti. Vanha ei tiennyt, eikä jäänyt miettimään, vaan repäisi aseensa irti kuolleen suurotuksen kurkusta ja yritti parhaansa mukaan huitoa joka puolelle, ehtimättä edes nousta pystyyn.
|
|
|
Post by zetsumei on Mar 12, 2010 23:32:00 GMT 3
Chimamire väisteli keihäsmölliäisen iskuja ja jättäytyi hetkeksi vain väistelemään, eikä yrittänytkään iskeä tätä. Hän käytti aikansa väistelyn lisäksi ympäristön tarkkailuun ja totesi hetken päästä, että olisi voinut yhtä hyvin taistella koko ajan, tilanne näytti olevan yhtä huono kuin hetkeä aikaisemmin, tai jopa huonommin. Nainen heilautti sapeleitaan vinhasti, katkaisten muutaman häntä kohti kurkotelleen pienemmän limamölliäisen raajoja, ennen kuin keskittyi keihäsmölliäiseen ja tämän pelottavan voimakkaisiin iskuihin. Eivätkö ne väsyneet koskaan? Hän kiepsahti ympäri välttäen vain hiuksen hienosti sen ettei keihään kärki olisi lävistänyt hänen vatsaansa ja kiepautti sapelinsa niin, että sai keihään vangittua niiden väliin. Keihäsmölliäinen yritti ensin kiskaista keihäänsä pois, mutta nähdessään sen kärjen kilahtavan sapeleita vasten, se survaisi rajusti keihästä Chimamirea kohti. Nainen teki kaikkensa upottaakseen sapelinsa keihästä vasten ja pysäyttääkseen niiden etenemisen, samalla kun keihäsmölliäinen työnsi koko ruhonsa voimalla keihästä naista päin.
|
|
|
Post by submarine on Mar 13, 2010 1:30:41 GMT 3
Vaikkei yhdestäkään luisevasta pienestä pirunsikiöstä ollutkaan vastusta Vanhalle Rotalle, painoivat ne kuitenkin joukolla päälle niin lujaa, että vielä heikosti värisevän tapponsa päälle kaatuneena tämä oli jäämässä pahasti alakynteen. Ne aivan varmasti tiesivät sen, ja vaikka niiden into tuntuikin hetkeksi laantuneen, niin nyt kun rotta oli maassa ja sai vain kömpelösti huidottua puolelta toiselle, painoivat ne päälle kahta kauheammin. Rumat irviöt työntyivät kohti joka puolelta, repien, raastaen ja kiskoen. Vanha Rotta huitoi kuin riivattu, hakaten raajoja ja ruumiita minkä pystyi. Mutta jokaista väkipuukon tappoa kohti saivat luisevat paskat revittyä lihaan uusia haavoja limaisilla, likaisilla kynsillään. Oli kuin ne eivät olisi enää edes yrittäneet saada otetta, vaan raastaa hengiltä siihen paikkaan ja viedä vasta ruumiin. Vanha ei ajatellut enää mitä teki, urisi vain tasaiseen tahtiin, kun selkänahka repeili ja kosti parhaansa mukaan joka iskun.
Äkkiä petolauma tuntui hämmentyvän jostakin. Ne lakkasivat repimästä, raastamasta ja huitomasta kannen puolustajia, ja näyttivät kuuntelevan jotakin, vähän välittäen siitä, että moni niistä kuoli. Ja sitten, ennen kuin kukaan ehti edes käsittää tilannetta kunnolla, alkoivat pirulliset hirviöt äkkiä paeta takaisin laidan yli. Ne vyöryivät hitaampia ylitse, talloivat toisiaan ja syöksivät itsensä loiskeen saattelemana takaisin hyiseen, veren punaamaan veteen. Suuret soturiotuksetkin tekivät niin, jättivät himoitsemansa taistelun kesken ja ilman hetkenkään epäröintiä paiskautuivat veteen. Ja äkkiä kannella ei ollut, kuin ruumiita ja epävarmasti aseitaan puristavia puolustajia.
Vanha Rotta olisi ihmetellyt sitä kaikkea itsekin, ellei olisi ollut liian helpottunut äkillisestä armahduksesta ja liian keskittynyt nyt vuorostaan siihen, että koko selkä oli kuin tulessa. Sitä oli raastettu joka suunnalta ristiin rastiin. Se tuntui taisteluhurmeen lävitsekin. Se tuntuisi paljon pahemmin sen väistyttyä.
|
|
|
Post by zetsumei on Mar 14, 2010 19:19:53 GMT 3
Chimamire puri hampaansa yhteen nähdessään vilaukselta kuinka huonossa asemassa kaatunut rotta oli, mutta ei päässyt auttamaan tätä, sillä taisteli juuri itse henkensä edestä. Kysymys oli puhtaasti siitä, kummalta loppuisi ensimmäisenä voimat, häneltä, vai keihäsmölliäiseltä. Tällä hetkellä tilanne oli todellakin naisen kannalta huonompi, sillä hän oli taistellut huomattavasti kauemmin kuin vastustajansa, joka survoikin koko ruumiinpainollaan keihästä hänen kasvojaan kohti. Nainen tajusi ettei pystyisi pitämään sapeliensa avulla keihästä paikoillaan, vaan otti muutaman nopean askeleen taaksepäin, saaden näin helpotettua sapeleihin kohdistuvaa painetta ja sai hieman parannettua otettaan sapeleista. Tilanne ei kuitenkaan ollut pohjimmiltaan muuttunut ollenkaan ja nainen tiesi, että hänen pitäisi saada tehtyä suurempia ratkaisuja ja tekoja, kuin pienen perääntymisen. Hän alkoi kampeamaan keihästä sivulle, saadakseen sen osoittamaan pois kasvoistaan, mutta keihäsmölliäinen teki kaikkensa kammetakseen keihästä naisen kasvoja kohti, mutta nainen oli silti vielä voitolla yllätyksen tuoman edun johdosta. Chimamire alkoi jo uskomaan, että asia saattaisi sittenkin päättyä hyvin, kun keihäsmölliäinen taivuttamisen oheella yhtäkkiä survaisi keihästä naista vasten ja vain vaivoin tämä sai käännettyä päätään ja estääkseen aivojaan päätymästä keihään lävistämäksi. Hän selvisi vaivoin pienellä haavalla, keihään paukahtaessa takaisin iskuvalmiuteen ja he olivat jälleen pattitilanteessa.
Se olisi luultavasti ollut hänen loppunsa, jos yhtäkkiä kaikki pedot eivät olisi jääneet kuin lamautuneina kuuntelemaan ja lähtivät sitten rynnimään raivopäisesti kohti laitaa ja merta sen toisella puolella. Nainen katseli ihmeissään sapeleitaan keihästä vasten puristaen kuinka limamölliäiset juoksivat toistensa yli talloen mereen ja kääntäessään katseensa takaisin vastustajaansa, huomasi tämän kadonneen. Chimamire löysäsi sapeliensa otetta ja niiden välissä yhä roikkunut keihäs putosi kannelle. Nainen heilautti sapeleitaan koittaen rentouttaa kivusta huutavia lihaksiaan, sillä hän oletti, ettei taistelu päättyisi vielä tähän. Hän odotti, että laidan yli puskisi jotain pelottavampaa ja vaarallisempaa, joka oli saanut limamölliäiset lähtemään.
|
|
|
Post by submarine on Mar 14, 2010 21:00:24 GMT 3
Vanha Rotta vääntäytyi vaivalloisesti pystyyn, puristaen vieläkin väkipuukkoaan, jonka terä oli nyt veren peitossa. Selkä tuntui olevan riekaleina, eivätkä repaleiset haavat todellakaan tuntuneet mukavilta - ja vielä vähemmän suolaveden pistellessä niissä. Vanhalla ei ollut aavistustakaan, paljonko raapaleita tarkalleen ottaen oli, mutta koko selänmitalta ne tuntuivat. Tästä jäisi arpia, siitä ei epäilystäkään. Henkeä ne eivät uhanneet, ainakaan välittömästi, mutta verta niistä silti valui kaiken kaikkiaan kunnioitettava määrä. Olipa miten oli, jostakin syystä henki ei ollut mennyt ja otukset olivat äkkiä paenneet takaisin mereen. Rotta ei keksinyt sille kovin järjellisiä syitä, ne olivat olleet voitolla. Kuolleet eivät niitä olleet tähänkään asti surettaneet, joten tuskinpa sisu oli yhtäkkiä loppunut kesken, etenkin kun suurin osa puolustajista oli ollut jo melkein valmista lihaa. Kunhan eivät tulisi takaisin, eivät Vanhaa niiden syyt edes kiinnostaneet.
Kannella vallitsi varovainen hiljaisuus. Suurin osa tuijotti vieläkin laivan laitoja aseet kourassa, uskomatta että hirviöt olivat vain häipyneet yhtä nopeasti kuin olivat tulleetkin. Muutama haavoittuneista valitti hiljaa. Ruumiit, suurin osa limaisia otuksia mutta myös muutama ihminen, peittivät kantta, ja niistä valuva tumma ja punainen veri sekoittuivat meriveteen. Uskaliaimmat ja toimeliaimmat alkoivat potkia pian hirviöiden ruumiita laidan viereen pois pudotettaviksi, mutta suurin osa pysyi kaukana. Kaikkein huomiokykyisimmät panivat merkille, että sumuseinämä oli hälvenemässä ja vesi laivan ympärillä alkamassa taas aaltoilemaan. Olipa kyseessä minkälainen synkkä taikuus tahansa, oli se murtunut hirviöiden paetessa. Näytti siltä, etteivät ne enää olleet tulossa takaisin, vaan viimeinenkin oli molskahtanut takaisin hyiseen valtakuntaansa.
"Yrittivät paskat liian..." eräs palkatuista vartijoista aloitti, kaiketi rohkaistakseen itseään ja muita, mutta tämän sanat kuolivat kurkkuun, sillä äkkiä alkoi tuntua jotakin. Sitä ei kuullut, vaan tunsi. Laiva vavahti ja keinahti kuin olisi äkkiä joutunut rajuun aallokkoon. Hiljalleen selkenevä meri ei kuitenkaan kuohunut. Vanha Rotta otti tukea mastosta, sillä laiva keinahti jälleen, joskaan ei rajummin. Kannellaolijat tavoittelivat otetta jostakin, sillä keinuvalla kannella ei jalansijaa saanut pidettyä juuri mistään. Ja sitten vedestä nousi jotakin.
Aluksi näytti siltä kuin merestä olisi noussut keulan lähistöllä valtava vesipatsas, mutta Vanha Rotta tajusi kuitenkin sitä tuijottaessaan, että sen sisällä näytti olevan jotakin. Kuin jokin olisi työntynyt ylös niin syvältä, että työnsi edellään valtavaa vesimassaa. Roiskuva ja kuohuva merivesi laskeutui hiljalleen, mutta jokin sen sisällä ei aikonut seurata sitä. Valtava, pitkäkynsinen, merilevän peittämä vihertävä koura tarrasi laivan laitaan niin että pamahti, ja sitä seurasi toinen. Hetken valtava hirvitys roikkui näkymättömissä, vain sormet reunan yli kiertyneinä veden varassa, mutta kiskaisi sitten itsensä näkyviin. Muutamat huusivat kirouksia tai rukouksia jumalille sen nähdessään, suurin osa vain haukkoi henkeään. Laidan ylitse kohosi kammottava päiden joukko, enemmän kuin Vanha osasi nopeasti laskea. Ne olivat kaikki valtavia, niiden silmät olivat kuin lautaset ja torahampaiset suut aukenivat kuin perunasäkit. Yksikään ei ollut samanlainen kuin toinen, mutta ne olivat kaikki kammottavia irvikuvia ihmisten naamoista, paisuneita, epäsuhtaisia ja hirviömäisiä. Joillakin oli valtava määrä silmiä, toisilla ei lainkaan. Joitakin naamoja hallitsi valtava nenä, toisia taas edellisiäkin suurempi kita. Kaikki kasvot - jos niitä nyt saattoi sellaisiksi sanoa - olivat vääntyneet erilaisiin vihan irveisiin, jotkin niistä nälkäisinä, toiset inhoten ja jotkin verenhimoisina. Kaikki päät olivat kiinni yhdessä valtavassa kaulassa. Vanhalta Rotalta kesti hetken edes tajuta, että kaikkien niiden päiden täytyi kuulua jollekin olennolle. Ne olisivat itsessäänkin olleet jo kammottava hirviö. Ja silti niiden alla oli kuin olikin ruumis, ja aivan yhtä hirveä sellainen. Se oli summittaisesti epämuodostuneen ihmisen kaltainen, vaikka ainakin kolme kertaa suurempi. Sitä peittivät röpelöinen nahka ja suomut, ja siitä roikkui limaista, vihertävää levää ja pieniä nilviäisiä, joita napsahteli kannelle ja koetti kipittää turvaan. Suurin osa miehistä joko tuijotti paikalleen jähmettyneinä laivan kannelle vääntäytyvää hirvitystä tai koetti paeta johonkin suuntaan, mutta eräs seisoi vain muutaman askeleen päästä siitä, kun se kurotteli saadakseen otteen jostakin. Tämä tuijotti hetken, ja kirkaisi sitten kauhusta, pudottaen lyhyen miekkansa. Toinen valtavista kourista tarrasi tästä kiinni, ja hirviö veti huutavan miehen lähemmäs örähdellen. Huuto lakkasi vasta, kun se tunki sätkivän merimiehen vyötäröä myöten valtavaan kitaansa ja puraisi tämän valtavilla leuoillaan - ja hampaillaan - kahtia.
Yksi pää jauhoi veristä lihaa ja luuta, ja muut alkoivat mylviä syytäen vettä ja limaa ympäriinsä, kuin olisivat kaikki vaatineet lihaa, jota vain yksi niistä sai maistaa. Meripeikko vääntäytyi kokonaan kannelle, ja alkoi huojahdellen tavoitella huutavia ja parhaansa mukaan pakenevia miehiä, joista vain harva edes harkitsi puolustautumista.
|
|