|
Post by zetsumei on Mar 16, 2010 20:21:20 GMT 3
Nainen katseli ympärilleen hiljaisuudessa ja odotti. Hän ei luottanut tilanteen yllättävään käänteeseen, se vain ei tuntunut realistiselta, ei ajatuksena, eikä nyt toteutuneena. Miksi limamölliäiset olivat lähteneet niin kovalla kiireellä? Aivan kuin heitä olisi uhannut jokin pelottavampi ja voimakkaampi, ehkä niin olikin, mutta miksi laiva oli jätetty rauhaan? Liikaa kysymyksiä ja liian vähän vastauksia ja näin ollen nainen ei liittynyt niiden joukkoon, jotka alkoivat työntelemään ruumiita laivan laitojen tuntumaan, viskatakseen nämä lopulta mereen kantta likaamasta. Hän seisoi lihakset jännittyneinä, sapeleitaan yhä tiukasti puristaen kunnes viimein alkoi tuntea hieman kipua saamissaan haavoissa ja laski sapelinsa hitaan epäröivästi. Nainen painoi sapeliaan puristaen hieman kättään kylkeään vasten, mutta ei vieläkään irrottanut katsettaan laidasta ja sen takana häämöttävästä sumusta, joka tosin hetki hetkeltä näytti katoavan.
Hetken päästä hän malttoi irrottaa katseensa laidasta ja merestä sen takana, vilkaistaakseen tarkemmin mitä hänen ympärillään tapahtui ja sen jälkeen nainen vilkaisi hieman tarkemmin verestä värjäytynyttä mekkoaan. Hän oli juuri tutkimasta erästä haavaansa, kun laiva keinahti äkäisesti. Nainen horjahti hieman, mutta onnistui säilyttämään tasapainonsa ja asteli nyt ympärilleen huolestuneesti katsellen lähemmäs mastoa, siltä varalta, että keinunta jatkuisi. Hän ehti juuri saada mastosta puolittaisen otteen, kun laiva keinahti uudelleen ja nainen takertui paremmin mastoon, yrittäen silti pitää aseensa taisteluvalmiina, mikä ei ollut helppoa. Nainen etsi katseellaan syytä laivan keinahtelemiseen ja sai pian näköpiiriinsä vesimassan ja vain hetkeä myöhemmin kädet, jotka tarrautuivat laivan laitoihin. Hän ei tuntenut voitonriemua siitä, että oli ollut oikeassa ollessaan varuillaan ja epäileväinen limamölliäisten lähdettyä. Juuri nyt nainen toivoi, että olisi ollut mitä suurimmissa määrin väärässä ja kaikki olisi päättynyt hyvin. Tällä hetkellä, Chimamiren katsellessa olentoa jolla oli päitä enemmän kuin tarpeeksi, hän tiesi, ettei kaikki päättyisi hyvin. Oikeastaan oli varsin todennäköistä, ettei mikään päättyisi hyvin.
|
|
|
Post by submarine on Mar 16, 2010 21:17:52 GMT 3
Laivalla vallitsi äkkiä reilusti pahempi sekasorto, kuin pienien kammotusten lauman edessä. Valtava, monipäinen hirviö sai ihmiset juoksemaan ympäriinsä kuin typerät jänikset, etsien epätoivoisesti jotakin keinoa paeta tai piiloutua. Lihanhimosta monin kidoin mylvivä meripeikko sai pian jo toisen uhrinsa, jonka repi kappaleiksi yhdessä silmänräpäyksessä. Ja toisesta merimiehestä se sai otteen, kun tämä koetti kiivetä mastoon pakoon. Hirmu ahmi kiljuvat miehet niin nopeasti, että se aikoi varmaankin syödä laivan samoin tein tyhjäksi. Ei siihen olisi pitänyt mahtua, mutta ainakin se yrittäisi, se oli varma.
Vanha Rotta pysytteli hetken taaempana, haluamatta millään tavoin joutua hirviön tielle. Se ei todellakaan kaatuisi muutamasta nopeasta iskusta. Ehkä koko peikko ei edes kuolisi tavalliseen teräkseen, ehkä se oli sellainen. Ja sillä aikaa kun tulisi sekin kokeiltua, olisi se repäissyt jo pään irti. Tuollaisen otuksen kimppuun käyminen oli itsemurha, sulaa hulluutta. Mutta toisaalta, vaikka Vanha tiesikin kuolevansa, jos edes yrittäisi tehdä mitään, tiesi tämä aivan yhtä varmasti heittävänsä henkensä olemalla tekemättä. Jos koettaisi vain piiloutua tai juosta pakoon, tappaisi hirviö kaikki yksi kerrallaan ja mässäilisi ruumiilla. Se piti edes yrittää tappaa, tai muuten kuolisi joka tapauksessa. Ei tässä muutakaan voinut.
Sadatellen omaa tilannettaan ja typeryyttään Vanha Rotta vetäisi mastosta kaksi tappia, joihin ripustettiin tavallisesti köysikieppejä, ja kiersi parhaansa mukaan mylvivän peikon taakse. Se ei huomannut mitään, ennen kuin Vanha paiskasi toisen tapeista sitä kohti. Puunpala kolahti hirviön selkään ja siitä kannelle. Se mylväisi kovempaa, ilmeisestikin enemmän silkasta ärsyynnyksestä kuin mistään kivun kaltaisestakaan, ja kääntyi ympäri nähdäkseen, mikä sitä oli heittänyt. Hetken Vanha sai tuijottaa silmästä hyvin useaan silmään sen kaikkia kammottavan rumia naamoja. Mutta äkkiä se tuntui menettävän kiinnostuksensa, kuin rotanliha ei olisi ollut murevien ihmisten rinnalla juuri mitään. Peikko alkoi kääntyä taas ihmisjahtiin, ja Vanha Rotta kirosi itseään jälleen, kun viskasi toisenkin tapin. Se kalahti yhden naaman ohimoon, ja tällä kertaa peikko ei hetkeäkään arvioinut lihan laatua. Se päästi raivoisan karjaisun ja rynnisti kohti valtavat kourat huitoen. Vanhalle tuli kiire ottaa etäisyyttä niin paljon kuin kykeni. Edestäpäin ei ollut toivoakaan tehdä hirviölle yhtikäs mitään. Kolhiintunut väkipuukko tuntui kovin pieneltä aseelta muutenkin juuri nyt...
|
|
|
Post by zetsumei on Mar 18, 2010 20:41:37 GMT 3
Chimamire katsoi yhä hivenen järkyttyneenä meripeikkoa, kunnes loikkasi hieman taaemmas ympärilleen katsellen ja koitti keksiä tavan pelastautua tilanteesta ja jos siinä sivussa muutama muukin pelastuisi, aina parempi. Ihan vain siksi, ettei nainen osannut ohjata laivaa, tai edes tajunnut miten koko puupurnukka pysyi pinnalla ja liikkui haluttuun suuntaan ja olisi ikävää selviytyä tästä kaikesta ja huomata olevansa keskellä merta laivassa, joka ei liikahtaisi. Lisäksi, nainen oli melko varma siitä, ettei peikkoa saataisi kukistettua ilman useamman apua, mutta ikävä kyllä jokainen tuntui ajattelevan, että järjetön pakoon pyrkiminen ratkaisisi mukamas jotenkin tilanteen. Hän sujautti sapelin vyölleen ja otti käteensä erään keihään, joka oli joltakin keihäsmölliäiseltä jäänyt ja hetken sitä kädessään punnittuaan totesi sen olevan varsin vankkaa tekoa. Hyvä niin. Hän veti henkeä ja toivoi, ettei kukaan kiinnittäisi häneen liikaa huomiota, sillä hän ei aikonut enää pysyä ihmishahmossaan. Nopeasti naisen olemus katosi ja hänen aiemman olomuotonsa tilalla oli huomattavasti tarkempiaistinen susitar, joka katseli tilannetta nyt uusin silmin.
Hän asteli eteenpäin varovaisesti ja näki sitten kuinka rotta juoksi meripeikkoa kohti ja koska uskoi toisen olevan innokas pitämään henkensä, tällä täytyi olla jokin suunnitelma. Chimamire työnsi myös toisen sapelinsa vyölleen, niin että saisi molemmat silmänräpäyksessä, kunhan olisi hankkiutunut eroon keihäästä. Nainen odotti, että rotta oli saanut peikon hyvin käännettyä selkä häneen itseensä päin ja hän oli jo tekemässä aloitteensa, kun peikko alkoi kääntymään. Henkeä vetäen hän ehti mielessään luetella kaikki osaamansa kirosanat, ennen kuin saattoi huokaista helpotuksesta meripeikon kiinnittäessä huomionsa takaisin rottaan. Chimamire otti nopeasti juoksuaskeleita meripeikkoa kohti ja loikkasi viimein ihmissuden voimillaan kohti peikkoa ja koitti survaista keihään peikon selkään. Vauhdin ja voiman puolesta se uppoisi hurmaavan syvälle meripeikon selkään.
|
|
|
Post by submarine on Mar 18, 2010 22:04:07 GMT 3
Nainen näytti päättäneen yrittää tehdä itsekin jotakin. Meripeikko ei huomannut, kun tämä loikkasi keihäs tanassa kohti, survaistakseen aseen sen lihaan. Hirviö mylväisi korviahuumaavasti, kun keihäänkärki upposi melkein täysin keskelle sen röpelöistä, suomuista selkää. Mutta vaikka osuma oli hyvä ja sen takana oli voimaa, oli peikon nahka paksu kuin taiteltu eläimentalja, eikä sen liha tuntunut suostuvan ottamaan asetta itseensä ilman vastaanväitteitä. Haava vuosi mustaa, haisevaa verta, mutta vaikka isku olisi lävistänyt ihmisen, ei se tuntunut aiheuttavan suurtakaan vahinkoa hirviölle.
Vanha Rotta jäi odottamaan tarkkana, kun meripeikko äkkiä kääntyikin kaikista kidoistaan mylvien kohti uutta ahdistelijaansa, koettaen repiä tämän riekaleiksi valtavilla kynsillään. Keihäs törrötti yhä pystyssä paksussa ruhossa väpättäen. Hirviö ei tuntunut olevan erityisen älykäs. Kukaties kaksi tarpeeksi nopeaa saisi iskettyä sitä toistensa turvin tarpeeksi monta kertaa...
|
|
|
Post by zetsumei on Mar 21, 2010 15:25:45 GMT 3
Chimamire loikkasi kevyesti kauemmaksi meripeikosta keihään tämän selkään survaistuaan ja vetäisi salaman nopeasti sapelinsa esiin. Tällä kertaa nainen puristi niitä käsissään kuin miekkoja, sapelien terien kaareutuessa hänen eteensä, sillä meripeikon ison koon vuoksi hän ei voisi mitenkään käyttää sapeleitaan niin kuin niitä kuuluisi käyttää. Onnekseen hän oli käyttänyt sapeleita myös tällä tavalla, vaikka niistä ei juurikaan hyötyä ollut, iskujen piti aina osua ylhäältä alas jos halusi haavoittaa vihollista. Meripeikon käännyttyä nainen loikkasi hivenen kauemmaksi väistellen toisen heiluvia käsiä ja torjui pari iskua sapeliensa lappeella. Hän loikkasi ilmaan tyytyen nopeasti vain väistelemään, sillä jo valmiiksi väsyneenä iskujen pysäyttäminen aseilla tuntui käsien lihaksissa julmetusti. Vaikkakin, ihmissusihahmossaan hänellä oli enemmän voimaa kuin ihmismuodossaan. Chimamire heilautti sapeleitaan ja sai iskettyä meripeikkoa käteen, mutta ei todellakaan saanut aikaiseksi kummoistakaan haavaa, oikeastaan nainen ei ollut ollenkaan varma siitä, että käteen olisi ylipäänsä tullut minkään näköistä haavaa.
|
|
|
Post by submarine on Mar 21, 2010 19:40:34 GMT 3
Vanha Rotta odotti, kunnes meripeikko oli keskittynyt täysin huitomaan naista, ja iski sitten itse. Käsiin tai keskiruumiiseen oli turha lyödä, hirviöllä oli liikaa massaa ja liian luja liha, että sitä olisi mitenkään voinut toivoa haavoittavan kuolettavasti pelkällä väkipuukolla, ja sen valtavien kourien lyöminen tuntui vielä reilusti typerämmältä. Päitäkin oli liikaa. Mutta sillä oli silti vain kaksi jalkaa, ja valtava paino niiden varassa. Niinpä Vanha harppasi lähemmäs peikon huitaistessa erityisen raivokkaasti, ja silpaisi sitä niin lujaa kuin kykeni toisen jalan akillesjänteeseen. Se tuntui samalta kuin olisi hakannut paksua, kierrettyä köyttä: ei katkennut vaan pisti vastaan. Mutta kipua se sai aikaan, ei epäilystäkään.
Kun väkipuukon terä sivalsi meripeikon jalkaa, pyörähti se välittömästi mylvien ja valtavat kourat huitoen ympäri. Se selvästi tunsi sen, ja yritti nyt jälleen saada murskattua Vanhan Rotan. Vanha otti parhaansa mukaan taka-askeleita, yrittämättä turhaan huitoa valtavia, tavoittelevia kouria. Naisen oli paras lyödä äkkiä uudelleen, muuten hirviö todennäköisesti ehtisi saada uuden tapon. Eikä Vanha halunnut todellakaan kuolla vain yhtenä meripeikon tappona...
|
|
|
Post by zetsumei on Mar 23, 2010 21:27:03 GMT 3
Chimamire väisteli kohti tulevia iskuja ja loikki ympäriinsä aivan kuin olisi tanssinut jotain tanssia. Ja tavallaanhan hän tanssikin, hengissä pysymisen tanssia. Nainen väisti uudestaan ja näki sivusilmällään rotan lähestyvän meripeikon jalkoja ja pitääkseen huolen siitä, ettei peikko yhtäkkiä tylsistyisi hänen jahtaamiseensa, hän upotti taas hieman sapelinsa terää isoon kouraan. Hän näki rotan sivaltavan meripeikon jalkoja ja nainen tajusi välittömästi mitä rotta suunnitteli ja asettaan puristaen nainen oli valmis sivaltamaan kunhan peikko ottaisi ja kääntyisi. Tätä ei tietenkään tarvinnut kauaa odottaa, sillä peikko kääntyi lähes välittömästi kivun tuntiessaan ja hyökkäsi rottaa kohden käsillään vinhasti huitoen. Nainen loikkasi meripeikon taakse, jännitti lihaksensa ja sivalsi sapelillaan meripeikon jo valmiiksi haavoittunutta jalkaa, loikaten sitten ihmissuden voimillaan rajusti taaksepäin. Hän jäi varautuneesti odottamaan peikon kääntymistä, ollen samalla valmis hyökkäämään uudestaan tämän kimppuun, jos rotta kiinnostaisi yhä meripeikkoa turhan paljon.
|
|
|
Post by submarine on Mar 28, 2010 16:17:16 GMT 3
Nainen iski ja perääntyi, ja jälleen meripeikko kääntyi raivosta mylvien ympäri, tavoitellen raivostuttavaa kiusanhenkeä. Nyt se tosin tuntui jo olevan menettämässä malttiaan kunnolla, ja heilui kuin humalainen. Hirviö huitoi ympäriinsä raivokkaasti, kuin olisi koettanut pitää uhmakkaiksi käyneet suupalansa poissa kaikilta suunnilta. Se tuntui melkeinpä hämmentyneeltä, kuin ei olisi odottanut saavansa tällaista vastarintaa, kun suurin osa oli vain paennut sekasortoisesti. Eipä se tosin estänyt Vanhaa Rottaa millään tavoin iskemästä taas kaikin voimin, kun peikko huitoi toiseen suuntaan. Tällä kertaa se tosin teki enemmänkin kuin vain sattui. Vaikka meripeikon jänteet olivatkin kuin raskas punottu köysi, eivät ne siltikään olleet miekankestävät. Sapeleiden ja väkipuukon iskut olivat jo tehneet pahaa jälkeä, ja Vanhan Rotan viimeinen luja lyönti hoiti homman loppuun. Peikon mylväisy oli entistä tuskallisempi, ja nyt sitä säesti luja napsahdus. Hirviön akillesjänne katkesi raskaan terän alla, ja peikko kaatui pitkin pituuttaan, kaikki päät karjuen ja valtavat kourat huitoen, kannelle. Musta ja haiseva veri tursui sen haavasta. Vanha ei kuitenkaan heti hyökännyt sen kimppuun tappaakseen, vaan pyrki pysymään kauempana. Peikko oli vieläkin vaarallinen, ja oli parempi ensin olla varma siitä, ettei se ainakaan pääsisi enää pystyyn.
Muutama muita kylmäpäisempi mies oli seurannut sivummalta, kun nainen ja Vanha Rotta yrittivät parhaansa mukaan pistää hanttiin meripeikolle. Nyt, ilmeisestikin sen rohkaisemana, ettei hirviö ollutkaan mahdoton tappaa, nämä alkoivat hitaasti ja varuillaan lähestyä, puristaen aseitaan. Kaikkein panikoivimmat ryntäilivät ympäriinsä vieläkin, tajuamatta selvästi mitään tilanteesta. Vanha Rotta olisi mielellään liittynyt seuraan, jos siitä olisi ollut mitään hyötyä. Mutta nyt edessä makasi huitova ja mylvivä peikko, joka tuskin tulisi kuolemaan yhteen katkenneeseen jänteeseen.
|
|
|
Post by zetsumei on Mar 30, 2010 20:10:28 GMT 3
Chimamire näki peikon kääntyvän ja jäi odottamaan kunnes se oli kääntynyt kunnolla ja huitaisi sapelilla ilmaa. Tässä vaiheessa oli turha toivoa osuvansa peikkoon, joten ilman huitominen sai nyt ajaa asiansa, paitsi tietenkin, jos meripeikko ottaisi ja rauhoittuisi, eikä huitoisi silmittömän raivon vallassa joka suuntaan. Nainen joutui nyt liikkumaan paljon aikaisempaa enemmän ja sapeleiden heiluttelu kävi yksinkertaisesti turhaksi, kaikki keskittyminen kun oli siinä, ettei saisi nyrkistä ja joutuisi mereen. Tai mikä pahempaa, jäisi meripeikon puristukseen ja päätyisi johonkin tämän kidoista syötäväksi.
Nainen kuuli napsahduksen meripeikon mylväisyn keskellä ja hän kääntyi ympäri juosten hyvän matkaa taaksepäin väistääkseen kaatuvaa peikkoa ja kääntyi juuri sopivasti nähdäkseen peikon kaatuvan kannelle. Hän katseli hetken aikaa rauhallisemmin hengittäen peikkoa ja päätti sitten katkaista tämän toisenkin akillesjänteen, ihan vain varmuuden vuoksi ja sapeleitaan heilauttaen ihmissusitar lähestyi meripeikkoa sitä arvioivasti katsellen.
|
|
|
Post by submarine on Mar 30, 2010 21:41:42 GMT 3
Kun joukko suupaloja alkoikin uhkaavasti lähestyä aseet tanassa, näytti meripeikko saaneen aivan tarpeekseen. Vanhan Rotan katsellessa sivusta se tarrasi äkkiä raivosta ja tuskasta mylväisten laivan laitaan ja alkoi kiskoa ja potkia itseään kummallakin jalallaan, toimivalla ja rikkinäisellä, kohti hyistä vettä. Kansilankut vain kolisivat, kun se yritti parhaansa mukaan häipyä. Sen kaikki rumat naamat tekivät erilaisia, pitkälti raivon ja kivun sekaisia irvistyksiä, ja välillä se päästi toisella kädellään irti reunasta ja huitoi raivoisasti ahdistelijoitaan kauemmas. Kovinkaan kauaa ei peikolla mennyt päästä reunalle, ja se kiskoi itsensä öristen ylitse.
"Se pääsee pakoon!" yksi rohkeammista miehistä äkkiä huusi, paiskaten lyhyen miekkansa meripeikon perään, kuin ase olisi jotenkin voinut viedä otukselta hengen. Se ei edes osunut terä edellä, vaan tömähti voimattimasti sen selkää vasten ja kalahti sitten kannelle. Hirviö ei siitä enää näyttänyt piittaavan, vaan viimeisen mylväisyn saattelemana putosi veteen, kuin äärimmäisen ruma ja limainen kivenmurikka.
|
|
|
Post by zetsumei on Apr 3, 2010 20:28:23 GMT 3
Chimamire pysähtyi nähdessään meripeikon lähtevän liikkeelle varsin epätoivoisena, kerta se käytti myös kipeää jalkaansa. Nainen pysähtyi ja seurasi katseellaan peikon etenemistä, sillä se ei todellakaan juuri tällä hetkellä näyttänyt siltä, että saisi satutettua enää ketään, ellei joku ottaisi ja kävelisi sen nyrkkiin, joka välillä huitoi heitä kohti. Nainen laski sapelinsa rennosti vartalonsa sivuille ja saatteli katseellaan meripeikon kohti laivan reunaa, välittämättä siitä, pääsisikö se pois vai ei, sillä tuskin meripeikko palaisi. Ainakaan kovinkaan pian. Ehkä järkevintä olisi ollut tappaa se, mutta toisaalta, se olisi vaatinut järeämpiä aseita kun mitä heillä oli, kerta edes keihäs ei tehnyt kummoista jälkeä peikon selässä. Kuten myöskään ei tehnyt miekka, jonka joku rohkeutensa viimassa viskasi, ehkä vain siksi, että voisi myöhemmin sanoa olleensa mukana meripeikon nujertamisessa.
Hän kyykistyi juuri, kun meripeikko heilautti itsensä laidan yli ja sai 'maanläheisemmän' asentonsa vuoksi pidettyä itsensä pystyssä, kun laiva keinahti suuren otuksen ensin painaessa toista laitaa ja sitten yhtäkkiä kadottua. Nainen muuttui kyykyssä ollessaan takaisin ihmishahmoonsa ja lähti astelemaan kohti hyttejä, siltä varalta, että hänen aiemmin huomattavasti karvaisemmat kasvonsa olisivat häirinneet jotakuta. Kuten vaikka palkkapussin omistajaa, jolle hän oli unohtanut asiasta mainita.
|
|
|
Post by submarine on Apr 4, 2010 21:14:11 GMT 3
Vanha Rotta oli nähnyt naisen tekevän jotakin. Taistelun lomassa sitä ei ollut juurikaan huomannut, mihinkään ei ollut ehtinyt kiinnittää sillä tavalla huomiota, mutta siitä huolimattakin Vanha oli varma, ettei tämä ollut ollut aivan ihminen. Jokin olento. Kävellessään pois tämä oli taas vain nainen, mutta kiire tällä oli. Rotalla oli tosin nyt muutakin ajateltavaa, kuin tämän mahdolliset piilevät seikat. Taisteluhurme alkoi olla ohitse, ja kahakan ikävämmät puolet alkoivat vaatia huomiota. Kuten vaikkapa selkä. Kun ei enää joutunut keskittymään kaikin voimin hengissä pysymiseen, päästi Vanha Rotta vihdoin ja viimein tuskaisan urahduksen ja puoliksi istui, puoliksi kaatui kannelle. Selkä oli revitty riekaleiksi, enemmän tai vähemmän kirjaimellisesti, ja merivesi poltteli repaleisia haavoja. Rumat otukset olivat riipineet lihaa pitkillä, likaisilla kynsillään minkä pystyivät, eikä Vanhalla ollut aavistustakaan siitä, mahtoiko siellä olla enää ainuttakaan karvaa tai kohtaa, joka ei olisi jauhelihaa. Ainakin tuntui pahasti siltä, että ei. Ohimennen rotta pani kyllä merkille senkin, että ohimosta törrötti sirpaloitunut hammas, kaiketi siitä kun tämä oli survaissut päällään yhtä rumista epäsikiöistä turpaan, mutta se ei loppujen lopuksi ollut kovinkaan suuri vaiva selän rinnalla.
Säikyimmätkin alkoivat hiljalleen tajuta, etteivät ilmeisesti tulisikaan kuolemaan vielä tänään. Suurin osa alkoi pikkuhiljaa myös lähestyä laitaa, jonka yli peikko oli loukannut. Jotkut alkoivat oikopäätä auttaa haavoittuneita. Suurin osa kuitenkin vain seisoi ja ihmetteli. Mutta kukaan ei ainakaan valittanut mistään.
|
|
|
Post by zetsumei on Apr 6, 2010 21:47:21 GMT 3
Chimamire asteli sivummalle ja hieroi niskaansa hetken aikaa, kunnes poistui kannen alle juosten hyttinsä ovelle varmistaakseen, että susi oli kunnossa. Nainen avasi oven ja katsoi sisälle, nähden haukottelevan suden, joka oli herännyt hänen tuloonsa ja oli ennen sitä nukkunut makeasti hänen sängyssään ja tämän nähtyään hän oli varma siitä, että susi oli kunnossa. Hän sulki huokaisten oven ja lukitsi sen uudestaan, päättäen käydä pyytämästä jotain sidostarpeita jotta saisi kylkensä sidottua, niihin ainakin oli keihäs tehnyt ikäviä viiltoja ja oli kai naisella siellä sun täällä ikäviä naarmuja ja haavoja. Hän vain ei vielä tiennyt niistä. Nainen palasi hitain askelin takaisin kannelle ja hetken ympärilleen katseltuaan hän huomasi rotan kyyhöttävän siellä, missä hän oli viimeksi tämän nähnyt ja sen sijaan, että olisi etsinyt sidostarpeita, nainen käveli rotan luokse. Hän kyykistyi tämän viereen ja katsoi toinen kulma hieman koholla rottaa. ”Onko kaikki hyvin?” Sinänsä, koko kysymys oli teennäinen ja turha, näkihän hän ettei toinen ollut kunnossa, muutenhan rotta olisi jo vaihtanut paikkaa ja alkanut hoitamaan haavojaan. Ilmeisesti tämä oli haavoittunut pahemmin kuin mitä nainen oli luullut, sillä hän ei ollut huomannut toisessa mitään erikoista heidän taistellessaan meripeikkoa vastaan, vaikkakin, ei hän kovin usein ollut muuta nähnytkään kuin peikon selän tai päät. Hän katseli nyt tarkemmin rottaa ja huomasi tämän saaneensa kunnon haavat selkäänsä ja alkoi katsella ympärilleen etsien jotakuta, joka tietäisi olisiko laivassa sidostarpeita joita käyttää, vai uhraisiko Chimamire omat sidostarpeensa rotan ja omien haavojensa sitomiseen
|
|
|
Post by submarine on Apr 7, 2010 12:45:52 GMT 3
Vanha Rotta tuli istuneeksi paikoillaan pidemmän aikaa, kuin oli alun perin aikonut. Kipu ja uupumus sen saivat aikaan, ei mikään muu. Kukaan ympärilläkään ei suoranaisesti yrittänyt tehdä mitään, osittain koska kyseessä oli rotta, ja osittain koska tämä ei näyttänyt tarvitsevan apua läheskään yhtä paljon, kuin runnotut tai lävistetyt. Niinpä Vanha havahtuikin vasta, kun nainen ilmaantui takaisin. Ilmeisesti tämä oli vilkaissut hieman omia haavojaan. Tai jotakin. Rotta ei tiennyt, mutta tämä kysymys ei millään muotoa miellyttänyt. Vanha Rotta vastasi naisen kysymykseen sanattomalla, turhautuneella urahduksella, joka ei jättänyt kovinkaan epäselväksi, ettei tämä arvostanut toisen huolenpitoa turhan paljoa. Sanat kuulostivat vähätteleviltä, kuin Vanha ei olisi kyennyt edes pitämään itsestään huolta. Kuin tämä olisi ollut jo liian vanha ja raihnainen. Siltä se kuulosti.
Vanha Rotta päästi vielä toisenkin urahduksen, ja lähti sitten kampeamaan itseään ehdoin tahdoin pystyyn, vaikka se pahalta tuntuikin. Siinä vaiheessa, kun ei edes pystyyn pääsisi, voisi yhtä hyvin jo kuolla pois.
|
|
|
Post by zetsumei on Apr 12, 2010 20:23:23 GMT 3
Chimamire vilkaisi rottaa tämän urahtaessa jonkinlaisen vastauksen ja naisen kulma kohosi hieman. Oliko toinen haavoittunut niin pahasti, ettei halunnut puhua, vai eikö tämä vain kestänyt sitä, että joku halusi auttaa tätä? Niin tai näin, hän oli nyt tässä ja tuskin rotta saisi itse puhdistettua selkänsä haavat, tai sitten tämä olisi todella notkea ja taitavampi kun mitä nainen oli osannut kuvitellakaan. Kyllä häneltä jäi selän haavojen hoitaminen aina puolitiehen. Hän huomasi erään merimiehen rahtaavan sidetarpeita isossa korissa ja tarjoavan niitä haavoittuneilta ja nainen loikkasi pystyyn ottaen kunnolla sidetarpeita ja ties milloin keitettyä merivettä, joka oli yhä suolaista, mutta sentään puhdasta. Nainen lähti palaamaan rotan luokse, huomaten tämän koittavan pystyyn ja riensi sitten tukemaan tämän ylösnousua.
Kainalossaan hän puristi pulloa ja sidetarpeita, koska ei halunnut laskea niitä kannelle, joka näytti mitä suurimmissa määrin epämääräiseltä kaikesta siitä verestä, mitä sille oli valunut ja merivedestä, jota peikon lähtö oli sille läikäyttänyt. Chimamire katsoi rottaa ja näytti tälle alkeellisia ja vähäisiä sidetarpeita, mutta jotain ne sentään olivat, vaikka suolainen merivesi avohaavalle ei houkutellutkaan naista.
|
|