|
Post by Aqwell on Oct 5, 2009 18:08:11 GMT 3
Ensimmäinen elonmerkki Kryazatin mustuneessa mielessä oli viiltävä kipu. Sitä tuntui enemmän kuin yhdestä kohdasta. Mitä oli tapahtunut? Kaikki ei nyt ollut kunnossa sen tiesi tyhminkin. Ego saisi tarkistaa asian, mutta missä se nyt oli kun sitä tarvittiin? Ilmeisesti joko sulkeutuneena kivun ulottumattomille tai pökertyneenä jossain pimeässä nurkassa. Hmmm. Näemmä pitää sytyttää valot päälle ja palata nykyhetkeen. Mutta entäs Delano? Oliko hän kunnossa?
Ensimmäinen elonmerkki Kryassa itsessään oli automaattinen jännittyminen, joka seurasi kivusta. Hän puristi kätensä nyrkkiin varoen kynsiään ja puri hammasta, kunnes pahin oli ohi. Hän avasi silmänsä hitaasti ja niistä näkyvä sumea maailma kirkastui sitäkin hitaammin. Mitä oli tapahtunut? Pyöri kysymys jälleen hänen mielessään. Pian muistikin selkeni ainakin osa siitä. Hän oli tipahtanut jostain, hyvä kysymys mistä, ja mitä ilmeisimmin saanut aikaan mielenkiintoista tuhoa ympärillään. Selkään sattui, joka oli merkki siitä, että hän oli pudonnut selälleen. Samoin kuin päähän. Kolahtanut varmaankin. Maa kun oli kovaa roudan takia. Entä muut sitten? Ilmeisesti telottu ympärillä oleviin puunkappaleisiin. Mahtavaa. Ja mitä vasemmalle jalalle oli käynyt? Se jäisi arvoitukseksi, mutta takaisin se pitäisi vääntää, jottei se luutuisi väärään asentoon. Kryazat nosti kättään, mutta laski sen takaisin uuden kivun aallon pyyhkiessä hänen ylitseen. Onneksi Delano oli sentään paikalla. ”tietenkin on, mitä minä ajattelen…” hänen muminansa sammalsi erittäin pahasti, eikä siitä takuulla saanut hyväkuuloisinkaan mitään tolkkua. Mutta miksi hän oli ajatellut, että Delano hänet hylkäisi hädän hetkellä. ”Kulta, mitä minulle tapahtui?” Kryazat kysyi heikolla äänellä, mutta selkeästi ja ymmärrettävästi, ”mistä minä putosin? Delano-kulta olethan kunnossa?” Najedran muistialue oli vahingoittunut tai ainakin saanut kunnon tärähdyksen ja se oli pyyhkinyt osia asioita hänen mielestään. Ensinnäkään hän ei muistanut, että Delano ei todellakaan ollut hänelle mitenkään tärkeä henkilö. Tosin oli varmaankin normaalia, että luuli henkilöitä, joiden kuva muistissa vielä oli, jollain tavalla tärkeiksi. Koska Krya ei ollut tavannut ketään aiemmin, hän oletti Delanon olleen hänen kanssa jo pitkään ja, että heillä oli rakkaussuhde. Ajatus itsessään ei kuulunut Kryan kielikuviin edes jonkun toisen, otollisemman henkilön, kanssa, mutta muistin kanssa temppuilussa oli omat vaaransa.
//Ei se mitään. Kyllä se Kryalle tällä hetkellä riittää ^^ //
|
|
|
Post by naakdu on Oct 5, 2009 19:00:49 GMT 3
Delano
Delanolla oli aina pelikortit mukana, meni hän minne tahansa. Eihän sitä koskaan tiennyt, missä sattuisi törmäämään pokerinpelaajiin. Tai milloin olisi niin toimettomana, että korttien laskeskeleminen itsekseen olisi lähes mukavaa puuhaa. Nyt oli sellainen hetki. Delano ei keksinyt mitään muutakaan tekemistä, kuin selata pelikorttejaan siinä odotellessaan, että Kryazat heräisi. Kortit eivät olleet hienot, Delano oli saanut ne puoli-ilmaisiksi vuosi sitten. Mikä kortti tulisi seuraavaksi? Herttajätkä. Ja herttajätkähän se olikin. Delano sujautti nopeasti kortit piiloon, kun aisti elonmerkkejä Kryazatissa.
"Se oli taitavin koskaan näkemäni putoaminen. Oletko kunnossa?" Delano kysyi, kun Kryazat alkoi hiljalleen avata silmiään. Hän ei oikeastaan odottanut vastausta aivan heti, sillä Kryazat oli satuttanut itsensä pahasti ja varmaankin olisi voipunut. Vaikka, mistä sitä näistä najedroista tiesi, Delano kohautti olkiaan.
"Kulta, mitä minulle tapahtui?" "Mitä?" Delano ravisti päätään. Hänen oli täytynyt kuulla väärin. Hän oli varmasti kuullut väärin. Mitään muuta mahdollisuutta ei ollut. Kryazat ei varmasti sanonut niin kuin Delano kuuli.
Mistä minä putosin? Delano-kulta, olethan kunnossa?"
...
Delano tuijotti hetken Kryazatia kuin kajahtanutta.
"Mitä helvettiä?", häneltä karkasi typerän hiljaisen hetken kuluttua. Hän näytti aivan yhtä epäuskoiselta kuin mitä hänen äänensä kuulosti; hänen silmänsä olivat laajenneet hämmennyksestä, ja toinen kulma nyki. Kulta... nyt se tuli jo toisen kerran, kyse ei voinut olla vahingosta. Hän oli aivan varmasti kuullut sen, kyse ei ollut mistään kuuloharhasta. Pilailiko Kryazat hänen kustannuksellaan? Vai mikä häntä vaivasi? Delano ei tiennyt, miten päin hänen olisi pitänyt olla. "Epäilen, oletko sinä kunnossa", hän sanoi pilkallisesti ja pyöritti sormeaan ohimonsa vieressä. "Enkä tarkoita nyt fyysisesti", hän lisäsi tajutessaan, kuinka hullunkuriselta hänen lauseensa muuten kuulosti. "Sitä paitsi, en tiedä, onko sinun kovin järkevää puhua. Tälli oli aika kova." Delano veti henkeä. "Silta sortui ja sinä tipuit sen mukana. Täällä päin ei osata tehdä siltoja."
"Meidän matka taitaa taas tyssätä hetkeksi", Delano puhui ärtyneenä. Häntä häiritsi suunnattomasti se, mitä Kryazat oli sanonut, ja puhuminen helpotti, kun ei lyödäkään voinut. "En taida koskaan päästä perille."
|
|
|
Post by Aqwell on Oct 5, 2009 19:24:49 GMT 3
Kryazat ei hetkeen vastannut. Häntä ihmetytti miehensä käytös. Oliko hänkin kolauttanut päänsä? ”Kyllä minä uskon, että olen kunnossa. Ainakin suunnilleen” hän vastasi hiljaa ja kuunteli edelleen. ”Kulta olen pahoillani. Kyllä me voimme jatkaa matkaa, kyllä tämä tästä” Najedra lisäsi Delanon puhuttua ja yritti nousta ylös. Tulos oli kuitenkin huono. Hän luovutti, koska jo pelkkä käsien liikuttaminen toi pintaan voimakkaan kivun. Kryan silmät olivat vain puoliksi auki. Hän hymyili Delanolle ja toivoi hänen ymmärtävän tilanteen ja lakkaavan stressaamasta. ”Voin odottaa täällä, jos haluat käydä jossain” Najedra sanoi, koska ei muistanut toimineensa oppaana. Hän kyllä tiesi paikan, mutta siitä yksin ei voinut päätellä, ettei kultakin tiennyt.
Kryazat nousi paremmin istumaan ja notkisti selkänsä. Siitä kuului kovaääninen naksahdus, mutta se vain paransi Kryan oloa. Selkä oli ainakin kunnossa. Hän myös tarkisti sormet. Liike oli hidasta, joka saattoi johtua siitä, että hermo oli kolahtanut johonkin ja vienyt kädeltä väliaikaisesti tunnon. Muutenkin käsien liikuttaminen oli yhtä tuskaa. Oletettavasti muutama hiusmurtuma siellä täällä. Nelisenkymmentä päivää luultavasti menisi, ennen kuin uusiutuminen olisi täydellinen. Kuusi päivää oli hänen kiertonsa, jolloin palautuisi yksi osa kokonaisuudesta, pintahaavat, yksi murtuma, venähdys tai vastaava aina kuuden päivän välein se aloittaisi jonkun kanssa uudelleen. ”Et vastannut kysymykseeni Delano-kulta. Oletko sinä kunnossa?” hän kysyi ja nosti hymyilevän katseen Delanolle.
|
|
|
Post by naakdu on Oct 7, 2009 16:45:05 GMT 3
Delano
Delano varmasti ihmetteli vähintäänkin yhtä paljon Kryazatin käytöstä kuin tyttö hänen. Ellei enemmänkin. Mitään huvittavaa hän ei tilanteessa nähnyt; se oli kuin huonoimmasta kauhukomediasta.
Kulta. Taas Kryazat käytti tuota nimitystä. Se alkoi olla suorastaan häiritsevää. Mikä Kryazatille oli tullut? Ehkä tämä oli nyrjäyttänyt nilkkansa lisäksi myös aivonsa. Delano ei vielä reagoinut sanaan muuten kuin heittämällä murhaavan tuijotuksen Kryazatiin. Mutta montaa kertaa hän ei enää jaksaisi kuulla sanaa 'kulta'. Hän kuittasi Kryan puheet tuhahtamalla. "Se joku kylä on tässä ihan lähellä. Päättelin sen savusta, joka kohosi taivaalle. Siellä tekisi kyllä mieli käydä vilkaisemassa paikkoja... mutta viitsiikö sinua tänne jättää?" Delano mietti ääneen. "Eihän sitä tiedä, mitä susia täällä vaeltelee..." Hän katsoi Kryaa ja virnisti ivallisesti.
”Et vastannut kysymykseeni Delano-kulta. Oletko sinä kunnossa?” Hyvä on. Se sai olla viimeinen kerta, kun Kryazat käytti sanaa 'kulta'. Nyt olisi aika tehdä selväksi, ettei Delano pitänyt siitä. "Lopeta tuo pilailu, Kryazat", Delano ärähti, kumartui lähemmäs ja tarttui Kryazatia olkapäästä. "En ole mikään 'Delano-kulta'. Enkä halua, että kutsut minua siksi." Hän puhui hitaammin kuin yleensä ja nosti sormensa varoittavasti pystyyn. Sitten hän nousi seisomaan ja vilkaisi oikean olkansa yli. Hän halusi kovasti jatkaa matkaa. Ajatus siitä, että hän voisi käydä etukäteen tutkimassa kylää, tuntui kovin mielekkäältä. Varsinkin nyt, kun Kryazat selvästi pilaili hänen kustannuksellaan tai oli muuten vain sekaisin.
Täällä alhaalla railossa ei tuullut. Mutta ilmeisesti neljä metriä ylempänä kyllä, sillä viiman valittava ääni kaikui seinistä aina välillä. Kuin yksinäinen henki olisi itkenyt menettämäänsä ystävä.
"Niin. Siihen sinun kysymykseen. Minä kyllä olen täysin kunnossa", Delano tajusi vähän myöhässä, ettei ollut vastannut. "Miksen olisi? Minulla ei ole tapana pudota silloilta tai työntää kynsiä käteni läpi."
|
|
|
Post by Aqwell on Oct 7, 2009 17:36:03 GMT 3
Krya hymyili. ”Nyt olet erehtynyt. Ei siellä kylää ole, ehkä muutama matkaaja. Kylä on toisessa suunnassa muutaman mailin päässä täältä itään. Mutta sinne pitää mennä toista tietä” hän sanoi ja osoitti mainitsemaansa suuntaan, ”Eikä täällä susia ole.” Niin ei siellä missä he oliva ollut, mutta siellä missä Kryan toinen puoli oli oli. Delano ei ollut aivan käsittänyt tätä seikkaa hänen puheissaan.
"Lopeta tuo pilailu, Kryazat", Delano ärähti, "En ole mikään 'Delano-kulta'. Enkä halua, että kutsut minua siksi." Krya katsoi Delanoa tyrmistyneenä ja erittäin hämillään. ”Mikä sinun on? Sinä käyttäydyt ihan kummallisesti. Oletko varma, ettet ole lyönyt päätäsi rakas?” Najedra kysyi huolestuneena ja yritti jälleen nousta. Osan matkaa hän ylös pääsi, paremmin kuin viime yrittämällä, mutta jälleen voimat loppuivat kesken ja hän lysähti maahan. Iskun aiheuttama tärähdys aiheutti uuden kivun aallon ja Krya puri hammastaan. ”Ja miksi minä pilailisin? Mehän olemme jo pitkään olleet yhdessä” hän sanoi hiljaa. Hänen korvansa painuivat alas. ”Etkö sinä muista? Enkö minä merkitsekään sinulle mitään?” Hän sanoi surullisella äänellä ja katsoi Delanoa silmät täynnä kyyneliä. Hiuksissa vielä olevat puunkappaleet olivat vetäneet etuhiukset sivuun, niin silmät näkyivät hyvin. Normaalitilanteessa Krya tuskin olisi edes osannut itkeä, mutta hän oli tällä hetkellä normaalitilasta hyvin kaukana.
|
|
|
Post by naakdu on Oct 8, 2009 20:31:04 GMT 3
"Mitä? Mutta.. sinähän sanoit, että kylä olisi siellä", Delano sanoi lievästi vihaisena. Hän oli tosiaan elänyt siinä uskossa, että seuraava etappi olisi jonkinmoinen isompi kylä, josta löytyisi kunnon majapaikka, ruokaa - ja baari. Sitä Delano tosiaan kaipasi. Että hän voisi hetkeksi unohtaa Kryazatin. Ja typerän tehtävänsä. Hän oli jo myöhässä aikataulustaan ja se oli omiaan lisäämään hänen hermostuneisuuttaan. "Minne sinä oikein olet minua opastamassa? Olen matkalla pohjoiseen, pieneen kaupunkiin nimeltä Nörraknutte." Hän ei ollut enää varma siitä, oliko edes maininnut määränpäänsä nimeä ääneen oppaalleen. No, nyt se oli ainakin mainittu.
"Ja pyh! Ettäkö minä olisin lyönyt pääni?!" Delano kuulosti lähes hysteeriseltä ja nauroi sitten. "Sinä se täällä potilas olet! Sinä putosit sillalta ja jos täällä joku on lyönyt päänsä niin sinä! Puhut ihan sekavia. Ja älä nyt vaan nouse, tuo ei näytä hyvältä --", Delanon äänensävy muuttui kun hän epäluuloisesti katsoi Kryazatin yritystä nousta ylös. Ei tyttö päässyt nousemaan, Delano oli jotenkin arvannut sen.
Kryazatin seuraavat sanat saivat ennestään tuohtuneen nuorukaisen vieläkin enemmän pois raiteiltaan. "Mistä lähtien olet kuvitellut, että me olisimme yhdessä?" Eteläläinen ei tiennyt, kuinka tähän olisi pitänyt suhtautua. Äsken tyttö oli ollut yhtä epähuomaavainen kuin Delano, mutta nyt oli toinen ääni kellossa. Vaivasiko Kryazatia joku vakava persoonallisuushäiriö? Ainakaan etelän nuorukainen ei tästä uudesta Kryasta pitänyt yhtään sen enempää kuin vanhastakaan. Ehkä juuri siksi, että muutos oli niin valtava, eikä hän pystynyt ollenkaan sitä käsittämään. Kyyneleet eivät saaneet Delanoa heltymään, hän pikemminkin vain ärsyyntyi kahta kauheammin. "Sinä et ole minulle mitään muuta kuin opas, kyllähän sinun se pitäisi tajuta jumalauta!" Delano ei voinut hillitä kieltään. Tuohtuneena hän aina heitti kaiken järjen eikä varonut sanojaan tai tekojaan. "En edes varmaan koskaan näe sinua sen jälkeen, kun olemme päässeet perille! Eikä se haittaa minua yhtään. Turha yrittää mitään."
|
|
|
Post by Aqwell on Oct 8, 2009 21:25:07 GMT 3
Kryazat kuunteli hiljaa Delanon sanoja ja suuri järkytys valtasi hänen kasvonsa. Pian hän kuitenkin hautasi ne käsiinsä. Kyyneleet valuivat valtoimenaan hänen ruhjoutuneilla poskillaan. Joku ei nyt täsmännyt, jotain oli tapahtunut Delanolle. Ei hän ennen noin ollut käyttäytynyt. Viha siirsi surun syrjään. ”Jätä minut rauhaan. En edes tiennyt, minne menet. Halusit pohjoiseen ja täällä me olemme. Voit lähteä, jättää minut rauhaan” Najedra sanoi puoliksi itkien ja puoliksi vihaisena. Hän nousi pystyyn vavisten ja ottaen tukea kalliosta takanaan. Kipu yritti pakottaa hänet takaisin istumaan, mutta viha ei antanut periksi. Krya seisoi pelkästään oikealla jalalla, koska vasen oli edelleen vääntynyt kummalliseen asentoon, mutta sen hän oli unohtanut. ”En ymmärrä mikä sinuun on mennyt. Luulin, että rakastit minua. Mutta enää en usko. Jätä minut rauhaan, en halua nähdä sinua enää” hän puoliksi huusi Delanolle silmät edelleen täynnä kyyneliä. Katkennut köysi, mikä sillasta oli jäljellä, oli edelleen kiinni tukipuissa kuilun yläpäässä, roikkui Kryan vieressä. Hän tarttui siihen molemmilla käsillä ja häntää apuna käyttäen hän oli pian ylhäällä. Seisominen tosin oli nyt vaikeampaa ilman tukea ja Krya huudahti puoliksi kivusta ja puoliksi vihasta Najedrialaisen kirouksen ja kumartui kääntämään jalkansa takaisin normaaliin asentoon. Tunne ei ollut niitä mukavimpia, mutta vihasta tullut adrenaliini piti pahimman kivun kurissa. Ainoa asia, mikä Kryaa nyt kiinnosti, oli päästä mahdollisimman kauas tuosta kamalasta ihmisestä, josta ei ollut muuta kuin harmia. Hänen horjuva askellus ei nopeuttanut asiaa yhtään, se päinvastoin hidasti hänen matkaansa. Onneksi puissa oli paljon huteria oksia, joista taittaa jonkun kävelykepiksi. Puut tosin tuntuivat paljon korkeammilta nyt kuin ennen jalan rikkoutumista. Kryazat lysähti maahan polvilleen. Hän ei kykenisi jatkamaan enää pidemmälle, joten oli odotettava, kunnes vointi olisi parempi. Hän raahautui lähimmän puun alle ja käänsi selkänsä kuilulle, joka yhä näkyi. Krya painoi päänsä polviin ja odotti.
|
|
|
Post by naakdu on Oct 9, 2009 17:01:16 GMT 3
Delano
Heikkoutta. Kyyneleet ovat heikkoutta, Delano aina karskisti ensimmäisenä ajatteli, kun näki jonkun itkevän. Nytkin hän katsoi Kryazatia alaspäin, kuin tämä olisi ollut jokin pieni eläin maanrajassa. Kuinka joku saattoikin olla noin säälittävä? Delanon puolipitkät hiukset tulivat ärsyttävästi tielle, kun hän katsoi tyttöä. Hän ravisti ne takaisin taakse, missä niiden kuuluikin olla. Samalla hän huusi naama jo lievästi vihantunteen palosta punottaen: "Sinä vain vedät ihan omia johtopäätöksiäsi! Voisit vähän kuule hillitä sitä mielikuvitusmaailmaasi, najedra! Minä en todellakaan ole missään vaiheessa väittänyt edes pitäväni sinusta!" Delano ei enää edes yrittänyt miettiä syytä Kryazatin äkkiä muuttuneelle käytökselle. Hänelle riitti tietää, että tyttö oli täysi sekopää ja saanut hänet suuttumaan.
”En ymmärrä mikä sinuun on mennyt. Luulin, että rakastit minua. Mutta enää en usko. Jätä minut rauhaan, en halua nähdä sinua enää” "Hah! Vihdoinkin järkeä", Delano huusi kovempaa Kryazatille kuin mitä tyttö oli huutanut hänelle. Ihan vain antaakseen kuvan omasta paremmuudestaan. Saattoi tosin silläkin olla merkitystä, että toisin kuin Krya, Delano ei ollut vahingoittunut mitenkään. "Minne sinä kuvittelet pääseväsi tuolla jalanpuolikkaalla? Jos tiput uudestaan, en varmana enää kaiva sinua täältä sontaisesta maasta!" Kun Kryazat nousi lähteäkseen, Delano oli harpata hänet kiinni, mutta muuttikin mielensä kesken askeleen ja pysähtyi kuin seinään. Hän ei uskonut, että Kryazat pääsisi ylös ilman hänen apuaan, mutta hämmästyksekseen huomasi, miten tyttö kapusi kuin kapusikin ylös. Höh, mokoma häntä.. Delano oikeastaan oli puoliksi toivonut, ettei Kryazat pääsisi ylös, ja joutuisi toteamaan olleensa väärässä. Mutta niin ei käynyt.
"Selvä, hyvä on! Minä pärjään kyllä ilman sinuakin, kiitos vain, outolintu!" Delano huusi alhaalta railosta Kryazatille. Hän kiipesi ylös kuilusta samaa reittiä kuin oli tullutkin. Nyt hän taas näki Kryazatin, joka oli jonkin matkan päässä. "Kuulitko? Minä pärjään kyllä ihan ilman sinua, ettäs tiedät! Löydän takuulla paremmankin oppaan!", hän huusi tytön perään, vaikkei tosiaankaan tiennyt, kuulisiko tyttö. Eikä sillä, että hän olisi välittänyt. Ja pah.
No niin. Nyt se oli sanottu ääneen eli päätetty. Delano etsisi itselleen uuden oppaan. Hän oli edelleen varma, että oli nähnyt savua edessä päin, ja että siellä olisi jos ei kylää, niin ainakin jotain asutusta. Ehkä siellä onnistaisi ja Delano löytäisi jonkun, joka haluaisi auttaa häntä. Ainakaan hän ei halunnut nyt nähdä ainuttakaan najedraa, se oli selvä. Hän kääntyi kävelemään vuoristoista polkua kohti sitä paikkaa, jossa oli nähnyt savua. Vielä kerran hän kääntyi huutamaan taakseen: "Minä ihan tosiaankaan en tarvitse sinun apuasi!" Se oli hieman lapsellista, mutta Delano oli tuohtunut eikä uhrannut ajatuksiaan oman käytöksensä ajattelulle.
Polku oli jäästä liukas. Useammin kuin kerran Delano kompastui. Hetken käveltyään hän näki kolme hirsirakennusta. Ne eivät olleet kovin isoja, mutta rakennuksia kuitenkin. Kyläksi tätä paikkaa ei kyllä voinut kutsua, talot olivat varmaankin vain joidenkin yksityisrakennuksia. Delano oli suorastaan pettynyt. Hän oli odottanut suurempaa asutuskeskusta. ...Mitä hän tekisi, jos täältä ei löytyisikään ketään, joka häntä auttaisi?
// Otin vapauden kirjoittaa Delanon käymään siellä pikku kyläpaikassa.. En nyt tiedä onko se hyvä vai huono idea. 8'D Tuskinpa tosin sieltä mitään uutta opasta löytyy. :9 //
|
|
|
Post by Aqwell on Oct 9, 2009 19:01:22 GMT 3
Kryazat ei kuunnellut enää Delanon sanoja. Hän ei enää välittänyt. Ehkä tästä nimenomaisesta syystä hänestä oli joskus tullut sellainen kuin oli. Mutta mistäs tuo ajatus nyt tuli? Anti olla, kuka enää välittää. Delano oli lähtenyt ja sai Kryan puolesta pysyäkin poissa. Olisi pitänyt lyödä sitä typerystä oikein kunnolla. Antaa hänelle ikuinen muisto kasvoihin siitä, mitä hän oli tehnyt. Kryan päässä pyöri, mikä ei ollut ihmekään. Kaiken tämän jälkeen vahvempaakin heikottaisi. Hän kaatui oikealle kyljelleen. Miksi tässä kävi näin? Kryazatin mieli pimeni.
Hänen silmissään avautui toinen maailma. Ensimmäisenä hän näki lumisen seinämän ja tunsi villaisen peiton päällään. Hän nousi osan matkaa istumaan, mutta rojahti takaisin tuntiessaan kipua. Missään ei näkynyt jälkeäkään mistään, mutta ilmeisesti kipu ei ollut tästä maailmasta. Krya käänsi katseensa vasemmalle. Tuli loimotti suunnilleen metrin päässä hänestä ja sen toisella puolella istui mies. Ensimmäisenä hänelle ei tullut mieleen mitään. ”Missä minä olen?” hän kysyi hiljaisella äänellä. Mies avasi silmänsä ja katsoi Kryaa. ”Heräsit viimein. Sinä pyörryit yhtäkkiä täysin syyttä ja tein lumimajan, koska en uskaltanut liikuttaa sinua. Mitä tapahtui?” hän vastasi ja katsoi Najedraa huolissaan. Kryazat siirsi katseensa jälleen kattoon. Tosiaan, hän oli pyörtynyt, mutta miksi? Mieli palautui toiseen ja kuva putoamisesta tuli mieleen. ”Elän kahden maailman välillä ja toinen minäni, se todellinen minä, putosi, koska sillan köydet katkesivat. Hän löi päänsä ja menetti tajuntansa. Kipu, jota hän myöhemmin aiheutti, piti minut poissa pelistä” hän selitti. Tämä mies kyllä tietäisi hänen, ettei hän puhunut persoonamuodollisesti, vaikka se siltä kuulosti. ”Se toinen on nyt ilmeisesti tajuton” hän lisäsi. Mies näytti miettivän hetken. ”Tuo ei ole tavallista, että Najedra juuttuu kahden maailman väliin vai kuinka?” hän kysyi lopulta. ”Meidän rodulle se on enemmän kuin yleistä. Varmaan vieläkin ihmettelevät, miten Verikristalli Najedroita on niin vähän, vaikka niiden populaatiota onkin yritetty lisätä” Krya vastasi ja naurahti, vaikkakaan ei kovin aiheellisesti. Asia ei ollut mitenkään naurettava, eikä edes positiivinen, mutta jonkinlainen ironia siinä piili.
|
|
|
Post by naakdu on Oct 10, 2009 21:18:03 GMT 3
Delano
Delano ei epäröinyt hetkeäkään. Hän tiesi täsmälleen, mitä hän tekisi. Hän aikoi käydä kaikki kolme hökkeliä yksitellen läpi. Oli otettava selvää, olisiko yhdessäkään potentiaalista opasehdokasta. Siinä suhteessa Kryazat tosin oli ollut hyvä, ettei hän ollut pyytänyt mitään palkkaa. Täällä tilanne voisi olla toinen. No, onneksi Delanolla oli vielä jonkin verran rahaa mukana. Olkoonkin, että se yksi kuparikolikko oli kadonnut matkan alkutaipaleella... Jostain syystä hän nyt muisti sen, ja se häiritsi häntä. Aina oli jokin vialla.
Delano marssi ensimmäisen hirsitalon oven eteen, ja kurkkasi huurteisesta ikkunasta sisään ennen kuin koputti. Sisältä ei kajastanut valoa, mikä oli sangen kummallista. Ehkä ketään ei ollut kotona, Delano jo mietti, kun ketään ei meinannut kuulua. Hän oli jo siirtymässä seuraavalle ovelle, kun kuuli sisältä askelia ja joku avasi oven.
Se oli vanha, ryppyinen mummo. Hänestä Delano ei ainakaan saisi opasta, sen näki jo ensisilmäyksellä; mummolla oli ryhmyinen kävelysauva, ja hän näytti hyvin pöllämystyneeltä. Delano oli tainnut herättää hänet päiväunilta. "..Asuuko täällä muita?" Delano töksäytti ensimmäisenä. Käytöstavat olivat näköjään unohtuneet Kryazatin tapaamisen jälkeen kokonaan. Delano tajusi kuulostaneensa tökeröltä, mutta ei viitsinyt korjata tylyä käytöstään. Mummo näytti vain säikähtäneeltä, ja mumisi kieltävän vastauksen. Delano ymmärsi pyytää anteeksi häiriötä ja meni seuraavalle ovelle.
Seuraava talo oli kokonaan tyhjä. Koko talonväki ilmeisesti oli jossakin muualla, sillä Delano sai odottaa ovella kymmenen minuuttia, eikä ketään näkynyt tai kuulunut. Raivostuttavaa, miten hänelle saattoikin joku tehdä tällaista typerää pilaa? Jäljellä oli vielä yksi, viimeinen talo.
Väkisinkin Delano tunsi itsensä joksikin typeräksi satuhahmoksi, kun joutui tällä tavalla menemään ovelta ovelle. Ehkä seuraavan oven takaa tulisi ilkeä noita, joka aikoi syödä hänet suihinsa. Etelän nuorukainen ei ollut taikauskoinen, ja hän ihmetteli, mistä oli saanut koko ajatuksen edes päähänsä. Hän ravisteli hiuksiaan ja koputti seuraavaan oveen. Täällä ainakin oli elämää, sillä jo oven taakse kuului, kuinka joku lauloi. Ovea ei suinkaan avannut kurppainen noita, vaan vähän Delanoa vanhempi mies, jolla oli iloiset kasvot. Delano näki miehen selän takaa, että tuvassa oli muitakin; muutama vanha äijä, joku nuorempi tyttö ja pari pientä lasta juoksentelemassa jaloissa. Oli hassua nähdä täällä korvessa elämää. Ovelle tullut mies ihmetteli kovaan ääneen, että kuka matkalainen sitä oltiin, ja oikeastaan odottamatta vastausta viittoi Delanon sisälle. Taisi olla mies hieman juovuksissa, puhe sammalsi siihen malliin.
Delano käytti tilaisuuden hyväksi hieman iloita elämästä ja liittyi vähäksi aikaa korttipeliseuraan. Kukaan paikallaolijoista ei osoittautunut kovinkaan eteväksi peluriksi, mikä oli Delanon kannalta hyvä juttu; hän sai voitettua itselleen hieman ylimääräistä matkarahaa. Delano hieman kyseli tietoja, ja sai selville, että tällä paikalla oli joskus ollut suurempikin kylä, mutta kaikki olivat muuttaneet etelään. Enää olivat jäljellä nämä kolme taloa ja niiden asukkaat, jotka saivat elantonsa viljelemällä kesäaikaan maata ja metsästämällä. Alkeellista puuhaa. Kryazat oli ollut oikeassa; isompi kaupunki oli hieman toisessa suunnassa. Kun Delano kysyi, suostuisiko kukaan opastamaan häntä sinne, ihmisten nauru vaikeni ja ilmeet vakavoituivat. "Ei, me emme tule sinne", vastasi hänet sisään päästänyt mies, Alznoff. "Matka sinne on vaivalloinen, eikä meillä ole sinne mitään asiaa." Vastaus oli Delanon mielestä hieman kiertelevä. Hän yritti hetken suostutella, vilautti jopa rahapussiaan, mutta kukaan ei halunnut lähteä hänen oppaakseen. "Miksi sinä sinne haluat? Etelässä on paljon hienompia kaupunkeja, joissa voi tehdä parempia vaihtokauppoja?" Nuori tyttö ihmetteli. Delano ei jaksanut alkaa selittämään matkansa tarkoitusta tälle tuntemattomalle seurueelle, kertoi vain olevansa matkalla sinne. Hän kiitti seurasta, ja nousi lähteäkseen. Vanha mies tahtoi antaa hänelle talon olutta mukaan, eikä Delano pannut sitä ollenkaan pahakseen. Hän poistui talosta ja hymyili talonväelle, mutta kun ovi hänen takanaan sulkeutui, hänen kasvoilleen ilmestyi synkkä pilvi, ja hän näytti siltä, kuin olisi voinut tappaa jonkun.
"Mitä ihmettä minä nyt teen?" Delano raivosi äänen ja käveli edes takaisin polkua. Hän oli saanut hieman tietoja kaupungin sijainnista, mutta jokainen talon asukkaista oli kertonut hieman oman versionsa, eikä hän siksi ollut aivan varma siitä, missä se paikka tarkalleen ottaen sijaitsi.
Hän voisi lähteä yksin etsimään. Ja ehkä eksyä uudelleen. Tai sitten hän voisi palata takaisin Kryazatin luokse.
Ensimmäinen vaihtoehto houkutteli.
Mutta silti Delano huomasi kävelevänsä takaisin omia jälkiään railolle.
// Meni vähän Delanon yksinpeliksi, toivottavasti ei haittaa. ^^'' //
|
|
|
Post by Aqwell on Oct 11, 2009 13:07:17 GMT 3
Lunta ei satanut enää, joten paikallaan makaava Kryazat oli edelleen näkyvillä. Kukaan metsän olennoista ei ollut uskaltanut tulla hänen luokseen, koska Najedran silmät olivat vielä puoliksi auki, vaikkei hän niillä eteensä katsonutkaan. Se oli ennemminkin varotoimenpide, jonka keho teki, vaikka mieli oli muualla. Aina se ei toiminut ja aina se ei edes kytkeytynyt päälle. Kryazat kyllä vielä tottuisi paikallaan olemiseen pitkiä aikoja, koska oletettavasti sen joutui vielä moneen otteeseen tekemään. Najedrat ja Nadejrat kun olivat erittäin onnettomuusalttiita monestakin syystä.
”Olet siis rodultasi Verikristalli” mies totesi ja lisäsi nuotioon puita. Krya nyökkäsi. Heidän keskustelunsa ei edennyt minnekään pitkään aikaan. Krya oli väsynyt ja lähes joka paikkaan koski enemmän tai vähemmän. Mies taas oli riittävän kohtelias ollakseen välillä hiljaa. Ilmeisesti ymmärsi, että Kryan oli mahdollista olla huomattavasti huonommassa kunnossa, kuin päältä päin näytti. Joko hän oli ammatiltaan parantaja tai hän oli yksinkertaisesti vain tutkinut tai lukenut tästä kyseisestä ilmiöstä. Kahden maailman väliin jäänyt, epämiellyttävä käsite itsessään. ”Onko kahden maailman väliin jääneellä mahdollisuutta tulla yhdeksi?” Krya kysyi ja käänsi epämääräisellä tavalla katseensa mieheen. ”En osaa sanoa. Asiaa on kyllä tutkittu ja teoriassa sitä ollaan kokeiltu yhdistää, mutta tulokset eivät ole kovinkaan lupaavat” hän vastasi. Kyllä ilmeisesti hän oli tutkinut asiaa. Tosin mitä hyötyä siitä oli, jos sitä ei saatu toimimaan?
|
|
|
Post by naakdu on Oct 13, 2009 20:02:34 GMT 3
Delano
Tämä oli sulaa hulluutta. Useammin kuin kerran matkalla takaisin railolle Delano pysähtyi ja pudisti päätään. Hän kävi jatkuvaa henkistä taistelua itsensä kanssa; toinen puoli hänestä halusi jatkaa matkaa yksin, mutta toinen ääni intti kivenkovaan, ettei matkasta tulisi mitään ilman opasta. Ristiriita vallitsi hänen sisällään ja se ärsytti häntä. Yleensä hän tiesi täsmälleen, mitä halusi, mutta nyt tilanne oli niin hullunkurinen, että kaikki vaihtoehdot tuntuivat yhtä huonoilta. Oli kiusallista palata takaisin. Hän joutuisi varmaankin selittämään Kryazatille mielenmuutoksensa syyn. Ja jos Kryazat oli yhä sellainen, kuin oli ollut Delanon lähtiessä... Eteläläinen ravisti taas päätään. Oli parempi olla miettimättä ja toimia sitä mukaa, kun asiat tapahtuivat. Asioiden liika murehtiminen sai aikaan vain pahaa oloa ja stressiä ihan turhaan.
Matka railolle tuntui liian lyhyeltä. Kauanko siihen oli mennyt toiseen suuntaan? Ehkä reilu kymmenisen minuuttia, ja siltä se oli tuntunutkin. Nyt matka tuntui kestäneen ehkä kymmenen sekuntia.. Aivan liian lyhyt aika.
Kesti hetken, ennen kuin Delano löysi Kryazatin. Hän ei ollut katsonut tarkkaan, mihin tyttö oli mennyt. Olisi ehkä pitänyt. Tyttö ei näyttänyt edelleenkään olevan yhtään sen paremmassa kunnossa kuin aikaisemmin. Delanoa alkoi jo nyt kaduttaa, että hän tuli takaisin. Jotenkin Kryazatin käytös oli saanut miehenalun unohtamaan, että tyttöhän oli haavoittunut pahasti. Ja se hidastaisi matkaa. Nopeammin pääsisi yksin. Eteläläinen ei kaivannut lisää hidasteita.
Delano pysähtyi noin viiden metrin päähän Kryazatista. "Oletko tullut järkiisi?", hän kysyi. "Tarvitsen oppaan, joka ei sekoile." Oli tylyä mennä loukkaantuneen luokse esittämään tuollaisia kysymyksiä, mutta alussa omaksuttua tylyä linjaa oli vaikeaa enää mennä yhtäkkiä muuttamaan. Delano ei itse asiassa edes tiennyt, oliko Kryazat hereillä, eikä ollut yhtään varma, tuliko kysymys kuulluksi.
|
|
|
Post by Aqwell on Oct 13, 2009 20:19:57 GMT 3
Delanon ääni sai Kryan mielen heräämään ja toinen osapuoli pimeni jälleen. Se oli tullut liian tutuksi tämän matkan aikana, joten sitä oli mahdotonta enää olla huomioimatta. Krya kun olisi mielellään jatkanut puolihorrostaan sen toisen kanssa. Hän oli paljon mukavampi kuin Delano, koska tiesi ja uskoi asioita, joita tämä osaamaton henkilö ei tiennyt. Elämän pilkahdus tavoitti Kryan muuten kuolleet silmät ja hänen katseensa kiinnittyi Delanoon. ”Sitten olit väärässä paikassa jo kun tapasimme” Najedra vastasi ja nousi istumaan paljon vaivattomammin kuin aikaisemmin. Aikaa ei ollut kulunut juurikaan mitä oletettavimmin, mutta Kryazat voi Najedrana jo paljon paremmin. ”Minä olen yhtä järjissäni kuin olen ollut tähän asti, vaikka sitä tuskin uskot” hän jatkoi omana normaalina itsenään, jokseenkin kuivasti. Kivun aalto pyyhkäisi jälleen hänen ylitseen, mutta hänen itsehillintänsä oli nyt huomattavasti parempaa tasoa. Mitä oli tapahtunut? Mielen lähimuisti oli hyvin hämärä ja utuinen, eikä siitä saanut selvää. Suurimmaksi osaksi pimeä tai muuten vaan epäselvä.
Kryazat selvitteli mielensä epäjärjestystä ja liikutti käsiään, kuin olisi selittänyt jotain. Mutinasta ei saanut hän itsekään selvää, mutta se ei ollut tarkoituskaan, koska siinä ei ollut mitään ymmärrettävää. Kaikki ei siltikään ollut kohdallaan. Kaikki palaset eivät liittyneet yhteen ja siellä täällä oli mustia aukkoja. ”Mitä tapahtui?” Najedra kysyi Delanolta. Kysymyksessä ei ollut mitään häpeämistä, koska oli inhimillistä, että hän oli menettänyt muistinsa. Najedroille sekä Nadejroille se oli yleistä, koska he vain yksinkertaisesti onnistuivat etsimään itsensä ongelmiin.
//Ja Krya on tullut takaisin keskuuteemme ^^ //
|
|
|
Post by naakdu on Oct 15, 2009 20:54:42 GMT 3
Delano
Jos Delanolle olisi kerrottu viikko sitten, että hän joutuisi olemaan pohjoisessa kylmässä vuoristomaisemassa, riesanaan ja samalla oppaanaan suurikorvainen, mustavalkoraitahiuksinen ja haavoittunut najedra, hän olisi todennäköisesti nauranut pitkään ja räkäisesti. Mutta nyt, kun hän tähän epätodennäköiseen tilanteeseen oli joutunut, häntä ei naurattanut yhtään. Päinvastoin. Ehkä tästäkin tarinasta saisi hyvän juomapöytäjutun, ja sille voisi nauraa kunnon seurassa myöhemmin joskus kymmenien vuosien päästä. Jos selviäisi hengissä niinkin pitkään. Delano tosin kyllä aina suunnitelmissaan eli pitkään ja hyvin, mutta tämä reissu sai hänet miettimään, oliko onni sittenkään aina hänen puolellaan. Jos hänellä olisi ollut täysi onni matkassa, hän ei olisi joutunut tänne ja saanut Kryazatia oppaakseen. Tai oikeastaan, hän ei olisi edes eksynyt. Mutta elämästä ei koskaan tiennyt, mitä tulisi tapahtumaan. Ehkä Delanokin oppisi sen vielä.
"Kieltämättä, minulla on omat epäilykseni, mutta on ehkä parempi, jos jätän ne sanomatta", Delano sanoi ja kohautti olkiaan korostetun väliinpitämättömästi.
Eikö Kryazat muka muistanut äskeisestä kohtauksesta mitään..? Se saattoi hyvinkin olla mahdollista. Tai sitten tyttö halusi vain pilkata häntä. Sekin oli hyvin mahdollista. Eihän tässä maailmassa voinut olla enää mistään varma! Delano tuhahti turhautuneena, ennen kuin avasi suunsa. "Väitätkö tosissasi, ettet muka tiedä?" Delano kysyi ja katsoi tyttöä hyvin epäluuloisesti. Hän etsi kasvoista pieniä merkkejä, yritti lukea, piilikö najedran mielessä jokin taka-ajatus. Hän näki vilpittömät kasvot, muttei sittenkään ollut varma. "Taisit lyödä pääsi pahemmin kuin luulinkaan, olet nimittäin kysynyt tuota jo kerran. Mutta kai minä kerron. Muistanet riippusillan? Se homeinen läjä hajosi allesi ja tipuit alas sen mukana. Jos en olisi tullut kaivamaan sinua ylös, makaisit ehkä vieläkin kaiken sen puumassan alla." Hän jätti tahallaan muutaman asian kertomatta. Nolo kohtaus saisi jäädä hänen ja vuorten salaisuudeksi. Oli parempi, jos siitä ei puhuttaisi. Delano ei voinut kuin toivoa, ettei Kryazatin muisti palaisi missään vaiheessa.
Hän veti henkeä, kun sai päähänsä viekkaan aatteen. Kuinkakohan pahasti Kryazatin muisti oli kolhiintunut? Delano ei voinut vastustaa kiusausta kokeilla, mitä kaikkea tyttö muisti. "Ihme kyllä, pääsit kiipeämään tuolta railosta ylös - minun avustuksellani tietenkin. Muistatko, kun sanoin sinulle, että menen hakemaan apua sieltä lähikylästä? Sieltä, josta näin savua? No, siellä ei ollut mitään kylää, ainoastaan kolme surkeaa hökkeliä. Asukkaat olivat aika röyhkeitä", Delano katsahti päivittelevän näköisenä. Valehteminen oli naurettavan helppoa, eikä Delanossa näkynyt päällepäin mitään merkkejä siitä, että hän hieman kaunisteli tarinaansa. Hän kertoi luontevasti ja rauhallisesti, niin kuin olisi muka oikeasti mennyt hakemaan Kryazatille apua kylänpuolikkaasta. Hän piti lyhyen tauon, ennen kuin jatkoi: "He eivät suostuneet tulemaan auttamaan sinua. Yllättävää kyllä, he eivät päästäneet minua lähtemään tyhjin käsin", hän vilautti matkapussukastaan vihreästä lasista tehtyä olutpulloa. "Outoa väkeä täälläpäin."
"Kerro sitten, kun pystyt jatkamaan matkaa", Delano sanoi Kryazatille. "Minä olen valmis lähtemään milloin vain, ja jos totta puhutaan, mielummin niin pian kuin mahdollista. Minulla alkaa oikeasti olla kiire." Se sentään oli täysin totta. Delano mietti, kuinka monta päivää hän oli hukannut. Yhden, kaksi, ehkä kolmekin. Ajantajun hän oli kadottanut aikoja sitten. Olisiko se mies, jolle hänen piti kirje toimittaa, edes enää paikalla Nörraknuttessa, kun he saapuisivat sinne?
|
|
|
Post by Aqwell on Oct 16, 2009 0:31:51 GMT 3
Kryazat katsoi Delanoa hyvin epäuskoisen näköisenä. Ei hän ollut kysynyt mitään häneltä sen jälkeen kun hän oli ollut sillalla. Mutta miksi hän oli jälleen sillan tällä puolella? Ilmeisesti Delanolla oli selitys siihen. Sen jälkeen hän tosin oli vielä enemmän epäuskoisen näköinen. "Nyt sinä valehtelet" hän sanoi äänellä, josta oli vaikeaa sanoa, tiesikö hän todella mistä puhui vai ei, "puheistasi päätellen pystyy heti sanomaan, mikä on totta, koska tiedän, ettet ikimain auttaisi minua sieltä ylös ja vielä hakisi apua. Olet jättänyt jotain kertomatta ja kaunistellut tarinaa omaksi hyväksesi vai kuinka?" Kryazatia oli vaikea petkuttaa, vaikka Delano kykenikin sanomaan nämä asiat hyvin tasaisesti ja ilman, että pokerinaama petti. Hän oli viettänyt miehen kanssa liikaa aikaa uskoakseen hänen tarinaansa. Krya tiesi itsekin varsin hyvin, ettei Delanon ja hänen välit olleet niitä parhaimpia. Oli ehkä uskottavaa, että Delano oli käynyt niillä kolmella talolla, mitä siellä oli vielä ollut jäljellä ja saanut sieltä jotain mukaansa, mutta se, että hän olisi tehnyt sen Kryazatin puolesta, meni jo uskottavan rajan ulkopuolelle. Ja hän palasikin vain siksi, ettei saanut niistä kolmesta talosta ketään häntä opastamaan ja hänen olisi joka tapauksessa ollut pakko kulkea hänen ohitseen ennemmin tai myöhemmin. Ellei hän olisi kiertänyt metsän kautta, joka oli Delanon tuntien hyvin epätodennäköistä.
Kryazat nousi seisomaan, kun Delano kysyi hänen matkanjatkavuuskelpoisuuttaan. Tietenkin hän kykeni lähtemään heti, kunhan sai jostain tuen. Vasen jalka ei pitänyt hänen painoaan, eikä hän jaksaisi hyppiä yhdellä jalalla koko matkaa. Delano tuskin kantaisi häntä, kun hän oli niin hyvässä kunnossa, että varmasti pysyi tajunnan puolesta pystyssä. Hän otti kepi, joka makasi hänen vieressään edellisen käyttökerran jälkeen. "Voimme jatkaa matkaa saman tien. En ole niin heikko kuin päälepäin näytän" hän vastasi. Vaikka matkanteko sujuikin nyt hitaammin, hän pääsi ainakin Delanosta eroon nopeammin, kuin jos olisi jäänyt paikalleen seuraavaksi yöksi. Kylässä hän kyllä tulisi nukkumaan sikeästi ja pitkään huolimatta siitä, halusiko Delano takaisin etelään vai ei. Se olisi hänen ongelmansa sen jälkeen, koska Krya oli vain sopinut näyttävänsä tien pohjoiseen. Ei sieltä takaisin. Eikä hän varmasti näyttäisikään, jos Delano jatkaisi normaalia käytöstään.
|
|