|
Post by naakdu on Oct 19, 2009 15:44:46 GMT 3
Delano
Ei hitto, oli ensimmäinen ajatus, kun Kryazat kyseenalaisti, mitä hän oli sanonut. Ei se voi tietää. Ulospäin Delano hymyili vain. Hän päätti selviytyä tilanteesta. Hän ei vetäisi sanojaan täysin takaisin. Vale voisi peittää edellisen valheen. Ken leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön. "Epäiletkö sinä sanojani?" Delano kysyi muka hämmästyneenä ja antoi katseensa tahallaan viivähtää taivaassa ennen kuin katsoi taas suoraan Kryazatiin. "Minähän olen hyvyyden perikuva! Omatuntoni olisi soimannut minua muuten koko elämäni loppuun asti, jos olisin jättänyt sinut sinne kuilun pohjalle nääntymään." Hän virnisti ilkeästi. "Ei, näköjään taisin jäädä kiinni. On totta, että en olisi tehnyt sitä, ellen tarvitsisi sinua oppaakseni täällä pirun puskassa." Se ainakin oli totta. "Mutta yritin oikeasti hakea kylästä apua, sillä eihän erinomainen oppaani voi rampana kulkea. " Delano melkein itsekin uskoi hakeneensa kylästä apua Kryazatille. Niin siinä helposti käy, valehtelijat osaavat huijata itseäänkin.
Hän katseli, kun Kryazat otti kepin maasta. Tarmoa najedralta ei ainakaan puuttunut. "Hyvä. Pystyt mitä ilmeisimmin kävelemään? En enää ikinä tahdo toimittaa aasin virkaa", Delano sanoi. Hänen suunsa oli vinossa hymyssä, joka ei ulottunut silmiin asti.
Oli hyvä, että taas päästiin liikkeelle. Delano otti kirjeen taskustaan ja tutkaili sitä ties kuinka monetta kertaa. Kuori oli sinetöity kiinni. Kellään muulla kuin vastaanottajalla ei olisi oikeutta avata sitä. Nimi oli kirjoitettu huolimattomalla käsialalla ja tussi oli lisäksi vielä hieman levahtanut kuljetuksen aikana, joten siitä oli vaikea saada selvää. Questa Vetus, mikäli Delano oikein tulkitsi. Oli siinäkin outo nimi, Delano mietti. Ei kuulostanut lainkaan siltä, miltä nimet pohjoisessa yleensä. Delano ei itse asiassa edes tiennyt, oliko nimi naisen vai miehen. Hän oletti, että miehen, sillä ei kukaan täysjärkinen lähettäisi näin pitkän matkan päähän kirjettä, joka oli osoitettu naiselle. Viisi päivää suoraan pohjoiseen. Nyt oli kulunut suunnilleen viisi päivää siitä, kun Delano oli saanut kirjeensä toimitettavaksi, ja hämäräperäinen asiakas oli kertonut hänelle tuon kumman ohjeen. Jos kaikki olisi mennyt niin kuin pitikin, Delano ehkä tällä hetkellä ojentaisi kirjettä tälle Questalle, kuka sitten lienikin.
"Sanooko nimi sinulle mitään?" Delano vilautti väliinpitämättömästi kuorta Kryazatille, ikään kuin hän muka saattaisi tietää tämän tyypin, joka aiheutti eteläläiselle päänvaivaa.
Yhdessä asiassa Delano oli väärässä. Questa ei ollut mies, vaan nainen. Ei kovinkaan kaukana sieltä, missä Delano ja Kryazat olivat, vain muutaman kylän päässä, Nörraknuttessa, aurinko pilkotti pilvien lomasta ja vanhus alkoi heräillä päivänokosiltaan. Hän oli hyvin tietoinen siitä, että hänelle oli tulossa kirje, ja siksi hän katsoi vain ikkunasta ulos, kaihoisan näköisenä, odottaen. Mutta sitä eivät voineet matkalaiset tietää eikä se ainakaan Delanoa edes kiinnostanut, vaikka hän olisikin tiennyt.
|
|
|
Post by Aqwell on Oct 20, 2009 18:44:06 GMT 3
”Kyllä se voi ja hyvin” nurisi Krya hyvin epäselvästi, kun Delano jatkoi selityksiään. Hän ei edelleenkään uskonut sanaakaan hänen puheistaan. Valehteli kerran ja sai leiman sen mukaisesti. Krya oli hyvä käräyttämään valehtelijoita, koska hän muisti hyvin, miten toinen käyttäytyi, mitä sanoi ja teki, joten pystyi sen pohjalta päättelemään oliko sanat mahdollisia. Myös pienikin väärä vivahde äänessä antoi hälytyksen. Delano oli ilmeisesti harjoitellut kauan äänen pitämistä samana valehdellessa, tai se oli tämän muutenkin epäkohteliaan miehen kyky. Valehtelu oli typerää, jos voi sanoa asiat suoraan, ja sitä Krya myös noudatti. Harmi, etteivät muut noudattaneet. Maailma olisi paljon helpompi paikka, jos asioita ei kaunisteltaisi, eikä paisutettaisi. Asioita olisi helpompi käsitellä ja muistaa, kun ne eivät olisi niin laajasti paisuteltuja ja oman maun mukaan muokattuja. Suulliset tiedothan muuttuivat aina, miten kertoja niiden halusi muuttuvan ja yleensä kertoja sitten muuttikin niitä omaksi parhaakseen. Oli niin vaikeaa pysyä totuudessa.
Kryazat vilkaisi kirjettä, mikä Delanolla oli kädessään. ”Tiedän” hän vastasi yksinkertaisesti ja keskittyi jälleen vasemman jalan varomiseen. Kipu ei ollut pahasta, mutta jos jalka luutuisi väärään asentoon, se saattaisi haitata häntä hänen loppu elämänsä. Tai ainakin siihen asti, kunnes hän kyllästyisi ja potkaisi sen uudelleen rikki lähimpään kiveen. Jos jokin ei ollut kohdallaan, niin sen pystyi yleensä korjaamaan. Jalan väärä asento oli pieni ongelma, jos sen sai murrettua uudelleen. Najedra ei ollut masokistinen, hän vain halusi asioiden menevän tietyllä tavalla ja, jos ne eivät menneet, ne laitettiin menemään.
Jonkin ajan kuluttua he saapuivat samaan risteykseen, mistä he olivat kääntyneet Delanon määränpäätä katsoen väärään suuntaan. Omapahan oli vikansa. Miksei ollut ilmoittanut ajoissa. Matkan vaikein osuus oli vielä edessä ja oli hyvin mahdollista, että Delano joutuisi vielä useampaan otteeseen tämän matkan aikana aasin virkaan, niin kuin hän itse ilmaisua käytti. Heidän olisi ensin kavuttava jyrkemmänpuoleista kallioseinämää alas ja sitten piti hypellä joen yli liukkaita ja jäisiä kiviä pitkin. Joen virta nääs oli hyvin voimakas ja vesi niin kylmää, ettei edes Kryazat kahlannut sen läpi. Hän sentään halusi pitää jalkansa. Mutta se ei sinänsä ollut vielä mitään, heidän seuraavaan etappiinsa nähden. Heidän oli kuljettava jäisiä luolia pitkin jäävuoren toiselle puolelle. Vuori näytti ulkoapäin tavalliselta, mutta sitä se ei ollut. Sen jäiset käytävät hohtivat päivänvalon moninkertaisina sisälle. Se oli kaunis, mutta erittäin vaarallinen paikka. Maa oli yllättäen jäätä, kuten seinät ja kattokin, ja vielä niin sileää, ettei siitä saanut kuin pitkin kynsin jonkinmoisen otteen. Sieltä löytyi myös syviä railoja, joiden pohjalla oli jääpiikkejä. Krya ei yhtään ihmetellyt, jos Delano oli palannut hänen luokseen sen takia, ettei kukaan niissä kolmessa talossa ollut suostunut hänen oppaakseen. Tuo reitti oli sanaakaan paisuttamatta hengenvaarallinen. Delanolta Krya ei edes kysynyt, halusiko hän kenties mennä turvallisempaa kiertoreittiä. Mies näytti olevan niin kiireinen tämän asiansa kanssa, että tuskin välitti tällaisista pikkuseikoista.
Se mainittakoon vielä, että tämä jäinen tunneli vuoren halki ei oikeastaan ollut tunneli, vaan labyrintti. Kryazat oli viettänyt siellä muutaman viikon tutkiessaan sen tunneleita ja railoja. Hän piti paikasta kovin, vaikka se olikin vaarallinen. Hänen kynsillään siellä olisi käyttöä ja oli ollutkin. No se oli Delanon ongelma, miten hän sieltä aikoi selvitä, jos ei halunnut uskoa hänen sanoihinsa, jotka Krya oletettavasti sanoisi jossain välissä ennen tunneleita.
|
|
|
Post by naakdu on Oct 21, 2009 19:31:07 GMT 3
Delano
Yllätyksiä. Niitä ei ollut puuttunut tältä matkalta. Kryazat onnistui taas yllättämään vastauksellaan: "Tiedän." Vastaus kuulosti siltä, kuin se olisi ollut itsestäänselvyys, eikä tyttö jäänyt selittelemään sitä. "Tiedät? Miten niin tiedät? Miten sinä muka voit tietää jonkun pohjoisessa asuvan äijänkäppänän?" Delano kysyi. Totutuille tavoilleen uskollisena hänen toinen kulmansa oli kohonnut niin, että hänen kasvoistaan paistoi selkeä epäilys. Vastoin tahtoa asia myös kiinnosti häntä. Saattoiko Kryazat oikeasti tietää Questan? Henkilön, joka Delanon piti tavata tuntematta tätä tai tietämättä tästä mitään. Hyvällä lykyllä sitä saattaisi saada arvokasta tietoa kohtaamista varten, joka tuntui olevan vielä kaukana tulevaisuudessa. Delano muutenkin eli aina vahvasti hetkessä, ja vaikka hänellä oli kyky visioida tulevaa, hän ei sitä useinkaan tehnyt. Paitsi silloin, kun täytyi laskelmoida, miten jostakin voisi hyötyä.
Delano tunnisti risteyksen, johon he tulivat. Häntä ärsytti, että he olivat joutuneet kulkemaan taaksepäin. Mieli teki kovasti kettuilla tai räyhätä aiheesta Kryazatille, mutta se ei auttaisi mitään. Ei niin yhtään mitään. Sen sijaan Delano keskittyi suunnittelemaan mitä tekisi, kun olisi suorittanut tehtävänsä. Hän palaisi tietenkin kotiin. Hän ei miettinyt, miten pääsisi takaisin pohjoisesta, koska se oli aivan selvää: samaa reittiä takaisin vain. Kotikaupungissa sitten voisi käydä tervehtimässä vanhoja tuttuja, ehkäpä niitä muutamaa kiintoisaa neitoakin. Ja työstä voisi pitää vähän aikaa lomaa, sen tarpeessa hän oli. Ja mangojen.
Oli tavallaan ihan hyvä, ettei Delano tiennyt, mitä matkan lopputaipale toisi tullessaan. Hän kyllä piti haasteista, mutta ei silloin, kun suoritti tehtäväänsä. Silloin luonnonesteet ja muut vain haittasivat. Delanoa kyllä häiritsi tieto siitä, että hänen oppaansa mitä ilmeisimmin tiesi, mitä oli tulossa, mutta ei kertonut mitään. Ei Delano toisaalta kysynytkään. Ei ennen kuin näki joen, joka kohisi vuodenaikaan ja kylmään säähän nähden yllättävän äänekkäästi heidän alapuolellaan. Virta piti huolen, ettei jää päässyt peittämään jokea.
"Mikä hitto tuo on olevinaan?" Delano älähti. "Älä vastaa, tiedän, että se on joki. Mutta eikö täällä muka ole mitään järkevää ylityspaikkaa? Ei tosiaankaan houkuttelisi lähteä uimaan. Eikä liioin loikkimaan noita kiviä." Hän paasasi pikemminkin vain tunteitaan purkaakseen kuin saadakseen vastauksen. Näkyvissä ei ollut tosiaankaan oikein muita tapoja ylittää jokea kuin jäiset, erittäin luotaatyöntävän näköiset kivet, ja oli sanomattakin selvää, että tuskin mitään siltaa yhtäkkiä paikalle ilmestyisi. Delano oli muutenkin saanut tarpeekseen silloista.
|
|
|
Post by Aqwell on Oct 22, 2009 18:42:35 GMT 3
”Paitsi, että hän on nainen, eikä mies. Vanha kyllä, mutta nainen” Krya kommentoi tavanomaiseen Delanoa oletettavasti ärsyttävään sävyyn, ”olen tavannut hänet muutamaan kertaan, koska hän nyt sattui olemaan ensimmäinen henkilö, joka oli tullut vastaan.” Loppulause ei kuulunut asiaa, mistä hän Delanolle selitti, mutta se oli ajatus tällä hetkellä tajuttomana makaavan Krya kakkosen mielestä. Näitä tapauksia sattui silloin tällöin, että hän sanoi jotain, joka ei kuulunut asiaan. Joskus se sopi yhteen, joskus vähän vähemmän ja joskus taas ei ollenkaan.
Metsikkö muuttui jälleen karummaksi ja pian he olivat jyrkänteellä, jonka pohjalla virtasi joki, joka heidän oli määrä ylittää. Delanon kommentti oli hyvin arvattava. Mokomakin marisija. Hän valitti joka asiasta. Mitäs oli lähtenyt tänne, jos kerran ei aio tehdä mitään sen hyväksi, että pääsisi perille. Mies kai oletti, että matka olisi ollut pelkästään suoraa tietä kylästä kylään. Erehtyipähän pahan kerran. Typerä mikä typerä. ”Sinuna miettisin ensin, miten pääset sinne. Ja kyllä voit minun puolestani kahlatakin. Ei vettä ole kuin polviin asti, mutta se on niin kylmää, että jalkasi jäätyvät kuolioon ennen kuin pääset puoleen väliin” Kryazat sanoi sarkastiseen sävyyn, mutta lopetus oli hieman toista maata: ”ja lakkaa valittamasta ja pidä se suuri suusi kiinni. Alas kiipeäminen on vaikeaa jo ilman sinun kommenttejasi.” Delano ei ehkä pitänyt siitä, että Kryazat käskytti häntä, mutta hänen herkät korvansa kaipasivat välillä rauhaa tuolta ainaiselta valitukselta. Että pitikin antaa hänen lähteä mukaan.
Kryazat laskeutui nopealla koukistusliikkeellä polvilleen ja tiputti tukikeppinsä alas jyrkänteeltä. Se tippui alas ja vajosi muutaman kymmenen sentin paksuiseen hankeen. Tästä ei edes hänen parennut tippua. Kyllä Najedra oli muutaman kerran tästä ennekin laskeutunut, mutta jalat olivat olleet molemmat kunnossa tämän hetkisen toisen sijaan. Häntä oli kuitenkin kätevä väline. Se ei ehkä vastannut jalkaa täydellisesti, mutta sen takia Kryazatin kiipeämistyyli oli mitä mahtavimman näköinen. Kuin mikäkin kumimies hän laskeutui alaspäin milloin oikeinpäin, milloin väärinpäin, vaihdellen taitavasti askelmien välissä jaloista häntään, käsiin ja takaisin. Halkeamat ja ulkonemat olivat suunnilleen hänen jalkansa kokoisia, joten hänelle oli helppoa niille astua. Delanolle saattaisi tehdä ongelmaa niiden koko, mutta sehän ei ollut hänen ongelmansa. Kryazat siis pääsi nopeasti alas ja rikkinäinen jalka haittasi oletettua vähemmän. Pian hän jo seisoi alhaalla nojaten osittain tukikeppiinsä ja katsoi ylös, miten Delano pärjäsi.
|
|
|
Post by naakdu on Oct 28, 2009 21:51:58 GMT 3
Delano
Kryazat oli Delanon epätavallisin koskaan tapaama henkilö. Kukaan muu ei ollut koskaan onnistunut hämmästyttämään yhtä monta kertaa kuin hän. Delanon ilme kertoi kaiken, kun hän lähes sovinistisesti vastasi: "Nainen? Kuka täysjärkinen lähettää naiselle[/ı] kirjeen Pohjoiseen saakka?" Ja kuka täysjärkinen lähtee sitä viemään?
"No onko ihanaa olla kaikkitietävä?" Delano sihahti vastalauseeksi, kun hänen oppaansa jakeli sarkasmia. "Minäkään en kuitenkaan ole tyhmä, totta kai tuo vesi on kylmää!" Mitä oikein Kryazat kuvitteli? Että Delano muka oli aivotoiminnaltaan suunnilleen saappaan tasolla? Delanon hermot olivat todella koetuksella tämän tytön kanssa. Syy tosin ei ollut pelkästään Kryazatin. Pitkän matkan, kylmyyden, nälän, rasituksen, kiireen ja toimimattoman kemian yhdistelmä oli selvästikin liikaa eteläläiselle. "Minä valitan juuri niin paljon kuin minua huvittaa, ettäs tiedät", hän vielä sanoi ääntään madaltaen. Hänen rajallinen kykynsä empatiaan ei taipunut välittämään oppaansa korvaparoista.
Jyrkänne toi väkisinkin mieleen erään vastaavanlaisen paikan etelässä. Se jyrkänne tosin päättyi mereen, ja aallot hyväilivät sen kiviä, hioivat niitä hiljalleen yhä sileimmiksi ja sileimmiksi. Siinä paikassa Delano oli joskus pienenä tapaillut leikkiä. Hän oli hyppinyt kalliolta alas ja kilpaillut silloisten kaveriensa kanssa siitä, kuka sai veden roiskumaan korkeimmalle. Ne päivät olivat kaukana takana ja tämä kallio sai Delanon lähes kaipaamaan niitä. Tosin nyt jos hän hyppäisi jyrkänteeltä, ei mikään roiskuisi. Joen pohjaan jäisi vain märkä, ruma läntti.
Kryazat alkoi olla jo lähellä maankamaraa, kun Delano alkoi kipuamaan itsekin alas. Hän ei ollut viivytellyt pelon vuoksi, vaan lähinnä kapinoidakseen. Se oli hieman lapsellista, mutta tämä matka muutenkin sai jonkin kapinoivan teinin äänen huutamaan hänen sisällään, vaikka hän luuli, että oli kasvanut siitä jo yli. Toiset vain eivät ikinä opi. Kiipeäminen oli Delanolle vaikeaa. Se ei johtunut kunnon puutteesta, ei todellakaan, sillä fyysisesti hänen kehonsa oli hyvässä kunnossa. Ei, syynä oli tämä jyrkänne. Oli totta, ettei siinä ollut juurikaan isoja halkeamia, ja Delanon kokoiselle nuorukaiselle ei todellakaan ollut helppoa löytää sopivia askelmia. Delano tiedosti vaaran. Yksikin virheliike.. Hän kurotti kohti ulkonemaa, josta saisi kiinni.. Mutta se irtosi peruskalliosta! Delano ehti huomata, kuinka hänen henkensä salpautui ennen kuin hän jo liukui seinämää pitkin alas. Onneksi hän sai kiinni yhdestä isommasta halkeamasta ennen kuin ehti tippua maahan asti. Kesti hetken, ennen kuin hän jatkoi kapuamistaan tämän välikohtauksen jälkeen.
Delano kirosi. Alhaalla maassa hän huomasi käsiensä olevan verillä. Hän oli joutunut ottamaan hansikkaansa pois, jotta saisi paremman otteen kalliosta. Liukuessaan seinämää pitkin hän oli koko ajan sormillaan yrittänyt pitää vastaan, ja siinä ne olivat hankautuneet vereslihalle. Hän loi vihaisen katseen Kryazatiin, ikään kuin olisi tytön vika, että hänelle kävi näin. Delano ei kuitenkaan sanonut Kryazatille mitään, katse kertoi enemmän. Hän tarvitsi jotain lievittääkseen polttavaa tunnetta käsissään. Lumeen jäi veriset kädenjäljet.
Seuraava este olisi sitten vetinen. Kutakuinkin heti selvittyään kalliokiipeilystä, hän halusi mennä eteenpäin ja ylittää joen. Tai oikeastaan, ei hän jokea halunnut ylittää; hänen täytyi ylittää se. Ja ainoa tapa ylittää joki taisivat olla kivet, joita Delano oli jo ylhäältä katsonut. Ne eivät näyttäneet houkuttelevilta; paikoin olivat kastuneet aivan kokonaan. "Hitto, liukkaita kiviä. Tätä kaipasinkin. Nyt naiset eivät mene ensin", Delano sanoi Kryazatille aika neutraaliin sävyyn ennen kuin alkoi ylittää jokea. Eteläläisen melkein teki mieli ottaa saapikkaat jalasta, mutta niin hullu hän ei kuitenkaan ollut. Hanskat vielä saattoi pitää pois käsistä, mutta kengät olivat eri juttu. Eteläläinen piti liikaa varpaistaan, hän ei ollut valmis luopumaan niistä kuolion takia.
|
|
|
Post by Aqwell on Oct 29, 2009 18:43:24 GMT 3
”En minä kaikkea tiedä. Satun vain tuntemaan nämä seudut ja vähän muutakin” Krya vastasi Delanon kommenttiin, jokseenkin tympääntyneenä. Delano ei siis sitten millään osannut olla hiljaa. Kryazat voisi aivan hyvin jättää miehen jäisiin labyrintteihin, joihin he saapuisivat ennemmin tai myöhemmin. Kirjeen hän kyllä saisi varastettua ja vietyä perille, niin ei tarvinnut Questan ikuisesti odottaa. Varsin mukava nainen hän oli. Ensimmäisellä tapaamisellaan hän oli hoitanut Kryaa, koska Najedra oli jälleen onnistunut tekemään jotain varsin mukavaa itselleen. Questa oli virallisesti eläkkeellä ollut jo pitkään, mutta hoiti silloin tällöin henkilöitä, jotka olivat jollain lailla erikoisia, Kryazat toki laskettiin niihin. Ja oli Najedra maksanut palveluksilla vanhan naisen avun. Toivottavasti hän osaisi auttaa nytkin. Kryazat halusi mitä pikimmin päästä purkamaan ylimääräisiä ja erittäin aggressiivisia tunteitaan johonkin ja onnistuisi varmasti hajottamaan itsensä siinä jälleen. Oli hyvä olla kunnossa, jotta voi saada itsensä jälleen huonoon kuntoon. Eihän se toki järkevää ollut, mutta välillä Kryan ajatukset eivät olleet siitä järkevimmästä päästä.
Kryazat katseli Delanon kapuamista alas. Miehen ote näytti lipeävän, tai halkeamat eivät kestäneet hänen painoaan, ja hän putosi. No eipä ollut Kryan ongelma. Delano tosin sai kiinni vuorenseinämästä ennen kuin osui maahan. Ei se Kryazatia kiinnostanut, mutta häntä vain kiinnosti katsoa, kuinka Delano selviäisi. Mies kun ei näyttänyt osaavan juuri mitään. Kuka hullu nyt yrittäisi ottaa uudelleen kiinni kalliosta, jos kädet siitä kerran olivat livenneet? Siinähän meni kynnet ja pahimmassa tapauksessa muitakin osia käsistä. No Delano oli tästä typerämmästä päästä joka sitä oli yrittänyt, eikä mitä ilmeisimmin selvinnyt siitä vammoitta. Delano katsoi häntä vihaisesti ja sai Kryan vastaamaan siihen: ”Omapahan on vikasi. Kuka hullu nyt lähtee uudelleen kalliosta ottamaan kiinni, vielä tuolla tyylillä.” yllä Najedra oli ilkeä, mutta hän oli palannut omaksi itsekseen näin pääpiirtein, joten minkäs sille voi.
Ilmeisesti Delanolla oli oma mielipide seuraavastakin kohdasta. No mikäpäs siinä. Kryazat väisti, ei kohteliaasti, muttei laittanut vastaankaan. Sillä ei ollut väliä, kummalta puolelta hän sattuisi katsomaan, jos Delano tippuisi jokeen. Yhtä suuri vahingonilo siitä silti saisi. Najedra kuitenkin seurasi kepein hypyin Delanoa muutamaa kiveä jäljessä. Riittävän kaukana, ettei hänestä saisi otettua kiinni, jos Delano sattuisi liukastumaan. Kastuminen ei haittaisi. Ei vesi nyt niin kylmää ollut, että muutama pisara vaatteilla olisi vaarallista.
|
|
|
Post by naakdu on Nov 4, 2009 19:23:56 GMT 3
Delano
”Omapahan on vikasi. Kuka hullu nyt lähtee uudelleen kalliosta ottamaan kiinni, vielä tuolla tyylillä.” "Pidä huolta omista asioistasi", Delano ärähti vastaukseksi. Hänen käsiään kivisti, eikä se ollut naurun asia. Tuntui, kuin tuhannet neulaset olisivat pistelleet ja samaan aikaan kuin jokin paine olisi sormen sisällä yrittänyt purkautua halkaisten koko sormen. Se oli kaikkea muuta kuin miellyttävä tunne. Oli mahdotonta olla ajattelematta kipua, vaikka Delano kyllä kovasti yrittikin keskittää ajatuksensa muualle.
Kivet olivat liukkaita. Nuorukainen oli tiennyt sen jo ennen kuin joutui koikkelehtimaan niitä pitkin, mutta nyt hän vasta todella ymmärsi, mitä se tarkoitti. Jokaista askeltaan oli varottava. Kiville ei kuitenkaan saanut astua liian varovaisesti, sillä silloin saattoi jalka livetä. Vaati aikamoista keskittymiskykyä selviytyä tästä koitoksesta. Kylmä kylpy oli lähellä pariin otteeseen, mutta Delano suoriutui kuitenkin haasteesta kunnialla ja pääsi toiselle rannalle niin kuivana kuin oli mahdollista. Mitä nyt kengistä oli mennyt hieman vettä läpi, mutta se johtui reiästä. Delano näytti suorastaan voitonriemuiselta seisoessaan siinä tukevalla maalla ja odottaessaan Kryazatia. Jokin pieni ilkeä osa häntä suorastaan toivoi, että Kryazat liukastuisi ja kastuisi. Silloin tosin joutuisin ehkä palaamaan tuonne kuohuvan veden keskelle auttamaan häntä. Ei hyvä. Tämä realistinen ajatus karkoitti kaikki ilkeät toiveet hänen mielestään.
Kun sitten oltiin selvitty joenylityksestä, kuka milläkin menestyksellä, oli aika jatkaa matkaa. Jäävuori, jonka petollisuudesta Delanolla ei vielä ollut harmainta aavistusta, oli näkynyt jo kalliolta. Viidentoista minuutin kävelyn jälkeen se kohosi matkalaisten edessä varsin jylhänä ilmestyksenä. Delano oli kauempaa luullut sitä joksikin typeräksi, tavallista suuremmaksi kukkulaksi, sillä lumivaippa oli peittänyt osan siitä ja sai sen näyttämään kaukaa kovin erilaiselta. Näin lähempää tarkasteltuna Delano pystyi kuitenkin sanomaan, että luonnonmuodostelma oli suurimmaksi osaksi jäätä, ehkä joiltain osin jäätynyttä kalliota. "Tällaisia ei ole etelässä", Delano mietti. Hänen äänestään ei voinut päätellä, oliko se hänen mielestään hyvä vai huono asia. Jokseenkin ynseältä etelän poika kuitenkin näytti, sillä hän aavisti, ettei koitokseet olleet vielä loppuneet.
|
|
|
Post by Aqwell on Nov 5, 2009 18:26:13 GMT 3
Delano ei pudonnut, mutta oli m mielenkiintoista katsella, miten hänen tasapainonsa oli pettää joskus. Kryalla itsellään ei koskaan näillä kivillä ollut tasapaino pettänyt. Ehkä se johtui siitä, ettei hänellä ollut kenkiä jaloissaan ja paljailla jaloilla sai usein tukevamman otteen, koska jalkojen pohjat olivat harvoin hyvin tasaiset. Najedra siis tuli hyvin pian Delanon jälkeen kuivalle maalle. Osasyynä parempaan suoritukseen saattoi olla myös hännän tasapainottava vaikutus, mutta se kuului häihin pikkuseikkoihin. Sitä paitsi, Kryazat oli edelleen huonossa kunnossa, joten sitä ei voitu laskea.
"Tällaisia ei ole etelässä" Delano ilmeisesti mietti ääneen heidän saapuessa seuraavan etapin alkupäähän. ”Meillä on jäävuoria, teillä on Mangoja” Kryazat totesi, vaikkei vieläkään tiennyt, mikä Mango itse asiassa oli, mutta mitäpä se häntä kiinnosti. Najedra oli pohjoisen olentoja, eivät etelän asiat häntä kiinnostaneet. Aivan vuoren juurella oli useampi tunneli sen sisälle, mikä oli iso, mikä niin pieni, ettei edes Kryazat heistä kahdesta siitä mahtunut seisaallaan. Kaikki niistä johtivat jonnekin ja suurin osa yhtyi toisiinsa jossain vaiheessa matkaa, joten toiselta kannalta katsoen kaikki tiet veivät lopulta samaan paikkaan: ulos. Oli eri asia, kuka sinne löysi, koska olihan ulospäätytie monen mutkan päässä, mutta sekin oli vain pikkuseikka. Najedra valitsi yhden tunneleista, sellaisen, johon Delanokin mahtui helposti seisomaan. Suurin osa käytävistä laajeni sisällä, mutta osa kapene voimakkaasti ennen sitä. Tämän tunnelin Kryazat tunsi, voisi sanoa hyvin, vaikka oli käyttänytkin sitä vain muutaman kerran. Se oli reiteistä yksi kaikkein turvallisimpia. Matka taittuisi näin nopeammin, kuin lyhyemmillä, mutta vaarallisemmilla reiteillä, koska Kryazat joutui edelleen turvautumaan kävelykeppiin vasemman jalkansa takia, joka todella otti Najedraa päähän. Hän olisi niin halunnut päästä kiusaamaan Delanoa vielä vähän lisää sellaisilla mukavilla reiteillä, jossa yksikin lipsahdus voisi koitua kohtaloksi. Oli paikkoja, joissa piti ryömiä, roikkua ohuella kaistaleella pelkästään sormien ja kynsien varassa, sekä railoja, joita ylös piti kiivetä ottaen tukea kahdesta lähekkäin olevasta seinästä. Kryazat itse piti näistä reiteistä, koska ne tarjosivat joka kerta haasteen. Tämä saisi kyllä olla poikkeuksellinen kerta, kun hän käyttäisi näinkin turvallista reittiä, vaikka ei tämäkään turvallinen ollut.
|
|
|
Post by naakdu on Nov 6, 2009 23:06:43 GMT 3
Delano
Kun Delano kuuli oppaansa toteamuksen, häneltä pääsi aivan vahingossa naurahdus ilmoille. "Mangoista sentään on jotain hyötyä. Niitä voi syödä. Jäävuoret ovat vain tiellä", hän sanoi ja vilkaisi huvittuneena Kryazatia. "Katso nyt tätäkin möhkälettä! Täysin turha ilmestys. En ymmärrä, miksi elämää yritetään vaikeuttaa heittelemällä tällaisia ympäri maita." Delano puisti päätään. Hän käänsi katseensa pois tytöstä ja mittaili jäävuorta. Ei millään voinut sanoa, kuinka suuri vuori olisi noin syvyyssuunnassa täältä katsottuna - toisin sanoen, kuinka kauan kestäisi päästä toiselle puolelle. Ainakin Delano oletti, että suunnilleen toiselle puolelle oltiin menossa. Hän näki luolat, ja arveli, että niihin hänet varmaankin johdatettaisiin. Reikiä täynnä oleva jäävuori... Hän ei voinut olla sanomatta mielipidettään: "Näyttää reikäjuustolta."
Sisällä luolastossa Delano vasta alkoi käsittää, kuinka suuri vuori oli. He ohittivat käytäviä toisensa perään. Kaikkialla kimmelsi oudosti hailakan sinisen ja valkoisen sävyissä - ulkona oli alkanut paistaa aurinko. Joku herkempi olisi takuulla nauttinut tästä täysin rinnoin, antanut sielunsa täyttyä kaikesta siitä kauneudesta, joka jääluolastossa vallitsi, mutta etelän kasvatti oli liian maallinen osatakseen nauttia sellaisesta. Häntä kiinnosti vain se, milloin matka päättyisi. Oli ihan hyvä, että Kryazatin valitsema tunneli oli mitoiltaan sopiva jopa Delanolle. Häntä nimittäin ei erityisemmin viehättänyt ajatus joutua ryömimään pitkin jäisiä käytäviä - varsinkaan nyt, kun hänen molemmat kämmenensä olivat huonossa kunnossa. Mutta fyysisestä kivusta hän ei valittanut pahemmin. Se olisi epämiehekästä. Kaikesta muusta hän sitten valitti senkin edestä. Seikkailu jäävuoren sisällä ei saanut Delanoa innostumaan, häntä pikemminkin ärsytti, niin kuin häntä oli ärsyttänyt jo alusta lähtien.
"Mitä varten nämä luolat ovat syntyneet tänne?" Häntä ei erityisemmin kiinnostanut asia noin maantieteellisessä tai historiallisessa mielessä, mutta tulipa möläyttäneeksi jotain. Hänen äänensä kuului omituisesti luolassa. Jäiset seinät saivat kaiken kaikumaan, ja kuulosti siltä, kuin paikalla olisi ollut useampikin Delano puhumassa. Kaiku oli erilainen kuin kivisissä luolissa, joissa nuorukainen oli aikaisemmin ollut. Ilmiö kiehtoi häntä ja innosti hänet puhumaan lisää. "Hei! Pitkästä aikaa jotain hauskaa kuunneltavaa. Huhuu!" Joissain asioissa huomasi, ettei Delano ollut kasvanut täysin aikuiseksi noin henkisesti. Kaiku vastasi hänelle monta kertaa, ja se oli kai hänelle suurtakin hupia.
|
|
|
Post by Aqwell on Nov 7, 2009 0:42:57 GMT 3
Turhasta pystyi olemaan montaa mieltä. Kryazatin mielestä maalliset jäävuoret olivat varsin käytännöllisiä asioita. Niissä pääsi helposti pakoon henkilöitä, jotka olivat ärsyttäviä, tai pystyi vain kadottamaan itsensä perusteellisen hyvin niiden sokkeloihin. Se vasta olikin mahtava idea, täysin typerää ja järjetöntä, mutta Kryazat oli itse käynyt kyseisen ilmiön läpi, mutta ei ollut turhautunut. Joku heikkohermoinen henkilö, joka kantoi ruokaa mukanaan saattoi turhautua pahastikin, mutta Kryalle riitti periaatteessa pelkkä lumi tai jää pitkäksi aikaa, jos sen muutti siniseksi. Ja ainahan näistä käytävistä löytyi elämää, jos sitä osasi etsiä. "Olen kanssasi eri mieltä. Maalliset jäävuoret ovat erittäin käteviä eksyttävine käytävineen, joista löytyy jos minkä moisia ansakuoppia" Najedra kommentoi jokseenkin tylsästi. Delano ei sitten vieläkään tajunnut Delanon ajatuksia. Mies oli selkeästi liian mukavuudenhaluinen materialisti.
Kryazat ohjasi heitä läpi jäisien tunneleiden ilman minkäänlaista ilmettä, joka olisi kielinyt hänen mielipiteistään tätä paikkaa kohtaan. No Najedran kasvoilta harvemmin muutenkaan mitään ilmettä kykeni tulkitsemaan, joten ei se mikään ihme nytkään ollut. Delanokin oli normaali itsensä ja kyseli typeriä kysymyksiä. "Osa on vuoren liikkeistä johtuvia railoja ja osa on älykkäiden ja vähemmän älykkäiden olentojen kovertamia" Kryazat vastasi Delanon kysymykseen,vaikka miestä nyt harvemmin hänen vastauksensa tällä metkelle olleet kiinnostaneet. Hänen ongelmansa, Kryazat vastasi, mihin halusi. Pian kuitenkin Delano näytti saavan suorastaan mahtavan idean: huutaa näissä tunneleissa, tai ainakin korottaa ääntään. Kryazat hypähti äkkinäisesti Delanon eteen ja nosti pitkäkyntisen etusormensa miehen huulten tasalle varoen koskemasta niihin. "Pidä se suuri suusi kiinni" hän sähähti, "minä en sinun takiasi aio kuolla täällä. Huutosi vielä romahduttaa jään altamme tai katon päältämme." Todellakin. Kryazat oli tullut kokeiltua sitäkin. Mitä kummallisimpia ideoita hänelläkin riitti. Oli sentään hengissä. Silloin oli sekä katto, että lattia romahtaneet, mutteivät onneksi kovinkaan laajalta alueelta. Vahinkoakaan ei ollut tullut kovinkaan, mutta tämä oli sellaista seutua, että romahdus oletettavasti tappaisi hänetkin, Delanosta puhumattakaan. "Eikä sinulla ole yhtään järkeä päässä, tällaisissa paikoissa puhutaan hyvin hiljaa. Hyvä jos jää kantaa paikoin edes minun painoni. Puhumattakaan siitä, että äänelläsi romahdutat sen ennen sitä." Kryazat puhui hiljaa, mutta ei aivan kuiskaten. Toivottavasti Delano tällä kertaa uskoi. Sen verran arvokkaaksi Krya oletti miehen omaa henkeään pitävän.
|
|
|
Post by naakdu on Nov 12, 2009 10:02:36 GMT 3
Delano
"Hah! Vai vielä käteviä eksyttävine käytävineen ja ansakuoppineen! Meillä taitaa olla vähän eri käsitys kätevästä", Delano nauroi. "Tuo kuulosti ihan siltä, kuin aioisit tarkoituksellisesti eksyttää minut ja jättää lojumaan johonkin hikiseen kuoppaan. Tiedoksi vain, najedra, se ei tule onnistumaan. Ainakaan niin kauan, kuin pidän sinut näköetäisyydellä. Ja minähän en aio jäädä liiaksi jälkeen." Epävarmuus sai hänet puhumaan ohi suunsa. Nämä oudot jääluolastot saivat miehen tuntemaan olonsa epämukavaksi, sillä hän oli todellakin nyt vain Kryazatin ja luonnon armoilla. Jos hän hetkeksikään päästäisi oppaansa näköpiiristään, hän mitä todennäköisimmin eksyisi ja se oli tosiasia, jota edes Delano ei voinut kiertää. Epämukavuutta lisäsi vielä se, että hänen päässään oli alkanut kehittyä varsin ikäviä ajatuksia. Najedra oli niin ilmeetön, että oli helppoa kuvitella hänen päänsä täyteen kylmiä juonia. Mitä jos Krya ei aikonut viedä häntä ollenkaan perille, vaan olikin tullut luolaan vain jättääkseen hänet sinne?
Kaikuja, kaikuja... Niistä Delano piti paljon enemmän kuin oppaansa äänestä. Olivathan kaiut hänen omien rakkaiden äänihuultensa tuotos, ja niissä oli samaa käheää narinaa kuin hänen oikeassa äänessään. Vaikkakin vaimeampana ja kumeampana. Tietysti Kryazat oli omiaan pilaamaan tämänkin pienen ilon. "Pidä se suuri suusi kiinni" ja sitä rataa. Katto romahtaa. Kyllä kyllä. Silkan kapinoinnin vuoksi Delanon teki mieli huutaa vielä vähän, mutta hän hillitsi himonsa. Perustelu oli ollut tarpeeksi uskottava, ja Kryazat oli olettamuksessaan oikeassa; nuorukainen piti omaa henkeään tarpeeksi suuressa arvossa. "Hmh", hän tuhahti ynseästi, eikä tähän hätään keksinyt mitään tarpeeksi sarkastista heittoa, jolla olisi voinut vetää edes hieman pisteitä itselleen.
Käytävä alkoi kaveta. Se ei sopinut Delanolle. Hän joutui lopulta kumartumaan nelinkontin, sillä seisomaan ei yksinkertaisesti mahtunut. Lisäksi tie vietti koko ajan viistosti ylöspäin, niin, että jäisestä lattiasta oli pakko ottaa koko ajan tukea, ellei halunnut lähteä liukumaan takaisin alas. Delanon sormet olivat edelleen kipeät kalliokiipeilystä, joten hän ei ollut mitenkään erityisen innoissaan tästäkin vitsauksesta. Tieto siitä, että kädet todennäköisesti kirvelisivät vielä muutaman päivän, ei lohduttanut häntä. Sellainen on ihmisen ruumis, hauras ja hitaasti palautuva. Ainakin jos vertailukohtana sattui edellä kulkemaan najedra.
Maasto hankaloittui entisestään. Mitä pidemmälle he kulkivat, sitä enemmän jääpuikkoja alkoi ilmestyä kattoon. Delano sai kokea, miltä tuntui saada jääpuikko niskaansa. Kylmä sai hänet älähtämään, ja hän joutui pysähtymään ottaakseen puikon pois niskasta. Tämä toistui useamman kerran. Jäävuorella oli selvästikin jotain tätä etelästä tullutta muukalaista vastaan. Ja tämä saattoi olla vasta alkua. "Minä vihaan tätä paikkaa", Delano ärisi, mutta hiljempaa kuin silloin, kun oli huudellut ympäriinsä. Jotain sentään oli saatu taottua hänenkin kalloonsa.
|
|
|
Post by Aqwell on Dec 4, 2009 13:22:07 GMT 3
Tietenkin Delano oli mennyt ymmärtämään hänen sanansa väärin. Mies ei kerta kaikkiaan osannut katsoa asiaa monelta eri kannalta, niin kuin hän. ”Ajattelin lähinnä tilannetta, jossa olet takaa ajettu ja haluat päästä pakenemaan. Jos tunnet tällaiset tunnelit, takaa ajaja on helppo karistaa kannoilta tai antaa hänen maistaa omaa lääkettään. Tällaisessa paikassa on helppo ajaa toinen hulluuteen” Kryazat selitti oman kantansa hieman selkeämmin. Oli totta, että jonkun ajaminen hulluuteen voisi olla hyvin mielenkiintoinen kokemus itsessään. Delanoon sitä tosin tuskin kannatti edes yrittää, koska silloin uhri ei saanut olla tietoinen siitä, että se olit juuri sinä, joka sitä yritit. Delano olisi tiennyt nyt, kun Krya oli paljastanut tämän mahdollisuuden. No jaa, kunhan hänestä pääsi eroon, niin kaikki oli jälleen normaalisti.
Kryazat oli odottanut käytävän kapenemista jo pitkään. Kryazat vaihtoi kulkutapaansa neljälle raajalle jo ennen Delanoa, vaikka se olisi ollut hänelle tarpeellista vasta huomattavan paljon myöhemmin. Najedralle nimittäin oli lähes yhtä luonnollista kulkea kuin eläimet, kuin kulkea kuin ihmiset. Hän sai kynsillään hyvän otteen jäästä, vaikka siitä lähtikin korviavihlova ääni, joka tuskin kuului Delanon korviin. Matkan jatkuessa Delano onnistui saamaan Kryalle kylmät väreet kulkemaan pitkin selkää älähtäessään, mitä oletettavimmin jääpuikkoa paljaalla iholla. Kryazat ei kuitenkaan voinut olla tulematta paremmalle tuulelle kuullessaan miehen jälkimmäisen kommentin. Tietenkin sinä vihaat tätä paikkaa, et osaa nähdä sen kauneutta. Siksi se kääntyy sinua vastaan. Kryazat olisi voinut sanoa sen ääneen, mutta piti tiedon jälleen itsellään. Pian hän pysähtyi.
Kryazat naputti kädellään jäätä edessään. ”se on siis umpeutunut” hän mutisi itsekseen. Najedra vaihtoi asentoa ja riuhtaisi yhden suuren jääpuikon katosta irti. Sen mukana tipahteli paljon pikkusälää Kryan päälle, mutta mikäs siinä, eivät ne haitallisia olleet, vaikkeivät millään tavalla tarpeellisiakaan. Hän löi painavalla jääpuikolle kohtaa, mitä oli aikaisemmin naputellut ja se helähti pirstaleiksi heidän edessään samoin kuin jääpuikko hänen kädessään. ”Tästä on sitten suora tie alas” Najedra totesi ja laskeutui kuilun reunalle. Kuilun sivut olivat täydellisen sileät ja niistä oli mahdotonta saada minkään laista otetta. ”Osaathan laskeutua pitkin suoraa seinämää? Sinun pitää löytää itse tukivoimasi painamalla käsiäsi ja jalkojasi jäätä vasten niin lujaa kuin taidat. Se ei petä, mutta estää sinua tippumasta. Alas on pitkä matka, enkä halua pudota mukanasi” Kryazat selitti hiljaisella äänellä. Tiesipähän tai ei sitä aiemmin, nyt hän tiesi. Najedra laskeutui alemmas etsien itselleen tukivoiman vastakkaisista seinistä. ”alaspäin pääsee hellittämällä tukivoimaa hieman” hän lisäsi ja löysäsi hieman käsiään, jolloin hän liukui alemmas. Tämä ei ollut Kryazatin ensimmäinen kerta, joten hän kykeni laskeutumaan nopeammin, kuin monet muut. Hän tiesi omat rajansa ja pystyi antamaan periksi niin paljon, että kaikki meni täsmällisesti. Matka alas kuitenkin oli hyvin pitkä.
|
|
|
Post by naakdu on Dec 16, 2009 20:55:09 GMT 3
Delano
"... tällaisessa paikassa on helppo ajaa toinen hulluuteen" "No hienoa, sanoit vihdoinkin jotain, jonka minäkin voin uskoa. En ole vastuussa, jos minun mielenterveydelleni käy täällä jotakin.. Se olet kuule sinä joka saat sitten kärsiä", Delano tuhahti. Hänen sai ääneensä ladattua sitä samaa kylmyyttä, jota koko paikka suorastaan huokui. "Mutta varokin eksyttämästä minua." Tuuli valitti jossain tunnelissa yläpuolella. Ääni oli masentava, mutta se ei vetänyt vertoja Delanon äänensävylle silloin kun hän tosissaan alkoi valittaa.
Kryazat näytti Delanon mielestä oravalta. Mustavalkoraidalliselta oravalta. Tyttö oli näyttänyt hänen mielestään sellaiselta jo alusta lähtien, mutta nyt kun hän vielä käveli nelinkontin, orava-mielikuvaa oli mahdotonta yrittää pestä pois mielestä. Sen vuoksi Delano jopa hymyili, se olikin harvinainen näky tällä matkalla. Hänen hymynsä ei ollut kovinkaan imarteleva ja hyväntahtoinen, kaikkea muuta: se oli suorastaan pilkkaava. Tavallaan oli hyvä, että Kryazat kulki hänen edellään. Najedra tuskin olisi kovin otettu. Tai voisihan olla, ettei hän välittäisi. Delano ei oikein aina ottanut selvää hänestä. Ei sillä, että hänen olisi tarvinnutkaan.
"Mitä nyt? Tuliko seinä vastaan?" Delano kysyi ja nauroi perään. Kysymys oli tarkoitettu silkaksi pilaksi, eikä Delano ajatellut ollenkaan, että asia saattoi oikeasti ollakin niin. Siksi hänen ilmeensä muuttui hämmästyneeksi, kun hän Kryazatin olan takaa näki seinämän, jota tyttö oli pysähtynyt tutkimaan.
"Hienoa, neiti opas! Toit meidät sitten umpikujaan!" Delanon ääni vakavoitui ja siinä oli kuultavissa selvää turhautuneisuutta. Krh, tahtoiko Kryazat vain pilailla hänen kustannuksellaan, kun teki tällaista? Sietämätöntä!
Delano ehti vain nähdä tytön käden heilahtavan, ennen kuin hänen silmilleen lensi tuhansia pieniä jääsirpaleita. Teräväreunaisia, ilkeitä pieniä sirpaleita. Muutamat rikkoivat Delanon kasvojen ihon pintaa, ja hän hieraisi ärtyneenä kiteet sivuun. Naarmut eivät olleet syviä, mutta kylmässä ilmassa pistelivät inhottavasti. " Ärh, etkö olisi voinut varoittaa? Kiitos tuostakin!" Hän sylkäisi yhden sirpaleen suustaan ennen kuin suostui kuuntelemaan najedran selostusta seuraavasta etapista.
"Eikö ole muuta tietä? Osaan kyllä mitä tahansa, mutta näillä käsillä..." eteläläinen vilkaisi ruhjoutuneita kämmeniään ja puri hammasta uhmakkaan näköisenä. Hän tavallaan piti haasteista, mutta tällä matkalla niitä oli aivan liikaa. Sitä paitsi hän ei ollut se, joka hallitsi tilannetta. Ei kai auttanut muu kuin totella opasta, sillä toinen vaihtoehto oli palata takaisin samaa reittiä ja olla koskaan pääsemättä perille sen vanhan eukon luokse. Ehkä silläkin oli merkityksensä, että Delano oli jo päässyt näin pitkälle Kryazatin opastamana. Olisi naurettavaa luovuttaa tässä vaiheessa.
Nuorukainen odotti, että Kryazat pääsi vauhtiin kiipeämisen kanssa. Sitten hän sylkäisi käsiinsä ja aloitti itsekin kapuamisen. Hän ei ollut koskaan tehnyt tällaista, mutta tajusi homman nopeasti - ainot hankaloittavat tekijät olivat vain hänen kätensä, joita pisteli joka kerta, kun hän nojautui niiden varaan. Hän laskeutui alas pienten kivun ähkäisyjen saattelemana, hitaammin kuin kiipeilyyn tottunut Kryazat, mutta eteni yhtä kaikki. Seinämät olivat liukkaita, mutta eteläläisellä oli voimaa sen verran, että hän jaksoi painollaan pitää itsensä kiinni jäässä. Hän ei pelännyt putoamista, mutta ei erityisemmin nauttinutkaan ajatuksesta. Yllättävää kyllä, hän selviytyi loppujen lopuksi varsin mallikkaasti, kun ottaa huomioon, ettei hän ollut parhaassa kunnossa. Ehkä matka oli tehnyt hänet varovaiseksi, eikä hän sen vuoksi ottanut turhia riskejä, joiden takia hän yleensä saattoi epäonnistua.
|
|
|
Post by Aqwell on Dec 16, 2009 21:46:12 GMT 3
Kryazat pysyi sivussa sen ajan, kun Delano kapusi alas. Mies oli hidas, mutta ei sentään täysin toivoton tapaus. Najedra olisi odottanut vähintään viime hetken putoamista ja tömähtämistä maahan selälleen, mutta ilmeisesti hän oli arvellut Delanon kivunsietokyvyn ja taidot hieman alakanttiin sen jälkeen, mitä oli nähnyt ja kuullut sanojen mukana. Oli silti huomattavaa, että tällaisissa paikoissa, joissa Krya oli tottunut elämään, kulkemaan tai tekemään mitä tekikään, oli Delano suorastaan surkea selviytyjä. Hän ei ikinä olisi tullut pärjäämään pohjoisilla alueilla ilman häntä. Mies ei osannut metsästää, tuskin edes suolistaa eläitä, jonka kaikkia mahdollisia luonnonlakeja ja muitakin lakeja vastaan hän olisi onnistunut saamaan kiinni. Delano ei osannut suunnistaa, ei sitten millään tasolla, eikä myöskään olla varovainen. No Delano oli mies ja ihminen, täysin hyödytön olento ainakin tähän mennessä.
Yhdellä käsieleellä Kryazat osoitti Delanolle suunnan, johon he olivat suuntaamassa. "Toivottavasti pidät kiipeilystä. Tällä matkalla saat vielä moneen otteeseen tutustua ystävääsi nimeltä kipeät kädet" Kryazat totesi jokseenkin hänelle tyypilliseen sävyyn ja heilautti häntäänsä S-kaaressa kerran ja jätti hännänpään heilumaan. Najedra käveli ontuen ja ajoittain yhdellä jalalla hypellen, koska hänen tukikeppinsä oli jäänyt matkanvarrelle ollessaan kyvytön mahtumaan kätevästi tunneleihin. Pian heidän edessään oli suunnattoman syvä ja pohjaltaan sysimusta kuilu, jonka seunoilla ka katosta näytti kasvavan jääpiikkejä. Sivuttaissuuntaisien jääpiikkien syntymiseen ei Kryazatilla itsellään ollut mitään loogista selitystä, mutta hän ei sitä tarvinnut, koska oli heistä se, joka uskoi Magian olemassa oloon, toisin kuin Delano, joka ei vaikuttanut uskovan mihinkään, mitä hän sanoi. Najedra käveli vasemmalle seinustalle ja heilautti itsensä jääpiikkien varaan käyttäen niin häntäänsä, kuin muitakin mahdollisia tarttumaulokkeita hyväkseen välttääkseen tippumisen. Milloin puoliksi kattopiikeissä milloin vain seinällä liikkuen näissä mitä kummallisimmissa asennoissa ja taivutuksissa hän eteni taitavasti ja vielä huomattavan nopeasti siihen nähden, mitä hän teki. Kynsistä oli tässä huomattavasti hyötyä, mutta Kryazat luotti myös huomattavan paljon jääpiikkien kestävyyteen ja käytti hyväkseen tekniikkaa, jota he käyttivät tullessaas alas tänne. He olisivat voineet jatkaa siitä vielä eteenpäin ja mennä siitä seinästä läpi, joka ei johtanut alas vaan suoraan eteenpäin, mutta Kryazatin mielestä se oli suunnattoman tylsä reitti. Kyllä Delanokin tarvitsi hieman haasteita, eikä tämä edes ollut vaikeaa, jos ei laskettu sitä seikkaa, ettei se ollut Delanolle mahdollista.
"Joudut kiertämään. Et pääse tästä yli, niin kuin minä" Kryazat sanoi kuin todeten pivän selvän asian, jolla ei ollut merkitystä, "Olen sinua vastassa siellä, minne sinun pitäisi tulla." Najedra ei edelleenkään puhunut kovaa, mutta luolan luontainen kaiku voimisti ääntä riittävästi, jotta Delanonkin olisi pitänyt kuulla hänen sanansa. Heidän välillään oli reilut kuusi metriä, joten jäisellä alustalla hyppääminen ei tulisi kuuloonkaan, eikä Delano ollut mikään atleetti, joka olisi sen matkan hypännyt. Oliko se edes mahdollista ihmisiltä? Tuskin. Kryazat viittoi käsillään päänsä yläpuolella suunnat, mihin Delanon piti mennä ja välillä avusti toisella kädellä, jos hänen piti tehdä jotain. "Seuraan matkaasi milloin miltäkin puolelta ja katson miten pärjäät. Et luultavammin näe minua missään ennen kuin saavut perille. Suosittelen olemaan hiljaa ja pitämään kiirettä. Tietyissä tilanteissa neuvon sinua tarkemmin, mutta silloinkaan tuskin näet minua, kuulet kyllä. Yhden neuvon annan: Älä koske mihinkään, mikä näyttää eläimeltä, hyönteiseltä, kasvilta tai vähänkään muulta kuin tavalliselta jäämuodostelmalta. Onko selvä?" lopua kohden Kryazat hieman nosti äänenpainoaan, vaikka ei volyymiä, sekä painotti suuresti sanaa "mihinkään". Ehkä Delano keksisi, miten selvitä ja toivon mukaan hän oli kuunnellut ohjeet, joita hän oli aikaisemmin käsillään selittänyt. Jos ei, niin ne kyllä selviäisivät hänelle ennen pitkään matkan varrella. "Ja lähdet sitten sinusta katsottuna oikealle" Kryazat vielä huomautti sormi koholla ja lopulta osoitti samalla sormella itsestään katsottuna vasemmalle. "Onnea matkaan" Najedra lisäsi tuskin kuuluvalla äänellä ja kääntyi kävelemään pois. Pian hän pujahti yhteen sivutunneliin, josta pääsi seuraamaan milloin mistäkin kulmasta sitä reittiä, mitä Delano tulisi kulkemaan. Se ei ollut niitä turvallisimpia reittejä, mutta olisi Krya voinut valita vaarallisemmankin. Hän oli kuitenkin niin armollinen, että lähetti hänet vain alueelle, josta hän itse oli selvinnyt hengissä vähin vaurioin. Reitti oli ainakin kulkemisen kannalta mahdollinen myös ihmisille, mutta laskettiinko Delano näihin?
|
|
|
Post by naakdu on Dec 16, 2009 22:59:14 GMT 3
Delano
Delanon kädet tärisivät hieman äskeisestä suorituksesta - eikä pelkästään siksi, että kiipeäminen oli rankkaa, vaan jo pelkästään kylmyyden takia. Hanskoja hän ei ollut voinut pitää koko aikana kädessä ollenkaan, sillä ne olisivat kuitenkin luistaneet ja siinä olisi sitten lennetty nurin ja pahimmassa tapauksessa taitettu niska. Tunto oli kadonnut sormista jo aikoja sitten, ja Delano yritti lämmittää niitä hieromalla kämmeniään yhteen ja puhaltelemalla kylmiä sormiaan. Hän laittoi käsineensä käsiinsä, mutta ne olivat kylmenneet taskussa, eikä niistä olisi paljoa iloa ennen kuin veri alkaisi kiertää sormissa. Kovin innostuneelta mies ei näyttänyt, kun hän kuuli Kryazatin lupailevan lisää kiipeämistä.
"Minä rakastan kiipeämistä. Voin kutsua sinut häihimme", Delano irvisti sarkastisesti ja väisti häntää, joka oli vähällä huitaista hänet kumoon. Kädet taskuissa nuorukainen seurasi Kryazatia, vaivautumatta tarjoamaan tukea loukkaantuneelle najedralle. Tyttö saisi selvitä omin voimin, sillä hän tuskin apua pyytäisi, mikä sopi Delanolle enemmän kuin mainiosti. Ainakin täällä alhaalla mahtui kävelemään, se oli ehdottoman positiivista. Nuorukainen oli saanut tarpeekseen ryömimisestä.
"Hienoa... jääseipäitä. Yksinkertaisia, mutta täydellisen tehokkaita tappoaseita..", Delano mutisi kun he saapuivat jäiseen ja sangen piikikkääseen kammioon. Paikka oli kaikessa jylhässä karuudessaan upea ja henkeäsalpaava, miehenkin oli myönnettävä se, vaikka ääneen hän ei sanonut mitään - eikä sanoisi nyt, kun hän oli tympääntyneen linjansa ottanut. Hän mietti itsekseen, kuinka helppoa olisi vain tökätä joku jääpiikin nokkaan ja antaa luonnon hoitaa loput. Ajatus ei ollut kovin miellyttävä, kun hän alkoi kuvitella olevansa itse uhri. Siinä vaiheessa hän pudisti päätään ja sylkäisi maahan. Hänen suunnitelmiinsa ei kuulunut jäädä tänne seivästetyksi. Hän eläisi vielä pitkään ja tekisi suuria tekoja. Maine, kunnia, raha, ne häntä odottaisivat kunhan hän vain pääsisi pois täältä pirun loukosta. Hän oli sen verran uppoutunut mietteisiinsä, ettei heti huomannut, mitä oppaansa teki.
"Hei, mitä sinä teet?" Delano huudahti kun hän tajusi Kryazatin hävinneen edestään ja loikkivan parhaillaan seinillä jääpuikoilla kuin mikäkin eläin. "Kuvitteletko, että minä pystyn tuohon? Minulla ei ole oravataitoja toisin kuin eräillä!" Totta kai Kryazatin oli pakko saada ylpeillä kiipeämistaidoillaan, niinpä niin. Delano mulkoili Kryazatia vaatien jonkinlaisia ohjeita.
"Joudut kiertämään. Et pääse tästä yli, niin kuin minä" "Kai minä nyt sen huomaan itsekin, pölvästi? No, mitä minä teen?" Delano kivahti ennen kuin tyttö ehti jatkaa ja kertoa lisäohjeita. "Et voi olla tosissasi", nuorukainen älähti kun najedra oli päässyt selostuksessaan loppuun. "Onko tuo nyt niin hirveän hauskaa? Tuo on täysin kieroontunutta! Sanoit toimivasi oppaana, mikset sitten itse voi kulkea samaa reittiä, häh?! Luuletko, että muistan nuo ohjeet? Aiot kuitenkin eksyttää minut, senkin..!" Delano suorastaan toivoi, että olisi voinut kiivetä tuonne ylös Kryazatin luokse vain lyödäkseen tätä. Hällä väliä siitä herrasmiessäännöstä, ettei tyttöjä saanut lyödä. Kryazat oli ennen kaikkea najedra ja se kumosi kaikki käytössäännöt, ainakin Delanon logiikalla.
Nuorukainen ei osoittanut mitään merkkejä siitä, että aikoisi toimia, kuten najedra oli neuvonut. Häntä ei tosiaankaan huvittanut yksin lähteä hortoilemaan täällä kimmeltävässä jääprinsessojen paratiisissa - tai edes melkein yksin, ainakin Kryazat väitti seuraavansa sivusta, mutta ajutus ei siitä huolimatta ollut houkutteleva, ei sitten yhtään. Delano vaikka mielummin söisi rupikonnan jätöksiä kuin tottelisi Kryaa tässä tilanteessa. Hän risti kätensä puuskaan, mutta jotui ottamaan ne pois, sillä sormet eivät tykänneet joutua litistyksiin käsivarren väliin.
Kryazat (Aqwell)
Kryazat ei ensalkuun välittänyt Delanon kommenteista, vaan jatkoi matkaansa omia matalia luolastoreittejään ja pian hän oli aika täsmälleen Delanon yläpuolella. Jääkerros heidän välillään ei ollut kovinkaan paksu, mutta siinä oli se hämäävä piirre, että Delanon puolelta seinää ei toiselle puolelle heijastusten takia voinut nähdä. Kryazat kyllä näki Delanon. "Nyt sinä oravantaidoton henkilö liikut siitä. Ei minullakaan ole koko elämää aikaa odottaa" Kryazat sanoi hyvin ärtyneellä äänellä. Hän ei pitänyt siitä, että Delano viivytteli vihdoin kun sai näyttää taitonsa, eikä siitä, että hän oli nimittänyt Najedraa oravaksi. Ne olivan Nadejrojen heiniä, ja Kryazat oli kaukana näistä eläinolennoista.
Delano
"Hei, älä nyt katoa kuule outo-olento..!" Delano rääkäisi ja oli jatkamassa, mutta kuuli Kryazatin äänen kaiun ja kuunteli, mitä tällä oli sanottavana. Tämä oli todella outoa, kuunnella vääristynyttä ääntä näkemättä puhujaa. Delano tiesi, että Kryazat oli jossakin suunnilleen viistosti hänen yläpuolellaan, mutta oli inhottavaa, kun ei tiennyt kuitenkaan tarkkaan, mistä ääni tuli. Kuin olisi joillekin hengille puhunut, vaikka Delano ei kyllä sellaiseen uskonutkaan.
"Mistä minä voin tietää, ettei tämä ole joku helvetin juoni?" Delano alkoi oikeasti suuttua. Se oli itse asiassa ihan hyväkin asia, nimittäin vihaisena hän ei voinut pysytellä paikallaan, ja paremman raivonpurkamistavan puutteessa hän alkoi kävellä eteenpäin luolassa, joskin pysähtyi välillä potkaisemaan jääluolan seinämiä saaden aikaan vain pienen halkeaman jääkerrokseen ja jomottavan kivun varpaisiinsa. "Niin tietenkin, sinä siellä ylhäällä tarkkailet ja naurat kippurassa, mitä? Koska jumalia ei ole, täytyy niitä saada edes leikkiä mrrhh.." Delano kiroili kovaan ääneen ja aika-ajoin sadatteli kulkiessaan. Hän ei mahtanut sille mitään, että Kryazat oli jossain piilossa, eikä mahtaisi mitään, jos tämä päättäisi lähteä ja jättää nuorukaisen yksinään. Oli vain käveltävä ja selvittävä itse, siinä tapauksessa että opas lähtisi lipettiin. Tätä Delano oli vähiten kaivannut ja odottanut.
Alkumatka Delanon yksin kulkemasta taipaleesta (tai sikäli yksin, ettei Kryazatia ollut näköpiirissä) oli varsin helppokulkuista, ainoastaan kerran käytävä kapeni niin, että mies joutui oikeasti katsomaan, etteivät seinillä olevat piikit seivästäisi häntä. Delano kokeili kiivetä jäisiä piikkejä, mutta alimmat piikit, joille hän yletti, eivät ollee tarpeeksi vahvoja kantamaan häntä ja ne katkesivat, joten siitä yrityksestä oli luovuttava ainakin toistaiseksi. Jos Delano joutuisi harhailemaan täällä pitkäänkin, hän todennäköisesti laihtuisi niin paljon, että voisi ehkä kiivetä niitä. Toivottavasti ei nyt kuitenkaan.
Kulkemisesta teki suhteellisen helppoa sekin, ettei tie haarautunut mihinkään suuntaan, ennen kuin Delano oli taivaltanut viitisentoista minuuttia. Silloin vastaan tuli kolmihaarainen risteys. Kaikki tunnelit näyttivät suunnilleen yhtä epähoukuttelevilta, mutta mies ei katsonut minne meni, vaan vaelsi suoraa päätä keskimmäiseen tunneliin - oli se sitten oikea vaihtoehto tai ei.
|
|